Koh Lanta

Nannaliini_71

Tulimme juuri Suomeen parin viikon reissulta Koh Lantan saarella. Pienen alkujärkytyksen jälkeen Koh Lanta osoittautui oikein mukavaksi lomanviettopaikaksi. Vertailukohteena oli vain Phuket, joten siihen verrattuna Lanta on pikkuriikkinen:=))

Hotellimme sijaitsi saaren pohjoispäässä, KlongDao-rannalla. Matkaa Saladaniin oli kävellen 20 min. mutta käytimme Tuktukia, joka maksoi noin 40-50 batia per hlö.

Koh Lantan rannat ovat todella mahtavat ja niissä sopii perheen pienempienkin polskutella. Rannat ovat matalia ja hiekkapohjaisia. Vuorovesi vaikuttaa tietenkin, mutta vesi ei mene onneksi siitä sekaisin. Eli pohja näkyy todella hienosti kun uiskentelee meressä. Merivesi oli nyt noin 30C asteista. Meduusoja näkyi siellä täällä, mutta ne eivät haitanneet ainakaan meidän aikana.

Vuokrasimme yhdeksi päiväksi pitkähäntäveneen (suosittelen!) ja se maksoi 3500 batia. Hinta sisälsi juomavettä, virvoitusjuomia ja hedelmiä. Kuskit pysähtyivät siellä missä halusimme ja päivän merimatka oli hieno kokemus.

Teimme muutamia saarihyppelyitä sekä pikaveneellä että Raya Diversien kautta. Kiersimme pikaveneellä ns. neljän saaren kierroksen, joista mieleenpainuvimmat olivat Emerald Cave ja Koh Kradan. Rayojen kanssa kävimme Koh Rokilla, jossa oli erittäin hyvä snorklata - nähtävää riitti!! Retken hinta pikaveneellä oli noin 1000 batia, ja retkiä myytiin rannalla olevissa myyntipisteissä. Hintaan sisältyi lounas ja virvoitusjuomia.

Ruokailu Koh Lantalla oli edullista ja hyvän thairuuan juomineen sai noin 250 bahtilla. Löysimme muutamia todella hyviä ruokapaikkoja Klongdao-rannalta: Hans (lähellä Chada Beach hotellia) ja Oceanview restaurant (toisessa päässä rantaa, Best western hotellin jälkeen. Aivan Hansin vieressä oli reggae-baari, jossa istuimme iltaa varpaat rantahietikossa, aivan meren vieressä.

Menisimmekö Koh Lantalle uudestaan? Tuskinpa. Koska saari on niin pieni, kaikki mielenkiintoinen tuli nähtyä. Suosittelen saarta perheille, pariskunnille, reppureissaajille. Bilettäjien kannattaa hakeutua jollekin toiselle saarelle:=)

Jos haluat tietää jotain muuta niin vastaan mielelläni!

80

19395

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • krabinkävijä

      "Vuokrasimme yhdeksi päiväksi pitkähäntäveneen (suosittelen!) ja se maksoi 3500 batia. Hinta sisälsi juomavettä, virvoitusjuomia ja hedelmiä. Kuskit pysähtyivät siellä missä halusimme ja päivän merimatka oli hieno kokemus. "

      ohhoh, teille oli sitten laitettu oikein kunnon Lanta-lisä??? Krabissa veneen sai koko päiväksi hintaan 2000 baht. Olipa todella kallis venheen vuokra :( ! Ja minä kun olen kuullut sekä luullut, että Lanta on Krabia halvempi mesta. Olen itse ensi kuussa menossa ekaa kertaa Lantalle ja näköjään täytyykin ehkä matkabudjettia hieman lisätä.

      "Ruokailu Koh Lantalla oli edullista ja hyvän thairuuan juomineen sai noin 250 bahtilla."

      Hmm...siis olihan tuo jo hinta kahdelta?? Viimeksi Krabilla käydessä maksoimme tuon verran tosiaan 2 aikuista :) Siisti, rauhallinen ruokapaikka ja hyvä ruoka. Thaimaassa kun syö hyvin satasella per pää, olen reissatessa havainnut ja siksi Lantan hintatasoa tässä kummastelen.

      Miten muuen nuo tuktuk-kuljetukset toimivat, vissiin iltamyöhälläkin ajelevat? Onko turvallista? Meillä kun on hotelli LongBeachilla, josta kai matkaa Saladaniin n. 4 km. Oliko Saladanissa muuten markkinoita ja jos oli, muistatko päivän ja kannattaisiko mennä?? Kiitos infoista! :)

      • Nannaliini_71

        Pitkähäntäveneen hinnasta voi olla montaa mieltä. Kuulimme, että Phuketissa veneen saa 2000 batilla päiväksi. Tinkimisen jälkeen hinta oli tuo 3500 batia, en tiedä oliko Lanta-lisä vain meidän kohdalla, mutta mukava päivä merellä se kuitenkin oli.

        Ruokailuista kirjoitin ehkä liian yläkanttiin. Noin reilulla sadalla batilla sait hyvän lämpimän ruuan. Yleensä ruuan kanssa tuli juotua ainakin vettä, joten siitä tuo 250 batia kahdelta.

        Tuktukit (Lantalla siis mopotaksit) kulkevat hyvin hotellien ja Saladanin väliä. Saladanissa menevät kaupat kiinni klo 21.00 alkaen ja myyntikojut viimeistään klo 23.00. Markkinat olivat Saladanissa tiistaina ja sunnuntaina. Me kävimme sunnuntain markkinoilla, jotka aukesivat aamulla klo 7.00. Markkinat eivät olleet mikään erityisen mahtava kokemus; lähinnä kalaa ja äyriäisiä tarjolla sekä rätei & lumpui. Mutta jos jaksaa herätä aamusta niin mikäs ettei.

        Mukavaa reissua!!!

      • ao nangilla
        Nannaliini_71 kirjoitti:

        privaatti pitkähäntävene päiväksi 1700 bathia (hinta oli kiinteä satamassa, ei tarvinnu tinkiä). pitää näköjään ottaa muutama euro enemmän rahaa matkaan, kun lähdetään reilun viikon päästä Lantalle.

      • Lantalla käynyt

        Olimme viime talvena lantalla ja silloin markkinat olivat lauantaisin tai meille ainakin hotellin henkilökunta sanoi niin. Markkinoilta löytyi myös ihan hyviä halpoja vaatteitakin. (:

      • nostit
        Lantalla käynyt kirjoitti:

        Olimme viime talvena lantalla ja silloin markkinat olivat lauantaisin tai meille ainakin hotellin henkilökunta sanoi niin. Markkinoilta löytyi myös ihan hyviä halpoja vaatteitakin. (:

        Hei!

        Mahtavaa kuinka täältä voi löytää näinkin hienoja keskusteluita.

        Olemme mieheni kanssa käyneet pari kertaa aikaisemmin Thaimaassa. Olemme käyneet omatoimisesti Pattayalla ja majoittuneet siellä mieheni tuttujen avustuksella (Thaiboxing äijiä). Kun lueskelin juttuja Pattayan osiolta ajattelin jo, että täältä ei asiallisia keskusteluita löydy. Joku "Amalia" oli siellä älyttömästi terrorisoinnut lähes kaikki keskustelut.

        Olemme nyt suunnitelleet lähteä koko perheenä lomalle (aikaisemmin yhteinen nuorimmainen lapsemme on ollut hoidossa isovanhemmilla Suomessa) Thaimaaseen ja matka Krabille ihan "vain pakettimatkana" vaikuttaisi houkuttelevalta.

        Kiitos sinulle ketä tämän keskustelun nostit ja kiitos myös aloittajalle ja muille asiallisista kommenteista. Ihan tarkkaan en ehtinyt kaikkia vielä tänään lukemaan, mutta luen huomenna tarkemmin.

        Meitä kiinnostaisi vielä lisää se, että kannattaako Krabin suunnalle ottaa ollenkaan mukaan omia työnnetteviä pyörällisiä lasten kärrejä?

        Krabin ja lähistön Thaiboxing kuvioista haluaisimme myös kuulla lisää vinkkejä.

        Kiitoksia jo etukäteen.

      • krabilla myös

        mistä sait veneen koko päiväksi 2000 b? pelkkä koh hong reissu maksaa n.2500b.

      • HOLIDAY VILLA

        HEI VAAN PALATTIIN JUURI LANTALTA
        KYLLÄ SIELLÄ SYÖ VIELÄ HALVALLA TAIKKURUOKA MUOVITUOLIPAIKOISSA MAKSAA KESKIMÄÄRIN 80-120 BATIA. EHDOTTOMASTI KAIKKI MATKAT KANNATTAA OTTAA KADUNVARSI KOJUISTA
        MIKÄ REISSU MAKSOI RAYA DIVERSILLA 3000 PER NUPPI SEN SAA KADUN VARRESTA 1200 KAKSI HENKEÄ
        REISSUT PELASI HIENOSTI KAIKKI AJALLAAN HOITIVAT KAIKEN ERITTÄIN HYVIN LOUNAS SAARIRETKILLÄ
        LOISTAVA . VUOKRATKAA MOPO JA AJELKAA SEN . OLIMME OIKEIN ÄRSYYNTYNEITÄ KUN AURINKOMATKOJEN OPAS MOLLASI PAIKALLISIA MATKANJÄRJESTÄJIÄ (ÄLKÄÄ USKOKO OPASTA)
        TUK TUK KULJETUKSET TOIMIVAT YÖTÄ PÄIVÄÄ JA MAKSAA SIINÄ KAUPUNKI ALUEELLA N, 80 BATHIA
        OLIMME ERITTÄIN TYYTYVÄISIÄ PAIKKAA, TOSIN AIKA ROSKAISTA (VERT. kHAO LAK)
        ON MARKKINOITA EN MUISTA PÄIVÄÄ MUTTA NE EI OLLEET SALADANISSA. TURVALLISELTA AINAKIN VAIKUTTAA HYVÄÄ MATKAA

    • ???

      Minkälaiset säät oli? Sääennusteita kun seurannut niin sateista, pilvistä ja ukkosmyrskyjä luvattu vähän väliä, että onko pitänyt paikkaansa? 6.1. ollaan lähdössä lantalle sekä krabille.

      • Nannaliini_71

        Sää oli ehkä hivenen vaihteleva. Mutta lämmintä oli koko ajan, ja muutamana päivänä aurinko paistoi pilvien takaa - mikä ei ollut lainkaan hassumpaa. Rusketusta tuli silti:=) Kahtena viimeisenä päivänä tuli sadetta iltapäivällä noin klo 14-14 alkaen ja sadetta kestikin sitten loppupäivä. Eli nuo pari vikaa päivää eivät olleet NIIN hyviä. Mutta lämmintä siis edelleen. Aurinko on pilvistäkin huolimatta ERITTÄIN voimakasta eli suojakertoimia vaan käyttämään, heh.

        Mukavaa reissua - kivaa ja lämmintä on tiedossa:=))

      • Lantallelähtijä

        Kertoisitko Chada Beach hotellista? Olemme menossa sinne helmikuussa.

      • Nannaliini_71
        Lantallelähtijä kirjoitti:

        Kopioin tämän viestin tuolta toisesta viestiketjusta!

        Tietenkin nämä ovat myös makuasioita eli kirjoitan tähän sellaista mitä me koimme ei niin toimivaksi.

        Koh Lantan Chada Beachia ainakin Finnmatkat mainostaa rantahotellina, jossa on useita uima-allasalueita. Se on totta. Yksikään näistä hotellihuoneista/huoneistoista ei omaa merinäköalaa, mikä oli meidän mielestämme aika erikoista. Uima-allas alueet ovat aika nopeasti nähty jos vertaa esim. Phuketin Merliniin TriTrang Peachilla.

        Palvelu hotellissa oli aika surkeaa - henkilökunta yritti kovasti, mutta kun ei vaan asiat sujuneet. Henkilökunta ei osaa englantia, siis todellakaan. Eli kun yrität jotain selittää niin välillä oli todella hankalaa saada ylimääräinen haarukka tai lautanen lapselle pöytään. Seurueemme ruokatilauksista osa unohdettiin kokonaan ja siinä sitten odoteltiin ja ihmeteltiin.

        Kylpyhuoneiden siivous oli vähän niin ja näin. Kävimme asiasta pari kertaa mainitsemassa respassa ja eräs henkilökunnasta kertoi, että he ovat saaneet paljon valituksia kylpyhuoneiden ja wc-tilojen siivouksen tasosta. Meidän parveketta ei siivottu kertaakaan sinä aikana kun siinä asustelimme (1,5 viikkoa) ja kolmena ensimmäisenä päivänä emme saaneet lainkaan allaspyyhkeitä huoneeseen. Hotellissa on sellainen tapa, että iltasella siivooja kiertää kaikki huoneet läpi ja hakee allaspyyhkeet pesuun & tuo samalla uudet allaspyyhkeet seuraavaa päivää varten. Tätä ei lukenut hotellikirjassa vaan kuulimme asiasta muilta hotellivierailta.

        Naapurihuoneistossa asui viikon verran hiiri, ja koska he eivät voineet näyttää toteen että hiiri tosiaan heillä asuteli, he eivät voineet vaihtaa huonettakaan. Toisella perheellä löytyi kylpyhuoneesta sammakko:=)))

        Olimme varanneet loman ensimmäiselle viikolle puolihoidon JOTA EN SUOSITTELE MISSÄÄN NIMESSÄ OTTAMAAN. Ruoka oli viikon ajan lähes samaa vaikka teemat vaihtuivatkin. Me kyllästyimme ensimmäisen 3 päivän jälkeen.. Puolihoitoon kuului sekä buffet että ala carte -ruokailua. Kun listalta tilaa ruokaa, on hyvä tietää että puolihoitoon kuuluu 680 batin arvosta ruokaa per henkilö. Tätä ei kukaan meille kertonut vaan asia selvisi vasta viimeisenä päivänä. Asiaa kyllä kyselimme heti ensimmäisenä päivänä, mutta meille kerrottiin että voimme tilata mitä tahansa...

        Finnmatkojen sivulla kerrotaan, että hotellista pääsee Saladaniin kätevästi hotellin bussilla tai Tuktukilla. Hmm... mielenkiintoista. Ilmaista se ei ole vaan siitä pitää maksaa normaali hinta.

        Hotellissa toimii Blue Village tiimi, mutta siinä on vain skandinaavioppaita. Bamse-kerhossa ei ole suomalaista kerhotätiä vaan nuo lasten jutut ovat skandioppaiden vetämiä. Ihan vaan tiedoksi tämä, meille se tuli täytenä yllätyksenä!

        Hotellissa pari ihmistä sai meidän lomamme aikana ruokamyrkytyksen. Muistakaa pyytää aamiaisella munakkaat erittäin hyvin paistettuna eli ei lainkaan mitään löysää keltuaista.

        Kaikista erikoisin asia mikä meille sattui oli seuraavanlainen: kun pääsimme perille hotelliin ja majoituimme huoneistoomme, halusimme vaihtaa huonetta isompaan. Kävimme tiedustelemassa asiaa oppaalta ja hän neuvoi meidät suoraan hotellin respaan. Respassa oli töissä duty manager, joka kertoi että meidän pitäisi maksaa 2000 batia lisää per yö, jos halusimme isompaan kämppään. Selvittelimme asiaa siinä jonkin aikaa JA SUUREKSI YLLÄTYKSEKSEMME huoneiston hinta alkoi laskea. Duty manager oli lähtenyt jo pois paikalta ja asiaa jäi hoitamaan ystävällinen mieshenkilö. Seuraavaksi suuremman huoneiston hinta oli 1500 batia per yö. Laskimme siinä batin kurssia ja mietimme asiaa, ja sitten hinta olikin jo 1000 batia per yö. Finnmatkojen opas seisoi vieressä ja seurasi tilannetta. Sovimme respan kanssa, että jäämme miettimään asiaa. Seuraavana päivänä kun mieheni meni sopimaan huoneen vaihtoa, isomman huoneiston hinta olikin taas 2000 batia per yö. Jätimme huoneen vaihdon sikseen, vaikka jälkikäteen mietittynä, meidän olisi kannattanut ehdottomasti siirtyä toiseen huoneistoon.

        Eli koimme ensimmäistä kertaa hotellihuoneen tinkimisen näinkin tasokkaassa hotellissa.

        Kuten jo aiemmin sanoin, tämä on vain meidän tarinamme. Ei Chadassa ole mitään NIIN kamalaa, mutta monet pienet asiat alkoivat ärsyttää, kun niitä ei hoidettu loppuun asti.

        Me ja muutama muu perhe juttelimme Chadan tasosta ja kaikki olivat sitä mieltä, että hotelli EI ole missään mielessä neljän plussan arvoinen. Oikea totuus on lähempänä kolmea.

        Minkälaiseen huoneistoon olette majoittumassa? Meillä oli sellainen 2. kerroksessa oleva parvekkeellinen sviitti. Säilytystilaa oli ainakin kolmelle hengelle todella vähän.

        Tässä meidän kokemuksemme, toivotan teille oikein hyvää matkaa! Ja jos haluat tietää vielä jotain muuta niin vastaan mielelläni!    

        Kiitos tosiaan vastauksesstasi. Eiväthän nuo ihan kauheita asioita ole, mutta kasaantuessaan varmasti harmittavat. MInäkin olen matkaesitteestä ja netistä saanut kuvan luksusluokan hotellista. No, hyvä tietää etukäteen, ettei sitten putoa niin korkealta. Tämä on meille ensimmäinen reissu Thaimaahan, joten etukäteen ei kauhesti kaikesta tiedä. Ja samanlainen sviitti meille varattu. Olin tosiaan siinä luulossa, että sviitti on tilava. Siis oliko todella pieni kolmelle hengelle? Kiinnostaisi vielä kuulla, kävittekö jollain retkillä ja osaatko suositella niistä jotain, kun mukana matkaa 6-vuotias.

        Ei se kyllä luksusluokan hotelli ole.. mutta ehkä teillä menee kaikki hyvin ja ette edes kiinnitä huomiota samoihin asioihin kuin me. Joka tapauksessa meillä oli tosi mukavaa:=)))

        Meillä oli mukana 8-vuotias tyttö ja hänelle oli pedattu sänky ns. oleskeluhuoneen puolelle. Eli kun menette huoneeseen sisään niin ensin on iso makkari, jonka jälkeen tule aika hauska välihuone eli kylppäri ja sitten tuo oleskeluhuone, josta on käynti parvekkeelle.

        Säilytystilaa olisimme kaivanneet lisää, koska nyt piti suurin osa vaatteista säilyttää matkalaukuissa. Kolmen hengen kahden viikon matkalla kun on mukana räpylää, kenkää, vaatteita ja kaikenlaista muuta. Mutta kyllä siinä huoneessa noin muuten 3 henkilöä mahtuu ihan hyvin olemaan.

        Sellainen explore lanta -retki oli ollut muutamien suomalaislasten mielestä tosi kiva. Olivat käyneet jollain rannalla ruokkimassa apinoita, ratsastaneet norsulla ja jotain muutakin siihen kuului.

        Oikeastaan ne kaikki saarihyppelyt on kivoja. Pikaveneellä hintaa tulee aikuiselle noin 1000 batia retkestä. Vene pysähtyy yleensä jollekin rannalle, jossa syödään lounasta ja voi lekotella auringossa & uida. Me kävimme neljän saaren kierroksella. Jos haluatte luksusta niin menkää Raya Diversien mukaan, he pitävät huolta lapsista jos aikuiset haluavat mennä sukeltamaan tai snorklaamaan. Meidän tyttären Rayojen opas toi mereen saakka ja olivat tehneet samoin myös muiden lapsille. Veneeseenkin pystyy jäämään odottamaan eli Rayojen vene on niin suuri, että ei haittaa vaikka siellä odottelisikin. Olimme Rayojen mukana Koh Rokilla. Myös Koh Haa on kuulemma kiva paikka, siellä saattaa nähdä merikilpikonnia snorklatessa. Ja toiset perheet kävivät PhiPhi Bamboo Islandin katsastamassa.

        Thaimaassa on tosi mukava ja helppo olla lasten kanssa. Muistatte vaan laittaa suojakerrointa, koska aurinko POLTTAA. Meidän neitokainen oli ihan innoissaan tuktukien kyydissä ja pienen alkujännityksen jälkeen hiekkarannan ravutkaan eivät enää ällöttäneet:=)))

        Teillä on ihana loma tulossa, nauttikaa olosta ja Thaimaan ihanasta ilmastosta:=)))

        kun viitsit vastata kysymyksiin. Tuleeko sinulle mieleen jotain,mikä kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan Suomesta? Miten on noiden lasten aurinkorasvojen laita?

        Kuinkas lapselle maistui thaimaalainen ruoka, vai saiko sieltä muunlaistakin sapuskaa?

        Ja tuo maksuvälineiden käypäisyys saarella kiinnostaa myös. Mitkähän kortit käy, vai pitääkö pelata käteisellä? Ilmeisesti sitä voi vaihtaa hotellissa?

      • ewfwef

        Käteinen!!! Siellä on automaatteja kyllä saarella ja itse vaihtaisin eurot bahteiksi Krabin kentällä tai Suomessa, vai vähän heikommalla kurssilla./

      • vieno
        Nannaliini_71 kirjoitti:

        Kopioin tämän viestin tuolta toisesta viestiketjusta!

        Tietenkin nämä ovat myös makuasioita eli kirjoitan tähän sellaista mitä me koimme ei niin toimivaksi.

        Koh Lantan Chada Beachia ainakin Finnmatkat mainostaa rantahotellina, jossa on useita uima-allasalueita. Se on totta. Yksikään näistä hotellihuoneista/huoneistoista ei omaa merinäköalaa, mikä oli meidän mielestämme aika erikoista. Uima-allas alueet ovat aika nopeasti nähty jos vertaa esim. Phuketin Merliniin TriTrang Peachilla.

        Palvelu hotellissa oli aika surkeaa - henkilökunta yritti kovasti, mutta kun ei vaan asiat sujuneet. Henkilökunta ei osaa englantia, siis todellakaan. Eli kun yrität jotain selittää niin välillä oli todella hankalaa saada ylimääräinen haarukka tai lautanen lapselle pöytään. Seurueemme ruokatilauksista osa unohdettiin kokonaan ja siinä sitten odoteltiin ja ihmeteltiin.

        Kylpyhuoneiden siivous oli vähän niin ja näin. Kävimme asiasta pari kertaa mainitsemassa respassa ja eräs henkilökunnasta kertoi, että he ovat saaneet paljon valituksia kylpyhuoneiden ja wc-tilojen siivouksen tasosta. Meidän parveketta ei siivottu kertaakaan sinä aikana kun siinä asustelimme (1,5 viikkoa) ja kolmena ensimmäisenä päivänä emme saaneet lainkaan allaspyyhkeitä huoneeseen. Hotellissa on sellainen tapa, että iltasella siivooja kiertää kaikki huoneet läpi ja hakee allaspyyhkeet pesuun & tuo samalla uudet allaspyyhkeet seuraavaa päivää varten. Tätä ei lukenut hotellikirjassa vaan kuulimme asiasta muilta hotellivierailta.

        Naapurihuoneistossa asui viikon verran hiiri, ja koska he eivät voineet näyttää toteen että hiiri tosiaan heillä asuteli, he eivät voineet vaihtaa huonettakaan. Toisella perheellä löytyi kylpyhuoneesta sammakko:=)))

        Olimme varanneet loman ensimmäiselle viikolle puolihoidon JOTA EN SUOSITTELE MISSÄÄN NIMESSÄ OTTAMAAN. Ruoka oli viikon ajan lähes samaa vaikka teemat vaihtuivatkin. Me kyllästyimme ensimmäisen 3 päivän jälkeen.. Puolihoitoon kuului sekä buffet että ala carte -ruokailua. Kun listalta tilaa ruokaa, on hyvä tietää että puolihoitoon kuuluu 680 batin arvosta ruokaa per henkilö. Tätä ei kukaan meille kertonut vaan asia selvisi vasta viimeisenä päivänä. Asiaa kyllä kyselimme heti ensimmäisenä päivänä, mutta meille kerrottiin että voimme tilata mitä tahansa...

        Finnmatkojen sivulla kerrotaan, että hotellista pääsee Saladaniin kätevästi hotellin bussilla tai Tuktukilla. Hmm... mielenkiintoista. Ilmaista se ei ole vaan siitä pitää maksaa normaali hinta.

        Hotellissa toimii Blue Village tiimi, mutta siinä on vain skandinaavioppaita. Bamse-kerhossa ei ole suomalaista kerhotätiä vaan nuo lasten jutut ovat skandioppaiden vetämiä. Ihan vaan tiedoksi tämä, meille se tuli täytenä yllätyksenä!

        Hotellissa pari ihmistä sai meidän lomamme aikana ruokamyrkytyksen. Muistakaa pyytää aamiaisella munakkaat erittäin hyvin paistettuna eli ei lainkaan mitään löysää keltuaista.

        Kaikista erikoisin asia mikä meille sattui oli seuraavanlainen: kun pääsimme perille hotelliin ja majoituimme huoneistoomme, halusimme vaihtaa huonetta isompaan. Kävimme tiedustelemassa asiaa oppaalta ja hän neuvoi meidät suoraan hotellin respaan. Respassa oli töissä duty manager, joka kertoi että meidän pitäisi maksaa 2000 batia lisää per yö, jos halusimme isompaan kämppään. Selvittelimme asiaa siinä jonkin aikaa JA SUUREKSI YLLÄTYKSEKSEMME huoneiston hinta alkoi laskea. Duty manager oli lähtenyt jo pois paikalta ja asiaa jäi hoitamaan ystävällinen mieshenkilö. Seuraavaksi suuremman huoneiston hinta oli 1500 batia per yö. Laskimme siinä batin kurssia ja mietimme asiaa, ja sitten hinta olikin jo 1000 batia per yö. Finnmatkojen opas seisoi vieressä ja seurasi tilannetta. Sovimme respan kanssa, että jäämme miettimään asiaa. Seuraavana päivänä kun mieheni meni sopimaan huoneen vaihtoa, isomman huoneiston hinta olikin taas 2000 batia per yö. Jätimme huoneen vaihdon sikseen, vaikka jälkikäteen mietittynä, meidän olisi kannattanut ehdottomasti siirtyä toiseen huoneistoon.

        Eli koimme ensimmäistä kertaa hotellihuoneen tinkimisen näinkin tasokkaassa hotellissa.

        Kuten jo aiemmin sanoin, tämä on vain meidän tarinamme. Ei Chadassa ole mitään NIIN kamalaa, mutta monet pienet asiat alkoivat ärsyttää, kun niitä ei hoidettu loppuun asti.

        Me ja muutama muu perhe juttelimme Chadan tasosta ja kaikki olivat sitä mieltä, että hotelli EI ole missään mielessä neljän plussan arvoinen. Oikea totuus on lähempänä kolmea.

        Minkälaiseen huoneistoon olette majoittumassa? Meillä oli sellainen 2. kerroksessa oleva parvekkeellinen sviitti. Säilytystilaa oli ainakin kolmelle hengelle todella vähän.

        Tässä meidän kokemuksemme, toivotan teille oikein hyvää matkaa! Ja jos haluat tietää vielä jotain muuta niin vastaan mielelläni!    

        oliko Teidän sviitissä dvd laite?

      • cgghccgh
        vieno kirjoitti:

        oliko Teidän sviitissä dvd laite?

        ei ollut. Et varmaan edes kysynyt tosissasi? KUKA HELVETIN UMPIMIELIÖ MENEE THAIMAAHAN KATSOMAAN JOTAIN HELEVETIN TELKKARIA!?!?!?!??!?!

      • vieno
        cgghccgh kirjoitti:

        ei ollut. Et varmaan edes kysynyt tosissasi? KUKA HELVETIN UMPIMIELIÖ MENEE THAIMAAHAN KATSOMAAN JOTAIN HELEVETIN TELKKARIA!?!?!?!??!?!

        Kyllä, kyllä tosissaan, kun meillä ei ole kotona semmosta elokuvalaitetta ja naapurin höveli isäntä antas lainaan koko elokuvakokoelmansa. Päästäs kerrankin kattoo kunnon leffoja ihan ulukomaille asti! Mutta, jos siellä ei ole laitetta niin eipä taijeta ottaa niitä sitten lainaan.

      • Nannaliini_71
        Lantallelähtijä kirjoitti:

        kun viitsit vastata kysymyksiin. Tuleeko sinulle mieleen jotain,mikä kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan Suomesta? Miten on noiden lasten aurinkorasvojen laita?

        Kuinkas lapselle maistui thaimaalainen ruoka, vai saiko sieltä muunlaistakin sapuskaa?

        Suojakertoimia vaan kovasti lapsille, viiskymppistä voi käyttää loman alkupäivinä ihan hyvin.

        Meidän tytär ei syönyt thaikku-ruokaa, mutta muutamien muiden perheiden lapset pitivät kovasti mm. nuudeleista. Ranskalaisia, hampurilaisia ja erilaisia voileipiä saa lähes jokapaikasta, samoin spaghettia ja lihaa. Eli lapsille löytyy ruokaa, se on sitten eri asia syövätkö ne:=)))

        Jotain tosi vahvaa hyttysmyrkkyä kannattaa ottaa mukaan. Meidän ainakin syötiin iltaisin "elävältä" vaikka mitä yritettiin. Käsien desinfiointipullo on myös näppärä.

        Mukavaa reissua!!!

      • Nannaliini_71
        Lantallelähtijä kirjoitti:

        Ja tuo maksuvälineiden käypäisyys saarella kiinnostaa myös. Mitkähän kortit käy, vai pitääkö pelata käteisellä? Ilmeisesti sitä voi vaihtaa hotellissa?

        Meidän hotellissa (Chada Beach) ei voinut vaihtaa rahaa lainkaan, vaan se piti tehdä Saladanissa rahanvaihtopisteessä.

        Käteinen on tosi helppo tapa hoitaa pienet maksut. Thaimaassa on niin ihanan halpaa:=))

        Retket voi käsittääkseni maksaa kortilla ainakin Finnmatkoille ja Raya Diverseilla.

      • Nannaliini_71
        vieno kirjoitti:

        oliko Teidän sviitissä dvd laite?

        Meidän alkuperäisessä huoneistossa ei ollut DVD-laitetta. Mutta kun vaihdoimme huoneistoa ja meidät upgreidattiin parempaan huoneistoon niin siellä oli DVD-laite. (suora käynti uima-altaalle)

      • vieno taas
        Nannaliini_71 kirjoitti:

        Meidän alkuperäisessä huoneistossa ei ollut DVD-laitetta. Mutta kun vaihdoimme huoneistoa ja meidät upgreidattiin parempaan huoneistoon niin siellä oli DVD-laite. (suora käynti uima-altaalle)

        Kiitos sinulle asiallisesta vastauksesta.Meillä myös huoneisto josta käynti suoraan altaalle...
        Päästään kattoo thaimaaseen niitä elokuvia...heh heh :)

      • jorma erkki
        Nannaliini_71 kirjoitti:

        Kopioin tämän viestin tuolta toisesta viestiketjusta!

        Tietenkin nämä ovat myös makuasioita eli kirjoitan tähän sellaista mitä me koimme ei niin toimivaksi.

        Koh Lantan Chada Beachia ainakin Finnmatkat mainostaa rantahotellina, jossa on useita uima-allasalueita. Se on totta. Yksikään näistä hotellihuoneista/huoneistoista ei omaa merinäköalaa, mikä oli meidän mielestämme aika erikoista. Uima-allas alueet ovat aika nopeasti nähty jos vertaa esim. Phuketin Merliniin TriTrang Peachilla.

        Palvelu hotellissa oli aika surkeaa - henkilökunta yritti kovasti, mutta kun ei vaan asiat sujuneet. Henkilökunta ei osaa englantia, siis todellakaan. Eli kun yrität jotain selittää niin välillä oli todella hankalaa saada ylimääräinen haarukka tai lautanen lapselle pöytään. Seurueemme ruokatilauksista osa unohdettiin kokonaan ja siinä sitten odoteltiin ja ihmeteltiin.

        Kylpyhuoneiden siivous oli vähän niin ja näin. Kävimme asiasta pari kertaa mainitsemassa respassa ja eräs henkilökunnasta kertoi, että he ovat saaneet paljon valituksia kylpyhuoneiden ja wc-tilojen siivouksen tasosta. Meidän parveketta ei siivottu kertaakaan sinä aikana kun siinä asustelimme (1,5 viikkoa) ja kolmena ensimmäisenä päivänä emme saaneet lainkaan allaspyyhkeitä huoneeseen. Hotellissa on sellainen tapa, että iltasella siivooja kiertää kaikki huoneet läpi ja hakee allaspyyhkeet pesuun & tuo samalla uudet allaspyyhkeet seuraavaa päivää varten. Tätä ei lukenut hotellikirjassa vaan kuulimme asiasta muilta hotellivierailta.

        Naapurihuoneistossa asui viikon verran hiiri, ja koska he eivät voineet näyttää toteen että hiiri tosiaan heillä asuteli, he eivät voineet vaihtaa huonettakaan. Toisella perheellä löytyi kylpyhuoneesta sammakko:=)))

        Olimme varanneet loman ensimmäiselle viikolle puolihoidon JOTA EN SUOSITTELE MISSÄÄN NIMESSÄ OTTAMAAN. Ruoka oli viikon ajan lähes samaa vaikka teemat vaihtuivatkin. Me kyllästyimme ensimmäisen 3 päivän jälkeen.. Puolihoitoon kuului sekä buffet että ala carte -ruokailua. Kun listalta tilaa ruokaa, on hyvä tietää että puolihoitoon kuuluu 680 batin arvosta ruokaa per henkilö. Tätä ei kukaan meille kertonut vaan asia selvisi vasta viimeisenä päivänä. Asiaa kyllä kyselimme heti ensimmäisenä päivänä, mutta meille kerrottiin että voimme tilata mitä tahansa...

        Finnmatkojen sivulla kerrotaan, että hotellista pääsee Saladaniin kätevästi hotellin bussilla tai Tuktukilla. Hmm... mielenkiintoista. Ilmaista se ei ole vaan siitä pitää maksaa normaali hinta.

        Hotellissa toimii Blue Village tiimi, mutta siinä on vain skandinaavioppaita. Bamse-kerhossa ei ole suomalaista kerhotätiä vaan nuo lasten jutut ovat skandioppaiden vetämiä. Ihan vaan tiedoksi tämä, meille se tuli täytenä yllätyksenä!

        Hotellissa pari ihmistä sai meidän lomamme aikana ruokamyrkytyksen. Muistakaa pyytää aamiaisella munakkaat erittäin hyvin paistettuna eli ei lainkaan mitään löysää keltuaista.

        Kaikista erikoisin asia mikä meille sattui oli seuraavanlainen: kun pääsimme perille hotelliin ja majoituimme huoneistoomme, halusimme vaihtaa huonetta isompaan. Kävimme tiedustelemassa asiaa oppaalta ja hän neuvoi meidät suoraan hotellin respaan. Respassa oli töissä duty manager, joka kertoi että meidän pitäisi maksaa 2000 batia lisää per yö, jos halusimme isompaan kämppään. Selvittelimme asiaa siinä jonkin aikaa JA SUUREKSI YLLÄTYKSEKSEMME huoneiston hinta alkoi laskea. Duty manager oli lähtenyt jo pois paikalta ja asiaa jäi hoitamaan ystävällinen mieshenkilö. Seuraavaksi suuremman huoneiston hinta oli 1500 batia per yö. Laskimme siinä batin kurssia ja mietimme asiaa, ja sitten hinta olikin jo 1000 batia per yö. Finnmatkojen opas seisoi vieressä ja seurasi tilannetta. Sovimme respan kanssa, että jäämme miettimään asiaa. Seuraavana päivänä kun mieheni meni sopimaan huoneen vaihtoa, isomman huoneiston hinta olikin taas 2000 batia per yö. Jätimme huoneen vaihdon sikseen, vaikka jälkikäteen mietittynä, meidän olisi kannattanut ehdottomasti siirtyä toiseen huoneistoon.

        Eli koimme ensimmäistä kertaa hotellihuoneen tinkimisen näinkin tasokkaassa hotellissa.

        Kuten jo aiemmin sanoin, tämä on vain meidän tarinamme. Ei Chadassa ole mitään NIIN kamalaa, mutta monet pienet asiat alkoivat ärsyttää, kun niitä ei hoidettu loppuun asti.

        Me ja muutama muu perhe juttelimme Chadan tasosta ja kaikki olivat sitä mieltä, että hotelli EI ole missään mielessä neljän plussan arvoinen. Oikea totuus on lähempänä kolmea.

        Minkälaiseen huoneistoon olette majoittumassa? Meillä oli sellainen 2. kerroksessa oleva parvekkeellinen sviitti. Säilytystilaa oli ainakin kolmelle hengelle todella vähän.

        Tässä meidän kokemuksemme, toivotan teille oikein hyvää matkaa! Ja jos haluat tietää vielä jotain muuta niin vastaan mielelläni!    

        Mites tuo aamupala oliko hyvä?? Meillä lähtö tammikuun lopulla ja matka kuume alkaa olemaan jo huipussaan. Kukaan ei ole oikeen sanonut mitään hyvää tuosta chada beachista, joten alkaa itseänikin mietityttämään että tuliko tehtyä oikea päätös tuon hotellin suhteen. Viime vuonna olimme khao lakin merlin beachissa FFFF jossa kaikki toimi täysin moitteettomasti. Nuo ranta ravintolat ja baarit olivat yksi syy miksi tuonne koh lantalle halusimme. Onko tuolla muuten yhtään "yökerhoa" tuolla rannalla? Rauhallista lomaa haluamme kuitenkin viettää.

      • minnastiinako
        Nannaliini_71 kirjoitti:

        Kopioin tämän viestin tuolta toisesta viestiketjusta!

        Tietenkin nämä ovat myös makuasioita eli kirjoitan tähän sellaista mitä me koimme ei niin toimivaksi.

        Koh Lantan Chada Beachia ainakin Finnmatkat mainostaa rantahotellina, jossa on useita uima-allasalueita. Se on totta. Yksikään näistä hotellihuoneista/huoneistoista ei omaa merinäköalaa, mikä oli meidän mielestämme aika erikoista. Uima-allas alueet ovat aika nopeasti nähty jos vertaa esim. Phuketin Merliniin TriTrang Peachilla.

        Palvelu hotellissa oli aika surkeaa - henkilökunta yritti kovasti, mutta kun ei vaan asiat sujuneet. Henkilökunta ei osaa englantia, siis todellakaan. Eli kun yrität jotain selittää niin välillä oli todella hankalaa saada ylimääräinen haarukka tai lautanen lapselle pöytään. Seurueemme ruokatilauksista osa unohdettiin kokonaan ja siinä sitten odoteltiin ja ihmeteltiin.

        Kylpyhuoneiden siivous oli vähän niin ja näin. Kävimme asiasta pari kertaa mainitsemassa respassa ja eräs henkilökunnasta kertoi, että he ovat saaneet paljon valituksia kylpyhuoneiden ja wc-tilojen siivouksen tasosta. Meidän parveketta ei siivottu kertaakaan sinä aikana kun siinä asustelimme (1,5 viikkoa) ja kolmena ensimmäisenä päivänä emme saaneet lainkaan allaspyyhkeitä huoneeseen. Hotellissa on sellainen tapa, että iltasella siivooja kiertää kaikki huoneet läpi ja hakee allaspyyhkeet pesuun & tuo samalla uudet allaspyyhkeet seuraavaa päivää varten. Tätä ei lukenut hotellikirjassa vaan kuulimme asiasta muilta hotellivierailta.

        Naapurihuoneistossa asui viikon verran hiiri, ja koska he eivät voineet näyttää toteen että hiiri tosiaan heillä asuteli, he eivät voineet vaihtaa huonettakaan. Toisella perheellä löytyi kylpyhuoneesta sammakko:=)))

        Olimme varanneet loman ensimmäiselle viikolle puolihoidon JOTA EN SUOSITTELE MISSÄÄN NIMESSÄ OTTAMAAN. Ruoka oli viikon ajan lähes samaa vaikka teemat vaihtuivatkin. Me kyllästyimme ensimmäisen 3 päivän jälkeen.. Puolihoitoon kuului sekä buffet että ala carte -ruokailua. Kun listalta tilaa ruokaa, on hyvä tietää että puolihoitoon kuuluu 680 batin arvosta ruokaa per henkilö. Tätä ei kukaan meille kertonut vaan asia selvisi vasta viimeisenä päivänä. Asiaa kyllä kyselimme heti ensimmäisenä päivänä, mutta meille kerrottiin että voimme tilata mitä tahansa...

        Finnmatkojen sivulla kerrotaan, että hotellista pääsee Saladaniin kätevästi hotellin bussilla tai Tuktukilla. Hmm... mielenkiintoista. Ilmaista se ei ole vaan siitä pitää maksaa normaali hinta.

        Hotellissa toimii Blue Village tiimi, mutta siinä on vain skandinaavioppaita. Bamse-kerhossa ei ole suomalaista kerhotätiä vaan nuo lasten jutut ovat skandioppaiden vetämiä. Ihan vaan tiedoksi tämä, meille se tuli täytenä yllätyksenä!

        Hotellissa pari ihmistä sai meidän lomamme aikana ruokamyrkytyksen. Muistakaa pyytää aamiaisella munakkaat erittäin hyvin paistettuna eli ei lainkaan mitään löysää keltuaista.

        Kaikista erikoisin asia mikä meille sattui oli seuraavanlainen: kun pääsimme perille hotelliin ja majoituimme huoneistoomme, halusimme vaihtaa huonetta isompaan. Kävimme tiedustelemassa asiaa oppaalta ja hän neuvoi meidät suoraan hotellin respaan. Respassa oli töissä duty manager, joka kertoi että meidän pitäisi maksaa 2000 batia lisää per yö, jos halusimme isompaan kämppään. Selvittelimme asiaa siinä jonkin aikaa JA SUUREKSI YLLÄTYKSEKSEMME huoneiston hinta alkoi laskea. Duty manager oli lähtenyt jo pois paikalta ja asiaa jäi hoitamaan ystävällinen mieshenkilö. Seuraavaksi suuremman huoneiston hinta oli 1500 batia per yö. Laskimme siinä batin kurssia ja mietimme asiaa, ja sitten hinta olikin jo 1000 batia per yö. Finnmatkojen opas seisoi vieressä ja seurasi tilannetta. Sovimme respan kanssa, että jäämme miettimään asiaa. Seuraavana päivänä kun mieheni meni sopimaan huoneen vaihtoa, isomman huoneiston hinta olikin taas 2000 batia per yö. Jätimme huoneen vaihdon sikseen, vaikka jälkikäteen mietittynä, meidän olisi kannattanut ehdottomasti siirtyä toiseen huoneistoon.

        Eli koimme ensimmäistä kertaa hotellihuoneen tinkimisen näinkin tasokkaassa hotellissa.

        Kuten jo aiemmin sanoin, tämä on vain meidän tarinamme. Ei Chadassa ole mitään NIIN kamalaa, mutta monet pienet asiat alkoivat ärsyttää, kun niitä ei hoidettu loppuun asti.

        Me ja muutama muu perhe juttelimme Chadan tasosta ja kaikki olivat sitä mieltä, että hotelli EI ole missään mielessä neljän plussan arvoinen. Oikea totuus on lähempänä kolmea.

        Minkälaiseen huoneistoon olette majoittumassa? Meillä oli sellainen 2. kerroksessa oleva parvekkeellinen sviitti. Säilytystilaa oli ainakin kolmelle hengelle todella vähän.

        Tässä meidän kokemuksemme, toivotan teille oikein hyvää matkaa! Ja jos haluat tietää vielä jotain muuta niin vastaan mielelläni!    

        Eksyin taas näille sivuille kun matka häämöttää kuukauden päässä.Mekin olemme menossa tähän kyseiseen hotelliin. En kyllä huolestu ollenkaan näistä kommenteista. Kuulostaa ihan peri-thaimaalaiselta. Siellähän on kaikenlaisia elukoita ja vipeltäjiä joihin täytyy tottua ihan niikuin pakkaseen tai hyttysiin täällä Suomessa. Jos huone on maan tasolla niin varmasti tapaa ainakin gekkon jos ei muuta (ja ne nyt kiipeää muihinkin kerroksiin). Englantia en myöskään ole kovin monen nähnyt osaavan tai ainakin ääntäminen on suomalaisen korvaan vähintäänkin eksoottista. Heidän kulttuurissaanhan hymyillään ja nyökytellään joka tilanteessa. Thaimaalaiset häkeltyvät kun länsimäinen turisti vetää otsansa ryppyyn ja silloin viimeistään alkaa palvelu tökkimään. Thaimaahan on pakko lähteä rennolla asenteella. Asiat kestää ja homma ei aina toimi mutta se on sitä kulttuuria. Sitkeällä yrittämisellä ja leveällä hymyllä saa kyllä vaikeimmatkin asiat hoidettua. Mutta ymmärrän Nannaliinia että kun asiat on alkaneet tökkiä niin pienemmätkin epäkohdat alkavat pistää silmään. Ja ne ennakko-odotukset kun menee pieleen niin se harmittaa. Ainut mitä ihmettelen on ettei Finmatkat kerro että lasten kerhot on vain ruotsiksi! Olen matkaillut Thaimaassa neljä kertaa ja viimeisimmän kerran 1- ja 3-vuotiaiden lasten kanssa. Aina on ollut yhtä ihanaa!! Kertaakaan ei kukaan ole sairastanut vatsatautia mutta aina se joillekin iskee, niinkuin täällä Suomessakin. Toki Thaimaassa masu ärtyy helpommin. Summasummarum: iloisella ja kiireettömällä mielellä lomalle! Olen ihan varma että Lantalla ja Chada Beach Resortilla on taas mahtava loma tiedossa! Nyt lapsetkin on jo 3 ja 5v.

      • Lantallelähtijä
        minnastiinako kirjoitti:

        Me olemme lähdössä samaiseen paikkaa 3.2. ja viivymme sen kaksi viikkoa. Mukana on poikamme 6 v. Olisi kiva juttu, jos hotellissa olisi muita samanikäisiä ja -kieleisiä tenavia. Ruotsalaisia kuulemma riittää :)

      • minnastiinako
        Lantallelähtijä kirjoitti:

        Me olemme lähdössä samaiseen paikkaa 3.2. ja viivymme sen kaksi viikkoa. Mukana on poikamme 6 v. Olisi kiva juttu, jos hotellissa olisi muita samanikäisiä ja -kieleisiä tenavia. Ruotsalaisia kuulemma riittää :)

        mekin lähdemme. Varmasti on paljon muitakin suomalaisia lapsia. Altaalla törmäillään, viimeistään;)

      • Lantallelähtijä
        minnastiinako kirjoitti:

        mekin lähdemme. Varmasti on paljon muitakin suomalaisia lapsia. Altaalla törmäillään, viimeistään;)

        Näin tehdään :)

      • meikämanfo
        Lantallelähtijä kirjoitti:

        Näin tehdään :)

        Ei nähä! Riittävästi kestämissä niissä ruotsalaisissa. Mä en jaksa Thaimaaseen asti mennä kuulemaan Suomea.

      • Minnastiinako
        meikämanfo kirjoitti:

        Ei nähä! Riittävästi kestämissä niissä ruotsalaisissa. Mä en jaksa Thaimaaseen asti mennä kuulemaan Suomea.

        ...ja ne on muutenkin aina niin positiivisia;)

      • Aamuvirkkuset
        minnastiinako kirjoitti:

        mekin lähdemme. Varmasti on paljon muitakin suomalaisia lapsia. Altaalla törmäillään, viimeistään;)

        Altaalla nähdään, mutta turha on teidän kuvitella, että saatte aurinkotuolia.
        ME VARATAAN NE PYYHKEELLÄ HETI AIKAISIN AAMUSTA.

      • HOLIDAY VILLA

        SÄÄT OLI OIKEIN HYVÄT EI PISARAAKAAN VETTÄ. TUULI KYLLÄ MUTTA SE HELPOTTI VAAN HELLETTÄ

    • markku-susanna

      "Jos haluat tietää jotain muuta niin vastaan mielelläni!"

      Millaisia Thai-boxingotteluita saarella järjestetään? Paljonko tiikeriluolaan tai vesiputoukselle maksaa opastus? Onko kansallispuisto matkustamisen arvoinen ja paljonko sinne maksaa liput? Onko norsukyydit myös hintavia? Mikä on saaren paras ranta?
      Nuihin jos edes joihinkin jaksaisit jotain vastailla, olisin kiitollinen.

      • Nannaliini_71

        Thai-boxing-otteluita järjestetään noin 3 kertaa viikossa. Sunnuntain ottelu on ehkä miellyttävin eli siinä ei ottele lapset keskenään. Ottelu järkätään yleensä rannan tuntumassa ja jos seurailee vähän rannan läheisiä tapahtumia niin huomaa kyllä mihin otteluareenaa ollaan pystyttämässä.

        Saaren paras ranta? Varmaan makuasia. KlongDao ei ole lainkaan huono, saaren eteläkärkeä kohti mentäessä vastaan tulee monta vaaleahiekkaista rantsua. Ehkäpä Long beach tai Ba Kan Tieng Beach.

        Norsukyydeistä ja vesiputouksista ei mulla ole valitettavasti tietoa. Kuulimme että vesiputoukselle voisi mennä ihan itsekseenkin:=))

    • Mammamia82

      Otan tilaisuudesta vaarin ja kyselen kokemuksia :)

      Minä ja avomieheni, ikäluokkaa 25 , ollaan suunnittelemassa Thaimaan matkaa mutta on niin järjettömän vaikeaa tehdä päätös siitä, että mihin mennä.
      Patong Beach oli ensimmäinen vaihtoehto mutta kun siellä on ehkä liiankin vilkasta, niin ruvettiin miettimään asiaa uudestaan. Mutta onko sitten Koh Lanta liian pieni 2:n viikon reissulle, löytyykö sieltä tarpeeksi paljon ruokaravintoloita ja shoppailumahdollisuuksia ettei aika kävisi pitkäksi ja kaikki on nähty ekan viikon jälkeen?

      Vastauksesta kiitollinen!

      • Nannaliini_71

        Kyllä Koh Lantalla saa ajan kulumaan, mutta se vaatii ehkä saarihyppelyitä tai jotain muuta aktiviteettia. Ehkä ideaalireissu olisi ollut meillekin viikko Krabilla tai Phuketissa ja toinen viikko Koh Lantalla.

        Ostoksia pystyy tekemään Saladanissa, mutta kun siellä ei ole edes ostoskeskusta vaan kaikki on tosi paljon pienempää kuin Phuketissa. Itse kaipasin ihan mielettömän paljon Phuketiin ostoksille:=))

        Olisiko teidän mahdollista tehdä tällainen yhdistelmäreissu? Koh Lanta on kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen paikka:=)))

      • Kietolainen

        Jos ostoksia ajattelit tehdä Lanta ei ole oikea paikka. Loka-marraskussa tehtiin kiertomatkiertomatka Bangkok-Krabi-Lanta- Trang-Bangkok. Lanta oli ihan miellytävä paikka, mutta en mene toista kertaa. Paikka oli täynnä ruotsalaisia, Lantaa kutsutaankin ruotsalaisten saareksi. Positiivista siellä oli upeat auringonlaskut mereen ja regeehenkiset baarit rannalla. Itse pidän lomista joissa on yhdistetty hyvät ostosmahdollisuudet ja rauhallinen rantaloma. Seuraaavan kerran lähden taas Bangkokiin ja sieltä Changin saarelle myös Koh Sametin haluaisin myös nähdä.

      • ava111
        Kietolainen kirjoitti:

        Oletteko käyttäneet malarialääkitystä matkustaessanne Koh Lantalle? Me pohditaan kovasti, pitäisikö kyseinen lääkitys hankkia..

      • yuke
        ava111 kirjoitti:

        Minä en käyttänyt. Kävin Lanta, Phi Phi, Ao Nang ja Phuketissa kiertämässä.

      • zyc
        ava111 kirjoitti:

        Oletteko käyttäneet malarialääkitystä matkustaessanne Koh Lantalle? Me pohditaan kovasti, pitäisikö kyseinen lääkitys hankkia..

        Vietin muutaman viikon syksyllä Koh Lantalla eikä ollut malariasuojaa.Muistaakseni sinne ei sitä edes suositeltu.
        Kaikenlaisia hyttysiä kylläkin oli, etenkin auringonlaskun aikaan, joten hyttyskarkoitteet olivat kyllä tarpeellisia jottei ollut aivan paukamilla etenkin iltaisin kun istui rantaravintoloissa. Hyttyskarkotteita saa apteekeista ja kaupoistakin. Esim Skeleton on hyvä ja ostin myös jonkinlaista luontaistuotetta "sitruuna" ja se oli kylläkin kuin entisaikojen Sunlight-saippua tuoksultaan, mutta hyvin karkoitti. Myöskin "after moskitos" vaaleanpunaista voidetta sai apteekista ja se auttoi hyvin paukamien kutinaan. Mitään suomalaisia valmisteita ei mielestäni kannata viedä.
        Asuin kahdessa eri bungalovissa ja moskiittoverkot olivat vakiovarusteina, esim Ao Nangissa ei.
        Mielestäni iltaisin kannattaa käyttää pitkähihaisia puseroita ja pitkälahkeisia housuja ja vielä niitä karkoitteita, niin säästyy moskiitoilta.
        Niin paljon viihdyin Koh Lantalla jotta varmaankin menen uudelleen. Jo niiden ihanan pitkien, upeiden rantojen takia. Ja tapaamani ruotsalaisetkin olivat kivoja!
        No taisin vastata ylitse kysymyksesi, mutta jokatapauksessa: oikein kivaa lomaa!

      • Lantalla
        zyc kirjoitti:

        Edellä joku kehotti vaihtamaan rahaa lentokentällä tai Suomessa, ei kannata.Kyllä Lantalla voi vaihtaa rahaa ihan huoletta. Sekä Saladanissa, että päätien varressa rantojen läheisyydessä on asiallisia rahanvaihtopisteitä. Älkää ihmeessä vaihtako rahaa Suomessa!!! Käteistä suosittelen, vain isoissa kaupoissa tms.kannattaa käyttää luottokorttia (siis Lantalla ei ollenkaan), lukuunottamatta hotelleja.

      • Lantalle
        Lantalla kirjoitti:

        Miten tämä käteisen vaihtaminen käytännössä hoituu? Voiko Lantalta nostaa automaatista rahaa vai pitääkö käteinen ottaa mukaan Suomesta?

      • zyc
        Lantalle kirjoitti:

        Miten tämä käteisen vaihtaminen käytännössä hoituu? Voiko Lantalta nostaa automaatista rahaa vai pitääkö käteinen ottaa mukaan Suomesta?

        Kannattaa vaihtaa suomessa n 2000thb eli noin 50e, jotta ei ihan ekaksi tarvitse alkaa etsimään rahanvaihtopistettä eli pääset alkuun. Olen vienyt 50 euron seteleitä ja rahanvaihtopisteissä sitten vaihtanut niitä thaimaan bhateiksi ja siinä ei tarvita passia. Allekirjoitat ja saat rahat ja tositteen, tosi helppoa. Rahanvaihtopisteitä on Koh Lantalla mm Saladanin kylässä ja tais olla pääkadun varrellakin ja muistaakseni Old Townissa. Ne ovat auki n10-20 jokapäivä tai saattoi olla kuninkaan syntynäpäivänä suljettu. Itse pankit ovat auki arkipäivisin.
        Myöskin pankissa voi nostaa käteistä, ota silloin passi mukaan. Itse jouduin tekemään noin, koska en ollut ihka varma visakorttini tunnusluvusta. Pankkivirkailijoilla oli hillitysti hieman hauskaa:):)
        Kannattaa nostaa Visalla käteistä pankin yhteydessä olevasta ATM:stä ja pankin ollessa avoinna, jos jotain probleemaa sattuisi, mm. kortti ei palautuisi tms.
        Käteisnostoista ainakin Luottokunta perii nostoprovision. Kun vaihdoin euroja bhateiksi, ei mennyt provikkaa. Kurssi oli hieman parempi kuin suomessa.
        Sitä en tiedä, voiko nostaa tavallisella pankkikortilla, siis ilman Visaa tai muuta luotto-ominaisuutta käteistä?
        Mutta käytännössä on siis useita tapoja selvitä tuon finanssipolitiikan kanssa. Joku vie koko matkakassan bhateina suomesta (kuten itse ekakerralla), joku vasta perillä vaihtelee.
        Jokatapauksessa: antoisaa lomaa!

      • HuiHyttynen

        Oliko Lantalla paljon hyttysiä? Miten niiltä kannattaa suojautua?

      • ytsdy
        HuiHyttynen kirjoitti:

        Oliko Lantalla paljon hyttysiä? Miten niiltä kannattaa suojautua?

        Kyllä on! Varsinkin iltaisin. Pitkälahkeisilla housuilla ja pitkähihaisella paidalla sekä hyönteismyrkyllä on pärjättävä.

      • HuiHyttynen
        ytsdy kirjoitti:

        Kyllä on! Varsinkin iltaisin. Pitkälahkeisilla housuilla ja pitkähihaisella paidalla sekä hyönteismyrkyllä on pärjättävä.

        Niitä saa varmaan ostaa paikanpäältä? vai kannattaako rahdata Suomesta?

      • ??!!
        HuiHyttynen kirjoitti:

        Niitä saa varmaan ostaa paikanpäältä? vai kannattaako rahdata Suomesta?

        Ottakaa lähes koko matkakassa käteisenä euroina mukaan, ei kannata maksaa luottokunnalle provikkaa käteisnostoista. Mielummin 20 ja 50e seteileitä, niin voitte vaihtaa rahaa sitä mukaan kun sitä tarvitsette. Bath:n kurssi vaihtelee lähes päivittäin, joten huonolla kurssilla ei kannata paljoa kerralla vaihtaa.
        Jos aiotte käydä esim. Rayan retkillä, heille käynee myös luottokortti.
        Kertaakaan en ole Suomessa vaihtanut yhtään rahaa. Lentokentällä on reilusti aikaa käydä rahanvaihtopisteessä kun odotatte bussin lähtöä, mikäli haluatte heti paikallista valuuttaa taskuunne.

      • käteistä
        ??!! kirjoitti:

        rahaa matkaa matkaan oman budjetin mukaan -jää turhat provikat pois!

      • Diveristä!!!!
        käteistä kirjoitti:

        rahaa matkaa matkaan oman budjetin mukaan -jää turhat provikat pois!

        Minä en suosittele! Toivon, että käyttäisit paikallista firmaa. Tuet silloin paikallista elikeinoa ja pääset myös itse halvemmalla. Ottaa muutenkin törkeesti pattiin, ku farangien aina pitää päästä osingoille. Esimerkiksi Kentucky frien chicken sopii lantalle kuin vyö sialle. Varmasti kuitenkin hyvä firma tämä länsimaalaisomisteinen(FIN)firma..

        SUOSIKAA THAIMAALAISTA!! myös naisissa..heh

      • zyc
        Diveristä!!!! kirjoitti:

        Kävin australialais-suomalaisen, Raya diversin, sukellus/snorklausretkillä. (Tosin en ole oikein varma tuosta omistussuhteesta,saattaa olla myös thaimaalaisomistusta). Paatin henkilökunta oli thaimaalaista sekä yksi sukelluskouluttajista. Neljä sukellus/snorklausopettajista olivat somalaisia ja yksi ruotsalainen. Ja hyvä niin, koska en oikein pärjää tiukoissa tilanteissa englannilla enkä thaimaankielellä.Myös logistiikkahenkilökunta oli thaimaalaista. Eli aikapaljon tuli suosittua thaimaata.
        Ymmärtääkseni suomalaisilla työntekijöillä on oltava työluvat kunnossa ja he maksavat veroa thaimaahan. Tämäkin sukelluskeskus, kuten monet toisetkin, ei-thaimaalaiset, vetävät paljon turisteja Thaimaahan. Jos voisit suositella jotain täysin thaimaalaista sukellus/snorklauskeskusta, niin kerropa. Ja että toiminta olisi myös yhtä turvallista kuin esim. Raya diversin.

        Ja rakkausasioissa suosittelen suosimaan häntä josta välität, ja rakastat.

        Täytyiskö sun mielestä suomesta poistaa esim. kiinalaisten/intialaisten/italialaisten perustamat/omistamat/työstämät ravintolat?

        Toki toivon, että mäkkäriä ei tulisi Koh Lantalle.
        Eikä niitä siltojakaan, joita osa poliittisista voimista onneksi vastustaa. Ja että KOh Lantaa eivät autot valtaisi. Ja että saarelle rakennettaisiin polkupyörätiestö, se se olisi jotakin! Ja että jokainen turisti ainakin keräisi edes roskansa.

        Toivotan jokaiselle Koh Lantalle lomalle lähtevälle KIVAA lomaa!

      • 0103

        Eipä olisi paremmin voinut sanoa,hieno kannanotto!!!

    • Maaliskuussa lantalle pappa...

      saiko siellä thaihierontaa olen kokenut öljyllä Thaihironta phuketissa ja tykkäsin .
      onko Lantalla tällaisia hieronta paikkoja muualla kuin rantahikalla.
      kysyy pappa savosta.

      • Reggaesaari

        Eiköhän Thaimaasta thaihierontaa löydy. TOsin Lantalta saat vain siit hierontaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Sitä löytyy myös muualta kuin rantahietikolta mutta useimmat sijaitsee rannan läheisyydessä mm. rannan rauhoittavan vaikutuksen vuoksi. Tarinan mukaan Lantalle oli pesiytymässä muutamia prostituutteja, todennäköisesti Phuketista, mutta paikalliset muslimit eivät katsoneet toimintaa lainkaan suopeasti ja heidät ajettiin vihaisesti pois. Koh Lanta on siis muslimisaari.

        Loisto hierontaa jos kaipaat, niin suunnista saaren etelä-osaan ja paikkaan nimeltä Pimalai. Ota paksu lompakko mukaan. Takaan, että saat saaren parhaan kohtelun, parhaassa ympäristössä, parhailla vuorenrinnemerinäköalapaikkoineen ja parhaimpine ruokineen. Saaren hienoin resortti ja kylpylä.

        http://www.pimalai.com/spaMenu.asp

      • tammiq
        Reggaesaari kirjoitti:

        Hei,

        Miten paksu lompakko Pimalaita varten pitää olla? Tjäreborg myy pakettia Pimalaille kohtuuhintaan, on harkinnassa mutta haluaisin mieluusti suoran lennon (Finnmatkat).

        Onko Pimalai aivan ylivoimainen vai pääseekö Langham/Rawi lähelle laadussa?

    • chada beach

      Kolmenviikon reissu em. paikkaan tuloillaan.
      Onko tämä muslimiporukka yhtä radikaalia kuin vaikkapa Malediiveillä. Löytyykö Saladanista esim. viinakauppaa tai myydäänkö siellä alkoholia ylipäätään ollenkaan.

      • ärsyyntynyt3

        Ravintolasta saa varmasti juotavaa ja on sopivampi paikkaa ryypiskelylle . Ottaa päähän ääliöt, jotka raijaa hotellihuoneeseen viinaa ja mekastaa parvekkeella pitkin yötä, ottamatta huomioon, että viereisessä huoneistossa ehkä halutaan nukkua. Hotellihuone on nukkumista varten ja biletys tulee hoitaa hotellin ulkopuolella.

      • pappa savosta
        ärsyyntynyt3 kirjoitti:

        voi kun en ole tiennykään ,että on seksikkäitä vai seksi hierojista ei phuketisa ollu ko yhenlaista öljyhierontaa onko lantalla kahen taikolomen laista olishan se papallekin kokemus jos lantalta sais kaikki jäsenet rentouttavaa hierontaa.
        KIIITOS vastauksista ja KOkemuksista.tv. pappa savosta

      • chada beach
        ärsyyntynyt3 kirjoitti:

        Ravintolasta saa varmasti juotavaa ja on sopivampi paikkaa ryypiskelylle . Ottaa päähän ääliöt, jotka raijaa hotellihuoneeseen viinaa ja mekastaa parvekkeella pitkin yötä, ottamatta huomioon, että viereisessä huoneistossa ehkä halutaan nukkua. Hotellihuone on nukkumista varten ja biletys tulee hoitaa hotellin ulkopuolella.

        ............nyt vedä hernettä nenään ärsy. Ei sinne ryyppäämään olla menossakaan vaan lomailemaan perheen kera. Meinasin vain että onko meno samanlaista ja niin saatan paheksuvaa kuin se on ollut muutamassa muussa muslimien pilaamassa maassa.

      • alkoholiin
        chada beach kirjoitti:

        Älä välitä tuollaisista tiukkiksista. Siitä ei ole kenellekkään haittaa jos ottaa vaikkapa ennen nukkumaan menoa parvekkeella Gekkojen kanssa siivun Mekong-viskiä tai yhden Mai Tai:n viidakon ihmeellisiä ääniä kuunnellessa. Bilettäjät on sitten erikseen.

        Saarelta saa siis viinaa. Saladanissa oli jopa Finlandiaa myynnissä eräässä liikkeessä. Paljon eri juomalajeja ja merkkejä. Viinit ja esim: juuri Finukka on melko kallista, ymmärrettävästi kaukaa tuotuina. Suosittelen Mekongia, Singhaa ja Changia paikallisuutta muikaillen. Breezereitä ja olutta tosin saa myös kaikista kiskoista ja seveneleveneistä. Baareissa kannattaa juoda pullotettua olutta, tosin eipä siellä hanoja tainnut paljoa näkyäkkään. Rantabaarit ovatkin sitten niin ihania, ettei mitään rajaa..

      • zyc
        chada beach kirjoitti:

        ............nyt vedä hernettä nenään ärsy. Ei sinne ryyppäämään olla menossakaan vaan lomailemaan perheen kera. Meinasin vain että onko meno samanlaista ja niin saatan paheksuvaa kuin se on ollut muutamassa muussa muslimien pilaamassa maassa.

        Alkoholia voit ostaa ainakin Lantamarketista, (pääkadulla lautalta tultaesa vasemmalla), sekä pienemmistä minimarketeista. Jokaisessa ravintolassa/baarissa alkoholia ei myydä, mutta varmasti löydät "kantapaikkojasi", jossa sitä on. Kysele ystävällisesti, älä asenteella "minä olen turisti ja haluan, että kaikki on kuin länsimaissa", ja hymyile, vaikka sanotaankin ettei alkoholia tarjota. Mielestäni maassa maan tavalla, ja Koh Lantalla jotkut paikalliset ihmiset saattavat paheksua kaatokännisssä olevia turisteja. Näihinhän me emme kuulukaan:)
        Kunnioitetaan heitä niin he meitä!
        Antoisaa lomaa!

    • lissuheidi

      Ompelijaäitini antoi määräyksen tuoda hänelle thaisilkkiä Koh Lantan reissultamme. Osaatko sanoa/onko jolla kulla kokemuksia siitä, että saako Koh Lantalta jostakin ostettua silkkiä (vai pitääkö sitä lähteä Krabilta asti hakemaan:)? Nämä kangasasiat kun ovat itselleni aivan uusi aluevaltaus, vaikka yksi aiempi Thaimaan matka on jo takana. Voiko pelkkää kangasta ostaa esim. räätäleiltä ja missähän hinnoissa tuo silkki mahtaa pyöriä?

      Olemme mieheni kanssa menossa myös Chada Beachiin, joten toivottavasti siellä nyt edes kelpaa yöpyä kaikesta kertomastasi huolimatta... ? (Vähän kyllä alkoi minuakin tuo hotellivalinta jo mietityttää :)

    • Nannaliini_71

      Mukavaa, että Koh Lanta aiheutti keskustelua:=) Toivotan kaikille matkaan lähteville oikein ihanaa reissua ja rentouttavia hetkiä palmun katveessa. Reissusta tulee varmasti ikimuistoinen!

      Omat kommenttini Koh Lantasta ja Chadasta voi jättää omaan arvoon, koska kyseessä on hyvin omakohtainen kokemus. Kaikista parasta Koh Lantalla on se, että siellä näkee vielä tosi paljon paikallista kulttuuria. Laittakaa viestiä tänne palstalle kun palaatte takaisin Suomeen:=))))

      terveisin Nannaliini

      • huihui!

        Vielä kysyisin, oliko koh lantan rannoilla paljon meduusoja? ja jos oli saitteko polttamia myrkllisiltä sellaisilta? pitänee ottaa varmuudeksi sitä etikkaa mukaaan ..

      • m_koivu
        huihui! kirjoitti:

        Vielä kysyisin, oliko koh lantan rannoilla paljon meduusoja? ja jos oli saitteko polttamia myrkllisiltä sellaisilta? pitänee ottaa varmuudeksi sitä etikkaa mukaaan ..

        ei noita meduusoja ainakaan meijän aikana ollu(20.2-5.3) ei sitä viinietikkaa sinne asti raahata. me otettii ja sitte saatiin siellä tietää että ainaki melkei jokasesta hotellista rannalla saa tuota etikkaa ja ainaki jostai ravintoloista rannoilta ja jos snorklausretkille lähtee niin kyllä siellä veneissä on. speedboateilla en muuten suosittele lähtemään jos on pientäkään meri- tai matkapahoinvointia

      • jeiuio

        No kertokaahan kokemuksia lantalta ja chada hotellista siellä vierailleet. Harkinnassa matka tänne ensi tammikuussa(varaus jo tehty),kannattaako vaihtaa hotellia?

      • ghkljku
        jeiuio kirjoitti:

        No kertokaahan kokemuksia lantalta ja chada hotellista siellä vierailleet. Harkinnassa matka tänne ensi tammikuussa(varaus jo tehty),kannattaako vaihtaa hotellia?

        Kertokaahan hei tosiaan kokemuksia viimeksi käyneet. Itselläkin harkinnassa Chada hotelli.

      • maailmanmatkaaja_1
        ghkljku kirjoitti:

        Kertokaahan hei tosiaan kokemuksia viimeksi käyneet. Itselläkin harkinnassa Chada hotelli.

        Heips!
        Vietimme mieheni kanssa 2 viikkoa Lantalla, Chada Beach hotellissa.
        Ensijärkytyksen jälkeen Thaimaa osoittautuikin erittäin ihanaksi paikaksi, ekaa kertaa olimme siis Thaimaassa.
        Hotelli oli todella iso, 2 uimaallas- aluetta (pienempi rannalla) huonesitoomme aivan upea, tilasimme siis ihan perus 2hh majoistuksen.
        Aamiainen oli todella hyvä, ei valittamista.
        Kävimme todella monipuolisesti retkillä, jotka otettiin aina paikallisilta, esim. 4 saaren hyppelu maksoi 1200 BHT/ hlö, vuokrattiin myös mopo viideksi päiväksi ja sillä kuljettiin pitkin saarta, otettiin upeita valokuvia yms. eri rannoilta.
        Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka on mielestämi Rok saari, upeat valkoiset hiekkarannat, turkoosi vesi, yms.
        Lähtöä edellisenä päivänä sain aivan kammottavan vatsataudin, olo oli todella hirveä, oli varmasti 39 kuumetta, en kuitenkaan mennyt lääkäriin( hepatiittirokotteet oli otettu, vakuutus kunnossa yms. ) mutta mieheni hai apteekista lääkettä, joka kylläkin auttoi!
        p.s. käytiin myös Phuketissa 1 vuokauden matkalla...
        Kysykää mikä kiinnostaa, toivottavasti osaan auttaa!

      • Käkenä
        maailmanmatkaaja_1 kirjoitti:

        Sait aivan kammottavan vatsataudin mutta et mennyt lääkäriin vaikka vakuutuksetkin olivat kunnossa. MIKSI !?!

        Mitä oli tuo miehesi apteekista hakema lääke?

      • maailmanmatkaaja_1
        Käkenä kirjoitti:

        Sait aivan kammottavan vatsataudin mutta et mennyt lääkäriin vaikka vakuutuksetkin olivat kunnossa. MIKSI !?!

        Mitä oli tuo miehesi apteekista hakema lääke?

        Koska seuraavana päivänä oltiin jo lähdössä koti-suomeen, ja ruokamyrkytyksiä aikaisemminkin kokeneena tiedän että kyseessä oli juurikin sellainen- söin edellisenä iltana jättikatkarapuja paikallisessa ranta-ravintolasa.

        Lääkkeen nimeä en muista- mutta se auttoi melkein välittömästi, joten loppu hyvin, kaikki hyvin! :-)
        Ja ruokamyrkytyksestä huolimatta matkustan Thaimaahaan ehdottomasti jatkossakin, toisn ehkä muualle vaihtelun vuoksi.

    • Retkeilijäxi

      Mistä vuokrasitte sen pitkähäntäveneen?
      Oliko se siis pelkästään teille (ei ollut muita turisteja kyydissä)?
      Missä kävitten tuolla pitkähäntäveneellä?

    • Crab

      Mikähän noissa ravuissa muuten on tuolla... olen saanut jonkun bakteerin tai vatsataudin jo kolmesti (kovapäinen ei parista kerrasta opi) syötyäni RAPUA Thaimaassa. Joku virologi saisi kertoa miksi ravut aiheuttavat tätä. Olen kuullut samaa muiltakin.

    • katkarapu

      Joku reissaaja kertoi kerran, että oli nähnyt ne kura-altaat missä noita katkarapuja kasvatetaan ja sanoi ettei enää ikinä syö? Ilmeisesti turistikäyttöön pitää tehokasvattaa ja ei sitten resurssit oikein riitä puhtaaseen veteen?
      Jostain luin että joku suomalainen turisti oli kuollutkin ruokamyrkytykseen?

    • ThaiHai

      Thaimaassa jos reissaat omatoimisesti niin et voi olla näkemättä mainitsemiasi "kura-altaita", niin paljon noita on kun menee turistirysien ulkopuolelle. Puhdasta vettä saa ainoastaan pullotettuna ja siksi ajatuskin että rapufarmeilla altaissa olisi vain puhdasta vettä on absurdi.. Yleisin syy vatsavaivoihin on että bakteerikannat ovat niin toisenlaiset joihin meillä on vastustuskyky kasvanut vuosien varrella ja toki ruuanvalmistuksen hygienia saattaa olla hyvinkin olematonta, paikasta riippuen. Toimivaa kylmäketjua rapufarmilta keittiöön ei ole ja osassa paikoista ei kylmäketjua ole olemassakaan.

      Syökää sellaisissa paikoissa joissa näette paikallisten syövän niin vältytte ikäviltä vaivoilta, kova vatsatauti kun saattaa pilata koko loman ja eikä tuo paluulentokaan herkkua ole vatsatautiselle.

    • Hepatiitti -94

      Hepatittirokotteet on koko porukalla. Samoin yleisesti vaadittavat rokotteet. Keltataudin Arabiemiraateista saaneena tiedän, että millaista on sairastua vakavasti. Sanokaahan, että mitä rokotteita tai etukäteislääkitystä Krabiin?

    • ThaiHai

      Hepatiittirokotteet ovat meillä riittäneet aivan mainiosti ja emme ole edes harkinneet malaria tai dengue rokotteita liian ilkeiden sivuvaikutusten takia. Jos krabilla pysyt ao nang - krabi town - ko lanta akselilla niin et noita aikaisemmin mainittuja edes tarvitse. Malariaa sekä dengueta esiintyy lähinnä syrjäisillä alueilla krabin provinssissa kaukana turistien suosimista paikoista, toki kummankin voi saada jos tarpeeksi huono tuuri käy mutta niin voit joutua vaikka rattijuopon yliajamaksi. Lääkkeitä emme mukaan ota koska kaiken saa paikanpäältä ostettua n. 3/4 halvemmalla kuin suomesta ja apteekkeja piisaa lähes jokaisella kadulla. Kerran otimme vaimon migreeniin tarkoitettuja särkylääkkeitä mukaan ja laukkumme oli pengottu tullin toimesta perille päästyämme, onneksi mukana oli reseptit ja tuosta ei muuta seurannut koska thaimaassa on todella tiukat lait vahvojen/huumavien lääkkeiden osalta. Vielä tarkempi kannattaa olla sen suhteen mitä lääkkeitä maasta yrittää pois viedä sillä suurimmasta osasta apteekkeja saat ostettua vaikka morfiinia jos sellaista vain tiskin alta löytyy.

      • yksi tahi fani vaan

        Itsellä on pitkä-aikaislääkitys ja tarvitsen päivittäin lääkkeitä. Onneksi ko. lääkkeiden kanssa ei koskaan aiemmin ainakaan ole ollut ongelmia maasta poistuttaessa tai takaisin tultaessa. En tiedä sitten, että oliko keltatautini oirekuva jollain tavoin tavanomaisesta poikkeava, mutta maks-arvoni kipusivat huimaa vauhtia ja hyvin korkealle. Lääkäri sanoi, ettei keltatautiin ole vars. lääkitystä, mutta saan morfiinia, jos kivut yltävät kovin koviksi. pärjäsin morfiinitta, mutta olo oli kehno kaikenkaikkiaan taudin puhkeamisesta vielä 1/2-vuoden päästäkin. Fiilingit menevät tällä palstalla ylös ja alas, mutta kiva lukea näitä asiapitoisia viestejänne. Kirjoitathan lisää, mikäli haluat moikata Hki-Vantaalla tai Krabilla, jos sinne suuntaan olet/olette samoihin aikoihin menossa. Ei malariaa - hope so..

    • Lomailija

      Lähdössä parin viikon päästä Koh Lantalle. Osaako kukaan kertoa, kannattaako valuuttaa vaihtaa enemmän vasta paikan päällä vai jo kotimaassa? Kuulemma parempaan kurssiin saisi siellä mutta uskaltaako?

      • Laihialainenko?

        Ei juurikaan käytännön merkitystä jos et tonnikaupalla euroja ole vaihtamassa. Hivenen parempi kurssi paikan päällä pankissa, mutta tästä huolehtiminen on aivan turhaa stressiä muutaman sentin tai euron vuoksi.

      • innokas lähtijä kans

        Hyvää matkaa!

      • humujenmaa

        Jos ei rahaa uskalla vaihtaa niin mitä siellä thaimaaseessa sitten uskaltaa tehdä? Ja syödäkin pitäis..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5450
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3497
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1622
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1564
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1038
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe