Ampiaiset pörrää pihakuusessa

kääks!

Pihallamme on kuusi, jonka ympärillä on alkanut nyt käydä samanlainen pörräys kuin keväällä pajuissa ja vaahterassa pörräsivät kimalaiset. Hillitön surina ja kuusi on alhaalta ylös ympäriinsä täynnä pörrääviä amppareita.
Mitähän ne sieltä hakee, vai rakentavatko kenties puuhun pesää?
Pesä niillä on ollut joskus lähistöllä yhdessä koristepensaassa.
En kyllä haluaisi nyt tuohon mitään jättipesää, kun on ihan kulkureitin varrella. Lähellä on lisäksi lapsen hiekkalaatikko & leikkimökki ja ihan vieressä oleskelukatos.
Nyt ovat jo välillä seikkailleet leikkimökissä ja oleskelupaikan ympärillä myös pörräävät niin, että siellä ei voi olla. Lisäksi ihan vieressä on hevosten aitaus (portti n. 3 metriä kuusesta).
En ole löytänyt mitään pesän alkua mistään.
Parvi vaan pörrää valtavana.
Mikä neuvoksi?

18

2626

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • a.p.

      Näyttää kyllä osaltaan myös siltä, että hakisivat kuusesta jotain. Istuutuvat neulasille, ikäänkuin keräämään jotain ja lähtevät lentoon ja istuvat taas kohta toiseen paikkaan, kuten kimalaiset kukissa.
      Pesää en ole kyllä vieläkään havainnut, mutta kuusessa käy edelleen aika valtava trafiikki.

      • yäkkis

        minun pihassa on valtava kuusi ja sen läheisyydessä kuuluu pösinää kuin olisi valtava ampiaisparvi siellä, yhtään mpparia en kyllä ole nähnyt.. pelkään niitä enemmän kuin mitään ja minulla on vielä alle puoli vuotias lapsi , miten niistä mahtaisi päästä eroon? iso parvi on jo hegnen vaarallinen jos kimppuun käyvät. lisäksi pihalla on koira, kissa ja kani. apua nyt iskee paniikki kun alan asiaa oikein ajatella.. hyi yök


    • Iänj

      Meillä sama ongelma. Kuusi on noin 7m korkea. Hirmuinen pörinä ja pesää ei näkyvillä. Ovat noin 2m ylöspäin. Vieressä kevyen liiketeen väylä. Mitähän tehdä??

    • Normaalia

      Kuusi on monille pörriäisille ravinnon lähde.

      • poltinkarva

        Huomasin, että minunkin omorika-kuusen ympärillä ampiaiset pörräävät. Näin kuusessa runsaasti kirvoja. Kirvojen parissa ampiaiset puuhasivat. Jos niillä on samankaltainen suhde kirvoihin kuin muurahaisilla?


      • Jenniina11111

        Ampiaiset ovat petoja, luultavasti syövät kirvoja. Samanlaisesta suhteesta, mitä muurahaisilla on, en ole kuullut koskaan.


    • Jenniina1111

      Ampiaiset eivät enää varmaankaan uutta pesää rakenna nyt loppukesästä. Luultavasti kuusessa on syötävää niille, eli muita ötököitä. Anna niiden surista vaan. Meillä oli viime kesänä ulko-oven yläpuolisessa välikatossa pesä. Siellä niitä sitten liikuskeli edestakaisin. Hyvin sovussa pärjattiin.

    • poltinkarva

      Ajettelen vaan, että "ampiaiset syövät kirvoja" kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Voivathan ampiaiset olla kiinnostuneita mesikasteesta eli kirvojen p.sk:sta.

    • Makeallapihalle

      Antaisin olla niiden siellä kuusessa. Levittelet jotain punaisen väristä makeaa ympäri pihaa niin saat ne sieltä kuusesta pihalle.

      • räntää_sataa

        Luulen että ampiaisongelma ei ole enää ajankohtainen :)


      • Kesälläon
        räntää_sataa kirjoitti:

        Luulen että ampiaisongelma ei ole enää ajankohtainen :)

        Kesällä on taas.


      • Kohtaon
        räntää_sataa kirjoitti:

        Luulen että ampiaisongelma ei ole enää ajankohtainen :)

        Viherpeukalot on jo pari kuukautta eläneet ensikesää. Monella on kesä alussa kasvatuslaatikoissa ja ampiaisetkin on tulossa.


    • poltinkarva

      Viime kesänä tarkkailen niitä ampiaisia omorika-kuusen ympärillä, niin tulin siihen lopputulemaan, että ampiaiset hyörivät kirvojen ympärillä ja söivät kirvojen ulostetta eli mesikastetta. Itse näyttivät kirvat säilyvän ja voivan hyvin.

    • TärkeätPistiäiset

      Kaikki pistiäiset on pölyttäjiä. Pistiäisten määrä on vuosikymmenien aikana huomattavasti vähentynyt. Lisäksi petopistiäiset käyttää ravinnokseen monia tuholaisia ja ovat tässäkin mielessä tärkeitä. Se on hyvä merkki kun vielä kuuluu pistiäisten pörräys.

      • ampiaiset

        Kannattaa ottaa moottorisaha ja kaataa kuusi, näin juhannuksen kunniaksi. Ei ole enään ampiaisista ongelmaa. Kuusen voi pilkkoa polttopuiksi ja lämmittää niillä sauna ensi jussina.


      • Pörräysloppui
        ampiaiset kirjoitti:

        Kannattaa ottaa moottorisaha ja kaataa kuusi, näin juhannuksen kunniaksi. Ei ole enään ampiaisista ongelmaa. Kuusen voi pilkkoa polttopuiksi ja lämmittää niillä sauna ensi jussina.

        Mä tein just noin ja ei häiritse enää ampiaisten pörräys kuusessa. Nyt ne pörrää nurmikolla ja joskus tuikkaavat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe