Pääsin eroon selluliitistä ja läskistä

Miranda123

Olin lapsena lihava ja siitä kiusattiin, minulle uskoteltiin että olisin aina muita lihavampi ja jollakin tapaa huonompi. Niinpä oma laihdutukseni ei lähtenyt vain itsestä, vaikka olisi pitänyt, mutta se ei enää haittaa. Haluaisin jakaa tietoa muille jotka haluaisivat laihtua ja pysyä hoikkana. Tai vain päästä eroon selluliitistä.

Viime keväänä havahduin siihen että pituuteni oli 175 cm ja painoa 72 kg. Tuo ei sinänsä ole ylipainoa mutta jos sitä ei yhtään vahdi, paino karkaa taatusti käsistä. Peilistä katsoessani takapuoleni oli minulle järkytys. Selluliitit hyllyivät. Päätin että nyt tämä loppuu ja että panostan omaan ulkonäkööni.

Olen aina treenannut tanssia, mutta nyt treenasin myös kotona useita kertoja viikossa. Toinen tosi hyvä tapa pudottaa painoa on tehdä kolmen tunnin kävelylenkkejä silloin tällöin. Lisäksi kävin aerobicissa ja jumppasin kotona. Tähän lisään heti alkuun, että syömisen lopettamisesta ei ole hyötyä! Ainoastaan suklaasta ja ylirasvaisista ruoista pitää luopua täysin. Loppujen lopuksi niitä ei tee edes mieli, koska ne eivät ole niitä parhaimman makuisia ruokia kuitenkaan.

Söin terveellisesti ja aina kun oli nälkä enkä yrittänyt rajoittaa syömistäni muuta kuin sokeristen tai rasvaisten ruokien osalta. Samalla löysin paljon uusia herkkuja joita voi syödä ilman ongelmia.

Voit olla varma ettet laihdu viikossa. Näkyviä tuloksia ei tule edes kuukaudessa, mutta hyväksy se. Nimittäin näkyvät ja pysyvät tulokset tulevat hitaasti mutta varmasti. Liikunta parantaa oloa tosi paljon ja tulee vahvempi olo, ryhti paranee ja jaksaa paljon paremmin. Liikkumiseen voi myös jäädä koukkuun koska siitä tulee tosi hyvä olo ja mieli.

Minulla ei tuolloin ollut vaakaa, tärkeintä oli se miltä näyttäisin eikä se paljonko painaisin. Vielä siitä mikseivät nälkäkuurit koskaan toimi: Elimistö alkaa käydä nälkäisenä hälytystilassa. Aineenvaihdunta hidastuu ja syöty ruokaa sulaa hitaasti kun keho yrittää siitä kerryttää tarvitsemaansa energiaa. Nälkäisenä ensin palavat lihakset energiaksi! Näennäinen laihtuminen voi johtua lihasmassan katoamisesta. Viimeisimpinä lähtee rasva. Siis elimistö käyttää rasvavarastoa vain kun mitään muuta ei ole jäljellä! On turha haaveilla että nyt rasva palaa kun olen pari tuntia nälässä.

Ainut tapa polttaa rasvaa ja muokata kehoa kauniiksi on liikunta. Se nopeuttaa aineenvaihduntaa jolloin voi syödäkin enemmän eikä se näy heti vyötäröllä. Itse asiassa syön nyt enemmän kuin aiempina "nälkäkuuriaikoina" joista ei ollut tippaakaan hyötyä. Kumpa joku olisi silloin kertonut asiasta minullekin. Siksi kerron teille jos joku ei vielä tiedä.

Noh, mikä oli lopputulos? Puolen vuoden päästä olin jo aika hoikka. Selluliitin häviäminen täysin kesti vielä muutaman kuukauden lisää. Harrastan yhä paljon liikuntaa mutta en rajoita syömisiäni paitsi rasvan ja sokerin osalta. Niitäkin saa ja pitää välillä olla. Nyt vartaloni on juuri sellainen josta olin aina unelmoinut. Reidet ovat hoikat, kiinteät ja kauniit, samoin muu vartalo. Mittani ovat nyt 60 kg ja 175 cm.

Tässä mitä syön päivän aikana: Aamiaisena tosi iso lautasellinen rasvatonta jogurttia, jossa on pellavansiemenrouhetta, vehnänalkiouutetta ja paljon mysliä. Iltapäivällä banaani, myöhemmin sämpylä ja taas toinen sämpylä (tai hedelmiä). Illalla todella iso lautasellinen pastaa tomaattikastikkeella, tonnikalalla, pestolla tms. Ja päivän päätteeksi syön jopa puoli litraa kermajäätelöä :)

24

16272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • möhkö

      Olet siis onnistunut! Hienoa! Ruokavaliotasi kun tarkastelee, siitä tuntuu kuitenkin puuttuvan kasvikset kokonaan. Hedelmät ovat toki hyviä nekin, mutta kasvikset hedelmiäkin kevyempiä (ei hedelmien sis sokeria) ja täynnä täyttäviä kuituja ja elintärkeitä vitamiineja, hivenaineita ja antioksidantteja.
      Tsemppiä kuitenkin!

      -möhkö-

    • ,.,.,.,.,.,.,.,.,

      Hyvä että sinulla on auttanut tuo juttu, mutta itseltäni en lähtisi kieltämään mitään, koska pidän kuitenkin enemmän makeasta kuin mistään ruoasta. Mielestäni ei ole kuitenkaan mitään iloa liikkua vain sen takia että saisin syödä enemmän jotain ruokaa...
      Etkö oikeasti syö muuta kuin pastaa?

    • työssäkäyvä

      Käytkö töissä? Itseltäni ei kyllä aikaa piisaa 3 tunnin kävelylenkkeihin, tanssiharrastukseen, aerobicciin ja jumppaan. Ainut tapa jolla olen onnistunut laihduttamaan on että syön vähemmän ja salaatta enemmän ja juon vettä enemmän sekä tunnin kävelylenkille jos ehdin tai jaksan enää töiden jälkeen.

      • daadelis

        Täytyy kyllä munki pistää tänne kommentti väliin. Ei sitä rasvaa ja etenkään sokeria piä yrittää niin hulluna vältellä. Suurin osa hiilihydraateista on sokereita ja elimistö tarvitsee niitä suuren määrän päivittäin. Sokeri muuttuu rasvakudokseksi vasta kun sitä on saanut huomattavasti liikaa. Hedelmien sokereista nyt on turha edes puhua. Ne eivät lihota vaikka kuinka yrittäisit. Leivän päälle laitettavan rasvankin voi vaihtaa esimerkiksi Keijuun joka sisältää omega 3-happoa.

        Liikunta ja monipuolinen ruokavalio se on se tarkoin, ei tarkota että pitäis siirtyä rehulinjalle.


      • kaisa31751
        daadelis kirjoitti:

        Täytyy kyllä munki pistää tänne kommentti väliin. Ei sitä rasvaa ja etenkään sokeria piä yrittää niin hulluna vältellä. Suurin osa hiilihydraateista on sokereita ja elimistö tarvitsee niitä suuren määrän päivittäin. Sokeri muuttuu rasvakudokseksi vasta kun sitä on saanut huomattavasti liikaa. Hedelmien sokereista nyt on turha edes puhua. Ne eivät lihota vaikka kuinka yrittäisit. Leivän päälle laitettavan rasvankin voi vaihtaa esimerkiksi Keijuun joka sisältää omega 3-happoa.

        Liikunta ja monipuolinen ruokavalio se on se tarkoin, ei tarkota että pitäis siirtyä rehulinjalle.

        Selluliittipilleri - http://track.fi.cellinea.com/product/Cellinea/?uid=2484&sid=699&pid=122&bid=advandec Sain tilaukseni ajallaan ja tabletit toimivat hienosti.


    • että olet onnistunut!

      tosin uskon, ettet ollut laittanut tuohon kaikkea, mitä päivän mittaan syöt!

      Itse olen 170cm ja 60kg. Olen ollut hoikka koko ikäni ja minulla on luonnostaan pieni rasvaprosentti. Siitä huolimatta selluliittia on ja pysyy esim. pepussani (joka on siitä huolimatta hyvännäköinen ja saan siitä kehuja, eihän se selluliitti vaatteiden alta mihinkään näy ;) )

      Harrastan liikuntaa useita kertoja viikossa. Riippuu töistä, mitä ehdin tekemään, mutta ainakin yksi juoksulenkki ja 2x salilla teen joka viikko. Yleensä vapaapäivinä pitkä kävelylenkki koiran kanssa ja hyötyliikuntaa esim. pyöräilemällä töihin (7km/suunta).

      Syön monipuolisesti, paljon kasviksia ja hedelmiä, täysjyväviljaa, enimmäkseen vaaleaa lihaa ja maitotuotteita. Rasvaisia ruokia kartan, kun laittavat mahan sekaisin, tosin itsetehtyä pizzaa syön, mutta vähä-juustoisena. Olen melkoinen sokerihiiri, mutta olen nyt vihdoin, monen, todella monen vuoden yrittämisen jälkeen oppimassa karkkipäivään! Jee! Leivontaan en ikinä laita niin paljoa sokeria ja rasvaa kuin ohjeessa sanotaan, niin voin sitten syödä hyvällä omalla tunnolla :).

      Olen suht tyytyväinen vartalooni, vaikka ylä- ja alavartaloni ovatkin hieman "eri paria". Selluliiteista haluaisin kokonaan eroon, mutta tuskin onnistuu ikinä... kai se vain on hyväksyttävä tämä ikä...

    • ...

      Kuulostaa melko sairaalta ruokavaliolta. Kannattaa käydä testaamassa veriarvot. Ei varmasti ole kaikki kunnossa tuolla syömisellä.

    • jenzu

      itse olen nyt 170cm,80kg ja 20-vuotias. en tiedä miten olen päästänyt itseni tähän kuntoon. liikunta on epäsäännöllistä, välillä innostun kovasti bodypump:ista kun taas step/muut liian nopeat hyppylajit saavat minut yleensä kipeäksi (huimaus, polvisärky, päänsärky jne. vaikka joisin vettä paljon ja hengittäisin hyvin!)olen seurustellut 3 ja ½ vuotta, sitä ennen paino ollut 65. haluaisin päästä silloiseen painoon. kuitenkin "aloittaminen/innostuksen pitäminen" vaikeaa kun keskittyminen on paljon töissä ja lapsen suunnitelussa.mutta eihän sitä auttaisi kuin ruveta lisäämään kävelyä ja yrittää jos pystyisi käymään esim.step:issä ja vähentää kaikki ylimääräinen rasva, sokeri, suola ym. hiilihydraatit.

      • Heduska

        Itselleni kävi samoin että nyt jo 7 vuoden seurustelun aikana olen lihonut lihomistaan! (Mikä siinä on että kun aloittaa seurustelusuhteen, alkaa lihomaan! Useille ystävilleni kun on käynyt samoin!) 7 vuotta sitten painoin 63 kilon paikkeilla, pahimillaan painoni on lähennellyt 80 kiloa. Pituutta minulla on 172cm. Nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja pudottanut 5 kiloa, toiset viisi pitäisi nyt ainakin saada pudotettua. Olen päätäväisesti kulkenut pyörällä työmatkat(4km/suunta) ja kerran viikossa käynyt aerobic-tunnilla ja kerran tanssimassa. Ruokaremonttia olen myös tehnyt lisäämässä hedelmien ja kasvisten määrää sekä juonut litratolkulla vettä. Ennen söin iltaisin 3-5 leipää telkkaria katsoessani, mutta niistä olen nyt luopunut.. Jos jotain on pakko saada, niin popsin sitten hedelmiä esim. päärynälohkoja tai melonia.


    • että näin

      Just... joku normaalipainoinen kertoo miten on näännyttäny itsensä alipainoiseksi. Joo, tosi menestystarina on. Bravoo, otakaa kaikki nuoret mallia. Elämässähän ei muuta tärkeää ole.

      • Onnea!

        Mun mielestä hieno juttu! Tämähän vaan osottaa mielenlujuutta! Ehdottomasti nuorten ja miksei kaikkien pitäis ottaa mallia tästä, ja laihduttaa itsensä normaalipainoseks. Ei siinä oo kyse mistään miltä muille näyttää, vaan siltä että itselle tulee hyvä mieli ja kroppa on terveellisessä kunnossa. Se on tietenkin hankalampaa kun painoa on rutkasti enemmän...mut ei peli oo sillonkaan menetetty. Mulla on vähä samanlaiset tavotteet ku kirjottajalla, eli kesäks kuntoon ja ylimääräset pois. Mulla on 10 kiloa laihdutettavana ja toukokuussa uskon tavotteen toteutuvan. Lenkkeilyä, salilla käyntiä ja ruokailutottumusten muuttamista terveempään..muuta ei tarvita. Ei ole paljoa siis vaadittu oman hyvinvoinnin eteen. Tsemppiä muillekin! Rannalla nähdään! :)


    • ei ihan tajua

      Hmm siis uskomaton ruokavalio vaikka oliski vähän kärjistetty. Sitä en ymmärrä että miksi tankkaat yötä varten?? Päivällähän sinä energiaa tarvitset etkä yöllä...

      p.s leipä, tässä tapauksessa sämpylä ei saisi korvata lämmintä ruokaa

    • Lexil

      Itselläni aika samanlainen ruokavalio nyt kun pitää muutama kilo saada pois. Aamulla rahkaa ja bonaa makeutusaineella ja pellavansiemeniä. Päivällä lämmintä ruokaa - pieni annos n. leipälautasellinen. Kolmen tunnin päästä taas rahkaa ja bonaa tai täysjyvänäkkileipää päällä paprikaa ja kalkkunaa tai tonnikalaa. Siitä taas noin kolmisen tuntia ja sama annos. Illalla treenien jälkeen lämmintä ruokaa kalaa/kalkkunaa/kananmunia/vihanneksia/katkarapuja - mitä milloinkin mieli tekee mutta vähärasvaista - ja ei hiilihydraatteja. Ja pari kolme kertaa viikossa kermajäätelöä...=D.


      Joku sanoi että missä vihannekset - ei ne vihannekset ole onni ja autuus hoikkuuteen ja aika harvoissa on edes niitä vitamiineja. Kurkussa ei taida olla mitään eikä esim. jäävuorisalaatissa. Tomaatissa ja porkkanassa paljon A-vitamiinia mutta Mirandan ruokavaliossa löytyy tomaatti kastikkeesta - se riittää ja varsinkin jos joukkoon laittaa porkkanaa. Mirandan ruokavaliosta löytyvät kaikki tarpeelliset vitamiinit, kuidut ja hivenaineet - pitää vaan tietää mistä noista ruoka-aineista niitä löytyy...=)

      Ja ei tällä ruokavaliolla itseensä nälkään näännytä. Aineenvaihdunta on aina yksilöllinen juttu. Liikuntaa harrastava kuluttaa n. 1500-1800kcal päivässä. Mirandan ruokavaliolla kyllä pääsee tuohon 1500 kcal:iin, varsinkin tuon jäätelön ansiosta...=D.

      Ja on muuten nyt ihan sopivan painoinen...

    • minä

      Katkerat ja kateelliset akat siellä arvostelee ja valittaa. Ruokavaliossa ei ole mitään vikaa ja todella terve tapa on laihduttaa, hienoa!

    • jkoås

      Sellu on rikkaus, voin myydä sulle sitä aika halvalla, en tosin verottomana sillä se olisi laitonta. Tahdotko ostaa?

    • fattybetty
      • celluuuuuu

        Nää on photoshopilla tekaistuja suurin osa. Varmasti monelle on sellua, mut nuo nyt on melkein kaikki ihan liioiteltuja....


    • ninni3

      https://www.facebook.com/groups/1466182003626011/

      Wräppää itsesi kesäkuntoon!!! IT WORKS.. upea tuote joka kiinteyttää, parantaa aineenvaihduntaa, häivyttää raskausarpia, poistaa selluliittia sekä estää uuden muodostumista..luonnonmukaisia yrttejä
      TykkääTykkää ·

    • Tummapaahto

      Kahvia ja kaurapuuroa sisäisesti plus riittävästi liikunta. Kyllä lähtee.

    • fit and beautiful

      Selluista pääsin eroon päivittäisellä kuivaharjauksella, Callanetics-ohjelmalla (myös hyötyliikuntaa pävittäin), vähihiilihydraattisella ruokavaliolla, e-pillereiden lopettamisella sekä alkoholin ja tupakan pois jättämisellä. Selluvoiteet ym. pillerit voi jättää ostamatta, elämäntapamuutoksilla tulee tulosta :)

    • lkenVU

      Ei ollut anorexiaan kuolleella Isabellallakaan selluliittiä eikä muillakaan alipainoisilla. Mutta miten normaalipainoinen nainen saisi selluliitin pois?
      En halua laihduttaa yhtään enempää koska yläosa on jo sopiva.

    • kuuma2

      Liikunta oli minulla avainsana ja nimenomaan juoksumatolla tehty HIIT-harjoitus,ensin 15min siten,että kävelyä ja juoksua minuutti kerrallaan kutakin ja lopuksi 5min kävelyä.Tyhjällä mahalla ennen aamiaista.Kauhulla seurasin,kun joka puolella luki että selluliitti on ikuista ja löysä iho lähtee vain leikkaamalla,mutta onnistuinpas!Lisänä saliharkat 2xvko.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6649
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4300
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2730
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1603
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1094
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1051
    Aihe