Turvonneet silmäluomet

apua...

Olen 20 vuotias opiskelija. Eilen herättyäni huomasin, että kasvoni ja etenkin silmäluomet ovat ihan kuivat, punaiset ja kutiavat. Ensi hoidoksi laitoin perusvoidettani kasvoille, jotta sain kasvoni sen näköiseksi että kehtasin lähteä kauppaan ihmisten ilmoille ostamaan parempia voiteita. Kaupassa köyhänä opiskelijan kauhistuin kuinka kalliita kaikki voiteet ovat ja päädyin ostamaan yhden kalliista purkeista (NIVEA visage sensivtive balance Day Care), koska se oli herkälle ja kuivalle iholle tarkoitettua. Ei ollut varaa ostaa edes vastaavaa tuotetta yövoiteeksi.
Kotiin päästyäni levitin voidetta kasvoilleni ja heti alkoi näyttää paremmalta, etenkin kuivien poskien osalta.
Tänään aamulla heräsin aivan järkyttävän näköisenä. Silmäluomet olivat turvonneet ihan punaisiksi palleroiksi. Hyvä et sain silmät auki sen verran että näin miltä näytin. Ensiaviuksi hain kylmäpussin pakasteesta ja pidin sitä silmilläni ja sain näin pahimman turvotuksen laskemaan. Sen jälkeen laitoin eilen ostamaani voidetta taas kasvoille. Nyt muuten kasvot näyttävät ihan hyviltä paitsi silmäluomet ovat edelleen melko turvoksissa ja punaiset ja kuivat. Mitä teen silmilleni? Mulla ei ole siis varaa ostaa mitään älykalliita voiteita.

Minulla on taipumusta atooppiseen ihottumaan ja muutenkin iho näin lämmityskaudella on tosi kovilla ja rasvailenkin ihoani päivittäin, mutta tälläistä turvotus hässäkkää ei oo koskaan ennen ollu. Ihoni kyllä huomaa kun sää on näin vaihtelevaa kuin nyt on ollut. Auttakaa mua pliis jollain halvalla konstilla!

3

6906

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toinen korppu

      Silmänympäryksille on omat voiteensa. Jos niille laittaa muuta kosteusvoidetta - siis vaikka kuinka herkälle iholle tarkoitettua - tuloksena on turvonneet silmät. Myös laittamalla silmänympärysvoidetta liikaa saa luomet turvoksiin, herkkäihoisempi umpiturvoksiin.

      Nipistä vaikka näkkäristä ja tonnikalasta, jotta saat kärsineille luomillesi niille sopivaa voidetta. Sinuna kysyisin apua apteekista, jossa tiedetään voiteista paljon; perusvoiteesi kannattaisi myös varmaan vaihtaa, ja apteekin aineissa on se hyvä puoli, että niitä saa jättituubeissa.

      Meillä korpuilla ei ole varaa markettitavaraan. Kunnon voiteisiin kannattaa säästää ja nipistää. Tsemppiä!

    • pajunkissa1

      Jos silmät kutiaa, kannattaa muistaa,että tänä erikoisena talvena on jo siitepölyjä liikkeellä. Allergia vois olla yks vaihtoehto. Siihen sitten vaan Zyrtekkiä tms. antihistamiinia.

      • korppunaama

        Ongelmaani löytyi ratkaisu :) Ei ihan halpa, mutta pienellä sponsorirahalla sain tehokkaan hoidon ongelmaani.

        Eli kävin apteekissa ja kun sain veljeltäni vähän rahaa niin sain ostettua kalliimmankin tuotteen. Eli ostin Avenen skin recovery creamin. Makso jotain 20 euroo, vähä päälle. Sieltä neuvottiin ostamaan kyseinen tuote, koska luomeni olivat jo niin karseessa kunnossa et kannatti ostaa tehokkain tuote mitä löyty. Lisäksi minulta kiellettiin kasvojen pesu vedellä, koska se kuivattaa ja sanottiin että kasvojen pesu tulisi tehdä Aqualan L voiteella, niin että ensin levitän voiteen ja sen jälkeen pyyhin kasvoistani lian vanulapulla.
        Nyt iho on normaalin värinen ja pehmeä, eikä karhea kökkö punainen :D

        Siitepöly on myös alkanut näköjään jo vaikuttamaan ja siihen käytän silmätippoja, koska silmät kutiaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1017
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe