kontti

Johan myrkyn lykkäs,Sunnuntain asunto-saimaan etusivulla.
Tämän tekstin luettuani en vie yhtään tavaraa avustukseen , enkä myöskään osta mitään.
Kyllähän totuus on se että tavara on käytettyä ja kallista.
Ilmianna
Jaa

7 Vastausta

kerro mitä siinä sanottiin
Ilmianna
Jaa
Kontti tavaratalo ja SPR:n toiminta on muutenkin melko arveluttavaa. SPR vapaaehtoisjärjestönä Kontti käyttää surutta työministeriön rahoja palkkaamalla muka työntekijöitä palkkatuella. Palkkatuen päälle ei vaan makseta minimipalkan edellyttämää osaa vaan palkanmaksu suoritetaan kokonaisuudessa työhallinnon varoilla. Summat ovat kutakuinkin samat minkä saisi tekemättä yhtään mitään joten se siitä työllistämisestä ja Kontin kautta ei ole juurikaan mitään mahdollisuuksia päästä muualle töihin. Voittoa yritetään tehdä kaikin keinoin muiden kustannuksella. Myynnissä olevat tavarat ovat ilmaisia ja oikeastaan mitään muuta kuluja ei olekkaan joten kaikki myynti on puhdasta voittoa. Taitaa olla Lappeenrannassa kaksi tai korkeintaan kolme "vakinaista" työntekijää joiden palkkaus hoituu Kontin projektirahoituksella.
Olisipa mielenkiintoista tietää ko. paikan vuotuinen liikevaihto!!
Ilmianna
Jaa
tavaraa 20 eurolla.
Ilmianna
Jaa
todellakin totuus: hinnat on hirvittävät ja ihan hihasta reväistyt. Vähäisimmästäkin rätistä saa/ saisi maksaa lähes uuden hinnan. Käsittämätöntä kuppausta muka hyvän asian eteen. Ei sieltä ainakaan kotimaan köyhä voi ostaa mitään.
Ilmianna
Jaa
Älä sie mollaa sitä konttia. Se o ihan hyvä paikka. Sinne kelpaa rojut joista muuten pitäs maksaa ku vie kaatopaikalle.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
ja kaikkeen voi lyödä hinnan, niin hävyttömän korkean kuin vaan keksii. Kaikki kelpaa, ei siinä mitä, mutta jotenkin pitäisi olla hinta laadun mukainen, ja nimenomaan muistaa että ilmaista tavaraa se heille kuitenkin on.
Onhan se tietysti,naapurimaan turistit ostavat kovemmallakin hinnalla, ja mikä jää myymättä menee sitten paaliin avustukseksi. Mutta silti miettii, että eikö näitä oman kylän köyhiä auta mikään?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
kelpaa, kirjoitti:

Oon kerran käyny siellä ja pongasin sieltä astia/lasi osastolta konjakkipullon (tyhjän). En nyt merkkiä muista mutta niitä saa ihan siitä viereisestä Prisman alkosta. Hinta tais olla 3 euroo. Palautus arvo taitaa olla se 15 senttiä. Mitän pirun järkeä on tyhjiä pulloja sinne viedä ja sitten niitä vielä myydä! Tässä kohtaa loppuu allekirjoittaneelta ymmärrys!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

kontti

Johan myrkyn lykkäs,Sunnuntain asunto-saimaan etusivulla.
Tämän tekstin luettuani en vie yhtään tavaraa avustukseen , enkä myöskään osta mitään.
Kyllähän totuus on se että tavara on käytettyä ja kallista.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta