Alan olemaan lopen kyllästynyt ja väsynyt oman äitini käyttäytymiseen. Minulla on veli joka saa kaiken. Äiti maksanut veljeni konkurssi pesät, asunnot,lainat, rahottanut uudet firmat, häät ym...Nyt hän saa äitini firman ilmaiseksi. Äitini on jo antanut kesämökkinsä ja talonsa veljelleni. Olen ollut töissä ko.yrityksessä 20 vuotta. Veljeni 2 v.Itse olen saanut normaalia palkkaa ja maksanut kaiken itse. Emotioonaalisesti myös veljeni o ollut suosikki. Missään en le saanut äidiltäni apua. En ole huumeiden käyttäjä. En juo enkä polta. Koskaan äitini ei käy kylässä oma-aloitteisesti. Miksi hän vihaa niin paljon miksi hän suosii vaan veljeäni???
Vihaan äitiäni
kyllästynyt olemaan kiltti
15
2653
Vastaukset
- kyllä, että yleensä
äiti ja poika ovat enempi yhteydessä toisiinsa kuin äiti ja tytär!
Yleensä isä ja tytär tulevat tass toimeen paremmin toistensa kanssa.
Onko sinulla isää?
Miksi et voi sanoa suoraan äidillesi asioita, mitä olet kertonut täällä?
Voisitko lähteä siitä äitisi firmasta pois?
Jos äitis sanoo, miten tulet toimeen jos lähdet, älä välitä siitä, kyllä tulet toimeen varmasti muuallakin, uskoisin!
Onko sinulla lapsia? Ajattelehan jos sama malli jatkuu sitten edelleen ja tyttäresi vihaa sinua?
Nyt on kyllä sinun tehtävä jotain ja nopeasti,
eihän äitisi voi antaa veljellesi noin vain kaikkea ilman mitään esim. testamenttia tms!
Eiköhän sinullakin ole perimisoikeus aikanaan, lakimääräinen?
Otahan selvää ja pian joltain as.ajajalta!
Hei, toimeksi hyvä nainen!
Ja kaikki tuo mitä veljesi on jo saanut, se pitäisi vähentää hänen perinnöstään! Luulisin!- jälkeiset
ei perintöä jaeta ennen kuin on vainaja jolta jää jäämistö jaettavaksi. Äiti saa antaa omaisuuttaan ihan niin kuin kuka tahansa meistä. Jos äiti ei ole holhouksen alaisena hän määrää omaisuudestaan ihan itse. Hän voi tehdä jonkun mielestä epäreiluja lahjoituksia, mutta niihin ei voi puuttua eikä vaatia jälkeenpäin perintöosuuteen laskettaviksi.
Asia on ihan selvä kun ajattelee sitä toisin päin. Jos sinä annat tavaroitasi tai muuta omaisuuttasi kaverille, tutulle tai vaikka maksat palkastasi leijonan osan kissojen suojeluyhdistykselle, kukaan ei voi tulla vaatimaan itselleen lahjoittamaasi osaa. Saat tehdä omaisuudellasi mitä tahdot. Eikö niin?
Lakimieskään ei voi tehdä mitään täysivaltaisen aikuisen omaisuuden suhteen. Se on ikävää, mutta näin se on. Ei äitiys vie oikeutta hallita omaa omaisuuttaan. Eikä ole ikärajaa, jonka jälkeen ihminen menettää oikeuden tehdä omaisuudellaan mitä tahtoo. Äitien omaisuus ei ole perintöosuus, vaan äidin omaisuus. Lapsilla ei ole mitään oikeutta siihen äidin eläessä.
Peinnönjako tapahtuu kun äiti on kuollut ja silloin jaetaan se mitä pesässä on. Ei silloin haeta takaisin lahjoituksia veljelle eikä kissojen suojeluyhdistykselle ja jaeta niitä uudelleen.
Eri asia on se tekeekö äitisi oikein tai reilusti ja kuinka se satuttaa sitä, joka jää lehdelle soittelemaan. Se on kuitenkin äidin ikävää käytöstä ei laissa kiellettyä.
Asiallista olisi tarkistaa omia kantojaan sen suhteen miten suhtautuu äitinsä omaisuuteen. Et kai sinäkään ilostuisi jos joku tarkkailisi toimiasi omaisuutesi suhteen laskien mikä hänelle kuuluu kun kuolet? - Kyllästynyt olemaan kiltti
Isää ei ole koskaan ollut henkisesti. Lapsia ei ole, koska emme pysty niitä saamaan. Joo, omat työsuunitelmat jo tehty. Lähden vuoden vaihteessa toiseen työpaikkaan ihan oman mielenterveyteni vuoksi. Olen tosiaan kyllä äidille tunteistani puhunut monen monta kertaa. Ei mitään tulosta. Äitini on kylmääkin kylmempi ihminen. Hänellä ei ole tunteita!!Hän ei osaa edes halata. Kiitos neuvoista mutta taitaa olla niin että elinaikana omaisuuttaan voi jakaa miten haluaa lapsilta kysymättä.
- kjhöljö
Kyllästynyt olemaan kiltti kirjoitti:
Isää ei ole koskaan ollut henkisesti. Lapsia ei ole, koska emme pysty niitä saamaan. Joo, omat työsuunitelmat jo tehty. Lähden vuoden vaihteessa toiseen työpaikkaan ihan oman mielenterveyteni vuoksi. Olen tosiaan kyllä äidille tunteistani puhunut monen monta kertaa. Ei mitään tulosta. Äitini on kylmääkin kylmempi ihminen. Hänellä ei ole tunteita!!Hän ei osaa edes halata. Kiitos neuvoista mutta taitaa olla niin että elinaikana omaisuuttaan voi jakaa miten haluaa lapsilta kysymättä.
Juttele ehdottomasti asianajajan kanssa, etsi sellainen joka on erikoistunut perintö- ja lahjaoikeuteen. Veljelle ennakkoperintönä tai lahjoina annetut varat, kiinetistöt tai tavarat voidaan ottaa äitisi kuoltua perinnönjaossa huomioon suosiolahjoina tai ennakkoperintönä (vaikka äitisi olisi lahjakirjassa ilmoittanut että lahja ei ole ennakkoperintöä).
Lakiosaasi äitisi ei voi lahjoittaa pois. Lakiosa on se osa jonka saat/tai jota voit vaatia joka tapauksessa (esim jos teitä on 2 sisarusta ja jos äidilläsi ei ole testamenttia (tai puolisoa jolla on avio-oikeus)saatte molemmat 50% äitinne jäämistöstä. Lakiosasi on tästä puolet, eli 25%, jonka voit vaatia itsellesi vaikka äitisi olisi testamentannut kaikki veljellesi tai kissakodille).
Mielenkiintoista on myös se, onko lahjoitukset rekisteröity ja onko verottaja niistä tietoinen?
Mielestäni sinun ei kannata antaa tässä asiassa periksi. Vaikka äitisi voikin tehdä rahoillaan mitä lystää eläessään, vaikka polttaa satasia, mutta toisen ansioton suosinta on silti ilkeää. Sitäpaitsi tässä tapauksessa ei kuullosta siltä, että välit voisivat mennä piloille perintötappelun takia!
- kertomuksesi
Mulla alkaa taas keittää samalla tavalla. Meillä tosin ei ole noin suurista raha-summista kiinni, mutta harmittaa se pienenpikin.Veljeni tosin ei osaa käyttää rahaa säästeliäästi ja maksut pikkuhiljan maksetaan..
Minun osuuteni tässä leikissä on olla nurisematta.Ja tyytyä osaani.Ja vanhenpana lapsena, mieluiten ottaa vastuu koko touhusta ja saada se loppumaan. Tuntuu, ettei vihalta voi välttyä.. - kohtuuttomista
'avustuksista' ja vaadi ne laskettavaksi ennakkoperinnöksi sitten aikanaan, jos äitisi kuolee ennen sinua. Voihan sinua onnistaa ja veli kuolee ensin! Jos hänellä ei ole lapsia, äiti perii hänet ja sinä sitten taas äidin.
Minä olen puolestani tehnyt kaikki sukulaiseni perinnöttömiksi minun omaisuuteni suhteen. Ystäväni perivät kaiken. Sukulaisille on ehdoton porttikielto hautajaisiinikin. - puolellasi
Olem itse kokenut samankaltaista kohtelua äitini puolelta, veljeni ovat kaikki kaikessa, saavat kaiken ja voivat tehdä mitä vain ja silti ovat niitä rakkaimpia lapsia. Minä ainoana tyttärenä olen sitten sitä paarialuokkaa, jolle on hyvä työntää kaikki ikävät asiat ja huolet...
En tiedä miksi äitisi kohtelee sinua noin epäoikeudenmukaisesti. Oman äitini kohdalla olen tullut siihen lopputulokseen, että hän ei arvosta itseään ja naiseuttaan ja näkee minut kuin peilikuvana, jolle ei myöskään anneta arvoa. Aina kaikki vieraat muut ovat olleet minua ihaillumpia äitini silmissä. Toisaalta olen taas kulkenut omia polkujani elämässä, josta hän taitaa olla jonkin verran kateellinen (voidaan kysyä oliko minulla muuta vaihtoehtoa elämässä alistumisen sijaan...).
Nyt kun äitini alkaa olla jo vanha, alan säälimään häntä katkeruuden ja vihan sijaan; hemmotellut pojat eivät hänen huoliaan jaksa kuunnella eikä käydä kylässä kuten aiemmin,jolloin hänellä oli aina jotain annettavaa heille; aikaa, rahaa, lapsenvahtimista, ilmaista työskentelyä veljeni liikkeessä. Minä puolestani olen jo kadottanut suhteeni häneen. Haluaisin, että minulla olisi äiti, jonka kanssa voisin puhua asioista ja kertoa elämästäni, kysyä neuvoa ja saada lohdutusta. Mutta kun ei ole, se itkettää ja harmittaa vieläkin. Mutta en voi muuttaa toista ihmistä haluamakseni. Välillä tunnen syyllisyyttä siitä etten pidä häneen yhteyttä kovin usein, ajattelen ja pelkään että hän kuolee ja olen ollut huono tytär.
Niinpä...syyllistämisen taakka kulkee varmasti minussa loppuikäni, en koskaan ole ollut riittävän hyvä ansaitakseni hänen rakkautensa ja kiintymyksensä, en vaikka miten kunnollinen, ahkera ja kiltti olisin ollut. Tosin kiltteys rupesi häviämään jossain vaiheessa ja rupesin syytämään asioita hänen niskaansa...ja olin ilkeä ja hullu tytär, joka keksii asioita...tottakai hän rakastaa kaikkia lapsiaan yhtä paljon -omien sanojensa mukaan.
Kuten sanoin, en usko että äitisi vihaa sinua. Ehkä hänet on kasvatettu nostamaan mies jalustalle, kasvanut kulttuurissa jossa mies on paljon enemmän arvoinen kuin nainen. En usko hänen syvimmillään arvostavan itseään ja siksi sinunkin arvostaminen on vaikeaa. Ekäpä olit helppo ja kiltti lapsi ja sinuun ei tarvinnut kiinnittää niin paljon huomiota kuin ongelmallisempaan veljeesi ja ehkäpä jouduit oppimaan tulemaan toimeen omillasi jo varsin pienestä pitäen.
Ehkäpä äitisi ajattelee jotenkin nurinkurisesti ettet tarvitse apua vaan tulet toimeen omillasi. Oletko kokeillut pyytää häneltä rahallista apua johonkin hankkeeseesi? Siis, vaikka voisit hoitaa asian ilman hänen apuaankin. Emotionaalista tukea hän tuskin on kykeneväinen antamaan sinulle, tuskinpa veljellesikään.
Syntymäperhettämme ja olosuhteita joihin synnymme emme voi valita, mutta aikuisina voimme valita kenen kanssa vietämme elämämme. Valitse lähellesi ihmisiä joiden kanssa on hyvä olla.- vain tekoja
Kannattaa uskoa tekoja, ei sanoja. Näin se on.
Äitisi on hemmotellut poikansa pilalle (lienee aika yleistä), niin olettakaamme, että poikansa pitävät hänestä huolen vanhemmiten. - ihan kuin omani
Aivan tuttu tarina, lienee sitten kovinkin yleistä tällainen suomalaisten (vai onko se ihan kansainvälinen juttu) äitien jakomielisyys suhteessa poikiinsa ja tyttäriinsä.
Veljeni sai käyttäytyä miten törkeästi tahansa minua kohtaan lapsuudessa ja nuoruudessa, eikä äitini siihen juuri puuttunut. Piti jopa hauskana joskus, ja että siskon pitää aina antaa periksi. Kasvoin kyllä siihen tuntemukseen, että minussa itsessäni ei ole paljoakaan arvoa, kunhan vain sitten olen priimus ja muuten lahjakas vaikka missä, kompensoin sitä, että minuna en ollut mitään, mainittvaa. Ystäväni ihmettelivät masennuskausiani, kaunista nuorta naista joka oli lahjakas siinä ja tässä. Mutta koki itsensä sisältä täysin tyhjäksi. Vain tekeminen oli kaiken väärtti, olemista ei ollut. Ja siksi juoksinkin koko nuoruuteni hullun lailla harrastuksesta toiseen, töitä töitä töitä.
Tunnustusta en saanut äidiltäni koskaan, isältäni kyllä - joka kompensoi äitini kylmyytä ja katkeruutta(kateutta) - mutta isäni poistui kuvioista varhain. Äitini oli kuin ahnas kuilu, jolle mikään ei koskaan ollut tarpeeksi hyvää, riittävää. Loputon suo, mikään ei riitä.
Sain kyllä merkittäväiä raivareita murrosiässäni juuri äitiäni kohtaan, ehkä kun kaikki alkoi paljastua minulle, mutta hän vain muistelee tarinan niin, et voi voi, mitäköhän siellä sun rippileirillä tapahtui, kun sä muutuit niin kauheeksi. Jees. Tää oli sillä aikaa muuttanut mun huoneen sisustuksen täysin (muka lahjaksi!!!) kysymymättä mitään minulta - oma HUONE on aika henkilökohtainen juttu, onko se kenellekään jotenkin outo seikka, mitäääää??????? Hän kauhistui, kun sain raivarin, et mun huoneeseen oltiin koskettu kysymättä minulta mitään ja veli tietenkin vain säesti, et voi kauhee, miten kiittämätön sisko - tätä rataa koko elämä - äiti 'teki hyviä tekoja' aina ihan oman päänsä mukaan,koskaan ei neuvotellut mistään. Vuorovaikutus AINA nolla. Veljeä suosi aina kaikessa.
Myöhempi elämä myös näin. Opinnot. Asuntojen, autojen, kaiken muun huomion suhteen. Veli käyttäen suvun yhteistä omaisuutta kuin omanaan, koska vain käyttää eniten sitä, esittää vaateen, että se on hänen, juuri edellä mainitusta syystä. Logiikka on huima. Ja äiti vain varovaisesti nyökyttelee taustalla.
Veljeni on ollut äärimmäisen väkivaltainen sekä henkisesti että fyysisesti minulle, äidin tämänkin läpikatsoessa, opettihan hän tämän veljelleni jo lapsena, että saa toimia sisarensa suhteen ihan miten tahansa ilman rangaistusta.
Uhkaillut milloin milläkin.
Isää ei tietenkään ole ollut enää paikalla vuosiin,joka tämän oikaisi kerran, ja jota oikaisua vieläkin itkee. eljeni tunnemaailma on kuin narsistisen psykopaatin, ulkoisesti menestyvä, ja niitä merkkejä runsaasti ympärilleen hankkiva, mutta tunne-elämältään ollut kuin murhamies äitinsä paijatessa, mitä tulee suhteessa minuun.
Sanomattakin on selvää, että en ole ollut heihin vuosiin yhteydessä. Enkä aio olla.
Hautajaiset eivät liikauttaisi
lainkaan. Karmivaa, mutta totta. - näin...
ihan kuin omani kirjoitti:
Aivan tuttu tarina, lienee sitten kovinkin yleistä tällainen suomalaisten (vai onko se ihan kansainvälinen juttu) äitien jakomielisyys suhteessa poikiinsa ja tyttäriinsä.
Veljeni sai käyttäytyä miten törkeästi tahansa minua kohtaan lapsuudessa ja nuoruudessa, eikä äitini siihen juuri puuttunut. Piti jopa hauskana joskus, ja että siskon pitää aina antaa periksi. Kasvoin kyllä siihen tuntemukseen, että minussa itsessäni ei ole paljoakaan arvoa, kunhan vain sitten olen priimus ja muuten lahjakas vaikka missä, kompensoin sitä, että minuna en ollut mitään, mainittvaa. Ystäväni ihmettelivät masennuskausiani, kaunista nuorta naista joka oli lahjakas siinä ja tässä. Mutta koki itsensä sisältä täysin tyhjäksi. Vain tekeminen oli kaiken väärtti, olemista ei ollut. Ja siksi juoksinkin koko nuoruuteni hullun lailla harrastuksesta toiseen, töitä töitä töitä.
Tunnustusta en saanut äidiltäni koskaan, isältäni kyllä - joka kompensoi äitini kylmyytä ja katkeruutta(kateutta) - mutta isäni poistui kuvioista varhain. Äitini oli kuin ahnas kuilu, jolle mikään ei koskaan ollut tarpeeksi hyvää, riittävää. Loputon suo, mikään ei riitä.
Sain kyllä merkittäväiä raivareita murrosiässäni juuri äitiäni kohtaan, ehkä kun kaikki alkoi paljastua minulle, mutta hän vain muistelee tarinan niin, et voi voi, mitäköhän siellä sun rippileirillä tapahtui, kun sä muutuit niin kauheeksi. Jees. Tää oli sillä aikaa muuttanut mun huoneen sisustuksen täysin (muka lahjaksi!!!) kysymymättä mitään minulta - oma HUONE on aika henkilökohtainen juttu, onko se kenellekään jotenkin outo seikka, mitäääää??????? Hän kauhistui, kun sain raivarin, et mun huoneeseen oltiin koskettu kysymättä minulta mitään ja veli tietenkin vain säesti, et voi kauhee, miten kiittämätön sisko - tätä rataa koko elämä - äiti 'teki hyviä tekoja' aina ihan oman päänsä mukaan,koskaan ei neuvotellut mistään. Vuorovaikutus AINA nolla. Veljeä suosi aina kaikessa.
Myöhempi elämä myös näin. Opinnot. Asuntojen, autojen, kaiken muun huomion suhteen. Veli käyttäen suvun yhteistä omaisuutta kuin omanaan, koska vain käyttää eniten sitä, esittää vaateen, että se on hänen, juuri edellä mainitusta syystä. Logiikka on huima. Ja äiti vain varovaisesti nyökyttelee taustalla.
Veljeni on ollut äärimmäisen väkivaltainen sekä henkisesti että fyysisesti minulle, äidin tämänkin läpikatsoessa, opettihan hän tämän veljelleni jo lapsena, että saa toimia sisarensa suhteen ihan miten tahansa ilman rangaistusta.
Uhkaillut milloin milläkin.
Isää ei tietenkään ole ollut enää paikalla vuosiin,joka tämän oikaisi kerran, ja jota oikaisua vieläkin itkee. eljeni tunnemaailma on kuin narsistisen psykopaatin, ulkoisesti menestyvä, ja niitä merkkejä runsaasti ympärilleen hankkiva, mutta tunne-elämältään ollut kuin murhamies äitinsä paijatessa, mitä tulee suhteessa minuun.
Sanomattakin on selvää, että en ole ollut heihin vuosiin yhteydessä. Enkä aio olla.
Hautajaiset eivät liikauttaisi
lainkaan. Karmivaa, mutta totta."Sain kyllä merkittäväiä raivareita murrosiässäni juuri äitiäni kohtaan, ehkä kun kaikki alkoi paljastua minulle, mutta hän vain muistelee tarinan niin, et voi voi, mitäköhän siellä sun rippileirillä tapahtui, kun sä muutuit niin kauheeksi."
Näin se on mennyt meilläkin. Kun epäoikeudenmukaisuudet päsähtävät tunnepurkauksen kautta ilmoille, taas kerran syyllistetään. Sanotaan ja annetaan ymmärtää että sinussa itsessä on jotain vikaa tai jotain likaista ja rumaa on tapahtunut ja sen vuoksi käyttäydyt noin. Totuus on kuitenkin se, että nuorempana emme edes voi ymmärtää tai nähdä näitä epänormaaleja kuvioita, ainoa mitä tiedämme on kalvava tunne sisimmässä ja tunnistamaton viha joka etsii purkautumistaan. (tutkimusten mukaan viha syntyy epäoikeudenmukaisuuden tunteesta). Vanhempana ehkä jo pystymme näkemään selvemmin kuviot ja niiden epänormaalius mutta keskustelu on turhaa. Et voi koskaan saada mahdollisuutta selvittää näitä asioita objektiivisella tasolla, et kompensaatiota anteeksipyynnöstä puhumattakaan. Ainoa järkevä asia mitä voit tehdä on surutyön kautta lakata taistelemasta tuulimyllyjä vastaan ja yrittää tehdä omasta elämästäsi paras mahdollinen.
- keljua
Ooko sinä puhunut äitisi kanssa nuista asioista,ja kertonut mitä sinä aattelet ja miltä sinusta tuntuu?
- verottaja
tietoinen veljellesi annetuista lahjoituksista?
- kommunistiko??
muhahahahaah
- myös olemaan kiltti
En vihaa äitiäni,vaikka ehkä syytä olisi. ei ole minulle väliä vaikka syytää rahaa veljelleni, mutta vois joskus käydä kylässä tai vaikkapa edes useammin soittaa ja kysyä mitä kuuluu. Mutta kun ei, enään en edes jaksa kysyä tuleeko mahdollisesti lasteni synttäreille, monena vuonna olen kieltävän vastauksen saanut. Asioitani kyllä levittelee puhumatta ensin minun kanssani niistä ja on muka tietävinään kaiken paremmin elämästäni kuin minä itse.
- aivan liian kiltti
Olen kokeut jokseenkin saman kohtalon,mutta suuri osa vaan on tehty selkäni takana,minua on vaan manipuoloitu ja käyetty hyväksi sinisilmäi- syyttäni.
Äiti viha on käsittämätöntä,sillä olee ainoa joka hänestä olen jo kuolleen isäni ( hänkin aivan liian kiltti) lisäksikoskaan välittänyt ja huolehtinut n. 30 vuodean ajan.nyt saan kulla ,että ,että en elämäni aikan ole koskaan tehnyt mitää vanhempieni hyväksi yms. laiminlyötiä ,jotka ovat päälaelleen käännettyä totuutta. Veljeni on tehnyt siten kaiken mahdollisen!( tämäkin on kuten edlellä)
Veljeni on käyttänyt vain hyväkseen äitini sairaalloista tukemisen tarvetta .Veljeni ja minä olemme jo yli 50-kymmpisiä ,äitini käy 90 ja peli jatkuu yhä. Itse asiassa nyt olemme kulminaatiopisteessä,sillä olen vihdoin tajunnut,että minullakin on oikeuksia. Tämä on aiheuttanut sodan,sillä he eivät ymmärrä,kuinka en enää voi hyväksyä tätä narsismia.
Takanani on tehty koko elämän ajan mitätöintiä, eristämistä,pettäämistä ( myös taloudellisesti)mustamaalausta ,kaikkien asioiden vääristelyä todella käsittämättömällä tavalla.
N.Puolitoista vuotta olen taistellut ,siitä ,että minua kohdellaan reilustai,ei petetä,mustamaalata, uhkailla.
Pidä ajoissa puolesi,sillä edestään kaikki muuten löytää. Mikään ei harmita enempää kuin ,että olen uhrannut elämsästäni niin paljon ,välittänyt vääristä ihmisisistä,enkkä koskaan osannut ottaa omaa paikkaani ja tilaani.
Helpottaa kun saa luke a,että muitakin,sillä jotenkin on vaan luullut olevansa ihan yksin.
Tsemppiä!
t. kiltteydestä toipumista yrittävä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 3773498
Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa
Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit1881587Olen ärtynyt koska
minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.661297Suomalaiset marjat loppuvat
Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten1451172- 117853
Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa
”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.164835Mitä teen väärin?
Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää116804Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät
Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu50793Oli mukava tavata irl
Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt24789Haluaisin tietää
mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔46782