1/4 osa Romani...

Olipa tyly vastaus. Tottakai ihminen on kiinnostunut, juuristaan ja haluaa tietää lisää, siitä romanipuolesta. Se että eläät samanlailla kuten ennenkin, on mielestäni hyvä asia. Jos sinulla on hyviän romanikavereita, niin käy heidän luona kylässä ja pyydä heitä kertomaan sinulle, meidän kulttuurista. Kirjoituksestasi, luulen huomaavani että, olet nuori ja sinulla on aikaa tutustua, uusiin asioihin. Jos pystyt, niin ota selvää isäsi romanisuvusta ja koita ottaa yhteyttä, heihin mutta, ole tietoinen että, ehkä he eivät ole kiinnostuneita mutta, yleensä on, omista sukulaisista.
Menestystä ja siunausta, elämääsi!

Tsigaan, kiitos neuvoista, noin aattelinkin toimia! =) Nyt tosiaan on mulla elämässä muutenkin muutosten aika, joten tääkin asia tullut silleen ajankohtaseksi...
Ja se jäi varmaan mainitsematta, että vasta täysi ikäsenä kuulin juuristani... mutta kuten Odakin kirjotti, niin minulla sama homma, etten tuntenut kuuluvani "muiden" joukkoon, enkä tullut toimeen oikeen monien valtaväestön edustajien kanssa...
Tosiaan haluisin että oma lapseni hieman isommaksi kasvettuaan saisi tietää juuristani/juuristamme. (Vaikka hänellä luonnollisesti "pitoisuutta" vähemmän...)

Nyt ei valitettavasti ole romanituttuja, mutta on ollut ja hyvin on juttuun tultu.
Tuo suvun tutkiminen kiiinnostais, mutta voi olla aika vaikeaa. Isäni isä on siis kuollut jo varmaan aikoja sitten. Jokatapauksessa haluisin ottaa siitä suvun romanipuolesta selvää, vaikka en yhteyttä edes ottaisikaan. Onhan se kuitenkin osa minua! Enkä ole mikään wanna be-mustalainen, tiedän kyllä etten voi itteeni kaaleeks kutsua, enkä kutsukaan, enhän sitä olekaan, vaikka hivenen sitä verta suonissani virtaakin.
Olis kiva kuulla muidenkin tarinoita ja asiallisesti vaihtaa mielipiteitä yms! =)
Kristalta ootan vastausta mailiin!!! =)

ongelmahan tässä on juuri se ihmisten kusipäisyys. Jos joku ei ole sitä, mitä itse on, niin häneen pitää suhtautua erilailla. Erilaisuus itsessään ei ole ongelma. Ongelmia aiheuttavat ihmisten asenteet. Minua ei ole haitannut se, etten tiedä mihin porukkaan vereni vetää. Se, mikä on haitannut, on juuri se, että ihmisten päissä hölskyy.

Kaaleeksi romanit ovat minua monesti sanoneet, vaikka ovat tienneet, että olen sitä vain vähän. Joten eivät he minua pois ole työntäneet. Tuo juurien etsiminen ei ole vaivannut minua. Se, että olen ristiverinen, tai sekarotuinen, tai mitä lie, ei ole itselleni ongelma. Tiedän kuka olen, ja kenestä olen tullut. Minä olen minä, ja minä olen tällainen. Se ongelma on muilla. Jos joku diggaa minua, diggaan minä myös häntä, huolimatta siitä mitä rotua tämä edustaa. En ymmärrä miksi pitäisi kääntää selkä, vain siksi, että tämä ei ole sitä mitä minä olen? Ja mitä minä olen? Ehkä meillä "kirjavaverisillä" ei ole moisia ongelmia, kun ei tarvitse olla ylpeä siitä "puhtaasta" verestä ja pitää huolta, että se sellaisena pysyykin. He, jotka välittävät minusta, ovat se porukka johon kuulun, rodusta ja ulkonäöstä riippumatta. Valitettavasti en kumminkaan ole löytänyt omiani.

Oda kirjoitti:

ongelmahan tässä on juuri se ihmisten kusipäisyys. Jos joku ei ole sitä, mitä itse on, niin häneen pitää suhtautua erilailla. Erilaisuus itsessään ei ole ongelma. Ongelmia aiheuttavat ihmisten asenteet. Minua ei ole haitannut se, etten tiedä mihin porukkaan vereni vetää. Se, mikä on haitannut, on juuri se, että ihmisten päissä hölskyy.

Kaaleeksi romanit ovat minua monesti sanoneet, vaikka ovat tienneet, että olen sitä vain vähän. Joten eivät he minua pois ole työntäneet. Tuo juurien etsiminen ei ole vaivannut minua. Se, että olen ristiverinen, tai sekarotuinen, tai mitä lie, ei ole itselleni ongelma. Tiedän kuka olen, ja kenestä olen tullut. Minä olen minä, ja minä olen tällainen. Se ongelma on muilla. Jos joku diggaa minua, diggaan minä myös häntä, huolimatta siitä mitä rotua tämä edustaa. En ymmärrä miksi pitäisi kääntää selkä, vain siksi, että tämä ei ole sitä mitä minä olen? Ja mitä minä olen? Ehkä meillä "kirjavaverisillä" ei ole moisia ongelmia, kun ei tarvitse olla ylpeä siitä "puhtaasta" verestä ja pitää huolta, että se sellaisena pysyykin. He, jotka välittävät minusta, ovat se porukka johon kuulun, rodusta ja ulkonäöstä riippumatta. Valitettavasti en kumminkaan ole löytänyt omiani.

Lue lisää

Molempien viesteissä oli kohtia, joihin yhdyn! CARA MIA kirjoitti; "Isoisäänsä ei ole koskaan edes nähnyt! Koska mies meni matkoihinsa ja valkolaistyttö jäi yksin lapsensa kanssa." Toi on just kuten "mun tarinassa", siis isäni kohdalla kävi juuri noin... Sota-aikaa elettiin sillon, eikä isänikään nähnyt isäänsä...Mutta se isäni lapsuudesta, mikä nyt oli monin tavoin mutkikasta...

ODAn kanssa samaa mieltä monesta asiasta... Oon ollu oikeestaan koko elämäni vähä hukas identiteettini kanssa, joskus enemmän ja joskus vähemmän, tosin en tätä asiaa syytä läheskään kaikista elämäni ongelmista... ODA, tunnetko sä siis myös sun romanisuvun ja ootko ollu tekemisis??? Mulla asiaa vaikeuttaa se, kun isäni ei tosiaan koskaan puhunu asiasta, eikä mitään... eikä halua vieläkään ottaa selvää suvusta.
Itseäni juuret kiinnostaa, tottakai!!! Välillä oon aatellut, et antaa olla, riittää kun itse tiiän kuka oon... Mut mitä enemmän ikää on tullut niin oon alkanu miettiin enemmän, ja enhän kuitenkaan loppujenlopuks tiedä "kuka" oon, kun en tiedä suvustani, oon aatellu, että haluun ottaa selvää mut se tosiaan on vaikeeta ja tietysti pelottaa, et jollei se mun suku haluukaan "tuntee" mua... Toivottavasti joku ymmärtää mitä yritän selittää, on vaikee pukee sanoiks mitä mä aattelen...

Oda kirjoitti:

ongelmahan tässä on juuri se ihmisten kusipäisyys. Jos joku ei ole sitä, mitä itse on, niin häneen pitää suhtautua erilailla. Erilaisuus itsessään ei ole ongelma. Ongelmia aiheuttavat ihmisten asenteet. Minua ei ole haitannut se, etten tiedä mihin porukkaan vereni vetää. Se, mikä on haitannut, on juuri se, että ihmisten päissä hölskyy.

Kaaleeksi romanit ovat minua monesti sanoneet, vaikka ovat tienneet, että olen sitä vain vähän. Joten eivät he minua pois ole työntäneet. Tuo juurien etsiminen ei ole vaivannut minua. Se, että olen ristiverinen, tai sekarotuinen, tai mitä lie, ei ole itselleni ongelma. Tiedän kuka olen, ja kenestä olen tullut. Minä olen minä, ja minä olen tällainen. Se ongelma on muilla. Jos joku diggaa minua, diggaan minä myös häntä, huolimatta siitä mitä rotua tämä edustaa. En ymmärrä miksi pitäisi kääntää selkä, vain siksi, että tämä ei ole sitä mitä minä olen? Ja mitä minä olen? Ehkä meillä "kirjavaverisillä" ei ole moisia ongelmia, kun ei tarvitse olla ylpeä siitä "puhtaasta" verestä ja pitää huolta, että se sellaisena pysyykin. He, jotka välittävät minusta, ovat se porukka johon kuulun, rodusta ja ulkonäöstä riippumatta. Valitettavasti en kumminkaan ole löytänyt omiani.

Lue lisää

jotka haluatte tietää suvuistanne ja taustoistanne, tänne sähköpostilinkit, niin varmaan meistä kaaleista löytyy se asiallinen porukka, joka haluaa auttaa teitä selvittämään mitä porukkaa olette. Se voi olla yhdessä päivässä selvitetty koska kaaleissa suvut ja ihmiset kulkee suuperimällä ja monet aikaihmiset tuntee jonkun jotakin kautta. Ja vaikkei tuntis niin kuitenkin osaa yhdistää heti tiettyyn sukuun... Ainaki normaalijärkiset aikaihmiset on kiinostunut jos kuulevat että porukasta on löytyny "uusi" ihminen.

Kirkonkirjojen kautta teiän sukuasioita auttaa kaajeet (valtaväestö) joilla on tarjota papereita ja nimiä muttei mahdollisesti muuta. Kaaleilta kuulette tarinoita porukastanne, mistä päin ovat tulleet ja mahdollisesti sukunne legendoja ym.

Voihan käydä niinkin ettei päästä puusta pitemmälle mutta -yrittänyttä ei laiteta.
Hyvää syksyä kaikille täysille, puolikkaille, varteille ja varttien varteilleki - tasapuolisesti.

Nainen vaan..(alkup) kirjoitti:

Molempien viesteissä oli kohtia, joihin yhdyn! CARA MIA kirjoitti; "Isoisäänsä ei ole koskaan edes nähnyt! Koska mies meni matkoihinsa ja valkolaistyttö jäi yksin lapsensa kanssa." Toi on just kuten "mun tarinassa", siis isäni kohdalla kävi juuri noin... Sota-aikaa elettiin sillon, eikä isänikään nähnyt isäänsä...Mutta se isäni lapsuudesta, mikä nyt oli monin tavoin mutkikasta...

ODAn kanssa samaa mieltä monesta asiasta... Oon ollu oikeestaan koko elämäni vähä hukas identiteettini kanssa, joskus enemmän ja joskus vähemmän, tosin en tätä asiaa syytä läheskään kaikista elämäni ongelmista... ODA, tunnetko sä siis myös sun romanisuvun ja ootko ollu tekemisis??? Mulla asiaa vaikeuttaa se, kun isäni ei tosiaan koskaan puhunu asiasta, eikä mitään... eikä halua vieläkään ottaa selvää suvusta.
Itseäni juuret kiinnostaa, tottakai!!! Välillä oon aatellut, et antaa olla, riittää kun itse tiiän kuka oon... Mut mitä enemmän ikää on tullut niin oon alkanu miettiin enemmän, ja enhän kuitenkaan loppujenlopuks tiedä "kuka" oon, kun en tiedä suvustani, oon aatellu, että haluun ottaa selvää mut se tosiaan on vaikeeta ja tietysti pelottaa, et jollei se mun suku haluukaan "tuntee" mua... Toivottavasti joku ymmärtää mitä yritän selittää, on vaikee pukee sanoiks mitä mä aattelen...

Lue lisää

ollut romanisukulaisteni kanssa tekemisissä. Enoni kanssa tosin, mutta hänkin puolikas. Enoni pyörii kumminkin romaniporukoissa ja sitä kautta olen joskus tapaillut joitain hänen tuttujaan. Mutsini kanssa kerran funtsittiin juuri sitä, että minkä takia sitä ei ollakaan oltu missään tekemisissä näiden sukulaisten kanssa. Muistan kyllä, kun olin pieni, että kerran kävimme joidenkin romanisukulaistemme luona, mutta sen jälkeen ei heitä ole tullut tapailtua. He kyllä ovat olleet tekemisissä mummoni kanssa, ja olivat joskus kyselleetkin meistä, mutta jostain syystä eivät tiemme kohdanneet. Mummoni on siis valkolainen, mutta pappani oli romani. Pappaakaan en ikinä nähnyt, kun hän kuoli jo alta kolmenkymmenen ikäisenä, mutta hänen sukulaisensa ovat pitäneet mummooni jonkin verran yhteyttä. Kerran olimme juuri lähteneet mummoni luota kohti kotia, kun hän soitti ja sanoi, että isosetäni, joka oli vieläpä tunnettu tangolaulaja, olisi tulossa hänen luokseen, mutta olimme jo lähempänä kotia, joten emme viitsineet enää kääntyä takaisin. Ajattelimme, että tilaisuus tavata koittaa joku toinen kerta, kun hän oli ruvennut käymään mummoni luona. Äitini sitten toissa kesänä tapasikin hänet, kun hän tuli kyläsille. Sanoi, että oli aivan ihana ihminen, ja tämä setä olisi kovasti halunnut tulla uudestaankin kyläsille, mutta viikko, tai pari tapaamisen jälkeen tämä setäni menehtyi. Itseäni harmittaa suunnattomasti, etten ikinä onnistunut tapaamaan häntä. Nyttemmin äitini on tapaillut joitain muitakin isänsä puolen sukulaisiaan, joten nyt jos tulee mahdollisuuksia tavata heikäläisiä, niin täytyy käydä moikkailemassa.