Avaruusolennot joukossamme

Tietoa ja näyttöä on

Bulgariassa on tällä viikolla kohistu maan avaruusinstituutin johtajan lausunnoista, joiden mukaan avaruusoliot elävät parhaillaan keskuudessamme. Bulgarialaiset tiedemiehet väittävät jopa olleensa yhteydessä avaruusolioihin, kertoo Sofian uutistoimisto. Myös useat brittilehdet kertovat aiheesta.

Bulgarian hallituksen avaruustutkimuskeskuksen varajohtaja Lachezar Filipov kertoo paikallislehdissä, että avaruusolennot ovat koko ajan joukossamme ja tarkkailevat meitä. Ne eivät kuitenkaan Filipovin mukaan ole vihamielisiä, vaan haluavat pikemminkin auttaa ihmisiä.

Filipovin tutkimusryhmä tutkii 150 eri peltokuviota, jotka ovat viimeisen vuoden aikana ilmestyneet eri puolille maailmaa. Nämä peltokuviot ovat Filipovin mukaan vastauksia 30 kysymykselle, joita bulgarialaiset tutkijat ovat esittäneet avaruusolioille.

246

17225

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ne uutiset

      Mistä testä asiasta löytyy tietoo, voitko laittaa linkkejä.

      • humistaan

        Tuossa hieman asiasta:

        http://novinite.com/view_news.php?id=110282

        Filipovin mukaan alienit ottavat ihmisiin telepaattisen yhteyden 10-15 vuoden päästä.
        Filipovin mukaan avaruusoliot ovat huolissaan ihmiskunnan moraalittomuuden vaikutuksesta luontoon.

      • ufoja?

      • Nyt ne tulloo

      • .
        Nyt ne tulloo kirjoitti:

        http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/olemme-ottaneet-yhteytta-avaruusolentoihin/162834

        David Wilcok on kertonut että 27.11.2009 päivänä pitäisi tapahtua tämä ennaltasovittu ufosalailun julkistaminen ja että päivämäärä olisi jo sovittu.
        20,11, 2009
        UFO salailun loppu häämöttää:
        Sekä paljon muuta mikäli jaksatte selailla.
        http://nwohavaintoja.blogspot.com/

      • monotoni
        . kirjoitti:

        No onko nyt mitään artikkelii missään todisteeks että tänään on todellakin paljastettu ufojen olemassaolo.

      • 5+2

        Jäämme jännittyneenä odottamaan.

      • Stan.
        . kirjoitti:

        David Wilcok on kertonut että 27.11.2009 päivänä pitäisi tapahtua tämä ennaltasovittu ufosalailun julkistaminen ja että päivämäärä olisi jo sovittu.
        20,11, 2009
        UFO salailun loppu häämöttää:
        Sekä paljon muuta mikäli jaksatte selailla.
        http://nwohavaintoja.blogspot.com/

        Kunkahan mones kerta nyt on kyseessä kun tällaista taas ennustetaan?Onhan siihen kyllä jätetty se tyypillinen takaportti,eli "pitäisi tapahtua".Noihin NWO-sivustoihin ei voi suhtautua muuten kuin huumorin kannalta.Ja eikös niiden sivustojen mukaan lokakuussa olisi pitänyt posahdella ydinaseita jossain amerikoissa terroristien toimesta?Kun niitä NWO,-Yhden Laki,-Project Camelot ja muita vastaavia selailee,niin väkisinkin tulee sellainen tunne,että niitä sivustoja ylläpitävät Stan Laurelin ja Oliwer Hardyn jälkeläiset.Tai heidän haamunsa!

      • Kosmonautti****
        monotoni kirjoitti:

        No onko nyt mitään artikkelii missään todisteeks että tänään on todellakin paljastettu ufojen olemassaolo.

        Tarvitsetko todisteita uskosi tueksi? Kyllähän miljardit ihmiset "uskovat" jumaliinkin!! Miksi et kysy heiltä,miksi he uskovat? Tämä ufoasia ei ole tarpeen todistella eikä uskotella!

      • Pablo83

      • öhtuleht..
        humistaan kirjoitti:

        Tuossa hieman asiasta:

        http://novinite.com/view_news.php?id=110282

        Filipovin mukaan alienit ottavat ihmisiin telepaattisen yhteyden 10-15 vuoden päästä.
        Filipovin mukaan avaruusoliot ovat huolissaan ihmiskunnan moraalittomuuden vaikutuksesta luontoon.

        "Bulgarian tiedeakatemia: Avaruusoliot ovat jo Maassa

        Tiedeakatemian johtajan mukaan avaruusoliot pitävät ihmiskunnan moraalittomuutta uhkana.
        Bulgarian valtiollisen tiedeakatemian mukaan maapallolla on jo avaruusolioita

        - Avaruusoliot ovat nytkin kaikkialla ympärillämme, ja ne tarkkailevat meitä. Ne eivät ole meille vihamielisiä, vaan ne haluavat auttaa meitä. Emme ole kuitenkaan vielä valmiita kontaktiin niiden kanssa."

        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2009112610668454_ul.shtml

      • HA HA HA!
        . kirjoitti:

        David Wilcok on kertonut että 27.11.2009 päivänä pitäisi tapahtua tämä ennaltasovittu ufosalailun julkistaminen ja että päivämäärä olisi jo sovittu.
        20,11, 2009
        UFO salailun loppu häämöttää:
        Sekä paljon muuta mikäli jaksatte selailla.
        http://nwohavaintoja.blogspot.com/

        Se päivä meni jo, ja Bulgarian "paljastus" tapahtui ENNEN sitä, joten gurusi kusetti. No, hänhän perusti "tietonsa" pelkkään gematria-houreeseen!

      • hieno valtteri

        oon 8v eikä mitään avaruus olentoi oo ne on nii lol

      • somanic
        . kirjoitti:

        David Wilcok on kertonut että 27.11.2009 päivänä pitäisi tapahtua tämä ennaltasovittu ufosalailun julkistaminen ja että päivämäärä olisi jo sovittu.
        20,11, 2009
        UFO salailun loppu häämöttää:
        Sekä paljon muuta mikäli jaksatte selailla.
        http://nwohavaintoja.blogspot.com/

        Alkuperäinen Disclosure Projectin arviohan oli, että julkistaminen tapahtuisi vasta loppuvuodesta Obaman 10.12 nobelpuheen jälkeen tai alkuvuodesta 2010.

        En tiedä mistä hatusta Wilcok oli tuon 27pv.n vetänyt (eikös siinä ollut joku TV-ajan varausjuttu), mutta saattaa olla ihan hyvä, että koki pienen julkisen uskottavuustappion. Ehkä kaveri on jatkossa vähän kriittisempi muidenkin julistustensa suhteen.

      • ---
        somanic kirjoitti:

        David ei ole maininnut missään tarkkaa päivää. Artikkelin kommentoijat puhuivat 27. päivästä. David on varma, että Disclosure tapahtuu ennen 2009 loppua.

        http://divinecosmos.com/index.php/start-here/latest-news/513-disclosure-update-and-video

        Saa nähdä mitä tapahtuu. Ehkä tämä Bulgarian ufo juttu oli alkupala ja pääruoka on vielä tulossa piakkoin?

      • Himonoidi
        . kirjoitti:

        David Wilcok on kertonut että 27.11.2009 päivänä pitäisi tapahtua tämä ennaltasovittu ufosalailun julkistaminen ja että päivämäärä olisi jo sovittu.
        20,11, 2009
        UFO salailun loppu häämöttää:
        Sekä paljon muuta mikäli jaksatte selailla.
        http://nwohavaintoja.blogspot.com/

        ny on 28/11 eli jokohan piankin saadaan virallista humanoiditietoa???
        Suomes varmaan vaeltelee montakii humanoidia.

      • Kosmonautti**** kirjoitti:

        Tarvitsetko todisteita uskosi tueksi? Kyllähän miljardit ihmiset "uskovat" jumaliinkin!! Miksi et kysy heiltä,miksi he uskovat? Tämä ufoasia ei ole tarpeen todistella eikä uskotella!

        kymysys on siitä millä perustelemme kaikki havainnot ympäri maailmaa juu ja olen varmaa entises elämäs ollu avaruusääliö tai ainenkin nykyään tarkkailen mitä touhutte yhtään ette tiiä minkä nurkan takaa pöllähän ja luen teijän pahat ajatuksetki

      • egoilija
        humistaan kirjoitti:

        Tuossa hieman asiasta:

        http://novinite.com/view_news.php?id=110282

        Filipovin mukaan alienit ottavat ihmisiin telepaattisen yhteyden 10-15 vuoden päästä.
        Filipovin mukaan avaruusoliot ovat huolissaan ihmiskunnan moraalittomuuden vaikutuksesta luontoon.

        Ympäristöjärjestöjen viimeinen keino ennen Kööpenhaminan kokousta,jos kattavaa ja Suomenkin talouden tuhoavaa sopimusta ei tule,ufo tulee ja tappaa.

      • hande-56
        Kosmonautti**** kirjoitti:

        Tarvitsetko todisteita uskosi tueksi? Kyllähän miljardit ihmiset "uskovat" jumaliinkin!! Miksi et kysy heiltä,miksi he uskovat? Tämä ufoasia ei ole tarpeen todistella eikä uskotella!

        Uskon henkilöhotaisesti Jeesukseen vapahtajanani,ufoihin en usko.Jeesuksesta ja hänen sovitus työstään on todisteet RAAMATUSSA evankeliumeissa. Myös Israelin maasa tehdyistä löydöistä,kirjakääröt jne.
        Miks uskovat uskovat ? uskohan on lahjaski saatua. Siksi uskon.
        ufoihin en usko,tuon puoleiseen kyllä.

      • Luonnontieteilijä
        hande-56 kirjoitti:

        siihen, että uskovaiset ovat keskimääräistä tyhmempää sakkia. Sinunkin tekstisi tyyli viittaa siihen mm. kirjoitusvirheineen.

      • juu....
        hande-56 kirjoitti:

        Uskon henkilöhotaisesti Jeesukseen vapahtajanani,ufoihin en usko.Jeesuksesta ja hänen sovitus työstään on todisteet RAAMATUSSA evankeliumeissa. Myös Israelin maasa tehdyistä löydöistä,kirjakääröt jne.
        Miks uskovat uskovat ? uskohan on lahjaski saatua. Siksi uskon.
        ufoihin en usko,tuon puoleiseen kyllä.

        Minä uskon ufoihin koska niistä on tehty paljon havaintoja ja pelloilta on löydetty kuvioita. Yhtä todennäköisiä kummatkin uskonnot. Jos jeesus olisi maininnut ufoista raamatussa, uskoisitko sinäkin?

      • Musta aukko
        hande-56 kirjoitti:

        Uskon henkilöhotaisesti Jeesukseen vapahtajanani,ufoihin en usko.Jeesuksesta ja hänen sovitus työstään on todisteet RAAMATUSSA evankeliumeissa. Myös Israelin maasa tehdyistä löydöistä,kirjakääröt jne.
        Miks uskovat uskovat ? uskohan on lahjaski saatua. Siksi uskon.
        ufoihin en usko,tuon puoleiseen kyllä.

        Palava pensas on yksi. Taikuri Jeesus muutti veden viiniksi..käveli vetten päällä, kuten eräs taitava taikuri tv:ssä myös. Mitä muuta nuo Jeesuksen temput ovat, hän oli vain taitava taikuri ja yksinkertaiset ihmiset tietysti ottivat kaiken jotain ihmeellisenä. Kaikelle on selitys. Jerikon muurit taisivat olla jotain ultraäänitouhua, se on mahdollista nykypäivän laitteilla. Ufo taisi olla tuo tähti taivaalla, joka vaelsi, mitä muutakaan. Hölmöjä ovat jos tähti vaeltaisi itsekseen, varmasti nykypäivänä Kakolaan kiikutettaisiin. Kuolleista herännyt, johan jotakin - ei kuollut herää, kuten kaikki tietävät. Oli ilmeisesti hyvissä voimissa, pientä taikuritoimintaa tuossakin. Ufomiehet havaitsivat Raamatun mukaan maan tyttäret kauniiksi ja tekivät lapsia heille! Eikös vain. En tunne tuota Raamattua sen tarkemmin, mutta sieltä varmasti löytyy helposti lisää näitä taikatemppuja ja ufoilmiöitä. Eikö nuo käskytkin saatu jostain ufoalukselta vuorelta noutaen, ilmeisesti hyvä laskeutumispaikka. Kuviakin noista ufoista on piirretty esim. luoliin ja niitten matkustajista. Eli ufotietous ei ole uskoa, se on todella tietoa. Raamattua on vääristelty ja nyt siihen vääristeltyyn muotoon ihmisiä on uskoteltu - aivan kummallisin perustein. Kaikkihan on hyvin yksinkertaista: EMME OLE YKSIN MAAILMANKAIKKEUDESSA...maapallollakin elämää on miljardeja ja taas miljardeja....maan matosista kaksijalkaisiin. Jokainen voi tulla uskollaan autuaaksi...no mitä se nyt sitten tarkoittaa?

      • Sniffffffffffffff
        HA HA HA! kirjoitti:

        Se päivä meni jo, ja Bulgarian "paljastus" tapahtui ENNEN sitä, joten gurusi kusetti. No, hänhän perusti "tietonsa" pelkkään gematria-houreeseen!

        SNIFFFAILLEE, eiks se vaadfi 2 taala setelinkin ja hopeaputken, putkipa ränyä kesdtänyt ei ja se homma väinöltä hengen vei!

    • tässä ollaan

      jo kohta 30vuotta, ei mitään ole näkynyt, mutta tervetuloa vaan.

    • DarkNinjaHiiri

      Yllättävä käänne. Hörhöt ei todistanutkaan alieneita vaan tiedemiehet! Nyt saavat tiedemiehet tingata keskenään.

      • Mieti vähän

        Rauni-Leenakin on lääkäri? Olisit varmasti uskonut mitä tahansa, jos Hitler olisi sanonut.

      • DarkNinjaHiiri
        Mieti vähän kirjoitti:

        Onneton natsikortti.
        Ei kaikkea tarvitse uskoa vaan kerätä sieltä täältä informaatiota ja yhdistellä sitten välillä purkaa.

      • Kummajainen...
        Mieti vähän kirjoitti:

        Rauni-Leenakin on lääkäri? Olisit varmasti uskonut mitä tahansa, jos Hitler olisi sanonut.

        Ei näistä asioista tarvitse kaikkien tietääkään. Varsinkin jos on kovin maanläheinen, pitää itseään ihmisenä ja jumalan luomana, eläimiä vain ruokanaan. Eivät mone ole katselleen yötaivasta, mitä kaikkea se sisällään pitää, mistä olemme tulleet. Aina vain askarruttaa monia, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu??? Mehän palaamme takaisin sinne mistä tulimme, ei sen kummempaa!

    • e#3

      Mielenkiintoinen uutinen pitkästä aikaa! Näin ne koulutetut ihmiset ovat taas retkahtaneet hömppään, koko akatemian voimin.

      • 21-vuotias mies

        Ihan kiinnostavan jutun nuo tiedemiehet ovat saaneet esille. Joillakin suomalaisilla ihmisillä tuntuu olevan vankat käsitykset siitä, ettei maan ulkopuolella olisi mitään elämää (avaruusolioita, yms.) En menisi arvailemaan yhtään, että "onko vai eikö", vain sen vuoksi, ettei koskaan ole näkynyt vaikkapa avaruusolioita. Kuinkahan moni ihmisistä - jotka väittävät kiven kovaan, ettei avaruusolioita ole olemassa - tietävät, mitä kaikkea avaruudessa on?? Ei tosin tarvitsekaan (en itsekään halua tietää), mutta turhat ennakkoluulot nyt kuitenkin pois, ihan arkielämästäkin!! Ompahan bulgarialaisille tiedemiehille nyt ainakin purtavaa ja tutkittavaa, todennäköisesti ihan mielenkiintoisestakin aiheesta.

      • eikka veikka
        21-vuotias mies kirjoitti:

        Kirjoitit asiaa vaikka suurin osa kirjoittajista tuli palstalle kertomaan jonninjoutavaa, kuten on todettua porukassa tyhmyys tiivistyy. Eikkka on hieman pienellä ironialla liikkeellä, melko tavallista tuolle vekkulille hörhölle.

      • Näin on
        21-vuotias mies kirjoitti:

        Ihan kiinnostavan jutun nuo tiedemiehet ovat saaneet esille. Joillakin suomalaisilla ihmisillä tuntuu olevan vankat käsitykset siitä, ettei maan ulkopuolella olisi mitään elämää (avaruusolioita, yms.) En menisi arvailemaan yhtään, että "onko vai eikö", vain sen vuoksi, ettei koskaan ole näkynyt vaikkapa avaruusolioita. Kuinkahan moni ihmisistä - jotka väittävät kiven kovaan, ettei avaruusolioita ole olemassa - tietävät, mitä kaikkea avaruudessa on?? Ei tosin tarvitsekaan (en itsekään halua tietää), mutta turhat ennakkoluulot nyt kuitenkin pois, ihan arkielämästäkin!! Ompahan bulgarialaisille tiedemiehille nyt ainakin purtavaa ja tutkittavaa, todennäköisesti ihan mielenkiintoisestakin aiheesta.

        "Kuinka monet tietävät mitä avaruudessa on"

        Ei kukaan pintaraapaisuja enempää ja suurin osa ei mitään.

    • alienturboman

      onneksi ei oo tuttavissa ketään Joukoo ..

      .....ssa tyhmyys tii.. joo .. plaah

      • Kontaktihenkilö

        DarkNinjaHiiri: "Yllättävä käänne. Hörhöt ei todistanutkaan alieneita vaan tiedemiehet! Nyt saavat tiedemiehet tingata keskenään."

        Älä nyt poika ala sekoilemaan. Mitä tiedemiehet muka ovat todistaneet, täh? Ei yhtikäs mitään! Tosin mukava kuulla, että osa tiedemiehistäkin on saanut kontaktin. Itse taas olen tavannut heitä jo lähes 20 vuotta ja kertonut kaiken aikaa ettei ole syytä pelätä. Etteivät he ole vihamielisiä, vaan päin vastoin, että he haluavat vain auttaa meitä. Olen myös monesti kertonut, ettei massakontaktin aika ole vielä, mutta se tulee n. 25 vuoden kuluttua jos asiat vain etenee suunnitellusti. 51% maailman ihmisistä pitää ensin haluta kontaktia. Tällä hetkellä he etenevät kontakteissaan yksilö ja pienryhmä tasolla.

        Mitähän Ursa on mieltä uutisesta? Hah, hah!!

      • huuhailua
        Kontaktihenkilö kirjoitti:

        Toistat samaa liturgiaa, mitä ufologiassa on nähty ja kuultu Adamskista lähtien. Monet muut hänen jälkeensä (järjestään huijareiksi todistetut kuten Adamskikin) ovat kailottaneet samaa ilosanomaa ilman minkäänlaista yhtymäkohtaa todellisuuteen. Tieteellä on sentään vastuu pitää asiat julkisen arvostelun alaisena.

        Rohkenen epäillä sinua trollliksi. Jos satut itse uskomaan kokeneesi kyseisiä kontakteja, todennäköisimpiä selityksiä ovat sairaus tai unihalvaus. Perusteena ei enempää eikä vähempää kuin kontaktiväittämien historian faktat 60 vuoden ajalta. Vastaväitteille ilman tukevia julkisia todisteita en anna mitään arvoa.

      • Kontaktihenkilö
        huuhailua kirjoitti:

        Se on vain ja ainoastaan sinun ongelmasi mitä uskot ja mihin kykenet uskomaan. Sen verran sanon, että jos poju vain tietäisit, niin olisit hyvin hiljaa. Ai niin, ei kai vaan kapula kalahtanut? Ja mitä mieltä huuhailua-herra on ko uutisesta? ;))

      • 25 vuoden kuluttua?
        Kontaktihenkilö kirjoitti:

        DarkNinjaHiiri: "Yllättävä käänne. Hörhöt ei todistanutkaan alieneita vaan tiedemiehet! Nyt saavat tiedemiehet tingata keskenään."

        Älä nyt poika ala sekoilemaan. Mitä tiedemiehet muka ovat todistaneet, täh? Ei yhtikäs mitään! Tosin mukava kuulla, että osa tiedemiehistäkin on saanut kontaktin. Itse taas olen tavannut heitä jo lähes 20 vuotta ja kertonut kaiken aikaa ettei ole syytä pelätä. Etteivät he ole vihamielisiä, vaan päin vastoin, että he haluavat vain auttaa meitä. Olen myös monesti kertonut, ettei massakontaktin aika ole vielä, mutta se tulee n. 25 vuoden kuluttua jos asiat vain etenee suunnitellusti. 51% maailman ihmisistä pitää ensin haluta kontaktia. Tällä hetkellä he etenevät kontakteissaan yksilö ja pienryhmä tasolla.

        Mitähän Ursa on mieltä uutisesta? Hah, hah!!

        Monessa lähteessä mainitaan että pian se selviää, viimeistään vuonna 2012.

        Obama julkistaa sen jo tänään. Ehkä?????
        http://nwohavaintoja.blogspot.com/

      • 25 vuoden kuluttua? kirjoitti:

        Monessa lähteessä mainitaan että pian se selviää, viimeistään vuonna 2012.

        Obama julkistaa sen jo tänään. Ehkä?????
        http://nwohavaintoja.blogspot.com/

        Siis aina noin 15-20v päästä pulpahtaa esille nää jutut ja eikös nyt oo se aika taas. No varmaan pitäs olla myös täydenkuunaika, pirun ufot eivät ainakaan oo suomalaisia, kun ovat ystävällisiä ja tahtovat pelastaa maailman, vrt juttu lastu virrassa.))
        Pari sellaista laskeutui täällä huoltoasemalle ja alkoi keskustelu: kummia ihmisiä täällä maapallolla, pitää tota korvassa, eihän se sinne kuulu:))
        Faktaa tässä odoton kieli pitkällä, siis haastatteluja telkkaan, siis oikeinden ufojen ja toimittajien kysymyksiin vastauksia, sittenkin on pieni vaara, että joudun petetyksi.
        Täällä voi kyllä ufoihin törmätä, kun menee paikkakunnan kuppilaan, siellä ne istuu pipot päässä ja monot jalassa oli kesä tai talvi.
        hehehehheh sanon mä, eihän näitä voi vakavasti ottaa, no naapuri se laitto avaimmenreijät ja kissanluukun tukiten alumiinipaperilla, kun ne lähettää säteitä, tää on ihan totta, että ei tässä oo vitsin paikkaa, se on vakavampi juttu.

      • En kadehdi
        Kontaktihenkilö kirjoitti:

        Se on vain ja ainoastaan sinun ongelmasi mitä uskot ja mihin kykenet uskomaan. Sen verran sanon, että jos poju vain tietäisit, niin olisit hyvin hiljaa. Ai niin, ei kai vaan kapula kalahtanut? Ja mitä mieltä huuhailua-herra on ko uutisesta? ;))

        Tuollaiset nyt uskovat vaikka menninkäisiin, kas kun kykenevät.

      • Ymmällää
        25 vuoden kuluttua? kirjoitti:

        Monessa lähteessä mainitaan että pian se selviää, viimeistään vuonna 2012.

        Obama julkistaa sen jo tänään. Ehkä?????
        http://nwohavaintoja.blogspot.com/

        Onko jo missään oBaman haastattelua jossa hän kertoi ufoista

      • spegel
        pekka49 kirjoitti:

        Siis aina noin 15-20v päästä pulpahtaa esille nää jutut ja eikös nyt oo se aika taas. No varmaan pitäs olla myös täydenkuunaika, pirun ufot eivät ainakaan oo suomalaisia, kun ovat ystävällisiä ja tahtovat pelastaa maailman, vrt juttu lastu virrassa.))
        Pari sellaista laskeutui täällä huoltoasemalle ja alkoi keskustelu: kummia ihmisiä täällä maapallolla, pitää tota korvassa, eihän se sinne kuulu:))
        Faktaa tässä odoton kieli pitkällä, siis haastatteluja telkkaan, siis oikeinden ufojen ja toimittajien kysymyksiin vastauksia, sittenkin on pieni vaara, että joudun petetyksi.
        Täällä voi kyllä ufoihin törmätä, kun menee paikkakunnan kuppilaan, siellä ne istuu pipot päässä ja monot jalassa oli kesä tai talvi.
        hehehehheh sanon mä, eihän näitä voi vakavasti ottaa, no naapuri se laitto avaimmenreijät ja kissanluukun tukiten alumiinipaperilla, kun ne lähettää säteitä, tää on ihan totta, että ei tässä oo vitsin paikkaa, se on vakavampi juttu.

        Joo, kyllä noi humanoidit löytyy näin pikkujoulu aikana peilin edestä ja aamuisin lähipubeista. Toivottavasti ufot eivät nyt ainakaan ensimmäiseksi suomeen lennähtele, täällä kun tuntuu olevan lautas ongelmia ihan omastakin takaa!

      • handek.1
        pekka49 kirjoitti:

        Siis aina noin 15-20v päästä pulpahtaa esille nää jutut ja eikös nyt oo se aika taas. No varmaan pitäs olla myös täydenkuunaika, pirun ufot eivät ainakaan oo suomalaisia, kun ovat ystävällisiä ja tahtovat pelastaa maailman, vrt juttu lastu virrassa.))
        Pari sellaista laskeutui täällä huoltoasemalle ja alkoi keskustelu: kummia ihmisiä täällä maapallolla, pitää tota korvassa, eihän se sinne kuulu:))
        Faktaa tässä odoton kieli pitkällä, siis haastatteluja telkkaan, siis oikeinden ufojen ja toimittajien kysymyksiin vastauksia, sittenkin on pieni vaara, että joudun petetyksi.
        Täällä voi kyllä ufoihin törmätä, kun menee paikkakunnan kuppilaan, siellä ne istuu pipot päässä ja monot jalassa oli kesä tai talvi.
        hehehehheh sanon mä, eihän näitä voi vakavasti ottaa, no naapuri se laitto avaimmenreijät ja kissanluukun tukiten alumiinipaperilla, kun ne lähettää säteitä, tää on ihan totta, että ei tässä oo vitsin paikkaa, se on vakavampi juttu.

        On se otettava vakavasti. Onhan Jeesuksiakin pyörinyt tällä lanttaasilla iät ja ajat, ne on vaan viety hoitoon pikkuhiljaa; miksei siihen sekaan mahtuisi jokunen ufoukkokin. Jos se alkaa jostakin tuntumaan, että on vähän ufo-olo niin mikäettei. Aikansa kun uhvoilee niin miestä viedään moottorilla. Puolikaan vuotta kun käy kurssia on uhvoilukin varmaan unohtunut. Kylkiäisinä on mennyt henki ja tapaturmavakuutuksetkin.

      • pesin käteni
        handek.1 kirjoitti:

        olla humanoidien atakkiki, ku tekevät pääättömiäää päääätöksiäääää.

    • Assuaninpato

      Kurt Vonnegutilla oli myös kirjassaan pistämätön oivallus mitä esimerkiksi Kiinan muuri kertoo ulkopuoliselle älylle.

      • psyk.sh

        mielisairaalan suljetulla osastolla harva se päivä, lisää Zyprexaa niin yhteydet avaruusolioihin vaimenevat ;)

      • gfgfghhjhj
        psyk.sh kirjoitti:

        mielisairaalan suljetulla osastolla harva se päivä, lisää Zyprexaa niin yhteydet avaruusolioihin vaimenevat ;)

        Tuloa joukkoon tummaan tääl ne on muuttii tään kylän mustalaiset!

      • KappasVain
        gfgfghhjhj kirjoitti:

        Tuloa joukkoon tummaan tääl ne on muuttii tään kylän mustalaiset!

        TÄTÄ: http://www.uusisuomi.fi/viihde/78128-”maailman-vahvin-olut”-–-alkoholipitoisuus-32

        Mikäs siinä kun todisteita alkaa ropisemaan pöytään.

        ps. Nuo peltokuviot on melko out todisteita.

      • zxcvbnmmöspeuf
        gfgfghhjhj kirjoitti:

        Tuloa joukkoon tummaan tääl ne on muuttii tään kylän mustalaiset!

        täällähän tää juttu on melkee yht sairast ku tuol salaliitto-palstal.. Kyl niit tärähtänei mahtuu näköjää koulutettuumpakiin väestöön... ja miks just ne olis ottanee yhteyt johonkin vitun bulgarialaiseen pilipali-instituuttiin? Jääny vissii lääkkeet väliin

      • cfgvhv
        KappasVain kirjoitti:

        TÄTÄ: http://www.uusisuomi.fi/viihde/78128-”maailman-vahvin-olut”-–-alkoholipitoisuus-32

        Mikäs siinä kun todisteita alkaa ropisemaan pöytään.

        ps. Nuo peltokuviot on melko out todisteita.

        Jää kuulema pitkäaikainen jälki vedenpinnalle ufosta. Näin tämä uskonto kehittyy. Eihän aluksetkaan ole enää pelkkiä lautasia ja rotuja on satoja. Vähän niin kuin roolileikeissä.

      • Tinkeri Belli
        zxcvbnmmöspeuf kirjoitti:

        täällähän tää juttu on melkee yht sairast ku tuol salaliitto-palstal.. Kyl niit tärähtänei mahtuu näköjää koulutettuumpakiin väestöön... ja miks just ne olis ottanee yhteyt johonkin vitun bulgarialaiseen pilipali-instituuttiin? Jääny vissii lääkkeet väliin

        nii justiisa, kumma ku ihmiset luulee että ne ottasivat yhteyttä muka kehenkään muuhun ku jenkkeihin
        jenkkilä on maailman pää,pomo,hallitsija,poliisi jne jne, ni kyl ne alienit tietysti pomoon ja päättäjään ottaa yhteyttä eikä palvelijoihin ..

      • LARP_UFOVAAA
        cfgvhv kirjoitti:

        Jää kuulema pitkäaikainen jälki vedenpinnalle ufosta. Näin tämä uskonto kehittyy. Eihän aluksetkaan ole enää pelkkiä lautasia ja rotuja on satoja. Vähän niin kuin roolileikeissä.

        Sano kadulla jollekkin, et lähjtsä larpppaa, joko tuleee turppa tai sä väistät!

      • piuratatatataapiiuuu
        gfgfghhjhj kirjoitti:

        Tuloa joukkoon tummaan tääl ne on muuttii tään kylän mustalaiset!

        Y91c7

    • The_Evil_Of_Silence

      Sanotaanko sitten että olen Tähtiportin olennoista joka on puoliksi ihminen ja muukalainen, jolla on ESP-voimia... (Epävarmainen skeptikko kyllästyy avaruusoliojupakasta...) Uskon kai mieluummin Tähtiportin humanoideja eli ihmisen näköisiä muukalaisia. (ani harvoin hirviömäisiä ja mulkosilmäisiä)

    • Paljastan

      Peltokuviot ovat valitettavasti ihmisten itsensä tekemiä. Se on jo kauan tiedetty. Huijausta koko Puklaarian juttu.

      • Hmm......

        Vielläkö tosiaan löytyy ihmisiä, jotka väittää näin? Perehdy pikkusen asiaasi, ennenkuin moisia kirjoitat. Ei todellakaan ole enään mikään ongelma eroittaa näitä "ihmisten tekemiä kötöstyksiä" aidoista.

      • hrthrthr
        Hmm...... kirjoitti:

        Poliiseja ei pahemmin kiinnosta tutkia peltokuvioita, sen verran mitättömästä asiasta heidän kannaltaan on kyse (polkupyörävarkauskin on tärkeämpi tutkittava heille). Korkeintaan he hieman vilkaisevat peltoja ja siirtyvät sitten tärkeämpiin asioihin. Tämän takia ei todisteita suuntaan tai toiseen löydy, koska niitä ei yleensä edes etsitä. Ainoastaan yksittäiset tutkijat tutkivat peltoja (kenties) tarkemmin, mutta heillä ei yleensä ole poliisin kaikkia välineitä.

      • kräp sirklet

        juu elikkäs kuinka monta eri crap circle tekijä porukkaa tiedät ?
        kuinkas monta porukkaa tiedät jotka tekee ihan ammatikseen noita ?
        tieräkkö miten he tekevät niitä (muuten kuin lauta ja naru) ?
        onko sulla hajuakaan siitä et miten nopeesti ja monismutkaisia noi "tekijä porukat" osaa tehdä ?

      • kaura hattu

        Jos esität noin yksinkertaista selitystä kaikkiin maailmalla havaittuihin peltokuvioihin, silloin et tiedä asiasta juuri mitään. Syytä olisi perehtyä hieman paremmin aiheeseen, ennen kuin lauot tuollaista "totuutta".
        Montako olet itse nähnyt pellolla?

      • ARAbikouotootoyotot
        hrthrthr kirjoitti:

        Poliiseja ei pahemmin kiinnosta tutkia peltokuvioita, sen verran mitättömästä asiasta heidän kannaltaan on kyse (polkupyörävarkauskin on tärkeämpi tutkittava heille). Korkeintaan he hieman vilkaisevat peltoja ja siirtyvät sitten tärkeämpiin asioihin. Tämän takia ei todisteita suuntaan tai toiseen löydy, koska niitä ei yleensä edes etsitä. Ainoastaan yksittäiset tutkijat tutkivat peltoja (kenties) tarkemmin, mutta heillä ei yleensä ole poliisin kaikkia välineitä.

        mitähä pari lautaa ja keppi - tyypit välittää EU_tuista kommareita ne ei oo muut vaan on hulluja.

      • Kämäleuka

        Jos nämä avaruusoliot ovatkin käyneet maassa tai ovat parasta aikaa, niin so what. Vitunko väliä. Ja mitä niillä täällä muka on tekemistä rapajuoppojen ja narkkareitten seassa.

      • Väitöskirja????

        Ottamatta suoraan kantaa siihen onko UFO:ja olemassa vai ei, voidaan katsoa että tutkimus oli teoreettinen,eli siinä ei oltu analysoitu, ei edes tutustuttu muuhun aineistoon kuin vain teksteihin aiheesta. Tutkimuksessa ei tosin suoraan sanottukaan sen penäävän vastausta siihen ovatko UFO:t totta vai ei! Se oli vertailu uskontojen ja UFO teorioiden,tekstien välillä ja tuloksena oli löydetty tiettyä samankaltaisuutta. Tältä osin silmiinpistävää olikin se että tutkimus ei mitenkään ottanut huomioon sitä että alunperin idean lanseerasivat no. UFO teoreetikot! He ovat jo vuosia sitten todenneet uskontojen olevan alunperin kertomuksia ihmisten ja maan ulkopuolisten älyllisten olentojen kohtaamisista,joten outoa jos samankaltaisuutta ei olisi ko. tutkija havainnut,kun tuo samankaltaisuus on ollut jo vuosia luettavissa useista aihetta käsitelleistä teoksista.

        "Varhaisia muinaisastronauttiteorian kannattajia oli venäläinen Matest M. Agrest, joka väitti Raamatun Sodoman ja Gomorran tuhon olleen ydinräjähdyksiä. Tunnetuin muinaisastronauttiteorian kannattaja lienee Erich von Däniken, joka sai alkuvaikutteensa Agrestilta. Hänen ansiostaan muinaisastronauttiteoria tuli muotiin 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla. Däniken hallitsi julkisuutta jopa siinä määrin, että usein luullaan hänen keksineen koko muinaisastronautti -teorian, vaikka muut ovat esittäneet samoja ajatuksia jo ennen häntä. Suomessa tunnettuja muita alan nimiä ovat esimerkiksi Peter Kolosimo teoksellaan "Ajaton Maa", Joseph Blumrich kirjallaan "Kun taivaat aukenivat" sekä Alan ja Sally Landsburg teoksellaan "Salattu maailma". Ulkomailla tunnettuja muinaisastronauttien esilletuojia ovat muun muassa Zecharia Sitchin sekä Robert K.G. Temple, jonka kirja "The Sirius Mystery" (1976) esitti Malilla asuvan Dogon-kansan hämmästyttävän astronomisen tietouden olevan peräisin kauan sitten tapahtuneesta kontaktista avaruusolentojen kanssa. Kaikkiaan muinaisastronauttiteoriaa käsitteleviä erilaisia kirjoja on julkaistu satoja.

        Matest M. Agrest (1959)
        Alan F. Alford
        Jacques Bergier & Louis Pauwels (1959) kirjassa The Morning of the Magicians
        Charles Berlitz (1974 ilmestyneessä kirjassa Bermudan kolmio
        Robert Charroux (1969)
        Maurice Chatelain (1978)
        Erich von Däniken (1968)
        W. Raymond Drake (1964)
        Burak Eldem
        Charles Fort (1919)
        Richard C. Hoagland
        Morris K. Jessup (1955)
        Peter Kolosimo (vuonna 1957 kirjassa Il pianeta sconosciuto, Ajaton Maa)
        Henri Lhote (1958),[5]
        Ellen Lloyd
        S. Lunskaya ja Bartopian Theory (1970)
        Rod Serling , dokumentti (1974) In Search of Ancient Astronauts
        Zecharia Sitchin (1978)
        Brad Steiger (1967) kirjassa The Flying Saucer Menace
        Robert K. G. Temple (1976)
        Brinsley Le Poer Trench (1960)
        George Hunt Williamson (1957) "
        Näistä yllä esitetyistä teoksista olisi asia selvinnyt ilman väitöskirja tasoista toistelua!

      • Uskomatonta!
        Väitöskirja???? kirjoitti:

        Väitöskirja Närvällä perustuu vain uskontotieteen kapeaan sektoriin. Milloin se ala on tutkinut konkreettisia asioita reaalielämässä? tai perustuen fyysisiin havaintoihin tai raportteihin mitä ihmiset ovat nähneet ja kokeneet. Puhumattakaan lukemattomista ufovideoista tai kuvista, luotettavien henkilöiden kokemuksiin.

    • mastercrom

      Siis kaiken logiikan mukaan mitä vittua? En kiellä että maapallon ulkopuolella mahdollisesti olisi elämää, mutta tieteellisen tutkimuslaitoksen tulisi kaiken järjen mukaan pystyä todistamaan väitteensä. Vanhaan aikaan kuvailtiin hullua tällä tavoin:
      -Viisas puhuu jumalalle mutta hullulle jumala vastaa.
      Nykypäivänä voisi kuvailla hullua väitteellä:
      -Viisas uskoo maan ulkopuoliseen elämään. Hullu näkee ufoja.
      Kyllä virassa olevia ihmisiä on ennenkin mennyt psykoosiin.

      • Kamalan paikka...

        Telkkarissa tuli, muistaakseni Jimilta tässä vajaa parikuukautta sitten dogumentti jossa haastateltiin astronautteja ja lentäjiä. Kuunneltiin heidän nauhoja kun he esim. pitivät yhteyttä lennonjohtoon. Samaten näytettiin joitain heidän kuvaamia videoita. Mutta ei vittu, ne kaikki on hulluja!!! Siinä ne väitti monet vaan kivenkovaan että ovat nähneet sellaisia lentäviä laitteita jotka ei ole ihmisen tekemiä jne. Olivat jopa kuvanneet niitä.(mitähän sitten lie todellisuudessa kuvanneet). Yks juttu tässä hiukan pelottaa... Ajatelkaapa kun nuo hullut perkele lentelevät tuolla taivaalla ja jotkut jopa avaruudessa...??? Niin, hulluja sekopäitähän niiden on oltava, kun julkisesti väittäävät nähneensä jotain sellaista.

      • gvgh
        Kamalan paikka... kirjoitti:

        Kuka sinä olet sanomaan mitä joku on nähnyt.Et varmaankaan ollut paikalla.

      • Loginaattori

        Oletko aivan tosissasi? Kerro hyvä veli miten kaikki raportoidut tukevat käsityksiä nähdyistä ufoista, on valokuvia tai videoita sekä useiden henkilöiden yhtäaikaisia havaintoja ja jopa tutkahavaintoja oudoista kohteista. Jotka ei nykytietämyksen mukaan voi olla ihmiskäsien tuotosta, kun menevät aivan eri nopeusluokaa nopeuksissa ja nopeita manöövereissä ilmassa.

      • Loginaattori
        gvgh kirjoitti:

        Kuka sinä olet sanomaan mitä joku on nähnyt.Et varmaankaan ollut paikalla.

        Harva näistä jotka kieltävät olisivat nähneet itse ufoja taivaalla. Helpompi kieltää ne muiltakin kun ei ole itse ollut pelipaikalla.

      • Vaahtopää
        Kamalan paikka... kirjoitti:

        Telkkarissa tuli, muistaakseni Jimilta tässä vajaa parikuukautta sitten dogumentti jossa haastateltiin astronautteja ja lentäjiä. Kuunneltiin heidän nauhoja kun he esim. pitivät yhteyttä lennonjohtoon. Samaten näytettiin joitain heidän kuvaamia videoita. Mutta ei vittu, ne kaikki on hulluja!!! Siinä ne väitti monet vaan kivenkovaan että ovat nähneet sellaisia lentäviä laitteita jotka ei ole ihmisen tekemiä jne. Olivat jopa kuvanneet niitä.(mitähän sitten lie todellisuudessa kuvanneet). Yks juttu tässä hiukan pelottaa... Ajatelkaapa kun nuo hullut perkele lentelevät tuolla taivaalla ja jotkut jopa avaruudessa...??? Niin, hulluja sekopäitähän niiden on oltava, kun julkisesti väittäävät nähneensä jotain sellaista.

        Miksi vaahdota, antaa jokaisen lukea noita raportteja, lukea lehtiuutisia ja katsella ufofilmejä! Kaikilla on vapaus nähdä, kuulla...joku ei vain satu olemaan paikalla. Uskoohan joku, että sammakoista voi nähdä sään...se on vain täysin toinen juttu kuin nämä maapallon ulkopuoliset elolliset. Ei pidä pelätä heitä - he olisivat voineet meidät tuhota, jos tarvetta siihen olisi ollut. Johan Raamattu sanoo, että jumalan pojat näkivät maan neidot kauniiksi ja yhtyivät heihin...paljon muutakin jopa Raamattu palastaa vanhan ajan ufohistoriaa.

      • mastercom

        Ja kiitos mielenkiinnosta, mutta viimeksi kun joku väitti minulle jotain ufoista ja pelastuksetsa, niin kyseisellä henkilöllä oli folio päässä, ei ollut siivonnut kämppäänsä 2 kuukauteen, ja joutu viikkoa myöhemmin hourulaan kun luuli Japanilaisten liittoutuneen Etelä-Korean kanssa ja aikoivat yhdessä valloittaa suomen. Hyppäsi kuulema vielä ojaan piiloon joka kerta kun Hiace tuli vastaan koska ´´ne`` oli kuulema tulossa hakeen tulossa hakeen.

        Ja sana UFO kuvailee aika hyvin sitä mitä ihmiset näkee Unidentified Flying Objects. En edes aio vaivautua kääntämään. Mutta ninike antaa aika paljon tilaa spekulaatiolle.

    • Niin se vaan on...

      Ehkäpä syy salassapitoon onkin juuri se, mitä tälläkin foorumilla voi lukea...? Kun näitä kommentteja lukee, huomaa kuinka kusessa ihmiset todellisuudessa on, kun vieraasta sivilisaatiosta rupeaa puhumaan jo oikeat virkamiehet ja tutkiatkin. Todellisuudessa maailmalta vähenee kokoajan se ihmisryhmä, jotka inttävät ja inttävät vastaan, kun on keskustelu maan ulkopuolisestaelämästä. Itse luen suurella mielenkiinnolla juuri näitä pienten pelkäävien ihmisten kommentteja. Ei tarvii olla mikään koulujakäynnyt psykoloogi kun huomaa että tämän uutisen takia menee todella monelta yöunet. Joiltain pitkäksikin aikaa... Eihän kukaan todellisuudessa voi olla niin tyhmä, että väittää kirkkainsilmin maan olevan ainoa planeetta jossa on elämää. Jo matemaattinen todennäköisyys estää moisen todennäköisyyden. Ihminen luulee olevansa luomakunnan kunkku, ja siksi se ei hyväksy sitä tosiasiaa, että me todellisuudessa ollaan hyvin pieniä tekijöitä maailmankaikkeuden pelipöydällä. Ja onneks niin, sillä paljon on saatu aikaiseksi pahaa sellaisena pienenäkin tekijänä. Ja kiihtyvällä tahdilla saadaan lisää... Oli miten oli, nämä ihmiset jotka ovat saaneet yhteyden näihin "vieraisiin", saavat olla todella ylpeitä siitä että heidät on valittu olemaan se. Oikein kateeks käy.

      • gghfgc

        Yhdyn ylempään.Voiko ne kaikki havainnot vuosien ajalta olla vääriä niin u.s.oista kuin u.f.oista.Ennen uskottiin maan olevan kaiken keskipiste ja auringon kiertävän sitä.Tämä jo osoittaa ihmisten tehneen kautta historiansa vääriä olettamuksia.Mielestäni kukaan ei voi tulla ja sanoa että ufot ja muu telluksen ulkopuolinen elämä on huuhaata.Ne ovat vain hänen olettamuksiaan.

      • Kriittisyyttä asiaan
        gghfgc kirjoitti:

        Yhdyn ylempään.Voiko ne kaikki havainnot vuosien ajalta olla vääriä niin u.s.oista kuin u.f.oista.Ennen uskottiin maan olevan kaiken keskipiste ja auringon kiertävän sitä.Tämä jo osoittaa ihmisten tehneen kautta historiansa vääriä olettamuksia.Mielestäni kukaan ei voi tulla ja sanoa että ufot ja muu telluksen ulkopuolinen elämä on huuhaata.Ne ovat vain hänen olettamuksiaan.

        Useimpien pitäisi istua alas ja miettiä missä tässä maailmassa oikein näissä ufoasioissa mennään. Havaintoja on hyvin runsaasti ympäri maapallon, ovatko kaikki havaitsijat ja kokijat väärässä?

    • jos niitä avaruus olentoja on,vois pari niistä tulla käymään kylässä ihan vaan rennosti illan viettoon..eihä sitä usko enneku omin silmin näkee.

    • Uskonnollista

      Jaskaa, he tulevat. Ovat moraalisesti meitä ylivertaisempai, Pelastavat meidät, ovat meistä huolissaan. Joo, joo. Miksi perkeleessä olisivat ??

      Jos ja kun muukalaisia avruudessa on, niin ne tottelee tismalleen samoja fysikkan lakeja kuin mekin. Reissu ei yksinkertaisesti onnistu.

      • realisti------oo7

        ..ARKIPÄIVÄÄ,,,,,,,,,,,, ja tietoisuuteni siitä,,että HE tulevat on jo kauan ollut taskussani ?

        ENTÄS SINULLA ?

      • fhhfhfhf

        Tottakai maapallon ulkopuolista elämää täytyy olla. Voi olla kehittyneempää tai vähemmän kehittynyttä.

        Ja tottakai teoriat ovat tervetulleita, mutta niin olisivat todisteetkin.

        "Kun näitä kommentteja lukee, huomaa kuinka kusessa ihmiset todellisuudessa on, kun vieraasta sivilisaatiosta rupeaa puhumaan jo oikeat virkamiehet ja tutkiatkin. Todellisuudessa maailmalta vähenee kokoajan se ihmisryhmä, jotka inttävät ja inttävät vastaan, kun on keskustelu maan ulkopuolisestaelämästä. Itse luen suurella mielenkiinnolla juuri näitä pienten pelkäävien ihmisten kommentteja. Ei tarvii olla mikään koulujakäynnyt psykoloogi kun huomaa että tämän uutisen takia menee todella monelta yöunet. Joiltain pitkäksikin aikaa..." Varmasti ihmiset pohtivat tällaista, mutta tuskinpa yöuniaan menettävät. On ihmisillä oikeasti varmasti parempaakin tekemistä, kun miettiä tällaisia asioita, joissa väistämättömästi ajaudutaan salaliittoteorioihin ja oman tiedon rajoille. Jos ei ole mitään oikeasti todistettua mistä lähteä keskustelemaan - niin aika nopeasti keskustelut menevät huuhaaksi ja suurin osa suhtautuu tällaiseen huuhaana. Ennemmin olisin huolestunut esim. ilmastonmuutoksesta ja suurmyrskyistä.

        Jos kaikkeen lähtee mukaan pienellä skeptisyydellä, saadaan mielestäni järkevämpiä tuloksia.

      • Miratsu------
        fhhfhfhf kirjoitti:

        Psykoosi tai tieteellinen sensaationhakuisuus (väärennetyt todisteet) olisivat todennäköisempi selitys tilastollisesti. :)

      • CCCP
        Miratsu------ kirjoitti:

        valovuosien päähän neuvomaan jotain bulgaareja, miten pitäisi elää kun ei se onnistunut kommunisteiltakaan.

      • M. Schenker
        CCCP kirjoitti:

        valovuosien päähän neuvomaan jotain bulgaareja, miten pitäisi elää kun ei se onnistunut kommunisteiltakaan.

        yhteen UFO:oon ja varsinkin Force It-albumiin. Suosittelen.

      • lucipher6
        M. Schenker kirjoitti:

        yhteen UFO:oon ja varsinkin Force It-albumiin. Suosittelen.

        vittu tollanen ei es oo totta

      • en finne igen
        Miratsu------ kirjoitti:

        Psykoosi tai tieteellinen sensaationhakuisuus (väärennetyt todisteet) olisivat todennäköisempi selitys tilastollisesti. :)

        Amerikkalainen medium on sanonut että ufot ottaa yhteyttä maahan vuonna 2010. medium on Sylvia Browne . Hän kirjoittaa tästä asiasta kirjassaan Mellan två världar. Kirja on ruotsinkielinen. En tiedä onko kirjaa saatavana suomeksi.

      • nähnyt
        realisti------oo7 kirjoitti:

        ..ARKIPÄIVÄÄ,,,,,,,,,,,, ja tietoisuuteni siitä,,että HE tulevat on jo kauan ollut taskussani ?

        ENTÄS SINULLA ?

        arkipäivää mullekin,kyllä niitä on..

      • Palvoja

        Olet humanoidien rinnalla pelkkä saastasäkki. Paina pääsi nöyrästi alas ja puhu kunnioittavasti Jumalista!

    • Kirmukarmu 2

      Normaalisti tällainen tieto vavisuttaisi koko tiedemaailmaa. Jos se ei sentään käännyttäisi kansainvälistä tiedeyhteisöä, niin ainakin siitä syntyisi valtava kohu ja paljon keskustelua. Kun kyseessä on kuitenkin Bulgaria niin voi olla, että tämä sivuutetaan olan kohautuksella. Bulgarialla, kuten joillakin muilla entisen itäblokin mailla on sellainen maine, että siellä kukoistavat monenlaiset pseudotieteet ja uskomukset. En tiedä, onko tämä totta tieteilijöiden osalta, mutta ainakin näin ajatellaan.

      Tästä siis tuskin seuraa mitään kiinnostavaa, ellei sitten todella panna todisteita pöytään.

      • Lisävahvistukset

      • eppäilijä
        Lisävahvistukset kirjoitti:

        Uutista pidetään ehkäpä uutisankkana. http://fi.wikipedia.org/wiki/Uutisankka

        Herättänee ajattelemaan, että jospa sittenkin?

        Tässä muhii heidän pahin mahdollinen asia, että humanoidit ilmestyisivät julkisesti esiin.
        Miten sitten suu pannaan ja takkikin pitää kääntää täysin nurin perin.
        Ja jopa niin ettei kukaan huomaisi sitä lainkaan.

    • _uskomaton

      Taitaa olla saman tasoista skeidaa kuin näiden hihhuleiden väittämät: "Jeesus tulee, oletko valmis"

    • erwerwer

      paskaa... kuka uskoo?

      • jäät vähemmistöön

        Enemmistö alkaa pitämää ajatuksen varsin uskottavana, että ET-porukkaa löytyy avaruudesta.
        Et taida tietää kuinka laajasta asiasta on kaikenkaikkiaan kyse.

      • Kontaktihenkilö
        jäät vähemmistöön kirjoitti:

        Enemmistö alkaa pitämää ajatuksen varsin uskottavana, että ET-porukkaa löytyy avaruudesta.
        Et taida tietää kuinka laajasta asiasta on kaikenkaikkiaan kyse.

        No no. Moni haluaisi että maailmanlaajuinen massakontakti tulisi tällä sekunnilla ja että siinä olisi sitten todiste. Hiljaa hyvä tulee kuuluu sanonta, ettei ihmisiltä tulisi kuset housuun. Miksi tämä uutinen tiedemiespiiristä aiheuttaa vähättelijä-lyttyynlyöjissä näin suurta närää? Ottakaa nyt ihan iisisti. Jotenkin kummastuttaa kun tiedeyhteisöstäkin annetaan tämänlaatuista signaalia, niin ollaan sekin jo lyttäämässä. Aito skeptikko ottaa asioista selvää. Vähättelijä ei ota asioista selvää, vaan tyrmää suoralta kädeltä. Oletteko te peräjunttilan pojat niin yliviisaita ja fiksuja että teillä on varaa lytätä uutinen? Miksi ette voisi ajatella avoimin mielin, että mitä jos sittenkin. Tuletteko te jatkossakin vielä tänne lyttäämään, jos virallisilta, jopa vielä korkeammiltakin tahoilta tulee samanlaisia signaaleita?

        Voin sanoa 100% varmuudella, että avaruusolennot ovat täyttä totta. Olen tavannut heitä fyysisellä tasolla lähes 20 vuoden ajan, uskokoon ken tahtoo. Nämä tapaamani muukalaiset ovat olleet kutakuinkin meidän näköisiä!

        Minä olen nähnyt muutaman ufokin, joten voit olla varma että pidän ET-humanoideja täysin mahdollisina ulkoavaruuden kulkijoina. Kirjoitus oli tarkoitettu edelliselle epäuskoiselle skeptiselle kieltäjälle, hänen ajatuksien herättäjänä. Vaikka turhaa se on, jollei itse pääse näkemään ufoa läheltä.

      • Humanoidi...
        Kontaktihenkilö kirjoitti:

        No no. Moni haluaisi että maailmanlaajuinen massakontakti tulisi tällä sekunnilla ja että siinä olisi sitten todiste. Hiljaa hyvä tulee kuuluu sanonta, ettei ihmisiltä tulisi kuset housuun. Miksi tämä uutinen tiedemiespiiristä aiheuttaa vähättelijä-lyttyynlyöjissä näin suurta närää? Ottakaa nyt ihan iisisti. Jotenkin kummastuttaa kun tiedeyhteisöstäkin annetaan tämänlaatuista signaalia, niin ollaan sekin jo lyttäämässä. Aito skeptikko ottaa asioista selvää. Vähättelijä ei ota asioista selvää, vaan tyrmää suoralta kädeltä. Oletteko te peräjunttilan pojat niin yliviisaita ja fiksuja että teillä on varaa lytätä uutinen? Miksi ette voisi ajatella avoimin mielin, että mitä jos sittenkin. Tuletteko te jatkossakin vielä tänne lyttäämään, jos virallisilta, jopa vielä korkeammiltakin tahoilta tulee samanlaisia signaaleita?

        Voin sanoa 100% varmuudella, että avaruusolennot ovat täyttä totta. Olen tavannut heitä fyysisellä tasolla lähes 20 vuoden ajan, uskokoon ken tahtoo. Nämä tapaamani muukalaiset ovat olleet kutakuinkin meidän näköisiä!

        Eikös se vähän ole näin, kun he tapaavat maan asukkaan maan ulkopuolella. Täällä käydessään he ovat näitä humanoideja. Hauska nimi keksitty avaruusmatkalaisille!

    • buhaaa

      No mitäpä ne sitte sanoi? :D

      • ufo-nainen

        tiedä vaikka näitä ufo-miehiä ois jo suomessakin. eikös niitä tule tänne ilman papereita harvase päivä. mistä lie tulevat. eivät aina muista nimeä ja ikäänsä.

      • ihastuttava
        ufo-nainen kirjoitti:

        tiedä vaikka näitä ufo-miehiä ois jo suomessakin. eikös niitä tule tänne ilman papereita harvase päivä. mistä lie tulevat. eivät aina muista nimeä ja ikäänsä.

        Meilläkin käy silloin tällöin vieras avaruudesta, ei mies vaan viehättävä nainen.

    • ...

      Mite joku on niin tyhmä et uskoo että jotku vitun köyhät bulgaarialaiset saanu yhteyden avaruusolioihin, kun usa, venäjä ja muut kehittyneet valtiot ei ole?
      Sitä paitsi lähin tähti aurinkoa on 4 valovuoden päässä eli valolta kestäisi 4vuotta tämä matka ja mikään avaruusalus ei voi kulkea valonnopeudella.
      Eli jos näillä olioilla ois esim alus joka kulkee 10% valonnopeudesta niin matka kestäisi satoja vuosia.
      Ja tämä siis vain lähimmältä tähdeltä ja siellä ei luultavasti edes ole elämää.

      TÄMÄ ON PELKKÄ JULKISUUSTEMPPU

      Avaruudessa on aivan varmasti elämää ehkä jopa älyllistä mutta vaikka oliskin kuinka älyllistä niin heidän olisi mahdotonta matkustaa tänne asti.

      • näkisit

        Olisit eri mieltä kun näkisit sen naisen kun käy meillä.

      • Maassa älytöntä

        Sinulla on sitten hauskoja ja naiveja ajatuksia. Ne ehkä pätevät ihmisten teknologiaan, mutta ei välttämättä ehtineille sivilisaatioille. Jotka voivat yhtä hyvin olla 100 000 vuotta meitä edellä.

      • kuorre

        mistäs tiedät miten voidaan kulkea esim 1000 vuodn kuluttua,

    • Niksi

      Miks aina oletetaan että maapallon ulkopuolella oleva elämä on satoja vuosia kehittyneempi kuin me? voi olla että me olemme kaikista kehittynein sivilisaatio ja satojen-tuhansien vuosien päästä me olemme niitä ufoja jotka vierailee jollakin planeetalla joka on yhtä kehittynyt kuin me olemme nytten

      • Siksi vaan

        Universumissa on paljon miljardeja galakseja ja aurinkokuntia jotka ovat huomattavasti vanhempia kuin omamme. Tämä meidän on vain keski-ikäinen noihin muihin verraten.
        Päättele siitä kuka on untuvikko maailmankaikkeudessa.

      • hullum
        Siksi vaan kirjoitti:

        Universumissa on paljon miljardeja galakseja ja aurinkokuntia jotka ovat huomattavasti vanhempia kuin omamme. Tämä meidän on vain keski-ikäinen noihin muihin verraten.
        Päättele siitä kuka on untuvikko maailmankaikkeudessa.

        Tuskin tämä maapallo on ainoa paikka missä on elämää.Itse ainakin olen nähnyt selittämättömän ilmiön niinkin yksinkertaisen ilmiön ,kun seurasin yötaivasta 5 vuotta ,sitten.Vertasin kyseistä valopalloa kaukana horisontissa ohi menevään satelliittiin,ensin pallo vaihtoi suuntaa satelliitin liikkumis-suuntaa vastaan .sitten se alkoi pudottaa korkeutta,ja lisäsi nopeutta nousten ylöspäin ja hävisi.

    • kalevi29

      minnäi nään uffomiehen joka aamu ku vilikasen peiliin ;- ))
      iso on pää ja harvassa korvia

    • Miesnimeltähän

      Jos maan ulkopuolista elämää on niin parempi vaan, jos ei olla minkäänlaisessa yhteydessä heihin.

      • Maan sisäpuolella

        Olisi eri mielt kun näkisit sen naisen joka käy meillä

      • Kontaktihenkilö
        Maan sisäpuolella kirjoitti:

        Olisi eri mielt kun näkisit sen naisen joka käy meillä

        ...: "Mite joku on niin tyhmä et uskoo että jotku vitun köyhät bulgaarialaiset saanu yhteyden avaruusolioihin, kun usa, venäjä ja muut kehittyneet valtiot ei ole?
        Sitä paitsi lähin tähti aurinkoa on 4 valovuoden päässä eli valolta kestäisi 4vuotta tämä matka ja mikään avaruusalus ei voi kulkea valonnopeudella. Eli jos näillä olioilla ois esim alus joka kulkee 10% valonnopeudesta niin matka kestäisi satoja vuosia. Ja tämä siis vain lähimmältä tähdeltä ja siellä ei luultavasti edes ole elämää. TÄMÄ ON PELKKÄ JULKISUUSTEMPPU Avaruudessa on aivan varmasti elämää ehkä jopa älyllistä mutta vaikka oliskin kuinka älyllistä niin heidän olisi mahdotonta matkustaa tänne asti."

        Mistä tiedät ettei USAlla ja Venäjällä ole kontaktia?

        Itseasiassa on väärinkäsitys että he lentäisivät tänne. Eivät he aluksillaan lennä, vaan ottavat kiintopisteen ja imaisevat itsensä haluttuun paikkaan. Tiedätkö, että heitä on ilmakehässämme kaiken aikaa, mutta ovat eri aallonpituudella mitä ihmissilmä näkee. Maapallomme, aurinkokuntamme, galaksimme on hyvin nuori verrattu mitä muualla maailmakaikkeudessa on. Siellä älyllinen elämä on jopa miljaldeja vuosia edellä meitä, mietippä sitä. Tosin on siellä aurinkokuntia, joissa elämä on vielä samalaista mitä täällä oli 100.000 vuotta sitten.

      • 7+1

        " Eivät he aluksillaan lennä, vaan ottavat kiintopisteen ja imaisevat itsensä haluttuun paikkaan."
        Joku on unohtanut ottaa lääkkeensä. ;)

      • Kontaktihenkilö kirjoitti:

        ...: "Mite joku on niin tyhmä et uskoo että jotku vitun köyhät bulgaarialaiset saanu yhteyden avaruusolioihin, kun usa, venäjä ja muut kehittyneet valtiot ei ole?
        Sitä paitsi lähin tähti aurinkoa on 4 valovuoden päässä eli valolta kestäisi 4vuotta tämä matka ja mikään avaruusalus ei voi kulkea valonnopeudella. Eli jos näillä olioilla ois esim alus joka kulkee 10% valonnopeudesta niin matka kestäisi satoja vuosia. Ja tämä siis vain lähimmältä tähdeltä ja siellä ei luultavasti edes ole elämää. TÄMÄ ON PELKKÄ JULKISUUSTEMPPU Avaruudessa on aivan varmasti elämää ehkä jopa älyllistä mutta vaikka oliskin kuinka älyllistä niin heidän olisi mahdotonta matkustaa tänne asti."

        Mistä tiedät ettei USAlla ja Venäjällä ole kontaktia?

        Itseasiassa on väärinkäsitys että he lentäisivät tänne. Eivät he aluksillaan lennä, vaan ottavat kiintopisteen ja imaisevat itsensä haluttuun paikkaan. Tiedätkö, että heitä on ilmakehässämme kaiken aikaa, mutta ovat eri aallonpituudella mitä ihmissilmä näkee. Maapallomme, aurinkokuntamme, galaksimme on hyvin nuori verrattu mitä muualla maailmakaikkeudessa on. Siellä älyllinen elämä on jopa miljaldeja vuosia edellä meitä, mietippä sitä. Tosin on siellä aurinkokuntia, joissa elämä on vielä samalaista mitä täällä oli 100.000 vuotta sitten.

        No hei voisitko pistää meikäläisenkin vieraslistalle? Meinaan olishan tuo nyt aikaa siistii jutustella ulkoavaruuden tyyppien kanssa. Voitas jutella niiden kanssa ihan perus asioista kuten vaikkapa "millon olet viimeksi saanut?" "Onko krapula?" "Mites kotona menee?"

    • zucca85

      juu tosi naurettava juttu. onkohan ne avaruusinstituutin tyypit
      vetäneet jotain hallusinoceenejä.

      • tyhjä tynnyri

        Täysin turhanpäiväinen kommentti tästä asiasta.
        Keskity vain seuraamaan noita salkkareita ja BB - seurantaan.
        Siinä sinulle aivan riittävästi elämän sisältöä.

      • zucca85
        tyhjä tynnyri kirjoitti:

        Täysin turhanpäiväinen kommentti tästä asiasta.
        Keskity vain seuraamaan noita salkkareita ja BB - seurantaan.
        Siinä sinulle aivan riittävästi elämän sisältöä.

        en oo mitää ottanu ainakaan tänään. en vaan ole seurannut tätä keskustelua ja en lukenut
        tarkkaan tota juttuu. BB on perseestä. salkkarit menee joskus.

      • suvaitse vainen
        zucca85 kirjoitti:

        en oo mitää ottanu ainakaan tänään. en vaan ole seurannut tätä keskustelua ja en lukenut
        tarkkaan tota juttuu. BB on perseestä. salkkarit menee joskus.

        Kun et seuraa tuota mitäänsanomatonta BB:tä
        Mitähän niiden ihmisten päässä on jotka ovat siihen koukussa?

      • zucca85
        suvaitse vainen kirjoitti:

        Kun et seuraa tuota mitäänsanomatonta BB:tä
        Mitähän niiden ihmisten päässä on jotka ovat siihen koukussa?

        ei voi tietää.

    • Joulutonttu-

      päätellä miksi maapallon ulkopuoliset eivät ota pahemmin yhteyttä maan asukkaisiin. Tuskin valtaosa ymmärsi mitä tarkoitin!

      • tietäjä222

        Voihan olla että niin kutsutut ufot ei asu millään planeetalla vaan asuvat suurella aluksella joka kulkee tai lentää avaruudessa. hehän voivat olla entisiä marssin asukkaita. jostain syystä marssissa ei voinut enään olla niin ne teki suuren aluksen ja lähtivät pois. samoin voi tälle meidänkin maapallolle käydä.

      • 1 ääni

      • 4+2=6
        tietäjä222 kirjoitti:

        Arvaa olenko miettinyt juuri tätä vaihtoehtoa monena yönä. Olen nyt kolmena yönä huomannut taivaalla outoja valoja, jotka pyörivät 3 ryhmässä. tapahtumapaikan olen merkinnyt tähän karttaan. Outo juttu joka tapauksessa.

        http://www.openstreetmap.org/?lat=60.4348&lon=22.3338&zoom=13&layers=B000FTFT

      • auran sinappi
        4+2=6 kirjoitti:

        humanoidit ovat turkulaisia... tai toisinpäin, kiitos tiedosta!

      • terska..
        4+2=6 kirjoitti:

        Arvaa olenko miettinyt juuri tätä vaihtoehtoa monena yönä. Olen nyt kolmena yönä huomannut taivaalla outoja valoja, jotka pyörivät 3 ryhmässä. tapahtumapaikan olen merkinnyt tähän karttaan. Outo juttu joka tapauksessa.

        http://www.openstreetmap.org/?lat=60.4348&lon=22.3338&zoom=13&layers=B000FTFT

        Ne on Skanssin valot, jotka taivaalla näkyy ja pyörii. 3 kpl.

      • 2+4=6
        terska.. kirjoitti:

        Ne on Skanssin valot, jotka taivaalla näkyy ja pyörii. 3 kpl.

        No joo, paljastuin :) kaikelle löytyy järkevä selitys, ihmiset jotka eivät halua järkeillä asioita, selittävät ilmiöt yliluonnollisina.

        P.S. Mutta hienoilta nuo skanssin valot joka tapauksessa näyttävät, melkein kuin UFO

    • hehee

      Näiltä tiedemiehiltä on näköjään jäänyt lääkkeet ottamatta :D

      • pilleristi

        Täysin turhanpäiväinen kommentti tästä asiasta.
        Keskity vain seuraamaan noita salkkareita ja BB - seurantaan.
        Siinä sinulle aivan riittävästi elämän sisältöä.

      • hehee
        pilleristi kirjoitti:

        En katso bb:tä enkä salkkareita

      • Reps*
        pilleristi kirjoitti:

        Täysin turhanpäiväinen kommentti tästä asiasta.
        Keskity vain seuraamaan noita salkkareita ja BB - seurantaan.
        Siinä sinulle aivan riittävästi elämän sisältöä.

        lol, te ufo hörhöt luulette olevanne jotai valistuneita yksilöitä :D

      • Ufoja on.
        Reps* kirjoitti:

        lol, te ufo hörhöt luulette olevanne jotai valistuneita yksilöitä :D

        KATSOKAA MAAILMAA JOSSA ELÄMME,
        LUULETTEKO ETTÄ IHMISKUNTA ON LUOMAKUNNAN KRUUNU?
        HERÄTYS !

      • ANSASSA
        Ufoja on. kirjoitti:

        KATSOKAA MAAILMAA JOSSA ELÄMME,
        LUULETTEKO ETTÄ IHMISKUNTA ON LUOMAKUNNAN KRUUNU?
        HERÄTYS !

        Tässähän ne kuuluisat JUMALAT nyt on tais olla se JEEESUS oli aika HUIJARI kun lupas tulla mutta on jo menny 2000 vuotta eikä miestä näy ei muuten mutta kun on tohon kirkkoon menny vissiin talon verran rahaa mutta mitään ei oo saanu vastikkeeksi luvataan luvataan PERKELE HUIJAUSTA

      • Käkkäkäkääk
        ANSASSA kirjoitti:

        Tässähän ne kuuluisat JUMALAT nyt on tais olla se JEEESUS oli aika HUIJARI kun lupas tulla mutta on jo menny 2000 vuotta eikä miestä näy ei muuten mutta kun on tohon kirkkoon menny vissiin talon verran rahaa mutta mitään ei oo saanu vastikkeeksi luvataan luvataan PERKELE HUIJAUSTA

        Ufot ovat demoneja.

        Käkkäkäkääk

      • malach

        Ihminen on maailmankaikkeudessa yksin. Ei tarvitse pelätä. Rauhallisesti nyyyyt......
        No niin.

    • Raakkuna.

      Kylla, saatiinkin, "Tieto, eteen,pain" but, only, by "British, media" Siis, "Poliittisesti, sitoutumaton, Englantilainen, lehdisto, only" On, saanut, Bulgarian, "Viran,omaisten". ja, "Tiedemiesten" kautta, on UFO,jen, "Viestin" Joka, ei ole, "Vahingollinen" Ihmis,kunnalle

      Joop. Kylla, "Suomen, lehdisto" vaan, "Vaikenee, yha" Ja, "Valheet" ovat, ajn,vietteenne, vaikka, "Maailma, huokaa, jo, ilmoituksen, edessa" Salut, on Suomalainen, UFO,jen, "Kanava,henkilo. Ja, eiks, "Raakkuna" ole, jo, "Kaikkien, kunnallis, poliitikkojenkin, tiedossa" Ja, kaikki, saa, "Tiedon" varmaan. "KUN, EDUSKUNTATALO, ON, "AVARUUS,TERRORIN" KOHTEENA. SAATTEPA, NAHDA, TAMAN, TULEVAN, TOTEEN, AFTER, "TREE, DAYS" WHAT, A, WONDER, EXPLOSHION, IN, "VIRATON, VANHA, EDUSKUNTATALO", RAJAHTAA, TUUSAN,NUUSKAKS, "ASHTARIN, TOIMESTA,. 3, PAIVAN, SISALLA" Salut.

    • UFO/USO

      Mulla on paljon kavereita, jotka on ulkoavaruudesta. Mikä ihme tuo nyt on galaktisena aikana.

      • joo on nimi

        taitaa olla ne kaikki tummat ufoja. eivät tiedä nimeään eikä ikäänsä. ja suomikin niitä vastaanottaa . saavat toimeentuloavustusta niin paljon että ihan hirvittää köyhää suomalaista joka saa 400 ekua eläkettä.

      • lusto

        maapallohan lilluu kans avaruudessa, jotta kaikkihan me ollaan niitä. Ei tartte kun mennä lätkäotteluun niin siellä on homma kaikkein selvimmillään...

    • caporalchef

      Olishan toi aika v*tun siistiä, jos se olis totta.

    • Kilvoo

      Olisi se kivaa jos jotkut "ulkopuoliset" tulisivat ja laittais tän nykysen "kastin"kuriin! Eli kaikille kaikkea ei pelkästään HERROILLE ! Rahat jotka menevät aseisiin ym.älyttömyyksiin niin ei olisi maailmassa köyhyyttä!
      T:RANTANPLAN

    • En ole koskaan ymmärtänyt, miksi monet ajattelevat Maapallon olevan ainoa paikka universumissa, jossa voi olla älyllistä elämää. Maailmankaikkeus on niin suuri, että elämää löytyy varmasti tuhansilta planeetoilta. Ja tekniikka voi olla niin edellä meitä, että kyllä tänne pääsevät vierailemaan.

      • nuo

        avaruuden älykkäät ja meitä ihmisiä kehittyneemmät olennot, jos ihmisten auttamisen sijaan auttaisivat pelastamaan tämä maapallon ja ekosysteemin.

        Voisi aloittaa vaikka rauhassa hiljaa nukuttamalla pahimmat maapallon tilaan heikentävästi vaikuttavat poliittisetpäättäjät. Luonnonvaraiset eläimet ja luonto pärjää ilman ihmistä, mutta ihminen ei pärjää ilman luontoa ja eläimiä.

      • lusto
        nuo kirjoitti:

        Jos ne on meitä älykkäämpiä ne pitää näppinsä erossa vieraista kahinoista.

      • Jaymzzi

        Kompaan edellistä, miksipä olisi ainoa paikka? Sehän on se selvillä, että galaxeja ja aurinkokuntia on universumi väärällään, joten todennäköisesti elämää on kehittynyt muuallakin. Se taas on ihan auki, ovatko sitten mikrobitasolla vai älyllisesti päteviä (tekisi mieleni sanoa "niinkuin me"). Kuitenkin, jos ovat onnistuneet kehittämään teknologiansa/valjastamaan esim. luonnonvaransa tehokkaampaan energiantuotantoon kuin me, niin mikä etteivät tähtien väliseen matkailuunkin pystyisi. Okei, jossitteluahan tämä on, mutta kun kerran tässä aiheessa ollaan... :)
        Niin että kunhan eivät ole pommittamassa meikäläisiä takaisin kivikaudelle, niin antaa tulla vaan, tiedä vaikka olisivat hyödyksi...

      • Musta auko

        Eipä ihmispoloinen edes tiedä tuota vastausta avaruuden olemuksesta - eihän se pääty - eli vastaako joku siihen, miten se on mahdollista. Samoin, mistä olet tullut, ainahan vain kysytään mihin kuoleman jälkeen, mutta harva, mistä on tullut, kun synnyit? Maapallolla on omat olosuhteet elämälle, eivät nämä humanoidit ole kasvaneet tänne. Eivät kasvitkaan elä missä tahansa ympäristössä ja missä tahansa olosuhteissa. Ihminen muuttuu evoluution myötä ja noudattelee näin maapallon kehitystä vuosimiljoonien saatossa - elämä on siis lyhyt, tuollainen satakin vuotta.
        Yleensä ollaan hyvin estyneitä ja pelokkaita jos otan nuo ufotarinat esille - ihmisille on annettu tietty hassu kaava, jolla sopuli-ihmiset on saatu vaikenemaan tuosta "hörhelö"-muusasta.
        Rauni-Leena Luukaselle en kyllä anna pisteitä - hän ei missään nimessä ollut luomassa luotettavaa kuvaa asiasta - enemmän siinä paistoi läpi rahan hankinta aiheella. Näitä ufo-tarinoilla rahastavia on aina suoneniskijöinä rahan ahneuttaan. Se luo huonoa kuvaa, mutta kyllä ne aika helposti pystyy karsimaan joukosta kuin rikkaruohot pellosta.

    • Ystävä kaikille

      Siis usko moista soopaa. Täällä pallolla on tasan yhtä monta alienia, kuin meidän skitsofreenikot näkee. Uskokaa mielummin enkeleihin, jotka auttelee meitä kusipäisiä maan matosia. Me ihmiset ollaan ihan ite sössitty urakalla tämä maailma tähän pisteeseen.
      Kun olemme näköjään hukuttamassa muutaman saaren ja valtion napajäätiköiden vesipurkauksille, asiaan uskovat huudelkaa ne alienit äkäisesti apuun. Jos ne todella on niin kivoja ja huolissaan meistä.

      Siis tuskin. Tulee meinaan.
      Ettehän todellakaan usko johonkin Bulgarian "tutkimukseen". No, jos heillä on sitten keskimääräisesti useampi väestöstä pikkusen alienia, niin tulkoon Suomeen. Hulluja löytyy täältä 5.5 miljoonaa. Nääs Suomi, sauna ja sisu (-viina).
      Siinä on sllainen cocktail, että akka saa turpaansa (mitäs meni avaaman sen) ja ukko näkee just niitä ötököitä. Olkoon sitten vaikkka linnunradan toiselta puolelta.
      Onhan se "kivaa", kun joku käyttää aikansa moisen moskan tutkimiseen. Tekisi jotain tuottavaa työtä, jolla saataisiin ruokittua ja rokotettu kaikki maailman kakarat.
      Itse olen töissä SPR:n ystävävälityksessä.

    • ökölölök

      heh heh..saipas juttu ainakin hyvälle tuulelle..onkohan joku kattonu elokuvia liikaa..siinä yhessähän just peltoja kuvioitiin :)

      • isoämmi

        ---eihän sitä tarvitse kaikkea uskoakkaan..................mutta luuletteko että se kaikki mikä avaruudessa liikkuu / liitää /kiertää onkin sitä avaruusalusten / lentokoneiden pissaa ...................niinpä niin uskokoon joka haluaa, jospa se ei niin pelottaisi kun saapi jätteet niskaan kuin ystävät tervehdys käynnille

      • Tosi Ouzoa
        isoämmi kirjoitti:

        Yhtä asiaa olen ihmetellyt miksi nämä kieltäjä skeptikot ovat niin hanakoita kieltämään hyvin kriittisesti ufoasiat, ja pistää kaikkia alta lipan. Mistä se oikein heistä kertoo tuollainen käytös. Ei luulisi heidän päätänsä vaivaavan näillä asioilla, jos niillä ei ole mitään merkitystä heidän elämään.

        Osaako joku sivistää tässä asiassa?

      • sydämestä...
        Tosi Ouzoa kirjoitti:

        Yhtä asiaa olen ihmetellyt miksi nämä kieltäjä skeptikot ovat niin hanakoita kieltämään hyvin kriittisesti ufoasiat, ja pistää kaikkia alta lipan. Mistä se oikein heistä kertoo tuollainen käytös. Ei luulisi heidän päätänsä vaivaavan näillä asioilla, jos niillä ei ole mitään merkitystä heidän elämään.

        Osaako joku sivistää tässä asiassa?

        "Bulgarialaiset tiedemiehet" siis tutkivat peltokuvioita joiden he uskovat olevan maan ulkopuolisten olentojen vastauksia heidän niille osoittamiin kysymyksiin.
        Tarvitsetko jotain muuta todistetta siitä että kysymys on joko höyrähtäneistä "tiedemiehistä" tai höyrähtäneistä avaruusolennoista?

      • M.I.B.
        sydämestä... kirjoitti:

        "Bulgarialaiset tiedemiehet" siis tutkivat peltokuvioita joiden he uskovat olevan maan ulkopuolisten olentojen vastauksia heidän niille osoittamiin kysymyksiin.
        Tarvitsetko jotain muuta todistetta siitä että kysymys on joko höyrähtäneistä "tiedemiehistä" tai höyrähtäneistä avaruusolennoista?

        Zyprexat suuhun vaan kaikille alieneita nähdeille lentäjille, tiedemiehille ja ministereille ni eiköhän tokene!

    • mutta onko tämän paljastuksen takana jokin eliitin agenda ihmiskuntaa vastaan?

      • agenda-legenda

        Eikö alkuperäisessä jutussa mainittu että avaruusolennot ovat ystävällismielisiä.

        Mistä sinä tuon mielipiteesi taas muodostit?

      • DarkNinjaHiiri

        Ei tämä tämä ole OBMAHMESIAHbluebeam

      • agenda-legenda kirjoitti:

        Eikö alkuperäisessä jutussa mainittu että avaruusolennot ovat ystävällismielisiä.

        Mistä sinä tuon mielipiteesi taas muodostit?

        "Eikö alkuperäisessä jutussa mainittu että avaruusolennot ovat ystävällismielisiä."

        Mitä se todistaa?

      • DarkNinjaHiiri kirjoitti:

        Ei tämä tämä ole OBMAHMESIAHbluebeam

        katsotaan tuleeko samoja lausuntoja muilta tiedemiehiltä.

      • Star-Dust
        The_wanderer kirjoitti:

        "Eikö alkuperäisessä jutussa mainittu että avaruusolennot ovat ystävällismielisiä."

        Mitä se todistaa?

        Mutta todistaako sinun juttusi yhtään mitään; ontoista maapalloista tai alien-liskoista?

        Uskooko noita juttuja joku paremmin kuin näitä ET-yhteyksiä.

      • hörhöistä sananen
        Star-Dust kirjoitti:

        Mutta todistaako sinun juttusi yhtään mitään; ontoista maapalloista tai alien-liskoista?

        Uskooko noita juttuja joku paremmin kuin näitä ET-yhteyksiä.

        Collier on ufopiireissä pohjasakkaa. Sitähän tuo w uskoo. C on lähinnä fantasoiva viinanjuoja videoista päätellen. Punakkana viinasta naama hehkuu ja lasi kädessä monesti.

      • DarkNinjaHiiri
        The_wanderer kirjoitti:

        katsotaan tuleeko samoja lausuntoja muilta tiedemiehiltä.

        Luotan kriittisyyteesi :)

      • Star Dust
        DarkNinjaHiiri kirjoitti:

        Luotan kriittisyyteesi :)

        Odotatko todellakin asiallista vastausta tuolta hemmolta?

        Suurimmaksi osaksi hän sivuuttaa ne mitkä eivät sovi hänen näkemystensä kanssa yhteen.

      • DarkNinjaHiiri kirjoitti:

        Luotan kriittisyyteesi :)

        katsotaan mitä ensi vuoden puolella tapahtuu tai jos vaikka tämän vuoden aikana jo.

    • kiljukauha

      miettikeepä.. miks ufoja tulis just maahan ja miks just tällä vuostuhannella?
      ehkä niitä on käynä 2000 vuotta sitten ja ne kahto paremmaks vaihtoo planeettoo :D

      • Che

        Harvinaisen epä-älyllistä jankkaamista täällä.

        Yhteyden avaruusolentoihin bulgarialaiset ovat ottaneet selvänäkijän kautta, saadakseen lisävaloa peltokuvioiden mysteeriin. Bulgariassa, kuten Venäjällä ja USA:ssa, on tiedustelupalvelun toimesta harrastettu selvänäkemistä jo pidempään, ja erilaiset kontaktit avaruusolioihin ovat varsin tavallisia tässä puuhassa. Erikoisin tapaus kaikista oli vuosina 1990-1992 armeijan suorittama avaruusolion haudan etsintä, jonka suoritti tiedustelupalvelu yhteistyössä pääesikunnan tieteellisen osaston kanssa. Tulos oli - kas kummaa - nolla.

        Tunnetuin tieteellinen selvänäkemistä tutkiva ja kokeileva hanke on 1995 CIA:n julkistama operaatio Stargate, josta käytettiin myös nimiä Sun Streak ja Grill Flame.

        Kieltämättä vasta ensimmäinen humanoidi lehdistökonferenssissa vahvistaa teoriat todeksi, mutta asian taustalla on paljon muutakin kuin liika-annos rakiaa. Homma ei ole mitään Luukanen-Kilde-sekoilua, vaan tieteen rajoilla liikkuvaa yritystä selvittää omituisia ilmiöitä, vaikka NASA:n astrobiologit mitätöivätkin asian toteamalla: "Näillä asioilla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa", kun kysyin heidän kantaansa uutiseen sähköpostilla.

      • Star-Dust
        Che kirjoitti:

        "Näillä asioilla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa", kun kysyin heidän kantaansa uutiseen sähköpostilla.

        Taidat olla aika tekijä noissakin piireissä, ken uskoo jos tahtoo.

        Uskottavuutesi täysin alakantissa.

      • Che kirjoitti:

        Harvinaisen epä-älyllistä jankkaamista täällä.

        Yhteyden avaruusolentoihin bulgarialaiset ovat ottaneet selvänäkijän kautta, saadakseen lisävaloa peltokuvioiden mysteeriin. Bulgariassa, kuten Venäjällä ja USA:ssa, on tiedustelupalvelun toimesta harrastettu selvänäkemistä jo pidempään, ja erilaiset kontaktit avaruusolioihin ovat varsin tavallisia tässä puuhassa. Erikoisin tapaus kaikista oli vuosina 1990-1992 armeijan suorittama avaruusolion haudan etsintä, jonka suoritti tiedustelupalvelu yhteistyössä pääesikunnan tieteellisen osaston kanssa. Tulos oli - kas kummaa - nolla.

        Tunnetuin tieteellinen selvänäkemistä tutkiva ja kokeileva hanke on 1995 CIA:n julkistama operaatio Stargate, josta käytettiin myös nimiä Sun Streak ja Grill Flame.

        Kieltämättä vasta ensimmäinen humanoidi lehdistökonferenssissa vahvistaa teoriat todeksi, mutta asian taustalla on paljon muutakin kuin liika-annos rakiaa. Homma ei ole mitään Luukanen-Kilde-sekoilua, vaan tieteen rajoilla liikkuvaa yritystä selvittää omituisia ilmiöitä, vaikka NASA:n astrobiologit mitätöivätkin asian toteamalla: "Näillä asioilla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa", kun kysyin heidän kantaansa uutiseen sähköpostilla.

        "Kieltämättä vasta ensimmäinen humanoidi lehdistökonferenssissa vahvistaa teoriat todeksi, mutta asian taustalla on paljon muutakin kuin liika-annos rakiaa. Homma ei ole mitään Luukanen-Kilde-sekoilua, vaan tieteen rajoilla liikkuvaa yritystä selvittää omituisia ilmiöitä, vaikka NASA:n astrobiologit mitätöivätkin asian toteamalla: "Näillä asioilla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa", kun kysyin heidän kantaansa uutiseen sähköpostilla."

        Et kai ole tosissasi? Uskot mitä NASA asiasta sanoo? :D NASA on valehdellut vuosia yhdestä ja toisesta asiasta, heidän luotettavuutensa on tasan nolla.

      • Voi, kun näkis

        Jos ne ufot ollu juttusilla Bulgarian herrojen kaa, niin voiskohan ne mennä Kelan tohtoreille kertomaan, että monet lääkärit jo 4,5v on todenneet minut työkyvyttömäksi. Nämä Kelan Jumalat mulle kertovat: Katsomme teidän pystyvän vielä ainakin kevyeen työhön. Eläkehakemuksenne hylätään tällä perusteella
        nimim "en ole ketterä, mutta kuitenkin"

        En yhtään ihmettele että juuri Bulgariasta tuli tämä tieto ufoista. Siellä on kurjaa elämä köyhyydessä. Tämä tieto ufoista auttaa kansaa uskomaan paremmasta tulevaisuudesta. Sillä ufothan tulis auttaan ihmisiä. Se tieto otettiin varmaankin iloiten vastaan Bulgariassa. He varmaankin odottavat että ufot tulevat juuri heidän maahan auttamaan köyhää kansaa.

      • tietäjä222
        Voi, kun näkis kirjoitti:

        Jos ne ufot ollu juttusilla Bulgarian herrojen kaa, niin voiskohan ne mennä Kelan tohtoreille kertomaan, että monet lääkärit jo 4,5v on todenneet minut työkyvyttömäksi. Nämä Kelan Jumalat mulle kertovat: Katsomme teidän pystyvän vielä ainakin kevyeen työhön. Eläkehakemuksenne hylätään tällä perusteella
        nimim "en ole ketterä, mutta kuitenkin"

        Älä anna periksi. Valita aina uudelleen kelan päätöstä. Pian saat sen eläkkeen.

      • DarkNinjaHiiri
        The_wanderer kirjoitti:

        "Kieltämättä vasta ensimmäinen humanoidi lehdistökonferenssissa vahvistaa teoriat todeksi, mutta asian taustalla on paljon muutakin kuin liika-annos rakiaa. Homma ei ole mitään Luukanen-Kilde-sekoilua, vaan tieteen rajoilla liikkuvaa yritystä selvittää omituisia ilmiöitä, vaikka NASA:n astrobiologit mitätöivätkin asian toteamalla: "Näillä asioilla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa", kun kysyin heidän kantaansa uutiseen sähköpostilla."

        Et kai ole tosissasi? Uskot mitä NASA asiasta sanoo? :D NASA on valehdellut vuosia yhdestä ja toisesta asiasta, heidän luotettavuutensa on tasan nolla.

        On ihminen käynyt kuussa älä mene siihen juttuun. Äläkä siihen ääripää liskoihin.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8505035

      • jhgjhgjh
        tietäjä222 kirjoitti:

        Älä anna periksi. Valita aina uudelleen kelan päätöstä. Pian saat sen eläkkeen.

        Nyt jotkut ovat katsoneet liikaa Salaisia kansioita.

      • DarkNinjaHiiri kirjoitti:

        On ihminen käynyt kuussa älä mene siihen juttuun. Äläkä siihen ääripää liskoihin.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8505035

        sitä mieltä olen ollutkin. USA vain kävi Kuussa jo paljon aiemmin kuin 1969, salaisen avaruusohjelman turvin. USA on myös käynyt jo Marsissakin missä oli suuri tukikohta joka myöhemmin tuhoutui.

      • The_wanderer kirjoitti:

        sitä mieltä olen ollutkin. USA vain kävi Kuussa jo paljon aiemmin kuin 1969, salaisen avaruusohjelman turvin. USA on myös käynyt jo Marsissakin missä oli suuri tukikohta joka myöhemmin tuhoutui.

        myös.

      • fadsfsf
        jhgjhgjh kirjoitti:

        Nyt jotkut ovat katsoneet liikaa Salaisia kansioita.

        Ufoja ei olla 100% varmasti todistettu mutta ei myöskään sitä, että niitä ei olis..ja tämä on ainakin ainut fakta mikä minulla tästä asiasta on

      • asdjklöäu
        tietäjä222 kirjoitti:

        En yhtään ihmettele että juuri Bulgariasta tuli tämä tieto ufoista. Siellä on kurjaa elämä köyhyydessä. Tämä tieto ufoista auttaa kansaa uskomaan paremmasta tulevaisuudesta. Sillä ufothan tulis auttaan ihmisiä. Se tieto otettiin varmaankin iloiten vastaan Bulgariassa. He varmaankin odottavat että ufot tulevat juuri heidän maahan auttamaan köyhää kansaa.

        Jos tämä uutinen olisi tullut jenkeistä niin en uskoisi siihen pätkääkään koska sieltä tulee muutenkin niin paljon paskaa että oksatpois.. Ja nimenomaan kun tämä uutinen tuli pieneltä valtiolta joka ei ole aiheella aiemmin "hörhöillut" uskon että jotain totuutta jutussa voi ollakin.

      • SaturnV
        The_wanderer kirjoitti:

        sitä mieltä olen ollutkin. USA vain kävi Kuussa jo paljon aiemmin kuin 1969, salaisen avaruusohjelman turvin. USA on myös käynyt jo Marsissakin missä oli suuri tukikohta joka myöhemmin tuhoutui.

        Kuinka tuollaisen julmetun ison kantoraketin kuin Saturn V voisi lähettää salassa Kuuhun. Sun juttusi ovat aina vain typerämpiä.

      • SaturnV kirjoitti:

        Kuinka tuollaisen julmetun ison kantoraketin kuin Saturn V voisi lähettää salassa Kuuhun. Sun juttusi ovat aina vain typerämpiä.

        "Kuinka tuollaisen julmetun ison kantoraketin kuin Saturn V voisi lähettää salassa Kuuhun. Sun juttusi ovat aina vain typerämpiä."

        USA kävi Kuussa salaa paljon kehittyneemmillä laitteilla kuin alkeellisella kantoraketilla.

    • näkemyksestänne

      Vai että on tiedemiehiltä jäänyt lääkkeet ottamatta.

      Mielenkiintoista että ensin valitetaan ettei tiede tutki ufo-asiaa, ja sitten kun tutkii niin kyseiset tiedemiehet ovatkin 'jättäneet lääkkeensä ottamatta'. Onko bulgarialainen tiede jotenkin väheksyttävää? Onko tämä joku kansallisuuskysymys?

      Nyt tulee kysymys kaikille niille jotka ovat tämän 'tiedemiehiltä on jäänyt lääkkeet ottamatta'-näkemyksen kannalla: Minkä tahon edustamat tiedehenkilöt ovat niitä, joiden lääkityksen tilaa ette lähtisi arvoimaan, jos he ilmoittaisivat että avaruusoliot elävät parhaillaan keskuudessamme? Onko sellaisia ensinkään? Ja jos on niin tosiaankin olisi mielenkiintoista kuulla ketä he olisivat teidän mielestänne.

      • Star Dust

        Olen huomannut saman, heillä on erittäin jyrkät käsitykset toisten henkilöiden terveydestä tai mielentilasta. Vaikka heillä ei ole lääkärin tai psykiatrin pätevyyttä asioiden selvittämiseen.

        Voisi vaikka verrata heitä vakuutusyhtiöiden lääkäreihin, näkemättä potilasta ja tekemättä tarvittavia tutkimuksia, langettavat siitä huolimatta päätöksen henkilön terveydestä. Näissä ufoilmiöissä on aivan samoin, ilman suurempia argumentointeja ja selvityksiä päätös on hyvin kielteinen.

        Kertooko se jotain näiden kieltäjien ajatusmaailmasta, kun he eivät itse ole mitään sen kaltaista nähneet tai kokeneet elämässään.

      • Greenman

        Kieltäjät ei usko vaikka itse näkisi, koska niitä pelottaa ja ne ei halua uskoa. Maailma on pullollaan astronauttien, armeijanupseerien, poliisien ja jopa presidenttien kertomuksia ufohavainnoista me tavalliset tallaajat.

        Kysymys: Onko he kaikki mielisairaita, psykoosissa olevia ihmisiä?

        Ja esim Phoenix-97 ufotapaus, noin 10 000 silminnäkijää, mukaan lukien esim kaupungin kuvernööri. Oliko se joukkopsykoosi? Jos aihe kiinnostaa niin googleta :phoenix ufo

      • heikkoa...
        Greenman kirjoitti:

        Selittämättömiä havintoja tietysti on (sitähän UFO tarkoittaa), mutta selvänäkijöiden ja peltokuvioiden avulla tapahtuva keskustelu vieraan kulttuurin kanssa on vähintäänkin outoa. Luulisi että avaruusmatkailua harrastava kehittynyt sivilisaatio pystyisi parempaan.

        Mitä tulee ihmisten luotettavuuteen outojen/tunnistamattomien valoilmiöiden tai muiden asioiden kuvauksessa täytyy todeta että se on erittäin surkeaa tasoa. Mietipäs vaikka taannoista tapausta jossa englantilaiset poliisit ampuivat täysin sivullisen ja viattoman henkilön metrossa muka pommimiehenä. Silloinkin tapahtumalla oli silminnäkijöitä jotka kuvasivat uhrilla olleen paksut vaatteet joiden alla ilmeisesti pommeja ja jopa oli havaittu johtoja roikkuvan takin helman alta. Kavrilla oli kuitenkin päällään pelkkä farkkupaita.

    • puppua

      Jos oikeasti UFO:ja olisi havaittu ja niitten kanssa kommunikoitu, niin en usko että sitä heti ensimmäisenä medialle ja koko maailmalle kertomaan mentäisiin.

      En usko tähän..

      • iljki

        kerran noin 15 vuotta sitten ajeltiin autolla ja nähtiin kavereitten kans outo valo ilmiö talvisella pellolla oli ilta pimee. sellainen salaman värinen eli kirkas pallon muotoinen se oli.en kerinyt sitä kovin kauaa kattoa kun se lensi suoraan ylös suurella nopeudella jotain 2 sekuntia kerkesin nähdä sitä outoa valo ilmiötä kaikki sanoi autossa että mikähän toi oli.

      • Halovalo
        iljki kirjoitti:

        Samanlainen ilmiö minut yllätti 70-luvulla Hämeessä. Minä en pysähtynyt autolla mutta se oli kuitenkin ehkä muutaman metrin halkaisijaltaan, mitään muotoja ei pystynyt sanomaan. Minä olin silloin yksin matkalla.
        Japanin merellä näitä on paljon nähty ja jopa merestä noussen ja vaarantaen laivojen liikennettä, pyörien sitten laivojen ympärillä kuin tarkkaillen niitä ja kadoten sitten taivaalle. Lentokoneista samoja havaintoja Japanin suunnalla runsaasti.

      • 00000+
        Halovalo kirjoitti:

        Eikös näiden peltokuvioiden yhteydessä ole myös näyty usein valopalloja leijumassa pellon yläpuolella? Ja näitä juttuja tulee ympäri maailmaa joten?? The truth is out there!

      • lasien tarpeessa
        iljki kirjoitti:

        kerran noin 15 vuotta sitten ajeltiin autolla ja nähtiin kavereitten kans outo valo ilmiö talvisella pellolla oli ilta pimee. sellainen salaman värinen eli kirkas pallon muotoinen se oli.en kerinyt sitä kovin kauaa kattoa kun se lensi suoraan ylös suurella nopeudella jotain 2 sekuntia kerkesin nähdä sitä outoa valo ilmiötä kaikki sanoi autossa että mikähän toi oli.

        Minäkin olin pikkupoikana, toki jo kouluiässä, höyrähtänyt ufoihin. :-)
        Näinkin sellaisen. Taivaalla köllötteli outo valoilmiö ja sitä pitkään ihmettelin. Oln niin tyhmä että en tajunnut olevani pahasti likinäköinen. Kyseessä oli kuu.

      • Yksi monista
        Halovalo kirjoitti:

        Samanlainen ilmiö minut yllätti 70-luvulla Hämeessä. Minä en pysähtynyt autolla mutta se oli kuitenkin ehkä muutaman metrin halkaisijaltaan, mitään muotoja ei pystynyt sanomaan. Minä olin silloin yksin matkalla.
        Japanin merellä näitä on paljon nähty ja jopa merestä noussen ja vaarantaen laivojen liikennettä, pyörien sitten laivojen ympärillä kuin tarkkaillen niitä ja kadoten sitten taivaalle. Lentokoneista samoja havaintoja Japanin suunnalla runsaasti.

        Pari vuotta sitten talvella, oli lunta, maaseudulla pilvisenä hämäränä iltana n. 2-3 valosoikiota, ei kovin kirkkaita, n. 3-4 m halkaisijoiltaan, liikkuivat nopeasti lumen "päällä" puiden lomassa. Ne olivat muutaman metrin päässä, mutta ne olivat vain kaksiulotteisia lumen pinnalla, eivät siis kolmiulotteisia. En ymmärrä mitä ne olisivat voineet olla. Toinenkin henkilö oli mukana ja näki ne. Olisivatko ne voineet olla revontulien heijastus pilvien läpi tai auton valokiilojen heijastus pilvistä. pidän auton valokiilojen heijastusta erittäin epätodennäköisenä. Mitään ääntä ei kuulunut, ei auton ääntä.

    • Mä olen aivan varma, että Matti Nykänen kuuluu näihin humanoideihin, jotka ovat tulleet meitä tarkkailemaan ja ohjastamaan moraalin kanssa!

      • 20 vuotias pena

        Näitä kommentteja kun lukee, luin puoleen väliin.

        Kyllä joillakin ihmisillä on suppea ajatusmaailma, vai miksiköhän sitä sanoisi. En sitten tiedä moniko vuotiaan "Penan" kirjoittamia nuo ovat, mutta kai sinne mahtuu vanhempiakin ihmisiä.

        Taitaa olla niin, että perus ihmiset ei ole lukenut asiasta mitään ja kommentoi asiaa siltä pohjalta mitä on mielikuva luonnut asiasta.

        En jaksa edes kommentoida enempää näitä väitteitä: fysiikan laeista, hulluista, astronauttien kuvaamista videoista ja kun ei ole todisteita ufoista. Eii jumaliste!

        Mikä riittää tyhmälle todisteeksi? Ei mikään. Britannian julkaisemat ufo raportit, tyhmä sanoo: "paskaa". Sitten kun pääsette siihen tilanteeseen milloin itse näette ufon. Selitätte: "näköharha, halusinaatiot..." Sitten kun vielä pääsette siihen tilanteeseen, että humanoidi tulee käymään kylässä. Siis tehän tulette silloin omasta mielestä hulluksi, koska ajattelette sen olevan mahdotonta. Ette usko vieläkään muuhun ulkopuoliseen elämään. Mikä saa teidät oikeasti uskomaan? Jos näet alienin, olet hullu. Näkeminenkin on huono vaihto ehto.

        Sekö riittää että tv uutisissa kerrotaan elämän löytämisestä. Telkkariko on se mikä valaa teihin uskoa. Jos telkkaristakin tulee kusetusta. Lähes kaikki mitä ajattelette on: Ehkä, tai uskomista.

      • siis kummalliset
        20 vuotias pena kirjoitti:

        Ongelmana näissä alien-havainnoissa on näiden olentojen outous. Siis ei vieraus, vaan niiden _kummallisuus_. Mitä oikein pitäisi ajatella kaukaa valovuosien takaa tulevista vierailjoista jotka käyvät heinäpelloilla tekemässä outoja kuvioita, ottavat yhteyttä sekopäihin, lähettelevät viestejä selvänäkijöiden välityksellä, jne.
        Ja outo valoilmiö ei takoita avaruudesta tulleita vierailijoita kyseessä on vain outo valoilmiö. Se on ihan OK, mutta lakoon tampatut pellot, selvänäkijät ym., se se vasta outoa on. Jos vieraamme eivät parempaan pysty olisi ehkä parempi jos pysyisivät poissa.

      • Outo maailma
        siis kummalliset kirjoitti:

        Vielä oudompaa on USA:n presidentin tuleva alienpaljastus. Se se vasta outoa on jos se tapahtuu! Ronald Reaganilla oli henkilökohtainen astrologi ja Urho Kekkonen kävi selvänäkijä Kassisen luona. Sekin tosi outoa..

    • tättärättärää

      Asian ympärillä liikkuu kaikenlaisia yrittäjiä ja julistajia mutta totuus on mielestäni aivan päivänselvä. Maapallolla on ollut vieraita älyllisiä elämänmuotoja jo tuhansien vuosien ajan, ellei kauemminkin. Vuosisatojen ja vuosituhansien ajan aikalaiset ovat kuvailleet milloin piirroksin ja maalauksin sitä kuinka ovat todistaneet taivaalla näkyviä lentäviä esineitä ja jopa maahan laskeutuneita "jumalia" . Näin sanoen, en kuitenkaan osaa kuvitella mitkä olisivat reaktioni jos nämä vieraat päättäisivätkin jokin päivä tehdä itsensä tiettäväksi kaikelle kansalle. Sen asian kieltäjien, että mikään elämänmuoto missään päin maailmankaikkeutta vuosimiljardien saatossa, ei ole voinut kehittyä teknologisesti niin eteväksi että ne voisivat vierailla ympäröivissä aurinkokunnissa, reaktiot asiaan olisivat varmasti mielenkiintoista seurattavaa jos tällainen pikkumaisuus olisi päällimmäisenä mielessä sinä hetkenä.

      • DarkNinjaHiiri

        Vapautukaa ajatusten kahleista mutta ei sillen änkyrämäisesti.
        En ole mikään ja jos joku tästä saa rahaa niin se on Vessanseinän mainostajat.

        Tuli mieleen Kopernikus,

      • DarkNinjaHiiri
        DarkNinjaHiiri kirjoitti:

        Vapautukaa ajatusten kahleista mutta ei sillen änkyrämäisesti.
        En ole mikään ja jos joku tästä saa rahaa niin se on Vessanseinän mainostajat.

        Tuli mieleen Kopernikus,

        Tämä on tiedettä ja luotettava vertaisarvioitu. Muutoksita saa tehdä. Näin se tiede kehittyy.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Kopernikus

      • Star Dust

        Usein nämä kieltäjät vertaavat ihmisten tietoihin ja taitoihin tekniikan suhteen, olettaen että olisimme koko universumin viisain ja kehittynein sivilisaatio.

        Eivät varmaan tajua kuinka paljon galakseja on kaikkiaan universumissa useita satoja miljardeja.

      • DarkNinjaHiiri

      • hiirelle

      • DarkNinjaHiiri
        hiirelle kirjoitti:

        Tervemenoa Bulgariaan. Muistathan sitten raportoida meille.

        Pysyn täällä suomessa ihan mielellään mutta tiedätkö että missä olen...
        katso taaksesi katso nurkkaan.

    • Tämä on totta

      Ei se vielä tarkoita jos joku käyttää uskottavaa nimeä että lähde on uskottava. Ihmiset Bulgariassa pystyy lahjomaan potaskan heittoon.

      • vihreekö????????

        tämähän on tosi että ulkoavaruudessa on älyllisempää elämää ku täälä maanpinnalla.Aatelkaa miten me maalaiset oltais näin kehittyneitä????? kyllä täälä meidän joukossa on noita n.s alieneita jotka kehittää ja ajaa tätä kehitystä eteenpäin ei ne oo mitään poliitikkoja otetaan esim Mozart,Oppenheimer toinen muusikko tai mikä säveltäjä se nyt olikaan no Oppenheimer kehitti atomipommin ei noita ihan tyhmä keksi jos ei saa jotain korkeemmalta tietoa tai ei sitä tiedä koska eihän me mennä eteenpäin jos ei joku kehitä jotain mitä muut lähteen parantaan ja yrittään paremmaks nää n.s alienit pistää kehityksen alkuun ja ihminen jatkaa siitä mut sit tulee piste että ei enää pystytä kehittään parempaa niin sit tulee loppu niin ku on ennustettu että se on tulossa 2012 mut ei se piä paikkaansa ei maailma siihen lopu vaan tulee koko maailmanlaaajauinen lama tai sanotaan koko maailman talous tulee kaatumaan se on vielä pahempi ku mitä tähän asti on ollu eli koko maapallon talous romahtaa täysin ja tämä hillitsee tätä nykyistä menoa ku mennään niin ku millään ei olis mitään väliä niin pakkohan tätä menoa on jarruttaa.Ottakaa nyt järki käteen ja katsokaa peiliin näkyyykö vihree pikkuukko.p.s ei ne ole vihreitä

    • Truth&reconziliation

      Tyypillinen Suomalainen tahtoisi uskoa Jumalaan, ja moni myös hiljaa mielessään jollain lailla uskoo, muttei uskalla eikä halua sitä sitä julkistaa. Täysin ymmärrettävää. Sama koskee "ufoja" kun tätä palstaa lukee. Moni tahtoisi kyllä nähdä ja olisi kiinnostunut aiheesta mutta täysin ymmärrettävistä syistä ei rupea vaahtoamaan aiheesta tai julkisesti puhumaan ufoista taikka jumalastakaan.

      Tämä nyt ei edistänyt keskustelua mihinkään suuntaan. Minusta nyt nämä uutisetkaan eivät todista mitään. En ole mikään täysi skeptikko kuitenkaan joka foliohattu päässä luulee että kaikki on kusetusta, eli varmaankin uskon sitten asian jos tosiaan joku presidentti tms julkistaisi jotain tämmöstä ja asia otettaisiin vakavammin mediassa esille. Nythän tästä otsikoidaan lähinnä viihdeuutisissa mikä on ihan oikein, sillä tämäkin on vaan bulgarialaisen tiedeakatemian VÄITE. Mitään todisteitahan he eivät antaneet. Jos Jumala onkin "uskon asia" niinkuin sanotaan eikä siihen tulekaan todisteita, niin ok, menkööt, mut vittu "ufoissa" tämä selitys ei mene läpi. Ei vaikuta mun eloon ennen kun itse nään.

    • ufojasukkula
      • Che

        Ufojen olemassaolosta enemmän kuin juupas-eipäs-väittelyn tasolla kiinnostuneet voivat tutustua Britannian puolustusministeriön julkistamiin tietoihin aiheesta.

        Tämä herra tutki puolustusministeriön toimesta Britanniassa kirjattuja ufo-havaintoja ja selittää niistä aika avoimesti. Hänen tutkimuksensa pohjautuvat puolustusministeriön julkistamiin asiakirjoihin, joita sikäläinen uusi valtionhallinnon avoimuuspolitiikka on pakottanut julkistamaan viime vuosien aikana.

        http://www.nickpope.net/index.html

        Myös Ranska on avannut ufoarkistonsa ja sillä perusteella on ollut haikailuja, että USA:kin avaisi omat X-filensä lähiaikoina.

        Tiivistettynä: Britanniassa on satoja ufo-havaintoja vuosittain, huippu 780 puolustusministeriön kirjaamaa havaintoa vuonna 1978. Suurin osa havainnoista on epävarmoja ja vaikeasti analysoitavia, mutta on myös erittäin luotettavien tahojen tekemiä havaintoja tunnistamattomista lentävistä esineistä, jotka lentävät tavalla, joka poikkeaa siitä, mihin ihmisen tekemien lentoalusten tiedetään pystyvän. Pikku-ukkoja ja lautasten romuja ei ole ainakaan brittien hallussa, mutta läheskään kaikkia ufo-havaintoja ei voida selittää luonnontieteen keinoin, eikä niitä voi panna mielenhäiriöidenkään piikkiin.

        Samanlaisia tapauksia on ollut myös Suomessa, mutta tutkamiehet tai -naiset eivät niistä liiemmin huutele, sillä kukapa nyt haluaisi leimautua pöpiksi ja vaarantaa hyväpalkkaisen virkansa.

        Sivuilla kerrotaan mm. kahdesta tapauksesta, joissa hävittäjä on yrittänyt ampua alas ufon, Iranissa ja Perussa. Ei onnistunut.

        Voisitteko ystävällisesti kertoa epäilijät miksi viranomaiset ovat vuosikymmeniä pitäneet erittäin salaisessa luokituksissa noita kaikkia havaintoja ja raportteja. Kun skeptisten kieltäjien mukaan mitään ei ole havaittu taivaalla ja maan pinnalla.
        Tässä olisi nyt hyvä paikka kertoa ne faktat miksi asiat ovat nyt tässä pisteessä salaisten ufokansioiden julkistamisen suhteen.

        Suomalaiset tunnetusti eivät usko sellaista mitä eivät itse ole nähneet, valitettavasti tämä pätee vielä useiden skeptikoiden suhteen varsin hyvin. Tämä ufoasia tuntuu olevan kuin suuri punainen vaate heille, mutta eivät ota minkään uskonnollis ryhmän Jumal-aatetta samalla intensiteettiä esille MIKSI näin on? Pitäisi olla paremmat mahdollisuudet noihin asioihin puutua, vai onko parempia havaintoja henkimaailman ilmiöistä kuin on ufoista ympäri maapallon.

      • BetoniPulkka
        Star Dust kirjoitti:

        nii, siis tottakai multibiljonäärit ja maailman suurimpia asioita käsittelevät (maailman jättiomistajat jne) tietää reippaasti enemmän "maailman asioita" ku esim kansalaiset tai tavalliset pikkumaiden hallitukset ja ressat ja tavalliset tutkimuslaitokset :), eihän siitä pitäisi olla edes mitää epäilystä, ja ihan normaalia! :)

        "Suomalaiset tunnetusti eivät usko sellaista mitä eivät itse ole nähneet,"

        muokkaan hieman :) eli, Suomalaiset tunnetusti eivät usko sellaista mitä eivät ole viralliset tahot nähneet tai sanoneet. Eli kyllä suoalaisella viranomaisen sanoma asia menee omin silmin nähdynkin edelle :)

      • 20 vuotias pena
        BetoniPulkka kirjoitti:

        Tämä on kyllä omituista. Jotkin ihmiset uskoo niin lujaa ufojen olemattomuuteen. Sitten oikeasti, jos ne pääsisi näkee. Ne ei usko omia silmiä tai pelkää tulleensa höperöksi.

        Miksi joku yleensäkin uskoo meidän olevan täällä maailmassa ainuita? Jos te uskotte tieteeseen niin sekin jo laskee todennäköisyyden ollaanko me täällä ainuita koko maailmankaikkeudessa, jos tälläkin mitalla maailmankaikkeudessa esiintyy elämä käsitettä. Uskon sitä esiintyvän enempikin rajattomassa tilassa.

        Jos te uskotte tieteeseen teidän täytyy uskoa ja luottaa mittareihin että ne näyttää oikein. Nekään ei ole historian aikana näyttänyt aina oikein. Näyttääkö nytkään, en tiedä.

        Taitaa olla kaikki asiat maailmassa: ehkä tai uskon luottamuksen varassa.

      • vaan hörhöily

        On tietysti erittäin todennäköistä että muualla maailmankaikkeudess on elämää. Se ei tässä ole ongelma. Ongelma on näissä havaintojen kummallisuudessa. Tuntemattomat valoilmiöt ovat OK, sitähän UFO tarkoittaa, mutta selvänäkijät, pelloille tampatut kuviot, "ylemmät värähtelytasot" ym. hörhöilyt antavat "kontaktihenkilöistä" tietyn kuvan. Ei vieras avaruusmatkailua harrastava sivilisaatio voi olla sentään _niin_ omituinen. Miksi he ottaisivat yhteyttä tavallisiin tallaajiin (usein vieläpä tavallista syrjääntyneempiin) ja jättäisivät heille välitettäväksi "koko ihmiskunnalle tärkeitä viestejä"?
        Tässä asiassa on likkeellä kaikenlaista pöpiä ja huijaria jotka ovat liikkeellä vain rahaa tehdäkseen(esim. aikoinaan Däniken), että noita juttuja täytyy oletuksena pitää perättöminä.

      • DarkNinjaHiiri
        Che kirjoitti:

        Ufojen olemassaolosta enemmän kuin juupas-eipäs-väittelyn tasolla kiinnostuneet voivat tutustua Britannian puolustusministeriön julkistamiin tietoihin aiheesta.

        Tämä herra tutki puolustusministeriön toimesta Britanniassa kirjattuja ufo-havaintoja ja selittää niistä aika avoimesti. Hänen tutkimuksensa pohjautuvat puolustusministeriön julkistamiin asiakirjoihin, joita sikäläinen uusi valtionhallinnon avoimuuspolitiikka on pakottanut julkistamaan viime vuosien aikana.

        http://www.nickpope.net/index.html

        Myös Ranska on avannut ufoarkistonsa ja sillä perusteella on ollut haikailuja, että USA:kin avaisi omat X-filensä lähiaikoina.

        Tiivistettynä: Britanniassa on satoja ufo-havaintoja vuosittain, huippu 780 puolustusministeriön kirjaamaa havaintoa vuonna 1978. Suurin osa havainnoista on epävarmoja ja vaikeasti analysoitavia, mutta on myös erittäin luotettavien tahojen tekemiä havaintoja tunnistamattomista lentävistä esineistä, jotka lentävät tavalla, joka poikkeaa siitä, mihin ihmisen tekemien lentoalusten tiedetään pystyvän. Pikku-ukkoja ja lautasten romuja ei ole ainakaan brittien hallussa, mutta läheskään kaikkia ufo-havaintoja ei voida selittää luonnontieteen keinoin, eikä niitä voi panna mielenhäiriöidenkään piikkiin.

        Samanlaisia tapauksia on ollut myös Suomessa, mutta tutkamiehet tai -naiset eivät niistä liiemmin huutele, sillä kukapa nyt haluaisi leimautua pöpiksi ja vaarantaa hyväpalkkaisen virkansa.

        Sivuilla kerrotaan mm. kahdesta tapauksesta, joissa hävittäjä on yrittänyt ampua alas ufon, Iranissa ja Perussa. Ei onnistunut.

        Missä URSA:n X-filet?
        Linkki kiitos.

      • DarkNinjaHiiri
        Star Dust kirjoitti:

        Voisitteko ystävällisesti kertoa epäilijät miksi viranomaiset ovat vuosikymmeniä pitäneet erittäin salaisessa luokituksissa noita kaikkia havaintoja ja raportteja. Kun skeptisten kieltäjien mukaan mitään ei ole havaittu taivaalla ja maan pinnalla.
        Tässä olisi nyt hyvä paikka kertoa ne faktat miksi asiat ovat nyt tässä pisteessä salaisten ufokansioiden julkistamisen suhteen.

        Suomalaiset tunnetusti eivät usko sellaista mitä eivät itse ole nähneet, valitettavasti tämä pätee vielä useiden skeptikoiden suhteen varsin hyvin. Tämä ufoasia tuntuu olevan kuin suuri punainen vaate heille, mutta eivät ota minkään uskonnollis ryhmän Jumal-aatetta samalla intensiteettiä esille MIKSI näin on? Pitäisi olla paremmat mahdollisuudet noihin asioihin puutua, vai onko parempia havaintoja henkimaailman ilmiöistä kuin on ufoista ympäri maapallon.

        Esitit:

        >>Voisitteko ystävällisesti kertoa epäilijät miksi viranomaiset ovat vuosikymmeniä pitäneet erittäin salaisessa luokituksissa noita kaikkia havaintoja ja raportteja. Kun skeptisten kieltäjien mukaan mitään ei ole havaittu taivaalla ja maan pinnalla.>Miksi salata sellaista mitä ei ole?

      • Che
        DarkNinjaHiiri kirjoitti:

        Missä URSA:n X-filet?
        Linkki kiitos.

        Suotta soimasin Suomen viranomaisia. Ovat nekin liittyneet jo Englannin ja Ranskan rinnalle. Ufo-tapauksia koskevat asiakirjat vuoteen 1979 asti on vähin äänin siirretty, osittain sensuroituna tietysti, Kansallisarkistoon, ja hommasta on jo valmistunut kirjakin tässä kuussa:

        Atso Haapanen: Puolustusvoimien ufohavainnot 1933-1979

        Yllättävää. Suomen X-filet vanhimmasta päästä on avattu. Teos on varmastikin asiallinen laadultaan, sillä kirjoittaja on kokenut sota- ja ilmailuhistorioitsija, tutkinut paljon arkistoja ja osaa asiansa. Se käsittää kuulemma parikymmentä sellaista tapausta, joissa on vähän enemmän mielenkiintoa.

        Kirjan kustantaneen yhdistyksen nettisivut, joista löytyy aika laaja linkkikokoelma ufo-aiheeseen.

        http://www.ufofinland.org/

        Ja sitten vielä:

        http://www.suomenufotutkijat.fi/

        Mainio kokoelma tapauksista maailmalla, kuvia (myös alieneista, tosin ainakin suurin osa väärennettyjä) ja muuta vekkulia löytyy:

        http://www.ufocasebook.com/

        Totuus on siellä jossain...

        En mielellään menisi sörkkimään tuota MIL puolta.

      • täyspäinen
        vaan hörhöily kirjoitti:

        On tietysti erittäin todennäköistä että muualla maailmankaikkeudess on elämää. Se ei tässä ole ongelma. Ongelma on näissä havaintojen kummallisuudessa. Tuntemattomat valoilmiöt ovat OK, sitähän UFO tarkoittaa, mutta selvänäkijät, pelloille tampatut kuviot, "ylemmät värähtelytasot" ym. hörhöilyt antavat "kontaktihenkilöistä" tietyn kuvan. Ei vieras avaruusmatkailua harrastava sivilisaatio voi olla sentään _niin_ omituinen. Miksi he ottaisivat yhteyttä tavallisiin tallaajiin (usein vieläpä tavallista syrjääntyneempiin) ja jättäisivät heille välitettäväksi "koko ihmiskunnalle tärkeitä viestejä"?
        Tässä asiassa on likkeellä kaikenlaista pöpiä ja huijaria jotka ovat liikkeellä vain rahaa tehdäkseen(esim. aikoinaan Däniken), että noita juttuja täytyy oletuksena pitää perättöminä.

        Mikä kumma siinä on että ne jotka ovat tehneet havaintoja tai jopa ottaneet valokuvia ja videoita tunnistamattomista lentävistä kohteista olisivat heti hörhöjä?

        Nämä kieltäjät ovat ajatusmaailmaltaan vielä tuolla pimeällä keskiajalla, vaikka ihmiskunta menee jo 2000-luvulla.

        Onko kaikki ihmiset jotka eivät ajattele kuten sinä muistakin asioista ovat heti poikkeavia. Oletko mahdollisesti paljon viisaampi tai älykkäämpi kuin keskiverto kansalainen näissä asioissa?

      • epäilevä erkki
        vaan hörhöily kirjoitti:

        On tietysti erittäin todennäköistä että muualla maailmankaikkeudess on elämää. Se ei tässä ole ongelma. Ongelma on näissä havaintojen kummallisuudessa. Tuntemattomat valoilmiöt ovat OK, sitähän UFO tarkoittaa, mutta selvänäkijät, pelloille tampatut kuviot, "ylemmät värähtelytasot" ym. hörhöilyt antavat "kontaktihenkilöistä" tietyn kuvan. Ei vieras avaruusmatkailua harrastava sivilisaatio voi olla sentään _niin_ omituinen. Miksi he ottaisivat yhteyttä tavallisiin tallaajiin (usein vieläpä tavallista syrjääntyneempiin) ja jättäisivät heille välitettäväksi "koko ihmiskunnalle tärkeitä viestejä"?
        Tässä asiassa on likkeellä kaikenlaista pöpiä ja huijaria jotka ovat liikkeellä vain rahaa tehdäkseen(esim. aikoinaan Däniken), että noita juttuja täytyy oletuksena pitää perättöminä.

        "Ei vieras avaruusmatkailua harrastava sivilisaatio voi olla sentään _niin_ omituinen. Miksi he ottaisivat yhteyttä tavallisiin tallaajiin (usein vieläpä tavallista syrjääntyneempiin) ja jättäisivät heille välitettäväksi "koko ihmiskunnalle tärkeitä viestejä"?"

        MITÄ JOS HE ovat jo ottaneet, mutta maan johtavat poliittiset ja sotilaalliset henkilöt ja tahot haluavat pitävät asian vielä omana tietona? Voisiko asia olla niin koska onhan monien johtavien maiden ufotiedostoja tullut viime vuosina tietoisuuteen. Miksi niitä muuten olisi pidetty salaisissa luokituksissa vuosikymmeniä? Tuskin aivan vähäpätöisten seikkojen vuoksi salattu.

        Kun asioihin vahvasti liittyy useiden maiden puolustusvoimat tai ilmavoimat, niin silloin mitä ilmeisemmin armeijan miehillä on ehkä argumenttina valtion sisäiseen turvallisuuteen viittaava seikka salata omia tietoja suurelta yleisöltä.

        Onko monikaan miettinyt asiaa tältä kantilta, miksi salat asiaa jota ei ole?

    • huurupäät

      Ja mikä tässä oli se kaikkein ihmeellisin asia? Ei tarvitse kuin katsoa Hubblen ottamia valokuvia universumista, niin asia on sillä selvä. Se joka vielä vaittää, että me maapallon asukit olemme yksin tässä kaikkeudessa, niin on virallisesti ansainnut lisänimen 'litteä Maa -huuhaaukko'.

      • 24tef

        ei ollutkaan siitä, onko muualla maailmankaikkeudessa elämää, vaan siitä, että muutama bulgaari väittää nähneensä maapallon ulkopuolista elämää maapallolla.

        Asiasta seitsemänteen. Olen aina hämmästellyt ufohorinoissa näitä peltokuviota. Siis totta kai ne ovat todellisuudessa ihmisten tekeleitä, mutta eikö näillä, jotka niitä väittävät ET:n ja kavereidensä tekemiksi, koskaan ihmetytä se, että tuollainen pitkällekehittynyt ja ilmeisen superälykäs väki, joka kykenee tähtienväliseen matkailuun, tulee tänne sotkemaan meidän kaurapeltojamme? Haloo? Lähettäisivät vaikka tekstarin mieluummin.

      • ollaan!?
        24tef kirjoitti:

        UFO= Unidentified flying object= TUNNISTAMATON lentävä esine eli ei välttämättä alienien alus urpot!

      • EsaA12344534
        ollaan!? kirjoitti:

        UFO= Unidentified flying object= TUNNISTAMATON lentävä esine eli ei välttämättä alienien alus urpot!

        Ei tarvitse olla minkään asteen einsteini että tietää että UFO = Unidentified flying object.

        Varmasti jokainen tänne vastannut on tuon tiennyt. Nykyään UFOa vaan käytetään kuvaamaan yleensä möys "alienia". Ufo tarjosi kaakaon..

      • kaura hattu
        24tef kirjoitti:

        ei ollutkaan siitä, onko muualla maailmankaikkeudessa elämää, vaan siitä, että muutama bulgaari väittää nähneensä maapallon ulkopuolista elämää maapallolla.

        Asiasta seitsemänteen. Olen aina hämmästellyt ufohorinoissa näitä peltokuviota. Siis totta kai ne ovat todellisuudessa ihmisten tekeleitä, mutta eikö näillä, jotka niitä väittävät ET:n ja kavereidensä tekemiksi, koskaan ihmetytä se, että tuollainen pitkällekehittynyt ja ilmeisen superälykäs väki, joka kykenee tähtienväliseen matkailuun, tulee tänne sotkemaan meidän kaurapeltojamme? Haloo? Lähettäisivät vaikka tekstarin mieluummin.

        Jospa he ovat ottaneet muihin jo yhteyttä, mutta he eivät kerro asioista kansalle. Ja tämä on varsin huomiota herättävä tapa viestittää muille että ovat olemassa. Näillä muilla tarkoitetaan tässä yhteydessä eri maiden ylintä poliittista ja armeijan johtoryhmiä.

      • viäräleuka

        Ka, tulokuut tänne vuan miun puolesta. Mutta jos vittuiloovat, vetelen turpaa tai mikä heilä nyt lienöö

    • kaikki muut saa

      Suomen alienlähettiläs on Alexander Stubb (varma tieto).Näitä kosmisia superälyjä on joka maassa ja valloittavat koko ajan merkittävämpiä ja vaikuttavampia virkoja.Tutkikaa tarkasti uusimpia valokuvia ja ja uutisia ja seuratkaa totuuden paljastumista vaiheittain...

    • OlosuhteetOlut

      "skeptikot ovat niin hanakoita kieltämään hyvin kriittisesti ufoasiat"

      no, suurin osa täällä olevista "skeptikoista" ei oikeesti ole sellaisia, vaan he vain haluavat inttää tms, sen huomaat siitä että he yrittävät kovasti todistaa että ulkoavaruuden älykästä elämää ei ole tai että sellaista ei ole maapallolla vieraillut. Ns oikea skeptikko ei koskaan yritä todistaa negatiivista koska sellaisen todistaminen on täysin mahdotonta.

    • Kivat naurut

      Kiitos päivän nauruista.

      • Örkki~

        Ei tuossa ollut mitään edes hymyillyttävää, täytyy olla kaljoissa.

      • tietämätön varmaan
        Örkki~ kirjoitti:

        Ei tuossa ollut mitään edes hymyillyttävää, täytyy olla kaljoissa.

        Yleensä henkilöt jotka eivät tiedä aiheesta juuri mitään, pistävät heti aivan alta lipan monia asioita. Tässäkin on juuri käynyt niin, taas kerran valitettavasti. Tuonkin kirjoituksen olisi voinut jättää kirjoittamatta, näin se vaan on edelleenkin tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

    • HUI!!!

      Täyttä paskaa sanon minä, hei kuka tohon oikeesti uskoo filipov haluaa lempi lehelleen lisää lukijoita tai jotain, lol.

    • Ufotutkija

      Moi,

      Kyseessä näyttää olevan Filipovin ja hänen kokoamansa yksityisen tutkijaryhmän yksityinen projekti, ei Bulgarian tiedeakatemian virallinen tutkimus (suomalainen uutisointi siis ollut hiukan virheellistä, alkuperäisemmissä lähteissä puhutaan näin nopeasti silmäillen tiedeakatemian tutkijoista, muttei varsinaisesti akatemian projektista). Lisäksi Filipov kertoo eräälle häneen yhteyttä ottaneelle:

      BULGARIAN ACADEMY OF SCIENCES
      SPACE RESEARCH INSTITUTE
      Dear Sir Woods,

      Thank you for your interest regarding the prematurely published article in Novinar Daily and Sofia Echo. Firstly, I would like to clarify that SPACE RESEARCH INSTITUTE of BAS is not directly involved in the “Dialogue 2009” experiment, in which myself and my colleagues are currently taking part in.
      This year, I had the opportunity of putting together a team of experts representing various scientific fields and walks of life. We worked together on a project based on the original work on our own Mrs M.Vezneva, a former architect and correspondence member of IAI. Mrs. Vezneva has two published books containing dictionaries of universal symbols language via which she states that pictograms may be interpreted. In her books, she engages in a dialogue regarding global issues with the crop circles “creators”. It is based on the universal symbols language, I.e. Pcychometry and telepathy.
      The aim of the “Dialogue 2009” experiment is to carry out a similar dialogue regarding the use of the crop circles but using different participants. We believe that the crop circles are real existing formations from unexplained nature, and that they carry information from alien to us sources. We have already 36 participant replies which we are currently analyzing. Currently, there are facts confirming our initial hypothesis, mentioned above, however we will publish our final thoughts after careful consideration by all team members.

      Please let me know if you’d like any further information or if you’d like to take part in “Dialogue 2010” experiment. Thank you!

      With kind regards,
      Prof. Filipov

      • Che

        Mielenkiintoista. Tuo kirje selvitti paljon.

        Kaikki peltokuviot eivät muuten välttämättä ole hippien tallaamia, minkä huomaa, jos viitsii vähänkään vilkaista aihetta. Rahastuksestakaan ei voi olla kysymys, koska ei kukaan ottanut minulta senttiäkään, kun tutkin netistä löytyvää tarjontaa.

        Selvänäköisyys, kaukokatsonta, telepatia, ovat olleet tieteellisen ahkeran tutkimuksen kohteina 1960-luvulta lähtien eri puolilla maailmaa, varsinkin USA:ssa, Venäjällä ja Iso-Britanniassa. Vakavamielisen, tieteellisen tutkimuksen lisäksi on tietysti ollut lukemattomia sirkuspellejä, kuten minkä tahansa kiinnostavan elämänilmiön liepeillä.

        Avaruusmatkailua harrastavasta sivilisaatiosta ottaisin esimerkiksi ihmiskunnan, joka yrittää viestiä muille Voyager-luotaimissaan juuri peltokuvioita muistuttavien symbolijärjestelmien avulla, koska niiden uskotaan olevan parhaiten universaalisti ymmärrettävä kieli.

        Tiede kehittyy anomalioiden kautta. Joskus onnistuu, joskus menee vikaan. 1800-luvun alussa tiedemiehet kiistelivät siitä, kestääkö ihmisen fysiikka yli 40 km/h nopeuksia vai ei.

        Sveitsin CERN-hiukkaskiihdytin muuten ryhtyy etsimään uusia ulottuvuuksia, josko löytyisi jotain tämän aika-avaruuden lisäksi. Ei ole montaakaan vuosikymmentä siitä, kun monet pitivät mustia aukkoja ja "madonreikiä" tieteisfantasiana, mutta se joukko lienee jo käynyt vähiin.

      • Akka Harvahammas

        Avaruusasukkaat keskuudessamme on yhtä luotettava tieto kuin ilmastonmuutos (vuosisadan huijaus)

      • epäilen yhä
        Akka Harvahammas kirjoitti:

        Avaruusasukkaat keskuudessamme on yhtä luotettava tieto kuin ilmastonmuutos (vuosisadan huijaus)

        Voitko väittää perustellusti ja mihin perustuvat sinun todisteet siitä hujauksesta?

        Todisteen sitten vaan esille pöytään.

        Aika laajamittainen on tuo väittämäsi kun on tuhansia tutkijoita joka maanosasta.

      • SG Jack

        Ufotutkija / Prof. Filipov:
        "Mrs. Vezneva has two published books containing dictionaries of universal symbols language via which she states that pictograms may be interpreted. In her books, she engages in a dialogue regarding global issues with the crop circles “creators”. It is based on the universal symbols language, I.e. Pcychometry and telepathy."

        No joo. Näiden "avaruus"olentojen kanssa voi siis kommunikoida samalla tavalla kuin ihmiset ovat jo kauan kommunikoineet "henki"olentojen kanssa. Peltokuvioista on tullut eräänlainen ouija-lauta.

        Ainoa syy tähän koko tarinaan näiltä olennoilta on ihmisten saaminen käyttämään aikaansa jonkin sellaisen etsimiseen mitä eivät siitä suunnasta tule koskaan löytämään.

        Ne jotka tähän käyttävät aikaansa voivat miettiä onko siitä kommunikoinnista todellakaan yhtään hyötyä heille tai muutenkaan ihmisyhteisölle? Tuleeko se ratkaisemaan ympäristö-ongelmamme? Auttavatko he meitä rakentamaan esim. sähköautoja jotka viimeinkin voivat syrjäyttää bensiinikäyttöiset? Auttavatko he meitä rakentamaan infrastruktuurin jonka avulla näistä säöhkäöautoista voi viimeinkin tulla käytännöllisiä? Opettavatko he meidät pääsemään eroon syövästä, nälästä tai köyhyydestä? Tai auttavatko meitä säätämään lakeja jotka tekevät elämästä paremman yhteisömme heikoimmille? Tai elämään enemmän moraalisesti tai paremmin sopusoinnussa luonnon kanssa?

        Jos ovat niin älykkäitä ja "huolehtivaisia" kuin miltä antavat näyttää - miksi eivät ole jo tehneet näin?

        On paskapuhetta väittää että "kyllä me haluaisimme mutta ihmiset eivät halua" (tämä on oikeastaan sen tyylinen vastaus minkä jotkut antavat nuoremmille - tyyliin "vika ei ole minussa vaan sinussa"). On varmasti ainakin satoja tuhansia, jopa miljoonia, ihmisiä jotka juuri tällaista haluaisivat.

        Ennen kuin alkavat kommunikoimaan muiden "lajien" kanssa ihmisten tulee ymmärtää että ihmiset eivät ole ainoita jotka puhuvat paskaa.

      • Akka Harvahammas
        epäilen yhä kirjoitti:

        Voitko väittää perustellusti ja mihin perustuvat sinun todisteet siitä hujauksesta?

        Todisteen sitten vaan esille pöytään.

        Aika laajamittainen on tuo väittämäsi kun on tuhansia tutkijoita joka maanosasta.

        Ryhmä hakkereita murtautui johtavien tutkijoiden sähköpostiin, jonka sisällöistä paljastui k.o huijaus
        Uutinen julkaistiin useiden maiden medioissa.

      • Inferno.
        SG Jack kirjoitti:

        Ufotutkija / Prof. Filipov:
        "Mrs. Vezneva has two published books containing dictionaries of universal symbols language via which she states that pictograms may be interpreted. In her books, she engages in a dialogue regarding global issues with the crop circles “creators”. It is based on the universal symbols language, I.e. Pcychometry and telepathy."

        No joo. Näiden "avaruus"olentojen kanssa voi siis kommunikoida samalla tavalla kuin ihmiset ovat jo kauan kommunikoineet "henki"olentojen kanssa. Peltokuvioista on tullut eräänlainen ouija-lauta.

        Ainoa syy tähän koko tarinaan näiltä olennoilta on ihmisten saaminen käyttämään aikaansa jonkin sellaisen etsimiseen mitä eivät siitä suunnasta tule koskaan löytämään.

        Ne jotka tähän käyttävät aikaansa voivat miettiä onko siitä kommunikoinnista todellakaan yhtään hyötyä heille tai muutenkaan ihmisyhteisölle? Tuleeko se ratkaisemaan ympäristö-ongelmamme? Auttavatko he meitä rakentamaan esim. sähköautoja jotka viimeinkin voivat syrjäyttää bensiinikäyttöiset? Auttavatko he meitä rakentamaan infrastruktuurin jonka avulla näistä säöhkäöautoista voi viimeinkin tulla käytännöllisiä? Opettavatko he meidät pääsemään eroon syövästä, nälästä tai köyhyydestä? Tai auttavatko meitä säätämään lakeja jotka tekevät elämästä paremman yhteisömme heikoimmille? Tai elämään enemmän moraalisesti tai paremmin sopusoinnussa luonnon kanssa?

        Jos ovat niin älykkäitä ja "huolehtivaisia" kuin miltä antavat näyttää - miksi eivät ole jo tehneet näin?

        On paskapuhetta väittää että "kyllä me haluaisimme mutta ihmiset eivät halua" (tämä on oikeastaan sen tyylinen vastaus minkä jotkut antavat nuoremmille - tyyliin "vika ei ole minussa vaan sinussa"). On varmasti ainakin satoja tuhansia, jopa miljoonia, ihmisiä jotka juuri tällaista haluaisivat.

        Ennen kuin alkavat kommunikoimaan muiden "lajien" kanssa ihmisten tulee ymmärtää että ihmiset eivät ole ainoita jotka puhuvat paskaa.

        Sairaudet karsivat huonompia yksilöitä, eivät lääkkeet auta kuin tilapäisesti, eivät lopullisesti vuosisatojen kuluessa. Hengitämme kaasuja, joita varmasti muilta planeetoilta vierailevat välttämättä eivät siedä...he ovat kehittyneet toisissa olosuhteissa. Pieni koko viittaisi kovaan painovoimakenttään eli isoihin planeettoihin, joilta tulevat...mene tiedä olenko oikeassa. Pieni koko voi olla myös etu muussa mielessä. Hyvin harvinaista on, että humanoidi olisi mainittu suurikokoiseksi, enemmän niissä paistoi huijauksen maku. Itse olen ollut joskus kenttätutkijana, mutta Suomen alue on perin hiljaista verrattuna esim. Meksikoon, Etelä-Amerikkaan ja Japanin suuntaan. Venäjältä on paljon mielenkiintoista aineistoa.

      • ...
        Akka Harvahammas kirjoitti:

        Avaruusasukkaat keskuudessamme on yhtä luotettava tieto kuin ilmastonmuutos (vuosisadan huijaus)

        Jossain päin niitä varmasti on, sillä avaruus on sen verran suuri paikka, että emme voi kuvitella olevamme ainoita asukkaita.

    • UFFFO

      VEESTI AMUJA!

    • Pieni ja vihreä

      Olisiko sattunut avaruusvierailijoille sellainen klassinen virhe, jonka espanjalaiset tekivät amerikkaa valloittaessaan? Espanjalaiset veivät vieraita tauteja alkuasukkaille ja heitä kuoli kuin kärpäsiä.

      Meksikossa on ollut todella invaasio noitten ufotapausten kohdalla, joten olisiko päässyt virus valloilleen.
      Se on varmasti yksi syy pitää pientä etäisyyttä maan asukkaisiin!

    • 2+7

      Tuosta uutisesta voi saada sellaisenkin käsityksen, että jonkin vieraan sivilisaation asukkaat tarkkailevat ihmiskuntaa koko ajan. Tosiasiassa on kuitenkin olemassa henkiolentoja joiden tehtävä liittyy suurempaan jumalalliseen suunnitelmaan maailmankaikkeudessa. Heitä ei voi suoraan rinnastaa avaruusolentoihin - varsinkin kun jotkut heistä ovat olleet tällä planeetalla tuhansia vuosia - tai paljon pidempäänkin.

      Erittäin mielenkiintoista kuitenkin on se, että tuonkaltaisia uutisia julkaistaan. Alkaako salailu vähitellen loppua niin ufojen, maanulkopuolisen elämän kuin henkimaailmankin olemassaolon suhteen?

      • 12+5

        Kristityistä monet ovat kokeneet ns. Pyhän Hengen kokemuksen. Kokemus voi olla aitokin - ja kyseinen kokemushan selitetään niin, että tietyllä hetkellä jumalallinen Pyhä Henki laskeutuu ihmiseen. Mutta
        jospa onkin niin, että mikään Henki ei laskeudukaan, vaan Henki ilmaisee itsensä tietyllä hetkellä?

        Skeptikot saattavat hymähdellä Pyhälle Hengelle, mutta on paljon niitäkin jotka tietävät paremmin...

      • 3+9
        12+5 kirjoitti:

        Seuraava uutislainaus noin vuoden takaa liittyy tähän erittäin mielenkiintoiseen aiheeseen:
        "Arizonalaisyliopiston kosmologin Paul Daviesin mukaan on täysin mahdollista, että jaamme Maan toisenlaisen elämänmuodon kanssa siitä itse tietämättämme, kertovat brittimediat, muun muassa BBC.Tämä toinen elämänmuoto saattaa kukoistaa esimerkiksi merten syvyydessä - tai jopa ihmisten sisällä, Davies väittää. Hänen mukaansa nyt pitäisikin tehdä tutkimusretki omaan planeettaamme. Daviesin mukaan emme huomaa elämän muita muotoja, koska osaamme toistaiseksi tutkia vain tietämiämme elämän muotoja.Davies pitää mahdollisena, että elämä on kehittynyt Maassa useammin kuin yhden kerran. Voi myös olla, että erilainen elämä on kukoistanut menneisyydessä ja sitten kuihtunut jostain syystä"

        Tuohan ei sinänsä ole ristiriidassa esimerkiksi itämaisten uskomusten kanssa joiden mukaan ihmsen korkein olemuspuoli on Henki (myös kristinuskon mukaan ihmisessä on jumalallinen Henki). Harva tulee kuitenkaan kenties ajatelleeksi sitä, että kyse voi olla hänestä itsestään "erillisestä" olennosta jolla on tietty tehtävä.

      • Epäilijä2
        3+9 kirjoitti:

        Avaruusolentoja on olemassa.
        Harmillista on se, että ne, jotka eivät niihin usko, eivät tule niitä myöskään kohtaamaan silloin ennustetun (10-15 v) ajan päästä.
        Eli ne, jotka uskovat, tulevat selvänäköisiksi, mutta ne, jotka eivät usko, jäävät ilman tätä lahjaa.

        Hyvät ihmiset.
        Kukaan ei halua ketään pakottaa näkemään tai uskomaan. Mutta riittää, että mietitte, miten niin monella on kokemuksia avaruusolennoista. Miksi nämä ihmiset sitä toisivat julkisuuteen, jollei heillä oikeasti olisi tällaisia kokemuksia?

        Kukaan, ei kukaan, halua nolata itseään julkisesti vain valheen takia.
        Silti esim. Juhan a Grannia on syytetty ja hänelle nauretaan päin naamaa.

        Antakaa siis ainakin mahdollisuus sille, että avaruusolentoja on, vaikka ette niihin suoranaisesti uskoisikaan.

        On totta, että Raamatussa ufoja mainitaan, tosin vertausten kautta. Tulette näkemään, että Raamattu on jopa niin pitkälle vertasukuvallinen teos, että osa siitä on vasta tulemassa!
        Miettikää vaikka Ilmestyskirjaa.
        Elämme niitä aikoja, jolloin hitaasti Ilmestyskirjan tapahtumat alkavat ottaa sijaansa maailmanhistoriassa.
        Eli vertauskuvien avulla Raamattukin meitä näistä asioista tiedottaa.

        Ne, jotka eivät usko: Se ei haittaa meitä sinänsä. Emme vain halua, että te epäuskonne takia joudutte väärille teille.

        Ymmärrän, että ne, jotka uskovat Jeesukseen, eivät näe logiikkaa avaruusolentojen olemassa oloon.

        Jos Jeesus tulee uudelleen maailmaan, hän ei tule vääntämään asiaa rautalangasta.

        Aikoinaan fariseukset tuomitsivat Jeesuksen. Valitettavasti moni niistä fariseuksista on nykypäivän uskovaisia, jotka tukeutuessaan pedantisti Raamatun sisältöön menettävät uskonsa merkityksen.

        Rauhaa kaikille
        toivoen sydämestäni.

      • Vulgaari

        Niin notta vieläkös ne alieenit ovat tulossa vai onko ajankohtaa taas siirretty?

        Ai niin,meinasin unohtaa kysyä sitä,että jokos ne ufot ja alienien olemassa olo on maallisten tahojen,esmes. presidenttien,taholta paljastettu?

      • alien

        Miten tuon alien kysymyksen oikein ottais, jos egyptologit on väärässä ja tieteilijät oikeassa niin koko ihmiskunnan historia muuttuu, koululaitoksia ja kirkkoja myöten. Tiede vastaa logit, miten on käynytkään näissä väännöissä kautta historian?

        https://youtu.be/ogw6BJRL_rQ

      • EN-Nustaja
        alien kirjoitti:

        Miten tuon alien kysymyksen oikein ottais, jos egyptologit on väärässä ja tieteilijät oikeassa niin koko ihmiskunnan historia muuttuu, koululaitoksia ja kirkkoja myöten. Tiede vastaa logit, miten on käynytkään näissä väännöissä kautta historian?

        https://youtu.be/ogw6BJRL_rQ

        Olen herkkä aistimaan ympäristössä ja ilmapiirissä tapahtuvia muutoksia. Maailmanlaajuisestikin. Juttelen myös kuolleiden kanssa mutta aika kepeästi, koska he ovat saavuttaneet suuremman tietoisuuden
        Ennustin aikoinaan nine-elevenin ja tiesin kun laitoin telkan päälle että jotakin tapahtuu torneille jossakin. Ennustan myös lyhytaikaisia ennustuksia. Tiedän etukäteen milloin auton pakoputki paukahtaa tai ilmapallo puhkeaa ja siksi en säikähdä kovia ääniä, kun tiedän etukäteen mistä ne johtuu. Ennustin muun muassa kerran tarjoilijan kompastumisen ja tarjottimen kolinan ja sanoin kaverille että älä säikähdä turhaan.

        No, asiaan. Olen uutisfriikki ja seuraan ainakin kahdeksaa eri uutissivustoa monta kertaa päivässä.

        Näen tilanteen tällä hetkellä erikoiseksi. Jotakin todella suurta ja mullistavaa on tapahtumassa. En tiedä mitä se on, mutta tiedän että siitä tietää muutama suomalainenkin päättäjä, bilderbergit, eliitti, EU päättäjät, jenkit ja banksterit. He valmistautuvat johonkin. En tiedä mihin. Muutos on tulossa ja tapahtumassa ja se tapahtuu alle vuoden sisällä.

        Jostakin on tulossa iso jytky. En tiedä onko se avaruudesta vai Maasta kotoisin, ihmisen vai jonkin muun järjestämä, henkinen vai fyysinen muutos, mutta se on tulossa. Tiedän että siihen liittyy se ettei kaikki selviä siitä.

      • GlobaaliMuutos
        EN-Nustaja kirjoitti:

        Muutokseen liittyy Trumpin ja Kimin huippukokoukset. Muutosta tulee diplomatian ja suurvaltojen yhteistyön saralla. Tämä politiikan osalta. Muilla sektoreilla taide, musiikki,ym. puhaltavat pienoisesti uudet tuulet myös.

      • Anonyymi
        EN-Nustaja kirjoitti:

        Olen herkkä aistimaan ympäristössä ja ilmapiirissä tapahtuvia muutoksia. Maailmanlaajuisestikin. Juttelen myös kuolleiden kanssa mutta aika kepeästi, koska he ovat saavuttaneet suuremman tietoisuuden
        Ennustin aikoinaan nine-elevenin ja tiesin kun laitoin telkan päälle että jotakin tapahtuu torneille jossakin. Ennustan myös lyhytaikaisia ennustuksia. Tiedän etukäteen milloin auton pakoputki paukahtaa tai ilmapallo puhkeaa ja siksi en säikähdä kovia ääniä, kun tiedän etukäteen mistä ne johtuu. Ennustin muun muassa kerran tarjoilijan kompastumisen ja tarjottimen kolinan ja sanoin kaverille että älä säikähdä turhaan.

        No, asiaan. Olen uutisfriikki ja seuraan ainakin kahdeksaa eri uutissivustoa monta kertaa päivässä.

        Näen tilanteen tällä hetkellä erikoiseksi. Jotakin todella suurta ja mullistavaa on tapahtumassa. En tiedä mitä se on, mutta tiedän että siitä tietää muutama suomalainenkin päättäjä, bilderbergit, eliitti, EU päättäjät, jenkit ja banksterit. He valmistautuvat johonkin. En tiedä mihin. Muutos on tulossa ja tapahtumassa ja se tapahtuu alle vuoden sisällä.

        Jostakin on tulossa iso jytky. En tiedä onko se avaruudesta vai Maasta kotoisin, ihmisen vai jonkin muun järjestämä, henkinen vai fyysinen muutos, mutta se on tulossa. Tiedän että siihen liittyy se ettei kaikki selviä siitä.

        Kiitos linkin nostajalle. Olin tämä edellinen kirjoittaja 2018 nimimerkillä EN-Nustaja.

        Kirjoitin tuolloin että "EU päättäjät, jenkit ja banksterit. He valmistautuvat johonkin. En tiedä mihin. Muutos on tulossa ja tapahtumassa ja se tapahtuu alle vuoden sisällä. Jostakin on tulossa iso jytky. Tiedän että siihen liittyy se ettei kaikki selviä siitä"

        Vuoden päästä tulikin Pentagonin ufopaljastukset, sitten tuli korona ja sitten Ukrainan sota.
        Paha leijui ilmapiirissä jo 2018 ja tunsin sen nahoissani. Tämä nyt ilmassa vallitseva pahuus ei mene pois ilman suuria asioita. Jos todelliset syylliset saavat jäädä valtaan, paha hallitsee maapalloa kymmeniä vuosia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jos todelliset syylliset saavat jäädä valtaan, paha hallitsee maapalloa kymmeniä vuosia."

        Ketä ovat nämä viittaamasi "todelliset syylliset", jotka mahdollistavat valtaan jäädessään sen, että "paha hallitsee maapallolla kymmeniä vuosia"?
        Minulla on kommenttisi perusteella kutina sen suhteen kuka ei sinun mielestäsi ainakaan ole sellainen, mutta jään senkin osalta odottavalle kannalle, tavaritš.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos linkin nostajalle. Olin tämä edellinen kirjoittaja 2018 nimimerkillä EN-Nustaja.

        Kirjoitin tuolloin että "EU päättäjät, jenkit ja banksterit. He valmistautuvat johonkin. En tiedä mihin. Muutos on tulossa ja tapahtumassa ja se tapahtuu alle vuoden sisällä. Jostakin on tulossa iso jytky. Tiedän että siihen liittyy se ettei kaikki selviä siitä"

        Vuoden päästä tulikin Pentagonin ufopaljastukset, sitten tuli korona ja sitten Ukrainan sota.
        Paha leijui ilmapiirissä jo 2018 ja tunsin sen nahoissani. Tämä nyt ilmassa vallitseva pahuus ei mene pois ilman suuria asioita. Jos todelliset syylliset saavat jäädä valtaan, paha hallitsee maapalloa kymmeniä vuosia.

        Johonkin todellakin nyt valmistaudutaan. Ajan kysymys lienee enää, että milloin paljastuu laajemminkin se, että mistä oikein on kyse. Planeetta X:stä puhuttiin paljon kymmenisen vuotta sitten, mutta ei enää...ja tiedän, että usein se mistä ei puhuta, kertoo aika paljon siitä miten asiat ovat. Mutta ei minullakaan varsinaisesti siis mitään tietoa ja varmuutta ole.

    • Anonyymi

      Nyt on saatu oikein uusi ennustelijakin ufopalstoille. Tervetuloa ENusander. Kerro nyt vaikka aluksi juhannusää meille maan matosille!

      • Anonyymi

        Tässä se tulee: kakkaa sataa!

    • Anonyymi

      Ne on demoneja ja manalasta budhahinduja. Sitten on pimeyden enkelit ja valkeuden. Hyvät ihmiset ja pahat.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1535
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1107
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1006
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      927
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      674
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe