Matalataajuinen melu

TekstiTV885

Tällä palstalla oli kysymys 21.11.2007 samalla otsikolla.
Sillon ei ollut vastausta. Nyt on Ykkösen teksti TV:ssä. Sivu 885
Syitä on esitetty:
sähköverkko, tehtaat, voimalaitokset, tai sotilaalliset matalataajuusviestimet.
(Suomi24 ufokeskustelussa oli talvella samantyyppinen huomio Suomen ja Kanadan alueista.)
Tai voi olla myös matkapuhelinverkon sähkömagneettiset kentät.

Olin tänään korvessa kymmeniä kilometrejä mainituista,
kuten usein aiemminkin. Ääni kuuluu vaikka missä.
Suolla tai kallioluolassa. Vaimeana ja joskus aaltoilevana.
Meitä on useita, jotka osaaavat määrittää samat vaihtelut yhdessä.
Toiset eivät huomaa mitään ääntä.

Itse epäilen kaivosporia, joiden ääni heijastuu maan kuoresta.
Melun vaihtelu osui mm. Pohjois-Savon timanttikaivostoimintaan.

Aistimus on todellinen suurelle osalle järkeviä ihmisiä.
Selitykset kuulostavat huuhaalta, kokemukset ovat aitoja.
Altistuminen aiheuttaa monia oireita, jopa työkyvyttömyyttä.

Jokainen havainto on tärkeä.
soundwave(a)gmx.com kyselylomakkeen sivu ei auennut
Vielä "outoa hiljaisuutta".

40

5633

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • a-weight

      Ihan totta. Ympäristön jyrinä infraäänillä on jokaiselle akustiikkaa mittavalle arkipäivää. Se pistää ottaa huomioon esim. melutasomittauksissa ja tähän onkin tiedemaailma kehittänyt omia painotettuja suodinmallejaan.

      Normaalisti käytetty a-painotus poistaa mittauksessa hyvin tehokkaasti jyrinän, mutta suoravastemittauksessa se on lähes aina äänitaajuisen kaistan voimakkain elementti.

      Ilmamassojen liike jo itsessään aiheuttaa aliääni-ilmiöitä. Korvan fysiologia tosin on tehty siten että niitä ei voi kuulla. Saattaa tosin olla että joillain yksilöillä kuulokynnys on erittäin alhainen. Jatka toki tutkimuksia ;)

      • TekstiTV885

        Osoitteessa
        http://www.defra.gov.uk/environment/noise/research/lowfrequency/pdf/nanr45-fieldtrials.pdf
        Kerrotaan taajuudesta noin 40Hz. Olen samaa mieltä.
        Puhutaan alueesta 10Hz:stä ylöspäin, 31,5Hz ja 125Hz.

        En ole yrittänytkään löytää herkkää matalien äänien mikrofonia.
        Mielessä on pyörinyt suljettu kaiutinkaappi, jos kaappaisi.
        Oskilloskooppikin on omasta takaa. Olen vain kuulostellut.

        Ääni kuuluu yleensä parhaiten kaukana sähköverkoista.
        Eli hiljaisuudessa. Taajuuskaan ei ole 50Hz harmoninen.
        Omassa kellarissamme on joskus selvästikin kuultavissa.

        Hurjinta on, että löytyy jatkuvasti lisää huminalle herkistyneitä.
        Itse olen entinen tutkimusteknikko, enkä huolestu tästä.
        Monet vain pelkäävät tulevansa leimatuiksi luulosairaiksi.
        Vain osa kuulee äänen ja sen vaihtelut, samanaikaisesti.

        Myös revontulista olemme kuulleet säröävää sahasoittoa.
        Pystyimme siitäkin osoittamaan vaihtelut yhtenevästi.
        Äänen suunta oli kuulemma voimakkaimmasta valosta.
        (Itse en aisti suuntaa, koska toisen korvan hermot on poistettu,
        kun oli kuulohermon kasvain. Siitäkin oli tällä palstalla.)
        Revontulien "äänet" eivät ehkä välttämättä ole ilman välittämiä,
        vaan joku toimii ilmaisimena "jollekin kentälle".
        Arkinen juttu, kunhan selviää.


      • a-weight
        TekstiTV885 kirjoitti:

        Osoitteessa
        http://www.defra.gov.uk/environment/noise/research/lowfrequency/pdf/nanr45-fieldtrials.pdf
        Kerrotaan taajuudesta noin 40Hz. Olen samaa mieltä.
        Puhutaan alueesta 10Hz:stä ylöspäin, 31,5Hz ja 125Hz.

        En ole yrittänytkään löytää herkkää matalien äänien mikrofonia.
        Mielessä on pyörinyt suljettu kaiutinkaappi, jos kaappaisi.
        Oskilloskooppikin on omasta takaa. Olen vain kuulostellut.

        Ääni kuuluu yleensä parhaiten kaukana sähköverkoista.
        Eli hiljaisuudessa. Taajuuskaan ei ole 50Hz harmoninen.
        Omassa kellarissamme on joskus selvästikin kuultavissa.

        Hurjinta on, että löytyy jatkuvasti lisää huminalle herkistyneitä.
        Itse olen entinen tutkimusteknikko, enkä huolestu tästä.
        Monet vain pelkäävät tulevansa leimatuiksi luulosairaiksi.
        Vain osa kuulee äänen ja sen vaihtelut, samanaikaisesti.

        Myös revontulista olemme kuulleet säröävää sahasoittoa.
        Pystyimme siitäkin osoittamaan vaihtelut yhtenevästi.
        Äänen suunta oli kuulemma voimakkaimmasta valosta.
        (Itse en aisti suuntaa, koska toisen korvan hermot on poistettu,
        kun oli kuulohermon kasvain. Siitäkin oli tällä palstalla.)
        Revontulien "äänet" eivät ehkä välttämättä ole ilman välittämiä,
        vaan joku toimii ilmaisimena "jollekin kentälle".
        Arkinen juttu, kunhan selviää.

        vai sellaista juttua. ohhoh!


      • herkistynyt
        a-weight kirjoitti:

        vai sellaista juttua. ohhoh!

        Minua ärsyttää samoin matalat äänet. En tiedä voiko puhua infraäänistä, mutta esimerkiksi tuntuu että murkun soittaman musiikin rumpuäänet käyvät jotenkin kroppaan vaikka ei soita edes kovaa ja väliä on pari huonetta.

        Kuulen herkästi myös kaikki koneiden hurinat ja nekin ärsyttävät. Joskus kuuluu koneiston hurina esim. kellarista, jota mies ei kuule mutta minä kuulen.

        Olen tullut siihen tulokseen, että kuuloni on vanhemmiten herkistynyt. Eihän sen pitänyt näin päin mennä.


      • kuulonvaurio
        herkistynyt kirjoitti:

        Minua ärsyttää samoin matalat äänet. En tiedä voiko puhua infraäänistä, mutta esimerkiksi tuntuu että murkun soittaman musiikin rumpuäänet käyvät jotenkin kroppaan vaikka ei soita edes kovaa ja väliä on pari huonetta.

        Kuulen herkästi myös kaikki koneiden hurinat ja nekin ärsyttävät. Joskus kuuluu koneiston hurina esim. kellarista, jota mies ei kuule mutta minä kuulen.

        Olen tullut siihen tulokseen, että kuuloni on vanhemmiten herkistynyt. Eihän sen pitänyt näin päin mennä.

        Jepujee. Ajattelin että tämä trolliketju jatkuu ja nyt jo murkut soittavat rumpumusiikkia. Tarkoittanet puberteetti-ikäistä lastasi?

        Tsekkaa hyperakusia ja sen mekanismit


      • sopii kuvaan
        TekstiTV885 kirjoitti:

        Osoitteessa
        http://www.defra.gov.uk/environment/noise/research/lowfrequency/pdf/nanr45-fieldtrials.pdf
        Kerrotaan taajuudesta noin 40Hz. Olen samaa mieltä.
        Puhutaan alueesta 10Hz:stä ylöspäin, 31,5Hz ja 125Hz.

        En ole yrittänytkään löytää herkkää matalien äänien mikrofonia.
        Mielessä on pyörinyt suljettu kaiutinkaappi, jos kaappaisi.
        Oskilloskooppikin on omasta takaa. Olen vain kuulostellut.

        Ääni kuuluu yleensä parhaiten kaukana sähköverkoista.
        Eli hiljaisuudessa. Taajuuskaan ei ole 50Hz harmoninen.
        Omassa kellarissamme on joskus selvästikin kuultavissa.

        Hurjinta on, että löytyy jatkuvasti lisää huminalle herkistyneitä.
        Itse olen entinen tutkimusteknikko, enkä huolestu tästä.
        Monet vain pelkäävät tulevansa leimatuiksi luulosairaiksi.
        Vain osa kuulee äänen ja sen vaihtelut, samanaikaisesti.

        Myös revontulista olemme kuulleet säröävää sahasoittoa.
        Pystyimme siitäkin osoittamaan vaihtelut yhtenevästi.
        Äänen suunta oli kuulemma voimakkaimmasta valosta.
        (Itse en aisti suuntaa, koska toisen korvan hermot on poistettu,
        kun oli kuulohermon kasvain. Siitäkin oli tällä palstalla.)
        Revontulien "äänet" eivät ehkä välttämättä ole ilman välittämiä,
        vaan joku toimii ilmaisimena "jollekin kentälle".
        Arkinen juttu, kunhan selviää.

        Kuulet enintään sydämmesi sykkeen, et varmasti muuta.


    • Minä vaan

      Olipa mielenkiintoista löytää tästä aiheesta keskustelua. Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat herkkiä matalille äänille. Olen yrittänyt puhua ongelmasta mm. Korvaklinikan kuulopolilla, mutta ne laittoi minut psykologin juttusille...en siis puhu enää siellä asiasta mitään.

      Akaan-Penttilä sanoi aikoinaan puhelimessa, kun valitin basso-ongelmasta, että vika on korvien välissä. Meni usko hänen ammattitaitoonsa.

      Ongelma on se, että etten kestä basso ääntä, koska en kuule, vaan tunnen sen. Bassoäänethän tunnetusti kulkevat elementtejä pitkin. Tiedän, milloin joku meidän talossa kuuntelee musiikkia käyttäen superbasso nappulaa...tärykalvot rokkaavat basson tahdissa.

      Elokuvissakaan en siis voi enää käydä.

      Täällä meidän alueella alkoi muutama vuosi sitten rakennusbuumi ja sen myötä alkoi kuulua uusi häiritsevä "ääni". Se kuulostaa ikäänkuin joltain kompressorilta tai joltain sellaiselta. Tärykalvot heiluu ja saatan herätä siihen, että sänkyni tärisee sen voimasta. Se on kone, joka ollessaan käynnissä, välillä käynnistää itsensä uudellen, pysähtymättä välillä. Onneksi sitä ei kuule joka päivä.

      Ollessani muualla, en kuule sitä, vain täällä omalla alueellani...ulkona ja sisällä. En ole vielä saanut selvitettyä mikä sen aiheuttaa.

      Ystävänikään eivät usko, että se juttu on todellinen.

      Basso juttu lopulta selvisi sillä tavalla minulle itselleni, kun näin ohjelman kuurosta tanssijasta Juho Saarisesta. Pystyy tanssimaan, kun tuntee basson värinän. Ilmeisesti toiset on vaan herkempiä matalille äänille.

      Mutta tämä toinen ongelma...milläs todistat "kuulevasi"/tuntevasi äänen, joka ei ns kuulu...

      Olisi kiva, jos samasta ongelmasta kärsivät vielä tulisivat keskustelemaan.

    • Akustikus

      "Olisi kiva, jos samasta ongelmasta kärsivät vielä tulisivat keskustelemaan."

      Harva henkilö edes ymmärtää kärsivänsä infraäänestä, matalataajuisesta äänestä joka aiheuttaa pahaoloa. Olen toista vuotta kärsinyt paikallisen teollisuuslaitoksen infraääni menetelmällä toimivista lentotuhkan irrotus eli nuohous laitteiden värinästä klo 2:00 - 7:00 välisenä aikana. Pahanoloon heräämiset ovat inspiroineet minut tutkimaan asiaa tarkemmin. Olen ollut yhteydessä viranomaisiin, tutkijoihin, melumittauksia tekeviin yrityksiin ja seurannut EU parlamentin lausahduksia.
      Nyt on tullut aika järjestäytyä ja ryhtyä puuhaamaan joukkoliikettä infraääntä tuottavia suuria yrityksiä vastaan, jotta he ymmärtäisivät minkälaista kärsimystä he tuottavat naapureilleen. Paras mahdollinen tekniikka ei aina ole kaikkein terveellisin.
      Tuulivoimaloiden läheisyydessä asuvat ihmiset ovat jo tehneet jotakin, mutta heitä vastustavat lähinnä ymmärtämättömät ihmiset. Jos olet kiinnostunut yhteistyöstä ota yhteyttä nimimerkki PML Älä pelkää, et ole yksin tässä terveystaistelussa.

    • Minä vaan

      Hei Akustikus!

      Heräsin taas kello 4 tänä aamuna siihen jytinään. Nyt näytti löytyvän jo enemmän tietoa asiasta netistäkin.

      Googleta esim. sana "infraääni" tai Vladimir Gavreau, joka on keksinyt infraääniaseen. Hänestä ei suomeksi ole paljon tietoa, mutta jos osaat muita kieliä, löydät varmasti paljonkin. En tiedä miten sinuun ottaisin yhteyttä, sillä olen unohtanut suomi24:n tunnukset.

      Suosittelen Outi Ampujan kirjaa "Oikeus hiljaisuuteen". Sivulta 49 alkaa Pertin melutarina, jossa kuvataan täydellisesti minun tuntemuksiani. Hänellä oli tosin se etu puolellaan, että sai selville, mistä laitteesta oli kysymys. Minä tiedän vaan, että se on rakennustöissä käytettävä kone/laite, joka käynnistää itse itsensä (oliko kompressori). On siis öisinkin päällä tietyssä rakennus/peruskorjaus vaiheessa.

      Tiedän myös ettei ääni kuulu talon sisältä, koska se jatkuu koko asuinalueellani ja loppuu kun poistun alueelta. Ongelma alkoi silloin kun uudisrakennus ja peruskorjaus buumi alkoi. Toivon että rakennustyöt alueella loppuisivat jo.

      Minä vaan

    • Minä vaan

      Pari viime viikkoa on ollut ihan mahdotonta huminaa...sänky on kuin vibraattori...

      • mammuliini

        Nostetaan tätä vähän


      • Purupora

        Siirry nukkumaan eri huoneeseen ja asunnon toiseen laitaan. Meillä kotona asunnon toisessa päässä "jymisee/humisee" ja toisessa on paljon hiljaisempaa. 10Hz äänen aallonpituus on 34m, joten minimin ja maksimin etäisyys toisistaa on 17m. Koska äänilähteet ovat enimmäkseen kiinteitä, niin myös melun interferenssikuvia säilyy paikoillaan. Onneksi meillä kotona autot ja lentokoneet eivät kuulu jatkuvasti.


      • Purupora

        Korjaus: interferenssikuvio


    • Minä vaan

      Nostan taas, ettei häviä...

    • minä vaan
    • HessuHepuli

      Itse kärsin kaupungin keskellä infraäänistä. On menetetty yöunia ja se on aiheuttanut pitkä aikaista stressiä ennen kuin tajusin sen johtuvan noista infraäänistä huoneessa jossa nukuin, muualla talossa sitä ei kuulu, eikä äänen lähteestä ole mitään käsitystä.

    • Minä vaan

      Se voi olla ilmastointilaite tai naapurilla oleva kattotuuletinlamppu tms. joka on joko huoneen ylä- tai alapuolella tai sivuilla, jos ei muualla kuulu.
      Ole iloinen, että pääset pakoon toiseen huoneeseen, minä en pääse koko tällä alueella. Odotan vain, että nämä taloyhtiöremontit ja uudisrakentamiset loppuu. Ainakaan ennen vuotta 2014 se ei tapahdu, sillä tuossa lähistöllä alkoi viime vuoden puolella peruskorjausremontti, joka kestää vuoteen 2014.

    • Voikun en kuulisi!

      Hei,

      Toisella palstalla on joku kirjoittanut, että hän alkoi joulun seutuvilla kuulemaan taas voimakasta matalaa ääntä. Minulla alkoi myös joulun seutuvilla "oireet" ja ovat jatkuneet siitä asti. Kuulen erittäin matalaa kiertävää ääntä, joka muistuttaa resonointia ja sen ihan tuntee KOKO kehossa. Olen asunut niin kerros- kuin pientalossakin sähkölaitoksen lähellä ja havainnut myös saman alueella, jossa paljon sähkölinjoja ympärillä. Tällä hetkellä kuulen voimakasta jytinää/surinaa ja se alkoi eilen iltapäivällä ja on jatkunut yhtä soittoa siitä asti. Kuulen sen myös asunnon ulkopuolella. Voisiko auringon tapahtumilla ja sähkömagneettisilla kentillä olla osuutta? Uskon, että osa lähes jatkuvasti kotonani kuulemastani resonoinnista/matalista äänistä johtuu ihan puhtaasti talon ilmanvaihto- ja lämmitystekniikasta ja niiden aiheuttamista rakenteellisista resonoinneista, mutta aina aika ajoin tulee erittäin voimakkaan resonoinnin/jytinän/surinan (todella vaikea kuvailla!) aika, jolloin kuulen sen myös ulkona. Erityisesti aukeilla paikoilla ja korkealla. Todella kärsin tästä yliherkkyydestä ja olen aika neuvoton. Ääntä ei blokkaa mitkään kuulosuojaimet tai korvatulpat ja erityisesti yöt (nyt tällä hetkellä joka sekunti vuorokaudesta) on yhtä tuskaa. Onko kellään löytynyt apua mistään tähän ääniyliherkkyyteen???

    • Minä vaan

      googleta esim. sanoilla infraääni "terveyshaitat", niin pitäisi alkaa löytyä tietoa ja lue nämä kaksi keskustelua läpi, niin löydät lisää tietoa näistäkin, mitä googlettaa.

      • varavaari1

        Tutuja asioita. Itselläni matalien äänien herkistyminen on tapahtunut yhdessä ylä-äänien hiipumisen myötä (Olen 65v. vaariluokan kansalainen). Yrittääköhän kuulokeskus kompensoida kuulon heikkenemistä? Olen huomannut Matinkylässä lännenpuoleiseen makuuhuoneeseen kantautuvasta matalasta (20-30Hz) äänestä - ehkä Suomenojan Fortumin lämpölaitokselta ja lisämausteena vielä matalampia taajuuksia Suomenlahdelta liukulennossa lähestyvien matkustajakoneiden aiheuttamina. Osaan sanoa n. 3-5minuuttia aikaisemmin koneen lähestyvän Matinkylää (Espoo) lännestä, ennekuin muut kuulevat moottorien ja etureunasolaikoiden aiheuttaman korkeampitaajuisen äänen.
        Ei pidä melua loitolla standardit 3-kerros ikkunat ja tiilinen ulkoverhous elementtitalossa...
        Nukkuminen onnistuu jollain tapaa, kun laittaa pään huoneen keskelle. Seinistä heijastuvat ääniaallot kumovat toisensa, mutta jotenkin keho havaitsee nämä matalimmat taajuuskomponentit.
        Pitää tässä vaan jaksaa jotenkin.


    • Minä vaan

      Meillä on täällä ratatyöt menossa...jatkuvat koko kesän...kolme yötä nukkunut tosi vähän ja tänä yönä en ollenkaan. Sellainen jytinä, ettei saa pillereilläkään unta...olen sitten istunut netissä ja oleskellut, vaikka ei mihinkään oikein enää pysty keskittymään, kun tätä on nyt ollut yötä päivää :(

    • pörinäpää

      Aika piinaavaksi mennyt täällä tuo matala hurina. Kaksi muuta perheenjäsentä eivät kuule ääntä, joten tuntuu vähän yksinäiseltä höperöinniltä. Mutta piina on todellinen.

      Aiemmin täällä kuului sitä vain joskus ja se sitten loppui. Nyt kuuluu yhtä soittoa yötä päivää, yöllä toki pahiten, kun ei juuri muita ääniä ole peittämässä. Vieressä on ollut kesästä asti kerrostalon rakennustyömaa, että sieltäköhän tuo ikävästi resonoiva matala hurina tulisi? Vaikea sanoa, kun ei tuota äänen suuntaa mitenkään kuule.

      Olin viikon ulkomailla tuossa vastikään ja olipa ihanaa, kun just siellä ei sattunut hurisemaan. Pää sai levätä. Minulla tuo aiheuttaa päähän semmoisen kumman olon, ihan kuin olisi joku verenkiertohäiriö, mutta kai se tuosta resonoinnista vain johtuu.

      On niin kamalaa, kun tälle ei voi mitään. Eikä kauheesti viitsi puhua kellekään, kun tosiaan monikaan ei tuota kuule, hulluksi varmaan leimaavat. No, perheenjäsenet sentään uskovat minua.

      • lopettasivatjo

        langatonta tekniikka kuunteleva radiolaite ,tehokaimillan aiheuttaa verenkiertohäiriöitä ,mikä kaupunki ettei vain olisi sama,tyyr 3.s. tauko 2.s. tai jatkuvaa 1h yhtä lujaa


    • Minä vaan

      Uskoisin, että ääni tulee rakennustyömaalta. Olen tullut siihen tulokseen, että on joku kuivauslaite, joka on yölläkin päällä. En tunne rakennusalan koneita, joten on vaikea sanoa, mikä laite olisi yölläkin päällä ja käynnistää itsensä kuin kompressori.

      Olen joskus lähtenyt tutkimaan ympäristöä öiseen aikaan, mutta en ole saanut kohdistettua mihinkään. Syy siihen voi olla se, että kun olet siinä vieressä, se ääni tulee erilailla kuin kauempana, jonne se tulee ääniaaltoina, jotka läpäisee seinätkin ja lattiat tärisee. Olen herännyt monesti siihen, että sänky tärisee.

    • Ammattiklapikone

      Meillä naapurin klapikone pitää sellaista matalataajuista huminaa että vaikka on 3-kertaiset lasit ikkunoissa niin sisälle tunkee aina kun kone on päällä.

      Tällä paikkakunnalla saa tehdä ammattimaisesti klapeja rajalla ja tulenarat puuainekset ovat osittain meidänkin puolella, siitä valitettu mutta viranomaisten (poliisin ) mielestä naapuri voi vapaasti pitää tavaroitaan naapurin puolella jos siellä on tilaa. ?!!

    • jytisi
    • Minä vaan

      Nostetaan taas tätä ylemmäksi.

    • Minä vaan

      Nostan

    • Zadam

      Nostan. Onko täällä vielä muita ko. asiasta kärsiviä? Olisi kiva jutella

    • Tukiasemat

      Suurin osa äänistä tulee puhelintukiasemista, joita on kaikkialla. Paikassa jossa asun, äänet ovat välillä päällä ja välillä pois päältä. Ääni on välillä vaihtelevaa, toisinaan yhtenäisempää, välillä vaimeampaa välillä voimakkaampaa. Minulla lähimpiin tukiasemiin on vain muutamia satoja metrejä, ne on rakennettu aivan törkeään paikkaan. Kun kuulen kysesitä ääntä, alan katseella etsimään, onko lähettyvillä tukiasemia ja yleensä on. Kiusallinen juttu, jolle kukaan ei varmastikkaan tee yhtään mitään, kuten ei tuulivoimalamelulle. Olen tajunut ääniongelman lähteen vasta lähikuukausina, vaikka ääniongelman olen huomannut jo vuosia sitten. Jotkut pitävät varmasti foliohattujen juttuna, mutta pitäköön. Tämä ongelma tulee vaikuttamaan vauvasta vaariin ja köyhästä rikkaaseen!

      • Märkäkorva

        Kyllä nuo äänet ovat täysin todellisia. Itse olen kuunnellut vuosia tuota matalaa huminaa, joka antaa joskus "lomaa", ollessaan tavanomaista hiljaisempi. Minullakin ääni resonoi vartaloon. Suurimmaksi osaksi rintalastaan ja välillä todella tuntuu kuin sänngyn joustimet edesauttaisivat äänen kulkeutumista pitkin kehoa. Kun avaan kylpyhuoneeni ikkunan silloin kun hurina on pahmimmillaan, kuuluu se ulkona, kuin auraa vedettäisiin pitkin meren jäätä. En ole puhunut omista tuntemuksistani muille kuin lapsilleni, jotka myös kuulevat äänet, sekä terveysviranomaiselle, jolta halusin neuvoja haitan poistamisesksi. Viranomainen teki useita kysymyksiä, joilla selvästi halusi vahvistuksen epäilykselleensä, että äänet asuvat korvieni välissä. Toivon, että tilanne joskus paranee ja ongelma poistuu. Viimeaikoina pitkäaikainen hurina on saanut korvat kutiamaan ja niistä erittyy jonkin verran nestettä.


    • Kyllä olen 100 % samaa mieltä mulla meni jo työkykyvystä lähtien ei ole rahaa enään millä rakentaisi faradayn täysin äänieristetyn tilan mun parvekkeeni puoleiseen huoneeseen enkä rikoksilla voi rahaa tehdä tarvitsen vaan ystävän kenellä on niska kunnossa ja pakettia auto sillä laillisesti lavoilta saa ilmaset rakennus materiaalit ... ?

    • alusenberg

      Ei ihmisen kuuloelimet kykene kuulemaan noita puhelin ääniä se mun mielestä häiriinnyttää mahdollisesti ihmisten aivotoimintoja sillä aivoissamme synapsit ja reseptorit lähinnä aika paljonkin toimii hermoston impulsseilla eli sähköä siellä tulvii , jos on joku joskus kokeillut biotuneria www.synerki.fi

      • Anonyymi

        Ongelmia itselläkin maaseudulla Iitti Nastola kulmilla. Katsokaa: Vastaa havaintokysely huminasta. Anonyymisti halutessaan vastatessaan voi saada asioita eteenpäin. Tai jopa ratkeamaan.


    • Anonyymi

      Hei te aiemmin tähän ketjuun kirjoittaneet, loppuiko jurina ja humina, kun rakennustyömaat saatiin kuntoon?
      Itse olen asunut vasta 2 kuukautta talossa, jossa alkuun tuntui kaikki olevan ok. Nyt kärsin matalataajuisesta äänestä ja sen aiheuttamasta värinästä koko kehossani. Yöt ovat hankalia. Sänky tuntuu tärisevän, päätä ja kyynärpäitä särkee. Lähistöllä on iso rakennustyömaa ja toisessa suunnassa masto tukiasemineen. Noin 20 kilometrin säteellä on useampi tuulivoima-alue eli syitä matalataajuisen melun ja maatärinän ilmenemiseen on useita. Mikä tilanteessa auttaisi?

      • Anonyymi

        Ei mikään muu kuin poismuutto, ikävä kyllä..Sen jälkeen kun 5G masto pistettiin ylös tällä alueella jatkuva matala "tärinä" on ollut läsnä. Korvani ovat soineet pahasti sen jälkeen. Korvien soiminen loppuu kuin seinään kun lähden alueelta pois ja alkaa uudestaan kun tulen takaisin. Itselle on sanomattakin selvää että matalataajuiset melut ja kaiken maailman aallot vaikuttavat ihmiskehoon varsinkin korviin. Mutta tämähän on vain luulosairaiden puhetta sanovat muut, me vain kuvittelemme..


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Myöskin perus elementtikopperot vahvistavat kaikki tärinät värinät ja pamaukset. Joskus miettii mitä varten nämä kopperot edes rakennettiin, ihmisten rääkkäämiseen?


    • Anonyymi

      kylmäkellarin laitteet aiheuttaa matalataajusita melua kerrostalossa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1615
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1244
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1072
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      857
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      741
    Aihe