erilaisten kasvissyöjien nimitykset

ovo-lakto-vege-pesco-pollol...

Niin tärkeä aihe, että kannattaa ihan nostaa erikseen tuolta lihmomis-ketjun uumenista.

Kyse siis on oikeista termeistä ja niiden käytöstä.
Ja sitten vääristä termeistä

laktovegaani, pescovegaani, ovovegaani. Niitä ei ole olemassakaan, vaan kyse on väärin muistetuista termeistä.

Vegetaari eli kasvissyöjä on henkilö, joka käyttää ravinnokseen vain (vai pääasiassa) kasvikunnan tuotteita. Jostain syystä määritelmään on tehty ajan kuluessa lievennyksiä. Luulenpa, että syynä on se, että aiemmin suuri osa kasvissyöjistä ei ollut sitä ihan omasta tahdostaan eikä oman harkinnan tuloksena, vaan moni oli sitä uskonnon vaatimuksesta (esim. buddhalaisuus, hindulaisuus ja lännessä päivän adventistit). Luulenpa, että noiden liha-etuliitteiden lisääminen vegetaari-sanan eteen on sieltä peräisin. Uskonnolliset liikkeet ja opettajat ovat halunneet antaa vähän lievennystä tiukkoihin sääntöihin: voit olla kasvissyöjä ja elää oppien mukaan, vaikka välillä syötkin kanaa ja kalaa. Taustalla on myös se, että punaista lihaa (eli lihaa, jossa on lihaskudoksen seassa verta, pidetään jotenkin pahempana kuin linnun tai kalan lihaa.

Minä kyllä poistaisin tuollaiset etuliitteet, jos vallan saisin. Kasvissyöjä on kasvissyöjä ja sekasyöjä sekasyöjä. Jos tarvitaan erikseen termiä sekasyöjälle, joka ei syö punaista lihaa tai syö eläinkunnan tuotteista vain kalaa, niin miksi siihen pitää sana vegetaari sotkea? Se kun ei oikeastaan kuulu asiaan lainkaan.

40

5082

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      miettinyt. Monet puhuvat itsestään kasvissyöjänä, mutta sitten selittävät kuinka kuitenkin syövät kalaa tai kalaa ja kanaa. (Tällaiseen olen törmännyt aika paljon). Siis eihän kala ja kana ole kasvista, vaan eläimestä tullutta lihaa. Varmaan nuo vegetaari nimitykset pönkittävät omasta mielestään kasvisyöjien olevaa itsetuntoa. Kokevat että he syövät terveellisemmin kuin "tavalliset" sekasyöjät, koska onhan heidän nimityksessä vegeaari! :D

      • 13. v kasvissyöjä.

        Itse pidän itseäni kasvissyöjänä, vaikka syönkin kanaa, kalaa, ja kananmunaa. On hyvin HYVIN ärsyttävää kohdata näitä ihmisiä, jotka eivät vaan tiedä kasvissyöjyydestä mitään. Tiedän monia, jotka ovat kasvissyöjiä terveydellisistä syistä, tai koska se olisi jotenkin "coolia", ja olen hyvin hyvin surullinen, että monet vaan päättävät ryhtyä kasvissyöjiksi, vaikka ovat ihan mielellään syöneet lihaa, ja tykkäävät lihasta, ja saattavat lopettaa sen kasvissyöjyyden, koska tulee "suuri kiusaus" syödä lihaa.
        Se tekee minut surulliseksi, koska itse en missään vaiheessa saanut päättää, että syönkö lihaa. vaiko enkö. Se vain tuli, muistaakseni kolme vuotta sitten kesällä. Silloin söin grillimakkaraa, ja siinä oli jotain, joka oli sitkeää, ja sellaista "kirkkaan" väristä, niinkun "läpinäkyvää" mutta ei aivan.. Siitä lähtien, söin makkaraa todella tarkasti, ja huomasin, että olen vaistomasiesti ruvennut erottelemaan pienimmätkin palat, jotka ovat jollain tapaa sitkeitä tms. Sitten se vain tuli, että kun söin makkaraa, se rupesi oksettamaan, en vain kyennyt enää. Tykkäsin vielä jauhelihasta, nakeista yms. Sitten kerran, söin nakkia, ja jotenkin rupesi siitä oksettamaan, ja sanoin äidilleni, etten pysty syömään sitä. Äitini on onneksi aina ymmärtänyt minua tässä kasvissyöjyydessä (olen siis pian 13v. tyttö..) Sitten jotenkin tuli, etten vaan pystynyt syömään enää mitään lihaa, varsinkaan makkaraa, tai jauhelihaa. Se rupesi aina oksettamaan, tuli huono olo jnejne.. Sitten kerran koulussa, minut pakotettiis itkien syömään sellainen jauhelihapihvi tai sellainen. Siitä sitten syttyi koulun ja kodin välillä pienoinen taisto, ja lopulta opettajat sitten sanoivat, etten kasvisruokavalioon saa koulussa mahdollisuutta, vana ainakin maistaa on pakko. Nyt myöhemmin, olen ruvennut ns. "taistelemaan" kasvissyöjien puolesta. Varsinkin koulussa. En todellakaan aio enää ikinä alistua siihen, että joudun itkien syömään jauhelihaa. Tai ylipäätänsä mitään muutakaan. Enkä siihen, että terveyden hoitaja käskee "totuttelemaan syömään lihaa". Tämä kuulostaa monesta varmasti hyvin pieneltä ja mitättömältä, mutta minulle se on hyvin suuri asia. Joten toivon, että kaikki ymmärtäisivät, ettei kaikki vain rupea kasvissyöjäksi, tai että jos syö kalaa ja kanaa, niin jotenkin yrittää luistaa kasvissyöjyydestä, sillä itse ainakin syön kanaa ja kalaa, koska pidän niistä, enkä syö lihaa, koska en vain pysty.

        p.s. minusta on hyvä, että on noita nimityksiä, eri kasvissyöjille. ; D

      • Vegaani
        13. v kasvissyöjä. kirjoitti:

        Kauheaa jossei koulussasi tarjota kasvis ruokaa mutta ite oon sitä mieltä että kasvissyöjä ei syö kalaa, kanaa, lihaa tai liivatetta ja ihminen joka ei syö punaista lihaa on lihansyöjä joka ei syö punaista lihaa mutta toisaalta mulle ei ainakaan oo mitään väliä miksi mua kutsutaan ja oon nyt siis ite 12v ja oon ollu ehkä viis vuotta kasvissyöjä. Sisko on vegaani ollut 9 vuotiaasta asti ja sille tuli vasta lukiossa vegaaninen ruoka kouluun mutta mulla on kyllä ollu ykkös luokasta asti kasvisruoka.

    • Mitenkä tähän liittyy eläinperäisten maitotuotteiden syönti: maito, juusto, viili, jugurtti, maitopohjainen jäätelö yms?

      Syökö mainitsemasi vegetaari näitä?

      Ja tuolla vähän muualla mainittu äidinmaito? En kylläkään ymmärtänyt sitä saivartelua, että äidinmaito käy kun ihminen ei ole eläin. Pyhä yksinkertaisuus! Kummalla meistä on ymmärryshäiriö tunne-elämässä? Varmaan asialle löytyy ymmärrettävämpi selitys, mutta tuo ei nyt puraissut minuun.

      Onko tällainen vegaanilapsi sitten materlactovegaani - noin niinkuin leikkisästi kääntäen? Kunnes ihan itse päättää, että nyt tämä sekasyönti loppui ja pudottaa omasta tahdostaan etuliitteen pois?

      Aivan asiallista keskustelua haluan enkä vinoilla asiasta. Minulle kasvisruokailu tai sekasyönti ei ole suurikaan ongelma ruokataloudessani - olen vain aina ihmetellyt näitä alalahkon alalahkoja ja millä perusteella ihminen itsensä mihinkäkin osastoon lokeroi. Fysiologiset ja lääketieteelliset perusteet toki ymmärrän, useimmat eettisistäkin perusteista, mutta kaikki ei uppoa, ei millään.

      • äidimaidosta

        Vegaani ei käytä eläinkunnantuotteita, koska ei hyväksy eläinten hyödyntämistä/riistoa.

        Itse, omaa lastaan imettäessään, hän tekee sen vapaaehtoisesti, ilman riistosuhdetta. Tuotantoeläimellä ei ole ollut tätä valinnanvapautta ->riistoa.

    • Muumi.

      Tuntuu, että jotkut ovat tehneet näistä eri nimityksistä vähän liian vaikean asian itselleen. Minulla ei ole ainakaan koskaan ollut mitään vaikeutta ymmärtää nimityksiä, koska ne on loppujen lopuksi tosi loogisia.

      Onhan se kyseenalaista, voiko jotain lihaa (yleensä vaaleaa lihaa) syövä olla kasvissyöjä, mutta väittäisin että punaisesta lihasta luopuva on länsimaissa keskivertoa enemmän kasvissyöjä. Punaista lihaahan täällä syödään huomattavasti enemmän kuin valkoista. Lihan syönti jää automaattisesti vähemmälle "normaaliin" sekasyöntiin verrattuna, kun jättää juuri punaisen lihan pois. Jos vielä on niin että vaaleat lihat ovat harvinaista "herkkua", ja muuten syödään pääasiassa kasvisruokaa, niin minun puolestani sen vegetaari/vegetaristi -jälkiliitteen voi laittaa siihen loppuun.

      Omalta kohdaltani voin sanoa, että sanoin olevani kasvissyöjä (vegetaristi) ja valitsin mieluummin kasvisruuan silloinkin kun vielä kalaa söin. Oli huomattavasti kätevämpää sanoa olevansa "kasvissyöjä, mutta voin syödä kalaa" kuin että "Olen sekasyöjä, joka ei syö mitään muuta lihaa kuin kalaa".

      • juntti

        Olen humalahakuinen lihansyöjä.

      • Onko tutkittu kuinka paljon vegetarismi vaikuttaa anoreksian puhkeamiseen vai vaikuttaako yhtään? Tuntuisi kuitenkin siltä, että näille kahdella asialla olisi jotain korrelointia, koska kummassakin vähän jopa sairaalloisen tarkasti kontrolloidaan sitä, mitä omaan itseensä suodatetaan ja mielenkiinto suuntautuu paljolti ulkopuolelta sisäänpäin.

        Varmaan väitätte, että olen aivan väärässä, mutta tuttavapiirissäni on tuore tapaus, missä anoreksia puhkesi - tai ilmeni - alkavana vegetarismina. Tyttösen koko elämä käpertyi sen miettimiseen, mitä sai syödä ja mitä ei.

        Voiko vegetarismi olla joskus pikemminkin syömishäiriö kuin eettinen ratkaisu?

      • voi olla,
        crudo kirjoitti:

        Onko tutkittu kuinka paljon vegetarismi vaikuttaa anoreksian puhkeamiseen vai vaikuttaako yhtään? Tuntuisi kuitenkin siltä, että näille kahdella asialla olisi jotain korrelointia, koska kummassakin vähän jopa sairaalloisen tarkasti kontrolloidaan sitä, mitä omaan itseensä suodatetaan ja mielenkiinto suuntautuu paljolti ulkopuolelta sisäänpäin.

        mutta esim. urheiluharrastus voi olla osa syömishäiriötä. Uskonnosta, äitisuhteesta, harrastuksista tai ravinnosta voi toki etsiä syitä, mutta tuskin mitään yksiselitteistä "syytä" löytyy sen helpomminsyömishäiriöön, kuin muihinkaan mielenterveyden häiriöihin...

        Mikään ruokavalio ei aiheuta mielisairautta, vaikka voi olla osa oiretta.

        Olihan saksassa se miespari, jotka yhdessä paistoivat toisen peniksen ja lopuksi tämä amputoitu tuli suuremminkin syödyksi kumppaninsa toimesta (ja omasta toiveestaan). Oliko tämä äärimmäistä sekaravinnon hyödyntämistä vai hulluutta?

      • en ole tutkinut, mutta ...
        crudo kirjoitti:

        Onko tutkittu kuinka paljon vegetarismi vaikuttaa anoreksian puhkeamiseen vai vaikuttaako yhtään? Tuntuisi kuitenkin siltä, että näille kahdella asialla olisi jotain korrelointia, koska kummassakin vähän jopa sairaalloisen tarkasti kontrolloidaan sitä, mitä omaan itseensä suodatetaan ja mielenkiinto suuntautuu paljolti ulkopuolelta sisäänpäin.

        Varmaan väitätte, että olen aivan väärässä, mutta tuttavapiirissäni on tuore tapaus, missä anoreksia puhkesi - tai ilmeni - alkavana vegetarismina. Tyttösen koko elämä käpertyi sen miettimiseen, mitä sai syödä ja mitä ei.

        Voiko vegetarismi olla joskus pikemminkin syömishäiriö kuin eettinen ratkaisu?

        voisi ajatella, että vegetarismilla ja anoreksialla on sellainen epäsuora yhteys, että ne molemmat voivat esiintyä samassa tilanteessa. Eli ajatellaan jotain "tyttöstä", joka murrosiän alkutaipaleella kokee monenlaisia paineita. Yhtäältä ne ovat ulkonäköpaineita, pitää olla naisellinen, kaunis ja hoikka, ja toisaalta naiseksi muuttuva oma keho tuntuu vieraalta. Toisaalta sitten ihan tästä riippumatta on nuoren henkinen kehitys, jossa etsitään kovasti totuutta ja oikeaa tapaa elää. Siihen kuuluu eettisyys ja myötätunto heikkoja ja sorrettuja kohtaan. Ja sitten vielä tarve hoivata, joka näkyy usein eläinrakkautena.

        Nämä kaikki syyt voivat myötävaikuttaa kasvissyönnin valitsemiseen. Mutta kuitenkaan mitään loogista yhteyttä ei kasvissyönnin ja anoreksian välillä ole. Ne vain esiintyvät samassa tilanteessa.

        Näin ollen, kun määritelmistä puhutaan, ei ole oikein määritellä kasvissyöjiä anorektikoiksi. Myöskään kasvissyöjän ja ortorektikon välille ei pidä vetää liian suoraa yhteyttä. Ortorektikko on siis henkilö, jolla terveellisten elintapojen noudattaminen on muodostunut pakkomielteeksi. Sairaudet siis erikseen. Kaikki inhimilliset piirteet, mm. huolehtivaisuus, pelko, suojelun tarve, voivat muuttua joissain tilanteissa sairauksiksi.

        Eikä voida todellakaan sanoa, että kasvissyönti aina pahentaisi anoreksiaa. Voi myös olla niin, että kasvissyönti on tie, joka auttaa anorektikkoa: kasviksia kun voi syödä tuntematta huonoa omaatuntoa eläimiä kohtaan, ja lisäksi kasvikset eivät lihota. Varsin houkuttelevaa siis kaikin puolin. Tältä kannalta minä tutkisin erityisesti sitä, miten kasvissyöntiä voidaan käyttää anoreksiasta parantamiseen.

      • ajatukset päästäni
        crudo kirjoitti:

        Onko tutkittu kuinka paljon vegetarismi vaikuttaa anoreksian puhkeamiseen vai vaikuttaako yhtään? Tuntuisi kuitenkin siltä, että näille kahdella asialla olisi jotain korrelointia, koska kummassakin vähän jopa sairaalloisen tarkasti kontrolloidaan sitä, mitä omaan itseensä suodatetaan ja mielenkiinto suuntautuu paljolti ulkopuolelta sisäänpäin.

        Varmaan väitätte, että olen aivan väärässä, mutta tuttavapiirissäni on tuore tapaus, missä anoreksia puhkesi - tai ilmeni - alkavana vegetarismina. Tyttösen koko elämä käpertyi sen miettimiseen, mitä sai syödä ja mitä ei.

        Voiko vegetarismi olla joskus pikemminkin syömishäiriö kuin eettinen ratkaisu?

        olen meinaan miettinyt samaa. ja olen tullut siihen tulokseen että vegetarismi on tietyn asteinen syömishäiriö (ei tietenkään kaikilla) myönnän jopa itselläni olevan ,ensin jätin lihat pois pikkuhiljaa jäi maitotuotteet, kanamuna....ja joka kerran kun syystä tai toisesta joudun syömään esim. maitotuotteita sisältävää ruokaa olen hirveän pettynyt itseeni.
        "Voiko vegetarismi olla joskus pikemminkin syömishäiriö kuin eettinen ratkaisu?" VOI OLLA

      • edes jotenkin

        "...koska kummassakin vähän jopa sairaalloisen tarkasti kontrolloidaan sitä, mitä omaan itseensä suodatetaan ja mielenkiinto suuntautuu paljolti ulkopuolelta sisäänpäin."

        Vegetaristi ei syö eläimiä, onko se sairaalloisen tarkkaa kontrollia? Kelpaako sinulle kaikki koppiksista, etanoiden kautta koiriin, kissoihin, kädellisiin ja jopa lajitovereihin? Missä on ns. "normaalin" raja ja minkä poissulkeminen ruokalistalta on sairaaloista kontrollia?

      • Josuli

        on sairaus ajatusten ja minä-kuvan vääristymä joka lähtee päänupista. Se voi tulla kenelle tahansa ruokavalioon katsomatta. Yksi ystäväni on ammatti balettitanssija, ja ennenkuin tunsin hänet, hän kärsi anoreksiasta jonkin aikaa. Hän on sekasyöjä.

      • pescopollolihaani
        ajatukset päästäni kirjoitti:

        olen meinaan miettinyt samaa. ja olen tullut siihen tulokseen että vegetarismi on tietyn asteinen syömishäiriö (ei tietenkään kaikilla) myönnän jopa itselläni olevan ,ensin jätin lihat pois pikkuhiljaa jäi maitotuotteet, kanamuna....ja joka kerran kun syystä tai toisesta joudun syömään esim. maitotuotteita sisältävää ruokaa olen hirveän pettynyt itseeni.
        "Voiko vegetarismi olla joskus pikemminkin syömishäiriö kuin eettinen ratkaisu?" VOI OLLA

        Intomielinen lihansyönti ja kasvisten raivoisa välttäminen eli tuollainen perijunttimaisuus voidaan toki sekin katsoa syömishäiriö, vaikka meidän yhteiskunnassamme sitä pidetään jotenkin normaalina ja miehekkäänä. Eikä sellaisen elintavan seurauksina tulevia sairauksiakaan aina edes pidetä tuon elintavan syynä vaan ihan "normaaleina" sairauksina.

        Ja toisaalta sitten voidan kyllä pitää aikamoisena luonnehäiriönä sitä, että ihminen syyllisyyttä tuntematta elintavoillaan aiheuttaa tuskaa muille eläville olennoille. Se, että itsepintaisesti kieltäytyy näkemästä asiaa noin, ei kait tee sitä olemattomaksi.

      • edes jotenkin kirjoitti:

        "...koska kummassakin vähän jopa sairaalloisen tarkasti kontrolloidaan sitä, mitä omaan itseensä suodatetaan ja mielenkiinto suuntautuu paljolti ulkopuolelta sisäänpäin."

        Vegetaristi ei syö eläimiä, onko se sairaalloisen tarkkaa kontrollia? Kelpaako sinulle kaikki koppiksista, etanoiden kautta koiriin, kissoihin, kädellisiin ja jopa lajitovereihin? Missä on ns. "normaalin" raja ja minkä poissulkeminen ruokalistalta on sairaaloista kontrollia?

        En minä pysty vetämään rajaa "normaalin" ja "epänormaalin" välille - kaikkihan on tässä maailmassa varsin suhteellista. Ja jos omasta mielestäni pystyisin joskus tällaiseen rajanvetoon, olisi maailmankuvani todella mustavalkoinen. Viimeksi teini-ikäisenä näin maailman selvästi - oikea ja väärä oli tiukassa otteessa. Sittemmin olen arvannut ruveta epäilemään kaikkea - jopa itseäni..

        Mutta enemmistö meistä ei välitä niinkään paljon siitä, mitä sisäänsä pistää - eikö totta? Hyvin suuri osa maailman väestöstä ei voi edes kontrolloida sitä mitä syö - tärkeintä on, että on edes joku energianlähde, kasvis- tai lihapohjainen, että elämä ylipäänsä jatkuisi. Ja nämä ihmiset syövät kyllä "koppiksista, etanoiden kautta koiriin, kissoihin, kädellisiin ja jopa lajitovereihin".

        Mutta varsin pieni osa meistä suhteellisen hyvinvoivista ihmisistä kontrolloi syystä tai toisesta tarkoin sitä, mitä syö. Syitä varmaan on monia, mutta pääosin kai kaksi: terveydelliset ja eettiset. Ja terveydellisistä syistä löytyy kai myös kaksi porukkaa: fysiologiset ja mielenterveydelliset.

        "Syön kasviksia, koska haluan näyttää hyvältä, laihalta, halutulta ja voida hyvin - ja siksi oksennan salaatinkin pytyyn"

        "Syön kasviksia, koska kunnioitan elämää - ja tunnen oloni murhaajaksi kun juon lasin maitoa"

        Kaksi tietä - aika lailla sama lopputulos. Toisaalta kuuluvat kasvitkin luomakuntaan, mutta kun pelkällä kivenpurennalla ei elä!

        Tämä ero ja yhtäläisyys minua kiinnostaa. Kuinka paljon nämä kaksi tietä loppujen lopuksi eroavat ihmisen mielessä - tukeeko toinen toistaan, johtaako jompikumpi toiseen vai onko toinen sitä "normaalia" ja toinen "epänormaalia".

        Vastaathan kun minä en tiedä - minä vain etsin?

      • saivartelua

        Mikään ei ole mustavalkoista - mutta jotain rajanvetoja voi sentään tehdä. Mainitsemasi "kontrolli": Kaikki kasvissyöjät eivät ole terveysintoilijoita (mitä jokaisen salaatinkin oksentaminen ei enää ole) tai eettiset syyt tarkoita jatkuvaa syyllisyyttä. Tällaisen ajattelun taustat ovat vain syvälle pinttyneissä käsityksissä ja ennakkoluuloissa.
        Ensinnäkin, kasvissyönti ei ole vaikeaa. Terveellinen kasvisruoka ei tarkoita jokaisen suupalan kyttäystä, kyllä perusravitsemustieto ja kokonaisuus suurpiirteisesti katsottuna riittää. Niitä yksinkertaisimpia totuuksia oli ruokavalio mikä tahansa.
        Toisekseen, miksi ihmeessä kukaan kavissyöjä joisi maitoa jos siitä tulee huono omatunto (ja vieläpä kun kaupasta saa soija/kauramaitoakin)? Ihan kuin kaikki edes pitäisivät maidosta (yök) ja se olisi joku vegaanin himoitsema "kielletty hedelmä"...
        Syömishäiriöiden ainoa selvä yhteys voidaan vetää huonoon itsetuntoon ja sitä kautta psyykkeen ja minäkuvan vääristymiseen. Kaikki muu ympärillä on vain oireita.

        Tunnen (parantuneita) syömishäiriöisiä jotka aloittivat kasvissyönnin "koska salaatti on kevyttä" ja myös siksi, ettei kukaan ala epäilemään mitään: Suomalainen ruokakulttuuri kun on sellainen, että jos lihan jätät pois, ei siihen lautaselle juuri mitään jää. Tällöin kasvissyönti on kuitenkin seuraus häiriölle, ei sen syy (eikä voi pohjimmiltaan missään tilanteessa ollakaan).

        En nyt sano etteikö kasvissyöjä voisi sairastua syömishäiriöön. Tietenkin voi. Sitä suuremmalla syyllä pitäisi tehdä selvä ero eettisen ja sairaudesta johtuvan kasvissyönnin välille. Jos hoidossa vedetään suora viiva näiden asioiden välille ilman sen kummempia selvityksiä, ei potilas ainakaan parane. Lihansyöntiin pakottaminen on kasvissyöjäpotilaalle "hieman" eri asia kuin sekasyöjäpotilaalle. Kyllähän paino saattaa nousta, mutta suhde ruokaan vääristyä entisestään. Sitäpaitsi paino nousisi oikeanlaisella kasvisruuallakin.

      • kun syön

        kaikkea muuta paitsi en kalaa? Lokeroikaa nyt!

      • Tasapaino 00
        crudo kirjoitti:

        Onko tutkittu kuinka paljon vegetarismi vaikuttaa anoreksian puhkeamiseen vai vaikuttaako yhtään? Tuntuisi kuitenkin siltä, että näille kahdella asialla olisi jotain korrelointia, koska kummassakin vähän jopa sairaalloisen tarkasti kontrolloidaan sitä, mitä omaan itseensä suodatetaan ja mielenkiinto suuntautuu paljolti ulkopuolelta sisäänpäin.

        Varmaan väitätte, että olen aivan väärässä, mutta tuttavapiirissäni on tuore tapaus, missä anoreksia puhkesi - tai ilmeni - alkavana vegetarismina. Tyttösen koko elämä käpertyi sen miettimiseen, mitä sai syödä ja mitä ei.

        Voiko vegetarismi olla joskus pikemminkin syömishäiriö kuin eettinen ratkaisu?

        Vegetarismi ei ole merkki syömishäiriöstä, vaikka toki yksittäisiä porttiteorioita tähänkin kategoriaan voi mahduttaa. Ongelmasyöjää ei ensisijaisesti kiinnosta etiikka tai terveellisyys, vaan päinvstoin. Syömishäiriöinen on kiinnostunut subjektiivisesta kehonkuvastaan ja anoreksiaan kallistuvan psyyke tavoittelee nopeaa painonlaskua, jolla ei ole ympäristön tai painoindeksin kanssa mitään tekemistä.

    • kasvissyöjä

      syön kerran viikossa tai harvemmin kalaa en käytä muita eläinkunnantuotteita....hyvällä omallatunnolla voin sanoa kyllä itseäni kasvissyöjäksi.VAI??? ;)

      • tohtori Nykerö

        Se, mitä itse tunnet, on tietysti sinun asiasi, ja ihan hyvä niin.

        Mutta minä kyllä sanoisin, että olet osittain kasvissyöjä eli kasvissyöjä, joka syö joskus kalaa.

        Ja maidosta:
        Minusta näinä tehomaatalouden aikana maidon ja erityisesti juustojen käyttö on ihan samanlaista riistoa kuin lihan syöntikin. Juustossahan on maidon lisäksi surmattujen vasikoiden vatsasta otettuja entsyymejä, joita on käytetty juoksutteena. Ihan sama liivatteen kohdalla. Jotkut kasvissyöjät ajattelevat, että siitä ei tarvitse välittää vain siitä syystä, että se ei näy muuten kuin tuoteselosteissa. Liivatehan on, jos joku ei tiedä, teurasjätteistä keitettyä limaa.

        Minun omatuntoni mukaan ainakaan eettinen, eli eläimiä ajatteleva kasvissyöjä ei noita päivittäin käytä.

        Itse olen vegaani, ja täytyy kyllä sanoa, että minua riipii aika pahasti kun kuulen jonkun eläinkunnan tuotteita käyttävän nimittävän itseään vegaaniksi. Koen sen jotenkin omaa vakaumustani loukkaavaksi. Tosin en kovin vahvasti, joten näiden nettipalstojen ulkopuolella en yleensä kommentoi asiaa kuin itsekseni.

        Eikä kyse ole tosiaankaan siitä, että nokka pystyssä tuntisin itseni paremmaksi ihmiseksi, ja muut kasvissyöjät siinä samalla. Ei nokka pystyssä, mutta muuten: minusta kun kasvissyönti ja eläinten riiston lopettaminen on parempi, ja toivoisin kaikkien ihmisten noudattavan samaa periaatetta. Se kuuluu minulla paremman maailman ihanteisiin suvaitsevaisuuden, väkivallattomuuden, ekologisuuden ja monen muun asian lisäksi.

      • tietenkään

        kala ei ole kasvis vaan eläin, joten sekasyöjä olet. Toisaalta, mitä sitten?

    • ruokavalio

      luetaan kai tuorekasviruoaksi, vaikka kala sallitaan kerran viikossa.

      Olen ollut nyt pari kuukautta kasvisruoilla. Lihan pois jättäminen oli helppo ratkaisu. Mitään eettisiä asenteita minulla ei lehmiä ja sikoja kohtaan ole, vaan vältän heitä nyt terveyteni takia. Liha, rasva, sokeri ja suola, ja maitotuotteet, kuulemma (monien mielestä - mutta kukapa sen varmaksi tietää) edesauttavat syövän kasvua. Niinpä aloin pureskella porkkanaa ja opettelin käyttämään soijauutetta ja tofua.

      En siis ole vegaani, koska minulle tämä ei ole eettinen ratkaisu. Käytän nahkakenkiäkin. Vegetaristikaan en kai sitten ole. Mikrobiootikko?

      Jos menen ravintolaan, sanoisin olevani kasvissyöjä. Tietääkö kukaan, onko olemassa makrobioottisia ravintoloita? Japanilainen ruoka taitaa olla siihen päin kallellaan?

      • Josuli

        et käytä ruoassa mitään eläinperäistä niin olet silloin vegetaari. Vegaani taas on joku joka ei käytä mitään eläinperäistä tuotetta missään. Itse pyrin vegetaariksi, ja toivottavasti elävän ravinnon syöjäksi, tai ainakin yritän lisätä elävän ravinnon osuutta ruokavaliossani :)

      • kasvissyöjä,
        Josuli kirjoitti:

        et käytä ruoassa mitään eläinperäistä niin olet silloin vegetaari. Vegaani taas on joku joka ei käytä mitään eläinperäistä tuotetta missään. Itse pyrin vegetaariksi, ja toivottavasti elävän ravinnon syöjäksi, tai ainakin yritän lisätä elävän ravinnon osuutta ruokavaliossani :)

        koska vihaan porkkanoita. Lehmää en syö, koska rakastan lehmiä. Ja kuljen paljasjaloin tietysti.

      • Josuli
        kasvissyöjä, kirjoitti:

        koska vihaan porkkanoita. Lehmää en syö, koska rakastan lehmiä. Ja kuljen paljasjaloin tietysti.

        ...

      • Josuli kirjoitti:

        et käytä ruoassa mitään eläinperäistä niin olet silloin vegetaari. Vegaani taas on joku joka ei käytä mitään eläinperäistä tuotetta missään. Itse pyrin vegetaariksi, ja toivottavasti elävän ravinnon syöjäksi, tai ainakin yritän lisätä elävän ravinnon osuutta ruokavaliossani :)

        Minä en taasen halua, että kukaan määrittelee minua miksikään. Varaan itselleni oikeuden määritellä itseni, miksi haluan ja hallita itse omia ajatuksiani.

        Kiellän rakentamasta minulle mitään etu- ja takaliitteitä - olkoon ovo, lacto, fenno, pesco, pollo, demi, semi, fruit tai elävän ravinnon syöjä. Ajatukseni ja tekoni kulkevat vapaina kaiken maailman pelloilla, hedelmätarhoissa, kasvismailla ja navetoissa. Nautin Äiti Maan minulle suomista anneista täysin rinnoin - tietysti huomioiden, että annettua tulee vaalia, kasvattaa ja suojella eikä tuhota sukupuuttoon. Ihmiset mukaan lukien.

        Kaikkea riittää kaikille tasan jaettuna ja oikein käytettynä.

      • täällä siis puhutaan minusta

        tiedättekö muuten mikä on kruudovegetaari?

        No, se on sellainen vanha katkera hölmö, joka on joskus nuoruudessaan halunnut kasvissyöjäksi, muttei selkäranka pitänyt vaan hän kavereitten silmän välttäessä paineli nakkarille. Siitä hän niin katkeroitui, että omaatuntoaan lievittääkseen riekkuu kasvissyöjien palstoilla kiusaamassa. Asiallisuuden ja tiedonhalun kaavussa tyrkyttää vanhoja vitsejä kuten "ei äidinmaitoa vegetaareille", "kasvissyöjät ovat anorektikkoja" yms. Ja joka kääntessä kun ruokaohjeista puhutaan, hän yrittää ujuttaa niihin lihanpaloja. Sitten hän tekee näennäisesti asiallisia keskustelunaloituksia, joihin on piilotettu jokin kasvissyöjiä pilkkaava piikki. Tai sitten ne ovat vain siksi, että pelkkiä otsikoita selaava näkisi ennen muuta kasvissyönnin ongelmallisuuden.

        Ei vain, minä tietysti pilailen. Ei tuollaisia ihmisiä oikesti olekaan. Ei ainakaan -vegetaari-liiteellä, eikä niillä tietenkään ole kasvisruokapalstan kanssa mitään tekemistä.

      • täällä siis puhutaan minusta kirjoitti:

        Ja minä kun luulin, että kasvissyönti kasvattaisi riittävästi itsetuntoa antautua asialliseen keskusteluun, mutta nähtävästi näin ei olekaan laita.

        No, onneksi nuoruus on sairaus, joka paranee ajan myötä.

        Jää kasvamaan, oras!

      • kasvispalstalla

        No, sinun puoleltasi on tuo asiallisuus on ollut vähän niin tai näin. On tullut sellainen vaikutelma, että haluat polkea lokaan ja saattaa huonoon valoon kasvissyöjät, nimenomaan eettisistä, ekologisista ym. syistä kasvisruokaa syövät, ja myös ne, jotka syö lihaa ja eläinkunnan tuotteita joskus tai vähäsen.

        Vaikka kommenttisi onkin puettu näennäiseen asiallisuuden kaapuun, minusta niistä paistaa läpi ilkeys, vihamielisyys ja asenteellisuus. Haluat jatkuvasti kääntää huomioon kasvissyönnin ongelmiin, joista monet ovat kuvittelua ja saivartelua.

      • kasvispalstalla
        kasvispalstalla kirjoitti:

        1. kappaleen loppu:
        siis haluat polkea lokaan ja saattaa huonoon valoon ... myös ne, jotka EIVÄT syö lihaa ja eläinkunnan tuotteita joskus tai vähäsen.

        ts. minulta jäi tuo eivät sana pois. Pahoittelen.

    • ihan ymmärrettävää

      Haukut muita nimitysten sotkemisesta ja itse sotket vegaanin ja vegetaristin. Sana pescovegaani on täysin mahdoton koska vegaani ei käytä mitään eläinkunnan tuotteita. Ja oikea sana on siis vegetaristi eikä vegetaari. Kannataisi itse tarkistaa termit ennen kuin alkaa niitä käyttämään kun menee noin pahasti pieleen kuten sulla. Omasta mielestäni jokainen saa kutsua itseään ihan miksi haluaa!

      • ???? ????

        Kenellehän tuo oli tarkoitettu? Aloittaja ei einakaan sotke nimityksiä, puhuu pescovegaaneista sanoen nimitystä vääräksi. Pescovegaani maitaan siksi, että tuolla aiemmassa keskustelussa joku väitti olevansa sellainen.

        Eikä tässä nyt ole tosiaankaan kysymys mistään toisten haukkumisesta vaan asioiden selventämisestä.

        Katsopas muuten itse sanakirjasta nuo sanat

        vegetaari, vegetarianus, kasvissyöjä, vegetariaani, vegetaristi ovat kaikki synonyymejä eli samaa tarkoittavaia sanoja: "henkilö, jonka ruokavalio koostuu pelkästään kasvisperäisestä ruuasta".

        Pescovegaani siis on todellakin täysin mahdoton, ihan yhtä mahdoton kuin nahkakenkävegaani tai hunajavegaani tai eläinkoevegaani.

    • Vegetaristisella ruokavalio...

      Lainaus:
      Vegetaristisella ruokavaliolla käsitetään yleensä sellaista ruokavaliota, johon ei kuulu mitään lihaa eikä verituotteita, mutta johon kuuluvat yleensä maitotuotteet ja kananmuna. Vegetarismin variaatioita erotetaan toisistaan eri etuliittein. Esimerkiksi kasviksia ja kananmunaa käyttävä henkilö on ovo-vegetaristi ja maitoa sekä kananmunaa käyttävä on lakto-ovo-vegetaristi. Henkilö, joka käyttää ainoastaan maito- ja kasvikunnan tuotteita on lakto-vegetaristi.

      Henkilöitä, jotka eivät käytä mitään eläinkunnasta peräisin olevia ruoka-aineita, kutsutaan yksinkertaisesti vegetaristeiksi. Ravitsemustieteellisissä tutkimuksissa käytetään selvyyden vuoksi termiä ”strict vegetarian” (tiukka vegetaristi). Monet ”tiukat vegetaristit” ovat itse asiassa vegaaneja, jotka välttävät kaikkia eläinkunnasta peräisiä olevia tuotteita muussakin kuin ruokavaliossaan.

      Tunnetuimmat etuliitteet

      * ovo - muna
      * lakto - maito
      * fenno - vain Suomessa tuotettuja kasviksia

      Seuraavat etuliitteet ovat vegetarismin määritelmän vastaisia. Niiden syntyyn on vaikuttanut todellisten vegetaristien tarve erottua henkilöistä, jotka syövät joitain – mutta eivät kaikkia – lihatuotteita.

      * pesco - kala
      * pollo - kana ja muut linnut
      * demi - ei syö nisäkkäiden lihaa
      * semi - syö vain harvoin nisäkkäiden lihaa

      Lisäksi

      * Fruitaristi tarkoittaa henkilöä, joka syö vain hedelmiä ja pähkinöitä.
      * Elävän ravinnon syöjät ovat vegetaristeja, jotka syövät kypsentämätöntä ruokaa.

    • Kun tämä erinomainen tapa määritellä itsensä osaksi jotain pulpahtaa - vähän kuin Hells Angelsin klubiliivit - aina ajoittain tällä palstalla ja erityisesti tuo ero "punaisen" lihan ja "valkoisen" lihan syöjiin, en voi olla panematta tähän kirjoitusta, jota taritsin tuolla vegaanipalstalla, missä myös käytiin samanlaista keskustelua. Kukaan äimän käistä ei kommentoinut mitenkään enkä oikein uskonut, että juttuni nieltiin kommenteitta.

      Koska mielestäni kanan osalla maailmankaikkeudessa eikä naudan osalla ole nyt niin juurikaan suurta eroa niin syytä täytyy hakea jostain muualta. Kävisikö seuraava selitykseksi:

      Kun tällä palstalla usein käydään keskustelua siitä kuinka puhdasoppinut kukin on ja mihin kategoriaan kulloinkin kuuluu, niin haluaisin kertoa erään historiaan liittyvän seikan.

      Usein katsotaan broilerin ja muun linnunlihan olevan ikäänkuin eri kastissa kuin nauta, sika yms. liha - jotenkin puhtaampaa ja synnittömämpää - askel kohti kasvissyöntiä ja jopa vegaania. Miksi ihmeessä?

      Asia juontaa jo keskiaikaan, jolloin oli useita erilaisia paastoja: eri viikonpäiviä, eri kirkollisia juhlapäiviä ja paastoaikoja. Varsinkin munkeilla ja nunnilla oli vaikeaa, koska keskiaikainen ruokavalio muodostui ilman lihaa vähän yksitoikkoiseksi kun ruoanlaittotaito ei vielä ollut kovin kehittynyttä eikä monipuolisia raaka-aineita ollut saatavilla.

      Luostarin abstinenssi käsitti pidättäytymisen lihasta, kananmunista, maitotuotteista sekä joskus myös viinistä. Myös seksuaalinen kanssakäyminen oli tietysti kielletty paaston aikana kaikilta. Vapautuksia myönnettiin raskaana oleville naisille, vanhuksille ja sairaille, kerjäläisille sekä joillekin muille ryhmille.

      Kiistaa käytiin siitä, mikä on lihaa ja mikä ei. Kalan ei katsottu olevan lihaa ja siitäkin syystä luostarit olivat usein jokien varrella. Kalan syönti alkoi kuitenkin tympiä ja siksipä lihan käsitettä pyrittiin laajentamaan: hanhet ja muut vesilinnut eivät olleet yhtäkkiä lihaa, koska niillä oli suomuiset räpyläjalat ja ne synnyttivät veteen, myös majavat olivat siksi eriskummallisia otuksia, että niitäkään ei katsottu eläimiksi vaan pikemminkin oudoiksi kaloiksi. Myös syntymättömiä eläimiä - kuten kaniininpoikasia - syötiin sen varjolla, että oikeastaan ne eivät vielä olleet olemassa vaan kelluivat kohdussa nesteessä - selviä vesieläimiä siis.

      Tuomas Akvinolainen- suuri auktoriteetti - sitten vihdoin julisti, että kana ei ole lihaa sillä kanahan oli maalle noussut vesilintu ja siten siis lähellä kalaa - joka oli siis sallittua apetta.

      Näin kanan ja muidenkin lintujen lihasta tuli vähitellen sallittua lihaa - synnistä vapaata syötävää. Ja näin uskoisin meidän vielä tänäkin päivänä ajattelevan tehdessämme eron "punaisen" lihan ja "valkoisen" lihan välille.

    • Osma74

      Itse nimittäisin kasvissyöjäksi ainoastaan vegaania, koska muut ryhmät käyttävät eläintuotteita muodossa tai toisessa. Jopa elävänravinnon syöjät, koska kyseessä on terveysdieetti, eikä vakaumus, voivat käyttää nahkaa, höyheniä yms.

      Globaalilta kannalta on tietysti hyvä, jos ihmiset edes yrittävät hillitä eläintuotteiden kulutusta. Tämän pallon sietokyky alkaa olla jo äärimmillään. Mutta kasvissyöjäksi on turha itseään kutsua, ellei sitä oikeasti ole.

    • ököpestosemi

      Mikä ihmeen riivattu vimma näillä vegaaneilla on käytellä eri hiton liittetitä sitä mukaa mitä syövät tai eivät syö. Ihan pelkkää pilkun n... mista koko homma.
      Ensinnäkään ketään se ei kiinnosta syötkö munaa vai et. Ehkä korkeintaan toisella yhtä pölhöllä
      kun TRENDIvegaani. Tässä sulle se pakollinen etuliite.

      Älyttömän iso numero pitää tehdä siitä että en syö sitä-tätä-tuota, luuleeko
      teistä joku OIKEASTI että muut siitä välittää tai käy tsekkaamassa mitä sulla on jääkaapissa.
      Aivan uskomattoman idioottia porukkaa, ja sitten vielä nettipalstoilla vingutaan siitä että lihansyönti
      on julmaa.
      VOI HERRAJUMALA SENTÄÄN, eipä mahtaisi teitä pellejäkään olla olemassa edes jos ei vanhemmat
      ja esi-isät olisi syöneet lihaa, ei ole tarvinnut sota- aikoina nirsoilla etulinjassa sotimassa ollessa että lihatonta hernekeittoa vaan ... julmaa ei ole tappaa siellä mutta voi voi se lihansyönti.

      Iän kuuna päivänen en ole törmännyt yhteenkään liha-allergikkoon tai soteaveteraaniin joka olisi vegaani,
      tai yksinhuoltajaäitiiin joka syöttää perheen pelkillä riisillä ja iduilla.

      Ihan pelkkää bullshittiä koko homma., diplomiko siitä pitäsi antaa jos joku dorka
      närppii ituja, ja on mukamas edityksellinen.

      Munkin pitää joo alkaa miettiä mikä (idiot)ismi vaivaa kun en käytä kulta-mokkaa vaan saludoa
      ja siihenkin vielä tavallista sokeria, punaista maitoa ja vielä jokipakarin pullaviipaleita.

      Äkkiä--- keksikää nyt herrajumala mulle joku titteli !!!

      • hörhönhörhöä

        Niin komppaan tätä.
        Ja kun näitä on sitten nähnyt livenä töissä niin käy se kana.. onko tämä nyt sitten joku pollovegaani, tai juusto-lihakin.. eli garnivegaani riippuen mitä on pöydässä tarjolla.
        Parmankinnua voi vetästä koska se on niin ohutta ja mozzarellaa sen kanssa, ai niin mutta onhan siinä vegaaninen tomaatti joka puhdistaa omatunnon.

        Yleisnimitys vois olla: syön cuitengin gaiggea- vegaani

        Niistähä on kivaa että tittelissä on c tai g kirjain, muusta niin väliä

      • Tädi

        Tässä just nähdään seuraus kun aloittajan kaltaiset ei-kasvissyöjät haluaa kutsua itseään kasvissyöjäksi. Kuvitellaan että kaikki kasvissyöjät syö kanaa tai vähintäänkin kalaa juustokuorrutteella.

        Myönnän kyllä että taisin itsekin kutsua aikoinaan itseäni "kasvissyöjäksi mutta syön kalaaa mulle oli alusta asti selvä että se oli vain välivaihe veganismia kohti.

    • niilo111

      homo oot

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4813
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      96
      4583
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      620
      4194
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3167
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2701
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2213
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      222
      2172
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2163
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      31
      1797
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1512
    Aihe