Sonera, Laajakaista ei toimi

Turhautunut__

Terve,

Tässä on nyt menny kaksi viikkoa siitä kun tyttöystävän laajakaista kytkettiin. Tämän hommanhan pitäisi toimi niinkin yksinkertaisesti kuin laittaa laatikko kiinni seinään ja sillä selvä. No eipä tässä olla päästy helpolla. Joitain noita asetuksia on tullut sieltä laatikosta katsottua ja välis pitäny resetoida koko laite kun on esim tullu suojattua itsensä koko verkosta pihalle. Mutta eipä näiden ilmeisesti pitäisi mitään ongelmia tuottaa asiaan joka siis on oikea ongelma, eli laatikossa ei pala ADSL valo. Kaikki pitäisi olla Soneran mukaan niillä päin kunnossa mutta täälläpä ei toimi (Jyväskylä). Soitin asiakaspalveluun ja tekniseen tukeen. Sanoivat viime viikolla maanantaina että tulisivat viimeistään keskiviikkona tai torstaina tarkistamaan homman paikan päälle elleivät löytäisi vikaa omista kytkennöistään. No eipä ole sankareista kuulunut mitään. Ihme hommaa tämmöinen. Ei kannata alkaa maksamaan ensimmäistä kuukautta laajakaistamaksua kun homma on ollu pimeenä nyt yli puoli kuukautta.

Onko kuinka monella muulla ollut samanmoista ongelmaa? Ei tässä varmaan auta kun sanoa että tyttöystävä pistää sopimuksen poikki ja alkaa miettimään jotain muuta palvelun tarjoajaa.

45

24445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tehtyä muutoksia?

      Olethan muistanut kokeilla myös toisella ja ehkäpä jopa kolmannellakin modeemilla? Toinen tapa on ottaa modeemi kainaloon ja naapuriin kokeilemaan toimiiko modeemi siellä. Suurinosa syistä johtuu kuitenkin modeemista tai esim omasta puhelinpistokkeesta. Miten olet päässyt tekemään modeemiin muutoksia jos netti ei toimi eli ADSL valo ei pala? Ne kun tehdään lähes kaikissa tapauksissa siellä netissä.

      • Turhautunut__

        Terve,

        Oon mennyt siis sen laatikon ip:llä selaimen kautta sinne sisälle säätämään esimerkiksi wlan juttuja. Ei sen kummempia.

      • ILMAN netti yhteyttä
        Turhautunut__ kirjoitti:

        Terve,

        Oon mennyt siis sen laatikon ip:llä selaimen kautta sinne sisälle säätämään esimerkiksi wlan juttuja. Ei sen kummempia.

        Jos sulla ei ole nettiyhteyttä et pääse sinne modeemin asetusivulle lainkaan!! Kyllä se tarvii nettiyhteyden sekin. WLAN asetusten kanssa kannattaa olla varovainen. Itse otin pois päältä asetukset modeemista kun tuppas pätkäsee yhteyden poikki vähän väliä ja muistaa myös sulkea koneelta yhteys jos se päällä. Soneralla on myös VPI arvo muutettava 33 jos on 100. Oletusportti modeemille myös hyvä vaihtaa porttiin 8080 sen 80 sijaan jos sellanen siellä on.

      • turhautunut__
        ILMAN netti yhteyttä kirjoitti:

        Aivan aivan,

        Hmm kokeilin noitakin asetusten muutoksia muttei alkanut pelittämään. Pitää tota 8080 vielä kokeilla. Ittellä kotona on Netikka ja tosiaan siinei tarvinnu kun boxi vaa kii seinään ja sillä selvä.

      • ------
        ILMAN netti yhteyttä kirjoitti:

        Jos sulla ei ole nettiyhteyttä et pääse sinne modeemin asetusivulle lainkaan!! Kyllä se tarvii nettiyhteyden sekin. WLAN asetusten kanssa kannattaa olla varovainen. Itse otin pois päältä asetukset modeemista kun tuppas pätkäsee yhteyden poikki vähän väliä ja muistaa myös sulkea koneelta yhteys jos se päällä. Soneralla on myös VPI arvo muutettava 33 jos on 100. Oletusportti modeemille myös hyvä vaihtaa porttiin 8080 sen 80 sijaan jos sellanen siellä on.

        "Modeemin asetuksia et pääse selaimen kautta katsomaan ILMAN netti yhteyttä"

        Kyllä vain pääsee. Ja pakkohan niitä asetuksia on päästä muuttamaan sillä automaatti asetukset eivät toimi kaikkien operaattorien kanssa. Mihkä sitä nettiyhteyttä edes tarttee? sillä otat yhteyttä vain modeemiin etkä nettiin.

        Tietokoneesi modeemisi nettiyhteys

        Nippelitietoa: Modeemissa on web-palvelin ohjelmisto joten se vastaa 192.168.0.254 IP-osoitteeseen tehtyihin pyyntöihin portissa 80 (oletus portti johon selain ottaa yhteyttä). Ja tuo IP-osoite on ns privaatti IP-osoite joka on tarkoitettu juurikin kotiverkko juttuihin jne...

        Privaatti IP-osoitteeseen ei saa edes suoraan netinkautta yhteyttäkään. 192.168.0.254 tilalla voi olla muukin privaatti IP-osoite.

        "Oletusportti modeemille myös hyvä vaihtaa porttiin 8080 sen 80 sijaan jos sellanen siellä on."

        Miksi?
        Tuo portin muunnos pitää tehdä AINOOSTAAN silloin jos modeemissa on NAT/DHCP päällä ja haluat että 80-porttiin tulevat pyynnöt ohjataan jollekkin sisäverkon koneelle. Esim pidät nettipalvelinta. Muutoin tuon portin muutto on turhaa sekä hankaloittaa modeemin osoitteen kirjoittamistakin. 192.168.0.254 -> 92.168.0.254:8080.

        Mitä aiheen aloittajan ongelmiin tulee, niin palauta modeemi ihan tehdasasetuksille äläkä muuta mitään asetuksia ellei ole tarvis että modeemi saa yhteyden operaattoriisi, monien valmistajien modeemit osaa automaattisesti laittaa oikeat asetukset Soneran jne... tunnettujen operaattiren kanssa.

        Sit kun ADSL valo palaa niin kokeilet toimiiko nettiyhteys jos toimii, niin sitten vasta alat muokkaamaan modeemin asetuksia itsellesi sopivaksi. Muista tallentaa asetukset, ainakin TeleWelin modeemissa joutuu painaa kahdesta kohti tallenna, toinen helposti unohtuu jolloin asetukset palautuu takaisin kun sammutat laitteen jne....

        Ja kannattaa kokeilla lyhkäsellä puh-kaapelilla, mikäli mahdollista niin kokeile esim puhelimella onko kaapeli ehjä. Joskus modeemin mukana on tullut rikkinäisiä kaapeleita.

        Mikäs on modeemin merkki ja malli?
        Oliskos mahdollista että testaisit tuota modeemia Netikkaasi?

        "Onko kuinka monella muulla ollut samanmoista ongelmaa?"

        Silloin tällöin joillakin. Esim asentajat kytkenyt väärään oseitteeseen ADSL-yhteyden ja sit on ihmetelty miks ei toimi, joskus jopa unohtaneet laittaa piuhat kiin jne... Tosin useammin kyllä vika on modeemissa, jatkojohdossa jne... mitkä asiat eivät operaattorille kuulu.

        Juu maksaa kannattaa vasta kun toimii, tosin kannattaa ottaa yhteyttä asiakaspalveluun ettei maksamaton lasku mene perintään.

      • on sullakin
        ------ kirjoitti:

        Jos sulla ei ole lainkaan avattu nettiyhteyttä et tasan tarkkaan pääse ilman avattu yhteyttä nettiin edes sinne modeemin asetussivuille. Jos koneesi ei hae automaattisesti sitä IP osoitetta tehdään kuten neuvoit, mutta sekin edellyttää sitä avattua yhteyttä.

      • ------
        on sullakin kirjoitti:

        "Jos sulla ei ole lainkaan avattu nettiyhteyttä et tasan tarkkaan pääse ilman avattu yhteyttä nettiin edes sinne modeemin asetussivuille."

        Kyllä pääsee. Selitetään tarkemmin tietokoneeltasi otat yhteyden modeemiisi johon yhteys tietenkin toimii kun se on sisäverkon IP-osoite mihkä otat yhteyttä, siis et missään vaiheessa ota yhteyttä nettiin. Siis vaikka otat modeemista puh-kaapelin irti niin silti pääset selaimella katsomaan modeemin asetuksia.

        "Jos koneesi ei hae automaattisesti sitä IP osoitetta tehdään kuten neuvoit, mutta sekin edellyttää sitä avattua yhteyttä."

        Ei edellytä.

        Tietokoneesi modeemisi nettiin yhteys.

        Tietokoneesi modeemisi (katki) nettiin yhteys. Nyt saatkin yhteyden vain modeemiisi, et sen pidemmälle, modeemissahan se asetus sivu on.

        Ellet sitten tarkoita tuolla nettiyhteydellä verkkoyhteyttä jonka esim koneellasi olevalla palomuurilla voit estää modeemiisi. Tällöin tietenkään ei pääse asetus sivulle koska yhteys on katkastu palomuurilla. Mutta tuolla asialla ei ole mitään tekemistä nettiyhteyden kanssa.

      • erkki-pena
        ILMAN netti yhteyttä kirjoitti:

        Jos sulla ei ole nettiyhteyttä et pääse sinne modeemin asetusivulle lainkaan!! Kyllä se tarvii nettiyhteyden sekin. WLAN asetusten kanssa kannattaa olla varovainen. Itse otin pois päältä asetukset modeemista kun tuppas pätkäsee yhteyden poikki vähän väliä ja muistaa myös sulkea koneelta yhteys jos se päällä. Soneralla on myös VPI arvo muutettava 33 jos on 100. Oletusportti modeemille myös hyvä vaihtaa porttiin 8080 sen 80 sijaan jos sellanen siellä on.

        Kyllä sinne asetuksiin pääsee koska ne asetukset EIVÄT ole netissa vaan itse laitteesse, jos luon kahden koneen välille verkon modeemin kautta pääsen toisen koneen tiedostoihin käsiksi ilman nettiä koska sisäverkon ip:t ovat 192. tai 10. alkuisia, käytä samaa kaavaa tässä jos boxin ip 192.168.0.254 niin se on sisäverkossa jolloin voit mennä boxin asetuksiin ilman nettiä!

      • juponen
        ------ kirjoitti:

        "Modeemin asetuksia et pääse selaimen kautta katsomaan ILMAN netti yhteyttä"

        Kyllä vain pääsee. Ja pakkohan niitä asetuksia on päästä muuttamaan sillä automaatti asetukset eivät toimi kaikkien operaattorien kanssa. Mihkä sitä nettiyhteyttä edes tarttee? sillä otat yhteyttä vain modeemiin etkä nettiin.

        Tietokoneesi modeemisi nettiyhteys

        Nippelitietoa: Modeemissa on web-palvelin ohjelmisto joten se vastaa 192.168.0.254 IP-osoitteeseen tehtyihin pyyntöihin portissa 80 (oletus portti johon selain ottaa yhteyttä). Ja tuo IP-osoite on ns privaatti IP-osoite joka on tarkoitettu juurikin kotiverkko juttuihin jne...

        Privaatti IP-osoitteeseen ei saa edes suoraan netinkautta yhteyttäkään. 192.168.0.254 tilalla voi olla muukin privaatti IP-osoite.

        "Oletusportti modeemille myös hyvä vaihtaa porttiin 8080 sen 80 sijaan jos sellanen siellä on."

        Miksi?
        Tuo portin muunnos pitää tehdä AINOOSTAAN silloin jos modeemissa on NAT/DHCP päällä ja haluat että 80-porttiin tulevat pyynnöt ohjataan jollekkin sisäverkon koneelle. Esim pidät nettipalvelinta. Muutoin tuon portin muutto on turhaa sekä hankaloittaa modeemin osoitteen kirjoittamistakin. 192.168.0.254 -> 92.168.0.254:8080.

        Mitä aiheen aloittajan ongelmiin tulee, niin palauta modeemi ihan tehdasasetuksille äläkä muuta mitään asetuksia ellei ole tarvis että modeemi saa yhteyden operaattoriisi, monien valmistajien modeemit osaa automaattisesti laittaa oikeat asetukset Soneran jne... tunnettujen operaattiren kanssa.

        Sit kun ADSL valo palaa niin kokeilet toimiiko nettiyhteys jos toimii, niin sitten vasta alat muokkaamaan modeemin asetuksia itsellesi sopivaksi. Muista tallentaa asetukset, ainakin TeleWelin modeemissa joutuu painaa kahdesta kohti tallenna, toinen helposti unohtuu jolloin asetukset palautuu takaisin kun sammutat laitteen jne....

        Ja kannattaa kokeilla lyhkäsellä puh-kaapelilla, mikäli mahdollista niin kokeile esim puhelimella onko kaapeli ehjä. Joskus modeemin mukana on tullut rikkinäisiä kaapeleita.

        Mikäs on modeemin merkki ja malli?
        Oliskos mahdollista että testaisit tuota modeemia Netikkaasi?

        "Onko kuinka monella muulla ollut samanmoista ongelmaa?"

        Silloin tällöin joillakin. Esim asentajat kytkenyt väärään oseitteeseen ADSL-yhteyden ja sit on ihmetelty miks ei toimi, joskus jopa unohtaneet laittaa piuhat kiin jne... Tosin useammin kyllä vika on modeemissa, jatkojohdossa jne... mitkä asiat eivät operaattorille kuulu.

        Juu maksaa kannattaa vasta kun toimii, tosin kannattaa ottaa yhteyttä asiakaspalveluun ettei maksamaton lasku mene perintään.

        Joo mullakin on vähän ongelmia tässä soneran verkon jutussa.Mullekkin myyjä sano et vaan piuhat kiinni ja menoks vaa... Nyt olen pari viikkoa odotellut että milloin tuo adls valo syttyy nyt se on syttynyt mutta onko kellään mtn ideaa miten tuon internet valon saa pääälle/käyntiin niin pääsis kunnolla netissäkin pelaileen esim ps3 tai muulla vastaavalla jos jollakin on ehdotuksia tai vinkkejä olisin enemmän kun kiitollinen :D

      • haloooo!
        on sullakin kirjoitti:

        Jos sulla ei ole lainkaan avattu nettiyhteyttä et tasan tarkkaan pääse ilman avattu yhteyttä nettiin edes sinne modeemin asetussivuille. Jos koneesi ei hae automaattisesti sitä IP osoitetta tehdään kuten neuvoit, mutta sekin edellyttää sitä avattua yhteyttä.

        Nettiyhteydellä tarkoitetaan yleensä yhteyttä internettiin kun taas verkkoyhteydellä tarkoitetaan yleisesti yhteyttä verkkoa käyttäen.

        Jos on verkkoyhteys modeemiin (joko langallinen tai langaton) niin tietenkin pääsee asetuksiin kiinni.

      • mistä apu

        ei onnistu pätkii vähän aikaa sininen valo mokkulassa ja pian vaalea,ja yhtys katkee harmi ainakin asioidessani pankissa

      • Eisaata.....
        on sullakin kirjoitti:

        Jos sulla ei ole lainkaan avattu nettiyhteyttä et tasan tarkkaan pääse ilman avattu yhteyttä nettiin edes sinne modeemin asetussivuille. Jos koneesi ei hae automaattisesti sitä IP osoitetta tehdään kuten neuvoit, mutta sekin edellyttää sitä avattua yhteyttä.

        Oletko ihan kännissä vai muuten vaan tyhmä?

        Tietysti pääset muokkaamaan modeemin asetuksia vaikka ei olisi nettiyhteyttä.

        Modeemi on laite, jotka kytkee yhteyden, ei toisinpäin.
        Kunhan on virtapiuha kiinni ja ethernetti koneessa niin hyvin pääsee modeemin asetuksia vaihtamaan, eihän siinä ole mitään järkeä ettei pystyisi ilman nettiä.

        Kuten aikaisempikin herra sanoin tietokone modeemi netti

    • Ei ole

      toiminut ollenkaan, kun vaihdettiin Soneraan. Eli sanoivat tuon saman, ettei tarvitse mitään tehdä... Mitään piuhoja en ole vaihtanut enkä mitään, joten luulisi niiden olevan ok.
      Adsl-valo ei pala, modeemi Telewell TW-EA510 VERSIO 3, jos oikein muistan.
      Asetukset kunnossa modeemissa.. kokeiltu toisellakin, eikä toimi! Soneralta väitetään että kaikki kunnossa. Mut kun ei toimi. =(
      Mikä voisi olla vikana??

    • Lohikoski

      Asun siis myös Jyväskylässä, eikä toimi tuo Soneran liittymä. Olen vaihtanut piuhoja, mutta ei auta. Tekninen apu ei vastaa. Yhteys toimi yht'äkkiä melkein päivän, mutta otin pistokkeen seinästä vähäksi aikaa, jonka jälkeen ei ole toiminut enää ollenkaan, kaikki valot palaa kuten pitää. Ja olen asetuksista kokeillut muuttaa joitain juttuja, mutta ei.
      Ajattelin jo, että ostan toisen modeemin, nyt joku Telewellin versio, joka toimii myös langattomana. Päähän ottaa, jos pitää asentaja käskeä paikalle, tosin miten käsket kun ei saa edes yhteyttä. Älä hanki Soneraa.

      • viime viikolla

        Itselläni avautui viime viikolla Sonera ja ei ollut mitään ongelmia. Sain myös tuon kyseisen modeemin ja muutin siellä vaan ettei tuo langaton ole päällä. Muita muutoksia en tehnyt ja langattomana en siis käytä. Kait siellä Jyväskylässä sitten jotain häikkää, itse asun pääkaupunkiseudulla. Itselläni yhteys kyllä kuitu eikä kupari.

    • charmdelord

      Avautui Sonera 18 päivä viime kuuta ja pientä probleemaa vaan.

      Ensinnäkin modeemina Telewellin ea-500, joka ei siis pysty kuin 8/1 nopeuteen. Mulla se toimi noin 4/0.7 nopeudella.

      Vanha modeemini nyt käytössä, tw-ea300b, sisäinen kortti jonka senkin maksimi on 8/1 mutta toimii noin 7/0.7 nopeudella. Ei aluksi lähtenyt kun olin verkkokaapeli kiinni tohon ea-500 modeemiin kun repäsin irti niin kaikki ok. Tänään haen tuon Soneran lähettämän, minkä lie, modeemin.

      Yhteys 10/2 ja Jyväskylässä (Lutakko) asun ja ei voi muuta sanoa kuin et Soneran netti pelittää sen minkä näillä nykyisillä modeemeilla saa irti, eli ihan loistavasti. ;)

    • aleksandra 58

      mikä on soneran yhteydet jatkuvasti poikki mikään ei pelaa,ja ollaan nukuajassa,ihmettelen pitää varmaan ottaa yhteys joltain muulta yhtiöltä.soneran viat toistuvat viikottain ja useasti monta kertaa viikossa.ihmettelen,ja jos soitat asiakaspalveluun saat jonottaa tunninkin ennenkuin sinne pääsee,mistä me maksetaan,turhan saa pyytämättäkin.

      • Acid7

        Ei ole asiat muuttuneet Soneralla. Muutaman päivän ollut Sonera-laajakaistayhteys, ja adsl-valo ei pala vieläkään. Nykyään on kovin vaikea saada edes jonottamalla ihmistä langan päähän Soneran puolella. Robotin kanssa tuli jutusteltua ja toisena päivänä jonossa kunnes heidän palveluaikansa päättyi - ei vastausta. Kolmantena päivänä sain vihdoin jutella yhden tyypin kanssa. Hän tarkisti että kaikki heidän puoleltaan on kondiksessa. Kehotti ostamaan uuden modeemin. Käytiin ostamassa - ei pala adsl-valo siinäkään. Nyt kävin sitten toisessa taloudessa jossa Elisan laajakaista, iskin molemmat modeemit vuorotellen kiinni ja heti palaa adsl-valo. Pitääkö nyt sitten vaatia ensinnäkin Soneran asentaja paikalle, korvaus turhaan ostetusta modeemista, n 1 tunnin jutustelut helpdeskin kanssa korvaus lukuisien tuntien hiustenrepimisestä ja kiroilemisesta?

      • pitäisi toimia
        Acid7 kirjoitti:

        Ovatko modeemisi VPI/VCI -arvot kohdallaan? Jos ne ovat Elisan asetuksilla, modeemisi toimii Elisan laajakaistassa, mutta eivät toimi Soneran laajakaistassa. Soneralla pitää olla 0/33. Laitat ne konfigurointinäytöltä ja muista tallentaa modeemissa (Apply tms.).

      • opastusta
        pitäisi toimia kirjoitti:

        Ovatko modeemisi VPI/VCI -arvot kohdallaan? Jos ne ovat Elisan asetuksilla, modeemisi toimii Elisan laajakaistassa, mutta eivät toimi Soneran laajakaistassa. Soneralla pitää olla 0/33. Laitat ne konfigurointinäytöltä ja muista tallentaa modeemissa (Apply tms.).

        VPI ja VCI -arvoilla ei ole vaikutusta siihen palaako ADSL-valo vai ei. Vika on joko Soneran tai kiinteistön kytkennöissä. Noiden arvojen säätämäminen alkaa (tarvittaessa) vasta kun ADSL-valo palaa.

      • 25
        opastusta kirjoitti:

        VPI ja VCI -arvoilla ei ole vaikutusta siihen palaako ADSL-valo vai ei. Vika on joko Soneran tai kiinteistön kytkennöissä. Noiden arvojen säätämäminen alkaa (tarvittaessa) vasta kun ADSL-valo palaa.

        kerran taistelin tollasen ongelman kanssa monta päivää..
        en ole mikään tietsikkanero mutta sain neuvoja puhelimitse vävyltäni.

        Soittelinkin Soneraan asiasta ja sielläkin ihmeteltiin,
        kunnes sit selvisi et kun mä olin laittanut modeemin kiinni makuuhuoneeseen niin vain eteiseen tuli yhteys;
        ja mulla tietty muuttolaatikoita ollut edessä koko ajan joten en koko puhelinpistokkeesta ees tiennyt :(

        Tää nyt oli tällanen tyhmä juttu mut muistanpa ens kerralöla kun muutan ettei se yhteys toimikaan kun yhdessä puhelinpaikassa!

      • Rahat ja terveys men
        25 kirjoitti:

        Mulla avautui vaan Soneran laskutus.
        Se toimii aina pommin varmasti Soneralla.
        Muu onkin sitten täyttä huttua.
        Asikaspalvelusta ei todellakaan voi puhua.
        Tekninentuki: vika aina asiakkaan vehkeissä.
        Todellisuudessa vika on melkein aina Soneran omissa laitteissa.

        Teemme parhaamme todetaan operaattorilta.
        Joopa, joo.

      • turparullalle
        Rahat ja terveys men kirjoitti:

        olisi ongelma.

        kaveri hommasi netin ja soneran työn tekijän katsomaan että netti toimii sit kaveri vilkuili hetken ja sanoi et sun modeemisi on paskana sun täytyy ostaa uusi. no kaveri sit meni ostamaan uuden ja sama juttu adsl valo palaa mutta ei toimi konee lukee sen että siel on sellainen modeemi mut ei pääse nettiin (on koitettu langattomana ja langallisena). ei toimi.
        kaveri sit päätti et vie modeemin naapuriin ja siel se toimii moitteettomasti ei mitään vikaa ja niinpä naapuri sit lainasi omaa modeemiansa kaverilleni jos sillä olisi taas modeemi paskana. mutta ei eloa vieläkään. päätin sit viedä oman modeemin sinne kokeilun vuoksi ja toimii ihan moitteettomasti kaverin koneella. ei mitään vikaa. ollaan koitettu resettaa ja vaihdettu piuhat ja kaikki mut ei mitään adsl valo palaa mutta ei muuta.

        kertokaa jotain. en tiedä oikein koneista mitään :((

      • hölöppätsuippa
        turparullalle kirjoitti:

        Jos asentaja on käynyt paikanpäällä testaamassa omalla modeemilla niin varmaankin on modeemin asetuksissa häikkää. Esim vpi / vci. Jos nämä ovat oikein (0/33) niin kannattaa soitella vikapalveluun ja kysellä miksei yhteydet toimi. Jos olet nyt esim testannut kaverin modeemilla joka toimii elisan verkossa niin tuo on todennäköistä että vpi vci arvot ovat viturallaan.

      • turparullalle
        hölöppätsuippa kirjoitti:

        Jos asentaja on käynyt paikanpäällä testaamassa omalla modeemilla niin varmaankin on modeemin asetuksissa häikkää. Esim vpi / vci. Jos nämä ovat oikein (0/33) niin kannattaa soitella vikapalveluun ja kysellä miksei yhteydet toimi. Jos olet nyt esim testannut kaverin modeemilla joka toimii elisan verkossa niin tuo on todennäköistä että vpi vci arvot ovat viturallaan.

        no kiitos tästä nyt toimii ihan hyvin niin kuin vanha modeemikin -_- turhaa tuli ostettua uusi modeemin... kiitti taas näistä letuista :)

      • pätkiväKaista
        turparullalle kirjoitti:

        no kiitos tästä nyt toimii ihan hyvin niin kuin vanha modeemikin -_- turhaa tuli ostettua uusi modeemin... kiitti taas näistä letuista :)

        Muuton yhteydessä mahdollistui 10 meganen lähes samaan hintaan kuin todella vanha meganen dna, joka on tosin toiminut kuin junan vessa.

        Noh, emännän läppäriin kytkettiin uusi mokkula ja soneran huippu 3G 2megan nopeudella. Melko tökkivästi toimii, vanha 384kbps oli sentään ihan ok nettikäytössä.

        Noh, entäs pöytäkoneen laajakaista. Tavaraa liikkuu ihan ok mitä kokeilin latailla, mutta nettipeleistä ei tule mitään kun yhteys lagaa vähän väliä ja periaatteessa katkeaa kokonaan. Käytössä on Telewell TW-EA510 ja WLAN.

        Koitin kytkeä myös emännän läppärin tuohon WLAN:iin, jonka yhteys katkeaa ihan samaan tapaan kuin pöytäkone, eli pöytäkoneen vastaanotin ei ole viallinen (miksi olisikaan kun toimi ennen muuttoa 100%). WLAN lähetys on samassa huoneessa ja ihan lähellä, eli ei mitään kiviseiniä edessä.

        Mistähän lähtisi hakemaan syytä? Kauaa en jatka tätä asiakkuutta, kait sopimuksesta pääsee irti mikäli tuote ei toimi?

      • sonerar
        pätkiväKaista kirjoitti:

        kokeilithan yhteyttä myös verkkopiuhalla? Sillähän rajaa hieman ongelmaa.Jos yhteys toimii yhtä kehnosti myös wlanin välistäoton jälkeen niin silloin vikailmoitus soneralle asiasta. Jos piuhan kanssa toimii..vika rajoittuu wlaniin,vaikka toiminutkin aikaisemmassa osoitteessa hienosti ja tuntuisi että esteitä ei välissä niin jostakin epävakaisuus silloin johtuu..

      • pätkiväKaista
        sonerar kirjoitti:

        Piti kokeilla, mutta en saa jostain syystä toimimaan (ei ole koskaan ollut käytössä, emolevy asus IP35, rj45 liitin löytyy mutten ole varma oliko ko. mallissa integroitu verkkokortti tjs)

        olen laittanut wlaniin WEP64 -salauksen, eli ei pitäisi kenenkään muun vetää välistä ja hidastaa tätä. telewellin boksiin laittanut salasanat jne.

        Elikäs, en saa koitettua verkkopiuhalla, mutta koska emännän läppäri oli samassa verkossa ja yhteys pätkii siihenkin suuntaan, ei vika voi olla omassa koneessani..?

        Langaton verkkoyhteys näyttää toisinaan nopeudeksi vain 5,5Mbps, kun se usb2 väylässä pitäisi olla 54.0. Käy välillä 11-48Mbps pääosin. signaalin vahvuus säilyy erinomaisena hitaatkin hetket. Kuitenkin, käyttötilanne on harvinaisen vakaa, eli ei tuon pitäisi elää yhtään mitään, ainakaan noin paljoa. Soitan soneralle joka tapauksessa, ei tätä tahimista jaksa.

      • sonera_sucks

        Ei helevetti tätä soneran laajakaistaa, pätkii joka päivä yhteys ja välillä on sillai ettei pääse nettiin kun vasta illalla, koska verkko on niin tukossa. Turha tonne asiakaspalveluunkaan on soittaa kun kumminkin sanovat että sun modeemissa on vikaa. Ja asun sen verran maaseudulla että tänne saisi kyllä toiselta palveluntarjoajalta laajakaistan, mutta se kuitenkin toimisi soneran verkossa - ei mtn hyötyä. Eli yksinkertaisesti sonera on myynyt liikaa laajakaistoja tälle alueelle ja kun liikaa käyttäjiä samaan aikaan, netti ihan tukossa.

      • Ent. Soeran asiakas
        sonera_sucks kirjoitti:

        Soneralla ei toimi kuin laskutus.
        Muu onkin ns. kusetusta.
        Laskuttavat vielä senkin jälkeen kun olet sanonut
        liittymäsi irti ja vaihtanut toimivampaan
        operaattoriin.
        Lasku pannaan varmuuden vuoksi vielä jos tyhmä asiakas
        ei huomaisi.

      • isintytto

        Olen umpitumpelo! Olen opetellut tietokoneen ja netin käytön kantapään kautta vasta kypsemmässä iässä.
        Kursseja en ole käynyt, en taida englantiakaan. Ennen olin aina valittamassa huonosta yhteydestä. Kokeilin kaikkia erilaisia yhteyksiä, mikään ei toiminut.
        Sitten otin piruuttani Langaton450 ja sen jälkeen olen ollut tyytyväinen. Ei ole pätkinyt montaakaan kertaa.
        Minulle luvattiin 1 megan nopeus, mutta useimmiten se on yli ja nettiyhteys toimii. Nopeus on tärkeä mutta vielä tärkeämpi on toimivuus.
        On nääs mielestäni niin että turha on verrata keskenään yhteyksiä, koska jos yhteys pelaa minulla niin naapurissapa ei toimikkaan tai päinvastoin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen esim. maasto, rakennukset, tukiasemien siainti sun muut.
        Olen ollut tyytyväinen sen jälkeen yhteyteeni. Soneralta kyllä ottavat yhteyttä jos asia vaatii, monta kertaa ovat soittaneet minulle päin. On vielä toimivat keskustelupalstat josta voi kysyä erilaisia asioita tietokone ja nettiyhteyksistä.
        Antennia en tarvinnut mutta sellainen pikkuinen nysä on toisessa koneessa.
        Tiedän sen miltä tuntuu kun yhteys on huono ja mikään ei toimi. Ohjelmat eivät lataudu, kaikki menee pieleen. Harmittaa !
        Kokeilkaa itsellenne sopivaa eikä aina mikä on kaverilla.

      • Kaikkea sitä oppii
        isintytto kirjoitti:

        En saanut aiemmin moitteettomasti toiminutta TeleWellin modeemiani enää toimimaan Soneran laajakaistayhteyksillä: ADSL ei syttynyt palamaan, vaikka kaikki muut valot paloivat (ja sama modeemi toimi muissa osoitteissa ongelmitta).

        Ratkaisu löytyi sitä, että vanha uskollinen modeemini TeleWell EA501v3 vaati ohjelmapäivityksen toimiakseen lasikuituverkossa. Näin päivitystä voi yrittää itsekin kotioloissa:

        1. Lainaa kaverilta mokkula tai hankkiudu modeemisi (ja tietokoneesi) kanssa muun toimivan verkon ääreen.
        2. Kytke toimivan yhteyslaitteen lisäksi myös (toistaiseksi toimimaton) modeemisi käyttämääsi tietokoneeseen
        3. Mene TeleWellin sivuille http://www.telewell.fi/ ja hae tuotteet-sivulta pudotusvalikosta Tuotannosta poistuneet tuotteet
        4. Hae sieltä TeleWell EA501v3 ja lataa tarjottu ohjelmapäivitys koneellesi
        5. Kirjoita selaimesi komentoriville http:// ja numeroina lähiverkko LAN:in IP-osoite (minulla toimi http:// 192.168.0.254), paina enter
        6. Anna tunnukseksesi admin ja salasanaksi admin (ny en muista, oliko tässä isoja kirjaimia, kokeile itse). NYT olet siirtynyt modeemisi sisuskaluihin, ja pääset itse tutkimaan ja muokkaamaan modeemisi asetuksia
        7. Hae vasemmasta valikosta Asetukset > Järjestelmä > Ohjelmiston päivitys
        8. Valitse uusi koodi: hae tähän koneeltasi aiemmin lataamasi ohjelmistopäivitys (minulla Telewell-TWEA501v3A-V2.35-B040-420-t8.afw) ja asenna se
        9. Varmista vielä samalla, että VPI/VCI on 0/33 (Sonera ei toimi 0/100 asetuksella)
        10. Tallenna tekemäsi päivitys
        11. Jos olet Soneran lasikuitulaajakaistan päässä, kytke tuoreutettu modeemisi puhelinpistorasiaan ja hymyile: ADSL:n pitäisi nyt palaa myös kotioloissasi, jos kiikastus johtui ohjelmistopäivityksen puutteesta.

      • Finntoga 36

        Jep... kiva asiakaskokemus Sonera eikö vain. Sain ensin modeemin ja paketista puuttui osa...Soneran asiakaspalvelu juoksutti minua liikkeessään omalla rahalla ostamaan puuttuvan pistokkeen ja kävi ilmi että heillä ei sitä myydä no sain sen sitten muualta. Laajakaista kytkettiin ja toimi kaksi päivää kunnes internet valo lakkasi palamasta. Jos teen virheilmoituksen maksaa se minulle 99 euroa vaikka laajakaista kytkettiin viikko sitten. Sen kahden "asiakaspalvelukokemuksen" jälkeen mitä tänään sain kirjauduin ensimmäisen kerran heidän omille sivuilleen ja irtisanoin tämän roskan. Sonera ei enää ikinä

      • Pantu Takua
        Rahat ja terveys men kirjoitti:

        Mulla avautui vaan Soneran laskutus.
        Se toimii aina pommin varmasti Soneralla.
        Muu onkin sitten täyttä huttua.
        Asikaspalvelusta ei todellakaan voi puhua.
        Tekninentuki: vika aina asiakkaan vehkeissä.
        Todellisuudessa vika on melkein aina Soneran omissa laitteissa.

        Teemme parhaamme todetaan operaattorilta.
        Joopa, joo.

        Joo,lasku tulee huippuvauhtia,kiinteä laajakaista tilattu 8M
        ,tulee maksimissaan 3,4M.
        -34,89€ kk plus paperilasku 2,90.--35,89€/KK--
        -35,89€/KK--
        -35,89€/KK-- Vikaa ei ole missään,sanoo Sonera,ei vain saada perille huoneistoon.

      • Pantu Takua
        Pantu Takua kirjoitti:

        Joo,lasku tulee huippuvauhtia,kiinteä laajakaista tilattu 8M
        ,tulee maksimissaan 3,4M.
        -34,89€ kk plus paperilasku 2,90.--35,89€/KK--
        -35,89€/KK--
        -35,89€/KK-- Vikaa ei ole missään,sanoo Sonera,ei vain saada perille huoneistoon.

        oho siin oli hyvitystä 1,90 !!!

    • nimetön.

      Sonera ei itsekään tiedä mitä tekee.

      Veljelläni oli myös ADSL aikoinaan, no hän muutti toiseen asuntoon ja sitten alkoi arpominen ja Soneran "asiakaspalvelussa" jonotus.

      Tätä kesti monta kuukautta, kunnes Sonera lopulta lähetti paikalle asentajan. 10 minuuttia asentajan saapumisesta asentaja totesi, että talojakamossa oli piuha irti, eli kys. asunnosta ei koko aikana ollut mitään fyysistä yhteyttä talojakamoon! Soneran asiakaspalvelu oli vakuutellut koko ajan että heidän päässään on kaikki kunnossa!!!

      Soneran uhkailut kovasta veloituksesta turhasta asentajan käynnistä pelottaa useimmat asiakkaat kokeilemaan monta kuukautta vaikka millaisia temppuja ennenkuin asentaja uskalletaan kutsua paikalle.

      Yhtään ei helpota sekään että Soneran laajakaista liittymien kylkiäisenä annetut modeemit ovat täysiä paskoja. Toisaalta mikä elektroniikka nykyään ei olisi paskaa? Nykyään on arkipäivää että puhelimet ja modeemit kaatuilee vähän väliä ja sitä pidetään normaalina!

    • asiakaspalveluproses

      Sonera on ryssinyt pahasti asiakaspalvelun puolella. Jos yritys ei tiedä tätä, niin toivottavasti nämä muutamat kirjoittelut päätyvät myös yrityksen sisäisiä toimintaprosesseja suunnitteleville. Yrityksen ongelmahan on se, että sinänsä osaaminen ei ole huonoa, vaan se, miten asiakaspalvelu on rakennettu. Sain itse myös aika kylmää kyytiä, kun yritin saada käyttöön 24-megaiseksi kuvailtua laajakaistaa. Josta siis lopulta olisin saanut vajaa kolmanneksen kapasiteetin käyttööni. Pahin tässä oli se, että käytännössä laadusta ei voi valittaa - liittymän lopettaminen tulee todella kalliiksi. Omassa tapauksessani se maksoi yli 800 euroa.

    • Murkula321

      Tuolla http://laajakaista.biz sivulla voi näköjään myös keskustella nettiliittymistä ja antaa palautetta operaattoreille.

      • Pettynyt_Soneraan

        Minäkään en kyllä voi suositella Soneran "laajakaistaa" kenellekään. Yhteys pätkii ihan koko ajan, ja nopeus ei ole laajakaistaa nähnytkään, vaikka asutaan Tampereen keskustassa, eikä missään korpikuusen kannon alla. Lisäksi sopimuksesta ei pääse millään irti kun sen kerran erehtyy solmimaan. Aika rahastuksen makua koko juttu. Tuntuu ettei asiakkaista välitetä muuten kuin että saadaan rahat pois.

    • turhau-tunut

      Jälleen tökkii Soneran laajakaista. Pitää vaihtaa operaattoria.

    • EeroEero

      Soneran tapauksessa ei ole mitenkään poikkeuksellista että netti pätkii. Erityisen jännää on että se alkaa perjantaina tökkiä työajan loputtua ja on yleensä jumissa maanantaihin saakka. Kääntävätköhän ne käsin bittejä myllyyn siellä ja kun työaika loppuu niin linjakaan ei toimi. Yleisesti tiedossa oleva vitsihän menee että "häiriössä on tilapäinen palvelu"..

    • VOISKO JOKU AUTTAA!!

      TOIMIVA 10M KAAPELI LAAJAKAISTA OLLUT KUNNES TALOYHTIÖ PÄÄTTI VAIHTAA VALOKUITUUN.

      MITÄ VITTUA SE SIT KÄYTÄNÖSSÄ TARKOITTAA??? MAANANTAINA 00:01 NETTI KATKES JA THATS FUCKING IT. ROUTERI TULI POSTISSA MUT MITÄ VITTUA MÄ SILLÄ KU SEINÄST EI TUU NETTIÄ.

      PLZ HELP!!!!!!!

      • Apua tulossa!

        Kurkkaa huoneistojakamoon (sijaitsee yleensä eteisessä tai vaatekomerossa), löytyykö sieltä datarasia mihin voit töpätä routterin kiinni? Siinä rasiassa pitäisi lukea "Nousu" tai "Jakamo". Jos tuossa rasioiden tulkinnassa on jotain tulkinnanvaraa niin pirauta taloyhtiön isännöitsijälle, jotta tarkistaa niiden merkityksen.

        Kurkkaas vielä seuraavaa linkkiä, olisiko apua tilanteeseen?: http://bit.ly/19pPqsg.

        Kysäise pois vaan jos tulee kysymyksiä mieleen. Pyörin tässä ketjussa vielä pari päivää, jotta saadaan homma pelittämään.

        Lauren@SoneraPartio

    • 57khh

      Pask-aahan tuo sonera on.

      Itsellä on kaapeli (jo kymmenettä vuotta, nykyään 100/10) ja tuo tikku tuli nyt tuossa muutama kk sitten kaupanpäälle kun tein 2 vuoden sopimuksen.

      Pitää vaihdella tikun ja kaapelin välillä kun molemmat tökkii.
      Varsinkin kaapeli pätkäisee yhteyden kokonaan poikki päivittäin.

      Muutama vuosi sitten tällaista ongelmaa oli harvoin mutta kun nopeus on kasvanut niin käytettävyys on huonontunut, ihme kyllä.
      Nyt on kuitenkin jo 2013 joten luulisi ihan kaapelinetin toimivan.

      Hitaampikin kelpais jos vaan olisi päällä..

      • Moro 57khh,

        Kuulostaa siltä että ongelmat ovat jatkuneet jo pidemmän aikaa? Oletko kurkannut tätä sivua, olisko noista yhtään apua --> http://bit.ly/14nG9JN

        Jos ei ole etkä ole tehnyt meille vikailmoitusta niin kipin kapin tekemään sellainen. Kyllähän toi pitää kuntoon saada, hermot menee jo vähemmästäkin :)

        Voit aina soittaa ja tehdä vikarin mutta itse suosin näitä lomakkeita ne on kätevämpiä http://bit.ly/13dMRbk

        Tero@SoneraPartio
        www.sonera.fi/sonerapartio

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      57
      2996
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      543
      2838
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      36
      1999
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1932
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1788
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      303
      1735
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1452
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      94
      1214
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1178
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1142
    Aihe