mallin työstä

???

Päätin nyt tänne osastolle kirjoittaa, kun en muutakaan paikkaa täältä löytänyt. :)

Eli olen kiinnostunut mallin työstä. Voinko mennä käymään suoraan suomalaisissa mallitoimistoissa kysymässä töitä tms.. vai haluavatko he nähdä aina mallikansion?

26

10678

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meppi Mappi

      Kopioitu aiemmasta keskustelusta.

      Suomi on mallitoimistojen luvattu maa.
      Toimistoja löytyy kymmenkertainen määrä kysyntään nähden ja lisää vain työntyy markkinoille. Markkinat eivät yksinkertaisesti vedä noin suurta määrää malleja. Toimistoihin on kuitenkin työntymässä valtaisia joukko malliksi aikovia. Tästä on muodostunut uusi liiketoiminnan muoto. Useimmat toimistot ovat jo aikaa sitten luopuneet alkuperäisestä toimintamallista, eli toimia agentuurina henkilöille, jotka ovat saanet lahjana näyttävät ulkoiset raamit ja löytää heille työtehtäviä. Nykykäytäntö näyttää keskittyvän rahastamaan tällä illuusiolla.
      Markkinoille on tullut uusi ilmiö, ns. wannabe toimistoja. Toimiston ympärille luodaan näyttävät nettisivut ja puhelimessa soittajalle luodaan hype. Liikeidea keskittyy näkyvyyteen nettisivulla ja alle riman roiskituilla kuvilla. Asia markkinoidaan ajatuksella ”sinut voidaan poimia meidän sivuilta”. Asiakkaita tai todellisia maksavia yrityksiä ei ole tai edes tehdä markkinointiponnisteluja. Toimiston oheistuotteena on usein joku missikisa jonka voittaja saa sopimuksen tähän toimistoon. Paperilappu on juuri niin kauan arvoton, kun saa ensimmäisen työtehtävän, josta maksetaan. Jos sitä edes tulee. Toinen uusi ilmiö on mallisivut, jonne kuka tahansa voi ladata kuvia ja ilmoittaa olevansa malli. Kuvien ja sivujen perusteella niillä ei ole mitään tekemistä ammattimaisen toiminnan kanssa. Mallikokelaille tarjoillaan ilmaisiakuvia ja kuvauksia. Kuvien taso ei päätä huimaa ja ajatus myydään sinulle, että autamme sinua pääsemään jonain päivänä parrasvaloihin. Sivuilla vilkkuu hienoja lyhenteitä TFP jne. joilla ei ole ole mitään tekemistä ammattillisesti. Ilmaista lounasta ei siis ole.
      Muutama toimisto ylläpitää omaa keskustelufoorumia jossa keskustelua käydään toimiston etujen mukaisesti. Vähäkään tätä hypeä epäilevä viesti poistetaan ja admin on rekisteröinyt useita käyttäjiä itselleen ja käyn foorumissa toimistolle myönteistä keskustelua. Foorumilta poimittu kysymys: Mikä olis hyvä toimisto? Vastauksen voit itse arvata. Muutamat mallialan siivellä toimivat marginaaliyrittäjät ovat keksineet varata foorumeilta useita mimimerkkejä joiden avulla yritykselle luodaan ansiotonta postetiivista kuvaa. Muutamat ovat tekevät sen hyvinkin räikeästi.
      Jokainen, joka todella ja oikeasti toimii alalla tietää, että ketään mallia ei valita vaativaan työtehtävään muutaman ala-arvoisen kuvan perusteella nettisivulta, tuntemattomasta toimistosta. Mallin tärkein työväline on mallikansio, se pitää olla kunnollinen ja sitä tulee täydentää jatkuvasti.Jos mielit malliksi, kehotan sinua ensimmäiseksi kääntymään jonkun puolueettoman tahona puoleen ja pyytää rehellinen arvion mahdollisuuksistasi mallina. Siinä voit kääntyä esim. jonkun tunnetun valokuvaajan puoleen. Studiokuvaajat ovat mallitoimistojen huomattavin asiakasryhmä ja pitkälti vaikuttavat kenet valitaan kuvauksiin, joten he voivat antaa puolueettoman vastauksen mahdollisuuksistasi ja tietävät mistä ollaan juuri nyt kiinnostuneita.
      Jos kävelet jonkun marginaali ”toimiston” ovesta sisään noviisina, sinulle hyvin todennäköisesti tullaan myymään: kursseja, kävelytunteja, meikkauskursseja, paikkaa nettisivuilla, malliksi rahalla sopimusta, mallikansio kuvausta, päivityskuvia, stailausta, juontaja kursseja jne. jne. Valitettavan usein erilaisten mallikurssien esitelmöijät ovat myyntikonsultteja eli taustalla on tarkoitus myydä omaa tuotetta tai kansiokuvat ottaa kouluttamaton henkilö.
      Jos huomaat, että sinulle tarjoillaan jotain näistä edellämainituista olet rahastuksen kohde. Tai huomaat käyväsi keskustelua jossain misseille ja wannabe malleille tarkoitetussa keskustelu foorumissa. Kannattaa miettiä onko oikealla tiellä.
      Lyhyestä virsi kaunis. Jos todella haluat malliksi. Kuvauta kansio ammattikuvaajalla, Tuttavan tai alkavan harrastajan kokeilut eivät kelpaa, vältä ns. Massakuvaamoja joka kehuu runsailla kontakteilla mallitoimistoihin, imago ja muita valmiita kansiopaketteja kannattaa vältää, kierrän näytillä alan tunnetuissa mallitoimistoissa, käy näyttämässä kansiotasi alan yrityksissä, etsi itse työtehtäviä. Ole aktiivinen. On turha kuvitella, että joku tekisi sinulle raahaa puolestasi. Toimiston johtaja tai työntekijä ei ole koulutettu valokuvaaja.
      Mallitoimiston henkilökunta ei ole auktoriteet alalla. Jos sinulle sanottaa että Sinun pitää tehdä sitä ja tätä tai ostaa tätä, taikka tuota, ei takoita, että sinun pitää tehdä niin päästäksesi malliksi. Järjen käyttö on sallittua.
      Erota kaksi asiaa: missi ja malli. Ne ovat kaksi ihan eria asiaa vaikka ne monesti käsitetään erheellisesti synonyymiksi.
      Jos et löydä töitä vuoden sisällä, siirry eläkkeelle.

      • 27+4=

        Kirjoittaja taitaa olla valokuvaaja, joka mainostaa omaa alaansa. Kyllä ensin pitää olla mallitoimistoedustus, ennenkuin kuvia kannaattaa ottaa. Mallitoimistojen suosittelemat kuvaajat osaavat asiansa ja näillä on usein edullinen diili keskenään. Jos omin päin hakeutuu valokuvattavaksi, riski että kuvat ovat vääränlaisia, on suuri. Usein valokuvaajat mainostavat mallikansiokuvauksia tekevänsä ja rahastavat näin malliksi haluavia, vaikkei näillä olisi mitään mahdollisuutta pituutensa tai kokonsa puolesta alalle. Valokuvaajat huijaavat siis samoin kuin mallitoimistoiksi itseään kutsuvat mallikursseilla elävät rahastus"toimistot": nuorten unelmilla päästä malliksi.

      • maijapaija

        Tässä on alkavalle mallille parhaat ohjeet mitä olen koskaan nähnyt.
        Tämä kannattaa lukea huolella.

      • Ex malli
        27+4= kirjoitti:

        Kirjoittaja taitaa olla valokuvaaja, joka mainostaa omaa alaansa. Kyllä ensin pitää olla mallitoimistoedustus, ennenkuin kuvia kannaattaa ottaa. Mallitoimistojen suosittelemat kuvaajat osaavat asiansa ja näillä on usein edullinen diili keskenään. Jos omin päin hakeutuu valokuvattavaksi, riski että kuvat ovat vääränlaisia, on suuri. Usein valokuvaajat mainostavat mallikansiokuvauksia tekevänsä ja rahastavat näin malliksi haluavia, vaikkei näillä olisi mitään mahdollisuutta pituutensa tai kokonsa puolesta alalle. Valokuvaajat huijaavat siis samoin kuin mallitoimistoiksi itseään kutsuvat mallikursseilla elävät rahastus"toimistot": nuorten unelmilla päästä malliksi.

        Tässä ketjussa on paljon asiaa lukuunottamatta yllä olevaa.
        Aihe on taas akuutti missikisojen alla kun moni miettii missi ja malli juttuja.

      • jenje

        Hei, pakko ottaa osaa tähän keskusteluun.

        Työskentelen promodel (www.promodel.fi) mallitoimistossa etsien uusia malleja ja tuntuu uskomattomalta lukea tällaista keskustelua kyseisestä kuvaamosta. Pakko ottaa ammattilaisena osaa tähän keskusteluun, koska tuntuu käsittämättömältä tämä studio elitestä käyty keskustelu. Ensinnäkin,

        1. ) Studio Elite EI ole huijaus firma, vaan yksi suomen ainoita uusien mallien välitysfirmoja.

        2. ) Tässä lista promodelin malleista, jotka ovat päässeet Studio Eliten kautta meidän toimistoomme:

        http://www.promodel.fi/miehetmodel2.php?cat=|1529970
        http://www.promodel.fi/teinitmodel2.php?cat=85914100
        http://www.promodel.fi/teinitmodel2.php?cat=02536100
        http://www.promodel.fi/mainosmodel2.php?cat=61373000
        http://www.promodel.fi/mainosmodel2.php?cat=92498500
        http://www.promodel.fi/30model2.php?cat=67322600
        http://www.promodel.fi/30model2.php?cat=85429800
        http://www.promodel.fi/30model2.php?cat=62860100
        http://www.promodel.fi/miehetmodel2.php?cat=34264400

        Studio Elite on siis hyvä paikka uusille malleille aloittaa mallintyöt.

        Amen ja hyvää kesää!

      • erikeepperi
        jenje kirjoitti:

        Viestiketjussa ei puhuta missään ko. yrityksestä. Miten se tulikin sinulle mieleen :-)

        "yksi suomen ainoita uusien mallien välitysfirmoja."
        Suomen ainoa? ja eikä Promodel ole välitysfirma?

    • mallinmitoissa

      laita pari tavallista kuvaa ja kiva maili parhaisiin toimistoihin. ammattilaiset näkevät heti onko sinussa potentiaalia. varo "toimistoja" jotka järjestää pelkästään kursseja, niitä ei tarvitse. varo myös huonomaineisia pikkufirmoja kuten esim. exte http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1824385 ja clamos ym. jos kunnolliset toimistot näyttävät sinulle vihreää valoa, olet alalle sopiva. älä tee ennakkoon mallikansiota, se ei kannata. onnea matkaan!

      • Maritat

        Taidan olla hieman tiukkasanainen, mutta haluan herättää ihmiset ajattelemaan mallikeskustelua ja alaa tilaajan kannalta. Keskustelut ja tarjolla olevat mallit eivät joko tunne tai eivätkä tiedä miten malli valitaan työtehtävään.
        Valinta on julma pudotuspeli. Toimistosta tilataan yleensä kymmenen tytön kansiot annetun kuvauksen perusteella. Mallin kuvat ovat siinä lähes pääroolissa. Nykyisin hyvin harvoin ehditään haastatella mallia.
        Tällä ja muillakin foorumeilla on tyrkyllä iso joukko ihmisiä täysin kelpaamattomien kuvien kanssa. En ota ketään erityisesti esille, mutta kurkistus muutamaan Irq galleriaan aiheuttaa harmaita hiuksia. Ketään ei valita tai haeta irkki tai keskustelu foorumilta malliksi asialliseen työtehtävään. Korkeintaan saa tarjouksia taidekuviin tai ilmaiseksi riekkumaan lähiökapakan Miss Korso kilpailuihin.

        Vallalla tuntuu olevan käsitys, että mitkä tahansa kuvat kelpaa kertomaan kokelaasta kaiken tarvittavan. Näin ei todellakaan ole. Ammattitaitoinen henkilö lukee kuvasta mallin kasvonpiirteet, luuston ja muun kehon rakenteen. Erityisesti valinnassa kiinnostaa miten malli toimii kuvissa ja ihan erityisesti mitä hänestä on luotu ja mitä voidaan luoda. Siinä auttaa paljon hyvä kuvaaja ja meikkaaja/stylisti.
        Valitettavan suuri osa nähdyistä kansiokuvista on ns. pin-up tyyppisiä keikistelyjä ammattitaidottomasti toteutettuna. Näistä tyyleistä löytyy hyviä esimerkkejä Ilta- 7 päivää tyyppisistä sensaatiolehdistä.
        Kuvien vähyys on usein pudottanut monta loppupeleistä. Kansiossa kannattaa olla ainakin kahden kuvaajan näkemys. Ammattikuvaajat ja toimistot eivät edes katso kansiota jos kuvat eivät ole toteutettu ammattimaisesti. Tusinatehtailijoista olemme saanet seurata täälläkin esimerkkejä.
        Jos ja kun yritys tarvitsee mallin johonkin tehtävään, ensin päätetään mikä toimisto valitaan. Jokaisella on oma profiilinsa ja hinnoittelu. Toimistojen asiakkaat tietävät hyvin tarkasti minkälaisia malleja mistäkin toimistosta löytyy ja miten palvelu toimii. Tilaajaa ei kiinnosta tippaakaan miten se on rankattu mediassa isoksi vai pieneksi toimistoksi tai kuinka tunnettu toimiston vetäjä on. Toki muutaman maine on kiirinyt kulovalkean tavoin.
        Tuorein ilmiö on poika- tai iäkkäiden herraseurueiden pitämät ilmaiset nettigalleriat, jonne tarjokkaat mallit voivat jättää kuviaan esille siinä toivossa, että joku poimisi hänet unelmien työhön.
        Näin ei varmasti käy. Sivuja pidetään lähinnä surkuhupaisina paikkoina jonne kokoontuu kaikki ne jotka eivät päässeet mallitoimistoihin.
        Niiden kautta ei varmasti tarjota asiallisia töitä saati makseta korvausta.

      • alalla faktaa
        Maritat kirjoitti:

        Loistava ja rehellinen kirjoitus täynnä faktaa! Toivottavasti mahdollisiman moni lukee tämän viestisi otsikolla "Jatkoa"!

      • pienellä toimistolla

        Kysymys "Jatkoa" otsikon henkilölle: Käyttävätkö ammattilaiset aina vain niitä kaikkien tuntemaa kolmea toimistoa, vaiko antavatko mahdollisuuden muillekin toimistoille ja näiden malleille? Eli leikkivätkö tietyt alan henkilöt aina samalla hiekkalaatikolla, jonne muilta on pääsy kielletty?

      • AD
        pienellä toimistolla kirjoitti:

        Kysymys "Jatkoa" otsikon henkilölle: Käyttävätkö ammattilaiset aina vain niitä kaikkien tuntemaa kolmea toimistoa, vaiko antavatko mahdollisuuden muillekin toimistoille ja näiden malleille? Eli leikkivätkö tietyt alan henkilöt aina samalla hiekkalaatikolla, jonne muilta on pääsy kielletty?

        Leikkimisestä tuskin on kysymys. Kukapa leikkisi omalla työllään.

        Ala tosiaan on tunnetusti hyvin kirjava ja muutama palveluntuottaja on luotettavalla toiminnallaan erottautunut edukseen joukosta. Se helpottaa tilaajaa valinnan tekemisessä.

        Mutta valitettavasti m-toimistojen hinnoittelu ei ole seurannut yleistä markkinatilannetta, eivätkä toimistot ole lähteneet tarkistamaan omaa hinnoitteluaan. Se on luonnollisesti johtanut etsimään vaihtoehtoja henkilöiden löytämiseksi järkevään hintaan. Mainonnan tuotantoputken muut tekijät ovat tarkistaneet hintojaan.

      • alan ammattilainen
        AD kirjoitti:

        Mallitoimistot, ne suurimmat ja vanhimmat jalansijan saavuttaneet ovat:
        Fondi
        Paparazzi
        ModelBoom

        Uudet luotettavat toimistot edellisten lisäksi:
        Brand
        Portfolio

        Mainos- ja lapsimalleille paras:
        Azzurro

        Muita ei ole. Jos et näihin pääse, unohda koko juttu!

    • mikimii
    • mallihuijauksenuhri

      Mutta ole varovainen mallitoimistojen ja muiden rahanahneiden huijareiden kanssa. Tässä omaan kokemukseeni perustuva blogi, jonka avasin äskettäin:
      http://modelalert.blogspot.fi/

    • anoreksia?

      Miten anorektisen mallin pitää olla? Olen itse 172 cm ja 60 kg. Olenko liian läski/kookas malliksi? Tuttavani sanovat että minun kannattaisi pyrkiä mallin hommiin. Mulla on siis kauniit kasvot mutta epäilen että riittävätkö vartalon mittani hommaan.

      • anoooonymi

        painolla ei oo mallin töissä väliä vaan mitoilla, eli rinnan- vyötärön- ja lantionmitat. Oot vaa valitettavasti liian lyhyt, pitää olla vähintään 174cm ja seki on alaraja. Mutta kyllähä sitte löytyy muunki laisia mallin hommia, esim. beauty missä kuvataa vaan kasvoja

    • asdcert

      Ois upeeta olla mallina.ja.poseerata.liivipuvussa.smokissa. tummassa puvussa.ja smokissa ja sitten seurustella 24 tyton kanssa 1.Satu 2. Johanna 3. Miia 4.♥♥♥♥ annika 5. Marianne ♥♥♥♥ 6. LAura !♥♥♥

    • Kysyn vaan

      Mihin aikuisten oikeasti tarvitaan mallikursseja?

    • Et sovi malliksi...

      Aloittaja, oletko vähintään 175 cm pitkä? Ovatko mittasi 86-60-86? Oletko kaunis? Ovatko kasvosi erikoiset? Oletko laiha? Onko ihosi hyvässä kunnossa? Jos vastasit yhteenkin kohtaan ei, voit sanoa hyvästit unelmillesi!

    • Mun oma mallitoimist

      Tulet vaan tänne mun luokse, saat poikaystävän ja voin ottaa mallikuvia. :)

    • luikku muija5

      Kaikki mallit nykyään näyttää anorektisilta narkkari lesboilta...

    • Jartzuli

      Raamattu floodia kehiin...
      #mukakuuko #siunattu #onnellinen

    • Alanihminen

      Vanha ketju, mutta kommentoin silti. Mielenkiintoista nähdä miten suppea käsitys ihmisillä on ensinnäkin siitä kuka voi olla malli. Malleja on paljon muitakin kuin vain ne pitkät ja laihat. Ne pitkät tytöt ja pojat ovat niitä jotka voivat ajatella kansainvälistä uraa ja työllistymistä ulkomailla. Mutta sitten on myös näitä muita malleja jotka ovat sitten valokuva- tai mainosmallit. Valokuvamallit ovat miehiä tai naisia jotka eivät ole niin pitkiä, mutta näyttäviä ja nämä ovat myös niitä, jotka voivat osallistua kauneuskisoihin kotimaassakin. Sitten on vielä mainosmallit, jotka voivat olla vauva, lapsi, teini, aikuinen, XL-kokoinen tai seniori. Mainosmaailmassa tarvitaan kaikenlaisia malleja ja siellä ei ole erinäisiä kriteereitä, pitää vain rakastaa esiintymistä ja olla sinut kameran edessä. Toimistot jotka kouluttavat malleja, välittävät asiakkaillensa ammattimaisesti työskenteleviä henkilöitä, jotka osaavat valmistautua ja työskennellä oikein kuvauksissa ja näytöksissä. Tällöin mallilla on paremmat mahdollisuudet saada lisää keikkaa kun ei mene esim. jollekin isolle asiakkaalle ja töppää koko juttua. Ja siinäkin tullaan siihen, että isot firmat eivät edes palkkaa mallia jolla ei joko ole kokemusta tai koulutusta mallin työstä. Ja jos ei ole kokemusta, koulutuksen kautta sitä saa ja samalla ammattimaiset kuvat. Malli kyllä omilla kuvillaan osoittaa onko hänestä siihen työhön vai ei. Eli jokaisella mallilla tulee olla hyvä portfolio jolla todistaa osaamisensa. Kuvissa taas onnistuu paremmin koulutuksen kautta, kun tietää mitä tekee ja sen mitä tapahtuu milloinkin, eikä enää jännitä tilannetta kun menee ensimmäisiin oikeisiin palkallisiin kuvauksiin. Koulutuksissa kehitetään niin henkistä kuin fyysistä esiintymistaitoa ja käydään läpi kaikki tarvittava mitä pitää tietää valmistautumisesta, työskentelystä ja työllistymisestä mallina.

      Toiset toimistot välittävät vain ja ainostaan näitä pitkiä ammattimalleja tai valokuvamalleja, mutta toiset toimistot keskittyvät kokonaan mainosmalleihin tai sitten heillä on malleja sekä että. Kaikki ovat kuitenkin ihan omalla asiallaan ja hyviä toimistoja. Itse keskittyisin aina niihin jotka välittävät juuri sinunlaisiasi malleja. Luottaisin eniten yrityksiin ja yrittäjiin, jotka ovat alalla toimineet jo kauemmin. On monta tapaa toimia ja kukin tekee asiat niin kuin heidän konseptiinsa sopii.

      Fakta on että suomen vanhin samalla nimellä toiminut kivijalka mallitoimisto on Paparazzi, perustettu vuonna 1983. Suomessa ensimmäisenä mallien välityksen on aloittanut nykyisen Fashion Model Agencyn johtaja, vuonna 1980. Vuonna 1982 hän perusti ensimmäisen toimistonsa Suomen Europe Fashionin kivijalka mallikoulun- ja toimiston. Muutettuaan Helsinkiin vuonna 2004 hän perusti Fashion Model Agencyn. Kaikki muut ovat tulleet alalle heidän jälkeen.

      Kaikista ei ole malliksi, mutta ei ole väärin jos asiasta on kiinnostunut ja haluaa kokeilla siipiään. Joskus ihmisestä kuoriutuukin jotain aivan uutta esille!

    • Anonyymi

      Sopisinks malliks?
      Pituus:153 cm
      Ikä:11 v
      Paino:38 kg
      Oon aika hoikka ja suhteellisen hyvän näkönen tyttö jolla on harteille ulottuvat ruskeet hiukset ja ruskeet silmät

    • Anonyymi

      Malliksi aikovien kannattaa vältää Tfcd kuvauksia.
      Eikä mainita sitä sosiaalisessa mediassa.

    • Anonyymi

      Osasto Ritva Kankaanpää

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe