Ei singnaalia. Tarkista antenniliitäntä

???????????????

Digita teki täällä Turun alueella hiljattain jotain halvatun huoltotöitä. Ennen sitä tv kanavat näkyivät, hyvällä säällä hyvin, oikein huonolla säällä saattoi satunnaisesti olla pikselöintiä ja kuvan jumittamista.

http://www.digita.fi/digita_dokumentti.asp?path=1840;3793;4362;10722

Noitten Digitan tekemien huoltotöitten jälkeen kaikki kanavat ovat kadonneet. Digiboksin kanavahaku ei löydä yhtään ainutta kanavaa, ilmoittaa vain kanavahaukn tekemisen jälkeen: "Ei singnaalia. Yhtään kanavaa ei löytynyt. Tarkista antenniliitäntä" Kanavia on yritetty hakea niin talon antennilla, kuin kahdella erilaisella pöytäantennilla, toisessa kiinteä vaivistus, toisessa säädettävä aina 45 kw asti. Aina sama lopputulos. Yhtään kanavaa ei löydy. Onko Digita ottanut alas koko antenniverkon?

Kylläpä ovatkin tehneet siellä Digitalla oikein loistavaa huoltotyötä, kun ovat kadottaneet kaikki kanavat, Niin sitä pitää prkele*#?¤%&#%"&¤"&¤

Ensin pakotetaan hankkimaan digiboksi. Sitten romutetaan koko antenniverkko ja pakotetaan hankkimaan sateliittisysteemi. Kustannuksia kustannusten päälle että edes peruskanavat näkyisi. Ei prkele stana!!! Mitäköhän seuraavaksi? Pelkkää kusetusta toi Digitan toiminta.
Ei tässä muu kai auta, kun hankkia sateliittisysteemi. Ei kai muua auta ei.

92

15020

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • hehhehhhehhhe

        "Muutoksen myötä tv-lähetysten näkyvyysalue laajeni ja parani Turun alueella merkittävästi varsinkin etelän ja lännen suunnassa."

        Hohhoo :)
        Digitan mielestä huononeminen tarkoittaa paranemista. Hehheh.

    • Pane antenni kuntoon. Jos kuva palikoitui (pikselöityminen on väärä sana) ennen oli antenni jo silloin huono. Digi-TV:tä ei ole tarkoitettu katsottavaksi pöytäantennilla.

      Tuskin sieltä antennista nyt kilowatteja tulee. 45 kw on pienen auton teho. Antennien tehot mitataan desibeleinä. EI se vahvistaminen ihmeitä tee, se lähinnä vahvistaa häiriöitä signaalissa.

      En tiedä mikä saa ihmiset stressaamaan näissä asioissa,. Senkun soittaa antenniasentajalle. Toki se maksaa, mutta saa homman kerralla kuntoon.

      • ?????????????????

        siis talon antenni. Silti ei löydä yhtään kanavaa?
        Mitä wattua?

      • ????????????????? kirjoitti:

        siis talon antenni. Silti ei löydä yhtään kanavaa?
        Mitä wattua?

        Jos se on kunnossa kanavat näkyvät. Jos kanavat eivät näy, se ei ole kunnossa. Tietysti vika voi olla johdoissa ja boksissakin, mutta ne kai jo suljit pois.

      • fundamentalist
        ????????????????? kirjoitti:

        siis talon antenni. Silti ei löydä yhtään kanavaa?
        Mitä wattua?

        antennissasi olla jotain pahasti vialla.
        Minulla on täällä mökillä Turunmaalla sisäantenni ja silloin juhannuksena kun Kuusistossa niitä kanavia väkerettiin niin riitti ihan vain halpisboxista kanavienhaku uusiksi.
        Ja kaikki on senjälkeen näkynyt ja täältä on n. 20km mastolle.
        No, myönnetään että urheilukanava joskus vähän palikoutuu, en tiedä miksi se ainostaan, mutta kun en ole urheilumiehiä niin ei pahemmin haittaa.

      • alkup.
        okaro kirjoitti:

        Jos se on kunnossa kanavat näkyvät. Jos kanavat eivät näy, se ei ole kunnossa. Tietysti vika voi olla johdoissa ja boksissakin, mutta ne kai jo suljit pois.

        "Jos se on kunnossa kanavat näkyvät"

        Antenni on kunnossa. Mutta kanavat eivät näy. Digiboksi ei edes löydä yhtään kanavaa. Kaikki on tarkistettu moneen kertaan. Antennista Tv:seen ja kaikki siltä väliltä. Eli vika on siellä Digitan päässä. Olettamusta vaihvistaa sekin että kanavat katosivat Digitan tekemien toimenpiteiden jälkeen.

        Sateeliittisysteemin hankintaan vai?

      • alkup.
        fundamentalist kirjoitti:

        antennissasi olla jotain pahasti vialla.
        Minulla on täällä mökillä Turunmaalla sisäantenni ja silloin juhannuksena kun Kuusistossa niitä kanavia väkerettiin niin riitti ihan vain halpisboxista kanavienhaku uusiksi.
        Ja kaikki on senjälkeen näkynyt ja täältä on n. 20km mastolle.
        No, myönnetään että urheilukanava joskus vähän palikoutuu, en tiedä miksi se ainostaan, mutta kun en ole urheilumiehiä niin ei pahemmin haittaa.

        kanavat hävisivät Digitan tekemien toimenpiteiden jälkeen.

      • alkup. kirjoitti:

        "Jos se on kunnossa kanavat näkyvät"

        Antenni on kunnossa. Mutta kanavat eivät näy. Digiboksi ei edes löydä yhtään kanavaa. Kaikki on tarkistettu moneen kertaan. Antennista Tv:seen ja kaikki siltä väliltä. Eli vika on siellä Digitan päässä. Olettamusta vaihvistaa sekin että kanavat katosivat Digitan tekemien toimenpiteiden jälkeen.

        Sateeliittisysteemin hankintaan vai?

        Sinulla on ongelmia ja muilla näkyy hyvin ja silti vika on muka Digitan päässä. Mieti nyt hieman. Kai nyt sentään olet palauttanut tehdasasetukset boksiin?

      • alkup.
        okaro kirjoitti:

        Sinulla on ongelmia ja muilla näkyy hyvin ja silti vika on muka Digitan päässä. Mieti nyt hieman. Kai nyt sentään olet palauttanut tehdasasetukset boksiin?

        "Kaikki on tarkistettu moneen kertaan. Antennista Tv:seen ja kaikki siltä väliltä. ...kanavat katosivat Digitan tekemien toimenpiteiden jälkeen"

        tuolla aikaisempia viestejä. Huomasin että monella muullakin on samanlaisia ongelmia: kanavia ei ole löytynyt Digitan tekemien huoltotoimenpieiden jälkeen. Digita puhuu signaalin paranemisesta, huoltotoimenpiteiden seuraus on kylläkin valitettavasti yhä enemmän ja enemmän vihaisia ihmisiä, joilta myös joko osa kanavista, tai kaikki kanavat hävinneet huitsin nevadaan, eivätkä löydy enää millään keinolla. Mitä halwarrua ne digitan juuttaat on siellä sössineet? --TTU!

      • alkup. kirjoitti:

        "Kaikki on tarkistettu moneen kertaan. Antennista Tv:seen ja kaikki siltä väliltä. ...kanavat katosivat Digitan tekemien toimenpiteiden jälkeen"

        Mieti nyt. Jos ongelma olisi digitalla, ei kenelläkään näkysi kanavat. Koska vika on sinulla, on vikakin sinulla. Oletko varma, että antennisi vastaanottaa lähetettäviä taajuuksia? Kanavat ovat 51, 54 ja 57.

        Minun neuvoni on hankkia ammattimies hoitamaan antennin kuntoon.

      • alkup. kirjoitti:

        kanavat hävisivät Digitan tekemien toimenpiteiden jälkeen.

        Kuinka monta kertaa luulet, että sinuun pitää toistaa tuota virkettä. Se asia ei yhtään edisty tuota jankuttamalla. Se edistyy sillä, että hankit ammattimiehen hoitamaan asian. Ensiksi kuitenkin kannattaa vaihtaa se antennijohto.

        No mutta stana!

        Signaalia ei vain löydy. Onko vaikea ymmärtää että kaikki mahdollinen on jo kokeiltu? On kokeiltu vaihtaa antennikaapelit, on kokeiltu eri antenneilla, on kokeiltu eri digiboxeilla, on kokeiltu eri tv vastaanottimilla. En keksi enää mitään mitä en jo olisi yrittänyt ja kokeillut.
        Mutta EI! Vain musta ruutu, ja teksti: signaalia ei löydy. Tarkista antenniliitännät. ***KELE!

      • alkup.
        okaro kirjoitti:

        Mieti nyt. Jos ongelma olisi digitalla, ei kenelläkään näkysi kanavat. Koska vika on sinulla, on vikakin sinulla. Oletko varma, että antennisi vastaanottaa lähetettäviä taajuuksia? Kanavat ovat 51, 54 ja 57.

        Minun neuvoni on hankkia ammattimies hoitamaan antennin kuntoon.

        Kävin katsomassa tältä palstalta aikaisempia viestejä, ja huomasin etten todellakaan ole ainut jolla Digitan tekemien "huoltotoimenpiteiden" jälkeen signaali on joko osittain tai kokonaan kadonnut. Monella muullakin on samanlaisia ongelmia. Mitä halwattua ne siellä Digitalla oikein sössii? ****vetti! Stana!

        "Oletko varma, että antennisi vastaanottaa lähetettäviä taajuuksia"

        Olen ***vetin varma!

        "Kanavat ovat 51, 54 ja 57"

        Tiedän! Mutta noilta taajuuksilta ei tule minkäänlaista signaalia!

      • vastauksia odetellaan
        alkup. kirjoitti:

        No mutta stana!

        Signaalia ei vain löydy. Onko vaikea ymmärtää että kaikki mahdollinen on jo kokeiltu? On kokeiltu vaihtaa antennikaapelit, on kokeiltu eri antenneilla, on kokeiltu eri digiboxeilla, on kokeiltu eri tv vastaanottimilla. En keksi enää mitään mitä en jo olisi yrittänyt ja kokeillut.
        Mutta EI! Vain musta ruutu, ja teksti: signaalia ei löydy. Tarkista antenniliitännät. ***KELE!

        Jos et itse jaksa/osaa korjata tilannetta, hanki antenniasentaja tekemään työt.

        Alkuperäisessä viestissäsi kerroit: "Ennen sitä tv kanavat näkyivät, hyvällä säällä hyvin, oikein huonolla säällä saattoi satunnaisesti olla pikselöintiä ja kuvan jumittamista."

        Eli ongelmia on ollut ennenkin. Nyt ilmeisesti Turun lähettimen lähetystaajuudet ovat muuttuneen ja on taidettu lähetysantenniakin nostaa korkeammalle. Signaalin voimakkuus vaihtelee eri paikoissa taajuuksien mukaan. Ennen nykyisella antennin paikallasi kanavat juuri ja juuri näkyivät. Ylimääräistä pelivaraa ei ollut. Nyt uudet taajuudet eivät ole aivan yhtä voimakkaita samassa paikassa. Saat luultavati kanavat näkymään kuten ennen hiemankin antennia siirtämällä, ellet ole liitoksia kaapelissa rikkonut. Pidemmällä tähtäimellä kannattaa etsiä reilusti parempi paikka antennille ja/tai hankkia tehokkaampi antenni, jos ei kelivaraa uudella paikalla ole tarpeeksi. Tai vahvistintakin voi kokeilla, jos sivulla on paljon antennirasioita käytössä.

        Missä päin yrität vastaanottaa lähetyksiä?

        Minkälainen antenni sinulla tällä hetkellä on ja
        millaista antennia kokeilit tilalle?

        Onko vahvistinta käytössä?

        Kuinka useaan haaraan antennisignaali haaroitetaan?

      • alkup. kirjoitti:

        Kävin katsomassa tältä palstalta aikaisempia viestejä, ja huomasin etten todellakaan ole ainut jolla Digitan tekemien "huoltotoimenpiteiden" jälkeen signaali on joko osittain tai kokonaan kadonnut. Monella muullakin on samanlaisia ongelmia. Mitä halwattua ne siellä Digitalla oikein sössii? ****vetti! Stana!

        "Oletko varma, että antennisi vastaanottaa lähetettäviä taajuuksia"

        Olen ***vetin varma!

        "Kanavat ovat 51, 54 ja 57"

        Tiedän! Mutta noilta taajuuksilta ei tule minkäänlaista signaalia!

        Ei tarvitse kiroilla. Ehkä meillä on erilainen käsitys sitä mitä kunnossa oleminen tarkoittaa. Minusta antenni on kunnossa jos ja vain jos sillä kanavat näkyvät. Antennilla ei ole mitään muuta funktiota kuin lähetysten vastaanotto.

        Soita ammattimies paikalle niin saat TV:si näkymään.

        Kun näkyvyys alunperinkin oli marginaalinen (palikoitumisia) niin mikä tahansa muutos voi pudottaa signaalitasoa niin, ettei signaali enää näy.

        Kai antennirasiasi on kunnossa?

        Hyvällä antennilla ei tee mitään jos signaalia ei yksinkertaisesti ole saatavana.

        Asentaja tarkistanut antennin, kaapelit ja liitännät, ja todennut että antennijärjestelmä OK. Ei siis mitään korjattavaa itse antennijärjestelmässä. Signaalia on myös yritetty löytää kahdellakin digiboxilla joista toinen oli tehdaspaketissa. Siis aivan tehdasuusi, ja käyttämätön.

        Nyt näyttää siltä että omakotitaloni on Digitan tekemien huoltotoimenpiteiden jälkeen joutunut katvealueeseen. Ilmeisesti Digitan tekemät huoltotoimenpiteet ovat siirtäneet omakotitaloamme niin pahaan paikkaan että TV kanavien löytyminen antenniverkon kautta ei ole enää mahdollista. En tiedä miten tuo on mahdollista, mutta ei tässä kai voi mihinkään muuhunkaan johtopäätökseen päätyä.

        Olen lähettänyt tästä noottia Digitalle. Näyttää siltä että tässä taloudessa ei saada TV:tä näkyviin kuin sateliittijärjestelmän kautta. Tämä oli myös antennijärjestelmän tarkistaneen asentajan mielipide.

        Taidat keksiä juttua sitä mukaa, kun se kehittyy. Muuten olisi heti sanonut, että siellä oli antenniasentaja katsomassa tilannetta. Minulla ei ole mieltä lähteä sinun leikkeihisi mukaan.

      • alkup.
        vastauksia odetellaan kirjoitti:

        Jos et itse jaksa/osaa korjata tilannetta, hanki antenniasentaja tekemään työt.

        Alkuperäisessä viestissäsi kerroit: "Ennen sitä tv kanavat näkyivät, hyvällä säällä hyvin, oikein huonolla säällä saattoi satunnaisesti olla pikselöintiä ja kuvan jumittamista."

        Eli ongelmia on ollut ennenkin. Nyt ilmeisesti Turun lähettimen lähetystaajuudet ovat muuttuneen ja on taidettu lähetysantenniakin nostaa korkeammalle. Signaalin voimakkuus vaihtelee eri paikoissa taajuuksien mukaan. Ennen nykyisella antennin paikallasi kanavat juuri ja juuri näkyivät. Ylimääräistä pelivaraa ei ollut. Nyt uudet taajuudet eivät ole aivan yhtä voimakkaita samassa paikassa. Saat luultavati kanavat näkymään kuten ennen hiemankin antennia siirtämällä, ellet ole liitoksia kaapelissa rikkonut. Pidemmällä tähtäimellä kannattaa etsiä reilusti parempi paikka antennille ja/tai hankkia tehokkaampi antenni, jos ei kelivaraa uudella paikalla ole tarpeeksi. Tai vahvistintakin voi kokeilla, jos sivulla on paljon antennirasioita käytössä.

        Missä päin yrität vastaanottaa lähetyksiä?

        Minkälainen antenni sinulla tällä hetkellä on ja
        millaista antennia kokeilit tilalle?

        Onko vahvistinta käytössä?

        Kuinka useaan haaraan antennisignaali haaroitetaan?

        "hanki antenniasentaja tekemään työt."

        Asentaja käynyt tarkistamassa antennijärjestelmän ja todennut että se on OK, eikä siinä ole mitään korjattavaa.

        "Eli ongelmia on ollut ennenkin"

        Ongelmia on ollut vain huonolla säällä, ja nekin ongelmat ovat olleet marginaalisia ja lieviä, eli ei edes häiritseviä. Pientä palikoitumista ja kuvan juuttumista vain. Ja tämäkin vain Discovery kanavalla.

        "Nyt ilmeisesti Turun lähettimen lähetystaajuudet ovat muuttuneen ja on taidettu lähetysantenniakin nostaa korkeammalle"

        No eikö nyt sitten pitäisi kanavien näkyä paremmin eikä huonommin? Mutta tosiasiassa nykytilanne niin huono, että minkäänlaista signaalia ei löydy!

        "Ennen nykyisella antennin paikallasi kanavat juuri ja juuri näkyivät"

        Kyllä näkyivät hyvin, eikä vain juuri ja juuri. Vain huonolla säällä pieniä ongelmia.

        "Nyt uudet taajuudet eivät ole aivan yhtä voimakkaita samassa paikassa"

        Digitan tekemien huoltotöiden jälkeen signaalin pitäisi olla tässä paikassa parempi, eikä huonompi!

        "Saat luultavati kanavat näkymään kuten ennen hiemankin antennia siirtämällä"

        Antenni nyt parhaalla mahdollisella paikalla. Jos sitä siirtelemään lähtee, niin huonommaksi menee.
        Suuntaus myös aivan oikea. Vahvistintakin on kokeiltu. Ei auta sekään.

        "ellet ole liitoksia kaapelissa rikkonut"

        Antennijärjestelmä kunnossa. Asentaja tarkistanut.

        "Missä päin yrität vastaanottaa lähetyksiä?"

        Kaarina, Turku alue

        "Minkälainen antenni sinulla tällä hetkellä on ja
        millaista antennia kokeilit tilalle?"

        Antenni talon katolla päädyssä. Järjestelmässä antennivahvistin ullakolla. Toimii.
        Kokeilin myös kahdella erilaisella pöytäantennilla, joista toisessa kiinteä vahvistus, toisessa säädettävä aina 45db asti. Kyllä noilla antenneilla pitäisi jo näkyä jos vain signaalia löytyy.

        "Onko vahvistinta käytössä?"

        Kuten todettu: On.

        "Kuinka useaan haaraan antennisignaali haaroitetaan?"

        Kolmeen. Kolme antennipistoketta, yksi alhaalla olohuoneessa, kaksi ylhäällä molemmissa makuuhuoneissa. Mutta vain yksi käytössä, alakerta/olohuone. Taloudessamme vain yksi TV. Kokeiltu myös saada signaalia kaikista antennipistokkeista yksi kerrallaan. On muuten tosi kiva raahata isoa TV:tä yläkertaan ja takaisin. Ja ihan turhaan, kun mikään ei auta. Signaalia ei vain löydy. Vaikka mitä tekisi.

        Alkaa mennä usko tähän hommaan.

      • alkup.
        okaro kirjoitti:

        Taidat keksiä juttua sitä mukaa, kun se kehittyy. Muuten olisi heti sanonut, että siellä oli antenniasentaja katsomassa tilannetta. Minulla ei ole mieltä lähteä sinun leikkeihisi mukaan.

        "Taidat keksiä juttua sitä mukaa, kun se kehittyy"

        Minä mitään keksi.

        "Muuten olisi heti sanonut, että siellä oli antenniasentaja katsomassa tilannetta."

        Kun kirjoitin aloitusviestin, asentaja ei silloin ollut vielä käynyt mutta nyt on.

        Sinulla todella inhottava asenne apua tarvitsevaa kohtaan.

      • alkup. kirjoitti:

        "hanki antenniasentaja tekemään työt."

        Asentaja käynyt tarkistamassa antennijärjestelmän ja todennut että se on OK, eikä siinä ole mitään korjattavaa.

        "Eli ongelmia on ollut ennenkin"

        Ongelmia on ollut vain huonolla säällä, ja nekin ongelmat ovat olleet marginaalisia ja lieviä, eli ei edes häiritseviä. Pientä palikoitumista ja kuvan juuttumista vain. Ja tämäkin vain Discovery kanavalla.

        "Nyt ilmeisesti Turun lähettimen lähetystaajuudet ovat muuttuneen ja on taidettu lähetysantenniakin nostaa korkeammalle"

        No eikö nyt sitten pitäisi kanavien näkyä paremmin eikä huonommin? Mutta tosiasiassa nykytilanne niin huono, että minkäänlaista signaalia ei löydy!

        "Ennen nykyisella antennin paikallasi kanavat juuri ja juuri näkyivät"

        Kyllä näkyivät hyvin, eikä vain juuri ja juuri. Vain huonolla säällä pieniä ongelmia.

        "Nyt uudet taajuudet eivät ole aivan yhtä voimakkaita samassa paikassa"

        Digitan tekemien huoltotöiden jälkeen signaalin pitäisi olla tässä paikassa parempi, eikä huonompi!

        "Saat luultavati kanavat näkymään kuten ennen hiemankin antennia siirtämällä"

        Antenni nyt parhaalla mahdollisella paikalla. Jos sitä siirtelemään lähtee, niin huonommaksi menee.
        Suuntaus myös aivan oikea. Vahvistintakin on kokeiltu. Ei auta sekään.

        "ellet ole liitoksia kaapelissa rikkonut"

        Antennijärjestelmä kunnossa. Asentaja tarkistanut.

        "Missä päin yrität vastaanottaa lähetyksiä?"

        Kaarina, Turku alue

        "Minkälainen antenni sinulla tällä hetkellä on ja
        millaista antennia kokeilit tilalle?"

        Antenni talon katolla päädyssä. Järjestelmässä antennivahvistin ullakolla. Toimii.
        Kokeilin myös kahdella erilaisella pöytäantennilla, joista toisessa kiinteä vahvistus, toisessa säädettävä aina 45db asti. Kyllä noilla antenneilla pitäisi jo näkyä jos vain signaalia löytyy.

        "Onko vahvistinta käytössä?"

        Kuten todettu: On.

        "Kuinka useaan haaraan antennisignaali haaroitetaan?"

        Kolmeen. Kolme antennipistoketta, yksi alhaalla olohuoneessa, kaksi ylhäällä molemmissa makuuhuoneissa. Mutta vain yksi käytössä, alakerta/olohuone. Taloudessamme vain yksi TV. Kokeiltu myös saada signaalia kaikista antennipistokkeista yksi kerrallaan. On muuten tosi kiva raahata isoa TV:tä yläkertaan ja takaisin. Ja ihan turhaan, kun mikään ei auta. Signaalia ei vain löydy. Vaikka mitä tekisi.

        Alkaa mennä usko tähän hommaan.

        Jos antennijärjestelmä on OK, niin kuva näkyy toimivalla boksilla. Tämä ihan määritelmän mukaan.

        Mikä oli signaalitaso ennen?

        Eihän homma voi mennä huonommaksi, jos kuvaa ei tule. Miten ihmeessä se antenni voisi olla parhaimmassa paikassa. Miten tämä todettiin?

        "Antenni talon katolla päädyssä. Järjestelmässä antennivahvistin ullakolla. Toimii. "

        Jos kerran toimii, niin missä on ongelma? Ei antennin toimimiselle ole mitään muuta määritelmää kuin se, että kuva näkyy.

        Miten korkealla antenni on? Jos alle 10 m, niin Digita ei ole edes kiinnostunut ongelmasta.

      • mittaukset?

        Kun asentaja kävi paikalla mittaamassa, pajonko hän sai signaalinvoimakkuudeksi ja laaduksi?

        Älä vain sano, että "asentajasi" ei mitannut mitään, eikä jättänyt mitään mittaustietoja eikä todisteita käynistään.

      • Kaarinassa ollaan

        kyllä antennisysteemeissäsi on paha Bugi.

        Minulla tässä Kaarinan Hovirinnassa kerrostalon
        ikkunalaudalla halpa HongKongilainen sisäantenni
        ja kaikki kanavat näkyy sillä moitteettomasti!

        "Jos antennijärjestelmä on OK, niin kuva näkyy toimivalla boksilla. Tämä ihan määritelmän mukaan. "

        Paitsi jos signaali on heikko, tai sitä ei ole ollenkaan. Esim. katvealueella.

        "Mikä oli signaalitaso ennen?"
        Vaihteli keskinkertaisen ja hyvän välillä.

        "Eihän homma voi mennä huonommaksi, jos kuvaa ei tule. Miten ihmeessä se antenni voisi olla parhaimmassa paikassa. Miten tämä todettiin? "

        Tarkoitan että antennin sijainti menee huonommaksi, jos sitä lähtee siirtämään. Antenni on talon katolla, lähinnä lähetysasemaa olevassa päädyssä. Jos sen siirtää esim pihalle, nurmikolle, tms, sen sijainti huononee.

        "Jos kerran toimii, niin missä on ongelma?"

        Sen kun tietäisi, niin en sitten täällä apua kyselisikään.
        Todennäköistä on että Digitan tekemien huoltotöiden jälkeen tältä paikalta on mahdotonta saada signaalia minkäänlaisella antennilla.

        "Miten korkealla antenni on? Jos alle 10 m..."

        Ei talomme harjakorkeus taida ihan 8-9 metriä olla. Ehkä noin puolet siitä. Kysymyksessä on rintamamiestalo tyyppinen 2 kerroksinen omakotitalo. Miten antennin saa muka pysymään 10 metrissä? Tarkoitan että kai se tyynellä pysyy melkein kuinka pitkän tangon nokassa tahansa, mutta entä jos tulee? Mistä tuo 10 metrin juttu on keksitty. Ennenkin on 5-6 metrisellä näkynyt oikein hyvin. Ei kiinnosta alkaa jotain pilvenpiirtäjää hankkimaan.
        En ole muuten yhdessäkään omakotitalossa nähnyt 10 metristä antennijärjestelmää.

        Luulen myös että mihinkään 10 metriseen antennijärjestelmään on turha ruhlata rahojani. Sateliittijärjestelmä tulee halvemmaksi. Vai mitä? Sitäpaitsi, 10 metrinen antennisysteemi, on jo sen verran suuri kokonaisuus että se pilaa koko talon ulkonäön. Sitäpaitsi, ei ole kenelläkään naapureistakaan mitään 10 metristä hökötystä, vaan yhtä korkea (noin 5-6 metriä) kuin talossani. Johan sitä alkaisi naapuritkin ilveilemään että kappas, olette hankkineet oikein oman lähetysaseman. En haluaisi alkaa pilaamaan taloani jollain 10 metrisellä rutjakkeella.

      • alkup.
        mittaukset? kirjoitti:

        Kun asentaja kävi paikalla mittaamassa, pajonko hän sai signaalinvoimakkuudeksi ja laaduksi?

        Älä vain sano, että "asentajasi" ei mitannut mitään, eikä jättänyt mitään mittaustietoja eikä todisteita käynistään.

        Vaihtelivat keskinkertainen/hyvä välillä. Muutaman kerran kävi jopa erinomaisessa. Signaali mitattiin antennipistokkeesta. Siitä huolimatta digiboksit ei löydä kanavia.

      • alkup.
        Kaarinassa ollaan kirjoitti:

        kyllä antennisysteemeissäsi on paha Bugi.

        Minulla tässä Kaarinan Hovirinnassa kerrostalon
        ikkunalaudalla halpa HongKongilainen sisäantenni
        ja kaikki kanavat näkyy sillä moitteettomasti!

        Hovirinnassa oleva kerrostaloasuntosi ei ole katvealueella, toisin kuin minun omakototaloni näyttäisi olevan. Sitä en ymmärrä miten on mahdollista että Digitan tekemien huoltotoimenpiteiden jälkeen omakotitaloni on yhtäkkiä joutunut katvealueelle. Onko ne siirtäneet lähetysaseman paikkaa? Pienentäneet lähettimen tehoa?

      • alkup. kirjoitti:

        "Jos antennijärjestelmä on OK, niin kuva näkyy toimivalla boksilla. Tämä ihan määritelmän mukaan. "

        Paitsi jos signaali on heikko, tai sitä ei ole ollenkaan. Esim. katvealueella.

        "Mikä oli signaalitaso ennen?"
        Vaihteli keskinkertaisen ja hyvän välillä.

        "Eihän homma voi mennä huonommaksi, jos kuvaa ei tule. Miten ihmeessä se antenni voisi olla parhaimmassa paikassa. Miten tämä todettiin? "

        Tarkoitan että antennin sijainti menee huonommaksi, jos sitä lähtee siirtämään. Antenni on talon katolla, lähinnä lähetysasemaa olevassa päädyssä. Jos sen siirtää esim pihalle, nurmikolle, tms, sen sijainti huononee.

        "Jos kerran toimii, niin missä on ongelma?"

        Sen kun tietäisi, niin en sitten täällä apua kyselisikään.
        Todennäköistä on että Digitan tekemien huoltotöiden jälkeen tältä paikalta on mahdotonta saada signaalia minkäänlaisella antennilla.

        "Miten korkealla antenni on? Jos alle 10 m..."

        Ei talomme harjakorkeus taida ihan 8-9 metriä olla. Ehkä noin puolet siitä. Kysymyksessä on rintamamiestalo tyyppinen 2 kerroksinen omakotitalo. Miten antennin saa muka pysymään 10 metrissä? Tarkoitan että kai se tyynellä pysyy melkein kuinka pitkän tangon nokassa tahansa, mutta entä jos tulee? Mistä tuo 10 metrin juttu on keksitty. Ennenkin on 5-6 metrisellä näkynyt oikein hyvin. Ei kiinnosta alkaa jotain pilvenpiirtäjää hankkimaan.
        En ole muuten yhdessäkään omakotitalossa nähnyt 10 metristä antennijärjestelmää.

        Luulen myös että mihinkään 10 metriseen antennijärjestelmään on turha ruhlata rahojani. Sateliittijärjestelmä tulee halvemmaksi. Vai mitä? Sitäpaitsi, 10 metrinen antennisysteemi, on jo sen verran suuri kokonaisuus että se pilaa koko talon ulkonäön. Sitäpaitsi, ei ole kenelläkään naapureistakaan mitään 10 metristä hökötystä, vaan yhtä korkea (noin 5-6 metriä) kuin talossani. Johan sitä alkaisi naapuritkin ilveilemään että kappas, olette hankkineet oikein oman lähetysaseman. En haluaisi alkaa pilaamaan taloani jollain 10 metrisellä rutjakkeella.

        Toimivalla antennilla kuva näkyy. Jos ei näy, niin antenni ei ole toimiva.

        10 metriä on ihan Digitan ohjeissa. Antenni luonnollisesti kiinnitetään maston päähän, eikä katon reunaan. Jos antenni on alle 10 metriä, Digita katsoo, että vika on siinä. Useimmilla toki näkyy matalammallakin antennilla.

        Jos hankit Satelliittisysteemin niin siitä vaan. Tällöin tosin maksat sitten säännölliset katselumaksut (jotka juridista syistä saattaa olla naamioitu korttimaksuksi). Kanavavalikoima voi myös kotimaisten osalta olla rajatumpi eikä se toimivuus säässä kuin säässä ole mitenkään taattu. Laitevalikoima on myös suppeampi.

        Ihmettelen vain kuka se antenniasentaja oli, jos ei tuota 10 metrin sääntöä tiennyt.

        "Sitäpaitsi, ei ole kenelläkään naapureistakaan mitään 10 metristä hökötystä, vaan yhtä korkea (noin 5-6 metriä) kuin talossani."

        Niin ja miten naapureilla näkyy? Argumenttisi tuntuu kovin ristiriitaiselta. Toisaalta väität, että vika on digitalla toisaalta muilla näkyy antenneilla, jotka ovat alle Digitan standardien.

        "10 metriä on ihan Digitan ohjeissa"

        Järjetön ohje. Käytännössä toteuttamiskelvoton. Tuo 10 metrin ohje kertoo siitä että se ongelma on nimenomaan siellä Digitan päässä. Nimittäin jos Digitan systeemit olisivat kunnossa, kanavat näkyisivät ilman ongelmia nykyisellä systeemilläni.

        "Antenni luonnollisesti kiinnitetään maston päähän, eikä katon reunaan"

        Ja masto on kiinnitetty talon päätyyn katonharjalle.

        "Niin ja miten naapureilla näkyy?"

        En ole kysynyt. Ilmeisesti näkyy hyvin, koska eivät ole 10 metristä hankkineet. Kukaan.

        "Toisaalta väität, että vika on digitalla"

        Vika on Digitalla jos ilman 10 metristä ei kanavat näy.

        "toisaalta muilla näkyy antenneilla, jotka ovat alle Digitan standardien. "

        No eikös tuo ole sitten taas ristiriidassa Digitan ohjeiden kanssa?

      • kysyvä ei tieltä eksy

        että Turun lähetysaseman tehoja olisi pudotettu? Ja jos on, niin miksi? Miten se palvelee TV:n katsojien etua?
        Ehkä siinä näiden signaaliongelmien syy.

      • äääääääääääääääääääh
        okaro kirjoitti:

        Toimivalla antennilla kuva näkyy. Jos ei näy, niin antenni ei ole toimiva.

        10 metriä on ihan Digitan ohjeissa. Antenni luonnollisesti kiinnitetään maston päähän, eikä katon reunaan. Jos antenni on alle 10 metriä, Digita katsoo, että vika on siinä. Useimmilla toki näkyy matalammallakin antennilla.

        Jos hankit Satelliittisysteemin niin siitä vaan. Tällöin tosin maksat sitten säännölliset katselumaksut (jotka juridista syistä saattaa olla naamioitu korttimaksuksi). Kanavavalikoima voi myös kotimaisten osalta olla rajatumpi eikä se toimivuus säässä kuin säässä ole mitenkään taattu. Laitevalikoima on myös suppeampi.

        Ihmettelen vain kuka se antenniasentaja oli, jos ei tuota 10 metrin sääntöä tiennyt.

        "Sitäpaitsi, ei ole kenelläkään naapureistakaan mitään 10 metristä hökötystä, vaan yhtä korkea (noin 5-6 metriä) kuin talossani."

        Niin ja miten naapureilla näkyy? Argumenttisi tuntuu kovin ristiriitaiselta. Toisaalta väität, että vika on digitalla toisaalta muilla näkyy antenneilla, jotka ovat alle Digitan standardien.

        "Toimivalla antennilla kuva näkyy. Jos ei näy, niin antenni ei ole toimiva. "

        Mitä jankkaat? Jäikö levy päälle? Ei sitten ole vielä pieneen päähäsi mahtunut että rakkaan suomenmaamme antenniverkostossa on edelleen katvealueita? Mihin ei signaalia saada minkäänlaisella antennijärjestelmällä.

      • matkaa...
        alkup. kirjoitti:

        Vaihtelivat keskinkertainen/hyvä välillä. Muutaman kerran kävi jopa erinomaisessa. Signaali mitattiin antennipistokkeesta. Siitä huolimatta digiboksit ei löydä kanavia.

        Juuri tuollaista asteikkoa ammattiasentajat käyttääkin: keskinkertainen, hyvä, erinomainen. Kuulostaa lähinnä jonkin digiboksin ilmoittamille arvoille.

        Enpä ole varma uskonkko, että siellä on kukaan oikea asentaja edes käynyt. Keksit juttua sitä mukaan kun kirjoitat tai joku tutun tuttu, joka on joskus antennin asentanut, on käynyt tarkistamassa kaapelit.

        Turun lähetinmastosta on matkaa Kaarinaan noin 5 kilometriä. Aikamoisessa kuopassa taidat asua, jos ei tuonne tv:tä saa näkymään.

        "Olen lähettänyt tästä noottia Digitalle. Näyttää siltä että tässä taloudessa ei saada TV:tä näkyviin kuin sateliittijärjestelmän kautta. Tämä oli myös antennijärjestelmän tarkistaneen asentajan mielipide."

        Siis asentajasi sanoo, että tv:tä ei saada näkymään kuin satelliittijärjestelmän avulla. Huh huh.

        Mistä johtuu asenteesi, että antenniasi ei saa yhtään siirtää? Meneekö kaikki pilalle, jos antennille yritettäisiin mitata parempi paikka?

        Koska lähetystaajuudet ovat muuttuneet kärsii nykyinen antennin paikkasi häipymisestä. Pienikin siirros saattaa parantaa tilannetta. Tosin eipä ole tietoa millainen antenni sinulla tällä hetkellä on ja eipä sitä tiedä vaikka antennijärjestelmässäsi olevat ikivanhat passiivilaitteet eivät päästä juuri yhtään UHF-alueen korkeimpia taajuuksia läpi.

      • alkup.
        matkaa... kirjoitti:

        "Mistä johtuu asenteesi, että antenniasi ei saa yhtään siirtää? "

        No, voin tietysti siirtää sen katon reunalta nurmikolle. Luuletko että antenniverkon lähetykset tuleekin maan sisästä? Antenni on tällä hetkellä katon päädyssä, ja jos sitä lähtee siirtämään, niin se on seuraavaksi pihanurmikolla. Antenni on nyt parhaimmalla paikalla, koska parempaa paikkaa ei koko tontiltani löydy. Sitä tarkoitin että jos lähden antennia siirtämään, sen sijainti menee huonommaksi. Silloin alkavat läheisellä kadulla liikkuva liikenne, ihmiset, lähiympäristön maasto ja puusto haittaamaan huomattavasti. Antenni on jo niin korkealla ettei sitä tuon korkemmalle taida ilman kaatumisriskiä saadakaan.

        "Koska lähetystaajuudet ovat muuttuneet kärsii nykyinen antennin paikkasi häipymisestä."

        Elikkä Digita on sittenkin syyllinen tähän koko soppaan! Kuten alunperin arvelinkin. Mutta tuon toteaminen ei auta asiaani yhtään. Koska en itse ole omilla toimillani aiheuttanut kanavien/signaalin katoamista, pidän Digitaa vastuullisena ko. ongelmaan.

      • esimerkiksi

        Matalampi paikka voi hyvinkin olla parempi kuin nykyinen. Onko lähettimen suunnassa mäkiä?

        Onko naapureillasi ongelmia lähetysten vastaanoton kanssa. Sanoit, että katu on aivan lähellä, joten voisi olettaa, että taloja on myös lähistöllä.

        Ei sitä antennia ole mikään pakko siirtää nurmikolle. Aluksi kannattaa kokeilla pystysuunnassa tai vaikka talon toista päätä tai seinää. Millaisella antennilla yrität vastaanottaa lähetyksiä?

        Jos oikea antenniasentaja olisi käynyt paikalla mittaamassa kentänvoimakkuudet, niin veikkaan, että ongelmat olisi ratkaistu jo.

        Tuossa muutama kuva havainnollistamaan asioita.
        http://www.hdtvprimer.com/ANTENNAS/siting.html

        Halutko todella ratkaista ongelmasi vai haluatko vain purkaa pettymystäsi?

      • mmmh

        Mistä firmasta tilasit antenniasentajasi?

      • alkup.
        esimerkiksi kirjoitti:

        "Matalampi paikka voi hyvinkin olla parempi kuin nykyinen"

        No ei. Koska silloin maastoesteet yms alkavat haittaamaan.

        "Onko lähettimen suunnassa mäkiä?"

        Metsää on välissä. Taitaa siinä muutama mäkikin olla.

        "Aluksi kannattaa kokeilla pystysuunnassa" Korkeammalle ei pääse(kaatumisriski)

        "talon toista päätä tai seinää."

        Mitä se muka auttaisi? Toinen talon pääty on talon mitan verran kauempana lähetysasemasta.

        "Millaisella antennilla yrität vastaanottaa lähetyksiä?"
        En tiedä miksi tuota antennia virallisesti kutsutaan. Tuossa kuva, tuollainen se on: http://www.cs.tut.fi/kurssit/TLT-1200/antenni.jpg

        "Jos oikea antenniasentaja olisi käynyt paikalla mittaamassa kentänvoimakkuudet, niin veikkaan, että ongelmat olisi ratkaistu jo"

        Asentaja ei pystynyt ratkaisemaan ongelmaa.

        "Tuossa muutama kuva havainnollistamaan asioita.
        http://www.hdtvprimer.com/ANTENNAS/siting.html "

        Kuvista en ymmärtänyt hölkäsen pöläystä.

        "Halutko todella ratkaista ongelmasi vai haluatko vain purkaa pettymystäsi?"

        Tottakai haluan että ongelmaani löytyy jokin ratkaisu. Se on päivänselvää. Vaikka aika turhautunut olenkin. Harmittaa niin ***vetisti. Olen pahoillani.

      • alkup.
        mmmh kirjoitti:

        Mistä firmasta tilasit antenniasentajasi?

        Yksityinen ammatinharjoittaja. TV ja antenniasentaja. Tuttava.

      • antenni löytyi
        alkup. kirjoitti:

        "Matalampi paikka voi hyvinkin olla parempi kuin nykyinen"

        No ei. Koska silloin maastoesteet yms alkavat haittaamaan.

        "Onko lähettimen suunnassa mäkiä?"

        Metsää on välissä. Taitaa siinä muutama mäkikin olla.

        "Aluksi kannattaa kokeilla pystysuunnassa" Korkeammalle ei pääse(kaatumisriski)

        "talon toista päätä tai seinää."

        Mitä se muka auttaisi? Toinen talon pääty on talon mitan verran kauempana lähetysasemasta.

        "Millaisella antennilla yrität vastaanottaa lähetyksiä?"
        En tiedä miksi tuota antennia virallisesti kutsutaan. Tuossa kuva, tuollainen se on: http://www.cs.tut.fi/kurssit/TLT-1200/antenni.jpg

        "Jos oikea antenniasentaja olisi käynyt paikalla mittaamassa kentänvoimakkuudet, niin veikkaan, että ongelmat olisi ratkaistu jo"

        Asentaja ei pystynyt ratkaisemaan ongelmaa.

        "Tuossa muutama kuva havainnollistamaan asioita.
        http://www.hdtvprimer.com/ANTENNAS/siting.html "

        Kuvista en ymmärtänyt hölkäsen pöläystä.

        "Halutko todella ratkaista ongelmasi vai haluatko vain purkaa pettymystäsi?"

        Tottakai haluan että ongelmaani löytyy jokin ratkaisu. Se on päivänselvää. Vaikka aika turhautunut olenkin. Harmittaa niin ***vetisti. Olen pahoillani.

        Matalampi paikka voi todellakin olla parempi. Tulee heti mieleen kolme taloa, joissa mittaamalla on löydetty matalammalta parempi paikka antennille. Eräässä paikassa antenni asennettiin noin 1,5 metrin korkeudelle maasta talon päätyyn.

        "Mitä se muka auttaisi? Toinen talon pääty on talon mitan verran kauempana lähetysasemasta."

        Tuolla etäisyyserolla ei ole mitään vaikutusta signaaliin, mutta antennin paikalla voi olla suurikin ero.

        "Kuvista en ymmärtänyt hölkäsen pöläystä."

        Se on yksi pointti kuvissa on se, että läheltä tulevat heijastukset saattavat aiheuttaa sen, että voimakkuus muuttuu esim. korkeussuunnassa jo 30cm matkalla.

        Aika hyvä tuuri sinulla. Et tiennyt miksi antenniasi kutsutaan, etkä tiennyt mallia, mutta löysit silti netistä kuvan antennista.

        Vielä parempi tuuri sinulla oli siinä, että kun Googlen kuvahakuun kirjoittaa hakusanaksi "antenni", niin aivan ensimmäisenä sattuu tulemaan kuva sinunantennistasi.
        http://images.google.fi/images?hl=fi&client=firefox-a&channel=s&rls=org.mozilla:fi:official&hs=wi4&q=antenni&um=1&ie=UTF-8&sa=N&tab=wi

      • alkup. kirjoitti:

        "10 metriä on ihan Digitan ohjeissa"

        Järjetön ohje. Käytännössä toteuttamiskelvoton. Tuo 10 metrin ohje kertoo siitä että se ongelma on nimenomaan siellä Digitan päässä. Nimittäin jos Digitan systeemit olisivat kunnossa, kanavat näkyisivät ilman ongelmia nykyisellä systeemilläni.

        "Antenni luonnollisesti kiinnitetään maston päähän, eikä katon reunaan"

        Ja masto on kiinnitetty talon päätyyn katonharjalle.

        "Niin ja miten naapureilla näkyy?"

        En ole kysynyt. Ilmeisesti näkyy hyvin, koska eivät ole 10 metristä hankkineet. Kukaan.

        "Toisaalta väität, että vika on digitalla"

        Vika on Digitalla jos ilman 10 metristä ei kanavat näy.

        "toisaalta muilla näkyy antenneilla, jotka ovat alle Digitan standardien. "

        No eikös tuo ole sitten taas ristiriidassa Digitan ohjeiden kanssa?

        "Järjetön ohje. Käytännössä toteuttamiskelvoton. Tuo 10 metrin ohje kertoo siitä että se ongelma on nimenomaan siellä Digitan päässä."

        Tässä olen täysin samaa mieltä. Kyse on järjettömästä ohjeesta. Suomessa yleisesti on valittu tie, jossa yksittäisen katsojan kustannukset maksimoidaan ja firmojen kustannukset minimoidaan. Ruotsissa periaate esim. on täysin toinen ja täytelähettimiä siellä on moninkertaisesti. Suomessa digisiirtymnä on maksanut noin miljardi euroa kansalaisille ja sitä on perusteltu 40 miljoonan vuosittaisilla (ylellä 10-15 miljoonan) säästöillä alalle.

        Systeemi on kuitenkin se, mikä se on ja jos haluaa katsoa, pitää ko. ehdoilla toimia.

        Toki lähetys voi näkyä vaikka millä antennilla. Ei kukan pakota sitä antennia väkisin sinne 10 metriin laittamaan, jos muutenkin toimii. Sensijaan jos ei näy, niin tuo 10 metrin raja on oleellinen.

      • GRRRRRRRRRRRRR

        "Suomessa yleisesti on valittu tie, jossa yksittäisen katsojan kustannukset maksimoidaan ja firmojen kustannukset minimoidaan."

        Joo kaikki kustannukset katsojien niskaan vaan. Pistää oikein vihaksi!

      • alkup.
        antenni löytyi kirjoitti:

        Matalampi paikka voi todellakin olla parempi. Tulee heti mieleen kolme taloa, joissa mittaamalla on löydetty matalammalta parempi paikka antennille. Eräässä paikassa antenni asennettiin noin 1,5 metrin korkeudelle maasta talon päätyyn.

        "Mitä se muka auttaisi? Toinen talon pääty on talon mitan verran kauempana lähetysasemasta."

        Tuolla etäisyyserolla ei ole mitään vaikutusta signaaliin, mutta antennin paikalla voi olla suurikin ero.

        "Kuvista en ymmärtänyt hölkäsen pöläystä."

        Se on yksi pointti kuvissa on se, että läheltä tulevat heijastukset saattavat aiheuttaa sen, että voimakkuus muuttuu esim. korkeussuunnassa jo 30cm matkalla.

        Aika hyvä tuuri sinulla. Et tiennyt miksi antenniasi kutsutaan, etkä tiennyt mallia, mutta löysit silti netistä kuvan antennista.

        Vielä parempi tuuri sinulla oli siinä, että kun Googlen kuvahakuun kirjoittaa hakusanaksi "antenni", niin aivan ensimmäisenä sattuu tulemaan kuva sinunantennistasi.
        http://images.google.fi/images?hl=fi&client=firefox-a&channel=s&rls=org.mozilla:fi:official&hs=wi4&q=antenni&um=1&ie=UTF-8&sa=N&tab=wi

        tuollainen se on: http://www.cs.tut.fi/kurssit/TLT-1200/antenni.jpg
        Varmaan yleisin omakotitalojen antennityyppi. Olin minäkin helpottunut kun niin helposti kuva löytyi. Kun en minä tuota olisi sanoilla kuvatakaan osannut. Enkä miksi tuota antennityyppiä virallisesti kutsutaan.

      • Kaapelikatsoja

        Tähän tekee mieleni heittää omakohtainen kokemukseni TV:n katsomisesta ja nimenomaan sisä-/pöytäantennilla.
        Mökkini sijaitsee Digitan näkyvyysaluekartan mukaan paikassa, joka on lähes tasan kolmen lähettimen - Espoon, Tammelan ja Lahden muodostaman kolmion keskellä ja kaiken lisäksi melko kumpuilevassa maastossa. Ja kaikkiin lähettimiin on linnuntietä n. 50 km!
        Siis periaatteessa näkyminen pitäisi olla jokseenkin mahdotonta. Silti kaikki kanavaniput (vapaasti katsottavat kanavat) näkyvät tällä hetkellä pääosin erinomaisesti ja aivan samalla antenniviritelmällä kuin analogiaikana eli pienellä sisäantennilla ja pienellä antennivahvistimella. Digiboksina on halpa Thomsonin karvalakkiboksi.
        Aluksi toissakesänä kanavanippu A:ta, siis mitään Ylen kanavia ei näkynyt ollenkaan. Soitin asiasta Digitalle ja antenni-infoon, josta kerrottiin, että juuri se taajuus, jolla kanavanippu A lähetetään (Espoosta 562 MHz), ei vain tule siihen kohtaan missä antennini sijaitsee ja suositeltiin hankkimaan usean metrin antennimasto ja kunnon "harava" sen päähän.
        Kumma kyllä, tuolla samaisella antennihässäkällä viime kesänä näkyikin nyt myös kanavanippu A. Itse en ole tehnyt asialle mitään ja tämänhetkinen tilanne on siis hyvä.

      • Kaapelikatsoja kirjoitti:

        Digi on arvaamatonta, se joko näkyy tai ei näy. Siksi niin moneen kertaan täällä painotetaan sitä, että pitää katsoa niitä signaalitasoja, eikä vain sitä näkyykö kuva.

        Digiä voisi verrata siihen, että toinen lukee sinulle kirjaa ääneen. Signaalin heikkeneminen on verrattavissa siihen, että painojälki himmenee kirjassa (esim. muste ollut vähissä). Jälki saa himmentyä hyvin paljon, ennen kuin kuulija huomaa mitään. Siten, kun se himmenee lisää, lukija joutuu arvailemaan sanoja ja lukeminen pätkii ja pian se lakkaa kokonaan. Jäljen laatua ei voi päätellä kuuleman perusteella vaan pitää erikseen kysyä miten hyvää se on.

      • Teemu 62
        alkup. kirjoitti:

        "hanki antenniasentaja tekemään työt."

        Asentaja käynyt tarkistamassa antennijärjestelmän ja todennut että se on OK, eikä siinä ole mitään korjattavaa.

        "Eli ongelmia on ollut ennenkin"

        Ongelmia on ollut vain huonolla säällä, ja nekin ongelmat ovat olleet marginaalisia ja lieviä, eli ei edes häiritseviä. Pientä palikoitumista ja kuvan juuttumista vain. Ja tämäkin vain Discovery kanavalla.

        "Nyt ilmeisesti Turun lähettimen lähetystaajuudet ovat muuttuneen ja on taidettu lähetysantenniakin nostaa korkeammalle"

        No eikö nyt sitten pitäisi kanavien näkyä paremmin eikä huonommin? Mutta tosiasiassa nykytilanne niin huono, että minkäänlaista signaalia ei löydy!

        "Ennen nykyisella antennin paikallasi kanavat juuri ja juuri näkyivät"

        Kyllä näkyivät hyvin, eikä vain juuri ja juuri. Vain huonolla säällä pieniä ongelmia.

        "Nyt uudet taajuudet eivät ole aivan yhtä voimakkaita samassa paikassa"

        Digitan tekemien huoltotöiden jälkeen signaalin pitäisi olla tässä paikassa parempi, eikä huonompi!

        "Saat luultavati kanavat näkymään kuten ennen hiemankin antennia siirtämällä"

        Antenni nyt parhaalla mahdollisella paikalla. Jos sitä siirtelemään lähtee, niin huonommaksi menee.
        Suuntaus myös aivan oikea. Vahvistintakin on kokeiltu. Ei auta sekään.

        "ellet ole liitoksia kaapelissa rikkonut"

        Antennijärjestelmä kunnossa. Asentaja tarkistanut.

        "Missä päin yrität vastaanottaa lähetyksiä?"

        Kaarina, Turku alue

        "Minkälainen antenni sinulla tällä hetkellä on ja
        millaista antennia kokeilit tilalle?"

        Antenni talon katolla päädyssä. Järjestelmässä antennivahvistin ullakolla. Toimii.
        Kokeilin myös kahdella erilaisella pöytäantennilla, joista toisessa kiinteä vahvistus, toisessa säädettävä aina 45db asti. Kyllä noilla antenneilla pitäisi jo näkyä jos vain signaalia löytyy.

        "Onko vahvistinta käytössä?"

        Kuten todettu: On.

        "Kuinka useaan haaraan antennisignaali haaroitetaan?"

        Kolmeen. Kolme antennipistoketta, yksi alhaalla olohuoneessa, kaksi ylhäällä molemmissa makuuhuoneissa. Mutta vain yksi käytössä, alakerta/olohuone. Taloudessamme vain yksi TV. Kokeiltu myös saada signaalia kaikista antennipistokkeista yksi kerrallaan. On muuten tosi kiva raahata isoa TV:tä yläkertaan ja takaisin. Ja ihan turhaan, kun mikään ei auta. Signaalia ei vain löydy. Vaikka mitä tekisi.

        Alkaa mennä usko tähän hommaan.

        Olen aivan samanlaisen olosuhteen uhri, ennen kaikki kanavat näkyivät, kuin postikortti. Digitan verkkotöiden ansiosta, kuva katosi useammaksi viikoksi. En tehnyt mitään. Sittten se taas palautui normaaliksi, taas sama juttu. Tätä on veivattu ja tarkistettu sen tuhannen kerran, mutta EI SINGNAALIA. Kirjottanut olen digitalle monet kerrat, he kieltävät kaikki tekemänsä työt, ei ole muka heistä johtuvaa, ei tietenkään, kun muuten olisivat maksumiehiä. En enää tiedä, pitäisikö tässä oikeuskansleriin ottaa yhteyttä, koska kaikille pitää näkyä tv. Ymmärrän aloittajan raivon, minäkin olen niin kurkkuani myöten täynnä tätä digita-paskaa, etten tiedä, mitä teen.

    • SmithChart

      Jos kerran antenni on varmuudella kunnossa, eikä muillakaan antenneilla näy (olit kokeillut?) niin eikös vika ole silloin aika selkeästi digiboxissa? Eli sieltä on viritinyksikkö sanonut työsopimuksen irti.

      • alkup.

        Mutta kun olen kokeillut jo kahdella boxilla.
        Ja se toinen niista oli aivan uusi. Tehdaspaketissa. Ei kai ne molemmat voi olla rikki?

        Sitäpaitsi:
        "..kanavat katosivat Digitan tekemien toimenpiteiden jälkeen"

      • Elsa 71v

        että naurattaa !!!

        jos Digitan päässä olis vika ainakin 100 000 ihmisellä ei näkyisi kuvaa.

        Selvästi ainoa vika tässä asiassa löytyy sinun kallosta.

        Antenni saa olla vaikka kuinka ehjä, mutta sillä EI NÄY jos se ei kykene vastaanottamaan uusille taajuuksille siirrettyjä lähetyksiä.

        Märise ja jankkaa perkele yksinäs vaikka tuomiopäivään asti siellä ja kato mustaa kuvaa.

        Mulla näkyy huoltotöiden jälkeen paljon paremmin kuin ennen ja olen todella tyytyväinen Digitan tekemiin parannuksiin.

      • alkup.
        Elsa 71v kirjoitti:

        Kerro sitten viisaampana miten saan tv kanavat näkymään?

        On vaihdettu antennikaapelit. Tarkistettu liitännät, kokeiltu eri antenneilla, kokeiltu eri digiboxeilla, kokeiltu eri tv vastaanottimilla. Mutta ei vain löydy signaalia **kele.

      • ihan selvästi niitä kavereita
        alkup. kirjoitti:

        Kerro sitten viisaampana miten saan tv kanavat näkymään?

        On vaihdettu antennikaapelit. Tarkistettu liitännät, kokeiltu eri antenneilla, kokeiltu eri digiboxeilla, kokeiltu eri tv vastaanottimilla. Mutta ei vain löydy signaalia **kele.

        joita Luoja ei ole tarkoittanut televisiota katsomaan. Liian paksu pääluu.

        Ota kaljakori veneeseen ja lähde onkimaan.

        Ikinä et enää tule televisiostasi kuvaa näkemään, se on jo käynyt selväksi.

      • ohjeet
        alkup. kirjoitti:

        Kerro sitten viisaampana miten saan tv kanavat näkymään?

        On vaihdettu antennikaapelit. Tarkistettu liitännät, kokeiltu eri antenneilla, kokeiltu eri digiboxeilla, kokeiltu eri tv vastaanottimilla. Mutta ei vain löydy signaalia **kele.

        digitv.fi sivulta, koskien juuri Turun lähettimen muutoksia.

        Tarvitaan koko UHF- alueen eli kanavat 21–69 kattava antenni ja riittävän korkea mastoputki. Antenni on tarvittaessa sijoitettava jopa 10 metrin korkeudelle maanpinnasta.

        Digi-tv-signaalin tason tulee olla kaikilla kanavanipuilla vähintään 80 prosenttia. Signaalitaso näkyy digisovittimesta. Signaali voi olla merkittävästi vaimentunut, jos vastaanottopaikka sijaitsee kaukana tv-asemasta tai maastoesteen takana.

        Mikäli tehokkaasta ja oikein suunnatusta antennista huolimatta signaalintaso ei ole riittävä, tarvitaan erillinen mastovahvistin.

      • alkup.
        ohjeet kirjoitti:

        Onko omakotitaloni siirtynyt pois paikaltaan?
        No ei kai. Tässä samassa paikassa omakotitaloni ollut vaikka ties kuinka kauan. Vai onko lähetysasema siirtynyt toiseen paikkaan?

      • se talo

        mihinkään ole siirtynyt. Signaali vaan tulee muutosten jälkeen jotenkin eri tavalla, joka vaatii antennin siirtämistä parempaan paikkaan.

        Meillä jo analogiaikana piti muutaman vuoden välein nostaa antennia ylöspäin (nyt n. 12m maan pinnasta) kun puut kasvoivat eteen häiritsemään.

    • 007

      "Kanavia on yritetty hakea niin talon antennilla, kuin kahdella erilaisella pöytäantennilla, toisessa kiinteä vaivistus, toisessa säädettävä aina 45 kw asti"

      Työnnä ne sun pöytäantennit paikkaan missä aurinko ei paista ja hommaa sinne katolle kunnon uhf antenni mikä on tarkoitettu digi vastaanottoon. Maksaa noin 30e. Sitten pääset katsomaan saastaa telkkarista.

      • alkup.

        "Työnnä ne sun pöytäantennit paikkaan"

        Digikanavat näkyy kuulemma henkarillakin, niin miksei juuri digikanavien katsomiseen tarkoitetuilla pöytäantenneilla, joissa on myös sisäänrakennettu vahvistin?

        "katolle kunnon uhf antenni mikä on tarkoitettu digi vastaanottoon. Maksaa noin 30e."

        Silmä käteen. Katolla on juuri sellainen: "Kanavia on yritetty hakea niin talon antennilla"

        Mistä mä tiedän mikä halsterirauta teidän katolla on jos et sitä ole aiemmin kertonut.

      • alkup.
        007 kirjoitti:

        Heti aloitusviestissäni. Ottaa silmä käteen ja lukee sen uudelleen. Olla hyvä vain.

      • .............................
        alkup. kirjoitti:

        "Työnnä ne sun pöytäantennit paikkaan"

        Digikanavat näkyy kuulemma henkarillakin, niin miksei juuri digikanavien katsomiseen tarkoitetuilla pöytäantenneilla, joissa on myös sisäänrakennettu vahvistin?

        "katolle kunnon uhf antenni mikä on tarkoitettu digi vastaanottoon. Maksaa noin 30e."

        Silmä käteen. Katolla on juuri sellainen: "Kanavia on yritetty hakea niin talon antennilla"

        Vahvistin ei tee huonosta antennista hyvää.

        "Digikanavat näkyy kuulemma henkarillakin, niin miksei juuri digikanavien katsomiseen tarkoitetuilla pöytäantenneilla, joissa on myös sisäänrakennettu vahvistin?"

        Pöytäantennit vaativat todella hyvän kentän toimiakseen. Vahvistimella ei saa kohinaisesta signaalista puhdasta. Kokeile vaikka radiolla kuunnella kohinaista asemaa ja lisää äänenvoimakkuutta. Poistuuko kohina äänestä? Ei poistu!

        Laita radio päälle ja mene vaikka toiseen huoneeseen. Auttaako nyt radion äänenvoimakkuuden lisääminen? Todennäköisesti auttaa, koska matkalla ääni vaimentuu ja äänenvoimakkuuden lisääminen kumoaa vaimentumisen.

      • Kaapelikatsoja
        alkup. kirjoitti:

        "Työnnä ne sun pöytäantennit paikkaan"

        Digikanavat näkyy kuulemma henkarillakin, niin miksei juuri digikanavien katsomiseen tarkoitetuilla pöytäantenneilla, joissa on myös sisäänrakennettu vahvistin?

        "katolle kunnon uhf antenni mikä on tarkoitettu digi vastaanottoon. Maksaa noin 30e."

        Silmä käteen. Katolla on juuri sellainen: "Kanavia on yritetty hakea niin talon antennilla"

        Katso vastaukseni tuolta muutamaa pykälää ylempää samalla otsikolla...

    • google löytää
    • SmithChart

      No, kokeilepas muuttaa antennin paikkaa ja korkeutta. Joskus jo antennin korkeuden muutos vaikuttaa merkittävästi, eikä se tarkoita että tarvitsee aina nostaa, joskus korkeuden laskeminenkin auttaa. Varsinkin jos on peltikatto, kannattaa tätä korkeusjuttua kokeilla.

      Vähän vaikea neuvoa kun ei tiedä tarkkaan mitä ne siellä Digitalla ovat muuttaneet. Mutta jos ne olisivat muuttaneet vaikkapa lähetysantennin paikkaa niin silloin myös sinun tulee valmistautua muuttamaan vastaanotto-antennin paikkaa... :)

      Ja vielä digitan huoltotöitäkin enemmän vaikuttaa mm. lehtien ilmaantuminen puihin yms. vuodenaikamuutokset vastaanotto-antennin lähiympäristössä.

      • mistä tuo teksti;

        tarkasta antenniliitäntä, syntyy. Koska sun tv:ssä ei ole lainkaan antennijohtoa, tv kertoo, ettei sitä ole kytketty. Vaarilla kävi samoin. Telsti häviää vasta, kun onnistuu asettamaan toosan AV-kanavalle, jolloinka se saakin signaalin scartin kautta.

      • oli TS:n yleisönosastossa
        mistä tuo teksti; kirjoitti:

        tarkasta antenniliitäntä, syntyy. Koska sun tv:ssä ei ole lainkaan antennijohtoa, tv kertoo, ettei sitä ole kytketty. Vaarilla kävi samoin. Telsti häviää vasta, kun onnistuu asettamaan toosan AV-kanavalle, jolloinka se saakin signaalin scartin kautta.

        Digitan ohjeet, jossa sanottiin, että vika onkin antennissa, ei suinkaan käyttäjässä.

      • alkup.

        "No, kokeilepas muuttaa antennin paikkaa"

        No tuossa paikassa talon päädyssä katon harjalla se on ollut tähänkin asti. En ole siirtänyt sitä mihinkään sen alkuperäiseltä paikalta, josta seurauksena olisi tullut tämä kanavien katoaminen. En ole tehnyt myöskään mitään muitakaan sellaisia muutoksia antennijärjestelmään, josta ongelmat johtuisivat. Eli en ole tehnyt järjestelmään mitään sellaisia muutoksia jonka seurauksena kanavien saatavuus olisi heikentynyt. Ja mihin sitä muka talon katolta siirtäisi? Nurmikolle vai?

        "korkeutta"

        Eipä tuota paljon korkeammalle taida saada, meinaan sitten kasvaa kaatumisvaara, varsinkin tuulisella säällä. Sitten täytyy myös ottaa huomioon myös lumikuorman aiheuttama rasite talvella.

        "joskus korkeuden laskeminenkin auttaa"

        No harvemmin, kyllä korkeuden laskeminen lähes aina huonontaa tilannetta. Silloin alkaa nimittäin vaikuttamaan signaalia huonontavasti lähimmät rakennukset, lähellä olevalla kadulla kulkeva liikenne, puusto ja maasto.

        "Mutta jos ne olisivat muuttaneet vaikkapa lähetysantennin paikkaa"

        No mistä minä tiedän vaikka olisivatkin muuttaneet. Mitään ilmoitusta ei ole tullut, eikä mitään tietoa uudesta suunnasta.

      • GRRRRRRRRRR
        oli TS:n yleisönosastossa kirjoitti:

        Digitan ohjeet, jossa sanottiin, että vika onkin antennissa, ei suinkaan käyttäjässä.

        Digita syyttää asiakkaita, vaikka vika on Digitan omissa systeemeissä.

      • alkup. kirjoitti:

        "No, kokeilepas muuttaa antennin paikkaa"

        No tuossa paikassa talon päädyssä katon harjalla se on ollut tähänkin asti. En ole siirtänyt sitä mihinkään sen alkuperäiseltä paikalta, josta seurauksena olisi tullut tämä kanavien katoaminen. En ole tehnyt myöskään mitään muitakaan sellaisia muutoksia antennijärjestelmään, josta ongelmat johtuisivat. Eli en ole tehnyt järjestelmään mitään sellaisia muutoksia jonka seurauksena kanavien saatavuus olisi heikentynyt. Ja mihin sitä muka talon katolta siirtäisi? Nurmikolle vai?

        "korkeutta"

        Eipä tuota paljon korkeammalle taida saada, meinaan sitten kasvaa kaatumisvaara, varsinkin tuulisella säällä. Sitten täytyy myös ottaa huomioon myös lumikuorman aiheuttama rasite talvella.

        "joskus korkeuden laskeminenkin auttaa"

        No harvemmin, kyllä korkeuden laskeminen lähes aina huonontaa tilannetta. Silloin alkaa nimittäin vaikuttamaan signaalia huonontavasti lähimmät rakennukset, lähellä olevalla kadulla kulkeva liikenne, puusto ja maasto.

        "Mutta jos ne olisivat muuttaneet vaikkapa lähetysantennin paikkaa"

        No mistä minä tiedän vaikka olisivatkin muuttaneet. Mitään ilmoitusta ei ole tullut, eikä mitään tietoa uudesta suunnasta.

        ""No, kokeilepas muuttaa antennin paikkaa"

        No tuossa paikassa talon päädyssä katon harjalla se on ollut tähänkin asti. En ole siirtänyt sitä mihinkään sen alkuperäiseltä paikalta, josta seurauksena olisi tullut tämä kanavien katoaminen."

        Minusta tuntuu, että sinä et edes halua ratkaista ongelmaa vaan haluat murjottaa. Tajuatko, että täällä ihmiset antavat sinulle ilmaiseksi neuvoja, joiden arvo rahassa olisi varsin merkittävä. Sinun asenteesi on vain ettei se muka auta ja vika on Digitassa ym.

        Sillä, kuka nyt on syyllinen ei ole pätkänkään väliä. Sinulla on ongelma: kuva ei näy. Tämä johtuu siitä, että sinulla on vääränlainen ja väärin sijoitettu antenni katseluolosuhteisiisi. Antennin oikeaa sijaintia ei absoluuttisesti voi päätellä silmämääräisesti puhtaan intuition perusteella.

        Kukaan tänne kirjoittavista ei ole ollut päättävässä asemassa digisiirtymässä tai Turun seudun lähetysantennista päättämässä. On aivan turha murjottaa täällä.

        Soita nyt liikkeeseen ja pyydä antenniasentaja paikalle.

        "Minusta tuntuu, että sinä et edes halua ratkaista ongelmaa vaan haluat murjottaa. "

        Todellakin haluan tv kanavat näkyviin! Olen vain täysin kypsynyt koko hommaan. Olen turhautunut joo, suonet anteeksi, mutta niin sinäkin varmaan tilanteessani olisit.

        "Tajuatko, että täällä ihmiset antavat sinulle ilmaiseksi neuvoja, joiden arvo rahassa olisi varsin merkittävä."

        Olen kiitollinen neuvoista ja yrityksistä auttaa, vaikka ei niistä kieltämättä mitään apua ole ollutkaan. Hyvä yritys kuitenkin.

        "Sinun asenteesi on vain ettei se muka auta"

        Minkä sille voi kun mitkään keinot auta ei? Arvaa kuin monta kertaa olen yrittänyt neuvojen mukaan ratkaista ongelmaa? Ja kuitenkin ongelma on edelleenkin. Hermot menee vähemmästäkin!

        "Tämä johtuu siitä, että sinulla on vääränlainen ja väärin sijoitettu antenni katseluolosuhteisiisi."

        Eikö tuollainen ole riittävä antenni? http://www.cs.tut.fi/kurssit/TLT-1200/antenni.jpg Kyllä tuollaisella pitäisi näkyä kaikki kanavat täysin virheettömästi. Mutta kun ei vain näy.

        Suuntaus ja sijainti oikea. Ei se missään kellarissa ole, vaan katon harjalla talon päädyssä maston nokassa.

        "Antennin oikeaa sijaintia ei absoluuttisesti voi päätellä silmämääräisesti"

        Silmämääräisestihän se on katsottava sen mukaan missä suunnassa lähetysasema on. Toisekseen, en minä ole sitä tuohon sijaintiin laittanut, vaan asentaja. Soitanko nyt asentajalle tiukan puhelun kun on mennyt laittamaan antenni kele vie väärään paikkaan. No, hänen mukaansa se on kuitenkin juuri oikea paikka.

        "On aivan turha murjottaa täällä. " Mua vaan niin harmittaa vietävästi koko ongelma. Anteeksi vielä.

        "Soita nyt liikkeeseen ja pyydä antenniasentaja paikalle."

        Antenni- ja TV asentaja, tuttavamies kävi sunnuntaina tarkistamassa järjestelmän ja sanoi että kaikki OK, ei mitään vikaa. Ei siis mitään korjattavaa. No minä siihen että miksi kanavat ei sitten näy. Mies siihen että digiboksi varmaan hajalla. Minä että olen kokeillut kahdellakin eri digiboksilla, joista toinen tehdasuusi. No hän sanoi sitten siihen että antennijärjestelmä on ainakin kunnossa, että käyppä vain kipaisemassa uusi digiboksi. Ja häipyi. No töitten jälkeen tänään kaverilta kävin lainaamassa toimivan digiboksin, mutta sama ongelma siinäkin.

        Ei tässä tiedä enää mitä tässä tekisi. Kaiksita neuvoista huolimatta jäänyt vain "luu käteen" eikä ongelma ole ratkennut. Tekisi mieli luovuttaa....

      • kun ei muista keksimäänsä

        Nyt kerrot näin:

        "Antenni- ja TV asentaja, tuttavamies kävi sunnuntaina tarkistamassa järjestelmän ja sanoi että kaikki OK, ei mitään vikaa. Ei siis mitään korjattavaa. No minä siihen että miksi kanavat ei sitten näy. Mies siihen että digiboksi varmaan hajalla. Minä että olen kokeillut kahdellakin eri digiboksilla, joista toinen tehdasuusi. No hän sanoi sitten siihen että antennijärjestelmä on ainakin kunnossa, että käyppä vain kipaisemassa uusi digiboksi. Ja häipyi."

        Aiemmin selitit:
        "Olen lähettänyt tästä noottia Digitalle. Näyttää siltä että tässä taloudessa ei saada TV:tä näkyviin kuin sateliittijärjestelmän kautta. Tämä oli myös antennijärjestelmän tarkistaneen asentajan mielipide."

        Eli nyt asentaja olikin sanonut, että kipaise hakemassa vain uusi boksi, kun aiemmin kerroit antenniasentajan mielipiteen olleen, että tv:tä ei saada näkymään kuin satelliittijärjestelmän kautta.

        Seurataan kauanko tätä huumoristisuutta jatkuu...

        Ei neuvoista olekaan apua, jos heti sanoo vain, ettei toimi ja alkaa syyttelemään Digitaa.

        Tuskin sinulla kuitenkaan on se antenni, jonka Google ensimmäisenä löysi.

        Sinä vetoat kokoajan siihen asentajaan. Kuitenkin antennisi on liian alhaalla Digitan ohjeisiin verrattuna (tämä ei tarkoita sitä, että kuva ei voisi löytyä antennia laskemalla) ja sinulla ei ole kuvaa.

        Tuttava sanoi, että se on OK, mutta silti kuvaa ei näy. Meillä ilmeisesti on eri käsitys siitä, mikä on OK. Minusta OK tarkoittaa, että kuva näkyy.

        Eli nyt siis olet kahdella ylimääräisellä boksilla todennut, että ko. "antenniasentaja" oli väärässä. Miksi ihmeessä silti uskot häneen kuin jumalan samaan? Ehkä olisi aika tilata ihan kunnollinen asentaja, joka tekee sitä työkseen. Raha on kumma motivaattori asian kuntoon saamiseksi.

        Näissä asioissa maallikon ei tarvitse tietää kuin oman tietämyksensä rajat. Lopun voi jättää ammattilaisille.

      • 007
        kun ei muista keksimäänsä kirjoitti:

        Nyt kerrot näin:

        "Antenni- ja TV asentaja, tuttavamies kävi sunnuntaina tarkistamassa järjestelmän ja sanoi että kaikki OK, ei mitään vikaa. Ei siis mitään korjattavaa. No minä siihen että miksi kanavat ei sitten näy. Mies siihen että digiboksi varmaan hajalla. Minä että olen kokeillut kahdellakin eri digiboksilla, joista toinen tehdasuusi. No hän sanoi sitten siihen että antennijärjestelmä on ainakin kunnossa, että käyppä vain kipaisemassa uusi digiboksi. Ja häipyi."

        Aiemmin selitit:
        "Olen lähettänyt tästä noottia Digitalle. Näyttää siltä että tässä taloudessa ei saada TV:tä näkyviin kuin sateliittijärjestelmän kautta. Tämä oli myös antennijärjestelmän tarkistaneen asentajan mielipide."

        Eli nyt asentaja olikin sanonut, että kipaise hakemassa vain uusi boksi, kun aiemmin kerroit antenniasentajan mielipiteen olleen, että tv:tä ei saada näkymään kuin satelliittijärjestelmän kautta.

        Seurataan kauanko tätä huumoristisuutta jatkuu...

        Tää on muuten paras ketju pitkään aikaan. Tätä seuraa ja tähän osallistuu mielellään. Tässä on hyviä juonen käänteitä niin kuin hyvässä koko illan leffassa. Jatketaan vielä.

      • fani-

        Eikös olekin. Olen lukenut kaikki viestit :)

        Loppuratkaisuksi veikkaan antennikaapelia seinärasian ja boksin välillä.

      • 007
        fani- kirjoitti:

        Eikös olekin. Olen lukenut kaikki viestit :)

        Loppuratkaisuksi veikkaan antennikaapelia seinärasian ja boksin välillä.

        Mä veikkaan että lopputulos on antenni vika koska aiemmin oli pätkinyt ja nyt ei näy ollenkaan. Luultavasti turun lähetin on nostanut lähetys taajuuksia ylöspäin joten monesti silloin näkyvyys voi heiketä. Toivottavasti saadaan tietää lopullinen tulos. Tätä ketjua voisi verrata toiseen loistavaan kirjoitelmaan nimeltä juoppohullun päiväkirja.

      • SmithChart
        alkup. kirjoitti:

        "No, kokeilepas muuttaa antennin paikkaa"

        No tuossa paikassa talon päädyssä katon harjalla se on ollut tähänkin asti. En ole siirtänyt sitä mihinkään sen alkuperäiseltä paikalta, josta seurauksena olisi tullut tämä kanavien katoaminen. En ole tehnyt myöskään mitään muitakaan sellaisia muutoksia antennijärjestelmään, josta ongelmat johtuisivat. Eli en ole tehnyt järjestelmään mitään sellaisia muutoksia jonka seurauksena kanavien saatavuus olisi heikentynyt. Ja mihin sitä muka talon katolta siirtäisi? Nurmikolle vai?

        "korkeutta"

        Eipä tuota paljon korkeammalle taida saada, meinaan sitten kasvaa kaatumisvaara, varsinkin tuulisella säällä. Sitten täytyy myös ottaa huomioon myös lumikuorman aiheuttama rasite talvella.

        "joskus korkeuden laskeminenkin auttaa"

        No harvemmin, kyllä korkeuden laskeminen lähes aina huonontaa tilannetta. Silloin alkaa nimittäin vaikuttamaan signaalia huonontavasti lähimmät rakennukset, lähellä olevalla kadulla kulkeva liikenne, puusto ja maasto.

        "Mutta jos ne olisivat muuttaneet vaikkapa lähetysantennin paikkaa"

        No mistä minä tiedän vaikka olisivatkin muuttaneet. Mitään ilmoitusta ei ole tullut, eikä mitään tietoa uudesta suunnasta.

        Kokeilisit nyt vaan sitä antennin paikkaa ja korkeutta...

        Olen mm. itse korjannut tapauksen, jossa antennin korkeuden LASKEMINEN noin 20 cm. palautti täysin kadonneen kanavanipun signaalin hyväksi, kun taas antennin nostaminen pahensi asiaa entisestään. Hiemanhan se kieltämättä minuakin ihmetytti, mutta antenniin liitetty spektrianalysaattori ei valehtele, kun käppyrät muuttuu samalla kun antennimastoa kääntelee.

        Tässäkin paikassa antenni "oli ollut paikoillaan" ja kuitenkin yllättäen lakannut toimimasta. Kun vikaa ei muualta löydetty (ja oli jäänyt toiselta asentajalta korjaamatta) niin otettiin sitten järeämmät mittalaitteet käyttöön.

      • 007
        007 kirjoitti:

        Mä veikkaan että lopputulos on antenni vika koska aiemmin oli pätkinyt ja nyt ei näy ollenkaan. Luultavasti turun lähetin on nostanut lähetys taajuuksia ylöspäin joten monesti silloin näkyvyys voi heiketä. Toivottavasti saadaan tietää lopullinen tulos. Tätä ketjua voisi verrata toiseen loistavaan kirjoitelmaan nimeltä juoppohullun päiväkirja.

        "Tätä ketjua voisi verrata toiseen loistavaan kirjoitelmaan nimeltä juoppohullun päiväkirja."

        Tarkoitan siis viihdyttävyydeltään.

      • alkup.

        mutta mitään ei löydy.

        *täysin neuvoton*

      • pätkii lähetykset

        Klo 11-14, kun Digitan kaverit "ylläpitävät" laitteistoansa.

    • kuka ostaisi TV-lupani??

      Tähän lauantaihin asti tuli data ihan kypällä, mutta lauantaina emäntä soitti ettei näy tangomarkkinoita. Tulin iltavuorosta ei kolmos/nelos-kanavilta tullut riittävästi lähetystä ei suorastaan ollenkaan topfliedin mukaan. Nytkin tulee heikosti vain kolmasosalla.
      Taaskoa Naantalin grinkoa kusetetaan oikein urakalla digitan toimesta??
      Antennin paikasta näkyy esim. kuusiston radiomasto.. 1/2 näkyy moitteetta ja virta ja voimaa riittää, mut ei 3/nelosella.kirosana.
      Sitten soitat vielä maksulliseen digitaneuvontaan, jossa on kaikenhuipuksi automaattinen nauhote. Siis upeeta ja mahtavaa tässähän Fortumikin jää toiseksi...B to B

      • ettei kolmonen ja

        nelonen näy edes kerrostalossa Paimiossa Topfieldin boksilla.Tänään oli TS:ssa yleisönosastossa mielenkiintoinen kirjoitus, jossa käyttäjä oli tarkkaillut antennisignaalin tasoja ja laatua ennen ja jälkeen noiden Digitan muutostöiden 24.6 ja kyllä paljon on palvelun laatu huonontunut. Moni on joutunut vahvistimenkin hankkimaan, kun mitkään antenninsiirtelyt eivät enää auttaneet.

      • näyttää käyneen
        ettei kolmonen ja kirjoitti:

        samoin kuin aiemmin analogisen TV3:n, kun Kuusiston antennia suunnattiin ylemmäs. Tällöin juurella-asujat jäivät katveeseen ja vasta Lahnajärvellä jotain näkyi. Aivan luonnollinen selitys, kun tarpeeksi ammutaan yli.

      • Ohjeessakin neuvotaan
        näyttää käyneen kirjoitti:

        samoin kuin aiemmin analogisen TV3:n, kun Kuusiston antennia suunnattiin ylemmäs. Tällöin juurella-asujat jäivät katveeseen ja vasta Lahnajärvellä jotain näkyi. Aivan luonnollinen selitys, kun tarpeeksi ammutaan yli.

        nostamaan antennia 10 metriä, jollei näy, mutta ei taida tuokaan korkeus usein riittää, kun maisemat eivät ole tasaisia ja maapallokin on pyöreä!

      • Välttämättä
        näyttää käyneen kirjoitti:

        samoin kuin aiemmin analogisen TV3:n, kun Kuusiston antennia suunnattiin ylemmäs. Tällöin juurella-asujat jäivät katveeseen ja vasta Lahnajärvellä jotain näkyi. Aivan luonnollinen selitys, kun tarpeeksi ammutaan yli.

        About 60 kilsan päässä Kuusiston mastosta hävis maikkarin kanavat. Välillä näkyy välillä ei - välillä jopa ykkönen ja kakkonen hukassa!

      • kuka ostaisi TV-lupani??
        Välttämättä kirjoitti:

        About 60 kilsan päässä Kuusiston mastosta hävis maikkarin kanavat. Välillä näkyy välillä ei - välillä jopa ykkönen ja kakkonen hukassa!

        Jatkaa kuitenkin ....
        Ennen viikonloppua ei mitään ongelmaa.
        Antenni on 20 m merenpinnasta eikä ole minkäänlaisia esteitä. Äitini asuu luultavasti
        samalla sektorilla 4 km kauempana lähetyksestä vielä pahempaa PALIKOITUMISTA kuten termi kuuluu.

        Toivottavasti saavat sen tänään hanskaan tahi alkaa puhelimet soida.. En tosiaankaan ole miellyttävä asiakas tässä kohin.

      • myös havaitsin
        Välttämättä kirjoitti:

        About 60 kilsan päässä Kuusiston mastosta hävis maikkarin kanavat. Välillä näkyy välillä ei - välillä jopa ykkönen ja kakkonen hukassa!

        Paimiossa. Ensin puuttui tv3 ja tv4. Sitten kun ne välillä näkyivät, ei tv1:ssä ja tv2:ssa ollut kuin ääni. Vähän niin kuin entinen varis, joka paskaa nokki, kun vuoronperään tarttui nokka ja pyrstö tuohon sontaläjään.

      • Tarkkailija*
        ettei kolmonen ja kirjoitti:

        nelonen näy edes kerrostalossa Paimiossa Topfieldin boksilla.Tänään oli TS:ssa yleisönosastossa mielenkiintoinen kirjoitus, jossa käyttäjä oli tarkkaillut antennisignaalin tasoja ja laatua ennen ja jälkeen noiden Digitan muutostöiden 24.6 ja kyllä paljon on palvelun laatu huonontunut. Moni on joutunut vahvistimenkin hankkimaan, kun mitkään antenninsiirtelyt eivät enää auttaneet.

        Kaukana esteiden takana vaikuttaa heikentävästi se, että uudet lähetystaajuudet ovat korkeammat kuin vanhat. Lähetysten siirto tv-maston huipussa olavaan antenniin taas parantaa näkyvyyttä kaukana.

        Sankka lehtimetsä syö varsin tehokkaasti esimerkiksi kanavan 60 (786 MHz) voimakkuutta. Usein, varsinkin lähialueilla, käytetään logperiodista antennia (kolmionmuotoinen), jonka vahvistus on UHF-alueella melko vakio. Erillisillä UHF-antenneilla vahvistus on suurempi ja yleensä se kasvaa taajuuden kasvaessa.

        Lähetysmaston lähialueille ihmisillä on yleensä kaikkein huonoimmat antennijärjestelmät. Korkeilla taajuuksilla kentän voimakkuus voi vaihdella nopeastikin paikan mukaan ja kun antennijärjestelmä toimii heikosti ja on riittämätön, kuten tämän ketjun aloittajalla pienikin heikennys näkyvydessä voi olla liikaa.

        Vanha Digitan ilmoitus asiasta:
        http://www.digitv.fi/sivu.asp?path=1;699;3026;10480

        Ja katsokaa!
        http://www.digitv.fi/sivu.asp?path=1;2997;8218;956;1129
        Signaali-kohina-etäisyydelle C/N suositellaan 8 dB:n kelivaraa! Teoreettinen mini on 17 dB.

        Ilmoitettujen näkyvyysalueiden reunoilla voi olla vaikeaa saavuttaa 25 dB:ä. Itselläni C/N on 20 - 23 dB. Kesällä 20 ja talvella 23 dB.

        Pyytäkää antenniasentajalta mittausarvot paperilla, niin on jotain virallisempaa kuin musta tuntuu -jutut puhuttaessa signaalin voimakkuudesta ja laadusta.

      • Amatööri Turuust
        Tarkkailija* kirjoitti:

        Fakta on että Digitan hallituksi suunniteltu muutos on muuttunut hallitsemattomaksi: huhtikuussa aloitettiin, mutta vasta kesäkuussa ongelmat kaatui kuluttajien niskaan, jotka ovat tilanneet epätoivoisesti asennuspalveluja. Viime viikolla signaali heikkeni. Nyt signaali palautettu tyydyttävälle tasolle. Talossa jossa moderni laitteisto, ei maastoesteitä sekä modernit digiviritinlaitteet ei pidä olla ongelmia. Maksaako Digita laskuni?

      • on katsella televisiota
        Amatööri Turuust kirjoitti:

        Fakta on että Digitan hallituksi suunniteltu muutos on muuttunut hallitsemattomaksi: huhtikuussa aloitettiin, mutta vasta kesäkuussa ongelmat kaatui kuluttajien niskaan, jotka ovat tilanneet epätoivoisesti asennuspalveluja. Viime viikolla signaali heikkeni. Nyt signaali palautettu tyydyttävälle tasolle. Talossa jossa moderni laitteisto, ei maastoesteitä sekä modernit digiviritinlaitteet ei pidä olla ongelmia. Maksaako Digita laskuni?

        ja olla huolissaan, kun tv ei näy

    • ssasasasalol

      Ihan hölynpölyä. Yksittäinen ihminen rikkonut antennijärjestelmänsä ja vetänyt tästä omat päätelmänsä. Tilaa hommansa osaava antenniasentaja, problem solved. Annat rahat kouraan vasta kun kuva näkyy, ja sehän näkyy pian.

    • NÖTTKÖTT

      KORTISSA VOI OLLA MYÖS VIKAA ???? TAI KORTINLUKIJASSA ?

    • Anonyymi

      Pitääkö näihin nyky romuihin tv olla uusi antenni

    • Anonyymi

      Ei löydu tv:n antennisingnaalia

    • Anonyymi

      Minulla on jatkuvasti osa kanavista kateissa. Antennikorjaajan jälkeen näkyi jonkin aikaa ja sitten taas menee pikseleiksi. Kokeiltu 2:lla tv:lla ja aina herjaa antenniliitäntää. Mikä tämä digita oikein on? Ennen oli joskus lumisadetta nyt on jatkuvasti osa kanavista pikseleinä?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6432
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4153
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2567
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1518
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1377
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe