opiskelemaan yhdysvaltoihin

lifeistooshorttobeanyone

Eli haaveeni on mennä opiskelemaan ulkomaille ja asua siellä, mutta mikä on se ''ikäraja'' ulkomailla opiskeluun? Ja haaveeni olisi näyttelijän ura. Joten mitä pitäisi opiskella lukion jälkeen vai pääsisinkö jo lukion jälkeen ulkomaille opiskelemaan? ja mitä se opiskelu olisi kun näyttelijeksi haluaisin? olen kuullut että on joitain näyttelijäkouluja, pitäisikö aloittaa sieltä? entä sen jälkeen? jonnekkin teatterille näyttämään taitonsa? kuinka helposti sinne "näyttelijäkouluun" pääsee sillä sinne ei varmaankaan kuka vaan pääse. pitääkö olla amerikkalainen jos haen johonkin kouluun? aloitan lukion vasta kolmen vuoden päästä, olen 14 vuotias. tiedän että näyttelijän ura on oikeasti rankkaa, eikä se ala niin että pääsee heti isoihin kunnon elokuviin. alussa ei välttämättä pääse ollenkaan mihinkään, ja kun pääsee niin johonkin pieniin surkeisiin. joten ei tarvitse paasata siitä että kuinka rankkaa se on ja että ei kannata. uskon ja tiedän ettei se ole helppoa fyysisesti sekä henkisesti. eli haluaisin kaksoiskansallisuuden kun ikää riittää ja sitten mennä ulkomaille "opiskelemaan näyttelijäksi". joo tiedän ettei näyttelijäksi opetella vaan se on taito jota voi kehittää kuten menemällä näyttelijäkouluun. joten niin, millon miten missä mitä? (:

86

12532

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ulkomailla opiskellut

      Ulkomailla opiskeluun ei periaatteessa ole ikärajoja, eli voit lähteä heti lukion jälkeen. Olisi hyvä kuitenkin olla vähintään 18-v., eli täysi-ikäinen.

      Et tarvitse kaksoiskansalaisuutta ulkomailla opiskeluun, edes USA:ssa, USA:ssa on paljon ulkomaalaisia opiskelijoita. USA:ssa opiskelua varten on olemassa opiskelijaviisumeita, joka myönnetään siinä vaiheessa, kun olet saanut opiskelupaikan ja esittänyt todistukset siitä, että sinulla on tarpeeksi rahaa opiskella USA:ssa.

      Käy ensin lukio ja hanki jostain paljon rahaa, jotta saat lukukausimaksut katettua. Tarvitset nimittäin todistuksen rahavaroista ennen kuin sinulle voidaan myöntää opiskelupaikka USA:ssa. Kelan myöntämä opintotuki ei nimittäin yksin riitä USA:n lukukausimaksuihin.

      • Drama School

        Pitaa olla nelivuotinen alempi yliopistotutkinto suoritettuna ennenkuin sinne voi hakea. Lukuvuosi asumisineen maksaa n. $43000.
        Oletan etta puhut natiivitason englantia.

    • mistä näitä sikiää

      Hautaa haaveesi, et todellakaan pärjää vertailussa usan omille näyttelijän aluille. Et varmast puhu englantia _sujuvasti_ Suomalaisissa kouluissa englannin numero on vain mustetta paperilla. Sinulla ei riitä ulkonäkö, koska jenkkien mimmit on plastiikkakirurgien rakentamia eli laita se 100 000 - 200 000 kiinni lärviis niin sulla on samat mahdollisuudet ulkonäön kannalta. Siellä kilpailu on niin kovaa noista rooleista, että ei sulla ole oikeen resursseja kilpailla, koska kaikki järkätään suhteilla. LOL @ 14 pissis

      • Ulkomailla opiskellut

        Voihan siellä USA:ssa kuitenkin _opiskella_,vaikkei olisikaan plastiikkakirurgin muovaamaa lärviä ja oppia samalla sujuvaa englantia. Eivätkä ihan kaikki ole sellaisia kuitenkaan, vaikka paljon leikeltyjäkin löytyy, harvoilla amerikkalaisillakaan on sellaisia rahoja ihan tuosta noin vaan. Mahdollisuuksia on näytellä myös vaikka teatterissa tai pikkubudjetin leffoissa, kuten tämä Irina mikä Björklund olikaan, enkä usko, että hän on naamaansa käynyt leikkauttamassa.

        USA:ssa on joka tapauksessa _paljon_ulkomaalaisia opiskelijoita, myös näyttelijäksi opiskelevia ja sisäänpääsy niihin kouluihin on kuitenkin helpompaa kuin pääsy teatterikouluun Suomessa, USA:ssa riittää, kun on rahaa edes niihin lukukausimaksuihin näin ensialkuun.

      • Laughing Out Loud
        Ulkomailla opiskellut kirjoitti:

        Sinne mennessä pitäisi osata sitä sujuvaa englantia. Ei siellä suomen kielellä opeteta, jos et ymmärrä mitä sinulle opetetaan niin miten sinä voisit jotain oppia? ''USA:ssa on joka tapauksessa _paljon_ulkomaalaisia opiskelijoita'' Aijaa en tuota tiennytkää luulin, että kaikki olisivat kotimaisia. Tuskin sinne se suurin osa menee opiskelemaan jotain teatteri pelleilyä. Siellä kumminkin on hyvin arvostettuja yliopistoja.

        Minkä takia haluat näyttelijäksi? Minkä takia et tähtää johonkin järkevään alaan, jossa saisit oikeasti tehdä jotain

      • Ulkomailla opiskellut
        Laughing Out Loud kirjoitti:

        Juu, minä siis en ole alkuperäinen kirjoittaja, vaan annoin neuvoja USA:ssa opiskeluun. Itse olen ulkomailla opiskelemiset opiskellut jo aikoja sitten :D Ja vielä maassa, jonka kieltä en osannut etukäteen!

        Tässä ei kysytty sitä, onko järkeä, vaan sitä, miten sinne pääsee opiskelemaan, joten päätin antaa neuvoja. Ja kyllä USA:ssa on paljon ulkomaalaisia opiskelijoita ihan kaikilla aloilla, mitä vain voit kuvitella.

        Jos aina pitäisi olla täydellinen, niin kukaan ei tässä maailmassa lähtisi _yhtään_ minnekään, vaan kovin paljon porukkaa lähtee silti opiskelemaan maasta toiseen. Tiedätkö näyttelijä Ville Haapasalon? Vaikka et tietäisikään, niin kerron, että hän opiskeli näyttelemistä Venäjällä, eikä osannut yhtään venäjää ennen opintojen alkua. Nyt hän on suht tunnettu näyttelijä Venäjällä sekä Suomessa ja oppi vaikean venäjän opintojensa aikana :DD Lol vaan sinulle, joka kaiken "tiedät"...

        Aloittajalle suosittelen opiskelua ennemmin Briteissä, on halvempaa ja lähempänä. Sieltä on helppo aloittaa ja siirtyä sitten muualle, jos tarve vaatii.

      • -kiinnostunut

        Kuinka paljon se opiskelu sitten siellä USA:ssa tai briteissä maksaa? entäs mitä muita kuluja tulee ja paljonko asuminen suunnilleen maksaisi?

      • maksaa
        -kiinnostunut kirjoitti:

        PALJON. Riippumatta oikeastaan yliopistosta.

      • lukukausimaksu
        maksaa kirjoitti:

        PALJON. Riippumatta oikeastaan yliopistosta.

        on $33,696.00 ja elamiskustanukset vuodelta $48,868.00. Eraassa toisessa hyvassa yliopistossa lukukausimaksu on $39,150.00.

      • qeqewqeweqweqw
        -kiinnostunut kirjoitti:

        Kuinka paljon se opiskelu sitten siellä USA:ssa tai briteissä maksaa? entäs mitä muita kuluja tulee ja paljonko asuminen suunnilleen maksaisi?

        Ei sinne viikkorahavitosella lähdetä.

      • kjdsk

        Hitto ku jotkut ihmiset on just tollasii!!! Kenestä vaan voi tulla näyttelijä, vaikkei olisi maailman kaunein... Monet amerikkalaiset naisnäyttelijätkään eivät ole kauniita!! Ja vaik ei ois paras englannin taitokaan nii sen kielen oppii aika nopeesti jos sitä joutuu päivittäin käyttää.

      • 30
        kjdsk kirjoitti:

        jotku osaa olla vaan nii katellisia ei oo pienenä opetettu jakamaan asioita :)tässä elämässä voi jokainen tehdä mitä haluaa voi saavutta ihan mitä haluaa kun oikeen paljon haluaa ja on valmis töihin!

      • YEPYEPPP
        30 kirjoitti:

        jotku osaa olla vaan nii katellisia ei oo pienenä opetettu jakamaan asioita :)tässä elämässä voi jokainen tehdä mitä haluaa voi saavutta ihan mitä haluaa kun oikeen paljon haluaa ja on valmis töihin!

        LOL teille ketkä yrittää ettei muka vois onnistuu (:

        voit opiskella siel minkä ikäsen tahansa mun mielest, ainaki 16-vuotiaana. mut et pysty muuttaa viel omaa kämppää, MUT kunnes oot 18 ni voit asuu asuntolassa : ] en tiiä noist näyttelijäjutuist, ite aattelin muuttaa yhdysvaltoihin ja rupee plastiikkakirurgiks (: (en tiiä miks kerroin :DD) mut kannattaa ottaa selvää, googlaa englantilaisil hakusanoil, mieti paikka mihin sä ehk haluisit muuttaa yhdysvallois ja kato kaikki koulut/asuntolat jne siltä alueelta. kannattaa ettii joku yhdysvaltalainen henkilö keltä kysyy, tai sit oikeesti soittaa tai laittaa sähköpostii yhdysvaltalaiseen yliopistoon yms. ota selvää et mitä kaikkee sun pitäs opiskella et voisit tulla näyttelijäks.

        oon ite lukenu näit ja saanu paljo tietoo, kannattaa käyttää aikaa tutustuu näihin asioihin. :

        http://educationusa.state.gov/
        http://www.internationalstudent.com/study_usa/
        http://www.visapro.com/Green-Cards.asp
        http://www.edupass.org/living/

        onnea

      • 20
        YEPYEPPP kirjoitti:

        Tuo visapro ei ole mikaan virallinen saitti vaan rahastuskone. Ainoa oikea Green Card osoite on .gov-loppuinen, kaikki muut enemman tai vahemman huijausta.
        Alkaa hyvat lapset lahettako kenellekaan rahaa, menee kankkulan kaivoon.

      • Sujahtelemassa
        YEPYEPPP kirjoitti:

        LOL teille ketkä yrittää ettei muka vois onnistuu (:

        voit opiskella siel minkä ikäsen tahansa mun mielest, ainaki 16-vuotiaana. mut et pysty muuttaa viel omaa kämppää, MUT kunnes oot 18 ni voit asuu asuntolassa : ] en tiiä noist näyttelijäjutuist, ite aattelin muuttaa yhdysvaltoihin ja rupee plastiikkakirurgiks (: (en tiiä miks kerroin :DD) mut kannattaa ottaa selvää, googlaa englantilaisil hakusanoil, mieti paikka mihin sä ehk haluisit muuttaa yhdysvallois ja kato kaikki koulut/asuntolat jne siltä alueelta. kannattaa ettii joku yhdysvaltalainen henkilö keltä kysyy, tai sit oikeesti soittaa tai laittaa sähköpostii yhdysvaltalaiseen yliopistoon yms. ota selvää et mitä kaikkee sun pitäs opiskella et voisit tulla näyttelijäks.

        oon ite lukenu näit ja saanu paljo tietoo, kannattaa käyttää aikaa tutustuu näihin asioihin. :

        http://educationusa.state.gov/
        http://www.internationalstudent.com/study_usa/
        http://www.visapro.com/Green-Cards.asp
        http://www.edupass.org/living/

        onnea

        Plastikkakirurgiksi ei vain aleta. Se vaati sinulta helvetin kovaa duunia bachelor vaiheessa, eli 4.0 GPA pitaisi olla ja sitten se vasta urakka onkin paasta jatkokouluun (medical schooliin), johon vaaditaan sitten paljon rahaa. Sinun pitaa myos bachelor vaiheessa tehda GRE koe mika on todella vaikea niin USAlaisille kuin kansainvalisille opiskelijoille. Kamppikseni lukee juurikin laakariksi taalla ja han lukee valehtelematta 8 tuntia paivassa kouluhommiin. :-)

      • Jotain vastausta
        YEPYEPPP kirjoitti:

        LOL teille ketkä yrittää ettei muka vois onnistuu (:

        voit opiskella siel minkä ikäsen tahansa mun mielest, ainaki 16-vuotiaana. mut et pysty muuttaa viel omaa kämppää, MUT kunnes oot 18 ni voit asuu asuntolassa : ] en tiiä noist näyttelijäjutuist, ite aattelin muuttaa yhdysvaltoihin ja rupee plastiikkakirurgiks (: (en tiiä miks kerroin :DD) mut kannattaa ottaa selvää, googlaa englantilaisil hakusanoil, mieti paikka mihin sä ehk haluisit muuttaa yhdysvallois ja kato kaikki koulut/asuntolat jne siltä alueelta. kannattaa ettii joku yhdysvaltalainen henkilö keltä kysyy, tai sit oikeesti soittaa tai laittaa sähköpostii yhdysvaltalaiseen yliopistoon yms. ota selvää et mitä kaikkee sun pitäs opiskella et voisit tulla näyttelijäks.

        oon ite lukenu näit ja saanu paljo tietoo, kannattaa käyttää aikaa tutustuu näihin asioihin. :

        http://educationusa.state.gov/
        http://www.internationalstudent.com/study_usa/
        http://www.visapro.com/Green-Cards.asp
        http://www.edupass.org/living/

        onnea

        Yhdysvalloissa aloittaa Medical Schoolin pienempi määrä ulkomaalaisia kuin Suomessa eli erittäin vaikea on saada paikka.

        Ensin pitää käydä ns. Bachelor koulutus 2-4 vuotta ennen hakua lääkärikouluun joka on 4 vuotta.

        Sitten erikoistumisen aikana tehdään pienellä palkalla erittäin pitkää päivää ja opintolainat ovat valtavia 500000 dollaria monella.

        Palkat ovat sitten kyllä hyviä jos ikinä pääsee niin pitkälle.

        Suomesta jos lähtee Amerikkaan lääkäriksi niin samat lopputentit joutuu käymään läpi mikä ei todellakaan ole läpihuutojuttu.

        Sitten erikoistumispaikan saaminen on taas erittäin vaikeaa ja voi parhaiten onnistua jos tutkimustyötä on tehtynä tarpeeksi.

      • vastaus pahville
        Laughing Out Loud kirjoitti:

        Sinne mennessä pitäisi osata sitä sujuvaa englantia. Ei siellä suomen kielellä opeteta, jos et ymmärrä mitä sinulle opetetaan niin miten sinä voisit jotain oppia? ''USA:ssa on joka tapauksessa _paljon_ulkomaalaisia opiskelijoita'' Aijaa en tuota tiennytkää luulin, että kaikki olisivat kotimaisia. Tuskin sinne se suurin osa menee opiskelemaan jotain teatteri pelleilyä. Siellä kumminkin on hyvin arvostettuja yliopistoja.

        Minkä takia haluat näyttelijäksi? Minkä takia et tähtää johonkin järkevään alaan, jossa saisit oikeasti tehdä jotain

        just sen takia siellä varmaan on paljon ulkomaalaisia opiskelijoita , koska hakevat niihin arvostettuihin yliopistoihin, onhan niitä fiksuja muuallakin kun amerikassa? ja saahan ihminen nyt haaveilla? jos todella panostaa nii pääsee sinne loppupisteeseen. eihän kaikki huippunäyttelijätkään ollut täydellisiä heti syntyessään , kävin nekin teatterikouluja yms. etkö ajattele yhtään?

      • yhdysvaltoihin

        suomesta on ollut näyttelijöitä yhdysvalloissa eli ei ole mahdotonta päästä sinne ja sitä paitsi monet jotka näyttelevät yhdysvaloissa nii on tullut jostain muusta paikasta kuten euroopasta

      • Anonyymi

        Hei, tiesitkö että ei tarvitse näyttää miltään kauneimmalta jotta pääsee näyttelemään ja sä oot just tommonen ihminen joka vaan hautaa haaveet eikä usko onnistuvansa. On moniakin suosittuja näyttelijöitä Amerikassa jotka ovat esim. Bulgariasta, espanjasta jne. Jos et yritä tai usko unelmiisii niin et myöskään onnistu siinä. Itse aijon opiskella näyttelijäksi ja joskus minustakin tulee maailmankuulu näyttelijä.

      • Anonyymi

        Hanki elämä,mulkku

    • Palleroow

      Itsekkin olen 14-vuotias ja tuota miettinyt. Haluaisin palavasti näyttelijäksi ja nimenomaan Yhdysvaltoihin, koska Suomessa ei kerta kaikkiaan ole hyvät mahdollisuudet päästä elokuviin. Jos joku haluaa Suomessa näytellä niin terve menoa vaan harrastajateatteriin kutiseva peruukki päässä punahilkkaa esittämään. Ja sitä paitsi ei näyttelijäksi ole mitään varsinaista koulutusta, monet Yhdysvaltalaiset loivat uransa itse, ilman minkäänlaista näyttelijän kokemusta.

      Kuitenkin lukion jälkeen jos olet Yhdysvaltoihin lähdössä näyttelijäksi suosittelen, että ottaisit jonkun ammatin, mitä rupeat siellä harjoittamaan siltä varalta että näyttelijänä ei onnistu. Tässä on yksi ns. yliopisto missä ajattelin itse aloittaa sairaanhoitajan koulutuksen, vaikka näyttelijäksi aionkin. http://education.kilroy.fi/Etsi opiskelupaikka!/Yhdysvallat/santa_monica_college.htm Näyttelijänä on hyvin rankkaa. Kuten sanoit ei välttämättä alussa pääse mihinkään elokuvaan ja rahaa pitäisi jostain saada asumiseen eli pitäisi suurinpiirtein turvautua johonkin tarjoilijan kesätyöpaikkaan. Yksi idea on pitää välivuosi lukion jälkeen ja etsiä joku työpaikka missä kerätä vuosi rahaa ja sen jälkeen lähteä ulkomaille.

      Englannin taito on hyvin tärkeä, koska jos englanti ei suju niin kotimaiset näyttelijät vievät roolit. Ja pitäisi muuttaa itse Los Angelesin sydämeen, jos meinaa menestyä eikä asunnot ole siellä mistään halvemmasta päästä. Lisäksi pitäisi hankkia viisumi jne. jne. mutta uskon että se kannattaa. Ja 21-vuotiaat saavat rooleja vielä ihan hyvin. Ja olen samaa mieltä että ei tartte olla mikään Botoxin muovaama vahanukke jonka naama ei edes liiku kun hymyilee tai että huulet ovat kuin milläkin pusukalalla, luonnollisuus ennenkaikkea hyvät ihmiset!

      ps. ja näyttelijän ammatti ei ole mtn pissis-ajattelua, kai kaikki saavat itse päättää ammattinsa? Suomi on vapaa maa :-)

      • fsfdfsfssf

        Ei täällä kukaan ole sanonut, etteikö jokainen saisi päättää itse ammattiaan, oli se mikä tahansa. On silti hyvä tunnustaa tosiasiat. Siellä Los Angelesissakin on tuhansia samasta alasta haaveilevia, jotka juoksevat koekuvauksissa ja tekevät väliajat jotain hanttihommaa ja yrittävät taas uudestaan ja uudestaan. Loppujen lopuksi hyvin harvalle aukeaa mahdollisuus isomman luokan näyttelijän töihin ja sieltä korkealtakin on helppo tippua yhdessä hetkessä. Mutta aina kannattaa tosiaan yrittää. Suosittelisin jotain näyttelijäkoulua USA:ssa, sillä sen kautta voi saada työluvan vuodeksi opintojen jälkeen (lähde: http://citylifenyc.tumblr.com), ilman lupaa on hankala asustella maassa ja metsästää töitä, eikä hanttihommiakaan oikein voi tehdä laillisesti.

        Suosittelen lueskelemaan tuota blogia, siinä on hyviä vinkkejä, jos aikomuksena on muuttaa USA:an ja yrittää breikata näyttelijänä/laulajana.

      • 20

        Santa Monica College ei ole yliopisto vaan kaksivuotinen Community College.
        Los Angelesin keskusta on taynna toimistoja ja kun ne sulkevat, spurguja. Viisumia USA:an ei saa ellei ole tyopaikka valmiina odottamassa tai opiskelupaikkaan hyvaksytty. Ilman viisumia tanne ei paase kuin turistina max. 90 paivaksi.
        Viisumia anottaessa on pystyttava todistamaan etta on tarpeeksi rahaa itsensa elattamiseen. Mitaan sossua taalla ei tulijoille ole.
        Hyvin halveksien mainitsit harrastelijateatterit Suomessa, kuitenkin olisi hyva olla esittaa edes jonkinlaista kokemusta alalta jolle haluaa.
        Jokainen LA:n tarjoilija on "nayttelija", niita riittaa ihan omasta takaa.

        t. usalainen joka on taalla lapsensa kouluttanut.

      • Hyvä elämä
        20 kirjoitti:

        Meillä on täällä kotona hyvät mahdollisuudet elää kaunista amerikkalaista elämää ja
        opiskella joka päivä kaikkea ylentävää ja positiivista. Kyllä sinäkin voit siirtyä USA:an
        helposti myöhemminkin. Varmasti et kadu, kun uskot kaikkeen kauniiseen ikuisesti.
        Minä olen matkustellut paljon. Ihmiset kunnioittavat kaikkialla maailmassa henkilöitä
        jotka vihaavat venäläisiä. Kun ei hyväksy rikollisia ja haluaa tulla onnelliseksi on kivaa.

        Kaikki tieto on ilmaista. Tietoa löytää ilman yliopistoakin netistä ja voi itse tutkia kaiken.

      • sujahtelemassa
        Hyvä elämä kirjoitti:

        No huh huh.. kuinkahan moni taalla on oikeasti itse opiskellut Yhdysvalloissa (paitsi nimimerkki. 20)? Itse opiskelen kolmatta vuotta ja lukukausimaksut eivat oikeastaan ole paljon mitaan, silla minulla on stipendi. Taalla on niin paljon yliopistoja jotka eivat ole niin kalliita kuin Ivy league koulut (Brown, Harvard, Yale yms.) ja niita on nyt aivan turha edes ottaa mukaan tahan keskusteluun. Ivy League kouluhini vaaditaan lahjakkuutta tai isoa rahapussia. On kuitenkin aika naiivia ajatella lahtevansa Yhdysvaltoihin nayttelijakouluun, silla sisaanpaasy on erittain vaikeaa. Eika tama Jenkkila mikaan paratiisi ole, painvastoin, taantumus paina paalle ja koyhyys kukoistaa. Suurin osa Yhdysvalloista on muutenkin pienia kylia tai maaseutua. TV:sta saatu kasitys Hollywood tyylista ja muista isoista kaupungeista edustaa vain pienta osaa Yhdysvaltoja.

        Tyoluvan opiskeluiden jalkeen voi saada melkeinpa kuka vain. Sita kutsutaan nimella OPT. Itse tyoskentelen kaupunginvaltuustolla harjoittelijana, koska minulle myonnettiin CPT mika siis antaa minulle luvan tyoskennella kampuksen ulkopuolella ja saada rahaa.

        Varaudu byrokratiaan ja helvetillisiin paperihommiin. Kaykaa nyt ensin lukio loppuun ja sitten voi hakea kouluihin jos huvittaa. Vanhempieni tiliote riitti minulle todistuksesta varallisuudesta, vaikkakaan en penniakaan heilta ole opiskeluihini kayttanyt. On tama opiskelu Yhdysvalloissa kasvattanut kovasti ihmisena ja hienoja kokemuksia olen saanut. Harvapa opiskelija ajelee Miamiin aina syyslomalla ja hiihtolomalla sitten Meksikoon. Enka edes ole mitenkaan rikas, vaan taalla on elinkustannukset niin halvat etta opintotuestakin jaa paljon kateen. :)

        Itse tiedan ainakin vaikka mita vaihtoehtoja taalla USA:ssa ja yliopistoja joihin ei vaadita muuta kuin hyva keskiarvo lukiosta. Onhan opiskelu taalla ajatuksena ihana, mutta otathan huomioon seuraavia asioita: asunto, koulumaksu, viisumihakemus, WES creditit, stipendi, SAT, TOEFL yms. En halua missaan nimessa lyoda unelmiasi maahan, mutta todellisuus on monesti jotain muuta.

        Ja itse USA:ssa tyoskentelevana voin sanoa, etta ilman oleskelulupaa se ei ole hankalaa, vaan mahdotonta hakea oikeita toita. GreenCard ohjelmat ovat taytta huijausta, alkaa missaan nimessa laittako niihin rahaa. Ainoa keino milla Greencardin voit saada on joko a) tyopaikka b) olet pakolainen c) menet naimisiin USA:n kansalaisen kanssa

        niin ja jos joskus eksyt tanne pain maailmaa niin muista etta ala keskustele politiikasta tai uskonnosta. HAHA..

        mikali sinulla on kysyttavaa niin vastaan enemman kuin mielellani.

      • Sertsumalaijaa
        sujahtelemassa kirjoitti:

        Olis vaan sellasta kysyttävää, että mitä tarkoittaa käytännössä ei mitään ja millaisen stipendin sait?

      • Apua kaipaava...

        Hei,

        Toivottavasti vielä luet ketjun viestejä.

        En siis ole alkupeeräinen kirjoittaja, mutta viestisi sai minut kiinnostumaan. Opiskelen Suomessa humanistisessa tiedekunnassa kieliä, ja minut hyväksyttiin Yhdysvaltoihin vaihtoon vuodeksi. Minua kiinnostaisi mahdollisesti jäädäkin sille tielle, eli ehkä mahdollisesti opiskella uusi tutkinto siellä ja toivottavasti jäädä sinne sen jälkeen töihinkin. Osaisitko hieman neuvoa noissa stipendi-asioissa? Kuka on oikeutettu sellaista hakemaan? Täytyykö olla aivan erityisen lahjakas ollakseen oikeutettu stipendiin? Ja saako Suomesta siis opintotukea niitäkin opintoja varten sitten?

      • krpewokprowk
        Apua kaipaava... kirjoitti:

        Kannattaa muistaa, että stipendit pitää ilmoittaa Kelaan ja opintorahan ylittävät stipendit vievät oikeuden opintorahaan kokonaan, asumislisää ja opintolainaa voi toki edelleen saada.

        Kannattaa lukea tarkkaan Kelan opintotukisivut: www.kela.fi ja sieltä siis opiskelijat ja sitten koko tutkinto ulkomailla, mikäli siis aiot suorittaa koko tutkinnon.

        "Toimeentulon turvaamiseen tarkoitettu apuraha otetaan tulonasi huomioon. Apurahasta sinun on ilmoitettava määrä, myöntäjä ja aika, joksi apuraha on tarkoitettu, sekä maksuajankohta.

        Hyväksyttävät erityismenot voidaan vähentää apurahastasi. Jos käytät apurahan osittain tai kokonaan erityismenoihin, kuten lukukausimaksuihin, opiskelumatkoihin ulkomaille ja laitehankintoihin, anna Kelalle selvitys kyseisistä menoista ja toimita niistä todistukset.

        Jos oppilaitokseltasi saadun toimeentuloon tarkoitetun apurahasi määrä ylittää kuukaudessa oppilaitokseen myönnettävän opintorahan määrän (esim. korkeakoulussa yli 298 e/kk), sinulla ei ole oikeutta opintorahaan. Voit kuitenkin saada asumislisän ja opintolainan valtiontakauksen, vaikka opintorahasi evättäisiin apurahan perusteella."

      • erittäinkiinnostunut
        sujahtelemassa kirjoitti:

        No huh huh.. kuinkahan moni taalla on oikeasti itse opiskellut Yhdysvalloissa (paitsi nimimerkki. 20)? Itse opiskelen kolmatta vuotta ja lukukausimaksut eivat oikeastaan ole paljon mitaan, silla minulla on stipendi. Taalla on niin paljon yliopistoja jotka eivat ole niin kalliita kuin Ivy league koulut (Brown, Harvard, Yale yms.) ja niita on nyt aivan turha edes ottaa mukaan tahan keskusteluun. Ivy League kouluhini vaaditaan lahjakkuutta tai isoa rahapussia. On kuitenkin aika naiivia ajatella lahtevansa Yhdysvaltoihin nayttelijakouluun, silla sisaanpaasy on erittain vaikeaa. Eika tama Jenkkila mikaan paratiisi ole, painvastoin, taantumus paina paalle ja koyhyys kukoistaa. Suurin osa Yhdysvalloista on muutenkin pienia kylia tai maaseutua. TV:sta saatu kasitys Hollywood tyylista ja muista isoista kaupungeista edustaa vain pienta osaa Yhdysvaltoja.

        Tyoluvan opiskeluiden jalkeen voi saada melkeinpa kuka vain. Sita kutsutaan nimella OPT. Itse tyoskentelen kaupunginvaltuustolla harjoittelijana, koska minulle myonnettiin CPT mika siis antaa minulle luvan tyoskennella kampuksen ulkopuolella ja saada rahaa.

        Varaudu byrokratiaan ja helvetillisiin paperihommiin. Kaykaa nyt ensin lukio loppuun ja sitten voi hakea kouluihin jos huvittaa. Vanhempieni tiliote riitti minulle todistuksesta varallisuudesta, vaikkakaan en penniakaan heilta ole opiskeluihini kayttanyt. On tama opiskelu Yhdysvalloissa kasvattanut kovasti ihmisena ja hienoja kokemuksia olen saanut. Harvapa opiskelija ajelee Miamiin aina syyslomalla ja hiihtolomalla sitten Meksikoon. Enka edes ole mitenkaan rikas, vaan taalla on elinkustannukset niin halvat etta opintotuestakin jaa paljon kateen. :)

        Itse tiedan ainakin vaikka mita vaihtoehtoja taalla USA:ssa ja yliopistoja joihin ei vaadita muuta kuin hyva keskiarvo lukiosta. Onhan opiskelu taalla ajatuksena ihana, mutta otathan huomioon seuraavia asioita: asunto, koulumaksu, viisumihakemus, WES creditit, stipendi, SAT, TOEFL yms. En halua missaan nimessa lyoda unelmiasi maahan, mutta todellisuus on monesti jotain muuta.

        Ja itse USA:ssa tyoskentelevana voin sanoa, etta ilman oleskelulupaa se ei ole hankalaa, vaan mahdotonta hakea oikeita toita. GreenCard ohjelmat ovat taytta huijausta, alkaa missaan nimessa laittako niihin rahaa. Ainoa keino milla Greencardin voit saada on joko a) tyopaikka b) olet pakolainen c) menet naimisiin USA:n kansalaisen kanssa

        niin ja jos joskus eksyt tanne pain maailmaa niin muista etta ala keskustele politiikasta tai uskonnosta. HAHA..

        mikali sinulla on kysyttavaa niin vastaan enemman kuin mielellani.

        moi, mainitsit että sait stipendin USA:an. mistä hait sitä ja miksi juuri SINÄ sitten sait sen? oliko keskiarvosi lukiossa normaalia korkeampi ja kirjoititko yo-kokeista L:n paperit? olisin itse kiinnostunut lähtemään opiskelemaan mexicoon, mutta ne lukukausimaksut on aivan taivaantuulista repäisty eikä mulla olisi 10 vuoden työskentelynkään jälkeen varaa lähteä ( olen siis vielä lukiossa, kirjoitan syksyllä...) ainoa vaihtoehto on siis stipendin hakeminen...

        kaikki apu on tarpeen! kiitos :)

      • erittäinkiinnostunut
        erittäinkiinnostunut kirjoitti:

        moi, mainitsit että sait stipendin USA:an. mistä hait sitä ja miksi juuri SINÄ sitten sait sen? oliko keskiarvosi lukiossa normaalia korkeampi ja kirjoititko yo-kokeista L:n paperit? olisin itse kiinnostunut lähtemään opiskelemaan mexicoon, mutta ne lukukausimaksut on aivan taivaantuulista repäisty eikä mulla olisi 10 vuoden työskentelynkään jälkeen varaa lähteä ( olen siis vielä lukiossa, kirjoitan syksyllä...) ainoa vaihtoehto on siis stipendin hakeminen...

        kaikki apu on tarpeen! kiitos :)

        yllä ^

      • huhhuh
        Hyvä elämä kirjoitti:

        Meillä on täällä kotona hyvät mahdollisuudet elää kaunista amerikkalaista elämää ja
        opiskella joka päivä kaikkea ylentävää ja positiivista. Kyllä sinäkin voit siirtyä USA:an
        helposti myöhemminkin. Varmasti et kadu, kun uskot kaikkeen kauniiseen ikuisesti.
        Minä olen matkustellut paljon. Ihmiset kunnioittavat kaikkialla maailmassa henkilöitä
        jotka vihaavat venäläisiä. Kun ei hyväksy rikollisia ja haluaa tulla onnelliseksi on kivaa.

        Kaikki tieto on ilmaista. Tietoa löytää ilman yliopistoakin netistä ja voi itse tutkia kaiken.

        Nimim. Hyvä Elämä, Haista vittu

      • americaismydream
        sujahtelemassa kirjoitti:

        No huh huh.. kuinkahan moni taalla on oikeasti itse opiskellut Yhdysvalloissa (paitsi nimimerkki. 20)? Itse opiskelen kolmatta vuotta ja lukukausimaksut eivat oikeastaan ole paljon mitaan, silla minulla on stipendi. Taalla on niin paljon yliopistoja jotka eivat ole niin kalliita kuin Ivy league koulut (Brown, Harvard, Yale yms.) ja niita on nyt aivan turha edes ottaa mukaan tahan keskusteluun. Ivy League kouluhini vaaditaan lahjakkuutta tai isoa rahapussia. On kuitenkin aika naiivia ajatella lahtevansa Yhdysvaltoihin nayttelijakouluun, silla sisaanpaasy on erittain vaikeaa. Eika tama Jenkkila mikaan paratiisi ole, painvastoin, taantumus paina paalle ja koyhyys kukoistaa. Suurin osa Yhdysvalloista on muutenkin pienia kylia tai maaseutua. TV:sta saatu kasitys Hollywood tyylista ja muista isoista kaupungeista edustaa vain pienta osaa Yhdysvaltoja.

        Tyoluvan opiskeluiden jalkeen voi saada melkeinpa kuka vain. Sita kutsutaan nimella OPT. Itse tyoskentelen kaupunginvaltuustolla harjoittelijana, koska minulle myonnettiin CPT mika siis antaa minulle luvan tyoskennella kampuksen ulkopuolella ja saada rahaa.

        Varaudu byrokratiaan ja helvetillisiin paperihommiin. Kaykaa nyt ensin lukio loppuun ja sitten voi hakea kouluihin jos huvittaa. Vanhempieni tiliote riitti minulle todistuksesta varallisuudesta, vaikkakaan en penniakaan heilta ole opiskeluihini kayttanyt. On tama opiskelu Yhdysvalloissa kasvattanut kovasti ihmisena ja hienoja kokemuksia olen saanut. Harvapa opiskelija ajelee Miamiin aina syyslomalla ja hiihtolomalla sitten Meksikoon. Enka edes ole mitenkaan rikas, vaan taalla on elinkustannukset niin halvat etta opintotuestakin jaa paljon kateen. :)

        Itse tiedan ainakin vaikka mita vaihtoehtoja taalla USA:ssa ja yliopistoja joihin ei vaadita muuta kuin hyva keskiarvo lukiosta. Onhan opiskelu taalla ajatuksena ihana, mutta otathan huomioon seuraavia asioita: asunto, koulumaksu, viisumihakemus, WES creditit, stipendi, SAT, TOEFL yms. En halua missaan nimessa lyoda unelmiasi maahan, mutta todellisuus on monesti jotain muuta.

        Ja itse USA:ssa tyoskentelevana voin sanoa, etta ilman oleskelulupaa se ei ole hankalaa, vaan mahdotonta hakea oikeita toita. GreenCard ohjelmat ovat taytta huijausta, alkaa missaan nimessa laittako niihin rahaa. Ainoa keino milla Greencardin voit saada on joko a) tyopaikka b) olet pakolainen c) menet naimisiin USA:n kansalaisen kanssa

        niin ja jos joskus eksyt tanne pain maailmaa niin muista etta ala keskustele politiikasta tai uskonnosta. HAHA..

        mikali sinulla on kysyttavaa niin vastaan enemman kuin mielellani.

        Entä jos haluaa lähteä sinne kun on käynyt jo kaikki koulut (peruskoulu ja lukio).? Onko vaikeaa saada työpaikka amerikasta? Pitääkö olla jokin todella hyvin koulutettu? Tiedätkö mitään hyviä esimerkkejä jolla voi saada creen cardin? Toivottavasti näet tämän !!

      • plimb och plomc
        americaismydream kirjoitti:

        Entä jos haluaa lähteä sinne kun on käynyt jo kaikki koulut (peruskoulu ja lukio).? Onko vaikeaa saada työpaikka amerikasta? Pitääkö olla jokin todella hyvin koulutettu? Tiedätkö mitään hyviä esimerkkejä jolla voi saada creen cardin? Toivottavasti näet tämän !!

        Lukio ei ole Yhdysvalloissa enää mitään ja sillä voit käväistä turistina lomamatkalla USA:ssa. No joo, toki lukio on minimivaatimus Green Card lotterysta saatavalle pysyvälle oleskeluluvalle, mutta mahdollisuudet voittaa on suomalaiselle pieni, eli 1 hakija 100:sta voittaa vuosittain. Käytännössä ei siis kannata pistää mitään sen varaan vaan pyrkiä muilla keinoin, koska elinikäsi ei välttämättä riitä voiton odotteluun. Toisaalta jopa yliopistotutkinnolla on todella vaikea saada maasta töitä ja työviisumia, koska amerikkalainen joudutaan asettamaan aina etusijalle. Viisumiprosessi on niin hankala, että työnantajan pitää olla todella motivoitunut tukemaan ulkomailta tulevan työhönottoa. Lisäksi pitää olla vahvat perustelut sille, miksi Yhdysvalloista ei muka löydy työntekijää tarjottuun paikkaan (mikä 300 miljoonan ihmisen maassa on aikalailla pienen todennäköisyyden varassa). Jos haluat päästä Yhdysvaltoihin lukion jälkeen niin paras ratkaisu on mennä suorittamaan yliopistotutkinto sinne eli lähdet opiskelijaksi. Sillä saat asua maassa monta vuotta ja sitten kun valmistut pystyt ehkä keplottelemaan muun viisumityypin - tai sitten et. Haittapuoli on se, että opiskelu ja sen aikainen eläminen on kallista, eli kun varaat siihen $100.000 niin homma on realistinen.

    • dfrgthyjukh

      Mäkin haluaisin lukion jälkeen opiskelemaan USA:han.
      Oon 14-vuotias (menossa 8. luokalle) ja minusta on hyvä jo nyt, että tiedän mitä haluan. Aikoisin kohottaa keskiarvoni 9.5 (tällä hetkellä n. 9.3) jotta pääsisin tampereen ilmaisutaidon lukioon. (TYK)
      Unelmani on päästä näyttelijäksi ja olen harrastanut nyt teatteria 6 vuotta.
      Olisiko minulla mahdollisuuksia ?

      Joku oli maininnut aikaisemmin että ei ole mitään mahdollisuuksia tuolle joka oli aloittanut ketjun, jos ei ulkonäkö riitä.
      En halua kuulostaa itserakkaalta, mutta siltä tämä nyt taitaa silti kuulostaa, mutta en pidä itseäni mitenkään rumana, enkä usko että muutkaan pitävät.

      Itsevarmuutta ja intoa ainakin riittää, ja kestän hyvin kritiikkiä (sitä onkin kuultu kuuden vuoden teatterikokemuksen aikana.) Joskus on tippa tullut linssiin mutta siitä sitä oppii.

      • 35453445

        Hae teatterikorkeaan. Sieltäkin pääsee näyttelijäksi.

    • :)

      missä kaikissa yliopistoissa yhdysvalloissa voi opiskella näytteliäksi, sillä minullakin on ollut jo kauan haaveena näytteliän ura?

    • mazu

      joo siis mua ei nyt kiinnosta noi näyttelijä jutut lainkaa. oon asunu siel ja tarkotus ois lukion jälkee mennä sinne opiskelee ku oma kultaki siel odottaa :) mut muaki kiiinnostaa miten stipendin saa ja voiks mennä vähemmällä rahalla sinne jos aikoo käydä niit halpis kouluja, tai siis niitä jotka ei nyt maksa tuhansia :)

    • 20

      Halpiskoulun tutkinnolla ei ole paljonkaan arvoa tyomarkkinoilla ja valitettavasti kaikki tuntevat ja tietavat hyvat koulut ja pilipali koulut.
      t.usalainen

    • mazu

      shiiit :/ oot sä ihan aito jenkki vai asut vaan siellä? no pitää tutkii ajattelin ite lähtee alabamaan ku siellä ne mun tutut on ja aunu siellä ni ehk ne pystyy auttaa. kuulemma ulkomaalasii tuetaan siel aika hyvin ja annetaan stipendejä. hirvee työ tää tutkiminen ja asioiden selvittely on. ja ku en ymmärrä täysin et miten sinne kouluihin ees haetaan ja mitä ne kattoo sussa et pääsetkö sisää vai et. ei kai mun tartte vaa mennä naimisii mun jenkki poikaystävänkaa viel :P

    • NÄYTTELIJÄ!

      Hei!

      Minuakin kiinnostaa ihan vit*sti näyttelijän ura! Rakastan toiminta elokuvia. Innoitteeni näyttelemiseen tuli Resident Evil elokuvasta. Ja oon niinku vähän suunnitellut että menisin tampereelle johonkin näyttelijäkoulutukseen ja sitten sinne USA:aan jotenkin. Mutta onnea teille kaikille. Näette mut seuraavan kerran toiminta elokuvan kannessa xD!

    • Actor, actor

      Aiot ihan noin vaan saada roolit Tom Cruisen, Will Smithin ja Brad Pittin nenan alta? Minkalaisia kassatuloja elokuvan tuottaja voi odottaa kun sinun nimesi on parrasvaloissa?
      How fluent is your English? Can you learn a role in Boston accent?

    • Kysymys?

      Tää on sit tyhmä kysymys, mutta mites se stipendi sitten saadaab että pääsee USA:an opiskelemaan? Ja onkos se niin kallista että perus rahainen suomalainen pärjää?

      • 20

        USAan paasee opiskelemaan kun on
        SAT hyvat pisteet
        TOEFL
        Essee, jolla 'myy' itsensa yliopistolle. Mikaan 'olen suomalainen ja asun Suomessa ja
        meilla on paljon jarvia' ei kelpaa.
        Monipuoliset harrastukset
        Yhteiskuntapalvelu
        Ylipaataan pitaa olla hyva monessa asiassa eli ns. 'well rounded student'.

        USAaan ei kannata tulla jos luennoilla istuminen ei kiinnosta silla jos ei pysy tahdissa mukana potkitaan pois. Yliopisto-opiskelu on taalla hyvin koulumaista, maara-ajassa pitaa pystya opintomaarasta suoriutumaan ja kunnon arvosanoilla tai se on adios!

      • eastcoastfool

        Kannatta ottaa yhteys lukiohin/Prepschooleihin itärannikolla. Niistä aukeaa helpommin tie yliopistoon. Olen hiukan eri mieltä siitä että täytyy olla hyvä monessa asiassa.
        Riittää jos koulu näkee sinussa jotain arvoa heille itselleen. Parasta olisi olla hyvä jossain urheilulajissa, esim futiksessa jolla voisit saada stipendin prep schooliin ja sitä kautta yliopistoon.
        Noista harrastuksista ja yhteiskuntapalveluista ei kannata stressata, vaan valehdella suoraan jos haluaa niillä ratsastaa.
        Itse olen jenkeissä yliopistossa ja kun hain valehtelin että olin ollut Suomessa kaiken maailman lapsia auttamassa ja vanhuksia viihdyttämässä. Voin taata että kukaan ei soittele jenkeistä Suomeen että onko nämä tiedot nyt totta. Tai ei ainakaan itsellä soitellut.
        Essee on suhtkoht helppo kirjoittaa, pistä Googleen vaikka "motivational essay" ja katso neuvoja ja malleja. Sitten kirjoitat sellaisen itse (ÄLÄ KOPIO NETISTÄ) ja annat esim englannin opettajalle luettavaksi ja tarkistettavaksi.
        TOEFL täytyy mitä todennäköisemmin suorittaa, ainakin jos menet prepschooliin vain vuodeksi (ns. PG vuosi) Jos taas haet esim 2-3 vuodeksi niin kaikki koulut eivät siinä tapauksessa sitä vaadi.
        Kysy rohkeasti lisää, ja tsemppiä hakuun, ei kannata antaa ihmisten pelotella.

    • Hmmm.....

      Mitä mun pitäis tehä ku oon 13-vuotias, puhun ihan hyvin kyl englantii ja oisin kiinnostunu näyttelijän urasta ja oon suunnitellu että muutan jossain vaiheessa New Yorkiin ja menisin sinne johonki näyttelykouluun ja samalla ku opiskelen tekisin tietysti töitä ja kattelisin jotain koe-esiintymisii, mut mä oon ihan sekasin noista viisumi hommista ja asunnoista ja muista. Onks se niin vaikeeta ku jotkut sanoo? Oisin valmis tekee paljon töitä näyttelijä ura eteen

      • 14

        Ethan sina puhu edes suomea hyvin.

    • holly

      Itse olen 16 ja myöskin haavena näyttelijän ura USA:ssa. Puhun mielestäni hyvin englantia (tosin en tarpeeksi nopeasti vielä mutta sanojen ääntäminen hyvä) ja monesti kuullut ulkomailla kysymyksen olenko amerikkalainen. Joten, te jotka puhutte sujuvasti englantia, olisi kiva jos pystyisitte äänittämään puhettanne esim. youtubeen niin voisin verrata sitä omaan puheeseeni? :)

    • haluan USA:han

      oon ite 13 ja haluisin muuttaa noin. 1-2 vuoden päästä amerikkaan näyttelijä-uran perässä.Puhun sujuvasti englantia. mutta olisika näin nurella mahdollisuuksia päästä amerikkaan koe-esiintymisiin ja sun muihin

      • Wanna be Näyttelijä

        On toki. Soittele vaikka Renny Harlinille niin pääset johonkin sivuosaan,

    • lelfdfdfk

      Alaikäinen ei voi muuttaa yksin Amerikkaan, pitää olla vanhemmat mukana muutettaessa.

      • eastcoastfool

        No kyllä voi alaikäinen muuttaa jenkkeihin opiskelemaan. Älä kirjoittele kun et mistään mitään tiedä.
        Opiskelijat käyttävät F-1 student visa nimistä viisumia jonka saa jos pääsee sisään kouluun ja täyttää loput kriteerit. Ikä ei ole siis minkään sortin este.
        Tiedän koska itse lähdin 17-vuotiaana ensin lukioon ja sen jälkeen yliopistoon.

      • 14
        eastcoastfool kirjoitti:

        Miten paasit lukioon? Sukulaisia siella?

      • Jese2

        Alaikäinen voi muuttaa yskin ulkomaille. Pitää olla vanhempien lupa ja niin.

    • mklmmklok

      17-vuotias voi ehkä jo mennäkin yksin, mutta 13-14 -vuotias muuttaa todella harvoin yksin yhtään minnekään, saati sitten ulkomaille. Antaisitko itse noin 13-vuotiaan muuttaa yksin rapakon toiselle puolelle?

      • eastcoastfool

        Olet täysin oikeassa. Kun lukaisin tuon jutun läpi niin luulin että kirjoittajan mielestä juridisesti muutto ei onnistuisi. Pyydän anteeksi, virhe oli minun.
        Myös omasta mielestäni 13-14 vuotias on liian nuori muuttamaan yksin ulkomaille.

    • hjljh

      jlh

      • uiuyoyoy

        netistä löytää paljon elokuvaopiskelijoiden ilmoituksia joissa he hakevat ILMAISIA näyttelijöitä heidän koulutyöhönsä. Etenkin Briteissä haetaan. Siis maksat kustannukset itse , oot jossain heidän oppilastyöminilyhytelokuvassa ja saat kokemusta. Siitä vaan. Tai nauhoita itse kameralla itseäsi, ja olet näyttelijä! Hae ennemmin britteihin. Johonkin kouluun, on halvempaa, kuulut eu:hun.

    • eastcoastfool

      Olet täysin oikeassa. Kun lukaisin tuon jutun läpi niin luulin että kirjoittajan mielestä juridisesti muutto ei onnistuisi. Pyydän anteeksi, virhe oli minun.
      Myös omasta mielestäni 13-14 vuotias on liian nuori muuttamaan yksin ulkomaille.

    • assgdhfhfhfhfffh

      Oon iteki 14 ja unelma päästä jenkkeihin näyttelemään harrastan kotona näyttelimistä peilin edessä ja opettelen, harrastan tanssia jossa kertyy paljon itseluottamusta. ajattelen mennä teatteri lukioon ja olen valmis uhraamaan todella paljon että pääsisin jenkkeihin aikuisena oon alkanu säästämään rahaa jo nyt koska tiedän että ei oo halpaa. kasassa jo 300-400 pitkän säästämisen jäljiltä ja vielä varmasti 4 vuotta jäljellä. ja turha sanoo että et sä minnekään pääse , englanti on 10 ja on aina ollu ja opettaja sanoi että puhun tosi sujuvaa amerikan englantia en sellaista suomi-englantia. ja unelmista voi aina tehdä totta jos uhraa tarpeeks ja antaa enemmän kun kaikkensa

      • 300-400

        Ei oikein riita kun hyvissa kouluissa pelkka lukukausimaksu on $20 000 .
        Ensin pitaa olla lukio kaytyna, se on perustutkinto USAssa. Sitten pitaa etsia hyva koulu, hakea sinne ja paasta sisalle. Sitten Yhdysvaltojen lahetystoon hakemaan opiskelijaviisumia joka on maara-aikainen.
        USAssa korkeampi koulutus on koulumaista, jos ei pysy tahdissa mukana potkitaan pois
        ja samalla se opiskelijaviisumi umpeutuu ja pitaa palata Suomeen.

    • lugkjjhlg

      oon ite 13 ja haluaisin kans amerikkaan näyttelemään noin parin kolmen vuoden päästä. Osaan puhua sujuvasti engalntia. Harrastan kisa ryhmässä hiphoppia, kilpa joukkueessa cheerleadingia, lumilaitailen ,pianon soittoa, ratsastan ja ajattelin alottaa näytelmä kerhossa olisko niistä mitään apua saada rooli ja voisinko koittaa ottaa yhteyttä Renny Harliniin ? :)

    • lugkjjhlg

      Osaan myös eri aksentteja

    • never say never <3

      Älkää koskaan haudatko unelmianne! Minullakin on unelma asua Losissa ja haluaisin tehdä siellä laulajan tai näyttelijän uraa. Älkää koskaan päästäkö haaveistanne irti, mikä tahansa voi olla mahdollista!

    • Tarvii olla vaan tarpeeks hyvätasoinen juoksija,niin yhdysvaltain yliopistot maksavat mielelään stipendin puolestas(: Itse olen menossa tätä reittiä Yhdysvaltoihin opiskelemaan lukion jälkeen. Pitää vaan tehä niskalimassa töitä juokun ja koulun suhteen..

      • Juoksun*********** sori D.

      • justasking2

        Saanko udella että kuinka hyvä oot? Nuorten/Suomen tasolla? Ja menitkö jonkun yrityksen kautta, esim euroatheleten?

    • niinpä niinpä

      Näille 13-14 vuotiaat jotka täällä nyt enimmäkseen kirjoittelee, on hyvä että tietää mitä haluaa ja on valmis raatamaan mutta tosiaan kannattaa vähän miettiä. Esimerkiksi näitä keskusteluja mitä tässä käydään niin käydään myös kaikissa muissa maissa.

      Nuoret villiintyy kun katsoo Mission Impossible:n kaltaisia leffoja että "vau, hienoja autoja, vaatteita, hyvännäkösiä ihmisiä, näytteleminen on hienoa!" ja varmaan onkin mutta leffoja jotka edes joku tietää, ei ole kauheasti siihen verrattuna miten paljon ihmisiä olisi halukkaita näyttelijäksi. Jos suomessa kymmenet 13-14 vuotiaat kirjoittelevat foorumeille että haluaa näyttelijäksi, entä ne jotka eivät kirjoita? entäpä 14-15jne. sitten vielä ne kymmenet ja taas kymmenet muut maat ja niiden maiden nuoret. Elikä nykyään varmaan 80% 10-18 vuotiaista haluavat näyttelijäksi siksi koska ajattelevat että eivät jaksa tehdä normiduuneja muutaman tonnin kuukausipalkalla, vaan tähtäävät Tom Cruisen yli 70miljoonan vuosituloihin. Ja vieläpä siksi että ovat karkkikulho kädessä maanneet sohvalla, katsoneet menestynyttä elokuvaa, kirjoittanut päähenkilöt googleen ja ottanut selvää heidän ansioistaan ja olleet että "vois ruveta näyttelijäks" ja toikin vielä menee mut sit vielä USAan, niin moro!

      Alottakaas junnut ensin siitä et käytte koulut, meette suomessa vaikka teatterikorkeeseen niin näette mitä se homma on. Sen jälkeen koitatte ensin menestyä suomessa joka ei kieltämättä itseäni houkuttelisi näyttelijänä kaikissa näissä suomalaiselokuvassa jotka kaikki ovat samanlaisia, kiroillaan, naidaan, ja ryypätään niin helvetisti että tulee oikeen pelko siitä, että jos joku ulkomaalainen tän pääsisi näkemään. Mutta menestytte ensin suomessa ja sen jälkeen kun olette johonkin leffaan päässeet, niin koitatte sitä esittämällä päästä USA:n elokuviin. Toimii varmasti paremmin kuin se, että alatte säästämään viikkorahojanne 10 vuotiaana ja 14 vuotiaana omistatte 400 euron omaisuuden, joka tietysti tuntuu isolta kun päivääkään ei olla rehellisiä töitä vielä tehty.

      Mutta joo itsekin olin varsin ihastunut näyttelemisestä ja vieläkin mutta pikkuhiljaa olen tullut siihen tulokseen että ainoa tie Huipulle, on mennä sinne omalla tyylillä, oman elokuvan käsikirjoittamisella, ohjaamisella, näyttelemisellä yms.

      Mut ei muutakun hyvää jatkoo pitäkää päät kylmänä ja laittakaa nimiä tänne niin tiedän ketä bongata 10 vuoden kulutttua valkokankailta.

      • usassa asuva

        Juuri näin asia on. Lapset unelmoivat maailmankuuluksi näyttelijäksi pääsemisestä, maineesta, kuuluisuudesta ja rahasta Hollywoodin paisteessa. Nämä unelmat voi haudata samantien. Samoin kannattaa haudata näkemykset englanninkielen osaamisesta, koska todistuksessa koulussa enkku oli 10. Todellisuudessa amerikassa 7-vuotias lapsi puhuu täydellisempää, oikeampaa ja yleisöön uppoavampaa englantia kuin ulkomaalainen aikuinen, joka on opiskellut sitä vuositolkulla. Siitä voi sitten miettiä millaiset mahdollisuudet on päästä Tom Cruiseksi tai Scarlet Johanssoniksi Hollywoodiin.

        Näyttelijänura suomalaisena Hollywoodissa ei ole kuitenkaan mahdoton. Se on vain todella vaikea ja voi olla pettymyksiä täynnä. Miettikääpä vaikka pitkän linjan tähtiä Samuli Edelmannia, Peter Franzenia ja Irina Björklundia. Kaikki ovat suomalaisen elokuvan huipputähtiä, poikkeuksellisen menestyneitä ja poikkeuksellisen lahjakkaita. Plakkariin on kerätty lukuisia pääosia parhaiten menestyneissä suomalaisissa elokuvissa. On Jussipatsasta, Emmaa ja muuta tunnustusta. Huippulahjakkuutta osoittaa myös menestyminen musiikkiartistina. Heidän ansioluettelonsa ovat suomalaisittain todella hienot.

        Mihin näillä huimilla meriiteillä on päästy Hollywoodissa? Edelman on esittänyt venäläistä/itäeurooppalaista rosvoa Tom Cruisen elokuvassa. Muistaako kukaan sanoiko Edelman ainuttakaan lausetta valkokankaalla? Eipä tainnut. Entäpä Peter sitten. Hän on esittänyt ruumista CSI:Miamissa. Repliikkien vähyys on itsestään selvyys. Irina jolla on kansainvälisin tausta on sentään esittänyt elävää ihmistä The Americanissa, joskin sivuosaroolissa. Samassa elokuvassa esiintyi myös Samuli Vauramo, myöskin suomalaisen elokuvan suuria lupauksia. Tosin Hollywoodissa hän tyytyi esittämään ruotsalaista palkkamurhaajaa pienessä sivuosassa.

        Totuus on se, että suomalaisella on todella minimaaliset mahdollisuudet päästä Hollywoodissa valkokankaalle. Parhaassakin tapauksessa roolisuoritukset ovat lyhyitä ja äänettömiä. Suomalaista tankeroenglantia ei suuri yleisö eikä ohjaaja kaipaa. USA:ssa on omasta takaa natiivikielisiä lahjakkuuksia pilvin pimein, eikä tarvitse miettiä työlupia tai muita. Irinalla ja Peterillä apua on tuonut apua Green Cardit, jonka he voittivat 90-luvun lopulla. He muuttivat USA:han vuonna 1999. Silti koko mennyt reilu vuosikymmen on ollut esiintymistä pääasiassa suomalaisissa elokuvissa, koska töitä ei ole Yhdysvalloissa herunut. Luulisi käyvän myös kovasti itsetunnon päälle, että heidän suorastaan upeilla elokuva-ansioillaan Suomessa hyvällä onnella irtoaa rooli ruumiina televisiosarjassa.

      • qwer234
        usassa asuva kirjoitti:

        Aamen!

      • Hwasiaa

        Todella asiaa. Itse vuoden hollywoodissa asuneena allekirjoitan tuon kaiken. On suomalaisena helpompaa luoda menestys vaikka Sylvester Stallonen tavalla, kirjoitat järkyttävän hyvän käsikirjoituksen ja myyt sen sillä ehdolla että saat itse näytellä pääosan. Ilmaiseksi.
        Lähes kaikki muut tavat tuhlaavat pääasiassa vain aikaa elämästäsi. Menestys pitää luoda itse, kirjoita, ohjaa, näyttele. Tee se itse. Älä kuvittele että sinut löydetään. Silloinhan voittaisit yhtä hyvin lotossakin.

    • soriiii

      Aikuisviihdeala taitaa olla helpommin lähestyttävä jos kameran taakse haluaa ;)

    • Vaihto oppilas

      On pakko tulla pätemään... Paskaa tänne kirjotetaan. Maksaa 100000 dollarii ynm.... No ei todellakaan maksa... Jollet nyt välttämättä halua mennä juuri sinne floridan kalleimpaan yliopistoon. Ite oon nyt vaihdos eräässä osavaltiossa ja tuttuni meni täällä erääseen hyvään yliopistoon ja maksoi 16k dollarii 2 lukuvuotta...toki niitä kalliimpia ja HALVEMPIA löytyy. Ja tämän yliopiston taso oli kaikenlisäksi hyvä eikä maksanut tuon enempää...älkää luopuko unelmista sen takia että joku nilkki tulee suomi24 palstal kertoo kuinka kallista ja mahdotont on mennä ulkomaille opiskeleen. Ja kaiken lisäksi monet yliopistot haluavat ottaa ulkomaalaisia opiskelijoita koska niiden maine kasvaa ja tämän takia ulkomaalaiset opiskelijat saavat usein huommattavia alennuksia. Okei ei tämä halpaa ole silti koska esim 10k euroa on aika iso raha eikä kaikilla ole sellaista rahaa heittää peliin. Mutta varmasti jos oikeasti haluaa sitä enemmän kuin mitään muuta sillä hetkellä niin kyllä sitä rahaa saa jostain kaivettua. Ja kyllähän se sitten maksaa asuakkin täällä mutta ins löytyy joku kaveri jonka nurkkiin voi näädätä itsensä tai jotenkin koira konstein tehdä rahaa.

      • trhhrtjrj

        Nuori uho on hienoa, mutta pysytään kuitenkin realisteina. Luonnollisesti on halvempia ja kalliimpia yliopistoja, mutta hinta menee hyvin pitkälti arvostuksen mukaan ("mitä parempi sitä kalliimpi"). Arvostus taas vaikuttaa suoraan työllistymiseen. Lisäksi suuri osa kustannuksista syntyy muusta kuin varsinaisista lukukausimaksuista. Seuraavassa tyyppiesimerkki (ulkomaalaisen kustannukset):

        http://admissions.fsu.edu/international/finances/costs.cfm

        Täältä taas voi tarkastella eri koulujen lukukausimaksuja (voi hakea myös osavaltioittain):

        http://cgi.money.cnn.com/tools/collegecost/collegecost.html

        Pääsääntöinen syy ottaa ulkomaisia opiskelijoita ei ole suinkaan se, että maine kasvaa yleisesti vaan se, että inhorealistinen käytännön syy. Toisinsanoen tunnettuus kasvaa opiskelijoiden lähtömaissa. Näin saadaan lisää kansainvälisiä opiskelijoita ja monessa koulussa ulkomaalaiset opiskelijat ovat juuri niitä rahasampoja. Heidän lukukausimaksunsa voivat olla paljon kovemmat kuin paikallisten. Yhdysvalloissa yksityiset yliopistot ovat liiketoimintaa ja toiminta pyörii opiskelijoilta saaduilla rahoilla.

        t. Atlantin länsipuolella yliopistossa töissä oleva.

    • oikoik

      Suomalaisena voi päästä ulkomalla elokuvaan jos roolin on osattava ulkomaista, tässä tapauksessa itä-eurooppalaista aksenttia. Se on etu. Suomalainen osaa sen varmasti paremmin kuin kukaan amerikkalainen.

      • 1519

        Arvaile huviksesi kuinka paljon tanne on tullut vakea Venajalta neukkulan romahdettua. On tanssijaa, laulajaa ja sirkustemppujen tekijaa ihan yllin kyllin ja niilla viela ihan autenttiset aksentit vaikka Siperiasta. Kylla siina suomalainen matkija jaa toiseksi.

    • science4fiction

      Pitää olla hyvännäköinen että pääsee näyttelijäksi. Rumilla ei ole asiaakaan moiseen.

    • Kulttuurijätkäjatkaa

      Ai niin! Lisäisin vielä sen että ulkonäköösi tulee iso plussa jos muutkin ajattelevat sun olevan hyvännäköinen. :D ;)

    • tuopponen14

      Moi! Minä 14-v haluaisin kans lähteä rapakon taakse yliopistoon lukion jälkeen. Omasta mielestä puhun ihan hyvää ja selvää englantia. Mä olisin kiinnostunut lukemaan lakimieheks/ liikemieheksi/ koodaajaksi ja siinä sivussa vähän vois urheilla (oon todella kiinnostunut lähes kaikenlaisesta urheilusta). Hinnathan ei ole mitään sataatuhatta euroa, joten se ei ole mahdottomuus. Ja en halua jonkun idiootin tulevan sanomaan "kannattais opiskella Suomessa". Mutta haluaisin lähteä nimenomaan Amerikkaan. Mitään neuvoja?

      • alkuun

      • syksyllä kotimaana usa

        Heippa!

        Loistavaa että sinulla on unelmia, pidä niistä kiinni :) Itselleni kävi nyt keväällä melkoinen mäihä, jonka seurauksena plen nyt syksyllä lähdössä Jenkkeihin suorittamaan neljävuotista tutkintoa, eli unelmista totta: muutan Amerikkaan neljäksi vuodeksi!

        Jos todella olet lukion jälkeen vielä sitä mieltä, että haluat Amerikkaan opiskelemaan, suosittelen sinua tekemään SAT-testin (googleta "sat test" lisätietoa varten!). SAT on amerikkalaisten yliopistojen käyttämä testaus yliopistovalmiuksia varten. Testin voi tehdä Suomessakin, ja täällä tein sen itsekin.

        Ja miten pääsin amerikkalaiseen yliopistoon? Kuin tuurilla. Sain ilmeisesti ihan suhtkoht hyvät tulokset SAT-testisä, eräs yliopisto otti minuun sähköpostitse yhteyttä ja tarjosi opiskelupaikkaa, ja nyt sitten olen oikeasti menossa, kohta alkaa viisuminhakuprosessi.

        Toivottavasti tästä oli jotain apua! Pidä kiinni unelmistasi, ne voivat vielä toteutua :)

    • edr4t5y7uyutr

      Luin tän huvikseni läpi täs.

      1. Ei todellakaan ole mikään vaatimus että on ylitäydelliseltä barbielta näyttävä et vois olla näyttelijä. Kovinkaan moni näyttelijä ei itseasiassa ole sen näkönen. Näyttelijät on ihan tavallisia ihmisiä siinä missä siivoojat, kokit, opettajat ja kaikki muut minkä tahansa ammattikunnan edustajat. Jos näin ei ois, miks olisin nähny siwan kassalla ylitäydellisen näkösen ihmisen ja monta "rumaa" näyttelijää?

      2. Toi plastiikkakirurgijuttu mikä olikaa. "Sinustahan ei voi tulla plastiikkakirugia koska se vaatii kovaa duunia." Mikä juttu toi nyt oli olevinaa? "Et voi olla se koska se vaatii kovaa duunia." Vaatii aika moni muuki juttu kovaa duunia. Plastiikkakirurgejahan ei ole olemassa koska eihän kukaan voi olla plastiikkakirurgi kovan duunin takia. Ei toki.

    • follow your dreams

      sinun pitää kiinni unelmistasi ja seurata niitä... ja jep kannattaa ottaa toinen opiskelu aine jos näyttely ei niin toimi... mutta jos teet oikeasti sen eteen töitä joka päivä edes jonkunverran sinusta voi tulla helposti amerikassa näyttelijä ... mutta muista tehdä töitä sen eteen PALJON ....

    • Anonyymi

      Hei!
      Usa:han on hankalaa päästä näyttelemään. Sinne pääseminen on helppoa mutta asunto-ja opiskelumaksut ovat monissa hyvissä kouluissa todella kalliita. Jos haaveilet pääseväsi Los Angelesin parhaisiin kouluihin niin kannatta ajatella järkevästi. 1. Jos olet vasta käynyt peruskoulun etkä lukiota ja sinulla ei ole mitään näyttelijän kokemusta on todella hankala elää usa:ssa(toki jo tänä vuonna olet varmasti käynyt lukion tms. Sen otin huomioon) . 2. Näyttelijän elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Minusta kannattaisi hakea brittien kouluihin, koska uset niistä ovat paljon halvempia. Ajattele vaikka Martin Freeman. Hän on opiskellut britanniassa ja hän on näytellyt sherlock holmesin Watsonina, hobitin Bilbo Reppulina ja monissa muissa elokuvissa. Jos hän on päässyt näyttelemään elokuvissa briteissä opiskelleena niin mikset sinäkään voisi. MUISTA ETTÄ ENGLANNIN MELKEIN TÄYDELLINEM OSAAMINEN ON TÄRKEÄÄ. Joten onnea unelmillesi ja toivottavasti pärjäät!

    • Anonyymi

      New York Film Academy, löytyy googlesta myös Nyfa, kiinnostaisi itseäkin, mutta noh, rahalla pääsee. Törkeän kallis ja törkeän hyvä leffakoulu. Suomalainen opintotuki ja tuskin opintolainakaan ikinä riittää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      56
      5431
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3487
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1612
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1544
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1033
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe