loppuuko kaipaus ja ikävä koskaan

En usko että loppuu koskaan tällainen kaipuu. Omalla kohdallani jätetyksi tulemisen koin samalla tavalla. Siitä on jo vuosia mutten vieläkään voi unohtaa. Kaipuu on, ja kova. En opi elämään enää niinkuin ennen, en tahdo löytää iloa mistään ilman häntä...

aika parantaa haavat toivottavasti mie eilen itkin tuos alemmassa. epätoivo ja suru ja viha ja kaik tunteett myllertää sisuksissa

ikävä ensin muuttaa muotoaan ja jokseenkin loppuu. Mutta saatat miettiä eron syitä ja "mitä tein väärin" & "mitä olisin voinut tehdä toisin" ajatuksia pyörii vielä vuosia eron jälkeen mielessä. Mutta ne kuuluvat elämään, ja ehkä siksi olet parempi, ehjä ihminen. Jos olisit vain tyhjä kuori, eikä elämä olisi koskettanut sinua, olisit kai toisenlainen ihminen.

Mies lähti kävelemään myöskin suht pitkän yhteiselon jälkeen isommin selittelemättä - mikä lie vapauden kaipuu, ehkä toinen nainenkin. Olinhan minä vähän aikaa siipi maassa - mutta sitten heräsin ajattelemaan, että miksi?! Mies lähti ja se siitä. Paskamainen temppu, joten ei ole mies minun kaipailujeni arvoinen! Onneksi tiemme risteävät vain aniharvoin. Tsemppiä kevääseenne!!!

Kyllä se ajan kanssa helpottaa. Itse kaipasin entistä avomiestäni noin puolen vuoden ajan ihan hirvittävästi kunnes se alkoi hiipumaan. Tällä hetkellä siitä on melkein kaksi vuotta kun olen hänet viimeksi nähnyt ja puolisentoista vuotta, kun viimeksi edes missään yhteyksissä ollut, koko ihminen on vähän niinkuin unohtunut, joku asia saattaa tuoda hänet mieleen mutta häipyen saman tien.

...puhun nyt naisesta jonka menetin vuoden vaihteessa, vaikka en ole varma milloin nämä täpähtumat saivat alkunsa. Yksi asia on varma, hänen persoonalliset häiriönsä, lienee sanonut olevansa bipolaaarinen...se tuli ilmi pikkuhiljaa vaikka luulin rakkautemme jatkuvan...Mutta oli eroon johtaneet syyt mitkä tahansa, mielialat, alkoholi, pettäminen, niin aina jätetty osapuoli jää tyhjänpäälle tunteineen ja kaipauksineen...
Itselläni jätettynä miehenä tunteet menee yhtä vuoristorataa, yhtenä päivänä kaipaan , toisena tunnen inhoa, kolmantena ehkä voin olla ajattelematta koko asiaa vaikka kuinka sattuis...

Aamulla päässäni soi eräs kappale, laulu josta en ollut ennen häntä ollut kuullutkaan, mutta opin sen hänen seurassaan tuntemaan, se oli hänen lempikappaleensa jonka sanoilla hän toivoi saavansa minut vierelleen iäksi...laulussa kerrotaan päivästä, viikosta ja koko elämästä jonka haluaisi tämän tunteen kestävän, näin jälkeenpäin ajatellen ei mikään tunnu kestävän koko elämää niin kauan kun on joku toinen joka ajattelee asioista tavallaan...ja se tapa voi olla ihan jotain muuta kuin mitä itse elämältään toivoo...
Eli vastauksena ketjun aloittajan kysymykseen...On hienoa elää muistoissa, jos osaa päästä irti niistä satuttamatta enempää itseään.
On hienoa kaivata, vaikkei se tuokkaan mennyttä takaisin.

Ja niin kauan kuin on jäljellä vaan se oma elämä ilman sitä toista joka on sinut hyljännyt niin toivon että kaipaus ja ikävä päättyy aikanaan.

Kuka jaksaa odottaa sen päättymistä pidempään ja kuka ei mutta kuitenkin se on elämää joka on mennyt eikä koskaan palaa, ei vaikka itkisi...Eikä suremalla kai saa muuta kuin vaan hallaa itselleen...
Voimia, ja usko tulevaan.

Aika tekee tehtävänsä. Välillä jo pääsee jaloilleen, taas tulee kaipuu ja ikävä. Taas pääsee jaloilleen ja lopulta kaipuu katoaa. On vain muisto. Voi tulla jopa turhautumis/vihakausi toisen toimintaa kohtaan. Sitten se toinen muuttuu kuin keneksi tahansa ihmiseksi. On muistot, mutta tunne katoaa.

Prosessi etenee hiljakseen, kuin askel askeleelta. Prosessin läpikäymiseen menee naisilta keskimäärin 2½-5 vuotta, miehillä 4-7 vuotta. Helpottaa toki jo aiemmin.

pakenemalla vieraiden syliin,mutta aika on ainoa todellinen armahtaja. Hänelle sinun rakkautesi ei sitten ollut tärkeä ja hän ei siten ollut rakkautesi arvoinen!
Itse luulin ettei tätä päivää koskaan tulisi- että voin hyvin ilman Häntä - suruni oli niin suuri ettei omaisenikaan meinanneet jaksaa katsoa minun ikävääni, osa ystävistä käänsi selkänsä. Toisten on helppo käskeä unohtamaan!
Elämä menetti merkityksensä hetkeksi, nyt tajuan, ettei ko. mies edes rakastanut minua niinkuin luulin.Melkein kymmenen vuotta hän kykeni mitätöimään 15 minuutissa. Voimia :)

Aika monet vastaa sulle että aika parantaa mutta en usko että se on se aika joka parantaa vaan mitä teet sinä aikana. Jos jäät ikävöimään mennyttä ja miestäsi ja tuhlaat aikaasi siihen niin ei se kaipaus ja ikävä lopu. Hyväksy mitä on tapahtunut ja tee mitä on tarvis että pääset eteenpäin elämässäsi, sinä olet se ainoa joka voit lopettaa sen kidutuksen, ei kukaan muu.

Mutkin jätettiin. Erosta on nyt vähän yli pari kuukautta. Kokoajan on mies mielessä ja ikävä suunnaton. Voi kun pääsis jo yli.

Mä ole ntässä riutuntu ja kiduttanut itseäni, enkä pääse ajatuksistani irti kuin hetkeksi. Töissä viikolla on helpompaa, mutta nämä viikonloput on yhtä helvettiä.
katsoin tänään kunnolla peiliin ja minusta näytti siltä, että olen vanhentunut viikossa kymmenen vuotta.
Tää on mulla toinen ero ja taas kärsin henkisten oireiden lisäksi fyysisistä oireista. Järki kertoo että tämä hellittää aikaa myöten, mutta ei se nyt lohduta. Eile nillalal kaljoittelin yksinäni kun katsoin telkkaria - en paljoa, mutta sen verran, että ajatukset turtui. Ensimmäisen eroni aikana kallistelin puolloa joka päviä melkein vuoden ajan, ja nyt on alkanut pelottaa, että se toistuu.
Mites muilla meni viikonloput?

en pysty irrotamaan entisestä,kaverita ollaan mutta huomaan että toinen valehtelee uusista naisistaan läpinäkyvästi,miksi?siihen en ole vastausta saanut. tuntuu pahalta ja en osaa alkaa elämään omaa elämää, en sitoutumaan kun tulee mieleen että mitä ex siihen sanoo ja tuskin sanoisi mitään,en vaan halua "loukata" toista.mutta yli olisi päästävä ja miten??meillä on 2 yhteistä lasta ja senkin takia olisi hyvä aloittaa uusi elämä

Kaipaus ja ikävä voivat hellitä myös sillä, että voi parantaa elämän olosuhteita, mutta menee aikaa siihen ennen kuin pystyy ymmärtämään sen, mitä todella kaipaa ja sen,onko se, mitä kaipaa korvaamatonta. Toinen ihminen on tietysti aina ainutlaatuinen, mutta sitä on myös oma itse ei vain hän , jota kaipaan. Kaipaamalla toista sanoo ikään kuin itselleen, että itsestä puuttuu jotain. Tarpeet ovat eri asia kuin kaipaus.

kiitos kirjoittajille, on ollut lohduttavaa lukea pitkältäkin ajalta kommenttejanne. unohdin entisen vasta kun seuraava ihastus kietoi ajatukset ympärilleen . yhtäkkiä tajusin että tämä oli se lääke vaikka tästä ei mitään todellista suhdetta (vain työtoveruus) ole syntynytkään

Kun pidempi suhde päättyy niin pitää köytää irtonumeroita riittävän kaunan niin helpottaa eikä mitään vakavampaa 6-12 kk niin helpottaa. Nuorempana kun suhde meni poikki niin kunnon sinkkuaika ja miehenä oli kiva naisia iseka ja aikansa kutakin ja sitien kun ne yhden tai kahden yön naiset alakavat tympiä niin voi hakea jotain vakavampaa.