Käykääs katsomassa Apulaa, paperittomia pentuja lonkkavikaisesta emästä

huh huh

Apulassa myydään paperittomia saksanpaimenkoiria. Miksi? Koska emällä on d-lonkat. Hassuinta on se, että "kasvattaja" on aktiivinen PK-harrastaja.

9

1577

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin kai sitten

      Jälkeläisten tulevaan lonkkaterveyteen toki aina vaikuttavat hieman muutkin asiat, kuin toisen vanhemman lonkkatulos. Siihen huonolonkkaisenkin lonkkatulokseen vaikuttavat myös hieman muutkin asiat kuin pelkkä perimä.

      Jokaisen pitäisi esimerkiksi itse koettaa vaikuttaa ottamansa pennun lonkkatuloksiin ja muuhun terveyteen, mutta valitettavan harvoin ihmisillä on ymmärystä moiseen.

      Moniko tietää, pentujen emän ja pentujen itsensä pentuaikainen nuoruusikäinen matoisuus vaikuttaa tähän, miten "hyvät tai huonot lonkat" koiralle tulee ?


      AB-lonkkaisessa suvussa voi tulla CD-lonkkaisia tällaisenkin takia. Riittää, kunhan emä on kova myyrästäjä yms eikä omistaja tajua mikä merkitys ja tarve kunnon madotuksella.

      Mielestäni on ihan turha riehua. Näihin asioihin voi pennunottanut itse vaikuttaa omassa koirassaan.

      Kennelliiton koiranetissä seisova lonkkatulos kertoo vain sen perimän sekä ympäristön aiheuttaman lonkkatilanteen, PLUS tähän tulokseen vaikuttaa vielä kuvaajan ammattitaito sekä arvostelija ja se miten hyvällä tuulella minäkin päivänä. Samoin vielä lisäksi, mahdollisesti yksilökohtaisesti kuvausikä (nuoruudenlöysyys- ilmiö) sekä lisäksi onko narttu kuvattu liian lähellä juoksuaikaansa. Toiset nartut ovat silloin löysempiä kuin muulloin ...

      • on tainnu

        kovastikin olla tarvetta selitellä pennunostajille, mikäli joku on älynnyt kysyä miksi käytetty huonot indeksit omaavia vanhempia?

        Selitäpäs, miksi näitä ei ole rekisteröity EJ-rekisteriin, vaikka olisi voinut?


      • ettei olisi

        selityksen makua. Onko oma lehmä ojassa ?


      • m-li

        sille, minkälaisia koiria jalostukseen saa käyttää, ja mitä ei, on olemassa hyvin tutkitut perusteet. Jos saisin itse päättää, karsivia tekijöitä olisi vielä paljon enemmän kuin kuvaustulokset.


      • odelie
        m-li kirjoitti:

        sille, minkälaisia koiria jalostukseen saa käyttää, ja mitä ei, on olemassa hyvin tutkitut perusteet. Jos saisin itse päättää, karsivia tekijöitä olisi vielä paljon enemmän kuin kuvaustulokset.

        ei ole sen huonompi kuin paperillinenkaan.

        Koirani odottaa tällä hetkellä pentuja (toivottavasti) ja vaikka pennut ovatkin rekisteröidyistä vanhemmista, en niitä kuitenkaan ajatellut rekisteröidä, koska en ensinnäkään ole kasvattaja, ja toisekseen koirien korvien nousemisesta ei ole varmuutta, joten ne eivät varmastikaan käy näyttelyihin eikä jalostukseen. Eli kotikoiria on tulossa, miksi siis rekisteröidä?

        Pentujen isä siis ei ole nostanut korviaan, ja emä on hieman isokorvainen. Varmuutta siis korvista ei ole. Lonkat emällä A:t, kyynäreet 0, uroksella B:t, 0 kyynäreet. Ei aina tarkoita paperiton, että olisi lonkkavikainen, niitä voi tulla ihan mistä koirista tahansa.


      • riiitus
        odelie kirjoitti:

        ei ole sen huonompi kuin paperillinenkaan.

        Koirani odottaa tällä hetkellä pentuja (toivottavasti) ja vaikka pennut ovatkin rekisteröidyistä vanhemmista, en niitä kuitenkaan ajatellut rekisteröidä, koska en ensinnäkään ole kasvattaja, ja toisekseen koirien korvien nousemisesta ei ole varmuutta, joten ne eivät varmastikaan käy näyttelyihin eikä jalostukseen. Eli kotikoiria on tulossa, miksi siis rekisteröidä?

        Pentujen isä siis ei ole nostanut korviaan, ja emä on hieman isokorvainen. Varmuutta siis korvista ei ole. Lonkat emällä A:t, kyynäreet 0, uroksella B:t, 0 kyynäreet. Ei aina tarkoita paperiton, että olisi lonkkavikainen, niitä voi tulla ihan mistä koirista tahansa.

        ...muistat kun koirasi saa ne ihqut pentunsa että ne ovat sekarotuisia. Paperitonta saksanpaimenkoiraa ei ole olemassakaan.


      • Susikoira92
        riiitus kirjoitti:

        ...muistat kun koirasi saa ne ihqut pentunsa että ne ovat sekarotuisia. Paperitonta saksanpaimenkoiraa ei ole olemassakaan.

        Paperiton koira on ihan yhtä hyvä kuin paperilinenkin. Itse omistan paperittoman saksanpaimenkoiran, jonka molemmat vanhemmat ovat kumminkin rekisterissä.

        Ja te ette ees tajua pointia! Se lonkkavika ei ole 100% periytyvää! Sama asia kuin se ettei kaikkista pennuista tule 100% saman värisiä. Lukekaa jo edes hiukan perimä tiedettä! Menkää kouluun hyvät ihmiset, niin minäkin tein.

        Ja mitä tulee paperiton ei ole puhdas rotuinen, niin miten Horand von Grafht sitten oli puhasrotuinen, sehän rekisteröitiin sen olessa jo "aikuinen" koira!

        Ja ei ihme että sisäsiittoisuutta tavataan, kun on tollaisia aateitta! Perheen sisällä pennuttaminen pitäisi jättää sikseen, kuten myös liika jalostus (Ei sen hännän tarttee roikkua maassa)! Siis minä en antaisi edes pikkuserkusten risteytyä keskenään!

        Ja lopuksi vielä.... PENTUJA EI TEETETÄ RAHAN TAKIA! SIIS MITÄ V****A SIITÄ JOS SIL EI OO PAPEREITA YHTÄ PALJON NE SILLOINKIN ON PERHEEN JÄSENIÄ! Jokaisen koiran pitäisi saada jos mahdollista elämänsä aikana 1-3 pentuetta, ei yhtään enempää kumminkaan. Ne ei oo mitään helkatin ahasampoja!


    • miksi ihmeessä

      pitää siellä ilmoitella jos ei kerran oo mitään salattavaa ja koirat menee muutenkin hyvin kaupaks.

    • koiran pentuja varmaan

      ihan omaan laskuunsa mahtaako kasvattaja tietää edes tästä mitään,jos on se minkä löysin apulasta.törkeää,tarvis ilmoittaa kasvattajallekin....ettei menis kaikkien maine,,,,ei se kyllä ole kasvattajan vika...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe