kaksi naista hytissä

risteilyllä

Tämä tapahtui muutama vuosi sitten, kun olin ollut eronneena noin vuoden verran...

Olin koulujen syysloman aikaan 16v poikani kanssa Tallinnan risteilyllä.
Päivällisen jälkeen sovimme, että poika saa pelailla iltakymmeneen jolloin tapaisimme hytissä.

Kymmenen jälkeen poikani jäi hytiin lukemaan kirjaa ja minä lähdin tanssimaan.
Heti "pelipaikalle" päästyäni kiinnitin huomioni noin ikäiseeni, tosi hyvävartaloiseen naiseen jota tietysti hain tanssimaan. Parin viikon selipaatti, naisen huumaava tuoksu ja ihanan kiinteän vartalon kosketus sai kaluni paisumaan. Kun nainen huomasi, että pitkän miehen housunlahkeesta taitaa löytyä myös pitkää, niin hän ei suinkaan väistänyt etäämmälle. Päin vastoin hän painautui tiukasti kiinni minuun. Ai että teki hyvää, kun tuo nainen tanssilattian tunkoksessa vaivihkaa "hieroi" lantiotaan nyt jo kivikovana seisovaa kaluani vasten.

Ilta tuntui etenevän juuri kuten halusinkin, mutta sitten nainen kuiskasi korvaani: "Se olisi varmasti ihanaa, mutta täällä on aivan liian monta silmäparia näkemässä. Hyvää yötä ja kaikkea hyvää sinulle"...

No, eipä nuo toivotukset paljon lämmittäneet. kun naitatti niin pirusti ja olin jo kuvitellut pääseväni paineistani.

No, aina ei voi onnistua!. Lähdin baariin ja ajattelin ottaa paukun ja lähteä sitten nukkumaan. Mutta kun naukkailin paukkuani, niin näin hoikan naisen, joka oli vasta tulossa sisään.
Hain tuota naista heti tanssimaan ja hän kertoi, että he olivat tyttöystävänsä kanssa tehteen hytissä "kuppia" niin ahkerasti, että tyttökaveri joutui jäämään hyttiin nukkumaan.

Myös tälle naiselle tuntui pitkän, hoikan miehen läheisyyys maistuvan ja tanssimme yhdessä aina viimeiseen valssiin asti.
Sitten pyysin päästä hänen luokseen "yömyssylle", koska minun hyttiini ei voinut mennä. Nainen lupasi yömyssyn, mutta "Ei sitten mitään seksijuttuja". Minä vastasin tietysti, että paukullehan minä vain.

Menimme hiljaa hytiin, ettei yläpetillä nukkuva tyttökaveri heräisi.
Teimme paukut, suutelimme ja hyväilimme toisiamme. Nainen hieroi kaluani housun läpi, mutta minäpä otin sen esiin... Hän runkkasi sitä hellästi, ja sanoi, että se on upean iso ja muutenkin aivan ihána, mutta ei hän voi "olla", koska hän on juuri aloittanut uuden suhteen ja haluaa olla poikaystävälleen uskollinen.

Sitten nainen lähti vessaan ja minä jäin kalu pystyssä seisomaan keskelle hytin lattiaa.

Mutta hetken kuluttua yläpetillä nukkunut nainen nostikin päänsä ylös tyynyltä ja sanoi: "Minä kait voisin tuollaista vähän maistaa". No, se oli niin kauniisti pyydetty, että nousin seisomaan varpaisilleni alapedin reunalle ja tarjosin kaluani hänen imettäväkseen. Tuo minua muutaman vuoden vanhempi nainen imaisi kaluni vuosien tuomalla kokemuksella suuhunsa ja voi että teki taitava imutus hyvää... Mutta sitten tanssikaverini tuli vessasta ja vedin nolona kaluni pois naisen suusta.

Mutta tannsikaverini sanoikin, että "Jatkakaa vaan". Minä kysyin, että oletteko todellakin niin hyviä kavereita, että voitte jakaa tälläisen "herkun" keskenänne? Naiset vakuuttelivat asian oleva aivan OK. Ja niimpä nainen kapusi yläpetiltä alas, asettui alapetille kontalleen; kuin kiimainen tamma odottamaan ison vieraan oriin astumista.
Tanssikaverini auttoi minua riisuuntumaan, rullasi kortsun kaluni päälle ja ohjasi se tyttökaverinsa kuumana odottavaan pilluun.
Pillu oli vähän valjä, mutta tuo nainen osasi todella nauttia ja antaa nautintoa. Niimpä yhteinen kiima vei minutkin mennessään; kun tunsin miten orgasmi sai naisen uikuttamaan ja pillun sykkimään, niin tuo syke lypsi minunkin spermani liikkeelle ja sermaryöppy toisensa perään syöksyi matkaan. AAAAHHH mikä helpotus....

En tavannut noita naisia enää Tallinnassa, enkä paluumatkallakaan. Joskus olen miettinyt että miten he tuota yhteistä kiiman iltaa muistelevat, vai puhuvatko asiasta ollenkaan..

2

17469

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hmmm.

      Varmasti he molemmat muistelevat miten hyvät kyydit annoit heille. Annoit heille monta orgasmia. Jaksoit rakastella tunnista toiseen. Eivät he voi unohtaa sinun upean isoa ja muutenkin aivan ihanaa mulkkuasi todellista herkkua.

      • ja nauravat

        Haahhhaaa, oikea panomies olisi saanut koko yön molemmilta. Ja myöhemmin lisää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6293
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4036
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2446
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1433
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1006
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      981
    Aihe