Kortisoli stressihormoni

ja rasva-aineenvaihdunta!

Voi ei, elen todellakin stressaantunut, ollut jo pitkään, ja nyt kuulin stressin vaikuttavan rasva-aineenvaihduntaan kortisolin kautta. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että väistämättä lihon? Helpotusta stressitasoon ei ole luvassa ja liikunta ei auta.

Masentaa, laihduttaa olen yrittänyt.

16

15993

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lisäys:

      Aiheuttaa vielä lisäksi aivosolujen tuhoa, ainakin uusimpien tutkimusten mukaan.
      :(

    • Tai_ga

      Jos syöt vähemmän kuin kulutat, et lihoa, vaikka olisikin stressi. Olen itse sterssisyöppö, jonka seurauksena etenkin stressaavina aikoina pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja keskittyä ruokavalioon entistä enemmän. Ja seurauksena, että olen pystynyt hurjassa prässissä ollessani tiputtamaan painoakin.

      Toiset sitten taas stressin seurauksena laihtuvat. On hyvin yksilöllistä, mutta stressi nostaa kyllä kortisolitasoja.

      Mietin tuota 'liikunta ei auta' lausetta. Minulle se oli henkireikä ja selviytymiskeino stressaavaan tilanteeseen. Toki stressitilanteen ollessa päällä on osattava höllätä 'sopivasti' liikunnassa, jottei se kuluta entisestään loppuun. Tällöin liikkumisesta on enemmän haittaa kuin hyötyä.

      Onko sinulla kenties motivaatio-ongelmia? Parin kuukauden säännöllisen liikuntaan pakottamisen jälkeen motivaatio-ongelmat useimmiten katoavat.

      Ole itsellesi armollinen äläkä yritä liian montaa isoa muutosta kerralla. Jos stressi on se, jolle et voi tällä hetkellä mitään hyväksy tilanne ja liiku terveytesi vuoksi. Laihdutukseen voit keskittyä, kun stressi helpottaa hieman.

      • vastauksesta!

        Se jo vähän helpotti. Onneksi ainakin nukun vielä hyvin, ja sehän on niitä parhaita puolustuksia ahdistusta vastaan.


      • Tai_ga
        vastauksesta! kirjoitti:

        Se jo vähän helpotti. Onneksi ainakin nukun vielä hyvin, ja sehän on niitä parhaita puolustuksia ahdistusta vastaan.

        Mutta omakohtaisesti voin myös kertoa sen, että liika stressi kannattaa prioriorisoida eliminointi-listan kärkeen. Pitkittynyt stressi on niin fyysiselle kuin psyykkiselle hyvinvoinnille haitaksi. Meillä jokaisella on kuitenkin oikeus valita millaisen elämän haluamme...


      • mutta
        Tai_ga kirjoitti:

        Mutta omakohtaisesti voin myös kertoa sen, että liika stressi kannattaa prioriorisoida eliminointi-listan kärkeen. Pitkittynyt stressi on niin fyysiselle kuin psyykkiselle hyvinvoinnille haitaksi. Meillä jokaisella on kuitenkin oikeus valita millaisen elämän haluamme...

        kun minä olen yrittänyt eliminoida sitä välillä niin pontevasti, että stressaannuin siitäkin entistä enemmän...

        Meditointia aion kokeilla. Ei vie paljon aikaa, mutta aivot saa hetkeksi nollattua. Mutta nyt siis nukkumaan.


    • katabolian ystävä

      kortisoli tuhoaa lihakset ja jos elämässä on vähänkin stressiä ei kannata kovin kummoista lihaskasvua odottaa. sen takia sanonta "heikko pää heikossa ruumiissa" pitääkin harvinaisen hyvin paikkansa!

      • lisäys

        tämä pätee siis vain naturaaleihin, roinaajat saa stressata niin paljon kun huvittaa.


      • Tai_ga
        lisäys kirjoitti:

        tämä pätee siis vain naturaaleihin, roinaajat saa stressata niin paljon kun huvittaa.

        En ole eläessäni roinannut, enkä tule roinaamaan. Silti saanut lihaskasvua stressin aikana aikaiseksi. MUTTA ehkäpä tämä 'lihaskasvu' meillä naisilla on muutenkin sen verran pientä/hidasta, että ei stressin vaikutus näy niin merkittävästi???


      • Cushing-oireyhtymä
        Tai_ga kirjoitti:

        En ole eläessäni roinannut, enkä tule roinaamaan. Silti saanut lihaskasvua stressin aikana aikaiseksi. MUTTA ehkäpä tämä 'lihaskasvu' meillä naisilla on muutenkin sen verran pientä/hidasta, että ei stressin vaikutus näy niin merkittävästi???

        Kortisoli kyllä lihoittaa ihmisen, vaikka ei söisi yhtään mitään. Sen sanoi minulle lääkäri.
        Katsoppa vaikka kuvia ihmisistä, joilla on liikaa kortisolia kropassaan.
        Googlaa vaikka cushing-disease sanalla KUVIA.


      • virvatuuli66
        Cushing-oireyhtymä kirjoitti:

        Kortisoli kyllä lihoittaa ihmisen, vaikka ei söisi yhtään mitään. Sen sanoi minulle lääkäri.
        Katsoppa vaikka kuvia ihmisistä, joilla on liikaa kortisolia kropassaan.
        Googlaa vaikka cushing-disease sanalla KUVIA.

        kortisoli aiheuttaa muutakin häikkää elimistössä. esim minun nuorimmainen täyttää jo 15v, rinnat tihkuu edelleen "maitoa".onhan se tietty kivaa ku tissit on piukeet ku teini tytöllä.(43v.mummo) mutta nukuppa niiden kanssa. heh. ne jotka ovat imettäneet tietää mistä kivusta puhun.
        siis onko stressin vähentämiseen lääkettä,jotain muuta kuin mieliala lääkitystä.


    • Hail...

      Ei se hormonin eritys ja stressi yksin lihota. Ei siellä keskitysleireilläkään paino-ongelmista kärsitty vaikka stressi oli varmaan huipussaan. Kyllä se ruoka mitä suuhun lapataan on se joka lihottaa.

      • asiaintuntija mutta

        luin joltain sivulta, että kortisoli aiheuttaa aminohappojen muuntamista glukoosiksi. Eli kuten joku tuossa jo mainitsi niin lihaskatoa, öbaut. Jos glukoosi sitten taas muutetaan rasvaksi ja talletetaan niin tuloshan on se, että lihas muuttuu läskiksi - näin stailaisjärjellä ajatellen. Jos lihomisella tarkoitetaan painonnousua niin sitä ei ehkä tapahdu, mutta jos lihominen tarkoittaa lisää läskiä niin se kyllä tapahtuu pienellä aliravitemuksellakin. Paitsi keskitysleirillä kun niillä ei ollut lihastakaan.


    • kaojaihs

      Hei!

      Tuohon kortisolin eritykseen voi vaikuttaa fosfatidyyliseriinillä, jota on saatavilla luontaistuotteena. Ko. aine on hyvin tutkittu kortisolin blokkaajana ja tarjoaa lisäksi lukuisia muita hyötyjä mm. paremman oppimisen, stressinsietokyvyn, muistin yms. muodossa. On mainostettu esim. muistikapseleina ja nyt huomasin, että FinnMax on tuonut myös jauhemaisen tuotteen markkinoille. Se taitaakin olla edullisen. Nopealla haulla tuli tällä hetkellä ainakin tuolta vastaan, kohta varmaan joka puolelta:
      http://www.ravinnetukku.fi/verkkokauppa/viimeksi-lisatyt-tuotteet/?num=174934&upotusURI=/verkkokauppa/viimeksi-lisatyt-tuotteet/&x121170=Select/Card

    • Irti stressistä

      Tässä apua stressiin, olen käyttänyt itse tätä Nanox Vapronol-T6 jo 4 kuukautta ja elämän laatuni ja stressitasapainoni on ollut jo pitkään normaalitasolla. Tuoteella on miljoonamuutakin positiivista vaikutusta. Katso lisää linkistä http://www.nanoxfinland.fi/nanox-vapronol-p-42.html?cPath=40

      Sieltä löytyy myös tuotteen tutkimustulokset, jotka on tehty ihmiskokeilla. Suosittelen myös sulle.

    • Faktatietoa

      Tämä on sitten faktatieto kortisolista. Kortisoli on hormoni, jonka kuuluu olla korkea aamulla, jotta pääsemme liikkeelle. Kortisolin tulee laskea iltaa kohti, jotta uni tulee ja ihminen lepää. Levossa myös rasva palaa.

      Kortisoli on ns. stressihormoni eli se voi olla kaiken aikaa liikaa koholla, jos ihmisellä on stressiä. Keholle stressiä voi aiheuttaa mm .unihäiriöt, liiallinen aerobinen liikunta ja psyykkiset syyt.

      Jos tiedät kortisolisi olevan koholla, niin voit vaikuttaa tilanteeseen muun muassa seuraavilla toimenpiteillä.

      - älä tee lainkaan pitkäkestoisia aerobisia treenejä (juoksu, hiihto ja jne). Ja jos välttämättä haluat tehdä, niin ne on tehtävä aamupäivällä, jotta kortisolin olisi mahdollista laskea iltaan mennessä.

      -suosi liikunnassa punttitreeniä, kävelyä ja joogaa eli lajeja, jotka eivät nosta kortisolia.

      - rauhoita iltasi, jotta nukkuisit hyvin.

      Jos kortisoli on jatkuvasti koholla, niin rasva ei yksinkertaisesti pala kunnolla. Tämä on tosi asia, sanoipa siihen joku muu mitä tahansa. Joskus vähemmän on enemmän! Sinuna kiinnittäisin huomiota enemmän ruokavalioon, stressin vähentämiseen, rentoutumiseen ja kevyempään liikuntaan (ainakin toistaiseksi).

    • kiinnostusta riittää

      No mitästiedätte lasten kortisoli tasoista, esim pienet päivähoitolapset stressaantuvat pitkistä hoitopäivistä ja liiallisista ihmiskontakteista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      87
      3684
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      578
      3445
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3339
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      52
      2167
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2091
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      317
      1921
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1895
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      156
      1624
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1351
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1332
    Aihe