Itäkeskuksen kiinalainen boikottiin

suvi-tuuli

Yritimme eilen mennä ruokailemaan itäkeskuksen kiinalaiseen ravintolaan isommalla porukalla mutta emme kelvanneet ruokailijoiksi koska meillä oli mukanamme vaunuissa nukkuva vauva. Henkilökunta teki täysin selväksi että syy oli todellakin lapsi, tervetuloa mutta lapsi ei voi tulla. Emme ole ikinä ennen törmänneet moiseen vaikka olemme aika paljon ruokailleet ulkona sekä suomessa että ulkomailla. Liekö kyseessä normaali itä-helsinkiläinen käytäntö vai kiinalainen lapsi-asenne? Olisiko meidän pitänyt jättää vauva vaunuissaan ostoskeskuksen puolelle vai kenties myydä hänet orjatyövoimaksi??? Meidän osaltamme kyseinen ravintola meni boikottiin, kai kiinalaista ruokaa löytyy muualtakin- ja paremmalla palveluasenteella!

32

9386

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hieman bukkakee

      ja sitten ***** sen lautasen päälle

      • Etkö tiedä

        että bukkake on japanilaista perinnettä, ei kiinalaista.

        On kuin sekoittaisi suomalaisuuden ja norjalaisuuden keskenään. Oletpa sivistymätön moukka muutenkin kun tuot tänne ruokapalstoille tuollaista.

    • kaksi asiaa

      tahallasi, vai etkö oikeasti ymmärrä eroa?

      Kyse ei ole siitä, etteikö lapsi voisi tulla ravintolaan, kyse on siitä, että vaunuja ei voi tuoda sisälle. Vaunut ovat se kynnyskysymys, ei lapsi.

      Myös skootterit, polkupyörät ja autot jätetään ravintolan ulkopuolelle;)

      • u+9381+

        vaunut on ihan eri asia kuin joku pyörä, auto tai skootteri! siis vauvathan tietty osaa kävellä ja on hereillä 20tuntia vuorokaudessa heti synnyttyään.. mieti vähän!!!olisko susta helppo syödä ravintolassa jos nukkuva vauva on sylissä ja siinä samalla yrität ite syödä?? ei taida olla kokemusta.

        ja ap sanoi että oli todellakin selvää että kyse oli vauvasta! jos kyse olisi ollut vaunuista olisivat varmasti sanoneet sen ettei vaunuja saa tuoda sisälle

      • -------
        u+9381+ kirjoitti:

        Samalla tavalla ne vaunutkin tukkii kulkuväylän kun mikä tahansa muu samankokoinen värkki. Sitten muristaan kun henkilökunta ja muut asiakkaat kompuroivat pikku piltin kulkuneuvoon. Kyse on myös lapsen omasta turvallisuudesta henkilökunnan työturvallisuuden ja paloturvallisuuden ohella.

        Itse en kyllä lastani ravintolaan veisi, jollei mukana olisi tuolille laitettavaa turvakaukaloa tai lapsi ei vielä kykenisi istumaan syöttötuolissa. Ihan jo omankin mielenrauhan vuoksi.

        Monet ravintolat eivät halua lapsia asiakkaikseen, mikä on ihan sallittua, silloin voi äänestää jaloillaan, kuten alkuperäinen kirjoittajakin teki. Tosin tämä taitaa koskea hienompia ravintoloita eikä mitään ostoskeskusten syöttölöitä.

        Tässä tapauksessa tuskin kyse on ollut vauvan tuomisesta, sillä olen kyseisessä ravintolassa vauvoja nähnyt ennenkin. Ihmisillä vaan on taipumus tulkita viestit haluamallaan tavalla, varsinkin jos mukana on vielä kielivaikeuksia, kuten tässä voi hyvinkin olla.

      • että*
        u+9381+ kirjoitti:

        vaunut on ihan eri asia kuin joku pyörä, auto tai skootteri! siis vauvathan tietty osaa kävellä ja on hereillä 20tuntia vuorokaudessa heti synnyttyään.. mieti vähän!!!olisko susta helppo syödä ravintolassa jos nukkuva vauva on sylissä ja siinä samalla yrität ite syödä?? ei taida olla kokemusta.

        ja ap sanoi että oli todellakin selvää että kyse oli vauvasta! jos kyse olisi ollut vaunuista olisivat varmasti sanoneet sen ettei vaunuja saa tuoda sisälle

        niin kauan kuin lapsi ei osaa käyttäytyä ravintolassa, sinne joko mennään ilman lasta tai ei yksinkertaisesti mennä ollenkaan. Odotatte muutaman vuoden ja annatte lapsen kasvaa sekä kasvatatte hänet ravintolakypsäksi.
        Muussa tapauksessa järkkäätte lastenvahdin siksi aikaa, kun käytte itse ravintolassa syömässä.
        Näin ihmiset käyttäytyvät tässä normaalimaailmassa. Mistä takahikiältä te olette?

      • just juu
        että* kirjoitti:

        Eli ravintolaan vasta kun käytös on moitteeton. Ei toki missään nimessä harjoittelemaan ennen sitä. Ei edes Itäkeskuksen kaltaiseen huipputasoiseen paikkaan. Herra paratkoon, jos vaikka tipahtaa haarukka lattialle kesken ruokailun.

    • Larry The Chef

      Viimeinen mitä minä ravintolassa syödessäni haluan on viereiseen pöytään tunkeva lapsiperhe kiljuvineen penskoineen ja rääkyvineen paska/oksulinkoineen.
      On se vaan niin että niin kauan kun lapsi ei kykene istumaan ruokailun ajan pöydässä, tai hallitsemaan rakkoaan/suoltaan/suutansa on parasta että ne pidetään poissa ravintoloista.
      JA ÄLÄ EDES YRITÄ KÄÄNTÄÄ ASIAA NIIN ETTÄ MINÄ VIHAAN LAPSIA.
      Tervetuloa sitten kun peruskäytöstavat on hallinnassa.

      • Emit

        Onko Helsingissä ihmiset niin hienoja ja jäykkiä, että perhe ei saa kokonaisena tulla syömään? Pitää ensin hoidella pois lapsi, joka ei vastaan Helsingin nirppisten mielikuvaa tervetulleesta ihmisestä.

        Minulla ei ole lasta enkä ole koskaan paijaamassa toisten pentuja enkä ole erityisen lapsirakaskaan, mutta en sentään ole tiukkis.

      • ???

        kuulostipa kypsältä kommentilta.

      • 19 19
        Emit kirjoitti:

        Onko Helsingissä ihmiset niin hienoja ja jäykkiä, että perhe ei saa kokonaisena tulla syömään? Pitää ensin hoidella pois lapsi, joka ei vastaan Helsingin nirppisten mielikuvaa tervetulleesta ihmisestä.

        Minulla ei ole lasta enkä ole koskaan paijaamassa toisten pentuja enkä ole erityisen lapsirakaskaan, mutta en sentään ole tiukkis.

        Itäkeskuksessa ainakin turvallisuussäännöt kieltävät vaunujen (ei lasten) tuomisen ravintoloihin sisälle. Tämä koskee kaikkia ravintolamaailman liikkeitä. Ehkä kielimuuri on tullut väliin, eikä asiaa ole ymmärretty oikein, mutta jos jäi epäselväksi, koittakaahan mennä vaunujen kanssa vaikkapa Pizzaraxiin, niin selitys asiaan tulee suomenkielellä.
        Täällä palstalla on turha tietämättömänä pistää boikottiin mitään. Jos valitus olisi ohjattu vaikkapa Itäkeskuksen isännöitsijälle, olisi selitys tullut heti.

        Vaunuja ei turvallisuussyistä saa viedä ravintoloihin sisään, lapsen kyllä saa. Vaunut on jätettävä ulkopuolelle.

    • Chinese-fan

      jos et sattunu tietämään et yleensä ravintoloihin ei viedä lasten rattaita siel on syöttötuolit sitä varten....

      • olet kyllä

        ja sinä varmaan istuttaisit alta puolivuotiasta syöttuolissa. haloo. mokoma kevätkääryle olet.

      • tässä.
        olet kyllä kirjoitti:

        ja sinä varmaan istuttaisit alta puolivuotiasta syöttuolissa. haloo. mokoma kevätkääryle olet.

        En vihaa lapsia.

        Työskentelen ravintolassa.

        Vihaan sitä, kun lastenvaunut tukkivat käytävän enkä mahdu niiden ohi palvelemaan asiakkaita. Sitä vihaavat muutkin ravintoloissa työskentelevät. Mahtuminen ei tässä tarkoita sitä, että sivuttain itseäni hinaamalla pääsen jotenkin ohi, vaan sitä, että minun olisi mahduttava myös täyden ja kiikkerän juomabrikan tai neljän kuuman lautasen kanssa turvallisesti ohi normaalisti kävellen ja kurkottelematta. Se mahtumattomuus tai täpärästi mahtuminen aiheuttaa vaaratilanteita, koska kurkotellessa ja pujotellessa herkästi menettää tasapainonsa ja kaataa jotain vaunuihin / asiakkaan päälle / ihan vaan lattialle. Et varmaan halua kuumaa lohikeittoa tai brikallista olutta ja lasinsiruja vaunuissa nukkuvan lapsesi niskaan.

        Siksi ravintolat eivät välttämättä halua vaunuja lainkaan sisään ravintolaan. Siksi mahdollisuuksien mukaan vaunujen kanssa liikkuvat asiakkaat ohjataan meillä ravintolan reunaosaan / kulmaan, jossa vaunut ovat vähiten tiellä.
        Ns. perheravintoloiksi profilotuneissa paikoissa suhtaudutaan vaunuihin suopeammin. Suosikaa niitä kun olette vaunujen kanssa liikkeellä. Olin aiemmin Rossossa töissä, ja kieltämättä siinä vaunujen ja eestaas sinkoilevien natiaisten välissä pujottelussa oli toisinaan hiukan enemmän haastetta kuin olisi kaivannut. Vaihdoin työpaikkaa, mutta en lasten takia.

        Lyön vetoa, että myöskään kyseisessä kiinalaisessa ei kieltäydytty ottamasta teitä asiakkaiksi lapsen takia, vaan kyse oli vaunuista. Se, osasiko henkilökunta ilmaista asian riittävän selkeästi, on asia erikseen.

        Edelleenkin muistuttaisin - en vihaa lapsia.

        Kiitos ja anteeksi.

      • että..
        tässä. kirjoitti:

        Se on kuule uravalintakysymys. Kellään ei kiinnosta mitä mieltä olet vaikka lastenrattaista jos vähän kiukuttaa. Tee vain työsi äläkä vikisi netissä tai vaihda työpaikkaa sillä olet selvästi väärässä ammatissa.

        Terveisin Asiakas(ja tuon niin monta lasta kun huvittaa)

      • entinen tarjoilija
        että.. kirjoitti:

        Älä sitten inise, kun on sopat kakaran vaunuissa tai omassa niskassa. Ja tässä vielä vähän rautalankaa: tuo niin monta lasta mukanasi kun huvittaa, niin kauan kuin ne on sijoitettu ravintolassa niin kuin pitää. Ja käytöstapojen opettaminenkaan ei ole pahitteeksi.

        Siinä olet kyllä oikeassa, että kyseessä on kuitenkin ammatinvalintakysymys. juuri sinunlaistesi ihmisten vuoksi olen vaihtanut alaa. Teitä on vain pieni osa asiakkaista, mutta se riittää. Lapsista tulee varmaan samanlaisia minäminäihmisiä. Kiitos kuitenkin tarjoamastasi huvista, joka hyvitti vitutusta keittiön oven takana...

      • pointti.tässä.taas.

        Olen onnekseni nykyään töissä sen verran hienossa ja kalliissa paikassa, etteivät kaltaisesi netissä provoilevat sekopäät / kauhukakaralauman kanssa oikeasti kulkevat ja napanöyhtäänsä rakastuneet tuhannen taulapäät käy meillä. Heillä ei ole moiseen varaa eikä meilläkään yllättäen vapaita pöytiä. Ne kun on varattu asiakkaille, jotka osaavat käyttäytyä tai ainakin toteuttavat kyykytysperversioitaan hieman hienovaraisemmin.
        Hyvin menee ja ura on nousujohteinen, joten hyvää kesänjatkoa sullekin.

      • istuttavat
        entinen tarjoilija kirjoitti:

        Älä sitten inise, kun on sopat kakaran vaunuissa tai omassa niskassa. Ja tässä vielä vähän rautalankaa: tuo niin monta lasta mukanasi kun huvittaa, niin kauan kuin ne on sijoitettu ravintolassa niin kuin pitää. Ja käytöstapojen opettaminenkaan ei ole pahitteeksi.

        Siinä olet kyllä oikeassa, että kyseessä on kuitenkin ammatinvalintakysymys. juuri sinunlaistesi ihmisten vuoksi olen vaihtanut alaa. Teitä on vain pieni osa asiakkaista, mutta se riittää. Lapsista tulee varmaan samanlaisia minäminäihmisiä. Kiitos kuitenkin tarjoamastasi huvista, joka hyvitti vitutusta keittiön oven takana...

        kakaroitaan sitterissä ruokapöydällä pöyristyttävää, lisäksi saattaa ruokailu mennä täysin pilalle kakaran huutaessa naapuripöydässä täyttä kurkkua koko ajan. Viherterroristien toimintaa. Kiinalaiset olivat fiksuja valvoessaan tasoa.
        Kokonaisuutteta täytyy todeta, että ravintolakäyttäytyminen on nykyään mennyt täysin persiilleen monessa suhteessa.

      • vittu just sä
        että.. kirjoitti:

        Se on kuule uravalintakysymys. Kellään ei kiinnosta mitä mieltä olet vaikka lastenrattaista jos vähän kiukuttaa. Tee vain työsi äläkä vikisi netissä tai vaihda työpaikkaa sillä olet selvästi väärässä ammatissa.

        Terveisin Asiakas(ja tuon niin monta lasta kun huvittaa)

        mee pelle mäkkii

    • niskavillat nousee

      Kuten tässä jo kaikki ovat tähän viestiketjun aloittajan kirjeeseen kommentoineet, on syy varmasti ollut turvallisuus, ei lapsiviha tms. Itäkeskus ei tosiaan kuulu Helsingin kermaan, enkä usko että kukaan tosissaan edes odottaa, että lounas/päivällinen Itiksen ruokamaailmassa olisi a) rauhallinen tai b) tasokas. Joten suut suppuun, ihan varmasti sinne voi viedä koko lapsikatraan kunhan turvallisudesta ei tarvitse tinkiä. Mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että Itiksen ravintoloita astetta hienompiin eli vaikkapa keskustan ravintoloihiin ei missään herran nimessä tulisi tuoda lapsia, jotka eivät osaa olla asianmukaisesti ja käyttäytyä! Opetelkaa kotona, niin mekin teemme omien lastemme kanssa.

    • Lissu

      Meillä oli sekalaisella sukuporukalla vastaava kokemus.Yksi lapsista on kovin allerginen ja oli vasta noin 2v.Hänelle haettiin pari Mäkkärin kuorrutettu kanaa järsittäväksi, että pysyy hil-jaa.Muu iso porukka tilasi ruokaa kiinalaisessa. Meille tultiin ilmoittamaan aika tylysti, että lapsi ei saa olla ravintolassa syömässä muun fir-man ruokaa.Lapsen isä kysyi että mites tää tilan-ne sit ratkaistaan,kun muilla on ruoka pöydässä. Vastaus oli tylyä pään pyörittelyä.Ei enää ikinä noin tympeään paikkaan!

      • mä vain...

        olen kerran käynyt syömässä kysyisessä ravintolassa, ja olen huomannut ihan saman, paikkoija vapaana salin perällä, minne aivan hyvin saisi mahdutettua lastenvaunut, toisella puolella puoli salia pois käytöstä..... asikkaita pari hassuu... kyllä tuossa vaiheessa pitäisi ottaa myös perheet asiakkaiksi, itis kuitenkin on kauppakeskus eikä todellakaan mikään helsingin kermakuppila.... törkeetä käytöstä tarjoilijoilta ja törkeet on hinnatkii... 3,50€ limu 0,5l ja 3,60€ siideri 0,33l... vesi tais olla 0,70snt.... ei sinne enään... fonda del sol on paljon parempi ruoka paikka....

      • .
        mä vain... kirjoitti:

        ravintolan ulkopuolella kun on merkki jossa kielletään rattaat niin tämän ei tulisi olla mikään ihme ettei sinne ollut asiaa...kyse on kun täysin kaikkien turvallisuudesta ja käytävien ahtaudesta varmasti.

        Ja hänelle joka ihmettelee ettei toisen firman ruokaa saanut tuoda toiseen firmaan.Ihan yleinen käytäntö ja tuo olisi kannattanut kyllä kysyä sopiiko!

      • buahahah

        nää pellet menee varmaa omat juomat mukanaan bubiin kans...

    • Pustiina

      Ymmärrän täysin tuntemuksesi, koska meille on käynyt kyseisessä paikassa samoin. Olimme menossa lapsenlapsen kanssa kyseiseen ravintolaan, mutta meille sanottiin myös, ettei lapsi ole tervetullut.
      En ole sen koommin käynyt paikassa ja kertonut myös kaikille muille asiasta.
      Ravintola oli melkein tyhjä, joten rattaat eivät olisi narikassa haitanneet.
      Menimme viereiseen kreikkalaiseen Rhodokseen, johon olimme enemmän kuin tervetulleita.

      Minusta on hyvä, että tällaiset asiat tulevat esille. Mehän loppujen lopuksi maksamme ravintoloiden ylläpidon. Sitä paitsi on alkanut tuo sama kiinalainen sapuska kyllästyttää. On muitakin hyviä ruokapaikkoja.

      • rkeotiwe

        Erehdyin taannoin tuohon kiinalaiseen kolmen lapsen kanssa. Tilasimme kaikille alkupalat ja juomat. Tiesin, että lapset ovat pieni ruokaisia niin tilasin vain kolme pääruokaa pöytään. Tarjoilija ilmoitti, että annoksen jakaminen maksaa 2,5€. Pidin sitä omituisena, koska kiinalaisessa ravintolassahan on nimenomaan tapana jakaa ruoka syöjien kesken. Suostuin kuitenkin maksamaan, jos se kerran kuuluu ravintolan käytäntöön. Riisi loppui kesken, pyysin lisää: se maksoi taas 2,5€. Mikä sekin on häpeällistä kiinalaiselle ravintolalle, sillä riisillä perinteisesti kuuluu vatsansa täyttää, muu olkoon herkuttelua. Lapset olivat alle kymmenvuotiaita, enkä pidä itseänikään minään suursyömärinä. Eli paikasta jäi kyllä ikävä rahastuksen maku. Ymmärrän, kyllä että ravintola on liikeyritys, jonka on kannatettava taloudellisesti, mutta ... Jälkiruoka syötiin kyllä toisaalla. Onneksi ravintolamaailmassa on ihan kelpo paikkojakin. Siihen kitsipalatsiin en kyllä mene enää koskaan.

    • Rasisti ?

      Olimme kyseisessä ravintolassa ruokailemassa, tilasimme alku-lämmin ja jälkiruuat sekä oluet. Alkuruoka sen ilmestyessä pöytään oli hintaansa nähden mielestäni surkean pieni.Kerroin mielipiteeni henkilökunnalle ja halusin palauttaa ruuan sen nähtyäni.Tämä ei kuitenkaan onnistunut vaan meitä nimiteltiin rasisteiksi ja kutsuttiin poliisit paikalle.Poliisin vaatimuksesta esitin käteisvarani n. 300 e ja sain peruttua ruokatilauksemme (ruokahalut olivat jostainsyystä kadonneet) Maksoin juomamme kassalla jossa sain viellä kuulla olevani rasisti.

    • PP

      Voin kertoa, että Tikkurilassa on tosi hyvä kiinalainen ravintola Ling Wong , Tikkuraitti 15. Hyvä ja edullinen ruoka.

    • ihme touhua

      meidän porukka myös käännytettiin ovelta kun mukana oli kaksi lasta...EIPÄ tarvi mennä uudelleen!!!!!

    • järki hoi

      onkohan nyt kuitenkin ollut kyse kommunikaatio ongelmasta. Itiksen ruokapaikkoihin ei saisi tuoda lastenvaunuja sisään, turvallisuussyistä. Jossain on jopa kirjallisesti ovella asiasta tiedoite, vaikkei sitä suomi-äiti osaakaan yleensä lukea. Tämä ei siis ole kinkkiravintolan oma juttu, vaan koskee kaikkia yläkerran kuppiloita. Lapsen voit tuoda, mutta et vaunuja!

    • Loka-Sakke

      Itä helsinki on perseestä, kiinalaiset on perseestä, asennevammat on perseestä..? Pitääkö vittu lähteä notkumaan ympäri kuppiloita sitten vauvan kanssa? vittu pysykää siellä espoossa med din farmari volvo ja pysykää vaan kaappijuoppoina

    • reemus

      Kamalan makuista ruokaa ja todella huono palvelu. Käynyt kyseisessä ravintolassa ensimmäisen ja viimeisen kerran. Yök mikä mesta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      49
      5005
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1412
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1265
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      957
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      741
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe