Pahanhajuinen kuukautisvuoto

Minulla on ollut epäsäännöllisesti pahanhajuista kuukautisvuotoa jonkin aikaa. Kuukautiseni muuttuivat runsaiksi kun lopetin pillereiden syönnin kolmisen vuotta sitten. Valkovuoto on normaalia, oikeastaan niukkaa, eikä minulla ole alavatsakipuja eikä kirvelyä, punoitusta eikä kutinaa. Kuukautisten välillä pahaa hajua ei ole ollut, paitsi nyt viimeisen parin kierron aikana tuntuu että tuoksun alapäästä erilaiselta kuin ennen, en kuitenkaan voimakkaasti.

Aloitin uuden seurustelusuhteen kuutisen viikkoa sitten, mutta vaiva on kiusannut jo aikaisemmin. Lähenen neljääkymmentä, mutta mitään muita vaivoja hiivatulehduksia lukuunottamatta ei ole koskaan ollut. Huolehdin alapäähygieniasta päivittäin pelkällä vedellä.

Epäsäännöllisyydestä johtuen en ole käynyt lääkärissä, kun olen luullut vaivan parantuneen itsestään. Nyt lääkärinaika on varattu. Onko kellään ollut vastaavanlaisia oireita ja miten teitä on hoidettu?
Ilmianna
Jaa

1 Vastaus



...pahanhajuiseksi, kun se muhii aikansa siteessä. (Ja siihen auttaa tietenkin siteen vaihtaminen useammin, tai kuukupin/tampoonin käyttö siteen sijasta.) Mutta tästä ei varmaankaan ole kysymys?
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Pahanhajuinen kuukautisvuoto

Minulla on ollut epäsäännöllisesti pahanhajuista kuukautisvuotoa jonkin aikaa. Kuukautiseni muuttuivat runsaiksi kun lopetin pillereiden syönnin kolmisen vuotta sitten. Valkovuoto on normaalia, oikeastaan niukkaa, eikä minulla ole alavatsakipuja eikä kirvelyä, punoitusta eikä kutinaa. Kuukautisten välillä pahaa hajua ei ole ollut, paitsi nyt viimeisen parin kierron aikana tuntuu että tuoksun alapäästä erilaiselta kuin ennen, en kuitenkaan voimakkaasti.

Aloitin uuden seurustelusuhteen kuutisen viikkoa sitten, mutta vaiva on kiusannut jo aikaisemmin. Lähenen neljääkymmentä, mutta mitään muita vaivoja hiivatulehduksia lukuunottamatta ei ole koskaan ollut. Huolehdin alapäähygieniasta päivittäin pelkällä vedellä.

Epäsäännöllisyydestä johtuen en ole käynyt lääkärissä, kun olen luullut vaivan parantuneen itsestään. Nyt lääkärinaika on varattu. Onko kellään ollut vastaavanlaisia oireita ja miten teitä on hoidettu?

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta