Lapsen paras?

Siitäkin on kokemusta ja valitettavasti pieleen meni. Vaikeasti päihdeongelmainen bioperhe onnistui lyhyessä ajassa "väsyttämään" lastaan hoitaneen sukulaisen. Painostusta, sukulaisuudella ratsastamista (et sitten kerro sossuille, vaikka oltiin kännissä/kamoissa tapaamistilanteessa) ja kaikkea muuta vähemmän mukavaa. Aina ei toimi, varsinkaan näissä vaikeissa päihde jne. tilanteissa.

Biovanhempien paapomisella tarkoitan sitä, että usein huostaanottoa viivytetään liikaa. Perhe saa avohuollontukitoimia, jotka toisaalta ovat lapsille hyväksi. mutta voivat viedä biovanhemmalta loputkin kyvyt kantaa vastuutaan lapsistaan.

Uutta sukulaissijoitusta on kartoitettu ja sitä pitäisin tosi hyvänä vaihtoehtona, mutta eivät uskalla lasta ottaa, koska pelkäävät ihan fyysisen terveyden puolesta.

Bioäitinä mietin, miten itse kokisin jos lapseni syystä tai toisesta olisi huostaanotettu. Vaikea on asettua äidin asemaan, ehkä hiukan pystyy mutta vain hiukan.

Ihanne olotila olisi, jos kaikki vanhemmat pystyisivät itse hoitamaan lapsensa hyvin. Moni koira saa parempaa hoitoa ja hoivaa, kuin lapset. Miettikää hei!!!

U.U.sioäiti kirjoitti:

Siitäkin on kokemusta ja valitettavasti pieleen meni. Vaikeasti päihdeongelmainen bioperhe onnistui lyhyessä ajassa "väsyttämään" lastaan hoitaneen sukulaisen. Painostusta, sukulaisuudella ratsastamista (et sitten kerro sossuille, vaikka oltiin kännissä/kamoissa tapaamistilanteessa) ja kaikkea muuta vähemmän mukavaa. Aina ei toimi, varsinkaan näissä vaikeissa päihde jne. tilanteissa.

Biovanhempien paapomisella tarkoitan sitä, että usein huostaanottoa viivytetään liikaa. Perhe saa avohuollontukitoimia, jotka toisaalta ovat lapsille hyväksi. mutta voivat viedä biovanhemmalta loputkin kyvyt kantaa vastuutaan lapsistaan.

Uutta sukulaissijoitusta on kartoitettu ja sitä pitäisin tosi hyvänä vaihtoehtona, mutta eivät uskalla lasta ottaa, koska pelkäävät ihan fyysisen terveyden puolesta.

Bioäitinä mietin, miten itse kokisin jos lapseni syystä tai toisesta olisi huostaanotettu. Vaikea on asettua äidin asemaan, ehkä hiukan pystyy mutta vain hiukan.

Ihanne olotila olisi, jos kaikki vanhemmat pystyisivät itse hoitamaan lapsensa hyvin. Moni koira saa parempaa hoitoa ja hoivaa, kuin lapset. Miettikää hei!!!

Lue lisää

huostaanottoja ei ole koskaan vastustettu! Vai missä olet nähnyt sellaista tehtävän?

Eivätkä kaikki vanhemmat ole sellaisia, joiden kanssa tulee suvulla hankaluuksia. Mutta sellaista on paljonkin, että suku sivuutetaan täysin vaihtoehtona sijoitukselle.

Vanhempien syykö se sekin on, että lastensuojelu ei puutteellisilla resursseilla ole pystynyt toimimaan tarkoitustaan vastaavasti? Esim. Helsingin ruotsinkielinen lastensuojeluyksikkö ei henkilökuntapulan takia ole pystynyt tarkistamaan vielä viime syksynä tehtyjä ilmoituksia. Tästä on aivan puolueetonta tietoa, että ls. ei ole pystynyt ajoittamaan ja kohdentamaan toimiaan oikein, mikä tarkoittaa, että aiheettomia huostaaottoja tapahtuu, vaikka toisaalta niitä jää tekemättä siellä, missä lasten turvaan saaminen on aivan ilmeistä.

Ei tuki ole oikeaa silloinkaan, kun lapsia pompotellaan edes takaisin sen mukaan, juovatko vanhemmat vai ovat selvinpäin. Ei vaikeaan alkoholismiin riitä muutaman viikon katko, eikä tänään julkaistu sosiaalibarometri lupaa yhtään helpotusta päihdehuollon tilanteeseen.

Aiheesta tehtäviä kirjoitti:

huostaanottoja ei ole koskaan vastustettu! Vai missä olet nähnyt sellaista tehtävän?

Eivätkä kaikki vanhemmat ole sellaisia, joiden kanssa tulee suvulla hankaluuksia. Mutta sellaista on paljonkin, että suku sivuutetaan täysin vaihtoehtona sijoitukselle.

Vanhempien syykö se sekin on, että lastensuojelu ei puutteellisilla resursseilla ole pystynyt toimimaan tarkoitustaan vastaavasti? Esim. Helsingin ruotsinkielinen lastensuojeluyksikkö ei henkilökuntapulan takia ole pystynyt tarkistamaan vielä viime syksynä tehtyjä ilmoituksia. Tästä on aivan puolueetonta tietoa, että ls. ei ole pystynyt ajoittamaan ja kohdentamaan toimiaan oikein, mikä tarkoittaa, että aiheettomia huostaaottoja tapahtuu, vaikka toisaalta niitä jää tekemättä siellä, missä lasten turvaan saaminen on aivan ilmeistä.

Ei tuki ole oikeaa silloinkaan, kun lapsia pompotellaan edes takaisin sen mukaan, juovatko vanhemmat vai ovat selvinpäin. Ei vaikeaan alkoholismiin riitä muutaman viikon katko, eikä tänään julkaistu sosiaalibarometri lupaa yhtään helpotusta päihdehuollon tilanteeseen.

Lue lisää

Kyllä biovanhemmat pääosin vastustavat "aiheesta tehtyjä" huostaanottoja. Ja sen pystyy hyvin ymmärtämään.

Eivät kaikki vanhemmat aiheuta hankaluuksia sukulaissijoituksissa, totta se on. Sekin on totta, että sukulaissijoitus jostain käsittämättömästä syystä meillä on melko vähän käytetty mahdollisuus.

Lastensuojelun puuttelliset resurssit tiedämme kaikki, ja senkin että sijoituksia tehdään ehkäpä siellä missä hätä ei ole suurin.

Tuossa mietin, niitä lapsia jotka annetaan sijoitukseen kun heidän kanssaan ei enää kotona selvitä. Lapsi (usein murrosikäinen tai esimurrosikäinen) joutuu lähtemään kotoaan kun talon säännöt tai säännöttömyys väsyttää vanhemmat eikä mitään ole enää tehtävissä.

Toinen paha juttu on psykiatriset lapset jotka sairastuvat eikä hoitoa heti saada vaan pääsee jonoon. Paljon on tällä saralla tekemättä, vaikka puheita riittää.

Aiheesta tehtäviä kirjoitti:

huostaanottoja ei ole koskaan vastustettu! Vai missä olet nähnyt sellaista tehtävän?

Eivätkä kaikki vanhemmat ole sellaisia, joiden kanssa tulee suvulla hankaluuksia. Mutta sellaista on paljonkin, että suku sivuutetaan täysin vaihtoehtona sijoitukselle.

Vanhempien syykö se sekin on, että lastensuojelu ei puutteellisilla resursseilla ole pystynyt toimimaan tarkoitustaan vastaavasti? Esim. Helsingin ruotsinkielinen lastensuojeluyksikkö ei henkilökuntapulan takia ole pystynyt tarkistamaan vielä viime syksynä tehtyjä ilmoituksia. Tästä on aivan puolueetonta tietoa, että ls. ei ole pystynyt ajoittamaan ja kohdentamaan toimiaan oikein, mikä tarkoittaa, että aiheettomia huostaaottoja tapahtuu, vaikka toisaalta niitä jää tekemättä siellä, missä lasten turvaan saaminen on aivan ilmeistä.

Ei tuki ole oikeaa silloinkaan, kun lapsia pompotellaan edes takaisin sen mukaan, juovatko vanhemmat vai ovat selvinpäin. Ei vaikeaan alkoholismiin riitä muutaman viikon katko, eikä tänään julkaistu sosiaalibarometri lupaa yhtään helpotusta päihdehuollon tilanteeseen.

Lue lisää

Vielä yksi aihe joka tuli mieleeni. Entäs sitten, jos ja kun sijaisvanhemmat väsyvät, lapsi joutuu kriisisijoitukseen tms.

Nykyiset sijoitettavat lapset ovat melko usein hyvinkin rikkinäisiä ja monenlaisia oireita ja oireyhtymiä löytyy.

Lapsi saa sijaisvanhemmat ja sitten ajan kanssa käykin niin, että he väsähtävät kaikkeen pyöritykseen ja rumbaan.

Mitä tällaiselle lapselle tehdään??? Entäs saako sijaisvanhemmat väsähtää, vai onko heidän jaksettava... jaksettava... jaksettava... loputtomiin.

Mielipiteitä kiitos!

Aiheesta tehtäviä kirjoitti:

huostaanottoja ei ole koskaan vastustettu! Vai missä olet nähnyt sellaista tehtävän?

Eivätkä kaikki vanhemmat ole sellaisia, joiden kanssa tulee suvulla hankaluuksia. Mutta sellaista on paljonkin, että suku sivuutetaan täysin vaihtoehtona sijoitukselle.

Vanhempien syykö se sekin on, että lastensuojelu ei puutteellisilla resursseilla ole pystynyt toimimaan tarkoitustaan vastaavasti? Esim. Helsingin ruotsinkielinen lastensuojeluyksikkö ei henkilökuntapulan takia ole pystynyt tarkistamaan vielä viime syksynä tehtyjä ilmoituksia. Tästä on aivan puolueetonta tietoa, että ls. ei ole pystynyt ajoittamaan ja kohdentamaan toimiaan oikein, mikä tarkoittaa, että aiheettomia huostaaottoja tapahtuu, vaikka toisaalta niitä jää tekemättä siellä, missä lasten turvaan saaminen on aivan ilmeistä.

Ei tuki ole oikeaa silloinkaan, kun lapsia pompotellaan edes takaisin sen mukaan, juovatko vanhemmat vai ovat selvinpäin. Ei vaikeaan alkoholismiin riitä muutaman viikon katko, eikä tänään julkaistu sosiaalibarometri lupaa yhtään helpotusta päihdehuollon tilanteeseen.

Lue lisää

palstalla on tehty selväksi, että kuinka paljon parempi paikka maailma(Suomi) olisi, jollei olisi sijaisperheitä. Me kun kuljemme vaanimassa muiden lapsia, joskus onnistaakin ja saamme jonkun napatuksi.

Aiheesta tehtäviä kirjoitti:

huostaanottoja ei ole koskaan vastustettu! Vai missä olet nähnyt sellaista tehtävän?

Eivätkä kaikki vanhemmat ole sellaisia, joiden kanssa tulee suvulla hankaluuksia. Mutta sellaista on paljonkin, että suku sivuutetaan täysin vaihtoehtona sijoitukselle.

Vanhempien syykö se sekin on, että lastensuojelu ei puutteellisilla resursseilla ole pystynyt toimimaan tarkoitustaan vastaavasti? Esim. Helsingin ruotsinkielinen lastensuojeluyksikkö ei henkilökuntapulan takia ole pystynyt tarkistamaan vielä viime syksynä tehtyjä ilmoituksia. Tästä on aivan puolueetonta tietoa, että ls. ei ole pystynyt ajoittamaan ja kohdentamaan toimiaan oikein, mikä tarkoittaa, että aiheettomia huostaaottoja tapahtuu, vaikka toisaalta niitä jää tekemättä siellä, missä lasten turvaan saaminen on aivan ilmeistä.

Ei tuki ole oikeaa silloinkaan, kun lapsia pompotellaan edes takaisin sen mukaan, juovatko vanhemmat vai ovat selvinpäin. Ei vaikeaan alkoholismiin riitä muutaman viikon katko, eikä tänään julkaistu sosiaalibarometri lupaa yhtään helpotusta päihdehuollon tilanteeseen.

Lue lisää

Varmasti sukulaissijoituksia sossusektorin ulkopuolella on vaikka kuinka paljon. Ovathan lapset kautta aikojen olleet kesäisin kuukausiakin sukulaisten luona lomalla jossain maalla ilman että sossut asiasta mitään tietävät ja varmasti sukulaiset Suomessa edelleen hoitavat keskenään lapsia, joiden vanhemmat ovat esimerkiksi tapaturman vuoksi estyneet joksikin aikaa.
Kaikilla ei kuitenkaan ole sukulaisia, joihin turvautua hädän hetkellä ja silloin huostaanottaja iskee avunpyytäjään. Sikamaista. Nähtiinhän se telkkarissakin syöpäpotilaan kohtelussa. Emme todellakaan tarvitse tämänkaltaista sosiaalitointa. Harkittakoon eläinsuojeluviranomaisten valtuuksien lisäämistä lastensuojelun puolella. Se ainakin toimi (kuten telkkarissa oli).

U.U.sioäiti kirjoitti:

Vielä yksi aihe joka tuli mieleeni. Entäs sitten, jos ja kun sijaisvanhemmat väsyvät, lapsi joutuu kriisisijoitukseen tms.

Nykyiset sijoitettavat lapset ovat melko usein hyvinkin rikkinäisiä ja monenlaisia oireita ja oireyhtymiä löytyy.

Lapsi saa sijaisvanhemmat ja sitten ajan kanssa käykin niin, että he väsähtävät kaikkeen pyöritykseen ja rumbaan.

Mitä tällaiselle lapselle tehdään??? Entäs saako sijaisvanhemmat väsähtää, vai onko heidän jaksettava... jaksettava... jaksettava... loputtomiin.

Mielipiteitä kiitos!

Lue lisää

päihdevanhemmat, jotka eivät ole toipuneet vielä niin paljon, että voisivat nähdä juomisensa ongelmana tai eivät muuten halua myöntää sitä ongelmaksi. Samaa todellisuuspakoisuutta voi olla joissain vaikeissa mielenterveyshäiriöissä.

Erilaisia oireyhtymiä on nykyisin lisääntyvässä määrin, koska niiden diagnosointi on kehittynyt Suomessa vasta viimeisen 10:n vuoden aikana. Eivät ne sinällään ole lisääntyneet - ehkä FAS- ja FAE-oireyhtymiä lukuunottamatta - mutta ne pystytään tunnistamaan nykyisin, mitä ei ennen kyetty tekemään.

Nyt kuitenkin varsinainen ongelma näissä asioissa ovat ne muutamat psykiatrian yksiköt, jotka eivät halua tunnustaa neurologisten oireyhtymien olemassa oloa, ei kuunnella vanhempien pyyntöä toisen lääketieteen alan tutkimuksista, vaan joskus jopa huostaanotolla uhaten vaaditaan lapsi analyyttiseen psykoterapiaan, mikä ei neurologisen ongelman ollessa kyseessä, ole missään tapauksessa lapselle sopiva hoitomuoto.

Joka tapauksessa lapsi halutaan nähdä vain psykiatrisena potilaana ja väärillä diagnooseilla näitä lapsia lähetetään laitoksiin huostaanotettavaksi, missä he eivät saa asianmukaista hoitoa kuitenikaan, yleensä lapsen vointi huononee, joskus merkittävästikin. Silloin puhutaan ns. hoidollisesta huostaanotosta, joka ei todellakaan ole kenenkään etu, vähiten lapsen. Huostaanottotilastoissa siis psykiatrisiksi luokitelluissa tapauksissa on paljon myös sellaisia, jotka eivät sinne ollenkaan kuuluisi.

Joskus asiat lähtevät etenemään niin, että perheestä tehdään lapsen ongelmien takia koulusta lastensuojeluilmoitus tai vanhemmat itse hakevat apua lastensuojelusta. Koska myös siellä puuttuu tietoa ja kykyä neurologisten oireyhtymien tunnistamiseen, tulkitaan lapsen ongelmat väärästä ja puutteellisesta kasvatuksesta johtuviksi ja lapsia sijoitetaan monesti myös perheisiin. Tilanteet vaihtelevasti kovasti, joskus lapsella on sijaisperheeseen lähtiessään dg jo valmiina, joskus siitä on vahva epäily, joskus lapsi ohjataan sosiaalitoimesta vain psykiatrian puolen tutkimuksiin, jolloin oikea dg jää saamatta.

Oireyhtymistä tavallisimmat, ADHD ja Asperger, ovat oireiltaan sellaisia, jotka pelkkä psykiatria näkee vain traumaperäisinä, siis lapsen kaltoinkohtelusta johtuvina. Ns. kannerismi oli vallalla 90-luvun alkupuolelle asti, puhuttiin jääkaappiäideistä, uskottiin siis, että vanhemman tunnekylmyys oli aiheuttanut lapselle kiintymyssuhdehäiriön. Myöhemmin itävaltalainen tutkija Kanner pyysi anteeksi autististen lasten vanhemmilta, mutta Suomessa ei psykiatria ole kaikin osin luopunut tuosta vanhasta teoriastaan vieläkään.

Nyt joukko autististen lasten kohtelusta järkyttyneitä vanhempia yrittää saada ääntään kuuluviin, että terveydenhuollossa ja lastensuojelussa tapahtuva lasten väärä kohtelu saataisiin loppumaan. Lastensuojelun valtuuksia on kavennettava, että ainakaan he eivät tekisi päätöksiä lapsen hoidotta jättämisestä ja turhista huostaanotoista. Autismiliiton yhdyshenkilöiden kanssa keskustellessa kuulin, että liitossa ihmetellään hätääntyneiden vanhempien yhteydenottoja, joita esim. viimeisen vuoden aikana on tullut paljon.

Olen tavannut myös vanhempia, jotka kertovat 80-luvulla välttyneensä huostaanotolta sillä, että siirtyivät käyttämään yksityisiä palveluita niin terveydenhuollossa kuin lasten päivähoidossakin. Koska kaikilla ei ole varaa privaattipuolen palveluihin, on aiheettomia huostaanottoja tehty vuosien mittaan paljon. Järkyttävää mielestäni on se, että vaikka tieto-taitoa tutkimuksiin jo meilläkin on, niin tällaisia vanhakantaisia lääketieteen pesäkkeitä on silti olemassa, jotka ylläpitävät lasten väärää kohtelua ja hoidotta jättämistä.

Luin tuon nimim. 112:n kirjoituksen ja ihmettelin, että mistä siinä mahtaa olla kysymys, vaikea sanoa ilman tarkempaa tietoa. Kun kerrot sijaisvanhempien väsymisestä, en ihmettele sitä ollenkaan, varsinkin jos kyse on ilman oikeaa tutkimusta ja hoitoa jääneistä autisminspektrin lapsista. Ei syy ole sijaisvanhemmissa, mutta kaiken oikeudenmukaisuuden nimissä se ei ole aina lapsen omissakaan vanhemmissa. Tieto ja tutkimus menevät meilläkin sitkeästi eteenpäin, Autismi-lehti 1/2007, kirjoittaja lastentautien ja lastenneurologian erikoislääkäri Ismo Makkonen toteaa: "Suku- ja kaksostutkimusten myötä geneettisen osuuden merkitys on käynyt erittäin selväksi."

Tietysti vanhempi saa väsähtää, ei kukaan robotti ole, tuntuu vain niin kamalalle, jos saman lapsen kohdalla ovat saman tilanteen kokeneet jo omat vanhemmat, siis historia vain toistaa itseään, eikä lapsi saa apua vieläkään. Koska lapsi on jo huostaanotettu, ei omia vanhempia enää kuunnella varsinkin, jos heidät on jo leimattu kasvatuskyvyttömiksi. Ilmeisesti jää siis sijaisvanhemman vastuulle selvittää, voiko lapsen ongelmien pohjalla olla neurologinen oireyhtymä ja hankitun tiedon pohjalta arvioida, pitääkö vaatia sen puolen tutkimusta ja kuntoutusta.

Entä jos lapsella jo on Asperger-dg, ei pelkkä lapsen terapiassa käyminen riitä, vaan tarjotaanko s.vanhemmille tukea, kurssitusta, arjesta selviytymiseen? Puhutaan strukturoidusta arjesta, joka jopa uskomattoman yksinkertaisinkin keinoin helpottaa lapsen oloa ja antaa vanhemmille keinoja arkirutiinien hallintaan. Sensorisen integraation terapiaa voi soveltaa myös kotona, aikaa ei mene paljoa ja keinot ovat yksinkertaisia, mutta voivat auttaa lasta paljonkin. Saavatko sijaisvanhemmat tietoa tästä kaikesta? Tarjotaanko teille kursseja ja kuntoutusta, myös pelkästään vanhemmille järjestettävää kurssitusta on olemassa.

Näitä asioita pohtiessani mietin, että tarvittaisiinko enemmän sijais- ja lapsen omien vanhempien välistä yhteistyötä, että nämä lapset tulisivat oikealla tavalla autetuksi. Jos huostaanotetun lapsen vanhempien kanssa ei yhteistyö ole mahdollista, niin voisihan yksi yhteistyön muoto olla ihan näillä palstoillakin kokemuksen ja tiedon vaihtaminen, jos se vain auttaisi lapsia. Olisi jo suuri voitto, jos edes muutama lapsi saataisiin tällä tavalla oikean tutkimuksen, kuntoutuksen ja hoidon piriin, ja sijoituskierre vältettäisiin.

kieltävät lähinnä kirjoitti:

päihdevanhemmat, jotka eivät ole toipuneet vielä niin paljon, että voisivat nähdä juomisensa ongelmana tai eivät muuten halua myöntää sitä ongelmaksi. Samaa todellisuuspakoisuutta voi olla joissain vaikeissa mielenterveyshäiriöissä.

Erilaisia oireyhtymiä on nykyisin lisääntyvässä määrin, koska niiden diagnosointi on kehittynyt Suomessa vasta viimeisen 10:n vuoden aikana. Eivät ne sinällään ole lisääntyneet - ehkä FAS- ja FAE-oireyhtymiä lukuunottamatta - mutta ne pystytään tunnistamaan nykyisin, mitä ei ennen kyetty tekemään.

Nyt kuitenkin varsinainen ongelma näissä asioissa ovat ne muutamat psykiatrian yksiköt, jotka eivät halua tunnustaa neurologisten oireyhtymien olemassa oloa, ei kuunnella vanhempien pyyntöä toisen lääketieteen alan tutkimuksista, vaan joskus jopa huostaanotolla uhaten vaaditaan lapsi analyyttiseen psykoterapiaan, mikä ei neurologisen ongelman ollessa kyseessä, ole missään tapauksessa lapselle sopiva hoitomuoto.

Joka tapauksessa lapsi halutaan nähdä vain psykiatrisena potilaana ja väärillä diagnooseilla näitä lapsia lähetetään laitoksiin huostaanotettavaksi, missä he eivät saa asianmukaista hoitoa kuitenikaan, yleensä lapsen vointi huononee, joskus merkittävästikin. Silloin puhutaan ns. hoidollisesta huostaanotosta, joka ei todellakaan ole kenenkään etu, vähiten lapsen. Huostaanottotilastoissa siis psykiatrisiksi luokitelluissa tapauksissa on paljon myös sellaisia, jotka eivät sinne ollenkaan kuuluisi.

Joskus asiat lähtevät etenemään niin, että perheestä tehdään lapsen ongelmien takia koulusta lastensuojeluilmoitus tai vanhemmat itse hakevat apua lastensuojelusta. Koska myös siellä puuttuu tietoa ja kykyä neurologisten oireyhtymien tunnistamiseen, tulkitaan lapsen ongelmat väärästä ja puutteellisesta kasvatuksesta johtuviksi ja lapsia sijoitetaan monesti myös perheisiin. Tilanteet vaihtelevasti kovasti, joskus lapsella on sijaisperheeseen lähtiessään dg jo valmiina, joskus siitä on vahva epäily, joskus lapsi ohjataan sosiaalitoimesta vain psykiatrian puolen tutkimuksiin, jolloin oikea dg jää saamatta.

Oireyhtymistä tavallisimmat, ADHD ja Asperger, ovat oireiltaan sellaisia, jotka pelkkä psykiatria näkee vain traumaperäisinä, siis lapsen kaltoinkohtelusta johtuvina. Ns. kannerismi oli vallalla 90-luvun alkupuolelle asti, puhuttiin jääkaappiäideistä, uskottiin siis, että vanhemman tunnekylmyys oli aiheuttanut lapselle kiintymyssuhdehäiriön. Myöhemmin itävaltalainen tutkija Kanner pyysi anteeksi autististen lasten vanhemmilta, mutta Suomessa ei psykiatria ole kaikin osin luopunut tuosta vanhasta teoriastaan vieläkään.

Nyt joukko autististen lasten kohtelusta järkyttyneitä vanhempia yrittää saada ääntään kuuluviin, että terveydenhuollossa ja lastensuojelussa tapahtuva lasten väärä kohtelu saataisiin loppumaan. Lastensuojelun valtuuksia on kavennettava, että ainakaan he eivät tekisi päätöksiä lapsen hoidotta jättämisestä ja turhista huostaanotoista. Autismiliiton yhdyshenkilöiden kanssa keskustellessa kuulin, että liitossa ihmetellään hätääntyneiden vanhempien yhteydenottoja, joita esim. viimeisen vuoden aikana on tullut paljon.

Olen tavannut myös vanhempia, jotka kertovat 80-luvulla välttyneensä huostaanotolta sillä, että siirtyivät käyttämään yksityisiä palveluita niin terveydenhuollossa kuin lasten päivähoidossakin. Koska kaikilla ei ole varaa privaattipuolen palveluihin, on aiheettomia huostaanottoja tehty vuosien mittaan paljon. Järkyttävää mielestäni on se, että vaikka tieto-taitoa tutkimuksiin jo meilläkin on, niin tällaisia vanhakantaisia lääketieteen pesäkkeitä on silti olemassa, jotka ylläpitävät lasten väärää kohtelua ja hoidotta jättämistä.

Luin tuon nimim. 112:n kirjoituksen ja ihmettelin, että mistä siinä mahtaa olla kysymys, vaikea sanoa ilman tarkempaa tietoa. Kun kerrot sijaisvanhempien väsymisestä, en ihmettele sitä ollenkaan, varsinkin jos kyse on ilman oikeaa tutkimusta ja hoitoa jääneistä autisminspektrin lapsista. Ei syy ole sijaisvanhemmissa, mutta kaiken oikeudenmukaisuuden nimissä se ei ole aina lapsen omissakaan vanhemmissa. Tieto ja tutkimus menevät meilläkin sitkeästi eteenpäin, Autismi-lehti 1/2007, kirjoittaja lastentautien ja lastenneurologian erikoislääkäri Ismo Makkonen toteaa: "Suku- ja kaksostutkimusten myötä geneettisen osuuden merkitys on käynyt erittäin selväksi."

Tietysti vanhempi saa väsähtää, ei kukaan robotti ole, tuntuu vain niin kamalalle, jos saman lapsen kohdalla ovat saman tilanteen kokeneet jo omat vanhemmat, siis historia vain toistaa itseään, eikä lapsi saa apua vieläkään. Koska lapsi on jo huostaanotettu, ei omia vanhempia enää kuunnella varsinkin, jos heidät on jo leimattu kasvatuskyvyttömiksi. Ilmeisesti jää siis sijaisvanhemman vastuulle selvittää, voiko lapsen ongelmien pohjalla olla neurologinen oireyhtymä ja hankitun tiedon pohjalta arvioida, pitääkö vaatia sen puolen tutkimusta ja kuntoutusta.

Entä jos lapsella jo on Asperger-dg, ei pelkkä lapsen terapiassa käyminen riitä, vaan tarjotaanko s.vanhemmille tukea, kurssitusta, arjesta selviytymiseen? Puhutaan strukturoidusta arjesta, joka jopa uskomattoman yksinkertaisinkin keinoin helpottaa lapsen oloa ja antaa vanhemmille keinoja arkirutiinien hallintaan. Sensorisen integraation terapiaa voi soveltaa myös kotona, aikaa ei mene paljoa ja keinot ovat yksinkertaisia, mutta voivat auttaa lasta paljonkin. Saavatko sijaisvanhemmat tietoa tästä kaikesta? Tarjotaanko teille kursseja ja kuntoutusta, myös pelkästään vanhemmille järjestettävää kurssitusta on olemassa.

Näitä asioita pohtiessani mietin, että tarvittaisiinko enemmän sijais- ja lapsen omien vanhempien välistä yhteistyötä, että nämä lapset tulisivat oikealla tavalla autetuksi. Jos huostaanotetun lapsen vanhempien kanssa ei yhteistyö ole mahdollista, niin voisihan yksi yhteistyön muoto olla ihan näillä palstoillakin kokemuksen ja tiedon vaihtaminen, jos se vain auttaisi lapsia. Olisi jo suuri voitto, jos edes muutama lapsi saataisiin tällä tavalla oikean tutkimuksen, kuntoutuksen ja hoidon piriin, ja sijoituskierre vältettäisiin.

Lue lisää

tai vähintään raivokas nykyisen huostaanottosysteemin kannattaja joka suhteessa, niin aivan asiallisiin kirjoituksiin ei edes vastata.

Pahinta, mitä voi tapahtua huonojen sijareiden silmissä on se, että joku bio pystyy heitä paremmin neuvomaan, miten lasta on tuettava vaikeassa tilanteessa, kuten tuolla ylempänä olevassa ketjussa tapahtui. Sehän nyt on jo ihan järkyttävää!

Ja nimenomaan ne huonot sijarit ovat niitä, jotka eivät pysty mihinkään asialliseen yhteistyöhön edes näillä pastoilla, turha toivoakaan. Tuo neurologisista ongelmista kärsivien lasten oikeudeton tilannekin halutaan kieltää ilmeisesti kokonaan, koska sijarit tietävät ja näkevät asiat paremmin kuin suurin osa lääkärikunnasta, puhumattakaan nyt lapsen biologisista vanhemmista.

Voi tätä maailmaan mahtuvaa pikkusieluisuutta ja ymmärtämättömyyttä!

enemmän tuohon paapomiseen, kuin estämiseen.
On varmaan hyvin paikkakuntakohtaista minkälaisia käytäntöjä on.
En tiedä onko joka kunnalla oma käytäntönsä vai onko vaan sossusta kiinni, kuka mitenkin lakia tulkitsee.
Siellä mistä meidän lapset on sijoitettu, näyttää olevan hyvin vanhempien toiveista ja oikeuksista huolehtiminen päällimmäisenä, jopa siinä määrin, että usein joutuu miettimään, että mitä se lastensuojelu on ja kuka sitä hoitaisi.

"suullani". Aivan saman olen kokenut vuosia sitten, kun lapseni lähti lyhyeen sijoitukseen ja jäi sille tielleen.
Uskallatko antaa sp-osoitteesi, meillä olisi varmasti paljon jaettavaa?

Ps. mietin uutta oikeuskäsittelyä, koska olen nyt varakas. Silloin en sitä ollut?