Kuinka pääsen näyttelemään?

Nimetön

Olen 12v tyttä, joka on halunnut näyttelijäksi 7 vuotta..Mieluiten hakisin näyttelijäksi Amerikkaan tai Enlantiin.Jos joku vaikutusvaltainen lukee tämän viestin, niin pyydän koko sydämestäni, että ottaa yhteyttä.

133

26257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Peukal0

      Tästä tuli nyt hiukan pitkä teksti...

      Alkoi niin sydäntä särkeä kun luin tuon sun viestin että ajattelin kirjoittaa jo ENNEN kuin joku ilkeä lahopää laittaa lyttäysviestin tähän keskusteluun ja aiheuttaa vaan ylimääräistä mielipahaa.

      Mutta pelkäänpä että mielipahalta ei vältytä mitenkään. Varaudu. Tämä teksti saattaa sattua. Tai sitten kannustaa. Kruuna tai klaava.

      Itse olin juuri samanlainen tossa 15 vuotta sitten (tosin, olen poika), sama haave ja samankaltainen suunnitelma. Ja kokemuksesta voin sanoa tämän.

      Se ei nimittäin toimi niin. Näin et pääse maaliisi.

      Kukaan ei tule hakemaan. Sen eteen pitää tehdä pahuksen paljon työtä. Ja sen työmäärän jälkeen pitää tehdä vielä lisää työtä. Sitä pitää tosissaan haluta.

      Lisäksi pitää tehdä itselleen selväksi että minkälaiseksi näyttelijäksi haluaa. Haluaako olla vakavasti otettava ammattilainen vai pintaliitojulkkis? Niilläkin on eroa. Hyvä näyttelijä on osaava (ja monesti koulutuksen saanut), muuntautumiskykyinen, nöyrä, sivistynyt elämää ja ihmismieltä tunteva ammattilainen, joka kaikesta osaamisestaan huolimatta ei aina paistattele suuren yleisön valokeilassa. Moni julkkis puolestaan esittelee (toisinaan vastoin tahtoaan) yksityiselämäänsä juorulehdistössä ja elättää itsensä keskinkertaisena tai huonona näyttelijänä, jonka elokuvat kiinnostavat yleisöään muista kuin taiteellisista syistä.

      Entä miksi Amerikkaan tai Englantiin? Nehän ovat ihan oma kulttuurinsa, joissa on paljon opettelemista. Näytellä voi muuallakin. Jos olet äidinkieleltäsi suomalainen (päättelen sen siitä että kirjoitit suomeksi suomalaiselle keskustelupalstalle) niin eikö ensin kannattaisi ottaa tuntumaa näyttelemiseen suomeksi? Kielihän vaikuttaa myös ajattelutapaan.

      Et kai vaan ole haksahtanut siihen joukkoharhaan että esim. Hollywoodiin pääsy on merkki siitä että on saavuttanut jotain suurta ja että silloin on jotenkin parempi kuin muut? Tai siihen illuusioon että amerikkalais- tai brittinäyttelijöillä on kaikki hyvin ja ne ovat hyviä ihmisiä ja kaikki on luksusta ja glamouria? Samat murheet ne odottaa sielläkin - vuokra pitää maksaa, keikkatöitä pitää saada lisää, joku menestyy paremmin kuin itse, kilpailu töistä on julmaa, perhe pitää hoitaa...

      Toivon myös ettet ole lentänyt siihenkään harhakuvitelmaan, että näyttelijöiden elämä olisi yhtä vauhdikasta ja hienoa kuin hahmojen joita he esittävät. Jos olet, niin nyt on aika myöntää se kuvitelma valheeksi.

      Ja nyt tulee se kipein kohta.

      Sinä et ole ainoa.

      Suomessa on viisi miljoonaa asukasta. Maailmassa kuusi miljardia. Siihen mahtuu paljon 12-vuotiaita tyttöjä jotka haluavat näyttelijäksi ja jotka odottavat että joku vaikutusvaltainen vain tulisi hakemaan heidät ja muuttaisi heidän elämänsä ihanaksi - aivan kuin satujen prinssi aikanaan.

      Mitäpä luulet, onko käytännössä mahdollista että heidän kaikkien toive toteutuu? Se on nimittäin matemaattinen mahdottomuus. Siitä tyttöporukasta on osattava erottua ja oikealla tavalla.

      Tie päämäärään on pitkä ja kivinen. Huipulle noustaan porras portaalta. On aloitettava pienestä jotta pääsee suureen. Hammasta on purtava. On oltava pitkämielinen ja kärsivällistäkin kärsivällisempi.

      Joten ei muuta kuin tutkimaan lähialueen harrastajateatterien yhteystietoja. Sieltä saat ensituntuman siihen mitä näyttelijältä vaaditaan. Kaikkein tärkeintä, sieltä saat ryhmätyötaitoja ja tuntuman siihen että porukassa se "minä" ei ole välttämättä tärkein asia. Pääset myös testaamaan, että onko näytteleminen TODELLA se mitä haluat tehdä.

      Kun harrastajakokemusta on plakkarissa, voit myöhemmällä iällä hakea opiskelemaan esim. Teatterikorkeakouluun tai ulkomaille. Alalle on kovasti tunkua, joten ensimmäisellä kerralla sisään ei välttämättä pääse.

      Ja muutenkin koulut on käytävä huolellisesti, ala-aste, yläaste ja joidenkin mielestä lukiokin, mutta siitä voidaan kiistellä. Kirjoja on luettava, mutta myös elämää nähtävä. Sivistymättömällä taiteilijalla ei ole mitään annettavaa yleisölleen. Sori vaan, mutta jos esim. käyntikorttinasi on lyhyt ja ytimekäs kirjoitus keskustelupalstalla, oikeinkirjoitus on auttamatta oltava hanskassa. Tuon tekstin perusteella se ei ole. Muista kielistä puhumattakaan, jos "rapakon taakse" tähtäät.

      Eikä muidenkaan ammattialojen osaamisesta haittaa ole. Jos Internet Movie Databasesta tutkit menestyneimpienkin näyttelijöiden ansioluetteloa, voit huomata että lähes kaikki ovat alkuaikoinaan olleet muutakin kuin näyttelijöitä - tarjoilijoita, toimittajia, roskakuskeja, muusikkoja, malleja, tanssijoita, myyjiä, sairaanhoitajia, mitä vaan. Paitsi että he ovat elättäneet itsensä niillä hommilla, he ovat myös keränneet hyvää kokemuspohjaa tulevia roolitöitään varten.

      Lopuksi jotain, jonka olet saattanut jo kuullakin.

      Olet 12-vuotias. Sulla ei ole mikään kiire. Älä piru vie edes haaveile siitä että tulisit suureksi tähdeksi lapsena - ootko nähny kuinka sekaisin suurin osa lapsitähdistä on aikuisina? Britney Spears sai aivan liian nuorena aivan liian paljon ja polla ei kestänyt. Siellä sitä nyt sekoillaan huumeiden ja perhesuunnittelun kanssa. Eikä tarvitse mennä iltapäivälehtiä ja Youtubea kauemmas löytääkseen lisää esimerkkejä.

      Lapsuus on tärkeä asia. Vietä se kaikessa rauhassa. Murrosikä ja persoonallisuuden kehitys on sulla vielä edessä, ja usko huvikses ettet halua pähkäillä niitä kysymyksiä ja omaa julkisuuskuvaasi yhtaikaa. Sitäpaitsi, tasapainoinen lapsuus takataskussa on hyvä lähteä rakentelemaan rooleja aikuisena ammattinäyttelijänä.

      Minä en halua lytätä haaveitasi. Päinvastoin. Todella toivon että pääset maaliisi. Ja haaveet ylipäätäänkin ovat tärkeitä.

      Halusin vain ehtiä ennen kuin joku hyypiö vastaa sulle että "Lol, v*tun pissis" tai muuta masentavaa. Ja halusin varoittaa että pettymyksiä on matkallasi enemmän kuin osaat välttämättä kuvitellakaan.

      Pidän peukkuja sulle.

      • Aikoinaan unelmoija

        Oli upeaa lukea tekstiäsi. Harvoin saa lukea niin asiallista palautetta. Yleensä kun täällä palstoilla joku jotain kyselee niin tulee yleensä haistatteluja.

        Niin, kukapa meistä ei olisi jossain vaiheessa haaveillut elokuvatähden urasta. Minä myös.

        Ja pienelle kysyjälle:

        Kannattaa tosiaankin lukea elokuvatähtien elämänkertoja. Valitettavan usein monen ihaillun tähden elämä on traagista luettavaa ja tämä ei ole sitä "happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista" kun sanon, että en vaihtaisi kenenkään tähden kanssa heidän menestystään ja mainettaan omaan tylsään mutta turvalliseen elämääni.

      • mieltä ja
        Aikoinaan unelmoija kirjoitti:

        jatko kommentti:
        Muistamme kaikki (aikuiset) Konstan?
        No hän teki "elokuvauraa" mutta kuinka ollakkaan nyt poju potkii palloa Lahdessa paremmin kuin uskoisi...
        Eli aina joku tenava napataan jostain johonkin leffaan mutta aika saattaa tehdä tepposet ja mieli muuttua. Antakaa laspet ja nuoret vain elämänvirran viedä teitä mukanaan ja ottaa sen mikä eteen tulee, älkää alkako uraputken rakentajiksi lapsena.

      • Ranga

        Joo, eli mä oon ihan samaa mieltä, ensinnäkii kun harva ottaa näyttelemään semmoista nuorta, jolla ei ole kokemusta tai joka on vain 12-vuotias. Ja onko tämä tyttö saanut vanhemmiltaan luvan, sillä jos joskus joku ottaisikin, voisi vastassa olla vanhemmant : D

      • onnea yritykseen!
        Ranga kirjoitti:

        Joo, eli mä oon ihan samaa mieltä, ensinnäkii kun harva ottaa näyttelemään semmoista nuorta, jolla ei ole kokemusta tai joka on vain 12-vuotias. Ja onko tämä tyttö saanut vanhemmiltaan luvan, sillä jos joskus joku ottaisikin, voisi vastassa olla vanhemmant : D

        Milnäkin olen 12v.Olen teatterikoulussa ja juuri tänään kolmelta menen koe kuvauksiin johonkin lappilaiseen elokuvaan joka valmistuu keväällä.Huoh
        sihen todennäköisyys on noin 4%.Kyllä lapsenakin voi päästä näytteliäksi...totesin juuri

        älkää välittäkö kirjoitus virheistä :)

      • T-Best-11

        Moi! Oon 11 vuotias tyttö ja mulla on ihan sama haave. En oo vielä ollu missään koekuvauksissa, vaikka kovasti yritän etsiä leffoja ja näytelmiä johon voisin osallistua. Kuitenkin kun asun nokialla niin on kaikki koekuvaukset tosi kaukana mä harrastan kilpauintia 6 kertaa viikossa ja se on mulle tärkee harrastus. Mä kyllä tiedän että jos jatkan kiinnostustani molempiin,niin joskus tulee se päivä,kun mun pitää valita uinnin ja näyttelemisen välillä. Oon kuitenkin ihan varma että musta tulee näyttelijä. Oon myös ollu kerran tutustumis tilaisuudessa, joten tiien mitä se vaatii. Onnea sulle ja lisään vielä saman kun edellinen että ihmettelen miks haluisit näytellä ulkomailla? Suomessa on ihan yhtä hyvät (ellei jopa paremmat) mahdollisuudet. Ja mieti: haluisitko oikeesti ruveta heti näytteleen englanniks? I don't think so!

      • ihavaavinkki
        T-Best-11 kirjoitti:

        Hei käsikirjottakaa ite oma elokuva nii sylvester stalloneki teki, sitte viet sen kk n jonnekki elokuva tuottamoo. Sen jälkee vaaditte et haluutte ite olla pää roolissa. Jos ne tuottajat ei tykkää keräätte kavereitten kaa porukan ja hankitte videokameran...
        Ps. Ihavaavinkkinä:) pss. Mua voi kans pyytää siihe elokuvaa. Oon hyvä näytteliä

      • Puhu omasta puolesta

        Olen sitä mieltä että unelmien perään pitäisi tehdä työtä, ja sille ei ole väärää aikaa. Ja että
        Se ei tarkoita että jos SINULLA ei onnistanut, että HÄNELLÄ ei muka voisi onnistaa.

      • NuoriNäyttelijä

        Tää ei oo mikään mainostus tai sun haaveilupalsta .. Perusta oma keskustelupalstas.
        ~~~~~~~~~~~~~~~~~~
        Ja hei, oon itsekkin ollut pääroolissa teatterissa ja uskon, että kun pidän haaveesta kiinni, voin päästä vielä joskus näyttelemään! Tee säkin samoin. Tsemppiä sulle! ❤

      • Anonyymi
        T-Best-11 kirjoitti:

        Moi! Oon 11 vuotias tyttö ja mulla on ihan sama haave. En oo vielä ollu missään koekuvauksissa, vaikka kovasti yritän etsiä leffoja ja näytelmiä johon voisin osallistua. Kuitenkin kun asun nokialla niin on kaikki koekuvaukset tosi kaukana mä harrastan kilpauintia 6 kertaa viikossa ja se on mulle tärkee harrastus. Mä kyllä tiedän että jos jatkan kiinnostustani molempiin,niin joskus tulee se päivä,kun mun pitää valita uinnin ja näyttelemisen välillä. Oon kuitenkin ihan varma että musta tulee näyttelijä. Oon myös ollu kerran tutustumis tilaisuudessa, joten tiien mitä se vaatii. Onnea sulle ja lisään vielä saman kun edellinen että ihmettelen miks haluisit näytellä ulkomailla? Suomessa on ihan yhtä hyvät (ellei jopa paremmat) mahdollisuudet. Ja mieti: haluisitko oikeesti ruveta heti näytteleen englanniks? I don't think so!

        5vuotias haaveilee niin paljosta.. Barbielämästä
        Olkaa nyt lapsia vielä ihan rauhassa. Pahan maailman ehtii kohdata liiankin pian.

      • Anonyymi

        okei minäkin haaveilen näytteliän urasta olen jo pitkään mutta tekstisi avulla sait minut ymmärtämään ettei siihen riitä pelkkä odotus että joku tulisi ja valitsisi sinut elokuvaan/sarjaan. Minullakin on mielessä että haluan muuttaa amerikkaan mutta ensin harjoitella paljon suomessa lähden amerikkaan kun olen valmis mutta toivon silti että unelmani käy toteen . Mulla on kyllä pari kysymystä teille kaikille näyttelystä tietäjille että tarviiko mitään lasten näytteliä koulua mihinkään vai pitääkö siinä käydä koska olen ollut koulun näyttelyissä aina se pääroolia esittävä ja olen saanut paljon kehuja minun eläytymisestä jne. Toinen kysymys miten elokuviin voi hakea kun tuntuu että putäisi asua isommalla paikkakunnalla kuten helsingissä koska siellä aika paljon kuvataan elokuvia jne?? voiko joku kertoa lisää!??

      • Anonyymi
        onnea yritykseen! kirjoitti:

        Milnäkin olen 12v.Olen teatterikoulussa ja juuri tänään kolmelta menen koe kuvauksiin johonkin lappilaiseen elokuvaan joka valmistuu keväällä.Huoh
        sihen todennäköisyys on noin 4%.Kyllä lapsenakin voi päästä näytteliäksi...totesin juuri

        älkää välittäkö kirjoitus virheistä :)

        toi olis unelma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        okei minäkin haaveilen näytteliän urasta olen jo pitkään mutta tekstisi avulla sait minut ymmärtämään ettei siihen riitä pelkkä odotus että joku tulisi ja valitsisi sinut elokuvaan/sarjaan. Minullakin on mielessä että haluan muuttaa amerikkaan mutta ensin harjoitella paljon suomessa lähden amerikkaan kun olen valmis mutta toivon silti että unelmani käy toteen . Mulla on kyllä pari kysymystä teille kaikille näyttelystä tietäjille että tarviiko mitään lasten näytteliä koulua mihinkään vai pitääkö siinä käydä koska olen ollut koulun näyttelyissä aina se pääroolia esittävä ja olen saanut paljon kehuja minun eläytymisestä jne. Toinen kysymys miten elokuviin voi hakea kun tuntuu että putäisi asua isommalla paikkakunnalla kuten helsingissä koska siellä aika paljon kuvataan elokuvia jne?? voiko joku kertoa lisää!??

        Moikka! Onko sinulla jotain ig voisin jutella koska olen tekemässä toiminta elokuvaa

      • Anonyymi

        luin näitä varmaan tunnin enkä vieläkään saanut tietoa miten pääsisi näyttelijäksi. Vastaus ei ole tekemällä töitä. Kysymys on miten edes voi hakea jonnekin elokuvaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moikka! Onko sinulla jotain ig voisin jutella koska olen tekemässä toiminta elokuvaa

        Minulla ei ole kokemusta mutta ole itsekkin tekemässä elokuvaa.. olisin kiinnostunut osallistumaan. Muutun minkä ikäne oot?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        okei minäkin haaveilen näytteliän urasta olen jo pitkään mutta tekstisi avulla sait minut ymmärtämään ettei siihen riitä pelkkä odotus että joku tulisi ja valitsisi sinut elokuvaan/sarjaan. Minullakin on mielessä että haluan muuttaa amerikkaan mutta ensin harjoitella paljon suomessa lähden amerikkaan kun olen valmis mutta toivon silti että unelmani käy toteen . Mulla on kyllä pari kysymystä teille kaikille näyttelystä tietäjille että tarviiko mitään lasten näytteliä koulua mihinkään vai pitääkö siinä käydä koska olen ollut koulun näyttelyissä aina se pääroolia esittävä ja olen saanut paljon kehuja minun eläytymisestä jne. Toinen kysymys miten elokuviin voi hakea kun tuntuu että putäisi asua isommalla paikkakunnalla kuten helsingissä koska siellä aika paljon kuvataan elokuvia jne?? voiko joku kertoa lisää!??

        Hei!!
        Ei tarvitse asua Helsingissä jos tahtoo näyttelijäksi. Oikeastaan Helsingissä tehdään aika vähän projekteja siihen nähden että se on pääkaupunki. Lapsilla ei yleensä koskaan ole aikaisempaa näyttelijä kokemusta. Eikä sitä yleensä tarvitakaan jos on lapsi ja hakee johonkin elokuvaan. Eniten ehkä uralla etenemisessä auttaa vanhemmat ja vanhempien tuki. Esimerkiksi Millie Bobby Brownin perhe muutti Lontoosta Orlandoon Millie uran perässä. He olivat niin köyhiä yhdessä vaiheessa että joutuivat asumaan Millie tädillä muutettuaan LA:han. Millie kuitenkin teki kovasti töitä ja nykyään hän on kuuluisa ja rikas näyttelijä ja on jopa tuottanut oman elokuvan. Kannattaa kertoa vanhemmillesi haaveestasi. He voivat esim auttaa löytämään koe esiintymisiä. Onnea sulle!!

        Moikka!! Oon 14v tyttö ja mullakin sama haave. Vinkkaisin sulle semmosta että täyttäisit semmossoa lomakkeita netissä (yhdessä vanhempies kanssa/ heidän luvalla) esim. Yellow films &TV: n lomakkeen sillä he saattaisivat olla yhteydessä sinuun. Elikkä itse kuin kirjoitin nettiin hakusanalla "avustajaksi" niin pomppas heti esiin yellow filmsin nettisivu jossa on semmoinen lomake johon täytät omat tietosi joiden avulla he voivat olla sinuun yhteydessä mikäli sinulle olisi sopiva avustus, yleisö tai näyttely keikka 💗💗

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moikka! Onko sinulla jotain ig voisin jutella koska olen tekemässä toiminta elokuvaa

        Olen myös kiinnostunut osallistumaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei!!
        Ei tarvitse asua Helsingissä jos tahtoo näyttelijäksi. Oikeastaan Helsingissä tehdään aika vähän projekteja siihen nähden että se on pääkaupunki. Lapsilla ei yleensä koskaan ole aikaisempaa näyttelijä kokemusta. Eikä sitä yleensä tarvitakaan jos on lapsi ja hakee johonkin elokuvaan. Eniten ehkä uralla etenemisessä auttaa vanhemmat ja vanhempien tuki. Esimerkiksi Millie Bobby Brownin perhe muutti Lontoosta Orlandoon Millie uran perässä. He olivat niin köyhiä yhdessä vaiheessa että joutuivat asumaan Millie tädillä muutettuaan LA:han. Millie kuitenkin teki kovasti töitä ja nykyään hän on kuuluisa ja rikas näyttelijä ja on jopa tuottanut oman elokuvan. Kannattaa kertoa vanhemmillesi haaveestasi. He voivat esim auttaa löytämään koe esiintymisiä. Onnea sulle!!

        Mä olen Millie bobby Brownin suuri fani!!! Toivon että musta tulisi isona sellainen niinkuin hän❤️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä olen Millie bobby Brownin suuri fani!!! Toivon että musta tulisi isona sellainen niinkuin hän❤️

        Samoin! Itsekkin olen 12 vuotias tyttö ja täysin samat haaveet kun muillakin täällä. Olen ollut yhdessä elokuvassa sivuroolissa mutta en tosin puhunut mitään. Rakastan itsekkin todella Millie Bobby Brownia ja toivoisin että voisin olla niinkuin hän ja päästä johonkin suureen Netflix sarjaan

      • Anonyymi
        mieltä ja kirjoitti:

        jatko kommentti:
        Muistamme kaikki (aikuiset) Konstan?
        No hän teki "elokuvauraa" mutta kuinka ollakkaan nyt poju potkii palloa Lahdessa paremmin kuin uskoisi...
        Eli aina joku tenava napataan jostain johonkin leffaan mutta aika saattaa tehdä tepposet ja mieli muuttua. Antakaa laspet ja nuoret vain elämänvirran viedä teitä mukanaan ja ottaa sen mikä eteen tulee, älkää alkako uraputken rakentajiksi lapsena.

        Voi vitsi, kun oikein kyynel tuli tästä viestisä.
        En usko, että näät tätä koska siitä on niin kauan, kun ihmiset täällä on kirjoitellut. Tosiaan toi kerto ihan musta toi teksti ja nyt täyttämässä (16). Kokemusta ei itsellä näyttelijänä ole, vaikka kovasti haluaisin näytellä elokuvissa, ja sarjoissa.

        Onko sulla itsellä kokemusta tämmöisestä alasta/urasta, jos on niin haluaisin vinkkejä ja muutenkin, että joku vois tukea ja pitää peukkuja.

        Toivottvasti näät tän vielä. 😁

    • ????

      Jos sä haluat tosissas näyttelijäksi sun pitäis mennä peruskoulun ja lukion tai ammattikorkean jälkeen näyttelijäkoulutukseen tai sitten voisit jo nyt mennä harrastelijateatteriin.
      Todella monesta tuntuu tossa vaiheessa, että näytteleminen on ainoa oikea ammatti ja tottakai se siltä tuntuu, kun joka puolella vatvotaan amerikkalaisten ja brittiläisten näytteijöiden elämää. Mutta jos lehtien paparazzi sivuilla olis kuvia vaikka lääkäreistä ja joka päivä kuulis jotain juttuja lääkäreistä, eikä olis elokuvia tai tv:tä ja ihmisten elämä pyöris lääkäreiden ympärillä ja näkis pelkkiä lääkäreitä niin luultavasti aika monet haluais lääkäreiksi.
      Sellasta, että joku elokuva roolittaja bongais sut vaan kadulta niiden elokuvaan ei tuu 99,5% todennäköisyydellä ikinä tapahtumaan. Esim. Potter - tähdet on ollut todella onnekkaita, että niiden kohdalle on sattunu Potter elokuvat, ja ne on päässyt niihin ilman mitään näyttelijänkoulutusta. Sellasta tapahtuu todella harvoin jopa Amerikassa ja Iso-Britanniassa. Mustakin tuntus tossa iässä että jos mä pääsisin UK:hon tai USA:an mut varmasti bongattais jostain kadulta johonkin huippuleffaan, mutta sehän on vielä epätodennäköisempää vaikka siellä tehdäänkin enemmän elokuvia, koska siellä on niin paljon enemmän ihmisiä, joten mikset alottais maailmanvalloitustasi Suomesta? Itse olen käynyt useissa koekuvauksissa Suomessa ja pyrkinyt ulkomaisiin elokuviin mutta ei vielä ole tärpännyt. Silti kannattaa aloittaa suomesta ja sitä kautta kohota huipulle.
      Onnea sun yritykselle!

      • dfgdgdg

        ... useimmat lapsinäyttelijät ovat teatterisukujen vesoja. Mikään muu ammatti ei tunnu olevan niin "perinnöllinen" kuin näyttelijän ammatti, joka kulkee isältä pojalle, äidiltä tyttärelle. Teatterikorkeakoulu taitaakin olla ainoa väylä päästä "virallista" tietä etenemään näyttelijäuralla jos ei ole syntynyt näyttelijän lapseksi. En viitsi mainita pari nimeä tulee mieleen ns. lapsinäyttelijöistä täällä Suomessakin, ei mitään lahjoja, mutta kun isä tai äiti on näyttelijä niin... no joo...

        Konsta Hietasesta oli puhetta tuossa aiempana. Kirjoittaja unohti mainita, että Konsta pongattiin "poika ja ilves"-elokuvaan Tenavatähti-kisan voittajana. Tietenkään voitto itsessään ei tuonut Konstalle roolia vaan hänen oma valloittava persoona ja lahjakkuus - mutta olisiko häntä löydetty ilman Tenavatähti-kisaa...?

        Sitten vielä yksi ryhmä, jotka pääsevät "helpolla"; MISSIT!!! Heille urkenee niin näyttelijän ura, laulajan kuin poliitikon ura. Ei hullumpi juttu nätille tytölle aloittaa julkisuudessa uraputki - siis tuo misseily.

        Minä oli aina innolla mukana koulun näytelmissä ja harjoitteluissa kaikki meni ok, mutta ramppikuume yleisön edessä oli niin kova, että mokasin kaikki mahdollisuuteni. Ääntä minusta kyllä lähti muuten, mutta näyttämöllä yleisön edessä piti ohjaajan aina kuiskutella, että "kovempaa, kovempaa" ja jälki käteen sain satikutia yleisöltä, ettei ääneni kuulunut.

        Lapsitähtien (tai teinitähtien) kohtalot tuntuvat olevan niin surullisia. Shirley Temple osasi hoitaa hommansa hyvin, Dean Stockwell ja Bobby McDowell niin ikään, mutta kuinka monen lapsinäyttelijän takana oli "eteenpäin piiskaava" äiti tai isä? Jotkut onnistuivat luomaan elinikäisen uran kuten Lissu Taylor ja Brooke Shields. Lissu on supertähti, teki ekan elokuvansa 7-vuotiaana ja viimeisen 70-vuotiaana (ainakaan ei ole vuoden 2003 jälkeen tehny leffoja). Harvalla on ura seitsemällä eri vuosikymmenellä - toinen sellainen lienee Katherine Hepburn ja nyt ei tuu muita mieleen mutta joitakin on.

      • Kiinnostunut alasta.
        dfgdgdg kirjoitti:

        Onhan täällä Suomessa ihan hyviä paikkoja, mutta Englanista puhutaan, että siellä on maailman parhaat koulut ja opettajat juuri sille alalle.

        Kun taas jenkeissä joutuu melkein samantien suurennus lasin alle, jos tekee edes piemuotoisen vaikutuksen.

      • ulkosuometar

        Harry Potterin näyttelijöitä, sen kummemmin kuin muitakaan, ei todellakaan bongata kadulta, vaikka sellaisia tarinoita lehdistö mielellään keksiikin. Tosiasiassa leffatuotantoyhtiö on järjestänyt auditionit ja koekuvaukset, joissa on joka ikistä roolia varten käyty läpi satoja, ellei tuhansia lapsia ja nuoria.

      • Caroliii

        mistä mä löydän ne missä on koekuvauksii johonkii leffaa ??

      • Anonyymi
        dfgdgdg kirjoitti:

        ... useimmat lapsinäyttelijät ovat teatterisukujen vesoja. Mikään muu ammatti ei tunnu olevan niin "perinnöllinen" kuin näyttelijän ammatti, joka kulkee isältä pojalle, äidiltä tyttärelle. Teatterikorkeakoulu taitaakin olla ainoa väylä päästä "virallista" tietä etenemään näyttelijäuralla jos ei ole syntynyt näyttelijän lapseksi. En viitsi mainita pari nimeä tulee mieleen ns. lapsinäyttelijöistä täällä Suomessakin, ei mitään lahjoja, mutta kun isä tai äiti on näyttelijä niin... no joo...

        Konsta Hietasesta oli puhetta tuossa aiempana. Kirjoittaja unohti mainita, että Konsta pongattiin "poika ja ilves"-elokuvaan Tenavatähti-kisan voittajana. Tietenkään voitto itsessään ei tuonut Konstalle roolia vaan hänen oma valloittava persoona ja lahjakkuus - mutta olisiko häntä löydetty ilman Tenavatähti-kisaa...?

        Sitten vielä yksi ryhmä, jotka pääsevät "helpolla"; MISSIT!!! Heille urkenee niin näyttelijän ura, laulajan kuin poliitikon ura. Ei hullumpi juttu nätille tytölle aloittaa julkisuudessa uraputki - siis tuo misseily.

        Minä oli aina innolla mukana koulun näytelmissä ja harjoitteluissa kaikki meni ok, mutta ramppikuume yleisön edessä oli niin kova, että mokasin kaikki mahdollisuuteni. Ääntä minusta kyllä lähti muuten, mutta näyttämöllä yleisön edessä piti ohjaajan aina kuiskutella, että "kovempaa, kovempaa" ja jälki käteen sain satikutia yleisöltä, ettei ääneni kuulunut.

        Lapsitähtien (tai teinitähtien) kohtalot tuntuvat olevan niin surullisia. Shirley Temple osasi hoitaa hommansa hyvin, Dean Stockwell ja Bobby McDowell niin ikään, mutta kuinka monen lapsinäyttelijän takana oli "eteenpäin piiskaava" äiti tai isä? Jotkut onnistuivat luomaan elinikäisen uran kuten Lissu Taylor ja Brooke Shields. Lissu on supertähti, teki ekan elokuvansa 7-vuotiaana ja viimeisen 70-vuotiaana (ainakaan ei ole vuoden 2003 jälkeen tehny leffoja). Harvalla on ura seitsemällä eri vuosikymmenellä - toinen sellainen lienee Katherine Hepburn ja nyt ei tuu muita mieleen mutta joitakin on.

        Toi on niin totta toi juttu tosta että näyttelijöiden lapset ns perii sen työn ite oon alalla ja aina vaan ärsyttää se että tosi moniin ohjelmiin ei nykyään edes haeta nuoria näyttelijöitä kun joku ohjaajan tuttu (näyttelijä) sanoo hei meidän tyttö/poika vois tehdä ton ja sit ne saa sen onneks oon saanu sen verran vahvoja suhteita vuosien mittaan että kyllä itse pärjään mutta harmittaa kun olisi varmasti 100 kertaa parempia jos vaan laittaisi yleisen hakuun ne roolit ja ihmisillä ois mahollisuuksia näyttää mitä ne osaa.

    • maria--

      Meinasin kirjottaa jo koko elämänkertani:DD Olin 12 vuotiaana samas tilantees, eli 2 vuotta sit. Itkin itseni uneen ku ''mistään ei tullu mitään''. Eikä asiaa auttanu yhtään se, ettei mulla oo ikinä ollu omaa OIKEETA isää, ja se et me asuttiin pikkukyläs maalla. Esiinnyin todella ahkerasti koulussa ja yritin erottuu muista. Tuntuki siltä, et olin neliö pallojen seassa. Mieti mitä kaikkee oot valmis uhraamaan unelmies eteen? Oon halunnu tähdeks niinkauan ku voin muistaa. Oon itekki lukenu kaikkee elämänkertoi ja emmätiiä onko niistä apuu ollu, mut ei sulla eikä mulla oo vielä mikään kiire. Suosittelen sulle kaikee harrastuksii missä pääsee esiintyy mm. tanssi, näyttis jne.. Ite oon harrastanu tanssii ja näyelmä-kerhoo noin 2 vuotta. 10-12 vuotiain

      Sit kuitenki äiti sai YLLÄTTÄVÄN työ tarjouksen täältä pääkaupinki seudulta, ja päätin mennä musaluokalle. Et usko miten paljon pelkästään siitä on ollu mulle hyötyy tulevaisuutta varten. Uneilmoin myös pääseväni sinne hollywoodiin, mut kuinka moni muukin? Oon miettiny myös sitä missi hommaa, mut ei!! Vaikka kaverini ISÄ sano mulle joskus '' kyllä sä missikisoihin pääset''

    • 7890

      Hei tyttö 12v jos todella haluat näyttelijäksi ala jo nyt "valmistamaan" itseäsi siihen. Mainitsit, että haluaisit Amerikkaan tai Englantiin, siinä tapauksessa opiskele englantia niinkuin se olisi pääaineesi, älä kuitenkaan unohda muita aineita, sillä et hyödy mitään jos todistuksessasi englanti on täydellinen mutta muut aineet välttäviä... Lisäksi lue paljon englanninkielistä kirjallisuutta ja katso elokuvia! Ainiin meinasi unohtua lue näyttelijöiden elämänkertoa niin saat vähän tuntumaa heidän "todellisuudesta".

      se on kyllä aivan totta ettei kannata alkaa odottamaan että joku sinut huomaisi ja antaisi roolin.

      Tuolla valmistaa itseään tarkoitan, että kehitä itseäsi niin paljon kuin vain voit mm. suorita peruskoulu hyvin läpi jotta pääset hyvään lukioon (ilmaisutaidon lukio voisi olla hyvä valinta), opiskele kieliä lisäksi tanssi ja laulu-tunneista ei varmaankaan olisi mitään haittaa.. osallistu kaikkiin mahdollisiin esityksiin joita eteesi tulee alkaen koulun näytelmistä..

      Haluan nyt sanoa, että olet nuori ja mielesi voi muuttua, mutta todellisuudessa pääset unelmaasi lähemmäs jos hankit täällä Suomessa jo itsellesi kokemusta alasta.

      Toivottavassti unelmasi toteutuu, mutta pysy silti jalat maassa ja mieti itsellesi jo nyt "vara ammatti"!

    • näyt-telijä-

      Jos ala kiinnostaa niin eikun toimeksi vaan. Älä anna näiden muiden katkerien näyttelijöiden täällä sinua estää. Näyttelijöiden alalla vallitsee kova kilpailu. Mutta siitäkin huolimatta mikään ei ole mahdotonta. Sillä vain luuserit jäävät paikoilleen eivätkä yritä ensimmäisen kerran jälkeen.

      Onnea matkaan...

      Järjestetäänhän niitä aina koekuvauksia milloin missä. Että ei näyttelijäksi haluavan tarvitse pakosti mitään kouluja käydä. Teakin jengistä kolmasosa on näitä yli-näyttelijöitä... (tiedän koska olen itse sen käynyt).

    • tk

      haluan näytteliäksi helsinkiin tai johonkin paikka kunnalle ja minä olen poika 13v oulusta. mieluiten haen näytteliaks japaniin,amerikkaan,kiinaan tai englantiin jos pääsen vaan jos en pääse mihinkään niin mä sanon että aina ei voi voittaa. pyydän että otatte yhteyttä jos jokku vaan lukee tämän viestin,pyydän sydämestä, että otatte yhteyttä. jos joku vaikutus valtainen lukee tän.

      • fmdskjtiof

        Oon 12.v tyttö, ja oon aika samassa tilanteessa... Itsekkin olen haaveillut jo kauan näyttelijän urasta Amerikassa. Lauluääntäkin löytyy ja muita ''esiintymiskykyjä'' sekä Englanninkieli sujuu ikäiseltäni kiitettävästi. Itken jopa joskus itseni suruun kun en löydä nettisivuja, joiden kautta pääsisi koekuvauksiin ja siitä näyttelemään elokuviin, sarjoihin tms. Olen kuitenkin valmis tekemään töitä haaveeni eteen ja jatkuvasti etsin sivustoja, jotka veisivät minut haaveeni alkuun. Olisiko jollakin vinkkejä, apua ja linkkiehdotuksia tilanteeseen, Ymmärrän senkin, että olen vielä lapsi, eikä minulla ole mihinkään vielä kiire, mutta tällaista alkuvalmistelua vain... :))

      • khdk
        fmdskjtiof kirjoitti:

        Et oo kyllä hirveesti ettiny jos et oo löytäny mitään sivustoja joiden kautta pääsis koekuvauksiin... sanonpahan vaan...

      • tiipiityy
        khdk kirjoitti:

        Et oo kyllä hirveesti ettiny jos et oo löytäny mitään sivustoja joiden kautta pääsis koekuvauksiin... sanonpahan vaan...

        Peukal0 :n kirjoitus oli todella hyvä ja en tiedä mitä siihen voisi edes lisätä. Suomessa on paljon nuoria jotka haluaisivat Hollywoodiin esim. Kristen Stewartin kaltaisiksi tähdiksi. Koekuvauksissa ja avustajankeikoilla tapaamani ihmisitä on hyvin välittynyt se haluavatko he todella näyttelijäksi vai onko tämä vain halu päästä julkkikseksi paparazzien eteen.

        Pienestä pitäen olen itse ollut kiinnostunut näyttelemisestä, 12-vuotiaana nähtyäni Twilight- elokuvan tuntui kun olisi syttynyt tähti palamaan ja todella halusin näyttelijäksi. Otin heti tietoa kaikista mahdollisuuksista päästä näyttelijäksi Amerikkaan. Hyvin nopeasti ymmärsin kuitenkin ettei se ole mahdollista, kukaan ei tule sinua hakemaan tai näyttelijäksi pääsisi helposti. Kannattaa aloittaa ura tekemällä hyvä pohja Suomessa, ole avoin ihmisille ja tutustu mahdollisimman moniin näyttelijä uran ihmisiin ja kysy heiltä vihjeitä minkä kautta löytäisit koekuvauksia tms. Teatteri on hyvä tapa tutustua näyttelemiseen aloitin teatterin 12-vuotiaana ja sen myötä huomasi kyllä että näytteleminen ei tosiaankaan ole helppoa, joutuu tekemään töitä ja paljon. Teatterin kautta esiinnyimme ja pääsin käymään ensimmäisissä koekuvauksissa. Hain avustajantehtäviin joiden kautta välittyi taas lisää näyttelijänhommia.

        Suomessa näyttelijäksi pääsy ei ole todellakaan helppoa. Elokuviin tai tv-sarjoihin ei järjestetä monia koekuvauksia ja niissä käytetään hyvin usein samoja näyttelijöitä. Koekuvauksia ei ole merkittynä millekään sivulle vaan ne pitää itse etsiä. Ole yhteydessä tuotantoyhtiöihin. Jos suomessa todella haluaa saada jonkinlaista uraa niin sinun täytyy melkeinpä ns. myydä itseäsi. Sillä tarkoitan tosiaan sitä, että kerro itsestäsi mahdollisimman moneen paikkaan. Näin mahdollisesti kun elokuvia ollaan tekemässä joku ohjaaja,apuohjaaja, tms saattaa muistaa sinut ja ottaa yhteyttä.

        Tästä asiasta ollaan varmasti montaa erimieltä, mutta itse en pidä matikan, fysiikka/kemian tai uskonnon tms osaamista niin välttämättömänän näyttelijän uralle. Ehdottomasti englanti on tärkeää ilman sitä sinun ei kannata kuvitellakaan hollywood uraa ja äidinkieli on myöskin hyvin tärkeä aine.

        Itse olen päässyt käymään koekuvauksissa, avustajanrooleissa, teattereissa ihan sillä voimalla että olen kertonut itsestäni niin moneen osoitteeseen. Muista kuitenkin että et ole ainoa joka sinne Hollywoodiin haluaa, jos kuitenkin olet aktiivinen ja pidät silmät ja korvat auki niin olen aivan varma että pääset vielä osalliseksi elokuvantekoon. Teatteriin suosittelen hakemaan, ainakin pk-seudulla on todella hyviä teattereita ja taatusti muuallakin suomessa. Mitä nyt olen ottanut selville niin edes amerikkaan muutto ei ole mikään kovin yksinkertainen asia, mutta luulisi että sinne pääsisi sill periaatteella että lähtee opiskelemaan näyttelijäksi. Siitä en kuitenkaan osaa tarkemmin sanoa kun on itseltäkin hieman vajaana.

        Tietysti myös mitä enemmän osaat muita juttuja esim. ratsastaa, tanssia, laulaa, soittaa tms on niistä aina hyötyä!

        Onnea urallesi!

      • Apua tarvitseva
        fmdskjtiof kirjoitti:

        Oon 12.v tyttö, ja oon aika samassa tilanteessa... Itsekkin olen haaveillut jo kauan näyttelijän urasta Amerikassa. Lauluääntäkin löytyy ja muita ''esiintymiskykyjä'' sekä Englanninkieli sujuu ikäiseltäni kiitettävästi. Itken jopa joskus itseni suruun kun en löydä nettisivuja, joiden kautta pääsisi koekuvauksiin ja siitä näyttelemään elokuviin, sarjoihin tms. Olen kuitenkin valmis tekemään töitä haaveeni eteen ja jatkuvasti etsin sivustoja, jotka veisivät minut haaveeni alkuun. Olisiko jollakin vinkkejä, apua ja linkkiehdotuksia tilanteeseen, Ymmärrän senkin, että olen vielä lapsi, eikä minulla ole mihinkään vielä kiire, mutta tällaista alkuvalmistelua vain... :))

        Olen 12.v tyttö myös ja sama tilanne kuin teillä muillakin. Näyttelijäks haluisin mutta kaikki koe-esitykset jotka sopisivat tälläiselle kääpiön mittaiselle englannintaitajalle,menevät sivu suun. Nyt aloitan oikein suur- etsinnät siskoni kanssa jotta löydettäis kummatki jonkinmoinen koe esiintyminen( koulussa kun ei paljoa mainetta saa) Joten jos tiedätte jotain sivuja josta saattaa löytyä jonkinlaisia koe-esiintymisiä elokuviin, tv-sarjoihin tai vaikka mainoksiin, vinkatatkaa pliiis!!!!!

      • Help?
        Apua tarvitseva kirjoitti:

        Mulla kanssa sama juttu kun"Apua tarvitsevalla"..Eli linkkejä?

      • caroliii
        fmdskjtiof kirjoitti:

        Oon 12.v tyttö, ja oon aika samassa tilanteessa... Itsekkin olen haaveillut jo kauan näyttelijän urasta Amerikassa. Lauluääntäkin löytyy ja muita ''esiintymiskykyjä'' sekä Englanninkieli sujuu ikäiseltäni kiitettävästi. Itken jopa joskus itseni suruun kun en löydä nettisivuja, joiden kautta pääsisi koekuvauksiin ja siitä näyttelemään elokuviin, sarjoihin tms. Olen kuitenkin valmis tekemään töitä haaveeni eteen ja jatkuvasti etsin sivustoja, jotka veisivät minut haaveeni alkuun. Olisiko jollakin vinkkejä, apua ja linkkiehdotuksia tilanteeseen, Ymmärrän senkin, että olen vielä lapsi, eikä minulla ole mihinkään vielä kiire, mutta tällaista alkuvalmistelua vain... :))

        mulla on sama tilanne mut oon 13 ..(:

      • lotsku98

        mäkin etin joka päivä sellasia sivuja joista löytyis jotain koeluku juttuja mutta niitä on vaikee löytää tai sit ne on jo menny jos löytää. Se on tosi ärsyttävää mut aina jos niissä on joku sähköposti osoite niin laitan postia vaikka oikee koeluku oiskin jo menny. Sillai kannattaa tehdä. Yhteen oon vasta laittanu mut ei oo vielä vastattu kun laitoin sen vasta tänään vaikka joulukuussa oli koeluku. Kokeile tälläisiä keinoja 'fmdskjtiof' ja 'tyttö 12v'.

      • elmu näyttelijäksi ???
        lotsku98 kirjoitti:

        Sitä samaa vaan mutta kertokaa jotain hyvii linkei joista kannattaa etsiä

      • Anonyymi
        Apua tarvitseva kirjoitti:

        Olen 12.v tyttö myös ja sama tilanne kuin teillä muillakin. Näyttelijäks haluisin mutta kaikki koe-esitykset jotka sopisivat tälläiselle kääpiön mittaiselle englannintaitajalle,menevät sivu suun. Nyt aloitan oikein suur- etsinnät siskoni kanssa jotta löydettäis kummatki jonkinmoinen koe esiintyminen( koulussa kun ei paljoa mainetta saa) Joten jos tiedätte jotain sivuja josta saattaa löytyä jonkinlaisia koe-esiintymisiä elokuviin, tv-sarjoihin tai vaikka mainoksiin, vinkatatkaa pliiis!!!!!

        Kannattaa ainakin käydä katsomassa filmityöt.fi sinne tulee kaikkia ilmoituksia jos tarvitaan näyttelijää elokuviin/tv-sarjoihin. Myös facebookissa on sellainen käyttäjä kuin castbook finland jonne tulee ilmoituksia jos elokuviin, tai muihin tv-sarjoihin tarvitaan avustajaa, tai isompaan rooliin näyttelijää.

      • Anonyymi
        fmdskjtiof kirjoitti:

        Oon 12.v tyttö, ja oon aika samassa tilanteessa... Itsekkin olen haaveillut jo kauan näyttelijän urasta Amerikassa. Lauluääntäkin löytyy ja muita ''esiintymiskykyjä'' sekä Englanninkieli sujuu ikäiseltäni kiitettävästi. Itken jopa joskus itseni suruun kun en löydä nettisivuja, joiden kautta pääsisi koekuvauksiin ja siitä näyttelemään elokuviin, sarjoihin tms. Olen kuitenkin valmis tekemään töitä haaveeni eteen ja jatkuvasti etsin sivustoja, jotka veisivät minut haaveeni alkuun. Olisiko jollakin vinkkejä, apua ja linkkiehdotuksia tilanteeseen, Ymmärrän senkin, että olen vielä lapsi, eikä minulla ole mihinkään vielä kiire, mutta tällaista alkuvalmistelua vain... :))

        Itsekin olen 11vuotta ja olen halunnut jo ainakin 2 vuotta näyttelijäksi sarjaan tai elokuvaan tai haluaisin edes koekuvauksiin olen valmis tekemään työtä mutta en tiedä mitä pitäisi tehdä sen eteen olen itsekin yrittänyt löytää netti sivuilta mutta en ole löytänyt

        Hei olisko sinulla ig olen tekemässä elokuvaa jos kiinnostaa

    • acting

      Hei kaikki te joiden unelmana on päästä näyttelijäksi,

      Kun itse olin12-vuotias halusin näyttelijäksi Hollywoodiin enemmän kuin mitään, pidin asiaa itsestään selvyytenä. Unelmani näyttelijäksi pääsyyn lähti elokuvasta, jonka jälkeen ymmärsin mikä minua todella kiinnostaa. Näytteleminen. Ymmärsin hyvin pian, ettei näyttelijän elämä oikeasti ole ruusuilla tanssimista.

      Liityin paikalliseen teatteriryhmään, jossa teimme kaksi esitystä, toisessa minulla oli päärooli jonka myötä ymmärsin kuinka paljon omaan rooliin täytyy paneutua ja repliikkejä oikeasti miettiä, miettiä roolihenkilön tahdonsuuntia ja omia vahvuuksia ja heikkouksia sen esittämisessä.
      Jatkan edelleen teatterin harrastamista ja olen huomannut sen olevan se mitä haluan tehdä.

      Koekuvauksissa kannattaa käydä aina kun haetaan näyttelijää jonka rooliin sopisit, koekuvauksia löytää ihan googlettamalla esim. koekuvauksia 2010 sekä myös sanomalehdistä.
      Itselläni on takanapäin lukuisia koekuvauksia ja elokuva-avustuksia. Koekuvauksista missään ei ole tärpännyt mutta elokuva-avustuksiin menemistä suosittelen kaikille, siitä saa hyvän kuvan elokuvantekemisestä ja huomaa millaisissa olosuhteissa ja porukan kanssa näyttelijät joutuvat näyttelemään, eikä elokuvanteko ole myöskään nopeaa hommaa, toistoja,toistoja,toistoja ja vielä kerran toistoja...

      Suomessa moni on varmasti huomannut että monessa elokuvassa ovat samat näyttelijtä niin nuorempien kuin vanhempien puolella ja tästä pääteltäkööt että täällä näyttelijäksi pääsy ei tosiaankaan ole helppoa.
      Kukaan ei tule hakemaan tai soita sinulle kuin lehtikauppias että olisitko halukas tulla esittämään pääosaa elokuvaamme. Ei. Pidä silmäsi,korvasi ja mielesi auki, etsi netistä tietoa, lue lehtiä sekä juttele ja kudo suhteita eri elokuvaihmisten kanssa.
      Kun olen itse esim. elokuva-avustuksissa menen usein kuvausten jälkeen jos mahdollista juttelemaan näyttelijöiden kanssa kyselen heiltä vihjeitä ja he kertovat kokemuksistaan mitä kerkeävät.
      Useat näyttelijät joiden kanssa olen ne nopeat pari sanaa vaihtanut, ovat kertoneet että näytteleminen kuten mikä tahansa ammatti varmasti maistuu alkuun hienolta mutta on sitä vain joskus.
      Välillä ympärillä pyörivät fanit ja paparazzit ottavat hermoille. Näyttelijä ei ole helppo ammatti.
      En sano että näyttelijäksi synnytään, mitä vain taitoa voi kehittää ja parantaa, mutta tosiaankaan kenestä tahansa ei tähän hommaan ole.

      En myöskään tarkoita että näyttelijäksi pääsy ei olisi amerikassa helpompaa, siellä on ihmisiä vielä enemmän ja jokaiseen koekuvaukseen on todella paljon hakijoita, joukosta täytyy todella erottua.

      Näyttelijältä vaasitaan rohkeutta,heittäytymiskykyä,ryhmässä toimimista jne...
      Teatterikorkeakoulun sivuilta voi lukea arvostelu ja pääsyperusteet kouluun, se siellä lukee mitä pääsykokeissa on ; kirjallista kirjoittamista omista vahvuuksistaan ja heikkouksistaan, laulamista, tanssisoolon esittämistä, improvisointia jne..

      Muista kuitenkin että jos todella tunnet että näytteleminen on se mitä haluat, tee asioiden eteen paljon töitä, edes paljon ei ole hyvä sana kuvaamaan sitä kuinka paljon sen eteen täytyy haluta ja tehdä töitä.

      Joudut kokemaan tiesi varrella paljon pettymyksiä, eikä loppuen lopuksi mikään mene niin kuin on suunniteltu. Periksiantamattomuudella ja sisulle voit päästä päämäärääsi.
      Ihmiset sanovat sinulle paljon kritiikkiä ja osa siitä sattuu, älä kuitenkaan luovuta vaan muistele näitä sanoja; " Pysyttele erossa ihmisistä jotka vähättelevät kaikkea mitä teet, pienet ihmiset tekevät näin mutta todella suuret ihmiset saavat myös sinut tuntemaan että sinusta voi tulla suuri." .

      Kukaan ei ole seppä syntyessään, pitää edetä askel askeleelta ja kaikki alkaa siitä että saa hieman jalkaa oven väliin, on hauskaa katsoa elokuvia joissa Brat Bitt on avustajana kaupan kassalla miehen tämän hetkisiin suorituksiin verrattuja. "Kurkota kuuhun, vaikket yltäisikään olet silti tähtien joukossa!"

      Onnea teille kaikille urallenne tuli teistä sitten Hollywood näyttelijöitä tai suomessa olevia tulevia Minna Haapkyliä ja HP-Björkmaneja. (:

      • E:V:E

        Samaa hommaa mullakin mut oon kyl 13. :) Aina pienenä halusin laulajaks mut sit aloin tajuta millast se homma on nii nyt oon miettiny jo kauan et haluisin ison näyttelijäks. Oon yrittäny bongata kaikkii mahdollisii sivustoi mis ois koekuvauksii ja tällast mut ku asun aika pienes kaupungis ja tääl ei oo mitään harrastaja teatterii tai sellast. Oon saanu ala-asteella aina kaikki pääroolit näytelmiin ja TYKKÄÄN TODELLA näyttelemisestä. Oon miettiny et lukion jälkeen pyrkis näihin teatterikorkeakouluun vaik tiiään et sinne on "miljoona" muutakin hakijaa.Kun tätä nyt luette nii kertokaa ihmeessä kaikki mahdolliset sivustot ja lehdet sun muut mis ois juttui tyyliin "haetaan näyttelijöitä". Kun esim. Heinähattu ja Vilttitossu-elokuva tuli teattereihin siinä on 2 nuorta näyttelijää,eikä aikaisempaa kokemusta löydy. Voi että tapahtuispa joku ihme ja pääsisin johonki leffaan näyttelee :)) Tv: kokemustakin löytyy hieman :) oon ollu kupletissa (semmonen lasten tietovisa) ja hauskaa oli :DD

    • -mariia

      Jos teistä näyttelijän urasta haaveilevista joku vielä lukee tätä niin käykää tuolla sivuilla vierailemssa http://mariia.nettisivu.org

      Jostain kannattaa aloittaa... itse toteutan omaa unelmaani joka on saada tarinoistani aikaan elokuvia...ja jos uskoo tarpeeks omiin kykyihin niin kyllä ne unelmat aivan varmasti toteutuu...

    • julppu

      Olen 12vuotias tyttö. Olen ihan pienestä tytöstä asti halunnut kuuluisuuteen. Olen etsinyt vähän kaikkialta ja löytänytkin tulosta mutta se ei ole onnistunut.Olen jo melkein luopunut toivostani koska tiedän ettei etsiminen tuota mitään tulosta. miten voisin päästä elokuvaan?

      • Jebediaterpia

        "Olen 12vuotias tyttö. Olen ihan pienestä tytöstä asti halunnut kuuluisuuteen"
        Eli et siis haluat ammatiksi julkkiksena olemisen? xD

      • määvaan6467

        mä haluun briteihin näytelliäks

    • Väsynyt...

      Jos haluaa elokuvaan, pitää haluta muutakin kuin seisoa parrasvalojen loisteessa ja kahmia kuuluisuutta. Pitää osata olla jännittämättä, esiintyä todella rohkeasti ja vaikutus yleisöön tulee olla omaperäinen, erottuva. Ei silti pidä masentua heti alkuunsa, jos tuntuu, että ura näyttelijäksi ei urkene. Vaikeaa se ei ole, kuten jotkut täällä niin väittävätkin. Voit harrastaa näyttelemistä, esim. jotain ilmaisutaidonkerhoa, mutta se on totta, niin kuin kaikissa hyvissä ammateissa, opiskelun täytyy olla mallillaan. Lukiossa on sitten sellaisia näyttelyyn erikoistuneita luokkia, sinne voi hakea ja kaikenlaista on keksitty. Mutta täytyy tehdä työtä, uskoa itseensä ja tehdä parhaansa...
      T. 12-vuotias tyttö, joka miettii, tullako lääkäriksi, kirjailijaksi, näyttelijäksi vai ohjaajaksi... sata muuta unelmaa

    • Näyttelijä haaveinen

      Tuollas lapissa päin taisi olla jokin koekuvaus elokuvaan. Muistaakseni 1 ala-asteelainen tyttö ja 1 yläasteelainen poika.

      P.S. Haluaisin myös näyttelijäksi!

    • Moikka

      Mä itte haluisin olla niin kovasti näyttelijä Salkkareissa ette edes tiiä :D tanssi taustaa kanssa ois että voin näytellä jossain muussa kans. Mul on ikävä lavaa tai oikeestaan teatterin lavaa :D

      • Näytelmän unelmat <3

        Rakastan näyttelemistä, mä olen käynyt ilmasu taito painotteisen lukion ja nytte ois haaveena hakea näyttelemään johonki suuntaa :) mulle kävis iha pelkkä teatterin lava, etä ei oo kysessä mikään televisioon pääseminen. Tuttuja on jo päässyt samasta lukiosta näyttelemään moniin sarjoihin. Olis kiva nyt vain hakea jonnekkin.
        Toivotan kaikille teille onnea että pääsisitte :)

    • Neuvoja.

      Hei te kaikki nuoret yrittäjät.
      Jos haluaa näyttelijäksi, siihen tarvitsee paljon yritystä ja työtä. Näyttelijän tuö ei ole aivan helppoa ja siihenkin pitää lukea. Jos olette 12-vuotiaita ja haluaisitte aikuisena näyttelijöiksi, niin tässä olisi teille kaikille iso vinkki.
      1. Kannattaa ensin käydä yläaste ja saata 9 K.A 8-9 luokilta.
      2. Helsingin lähellä sijaitsee lukio, nimeltä Kallion lukio, joka on ilmaisutaitopainoitteinen.
      3. Sen käytyänne, teillä on parempi mahdollisuus päästä TeaKiin ja tulla näyttelijöiksi.

      Olette vielä sen verran nuoria, että mieli saattaa muuttua, vaikka olisi halunnut näyttelijäksi jo vaikkapa 7 vuotta.

      • toimiheti

        Koulu on hyva kayda mutta ei missaan nimessa kannata aloittaa nayttelemista vasta koulun jalkeen jos innostusta riittaa. ja muistuttaisin viela etta alkaa murehtiko teakista! Kannattaa miettia mita uralta haluaa. Teak on vaan yks monista monista alan kouluista ja yliarvostettu sellainen. Jos potkua riittaa niin antakaa palaa korkeimmalle huipulle ja tehkaa suomen kansa ylpeaksi! Ja tehkaa itsenne ylpeiksi!

    • DEPPbest

      Olen huhtikuussa 11 vuotta täyttävä poika ja OLISI IHAN HIRVEEN HIENOO JA KIVAA JA HAUSKAA JA JÄNNITTÄVÄÄ JA KAIKKEE mahdollista päästä elokuviin

      Olen harrastanut teatteria 7 vuotiaasta lähtien ja harrastan yhä teatterikoulua Järvenpäässä ja asun myös Järvenpäässä.

      Haluaisin näytellä Isossa-Britaniassa, Hollywoodissa ja ihan kotoSuomessa.

      MINULLA ON MYÖS HYVÄ LAULUÄÄNI ja olen aika hyvä englannissa(siis huonoin 8 ja paras 10-.

      Lempiaineeni ovat

      - Äidinkieli

      - Uskonto

      - Maantieto(kun alkaa

      - Kuvataide

      - Musiikki

      - Historia(kun alkaa

      - Englanti

      - Kotitalous(kun alkaa

      TIEDÄN KYLLÄ MYÖS SEN ETTÄ EI NÄYTTELIJÖITÄ NAPATA VAIN KADULTA!

      Pidän myös paljon matkustelusta vaikka olen ulkomailla ollut vain Tukholmassa ja Tallinnassa.

      NÄYTTELIJÄLTÄ VAADITAAN ENNEN KAIKKEA ROHKEUTTA JA VOIMAA HALLITA ERILLAISET ROOLIT!

      TOIVAN KOVASTI ETTÄ UNELMANI TOTEUTUISI JA NIIN MYÖS TEIDÄN KAIKKIEN MUIDEN.

    • Moi, katso

      www.rooli.fi

      ...toistaiseksi tosin vain täysi-ikäisille

      • näyttelijän alku

        Oon puolen vuoden päästä 13 vuotta täyttävä tyttö. Harrastan kolmatta vuotta tanssimista (täl hetkel balettii, nykytanssii ja hip-hoppii mut oon harrastanu kaks vuotta disco-tanssii) ja mie haluun näyttelijäks enemmä ku kukaa muu! Oon tehny siskoni (17v), serkkuni (22v?) ja parhaan ystäväni(13v) kaa ns. Elokuvii ja vastaavii. Joskus ku olin pien, miun serkku otti miust ja miun siskost paljo kuvii-> se meikkas meiät ja valitsi sopivat vaatteet ja järjesti kuvaukset:) kerra myö oltii jopa jollai valokuvausstudiol tai vastaaval.. Nyt miun serkku on muuttanu hesaa (ite asun jossai perähörkköläs...:D) joten nykysi minuu kuvaa miun sisko. No mut pääasia on se näyttelemine joten kerron viel et mie ja se miun ystävä kuvataa jotain elokuvaa melkei aina ku hää on meillä eikä myö kuvata millää kännykkä kameral vaa joko videokameral tai järkkäril.
        Miulle käy tv- ja "valokuva" mainokset, elokuvat, sarjat ja kaikki siltä väliltä! Ja miten saan vanhemmat uskomaa et haluun näyttelijäks ja ne päästäis miut koekuvauksii? Ja linkittäkää koekuvauksii ja vastaavii!

    • mä vaan

      Moi! Oon 11 vuotias tyttö ja mullakin ois haaveena päästä näyttelemään elokuvaan tai johonkin sellaseen... Jos joku tietää yhtään miten pääsis koeesiintymiseen niin voisko kertoo ;)

    • Roooosuaaaaaaaaa

      Moih, mul on iha sama haave :) Ite haluisin Amerikkoihin, mut yritän ensin olla jossain näytelmä jutuissa ja kasvaa vähä isommaks, ja yrittää parantaa kielitaitoo. Oon siis 12, heinäkuussa 13.
      Alotan varmaan syksyllä (_: mut onnee.

    • joku outo tyyppi

      Hei, olen 13 mulla on sama haave haluaisin näyteliäksi Amerikkaan tai Englantiin. Jos saan huomautaa, varmaan me kaikki tiedämme Harry Pottereiden lapsi näyteliät, he olivat ensinmäisissä elokuvisaan n. 9-11 ilman suurempaa kokemusta. en nyt tarkoita että nyt olisi samat mahdolisuudet, mutta kaikkihan on mahdolista! suositelisin opiskelemaan englantia ja näytelemään ensin vaikka suomeksikin, sillä ei kukaan, anteeksi vain ota elokuviinsa ketään kielitaidotonta kokematonta tyyppiä. sitten suositelisin ottamaan selvää koekuvauksista jne. ei kukaan tule soitaan ovikelloa ja pyytämään Hollywoodiin. Itse haluaisin kyllä mielummin näytellä jossain vähän vakavemmassa paikassa, kuin Hollywood ja pidän mielelläni vaatteet päällä... Mieti sitäkin.
      Anteeksi kamala oikeinkirjoitukseni =)

    • myöstämä

      Hei,

      Alan työmahdollisuuksia seurata osoitteessa www.rooli.fi. Alaikäiset tarvitsevat liittyäkseen huoltajan suostumuksen. Sivuilla haetaan taitavia esiintyjiä - iästä riippumatta.

    • vielä kerkeää!

      Monet haluaa näytteliöiks niin ku minäkin:) Oon siitä jo kauan haaveillut! Tällä hetkellä olen 14 ja keskityn kouluun eniten, sillä sitä tulevaisuudessa tarviikin, jos haluaa näytteliäksi. Aluks halusin vaan Suomessa näytteliäks, mut jotenki nyt mieli on muuttunut ja aijon tähdätä TYKK:iin ja sen jälkeen muuttaisin Iso-Britanniaan opiskelemaan näyttämötaidetta.
      Minua ei kiinnosta kuuluisuus, mulle on ihan sama vaikka pääsisinki koko Englannin pienimpään teatteriin ja asuisin jossain läävässä, kunhan saisin näytellä. Työtähän se tarvii ja ainahan sitä eniten toivoo,että joskus vaikka voittais Oscarin! Mutta lääkärikin haluaisi vrmaan tähdätä korkeimpaan mahdolliseen virkaansa? Joten tietenkin näytteliäkin haluaa tulla kuuluisaksi!
      Elokuviin minäkin mieluiten haluaisin, mutta se jää sitten nähtäväksi pääsenkö! Rakastan katsoa kaikkien leffojen kuten twilightien lisämateriaalia miten ne on tehty ja se aina vahvistaa haluani näytteliäksi!
      Kyllähän minä tietysti nyt heti haluaisin alkaa näytellä, mutta sitten kun miettii, että onhan niitä kuten Kristen Stewart jotka ovat lapsesta näytelleet,mutta onko hän missään kunnon leffoissa kuten Merilyn Street? Ei, hän on kaikissa teinileffoissa,jotka saavat mainetta vain sillä että siinä on juuri hän! Tietenkin se on vaatinut työtä ja lahjoja hänelläkin on mutta aikuisenakin kerkeää!:))

      • minä

        se on muuten meryl streep eikä merilyn street :)

    • Noppa :3

      Sama juttu kuin DEPPbest:llä tosin olen matkustellut kuulemma jo 2kuukautisena ja olen tyttö ja myös 11v.

      • elokuvastar

        Hei! En halua nyt pahoittaa ja pilata kenenkään suunnitelmia, mutta kaikki jotka hankkiutuvat kuuluisaksi, ovat yleensä jäänyt koukkuun kaikkeen marihuanaan ja huumeisiin. Yksi virhe kuuluisana = lehteen juoru, ja muista, pysytte aina kuuluisana, teitä voidaan uhkailla, kiristää, jopa sun
        lapsii. Sit voit sanoo hyvästi kamuilles, koska uudet "kaveris" ruinaa sult kaupassa kaikkee.

    • julppu taas

      hei kaikki jotka haluu näyttelijäks nii toimikaa älkääkä vain kyselkö :) mua eniten pännii kun luin tätä palstaa nii toi mun kirjottama kommentti: Olen 12vuotias tyttö. Olen ihan pienestä tytöstä asti halunnut kuuluisuuteen. Olen etsinyt vähän kaikkialta ja löytänytkin tulosta mutta se ei ole onnistunut.Olen jo melkein luopunut toivostani koska tiedän ettei etsiminen tuota mitään tulosta. miten voisin päästä elokuvaan?....mitä välii jos olen halunnut aina leffaan ja voin sanoo Jebediaterpia että ton sun kommenttis takii mä kokeilin viiltää ranteet auki...että vois miettii ennenku kirjottaa. JA KAIKILLA ON MAHDOLLISUUS OLLA NÄYTTELIJÄ TAI LAULAJA MIKÄ NYT ITSE HALUUKAAN OLLA SILLÄ KUKAAN EI VOI ESTÄÄ TEITÄ :)) onnea matkaan...ja haukkujat hävetkää...

    • Tää on vaikeeta

      Joo tiedän itsekkin tunteen olen 11 vuotias ja haaveillut näyttelijän urasta 4 vuotiaasta asti. Olen kuitenkin harrastanut teatteria 1 vuoden aloitan parin päivän päästä toisen vuoden teatterissa ja pakko myöntää että sitä ennenkin halusin mutta ikä ei riittänyt :D.Etsin itsekkin parhaiillani leffaa jossa voisin näyttää taitoni eräs kuvaaja joka on myös kuvannut elokuvia oli kerran koulussa ja sanoi että minussa on sitä jotain. Se piristi mutta tää on vaikeeta täytyy tehä kovasti töitä että pääsee...(huokaus)

    • jhgkj1

      tiedän että näytteleminen ja draama on minun juttu mutta missä voin harrastaa sitä. Se MERKIKSISI TODELLA PALJON jos joku tietäisi siitä jotain ja kertoisisi

    • sejokatietääedesjtn

      HUUOOOM! Huomasin, että monet sanovat että näyttelijöitä ei bongata kaduilta. No, mä olen myös 12v tyttö, toimin mallina ja olen elokuvassakin ollut. MALLEJA ainakin bongataan kaduilta, tiedän ihmisiä joille on mallitoimiston johtaja tullut esim. kaupassa pyytämään koekuvauksiin. Joten, kannattaa laittaa tiedot vaikka näyttelijäpankkiin (:

    • Minä<3<3<3<3

      Voi vitsit ne jotka haukkuu niitä jotka haluaa näyttelijöiksi! Haluaisin ite näytellä jossain elokuvassa! Jos joku elokuvaohjaaja sattuu lukee tän niin nyt silmät auki!:) Haluaisin, että Kati kirjoista tehtäisiin elokuva! Kirjat on kirjoittanut Johanna Tuomola. Haluaisin itse näytellä siinä elokuvassa jos joku sattuisi innostumaan ideastani... Osaan ratsastaa. Olen ratsastanut monta vuotta. Sama se mitä roolia missä vaan elokuvassa kunhan pääsisin näyttelemään!!!!

    • i68i68

      hankkikaa ensiks agentti hollywoodista. Hae sellainen netistä. Tosin agentit ei ota listoilleen usein kuin ammattinäyttelijän koulutuksen saaneita ( näin olen kuullut) liekö totta? Agenttikin maksaa. Joudut lähettämään headshotin ja cv:n sille. Eli kasvokuvia. Näää henkilöt saavat kuulemma satojatuhansia headshotteja ympäri maailmaa ja ne kärrätään kaatopaikoille, näin kerran yhden dokumentin aiheesta. lycka till! Helpoin tapa kai oisi ryhtyä short movie tekijäksi, eli filmaat ittees kameralla kaverin kanssa ja lähetät sen johonkin kisaan, näitä kisojahan on esim. netissä. mut mitä sä siitä hyödyt ?

    • <3 BEST

      Moi! olen 11.v tyttö ja haluasin näyttelemään elokuvaan:) olen pielestä asti halunnut esiintyä elokuvassa!että toivitaan että luette tämän?? :( jos ette niin se on voi voi :'(

    • itsekseen mietiskeli

      Itse olen juuri sellainen joka on hurahtanut hollywood juttuihin mutta olen ylpeä että osaan myöntää sen ja se on totta että suomessa on suuremmat mahdollisuudet päästä sisään kouluihin ja elokuviin mutta raaka totuus on se kun suomea ei puhuta ympäri maailmaa niinkuin englantia. et koskaan voi saavuttaa mitään huippu uraa koska suomalaisia on 5 miljoonaa. Kun taas menet ulkomaille ja näyttelet englannin kielisessä elokuvassa on suuremmat mahdollisuudet päästä uusiin huippu elokuviin tietty aina tarvitaan taitoa ja kannattaa aloittaa suomesta mutta jos haluaa menestyä kunnolla ympäri maailmaa kannattaa mennä ulkomaille.

    • Haaveilia

      Mä oon halunnu näytteliäksi 3.vuotiaasti asti ja haluun oikeesti koko sydämmestäni näytellä ja toivon että se haave joskus toteutuu❤️❤️ Jos jollain on ees pienintäkään hajua miten näytteliäksi pääsee tai voi hakee pistäkää tohon alle olisin erittäin kiitollinen jos joku kertoisi

    • Sama unelma minullakin

      Mielestäni jos todella haluat näyttelijäksi, niin kannattaa esim
      Ruveta käydä teatterikursseilla harrastukseksi ja harjoitella ensin teatterin parissa näyttelemistä tosi paljon, ja sitten voisit hakea amatööri näyttelijä työpaikkoihin. Ja kasvattua vähän lukion jälkeen voisit opiskella sitä, ja yrittää parhaasi unelmasi näyttelijä uran eteen. SE EI TARKOITA ETTÄ JOS JOTKUT EIVÄT ONNISTA SIINÄ , ETTET MUKA SINÄKÄÄN ONNISTAISI!

      • Näyteleminen on elämäni!

        Olen 11v tyttö joka on unelmoinut koko elämänsä näytteliänurasta. Minun suvussa on näytteliä ja kaverini äiti on näytteliä mutta se ei liity tähän. Olen pyrkinyt Syke nimiseen sarajaan ja Me Rosvolat leffaan mutta en ole päässyt. Näyttelen paljon koulussa ja muissa paikoissa jossa on mahdollisuus. Jos pääsisin johonkin sarjaan tai leffaan se olisi unelmieni täyttymys!

      • sad-dog
        Näyteleminen on elämäni! kirjoitti:

        Olen 11v tyttö joka on unelmoinut koko elämänsä näytteliänurasta. Minun suvussa on näytteliä ja kaverini äiti on näytteliä mutta se ei liity tähän. Olen pyrkinyt Syke nimiseen sarajaan ja Me Rosvolat leffaan mutta en ole päässyt. Näyttelen paljon koulussa ja muissa paikoissa jossa on mahdollisuus. Jos pääsisin johonkin sarjaan tai leffaan se olisi unelmieni täyttymys!

        Oon 10v. Tyttö ja haluaisin todella paljon näyttelijäksi siitä lähtien kun näin ensimmäisen kerran Harry Potter leffan

    • ???

      tietääkö kukaan ohjelman myytinmurtajat... haluaisin siihen tv sarjaan mutta siinä ei tarvita näyttelemistä .... vaan ihan muuta....

    • n. 18v harrastajatar

      Minulla (kuten monella muullakin) on sama unelma. Mutta juuri siksi aionkin nyt ensin käydä joko Young Filmmakersin (www.yf.fi) elokuvakurssin tai sitten haen Tampereen Ammattikorkeakouluun medianomi-linjalle. Minua kiinnostaa elokuva-ala yleensäkin, ei pelkästään näytteleminen. Sinänsä YF:stä olisi helppo aloittaa, koska siellä sekä näytellään että tehdään muita elokuvaan liittyviä asioita, kuten ohjataan, leikataan, äänitetään, käsikirjoitetaan jne. Mutta sen jälkeen pitäisi joka tapauksessa hakea johonkin muuhun oppilaitokseen, joten sinänsä taas olisi helpompi mennä vain suoraan TAMK:iin... Jos pääsen TAMK:in medianomi-linjalle (kestää siis 4 vuotta), aion hakea sen jälkeen seuraavaan alan oppilaitokseen ulkomaille. Siis minun tapauksessani Eurooppaan (en nyt kerro maata). Askel kerrallaan. Haluaisin näyttelijäksi tai muuksi elokuva-alan ammattilaiseksi suoraan Ranskaan tai Yhdysvaltoihin, mutta ei se valitettavasti ihan noin mene. Pitää ensin hakea itselle sopivaan oppilaitokseen, ja sieltä sitten suunnata joko seuraava haku seuraavaan oppilaitokseen tai sitten mennä suoraan kysymään jostakin, jos pääsisi töihin johonkin elokuvaan tai elokuvayhtiölle. Toisaalta täytyy myös huomoida se, että tosiaan näihin ammatteihin haluaisi aika moni ihminen, tuhansia varmaankin, ellei jopa miljoonia. Eli sieltä sitten vaan erottumaan jotenkin... Taidot pitää olla sen verran hyvät, että mahdollisesti erottuu joukosta jollakin erityisellä tavalla. Niin ne kaikki ammattilaiset tekevät (ainakin hyvin suuri osa).

      Elokuva-ala ei ole mikään helppo homma, pitää pystyä joustamaan aikatauluista todella paljon, silloin kun sinun ammatissasi olevaa ihmistä tarvitaan seuraavaan elokuvaprojektiin. Ja ei se "Hollywood-elämä" mitään glamouria ole. Itse olen varautunut kaikkeen.

      Tällä hetkellä olen harrastukseltani elokuvantekijä (ohjaaja, näyttelijä, käsikirjoittaja, tuottaja, leikkaaja jne.), joten kokemuksesta on jonkin verran jo entuudestaan.

      • edellinen kirjottaja

        Siis *kokemusta

    • Murskautunutunelma

      Minäkin olen 12v tyttö ja haluisin näytellä, mutta tosiaankin nämä kommentit hakaavat pelkän ajatuksen siitä murskaksi ja se on surullista. Ja pahoin pelkään, että olen tehdyt suuren virheen sillä pyrin ilmaisutaito luokalle, mutta nyt se ei enää kiinnosta, kun tuntuu, että olen hylännyt kaverini ja unelma ei voisi toimia sillä maailmassa on monta muutakin ihmistä joka haluaa näyttelijäksi. Tiedän, että olen mielestäni yksi niistä erityisistä, mutta olen menettänyt jo liikaa tässä ajatuksessa. Ja siitä ilmaisutaito luokasta vielä, että haut taisivat olla sitovia eli rip kiva yläkoulu.

    • unelmoinnäyttelemisestä

      Mä oon 9-12 v (en kerro) tyttö pk-seudulta. Mun unelma on ollut jo monta vuotta olla näyttelijä, päiväkodissa ja nyt koulussa oon osallistunu aina kaikkiin näyttely hommiin 😁 Ja no on ollu kans tulevaisuuden haaveena jos noin ees voi sanoo niin päästä lääkikseen lukion(jos pääsen) jälkeen, koska ajattelin että tää mun unelma ei koskaan toteudu, mutta nyt oon ottanu asiasta selvää ja kyllä mulla on mahdollisuus päästä näyttelijäks näin nuorena. En haluu näyttelijäks vaan sen takia että saan mainetta, vaan sen takia että se on ihanaa💕 Oon tehny monta lyhytelokuvaa ja oon näytelly siinä, oon käsikirjottanut sen ja kuvannut sitä 😂

    • koivuiemenherra2

      Hei haluaisin tietää miten pääsee Suomalaiseen elokuvaan näyttelijäksi.

    • Toivon mukaan pääset joskus tulevaisuudessa näyttelemään joskus! Siihen sinulla on vielä paljon aikaa, ja jotta pääset toteuttamaan unelmasi, sinun kannattaa tehdä paljon asioita sen eteen! Olet selvästi rohkea tyttö, jolla on unelmia! Pidä niistä kiinni, koska saatat ehkä yllättää itsesikin!

      • Anonyymi

        mitä mä voisin tehdä sen eteen jos mulla on 7 kertaa viikossa koripallo mutta en halua lopettaa sitä mutta haluaisin todella paljon näyttelijäksi?

    • 12v

      Ite oon käyny koekuvauksissa, mut en päässyt. Oishan leffaan pääsy ihanaa, mut ei mul oo kokemusta eikä koulutusta...

    • kohti_omaa_unelmaa

      Hei

      Näitä lukiessa ihmettelen suuresti miksi heti pitäisi päästä kuuluisaksi näyttelijäksi, sillä usein se tie on aika pitkä. On paljon elokuva harrstajia, jotka tekee elokuvia tai jotain lyhytelokuvia.(kuten joku täälläkin oli kommentissaan maininnut.) Eikä edes vaadita mitään aiempaa komusta. (Yksi esimerkki tälläisestä harrastaja porukasta jonka löysin : http://miktar-films.blogspot.fi/). Suosittelen hakeutumaan tälläisiin harrastus porukoihin mukaan, jotta saat ensin jotain kokemusta näyttelimisestä.

      Sen jälkeen on paljon helpompi päästä opiskelemaan, kun on jo saanut kokemusta ja on joku taidon näyte omasta näyttelemisestä. Näytteleminen ei ole niin ihanaa ja helppoa, kuin ehkä jotkut kuvittelee. Se vaatii todella paljon työtä ja pitkiä kuvauspäiviä sekä vuorosanojen ulkoon opettelua, eläytymistä ja rohkeutta heittäytyä ym....

      Haluan sanoa kaikille teille näyttelijän urasta haaveileville, että aloittakkaa jostain pienestä jonain päivänä siitä voi tulla suurta. Uskokaa unelmiin, ne toteutuu, kunhan on valmis tekemään työtä sen eteen.

      _ nimimerkki: matkalla kohti omaa unelmaa_

      • Jarra21

        Hei olen 14v tyttö nimeni on Jarra ole aina pienestä asti halunut näytteliäksi mielummin tahtoisin näytellä Amerikassa tai Englanissa. Toivoisin jonain päivänä näytteliäksi ulkomaille se olisi minun suuri haaveeni. Mutta tahtoisin vinkin, että miten minusta tulee näytteliä?

      • Anonyymi

        niin mä haluaisin edes taustanäyttelijäksi jonnekin se olisi suuri saavutus

    • Anonyymi

      Itsekkin sellaisesta olen haaveillut. Katselen paljon elokuvia ja ajattelen, että näyttelijöiden elämä on sitä, mitä he näyttelevät, mutta ei ole. Kaikki suuretkin kuuluisuudet ovat aloittaneet pienestä, olleet vauvoja, tehneet töitä sen eteen, että pääsevät tekemään jotain, mitä haluaa, esimerkiksi nyt juuri se näytteleminen. Itse en ole alan asiantuntija, mutta kaikesta on helppo haaveilla, kaikkea on helppo ajatella, mutta tosiasiassa se ei välttämättä menekkään juuri niin, kuin on toivonut. Jos todella haluat näyttelijäksi, kannattaa hakea vaikka jonnekin pieneen kesäteatteriin ja saada sieltä kokemusta ja katsoa sitten haluaako jatkaa eteen päin. Pidän sinulle peukkuja joka tapauksessa, että joskus unelman saavuttaisitkin. Mahdotonta se ei ole, jos vain teet töitä sen eteen.

    • Anonyymi

      Mun täti alkoi näyttelemään noin 12-vuotiaana ja mun mummi näytteli samassa sarjassa sen kaa

    • Anonyymi

      Miten pääsisi näyttelijäksi?

    • Anonyymi

      KANNATTAA LUKEE

      Mä olen 12v tyttö myös. Haluan näyttelijäksi kanssa. Ja mä olen kyllä valmis odottamaan ja aloittaa super pienestä niinkuin olen jo alottanut. Asun lahessa ja tääl oli se henkka ja kivimutka elokuvan koekuvaukset.

      Mää menin sinne. Olin kolme tuntia xd ja sitte tuli viesti moonta viikkoa myöhemmin että oon oppilas B. Olin iha suuupeer innoissaan että saan olla erillinen henkilö. Vaikka mut viestissä nimitettiin apuriksi eli taustatyypiksi. Noh, paikalla selvis et oppilas B:tä oli 80 xd. Me kaikki ootettiin puoli tuntia ja vaa istuttii ku eihän mulla ketää kaverii ollu. No sitte tehtii 4 ottoa et kaikki käveli/juoksi kouluu samaa aikaa ku kellot soi. Joten mä näyn leffassa 6sekuntii xd.

      Mut mä en TODELLAKAAN halua olla kuuluisa sillee et kaikki tunnistais mut. En oo ujo mut pelkään et ihmiset aattelee et oon leveiliä tai muuten hirvee ihminen. Ja jos mut tuknistettais tosi usein se olis suuper ahistavaa. Mä toivon et pääsisin uusii koekuvauksii niiiiin paljon. Mutta onnea sulle! Kyllä susta tulee näyttlijä aikusena viimeistää jos teet töitä :D

      • Anonyymi

        Moikka olisiko sinulla ig minä olen tekemässä elokuvaa

      • Anonyymi

        niin just ku ois ees tällanen mahis päästä näyttelee nii ois nii kivaa :)

    • Anonyymi

      Moikka olen 10v poika joka haluaisi päästä näyttelemään johonkin suomalaiseen leffaan Esko uuten leffaan joka tulee tänä vuonna ,sen leffan nimi on super marsu 2 ja haluisin päästä näyttelemään siihen,ottakaa yhteyttä jos otatte minut.😀

    • Anonyymi

      Pääseekö salattuihin elämiin 13-15 vuotias näyttelemään vaikka ei oo teatterissa?

    • Anonyymi

      Mä oon tällänen perus 10 kohta 11vuotias pikku tyttö, mutta mä toivoisin että pääsisin näyttelemään esm sykkeeseen tai johonkin vastaavaan sarjaan, koska se on mun unelma ammatti (tai sitte olla malli) ja oon lukenu jostain että sen voi aloittaa jo nuorena. Mun kaks kaverin on näytellyt parissa sarjassa joten toivon että mä saisin mahdollisuuden siihen. Kaikki vaikutusvaltaiset ihmiset jotka näkevät tän niin toivon että saisin mahdollisuuden kokeilla näyttelemistä vaikka kuinka pienen roolin saisinkin.

    • Anonyymi

      Vitsi haluan näytteliäksi

      • Anonyymi

        Moikka olen tekemässä elokuvaa olisiko sinulla ig missä voitais vaihtaa pari sanaa

      • Anonyymi

        Olisiko sinulla ig olen tekemässä elokuvaa ja tarvisin näytteliöitä kiperästi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Moikka olen tekemässä elokuvaa olisiko sinulla ig missä voitais vaihtaa pari sanaa

        Jos oot vielä tekemässä. Niin mua kiinnostais.

        Oon 15 ja haluaisin jonkinlaista kokemusta näyttelijä urasta, koska mulla sitä nyt ei oo vaikka näyttelijäksi haluaisin.

    • Anonyymi

      Moikka kaikki jotka vielä on mukana tässä olen muutamille laittanut kommenttia mikä on ig ei ole tullut vastausta kerron mun ig tänne ekana vähän esittelen itseni teen toiminta elokuvaa kaikki härpäkkeet löytyy ja käsi kirjoitus tarvisin vaan 10-20 henkeä näytteleen ig on qoori

      • Anonyymi

        mä voisin jopa tulla paitsi missä se on?

      • Anonyymi

        muuten joo haluisin tosi paljon mut en löydä sun ig:tä? Voisitko laittaa jotain muuta?

    • Anonyymi

      Minä olen 11-vuotias ja olen halunnut olla 3-vuotiaasta saakka näytteliä ja oon valmis tekemään todella paljon töitä sen eteen.

    • Anonyymi

      Tule

    • Anonyymi

      Minäkin olen 12v tyttö joka on aina halunnut näyttelijäksi harrastan sitä ja yritän kaikkeni olen myös hyvä laulaja ja tanssija!joten jos kukaan voisi tehdä asialle mitään ottakaa yhteyttä!

    • Anonyymi

      Olen jo pitkään halunnut näyttelemmä sarjaan tai elokuvaan jos joku vaikuttaja lukee tämän olisi hienoa tulla lapsena mukaan

    • Anonyymi

      Olen itsekkin halunnut näyttelijäksi monta vuotta ja uskon että jos vain suinkin,niin kannattaa aloittaa näytelmä koulusta. tsemppiä

    • Anonyymi

      Olen 11v tyttö ja haluan olla isona näytteliä.Olen valmis tekemään paljon töotä sen eteen mutta en ole päässyt kyllä minnekkään elokuviin näyttelemään edes pientä roolia. Olen näytellyt vain kotona.Kesällä Raahessa kuvataa susi koira roi elokuvaa ja ajattelin kusyä tuottajalta saisisinko pientä roolia. Mutta tuntuu että kaikki muut eläisi minin unelmaani.

    • Anonyymi

      Jos haluat näyttelijäksi niin opettelee kirjoittamaan englanti typerys 🙄

    • Anonyymi

      Moi oon 10 vuotias ja haluaisin kovasti päästä näyttelemään se on mun unelma katson joka päivä elokuvia & sarjoja ja aina unoelmoin päästä näyttelemään kertokaa miten pääsisin näyttelemään

    • Anonyymi

      Hei!!Olen galunnut näytellä koko ikäni melkei ja täytän pian 12v:))En vain ole sanonut ikinä ääneen mutta haluaisin johonkin vähän isompaan ohjelmaan näyttelemään esim englantiin tai amerikkaan:)

    • Anonyymi

      Hei olen 12v tyttö joka on halunnut näytelemään noin kolmisen vuotta ja haluaisin näytellä sarjassa/elokuvassa ja missä haluaisin näytllä haluaisin näytellä netflixsille ja toivon että pääsisin näytelemään sinne tai jonnekkin 😄

    • Anonyymi

      Opiskelua, opiskelua, opiskelua.

      Ensin peruskoulu loppuun. Sitten lukio, kielitaito kuntoon ja teatterikorkeakoulu:

      https://www.uniarts.fi/yksikot/teatterikorkeakoulu/

      Maailmalla eteneminen on hiukan erilaista kuin Suomessa. Hyvinkin nuoret ovat päässeet pitkälle.

      Millie Bobby Brown esimerkiksi oli jo 16-vuotiaana tuottaja elokuvassa jossa näyttelee pääosaa. Enola Holmes vuodelta 2020 löytyy Netflixiltä.

    • Anonyymi

      Moi olen 12v tyttö olen myös aina halunnut olla näyteliä asun ruotsissa joten en ole oikein hyvä kirjoitan suomeksi

    • Anonyymi

      Olen 9 vuotias tyttö joka haluaisi näytellä

    • Anonyymi

      Hei minä olen 11v tyttö joka haluaisi näyttelemään joten jos joku vaikutus valtainen ihminen näkisi tämän viestin niin ottaisitko yhteyttä

    • Anonyymi

      Oon aina halunnut johonki leffaan vaikka oon vasta 11v niin haluaisin niin paljon

    • Anonyymi

      Ainakin itse täytin juuri 10 vuotta ja olen näytellyt lyhytelokuvassa mutta haluan isompiin juttuihin onko kellään vinkkiä?

    • Anonyymi

      Moi oon vielä 9..Täytän 7.12.2022 klo 1.32, 10 mutta tiiän että oon nuori mut annan vinkkejä 10-15v tyyppeille jotka haluaa näytellä tai no perjaatteessa. Kannattaa aloittaa podcast voitte harjoitella äänen kuuluvuutta puhetyyliä sitten sitäkin aikaisemmin kannattaa aloittaa teatteri podin voi aloittaa ancor apilla minulla on melkein 600playta jos teillä on spotyfy anteeksi kun "Lapsi" kommentoi tänne mutta olen tehnyt nämä asiat itse itse teen sk podia jos ajattelee pienempikin käy voi saada vaikka mitä sitten vanhempana ura ja ehkä voi alkaa tekemään youtubeen videoita:)

    • Anonyymi

      Olen aina halunnut näyttelemään tai ainakin jo 3 vuotta olen siis nytten 13-vuotta vanha ja siis olen nähnyt todella paljon elokuvia joissa jo lapset näyttelevät ja olen aina halunnut näyttelemään joten jos jossain on paikka niin toivon että pääsisin sille paikalle ja siis näyttelijän ura ois mun unelma ni jos on jossain paikka niin ottakaa yhteyttä numeroon 358 40 176 5577

    • Anonyymi

      Olen 9v tyttö joka haluaisi näyteliäksi

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Moii!olen 11,vuotias tyttö joka on pienestä saakka halunnut olla jossain elokuvassa tai sarjassa!❤️toivoisin että vastaisitte ja pääsisin!🙏🏻

    • Anonyymi

      Oon kans aina halunnut tulla näyttelijäksi ja oon kanssa 12 vuotias haluisin jännitys sarjaan näyttelijäksi ja Suomessa ☺️

    • Anonyymi

      Moi

    • Anonyymi

      Minäkin olen 11v tyttö joka on halunnut 8v näyttelemään ja toivoo sitä edelleen todella paljon haluaisin eniten Amerikkaan tai englantiin mutta se on liian haastavaa kun ei osaa puhua englantia mutta toivoisin silti pääseväni Suomeen näyttelemään jotain tytön roolia ja toivon koko sydämmestäni että jos joku tietää jonkun koe-esiintymisen niin kertoo ja vaikka 10-12v kiitos

    • Anonyymi

      Hei mä oon 13v lapsi näyttelijä ja oon tossa 17.3menossa koe näytökseen mutta en voi tuossa asiassa auttaa kun en oikein ite ymmärrä noita juttuja ku vanhemmat on näyttelijöitä ja ite keskityn enemmän kaikkiin vuoro sanoihin nii vanhemmat noi jutut hoitaa. Oon kans ite haaveillut isosta näyttelijän urasta jo 4 v lähtien nii stemmppiä kaikille 😘

    • Anonyymi

      Moikka miten voisin aloittaa näyttelemisen tai kertoa äidilleni tästä olen halunnut samoihin aikoihin kun 12 vuotias tyttö täällä olen itse täyttämässä 11 vuotta joten olisi kuitenkin jo hyvä aika aloittaa no kerron äidilleni huomenna en ole varma jos tässä pystyy muokata mutta mietin mikä olisi semmoinen johon voi hakeutua koska minua myös kiinnostaa urheilu lajit mutta joo kerron vähän lisää itsestäni Elikkäs olen kymmenen vuotias puhelias mutta en puhu paljoa jos en ole nähnyt sinua ennen no nytten kyllä tiedä mitä lisätä enään

    • Anonyymi

      Moi olen 12v tyttö joka haluaa Amerikkaan tai Englantiin näyttelijäksi minulla on kokemusta olen ollut 5 vuotta teatterissa jos joku vaikutusvaltainen näkisi tämän viestin niin olisi ihanaa minulle käy myös neuvot

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1432
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      977
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      229
      764
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe