Lääke tinnitukseen-kysely

Tällä sivulla on kyselty yhtä Turun Sanomissa ollutta juttua, jossa joku lukija oli saanut apua (tai ainakin uskoo saaneensa apua) tinnitukseen eräästä lääkkeestä, joka on muuhun sairauteen tarkoitettu.

No, juttu on sellainen, että kirjoittaja Turun Sanomissa oli saanut hiussuonten verenkiertoa parantavaa lääkettä alkavaan silmänpohjarappeumahoitoon.
Parin viikon päästä oli tinnitus hävinnyt, joka kirjoittajalla oli ollut 30 vuotta. Myöskään silmänpohjarappeumaa ei enää ollut.

Uskokoon ken tahtoo, voi kun olisikin näin ! Täytynee itsekin kysyä lääkäriltä kokeeksi ko. lääkkeitä....
Lääkkeen nimeä ei TS:n jutussa ollut.

Eikös Betaserc ole juuri se korvan verenkiertoa parantava lääke, joka toisilla auttaa, toisilla ei, mutta ei ole kellään vaikuttanut tinnituksen vähenemiseen, vai miten on ?
Itselläni se pahensi tinnitusta, jätin sen pois yhteisymmäryksessä lääkärin kanssa.

Jos jostain apua saatte, kertokaa tähän jatkoksi JOTAIN UUTTA.
Vanhat kikat ja neuvot on jo luettu.
Ilmianna
Jaa

8 Vastausta

kun vastasit TS-lehden juttuun, kukahan olisi rohkea ja onkisi tietoon ja puheväleihin henkilön joka on silmänpohjan-rappeutumiseen saanut ko. lääkettä ja jolla on ollut myönteinen vaikutus tinnutuksen vähenemiseen, liian hyvää ollakseen totta, mutta..
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
5 VASTAUSTA:
- - - mitkä ovat yleisimmät lääkkeet silmänpohjarappeutumatautiin.
Tuskin tarvitsee päästä puheväleihin ko. jutun kirjoittaneen henkilön kanssa !
Eri juttu on, määrääkö lääkäri mielellään "väärää lääkettä", mutta monet "väärät lääkkeet" ovat auttaneet jotain muuta oikeaa tautia potevia.
Itse asiassa samalla tavalla "vahingossa" auttavia/löytyneitä lääkkeitä käytetään nyt virallisesti muitten tautien hoitoon kuin alkuperäiseen tarkoitukseen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
sen - - - kirjoitti:

haist' kukkanen!!!!!!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
mättää.. kirjoitti:
haist' kukkanen!!!!!!
Tieto on mielenkiintoinen ja vähän toivoakin herättävä, kun on tinnitusta joutunut kestämään vuosikaudet !
Edellisellä vastaajalla ei taida olla kaikki kohdallaan..?
Käsittämätön vastaus hyvään aloitukseen !
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
sen - - - kirjoitti:
- - - mitkä ovat yleisimmät lääkkeet silmänpohjarappeutumatautiin.
Tuskin tarvitsee päästä puheväleihin ko. jutun kirjoittaneen henkilön kanssa !
Eri juttu on, määrääkö lääkäri mielellään "väärää lääkettä", mutta monet "väärät lääkkeet" ovat auttaneet jotain muuta oikeaa tautia potevia.
Itse asiassa samalla tavalla "vahingossa" auttavia/löytyneitä lääkkeitä käytetään nyt virallisesti muitten tautien hoitoon kuin alkuperäiseen tarkoitukseen.
..onpa kumma että alat viisasteleen ja vähätteleen yhtedenotosta ko. henkilöön joka on avun saanut tinnutukseen ns. "väärästä lääkkeestä", eikö nyt olisi aivan luonnollista "jututtaa henkilöä jo siitäkin syystä että onko asiassa perää ja tarkasti ottaen,, myös tinnutuksen habitus, sitäkin on monen sorttista ja esim. oliko jo meniere'n oireita, samoin kuinka ja mitkä ehkä oli tinnutuksen alkamisen syy/t, kehoittaissani koittamaan ottaa yhteyttä ko. henkilöön oli mielessäni edm. asiat ei epäilys mitä lääkärit tietää, niin et "haist'kukkanen", neuvvo korva-vaivassa jos osaat, yleis-sivistystä en nyt kaipaa.(sinulta ehkä viimeiseksi)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
rautalangasta kirjoitti:

Aikaisemmin tällä sivulla kysyi nimimerkki Karin,
otsikolla "Lääke tinnitukseen" onko kukaan sattunut lukemaan kyseistä juttua Turun Sanomissa. Nimimerkki Karin ei tiennyt tai muistanut, mistä lääkkeestä oli kyse.

Koska kyseisen jutun satuin muistamaan, ajattelin ystävällisesti vastata uudella otsakkeella "Lääke tinnitukseen-kysely", jos asia sattuisi muitakin kiinnostamaan kuin Karinia.
Eli kerroin juuri sen, mitä kysyttiin.
Turun Sanomien juttu oli tekstaripalstalla ilman lähettäjänimeä.

Mitään kantaa en ota mihinkään. Etsikää itse loput haluamastanne tiedosta, mistä halutte.

"Hullut luovikoot luokissaan", totean muutamista käsittämättömistä sönkötyksistä, mitä sen jälkeen on kirjoitettu !
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Syön toistaiseksi menierentautiin Betasercia mutta ei minulle ole koskaan tarkalleen selvinnyt mihin tai millä lailla sen pitäisi auttaa ???
Välillä en syö sitä viikkokausiin, enkä kyllä huomaa mitään eroa.
Täältä olen nyt lukenut, että jotkut ei sitä syö ollenkaan ja taidan itsekin lopettaa kokonaan, kun mitään vaikutusta ei ole.
Lääkäreillä korvapolilla on aina niin kiire, ettei mitään uskalla kysyä
tai ei saa kunnon vastausta, jos kysyy.
Meniereliiton sivut ja kaikki mahdollinen on tullut tutkittua, mitä suomeksi on.

Olisi kiva tietää muitten omista kokemuksista menierelääkkeitten vaikutuksista !
Kertokaa, jos jaksatte, näistä on varmaan moni jo kertonut vuosien mittaan kyllästymiseen asti...
Mitä teitä auttaa parhaiten, paitsi suolaton ruokavalio ?
Mikä on pahemmissa kohtauksissa/oireissa paras lääke ?
Itse en ole keksinyt muuta kuin maata paikallaan liikkumatta silmät kiinni, jos voi, jos ei okseta kamalasti.

Lieveneekö oireet ikää myöten ? Onko toiveita, että joskus hellittää vähän ?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kaikille lääkkeestä ei ole hyötyä. Osalla ei oireetkaan ole kummoisia. Itselläni betaserc estää invalidisoitumisen.

Lisää parempaa tietoa löydät menierliiton keskustelu palstalta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Lääke tinnitukseen-kysely

Tällä sivulla on kyselty yhtä Turun Sanomissa ollutta juttua, jossa joku lukija oli saanut apua (tai ainakin uskoo saaneensa apua) tinnitukseen eräästä lääkkeestä, joka on muuhun sairauteen tarkoitettu.

No, juttu on sellainen, että kirjoittaja Turun Sanomissa oli saanut hiussuonten verenkiertoa parantavaa lääkettä alkavaan silmänpohjarappeumahoitoon.
Parin viikon päästä oli tinnitus hävinnyt, joka kirjoittajalla oli ollut 30 vuotta. Myöskään silmänpohjarappeumaa ei enää ollut.

Uskokoon ken tahtoo, voi kun olisikin näin ! Täytynee itsekin kysyä lääkäriltä kokeeksi ko. lääkkeitä....
Lääkkeen nimeä ei TS:n jutussa ollut.

Eikös Betaserc ole juuri se korvan verenkiertoa parantava lääke, joka toisilla auttaa, toisilla ei, mutta ei ole kellään vaikuttanut tinnituksen vähenemiseen, vai miten on ?
Itselläni se pahensi tinnitusta, jätin sen pois yhteisymmäryksessä lääkärin kanssa.

Jos jostain apua saatte, kertokaa tähän jatkoksi JOTAIN UUTTA.
Vanhat kikat ja neuvot on jo luettu.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta