Homeesta vaivoja, astmaa ja pitkäaikaissairaus

hilkkaliisa

Kansanterveyslaitoksen professori Matti J. Jantunen opettaa Hyvä Terveys-lehdessä (helmikuu 2007, 14-15), että "homeelle altistuminen voi laukaista allergian tai astman". "Home aiheuttaa ihmiselle vaivoja ja akuutti oireilu voi päättyä nopeasti, mutta home saattaa aiheuttaa myös pitkäaikaissairauden, jonka vaikutukset eivät pääty altistumisen loppuessa".
(Lähde: Kansanterveyslaitoksen professori Matti J. Jantunen, Hyvä Terveys helmikuu 2007, sivulla 15).

Mitä vaivoja sinulle tuli ja onko sinulla jokin pitkäaikaissairaus homealtistuksesta? Mikä?

Yhdelle nuorelle sairaanhoitajattarelle tuli jo kolmannen kerran vuoden sisällä homeisella työpaikalla ilmarinta. "Syy tuntematon", oli sanottu. Keuhkot vain menivät kasaan ja nyt on paikattu keuhkojen reikiä. Onko sinulle mahdollisesti tullut tuollainenkin "vaiva", kun tuon viisaan professorin mukaan home saattaa aiheuttaa jotakin "vaivoja".

Huhtikuussa Hyvä Terveys-lehti julkaisee uuden jutun homesairauksista. Maltan tuskin odottaa kuinka korkeatasoinen se juttu oikein on.
(Hei P. tämä on nyt taas sarkasmia).


Anteeksi että taas vaivaan, mutta melkoisia vaivoja minullekin tuli työpaikan homeesta (ei kun varastopölypunkeista ja aktinobakteeri Streptomyces albuksesta, jolle minulla on IgE positiiviset vasta-aineet ja pitkäaikaissairauskin - ai mikäkö? No "pitkäaikaissairaus").


Hyvää ystävänpäivää !

Toivottaa vaivainen homentikko-hilkkaliisa :)

7

823

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minulle ei jäänyt pitkäaikaissairauksia, vain näitä "vaivoja". Minusta pysyvä herkistyminen homeelle on melkoinen "vaiva" vaikka sitä ei edes voida lukea pitkäaikaissairaudeksi, sillä se menee ohi altistuksen päättyessä. MUTTA alkaa aina uudestaan ja täydellä ryminällä kun altistuu homeelle ja kun hometta on siellä sun täällä, niin aina altistuu jossain, ihan varmasti. Tämä rajoittaa elämää kun on pakko rajata tekemisiään sen mukaan, missä on hometta ja missä ei. Monet asiat, mitä tein aikasemmassa elämässäni syksyisistä sieniretkistä kirjaston kirjojen lukemiseen on pitänyt jättää pois.

      Pysyväksi jäi hajuste- ja kemikaaliyliherkkyys, yliherkkyys viinille ja sienille, astman ja kroonisen nuhan pahentuminen sekä epämääräiset ihottumat, nivelkivut, huimaus ja refluksitauti. Sekä aina mukana seuraava mahdollisuus saada alveoliitin tai anafylaktisen shokin oireita suuremmassa altistuksessa. Jos jotain muuta pysyvää jäi, se ei ole vielä selvinnyt.

    • J. Jantunen puhuu

      totta kertoessaan, että
      "homeelle altistuminen voi laukaista allergian tai astman".

      Näin saattaa todella käydä, jos Th1-lymfosyyttireittiä pitkin etenevä soluvälitteinen immuniteettimme pettää. Kun tämä kosteusvauriomikrobeista ja infektiopuolustuksesta huolehtiva puolustusjärjestelmä käy ylikierroksilla pitkäaikaisen altistuksen vuoksi, niin tämän systeemin tuottaman gamma-interferonin tuotto lakkaa ja näin myös Th2-lymfosyyttireittiä pitkin etenevät ns. perinteiset allergiat, kuten astma, on mahdollinen. Nämä perinteiset allergiat eli ruuansulatuskanavan, hengitysteiden limakalvojen (ei siis keuhkorakkula) ja ihon allergiat, ovat IgE-välitteisiä, jos sen aiheuttaa jokin biologinen materiaali.

      Professori M.J. Jantusen olisi kyllä ollut syytä kertoa myös, että alunperin on kyseessä keuhkorakkulatulehdus, josta sitten tosiaan saattaa olla seurauksena vuosien altistuksen jälkeen myös ns. perinteinen allergia. Tämä perinteinen allergia vahvistetaan IgE-vasta-aineen löytymisellä. Aikaisemmin, jos oireilevalta ei löytynyt IgE-vasta-ainetta, niin lääkäri määräsi oireilevan psykiatriseen hoitoon ja päälle tuli tietysti automaattisesti rahoittavat pillerit. Taitaa vieläkin käydä näin?

      • pitkäaikaissairaus

        mikä sen nimi on? Onko vain yksi?


      • hilkkaliisa

        ja epätyypillinen astmakin minulla ainakin.

        Minulla taitaa olla epätyypilliset vasta-aineet kun minulla on vasta-aineita "vain" Streptomyces albus aktinobakteerille, joka tunnetaan "kansankielellä ja kirjallisuudessakin vielä" "sädesieni" nimellä. Sehän saattaa aiheuttaa allergista aleveoliittia ja sitä löytyi runsaasti työpaikkani eri osastoilta. Varastopölypunkki allergiakin löytyi, mutta työnantaja ei suostunut ottamaan näytteitä ("ei tarvitse"). Niitähän löytyy yleensä sieltä, missä on kosteusvauriomikrobeja. Varastopunkithan saattaa aiheuttaa astmaa ja allergista nuhaa.

        Moni asia on epätyypillistä:
        -reagoin erittäin herkästi homeille ja hajusteilla (hyperreaktiivinen astma ja allerginen nuha)
        -voin paremmin kuivalla ilmalla, kuin sateella ja tänä talvena olen yskinyt kovasti ulkona, KUN SATAA LUNTA (ja kesällä vesisateen JÄLKEEN). Kuivalla ilmalla en yski ja pakkastakin saa olla ainakin 20 astetta. En hengästy enää kävellessä.
        -flunssan aikana piti käydä kaksi kertaa spirassa ja ottaa kortisonikuuri ja suojaksi antibiootit, ettei tule bakteeritulehdusta.
        -kortisonikuurin jälkeen olen saanut nyt taas vähennellä astmalääkitystä, mutta otan aina kaksi kertaa päivässä ja tarvittaessa (hajut, hajusteet yskittää ja eilen menin kylään "vahingossa" paikkaan, jossa on koira. Ei "muistettu" kertoa. No ei se mitään. Lähdin pois hyvin pian.)

        Tiedän, että monilla homesairailla on koira ja he eivät reagoi eläimille. Vuosien mittaan moni homesairas ystävä on alkanut reagoida hajusteille ja hajuille (vihreä ja keltainen Fairy, monet hajuvedet,pesuaineet piki, uusi asfaltti), vaikka ei ole (vielä) astmaa. Yllätyksiä monille homesairaille tulee vuosittain (ennen en reagoinut - nyt reagoin jollekin).


    • Homeherkkä

      Artikkeli oli otsikoitu "Sairaaksi ilmasta."
      Lehti esitti KTL:n professori Jantuselle väittämiä (totta vai tarua) koskien ilmansaasteita, pienhiukkasia, radonia, koneellista ilmastointia ja homeita.

      Professori Jantunen vastasi väittämään "Homeille altistuminen voi laukaista allergian tai astman", että "Kyllä voi".

      Monista eri KTL:n lähteistä päätellen, KTL tarkoittaa allergialla homealtistuneiden kohdalla IgE-vasta-ainevälitteisyyttä, ei IgG-vasta-ainevälitteisyyttä.
      Ja siksipä KTL toteaa homealtistusta koskevissa tutkimuksissaan, että homeallergia on harvinainen ja homeastma on harvinainen.
      No onhan se harvinainen jos reaktiotyypin I (IgE) perii vain 10 prossaa väestöstä.
      Muista geneettisesti perityistä reaktiotyypeistä
      KTL:llä ei näytä olevan pahemmin tietoa, ei niiden aktivoitumisen seurauksista, eikä niiden immunologisista mekanismeista.

      Toinen lehden esittämä väittämä oli: "Homeen aiheuttamat vaivat loppuvat heti, kun altistus loppuu."
      Johon professori Jantunen: "Akuutti oireilu voi päättyä nopeasti, mutta home saattaa aiheuttaa myös pitkäaikaissairauden, jonka vaikutukset eivät pääty altistumisen loppuessa."

      Olipahan mystinen ilmaus. Mitähän professori Jantunen tarkoittaa heti päättyvillä akuuteilla oireilla (missä ajassa ja mikä laatu) ja miksi yksikkö pitäaikaissairauksien kohdalla?

      No pitääpä ostaa huhtikuun numero. Jospa Hyvä Terveys lehti osaisi jo tuolloin esittää kattavampia väittämiä. Ehkä kattaen jopa koko homealtistuskirjon.

      Kerroit erään sairaanhoitajan saaneen vuoden sisällä jo kolmannen ilmarinnan.
      Eli kysymyksessä on keuhkon kärjen keuhkorakkulan tai -rakkuloiden repeämisen (tulehtumisenko seurauksena?) aiheuttama ilmavuoto.

      Kukaan tuntemani homeallergikko ei ainakaan vielä ole saanut ilmarintaa.

      Tiedätko onko hänellä todettu astmaa tai jotain keuhkorakkuloihin vaikuttavaa keuhkosairautta?

      • hilkkaliisa

        Tuolla mainitsemallani hoitajalla on menossa juuri ammattitautitutkimukset. Hän on oireillut OYS:ssa jo useita vuosia. Aluksi hän parani aina sairauslomilla ja äitiyslomilla.

        Tänään ilmestyi Majvik II. Sain sen pitkän version yhdeltä ystävältäni sähköisessä muodossa (pdf). Laita sähköpostiosoitteesi niin laitan sen sinulle. Ota jo rekisteröity nimimerkki, niin saat sähköpostin suomi24 palstalta. Sinullakin tulisi luettua helposti sähköpostit. Painat vain suomi24 palstalla ylhäältä vasemmalta:
        Suomi24 · Posti · Opastus tuosta "Posti" kohdasta.
        Nyt et koskaan edes vastaa sähköposteihin.

        Minulla taitaa olla se alveolitis nonspesifica (Suomen Lääkärilehti 7/2007 vsk 62 sivu 664). Allergista alveoliittiahan minulta ei löytynyt tutkimuksissa, vaikka oireet kyllä olivat erittäin rajut. Sitä epäiltiinkin - kuten muistat.


    • uopup

      upoooppuåuååu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      386
      3911
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      216
      1935
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1444
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1305
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      971
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      60
      950
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      903
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      900
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      868
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      859
    Aihe