epämiellyttävä tunne alavatsassa

pelottaa

Olen käynyt lääkärillä asian tiimoilta ja tuloksia odotellaan, mutta kyselen nyt täällä kun hermostuttaa, että onko kenelläkään ollut vastaavia tuntemuksia.

Minulla on jo jonkin aikaa ollut epämiellyttävä tunne alavatsassa. En osaa sanoa kuinka kauan minulla on oireita ollut, koska ne eivät ole olleet niin voimakkaat aikaisemmin. Tai sanotaanko näin että minulla ei ole mitään ihan suuria kipuja, lähinnä todella epämiellyttäviä tuntemuksia.


Oireita on mm.:
-epämiellyttävä tunne alavatsassa (sellainen todella herkkä tunne että hieman sattuu, muttei kuitenkaan voi sanoa kivuksi)
-painontunne alavatsassa
-vihlonta (välillä vain toisella puolella)
-kivut (huom! ei aina) yhdynnässä. Kivut yhdynnässä ovat välillä emättimessä eli tuntuu kuin olisi neuloja, ja välillä alavatsassa ylempänä. Kuivuudesta ei ole kiinni.
-Minulla on ollut useita virtsatientulehduksia parin vuoden sisällä. (ei niin usein että estolääkitystä olisi määrätty)


Kävin siis lääkärillä ja lääkäri otti klamydia-testin, minkä tulosta siis odotellaan. Lääkäri sanoi että ellei ole klamydia, niin sitten kannattaa varmaan kuvata. Olin niin hermostunut etten huomannut kyselle mikä muu se voisi olla kuin klamydia.


Onko kenelläkään ollut vastaavaa? Voiko tämä tosiaan olla klamydia? Osaako kukaan sanoa omien kokemuksien perusteella voisiko olla jotain muuta? Pelottaa hirveästi.

Kiitos jo vastauksista!

P.S. Kivut/tuntemukset eivät ole koko ajan päällä, varsinkaan kivut. Useammin vain sellainen epämiellyttävä tunne alavatsassa.

4

3968

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samanlaisiii

      Mullakin on ollut samanlaisia vaivoja, ja epäillyt/pelännyt klamydiaa. Ens viikolla vasta pääsen gynelle joten sitten ehkä selviää jotain.

      Kerrpthan ihmeessä täällä kun sinulle selviää mikä oireiden syy on, jotta minäkin saisin tietää.. :/

      • pelottaa

        Kerron kyllä jos oli sitä. Pelotta hirveästi ettei ole mitään vakavampaa :I

        Ja mitä jos onkin klamydia, minulla on ollut sama kumppani kuitenkin parisen vuotta, eli voiko olla että minulla on klamydiakin(siis jos sellainen on) niin ollut niin kauan oireettomana...

        eikö klamydia aiheuta pitkittyneenä pahojakin ongelmia ?


    • tätä

      kipu emättimessä ei tähän liity, mutta tee silti raskaustesti, toi omituinen olo ja painon tunne voi viitata siihen :)
      kivun syy on sitten joku muu, toivottavasti löytyy. tsemppii

    • pelottaa

      raskaus on testillä nyt poissuljettu. Tuloksia en ole vieläkään saanut. eli odotusta vaan :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6599
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4253
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2670
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2050
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1578
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1407
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1074
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe