Naapurirapun nainen

fantasywriter

Tapanani oli käydä silloin tällöin lauantaisin saunassa, kun saunavuorot olivat loppuneet puolikymmenen jälkeen illalla, koska tiesin sähkölukkojen menevän lukkoon vasta kymmeneltä. Niin menin nytkin kun tulin töistä kotiin. Tietysti ekana kun menin tarkistin kummatkin pukuhuoneet, ettei sielä vaan ollut ketään. Saunassa oli erilliset puku- ja pesuhuoneet mutta yhteinen sauna. Ketään ei ollut joten astuin pukkariin ja riisuiduin ja menin pesuhuoneeseen. Otin mukaani karvojen ajo välineet, koska ajattelin vähän siistiä kaluni vartta ja kasseja, ettei karvoitus rehota valtoimenaan. Siirryin saunaan ajelemaan. Siinä siistiessä, pukuhuoneen ovi kävi. Jähmetyin paikalleni ja kuuntelin kumpaan pukkariin joku tuli. Henkilö tuli juuri toiseen joten, kipusin lauteilta alas ja odotin kunnes joku tuli pesuhuoneeseen ja samalla oven avauksella avasin saunan oven ja luikahdin pesutilaan. Toisella puolella avattiin suihku ja itse siirryin pois oven läheltä. Saunan ovi oli puuta, joten ei saunasta nähnyt pesutilaan ollenkaan, mutta siirryin kuitenki kauemmaksi. Suihku sammui ja saunan ovi kävi. Seisoskelin pesutilassa tyhmänä ja hiki alkoi jo kuivua ja kutittaa paikkoja. Jatkoin sitten kalun siistimistä, mutta harmikseni partahöylä putoisi lattialle. Saunasta kuului naisen vähän pelokas ääni "kuka siellä!" -Mä vaan, vastaisin nokkelana. "Kuka!", huuto jatkui. Avasin saunan ovea ja kurkistin sisälle ja morjestin. Siellä oli naapurirapun Sara joka peitteli jotain selkänsä takana. "Mitä sä täällä teet?!" kuului tiukka kysymys. -"Tulin töitten jälkeen käymään saunassa, enkä mä tienny, et tänne tulee joku muukin. Mut mitäs sä täällä?". "Äijä lähti yövuoroon ja ajattelin kans ite tulla saunoo rauhassa." Sara vastasi. Pahoittelin, että olin siellä ja suljin saunan oven. Sara oli 30-vuotias liikunnanohjaaja kuntosalilla ja hänen kroppansa oli sen mukainen, hän oli myös ihmisenä sellainen joka tiesi ulkomuotonsa ja näkönsä ja kantoikin niitä ylpeänä. Hän puketui usein niukkoihin asuihin, välillä jopa hiukan paljastaviin, sekä useasti otti taloyhtiömme nurmella aurinkoa narubikineissä. Ja jotenki olin saannut hänestä kuvan, että hän olisi seksuaalisesti aktiivinen ja hiukka kevytkenkäinen. Nämä ajatuksen ja hänen pikainen näkeminen alasti saivat kaluni vähän kasvamaan mutta en antanut asian häiritä koska ei saunasta kuitenkaan mitään nähnyt. Pestyäni itseni olin astumassa pukkariin, kun kuului huuto "joko sulle riitti?". "Ööö-ö" sain sanottua. "Kyllä sä voit tulla saunoo vielä, mä meen huuhtomaan" ,Sara meni pesuhuoneeseen, joten menin sitten vielä löylyihin. Heitin parit löylyt ja kipristelin kuumuudessa kun ovi kävi, Sara kurkkasi ja kysyin saako tulla myös löylyihin. No mikäs siinä olinkin juuri lähdössä, tuumin ja nyökkäsin kyyristyneenä. Hän nousi lauteille, samalla vilkaisin hänen kroppaa joka oli melko täydellinen, kiinteine rintoineen ja siistiksi ajellun häpykummun kera. Kyrpäni otti heti eteen vähän ja jouduin pysymään kyyryssä, ettei sojotus näkysi. Juttelimme niitä näitä, koska emme juurikaan tunteneet toisiamme, mitä nyt moikattu ulkona nähdessä. Haluni harrastaa seksiä hänen kanssaan kasvoi, mutta tukahdutin ajatukset, koska hän oli varattu. Kun seisokkini oli laskenut kehtasin nousta lauteilta ja poistua pesutilaan, kiitin saunaseurasta ja morjestin ja poistuin. Huuhdellessa suihkussa, pesutilan ovi kävi, avasin silmäni ja siinä hän seisoi edessä aivan alasti, vartalon ja hiusten ollessa hiestä seksikkäästi märkänä. "Saanko lainata sun saippuaa, oma jäi kotiin", hän kysyi. Näytin vatia, että tuossa on ja ota vaan. Sara otti saippuan ja huomasin hänen katseensa joka oli suunnattu suoraan lievässä seisokissa olevaan kyrpääni. Kun huomasin tämän kyrpäni lähti tahtomattani rivakasti nousemaan. Seisoimme siinä vastakkain ja katsoimme toisiamme silmiin veden valuessa pitkin vartaloani. Sara astui lähemmäksi ja painoi oikeankäden kämmenen rintaani vasten ja liikutti sen hiljaa kohti seisovaa kaluani. Hän tuli vielä lähemmäksi ja kun olimme kumpikin suihkun alla tunsin hänen kovat nännit rintaani vasten ja hänen kätensä hyväilemässä kassejani ja kyrpääni. Sara nosti oikean jalkansa reittäni vasten. Laitoin käteni hänen alaselkään ja laajoilla liikkeillä lähestyin molempia reikiä. Sara nosti kyrpäni ylös ja asetti sen vatsaani vasten ja alkoi hieroa vartaloaan minua vasten kyrpäni ollessa vatsojemme välissä. Hän nousi edestakaisin varpailleen hissukseen. Siirsin käteni pakaroille ja sieltä huulille. Hän perääntyi ja otti kädestäni kiinne ja siirryimme toisellepuolella pesutilaan. Kun saavuimme sinne huomasin vadissa dildon jota hän saunassa peitteli, joten hän oli aikonut mennä saunassa omin käsin onneen. Tämä kiihotti minua vielä lisää. Hän pisti minut istumaan penkille, polvistui eteeni ja avasi jalkani nopealla liikkeellä, tarttui kovaa kiinne kyrpään ja alkoi nuolla vartta alhaalta ylös ja katsoi minua suoraan silmiin. Hän alkoi imemään ja antoi fantastista suuhoitoa, tämän hän ainekin osaa, mietin itsekseni ja nojasin rennosti taaksepäin. Tovin päästä hän otti vadista dildon ja asetti sen imukupilla lattiaan kiinne, asettui kyykkyyn sen päälle, levitti huuliaan ja painoi pillunsa dildon ympärille. Tämän jälkeen hän jatkoi kyrpäni imemistä ja samalla ratsasti dildollaan, viimeistään nyt olin varma, että epäilykseni hänestä osui oikeaan. Hän ratsasti niin vimmatusi, että välillä vaan piti kyrpääni kädessä otsan nojatessa reiteeni. Hän alkoikin olla lähellä orgasmia. Sara kiihdytti vielä vauhtia sen minkä pystyi ja sitten kiljaisi kovaa ja piti vain kättänsä kyrpäni juuressa, hengittäen raskaasti, painaen päänsä reittäni vasten. Toivuttuaan orkusta hän nousi pois dildon päältä edelleen kevyesti runkaten minua. Nojauduin taaksepäin ja hän tuli istumaan syliini ohjaten kaluni kosteaan pilluun. "sä oot unelmoinu tästä, vai mitä, ota mut nyt" hän kuiskasi korvaani ja alkoi liikuttaa lantiotaan rytmikkäästi. Nuolin terhakoita nännejä kun samalla sormeilin hänen tiukkaa pyllyreikää. Kun olin laittamassa etusormean reikään, Sara tarrasi käteeni ja pisti sormeni syvälle koloonsa. Kohta laitoin kahta sormea pyllyyn kun Sara ojensi dildon minulle, eikä hänen tarvinnut sanoa mitä sillä tekisin. Levitin toisella kädellä reikään ja asettelin dildoa perseeseen. Päädyimme vaihtamaan asentoa, jotta pyllyyn uppoisi paremmin, Sara asettui kontilleen lattialle ja painoi ylävartalonsa alas nostaen takapuolen ylös. Asetuin hänen ruskettuneiden pakaroiden taakse jossa pyllyreikä auenneena ja häpyhuulet turvoksissa lerpottaen hän odotti, että tulisin hänen sisäänsä. Hivutin dildon pyllyyn ja sormetin pillua, Saran voihkiessa kovaan ääneen. Otin dildon pois pyllystä ja asetuin pyllyn päälle haaraseisontaan. Painoin kyrpäni alaspäin ja koukistin polviani ja sitten upotin terskan sisälle anaaliin. Koko ajan enemmän ja enemmän upotin kivikovaa kalua sisään Saran hieroessa klitoristaan ja runkatessa itseään. Sara pyysi dildon ja alkoi runkata sillä itseään. Hän nautti silmin nähden kun sai kumpaankin reikään ja halusin antaa hänelle pitkään mielihyvää. Vaihtelin pari kertaa pyllyn ja pillun välillä ja sitten aloin tuntea saavani kohta valtavan siemensyöksyn. Pistin vielä kerran kalun pyllyyn ja kysyin voiko tulla sinne, "joo, tule vaan", sai Sara voihkinnalta sanottua. Panin kiivaasti lopun kunnes latasin lastit suoleen. Nojasin hetken Saran selkään ja otin kalun pois pyllystä. Siirryin suihkuun huuhtomaan itseni ja Sara nousi myös lattialta ylös. Sara otti saippuaa käteensä ja tuli luokseni ottean kyrvän käsiinsä ja hieroi sen kauttaaltaan saippualla. Hän pesi kullini ja huuhdottuaan sen pussasi terskan päätä. Menin vielä ottamaan jälkilöylyt Saran liittyessä seuraan. Hän istui viereeni ja hieroi kädellään kullini ihoa hellästi ja nojasi olkapäähäni. Hän pussasi minua poskelle ja kiitti saunaseurasta, katsoin häntä ja hymyilin vain vastaukseksi, sitten hän poistui saunasta. Istuin vielä hetken lauteilla nojaten seinään ja sitten poistuin itsekkin onnellisena kotia.

4

24613

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yövuorossa

      En usko,ei Sara oo tuommonen.

    • tuollainen Sara naapurissa ;)

    • järjen_ääni

      Naiset ei voi nauttia peppuseksistä, koska niillä ei ole g spottia perseessä niinkuin miehillä. muuten hyvä tarina

    • Lerpahto

      Inhottavaa kun ei käytetä possessiivisuffiksia. Lerpahti heti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2854
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      531
      2696
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1875
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1857
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1758
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1689
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1342
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      61
      1149
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      89
      1135
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1112
    Aihe