Huonot ihmisuhteet

Onko yksinkertasesti sellasia ihmisiä olemassa, jotka ei kelpaa muille kavereiksi? Ehkä ne on niin ärsyttäviä, vaikka ei ne haluais, tai ehkä niissä on vaan jotai epämiellyttävää. Voihan kyse olla vainoharhasuudesta, sekopäisyydestä tai siitä kunnioittaako itteään ja miten näkee maailman.
Itellä on tällänen ongelma. Oon tällänen 18v nuori mies. Harvoin pystyn luomaan uutta kaverisuhdetta, ja monesti tuntuu tulevan joku kylmä katse. Tai sitten toista ei kiinnosta ollenkaan. En mä kyllä osaa kauheen hyvin puhua ihmisten kans. Moni tuntuu vaan alottavan puhumisen ja tutustuu siten uusiin ihmisiin. Itestä tuntuu ettei ole mitään puhuttavaa ja sitte tulee niitä vittumaisia hiljasia hetkiä. Sitten kun mokaan jotenki puhuessa, kun en tiedä miten vastata tai muotoilla kysymyksen, niin saan kusipään leiman. Tai ainakin sellasen tylsän ihmisen leiman. Sitte porukkaa ei kiinnosta enää. En sano, että täysin paska näis asiois olisin. Joskus saattaa läppää lentää. Ongelma vaan on yhteyden luomises ( miten alottaa keskustelu ja mistä puhua), en oikeen tiiä asioista ja mitään ei tule mieleen. Tuntuu väkisin väännetyltä, jos alkais vaan puhua perusjutuista yhtäkkiä "hei millasta musiikkii kuuntelet" jne..
Tosin itteensä ei kannata syyttää näis asioissa. Varhaisteini-iän elin purkissa, olin ujo ja liian haavoittuvainen ja jäin aika paljon jälkeen muista. Siinä syy miksen osaa luoda hyvin mitää yhteyttä. Yläasteen jälkeen aloin miettiä toden teolla, et mikä helvetti on vialla. Kehitystä on tullu roimasti, mut luulen et sitäki on viel helvetisti jäljellä. Joka päivä tulee yritettyy parantaa sosiaalisia taitoja. Jos en mee taaksepäin, niin eteenpäin. Nyt tuntuu vaan, että oon ihan hakuteillä. En tiiä mitä pitäs tehä ja tuunko koskaa pääsemää siihe mitä haluun. Kavereita on muutama. Eli ei mitään 100 kaveria. Täällä nuoril helvetin isot kaveriverkostot. Mut tosin kumpi on tärkeempää? Mä vai 100 muuta tyyppiä?
Ehkä tärkeintä on olla tyytyväine itteensä ja tietää mitä haluaa. Jos jonku asenne ei kelpaa, niin sitä ei ota omaan maailmaansa sitte. Jos ei kunnioita itteensä, nii miten muutkaa voi kunnioittaa?

Välillä joudun hirveeseen raivotilaan, ku tulee nöyryytetty olo, jos on puhunu jolleki (tytölle baarissa, jolleki koulussa) ja takas tulee vaa jotai negatiivista. Sitte muille tää on helpompaa. Täytyy tosin myöntää, et välillä oon ollu vähä kusipää noissa baareissa. Viime vkl mua oikeestaan nöyryytettii vähäse ja olin ihan shokissa siitä. Sitte kotona rupes taas raivostuttamaa ja teki mieli tehä pahaa niille ja muille ketkä oli joskus ollu vittumaisia. Tääki viha johtuu vaan siitä miten joskus enne oli asiat huonommi, ja koska mulla ei ole taitoa luoda mitää yhteyttä. Myös se etten koskaa ole sanonu kunnolla takas. Pitää tapella ittensä kans, et rauhottuis välillä.

Joka tapauksessa tää on välillä helvetin rasittavaa. En tiiä onko tää sellasta, mitä tapahtuu koko aja jokasella. Ehkä munki pitäs vaa vaihtaa omaa maailmannäkemystä, vaikka onki vaikeeta. Mitä tälläsessä paskamaisessa tilanteessa pitäs tehä?