Valaisimen asennus (kruunukytkin)

jestassentää

Kertokaa sähköasiantuntijat mikä on vikana, kun en saa valaisinta toimimaan.

Kyseessä on siis kruunukytkentä, eli katosta tulee kolme johdinta; harmaa (nolla), ja kaksi violettia (vaiheet). Valaisimessa on myös kolme johtoa, mutta värikoodaukset hieman heikohkon väriset (maapiuhan otin irti, sillä maata ei katossa ole). Noh, laitoin kuitenkin mielestäni selvästi siniseksi merkatun (nolla) kiinni harmaaseen ja vaiheet kytkin luonnollisesti virekkäisiin kahteen sokeripalan reikään. Yksi sulake paloi kun käänsin virtaa päälle, mitään muuta ei tapahtunut.

Enää en viitsi sulakkeita polttaa, mutta en keksi mikä kytkennässä olisi voinut mennä vikaan? Eikö vaiheiden osalta ole kuitenkin yksi ja sama, kuinka päin kytketään, kun kaksoiskytkimestä pitäisi sitten tulla toisesta virta osaan lampuista ja toisesta loput?

1

2791

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DEC

      sulake palaa vaikka suojamaata ei ole, kysymyksessä täytyy olla vaiheen ja nollan välinen oikosulku. Kytkentäsi vaikuttaa ok mutta valaisin voi olla viallinen ja oikari vaikkapa lampun kannassa. Tarkista myös, että kaikki johdinsäikeet ovat liittimien sisällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2834
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      527
      2676
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1855
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1807
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1738
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1302
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      88
      1126
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      59
      1115
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1092
    Aihe