Jeesuksen veren kautta!

Timoriepu

Palstalla esiintyy oppia, joka ei korota Jeesuksen sovitustyötä, jonka Jeesus meille omalla pyhällä verellään hankki Golgatalla.
Väärä oppi haluaa ihmisen kiinnittävän huomion johonkin muuhun, ehkä oikealta kuulostavaan, mutta johonkin ihmisvetoiseen, jolla ei ole iankaikkista kantavuutta.
Minun ja sinun ainoa toivo on se työ, jonka Jeesus Kristus, Jumalan Poika hankki kertakaikkiaan yhdellä ainoalla uhrilla ja johon Jumalan kutsumana saamme uskon kautta tarttua. Tämä uskokin on Jeesuksen lahjoittamaa uskoa, ei ihmisperäistä, omin järkeilyin haettua.
Kyse ei todellakaan ole jostain mantrasta. Sellainen on Jumalan pilkkaamista. Kyse on siitä, minkä perusteella Jumalan viha ei kohdistu ihmiseen, joka ilman sovitusta on kaikkien vihollisen, eli saatanan valtojen riepoteltavana. Jeesuksen veressä ja vain ja ainoastaan siinä on ihmisellä toivo, pelastus, tulevaisuus, armo ja rakkaus. Kaikesta tästä kunnia ja kiitos Jumalalle!

"Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa,
meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan OMAN VERENSÄ KAUTTA kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan IANKAIKKISEN LUNASTUKSEN". Heb. 9:11,12

"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta HÄNEN VEREENSÄ, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja VANHURSKAUTTAA SEN, JOLLA ON USKO JEESUKSEEN". ROOM. 3:23-26

Tämä on minun toivoni perusta. Mihin sinä matkamies, -nainen turvaat nyt ja tulevana armon vuonna 2007?

229

2535

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kilvoittelija

      Amen!

      Olipa rohkaiseva ja toivoa antava avaus! Näitä me tarvitsemme!

      Siunausta sinulle vuodelle 2007!

    • päälle?

      Mikset kehota ketään hylkäämään syntiä, vaikkei se ansioksi muodostukaan?

      Sillä kaikki jotka tekevät syntiä, ovat synnin orjia. Sitä mieltä Jeesus oli.

      Minun toivoni on siinä, että Jeesuksen antamassa rakkaudessa Hän antaa myös voiman hylätä synnin ja pysyä Hänessä. Jeesus vapauttaa synnistä ja saa samalla aikaan myös sen, että Hänen käskynsä eivät ole raskaat kantaa.

      Mistä synnistä Jeesus on sinut vapauttanut?

      • Timoriepu

        On itsestäänselvyys, että kaikki ovat syntiä tehneet, sinäkin ystäväni.
        Annoit ihan aiheellisen muistutuksen. Kehoitan jokaista ihmistä hylkäämään synnin, tuomalla ne Jeesukselle, sillä Hän on jokaisen ihmisen ainut toivo, syntisten Vapahtaja.
        Jeesus on vapauttanut minut synnin, saatanan ja syyllisyyden vallasta. Jumala näkee minut Jeesuksessa, mutta vain Jeesuksessa puhtaana.

        2. Kor. 5:21
        "Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me HÄNESSÄ tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi".

        Kol. 1:14
        "HÄNESSÄ meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen",

        Ap. t. 13:39
        "ja että jokainen, joka uskoo, tulee HÄNESSÄ vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla".

      • Timoriepu

        Mikä merkitys sinulle Jeesuksen verellä on? Golgatan työllä?
        Kysyt niin paljon muilta, että varmaan voit välillä vastata sinäkin.

      • Muistellen

        Tällaista tekstiä päästeli KH sunivaikutuksessa ollessaan.

      • Niin pääsisin.
        Muistellen kirjoitti:

        Tällaista tekstiä päästeli KH sunivaikutuksessa ollessaan.

        Aivan. Mutta hän kuitenkin pääsi eroon Sunista ja Jeesuksen vapauteen.

      • huonomuistinen
        Muistellen kirjoitti:

        Tällaista tekstiä päästeli KH sunivaikutuksessa ollessaan.

        millä mielellä muistelet Jeesuksen seuraajana?

      • Muistelen
        huonomuistinen kirjoitti:

        millä mielellä muistelet Jeesuksen seuraajana?

        Hienoa on, että KH raitistui ja seuraa nyt Jeesusta.

      • .??

        Vieläkö herra synnitön noin puhuu?

      • Kyselen mä.

        Vieläkö olet synnitön ja lankeamaton?

      • Armoriittää

        Niinkuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.

      • Hänarmahtaa
        Muistellen kirjoitti:

        Tällaista tekstiä päästeli KH sunivaikutuksessa ollessaan.

        Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!

      • Armonvarassa
        Timoriepu kirjoitti:

        On itsestäänselvyys, että kaikki ovat syntiä tehneet, sinäkin ystäväni.
        Annoit ihan aiheellisen muistutuksen. Kehoitan jokaista ihmistä hylkäämään synnin, tuomalla ne Jeesukselle, sillä Hän on jokaisen ihmisen ainut toivo, syntisten Vapahtaja.
        Jeesus on vapauttanut minut synnin, saatanan ja syyllisyyden vallasta. Jumala näkee minut Jeesuksessa, mutta vain Jeesuksessa puhtaana.

        2. Kor. 5:21
        "Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me HÄNESSÄ tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi".

        Kol. 1:14
        "HÄNESSÄ meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen",

        Ap. t. 13:39
        "ja että jokainen, joka uskoo, tulee HÄNESSÄ vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla".

        Jaakob vastasi: "Ei niin; jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin ota minulta vastaan lahjani; sillä olenhan saanut nähdä sinun kasvosi, niinkuin nähdään Jumalan kasvot, ja sinä olet ottanut minut suosiollisesti vastaan.

      • Armonvarassa
        Armonvarassa kirjoitti:

        Katso, niinkuin palvelijain silmät katsovat heidän isäntäinsä käsiin, ja niinkuin palvelijattaren silmät katsovat hänen emäntänsä käsiin, niin meidän silmämme katsovat Herran, meidän Jumalamme, puoleen, kunnes hän armahtaa meitä.

      • Hänarmahtaa
        Muistelen kirjoitti:

        Hienoa on, että KH raitistui ja seuraa nyt Jeesusta.

        Joka vaivaista sortaa, se herjaa hänen Luojaansa, mutta se häntä kunnioittaa, joka köyhää armahtaa.

      • Hänarmahtaa

        Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.

      • Hänarmahtaa
        Kyselen mä. kirjoitti:

        Vieläkö olet synnitön ja lankeamaton?

        Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

      • Hänarmahtaa
        Armonvarassa kirjoitti:

        Katso, niinkuin palvelijain silmät katsovat heidän isäntäinsä käsiin, ja niinkuin palvelijattaren silmät katsovat hänen emäntänsä käsiin, niin meidän silmämme katsovat Herran, meidän Jumalamme, puoleen, kunnes hän armahtaa meitä.

        Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.

      • Hänarmahtaa
        Niin pääsisin. kirjoitti:

        Aivan. Mutta hän kuitenkin pääsi eroon Sunista ja Jeesuksen vapauteen.

        Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

      • Hänarmahtaa
        Muistellen kirjoitti:

        Tällaista tekstiä päästeli KH sunivaikutuksessa ollessaan.

        Sentähden Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen, sentähden hän nousee armahtaaksensa teitä; sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaita kaikki, jotka häntä odottavat!

    • tehneet

      Kaikki ei ole syntiä tehneet! Se on ja pysyy Jumalan ja Jeesuksen nimissä toivan saatananpalvojan paska puhetta!
      Hesekiel 18:19. Ja vielä te kysytte: "Minkätähden ei poika kanna isän syntivelkaa?" Kun poika on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, noudattanut kaikkia minun käskyjäni ja tehnyt niitten mukaan, hän totisesti saa elää. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava. "

      Eli tuon mukaan asiapitäs olla raamatullisesti selvä paitse heille jotka saatanaa palvelee Jumalan ja Jeesuksen nimissä harhautaakseen ihmisiä.

      Sen lisäksi Jeesus on snonut jotain että "sallikaa lasten tulla luokseni sillä heidän kaltainen on Jumalan valtakunta" ja kuka Jumalaa ja Jeesusta kunnoittava uskois että Jumalan Valtakunta olis syntinen???!!!!

      Heittäkää pois nuo harhaoppisuuden väärennettyjen tietojen levittäminen!
      Ja oppikaa erottamaan toisistaan uskominen ja Jumalallinen tietous! Usko on pakkokasteilla, uskoon pakkoliittämisillä jne luotu epätoivoinen yritys luoda saatanallisuuteen harhauttavaa luotettavuutta. Jumalallinen tietous on turmelemattomissa sieluissa luonnollisena ja selvänä oppikaa kuinnioittamaan sitä niin ymmärrätte Jumaluuden joka ei ole kristinuskon murhaajan piilosaatanallisuuden epävarmuutta.

      • sikiämisestä alkaen

        5 (51:7) Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. [1. Moos. 8:21; Job 14:4, 25:4]

        Valit. 5:7
           
        Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa.

        Room. 3:23
           
        Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla

        1. Joh. 1:8
           
        Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

        1. Joh. 1:10
           
        Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

      • ....
        sikiämisestä alkaen kirjoitti:

        vauva tai sikiö ei tee mitään, synnistä puhumattakaan ja aikuisenkin on tiedettävä tekevänsä kiellettyä ennen kuin teko voi olla rangaistava.
        VT:ssä ei puhuta milloinkaan ihmisestä perisynnin alaisena eikä puhu Jeesuskaan. Jobista perisyntiä VT:stä etsivät ottavat jakeen 14:4 joka puhuu rituaalisesta epäpuhtaudesta (synnyttänyt, kuukautisvuotoinen, kuolleeseen koskenut) eikä synnistä. Muutoin Job itse oli "nuhteeton ja rehellinen, pelkäsi Jumalaa ja karttoi pahaa." Job 1:1, "Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!" 1.Moos.4:7,
        "Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa." Hes. 18:20
        Antaisitko minulle jonkin kohdan jossa Jeesus sanoo että ihminen on paha syntymästä lähtien?

      • Joh.8:43-45
        .... kirjoitti:

        Kun isänä on perkele, niin kuinka se voisi siittää synnittömiä lapsia?

      • tehneet
        vastaus
        Yksi ihminen joka on syntynyt on synnitön,tullut taivaasta ja nousst taivaaseen. Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. Room 5:12

        Rikkomusta ei kuitenkaan voi verrata armoon. Yhden ainoan ihmisen rikkomus on tosin tuottanut kaikille kuoleman, mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi.

      • Naattani
        Joh.8:43-45 kirjoitti:

        Kun isänä on perkele, niin kuinka se voisi siittää synnittömiä lapsia?

        niinhän Jeesuskin sanoi,että tekohurskaat ovat saatanan sikiöitä. eikös se sikiö tarkoita ihmistä vielä äitinsä kohdussa, raamatun mukaan ihminen on syntinen jo sikiämisestään alkaen. on oikea oppi.

      • Hänpelasti
        Joh.8:43-45 kirjoitti:

        Kun isänä on perkele, niin kuinka se voisi siittää synnittömiä lapsia?

        hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta.'

      • Hänarmahtaa
        Hänpelasti kirjoitti:

        hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta.'

        ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi."

      • Hänarmahtaa
        Joh.8:43-45 kirjoitti:

        Kun isänä on perkele, niin kuinka se voisi siittää synnittömiä lapsia?

        Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän."

      • Hänarmahtaa
        .... kirjoitti:

        vauva tai sikiö ei tee mitään, synnistä puhumattakaan ja aikuisenkin on tiedettävä tekevänsä kiellettyä ennen kuin teko voi olla rangaistava.
        VT:ssä ei puhuta milloinkaan ihmisestä perisynnin alaisena eikä puhu Jeesuskaan. Jobista perisyntiä VT:stä etsivät ottavat jakeen 14:4 joka puhuu rituaalisesta epäpuhtaudesta (synnyttänyt, kuukautisvuotoinen, kuolleeseen koskenut) eikä synnistä. Muutoin Job itse oli "nuhteeton ja rehellinen, pelkäsi Jumalaa ja karttoi pahaa." Job 1:1, "Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!" 1.Moos.4:7,
        "Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa." Hes. 18:20
        Antaisitko minulle jonkin kohdan jossa Jeesus sanoo että ihminen on paha syntymästä lähtien?

        Käänny minun puoleeni, ole minulle armollinen, niinkuin on oikein niitä kohtaan, jotka sinun nimeäsi rakastavat.

      • Hänarmahtaa
        Hänpelasti kirjoitti:

        hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta.'

        kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!

      • Hänarmahtaa
        sikiämisestä alkaen kirjoitti:

        5 (51:7) Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. [1. Moos. 8:21; Job 14:4, 25:4]

        Valit. 5:7
           
        Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa.

        Room. 3:23
           
        Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla

        1. Joh. 1:8
           
        Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

        1. Joh. 1:10
           
        Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

        Jaakob vastasi: "Ei niin; jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin ota minulta vastaan lahjani; sillä olenhan saanut nähdä sinun kasvosi, niinkuin nähdään Jumalan kasvot, ja sinä olet ottanut minut suosiollisesti vastaan.

      • Hänarmahtaa
        sikiämisestä alkaen kirjoitti:

        5 (51:7) Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. [1. Moos. 8:21; Job 14:4, 25:4]

        Valit. 5:7
           
        Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa.

        Room. 3:23
           
        Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla

        1. Joh. 1:8
           
        Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

        1. Joh. 1:10
           
        Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

        Hän vastasi: "Minä annan kaiken ihanuuteni käydä sinun ohitsesi ja huudan nimen 'Herra' sinun edessäsi. Ja minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, armahdan, ketä armahdan."

      • Hänarmahtaa
        Hänarmahtaa kirjoitti:

        Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän."

        Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut.

      • Hänarmahtaa
        Hänarmahtaa kirjoitti:

        ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi."

        Herra valistakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen;

      • Hänarmahtaa
        Hänarmahtaa kirjoitti:

        Sillä Herra, sinun Jumalasi, on laupias Jumala. Hän ei jätä sinua eikä hukuta sinua; hän ei unhota sinun isiesi kanssa tekemäänsä liittoa, jonka hän on heille valalla vahvistanut.

        Älköön siitä tuhon omaksi vihitystä mitään tarttuko sinun käsiisi, että Herra kääntyisi pois vihansa hehkusta, antaisi sinulle armon ja armahtaisi sinua ja sallisi sinun lisääntyä, niinkuin hän on vannonut sinun isillesi,

    • omitsa

      Kyllä on mukava lukea totuutta tällä palstalla. Jeesus on meidän pelastus ,toivo. Suuren sovitustyön tehnyt puolestamme,että meillä olisi mahdollisuus iankaikkiseen elämään taivaan kodissa.

      • sinua jättämään synnin. Sillä jos syntiä teet, olet synnin orja. Jos olet Kristuksen orja, synnillä ei ole sinuun valtaa. Mikä merkitys tällä onkaan maalliselle vaellukselle?

      • omitsa
        Grownup kirjoitti:

        sinua jättämään synnin. Sillä jos syntiä teet, olet synnin orja. Jos olet Kristuksen orja, synnillä ei ole sinuun valtaa. Mikä merkitys tällä onkaan maalliselle vaellukselle?

        Ei suinkaan en ole Kristuksen orja vaan saan olla Kristuksen oma.

      • matkalainen

        Taas sai saatana korotuksen. Kyllä on, voi sentään.
        Eikö Jeesusta tulisi korottaa, jos kerran Jeesuksen oma ollaan? Sunioppi näyttää karvansa ja sarvensa "tyylikkäästi", kyllä.

      • omitsa

        Siinä se suuri ihme onkin että syntisenäkin minä saan olla Jeesuksen oma, ja pyytää Häneltä voimia pysyä erossa synnin teiltä. Se on armoa se.

      • omitsa
        omitsa kirjoitti:

        Siinä se suuri ihme onkin että syntisenäkin minä saan olla Jeesuksen oma, ja pyytää Häneltä voimia pysyä erossa synnin teiltä. Se on armoa se.

        ja kaiken tämän mahdollistaa Golgatan tapahtumat.

      • matkalainen
        omitsa kirjoitti:

        Siinä se suuri ihme onkin että syntisenäkin minä saan olla Jeesuksen oma, ja pyytää Häneltä voimia pysyä erossa synnin teiltä. Se on armoa se.

        Tämä kaveri (Grownuppi) löytää saatanan joka kiven raosta. Hän on täysin oppinut sunilaisen opin kannattaja. Annetaan se hänelle anteeksi, hän ei tiedä, mitä "suustaan" päästää.

      • omitsa

        Kyllä se on niin että me Jeesukseen uskovat saamme elää,nyt ja iankaikkisesti juuri Kristuksen kuoleman ja veren tähden

      • omitsa

        Tähän sopii nämä laulun sanat jotka ovat totta:"Vapauteen meidät Kristus vapautti.Ei enää ole orjuutta eikä synnin kahleita, Siis riemuitkaamme Herran voitosta.

      • oletko pylväspyhimys?

        "Jeesusta ei voi oppia tuntemaan, ellei naulaa yhdessä Kristuksen kanssa lihallista tahtoaan, halujaan ja himojaan ristille."

        Väitätkö, että sinulla on kaikki lihan halut naulattu ristille? Et sitten ilmeisesti pysty täyttämään aviollisia velvotteitasi vaimon kanssa sängyssä.

        Kysymys: "Onko aviovuode vain ja ainoastaan nukkumista varten?"

      • Vapautus
        oletko pylväspyhimys? kirjoitti:

        ymmärrä synnin ja Jumalan tahdon erosta: aviovuoteen jakaminen ja seksuaalisuuden toteuttaminen vaimon kanssa ei ole lihallista syntiä.

      • Ennen oli.
        matkalainen kirjoitti:

        Taas sai saatana korotuksen. Kyllä on, voi sentään.
        Eikö Jeesusta tulisi korottaa, jos kerran Jeesuksen oma ollaan? Sunioppi näyttää karvansa ja sarvensa "tyylikkäästi", kyllä.

        Noinhan se KHn kohdalla ennen oli.

      • Käsi sydänelle.
        Grownup kirjoitti:

        sinua jättämään synnin. Sillä jos syntiä teet, olet synnin orja. Jos olet Kristuksen orja, synnillä ei ole sinuun valtaa. Mikä merkitys tällä onkaan maalliselle vaellukselle?

        Vieläkö olet synnitön? Silloin voit jatkaa kivien heittelyä.

      • Armonvarassa
        omitsa kirjoitti:

        Ei suinkaan en ole Kristuksen orja vaan saan olla Kristuksen oma.

        Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.

      • Hänarmahtaa
        oletko pylväspyhimys? kirjoitti:

        "Jeesusta ei voi oppia tuntemaan, ellei naulaa yhdessä Kristuksen kanssa lihallista tahtoaan, halujaan ja himojaan ristille."

        Väitätkö, että sinulla on kaikki lihan halut naulattu ristille? Et sitten ilmeisesti pysty täyttämään aviollisia velvotteitasi vaimon kanssa sängyssä.

        Kysymys: "Onko aviovuode vain ja ainoastaan nukkumista varten?"

        Etsikää hyvää, älkääkä pahaa, että te eläisitte. Silloin Herra, Jumala Sebaot, on oleva teidän kanssanne, niinkuin te sanotte.

      • Hänarmahtaa
        omitsa kirjoitti:

        Ei suinkaan en ole Kristuksen orja vaan saan olla Kristuksen oma.

        Hän armahtaa vaivaista ja köyhää ja pelastaa köyhäin sielun.

      • Hänarmahtaa
        matkalainen kirjoitti:

        Tämä kaveri (Grownuppi) löytää saatanan joka kiven raosta. Hän on täysin oppinut sunilaisen opin kannattaja. Annetaan se hänelle anteeksi, hän ei tiedä, mitä "suustaan" päästää.

        Sillä jos te palajatte Herran tykö, saavat teidän veljenne ja poikanne osakseen laupeuden voittajiltaan ja voivat palata takaisin tähän maahan. Sillä Herra, teidän Jumalanne, on armollinen ja laupias, eikä hän käännä kasvojansa pois teistä, jos te palajatte hänen tykönsä."

      • Hänarmahtaa
        omitsa kirjoitti:

        Kyllä se on niin että me Jeesukseen uskovat saamme elää,nyt ja iankaikkisesti juuri Kristuksen kuoleman ja veren tähden

        Sillä Herra armahtaa Jaakobia ja valitsee vielä Israelin ja sijoittaa heidät heidän omaan maahansa; muukalaiset liittyvät heihin ja yhtyvät Jaakobin heimoon.

      • Hänarmahtaa
        matkalainen kirjoitti:

        Taas sai saatana korotuksen. Kyllä on, voi sentään.
        Eikö Jeesusta tulisi korottaa, jos kerran Jeesuksen oma ollaan? Sunioppi näyttää karvansa ja sarvensa "tyylikkäästi", kyllä.

        Riemuitkaa, te taivaat, iloitse, sinä maa, puhjetkaa riemuun, te vuoret, sillä Herra lohduttaa kansaansa ja armahtaa kurjiansa.

    • ja saatanallisuus

      Ruumiin lihan ja ruumiin veren kans läträäminen on saatanallisuutta. Lukekaa kaikki raamatun verta koskevat kohdat ja miettikää asiaa.
      On ilmeistä että Jeesuksen tarjoama Pyhä Ehtoollinen opetuslapsilleen on joko väärennetty tai vääristetty mutta varmmuudella mun raamatussa se tapahtumana on vain ja ainoastaan läsnä oleville opetuslapsille eikä muille.
      Kun Jeesus saapuu uudelleen niin kai kristinusko on Hänelle tarjoamassa Hänen Omaa lihaa ja Omaa verta jotta saa osoittaa saatanallisuutensa!

      On mahdollista, että vanha käsitys siitä, että kun syö vihollisen tai eläimen lihaa ja juo vihollisen ja eläimen verta niin saa sen hyvät ominaisuudet itselleen ja siksi epäilen että saatanallisuus on tahtonut Jeesuksen ominaisuudet parantajana, ihmeiden tekijänä jne itselleen ja sen pohjalta/toivossa koko ajatus on raamatussa.

      • just.

        ...sunilaisuutta puhtaimmillaan...

      • Devout
        just. kirjoitti:

        ...sunilaisuutta puhtaimmillaan...

        Älä kaikkea usko.

      • matkalainen
        Devout kirjoitti:

        Älä kaikkea usko.

        Etkö ole huomannut, miten sunilaiset vaikenevat, jos heille muistuttaa Jeesuksen sovintoverestä?
        Jeesuksen veri on heille kompastus ja kummastus. Pelkkä mantra vain.
        Kuitenkaan ilman Jeesuksen sovintoverta ihmisellä ei ole mitään asiaa pyhän Jumalan luo.

      • just.
        Devout kirjoitti:

        Älä kaikkea usko.

        sunialaisuudessa nimitetään Jeesuksen verestä kertovia kohtia "verimantraksi"...eli sunilaisuudessa kirotaan Jeesuksen verta...ja ylistetään omia uskonnolisa henkikokemuksia...joita ei saisi koetella eikä oppeja arvostella...jos joku niin tekee...niin silloin "manaajat" ilmestyvät paikalle alta aikayksikön.

      • Devout
        matkalainen kirjoitti:

        Etkö ole huomannut, miten sunilaiset vaikenevat, jos heille muistuttaa Jeesuksen sovintoverestä?
        Jeesuksen veri on heille kompastus ja kummastus. Pelkkä mantra vain.
        Kuitenkaan ilman Jeesuksen sovintoverta ihmisellä ei ole mitään asiaa pyhän Jumalan luo.

        Pääasia on, että minun kädestäni ei oteta SINUN VERTASI, syytön olen siihen, sinua on varoitettu.

        Jos sinua ei olisi varoitettu jumalattomista teistäsi, SINUN VERESI otettaisiin minun kädestäni, olemme varoittaneet sinua.

      • muista se
        Devout kirjoitti:

        Jos sinua ei olisi varoitettu jumalattomista teistäsi, SINUN VERESI otettaisiin minun kädestäni, olemme varoittaneet sinua.

        et voi vedota siihen, ettei sinua ole varoitettu siitä, että sunilaisuus on harhaoppia eli heresiaa

      • Devout
        muista se kirjoitti:

        et voi vedota siihen, ettei sinua ole varoitettu siitä, että sunilaisuus on harhaoppia eli heresiaa

        Kuin paavi.

        Kai tiedät, että paavinvalta on aina vainonnut Kristuksen omia?

      • aivan pakko
        Devout kirjoitti:

        Jos sinua ei olisi varoitettu jumalattomista teistäsi, SINUN VERESI otettaisiin minun kädestäni, olemme varoittaneet sinua.

        kysyä ,minkälaista elämää te oikein elätte ?on verta on saatanaa on valhetta ym.Alkakaa elää tavallista elämää niin Kristus kulkee kanssanne.

      • Devout
        aivan pakko kirjoitti:

        kysyä ,minkälaista elämää te oikein elätte ?on verta on saatanaa on valhetta ym.Alkakaa elää tavallista elämää niin Kristus kulkee kanssanne.

        Kukahan täällä vermantroja hokee, Kristuksen verta vuodattavat, koko ajan?

        Kerro kerro kuvastin.....

        "alkakaa viettää tavallista elämää", niin isiltäperittyä tyhjänpäiväistäkö?

        Miten tiedät Kristuksen kulkevan kanssasi?

      • lentävä lautanen kutsuu
        Devout kirjoitti:

        Kukahan täällä vermantroja hokee, Kristuksen verta vuodattavat, koko ajan?

        Kerro kerro kuvastin.....

        "alkakaa viettää tavallista elämää", niin isiltäperittyä tyhjänpäiväistäkö?

        Miten tiedät Kristuksen kulkevan kanssasi?

        Oletko hieman epävakaa uskonasioissa kuin eksyksissä?
        Koetko orpouden tunnetta, kun takerrut idoleihin, jolla on vahna näkemys ja "peloton katse"?

      • Devout
        lentävä lautanen kutsuu kirjoitti:

        Oletko hieman epävakaa uskonasioissa kuin eksyksissä?
        Koetko orpouden tunnetta, kun takerrut idoleihin, jolla on vahna näkemys ja "peloton katse"?

        Vastaus kysymyksiisi: En ja En.

        Muukalainen olen, vieläkin.

        Näin kahdenkesken ja vielä kuiskaten.........

        Suuri Idolini on: J E E S U S !

        Kuinka monesti tämä pitää toistaa: Oman ahtaanportin taisteluni kävin läpi, jo 5 (viisi) vuotta aikaisemmin, ennenkuin tunsin Teuvon.

        Jos tietäisit sen vuosikymmeniä pitkän tien, jonka Herra minulla käytti, ennenkuin avasi minulle koko Totuutensa, et tekisi tuollaisia heittoja.

        Totisesti siinä näkyy Herran ihmeellinen voima, kun sellaisesta pimeydestä ja väkevästä eksytyksestä minut pois otti.

        Uskoni ei todella ole epävakaa, se on Kristuskalliolla, en tarvitse ihmisauktoriteetteja, mutta en väheksy missään nimessä Teuvoakaan, hän on väkevä Herran ase pahanvaltaa vastaan.

        Vakava ohjeeni sinulle on: Rukoile Herraa, että antaisi sinullekin tahdon ottaa vastaan Rakkauden Totuuteen, niin silmäsi aukeavat(2. tess. 2:10-12).

      • matkalainen
        Devout kirjoitti:

        Pääasia on, että minun kädestäni ei oteta SINUN VERTASI, syytön olen siihen, sinua on varoitettu.

        Saat varoitella ihan rauhassa. Pidän kiinni Jeesuksen sovitusverestä. Mistä sinä pidät kiinni? Mihin vetoat pyhän Jumalan kasvojen edessä Hänen tuomiollaan? Omiin tekoihisiko?

      • matkalainen kirjoitti:

        Saat varoitella ihan rauhassa. Pidän kiinni Jeesuksen sovitusverestä. Mistä sinä pidät kiinni? Mihin vetoat pyhän Jumalan kasvojen edessä Hänen tuomiollaan? Omiin tekoihisiko?

        pitää kiinni mistään kun on Jeesuksen saanut kohdata
        Hänessä saa levätä.

        Ne jeesus tuntee jotka Hänen luokseen ovat tahtoneet
        käydä Hänet ovat kohdanneet.

        Jeesuksen sovintoverestä siitä sanasta, niistä
        kirjaimista kiinni pitäminen ei auta se on totuus
        se.

        Siksi ei turhaan ole Raamatussa sanottu;
        "ei jokainen joka sanoo Herra, Herra pääse Taivasten valtakuntaan vaan ne jotka tekevät
        Taivaallisen Isän tahdon."

        Ei ole siis Jeesuksen kohdanneilla omia töitä
        tuotavana koska he ovat kuolleet ja ne teot mitä
        he tekevät ovat Jeesuksen vaikuttamia tekoja
        jotka totisesti vain Jumalalle kelpaavat.

      • matkalainen
        ArmiK kirjoitti:

        Jeesuksen veri, sinulle mantra, on arkitodellisuutta (ei kuollut kirjain ), niille, joille se on kaikki kaikessa. Meille, jotka uskomme, se on Jumalan voima, muille vähättelyn aihe ja kummallisuus.

      • matkalainen kirjoitti:

        Jeesuksen veri, sinulle mantra, on arkitodellisuutta (ei kuollut kirjain ), niille, joille se on kaikki kaikessa. Meille, jotka uskomme, se on Jumalan voima, muille vähättelyn aihe ja kummallisuus.

        valehtelet?

        Kuka vähättelee ja mitä?

      • matkalainen
        ArmiK kirjoitti:

        valehtelet?

        Kuka vähättelee ja mitä?

        Se vähättelee, joka ei ymmärrä sen arvoa.

      • matkalainen kirjoitti:

        Se vähättelee, joka ei ymmärrä sen arvoa.

        henki sinussa näin sanoo, että ne jotka ahtaasta portista ovat sisälle käyneet ja Jeesuksen kohdanneet, että he olisivat niitä jotka vähättelevät kun eivät ymmärrä.

        Järkyttävältä tuntuu, että ihmiset tahtovat valheen
        hengessä olla, sitä orjamaisesti kuunnella ja
        totella.

        Itse kun eivät voi ymmärtää Jumalan Totuutta jonka
        vain Pyhä Henki ilmoittaa kaikille JEESUKSEN
        OMILLE.

        >>Valheen henki sinussa näin sanoo, että ne jotka ahtaasta portista ovat sisälle käyneet ja Jeesuksen kohdanneet, että he olisivat niitä jotka vähättelevät kun eivät ymmärrä.

      • Miksi?
        Devout kirjoitti:

        Vastaus kysymyksiisi: En ja En.

        Muukalainen olen, vieläkin.

        Näin kahdenkesken ja vielä kuiskaten.........

        Suuri Idolini on: J E E S U S !

        Kuinka monesti tämä pitää toistaa: Oman ahtaanportin taisteluni kävin läpi, jo 5 (viisi) vuotta aikaisemmin, ennenkuin tunsin Teuvon.

        Jos tietäisit sen vuosikymmeniä pitkän tien, jonka Herra minulla käytti, ennenkuin avasi minulle koko Totuutensa, et tekisi tuollaisia heittoja.

        Totisesti siinä näkyy Herran ihmeellinen voima, kun sellaisesta pimeydestä ja väkevästä eksytyksestä minut pois otti.

        Uskoni ei todella ole epävakaa, se on Kristuskalliolla, en tarvitse ihmisauktoriteetteja, mutta en väheksy missään nimessä Teuvoakaan, hän on väkevä Herran ase pahanvaltaa vastaan.

        Vakava ohjeeni sinulle on: Rukoile Herraa, että antaisi sinullekin tahdon ottaa vastaan Rakkauden Totuuteen, niin silmäsi aukeavat(2. tess. 2:10-12).

        Aiemmin joku kysyi onko nm. Devout nykyinen nm. Devoit, vastausta ei tullut. Kenen intresseissä oli "itkeä" kyseinen viesti pois?

      • Miksi"itket"?
        Miksi? kirjoitti:

        Aiemmin joku kysyi onko nm. Devout nykyinen nm. Devoit, vastausta ei tullut. Kenen intresseissä oli "itkeä" kyseinen viesti pois?

        Miksi sinä sitä "itket"?

      • Miksi?
        Miksi"itket"? kirjoitti:

        Miksi sinä sitä "itket"?

        En minä mitään itke. Olisin vain halunnut tietää, mutta jos se on jotain salaista tietoa, niin olkoon.

      • Niin aivan!
        matkalainen kirjoitti:

        >>Valheen henki sinussa näin sanoo, että ne jotka ahtaasta portista ovat sisälle käyneet ja Jeesuksen kohdanneet, että he olisivat niitä jotka vähättelevät kun eivät ymmärrä.

        Aivan niin.

      • Niinpä!
        matkalainen kirjoitti:

        Etkö ole huomannut, miten sunilaiset vaikenevat, jos heille muistuttaa Jeesuksen sovintoverestä?
        Jeesuksen veri on heille kompastus ja kummastus. Pelkkä mantra vain.
        Kuitenkaan ilman Jeesuksen sovintoverta ihmisellä ei ole mitään asiaa pyhän Jumalan luo.

        Niinpä!

      • Eiköniin?
        Miksi? kirjoitti:

        En minä mitään itke. Olisin vain halunnut tietää, mutta jos se on jotain salaista tietoa, niin olkoon.

        Ei kaikkea tarvitsekaan tietää.

      • Aamenaamenaamen
        Eiköniin? kirjoitti:

        Ei kaikkea tarvitsekaan tietää.

        Aamen!!!

      • Lopunlähetessä
        Miksi? kirjoitti:

        Aiemmin joku kysyi onko nm. Devout nykyinen nm. Devoit, vastausta ei tullut. Kenen intresseissä oli "itkeä" kyseinen viesti pois?

        Mutta kaiken loppu on lähellä. Sentähden olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan.

      • Hänarmahtaa
        matkalainen kirjoitti:

        Saat varoitella ihan rauhassa. Pidän kiinni Jeesuksen sovitusverestä. Mistä sinä pidät kiinni? Mihin vetoat pyhän Jumalan kasvojen edessä Hänen tuomiollaan? Omiin tekoihisiko?

        Ja Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa,

      • Hänarmahtaa
        lentävä lautanen kutsuu kirjoitti:

        Oletko hieman epävakaa uskonasioissa kuin eksyksissä?
        Koetko orpouden tunnetta, kun takerrut idoleihin, jolla on vahna näkemys ja "peloton katse"?

        Herra on hyvä kaikille ja armahtaa kaikkia tekojansa.

      • Verenkau
        Miksi? kirjoitti:

        Aiemmin joku kysyi onko nm. Devout nykyinen nm. Devoit, vastausta ei tullut. Kenen intresseissä oli "itkeä" kyseinen viesti pois?

        ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.

      • Hänarmahtaa
        Devout kirjoitti:

        Vastaus kysymyksiisi: En ja En.

        Muukalainen olen, vieläkin.

        Näin kahdenkesken ja vielä kuiskaten.........

        Suuri Idolini on: J E E S U S !

        Kuinka monesti tämä pitää toistaa: Oman ahtaanportin taisteluni kävin läpi, jo 5 (viisi) vuotta aikaisemmin, ennenkuin tunsin Teuvon.

        Jos tietäisit sen vuosikymmeniä pitkän tien, jonka Herra minulla käytti, ennenkuin avasi minulle koko Totuutensa, et tekisi tuollaisia heittoja.

        Totisesti siinä näkyy Herran ihmeellinen voima, kun sellaisesta pimeydestä ja väkevästä eksytyksestä minut pois otti.

        Uskoni ei todella ole epävakaa, se on Kristuskalliolla, en tarvitse ihmisauktoriteetteja, mutta en väheksy missään nimessä Teuvoakaan, hän on väkevä Herran ase pahanvaltaa vastaan.

        Vakava ohjeeni sinulle on: Rukoile Herraa, että antaisi sinullekin tahdon ottaa vastaan Rakkauden Totuuteen, niin silmäsi aukeavat(2. tess. 2:10-12).

        Minun sydämeni vetoaa sinun omaan sanaasi: "Etsikää minun kasvojani." Herra, minä etsin sinun kasvojasi.

        Sillä Herra hankkii oikeuden kansallensa ja armahtaa palvelijoitansa, koska hän näkee, että heidän voimansa on poissa ja että kaikki tyynni on lopussa.

      • Hänarmahtaa
        Devout kirjoitti:

        Kukahan täällä vermantroja hokee, Kristuksen verta vuodattavat, koko ajan?

        Kerro kerro kuvastin.....

        "alkakaa viettää tavallista elämää", niin isiltäperittyä tyhjänpäiväistäkö?

        Miten tiedät Kristuksen kulkevan kanssasi?

        Sillä jos te palajatte Herran tykö, saavat teidän veljenne ja poikanne osakseen laupeuden voittajiltaan ja voivat palata takaisin tähän maahan. Sillä Herra, teidän Jumalanne, on armollinen ja laupias, eikä hän käännä kasvojansa pois teistä, jos te palajatte hänen tykönsä."

      • Hänarmahtaa
        matkalainen kirjoitti:

        Etkö ole huomannut, miten sunilaiset vaikenevat, jos heille muistuttaa Jeesuksen sovintoverestä?
        Jeesuksen veri on heille kompastus ja kummastus. Pelkkä mantra vain.
        Kuitenkaan ilman Jeesuksen sovintoverta ihmisellä ei ole mitään asiaa pyhän Jumalan luo.

        'Sanokaa Joosefille näin: Oi, anna anteeksi veljiesi rikos ja synti, sillä pahasti he ovat menetelleet sinua kohtaan.' Anna siis isäsi Jumalan palvelijoille anteeksi heidän rikoksensa." Ja Joosef itki kuullessaan nämä heidän sanansa.

      • Hänarmahtaa
        matkalainen kirjoitti:

        Se vähättelee, joka ei ymmärrä sen arvoa.

        ja anna anteeksi kansallesi, mitä he ovat rikkoneet sinua vastaan, ja kaikki heidän syntinsä, jotka he ovat tehneet sinua vastaan; ja suo, että heidän vangitsijansa olisivat laupiaat heitä kohtaan ja armahtaisivat heitä.

    • omitsa

      Ja muistakaa kaikki keskustelijat vielä tämä,lukekaa tämä teksti oikein ajatuksella,se on Jumalan sanaa: Sillä sana rististä on hullutusta niille jotka kadotukseen joutuvat,mutta meille jotka pelastumme se on antama voima.

      • Verenmerkki

        Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen,

    • armosta-pelastettu

      ja vielä muistakaamme, että Jeesuksen pyhä veri on vihmontaveri, jolla kaikki voidaan puhdistaa, pyhittää, siunata ja varjella, mitä saatana ei voi sietää eikä varsinkaan henkiporttilaiset.

      • niin kovasti

        raivostuvat aina kun puhutaan Jeesuksen kalliista Verestä. On kyllä aika vaarallista pilkata Sovintoverta. Muuta uhria ei ole, jos sen tallaa jalkoihinsa ja pilkkaa Jeesuksen Pyhää Uhria, on kyllä kadotettu. Herra armahda.

      • niin kovasti kirjoitti:

        raivostuvat aina kun puhutaan Jeesuksen kalliista Verestä. On kyllä aika vaarallista pilkata Sovintoverta. Muuta uhria ei ole, jos sen tallaa jalkoihinsa ja pilkkaa Jeesuksen Pyhää Uhria, on kyllä kadotettu. Herra armahda.

        hengesi taas valehtelee.

        Ei ole noin kuin väität.

        Mieti kuka pilkkaa mitä?

        Voitko yhtään pysähtyä ajattelemaan JUMALAN
        SANAN TOTUUTTA:

        "Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät."

        Ja näitä Raamatun Sanoja:

        "Eivät myöskään he enää saastuta itseänsä kivijumalillaan, iljetyksillään eivätkä millään rikkomuksillansa, vaan minä vapautan heidät kaikista asuinpaikoistaan, joissa ovat syntiä tehneet, ja puhdistan heidät. Ja he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa."

        Ja näitä Raamatun sanoja:

        "Kyllä te, fariseukset, puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisäpuoli teissä on täynnä ryöstöä ja pahuutta. Te mielettömät, eikö se, joka on tehnyt ulkopuolen, ole tehnyt sisäpuoltakin? Mutta antakaa almuksi se, mikä sisällä on; katso, silloin kaikki on teille puhdasta."

        (Huom. älä kompastu fariseus sanaan)

    • läträäminen

      Veren kans läträäminen on saatananpalvojin touhua! Tutkikaa kaikki mitä raamattu sanoo verestä niin tajuatte saatanallisuuden.

      Heittäkää saatana helvettiin ja alkakaa palveleen Jumalaa ja Jeesusta Heidän oppien ja käskyjen mukaan niin opitte tietämään mitä Jumala ja Jeesus ovat älä tapa käskylläkin tarkoittaneet!

    • deeku

      yksin, eikä täältä oo taivaan kotiin muuta tietä kuin armon tie.

      Siunausta, veli!

      • verinen business

        veri, veriuhrit, vuodatettava verta, veri, veri, veri. Verenhimoinen jumala kristityillä. Johtuneeko muinaisten ihmisten luulosta että henki on veressä koska jos verta vuodatti vähääkään enemmän ihminen tai eläin kuoli varmasti.

    • Timoriepu

      Loppu- tai välikaneettina sanottakoon, että sanoma Jeesuksen rististä ja veren voimasta on edelleen, niin kuin alussakin hullutus tai pahennus tai sitten se on Jumalan voima meille, jotka Jeesukseen uskomme ja Häneen turvaudumme.

    • Niin se vaan on.

      Veri on voimassa edelleen!

      • Moniniminen.

        Veri; se on Jumalan asettama liitto.

    • monin...

      Psalmit 66

      Kohottakaa riemuhuuto Jumalalle!
      1 Laulunjohtajalle. Psalmilaulu. Kohota Jumalalle riemuhuuto, maa, riemuitkaa, maan asukkaat! [Ps. 98:4, Ps. 95:1, Ps. 100:1]
      2 Laulakaa hänen nimensä kunniaa, kiittäkää ja ylistäkää häntä.

      Kaikki ei ymmärrä liiton asettajaa eikä sen liiton merkitystä.
      Raamattu sanoo hullutusta.

      1. Kor. 1:25

      Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi.

      • Matkalainen

        Ilmestyskirjassakin ylistetään Uhrikaritsaa, joka sovitti syntimme. Se todistaa, että sovitusveri säilyttää arvonsa loppuun asti.

      • Niin aivan!
        Matkalainen kirjoitti:

        Ilmestyskirjassakin ylistetään Uhrikaritsaa, joka sovitti syntimme. Se todistaa, että sovitusveri säilyttää arvonsa loppuun asti.

        Juuri niin!

      • Hänarmahtaa

        Minun sydämeni vetoaa sinun omaan sanaasi: "Etsikää minun kasvojani." Herra, minä etsin sinun kasvojasi.

    • Sovitus.

      Tämä aloitus kuuluu ylös, varsinkin näin pääsiäisen aikaan.

      • Usko Vainen

        Aamen! Jeesus teki pääsiäisenä jotain käsittämättömän valtavaa meidän puolestamme!

      • Niinpä!

        Niinpä!

    • Veren kautta!

      Laitetaanpas tähän ylös toinenkin verialoitus.

    • Haluu tietää!

      Mitä tämä tällainen puhe verestä tarkoittaa?

      • Ei aukene?

        Olisko joku uskisten sisäpiirijuttu.

      • Jeesuksen oma
        Ei aukene? kirjoitti:

        Olisko joku uskisten sisäpiirijuttu.

        Niinkin voisi sanoa, mutta silti kaikille tarkoitettu, niittäin evankeliumi.

      • niittäin, sano
        Jeesuksen oma kirjoitti:

        Niinkin voisi sanoa, mutta silti kaikille tarkoitettu, niittäin evankeliumi.

        "Jeesuksen oma" on ruvennut heinäntekoon, keskellä talvea.

      • Niittäjä
        niittäin, sano kirjoitti:

        "Jeesuksen oma" on ruvennut heinäntekoon, keskellä talvea.

        Nyt on niittämisen aika.

      • Jopas jotain
        Niittäjä kirjoitti:

        Nyt on niittämisen aika.

        Joulukuussa?

      • Niittäjä
        Jopas jotain kirjoitti:

        Joulukuussa?

        Aivan. Elonkorjuu Jumalan elovainiolta. Käsitätkö?

      • Aamenaamenaamen!!!
        Niittäjä kirjoitti:

        Aivan. Elonkorjuu Jumalan elovainiolta. Käsitätkö?

        Aamen!

      • Sopiiks se?
        Aamenaamenaamen!!! kirjoitti:

        Aamen!

        Puhaltele sinä aamenen hokija p........n

      • Niinpä niin
        Sopiiks se? kirjoitti:

        Puhaltele sinä aamenen hokija p........n

        Eikös se muuan Joosua niminen mies särkenyt Jerikon muuritkin pasuunaan puhaltelemalla?

      • Aamenaamenaamen!!!
        Niinpä niin kirjoitti:

        Eikös se muuan Joosua niminen mies särkenyt Jerikon muuritkin pasuunaan puhaltelemalla?

        Aamen!

    • palstalainen

      Ettei totuus unohtuisi.

    • Veriarmo.

      Verarmoa.

    • Aarteen etsijä

      Aitoa tavaraa Jeesuksen aarteistosta.

    • qalevi

      ekka vanhassa kielessä "veri" tarkoittaa perimää, testamenttia

      tokka roomalaiskirjeet ovat väärennettyjä

      kolmas tässä on ohjeet ja aika rutkasti muuta tietoo http://keskustelu.suomi24.fi/node/11715088

    • Uskovainen mies

      Olkoon veren evankeliumi tällä palstalla sille kuuluvalla paikalla, sillä vain sen kautta on ihmisellä mahdollisuus Jumalan tykö. Kaikki muut ovat ihmisen keksimiä umpikujia ja turhuutta ja tuulen tavoittelua.

    • Verellä pesty.

      Veren evankeliumin PITÄÄ olla esillä. Vain siinä on pelastus!

    • Siitäpäs.

      Laitetaanpas vähän veren evankeliumia, jossa on Jumalan voima.

      • Niin kertookin.

        Teuvo vastusti pitkään veren evankeliumia ja Timoa. Se kertoo paljon Teuvosta.

      • Asiat järjestykseen
        Niin kertookin. kirjoitti:

        Teuvo vastusti pitkään veren evankeliumia ja Timoa. Se kertoo paljon Teuvosta.

        Teuvo sitä ja Teuvo tätä, mies on paljon kuuluisampi, kuin jotkut Raamatun satuolennot?

      • Valitse 100 ihmistä
        Asiat järjestykseen kirjoitti:

        Teuvo sitä ja Teuvo tätä, mies on paljon kuuluisampi, kuin jotkut Raamatun satuolennot?

        Niin varmaan. No teepäs vaikka pienimuotoinen katugalluppi omalla kylälläsi/lähiössäsi, niin katsotaan, mikä on tulos. Uskallatko?

      • Tiedän sen.
        Asiat järjestykseen kirjoitti:

        Teuvo sitä ja Teuvo tätä, mies on paljon kuuluisampi, kuin jotkut Raamatun satuolennot?

        Oletko tmä nimimerkki "vain ihminen". Tiedän. Olet. Turha sinun on valehdella.

      • :):)
        Tiedän sen. kirjoitti:

        Oletko tmä nimimerkki "vain ihminen". Tiedän. Olet. Turha sinun on valehdella.

        Oletko naurettava pelle, turha väittää muuta, näkeehän sen?

      • Osui ja upposi!
        :):) kirjoitti:

        Oletko naurettava pelle, turha väittää muuta, näkeehän sen?

        Hyvä. Kyllä minä sen tiesin, että olet nimimerkki "vain ihminen". Aggressiosi todisti sen. ;)

      • :):):):)
        Osui ja upposi! kirjoitti:

        Hyvä. Kyllä minä sen tiesin, että olet nimimerkki "vain ihminen". Aggressiosi todisti sen. ;)

        Enpä nyt satu oleemaan, ja eipä se asia sulle edes mitenkään kuulu, kaivele vaan omaa napaas.

      • Niinpä niin...
        :):):):) kirjoitti:

        Enpä nyt satu oleemaan, ja eipä se asia sulle edes mitenkään kuulu, kaivele vaan omaa napaas.

        Joopa joo ja lehmät lentelevät...

      • Niinpä.
        Niinpä niin... kirjoitti:

        Joopa joo ja lehmät lentelevät...

        Niinpä. Tosi uskottavaa. Joka kerran keksitään, sitä aina epäillään.

      • Sanotaan kyllä
        Niinpä. kirjoitti:

        Niinpä. Tosi uskottavaa. Joka kerran keksitään, sitä aina epäillään.

        Niinhän sitä sanotaan.

      • Tuku tuku lampaitani
        Sanotaan kyllä kirjoitti:

        Niinhän sitä sanotaan.

        Lammaslaumahan se täällä määkii:-)

    • Jumalaonlaupias

      Ja Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa,

    • Noinseon

      Noinhan se varmaankin on.

    • Hänarmahtaa

      Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.

    • Hänarmahtaa

      Joka vaivaista armahtaa, se lainaa Herralle, ja hän maksaa jälleen hänen hyvän tekonsa.

    • Hänarmahtaa

      Eikö Efraim ole minun kallis poikani, minun lempilapseni? Sillä niin usein kuin minä puhunkin häntä vastaan, alati minä häntä muistan. Siksi minun sisimpäni väräjää hänen tähtensä: minun täytyy armahtaa häntä, sanoo Herra.

    • Hänarmahtaa

      Vihatkaa pahaa ja rakastakaa hyvää ja saattakaa oikeus voimaan portissa: ehkäpä Herra, Jumala Sebaot, armahtaa Joosefin jäännöstä.

    • Hänarmahtaa

      Ja minä annan teille armon, niin että hän teitä armahtaa ja antaa teidän palata takaisin maahanne.

    • KiitosJeesus

      Kiitos Jeesus Golgatan ristin veren armosta!

    • Verisiä juttuja ! ehkä on liikaa toi verellä mässäily ja ruumiin syönti osalle kansaa.....
      Alkaa terve ajattelu sillai luistaa epäterveeksi näissä uhraus hurmio jutuissa.
      Ja varmaan ilman esivaltaa ja rikos lainsäädäntöä meillä olisi näitä uhraajia kaikkialla, bakkanaalit ja menot kuin...

      • Ohanvaantiedoksi

        Jeesus uhrattiin n. 2000 vuotta sitten. Ihan vaan tiedoksi...

      • ja jos ei saa uhrata, niin silvotaan lasten sukupuolielimet, kyllä on raakaa menoa edelleenkin !!!

    • Hänarmahtaa

      eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin minäkin sinua armahdin?'

    • Hänarmahtaa

      Ja Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa,

    • Hänarmahtaa

      Mutta hän vastasi ja sanoi: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.

    • Hänarmahtaa

      Laaban vastasi hänelle: "Jospa saisin armon silmiesi edessä! Merkkini ilmoittavat, että Herra sinun tähtesi on siunannut minua."

    • Hänarmahtaa

      Mutta Mooses rukoili armoa Herralta, Jumalaltansa, ja sanoi: "Herra, miksi sinun vihasi syttyy omaa kansaasi vastaan, jonka olet vienyt pois Egyptin maasta suurella voimalla ja väkevällä kädellä?

    • Hänarmahtaa

      Ja Mooses sanoi Herralle: "Katso, sinä sanot minulle: 'Johdata tämä kansa sinne', mutta et ole ilmoittanut minulle, kenen sinä lähetät minun kanssani. Ja kuitenkin sinä sanoit: 'Minä tunnen sinut nimeltäsi, ja sinä olet myös saanut armon minun silmieni edessä.'

    • Hänarmahtaa

      Herra vastasi Moosekselle: "Mitä sinä nyt pyydät, sen minä myös teen; sillä sinä olet saanut armon minun silmieni edessä, ja minä tunnen sinut nimeltäsi."

    • Hänarmahtaa

      Hän vastasi: "Minä annan kaiken ihanuuteni käydä sinun ohitsesi ja huudan nimen 'Herra' sinun edessäsi. Ja minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, armahdan, ketä armahdan."

    • Hänarmahtaa

      Ja Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: "Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa,

    • Niinpäniinpäniinpä

      Niinpä!

    • Hänarmahtaa

      "Herra, jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin käyköön Herra meidän keskellämme. Sillä tämä on tosin niskurikansa, mutta anna anteeksi meidän pahat tekomme ja syntimme ja ota meidät perintöosaksesi."

    • Hänarmahtaa

      Ja Daavid sanoi Aakiille: "Jos minä olen saanut armon sinun silmiesi edessä, niin annettakoon minulle paikka jossakin maaseutukaupungissa, asuakseni siellä. Sillä miksi sinun palvelijasi asuisi kuninkaan kaupungissa sinun luonasi?"

    • Hänarmahtaa

      Jos vihollinen voittaa sinun kansasi Israelin, sentähden että he ovat tehneet syntiä sinua vastaan, mutta he palajavat sinun tykösi, kiittävät sinun nimeäsi, rukoilevat sinua ja anovat sinulta armoa tässä temppelissä,

    • Hänarmahtaa

      niinkuin hän oli ilmestynyt hänelle Gibeonissa. Ja Herra sanoi hänelle: "Minä olen kuullut sinun rukouksesi ja anomisesi, kun sinä anoit armoa minun edessäni. Minä olen pyhittänyt tämän temppelin, jonka sinä olet rakentanut sitä varten, että minä sijoittaisin nimeni siihen ainiaaksi; ja minun silmäni ja sydämeni tulevat alati olemaan siellä.

    • Hänarmahtaa

      Minä olen oleva hänen isänsä, ja hän on oleva minun poikani; ja armoani minä en ota häneltä pois, niinkuin otin siltä, joka oli sinun edelläsi.

      • Aamenaamenaamen

        Aamen! Jeesuksen armo pysyy!

    • Hänarmahtaa

      Ja he virittivät ylistys- ja kiitosvirren Herralle: "Sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti Israelia kohtaan." Ja kaikki kansa nosti suuren riemuhuudon ylistäen Herraa siitä, että Herran temppelin perustus oli laskettu.

    • Hänarmahtaa

      Mutta nyt on meille hetkiseksi tullut armo Herralta, meidän Jumalaltamme, koska hän on sallinut pelastuneen joukon meistä jäädä jäljelle ja antanut meille jalansijan pyhässä paikassansa, että hän, meidän Jumalamme, valaisisi meidän silmämme ja soisi meidän hiukan hengähtää orjuudessamme.

    • Hänarmahtaa

      Oi Herra, tarkatkoon sinun korvasi palvelijasi rukousta ja niiden palvelijaisi rukousta, jotka tahtovat peljätä sinun nimeäsi! Anna tänä päivänä palvelijasi hankkeen menestyä ja suo hänen saada armo sen miehen edessä." Minä olin näet kuninkaan juomanlaskija.

    • Jumalaonhyvä

      Elämän ja armon olet sinä minulle suonut, ja sinun huolenpitosi on varjellut minun henkeni.

    • Jumalaonhyvä

      Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,

    • Jumalaonhyvä

      Herra, sinun armosi ulottuu taivaisiin, sinun totuutesi pilviin asti.

    • Jumalaonhyvä

      Hän lähettää taivaasta minulle pelastuksen, kun minua herjaavat minun polkijani. Sela. Jumala lähettää armonsa ja totuutensa.

    • Jumalaonhyvä

      Minun armollinen Jumalani käy minua kohden, Jumala antaa minun nähdä iloni vihollisistani.

    • Jumalaonhyvä

      Sinä olet minun väkevyyteni, sinulle minä kiitosta veisaan; sillä sinä Jumala olet minun varjelukseni ja minun armollinen Jumalani.

    • Jumalaanvoiluottaa

      Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen; sillä sinuun minun sieluni turvaa. Minä turvaan sinun siipiesi suojaan, kunnes onnettomuudet ovat ohitse.

    • Jumalaanvoiluottaa

      Mutta minä veisaan sinun väkevyyttäs, ja varhain kerskaan sinun laupiuttas; sillä sinä olet minun varjelukseni ja turvani minun hädässäni.

    • aamenta

      Aamen, aamen.

    • Tämäolihyväaloitus

      Tämä aloitus oli se Jerikonpasuuna joka mursi sunilaisuuden valhemuurit.

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta Noa löysi armon Herran edessä.

    • Jeesusarmahtaa

      Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

    • Jeesusarmahtaa

      Hän muistaa armonsa ja totuutensa Israelin huoneelle: kaikki maailman ääret näkevät meidän Jumalamme autuuden.

    • Jeesusarmahtaa

      hän, joka antaa minulle armon; minun linnani, varustukseni ja pelastajani, minun kilpeni, jonka turviin minä pakenen, hän, joka laskee kansani minun valtani alle.

    • RakastanJeesusta

      Minä rakastan Jeesusta!

    • Jeesusarmahtaa

      Herra mielistyy niihin, jotka häntä pelkäävät, jotka panevat toivonsa hänen armoonsa.

    • Jeesusarmahtaa

      meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.

    • Jeesusarmahtaa

      Ylitsevuotavassa vihassani minä peitin sinulta kasvoni silmänräpäykseksi, mutta minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä vuoret pitää välttämän ja kukkulat lankeeman; mutta minun armoni ei pidä sinusta poikkeeman, ja minun rauhani liitto ei pidä lankeeman pois, sanoo Herra sinun armahtajas.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.

    • Jeesusarmahtaa

      Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."

    • Jeesusarmahtaa

      Mene ja julista nämä sanat pohjoiseen päin ja sano: Palaja, sinä luopiovaimo Israel, sanoo Herra; minä en enää synkistä teille kasvojani, sillä minä olen armollinen, sanoo Herra, enkä pidä vihaa iankaikkisesti.

    • Jeesusarmahtaa

      Herra ilmestyi minulle kaukaa: minä olen ijankaikkisella rakkaudella sinua rakastanut, sentähden olen minä vetänyt sinua puoleeni sulasta armosta.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä laki on Moseksen kautta annettu: armo ja totuus on Jesuksen Kristuksen kautta tullut.

    • Jeesusarmahtaa

      Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.

    • Jeesusarmahtaa

      Uskollinen todistaja ei valhettele, mutta väärä todistaja puhuu valheita.

    • Jeesusarmahtaa

      Niin sinun pitää tietämän, että Herra sinun Jumalas on Jumala, uskollinen Jumala, pitäväinen liiton ja laupiuden niiden kanssa, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä, tuhanteen polveen,

    • Devoitti

      Tämä on Raamatun ydintotuus, että vain Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä oikeat jumalanlapset voivat antaa ihmisille syntejä anteeksi.

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

    • Sylkykuppi

      Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta koska minun palvelijassani Kaalebissa on toinen henki, niin että hän on minua uskollisesti seurannut, niin hänet minä vien siihen maahan, jossa hän kävi, ja hänen jälkeläisensä saavat sen omakseen.

    • Jeesusarmahtaa

      ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä

    • Jeesusarmahtaa

      Peljätkää vain Herraa ja palvelkaa häntä uskollisesti kaikesta sydämestänne. Sillä katsokaa, kuinka suuria hän on teille tehnyt.

    • Jeesusarmahtaa

      Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."

    • Kun sinä uskollisesti noudatat tätä entisen ystäväni - Devout/Devoit - Puskalähetyksen käskyä:

      "Kun kerran Teuvo ei pelaa reilusti
      Tehdäänsittenniin                                 
      20.11.2016 20:14
      ja herjaa vaan ja toimii vilpillisesti, tehdään sitten tästä palstasta oikein villilänsi, kunnes saamme tänne sheriffin ja saamme tästä asiallisen foorumin, jossa kukaan ei herjaa ketään ja vääryyttä ei harrasteta!"

      Niin voisitko kertoa, miten saisin häneen yhteyden. Ei toimi sähköposti, ei puhelin eikä tavallinen posti.

      Kun jotakin nimimerkkiä arvelen hänen nimimerkikseen, saan vastauksen; "En ole Devoit."

      Hänen viimeisin omalla nimimerkillään kirjoittama todistus on lähes 9 vuoden takaa

      "Devoit
      5.9.2008 23:25
         kysyn. kirjoitti:
      Miten se heittäminen tapahtuu?

      Vain verbaalisesti. Kohdallani hoitomies heikki saari totesi, että minut heitetään saatanalle.
      En tiedä, minkä vastapalveluksen hän saatanalta siitä sai."

      Jos hänet vielä tapaat, voisitko kysyä, miten kauas hänet on heitetty, ja  kysyä:

      Minkä palkinnon hän Saatanalta saa, levittäessään minusta jatkuvasti törkeitä valheita ja uhkailuja?

      • Jeesusarmahtaa

        Ja avukses huuda minua hädässäs, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.

      • Jeesusarmahtaa

        Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

    • Jeesusarmahtaa

      Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

    • Jeesusarmahtaa

      Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu. Aamen!

    • Jeesus.pelastaa

      Jeesuksen sovitus on se Pelastus, jonka Jumala on asettanut ihmiselle mahdollisuudeksi pelastua kadotukselta.

    • violaluna17

      Meilä on yhdyskuntamme Taivaassa ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi. Aamen tule pian,Herra Jeesus! !

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta.

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.

    • Jeesusarmahtaa

      Ja tiedä siis, että Herra, sinun Jumalasi, on Jumala, uskollinen Jumala, joka pitää liiton ja on laupias tuhansiin polviin asti niille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä,

    • Jeesusarmahtaa

      Herra varjelee häntä ja pitää hänet hengissä, ja maassa ylistetään hänen onneansa, etkä sinä anna häntä alttiiksi hänen vihollistensa raivolle.

    • Jeesusarmahtaa

      Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,

    • Jeesusarmahtaa

      Mutta armossasi sinä johdatit lunastamaasi kansaa, sinä veit sen voimallasi pyhään asuntoosi.

    • Jeesusarmahtaa

      Hän sanoi hänelle: "Uskon, Herra; minä uskon, että sinä olet Kristus, Jumalan Poika, se, joka oli tuleva maailmaan."

    • Jeesusarmahtaa

      Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi."

    • Jeesusarmahtaa

      Sinä, minun väkevyyteni, sinulle minä veisaan kiitosta, sillä Jumala on minun linnani ja minun armollinen Jumalani.

    • AamenkiitosJeesus

      Sillä sinä, Herra, siunaat vanhurskasta, sinä suojaat häntä armollasi niinkuin kilvellä.
      Aamen!

    • AamenkiitosJeesus

      Ja Jeesus sanoi: "Tuomioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät, tulisivat sokeiksi."

    • AamenkiitosJeesus

      Minun sieluni ikävöitsee sinua yöllä, minun henkeni sisimmässäni etsii sinua varhain; sillä kun sinun tuomiosi kohtaavat maata, oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta.

    • AamenkiitosJeesus

      Älkää siis pilkatko, etteivät teidän siteenne vielä kiristyisi; sillä Herralta Sebaotilta minä olen kuullut hävitys- ja tuomiopäätöksen, joka on kohtaava kaikkea maata.

    • AamenkiitosJeesus

      Mutta hän sanoi heille: "Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat.

    • AamenkiitosJeesus

      Jeesuksen sovitustyön on kaiken ydin.

    • AamenkiitosJeesus

      Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5540
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3537
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1662
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      206
      1636
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      78
      1092
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1088
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe