Haluaa muistella Sokosta

Poismuuttanut

Sokoksen tavaratalo oli nuorena ihana paikka käydä. Parfyymin hajut hyökkäsivät heti vastaan oikealla puolella ensimmäisessä kerroksessa ala-ovella kemikaalio-osastolla

Uutta oli myös soft-ice, pehmeä jäätelö, jota myytiin kemikaaliota vastapäätä käytävän toisella puolella. Yksi kaveri väitti tosin kerran saaneensa vatsataudin soft-ice`sta.

Toisessa kerroksessa Raastuvankadun puolella uloskäynnin vieressä oli valokuva-automaatti. Ottamassani valokuvassa olin ihan roistonnäköinen.

29

4021

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....

      Minustakin Sokos oli ihana kauppa. Voisikin palata vanhaan aikaan :) Minä vaan muistan, että kemikaliopuoli oli nimenomaan vasemmalla kun tultiin ylätoriltpäin. voin olla väärässäkin. Valokuva-automaatin muistan. Pikkutyttönä otettiin joskus kuvat.

      • Oli kai molemmilla puolilla

        Kemikaalio muutettiinkin muistaakseni oikealta vasemmalle. Yksi tuttu oli myymässä siellä, kun kemikaalio oli vasemmalla puolella.

        Finnit pysyivät aikansa naamassa, vaikka mitä olisi ostanut.


      • Anonyymi

        Oli vasemmalla kyllä, mutta vasta hieman alemmalla kerroksella. Heti pääovesta vasemmalta löytyi tupakkakauppa, jossa myytiin myös klassisia ulkomaisia tupamerkkejä; kuten Gauloisesia ja Dunhillia. Lisäksi tiskin lasin alla komeili toinen toistaan hienompia piippuj, niin briaarista kuin merenvahasta.


    • ja......

      siihen se sitten kaatuikin, kun s-ryhmän automarketista sai saman tavaran jopa 50% halvemmalla.

    • Valion baari

      oli legenda . Aina täynnä väkeä , etupäässä nuoria .

      • Poismuuttanut

        Traumaksi jäi, että meitä nuoria ei suvaittu oikein missään. Muistan erään hirviön Valiksesta, joka oli aina pois ajamassa, vaikka me emme tehneet mitään...

        Valiksesta tehtiin sitten Viking Plus. Sen jälkeen muutinkin pois Vaasasta.


    • ....

      Oi niitä aikoja.

      • aikoja

        joo rewell-center oli kiva ennen kun se oli vain takapihaa. siellä oli kuitenkin se kioski ja sieltä mentiin ainakin sinne kirjakauppaan sisälle.
        sitten halpa-hallin talo, siinähän oli se vanha puutalo jossa oli joku kenkäliike. ostin sieltä ihan juniorina bootsit.


      • ....
        aikoja kirjoitti:

        joo rewell-center oli kiva ennen kun se oli vain takapihaa. siellä oli kuitenkin se kioski ja sieltä mentiin ainakin sinne kirjakauppaan sisälle.
        sitten halpa-hallin talo, siinähän oli se vanha puutalo jossa oli joku kenkäliike. ostin sieltä ihan juniorina bootsit.

        Vanha kunnon Gloria oli hienoin elokuvateatteri jossa tähän asti olen vieraillut. Jyrkkyyttä tarpeeksi että ei häirinnyt vaikka 2 m istui edessä. Sisälle tultiin valkokankaan alta. Oi niitä aikoja.


      • ......
        .... kirjoitti:

        Vanha kunnon Gloria oli hienoin elokuvateatteri jossa tähän asti olen vieraillut. Jyrkkyyttä tarpeeksi että ei häirinnyt vaikka 2 m istui edessä. Sisälle tultiin valkokankaan alta. Oi niitä aikoja.

        -eix Gloria ollu siinä,mis on nyk. Anttilan sis.käynti Hovioik.pu.kon puolella...siinä mä kävin,ku Glorias 60-luvulla kävin.


      • alatorin kulma
        ...... kirjoitti:

        -eix Gloria ollu siinä,mis on nyk. Anttilan sis.käynti Hovioik.pu.kon puolella...siinä mä kävin,ku Glorias 60-luvulla kävin.

        Gloria oli siinä anttilan paikalla joo. mä muistaisin että sisäänkäynti oli enemmän torille päin. että se olisi ollut melkein alatorin kulmassa. itsekin muistan siellä käyneeni katsomassa jonkun karate-leffan joskus vuonna -82.


      • Anttila / Halpa-Halli, ihan...
        ...... kirjoitti:

        -eix Gloria ollu siinä,mis on nyk. Anttilan sis.käynti Hovioik.pu.kon puolella...siinä mä kävin,ku Glorias 60-luvulla kävin.

        Anttilan talon kohdalla. Aikalailla Anttilan nykyisen sisäänkäynnin kohdalla.


        Anttila tai Halpa-Halli, ihan sama. Samaa p#skaa eri paketissa ;-)


    • muistellaan vaan

      Sokos oli ihana paikka. Munkin mielestä kemikaali puoi oli vasemalla.
      Muistan kun Bogart Co:ni oli siellä esiintymässä levypuolella.

      Oli postipankki samassa talossa.

      Sitten siinä oli pankkiautomaatti johon piti mennä sisälle asioimaan jossa nuoriso vietti aikaansa kun oli kylmät/sateiset ilmat.

      Kappahlin ikkunoitten kohdalta mentiin pizzeriaan, mutta nyt en saa sen nimeä päähän. Taisi muuten olla O´Sole Mio ???

      Bussit lähti citarin kulmasta.

      Torilla oli melkein täynnä myyjiä.

      • äijjä....

        kemikalio oli oikeallapuolella tupakkatiskin kanssa.Sokos oli vuonna 64 pohjoismaiden suurin tavaratalo,näin ainakin meille vaasalaisille uskoteltiin.


    • Sokoksen edessä

      Jokaisella vaasalaisella Sokoksen aikaan oli varmaan ainakin kerran treffit jonkun kanssa Sokoksen pääoven edessä.

      Jätkillä tuli vain joskus puput pöksyyn. Heitä ei lupauksistaan huolimatta näkynyt.

    • ne tahtoisin niin

      Sokoksella esiintyi Irwin Goodman ihan uransa alussa. Olin nuori koulupoika ja Irwin lauloi "En kerro kuinka jouduin naimisiin". Näin hänet Palosaaren järkkärillä myohemmin. Tuli taksilla ja katsoi minua mennessään sisään. Taksissa oli puoliksi juotu viskipullo lattialla pelkääjän puolella.

      Sokokselta ostin pilkkahintaan niin hyvän retkirinkan, että vieläkin on kunnossa. Kahvila oli suosittu, mutten käynyt siellä. Koulukaverit istuivat siellä koulun jälkeen.

    • ActionBlues

      Kylläpä palasi elävästi mieleen tuo parfyymien tuoksu kauppaan sisään astuessa. Ja Sokoksella oli osastoja heti monessa kerroksessa. Olikos ensimmäisen kerroksen perällä myös ruokakauppa? Olikos se kaffila nykyisen Amarillon paikkeilla?

      • ....

        Kahvila alkoi Rewellin nykyisen pienen sivuoven kohdalta (lähellä Sale kaupan sisäänkäyntiä) ja kiersi koko matkan Amarillon kohdalle saakka. Amarillon kohdalla taisi olla ruoka paikka niihin aikoihin.

        Minäkin muistan että ruoka kauppa olisi ollut 1 kerroksen perällä (suurin piirtein missä Tiimari nyt on).


      • ,l,l,l
        .... kirjoitti:

        Kahvila alkoi Rewellin nykyisen pienen sivuoven kohdalta (lähellä Sale kaupan sisäänkäyntiä) ja kiersi koko matkan Amarillon kohdalle saakka. Amarillon kohdalla taisi olla ruoka paikka niihin aikoihin.

        Minäkin muistan että ruoka kauppa olisi ollut 1 kerroksen perällä (suurin piirtein missä Tiimari nyt on).

        Oliko siellä kahvilassa kesällä terassi sisäpihan puolella ? Oltiin Vaasassa luokkaretkellä 70-luvun alussa ja muistaakseni syötiin jäätelöä siellä kahvilassa...


      • prg

        Ja cafeteriasta oli näköala alas alusvaateosastolle. Kehtasiko siinä nyt koulutyttöjä etsiä sopivia rintaliivejä?


      • irtolenkkiä siellä
        .... kirjoitti:

        Kahvila alkoi Rewellin nykyisen pienen sivuoven kohdalta (lähellä Sale kaupan sisäänkäyntiä) ja kiersi koko matkan Amarillon kohdalle saakka. Amarillon kohdalla taisi olla ruoka paikka niihin aikoihin.

        Minäkin muistan että ruoka kauppa olisi ollut 1 kerroksen perällä (suurin piirtein missä Tiimari nyt on).

        Sielläkin myytiin SOK:n ihanaa irtolenkkiä. Ihan vesi tulee kielelle sitä muistellessa. Nyt on lenkin syöntiä täytynyt vähentää, kun täytyy tarkkailla kolestroleja.


    • vihainen myyjä

      Mikäs sen vaateliikkeen nimi Rewell-centerissä oli, jossa myyjä otti nokkiinsa, kun kaupasta lähti ostamatta mitään. Se oli Radio- ja TV-liikettä vastapäätä.

    • Kestilässä pomona

      Kestilässä oli Ingvarin vaimo Maria Melin myymälävastaajana. Luokkakaveri olisi pitänyt esitelmän liikkeestä ja hänellä oli Marian kanssa treffit. Maria ei kuitenkaan ilmestynyt paikalle. Taisi olla niin Ingvarin lumoissa silloin.

      • sokkari

        joo ja siinä kulmas mis nyt on kahvila oli pallon urheiluliike.yläkerras myytiin uikkareista piippuihin ja alakerras urheilutarvikkeita ja leluja yms.


      • kurat
        sokkari kirjoitti:

        joo ja siinä kulmas mis nyt on kahvila oli pallon urheiluliike.yläkerras myytiin uikkareista piippuihin ja alakerras urheilutarvikkeita ja leluja yms.

        Muistaako kukaan tarkkaa ajankohtaa koska Sokos lopetti Vaasassa?


    • ikävä sokkaria

      SE oli 96 tai 97, muistaakseni 1997. Joo, niin se oli.

    • Lenikki

      Mä muistan karkkikaupan siinä ylätasanteella ovesta tultaessa oikealla puolella ja lattiassa oli pandan tassunjälki-tarrat.Kolmannessa kerroksessa oli askartelutarvikeosasto.Oli kait tiimari olemassa jo silloin,mutta sokkarilta hain silti askartelutarvikkeet.Myöhemmin niihin tiloihin tuli sitten kirjasto väliaikaisesti.

    • Sokkarin mä muistan

      Sokoksen kahvila kakkos-kerroksessa oli myös mukava paikka, se kun oli auki sunnuntaisinkin ja porukkaa kävi siellä aika hyvin. Arkisin kahvilassa oli vipinää ja pöydät aika lailla varattuja, sieltä oli hyvät näköalat kaupan puolelle.

    • Anonyymi

      Muistaakseni Citymarketin talon kohdalla oli joskus 70-luvulla elokuvateatteri. Sisään mentiin Kauppapuistikolta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6233
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3986
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      262
      2397
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1940
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1403
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe