Korttiomäki

koulu???

Riihimäen Korttionmäkeen talonsa rakentaneet uskoivat tonttia ostaessaan lupaukseen, että alueelle tulee myös koulu. Sitä ei ole tullut!?!?

24

1101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lupaus?

      Ja tämäkö on ainoa lupaus minkä kunnanisät ovat jättäneet täyttämättä?

    • kaavoitettu

      Aamupostin mukaan koulu oli kaavoitettukin. Mihinkähän sitä suunniteltiin?

    • poismuuttanut

      kaatopaikan myrkkyjäämien vuoksi ei kukaan laita nimeään paperiin rakennushankkeen käynnistämiseen ja ottaakseen vastuun tulevaisuuden toivojen sairastumisista. alue on SAASTUNUT ja asuinkelvoton.

    • on unohdettu

      "Myllypuron reunalla sijaitseva Alakiventien alue tunnetaan entisen kaatopaikan aiheuttamasta ympäristöongelmasta. Kaatopaikan päällä sijainneet talot purettiin vuonna 2004. Saastunut maa-aines kootaan täyttömäeksi, joka suojataan muusta ympäristöstä ja paikalle kunnostetaan virkistysalue, joka valmistunee vuonna 2009. Alakiventien varrelle rakennetaan myös uusia asuntoja. " korttionmäki oli kaatopaikkana vaarallisia aineita täynnä, joita paikallinen teollisuus sinne ajoi kymmeniä vuosia. mm. aseteollisuuden syanidijätteet. en ihmettele vaikka tämä keskusteluketju poistuisi hyvin pian koska aihe on arka ja vastuussa olevia ihmisiä toimii edelleen samoissa päättävissä elimissä, ja "syylliset" löytyy jos on tahtoa. jos joku luulee että ei ne myrkyt enää siellä ole tai vaikuta, luulo on väärä kuten julkisuudesta voidaan todeta. korttionmäki pitäisi purkaa ja kaupungin tulee korvata sinne rakentaneille pääosin ulkopaikkakunnilta tulleille käypä hinta taloista. (paikalliset eivät paljoa tuonne rakentaneet) eivätkä juuri ostakaan ko. alueelta koska tieto "elää"

      • derew

        Uskomatonta soopaa ja koohotusta vanhasta jäteasiasta tuntuu riittäneen tällä palstalla, kun vanhat keskustelut osuivat silmään. Muutama asiantunevampi toisessa ketjussa hukutettiin sontaan. Korttionmäen asutuksesta ei osakaan sijaitse vanhoilla jätemailla. Jos vanhoista jätteistä puhutaan niin ne eivät kyllä Korttionmäkeen nouse, vaan kulkeutuvat alavimmille seuduille. Kannattaa tutustua hieman menneisyyteen ja lisäksi maastoon. Mahdollinen vanha ongelma siirtyy kyllä muihin kaupunginosiin kuin Parooninmäen Korttionmäkeen. Toisekseen muilla kaupunginosilla on oma menneisyytensä.


      • 73 vuotta Riihimäellä
        derew kirjoitti:

        Uskomatonta soopaa ja koohotusta vanhasta jäteasiasta tuntuu riittäneen tällä palstalla, kun vanhat keskustelut osuivat silmään. Muutama asiantunevampi toisessa ketjussa hukutettiin sontaan. Korttionmäen asutuksesta ei osakaan sijaitse vanhoilla jätemailla. Jos vanhoista jätteistä puhutaan niin ne eivät kyllä Korttionmäkeen nouse, vaan kulkeutuvat alavimmille seuduille. Kannattaa tutustua hieman menneisyyteen ja lisäksi maastoon. Mahdollinen vanha ongelma siirtyy kyllä muihin kaupunginosiin kuin Parooninmäen Korttionmäkeen. Toisekseen muilla kaupunginosilla on oma menneisyytensä.

        On se kumma kun jotkut jatkuvasti (tarkoituksella) sotkevat Parooninmäen, jossa sijaitsee teollisuusalue, ja Korttionmäen, jossa oli vielä 70 luvulla Riihimäen pääkaatopaikka. Kaupungin isät jättivät tämän kertomatta alueelle talonsa rakentaneille, muualta tulleille ja asiasta tietämättömille. Teko, jonka varjolla voisi hyvinkin saada kaupungilta rahallisen hyvityksen.

        Kuva alueesta:http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Riihimäen vanha kaatopaikka&y=6733586&x=2543110&lang=FI


    • huoletonna.hyvä

      Siellä ne makaa, herkkujen herkut.

      • haihtuvaa

        Muhii ja kasvaa korkoa. Niistä nimittäin muodostuu hiljalleen erittäin volatiileja supermyrkkyjä ja alueella onkin kesäisin semmoinen jännä "tekninen" tuoksu :)


    • OmanKodinPaikkaMuualle

      Outoa kaavoitusintoa omakotitaloille mitä riskipitoisimpiin paikkoihin ...
      On tuo Korttionmäki samoin Suojalan suunnalla sama tilanne, sitten pohjavesi alueet kaupungin länsipuolella ja nyt tulossa Taltee-Kokko laajennusta Ekokemin vaikutusalueelle eikä Metsäkorpikaan kaukana ole. Haittana on paikoin vielä moottoritien melu ja junarata, Juppalan suunnalla oli kova vääntö sähkölinjasta Fingridin kanssa, kauanko menee kaavoittaa ja tiivistää sinne lisää tonttimaata, tosin eihän nuo linjatkaan kaavoittajia haittaa.
      ja niin ekologinen kaupunki ...
      Alueiden lapset suurimpia kärsijöitä, läheiset leikkipaikat ei kovin turvallisia
      Onko kokonaan järjen käyttö kielletty, miksi noin riskipitoisiin paikkoihin rakennetaan ihan kuin ei maata muualla olisi ?

    • Perheellinen

      Olin juuri aikeissa ostaa uudehkon talon talon Korttiomäen alueelta, mutta onneksi eksyin vahingossa tälle palstalle (ihan nain Google haulla). Eipä taida tulla kauppoja, sillä ulkopaikkakuntalaisena ei voi tietää paikkakunnan kaikkia konkeloita ja kaavoitusrikoksia.

      • kunnontalo

        Parempi ostaa tontii toiselta kulmalta kaupunkia, itse kyllä nuo kaikki haitta-alueet kiertäisin. On myynnissä muitakin ja saa tehdä oikein hyvän talon ja mieleisensä pihan, eikä han heti naapurin rajassa. Taitaa olla vielä 1-2 tonttia vapaana


    • kortsumäki

      koulua eikä mitään muutakaan enää rakenneta korttionmäen läheisyyteen. on suuri riski että nyt olemassa olevaa rakennuskantaa puretaan pois. taloja ollut vuosia myynnissä ko. alueella mutta ei kauppa käy, ainakaan paikallistuntemusta omaavien kanssa. joku ulkopaikkakuntalainen vielä saattaa erehtyä. miksi suurin osa tonteista on vuokratontteja. tuon alueen maapohjaan en itse laittaisi centtiäkään. talokauppa on suuri riski menettää omaisuutensa. korttionmäen kaatopaikka toimi vielä 1992, joten ei kovin vanhakaan. sinne on ajettu teollisuudesta mitä ikinä voi kuvitella, myrkkyjä, akkuja, öljyjä tms. ongelmajätteitä. raskasmetallit ei poistu sieltä koskaan. osa jätteistä huokuu hengitysilmaan

    • Omakotiasukas

      Ei ole hyväksi Korttiomäen maineelle kirjoitella tällaisia juttuja näille palstoille. Olen melko varma, että sellainen, joka on ostamassa taloa Riihimäeltä, lukee näitä keskusteluja. Ja seurauksena on Korttiomäen asuntojen hintojen romahtaminen.

      • ökypaska

        se vaan on tosi asia. olisit sinäkin lukenut. kaatopaikka oli vielä toiminnassa 1991. se on fakta. sekin on fakta että sinne tumpattiin syanidista lähtien kaikki mitä lähialueen teollisuudesta myrkkyä tuli. seutu oli "syrjäseutua" kaukana kaikesta mutta kunnan viisaat kaikessa älykkyydessään sai sen myytyä tonttimaana hyväuskoisille jotka nyt hyssyttelee arvon alenemisen pelossa. vaatikaa korvauksenne kaupungilta älkää laittako vahinkoa kiertämään. kaatsi mikä kaatsi.


    • aikanäyttää

      On muuten Herajoen vedenottamokin lähellä .Kuka tietää veden virtaukset paljonko tulee vesiverkkoon niitä jäämiä.
      Mitä tulee Korttionmäen taloihin on kauniisti laitettuja pihoja, ilo silmälle.

    • Järkeä_peliin

      Taitaa olla kateellisten kirjoittelua. Kaatopaikka sijaitsi Korttionmäestä etelään harjun takana. ja alue on ollut käytössä maan- ja lumenkaatopaikkana. Varsinaisesta jätekaatopaikkakäytöstä on jo useita vuosikymmeniä, ja näitä paikkoja oli vähän siellä sun täällä.

      Lisäksi ihan Googlemapsia katsomalla tai paikan päällä käymällä pystyy lapsikin päättelemään ko alueen valumasuunnan olevan Korttionmäestä poispäin. Itse voisin hyvinkin harkita taloa tuolta suunnalta.

      • kortttiONkaatopaikka

        hmm... kateellisia mistä. korttionmäen vuokratonteista vai, vai siitä ratapihan metelistä...
        lapsikin tietää että pohjavedet kulkee maan sisällä mihin suuntaan tahansa. pintavesien valumasuunnalla ei väliä. kaatopaikka toimi vielä 1991. raskasmetallit ei poistu maasta kuin mekaanisesti kaivamalla. kaatopaikan viereen/päälle/läheisyyteen rakennettuja asuinalueita on purettu suomesta useita. miksi ?.
        harkitse rauhassa, elämä on valintoja


      • Mylderi

        Korttionmäen takana suolla toimi 90-luvun lopussa tutkimuslaboratorio, jossa testattiin alienien maahan tuomaa teknologiaa. Tämän haitat lienevät asumiselle kaikkien tiedossa, mutta viranomaiset salaavat tiedon.


    • Opiperusasiat

      Tonteista en osaa sanoa, enkä ratapihan metelistä. Taidat itse asua siellä suunnassa? Toiseen suuntaan ratapihan meteli ei ainakaan häiritse. 80- ja 90-luvuilla Korttionmäen taakse läjitettiin maa-ainesta ja talvisin lunta. Noin kilometrin päähän asutuksesta, laskusuuntaan.

      Kyllä ne fysiikan lait koskevat myös pohjavettä.

      • Huonot

        tiedot sulla ajankohdista ja siitä, mitä sinne yleensä on viety.


    • älä_selitä

      On se vaan kumma kuinka kuolleiden puiden raja nousee myös penkkaa ylös taloille päin vuosi vuodelta ja se haju kesäisin, kun volatiilia supermyrkkyä puskee maaperästä ylös :)

      Siis tuonnehan on haudattu vuosikymmenien aikana kaikkea kuviteltavissa olevaa myrkkyä paikan teollisuudesta yhdyskuntajätteiden lisäksi ja niihin aikoihin Suomessa todellakin käytettiin kovaa tavaraa, vailla huolta huomisesta.

      • aika_kehno

        Kyllä todennäköisesti plutoniumia ja kryptoniittia, kyseessä todellinen supermyrkkyjen salainen keskittymä. Haju johtuu desanttien hapankaalivarastosta :). Sulla on kyllä oma lehmä ojassa jos olet siellä nuuhkimassa ja stalkkaamassa. Aika väsynyt yritys taas näitä mustamaalauksia. Et pysty vaikuttamaan asuntojen hintoihin älyttömillä kuvitelmillasi, usko jo. Sulle nauretaan.


      • einaurata
        aika_kehno kirjoitti:

        Kyllä todennäköisesti plutoniumia ja kryptoniittia, kyseessä todellinen supermyrkkyjen salainen keskittymä. Haju johtuu desanttien hapankaalivarastosta :). Sulla on kyllä oma lehmä ojassa jos olet siellä nuuhkimassa ja stalkkaamassa. Aika väsynyt yritys taas näitä mustamaalauksia. Et pysty vaikuttamaan asuntojen hintoihin älyttömillä kuvitelmillasi, usko jo. Sulle nauretaan.

        miksi joku joka tietää kaatopaikan historiaa, haluaisi vaikuttaa hintoihin kun ainakaan itse en muuttaisi ko. alueelle vaikka saisi talon ilmaiseksi. siihen tosin vaikuttaa mm. paska sijainti mutta myös kaatopaikan historia. olen ollut ampumassa siellä rottia joskus kössinä ja silloin ihmeteltiin sitä kaikkea mitä sinne oli kipattu. mm. rikkinäiset autojen akut joita oli kasoittain herätti huomiomme.
        en ole kemisti mutta uskoisin että hapot yms. lyijyt on siellä edelleen....mene ja tiedä. miksi vanhojen kaatopaikkojen päälle rakennettuja asuin alueita muissa kaupungeissa puretaan jos ne jätteet lakkaisivat "olemasta"...hä


      • päättelyä

        Joo sinne korttionmäen penkkaan ajettiin aikoinaan ihan kaikki kun riihimäki eli teollista kulta-aikaansa. Vanhat akut nyt on vielä pientä verrattuna syanideihin, raskametalleihin, hiilivetyihin, kloorattuihin hiilivetyihin yms...

        Ei ne sieltä mihinkään ole hävinneet vaikka on ajettu pari metriä maata päälle, vaan muhivat ja muodostavat uusia yhdisteitä joista osa haihtuvia.

        Kuolleiden puiden raja leviää alueella vuosi vuodelta jostain syystä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe