Valikko
Etsi

Tilisiirron nopeus

Tilisiirron nopeus tai tilisiirron hitaus. Mikäon nopeaa, mikä hidasta?

Tein eilen ke tilisiirron Nordeasta Sampo Pankin tilille klo. 19.30. Tähän hetkeen mennessä ei vielä näy Sampo Pankin tililläni! Eihän tosin aikaa ole mennyt kuin 20 tuntia, mutta kuitenkin!

Elämme vuotta 2009. Sähköposti vie viestimme vaikka maailman toiselle puolelle parissa sekunnissa. Miten helkkarissa voi olla, että Suomen sisällä kahden pankin välinen tilisiirto ei mene vielä seuraavaksi pankkipäiväksi perille? Ei toi klo. 19.30 nyt niin "myöhäinen" aika ole. Kai pankkien välisiä siirtoajoja tehdään melkein kellon ympäri, sydänyötä lukuunottamatta.

Mielestäni Klo. 22 mennessä tehdyt tilisiirrot pitäisi olla vastaanottavan pankin tilillä viimeistään seuraavana arkipäivän puoleen päivään mennessä. Sen verran tietokone- ja bittiaikaa elämme.

En ymmärrä, että pankit saavat hautoa tuota lähettämään 5000 euron summaa yli 20 tuntia itsellään! Jos saldo lähti Nordean tililtä eilen klo. 19.30, niin kyllä sen pitää Sampo Pankin tilille ilmestyä seuraavana päivänä!

Saakelin pankit!

Tämä keskustelu on suljettu
Ilmianna
Jaa

126 Vastausta

Tulin vahvistamaan, ettei raha saapunut tänään.

Eilen keskiviikkona klo. 19.30 Nordeasta Sampo Pankkiin tehty tilisiirto ei näkynyt tänään torstaina Sampo Pankin tililläni klo. 17.05. Eli raha näkyy aikaisintaan huomenna pe aamulla. Arkisin klo. 17 jälkeen ei kai tileille enää saavu toisesta pankista tehtyjä siirtoja... Ajot tehdään aamulla, kai.

Eli jos rahat lopulta ovat huomenna pe aamuna klo. 07.30 Sampo Pankissa, tulevat ne olleeksi minulta poissa 36 tuntia.

Digiaikana suomalaisten pankkitilien välisen tilisiirron ollessa luokkaa 36 tuntia voi taas kyseenalaista pankkien epäeettiset liiketoiminan arvot.

En tajua miten internet-operaattorista riippumatta sähköposti menee minne tahansa sekunneissa, mutta kahden suomalaisen pankkitilin välillä tilisiirto ei onnistu 22 tunnissa! Ja nyt on kyse sentään kahdesta peräkkäisestä arkipäivästä, ei rahan siirtelystä viikonlopun aikana...

Haluaisin nähdä ASIAKKAIDEN ilmeet, jos sähköpostin toimitusajaksi muuttuisi 1-2 arkipäivää. Joskus sähköposti menisi vastaanottajalle jo seuraavana arkipäivänä, illalla lähetetyn sähköpostin perillemeno veisi 36 tuntia! Eihän kukaan hyväksyisi sellaista!

Ilmianna
Jaa
10 VASTAUSTA:

Nordean asiakaspalvelu vastaa ystävällisesti:

Klo. 18 jälkeen tehdyt maksut käsitellään vasta seuraavana päivänä! Eli keskiviikkon klo. 19 tehty maksu käsitellään kuten tostaina klo. 17.50 tehty maksu -> torstaina illalla! On siis aiakisintaan perjantaina vastaanottajalla!

Klo. 18.30 tehty maksu on sama asia kuin antaisi ilmaiseksi pankille omat rahansa 23,5 tunniksi ennen kuin asia otetaan edes käsittelyyn. Sitten kun siirto tapahtuu, pitä vielä odottaa siiehn seuraavaan pankkipäivään!

Tervetuloa 2000-luvulle!

Ilmianna
Jaa

nordean asiakaspalvelu kirjoitti:

Show more

Sampo Pankki haluaa myös kertoa oman kantansa:

"Jos maksu on maksettu illalla, viikonloppuna tai muulloin kuin pankkipäivänä, se lähtee maksajan pankista vasta seuraavana pankkipäivänä ja on saajan tilillä viimeistään kahta pankkipäivää myöhemmin."

Eli pahimmillaan Sampo Pankista maanantaina klo. 20 tehty tilisiirto Nordeaan lähtee vasta tiistaina ja on torstaina vastaanottajan tilillä! Pöyristyttävää.

Varsinkin huomoiden, että kuriiri (esim. FedEx tai UPS) kuljettaa Global Express -paketin maapallon toiselle puolelle fyysisesti lentokoneella alle 36 tunnissa. Eli vaikkapa suklaapatukan voi postittaa Los Angelesista ma iltapäivällä paikallista aikaa Suomeen (Suomessa kello jo tiistai-aamuöyssä) ja paketti olisi Hesassa vimeistään ke aamuna.

Nordean tililtä ti aamuyöllä tehty tilisiirto Sampo Pankkiin ei voi mitenkään olla perillä tilillä ennen keskiviikkoa. Eli fyysiset paketit liikkuvat puolikierrosta maapallon ympäri nopeammin kuin raha liikkuu kahden suomalaisen pankkitilin välillä!

Ilmianna
Jaa

ja vastaa itse kirjoitti:

Tässä faktaa

Testasin Nordean ja Sampo Panin välistä tilisiirron nopeutta. Näin kävi:

Nordeasta Sampo Pankkiin tehty tilisiirto keskiviikkona klo. 19.30. Ei näy torstaina klo 18 Sampo Pankissa.

Sampo Pankista Nordeaan tehty tilisiirto keskiviikkona klo. 23.15. Tuli juuri näkyviin Nordean tilille torstaina klo. 18.

Eli Sammosta lähtee raha ulos, vaikka olisi maksanut klo. 23! Pirun hyvin!

Pisteet:

Sampo 1 - Nordea 0

;)

Ilmianna
Jaa

Vihdoin!

Nordeasta keskiviikkona klo. 19.30 lähetetty raha on nyt perjantaina klo. 8.30 Sampo Pankissa. Eli aikaa meni se noin 36 tuntia!

Ilmianna
Jaa

ja vastaa itse kirjoitti:

Sampo Pankki haluaa myös kertoa oman kantansa:

"Jos maksu on maksettu illalla, viikonloppuna tai muulloin kuin pankkipäivänä, se lähtee maksajan pankista vasta seuraavana pankkipäivänä ja on saajan tilillä viimeistään kahta pankkipäivää myöhemmin."

Eli pahimmillaan Sampo Pankista maanantaina klo. 20 tehty tilisiirto Nordeaan lähtee vasta tiistaina ja on torstaina vastaanottajan tilillä! Pöyristyttävää.

Varsinkin huomoiden, että kuriiri (esim. FedEx tai UPS) kuljettaa Global Express -paketin maapallon toiselle puolelle fyysisesti lentokoneella alle 36 tunnissa. Eli vaikkapa suklaapatukan voi postittaa Los Angelesista ma iltapäivällä paikallista aikaa Suomeen (Suomessa kello jo tiistai-aamuöyssä) ja paketti olisi Hesassa vimeistään ke aamuna.

Nordean tililtä ti aamuyöllä tehty tilisiirto Sampo Pankkiin ei voi mitenkään olla perillä tilillä ennen keskiviikkoa. Eli fyysiset paketit liikkuvat puolikierrosta maapallon ympäri nopeammin kuin raha liikkuu kahden suomalaisen pankkitilin välillä!

Show more

Miulla on sampopankissakin tili, ja siirsin mettärahoja ossuuspankkkiin viikko takaperin, meni päivässä (tein siirron joskus kuuden aikaan illalla)

Ilmianna
Jaa

Niin, vaikka tuohon jo vastattiinkin, niin itse käsitän sen niin että:

Jos siirrät esim. maanantai-iltana 19.30 sampopankista nordeaan, niin sampopankin virkailijat hyväksyy sen ollessaan töissä, eli työaikana. Eli sampo hyväksyy maksun lähetyksen tiistaina. Mikäli sampo hyväksyy sen aikaisin työpäivän aikana, saattaa myös nordean työntekijät ehtiä hyväksymään sen saman päivän aikana.

Mutta yleensä sitten vasta seuraavana päivänä nordealla "otetaan vastaan" tuo kyseinen summa ja siirretään tilille.

Koska käsittääkseni aina eri pankkien väliset siirrot pitää ihmisen lopulta hyväksyä ja "aktivoida" jotenkin, joten siksi siinä kestää. Se on vain kylläkin turvatoimi ja tottakai täysin eri asia kun sähköposti.

Sampo -> sampo toimii kuitenkin automaattisesti koska luonnollisesti sampopankin tili luottaa toiseen tiliin ja pystyy sen sisäisesti tarkastamaan myös automaattisesti, toisin kun kahden eri pankin systeemit, jotka ei ole toisiinsa mitenkään liitoksissa.

Itse koitin tässä etsiä vastausta sellaiseen, että mikäköhän on vikana kun sampopankin nettipankissa maksaessa tililtä kyllä poistuu summa mutta kyseinen summa ei koskaan päädy perille?

Jo parikin nettikaupan "ostoskorista" sampopankin kautta maksettua asiaa lähtenyt omalta tililtä mutta sitten viikon päästä ihmetellessä sanoo nettikaupat (useat, ei vain yksi, joten kyse ei ole huijauksesta) ettei maksua ole näkynyt. Sitten kun olen tilitapahtumasta kuvakaappauksen arkistointitunnuksineen lähettänyt, ovat uskoneet, kaiketi soittaneet sampopankkiin varmistaakseen ja ilmoittanut että sampopankki oli jotain mokaillut.

Vaan vähän alkanut huolestuttaa tuo nettipankkien toiminta, kun näyttää siltä että maksut voi kadota täysin päätymättä mihinkään, vaikka tililtä väheneekin :S

Joten kurkkasinpa onko kukaan samanlaisesta kirjoitellut mutta en ainakaan löydä.. pitää valittaa sampoon.

Ilmianna
Jaa

ja vastaa itse kirjoitti:

Sampo Pankki haluaa myös kertoa oman kantansa:

"Jos maksu on maksettu illalla, viikonloppuna tai muulloin kuin pankkipäivänä, se lähtee maksajan pankista vasta seuraavana pankkipäivänä ja on saajan tilillä viimeistään kahta pankkipäivää myöhemmin."

Eli pahimmillaan Sampo Pankista maanantaina klo. 20 tehty tilisiirto Nordeaan lähtee vasta tiistaina ja on torstaina vastaanottajan tilillä! Pöyristyttävää.

Varsinkin huomoiden, että kuriiri (esim. FedEx tai UPS) kuljettaa Global Express -paketin maapallon toiselle puolelle fyysisesti lentokoneella alle 36 tunnissa. Eli vaikkapa suklaapatukan voi postittaa Los Angelesista ma iltapäivällä paikallista aikaa Suomeen (Suomessa kello jo tiistai-aamuöyssä) ja paketti olisi Hesassa vimeistään ke aamuna.

Nordean tililtä ti aamuyöllä tehty tilisiirto Sampo Pankkiin ei voi mitenkään olla perillä tilillä ennen keskiviikkoa. Eli fyysiset paketit liikkuvat puolikierrosta maapallon ympäri nopeammin kuin raha liikkuu kahden suomalaisen pankkitilin välillä!

Show more

Kun UPS kuljettaa patukan Losista Suomeen, niin se tulee nopeesti, mutta maksaa. Jos haluaa siirtää rahaanopeasti pankista toiseen, pitää käyttää pankki_UPSää eli pikasiirtoa, joka sekin maksaa. Rahalla saa nopeutta.

Ilmianna
Jaa

FAKTAA tulee: kirjoitti:

Tässä faktaa

Testasin Nordean ja Sampo Panin välistä tilisiirron nopeutta. Näin kävi:

Nordeasta Sampo Pankkiin tehty tilisiirto keskiviikkona klo. 19.30. Ei näy torstaina klo 18 Sampo Pankissa.

Sampo Pankista Nordeaan tehty tilisiirto keskiviikkona klo. 23.15. Tuli juuri näkyviin Nordean tilille torstaina klo. 18.

Eli Sammosta lähtee raha ulos, vaikka olisi maksanut klo. 23! Pirun hyvin!

Pisteet:

Sampo 1 - Nordea 0

;)

Show more

No ehkä arkena lähtee tohon aikaan, mutta viikonloppuna turha toivoakkaan sampo vain varaa xx summan jonka olet siirrettäväksi merkinnyt ja laitaa sen menemään vasta maanantaina

Ilmianna
Jaa

Sarkasmi kirjoitti:

Niin, vaikka tuohon jo vastattiinkin, niin itse käsitän sen niin että:

Jos siirrät esim. maanantai-iltana 19.30 sampopankista nordeaan, niin sampopankin virkailijat hyväksyy sen ollessaan töissä, eli työaikana. Eli sampo hyväksyy maksun lähetyksen tiistaina. Mikäli sampo hyväksyy sen aikaisin työpäivän aikana, saattaa myös nordean työntekijät ehtiä hyväksymään sen saman päivän aikana.

Mutta yleensä sitten vasta seuraavana päivänä nordealla "otetaan vastaan" tuo kyseinen summa ja siirretään tilille.

Koska käsittääkseni aina eri pankkien väliset siirrot pitää ihmisen lopulta hyväksyä ja "aktivoida" jotenkin, joten siksi siinä kestää. Se on vain kylläkin turvatoimi ja tottakai täysin eri asia kun sähköposti.

Sampo -> sampo toimii kuitenkin automaattisesti koska luonnollisesti sampopankin tili luottaa toiseen tiliin ja pystyy sen sisäisesti tarkastamaan myös automaattisesti, toisin kun kahden eri pankin systeemit, jotka ei ole toisiinsa mitenkään liitoksissa.

Itse koitin tässä etsiä vastausta sellaiseen, että mikäköhän on vikana kun sampopankin nettipankissa maksaessa tililtä kyllä poistuu summa mutta kyseinen summa ei koskaan päädy perille?

Jo parikin nettikaupan "ostoskorista" sampopankin kautta maksettua asiaa lähtenyt omalta tililtä mutta sitten viikon päästä ihmetellessä sanoo nettikaupat (useat, ei vain yksi, joten kyse ei ole huijauksesta) ettei maksua ole näkynyt. Sitten kun olen tilitapahtumasta kuvakaappauksen arkistointitunnuksineen lähettänyt, ovat uskoneet, kaiketi soittaneet sampopankkiin varmistaakseen ja ilmoittanut että sampopankki oli jotain mokaillut.

Vaan vähän alkanut huolestuttaa tuo nettipankkien toiminta, kun näyttää siltä että maksut voi kadota täysin päätymättä mihinkään, vaikka tililtä väheneekin :S

Joten kurkkasinpa onko kukaan samanlaisesta kirjoitellut mutta en ainakaan löydä.. pitää valittaa sampoon.

Show more

No tää on kyllä sellaista tuubaa, ettei pahemmasta väliä. Ei niitä siirtoja ihmiset tarkastele.......ainoastaan epäilyttävät siirrot eli siirrät tyyliin kymmeniätuhansia johonkin, vaikka normaalisti et siirrät vain joitakin satasia

Ilmianna
Jaa

nordean asiakaspalvelu kirjoitti:

Nordean asiakaspalvelu vastaa ystävällisesti:

Klo. 18 jälkeen tehdyt maksut käsitellään vasta seuraavana päivänä! Eli keskiviikkon klo. 19 tehty maksu käsitellään kuten tostaina klo. 17.50 tehty maksu -> torstaina illalla! On siis aiakisintaan perjantaina vastaanottajalla!

Klo. 18.30 tehty maksu on sama asia kuin antaisi ilmaiseksi pankille omat rahansa 23,5 tunniksi ennen kuin asia otetaan edes käsittelyyn. Sitten kun siirto tapahtuu, pitä vielä odottaa siiehn seuraavaan pankkipäivään!

Tervetuloa 2000-luvulle!

Show more

Maksoin Klingel ennakkomaksun 3 päivää sitten eikä vieläkään näy NORDEA

Ilmianna
Jaa

Uusi testiluontoinen tilisiirto on tehty.

Tänään torstaina klo. 18.50 tehty S-Pankin tililtä tilisiirto Sampo Pankin tilille.

Ilmoitan heti kun on siirtynyt.

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Raha näkyi heti tänään perjantaiaamuna Sampo Pankissa klo. 8.30 tilillä.

Hyvin toimii siis S-Pankki.

Ilmianna
Jaa

Jos on kiire, mene konttoriin ja tee pikasiirto. Rahat ovat perillä reaaliajassa. Palvelumaksu toki on noin 10 euron luokkaa.

Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:

Yep,S-pankki toimii nopeasti ja raha näkyy seuraavana päivänä tilillä.Eivät haudo rahaa asiakkaan laskuun ilmaiseksi itsellään.

Ilmianna
Jaa

xjzxfgj kirjoitti:

Yep,S-pankki toimii nopeasti ja raha näkyy seuraavana päivänä tilillä.Eivät haudo rahaa asiakkaan laskuun ilmaiseksi itsellään.

Show more

Ei näy ihan aina. Nyt odotellut viime keskiviikosta siirtoa sinne, eikä tänään maanantaina ollut vieläkään tullut. Normaalisti näkyy heti seuraavana päivänä kaikki, nyt vissiin itsenäisyyspäivä ja viikonloppu sotkevat kunnolla.

Ilmianna
Jaa

Kerrotaan tähän positiivinenkin tapaus. Tein nettiostoksen Hollannista. Piti maksaa tilisiirrolla. Maksoin Tapiola Pankin kautta EU-tilisiirtona nettikaupan tilille torstaina klo 19.30. Perjantai-iltapäivänä sain tiedon nettikaupasta, että rahat ovat saapuneet heidän tililleen. Paketti lähti Hollannista samana perjantaina. Vastaanotin sen eilen tiistaina postista.

Itselleni oli positiivinen yllätys se, että rahat siirtyivät yhtä nopeasti kuin yleensä suomalaisten pankkien välillä.

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Hyvä kuulla, että jossain homma toimii!

Itse olen tottunut siihen, että EU-maksu menee kahdessa pankkipäivässä perille.

Ilmianna
Jaa

Aikaa näyttää olevan kaikenmoiseen kikkailemiseen, joten mihin oikeestaan on kiire?

Kaiken pitäs nykyään tapahtua sormia napsauttamalla ihan muuten vaan, pitää olla tehokas ollakseen tehokas - mutta miksi???

Ilmianna
Jaa
11 VASTAUSTA:

missannu pointin täysin,

jos sulla on työntekijä töissä joka voi helposti hiettä purkaa sulle vaikka 20 lavaa päivässä mutta tulee sun luokse ja sanoo HITTOONKO ON NOI HÄTÄ mä tee kymmene tänää mihin näillä tavaroilla on ees kiire ja mitä säki siinä pomoilet, oisit varmaan yhtä lepposalla tuulella ilman kiireitä:D

pointtihan tossa pankki jutussa oli että kun kaikki tapahtuu tietokoneilla verkonvälityksellä niin ei ole mitään syytä miksei nordealta menisi rahat heti toiselle pankille ne vaan yrittää saada asiakkaan avaamaan kummallekin pankille oman tilin veikkaan, mitään muuta syytä hitaudelle ei voi olla kuin kilpailu

Ilmianna
Jaa

taas joku kirjoitti:

"pointtihan tossa pankki jutussa oli että kun kaikki tapahtuu tietokoneilla verkonvälityksellä niin ei ole mitään syytä miksei nordealta menisi rahat heti toiselle pankille"

en jaksa kirjoittaa, kun itkettää niin juttusi,

toivotaan etä joku jaksaa selvittää.

"ei ole mitään syytä miksei nordealta menisi rahat heti toiselle pankille ne vaan yrittää saada asiakkaan avaamaan kummallekin pankille oman tilin veikkaan, mitään muuta syytä hitaudelle ei voi olla kuin kilpailu"

Väärin. Vaan pankit sijoittavat yliyön olevaa rahaa korkomarkkinoilla, ja saavat siitä tuloja. Kysymys on yhdesta KOKO MAAILMAN pankijärjestelmän perustoista, ei pienen Suomen pikkupankkien puuhasteluista.

Ja mitään ette voi.

Ilmianna
Jaa

snagsby kirjoitti:

Voiko pankkien väliset tilisiirrot kestää kolmekin päivää? Meinaan mulle maksettiin asiakaspalautus takaisin 29.12 illalla, eikä vieläkään näy? On tossa ainakin kaks pankkipäivää ollu. tai sit liike kusettaa

Ilmianna
Jaa

SAKARI675 kirjoitti:

1. Maksupäivä 29.12.2009 illalla

- todennäköisesti tehty niin myöhään, että menee 30.12.2009 päivälle

2. Eli todellinen maksupäivä 30.12.2009.

3. Siirto(täsmäytys) päivä 31.12.2009.

4. Perillä toisessa pankissa 4.1.2010

- 1.-3.1.2010 eivät ole pankkipäiviä

Vuodenvaihde on yleensä ruuhkaisinta aikaa pankeissa.

Ilmianna
Jaa

Rope-Ankan19 kirjoitti:

Eipä näy rahat vieläkään tänään klo 13

Ilmianna
Jaa

Sakari675 kirjoitti:

Eipä näy rahat vieläkään tänään klo 13

Show more

Jos sieltä ei löydy tietoa palautuksesta.

Siinä tapauksessa on tainnut liikkeessä tapahtua "virhe" tai virhe.

Ilmianna
Jaa

Nimimerkki27 kirjoitti:

Jos sieltä ei löydy tietoa palautuksesta.

Siinä tapauksessa on tainnut liikkeessä tapahtua "virhe" tai virhe.

Show more

Lähettivät liikkeestä kuitin maksusta ja tilitiedot ja kaikki oli oikein joten mikähän nyt on ongelmana

Ilmianna
Jaa

SAKARI675 kirjoitti:

Lähettivät liikkeestä kuitin maksusta ja tilitiedot ja kaikki oli oikein joten mikähän nyt on ongelmana

Show more

Noniin, nyt näkyi maksu. :D

Ilmianna
Jaa

noin ajattele ääneen, kirjoitti:

"pointtihan tossa pankki jutussa oli että kun kaikki tapahtuu tietokoneilla verkonvälityksellä niin ei ole mitään syytä miksei nordealta menisi rahat heti toiselle pankille"

en jaksa kirjoittaa, kun itkettää niin juttusi,

toivotaan etä joku jaksaa selvittää.

Show more

Hei, itse olen käsittänyt homman niin että maksun (tilisiirron) maksaessa arkipäivänä pankin aukiolon aikana, tilisiirto näkyy seuraavana pankkipäivänä kello 6:00 kun siirron kohteena oleva pankki aukeaa.

eli jos maksun maksaa 1:00-16:30 välisenä aikana niin maksu siirtyy seuraavana arkipäivänä eli toisin sanoen pankkipäivänä 6:00 tilillä.

Toisin sanoen Maanantain maksuaika Tiistaille olisi pe 16:30 - Ma 16:30

Jos tämä käsitys on väärin korjatakaa minua. Tästä asiasta tosiaan on monta käsitystä liikkeellä ihan omissakin kaveri porukoissa. Minulla taasen palkka puo9ltoista viikkoo jälessä ja pe sanoi työnanataja kello kahden maissa et nyt on maksetti tili, muttei tänään 6:10 maanantaina vieläkään näy palkka tilillä. Täytyy aloittaa työtaistelutoimet.

Ilmianna
Jaa

Sakari675 kirjoitti:

Noniin, nyt näkyi maksu. :D

Show more

Ossuuskassasta kestää päivän enemmän, kun aamulypsyt pittää hoitoo!

Ilmianna
Jaa

Ne ottaa korot välistä.

Kuvittele paljonko pankit tienaa sillä, että siirrettyä rahaa ei "ole olemassa" kahteen päivään. Yksittäisellä siirrolla ei merkitystä, mutta kun laskee sen kaiken hillon joka vaan roikkuu jatkuvasti ilmassa ja sille koron... kysymys on aika isosta korosta.

En tosin tiedä kumpi sen rahan saa, se pankki josta rahat lähtee vai se johon ne tulee.

Ilmianna
Jaa

Jep. Pankit ns. jemmaa siirtymä rahaa. akropå, mie tilasin ja maksoin kamppeen Briteistä, maksu reaali ajassa + lentorahti postikulut 40 centtiä. Itella ja pankit pitää jotain fucking kompusta keskenään.

Ilmianna
Jaa

Ne jemmaa joo, Sinun rahasi tai oikeastaan kaikkien rahat kerätään yhteen ja ne käväset tod.näk ulkomaisilla tileillä kasvamassa korkoa.

Kyllä siitäkin tuottoa tulee kun puhutaan miljoonista siirroista joka päivä.

Joku, puupää ilmeisesti, on sanonut että raha pitää oikeasti siirtää eli se mun 15 euron siirto pitäisi viedä rahana toiseen pankkiin ennenkuin siirto toteutuu. Naurettavin ajatus nykyaikana mitä oon kuullu.

Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:

Jemmassa on hyvä pitää rahaa.

Ette pääse tuhlaamaan niitä.

Ilmianna
Jaa

Pankit siirtävät katteen (eli rahan) keskuspankissa pankin tililtä toisen pankin tilille. Näitä siirtoja tulee vuorokaudessa vaikka kuinka paljon ja kustannussyistä ne tehdään könttäsiirtoina pankkien tilien kesken kerran vuorokaudessa.

Näin se vaan on, raha ei ole bittejä vaan se sun 15 euroasikin on rahaa.

Ilmianna
Jaa

Nordeasta esim S-pankin tilille ja toisinpäin tilisiirrot kestävät kolmatta päivää. eli jos maksun laittaa tänään, on se hyvässä lykyssä ylihuomenna perillä.

ja aivan sama laittaako aamulla vai illalla.

Ilmianna
Jaa

Suomalaisten pankkien väliset tilisiirrot menevät isoina könttäsummina illalla Suomen Pankin tai muun keskuspankin shekkitilille jossa ne tottakai kerryttävät korkoa. Suurempi hyöty yksittäiselle pankille on että osa niistä käteisvaroista voidaan ilmeisesti laskea Suomen Pankin käteisvaravaateeksi. Siis jos pihtiputaan mummo haluaa nostaa säästötilinsä tyhjäksi niin pankki voi joutua nostamaan käteistä rahaa nopeasti jostain varastosta, joka on siis keskuspankissa tallessa. Summat ovat luokkaa 100 miljoonaa isoilla pankeilla joten maksukykyä täytyy löytyä.

Nykyään kylläkään tuo rahavirran tuottama korko ei ole pankeille mikään kummoinen tulonlähde vaan jostain muualta revitään voitot. Suomalaisilla pankeilla lähes poikkeuksetta korkokatteesta eli erotuksesta joka syntyy siitä että 100x perus-Penan käyttötili (korko jotain olematon 0,25%, kiinteä) tuo rahaa sisään ja Matti Meikäläisen samoja rahoja käytännössä lainaava asuntolaina maksaakin viitekorko+marginaali hintaa. On kyse samoista rahoista, joten pankki vetää välistä. Finanssivalvonnan sivuilta löytyvät tilastot josta voitte laskea edellisvuoden tilinpäätösluvuista oman pankkinne anto/ottolainasuhteen eli joutuuko pankkisi lainaamaan vielä keskuspankiltakin noiden asunto- ja yrityslainojen pääomaa. Silloin kate on tietenkin paljon pienempi, pelkän marginaalin verran. Mitä korkeampi yleinen korkotaso, sitä isompaa katetta pankki repii.

Ilmianna
Jaa

jos 1000 suomalaista siirtää 5000€ maanantai iltana ja näkyvät vasta keskiviikkona toisella tilillä.

Onko täysin poissuljettua se että pankit tekisivät päiväkauppaa osakkeillla niillä 5 miljoonalla eurolla tiistaipäivän aikana??????

mitenköhän muualla eruopassa maksut siirtyvät samassa maassa kun maksetaan eri pankin tilille????

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Ei ole.

Ne ostaa niillä rahoilla mun Nokian osakkeita.

Ilmianna
Jaa

Höpöhöpö neiti. Mitään 5000 euroa et ole lähettänyt, kirjoitit vain 5000 euroa sen takia että näyttäisit jotenkin rikkaalta. Liikuttele ensin sellaisia 12-18,000euron summia tililläsi ja kerro vasta sitten summasi.

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Pikku hilkuista se puhuu pankin "johtajakin".

Ilmianna
Jaa

Mitenköhän yritysten välinen rahansiirto? Kusettaako asiakas vai voiko mennä yli kolme päivää rahansiirrossa? Asiakas sanoo tehneensä maksusuorituksensa sunnuntaina mutta rahaa ei näy yrityksen tilillä vieläkää (ke klo 14.00).

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Maksan laskun perjantai-iltana nordeasta osuuspankkiin. saaja näkee rahat tilillään vasta tiistaina, sillä rahat lähtee tililtä virallisesti maanantaina ja + 1pv, perillä tiistaina. Niin se vain on.

Epäilyttävissä tapauksissa olen itse pyytänyt asiakasta lähettämään kuitin maksusta sähköpostiin, helppo varmistus.

isoja tavaralähetyksiä uusille asiakkaille teemme vain ennakkomaksua vastan.

Ilmianna
Jaa

popista laitta torstaina 10aikaa illalla niitopeessa näkyyköhä millo, hankalii nää ku ei es oo netis tietoo moisesta. Rasittavaa netti sukellusta aina ku ei oo tehty iha sivuja siitä ku ihmiset haluu tietää asioita rahoistaan.

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Jos nyt yhtään ymmärsin epäselvää kysymykstäsi, niin sanoisin, että näkyy maanantaiaamuna kun siirrät yhdestä pankista toiseen torstai-iltana kello 22.

PS. Opettele kirjoittamaan.

Ilmianna
Jaa

Tuttujuttu, mutta eikö sustakin olis ok jos saisit vaikka vain 10 miljoonaa joka päivä jotka annat huomenna pois ja saat toiset 10 miljoonaa tilalle? Siinä voisi tulla houkutus tehdä noilla rahoilla jotain. Kuten pankit tekevät.

Ilmianna
Jaa

" Kuten pankit tekevät. "

ei pankit sitä rahaa mitenkään pidättele, jotta kasvaisi korkoa,

se on vain lakiin perustuen että Rahan on kuljettava aivan oikeasti paikasta paikkaa,

aivan kuin sinun lähettämän pakettisikin, ei sitä vo vain numeroita koneella siirtää.

Sitten voi tehdä rahalaitokset eri sopimuksia keskenään, mutta se erikoistoiminto maksaa,

ei sitä erikoistoimintoa, postin pikalähetystä voi käyttää kaikissa pikku summissa,

pikalähetys on käytössä pankissa ja postissa,

mutta sille on eri hinta.

Koettakaan nyt että ette aivan selvästä asiasta aina valita,

vai onko se teille selvää,

tietysti voi oman pankin perustaa ja näyttää.

Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:

No huhhuh, miten joku voi olla naiivi. Ei se raha todellakaan liiku fyysisesti vaan nimenomaan vain ja ainoastaan bitteinä tietokoneilla

Ilmianna
Jaa

Vittu että olet pösilö!

Raha on pelkkiä bittejä. Tajuatko tauno kuinka vitusti pitäisi käteistä olla olemassa että se riittäisi siihen rahaan mikä on luotu esimerkiksi koroilla? Täältä loppuisivat sekä paperikoneet että painajat.

Käteistä ei ole kuin 10% koko maailman rahasta. Tuo 10% on se pakollinen summa "kiinteää omaisuutta" mikä pitää olla jaettuna pankkiin ja automaatteihin ja jota käytetään myös pääomana turvaamassa pahaa päivää.

Siksi esimerkiksi 90 luvun laman aikaan pankeilta loppui käteisvaranto täysin kun ihmiset alkoivat nostamaan omiaan pois. Sama kohtalo oli viime vuonna Kreikassa kun kansalaiset halusivat omansa pois pankeilta.

Ilmianna
Jaa

Ajatelkaa miten huonosti valtioilla menisi ellei pankeilla olisi miljardisummaa nousemassa yöllä korkoa. vituttaa se tavallista asiakasta mutta herrojen kädestä sinä muutenkin syöt. Illuminati ja nwo pitää teistäkin huolen.

Ilmianna
Jaa

Nopeeta on joo - itse hain avioeron perusteella takaisin selekta eläkevakuutuksen säästöjä. Jonotin paperit ihan konttoriin ja kerrottiin, että reilu viikko menee. Reilun viikon päästä tuli aasipostilla kirje, jossa pyydettiin sivuverokorttia. Miksi virkailija ei tästä tiennyt tai miksi asiaa ei voinut hoitaa puhelimella? Vajaan kahden viikon päästäkään ei rahoja alkanut kuulua, joten varasin konttoriin ajan - se kun on ainut keino saada väliaikatietoja. Kas kummaa - koko hakemus oli hävinnyt. Sen jälkeen rahat tuli nopeasti.

Ex-miehelläni sen sijaan on mennyt nyt neljä viikkoa. En ihmettele, jos YT-neuvottelut ovat tarpeen.

Toki tämä ei haittaisi, jos heti sanottaisiin, että kestää.

Ilmianna
Jaa

Mikä on nykyään Sampo->Nordea viive. Maksoin tänään klo 16.02 joten olisiko jo huomenna Nordean tilillä?

Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:

Itse tehnyt kymmeniä Sampo->Nordea siirtoja viimeisen 3 vuoden aikana. Aina on seuraavana arkipäivänä perillä ollut. Yleensä jo kolmen jälkeen aamuyöllä.

Ilmianna
Jaa

Berger kirjoitti:

Itse tehnyt kymmeniä Sampo->Nordea siirtoja viimeisen 3 vuoden aikana. Aina on seuraavana arkipäivänä perillä ollut. Yleensä jo kolmen jälkeen aamuyöllä.

Show more

Pieni korjaus edelliseen. Siis kunhan on ennen Ilta 18.00 laittanut siirron menemään. Myöhään maksetut kirjautuvat vasta seuraavana päivänä.

Ilmianna
Jaa

Lopetetaan tilit nordeasta, koska hautovat meidän rahoja.

Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:

Outoa tässä on että raha kyllä lähtee rivakasti heti tililtä mutta voisiko joku pankin asiakaspalvelija kertoa mihin raha jää seilailemaan päiviksi.Rahahan on siirtäjän omaisuutta kunnes toisin todistetaan.Ei nykytekniikalla pitäisi olla mahdotonta siirtää rahaa muutamassa minuutissa pankista toiseen.Luulisi vastaanottavan pankinkin suorastaan imevän rahaa pankkinsa tileille eikä yrittäisi jarruttaa siirtoa?Missä eurot luuraa?

Ilmianna
Jaa

Missä eurot luuraa? kirjoitti:

hei! Kuinka nopeasti säästöpankista-sampoon kestää siirto eilen illalla 18 jälkeen lähti rahat ke ilta meneekö perjantaihin

Ilmianna
Jaa

Missä eurot luuraa? kirjoitti:

Outoa tässä on että raha kyllä lähtee rivakasti heti tililtä mutta voisiko joku pankin asiakaspalvelija kertoa mihin raha jää seilailemaan päiviksi.Rahahan on siirtäjän omaisuutta kunnes toisin todistetaan.Ei nykytekniikalla pitäisi olla mahdotonta siirtää rahaa muutamassa minuutissa pankista toiseen.Luulisi vastaanottavan pankinkin suorastaan imevän rahaa pankkinsa tileille eikä yrittäisi jarruttaa siirtoa?Missä eurot luuraa?

Show more

Ei se mene noin. Rahan siirrossa pankista toiseen pitää siirtää muutakin kuin bittejä. Pitää siirtää katetta eli oikeaa rahaa. Sinun tililtäsi lähtee raha, se menee sinun pankkiryhmäsi tilille Suomen pankkiin (keskuspankkiin). Kerran vuorokaudessa (yöllä) keskuspankissa siirretään rahaa mm. sinun pankkiryhmäsi tililtä vastaanottajan pankin tilille, joka on siinä samassa keskuspankissa Sieltä se sitten siirtyy vastaanottajan tilille.

Tilisiirtoja ei tehdä kuin massa-ajoina kerran vuorokaudessa, kulujen säästämiseksi Jos haluaa nopeampaa rahansiirtoa pankkiryhmästä toiseen, pitää käyttää pikasiirtoa. Se maksaa sitten enemmän, mutta on nopeaa.

Tilisiirron voi tehdä pari päivää aikaiseemmin. Aina jos haluaa jotain hetikohta, niin veloitus voi olla isompi. Joka asiassa.

Ilmianna
Jaa

Tuo Nordean verkkopankki on suuri susi jo syntyessään.Mutta koin juuri maailmanennätyksen rikkoutuneen rahansiirron hitaudessa.Lähetin auton vanteet Matkahuollossa Ylivieskasta Somerolle.Odottelin rauhassa bussiennakkoa tulevaksi.Arvelin että minimi lienee 2 päivää ja todennäköisesti menee 3 päivää.

Odottelin kolmannenkin päivän mutta viidentenä päivänä aloin metsästämään rahojani.

Olihan papereissa ainoastaan minun tilinumeroni ja summa selkeästi esillä.

Matkahuollon asiakaspalvelu täysin pokkana ilmoitti että "normaali" rahojen siirtoaika on 8-14 päivää.Sanoin että ei kuuule nyt ei oo vielä aprillipäivä että miten se nyt oikeesti on?8-14 päivää....siinä ajassa olisin ehtinyt viedä vanteet polkupyörällä ja tulla rahat taskussa kotiin ja bussisiirtoja edestakaisin toistakymmentä!

Kuinka tällainen voi olla laikipykälien mukaan sallittua???

Jos tämä tällainen asiamiestoiminta laajenee olemme suurissa ongelmissa.

Ilmianna
Jaa

KERTOKAA JOKU IHANA KUINKA KAUAN KESTÄÄ AKTIASTA-OP:N TILILLE ETTÄ TULEE RAHAT?

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

No kun noin nätisti kysyit. ;(

1-100 päivää.

Ilmianna
Jaa

S-pankista ja s-pankkiin siirti kestää kaksi viikkoa.

Onko toisilla pankeilla nopeampaa?

Ilmianna
Jaa

Pankin taitavat pitää tuoto tilisiirtojen korkotuottohyötyä ikimuistoisena nautinto-oikeutena niillä ajoilta kun kaikki hoidettiin manuaalisesti. Tekniikalla sitä on turha tänään puolustella. Asiakkaathan ovat jo kauan sitten tottuneet antamaan kaikki rahansa ilmaiseksi pankeille, kun saavat mitättömän pienet korot ja nekin maksetaan aikaisempien päiväkorkojen sijasta kuukauden alimmalle saldolle. Moni eläkeläinen ja pienituloinen ei saa pienistä säästöistään mitään hyvitystä. Nyt kun korot ovat alhaalla pankit tietenkin ovat nostaneet marginaalejaan, jotta asiakkaat eivät saisi vastaavaa hyötyä alentuneesta korkotilanteesta. Palvelut korvattiin automaateilla, jotka olivat aluksi ilmaisia, mut nyt kaikesta toiminnassa on palvelumaksut. Kannattaa kuulemma laittaa pankkiin paljon rahaa ja ottaa paljon lainaa jotta saa bonuksia, niillä voi kuulemma maksaa sitten noita palvelumaksuja...

Maksulapalvelulaissa on määritetty tilisiirtojen pelisäännöt 5 luku

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20100290

Ilmianna
Jaa

Torstai iltana kaveri siirsi mulle rahaa nordeasta osuuspankkiin. ei ollut pe tillillä.nyt siis odotan maanantaihin joka on seuraava pankkipäivä. Really? :D

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Jos "kaveri" tosissaan siirsi, niin luultavasti on maanantaina/tiistaina sun tilillä.

Yleensä "kaverit" "siirtelevät" juuri tuolla lailla.

Ilmianna
Jaa

Tiistaina aamulla siirretty S-Pankista Säästöpankkiin rahaa. Ei näy vieläkään tilillä. Lisäksi tiistains tehdyt ostokset ruokakaupassa ei näy vieläkään tilitapahtumissa. Voiko tämä olla oikeasti mahdollista???

Ilmianna
Jaa

no mistä ne halvat lainat tulee.pankit makuutta rahaa100 miljarteja koko ajan omilla tileillään .jos rahan siirto loppuis olis pankit hätää kärsimässä.

Ilmianna
Jaa

Ai teit tilisiirron sampo PANKIN tilille.

Hyvä että kerroit että nimenomaan PANKIN tilille laitoit sen, etkä esim Sampon tulitikkurasiaan

Miksi kirjoittaa turhaa paskaa?

Ilmianna
Jaa
16 VASTAUSTA:

Mutta nimihän on Sampo Pankki eikä Sampo. Ainakin vielä vähän aikaa.

Ilmianna
Jaa

3+6 kirjoitti:

Mutta nimihän on Sampo Pankki eikä Sampo. Ainakin vielä vähän aikaa.

Show more

Eli haluat todellakin kertoa että teit tilisiirron sampo PANKKIIN etkä esim sinne Sampon tulitikkurasiaan?

Pitäisikö minunkin aina kertoa, että olen maksanut laskuja osuuspankin pankkiin?

Ilmianna
Jaa

87k kirjoitti:

Eli haluat todellakin kertoa että teit tilisiirron sampo PANKKIIN etkä esim sinne Sampon tulitikkurasiaan?

Pitäisikö minunkin aina kertoa, että olen maksanut laskuja osuuspankin pankkiin?

Show more

Maksoit laskuja osuuteen etkä osuusPANKKIIN?

Ilmianna
Jaa

3+6 kirjoitti:

Maksoit laskuja osuuteen etkä osuusPANKKIIN?

Show more

Ei, vaan se nimi on OsuusPANKKI, ei Osuus

Samaten menen LIDLIIIN en LIDL-KAUPPAAN

Eikös olekin uskomatonta että jonkun pankin nimessä voi olla sana pankki (osuuspankki)

Eli sun mielestä pitäisi varmaan sanoa "siirsin rahaa osuuspankin pankkiin"

Joo mutta Sampon virallinen nimi on Sampo Pankki. Minulla siis voi olla tili "Sampo Pankissa". En ole koskaan esittänyt, että pitäisi sanoa "siirsin rahaa Sampo Pankin pankkiin".

Ei ei ei, sen firman nimi on Sampo

Pitäisikö minun sanoa mielstäsi "siirsin rahaa osuuspankin pankkiin?"

Ilmianna
Jaa

87k kirjoitti:

Ei ei ei, sen firman nimi on Sampo

Pitäisikö minun sanoa mielstäsi "siirsin rahaa osuuspankin pankkiin?"

Show more

Mielestäni oikeita muotoja ovat "siirsin rahaa Sampo Pankkiin" ja "siirsin rahaa osuuspankkiin".

Ilmianna
Jaa

3+6 kirjoitti:

Mielestäni oikeita muotoja ovat "siirsin rahaa Sampo Pankkiin" ja "siirsin rahaa osuuspankkiin".

Show more

Ei vaan "siirsin rahoja sampoon" tai "siirsin rahoja osuuspankkiin" väärin on sanoa "siirsin rahoja sampo pankkiin" tai "siirsin rahoja osuuspankki pankkiin"

Ilmianna
Jaa

87k kirjoitti:

Ei vaan "siirsin rahoja sampoon" tai "siirsin rahoja osuuspankkiin" väärin on sanoa "siirsin rahoja sampo pankkiin" tai "siirsin rahoja osuuspankki pankkiin"

Show more

Tännekö aiot siirtää rahaa? Ei ole pankki:

http://www.sampo.com/fi/

Tuossa pankki:

http://www.sampopankki.fi/fi-fi/Pages/default.aspx

Ilmianna
Jaa

87k kirjoitti:

Ei vaan "siirsin rahoja sampoon" tai "siirsin rahoja osuuspankkiin" väärin on sanoa "siirsin rahoja sampo pankkiin" tai "siirsin rahoja osuuspankki pankkiin"

Show more

Arvoisa 87k. Toivottavasti et ole ammatiltasi äidinkielen opettaja. Sääliksi kävisi oppilaitasi.

Ilmianna
Jaa

Opmsa kirjoitti:

Tännekö aiot siirtää rahaa? Ei ole pankki:

http://www.sampo.com/fi/

Tuossa pankki:

http://www.sampopankki.fi/fi-fi/Pages/default.aspx

Show more

Sampo on pankki itsessään, on aika tyhmää sanoa "siirrän rahaa sampo pankkiin" yhtä tyhmään olisi sanoa "siirrään rahaa osuuspankki pankkiin"

On myös tyhmää sanoa "menen lidl kauppaan" koska lidl ei ole mikää kuin kauppa samaten kuin sampo ei ole muu kuin pankki, ja osuuspankkikin on pelkkä pankki

Sampo on muutakin kuin pankki. Wikipedian mukaan Sampo tarkoittaa seuraavia asioita:

– Sampo, Kalevalassa esiintyvä maaginen esine

– Sampo, esihistoriallinen lonkerojalkaisiin (Brachiopoda) kuuluva suku, joka on saanut nimensä Suomen kansalliseepoksesta

– Sampo, miehen etunimi

– Sampo, Saarijärvellä ilmestyvä paikallislehti

– Jäänmurtaja Sampo (1892), suomalainen jäänmurtaja 1892–1961

– Jäänmurtaja Sampo, suomalainen jäänmurtaja, nykyisin nähtävyytenä Ajoksen satamassa Kemissä

– Sampo-konekivääri, Aimo Lahden suunnittelema kevyt konekivääri

– Sampo-konserni, henki- ja vahinkovakuutusta harjoittava finanssikonserni

– Sampo Pankki, Suomessa toimiva, nykyisin tanskalaisomistuksessa oleva pankki

– Nukketeatteri Sampo, helsinkiläinen nukketeatteri

– Pielaveden Sampo, on suomalainen lentopallojoukkue

– partiossa vartio-osaston johtaja

– Kino Sampo, elokuvateatteri Riihimäellä

– Sampo, suomalais-neuvostoliittolainen yhteistyöelokuva vuodelta 1959

– Muikkuravintola Sampo, kuopiolainen muikkuravintola, valittu Suomen Paras muikkuravintola-tittelin saajaksi

– 2091 Sampo, Yrjö Väisälän löytämä asteroidi

– Sampo-Rosenlew, teollisuusyritys

Ei ole siis paha sanoa Sampo Pankki, varsinkin kun se sattuu olemaan pankin virallinen nimi!

Samaten Anttila voi meinata melko montaa asiaa, ties kuinka monta Anttilaa on suomessa sukunimenä

Mutta jos sanon "Noniin, nyt lähden anttilaan ruokostoksille" niin kaikki tajuaa mitä asia meinaa, eikä kuule että menen esim raisiossa asivan Birgit anttilan luokse ostoksille

Sanoit aikaisemmin "lidl ei ole mikää kuin kauppa samaten kuin sampo ei ole muu kuin pankki".

Ilmianna
Jaa

87k kirjoitti:

Samaten Anttila voi meinata melko montaa asiaa, ties kuinka monta Anttilaa on suomessa sukunimenä

Mutta jos sanon "Noniin, nyt lähden anttilaan ruokostoksille" niin kaikki tajuaa mitä asia meinaa, eikä kuule että menen esim raisiossa asivan Birgit anttilan luokse ostoksille

Show more

Äläs nyt, kerran olin töissä eräässä isossa Turkulaisessa lähettifirassa (Red Line) ja piti hakea Rauhankadulla asuvalle mummolle Anttilaan tilattu taulutelevisio

No minä menin raisioon Birgit Anttilan oven taakse, ja siellä ei ollut ketään, no huomasin että olohuoneessa oli lg:n 42" taulutelkkari

No ajattelin "se sen on oltava" ja heitin sen pakun takalaatikkoon, ja vein Rauhankadulle.

Nyt on sitten tulossa tuomio varakudesta, kotirauahn häirinnästä jne.

Eikä tarvitse mennä Red Lineenkään enää ajamaan.

Kuinkakohan moni on mennyt Birgit Anttilan luo joskus vahingossa kun on pyydetty käymään Anttilassa

Ilmianna
Jaa

Utelias poik kirjoitti:

Totta.

Lisäksi Birgitillä on siksi todella paljon elektroniikkaa, koska posti lähettää Anttilalle osoitetetut palautukset lähes aina vahingossa Birgitille, ja hän pitää ne sitten itsellään tietenkin....

Eli parasta puhua tästä lähtien Antti Tavararalosta (Virttaalla on myös sen niminen ruokakauppa kuin Anttila)

Ilmianna
Jaa

Meikä teki pe-iltana siirron S-pankista sampon tilille. Toivon totisesti että ne rovot näkyy sampossa huomenna maanantaina, koska nyt tilillä on 3,2 euroa ja ruoka loppuu kohta kaapista.... Autossakin tankki tyhjä eli AAAAAAARGH jos täytyy odottaa viel tiistaihin :(

oiskin joku kaveri joka vähä siirtelis mullekki :D

Ilmianna
Jaa

Ei näkyneet noi viime viikon tiistaina lähetetyt rahat S-Pankista Säästöpankkiin vielä perjantainakaan Säästöpankin tilillä. Pankin asiakaspalveluun asiasta ilmoitettuani perjantaina niin lupasivat selvittää asiaa (viesti heiltä minulle tuli perjantaina klo 16 aikoihin). Tänään maanantaina aamuyöstä tilitapahtumiin olivat ilmestyneet viime viikon tiistaina tehdet ruokakaupan ostokset, mutta tilisiirtoa ei edelleenkään näy missään. Nyt on lähtetty lauanaina Nordean tililtä samalle Säästöpankin tilille rahaa.......milloinkohan sen pitäisi sitten näkyä tilillä?

Ilmianna
Jaa

Voi jumalauta sentään mitä paskaa

Sampo (se vakuutusyhtiö) ja SampoPankki (Se pankki) ei liity mitenkään, ei siis tippaakaan toisiinsa, joten on ihan ok sanoa SampiPankki

Ilmianna
Jaa

Ei v i t t u 87k ootko tosissas? Ärsyttääkö sua noin paljon jos joku suomi24 keskestelussa kutsuu sampo pankkia sun mielestä väärällä nimellä (joka sattuu kaikenlisäks olemaan oikeasti pankin virallinen nimi), ja kaikki silti ymmärtää mitä pankkia tarkoitetaan? Voi jeesus..

Huomaan, että koit tässä asiassa kauheaa vääryyttä, mutta eikö joskus kannattaisi pitää vaan turpa kiinni? Varsinkin kun asia ei liity mitenkään viestiketjun aiheeseen :')

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Sun logiikalla idiootti pitäisi varmaan puhua myös esim osuuspankki pankista tai merita pankista eikö vai?

Ja kyllä se vittu liittyy keskusteluun että täällä on noita somaleja joille suomin kiealia on vaikea kielia.

tietenkin jos ei osaa taivuttaa sanaa "sampo" niin voi perään lisätä sanan "pankki" koska sanan "pankki" osaa taivuttaa myös ählämit, mutta sanaa Sampo ei välttämättä

Ilmianna
Jaa

Sampo Pankki, talouttasi ajatellen.

www.sampopankki.fi

Verkkopankki, asuntolaina, kortit ja tilit kätevästi Sampo Pankista. Tervetuloa tutustumaan omaan Talouteesi ja Asuntolainaan, joka ei jätä talouttasi pulaan.

87k muuta suomesta, emme kaipaa sinunlasiasi ihmisiä. Siirsin juuri rahani Sampo Pankin tilille, Sampo Pankkiin, Sampoon tai vaikka Sampo Pankin Pankkiin. GFOUT.

Ilmianna
Jaa

Koska silloin pankit saavat "ilmaista rahaa"

Voisi verrata tätä siihen, että jos kuapssa on purkki josta saa ottaa senttejä jos puuttuu pikkurahaa

Jos ottaa 5c päivässä, se ei tunnu missään

Mutta kun pankki "ottaa" tuon 5c semmonen 20.000 kertaa päivässä niin se tekeeki jo 1000€ päivässä "ilmaista rahaa" joka ei ole tosiaan käytännössä pois keneltäkään

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

eiks se just käytännössä ole jokaiselta pois, elikkäs mitä enemmän rahaa luodaan sitä heikommaksi rahan arvo menee, ikäänkuin varastetaan jokaiselta venyttämällä kokonais summaa, mutta totta puhut, meitä ja rahaa on niin hyvät määrät että eihän se tunnu nyt ja tässä missään, mutta jonain kauniina päivänä lapsen, lapsen, lapsen lapsesi ei saa edes niken lenkkareita ostettua muualta kun kirpparilta, ilman perusduunaria parempaa palkka tasoa.

Ilmianna
Jaa

Tiistaina 13,00 tehty tilisiisto op:sta nordeaan eikä tänäänkään näkynyt tilillä??? Voiko summan suuruus vaikuttaa että suurempi summa niin kestää kauemmin??

Tuo 3 arkipäiväähän jo käytännössä kulunut, mitä siis nyt?

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

No ei se näy kun ei sitä siirtoa ole tehty!

Ilmianna
Jaa

MITEN te ihmiset (suurin osa kuitenkin jotain +40) voitte olla näin S**tanan lapsellisia vänkääjiä? Oikeasti... Noin kolme miljoonaa kommenttia aikaisemmin tässäkin threadissa oli vielä jotain järkeä kunnes te tenavat halusitte alkaa väittelemään että onko sillä jotain vi**n väliä sanoiko joku osuus ja joku toinen osuuspankki. HE*VETTI!!!!!!

Parhain terveisin,

T**pak** itsenne.

Ainakin 87k..

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

obvious troll is obvious...

t: interwebs

Ilmianna
Jaa

Sampo on vakuutusyhtiö (omistajana mm. Björn Wahlroos, Sampo on Nordean suurimpia omistajia) ja Sampo Pankki on pankki (Omistaja Danske Bank)

Ilmianna
Jaa

Nyt eletään vuotta 2012, ikä mikään ole muuttunut. Pankit käyttää kovin hidasta valoa. ;)

Ilmianna
Jaa

Nordeasta Deutsche Bank´n Espanjan konttorin tilille.

Espanjasta tuli siirtoa seuraavalle päivälle päivätty, kirjallinen vahvistus siirrosta.

Käytämme D-B:a vain suoraveloitustilinä eikä minulla ole sen pankkitunnuksia.

Ilmianna
Jaa

Osuuspankista siirtyy pirun nopeasti Nordeaan.

Parhaimmillaan näin: illalla siirretty noin kello 19.00 osuuspankista nordeaan. Seuraavana aamuna ollu jo kello 06.00 nordean tilillä nostettavissa.

(siis arkena).

Ilmianna
Jaa

Nordeasta tehty siirto viime viikolla olikohan ke, ei näy vieläkään S-pankin tilillä. Mennyt vasta melkein viikko kiitos pyhien jne.

Paha juttu, kun tarvis huomenna olla rahat tilillä...

Ilmianna
Jaa

Mulla on nordeassa ja paikallisosuuspankissa tilit.

Nordeasta siirrot toiseen pankkiin kestää mulla aina kaksi vuorokautta,kun taas oopeesta siirrot toisten pankkien tileille menee vuorokaudessa.

Säästäpankin ja paikallisosuuspankin siirrot keskenään näkyvät heti,kun taas osuuspankin siirrot paikallisoopeehen vuorokauden.

Tänään tehtiin mun paikallisosuuspankin tilille siirto entisestä sampo pankista (mikä danske banks nykyään) ja ihmettelen sitten että koska mahtaa näkyä tämä raha koska tänään on vielä sunnuntai--

oon aina ihmetellyt tuota nordean hitautta näissä siirroissa vieraaseen pankkiin-

Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:

Nordea on tosiaan todettu ihan mielettömän hitaaksi. Raha ei sieltä "halua" lähteä, vaan hautovat sitä 24 tuntia, ennen kuin päästävät sen eteenpäin.

Ilmianna
Jaa

Kyllä on Nordea on SEPA-maksuissa yhtä nopea kuin muutkin pankit. Olette vain maksaneet verkkopankissa niin myöhään, että maksu ei ole ehtinyt sen päivän käsittelyyn. Jos tänään normaalina pankkipäivänä maksatte, niin se on seuraavana pankkipäivänä vastaanottajan tilillä koko Euroopassa, Näin sanoo lakikin.

Ilmianna
Jaa

No nyt on ollut todella hidasta maksujen siirtyminen, missä ihmeessä ne rahat kuppaa välillä. Danskebankista Nordeaan 5 päivää ihan järkeään tänä vuonna. Danskebankissa kun maksaa oman luottotilin laskun, niin näkyy luottotilillä vasta seuraavana päivänä. Kysyin että missä ne rahat seilaa sen vuorokauden, mutta vastaus oli lievästi sanoen kiertelevä.

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Vittu että työ jaksatta nillittää!

Ilmianna
Jaa

Eikös tuo toimi niin, että jokaisella pankilla on jokaista toista pankkia varten joku ohjaustili tai sitten vaihtoehtoisesti jopa tilit niille pankeille, ja joka päivä tapahtuvat maksutapahtumat ohjataan sen pankin hallussa olevalle swappitilille josta se ohjataan sitten seuraavana päivänä sinne oikealle pankille ja oikealle saajalle.

Jos vastaanottajan tili on samassa pankissa kuin maksaja, niin se suoritus menee heti läpi, ja yrityksien kohdalla taas jos tilejä on useampi, niin automaattisesti annetaan maksajalle suositus, että raha ohjataan asiakkaan oman pankin vastaanottajatilille - maksun nopeuttamiseksi.

Ilmianna
Jaa

ETKÖ SINÄ TIENNYT, ETTÄ PANKKI PITÄÄ RAHOJA ULKOMAILLA KORKEALLA PÄIVÄ KOROLLA.. TIETOKONEELLA KUN SIIRTÄÄ NIIN EIHÄN SIIRROSSA MENE KUIN 1 MILLI SEKUNTTI.

Minun mielestä ei ole muuta selitystä sille kun rahat ei heti näy toisella tilillä.Ne on ulkomailla KORKEA KORKOISELLA TILILLÄ 2vrk. Olisikin kiinnostavaa saada tavata pankkihenkilökuntaa joka asiasta tietää ja joka uskaltaa raottaa pankkisalaisuuden verhoa . Vai onkohan tässäkin ns.Salaliitosta kysymys. Eihän pakkihenkilökunnan tarvitse niitä käsitellä Tietokonehan sen siirron hoitaa. Miksi kaikki tässä Maailmassa pitää olla niin vaikeaa ja kieroa. Sanoisivat kerrankin Totuuden tässäkin asiassa. . Suoraa toimintaa ja avoimmuutta pitäisi olla ja mikäs tässäkin asiassa mättää kun kerran on kysymys vain pankkisiirrosta? Ei ole mistään Valtion salaisuuksista kyse.

Ilmianna
Jaa

Ei tässä mikään salaisuus ole. Normaali käytäntö millä pankki tekee rahaa? Pankkihan aina jatkojalostaa muitten rahoja mitä sinne tungetaan.

Ilmianna
Jaa

pittääkö aina laittaa se IBAN tiliunumero ku siirtää rahoja... rahat siirretty pe iltana 18 jälkeen.. nordeasta osuuspankiin.. en laittanut sitä iban tilinumeroa..... koska rahat tullee vaan tulleeko koskaan....

Ilmianna
Jaa

KERTOKAA LÄHTEEKÖ RAHA SUNNUNTAINA OSUUSPANKIN SIVULTA OMASÄÄSTÖPANKKIIN JA LIIKKUUKO RAHA EDES SUNNUNTAINA JA KOSKA SEN RAHAN PITÄIS OLLA PERILLÄ SIIRSIN EILEN KAVERIN TILILLE 120E KELLO 14:30 ja kaveri sanoi että ei oo tullut raha niin käsitteleekö osuuspankissa vasta tänään sen rahan ja koska sen pitäis näkyä toisen tilillä

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Sunnuntaina päivällä netissä tehdyt siirrot käsitellään vasta maanantaina. Tiistaina rahan pitäisi olla jo lainkin mukaan maksun saajalla kaikkialla EU-alueella.

Ilmianna
Jaa

Lisätään tähän että verotilitlä firman tilille maksetut palautukset tuntuu katoavan viikoksi.

Ilmianna
Jaa
0 VASTAUS:

Viesti on poistettu sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Mene itse pankkiin ja nosta ne rahasi ja kiikuta toiseen pankkiin. Varo ettei sinua ryöstetä matkalla..

Ilmianna
Jaa

Maksoin epähuomiossa iPadilla vakuutusmaksun (100€) pikasiirtona danskebankissa. Rokottivat siitä 15 euroa!!!! Olisi mielenkiintoista tietää mihin tuo summa perustuu, mikä siinä maksaa??? Pikasiirtonäppäin ja normaali maksunäppäin ihan vierekkäin. iPadilla muutenkin tulee "huteja"näppäppäiltyä niin helposti. Parannusehdotus sivun suunnittelijoille olisi aiheellinen!

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Ei tuo ole huonoa suunnittelua.

Pankki kato tienaa tolleen vähän enemmän. ;)

Pikasiirrossa maksaa se, että se tehdään välittömästi ja se vaatii erilaiset järjestelmät kuin niinsanottu normaali siirto.

Eli siinä on eräänlaiset "suorat putket" pankista A >> pankkiin B.

Ja kaikki tuo moneen kertaan, esimerkiksi:

- Nordea > Osuuspankki

- Nordea > Danske Bandk

- Nordea > Säästöpankki

- Nordea > Paikallisosuuspankki

....jne...jne...

Ns Normaali-siirto kun kiertää EKP kautta.

Ilmianna
Jaa

Ruotsista tulevan eläkkeen pankki pitää itsellään koko päivän...Homma muuttui muutama vuosi takaperin, eläke ruotsista tuleva pitää maksaa samana päivänä..Alkuun näin kävi, sitten alkoi hidastelu , kerta toisensa jälkeen eläke myöhentyi ja nyt se napsahtaa tilille samana päivänä mutta vasta illalla...Kummaa touhua pankeilta..Olisipa kyse toisin päin :(((

Ilmianna
Jaa

Tässä juuri odottelen kaverilta maksua, joka on tehty Osuuspankin nettipankissa, viime viikon keskiviikkoiltana.

Nyt eletään jo seuraavan viikon keskiviikkoa, eikä rahoja kuulu.

Ja kyllä, viisaimmille tiedoksi, tilinumerot on tarkastettu moneen kertaan ja pankissakin käyty henk.koht.

Kädet vain nousivat ilmaan selittelyn merkiksi.

\_(o,o)_/

Ilmianna
Jaa

2014 vuotta ristus perkeleen sama meno pankeissa jatkuu. Ennen pääsiäistä torstaina aamulla ennen 9.oo säästöpankista tehty tilisiirto ei näy vielä nyt tiistai iltana klo 20.53 op:n tilillä.

Pankki siis pelaa minun 120 eurolla 5 vrk kasinopeliä ja kerää itselleen korot kun taas minun rahat ovat ikäänkuin leijumassa jossain omituisessa olomuodosssa "ei kenenkään"maalla.

Onkohan muuten kukaan valittanut ja hakenut oikasua tähän pankkien harjoittamaan mielivaltaan jonka mukaan he van suvereenisti ilmoittavat aina,että 2 pankkipäivää menee ennekuin maksut näkyy tilillä.

Kakkakikkare soikoon....kyllä vuonna 2014 pitäis rahankin liikkua pankista toiseen reaaliajassa kun kerran kaikki muutkin toiminnot netissä toimii lähes poikkeuksetta realiajassa.

Jesus perskele ku sapettaa kun ei tiedä missä mun rahat on tämänkin pääsiäisen oikein seikkailleet

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Oliko sulla varmasti tilinumero oikein? ;)

Ilmianna
Jaa

esimerkiksi kopioitu nordean sivuilta

Verkkopankissa ja maksuautomaatilla Nordeassa olevien tilien välillä tehdyssä tilisiirrossa varat siirtyvät lähettäjän ja vastaanottajan välillä välittömästi. Nordea välittää tilisiirron/maksun toiseen kotimaiseen tai eurooppalaiseen pankkiin seuraavaksi pankkipäiväksi.

Huomaathan, että maksuja muihin pankkeihin välitetään vain pankkipäivisin. Maksu ehtii samalle päivälle, jos teet sen verkkopankilla ennen kello 19.30.

Viikonloppuna tai arkipyhänä maksu muihin pankkeihin välitetään eteenpäin vasta seuraavana pankkipäivänä. Nordean Suomen tiliasiakkaiden tilien välillä tilisiirtoja kirjataan myös viikonloppuisin ja arkipyhinä.

Ilmianna
Jaa

EBA Clearingin ylläpitämän STEP2-järjestelmän ansiosta tilisiirrot ovat perillä jo seuraavana pankkipäivänä.

Ilmianna
Jaa

Palkat duunarille siiretään (viedään) keskiviikkona ja tili eri pankeissa seuravana perjantaina. Tilinauha torstaina.Näin toimii yrittäjä joka välittää alaisistaan Tullut koettua muutaman kerran. Vakiitununut palkanmaksu perjantaina jotta suurin osa olisi vielä duunissa eikä tekemässä jotain muuta jos maksu olisi tilillä jo torstaina.

Ilmianna
Jaa

Miten säästöpankin tilisiirto voi kestää Osuuspankkiin 3 vrk:ta? Mitä laki sanoo asiasta? Mihin kyseisestä asiasta voi tehdä valituksen? En enää ikinä myy sellaiselle henkilölle mitään, jolla on tili säästöpankissa.

Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:

Riippuu vähän siitä, mihin aikaan vuorokaudesta lasku on maksettu?

www.finlex.fi

Maksupalvelulaki (30.4.2010/290) 2.Luku 12§ 1.momentin kohta 4:

"4) tieto ajankohdasta, jona maksutoimeksianto katsotaan vastaanotetuksi, sekä tieto maksajan palveluntarjoajan mahdollisesti asettamasta aikarajasta, jonka jälkeen vastaanotettu maksutoimeksianto katsotaan vastaanotetuksi seuraavana työpäivänä;"

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tilisiirto

Ilmianna
Jaa

Dr Law kirjoitti:

Ja täs viel siul sun rakkaan ossuispankin siirtoaikataulut:

https://www.op.fi/op/henkiloasiakkaat/opastus/sivukartta?id=51212

Suomen sisäisetkin siirrrot on nykyysin nuita SEPA-maksuja.

Muilla pankeilla kellonaijjat voi vähän vaihella.

Ilmianna
Jaa

Tämä keskustelu on suljettu

Voit yhä lukea viestiketjua, tykätä kommenteista ja ilmiantaa asiattomuuksia. Halutessasi voit aloittaa uuden keskustelun samasta aiheesta.

Aloita uusi keskustelu