Kannabis tieteellisesti

Tonttunen22

Kannabis on THC:ta sisältävä huume, joka sisältää noin kymmentä THC:n tapaista psykoosia aiheuttavaa ainesosaa. Siksi se on laiton. Useat kannaboksen aineenvaihduntatuotteet kerääntyvät rasvakudoksiin ja puoliintumisaika on tolkuttoman hidas.

Kannabiksen proteiinirakenne ei ole soijaa parempi muuta kuin määrällisesti, myöskään CLA-rasvahappoa josta hamppuintoilijat puhuvat ei juurikaan ole enempää kuin normielintarvikkeissa kuten kasviöljyissä, maidossa tai lihassa. Siksi on minusta aivan perustelematonta tolkuttaa uskontoa, kannabiksen terveellisyydestä. Esimerkiksi soija on parempaa ja halvempaa kuin hamppu.

Olisin itse kiitollinen tiedosta, että poliisit ottaisivat kovemmat konstit kannabisrikollisuuden kanssa myös Suomessa. Kannabis on tupakanlehtiä pahempi huume jalostamattomanakin ja sen kieltäminen olisi järkevää ennalta ehkäisyä nuorten rikollisten ehkäisemiseksi ja kotietsintälupia pitäisi antaa paljon helpommin poliisille.

Kipulääkkeenä kannabiksen käyttö on juupas eipäs väittelyä. Burana 600 on kuitenkin melko turvallinen valmiste, joka poistaa kivun turvallisesti.
Miksi laillistaa huumerikollisuus?

25

980

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei huumeita

      Kuuluuko huumeet ns. päihdepolitiikkaan? Omasta mielestäni ne kuuluvat vain siltä osin, kun päihteiden tilalle nuoret haluavat näköjään huumeet. Vai ketä ne haluajat ovat?

    • Jonez77

      Viimeiseen kysymykseen on pakko puuttua. Miksi pitää markkinat rikollisena ja haitat mahdollisimman vaikeasti kontrolloitavissa?

    • Hasiskarkki

      Burana vain pitkän päälle rikkoo mahalaukun limakalvon, ja on erittäin maksatoksinen, mikäli käyttö jatkuu pitkään, kuten monilla vanhuksilla asia on, kun pilleriä määrätään joka vaivaan. Kannabis antaa paremmin kivunhoidollisen vastineen, eikä omaa lainkaan vaikkapa juuri mainitun Buranan haittoja.

      Olet väärässä, ja ilmeisen tietämätön aiheesta josta kirjoitat.

      http://www.laakekortti.fi/Medicine.aspx?m=1818&i=ORION PHARMA_BURANA-C

      • 7

        Useissa keskusteluketjuissa on esiintynyt väitteitä siitä, ettei kannabista olisi mahdollista patentoida lääkekäyttöön.

        Teknologia on kuitenkin kehittynyt siinä määrin, että kannabiksen patentoiminen on muuttunut mahdolliseksi mm. geenimanipulaation avulla.

        Mikäli aihe kiinnostaa, tarvittavat tiedot löydät täältä:

        http://www.kepa.fi/palvelut/julkaisu.../003_tieto.pdf


      • pantentti
        7 kirjoitti:

        Useissa keskusteluketjuissa on esiintynyt väitteitä siitä, ettei kannabista olisi mahdollista patentoida lääkekäyttöön.

        Teknologia on kuitenkin kehittynyt siinä määrin, että kannabiksen patentoiminen on muuttunut mahdolliseksi mm. geenimanipulaation avulla.

        Mikäli aihe kiinnostaa, tarvittavat tiedot löydät täältä:

        http://www.kepa.fi/palvelut/julkaisu.../003_tieto.pdf

        Mutta geenimanipuloitu kasvi ei enää olekaan luonnonvarainen, joten miksi lähetät itsestäänselvyyksiä?


      • linkki.
        pantentti kirjoitti:

        Mutta geenimanipuloitu kasvi ei enää olekaan luonnonvarainen, joten miksi lähetät itsestäänselvyyksiä?

        "Teknologia on kuitenkin kehittynyt siinä määrin, että kannabiksen patentoiminen on muuttunut mahdolliseksi mm. geenimanipulaation avulla."

        Ei tarvitse olla geenimanipuloitu, voi patentoida muutenkin. Lue tästä.
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8813316


      • keskustelu.

    • Kouta Perkele

      "Kannabis on THC:ta sisältävä huume, joka sisältää noin kymmentä THC:n tapaista psykoosia aiheuttavaa ainesosaa. Siksi se on laiton. Useat kannaboksen aineenvaihduntatuotteet kerääntyvät rasvakudoksiin ja puoliintumisaika on tolkuttoman hidas."

      Metabolit eivät ole aktiivisia. Ne vaan ovat.

      "Kannabiksen proteiinirakenne ei ole soijaa parempi muuta kuin määrällisesti, myöskään CLA-rasvahappoa josta hamppuintoilijat puhuvat ei juurikaan ole enempää kuin normielintarvikkeissa kuten kasviöljyissä, maidossa tai lihassa. Siksi on minusta aivan perustelematonta tolkuttaa uskontoa, kannabiksen terveellisyydestä. Esimerkiksi soija on parempaa ja halvempaa kuin hamppu."

      Väärin. Proteiinirakenne on i hmiselle ihanteellinen.

      "Olisin itse kiitollinen tiedosta, että poliisit ottaisivat kovemmat konstit kannabisrikollisuuden kanssa myös Suomessa. Kannabis on tupakanlehtiä pahempi huume jalostamattomanakin ja sen kieltäminen olisi järkevää ennalta ehkäisyä nuorten rikollisten ehkäisemiseksi ja kotietsintälupia pitäisi antaa paljon helpommin poliisille."

      Tupakan kieltäminen? Vai tarkoitatko tätä kannabista joka on nyt jo laiton. Tuplalaittomuus?! Kyllä se pään hakkaaminen karjalan mäntyyn auttaa. Kotietsintälupia poliisit saavat nyt jo helposti pelkän epäilyn perusteella. Viherpeukun asiakaslistankin kytät ottivat ja kävivät raidaamassa mm. chilin kasvattajia. Banana rebublica of Finland. No thanks.

      "Kipulääkkeenä kannabiksen käyttö on juupas eipäs väittelyä. Burana 600 on kuitenkin melko turvallinen valmiste, joka poistaa kivun turvallisesti.
      Miksi laillistaa huumerikollisuus?"

      http://www.laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=1817&d=18999&i=ORION PHARMA_BURANA_BURANA 200 mg%2C 400 mg%2C 600 mg ja 800 mg tabletti%...

      Ei todellakaan ole turvallinen. Eikä burana 600 mg. ole poistanut minun rintakipuja.

      Miksi 50-luvulla oli päihtyminen rikos? Se poistettiin ja rikollisuus laski.
      Rikoksessa on uhri. Missä kannabiksen kasvattamisessa ja käytössä on uhri? Oletko valmis luopumaan vapaudestasi saavuttaaksesi näennäistä turvallisuutta?

    • Weedering

      "Kannabis on THC:ta sisältävä huume, joka sisältää noin kymmentä THC:n tapaista psykoosia aiheuttavaa ainesosaa.

      Hyvä niin! Muuten siitä ei saisi toivottua iloa irti!

      "Siksi se on laiton."

      Mikä on typerää; juuri siksihän siitä saadaan iloa irti. onko ilo pahasta?

      "Useat kannaboksen aineenvaihduntatuotteet kerääntyvät rasvakudoksiin ja puoliintumisaika on tolkuttoman hidas."

      Mistä ei ole minkäänlaista tieteellisesti todistettua haittaa. Aineenvaihduntatuotteet eivät ole myrkyllisiä eivätkä psykoaktiivia.

      "Kannabiksen proteiinirakenne ei ole soijaa parempi muuta kuin määrällisesti, myöskään CLA-rasvahappoa josta hamppuintoilijat puhuvat ei juurikaan ole enempää kuin normielintarvikkeissa kuten kasviöljyissä, maidossa tai lihassa"

      Kannabiksen siemen sisältää kaikkia rasvahappoja ja aminohappoja ihanteellisessa suhteessa.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Hamppu

      "Siksi on minusta aivan perustelematonta tolkuttaa uskontoa, kannabiksen terveellisyydestä. Esimerkiksi soija on parempaa ja halvempaa kuin hamppu."

      Ihan sama kumpi parempi, soija vai hamppu. Molemmat ovat vitun hyviä ravinnon lähteitä. Sama kuin väittelisi kumpi on parempi, vasen vai oikea tissi.

      "Olisin itse kiitollinen tiedosta, että poliisit ottaisivat kovemmat konstit kannabisrikollisuuden kanssa myös Suomessa."

      Suomen poliisi suhtautuu hamppuun lähes Pohjois-Korealaisella innolla. Silti pilveä poltetaan ahkerasti. Normipoliisi pitää pilveä yhtä vaarallisena kuin rullaluistelua takapihalla.

      "Kannabis on tupakanlehtiä pahempi huume jalostamattomanakin ja sen kieltäminen olisi järkevää ennalta ehkäisyä nuorten rikollisten ehkäisemiseksi ja kotietsintälupia pitäisi antaa paljon helpommin poliisille."

      Viimeisten tempausten perusteella suomi on on jo banaanivaltiotasolla kotietsinnän suhteen. Muuta vittu jonnekin afganistaniin jos pidät niin vitusti poliisin oikeuksista. Olisin kiitollinen kun sinunkaltaiset ahdasmieliset puuropäät painuisivat jonnekin diktatuutivaltiohon nauttimaan poliisin rektaalihyväilyistä.

      "Kipulääkkeenä kannabiksen käyttö on juupas eipäs väittelyä. "

      Asiallinen lääketiede sanoo juu ja sinunkaltaiset vinkuvat vastaan kuin pikku siat.

      ". Burana 600 on kuitenkin melko turvallinen valmiste, joka poistaa kivun turvallisesti."

      Johon kuolee enemmän ihmisä Suomessa kuin maailmassa kannabikseen vuodessa. Sinä et ole turvallisuuden perikuva lainkaan.

      "Miksi laillistaa huumerikollisuus? "

      Huumerikollisuutta ei voi laillistaa, koska silloin se ei ole enää rikollisuutta. Huumeiden kätön rangaistavuudella ei olla saatu mitään aikaan. Ei yhtään mitään myönteistä ikinä. Todistakaa edes yksikin hyöty.... Ja niitä ei ole.

      • Ei pahalla

        Tutkimus selittää kuinka kannabis tappaa syöpäsoluja
        http://kannabisuutiset.wordpress.com/
        http://kannabisuutiset.wordpress.com/2009/04/06/tutkimus-selittaa-kuinka-kannabis-tappaa-syopasoluja/

        Kannabiksen vaikutus mielenterveyteen on herättänyt paljon mielenkiintoa vuosien varrella. Jo 1800-luvulla huomattiin, että kannabis saattaa aiheuttaa hetkellisen psykoosin, jonka oireet muistuttavat skitsofreniaa. Tästä huolimatta viime vuosikymmeneen saakka useimmat psykiatrit ovat pitäneet kannabista oleellisesti vähähaittaisena.

        Lait tehottomia kannabiksen käytön hillitsemisessä.

        Poliisi kieltäytyy pidättämästä lääkekannabiksen käyttäjiä.
        Yhdysvalloissa, New Havenissa, on erittäin rohkea poliisi, joka on julkisesti kieltäytynyt pidättämässä lääkekannabiksen käyttäjiä.
        Äskettäin julkaistussa kannabislakeja tutkivassa kirjassa asiantuntijat sanovat, että vaikka aine vahingoittaakin joitakin käyttäjiä, sen yhteiskunnalliset vaikutukset ovat kuitenkin vähäisiä, kokaiinin ja alkoholin ollessa tässä suhteessa potentiaalisesti vahingollisempia.

        lähde:http://kannabisuutiset.wordpress.com/

        “Hallitusten kaikkialla maailmassa on aika uudelleenarvioida kannabislakinsa”, sanoi Peter Reuter, Marylandin yliopiston hallintotieteen professori ja yksi kirjan viidestä kirjoittajasta.


      • ei pahalla
        Ei pahalla kirjoitti:

        Tutkimus selittää kuinka kannabis tappaa syöpäsoluja
        http://kannabisuutiset.wordpress.com/
        http://kannabisuutiset.wordpress.com/2009/04/06/tutkimus-selittaa-kuinka-kannabis-tappaa-syopasoluja/

        Kannabiksen vaikutus mielenterveyteen on herättänyt paljon mielenkiintoa vuosien varrella. Jo 1800-luvulla huomattiin, että kannabis saattaa aiheuttaa hetkellisen psykoosin, jonka oireet muistuttavat skitsofreniaa. Tästä huolimatta viime vuosikymmeneen saakka useimmat psykiatrit ovat pitäneet kannabista oleellisesti vähähaittaisena.

        Lait tehottomia kannabiksen käytön hillitsemisessä.

        Poliisi kieltäytyy pidättämästä lääkekannabiksen käyttäjiä.
        Yhdysvalloissa, New Havenissa, on erittäin rohkea poliisi, joka on julkisesti kieltäytynyt pidättämässä lääkekannabiksen käyttäjiä.
        Äskettäin julkaistussa kannabislakeja tutkivassa kirjassa asiantuntijat sanovat, että vaikka aine vahingoittaakin joitakin käyttäjiä, sen yhteiskunnalliset vaikutukset ovat kuitenkin vähäisiä, kokaiinin ja alkoholin ollessa tässä suhteessa potentiaalisesti vahingollisempia.

        lähde:http://kannabisuutiset.wordpress.com/

        “Hallitusten kaikkialla maailmassa on aika uudelleenarvioida kannabislakinsa”, sanoi Peter Reuter, Marylandin yliopiston hallintotieteen professori ja yksi kirjan viidestä kirjoittajasta.


      • kysymystä
        ei pahalla kirjoitti:

        Onks siulla syöpä?


    • gretergfge

      :D pakko olla parodiaa
      juuri sopiva
      mutta kuitenkin liian hillitty asiasta tietämättömälle
      ja jos tietää niin...

      • toivoa siulle

      • gdsfgd

      • KoutaPerkele

      • mika54
        KoutaPerkele kirjoitti:

        Koskakohan tomaatti laitetaan huume-, tai lääkelistalle?

        www.Laakekannabis.fi


    • onselääke

      Itsehän olen käyttänyt jo n. 5 Vuotta kannabista, ja voin sanoa että se toimii lääkkeenä lihaskipuihin, venähtämisiin tai vastaaviin vaivoihin mutta ei toimi esim. hammaskivussa tai päänsäryssä

    • Jeesussenttä

      Joo onhan se totta, että kannabis päihdyttää ja jos liikaa pössyttelee(useasti päivässä) nii saattaa olla myrkkyä maksalle, hengityselimille jne.. mutta melkeempä mikä vaan aine jos liikaa vetää ni on haitaks itellä ku söin liikaa hedelmiä siis vittu kokoajan melkee ni vaikutti jotenki munuaisiin ja sain alaselkä kipuja lääkäri määritti tän, ja jos juot tarpeeks vettä tarpeeks nopeesti ni kuolet jne.. kyllä se on jokasen omalla vastuulla mitä käyttää ja miten paljon, ja sanon et oon käyttäny varmaan jokasta huumetta mitä ny on ni ei mikää saa mua yhtä sekasi kun alkoholi, eikä alkoholikaan pienissä määrin ole epäterveellistä, esim. Lasi viiniä päivässä on jo terveellistä samaten olut ja ihan snadi snapsi iltasin viskiä on hyväks sydämel. Et jos porukka miettii että, apua koko maan menee päi vittua jos kannabis tulee lailliseks tai omat lapset altistuu sille helpommin. No kyllä hän ne alkoholillekkin mikä on lapsille entistä vaarallisempaa, ja joka tapauksessa ne lapset tulee näkemään tätä jossain kohtii elämäs ja sit päättää otanko vai enkö, ja jos ottaa ni sit vaa ottaa chillist, napit korvil, kannu kätee ja maalaa kaupungitalo kylkee, no ei mutta siis tajusitte varmaa pointin :)

    • kasfirs

      DEA poistanut valheita kannabiksesta nettisivuiltaan.

      http://www.safeaccessnow.org/iqa_victory

      “The DEA’s removal of these popular myths about cannabis from their website could mean the end of the Washington gridlock” said Steph Sherer, Executive Director of Americans for Safe Access. “This is a victory for medical cannabis patients across the nation, who rely on cannabis to treat serious illnesses. The federal government now admits that cannabis is not a gateway drug, and doesn’t cause long-term brain damage, or psychosis. While the fight to end stigma around cannabis is far from over, this is a big first step.”

      DEA:n sivuilla oli väitteitä, että kannabis on porttihuume, aiheuttaa älykkyyden laskua aikuisilla, psykooseja ja keuhkosyöpää.

      “DEA:n tekemät yleisten myyttien korjaukset kotisivuillaan voi olla merkki Washingtonin umpikujan avautumisesta. Tämä on voitto kaikille kansakunnan kannabista käyttäville potilaille, joille kannabis merkitsee helpotusta vakavaan sairauteen. Liittovaltio myöntää nyt, että kannabis ei ole porttihuume, ei aiheuta aivovaurioita eikä psykooseja. Vaikka kamppailu kannabiksen ympärille lyödyn stigman poistamiseksi ei ole läheskään ohi, on tämä yksi merkittävä askel", ASA:n toiminnanjohtaja Steph Sherer selittää.

      Lain täytäntöönpanon ylimpänä valvojana Jeff Sessionsilla pitää olla käytettävissään tieteellisesti todennettu tietopohja, jotta hän kykenee tekemään perusteltuja päätöksiä liittovaltion huumelakien täytäntöönpanosta. ASA jatkaa kampanjointiaan DEA:n jakaman informaation oikaisemiseksi.

      Lähde: Forbes 3.1.2017, Huffington Post 19.1.2017, ArcView Market Research: The State Of Legal Marijuana Markets, The Free Thought Project 13.1.2017, Washington Post 11.1.2017, MPP 6.2.2017, Monitoring Health Concerns Related to Marijuana in Colorado: 2016., Toke Signals 10.2.2017, MassRoots 8.2.2017, Anthony A. Braga, Desiree Dusseault: Can Homicide Detectives Improve Homicide Clearance Rates? Crime & Delinquency 25.11.2016. , MSN 9.2.2017, EAZE tiedote

      Alkaa valehtelun aika loppua kun kannabista eniten maailmassa vastustanut järjestö on nyt valheensa myöntänyt. Suomessa tietysti kannabisvastaiset ”opetuslapset” jatkavat samojen juttujen jankuttamista.

    • Hontra

      "Burana 600 on kuitenkin melko turvallinen valmiste, joka poistaa kivun turvallisesti."

      Tutkimus: yleinen kipulääke kasvattaa myös sydämenpysähdyksen riskiä

      Tanskalaisessa tutkimuksessa tulehduskipulääkkeiden (NSAID) käyttö oli yhteydessä 31 prosenttia suurempaan sydämenpysähdyksen riskiin.

      Riski oli suurentunut diklofenaakkia ja ibuprofeenia käytettäessä.

      European Heart Journalissa julkaistusta tutkimuksesta kertoo Lääkärilehti.

      Tutkijoiden mukaan tulokset vahvistavat käsitystä, että tulehduskipulääkkeet eivät sovi sydänpotilaille eivätkä henkilöille, joilla on riskitekijöitä sydän- ja verisuonitauteihin.

      Tulehduskipulääkkeillä on aiemmissa tutkimuksissa havaittu yhteys muun muassa suurentuneeseen sydämen vajaatoiminnan riskiin sekä sydäninfarktipotilailla vuotojen ja kardiovaskulaaritapahtumien riskiin.

      • Hontra

        Kannabis on kipulääkkeenä turvallisempi sydän- ja verisuonitaudeista kärsivälle.


    • Huolestunut-Äiti

      Kannabis-myrkky ei ole mikään lääke! Tulikin tappaa syöpasoluja, mutta emme hoida syöpäpotilaita polttamalla. Kannabis-myrkky kyllä tappaa mitä tahansa, etenkin aivosoluja. Lääkekäyttö on vain kannabismyrkyttäjien savuverho, jonka suojassa he haluavat tuoda kuoleman kasvin kaikkien käyttöön. Kannabisnarkomaanien yhteiskunta romahtaisi muutamassa vuosikymmenessä.

      • asfaiof

        Ehkä 90 luvulla toi olis voinut mennä läpi,mutta eletään kuitenkin jo vuotta 2017 ja puhutaan kuitenkin ehkä yhdestä maailman vanhimmasta lääkkeestä,jota on käytetty tuhansia vuosia eri vaivoihin. En mä ainakaan jaksaisi tuhlata energiaani tollasen turhan jauhamiseen. Suomessa on jo nyt satoja,ellei jopa tuhansia,joille lääkäri on sun "myrkky" reseptin kirjottanut ja ympäri maailmaa aletaan suhtautua sallivammin kannabiksen käyttöön,niin lääkkeenä,kuin päihteenäkin. Teet vain itsestäs typerän tolla jatkuvalla paskanjauhamisella,kun et edes pysty perustelemaan asiaasi.


      • ptosh

        Kannabis tappaa aivosoluja???


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5168
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1343
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1036
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      948
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      727
    Aihe