kehonrakentajan elinikä

45-55 vuotta max n.60?

Jorma Räty.....
Arto Lyytikäinen....
Tässä ainoastaan kaksi hiukan tunnetumpaa ja menestyneempää kaifaria.
Näitä vähemmän tunnetumpia onkin sitten jo pitempi lista. Stadin ympäristöstä viime vuosina kuolleita on jo pelkästään varmuudella 5 kpl, jotka lähtivät kaikki jo alle 45 vuotiaina,4 kuoli sydän slaagiin ja yksi sisäelin kasvaimeen.
Yhdistävä tekijä näille oli muutama vuosi salilla käyntiä jonka jälkeen hormonit kehiin ja parissa vuodessa kaverit tuplaantuivat koossa.
Munuaisvikoja helvetin monilla, puhumattakaan muista ongelmista.

Tänä päivänä kun katsot kehonrakennuskilpailuissa lavalla menestyviä kundeja ja kovasti ihannoimiasi miehiä,varmuudella voi sanoa,että heistä usea tulee kuolemaan hormonien aiheuttamaan kuolemaan jo 40-50 ikävuoden välillä.

Kirjoituksella en arvuuttele Rädyn tai Lyytikäisen tapausta,koska asiasta en tiedä.
Kaikki rauha kyseisille herroille ja ikävä että lähtö tuli näin aikaisin.
Oli näissä tapauksissa kyse mistä tahansa,se on varma,että kehonrakennus on sairas laji hormoneilla avustettuna.

Käyttäkää aivojanne,jos teille ikinä tulee eteen valinta,käyttääkö vai ei.
Punnitkaa sitä haluatteko kuolla nuorena hormonien aiheuttamana.

Tälläkin hetkellä monella salilla innokas 20 vuotias koltiainen kirkkain silmin pumppaa hormonihöyryissä rautaa tietämättä mitään mahdollisista seurauksista.
Kysykää muutamalta vanhalta painonnostajalta,jotka ovat hengissä,mutta terveys meni hormoneista pilalle,kysykää heiltä,kannattaako aloittaa käyttö?

88

18950

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei ole mitään

      tekemistä hormoonien kanssa. ja moni sydänvikakin johtuu synnynnäisistä heikkouksista. yleensä juuri nämä sydänvian omaavat eksyy raudan pariin, ken tietää miksi...?

      • mene kouluun

        ei tänne kannata kirjoitella jos asiasta ei mitään tiedä tai on tarvetta puhua paskaa.sä oot 15 vai 13 vai muuten vain vajakki?
        esim. hormoneilla on hyvin merkittävä osuus kasvaimiin ja selvä aiheuttaja.

        "toisekseen sydänvian omaavat eksyy"...miten sä viittit tuollaista paskaa jauhaa.
        aha selvÄ, tämä juttu olikin vitsi.

      • kuullut

        koteloitumisesta??? aineet voi koteloitua lihakseen ja siihen voi tulla syöpä. itse olen kuullut paristakin tapauksesta joista toinen johti valitettavasti kuolemaan. miettikää ennenkuin piikitätte.

    • Grift

      Hormooneilla ei pitkälle pötkitä, eli jos lyhyttä elämää haluaa, niin siitä vaan. Näissä asioissa kannattaa ehdottomasti sitä omaa järkeään käyttää.

    • ÄLÄ KÄYTÄ

      Sokeritauti on lähes varma seuralainen keski-iässä.

    • t silli

      onhan näitä kundeja helvetin paljon kkketkä o kuollut.
      duunipaikan jeppe teki kaverille muuttohommaa ja sydän sanoi näkemiin.
      tuskin nämä pakkotoiston päiväperhosetkaan sanailusta huolimmmatta tietävät minne kuppii o nupolinsa pistäneet.

    • LuomuEsa

      En kyllä tiennytkään, että Räty on kuollut, mutta samapa tuo. Juu, täytyy ottaa huomioon myös hormonien käyttäjien aiheuttamat kuolemat. Itse tunnen ainakin kolme ihmistä jotka kuolivat hormonimiehen raivokohtauksen takia, se on surullista. Itse napittajista en välitä, vaikka kuolisivat alle 25:na. Homma on vaan siinä, että kun kerran on isoksi kasvanu ja sille elämänsä rakentanut niin on erittäin vaikea lopettaa ja alottaa kaikki alusta, täysin verrattavissa koviin narkkareihin tuo irtipääsemis kynnys.Joku tollanen niin Marko Savolaiselle, niin sitten vasta pysähtyy miettimään kun lääkäri sanoo, että napit ja kuolema tai sit dialyysia ja toivotaan.. mut eikös sekin oo hinkumassa takasin heti ku uuden munuaisen saa. Kandeis pikkasen miettiä, että minne kohtaa sen jonossa laittaa kun tollasia puhelee...

      • RyönäSika

        "Itse tunnen ainakin kolme ihmistä jotka kuolivat hormonimiehen raivokohtauksen takia"

        Niin varmaan. Tää on taas näitä juttuja, että mä tunnen yhden, joka tuntee yhden joka tuntee yhden käyttäjän, joka sekos päästään.

        Mistäs näistä sun tapauksista vois lukea, kai näistä nyt ainakin kaksi on uutiskynnyksen ylittänyt. Joten voinet laittaa vähän tietoo, minkä lehden arkistoista näitä tapauksia kannattas alkaa kaivelee.

      • viina tappaa

        "Juu, täytyy ottaa huomioon myös hormonien käyttäjien aiheuttamat kuolemat"

        Kyllä,se on surullista.Mutta yleensä laukaisevana tekijänä ovat viina ja joskus huumeet!

        En malta olla lisäämättä,että viinan/huumeiden johdosta Suomessa kuolee vuosittain huomattava määrä viattomia sivullisia!
        Itse pelkään rattijuoppoja enemmän,kuin hormoonimiehiä!

    • Kokis Iisalmesta

      Ikävä uutinen tuo Arton kuolema.Tunsin itse artoa jonkun verran salilta.
      Haluan kuitenkin kertoa omasta käytöstäni ja siitä enkä puuttua muiden käyttöön.
      Käytin aikoinani paljon aineita ja kasvoin n.1.5 vuodessa 70 kiloisesta hintelästä pojasta 120 kiloiseksi aineilla. Käytin sekaisin lähes kaikkia aineita joita vain sain tiedostamatta vaaroja tai niistä edes välittämättä.
      Painoa oli parhaimmillaan 138.5 kiloa ja olen lopettanut aineiden käytön noin 1.5 vuotta sitten. Minulle aineet aiheuttivat hiusten lähtöä, potenssiongelmia. Käytön lopetuksen jälkeen, kun taas käytön aikana oli mahtavat ja jatkuvat seksihalut. Mieshormoniarvot olivat nyt mitattuna noin 11 kun viitearvot on miehellä 14-33. Eli alakantissa liikutaan ja ilmeisesti arvot ei mene koskaan itsekseen kohdalleen vaan lääkärin mukaan minulla aloitetaan hormoni korvaushoito.
      Toinen ongelmistani oli rintarauhasten kasvu eli tissit alkoi kasvaa kuin naisella ja jos haluaa joskus olla ilman paitaa niin täytyy käydä kirurgilla.
      Ja mitä jäi käteen käytöstä? Ei muuta kuin nämä vaivat.
      Jos olisin tiennyt käytön aloittaessani saman kuin minkä tiedän nyt, niin en olisi koskaan aloittanut, mutta nyt on myöhäistä katua.
      Kannattaa miettiä mihin ryhtyy. Eipähän tarvitse jälkeenpäin katua.

      • deap dooping

        konkareiden täytyisi enemmän olla julkisuudessa kertomassa kokemuksiaan ja fiiliksiään nuorille aloitteleville puntti-paavoille.
        näitä jätkiä kun kuolee kuin viljaa,mutta ei ne julkisuus kynnystä saavuta,koska ketään ei kiinnosta ikääntyvä entinen bodari,joka kuoli sydäriin.

      • kato kokis

        Katos kokis täällä tilittää:) Eiköhän ne ole nuo psyykelääkkeet mitkä sulla on eniten noita potenssiongelmia tuonut. Tai vaikkapa linnunlaulu väärään aikaan vuodesta:) Joko se muuten syksyinen koljon reissu on taas kohta edessä?

      • kiva tietää
        kato kokis kirjoitti:

        kuka kirjoitti tuon viestin?Eikö oo pokkaa kirjoittaa omalla nimellä, kun tunnut tietävän mun tilanteen paremmin kuin minä itse. Ja kun tiedät tilanteen niin tiedät varmaan, että käytin paljon aineita. Mulla on ainakin pokkaa kirjoittaa omalla lempinimellä.Tee sinäkin samoin ensikerralla.

      • kun savolaiset vittuilee
        kato kokis kirjoitti:

        Katos kokis täällä tilittää:) Eiköhän ne ole nuo psyykelääkkeet mitkä sulla on eniten noita potenssiongelmia tuonut. Tai vaikkapa linnunlaulu väärään aikaan vuodesta:) Joko se muuten syksyinen koljon reissu on taas kohta edessä?

        toisilleen psyykelääkkeiden käytöstä. XD
        ai kokis käyttää diapamia vai?
        no,mikäs ihme se nyt on,niinhän meistä suomalaisista 500 000 muutakin käyttää.
        mikäs vittu siinä nyt on ihmeellistä?

      • niin mullakin

        "Mieshormoniarvot olivat nyt mitattuna noin 11 kun viitearvot on miehellä 14-33. Eli alakantissa liikutaan ja ilmeisesti arvot ei mene koskaan itsekseen kohdalleen vaan lääkärin mukaan minulla aloitetaan hormoni korvaushoito."

        Mullakin on alakannissa ja huono potenssi.Työterveyslääkäri oli huolissaan,mutta urologi antoi oppineen lausuntonsa,ja että normaalissa rajoissa ei syytä huoleen.Masennuslääkkeitä tarvittessa.No,potenssi on edelleen huono ja se siitä...
        Ainoa ilo taisi olla,että naisurologi hypisteli pallit!

      • Koratkg

        Ei muutaku jaksamisia. On sitä ilon aiheita käytön jälkeenkin :)

      • nyt sitten

        on väliä jos yks hormonihemmo tipahtaa, ainahan tulee uusia nuoria lisää. 50v on ihan hyvä aika sellaselle karpaasille, ehkä hiukan liikaakin :)

      • pepsi vieremältä
        kiva tietää kirjoitti:

        kuka kirjoitti tuon viestin?Eikö oo pokkaa kirjoittaa omalla nimellä, kun tunnut tietävän mun tilanteen paremmin kuin minä itse. Ja kun tiedät tilanteen niin tiedät varmaan, että käytin paljon aineita. Mulla on ainakin pokkaa kirjoittaa omalla lempinimellä.Tee sinäkin samoin ensikerralla.

        Tarviiko sen vehkeen nyt sullakaan siinä runkatessa ihan täysillä seisoakaan? Ite ainakin saan jo puolivelttonakin tulemaan kun vaan kunnolla vemputtaa:)

    • ja urheilijat

      Tähän voisi lisätä myös voimailijat.Itsekin tiedän muutaman,jotka varhaisessa iässä menehtyivät sydänkohtaukseen.Myös itsemurhatapauksia on.

      Tässä täytyy myös todeta,että Suomessa tekee huolestuttavan moni itsemurhan,joilla ei kuitenkaan ole mitään yhteyttä hormooneihin.Sama on myös sydäntautien kohdalla.

      Kuusikymppinen Räty menehtyi sydänkohtaukseen,mutta niin myös viisikymppinen tuttumies,jolla oli juuri todettu kaikkien arvojen olevan kohdallaan.Eikä rasitteena ollut myöskään raskasta painoharjoittelua,eikä hormoonien käyttöä!

      Voisiko sanoa,että moni elää JO valmiiksi riskiryhmässä ja ovat alttiimpia joidenkin rakennelmien sortumiselle kuin toiset.Silta kestää vähän pidempään,jos ei aja liian isolla kuormalla.Mutta jossain vaiheessa sekin romahtaa...

    • totuus kylmää

      lahdessa oli viikonloppuna expourheilutapahtuma jossa mukana kehonrakennus.sielläkin rivissä seisoi ukkoja jotka ovat mullan alla ennen 50 vuotta hormonien takia. surullista katsoa,kun ihmiset ihailee sitten näitä lihaskasoja. :(

    • mutta...
      otit Rädyn ja Lyytikäisen esimerkeiksi ja kuitenkin toteat:
      "Kirjoituksella en arvuuttele Rädyn tai Lyytikäisen tapausta,koska asiasta en tiedä"

      Tämä teki muuten asiallisen kirjoituksen tyhjäksi..

      • TheJone

        Ai siis mitenkä niin tuo teki asiallisen kirjoituksen tyhjäksi? Mun mielestä ihan hyvä kannanotto yleisesti steroideihin.

      • TheJone kirjoitti:

        Ai siis mitenkä niin tuo teki asiallisen kirjoituksen tyhjäksi? Mun mielestä ihan hyvä kannanotto yleisesti steroideihin.

        ..jos käyttää väitteessään joitain perusteluja ja/tai esimerkkejä niin niiden takana tulisi pysyä! Ja muutenkin asiasta pitää olla FAKTA tietoa ja/tai ensikäden tietoa...

        Alkuperäsessähän kirjoituksessa näin ei ollut.
        Vaan siitä sai kuvan, että kirjoittajan argumentti perustuu mutu-tuntumaan:
        -väittää jotain ja hetken päästä itse kumoaa sen
        -perustuu ennakkoluuloihin, huhuihin olettamuksiin, ei faktoihin

        Ja kuten monen muunkin aiheeseen kommentoineen tekstistä selvästi kuultaa läpi ettei ole pienintäkään hajua koko asiasta!
        "kaverin kaveri kertoi kuulleensa kaveriltaan.."-juttuja. Tai "iltasanomissa luki"-faktoja...

        En siis väitä että roinaaminen olisi terveellistä tms.kaukana siitä! Väitän ainoastaan että argumentin pitää perustua faktoihin..

      • itse kirjoittaja
        TheOne kirjoitti:

        siinä oli kaikki faktat.
        sen takia en kirjoittanut rädystä enkä lyytikäisestä enempää,koska heidän tapauksesta,en ole kuullut tarkemmin,enkä täten tiedä varmuutta kuolinsyystä,enkä lähde huhujen mukaan kirjoittamaan vaan faktojen.
        muista tapauksista tiedän kaiken oleellisen hyvin läheltä.että näin.ymmärrät varmasti fiksuna ihmisenä asia pointin.

        No joo, ihan hyvä perustelu.

        Mä vaan tulkitsin kirjoittajan viestin toisin. Luin sen niin, että kirjoituksen laukaisijana oli em. herrojen poistuminen keskuudestamme, joka on hyvin ikävää.

      • itse kirjoittaja
        TheJone kirjoitti:

        No joo, ihan hyvä perustelu.

        Mä vaan tulkitsin kirjoittajan viestin toisin. Luin sen niin, että kirjoituksen laukaisijana oli em. herrojen poistuminen keskuudestamme, joka on hyvin ikävää.

        asia oli juurin kuten mainitsit.
        laukaiseva tekijä oli juuri räty ja lyytikäinen,mutta en enempää heistä kirjoittanut,koska heistä itse en omaa ainakaan toistaiseksi fakta tietoa,joten en halua kirjoittaa pelkän olettamuksen pohjalta.
        mutta he saivat aikaan ajatuksia aiheesta.

      • itse kirjoittaja kirjoitti:

        siinä oli kaikki faktat.
        sen takia en kirjoittanut rädystä enkä lyytikäisestä enempää,koska heidän tapauksesta,en ole kuullut tarkemmin,enkä täten tiedä varmuutta kuolinsyystä,enkä lähde huhujen mukaan kirjoittamaan vaan faktojen.
        muista tapauksista tiedän kaiken oleellisen hyvin läheltä.että näin.ymmärrät varmasti fiksuna ihmisenä asia pointin.

        kirjoituksesi oli suurelta osin asiallinen, mutta sorrut karkeisiin yleistyksiin..

        totta on että roinaamalla (varsinkin vuosikausia, järkyttävän suurilla annostuksilla, ylipitkillä kuureilla ja ilman palauttavia) voi onnistua pilaamaan terveytensä ja jopa kuolemaankin, mutta...

        näin ei kuitenkaan useimmiten ole!
        en nyt puutu niihin parikymppisten aivoinvalidien porukkaan joka vuoden treenin jälkeen ostaa jotain shaissee kaverin kaverilta joka neuvoo piikittämään insuliinia heti ruokailun jälkeen et imeytyy paremmin! ;D he ovat käveleviä aikapommeja...

        sen sijaan se käyttäjäryhmä jolla yleensä takana 10 vuotta kovaa reeniä ja ammattitaitoa ja se mitä käytetään,ni käytetään lääkärin valvonnan alaisena.

        ei voi mielestäni verrata näitä kahta ryhmää tyyliin, että kaikki jotka jotain vetää saa haima/maksa/munuaisvaurioita ja kuolee alle 50v...
        saman argumentinhan voisi muuten ottaa käyttöön tupakoinnista: kaikkihan me tiedämme tupakoinnin olevan vaarallista, mutta silti porukat polttaa...joku saa sen keuhkosyövän poltettuaan askin päivässä 30v ajan ja kuolee 50v...joku polttaa 2 askia päiväs 65vuoden ajan ja kuolee onnettomuudessa 85 vuotiaana..

        tietenkin ihmiselle tyypilliseen tapaan kaikki ajattelee, että juuri minä olen se jolle ei satu mitään ja jolle ei tule negatiivisia sivuvaikutuksia! ;)

        pointtini on se, että tämä kuten ei moni muukaan asia ole niin mustavalkoinen.

      • thaihieroja

        paskat siinä mitään yleistyksiä ollut,vaan asiat olivat kuten sanoin.
        joo sitten mennään tähän kategoriaan käytetään viisaasti ja plaa plaa. tätähän voi jauhaa loputtomiin.
        ja jos tätä shittiä veivataan tältä sun kantilta,että käytetään lääkärin valvonnassa jne..

        siihen toimii ikävä kyllä sama juttu,niin suomesta ja maailmalta.
        niin colemanit maailman huipulta ja niin amatöörit käyttäjät suomesta ja myös harrastelijat suomesta ovat käyttäneet lääkäreitä ja ovat käyneet säännöllisesti tarkastuksissa,ei se asiaa mihinkään muuta.
        äijää kaatuu kuin heinää,niin maailman huipulta kuin harrastelijoiden keskuudessa.tätä ei voi muuksi muuttaa.

        luuletko etteivät kaverit ole näin tehnyt,aika absurdi ajatuksenakin.
        kyllä itsekin tiedän jo ammattini puolesta,että kavereita käy,mittailemassa arvoja,että tiedetään missä mennään,mutta ei se ongelmia poista.
        jos 80 kiloinen jamppa kasvaa 120kg ja käy säännöllisesti testeissä,luuletko tosiaan,että tämä estää,mahdolliset kasvaimet tai sydän slaagit ja miljoonat muut mahdolliset terveyshaitat? kyllä niistä apua on jos arvot on päin persettä,niin tiedetään höllätä jossain vaiheessa,mutta ei se yhtälöä muuksi muuta,jätkää kaatuu silti,ravataan lääkärissä tai ei. voitko väittää ettei näin ole?

        tosiasia on että nykyisiä ja entisiä kehonrakentajia kuolee paljon,muista sairauksista puhumattakaan jne.
        kävivät he lääkärissä käytön aikana tai ei.

        jooo lässytykseksi meni jo.

      • kuvastin.......
        TheOne kirjoitti:

        kirjoituksesi oli suurelta osin asiallinen, mutta sorrut karkeisiin yleistyksiin..

        totta on että roinaamalla (varsinkin vuosikausia, järkyttävän suurilla annostuksilla, ylipitkillä kuureilla ja ilman palauttavia) voi onnistua pilaamaan terveytensä ja jopa kuolemaankin, mutta...

        näin ei kuitenkaan useimmiten ole!
        en nyt puutu niihin parikymppisten aivoinvalidien porukkaan joka vuoden treenin jälkeen ostaa jotain shaissee kaverin kaverilta joka neuvoo piikittämään insuliinia heti ruokailun jälkeen et imeytyy paremmin! ;D he ovat käveleviä aikapommeja...

        sen sijaan se käyttäjäryhmä jolla yleensä takana 10 vuotta kovaa reeniä ja ammattitaitoa ja se mitä käytetään,ni käytetään lääkärin valvonnan alaisena.

        ei voi mielestäni verrata näitä kahta ryhmää tyyliin, että kaikki jotka jotain vetää saa haima/maksa/munuaisvaurioita ja kuolee alle 50v...
        saman argumentinhan voisi muuten ottaa käyttöön tupakoinnista: kaikkihan me tiedämme tupakoinnin olevan vaarallista, mutta silti porukat polttaa...joku saa sen keuhkosyövän poltettuaan askin päivässä 30v ajan ja kuolee 50v...joku polttaa 2 askia päiväs 65vuoden ajan ja kuolee onnettomuudessa 85 vuotiaana..

        tietenkin ihmiselle tyypilliseen tapaan kaikki ajattelee, että juuri minä olen se jolle ei satu mitään ja jolle ei tule negatiivisia sivuvaikutuksia! ;)

        pointtini on se, että tämä kuten ei moni muukaan asia ole niin mustavalkoinen.

        .......ken on älykkäin.

      • farmaseuddi

        Toivottavasti sull terveys sitten kestää tämän lääkkeillä bodailun.

      • farmaseuddi kirjoitti:

        Toivottavasti sull terveys sitten kestää tämän lääkkeillä bodailun.

        en missään vaiheessa väittänyt käyttäväni mitään, vaan olen alusta saakka ollut käyttöä VASTAAN!!!

        tekstin ymmärtäminen on jalo, mutta näköjään vähenevä taito...

      • alkaako taas keittää
        TheOne kirjoitti:

        en missään vaiheessa väittänyt käyttäväni mitään, vaan olen alusta saakka ollut käyttöä VASTAAN!!!

        tekstin ymmärtäminen on jalo, mutta näköjään vähenevä taito...

        miksi sitten käytät hormoneja,jos olet niitä niin vastaan?
        mää vihaan porkkanoita,mut silti syön niitä.

      • alkaako taas keittää kirjoitti:

        miksi sitten käytät hormoneja,jos olet niitä niin vastaan?
        mää vihaan porkkanoita,mut silti syön niitä.

        en missään kirjoituksessani ole väittänyt käyttäväni yhtään mitään tai kannattavani roinaamista muutenkaan..

        on toi peruskoulun äidinkieli tainnu jäädä teikäläiseltä välistä, vai...?

      • tribulustia

        sinä olet puhdas voimailija. XD

      • tribulustia kirjoitti:

        sinä olet puhdas voimailija. XD

        ja sinä olet puhdas kynäniska.. =)

        tämä oli sitten viimeinen viestini tähän ketjuun.

        ei muuta ku itsekukin rautaa pumppaamaan! ;)

      • pencilneck
        TheOne kirjoitti:

        ja sinä olet puhdas kynäniska.. =)

        tämä oli sitten viimeinen viestini tähän ketjuun.

        ei muuta ku itsekukin rautaa pumppaamaan! ;)

        toivon sinulle terveyttä ja iloa elämään.
        muista että lääkkeillä voimailu vie terveyden,joten puhtaana on parempi.

      • kynissi
        TheOne kirjoitti:

        ja sinä olet puhdas kynäniska.. =)

        tämä oli sitten viimeinen viestini tähän ketjuun.

        ei muuta ku itsekukin rautaa pumppaamaan! ;)

        vittu sää ole puhdasta nähnytkään.älä nyt unta näe,jokainenhan tietää mikä on asian laita.

      • 10% rasvoissa
        TheOne kirjoitti:

        en missään kirjoituksessani ole väittänyt käyttäväni yhtään mitään tai kannattavani roinaamista muutenkaan..

        on toi peruskoulun äidinkieli tainnu jäädä teikäläiseltä välistä, vai...?

        nestepöhökö se siellä sitten niin paljon hämää?

    • RyönäSika

      "Tälläkin hetkellä monella salilla innokas 20 vuotias koltiainen kirkkain silmin pumppaa hormonihöyryissä rautaa tietämättä mitään mahdollisista seurauksista."

      Mielestäni tämä on yksi suuri ongelma nykyään. Kun sen parikymppisen koltiaisen on saatava heti kaikki. Sitten näille iskee vauhtisokeus steroidien käytössä, kun tulokset kasvaa vauhdilla. Ei ollakkaan valmistauduttu siihen käytön jälkeiseen romahdukseen.

      Määrät kasvaa, kuurien pituudet kasvaa ja riskit kasvaa. Ja yksi suuri ongelma on nykyiset forumit. Forumeilla neuvotaan käyttämään aivan liian suuria määriä steroideja. Suorastaan aivan järettömiä määriä. Jopa ensikertalaisille neuvotaan käyttämään mielestäni yli kolminkertaisia annostuksia siitä, mitä aloittelija ylipäätään tarvitsisi. Esim. törmäsin pari vuotta sitten kaveriin, jolla oli pari kuukautta harrastusta takana ja ensimmäinen kuuri juuri aloitettu. Kaverilla oli kaksi kertaa suurempi annostus, mitä minä olin ikinä yhdellä kuurilla ottanut.

      Yksi suorastaan pahimpia kirjoituksia, mitä on sattunut silmään, oli erään erittäin vaarallisen oraalisen steroiin käytön neuvominen. Useimmat eivät suosittele koko steroidiin koskemista ja loputkin suosittelee korkeintaan kahden viikon käyttöä. Olen lukenut kirjoituksen, jossa ko. ainetta neuvottiin ottamaan kuukauden kuuri yhtä mittaa. Tiedän erään kaverin, joka on pilannut sisäelimensa ko. aineella, kuunnelleen "vanhempaa konkaria". Yritin puhua kaverille järkeä aineen käytöstä, mutta ei. Ei kun "yks äijä, joka on käyttäny monta vuotta sanoo". Tuloksena maksaan ja haimaan kohdistuneita vaurioita alle 30 vuotiaana.

      Samoin käyttöön on tullut ns. "perinteisten aineiden" lisäksi mm. insut ja kasvut plus muita erikoisempia aineita. Nämä eivät todellakaan kuulu harrastelijoiden käyttöön, vaikka näyttävät nykyään vahvasti myös siellä olevan.

      Oma-aloitteellisuus ja varovainen kokeilu on ilmeisesti täysin unohdettu näissä asioissa. Kun joku sanoo, niin niin toimitaan.

      Järkevää käyttöä näiden aineiden kanssa EI OLE. Mutta kun joku on tehnyt päätöksensä ottaa, ei sitä ihan helposti käännetä. Silloin tuota käyttöä pitäisi ohjata oikein. Ei ylisuuria kuureja, ei ylipitkiä kuureja. Pitkät tauot kuurien välissä ja välillä vähintään vuosi taukoa kokonaan. Ei ole järkeä käyttää aineita enempää, kuin mikä kehittää. Ja ennen kaikkea vahvat pohjat. Sekä tietysti henkinen valmistautuminen kuurien jälkeiseen tulosten laskuun. Ja tietoisuus siitä, että harrastajan EI tarvitse nostaa 250 kiloa raw-penkistä, eikä painaa 130 kiloa revityn tiukkana.

      Mutta aina löytyy joku pöljä, joka ottaa liikaa. Mutta niin se on kaikkien aineiden kanssa, huumeiden, viinan...

      • poika nimeltä pekka

        nää nyky junnarit haluaa kaikki heti.ei ne vittu tunnista käsipainoa alataljasta siinä vaiheessa ku ne alkaa horkkaa vetää.
        sitten ne saatana pullistuu nestepöhöstä sikapalloks ja alkaa huutelee kylillä...vittu tää toimii.
        ei nää taliaivot tajua et helvetin kovia tuloksii(voimailussa) pysstyy tekee ilman roinaakin ja saatana kova ropankin pystyy tekee jos tekee tätä oikeasta halusta ja tästä syntyy elinikäinen harrastus.
        mut vittu ku nää apinat haluu heti 170kiloa penkistä eikä huomenna.
        näitä satiaisia sitten täältä lähteekin hokkarit edeltä ensiapuun ensimmäisten joukosssa.

      • kiinnostaisi tietää

        "Yksi suorastaan pahimpia kirjoituksia, mitä on sattunut silmään, oli erään erittäin vaarallisen oraalisen steroiin käytön neuvominen. Useimmat eivät suosittele koko steroidiin koskemista ja loputkin suosittelee korkeintaan kahden viikon käyttöä"

        Mikä aine ? Anadrol ?

      • Advices

        Totta puhut. Ei tajuta, että se on vain "loppusilaus" ja auttaa lihasten palautumiseen; ei sillä lihaksia rakenneta, ne rakennetaan TYÖLLÄ!
        Ihmiselimistö pystyy käyttämään kerralla hyvin pienen hormoniboostista; monet vetää ylisuurilla annostuksilla luullessaan, annostelu on suhteessa boostiin. Päinvastoin; pitäis pystyä syömään hevonen päivässä, että kaikki imeytyisi, treenaamaan (ilman ylikuntoa ) saman verran, ja ehdittävä saada lepoakin tarpeeksi(levossa liha kasvaa)..aika mahdoton yhtälö!

        Sama, jos akat alkais vetää liuskan e-pillereitä viikossa, ihan vaan "ollakseen varmoja ehkäisystä"!?!
        Paitsi, ettei ehkäsyhorkku oo edes maksatoksinen kuten jotkut lihastenkasvuun käytettävät..?

        Järkee peliin, vaikka kuinka ois hinku saada nopeesti tuloksia!!!

    • gkerswf

      Kyllä puhut asiaa !

      samaa kantaa ajan itsekkin !

      • naturalman

        Kerrankin mielenkiintoinen ja suht asiallinen keskustelu täällä. Luulen, et aika monet nuoret ovatkin tiedostaneet tuon doping ongelman.. ja varmasti löytyy paljon niitä nuoria, jotka haluavat lavalle, mutta ilman hormoneja.

        Siksi uskonkin, että mahdollisesti tulevaisuudessa classikista tulee suositumpi laji, kuin bodauksesta. Voin tosin olla väärässäkin, mutta aika näyttää. Hienoa kuitenkin, että on tuollainen laji meille, jotka haluavat kisata naturaalina.

      • Jassari
        naturalman kirjoitti:

        Toivottavasti tulee enemmän infoa kehonrakentajien odotetusta elin iästä ja vaivoista. Herätkää nuoret!

      • kiukuttelee

        Taidat vielä olla itsekin nuori palikka...

        Palikat vetää roinaa!

    • Jones the dude

      koska roinamiehet ovat pellejä ja pellejä on katseltu sivilisaation alusta saakka. Suurin osa miehistä tietää, että ne ei pitkään elä. Harva mies niitä tosissaan ihailee ja jos ihailee niin mikä estää aloittamasta itse käyttöä. Suurin osa ei vedä nappia ja tämä kertoo siitä, että suurin osa tietää niiden vaarat ja kuinka typerän näköiseksi mies menee aineista. Käytön ymmärrän kilpailijoilla, mutta siinä on kyse aika lailla geeneistä. Ei sitä luuston rakennetta aineilla muuteta. Kyllä joka jannu aika nopeesti huomaa, että onko resursseja pärjätä kilpalavoilla. Ja mitä vitun järkee on pärjätä kehonrakennuksessa, sama ku voittais jonku idioottikilpailun. Ähkivä ja puhkiva elämä ja hautakiveenki voi melkeen jo kirjottaa vuosiluvut.

    • Talja

      Voiko tuota edes määritellä mitenkään riippuu niin monesta osatekijästä ja on hyvin yksilöllistä. Eihän se Arskakaan enää kovin nuori ole ja sikarikin tuntuu maistuvan.

      • lääkäreihin

        Onhan sitä Arskaakin jo leikelty rankalla kädellä, sydänkö se nyt oli viimeksi mikä prakas?

      • Ohitusleikkaus
        lääkäreihin kirjoitti:

        Onhan sitä Arskaakin jo leikelty rankalla kädellä, sydänkö se nyt oli viimeksi mikä prakas?

        Mitä onko Arnoldille tehty ohitusleikkaus, vai oliko kyseessä joku muu ongelma onko jollain tarkempaa tietoa asiasta ?

    • paskamaha

      Ottakaas asia vähän laajempaan tarkasteluun.

      Moni saleja käymätön paskakamaha (ja ns."natu") heittää lusikkansa nurkkaan jo 40 - 50 v. tienoilla.

      Porukka vaan jaksaa jauhaa bodarin eliniästä.Katsokaa mieluummin niitä lähiö- pubien paskamahoja,jotka douppaavat itseään päivittäin bissellä tai muilla litkuilla!

      • ja kuset päälle

        Huomaatteko te horkkaajat miten te aina vertaatte horkkaamista huonoihin elintapoihin: ryyppääminen, ylensyöminen yms.

        Taidattekin alitajuisesti rinastaa horkkamisen huonoihin elintapoihin ja lyhyeen elinikäennusteeseen.

        Horkkaajat ovat luusereita...

      • kokemus*
        ja kuset päälle kirjoitti:

        Huomaatteko te horkkaajat miten te aina vertaatte horkkaamista huonoihin elintapoihin: ryyppääminen, ylensyöminen yms.

        Taidattekin alitajuisesti rinastaa horkkamisen huonoihin elintapoihin ja lyhyeen elinikäennusteeseen.

        Horkkaajat ovat luusereita...

        Tässä voin kokemuksella sanoa,että TOSI luuserit ovat niitä pubien sankareita,joita A-klinikoilla tapaa.Mutta täytyyhän ihmisiä auttaa...

      • korjaus tulee tässä
        kokemus* kirjoitti:

        Tässä voin kokemuksella sanoa,että TOSI luuserit ovat niitä pubien sankareita,joita A-klinikoilla tapaa.Mutta täytyyhän ihmisiä auttaa...

        Pubien sankarit ovat aidosti mitä ovat eivätkä esitä muuta, horkkaaja on luuseri joka esittää muuta.

      • Kar-paasi
        korjaus tulee tässä kirjoitti:

        Pubien sankarit ovat aidosti mitä ovat eivätkä esitä muuta, horkkaaja on luuseri joka esittää muuta.

        Helppohan täällä on nimettömänä huudella ja jeesustella. Huonojen tapojen summa on vakio. Jotkut dokaa itsensä kuoliaaks ja toiset syö ittensä hengiltä. Joku on himotupakoija ja yks hakkaa muijaansa. Mitä se kellekkään kuuluu mitä joku itselleen tekee. Pääasia ettei tee muille.

      • asdfkkdsljfa23242342
        Kar-paasi kirjoitti:

        Helppohan täällä on nimettömänä huudella ja jeesustella. Huonojen tapojen summa on vakio. Jotkut dokaa itsensä kuoliaaks ja toiset syö ittensä hengiltä. Joku on himotupakoija ja yks hakkaa muijaansa. Mitä se kellekkään kuuluu mitä joku itselleen tekee. Pääasia ettei tee muille.

        Niin eihän se kuulu muille varsinkaan veronmaksajille ja sairaile elinsiirto jonossa, kun nämä roinaaja idiootit oman terveytensä pilaavat. Roinaajat pitäisi pistää pois samantein ilmaisesta terveyden huollosta, kun roinaamisen ongelmat tulevat. Hoitakoot itsensä kunton kerran ovat omaa tyhmyyttään terveydensä pilanneet, sama koskee narkkareita alkkkiksia jne...

      • ..'..''
        asdfkkdsljfa23242342 kirjoitti:

        Narkkareita, alkkiksia, roinaajia, läskejä, työttömiä, paskoja ihmisiä ... .

        Kannattaa muuttaa amerikkaan jos tää Ilmainen terveydenhuolto on niin kauhee juttu sulle.

      • i,kmyjunht
        asdfkkdsljfa23242342 kirjoitti:

        Niin eihän se kuulu muille varsinkaan veronmaksajille ja sairaile elinsiirto jonossa, kun nämä roinaaja idiootit oman terveytensä pilaavat. Roinaajat pitäisi pistää pois samantein ilmaisesta terveyden huollosta, kun roinaamisen ongelmat tulevat. Hoitakoot itsensä kunton kerran ovat omaa tyhmyyttään terveydensä pilanneet, sama koskee narkkareita alkkkiksia jne...

        Roinien käyttö on henkinen sairaus, johon olisi puututtava jo ennen roinaamisen alkamista! Roinaajat kärsivät huonosta itsetunnosta ja haluavat olla jotain, mitä eivät voi ilman terveyden menetystä saavuttaa. He ovat huomionhakuisia ja heidän itsetuntonsa voima tulee ulkopuolisesta hyväksynnästä.

        Pitäisi kehittää joku psykologinen testi, joka seuloisi potentiaaliset käyttäjät jo nuorena jolloin asiaan voitaisi puuttua ennen kuin mitään ehtii tapahtumaan!

      • fyikoicumdfuj
        i,kmyjunht kirjoitti:

        Pakollinen aivovammatesti ton edellisen viesti kaltaiselle idiootille. Fuckin stupid. Mitä se sulle kuuluu mitä muut tekee. Huolehtisit omista asioistas.

      • i,kmyjunht
        fyikoicumdfuj kirjoitti:

        Pakollinen aivovammatesti ton edellisen viesti kaltaiselle idiootille. Fuckin stupid. Mitä se sulle kuuluu mitä muut tekee. Huolehtisit omista asioistas.

        Myös sinun läheisesi voi joskus sairastua henkisesti. Lapsesi voi jäädä auton alle, tai hänestä voi tulla narkkari. Haluatko myös silloin, että katson auton alle jäänyttä lastasi, vanhempaasi tai muuta läheistäsi miettien: "Ei kuulu mulle"?

        Mieti sitä.

      • Bodyx,
        i,kmyjunht kirjoitti:

        Roinien käyttö on henkinen sairaus, johon olisi puututtava jo ennen roinaamisen alkamista! Roinaajat kärsivät huonosta itsetunnosta ja haluavat olla jotain, mitä eivät voi ilman terveyden menetystä saavuttaa. He ovat huomionhakuisia ja heidän itsetuntonsa voima tulee ulkopuolisesta hyväksynnästä.

        Pitäisi kehittää joku psykologinen testi, joka seuloisi potentiaaliset käyttäjät jo nuorena jolloin asiaan voitaisi puuttua ennen kuin mitään ehtii tapahtumaan!

        vaikea sanoa tuohon mitään, mutta ne jotka harrastavat bodausta, vetävät dopingia ja haluavat omistaa kaikkensa bodaukselle niin siinä on sen koko elämä ja se on varmasti sille kaikki kaikessa

        Jokainenhan on jostain henkisesti riippuvainen. Ei tarvitse olle tupakasta, viinasta, huumeesta, ruoasta vaan vaikka runkkaamisesta.

        Minusta ei välttämättä pidä se paikkaansa että roinaajilla on itsetunto huono, ei kaikilla! Esim Arskakin aikoinaan vaan halusi isoksi ja rakasti kehonrakennusta joka oli hänelle elämä, ei muuta. Ei se sinänsä sairaus ole.

        Kukin tietää mitä elämällään tekee, mutta tietty on että roinaaminen ei ole terveellistä mutta sitä kaikki ei haluakkaan.

        ISOKSI EI TULLA ILMAN AINEITA JA PISTE

        TEE VALINTA, KÄYTÄT TAI ET. SE ON KAKSI PIIPPUINEN JUTTU. TOISESTA LENTÄÄ JYKEVÄMPI KUULA, TOISESTA EI, KUMMAN VALITSET!?

      • Sisäelinvaurio
        Bodyx, kirjoitti:

        Palstan nimi on Yleistä kehonrakennuksesta. Tämäkin viestiketju osoittaa taas sen, että käyttäjien keskuudessa on sallittua puhua kaikesta muusta, paitsi sivuvaikutuksista. Ilmeisesti tämä on myös se mentaliteetti, mikä liittyy itse käyttöön; poissa silmistä, poissa mielestä. Sitten kun joku paikka pettää, puhutaan geeneistä ja liian usein nautitusta pullapitkosta; älkää nyt viitsikö isot miehet. Jos ei psyyke kestä sitä, että velat tulevat maksuun ennemmin tai myöhemmin, niin sitten on parempi pysyä pelkästään henkisenä mikkihiirenä ilman niitä isoja lihaksia.

      • Decamies
        Sisäelinvaurio kirjoitti:

        moro mitä äijä ?

      • kujrtet

        "Ilmeisesti tämä on myös se mentaliteetti, mikä liittyy itse käyttöön; poissa silmistä, poissa mielestä."

        Näin se valitettavasti on. Harva päälle parikymppinen junnu osaa ajatella, että 10-20 vuoden päästä velat menee maksuun korkoineen. Silloinhan ei ole olemassa kuin tämä päivä ja korkeintaan huominen.

        Moni on joutunut maksamaan kovaa hintaa siitä, että piti olla nuorempana iso ja vahva.

        Ja bodyx:lle:

        Arnold on täysin poikkeustapaus, jota on myös kirurgi operoinut rankalla kädellä. Muuten tuskin olisi enää edes hengissä. Jokaisesta kehonrakentajasta ei tule kuuluisaa näyttelijää tai kuvernööriä. Tuon ajan kehonrakentajia on paljon haastateltu ja osa on jopa suostunut lääketieteellisiin tutkimuksiin. Lähes kaikilla on jotain fibaa kropassa ja joka ikinen on sanonut, että jos joutuisi valitsemaan uudelleen, ei koskaan koskisi aineisiin.

        Ja kyllä se on sairaus, jos haluaa isoksi. Steroidilihakset on täysin epäluonnollisen näköiset ja henkii nimenomaan kantajansa huonosta itsetunnosta ja halusta herättää huomiota muissa. Et ymmärrä tätä asiaa vielä, toivottavasti joskus ymmärrät. Silloin kun ihmisen itsetunto saa voimansa muiden hyväksynnästä tai huomiosta, se on huono. Ja silloin kun tehdään sen huomion tai hyväksynnän herättämiseksi jotain, joka vaarantaa terveyden, se on sairasta. Yritä sisäistää tämä, niin ymmärrät.

        Kehonrakennus kilpailutasolla on vakava henkinen sairaus, ei urheilua.

      • Decamies
        Decamies kirjoitti:

        moro mitä äijä ?

        Tietääkö kukaan mistä saisi perhepakkauksia vaseliinia?

        Ihan vaan kuiva nahka mulla, ei muuta...

      • kommentti77
        kujrtet kirjoitti:

        "Ilmeisesti tämä on myös se mentaliteetti, mikä liittyy itse käyttöön; poissa silmistä, poissa mielestä."

        Näin se valitettavasti on. Harva päälle parikymppinen junnu osaa ajatella, että 10-20 vuoden päästä velat menee maksuun korkoineen. Silloinhan ei ole olemassa kuin tämä päivä ja korkeintaan huominen.

        Moni on joutunut maksamaan kovaa hintaa siitä, että piti olla nuorempana iso ja vahva.

        Ja bodyx:lle:

        Arnold on täysin poikkeustapaus, jota on myös kirurgi operoinut rankalla kädellä. Muuten tuskin olisi enää edes hengissä. Jokaisesta kehonrakentajasta ei tule kuuluisaa näyttelijää tai kuvernööriä. Tuon ajan kehonrakentajia on paljon haastateltu ja osa on jopa suostunut lääketieteellisiin tutkimuksiin. Lähes kaikilla on jotain fibaa kropassa ja joka ikinen on sanonut, että jos joutuisi valitsemaan uudelleen, ei koskaan koskisi aineisiin.

        Ja kyllä se on sairaus, jos haluaa isoksi. Steroidilihakset on täysin epäluonnollisen näköiset ja henkii nimenomaan kantajansa huonosta itsetunnosta ja halusta herättää huomiota muissa. Et ymmärrä tätä asiaa vielä, toivottavasti joskus ymmärrät. Silloin kun ihmisen itsetunto saa voimansa muiden hyväksynnästä tai huomiosta, se on huono. Ja silloin kun tehdään sen huomion tai hyväksynnän herättämiseksi jotain, joka vaarantaa terveyden, se on sairasta. Yritä sisäistää tämä, niin ymmärrät.

        Kehonrakennus kilpailutasolla on vakava henkinen sairaus, ei urheilua.

        Hienoa, että joku kirjoittaa asiaa.... suomessa on kourallinen ihmisiä, jotka katsovat kehonrakentajia ihaillen..muut katsovat säälien. Ja he eivät edes ymmärrä sitä. He hömpät luulevat, että ihmiset ihailevat.
        On hienoa, että ihmiset huolehtivat itsestään....kehonrakennuksella ei ole mitään tekemistä terveyden tai hyvinvoinnin kanssa. He kaikki ovat yhteiskunnan taakkana terveys ongelmien takia....
        Usein takana on mielenterveys ongelmia ja huono itsetunto....Mutta jokainen kaivaa hautansa omalla tyylillä..kehonrakentaja tekee sen vain itsetuhoisella tyylillä....säälittävää....pieniä, pelokkaita ihmisiä hormooneilla pumpattuna

      • Kai ymmärrät,

        että henkinen sairaus on vain kielikuva?

      • teukka2342523552524
        kommentti77 kirjoitti:

        Hienoa, että joku kirjoittaa asiaa.... suomessa on kourallinen ihmisiä, jotka katsovat kehonrakentajia ihaillen..muut katsovat säälien. Ja he eivät edes ymmärrä sitä. He hömpät luulevat, että ihmiset ihailevat.
        On hienoa, että ihmiset huolehtivat itsestään....kehonrakennuksella ei ole mitään tekemistä terveyden tai hyvinvoinnin kanssa. He kaikki ovat yhteiskunnan taakkana terveys ongelmien takia....
        Usein takana on mielenterveys ongelmia ja huono itsetunto....Mutta jokainen kaivaa hautansa omalla tyylillä..kehonrakentaja tekee sen vain itsetuhoisella tyylillä....säälittävää....pieniä, pelokkaita ihmisiä hormooneilla pumpattuna

        olen ihan samaa mieltä. jotkut ovat geeneiltään hyvän näköisiä, ja toiset ei. epätasapainoisella hormonimäärällä ei todellakaan tule hyvän näköiseksi. jos olet sattunut syntymään rumaksi muuta aasiaan, siellä on muitakin rumia, tai lue itsesi joksikin professoriksi.

      • sairas bodari
        teukka2342523552524 kirjoitti:

        olen ihan samaa mieltä. jotkut ovat geeneiltään hyvän näköisiä, ja toiset ei. epätasapainoisella hormonimäärällä ei todellakaan tule hyvän näköiseksi. jos olet sattunut syntymään rumaksi muuta aasiaan, siellä on muitakin rumia, tai lue itsesi joksikin professoriksi.

        Voin rehellisesti myöntää, että olen juuri tuollainen huonoitsetuntonen muiden huomiota ja hyväksyntää hakeva bodaaja. Natu olen vielä, mutta houkutus käyttöön on suuri. Haluan herättää kunnioitusta muissa ihmisissä(kyllä isoja bodareita kunnioitetaan)
        sekä ihailua.

        Ja minua vituttaa aivan suunnattomasti jos joku ei heti näe minun olevan bodaaja vaan kysyy, että mitä harrastat? Eikö se vittu näy päälle päin mitä harrastan, ilmeisesti ei, silloin tekee mieli ottaa kunnon roinakuuri niin johan näkyy tyhmemmällekkin mitä harrastan!

        Haluan, että ihmisten päät kääntyvät perääni niin uimarannalla kuin ruokakaupassakin ja että saan riskpekitä sailla muilta treenaajilta.

      • Pieni natu
        sairas bodari kirjoitti:

        Tuosta on jo kohta vuosi kun kirjoitin tuon ja sen vuoden aikana olen raatanut salilla hullun lailla viisi kertaa viikossa, mutta eivät ne ihmisten päät tänäkään kesänä ole kääntyneet suuntaani vaikka viime kesänä luuli, että ensi kesänä minäkin olen iso kun koko talven raadan :(

      • keskikokoinen natu
        Pieni natu kirjoitti:

        Tuosta on jo kohta vuosi kun kirjoitin tuon ja sen vuoden aikana olen raatanut salilla hullun lailla viisi kertaa viikossa, mutta eivät ne ihmisten päät tänäkään kesänä ole kääntyneet suuntaani vaikka viime kesänä luuli, että ensi kesänä minäkin olen iso kun koko talven raadan :(

        Oli pakko vastata tähän viestittelyysi..

        Olen myös natu ja naturaali aivan loppuun asti. Kannattaa keskittyä myös muuhun kuin pelkkään raudan pumppaamiseen.. Onhan ruokavaliosi kunnossa ja lepoa tarpeeksi? Muuta liikkeitä sopivasti ja testaile, lopussa kiitos seisoo.

        Ja eihän sitä Roomaakaan rakennettu yhdessä päivässä! ;)

        Tsemppiä treeniin!

    • hullun hommaa

      Joo lähtevät horkkaavat kehonrakentajat nuorina.

      Sydänkuolemat
      Syövät
      Munuaisviat ja dialyysihoito
      Surkastuneet kivekset ja loppuikäinen testosteronihoito
      Psyykkiset sairaudet
      Diabetes

      Tässä sairauksien listaa joka on yleistä doubattujen kehonrakentajien keskuudessa. Osa tulee itse mömmöistä, osaa avittaa liiallinen bulkkaus ja jättisuuret proteiiniannokset sekä jatkuvat insuliininousut. Yleensä kaikki liittyy roinaamiseen, jonka takia syödään kuin siat, kun keho ei anna varoitusmerkkejä kuten naturaaleilla bodaajilla.

    • vurki consulting

      Mä kattelin salilla yhtä pätkää (170 cm) roinarisikaa...ja en voi kuin ihmetellä miksi joku vaarantaa terveytensä tullakseen rumemman näköiseksi ? Mitä sitten vaikka penkistä nousee 200 kg...onks se hyvä iskurepliikki "öö penkki 200 - meille vai eriteille ?"

      Olis tehnyt mieli sanoa tolle sialle, että roinat pois, paljon aerobista, 20 kg painoo pois, mandariinit pois kainaloista ja six packi näkyviin niin alkaa flaksi käymään... ÖNN

    • BADASS PAHIS POTARI

      Täytyy kyllä nostaa hattua Tommin työmoraalille. Äijä painaa neljää eri duunia ja diettaa samalla syksyn kisoihin. Äijä tekee HELVETISTI DUUNIA!! Aamulla pirit naamaan kahen tunnin yö unen jälkeen ja aamu aerobiselle mars.

    • haba

      jos voimaa haluaa pitää ottaa hormoneita ,jos pillua haluaa pitää ottaa viagraa,jos haluaa pitää hauskaa pitää piikittää jotai muuta. ja sitte ne pallopäät luule olevasa kovia :)

    • sissi2012

      tiedän monia käyttäjiä jotka käyttäytyy samalla tavalla kuin alkohlistit! elikkä kun tulee vikaa vikaa vikaa kiistetään että syy olis horkassa.kannattaa treenata ilman roinaa koska jälki on parempaa ja mieli pysyy hyvänä! jokainen tekee valinnan mutta tosi usein se valinta on väärä ja vielä lisäksi peruuttamatonta!

    • arska swarztsenekker

      live now, die later

    • setamiess

      kunnon idiootti keltanokka! mitää ei uskota ennen ku napsahtaa

    • MadeinIndia

      Kuulkaas teinit intiassa asuu yksi 100 -vuotias bodari ja hyvässä kunnossa on.

      • Guru1

        No joo se aloitti bodaamisen 90 vuotiaana.

    • bodiboy

      Arskalla oli joku synnynnäinen hässäkkä pumpussa joka vaan korjattiin leikkauksella...ei sen suurempaa härdellii...!!!

    • Säälittävää

      hah hah . Etoo lukea jostain Arto Lyytikäinen muistokilpailusta !!!
      Miksei järjestetä Jammu Siltavuori lapsimissi muistokisoja???
      Kaveripiirissä monta karua kohtaloa Arton diilaamien kamojen ansiosta.
      Eikä pelkästään hormoneita......

    • Powerlifting

      No tuntui Arto olleen kuitenkin pidetty mies piireissä ja mitä sinun kavereihisi tulee niin Arto tuskin on pakottanut heitä pilaamaan oman elämänsä, kyllä he ovat tehneet sen ihan itse.

      • Lastentarhan kyttä

        Puhutaanko nyt suomen Artosta vai amerikan Artosta?

    • ruuttaaja

      Aloitin hormonien käytön 20 ikäisenä. Olen nyt 60 vanha. Edelleen piikitän ja heitän nappia huiviin. Minulle ne tekee vain hyvää. Hauis nytkin 55cm, reisi 75, penkistä nousee 210 kiloa. Ei onnistuisi ilman nerobolia ja retabolia, turanabolia tai medandianonia. Kaikkia noita ruuttaan viikottain.

      • aitoBleteam

        onko sinua ruutattu myös pyllykoloon

      • Noillamitoilla

        ja kiloilla ei ole montaa 60 vuotiasta Suomessa. Melkein pitäis arvata kuka oot, koska todennäköisesti kisaat. Onko heittää vinkkiä/linkkiä?

      • nämähaluantietää

        Meilkein tiedän ettet ole ollut tarkemissa tutkimuksissa lääkärissä,no kysyn kuitenkin ,onko sydämmesi normaalin kokoinen vai suurentunut ? onko tästä mm:sanottu,eli onko kuvattu?

        Onko siis mistään muutoksista kehossa lääkäri kertonut sisuskaluista.Onko arvoja mitattu säännöllisesti esim:vuosittain?

        Oletko kertonut lääkeille käyttäväsi aineita jo 40 vuotta?

        Onko hiukset päässä vai lähtikö ja missä vaiheessa?

        Onko mitään raivareita tai vastaavia tai onko ongelmia ollut vuosien saatossa kolmannen jalan suhteen?

        Paljonko on painosi ja pituutesi?

    Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3578
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      197
      1672
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1327
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      146
      1208
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      873
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      855
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      52
      821
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      820
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      809
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      792
    Aihe