Riikolanlampeen

On upotettu

Joskus historian hämärissä jotain joka nykyään olisi arvossa arvamattomassa. Jotkut puhuu että hyvin kauan sitten kun vainolaisia tuli niin jotkut kirkonkellot on sinne upotettu odottamaan vainojen ohi menoo. Minun ukki kerto että vielä hänen lapsena ollessa oli yksi kohta jonne vanhat oli sanonu ei sua männä kalastammaan kun siellä on kirkon esineitä. Onko kellä enemmän tietoo asiasta. eivät ole kuulema valtavan isot mutta on kuitenkin arvokkaat kun on historialliset. Muutama kesä sitten kaapelitutkan kanssa kokeilin siellä kun lin veneellä liikkeellä. Kyllä tosiaan niillä alueilla josta ukki puhu tutka piippasi.

113

4199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jos sellaista

      löytyisi. Lienee upotettu Suuren Pohjan sodan aikana kun Venäjän joukot lähestyivät. Lähtisikö kaupunki mukaan tutkimuksiin tai joku firma sponsoriksi. Saisi mainosta itselleen.

      Lammin alkuperäienen nimi on muuten Pakarilan lampi.

      • sponsoroi muita

        kuin reunatien juoppoja ja tuhopolttajia. Miten muuten on lain mukaan kuka sen saa jos löytää. ajattelin vaan kun minullakin on tuo kaapelitutka käytössä tai lainaan kaupungilta. Mistä ihmeen pakarilan lammesta hourit vanha akka. Kierrä kkerran se lapmi ympäri ja saat sata euroo jokaisesta muusta asukkaasta kun riikonen. ei varmaan ainakaan kahteensataan vuoteen ole muita asunut sen rannalla. ihme vilunki sinäkin kuka liet muka liesalainen ei kä lieksassa asu ollnekaan pakarisia ehken joku läpikulukumatkalla joku kerjäläinen on voinu olla sata vuotta sitten ja sen mukaan ei lampee nimetä paitsi jos on upotettu sinne.

      • vaiko tenu
        sponsoroi muita kirjoitti:

        loppumaan kuin on pipo nuin kireellä, kääkkä? Et sinä Lieksan historiasta mitään tiedä, sekakäyttäjä kun oot. Eikä sinulle kannata edes alkaa selittää, kun oot juonu jo aivosi pellolle. Mee ny äkkiä tinkaamaan jostain se aamu-Lasolisi josko vähän helpottais.

      • Karjalan tietäjä

        Lammen nimi on ollut jo ainakin 1700-luvulla Pakarilanlampi. Se muuttui oikeastaan vasta sisällissodan jälkeen Riikolanlammeksi. Olisihan ollut siihen aikaan suuri häpeä jos isot talot olisivat olleet lammen rannalla jonka nimi oli vähemmän ison talon nimi. Vaikka kyseinen Pakaristen suku on ikivanha alueella.
        Tuosta kellosta mainitsee Onni E Koponenkin muistiinpanoissaan.

      • kelloista....

        Ihmetyttää, että jos olisikin kellot joskus upotettu niin miksi ei sodan jälkeen heti olisi jo nostettu vaan ostettu uudet kellot ja jätetty vanhat jorpakkoon.

        Toisekseen, kuulin jo penskana jotain tarinaa, että saksalaiset olisivat löytäneet jostain lähempää kirkkoa joesta omilla laitteillaan vanhaa kirkon omaisuutta ja vieneet Saksaan. Voi olla siellä kätkettynä tai myytynä tai sitten viety metallisulattoon. Saksallahan oli kova pula metalleista.

        Että lienee turha hakea enää mutta saahan sitä kesällä lampea ajella jos ei ole muuta tekemistä.

    • löytäjä pittää sen

      vai onko se luovutettava jollekin. oli toenperään mielenkiintonen juttu. pitää lainata kaupungilta kaapelitutkaa. Aivan laillisesti aion lainata enkä varastaa kun en ole rosvo

      • kaupugilla

        mitään tutkia löydy ja löytäjää sakotetaan varastettun tavaraan sekaantumisesta se kun kuuluu valtiolle se löytö

      • Polizai
        kaupugilla kirjoitti:

        mitään tutkia löydy ja löytäjää sakotetaan varastettun tavaraan sekaantumisesta se kun kuuluu valtiolle se löytö

        Ei tuo kello ole mitään varastettua tavaraa. Löytö kuuluu kylläkin valtiolle, koska kyseessä on yli 100 vuotta vanha tavara.

      • vaskikello??
        Polizai kirjoitti:

        Ei tuo kello ole mitään varastettua tavaraa. Löytö kuuluu kylläkin valtiolle, koska kyseessä on yli 100 vuotta vanha tavara.

        Ja onko tarkempia vuosilukuja. Mielenkiintoinen asia on. Minua kiinnostaa kaikki vanha, mennyt ja historiallisuus täällä Lieksassa. Voisipa järjestää talkoot kellojen nostamiseksi. Niihin voisi osallistua Pielisen museo.

      • ...
        vaskikello?? kirjoitti:

        Ja onko tarkempia vuosilukuja. Mielenkiintoinen asia on. Minua kiinnostaa kaikki vanha, mennyt ja historiallisuus täällä Lieksassa. Voisipa järjestää talkoot kellojen nostamiseksi. Niihin voisi osallistua Pielisen museo.

        No nythän voitaisi yhdessä talkoilla ja osallistua kukin tahollaan kellojen nostoon jorpakosta.Ei pidä siinä touhussa unohtaa kännyköiden vesitiivistä suojaamista kondomeilla!Tämähän on jo kaikkien lieksalaisten tiedossa.Senhän tietää kansamme kautta maan,hih.

      • talkoissa
        ... kirjoitti:

        tarvita mukana kännykkää kondomissa eikä ilmankaan. Katsos ystäväiseni; ei niiden kellojen aikaan ole ollut edes lankapuhelinta täällä Lieksassa..

      • Vanha mies 83v
        talkoissa kirjoitti:

        tarvita mukana kännykkää kondomissa eikä ilmankaan. Katsos ystäväiseni; ei niiden kellojen aikaan ole ollut edes lankapuhelinta täällä Lieksassa..

        Äläkää menkö tonkimaan riikolanlampea sillä sinne on kipattu räjähteitä ja ammuksia viime sodan lopulla.

      • Karjalan tietäjä
        Vanha mies 83v kirjoitti:

        Äläkää menkö tonkimaan riikolanlampea sillä sinne on kipattu räjähteitä ja ammuksia viime sodan lopulla.

        Siellä on varmasti jonkun verran vaarallista materiaalia. Ne vain ovat enemmän siellä lammin suun seutuvilla ei perillä. Niista on viimeksi poliisille ilmoitettu -50 luvun loppupuolella. Mitään ei ole löydetty sen jälkeen tai ei ole ilmoitettu.

    • niistä kelloista,

      että niitten on kuultu soivan Lammen pohjasta ennen suuria tapahtumia. Olisi kuultu ennen 1867 nälkävuotta, ennen Lieksan paloa ja ennen Talvisotaa.

      Tiedä häntä mutta ehkä vanha suntio tai kirkkoherra, joka on ollut kelloja upottamassa on halunnat varottaa seurakuntalaisiian. Jos niitten kuullaan soivan niin se ei tiedä hyvää, sanoi eräs vanhus joka tätä kertoi.

      • mielenkiintoista...

        Olen kuullut lapsena eräältä vanhukselta noista kelloista ja että niitä upottaessa oli hukkunut myös yksi mies. Hänestä on tullut legenda kellonsoittajana, joka ison vaaran uhatessa haluaa varottaa lieksalaisia soittamalla kelloa.

        Mielenkiintoista jos joku ottaisi tehtäväkseen paikantaa kellot ja voisiko ne nostaa ylös. Lieneeköhän syväkin liejukerros?

      • kauas kuuluu
        mielenkiintoista... kirjoitti:

        Olen kuullut lapsena eräältä vanhukselta noista kelloista ja että niitä upottaessa oli hukkunut myös yksi mies. Hänestä on tullut legenda kellonsoittajana, joka ison vaaran uhatessa haluaa varottaa lieksalaisia soittamalla kelloa.

        Mielenkiintoista jos joku ottaisi tehtäväkseen paikantaa kellot ja voisiko ne nostaa ylös. Lieneeköhän syväkin liejukerros?

        Ne kellot eivät ole Riikolan- eikä missään muussakaan lammessa!
        Niitä kun ei ole koskaan edes upotettu mihinkään.
        Ne ovat käytössä Venäjällä (tiettävästi edelleenkin)
        Anteeksi kun tuotin pettymyksen!

        Näitä tarinoita kirkonkelloista on Suomessakin useita.
        Muutamat pitävät paikkansa, mutta suurin osa on keksittyjä ja niitä lampia ja järviä on joillakin paikkakunnilla useita.
        Miten niihin kaikkiin olisi riittänyt kelloja?

        Olin itsekin aikoinaan etsimässä noita nyt puheena olevia kelloja ja takaan että jos ne siellä olisivat olleet mistä niitä etsimme niin olisi pitänyt löytyä.
        Oli meinaan sellainen tutka joka löytää.

        Kaikenlaista romuahan me silloin kyllä löysimme, mutta yksikään ei edes muistuttanut kirkonkelloa.

      • ..--....
        kauas kuuluu kirjoitti:

        Tekniikkaa on olemassa,jolla kyllä löytyy,jos jotain etsittävää on.
        Miksi herätit turhaa kiinnostusta kelloja kohtaan?
        Maksatko nyt kuluja,kun pistit ison pyörän pyörimään ja se aiheutti kustannuksia isolle porukalle,oli nimittäin tarkoitus nostaa ne "kellot",vai missä ne kellot nyt sitten on?

      • mies83v
        ..--.... kirjoitti:

        Voipi nousta tykinammauksia kellojen sijasta sekä kranaatteja joten älkää mennä tonkimaan lammen pohjaa.

      • mies83v
        mies83v kirjoitti:

        Voipi nousta tykinammauksia kellojen sijasta sekä kranaatteja joten älkää mennä tonkimaan lammen pohjaa.

        Niitä tuli piilotettua ympäri lieksaa, lieksanjokeen useaan kohtaan , riikolanlampeen ja useaan muuhun lampeen,
        Maallekko ne olisi sitten pitäny jättää jossa ne olisi olleet vaaraksi ihmisille?
        Käsky kävi hävittää ja ne hävitettiin upoksiin.

      • Tonkimaan vaan lammen pohjaa
        mies83v kirjoitti:

        Niitä tuli piilotettua ympäri lieksaa, lieksanjokeen useaan kohtaan , riikolanlampeen ja useaan muuhun lampeen,
        Maallekko ne olisi sitten pitäny jättää jossa ne olisi olleet vaaraksi ihmisille?
        Käsky kävi hävittää ja ne hävitettiin upoksiin.

        Perjantaina heinäkuun 20 päivänä 1945 kello 21,00 ilmoitti al lekirjoittaneelle puhelimitse Enon piirin nimismies, ettiä vähää ennen ilmoitusaikaa oli Enon kunnan K. kylässä sattunut räjähdysonnettomuus. seurauksella että paikalla olleet kolmemiestä olivat menettäneet henkensä, määräten samalla allekirjoittaneen toimittamaan asiasta poliisikuuIustelun.

        Ylläolevan johdosta ja saamastaan määräyksestä matkusti allekirjoittanut tapahtumapaikalle, jonne saavuttuaan 20.7.1945 keIlo 22,30 ajoissa todettiin seuraavaa. Enon kunnan Kuusjärven kylässä niinsanotun alapinaan johtavan kylätien varressa, tieltä noin 2 mt:n päässä tavattiin räjähdyspaikka, sekä kolmen rähdysonnetomuudessa surmansa saaneen miehen ruumiit, jotka tarkastettaessa todettiin.

        Kiihtelysvaaran pitäjän Järkivaaran kylästä kotoisin oleva tilallinen l.mn joka oli onnettomuudessa mennyt useammaksi eri kappaleeksi, ollen aiavn räjähdyspaikan lähellä hänestä jäänyt ainoastaan jalat polvista saakka saappaisiin.

        muu ruumiin osa oli taas lentännyt 10 mt:n päähän räjähdyspaikasta, ruumis oli silpoutunut kokonaan muodottamaksi. Räjähdyspaikan lähellä makasi oikealla kyljellään miehen ruumis joka todettiin tilallisen pojaksi j.m.si, jolla oli useampia sirpaleita kasvoissa, otsassa, päässä, rinnassa, vatsassa-ja reisissä, ollen häneltä lisäksi oikea jalka murskaantunut polven yläpuolelta poikki.

        Samoin oli aivan räjähdyspaikan vieressä miehen ruumis, joka todettiin tilallisenpoika v.k.si ...todettiin olevan useita sirpaleita päässä, kasvoissa, rinnassa, käsivarsissa, vatsassa ja jaloissa, kaikissa ruumiissa oli jo kovasti ruumiinkankeutta, joten todettiin kuoleman seuranneen heissä heti räjähdyksen sattuessa.

      • ei 83 v enää
        mies83v kirjoitti:

        Niitä tuli piilotettua ympäri lieksaa, lieksanjokeen useaan kohtaan , riikolanlampeen ja useaan muuhun lampeen,
        Maallekko ne olisi sitten pitäny jättää jossa ne olisi olleet vaaraksi ihmisille?
        Käsky kävi hävittää ja ne hävitettiin upoksiin.

        nettiin kirjoittele. Yrität vaan omia kellot itselles, ettei kukaan toinen niitä yrittäisi nostaa. Tunsin miehen, joka oli Jatkosodan aikaan huoltoporukoissa ja kalasteli ko. lammessa. Eihän koskaan mistään ammukista puhunut. Joten lakkaa jo leikkimästä, nuori kakru.

      • Karjalan tietäjä
        ei 83 v enää kirjoitti:

        nettiin kirjoittele. Yrität vaan omia kellot itselles, ettei kukaan toinen niitä yrittäisi nostaa. Tunsin miehen, joka oli Jatkosodan aikaan huoltoporukoissa ja kalasteli ko. lammessa. Eihän koskaan mistään ammukista puhunut. Joten lakkaa jo leikkimästä, nuori kakru.

        Noin vanhat ei tänne kirjoittele. Kaikki mitä on löytynyt on lammen suulta kiväärin ammuksia. Jos niitä vasaroi niin voi olla vaarallista. En usko mitään raskaampaa olevan.
        Odotan mielenkiinnolla millainen hässäkkä alkaa Pakarilanlammella tänä kesänä kun kellopartiot menee sinne. Olisi vain mielenkiintoista tietää kuka otti asian esiin, eli kenellä kaikilla on asiasta jotain vihjettä tai tietoa.

    • Elisama

      Ohhoh tuo onkin jo valtakunnan uutiskynnyksen ylittävä juttu jos jostain lammesta löytyy vanha kirkonkello/kelloja.
      Taidankin tulla lomallani etsimään tuota "aarretta" (vitsi, vitsi).

    • kuka saa ne

      pitää? Onko kellot löytäjän vai seurakunnan vaiko museoviraston. Saako lööytäjä etes löytöpalkkioo.
      Kannattaa nostaa yöllä ja viejä hissun kissun pois itärajan taa. Siellä niistä maksettaiskin jos ei täällä saa etes kulujaan pois.

      • lähellä

        Tuossa lähellä liiterin takana on lampi johon pojat upotti vimme keväännä ompelukonneen.
        Minä sanon jotta elekee ajako siihen, siinä on sula. Niin eikös perkeleet hurauttannu ompelukonneella siihen sullaan ihan suorraan.
        Ompelukone on nyt siellä pohjassa.
        Löytäjä saapi pittää tai anttaa musejovirraastolen.

      • Polokija
        lähellä kirjoitti:

        Muistatkos oliko jalalla polettava. Jos oli, lähen tästä heti sukeltelemaan.

      • toki oli
        Polokija kirjoitti:

        Muistatkos oliko jalalla polettava. Jos oli, lähen tästä heti sukeltelemaan.

        Jallaalla polettavahan se!

        Poijjan juukelit viellä viriitivä sitä.

        Vaihtovat rattaita silleen jotta ottivat nuorremman piästä ison rattaan (se kun oli heittännä jo pitemppään niinku lieksalaisille ylejäänni) ja laittovat sen sinne ompelukonneen taakse - kahen metrin piähän männyn kylykkeen kiinik.

      • Kuotta
        toki oli kirjoitti:

        Eekae vaen Singeri vielä ollunna?
        Minnoun polekenna Singerrii ja siirrii jo hetimmiten viijettäkymmentä vuotta ja hyvinnii nuo on kumpikkii kestänneet.
        Virittee ee oo uskaltanna., kumppookkaa ku vuarana on että singeri leikkovvaa kiinni .

        Mänishä tuo varakonneena toenen..tae toeset.

    • Kuotta

      Eppäellä tuota kellojuttuu soppii!

      Olis historianpenkojat kellot jo paikallistaneet jos taru olisi ollut totta ja Lieksan sukellusporukka ne paikantanut.

      Kelloja en usko lammessa olevan mutta en kyllä yhtään yllättyisi jos Räjähteitä löytyisi.

      Vastahan kaarisillan alta raivattiin kranaatteja ja usea muista autolautan esiin puskemat kranaatit sataman suunnalla.

      • Kuotta

        Sotien jälkeen oli puute ja pula kaikesta eikä rahaakaan liiemmin ollut Lieksan työväestöllä.
        Aloittelivat sitten 50-luvun lopulla hirvenmetsästystä ja pulma olikin melkoinen millä saada hirvet nurin. Haulikon täyteinen ei kantanut kovinkaan pitkälle.

        Apu löytyi vieläkin paljastumattomasta asekätköstä josta haettiin kaikkiaan 8 ukkopekka sotilaskivääriä patruunoineen.
        Sittemmin aseet on kulkeutuneet kantolupien puuttuessa hävitettäviksi, perintöaseena jälkipolville ja ne harvat jotka luvat onnistui aseelle saamaan on yhä ampumakelpoisia joidenkin töllien asekaapeissa tai seinillä, kantohinhanstaan hirvensarvessa riippuen.

      • pidä
        Kuotta kirjoitti:

        Riikolan lampea mennä sorkkimaan. Ne kirkonkellot on voinut vaipua kymmenien metrien syvyyteen ikiaikojen mutaan. Jos ja kun niitä ruvetaan kaivelemaan, niin se voipi olla ympäristökatastrohvi Lieksanjoen vesistölle. terveisin Tietäjär (= ennalta näkijä)

    • Vinkkijä vähän...

      Kun kirkkojen kelloja ja muita arvoesineitä upotettiin vesistöjen pohjiin niin ne upotettiin sillä ajatuksella, jotta ne voidaan vainolaisen mentyä poiskin nostaa. Sen takia niitä ei upotettu syviin murahautoihin eikä syviin liejukohtiin vaan kohtalaisen matalaan. Sillon kun ei ollu nostureita ja sukelluskin oli aika onnetonta.
      Usein ne vietiin kohtalaisen kauas, salaisiin paikkoihin, joissa kukaan vieras ei ollut näkemässä upotusta. Siksi tuntuu Pakarilan lampi epävarmalta, liian moni aikalainen olisi tullu tietämään paikan ja voinu kavaltaa viholliselle, rahaa vastaan tai kidutuksella.

      Valittiin semmonen kohta, jossa vesi ei ollu kovin syvä eikä liejua paljon. Mieluummin jos vesi oli valamiiksi mustaa. Kannattaa hakee semmosista kohin jos hakemaan alkaa. Ihmiset tunsi siihen aikaan omien kotimaisemiesa pohjat joten sopivan kohdan löytäminen ei ollu ongelma eikä mikään.

      Hakeminen voipi tuottaa kyllä myös luurankoja ja pääkalloja. Näihinkin vesiin hukkuneita ei kaikkia ole ikänä löydetty.

      • Sunikka

        Pakarilan/Riikolan lampi tuntuu aika todennäköiseltä. Se oli aika syrjässä sillosesta keskuksesta ja lammen rannalla ilmeisesti asui luotettava suku. Suku varmaan piti tavallaan vahtia. Mitähän sukuja siellä silloin on asunut olis kiva tietää. On siellä jo näkyy yrittäjiä kun eilen kävin siellä niin silloinkin 3 moottorivenettä ajeli hiljaa ja ilmeisesti kaikuluotaimella luotasivat. Olis mukava jos joku joka siitä tietääniin laittais lisää, vaikka tuo aloittaja kun näyttää tietävän tai Karjalan tietäjä tai joku muu. Kuka tuntee sitä lampea tai sen lähistöllä asuneita vanhoja sukuja. tämä olisi Lieksalle tuhannen taalan paikka saada PR:ää.

      • veneissä
        Sunikka kirjoitti:

        Uisteluporukoita ne oli eikä ne etsineet kun kaloja!

      • näitä

        lieksan pösilöitä. vai että pr:ää? no sitä tulette köttelöt saamaan jos tämäkin hölmöläistarina leviää maakunnan rajojen ulkopuolelle. viisaammat älkää viitsikö huiruuttaa enempää, nää ottaa kaikki todesta.

      • Su5

        Kyllä tuo juttu alkaa kuulostaa täsmälleen samalta kun savolaisemäntä sanoi isännälle isännän "sitä" tekevän mieli että..ETTÄ EE TOENNA YHEN PORKKANAN TAKIA RUVETA OVIAAN AAKOMMAAN....

      • Milloin silloin?
        Sunikka kirjoitti:

        Pakarilan/Riikolan lampi tuntuu aika todennäköiseltä. Se oli aika syrjässä sillosesta keskuksesta ja lammen rannalla ilmeisesti asui luotettava suku. Suku varmaan piti tavallaan vahtia. Mitähän sukuja siellä silloin on asunut olis kiva tietää. On siellä jo näkyy yrittäjiä kun eilen kävin siellä niin silloinkin 3 moottorivenettä ajeli hiljaa ja ilmeisesti kaikuluotaimella luotasivat. Olis mukava jos joku joka siitä tietääniin laittais lisää, vaikka tuo aloittaja kun näyttää tietävän tai Karjalan tietäjä tai joku muu. Kuka tuntee sitä lampea tai sen lähistöllä asuneita vanhoja sukuja. tämä olisi Lieksalle tuhannen taalan paikka saada PR:ää.

        Kyselet että mitähän sukuja siellä silloin asui. Eli milloin silloin?

        Mutta Rättiniemessä on asunu Pakarisia, ja muualla Oinosia sekä erilaisia Riikosia sekalainen määrä.

      • Tuo kysyjä
        Milloin silloin? kirjoitti:

        Kyselet että mitähän sukuja siellä silloin asui. Eli milloin silloin?

        Mutta Rättiniemessä on asunu Pakarisia, ja muualla Oinosia sekä erilaisia Riikosia sekalainen määrä.

        Mutta nyt putosin reestä täysin. Eikös tässä ollu kyse Riikolan vai onko Pakarilanlammesta. Mistä ihmeen Rättiniemestä oikein puhut.
        Eikös siellä lammen Rantalan vastasella puolella ole Sorsala ja Saavanniemi. Kumpaa niistä Rättiniemeksi sanotaan vai onko kyse jostain sisäpiirin vitsistä. Toisekseen en ole kuullut kuin Oinosista ja Kokkosista sekä joskus kai joku Utriainen on asunut. Mistä sinä oikein noita tietojasi haet. Oletko tuo Karjalan tietäjä eri nikillä.

      • Minä kävin
        Sunikka kirjoitti:

        Pakarilan/Riikolan lampi tuntuu aika todennäköiseltä. Se oli aika syrjässä sillosesta keskuksesta ja lammen rannalla ilmeisesti asui luotettava suku. Suku varmaan piti tavallaan vahtia. Mitähän sukuja siellä silloin on asunut olis kiva tietää. On siellä jo näkyy yrittäjiä kun eilen kävin siellä niin silloinkin 3 moottorivenettä ajeli hiljaa ja ilmeisesti kaikuluotaimella luotasivat. Olis mukava jos joku joka siitä tietääniin laittais lisää, vaikka tuo aloittaja kun näyttää tietävän tai Karjalan tietäjä tai joku muu. Kuka tuntee sitä lampea tai sen lähistöllä asuneita vanhoja sukuja. tämä olisi Lieksalle tuhannen taalan paikka saada PR:ää.

        Pikkusen siellä ajelemassa prutkullani. Onko se lampi jonkun yksityismaata kun heti tuli moottoriveneellä mies ja sanoi että olen tunkeutunut yksityisalueelle ja käski poistumaan muuten kutsuu poliisit.
        Rantaan en mennyt vaan olin mahdollisimman keskellä. Kävin sen pienen karin vai onko se saari luona.Sen moottorivenemiehen tuttava ilmeisesti oli soutuveneellä ja hänellä oli joku ilmeisesti kaikuluotain jolla tähysti. Kenestä tulee Lieksan Indiana Jones.

      • Suavanniemee
        Tuo kysyjä kirjoitti:

        Mutta nyt putosin reestä täysin. Eikös tässä ollu kyse Riikolan vai onko Pakarilanlammesta. Mistä ihmeen Rättiniemestä oikein puhut.
        Eikös siellä lammen Rantalan vastasella puolella ole Sorsala ja Saavanniemi. Kumpaa niistä Rättiniemeksi sanotaan vai onko kyse jostain sisäpiirin vitsistä. Toisekseen en ole kuullut kuin Oinosista ja Kokkosista sekä joskus kai joku Utriainen on asunut. Mistä sinä oikein noita tietojasi haet. Oletko tuo Karjalan tietäjä eri nikillä.

        semmonen pieni titrake. Kokkoset ja Utriiset ei oo ikinä asunu kovinkaan lähellä rantaa mutta kuiteskin sanotaan n. alle 1 km rannasta. Riikosiahan on asunu useitakin ja asuu viekäkin rannoilla.
        Haapaniemi, missä isäntänä oli seudun napamies Jussi Riikonen. Valtuuston puheenjohtajanakin toiminut. Sitten pari muuta Riikosta ja Iljanniemessä oli entisen maaherran Lauri Riikosen kesäasunto. Samoja Riikosia kaikki alunperin.

      • että se lampi
        Minä kävin kirjoitti:

        Pikkusen siellä ajelemassa prutkullani. Onko se lampi jonkun yksityismaata kun heti tuli moottoriveneellä mies ja sanoi että olen tunkeutunut yksityisalueelle ja käski poistumaan muuten kutsuu poliisit.
        Rantaan en mennyt vaan olin mahdollisimman keskellä. Kävin sen pienen karin vai onko se saari luona.Sen moottorivenemiehen tuttava ilmeisesti oli soutuveneellä ja hänellä oli joku ilmeisesti kaikuluotain jolla tähysti. Kenestä tulee Lieksan Indiana Jones.

        olisi yksityisaluetta, jolle ei saa mennä. Kyllä jokamiehen oikeus koskee käsittääkseni vesialueitakin, vaikka olisikin jonkun tilan omaisuutta. Kalastelu ja kirkonkellojen nosto voi sitten olla jo eri asia.

        Semmosilta poisajelijoilta kannattaa kysyä nimi ja millä oikeudella hän hätistelee. Ja jos on prutkussa rekisteri niin ottaa se ylös ja selvittää sitä kautta omistaja jos ei se itse kerro kuka on.

      • dimmu borgir
        näitä kirjoitti:

        lieksan pösilöitä. vai että pr:ää? no sitä tulette köttelöt saamaan jos tämäkin hölmöläistarina leviää maakunnan rajojen ulkopuolelle. viisaammat älkää viitsikö huiruuttaa enempää, nää ottaa kaikki todesta.

        ...kaikenlaista sitä kuulee ennenkuin vanhaks tulee.

    • Elisama

      Tämä tapaus ei ole vielä ylittänyt valtakunnallista uutiskynnystä.
      Voisihan sitä tarjota Kymppiuutisten kevennykseen ;;)))

      • Kuotta

        Ei helkatissa elisma....ei kannata nolata lieksan itseään sillä saaliina voi olla lammesta vain ruostunut polkupyörä.

        Mulla kyllä olisi 56 senttiä korkea ja 30 asenttiä leveä vanha messinkinen vellikello....voisin käydä upottamassa sen tuohon lampeen jos häly alkaa suurempi nousta.

        Meinaan vaan että jotakin löytäsivät jos alkavat tosissaan etsiä .

        Jaa eikö siellä ole mahdollista löytyä mitään.
        Suomessahan on aivan virallisen historian mukaan ilmeisesti kymmeniä kirkonkelloja upotettuna järviin.
        Aina kun vainolainen tuli niin kellot järveen jonkun luotettavan miesporukan viemänä. Jos nämä sitten sattuikin kuolemaan niin kellot jäi sinne.
        Sinä Kuotta saisit varmaan nimesi Lieksan historiaan jos menisit sinne kosteikolla ja pistäisit kellon ensin yli laidan. Kun etsijöitä alkaa ilmaantua niin nostaisit kellon ylös oikein riemukkaana.
        Kyllä olisit kohta Hesarinkin etusivulla.

      • Kuotta
        Elisama kirjoitti:

        Hetken huuman sillä tempulla saisi mutta kun ne tutkisi kellon ja huomaisi että eihän se kirkonkello olekkaan eikä pitkään vedessä ollut niin tulisi aika nolo juttu, eihän sitä ilkiäisi naamaansa näyttää sen jälkeen missään.

      • Elisama
        Kuotta kirjoitti:

        Hetken huuman sillä tempulla saisi mutta kun ne tutkisi kellon ja huomaisi että eihän se kirkonkello olekkaan eikä pitkään vedessä ollut niin tulisi aika nolo juttu, eihän sitä ilkiäisi naamaansa näyttää sen jälkeen missään.

        Äläs nyt turhia pelkää.
        Minä voisin kirjoittaa aitoustodistuksen.
        Se menisi ilman muuta läpi Museovirastolle ja vaikka Lieksan Martoissa (onko silellä Marttoja).
        Kyllä sinä historiaan pääsisit silläkin tapaa ;;)))

    • on sunnuntai uamu

      ja minä aenahi lähen parin kaverin kanssa iltapäevällä ehtimmään sinne lammelle niitä kelloja eiköhän ne siellä suaren lähellä lie

      • oletteko seonneet

        tänään jo pari äijää uhkaili meloilla toisiaan siellä lammella ja nimitteli toisiaan kellorovoksi. mitä ihmettä te oikein sekoilette

      • niitä koheloita
        oletteko seonneet kirjoitti:

        tänään jo pari äijää uhkaili meloilla toisiaan siellä lammella ja nimitteli toisiaan kellorovoksi. mitä ihmettä te oikein sekoilette

        tuo jos tulee lehtiin niin johan lieksalle nauraa koko suomi. ruveta nyt tappelemaan tuollasesta. ei sellasta voi tehhä muut kun lieksalaeset

      • valomerkki.
        niitä koheloita kirjoitti:

        tuo jos tulee lehtiin niin johan lieksalle nauraa koko suomi. ruveta nyt tappelemaan tuollasesta. ei sellasta voi tehhä muut kun lieksalaeset

        Ostin uuven maatutkan ja aion sillä löytää ne kellot. Hähää,jäätte näppejänne nuolemaan.Taijan tehä kaivosvaltauksen sinne,nin ei muut saa tulla.

    • jomppa,.

      eikös se joku hukuttanu sen perheensä tohon samaan rapakkoon onko tarkempaa tietoa.....

      • tuo teki

        siinnä mäni eukko ja viisi penskaa joskus sotien jlkeen viiskytluvulla

      • riikolan merenneito

        Tais olla 70-luvulla kun joku hukutti vaimonsa ja lapsensa en muista tarkkaa vuotta. Itekki siinä Riikolanlammessa uineena muistelen myös vanhempien ihmisten puhuneen, että olisivat sian ruhoja siihen lampeen upottaneet. Tiiä häntä totta vai kateellisten panettelu, mutta ehkä sieltä jotain löytyy teille innokkaille etsijöille.

    • tavaraa

      joku vanha hirmu isopiikkinen niinkun saha olis ja joku sellainen koukku ja kirves kaikki samalta alueelta saaren läheltä

      • ne..

        kirkon kellot kilvan kalkattaa? Onkos löytyny mitää Riikolan lammesta????

    • Pakarilanlampi

      Löytyi mielenkiintoinen keskustelu Riikolanlammesta ja sen alkuperäisestä nimestä.

    • garbaasi

      Todella uutta tietoa josta ei ole ikinä missään kuullut eikä kirjoitettu.

    • kiinnostaaa

      Ketkä tässä on tietäjät?

    • Ojalan.isäntä

      Kerrankin ketju jota ei nykyiset siniset ole sotkemassa

    • nuori.lieksalainen

      Mitä tietäjät sanoo tästä aiheesta. Tarkoitan kaikkia niitäkin jotka ei ole kirjoittanut ennen tänne.

    • miinaharavat

      Missä kohdassa lampea se kohta on josta vanhat sanoi olevan kirkon.

    • ei.aivastusta

      Kertosko joku missä kyseinen lampi sijaitsee?

      • Iljanniemen koillispuolella.

    • hissanmaikk

      Se lampi on lähellä Patvinsuota.

    • senkin.valehtelija

      Hissanmaikk missäs viipyy kuvat tammenlehvä mitaleista ja Mannerheimin kunniakirjasta.

    • väärää.tietoa.oli

      Patvinsuolla ei ole mitään yhteyttä Riikolanlampeen.

    • Otan sen verran kantaa, että lammen alkuperäinen vanha nimi on tosiaan Pakarilanlampi.
      Se on ikivanhoissa papereissa.
      Kun Riikoset muutti lammen ympärille, siitä tuli Riikolanlampi.

      Se on Rantalan ja Sorsalan, sekä Saavanniemen välissä.

    • Matin.veli

      Kuka löytää mitä Onni E Koponen on aiheesta kirjoittanut. Kaikki Pielisjärven historiankirjat ovat veljelläni ja hän asuu Ruotsissa. Hänkin mainitsi joskus tuosta aiheesta Koposen kirjoittaneen noihin kirjoihin.

      • Minulla on omistuksessani kirja Pielisjärven pitäjän historia 1721-1810 osa II.
        Kirjoittanut Saimi Hirvonen. Julkaisseet Pielisjärven seurakunta, kunta ja manttaalikunta sekä Lieksan kauppala. Täytyypä syventyä illemmalla.

      • lutakko
        rotestimökinpoika kirjoitti:

        Minulla on omistuksessani kirja Pielisjärven pitäjän historia 1721-1810 osa II.
        Kirjoittanut Saimi Hirvonen. Julkaisseet Pielisjärven seurakunta, kunta ja manttaalikunta sekä Lieksan kauppala. Täytyypä syventyä illemmalla.

        Laita rotesti tänne mitä löytyy kun sitä kirjaa ei ole monella.

      • lutakko kirjoitti:

        Laita rotesti tänne mitä löytyy kun sitä kirjaa ei ole monella.

        Eipä tänne kannata koko kirjaa jäljentää, liekö luvallistakaan. Luin illalla juttuja Korpi ja Koski-Jaakosta. Isä ja poika Stenius. Joku vuosi sitten tulin tuntemaan harrastuspuolelta henkilön joka on sukua heille suoraan alenevassa polvessa.

    • klubba

      Minulla on kirja Hukan hännän mitalla mutta ei siinä mainita koko lampea.

    • Kirkonryöstäjä

      Tarina vainolaisten uhan alla veteen upotetuista kirkonkelloista on yleinen "topos" meillä ja maailmalla. Joissakin tarinoissa ne kellot jopa soivat veden alla joissakin sopivissa olosuhteissa.

      Kirkonkelloja kyllä tarkoituksella kätkettiinkin pakenemistilanteessa, olivathan ne arvokasta metallia, joita todella ryöstösaaliina vietiinkin puolin ja toisin.

    • Onhan niitä kirkonkelloja kätketty Pielisjärvelläkin, mutta minullakaan ei ole tietoa mihin.
      Luulen kyllä, että ne ovat olleet nykyisiin verrattuna aika pienikokoisia melkein vellikellon kokoisia.
      Historiallisesti varmaan hyvinkin arvokkaita.

      Kirkon muuta omaisuutta on myöskin piilotettu vainojen lähestyessä.
      Tämän muun omaisuuden kätköalueesta oli vanhoilla muistitietoa, mutta ei tarkkaa paikkaa, mutta alue oli tiedossa.
      Nämä jotka puhuivat alueesta olivat syntyneet lähempänä vuotta 1850 kuin vuotta 1900.
      Tiedon alueesta vien mennessäni, sitä en laita muisteloihini, jotka olen luvannut luovuttaa kotiseutuyhdistykselle.

      • RiistavedenVenäläiskello

        Kirkonkelloja päätyi toiseenkin suuntaan. Riistaveden kirkolla on venäläistä perua oleva kirkonkello, joka on valettu Pietarissa 1914, ja joka oli alunperin tarkoitettu Tuusulan venäläisen varuskunnan kirkkoon. Vallankumouksen takia kello jäi asentamatta, mutta sille keksittiin "kierrätyskäyttöä" lahjoittamalla se Riistaveden uudelle kirkolle.

        Passaa käydä katsomassa Riistavedellä. Kaunis kello, jossa paljon venäjänkielistä tekstiä.

    • Lieksan (silloisen Brahean) ensimmäisen kirkon kellot ovat mitä ilmeisemmin kadoksissa.
      Niitä ei ole varmaankaan viety kovin kauas, näin arvelisin.

      • Ensimmäinen kirkko kaiketi melko lähellä nykyistä kirkkoa ollut kun koko Brahean "kaupunki" sijaitsi kaupunginniemen alueella.

      • infiana.mones
        ruskisoldat kirjoitti:

        Ensimmäinen kirkko kaiketi melko lähellä nykyistä kirkkoa ollut kun koko Brahean "kaupunki" sijaitsi kaupunginniemen alueella.

        Olet varmasti oikeassa kirkon paikasta mutta missä on kello ja vaikkapa ehtoollis hopeat ja muut arvoesineet

    • on.väärin.salata

      Kamuttaja mieti nyt vähän. Jos sinulla on tiedossa tuollaista niin eikö se ole aika väärin jos salaat sen. Se olisi valtava sensaatiomainen historiallinen löytö. Mielestäni voisit kertoa alueen vaikka et kertoisi tarkkaa paikkaa.

    • hankin.miinaharavan

      Nyt tämä aihe alkoi toden teolla kiinnostaa missä on kirkkohopeat ja rahat. Niiden arvo on varmaan ainakin kuusinumeroinen.

    • muinaistutkija

      Halloooo Kamuttaja!!!! Maksan kaksituhatta ekeä jos kerrot alueen. Laita rekatulla nimelläsi vastaus. Laitan yhteystietoni näkyviin niin sovitaan maksutapa. Maksan tietysti etukäteen sillä luotan täysin rehellisyyteesi.

    • Muinaistutkijalle.

      Kiitos siitä kun pidät minua rehellisenä.

      Tarjoukseesi vastaukseni on ehdoton ei, vaikka lisäisit nollankin perään.
      En tee sellaista tekoa rahasta, sillä olen periaatteen mies.

      Kaikella kunnioituksella Kamuttaja.

      • mummosi

        Pelle oot. Kimmo.
        Otatko poskioton kumpaan poskeen. Vai tykkäätkö tumputtaa?
        Näinkö mennään !

    • ihmettelee.yksi

      Kamuttaja taitaa olla hyvin rikas mies kun ei kaksikymmentä tuhattakaan kelpaisi. Millähän se on niin paljon kerännyt rahaa.

      • Niin paljonko kerännyt? Oletko käynyt hänen rahapörssillään?
        Ei kaikkea saa rahalla, minä kunnioitan periaatteen miehiä.
        Moni lyö onnestaan korttia ja palvoo maailman rahoja.
        Kerran me lähestytään porttia jossa markkoja ei tunneta.

    • hieno.periaate

      Kamuttaja on kunnian mies. Ei halua itse rikastua eikä rikastuttaa toisia vanhalla kirkon omaisuudella.

    • Kamuttajan atlas, yleensä voisi sanoa C1, kun on kyse selkärankaisista, kantaa suurta rikkautta yllään. Kuten sanottu kaikki ei ole myytävänä. On olemassa myös elossamme rikkautta, jota ei voi ostaa, suurellakaan rahalla. Se on elämän aitoa rikkautta. Ei sitä pysty edes ryöväämään. Uteliaat anella voi.

      Rotesti, olepas susien kanssa varovainen, niitä on nyt paljon liikkeellä. Muille vihjeenä, niitten kanssa on vain sopivasti ulvottava.
      Kirkonkellojen piilotuksesta en tiedä vielä mitään. Jos kuulen soittoja, kerron kyllä tänne.

      PS. Valitettavaa on jälleen todeta, että tietyt hissanmaikat kannattelevat C1:n päällä osittain lahonnutta kaalia.

    • Antaa hopeiden ja muiden jäädä sinne missä ovat jo vuosisatoa olleet.
      Ainoa jota voisin ajatella olisi museovirasto, mutta he eivät tietääkseni tee tämän kaltaista tutkimusta, vaan pelkkiä kaivauksia varmoilta paikkoilta.
      Alue jossa esineiden pitäisi olla ei ole mikään helppo ja vaaraton.

    • Elon vaihtelevan täydellisen hyvin vastattu.

      Näkemämme, koetut ja luetut käsitykset, kuin myös olosuhteet.

      Kanssani saa väitellä oleva ja elävä ihmismieli, jos oikein rehdisti ja ryhdisti pystyy siihen. Arvioinnin kautta saa hakea sääliä ja tekojaan taholtaan kukin. Katsontakanta ei ole kanssani niin kapea, että ensi ansaan lankeaisin. Arvon annan tulevalle.

      Huomiolla ja tuomiolla on vissit eronsa. Dorotheos Gazalainen aikoinaan jotain ilmensi. Ei meidän tarvitse olla orjia, ei kenenkään orjia. Toista voi ojentaa oikeaan suuntaan. Ketään ei ole tällä palstalla luotu virallisen punnitsijaksi. Jos mielessänne edes sana virallinen on yhtään mitään. Oikeuden ja rehellisyyden punnitsijaksi useamman pitäisi alistumatta ryhtyä. Ilman hämäyksen sumutusta.

      Kaksipäisyyttä on oleva. Tyhmyyttä ja viisautta. Oma valinta, mitä tohtii kohdallaan kallata.

      Aina kannattaa etsiä totuutta, vaikka se olisikin kehityskulkeumastamme hieman kauempaa etsittävä!

    • Karjalan.tietäbä

      Siinä lammessa on putnikki se putos sinne männä kesänä. Minä ihan ite näin sen kun vejin siellä nuotalla kuhhii.

      • esimummisi

        Karjalan.tietäbä. Siihenkös sitten heitit juttuiskas onneton pelurin kutalehtijjain toispuolipersseines viel lisäks. Nyt honasit putkiaivioistas putnikiun kehitellä. Niih palijon ku yrithinkin kanssais. Itkuttaa ny palijon. Vaarisko jo pyörhäti hauvassaan melekeenhen pystyy ku tollaisein vastos ja aistel.

        Kylä su hättulivahingon kakkos veli on häppeetä täys kohta tuolla toises ringis. otaha vauhtii ,parit voltit ja ajatsta tyhjän sijaan, ni eikös tuo kohe lutviuvu kypsäks. hipiä ästä kohta han nahkakkii kessii ku tollassi alen poleven tiällä kattella pitt. Kylä kyllää nyt hytkin raitilla o häpessään tollasen tibäbän kestosin kansa ellee.

      • helloweenpitkäksi

        Nomikäänseriffillä jäänyt taas putkipäälle?

      • fghghteh
        esimummisi kirjoitti:

        Karjalan.tietäbä. Siihenkös sitten heitit juttuiskas onneton pelurin kutalehtijjain toispuolipersseines viel lisäks. Nyt honasit putkiaivioistas putnikiun kehitellä. Niih palijon ku yrithinkin kanssais. Itkuttaa ny palijon. Vaarisko jo pyörhäti hauvassaan melekeenhen pystyy ku tollaisein vastos ja aistel.

        Kylä su hättulivahingon kakkos veli on häppeetä täys kohta tuolla toises ringis. otaha vauhtii ,parit voltit ja ajatsta tyhjän sijaan, ni eikös tuo kohe lutviuvu kypsäks. hipiä ästä kohta han nahkakkii kessii ku tollassi alen poleven tiällä kattella pitt. Kylä kyllää nyt hytkin raitilla o häpessään tollasen tibäbän kestosin kansa ellee.

        Kuka vosi suomentaa tuon edellisen kirjoituksen?

    • RollsRoyce

      Voi poloisia. Lammessa olleet arvotavarat on nostettu ja myyty aikapäiviä sitten.

    • Lammenranta

      Ei ole lammesta nostettu vielä mitään se on aivan varma.

    • jälkipolvi

      Siellä on ainakin neljän ihmisen jäänteet sisällissodan ajoilta.

    • Ammuksia ei lammessa paljonkaan ole, ne on paremminkin joessa, mutta tosiaan voi siellä noita muita jäänteitä hieman olla.

      • RollsRoyce

        Haistappa home kamuttaja. Se yksi kello ja hopeat myytiin Ruotsiin aikoja sitten.

    • Katillakki

      RollsRoyce/hissanmaikka olet yhtä sekava kuin tavallisesti.

      • RollsRoyce

        Kamuttajalla on näköjään joku neuroosi hissanmaikk päällä. Menis lääkäriin. Polonen.

    • RollsRoyce

      Joo sekopää ketjussa tuossa ylempänä..

    • RollsRoyce

      Hupsista en huomannut vaihtaa nikkei ku n vastasin itselle tekevvälle sattui

    • se.on.narkkari

      RollsRoycella taitaa olla subutex vähissä kun noin sekoilee.

    • RollsRoyce

      Eik sekellenekkään kuujlu knenen kanssa keskustelen

    • mene.katkaisuun

      Onko tuo sekavuus viinasta vai pillereistä vai piikeistä johtuvaa RollsRoyce?

    • Huomenna.aloitan

      Sain etukäteen Isänpäivän lahjaksi metallinetsimen ja nyt kysyn mistä päin lampea kannattaa aloittaa.

    • huomenna.aloitan

      Onko kyseessä suurikin salaisuus kun kukaan ei kerro mitään.

    • Minä voin kertoa tarkkaan.

      Aloita Haapaniemen rannasta ja mene siksakkia koko leveydeltä aivan lammen suuhun, niin löytyy jos on löytyäkseen.

    • Ojalan.isäntä

      Oliko tuo mielestäsi hyväkin vitsi ei vaan jaksa naurattaa.

    • alle.kaksikymppinen

      Kerro jos löytyy jotain olisi mielenkiintoista kuulla.

    • Uppaaja

      Kiinnostavaa

    • Tämä lampi on vaihtanut kahdesti nimeä alkuperäisestä.
      En ole löytänyt mikä se oli historian hämärässä, liekö ollut mitään nimeä.
      Sitten siitä tuli Saavanlampi jota seurasi Pakarilanlampi ja lopuksi nykyinen Riikolanlampi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5066
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe