Riihimäen akkukeksintö on kupla

Sähköinssi

Riihimäellä on kuulemma syntynyt keksintö liikuttaa pian satoja linja-autoja Kiinassa.

Äänetön skootteri, joka kulkee sata kilometriä 20 sentin hintaan. Äänetön perheauto, jolla ajelet sata kilometriä eurolla. Eikä päästöjä. Eihän sen pitänyt olla mahdollista!

Litium-akku on tuomassa sähköautot maanteille. Kevyt, tehokas ja nopeasti ladattava akku sopii sutjakasti perheautonkin pellin alle.

- Perheautokin kiihtyy sähköakulla nollasta sataan seitsemässä sekunnissa, sanoo tutkimusjohtaja Jukka Järvinen akkujärjestelmää kehittävästä Finnish Electric Vehicle Technologies Oy:stä.

Jo nyt Suomessa on käytössä useita uudella akkujärjestelmällä varusteltua sähköautoja ja skoottereita. Parinsadan kilometrin reissun jälkeen parkkeerataan auto kotipihalle ja pistetään sähköjohto pistorasiaan. Tuulisähköä käyttämällä auton käyttöä voi kehua päästöttömäksi. Autoilija voisi myydä vuoden hiilidioksidipäästönsä teollisuudelle sadalla eurolla.

Tavallinen kuluttaja saa vielä odottaa, että sähköauton teollinen valmistus käynnistyy. Autoteollisuus ei pura kiireellä nykyistä tuotantotekniikkaansa eikä öljyteollisuus innostu öljymarkkinoiden alasajosta.

Suomen ja Kiinan osaaminen yhteen

Sähköajoneuvojen kehittelyssä kompastuskivenä on ollut raskas ja varastointikyvyltään heikko lyijyakku. Henkilöauton akku on painanut 400 kiloa, vienyt tavaratilan eikä lataus ole riittänyt kuin 60 kilometrin matkoille.

- Uudentyyppinen litium-akkujärjestelmä painaa neljäsosan siitä, mitä perinteinen lyijyakku. Ajoneuvoon saadaan moninkertainen määrä energiaa. Yhdellä muutaman kymmenen minuutin pituisella latauskerralla voidaan ajaa jopa 300 kilometriä, kuvaa tutkimusjohtaja Jukka Järvinen Riihimäellä toimivasta Fevt Oy:stä.

Fevt ja Kiinassa toimiva Thunder Sky -yhtiö ovat yhdessä kehitelleet uuden litium-akkujärjestelmän. Thunder Sky on Kiinan valtion sähköajoneuvoteknologian johtava kehittäjä ja kehitti 2000-luvun taitteessa autoon sopivan litium-akun.

Litium-akun lataus ja purku olivat ongelma, johon riihimäkeläinen Fevt Oy vei oman osaamisensa. Tietotekniikkaan perustuva ohjausjärjestelmä säätelee akun kennojen varausta reaaliajassa ja ehkäisee ennalta ongelmiin johtavat kennojen ominaisuuserot.

Kiina sähköistää liikennettään

Kiinan valtio on asettanut tavoitteekseen muuttaa kymmenen prosenttia maan lähes kymmenestä miljoonasta linja-autosta sähkökäyttöisiksi. Litium-akkujen valmistaja yhdessä Fevtin kanssa on käynnistämässä ensimmäisten linja-autojen rakentamista ja toimittamista käyttöön.

- Kiinassa on virallisesti lähdetty sähköajoneuvojen käyttöönottoon, jotta liikenteen päästöt voidaan ehkäistä ennalta. Vaikka maa tuottaa sähkön pääasiassa hiilellä, suurten voimaloiden päästöt saadaan helpommin hallintaan kuin yksittäisten polttomoottoriajoneuvojen, sanoo Jukka Järvinen.

Golf-autoja, moottoripyöriä..

Litiumakku on ratkaissut sähköajoneuvon energian pakkausongelman. Samalla akkujärjestelmä tietää lähes kaikille polttomoottorikäyttöisille koneille uutta ja hyötysuhteeltaan voittamatonta ratkaisua.

Fevt on jo nyt toimittanut Pirkanmaan sairaanhoitopiirille 50 akkua ja sopinut 150 toimituksista lääkäri-hoitaja-kierroilla mukana kuljetettaviin sairaalavaunuihin. Pyörätuolien ja inva-ajoneuvojen lyijyakkujen korvaaminen litium-akuilla lisää käyttöaikaa lähes kymmenkertaiseksi.

- Litium-akku voidaan ladata 2000-3000 kertaa, kun lyijyakulla määrä on 200-300 kertaa. Esimerkiksi henkilöautossa akku kestää noin 300 000 kilometriä, kertoo Järvinen.

Fevt on kehitellyt ja kokeillut akkujärjestelmälle useita käyttösovelluksia toimintansa aikana.

- Golf-kenttien hoitolaitteet, golf-autot, skootterit ja moottoripyörät muuttuvat nopeasti kiihtyviksi, äänettömiksi ja päästöttömiksi. Samoin erilaiset kaksitahtikoneet kuten moottorisahat, lehtipuhaltimet ja jyrsimet. Kaupunkibussit, jakeluautot, katujen puhdistuskalusto ja varavoimalähteet..luettelee Jukka Järvinen käyttökohteita.

Latausaika rajoittaa enää vain suurten yhdistelmäajoneuvojen sähköistämistä. Pitkää matkaa tuntikausia ajavien autojen lataamiseen yksi yö ei riitä, vaikka käytössä olisi erikoislaturi.

Tuulivoima saadaan nyt puskurivarastoon

Sähköajoneuvojen lisääntyminen merkitsee sähkönkulutuksen kasvua, mutta Suomessa ongelma ei ole energian riittävyys vaan kulutushuippujen tarpeen varmistaminen.

Puhtaan energian varastointiin saadaan myös uusi ratkaisu litium-akusta. Tähän saakka tuuli- ja aurinkosähkön hinta on pysynyt korkeana, koska sähkö on jouduttu syöttämään suoraan sähköverkkoon.

Fevt on jo kehittänyt järjestelmän, jolla pystytään varastoimaan energiapuskuriin 3 megawatin tuulivoimalan tuottama sähkö. Sähköä voidaan tuottaa, kun tuulee, varastoida puskuriin ja syöttää kantaverkkoon myöhemmin kulutushuippujen tarpeisiin.

Varastoituna tuulisähkön tuotantotehokkuus kasvaa merkittävästi.

62

10734

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ennen kuin näen

      Puoli tuntia latausta 60 senttin hintaan ja ajomatkaa 300km. Kuulostaa ensi kuulemalta hyvältä, mutta sitten tajuaa, ettei se ole mahdollista, jos vähänkin osaa laskea tehon kaavoja. Kyseessä on vedätys. Kyseessä on yritys saadä tyhmien ihmisten sijoitusvaroja omaan käyttöön.

      • Aramas Automies

        Vedätyshän se olikin. Todellisuus on 130-150km 10 tunnin latauksella ja autolla hintaa rapiat 50 000! Kuka sellaisen ostaisi? En ainakaan minä.

      • Anonyymi
        Aramas Automies kirjoitti:

        Vedätyshän se olikin. Todellisuus on 130-150km 10 tunnin latauksella ja autolla hintaa rapiat 50 000! Kuka sellaisen ostaisi? En ainakaan minä.

        joskus keksitty edes kupla

    • ennen kuin näen

      Puoli tuntia latausta 60 senttin hintaan ja ajomatkaa 300km. Kuulostaa ensi kuulemalta hyvältä, mutta sitten tajuaa, ettei se ole mahdollista, jos vähänkin osaa laskea tehon kaavoja. Kyseessä on vedätys. Kyseessä on yritys saadä tyhmien ihmisten sijoitusvaroja omaan käyttöön.

    • Timo Tietäväinen

      Finnish Electric Vehicle Technologies Oy ei ole vielä myynyt muuta kuin Pirkanmaan sairaanhoitopiirille 50 akkua toisarvoisiin tietokoneisiin, joten se siitä "maailman valloituksesta".

    • J.J-75

      Eipä nuo kännykän akutkaan taskussa kestä normaalikäytössä ja pakkasilla liikuttaessa. Pakkasen noustessa, jännite alenee akusta ja tyypistä riippumatta. Kestää siellä olla vaikka mimmonen akku, Suomen pakkasiin aivan joutavaa tuoda. Eikä tarvi olla edes kylmäkään. Auto on ulkona aina, ellei lämminta tallia ole. Litiumakku kestää huonommin kylmää kuin NiMH. Tietysti ilman lämpeneminen auttaisi asiaa ja kesällähän tuota ongelmaa niinkään ei ole. Tietty akun voisi sisällekin tuoda, mutta 100kg on aina 100kg ;)

      • osaa ne muutkin

        Kateus vie kanankin edestä, vai miten se sananlasku nyt menikään.

      • roreryro
        osaa ne muutkin kirjoitti:

        Kateus vie kanankin edestä, vai miten se sananlasku nyt menikään.

        10 minuutin latauksella 25 A:n virralla ja 230V:n tai 380V:n jännitteellä ei tuota energiaa kuin 1-1,5 kW. Tällä teholla ei siirretä 1000Kg:a 300km:n päähän. Jos normaalin kokoinen henkilöauto liikkuu 0,3–0,5 kW:n teholla 3 tunnissa 300km:n päähän, liikkuu se pyhällä hengellä, eikä sillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    • jere67

      Olen monta kertaa nähny näitä Finnish electrin autoja ja moottoripyöriä liikenteessä, kun olen ko. firman vieressä töissä ja voin kertoo, että kyllä ne osaa...liikkuu pikkasen eri tahtiin kuin vakiot sähköautot, mitä tullu nähtyy...moottoripyörä on aivan mahtavan häijy, muutaman kerran nähny kun pojat ajelee sillä ja ei voi muuta kuin olla ihan hämmentyny, että sellasia tehoja saa sähköllä aikaan =O jatkakaa samaan malliin!!!

      • weqewyyew

        Huomaa, ettet tunne fysiikan lakeja. Puolen tunnin latauksella ja 60 sentin hinnalla ei saa aikaiseksi voimaa, jolla voi siirtää yli 1000kg:n massan 300km:n päähän. Kyseessä on suuren luokan kusetus, jonka ainoa tarkoitus on täyttää toimitusjohtajan lompakko tyhmien sijoittajien rahoilla.

      • on se niin
        weqewyyew kirjoitti:

        Kyllä se jää sinulta tuollaiset keksimättä.

      • irruererye
        on se niin kirjoitti:

        Kyllä se jää sinulta tuollaiset keksimättä.

        Opettelisit edes kirjoittamaan.

      • vai onko
        irruererye kirjoitti:

        Opettelisit edes kirjoittamaan.

        milloin sinä pystyt ajattelemaan omilla aivoillasi? Kai sinullakin sellaiset on?

      • uweuweue
        vai onko kirjoitti:

        milloin sinä pystyt ajattelemaan omilla aivoillasi? Kai sinullakin sellaiset on?

        Miten kysymyksesi liittyy sähkötekniikkaan?

      • Minna-Leena
        vai onko kirjoitti:

        milloin sinä pystyt ajattelemaan omilla aivoillasi? Kai sinullakin sellaiset on?

        Olet kuin jokin vanha ja katkera opettajan kanttura, joka kykenee vain nolaamaan ja lannistamaan oppilaitaan. Onko sinun paha olla? Etkö saa seksiä tarpeeksi? Onko oikea kätesi ainoa rakastajasi?

      • wiweewue
        Minna-Leena kirjoitti:

        Ja miten tämä liittyy sähkötekniikkaan? Ei ihme, ettei suomi ole saanut Nobel -palkintoa yli 60 vuoteen, jos ihmisten aivotoiminta liikkuu Suomessa tuolla tasolla.

      • vai miksi
        Minna-Leena kirjoitti:

        Olet kuin jokin vanha ja katkera opettajan kanttura, joka kykenee vain nolaamaan ja lannistamaan oppilaitaan. Onko sinun paha olla? Etkö saa seksiä tarpeeksi? Onko oikea kätesi ainoa rakastajasi?

        Vieläkö täällä itket, kun et saanut sossusta rahaa isompaan dildoon, ja joudut tyytymään siihen vanhaan, joka aika usein hukkuu johonkin syövereihisi?

      • Huolestunut isäsi
        vai miksi kirjoitti:

        Vieläkö täällä itket, kun et saanut sossusta rahaa isompaan dildoon, ja joudut tyytymään siihen vanhaan, joka aika usein hukkuu johonkin syövereihisi?

        Olet mielisairas.

      • ei se niin ole
        Huolestunut isäsi kirjoitti:

        Olet mielisairas.

        Sinulla on kyllä akuutin hoidon tarve, kun kuvittelet olevasi jonkun isä.

      • Äitisi
        ei se niin ole kirjoitti:

        Sinulla on kyllä akuutin hoidon tarve, kun kuvittelet olevasi jonkun isä.

        Et varmaan ymmärrä tätä, mutta annat itsestäsi aika typerän kuvan, varsinkin, kun täällä suuri osa tietää, kuka olet. Menisit ulos lenkille, että edes laihtuisit.

      • mfb4242
        weqewyyew kirjoitti:

        Huomaa, ettet tunne fysiikan lakeja. Puolen tunnin latauksella ja 60 sentin hinnalla ei saa aikaiseksi voimaa, jolla voi siirtää yli 1000kg:n massan 300km:n päähän. Kyseessä on suuren luokan kusetus, jonka ainoa tarkoitus on täyttää toimitusjohtajan lompakko tyhmien sijoittajien rahoilla.

        No mutta... Otetaanpas tuosta jutusta erikseen nyt nämä maagiset luvut 300 km / lataus ja 30 min latausaika.

        Teoriassa tuo on mahdollista, jos käytetään latausasemaa. Nk. DumpCharge tai BadBoy Charge ovat silloin mahdollisia. Tällä tavoin voidaan tuupata toisesta isommasta askustosta kerralla valtava määrä energiaa toiseen. Latausteho voi olla vaikka 1 MW. Sähkö Drag Racing piireissä tätä käytetään runien välillä. (www.nedra.com)

        se 1 euro ei riitä 300 km matkaan. Jutussahan oli kerrottu, että se oli 100 km ja yks ege => ~10 kwh.

        Toistaiseksi suomessa saa sähkönsiirtoineen ja veroineen noin 10 centillä yhden kilowattitunnin melkein mistä töpsellistä tahansa.

        Omissa ajoissa vanhoilla sähkiksillä (Elcat/Cliot) ei oikein pääse tuohon, koska ne käyttävät vanhaa, halpaa ja kuluvaa DC-tekniikkaa. Hyötysuhde voi jäädä jopa alle 70 %. Tällöin se todellinen energiankulutus 10 kWh pitää laskea myös näillä häviöillä. => 10 kWh /0.7 = ~14 kWh. Tuollaisen luvun saa ihan oikeesti jo auton kilowattituntimittaristakin lukea, jos haluat tulla ajelemaan ja kokeilemaan.

        Aikoinaan GM:n EV-1 kulki alle tuon 10 kWh/100 km ja kiihtyi 7 sekunnissa 0-100 km/h. Tämä oli yli 10 vuotta sitten ja Ni-MH akuilla.

        BTW.. ne tehot ? Siis kurkatkaapas www.killacycle.com . Siinä on uutta LiFePO4 -tekniikkaa, jonka impedanssit on namia talvellakin.

        Ne känny-akut on LiCoO2-pohjaisia ja niillä on valitettavasti täällä Suomessakin ryömitty 35-asteen pakkasella pitkin tienposkia. Tänä talvena tehdyt Li-Fe -testit oli varsin mukava ylläri. Ihan ikävä tuli kovia pakkasia, kun ei pääsyt käytännössä testaamaan kunnolla.

        Jos kiinnostusta löytyy, niin voi ja kannattaakin käydä katsomassa www.evalbum.com . Siellä on hauskoja konversioita, joita aloitteelliset harrastajat ovat tehneet autotalleissaan. Osa varsin vakuuttavia vehkeitä.. osa sitten taas ei :)

        Jos luitte tämän threadin ekan jutun, jossa oli kappaleita Hämeen Sanomista, niin huomasitte akun olevan Kiinalaista alkuperää. Kyseinen teknologia tehtiin Kiinassa miljardien dollareiden avustamana ja sovelluskehitys on nyt loppusuoralla. Sitä on kestänyt nyt vuodesta 1998, joten nyt saa loppua homman vatvominen labroissa ja aoitetaan tekemään oikeita sovelluksia.

        Yksi ihan oikea ja hauska sovellus on tuollainen sähköinen motocross-pyörä. www.e-mx.net
        Sillä olen kuraa roiskutellutkin jo kohtuullisesti ja vääntö on aivan mahtava. Takarenkaalla on useampi sata Nm ja se saa 90-kiloisen pyörän 100 kg jätkän liruttelemaan pöksyyn, jos ei ole varoivainen kaasukahvan kanssa.

        SAY Ry järjestää jäsenilleen jäseniltoja, joissa moni vielä ei-jäsenkin on käynyt kokeilemassa aktiiviharrastajien pelejä. Koetetaan saada yksi tapahtuma tänne Rixuunkin kesällä, niin pääsee porukka täälläkin kokeilemaan "leluja".

        Takaisin siihen Li-akkuun...

        Ero entiseen on selvä. Lyijyakuilla saadaan 2 h purkuajalla varsin niuikasti energiaa painoon nähden. Jopa alle 20 Wh/kg. Kun taas kännyköissä on 160-240 Wh/kg. LiFePO4 taas tarjoaa vain noin 100-120 Wh/kg samalle purulle, mutta lataus-purku-kertoja on kipeästi. Eroa tekee myös hyötysuhde akuissa itsessään. Tietyn pisteen jälkeen nimittäin uudet Li-akut ovat endotermisiä. Eli ne pystyvät käyttämään massaan sitoutunutta lämpöenergiaa latausprosessissa. Se nostaa hyötysuhteen yli 90%:n. Lyijyllä tämä luku jää jopa alle 70%. Lyijyakku on täysin eksoterminen.

        Hieman teoriaa autoilusta...

        Dieselissä on noin 10 kWh/litra. perus auton TDI:n hyötysuhde on noin 30 %. Matka-ajossa jopa alle. Sanotaan, että kulutus on noin 5 l/100 km. => 50 kWh/100km. Hyötysuhde 30%. => 50 kWh * 0.3 = 15 kWh. Eli todellä lähellä tuota sähkistenkin reaalista kulutusta.

        Sääli on, että suurimmat massatuotannossa olleet sähköautot ovat olleet 1800-luvulla. Näitä Mummo-ankan Detroit Electric -tyylisiä oli maailman turuilla jopa kymmeniä tuhansia liieknteessä yhtäaikaa. Sitten tuli polttomoottori ja kovemmat ajomatkat/lataus ja huippunopeus. Sähkikset jäi hienostorouvein ajopeleiksi huollon vähyyden, luotettavuuden ja helpon ajettavuuden vuoksi.

        Uusia tuulia tulee ja taitaa tuolta tulla kohta oikeastikin massatuotettuja uusia autoja. Suomalaisten Elcattien sarjatuotanto oli 250 kpl ikinä yhteensä.

        kattoo sit kans www.teslamotors.com tai www.acpropulsion.com

        Terv.

        Jukka Järvinen

        p.s.- Kuplia on monenlaisia. Niitä voi olla suussakin, kun oikein vaahtoaa... ;) Kaikki luvut, mitä olen esittänyt kestää päivänvalon ja voidaan käydä vaikka ajamassa ihan oikeesti tuolla ladon takana, jos ei sanaa uskota....

      • näitähän on
        Äitisi kirjoitti:

        Et varmaan ymmärrä tätä, mutta annat itsestäsi aika typerän kuvan, varsinkin, kun täällä suuri osa tietää, kuka olet. Menisit ulos lenkille, että edes laihtuisit.

        Et sinä mitään tiedä, kun et edes tiedä kenen äiti olet. Vai oletko edes nainen? Tuskin.

      • ireetreyr
        mfb4242 kirjoitti:

        Ihan asiallinen ja hyvä vastaus.

        Kolaritilanteessa Li-akuilla varustettu sähköauto on tosin aika vaarallinen ja myrkyllinen sekä akkujen räjähdysherkkyys on edelleen aika iso, koska litium on hyvin herkkä reagoimaan esim. hapen kanssa ja on erittäin syövyttävä metalli.

        Mutta ehkä te olette jo ratkaisseet nämä ongelmat...

      • mfb4242
        ireetreyr kirjoitti:

        Totta. On mahdollista, että auto menee niin hajalle kolarissa, että akustoon tulee oikosulku. Se tyhjentää akuston nopeasti ja voi sulattaa jopa metallia, johon se kontakti on syntynyt.

        Uudet akut ovat suunniteltu nimenomaan ajoneuvokäyttöön. Niiden ominaisuudet siis eroavat joiltakin osin kännykkäakuista. Mm oikosulkukäyttäytyminen ja penetraatiotilanteet yleensä.

        Kun puhutaan Litiumista alkuaineena, on se varsin hyvä reagoimaan ympäristössä olevien hapettajien kanssa. Siksi juuri Li on akussa mainio aine. Akussa itsessään on siis paketoituna hapetettava ja hapettaja, joten se ei tarvitse ulkopuolista materiaalia palaakseen tuhoisasti. Tätä ilmiötä kutsutaan Thermal Runawayksi (TR). Kun akun sisäinen oikosulku saa lämpötilan nousemaan niin korkeaksi, että tämä tietty piste ylittyy, ei paloa sammuta kuin lämpötilaa laskemalla (=vettä, ja paljon). Vesi tekee myös sen, että akun sisäiset materiaalit (pinnoitteet) liukenevat siihen ja hillitsevät paloa.

        Kännyakkujen TR sijoittuu aika alas eli reippaasti alle 200 celsiuksen. Käyttämissämme LiFePO4 akuissa se on jopa yli 400 astetta. Normaaleissa olosuhteissa tällaisen lämmön aikaan saaminen on miltei mahdotonta. Ainakin erittäin hankalaa.

        Olemme ampuneet kiväärillä akkuja, lyöneet kennojen läpi 10 mm terästankoja, ampuneet naulapyssyllä niitä seulaksi, murskaneet prässissä, polttaneet paketeissa ja on sitä kennojen materiaaliakin päätynyt suuhun ja silmiin. Elossa ollaan eikä kliinisissä kokeissa ole huomattu mitään haittaa keholle. Tietty kohtuu kaikessa. Ei näitä akkuja syötäväksi ole tehty.

        BTW.. joissain mielenterveyslääkkeissä on kuulemma kohtuukovia määriä Litiumia... ja niitä siis syödään..

        Mahdottomin ja tyrkyin aine on Li-akuissa orgaaninen elektrolyytti.

        Kennojen kierrätys on korkeanhyötysuhteen ja materiaalien hyvän hinnan vuoksi varsin kannattavaa businesta. Niitä ei siis luontoon kannata edes haudata. Käytetyistä akuista maksetaan rahaa palautettaessa.

        Kolariturvallisuuteen on monasti liitetty akuston hervoton energiamäärä, joka voi vapautua jopa minuuteissa. Toisaalta 60 litraa bensaa on 10 enemmän energiaa ja se voi vapautua sekunnissa => huomattavasti tuhoisampaa jälkeä.

        Autojen suunnittelussa on sähköautojen kannalta se ongelma, että konversio polttomoottorista pakottaa akuston sijoittelun vain huonoihin ja kehnoihin paikkoihin. Käytännössä voidaan tehdä simppeli analogia, joka kertoo asian paremmin:

        Sähköauton moottori vie yhtä paljon tilaa kuin polttoainetankki. Tai jopa vähemmän.

        Sähköauton akusto vie yhtä paljon tilaa kuin polttomoottori. Tai haluttaessa hieman enemmän.

        Tämä siis pakottaa akuston pahimmalle törmäysvyöhykkeelle, ellei puhuta Lamborghineistä tai 911 Porscheista.

        Elcatti sähköäautona on aika hyvä, koska auton raskain osa saatiin aivan auton keskelle ja lattialle. Painopiste on siis mokavassa paikassa.

        Nyt päivitetty Elcatti saa vain noin 1/3 alkuperäisestä akkumassasta vakio paikkaan ja energiamäärä on tuplattu. Autosta tulee jäykän alustan vuoksi kohtuullinen kivireki.

        Mitä päivitys sitten tuo lisää... ?

        Noh.. kattoo tästä :

        http://www.fevt.com/videos/IVO_burnout.MPG

        Tässä tapauksessa on konehuoneessa 154 kW. Tosin tuossa otoksessa ei ollut kuin noin 70 kW käytössä.

        Tarkemmat speksit:

        http://www.austinev.org/evalbum/1007

        Aksuton parempisijoittelu turvallisesti on toteutettu esim tässä konseptiautossa:

        http://www.eliica.com/

        Terkuin

        -Jukka

      • Nainen ratissa
        mfb4242 kirjoitti:

        No mutta... Otetaanpas tuosta jutusta erikseen nyt nämä maagiset luvut 300 km / lataus ja 30 min latausaika.

        Teoriassa tuo on mahdollista, jos käytetään latausasemaa. Nk. DumpCharge tai BadBoy Charge ovat silloin mahdollisia. Tällä tavoin voidaan tuupata toisesta isommasta askustosta kerralla valtava määrä energiaa toiseen. Latausteho voi olla vaikka 1 MW. Sähkö Drag Racing piireissä tätä käytetään runien välillä. (www.nedra.com)

        se 1 euro ei riitä 300 km matkaan. Jutussahan oli kerrottu, että se oli 100 km ja yks ege => ~10 kwh.

        Toistaiseksi suomessa saa sähkönsiirtoineen ja veroineen noin 10 centillä yhden kilowattitunnin melkein mistä töpsellistä tahansa.

        Omissa ajoissa vanhoilla sähkiksillä (Elcat/Cliot) ei oikein pääse tuohon, koska ne käyttävät vanhaa, halpaa ja kuluvaa DC-tekniikkaa. Hyötysuhde voi jäädä jopa alle 70 %. Tällöin se todellinen energiankulutus 10 kWh pitää laskea myös näillä häviöillä. => 10 kWh /0.7 = ~14 kWh. Tuollaisen luvun saa ihan oikeesti jo auton kilowattituntimittaristakin lukea, jos haluat tulla ajelemaan ja kokeilemaan.

        Aikoinaan GM:n EV-1 kulki alle tuon 10 kWh/100 km ja kiihtyi 7 sekunnissa 0-100 km/h. Tämä oli yli 10 vuotta sitten ja Ni-MH akuilla.

        BTW.. ne tehot ? Siis kurkatkaapas www.killacycle.com . Siinä on uutta LiFePO4 -tekniikkaa, jonka impedanssit on namia talvellakin.

        Ne känny-akut on LiCoO2-pohjaisia ja niillä on valitettavasti täällä Suomessakin ryömitty 35-asteen pakkasella pitkin tienposkia. Tänä talvena tehdyt Li-Fe -testit oli varsin mukava ylläri. Ihan ikävä tuli kovia pakkasia, kun ei pääsyt käytännössä testaamaan kunnolla.

        Jos kiinnostusta löytyy, niin voi ja kannattaakin käydä katsomassa www.evalbum.com . Siellä on hauskoja konversioita, joita aloitteelliset harrastajat ovat tehneet autotalleissaan. Osa varsin vakuuttavia vehkeitä.. osa sitten taas ei :)

        Jos luitte tämän threadin ekan jutun, jossa oli kappaleita Hämeen Sanomista, niin huomasitte akun olevan Kiinalaista alkuperää. Kyseinen teknologia tehtiin Kiinassa miljardien dollareiden avustamana ja sovelluskehitys on nyt loppusuoralla. Sitä on kestänyt nyt vuodesta 1998, joten nyt saa loppua homman vatvominen labroissa ja aoitetaan tekemään oikeita sovelluksia.

        Yksi ihan oikea ja hauska sovellus on tuollainen sähköinen motocross-pyörä. www.e-mx.net
        Sillä olen kuraa roiskutellutkin jo kohtuullisesti ja vääntö on aivan mahtava. Takarenkaalla on useampi sata Nm ja se saa 90-kiloisen pyörän 100 kg jätkän liruttelemaan pöksyyn, jos ei ole varoivainen kaasukahvan kanssa.

        SAY Ry järjestää jäsenilleen jäseniltoja, joissa moni vielä ei-jäsenkin on käynyt kokeilemassa aktiiviharrastajien pelejä. Koetetaan saada yksi tapahtuma tänne Rixuunkin kesällä, niin pääsee porukka täälläkin kokeilemaan "leluja".

        Takaisin siihen Li-akkuun...

        Ero entiseen on selvä. Lyijyakuilla saadaan 2 h purkuajalla varsin niuikasti energiaa painoon nähden. Jopa alle 20 Wh/kg. Kun taas kännyköissä on 160-240 Wh/kg. LiFePO4 taas tarjoaa vain noin 100-120 Wh/kg samalle purulle, mutta lataus-purku-kertoja on kipeästi. Eroa tekee myös hyötysuhde akuissa itsessään. Tietyn pisteen jälkeen nimittäin uudet Li-akut ovat endotermisiä. Eli ne pystyvät käyttämään massaan sitoutunutta lämpöenergiaa latausprosessissa. Se nostaa hyötysuhteen yli 90%:n. Lyijyllä tämä luku jää jopa alle 70%. Lyijyakku on täysin eksoterminen.

        Hieman teoriaa autoilusta...

        Dieselissä on noin 10 kWh/litra. perus auton TDI:n hyötysuhde on noin 30 %. Matka-ajossa jopa alle. Sanotaan, että kulutus on noin 5 l/100 km. => 50 kWh/100km. Hyötysuhde 30%. => 50 kWh * 0.3 = 15 kWh. Eli todellä lähellä tuota sähkistenkin reaalista kulutusta.

        Sääli on, että suurimmat massatuotannossa olleet sähköautot ovat olleet 1800-luvulla. Näitä Mummo-ankan Detroit Electric -tyylisiä oli maailman turuilla jopa kymmeniä tuhansia liieknteessä yhtäaikaa. Sitten tuli polttomoottori ja kovemmat ajomatkat/lataus ja huippunopeus. Sähkikset jäi hienostorouvein ajopeleiksi huollon vähyyden, luotettavuuden ja helpon ajettavuuden vuoksi.

        Uusia tuulia tulee ja taitaa tuolta tulla kohta oikeastikin massatuotettuja uusia autoja. Suomalaisten Elcattien sarjatuotanto oli 250 kpl ikinä yhteensä.

        kattoo sit kans www.teslamotors.com tai www.acpropulsion.com

        Terv.

        Jukka Järvinen

        p.s.- Kuplia on monenlaisia. Niitä voi olla suussakin, kun oikein vaahtoaa... ;) Kaikki luvut, mitä olen esittänyt kestää päivänvalon ja voidaan käydä vaikka ajamassa ihan oikeesti tuolla ladon takana, jos ei sanaa uskota....

        Toistaiseksi suomessa saa sähkönsiirtoineen ja veroineen noin 10 centillä yhden kilowattitunnin melkein mistä töpsellistä tahansa.

        Milloin "töpsellistä" on alkanut saada sähköä? Eikös sähkö tule sieltä minne se töpseli työnnetään eli pistorasiasta?

    • kirjoittava toimittaja

      Hämeen Sanomissa 6.4.2007 julkaistu juttu on kopioitu sellaisenaan keskusteluopalstalle ja rikottu tekijänoikauslakia. Tekijällä olisi oikeus laskuttaa laittomasta kopioinnista.
      Sähköakun sovellusten käyttöönotto tulee varmasti olemaan hidasta nykyisen autoteollisuuden ja öljyntuottajien/jalostajien vastarinnasta johtuen. Akku tulee mahdollistamaan esim tuulienergian varastoinnin ja siten hyödyntämisen nykyistä taloudellisemmin.

      • kaikkea sitä kuulee!

        Tekijällä ei ole siihen oikeutta, pönttö, vaan lehdellä. Lehti omistaa juttunsa. Jos rahaa hinkuat, niin laita tilinumerosi niin laitan sinne avaajan puolesta 5 senttiä, sillä sen arvoinen se sepustus näyttää olevan.

      • kirjoittava toimittaja
        kaikkea sitä kuulee! kirjoitti:

        Tekijällä ei ole siihen oikeutta, pönttö, vaan lehdellä. Lehti omistaa juttunsa. Jos rahaa hinkuat, niin laita tilinumerosi niin laitan sinne avaajan puolesta 5 senttiä, sillä sen arvoinen se sepustus näyttää olevan.

        Toimittaja omistaa tekijänoikeudet mikäli ei ole työnantajan kanssa toisin sopinut. Totta: lehti voi myös lähettää laskun luvatta julkaistusta materiaalistaan.

      • Niinpä niin
        kirjoittava toimittaja kirjoitti:

        Toimittaja omistaa tekijänoikeudet mikäli ei ole työnantajan kanssa toisin sopinut. Totta: lehti voi myös lähettää laskun luvatta julkaistusta materiaalistaan.

        Vai niin.

    • 7655377736

      oli sitten sen verran pitkä juttu että ei kandee mun alkaa lukee, kun kuitenkin jo puolessa välissä unohtaa mitä alussa sanottiin :D

    • C.O.O.L. J

      Pääomansijoittajat tappelevat Fevtin osakkuudesta!

      • 6677

        Mitään ei ole keksitty, kysymyksessä on kiinalaisen Thunder sky yhtiön jointventure projekti Varkaudessa ja sijoittajilla suuri riski. Thunder sky ei ole miljardiluokan yritys vaan marginaalinen toimija kiinassa ja heillä on matalan teknologian osaamista mutta,ei korkeaa nano-osaamista välttämätöntä kilpailukykyyn vrt A123, Altairnano nanosafe, BYD CO LTD .Yksin Euroopassa aloittaa usea yritys litiumakkujen valmistuksen ko.vuonna esim Toyota ranska,Alcatel Saft ,Bosch ja Samsung yhteisyritys, Continental Divsion Powertrain =valmistaja S400 Mercedes HYBRIDIIN AKUT. Puhumattakaan Japanista, WORLD 1 =Panasonic ,Yuasa,Toshiba,Mitsubishi,Matsushita. Kilpailukykyisen akun kehittämiseen menee useita tutkimustyövosia .Ilmeisesti on ajateltu Fiskerin kokoonpanon tuovan kysyntää akkuteknologialle.Euroopassa on erittäin vaativat certfioinnit .Toivon kaikkea hyvää projektillenne ja- jos teillä on paljon ylivoimatekijöitä edellä mainittuihin toimijoihin voitte onnistua

      • projektille kuuluu?
        6677 kirjoitti:

        Meni vähän ohi uutinen, että Toyota olis tehnyt uuden akkukeksinnön, jonka kapasiteetti on kymmenkertainen johonkin nähden.
        Joko se sähköautoaika vihdoin tulee?

      • Linssi-inssi
        projektille kuuluu? kirjoitti:

        Meni vähän ohi uutinen, että Toyota olis tehnyt uuden akkukeksinnön, jonka kapasiteetti on kymmenkertainen johonkin nähden.
        Joko se sähköautoaika vihdoin tulee?

        Eipä ole Järvisen autosta kuulunut pitkään aikaan mitään... Piti kuulemma vallata markkinat ja olla uusi Nokia. Suuret oli puheet, mitta minne ovat teot kadonneet?

    • eikä kuulunu

      Keksinnöksi se jääkin. Ideasto tuotantoon on aina riskinsä. On tainnut tämänkin keksijän öljyyhtiöt ostaa hiljaiseksi, samoin kuin ne jotka kehittivät bakteerikannan joka tekee energiajätteestä raakaöljyä. Eipä ole mitään kuulunu tosta bakteeriöljystäkään puoleenvuoteen, vaikka piti olla valmis tuotantoon alkuvuodesta. Kyllähän siinä tietysti alkaa miettimään jos öljyyhtiöt antaa sulle 100miljoonaa käteen.

      • dano65

      • Linssi-inssi

    • Inssipinssi

      Satuja, jotka kaikki on nyt todettu liirum laarmuksi.

      • Bensarosvo

        juu eCorolla rojekti hahah liirum laarumia, eipä näy satoja eCorollia liikenteessä, sekä avointa corolla projektia...mitä siitä on, yli vuosi jo :D

      • trtreetrre
        Bensarosvo kirjoitti:

        juu eCorolla rojekti hahah liirum laarumia, eipä näy satoja eCorollia liikenteessä, sekä avointa corolla projektia...mitä siitä on, yli vuosi jo :D

        Eivät ole saaneet edes speksejä tehtyä, eikä mistään ole tehty edes kuvia. Ilman niitä on ihan turha edes lähteä markkinoille. Pelkkä kupla koko juttu, jonka ainoa tarkoitus taisi olla kahmia rahoittajien varoja omaan elämiseen.

    • Akun maksaja

      Rahat meni ja jäi vain velkaa.

      • heiluvillesi hei

        Additional Features kohdassa lukee: Does NOT spin wheels nor burn rubber. Shame. Someday.. Someday!

        Noh, huumorintaju on ainakin mielenkiintoinen.

    • Jeppejeejeee

      Oli hauska aprillipila, jonka moni otti todesta.

    • Helunahei

      Kun on oikein uskottava ja leimaa epäilijät tyhmiksi, niin kyllä sitä jonkin aikaa myy vaikka lomamatkoja kuuhun, mutta kyllä kansa jossain vaiheessa huomaa tulleensa linssiin viilatuksi.

    • Et silleen

      Mullakin on kupla vm65. Punainen. Toinen kupla on otsassa. Kasvaa sitä mukaa, kun lueskelee hampaattomien märkäkorvien juputuksia toisten kehitystyöstä. Antakaa toisten kehitellä uusia juttuja, ja pitääkää mölyt mahassa, jos ette itse osaa tai vaivaudu tekemään mitään hyödyllistä... On vaan hyvä, jos joku kehittää sellaisen vehkeen millä päästään näistä kivikautisista polttomoottoreista eroon. Sähköä voi tuottaa itse. Bensan/dieselin tekeminen on aavistuksen hankalampaa... Siitä matikkapäästä sen verran, että olisi aika kiva, kun ei auton polttoainekulut syökse perikatoon tulevaisuudessa. Mitä enemmän niitä sähköautoja valmistetaan, sitä halvempia niistä tulee...

    • sanonvaan1

      Kuusi vuotta vanha ketju, jonka joku päätti sitten nostaa esiin ilman mitään uutta asiaa.

      Moderaattoreille olisi oikeasti töitä.

      • muistin tepponen

        Kipeitä muistoja?

      • Velka on velipuoli

        Olihan tuossa uutta, että Järvisen Finnish Electric Vehicle Technologies Oy on mennyt konkurssiin.

      • näinhän se menee
        Velka on velipuoli kirjoitti:

        Olihan tuossa uutta, että Järvisen Finnish Electric Vehicle Technologies Oy on mennyt konkurssiin.

        Eli ulosottaja vei kaiken ja homma on The end.

      • Sattuma99

        Jos Nordea ja sen rahoitusyhtiö sekä Finnvera perivät European Batteries Oy:n ja tämän tytäryhtiön Finnish Electric Vehicle Technologies Oy:n konkurssipesiltä 17 miljoonan euron velkoja, niin miksi pitäisi olla hiljaa? Kysehän on suuresta summasta osittain yhteiskunnan eli meidän rahaa, jota ei koskaan saada takaisin!

      • kerrolisääkuntiedät
        Sattuma99 kirjoitti:

        Jos Nordea ja sen rahoitusyhtiö sekä Finnvera perivät European Batteries Oy:n ja tämän tytäryhtiön Finnish Electric Vehicle Technologies Oy:n konkurssipesiltä 17 miljoonan euron velkoja, niin miksi pitäisi olla hiljaa? Kysehän on suuresta summasta osittain yhteiskunnan eli meidän rahaa, jota ei koskaan saada takaisin!

        Onko joku meidän yhteiskunnasta antanut "osittain" niitä rahoja ilmaiseksi vai mitä en nyt ymmärrä?

      • Tietoa löytyy
        kerrolisääkuntiedät kirjoitti:

        Onko joku meidän yhteiskunnasta antanut "osittain" niitä rahoja ilmaiseksi vai mitä en nyt ymmärrä?

        Finvera on valtion verovaroilla ylläpidettävä yritysten toimintaa rahoittava ja takuita antava laitos. Sen kärsimät tappiot ovat pois yhteiskunnalta. Nordean tappiot maksaa sen asiakkaat korotettuina maksuina ja korkoina.. Ymmärsitkö nyt?

      • Selventävää tietoa
        Tietoa löytyy kirjoitti:

        Finvera on valtion verovaroilla ylläpidettävä yritysten toimintaa rahoittava ja takuita antava laitos. Sen kärsimät tappiot ovat pois yhteiskunnalta. Nordean tappiot maksaa sen asiakkaat korotettuina maksuina ja korkoina.. Ymmärsitkö nyt?

        Jos taas koko lainapotin antaja on Nordea ja Finvera on ollut takaajana, niin koko potin maksaa lainan takaaja, Finvera, joka on käytännössä yhteiskunta, edellyttäen, että Nordea ei saa perittyä takaisin antamaansa lainaa. Näin käy vasta, kun konkurssiin mennen yrityksen varat on realisoitu ja vähät konkurssipesästä saadut rahat on jaettu velkojille. Tässä tapauksessa näyttää siltä, että kaksi noin 1000 euron arvoista linja-autoa, sammaloitunut sähköauto ja peräkärry eivät kata tuota 17 miljoonaa euroa, joten pääsemme taas "ilomielin" maksamaan herrojen kotkotuksia...

      • ei aukee case ei
        Selventävää tietoa kirjoitti:

        Eniten tässä kiinnostaa tuo 17 miltsii. Eihän tuollaisia rahoja huvin vuoksi anneta. Kuka on laittanut puumerkin, nimiä esiin.
        Eihän kukaan tyhjätasku saa tuollaisia rahoja mistään irti. Ei, vaikka olisi pari mopoakkua viritettynä pakettiauton persiissä.

      • ygfdddyyd

    • akkuJukka

      Minähän jäin pois tuosta jo 2009. En omasta tahdostani täysin. 2010 joulukuussa myin pääomistajille loput omistukseni pois ja keskityin muiden asioiden eteenpäin viemiseen. Mm. sellaisten akkuteknologioiden, joilla on kaupallista mahdollisuutta menestyä.

      Tuo konkurssi oli odotettavissa, mutta harmillinen. Nyt on reaalinen uhka, että koko laitos laitteineen raahataan muualle. Tosin.. eipä sillä tehtaalla oikein tuottavaan businekseen pääse helposti kiinni. Kalliin ja erittäin laadukkaan akun markkina on suppea ja siellä on kovaa kilpailua. Kilpailijat ovat SAFT, Samsung, Panasonic. 100-kertaa suurempia lafkoja, joilla pääomaa riittää.

      Jos on jotain oikeasti hyviä kysymyksiä, mitä tässä tapahtui, vastaan mielelläni.

    • HappoTeppo

      Nostetaas päätä.

    • Anonyymi

      Akkuteknologiaa kehitellään edelleen. Ihminen on sitten vittumainen eläin kun kampittaa ivaa lyö kapuloits pinnoihin ihmiselle joka yrittää viedä eteenpäin suomen ja maailman kehitystä. Onko tesla hyvä auto,
      On se . Itseä kiinnostaa edelleen kupla max 200km rangella. Sillä ajaisin vaimon ja koiran kanssa melkein kaikki ajot. Yksi järeä pitkänmatkan bensa auto pitää olla tallissa aina. Pääkaupunkiseudulle ei ole mitään asiaa täältä ylempää suomea , ollut koskaan ja tuo 200km riittäisi mainosti ja nyt alkaa olla aika toteuttaa tuo ekupla. Jotenkin ei halua vw seat up mallia ostaa kun siitä puuttuu se jokin. Winston lifepo 4 tai jokumuu akku,mikä? Suomessa tehdään jotain akkua myös mutta ei taida vielä olla valmis tuote?

    • Anonyymi

      mitenkäs robotiikka

      kun aikanaa kuulun, sanoin, että hyväksyn, jos rupeavat suunnittelemaan vanhiksille ja heidän hoitoonsa avustavia robotteja

      panen samantie tilaukseen hylkeen itselleni

    • Anonyymi

      keksikää nyt vaan hoitorobotti

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe