Huono itsetunto

poiuytrewq

Ongelmani on huono / olematon itsetunto suhteessa ulkonäköön, mikä on käytännössä tuhonnut sosiaalisen elämäni täysin.

Vihaan siis ulkonäköäni. Olen oikeastaan aina tainnut vihata: muistan sellasien pätkän, kun joskus varmaan ala-aste ikäisenä seisoin peilin edessä ja kysin äidiltäni miksi minun pitää olla näin tyhmän näköinen. Sinällään juttu on jännä, koska en muista että minua olisi kiusattu ulkonäön perusteella tai edes yksittäisiä ulkonäköäni halveeraa kommenttia ei tule mieleen. Osittain tähän asiaan on varmaan vaikuttanut (kohtalainen) akne, jonka takia en kehdannut yläasteen ja lukion aikana juurikaan ulos kotoa lähteä pakollisia tunteja ja muita lukuun ottamatta. Kyseinen vaiva on vielä edelleen 21-vuotiaana olemassa, joskin nyt vähäisempänä ja lääkityksen kautta ihoni on siedettävä. Salillakin olen treenannut nyt kolmisen vuotta, jonka aikana painoni on noussut n. 15 kiloa (rasvojen pysyessä suunnilleen samoina). Silti koen olevani olevani riittämätön naisille enkä vain saa päähäni ajatusta siitä, että joku voisi "himoita" minua tai ihastua minuun.

Olisi mukava kuulla kuinka tällaisesta negatiivisesta omakuvasta voi päästä eroon, sillä se pilaa tällä hetkellä elämäni...

86

9938

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • n,18

      sama juttu täälläkin. inhonnut itseäni viis vuotta nyt, koko ajan vaan mennyt pahemmaksi. näitä apuja kuullut joiltakin "mene peilin eteen ja sano 20 kertaa; olen kaunis" lässynlää. ehkä niille auttaa, jotka satunnaisesti joskus kerran kuukaudessa bad hair dayna ajattelee "ää miks oon näin ruma" ...

      • Minervä

        nyt samaan asiaan. Haluan näyttää pornograafiselta ja nk. syötävän hyvältä. Toivottavasti onnistun, toivottavasti säkin. Mä haluaisin tiputtaa nyt n. 65 kg:n painolta 46 kg, joka olisi normaalipainoni. Ja mua on aivan turha lähteä syyllistämään tästä. Eihän sellaisia nyt olekaan kuin syyllistäminen tai syyllistämällä vastausten hakeminen. Nehän ovat oikeudessa syyteasioita...

      • Sikermän Idiopää
        Minervä kirjoitti:

        kaikki laihduttajat!! Toimintaperustuu assosiaatioon. Huomautan olevani jo väärässä ja tässä on sellainen smalltalk-käsite, joka ei halua luoda pelkotiloja vaan tasa-arvoisuutta yhteiskuntaan mm. tasapainottamalla elimistön.

      • ...
        Minervä kirjoitti:

        nyt samaan asiaan. Haluan näyttää pornograafiselta ja nk. syötävän hyvältä. Toivottavasti onnistun, toivottavasti säkin. Mä haluaisin tiputtaa nyt n. 65 kg:n painolta 46 kg, joka olisi normaalipainoni. Ja mua on aivan turha lähteä syyllistämään tästä. Eihän sellaisia nyt olekaan kuin syyllistäminen tai syyllistämällä vastausten hakeminen. Nehän ovat oikeudessa syyteasioita...

        NÄLKÄLAKKO JATKUU!

        http://www.supportmarkosihvonen.com/

        Bileet eduskuntatalon edessä PE 19.2.2010 alk,klo: 18:00

        Helsingin muurarit lähtivät liikkeelle torstaina 18.2. 2010 kello 12.00 ja silloin suuntana oli eduskuntatalo. Sen edessä pidettiin suuri mielenilmaus, jonka aiheena on ulkomaisen työvoiman vinoutunut käyttö Suomessa.
        http://www.rakennusliitto.fi/mestalla/uutiset/?x2876736=2954863

        Paikalla oli myös Ruotsin TV,koska kotimaista ei kiinnosta!

        Vesiasiaa:
        http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/author/riikkasoyring/

        MIETTIKÄÄ:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8838291

        Vesiasian lähes reaaliaikaista seurantaa:
        http://bambuser.com/channel/supportmarkosihvonen

      • onni on raamattu

        raamattusi sieltä hyllystä ........... jumala loi sut ,sä oot kaunis ja oot ihminen et elukka
        sekä sua rakastetaan niin paljon että jeesus sovitti syntisi ristillä ennen ku sua olikaan .
        oot siis kallis ja arvokas ja lopeta synnissä sekä itsesäälissä rypeminen ja ala elää
        oikeen ihmisen arvokasta elämää ,rakenna talo ,leivo, maalaa,matkusta ,mee viljeleen viljaa ja
        kaalia ,hanki lehmiä ja ala kalastaa lohia , suojele suomen maatasi ja kansaasi sekä
        varjele vesistö venäläisiltä ja saasteilta ,siinä raamatun antamia elämän ohjeita
        ja rakasta sua ja sun läheisiäsi ......... mee peilin eteen ja sano kuinka ihana sä
        ootkaan ja ilman maskeja ja naamareita sekä näe itsesi jumalan luomana olentona .
        viisaampi ku hirvet ja kanat sekä voit vieläkin oppia asioita .
        loiki siis onnellisena elämäsi sisäisen ihmisen kanssa ja unohda ne ulkoiset jutut
        ei jeesuskaan katsele sun ulkoisia juttuja vaan sun sydämeen mitä siellä oikeesti onkaan .
        jeesus tuntee sydämet .

      • pahalta näyttää
        ... kirjoitti:

        NÄLKÄLAKKO JATKUU!

        http://www.supportmarkosihvonen.com/

        Bileet eduskuntatalon edessä PE 19.2.2010 alk,klo: 18:00

        Helsingin muurarit lähtivät liikkeelle torstaina 18.2. 2010 kello 12.00 ja silloin suuntana oli eduskuntatalo. Sen edessä pidettiin suuri mielenilmaus, jonka aiheena on ulkomaisen työvoiman vinoutunut käyttö Suomessa.
        http://www.rakennusliitto.fi/mestalla/uutiset/?x2876736=2954863

        Paikalla oli myös Ruotsin TV,koska kotimaista ei kiinnosta!

        Vesiasiaa:
        http://riikkasoyring.blogit.uusisuomi.fi/author/riikkasoyring/

        MIETTIKÄÄ:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8838291

        Vesiasian lähes reaaliaikaista seurantaa:
        http://bambuser.com/channel/supportmarkosihvonen

        sillä suomessa ei kohta ole ku venäläisiä eikä suomalainen saa puhua enää kohta ku venäjää kaupoissakaan ja kohta kaikki yrityksetkin on myyty venäläisille tai islamisteille jotka alkaa joikaa maassaamme väärän profeetan valheita .venäläiset ostelee maata ja osakkeita ja maatiloja siihen malliin että omistavat kohta koko suomen .

      • jeulis
        pahalta näyttää kirjoitti:

        sillä suomessa ei kohta ole ku venäläisiä eikä suomalainen saa puhua enää kohta ku venäjää kaupoissakaan ja kohta kaikki yrityksetkin on myyty venäläisille tai islamisteille jotka alkaa joikaa maassaamme väärän profeetan valheita .venäläiset ostelee maata ja osakkeita ja maatiloja siihen malliin että omistavat kohta koko suomen .

        Sama pelko on ollut saksalaisia kohtaan. mutta onneks
        vielä kuitenkin ollaan suomalaisia.

      • tie viep
        jeulis kirjoitti:

        Sama pelko on ollut saksalaisia kohtaan. mutta onneks
        vielä kuitenkin ollaan suomalaisia.

        ruotsalaiset (suomenruotsalaiset) omistavat tosi paljon bisnestä ja maata. Mutta nehän ovatkin jo aika vanhoja maan asukkaita.

    • xym

      Rupea ihan pienin askelin rakentamaan sitä sosiaalista elämääsi itsellesi sopivaksi. Tutustu vaikkapa Keijo Tahkokallion kirjoihin tai Norman Vincent Pealen kirjoittamiin myönteisen ajattelun opuksiin.
      Lähtökohtaisesti olet nyt itsellesi liian ankara, tyytymätön itse itseesi. Kun pikkuhiljaa opettelet hyväksymään itsesi, ja rakastamaan tätä Luojan luomusta nimeltä Minä Itse, niin kyllä se siitä. Sillävälin puuhaile kaikkea mitä vain pystyt löytämään ja keksimään, järjestöissä, vapaaehtoistyötä, harrastuksia, erilaisia työpaikkoja jne ym. Kun saat onnistumisen kokemuksia siitä, mitä osaat ja teet, alkaa surkea itsetuntosikin nousta hitaasti mutta varmasti. Ja sitten kun alkaa jo luonnistua, vaikkapa tuonne treffipalstalle onneaan kokeilemaan. Hyvää, elämäniloista loppuelämää!

    • N19v

      Mulla on kanssa aina siitä asti kun muistan kamala itseinho ulkonäkööni, eli muistan kuinka jo n5vuotiaana inhosin ulkonäköäni aattelin että oon ruma isokokonen läskipää,ja samaa on ollut koko mun elämä.
      Oon miettinyt tätä paljon että mistä se johtuu ja eka seikka taitaa olla että mun väsynyt/masentunut yh-äitini ei oikeen välittänyt musta kun olin pieni,meillä ei ollut oikeen minkäänlaista läheistä suhdetta,ei halauksia/iltasatuja/taputuksia tai kehuja,jo aivan pienenä ajattelin että mussa on jotakin pahasti vialla ja ettei mua voi rakastaa,että oon oksettavan ruma ja kamala.
      Joskus siinä 6vuotiaana aloin oikeasti inhoamaan ja hylkimään äitiäni,enkä halunnut tulla missään mielessä samanlaiseks kun se,tuntu oudolta kun muut lapset ihannoi vanhempiaan ja halus tulla samalaisiks kun ne,koska mulla ajatukset oli täysin toisin ja on vielläkin,enään en kyllä vihaa äitiäni koska ymmärrän ettei se ole sen vika että sillä ei ole sellasta tunnesidettä lapsiinsa kun muilla.
      Nykysin äidillä on uus mies ja kaks uutta lasta,mutta äidin suhde lapsiinsa on edelleen sama, se ei vaan välitä niistäkään..,ja kun sillä menee miehensäkaa huonosti niin se suunnittelee muuttavansa pois ja jättävänsä mun velipuolet isälleen.
      Mun äiti on kamala itseks paska ihminen,kenen ei olis koskaan pitänyt tehdä lapsia.

      Onko sun itsetunto ongelma peräisin läheisyydestä vanhempies kanssa?

      • poiuytrewq

        Vaikea sanoa, mistä se on peräisin. Muttei omassa perheessänikään tunteita ole koskaan oikeastaan osoitettu. Minun isäni on puolestaan täysi hirviö, joka on pilannut sekä äitini että kaikkien meidän lapsien elämän. Hulluja lukuun ottamatta sairain tietämäni ihminen, hänen käyttäytymisensä on niin uskomattoman sairasta, ettei edes vähän normaali ihminen pysty sitä käsittämään. Mutta todella vaikea sanoa, onko kiinni perhetaustasta, sillä isoveljeni on aina ollut todella ulospäinsuuntaunut ja esimerkiksi on tällä hetkellä avoliitossa. En usko, että hänellä on minkäänlaisia itsetunto-ongelmia. Sen sijaan siskoni on hyvin paljon kaltaiseni monissa suhteissa, mutta en tiedä hänen ajatusmaailmastaan eikä tällaisesta asiasta oikein kehtaa alkaa juttelemaankaan...

        Joku kirjoitti, että pitäisi alkaa ajattelemaan itsestään positiivisesti. Näinhän se varmasti onkin, mutta tuo on helpommin sanottu kuin tehty. En vain millään saa mitään positiivista kehitettyä ulkonäöstäni (enkä sen puoleen luonteestani tai mistään muustakaan).

      • tosi paha iho-ongelm
        poiuytrewq kirjoitti:

        hakeudu terapiaan, ettei elämäs ton takia mene pilalle, esim. johonkin ryhmäterapiaan, sen ei tarvitse olla ko. ulkonäköaiheesta, vaan ihminenhän on kokonaisvaltainen - kaikki liittyy kaikkeen, perhetaustat, tunne-elämän vaikeudet on hyvä selvittää - puhuminen ammatti-ihmisen kanssa saattaa tuoda avun matkalla kohti itsensä hyväksymistä. Mulla oli kanssa n. 14-15 paha iho-ongelma, josta kärsin tosi paljon, olin kaunis tyttö, ja sitten tuli tämä iho-ongelma, varmaan perhestressistä, koska meidän perhe oli myös hyvin kaoottinen, äiti puolihullu jne, ei ollut hyvä tunneilmapiiri. Vasta kun pääsin pois himasta, ja lähdin pakoon Englantiin, alkoi itsellä itsetunto kohota vieraalla maalla, kun sai paljon kehuja ja kannustusta. Mä muuten aloin vegetariksi ko. iho-ongelman takia, jätin maidon kokonaan pois, joka pahensi iho-ongelmaa, samoin pidin salaattipäiviä, ja aloin juomaan vettä litrakaupalla, ja hoidin suoliston kuntoon kuituvalmisteilla, ja aloin yogaamaan, joka taas auttaa henkisen tasapainon saavuttamista. Mulla nämä asiat toivat avun myös iho-ongelmaan ja itsetuntopuolelle. Olin aika monta vuotta vegetaristi, ja pidin silloin paastopäiviä, ja hedelmäpäiviä, jotta keho puhdistui kaikesta myrkystä ja kuonasta. Huono iho on seurausta huonosta suoliston toiminnasta, ja huonosta suoliston bakteerikasvustosta.
        Ja kyllä se ihonkin paraneminen toi taas kauneuden esiin, kyllä sillä on merkitystä, ja varsinkin nuoren itsetunnolle

      • vai niin

        Ihminen ei voi väkisin alkaa positiiviseksi, mutta pienin askelin. kaikissa ihmisissä, jopa kaikkein kauneimmissa, on jotain epätäydellistä ja toisaalta kaunista. Onko sulla esim. kauniit silmät, kaunis vartalo jne. - ala kiinnittää niihin huomiota, älä tuijota pikkuasioihin. Itsestä oppii pitämään, kun listaa positiiviset, hyvät asiat itsestään listalle - ja alkaa pitää toisarvoisina negatiivisia asioita itsessään. Käyt kuntosalilla ja olet hyvässä kunnossa, ole ylpeä siitä. Nauti siitä hyvästä olosta, minkä harjoittelu antaa. Aina voi keskittää huomionsa hyviin ja positiivisiin asioihin elämässä, asioissa ja myös itsessä, se on itsestä kiinni, ja tapahtuu kongnitiivisella tasolla.

      • vierestä seurannut
        poiuytrewq kirjoitti:

        Vaikea sanoa, mistä se on peräisin. Muttei omassa perheessänikään tunteita ole koskaan oikeastaan osoitettu. Minun isäni on puolestaan täysi hirviö, joka on pilannut sekä äitini että kaikkien meidän lapsien elämän. Hulluja lukuun ottamatta sairain tietämäni ihminen, hänen käyttäytymisensä on niin uskomattoman sairasta, ettei edes vähän normaali ihminen pysty sitä käsittämään. Mutta todella vaikea sanoa, onko kiinni perhetaustasta, sillä isoveljeni on aina ollut todella ulospäinsuuntaunut ja esimerkiksi on tällä hetkellä avoliitossa. En usko, että hänellä on minkäänlaisia itsetunto-ongelmia. Sen sijaan siskoni on hyvin paljon kaltaiseni monissa suhteissa, mutta en tiedä hänen ajatusmaailmastaan eikä tällaisesta asiasta oikein kehtaa alkaa juttelemaankaan...

        Joku kirjoitti, että pitäisi alkaa ajattelemaan itsestään positiivisesti. Näinhän se varmasti onkin, mutta tuo on helpommin sanottu kuin tehty. En vain millään saa mitään positiivista kehitettyä ulkonäöstäni (enkä sen puoleen luonteestani tai mistään muustakaan).

        Voisikohan olla, että teillä on narsisti-isä, joka on vaikuttanut koko perheen pahaan oloon. Verrattavissa työpaikka- ja koulukiusaamiseen. Kannattaa ehdottomasti keskustella siskosi kanssa, saat ehkä hänestä tukijan ja puolin että toisin.Ehkä siskosikin kärsii..
        Varmasti isälläsi on asiaan suuri vaikutus.
        Itse olen saanut elää onnellisen lapsuuden kunnes vanhemmat erosivat. Ja tavallaan vielä senkin jälkeen.Lapsuus vaikuttaa kaikkeen, mitä sinusta tulee, mitä valintoja teet ja mihin elämässä pyrit.
        Olen seurannut 2 ystävääni, joiden isä on ollut narsisti-luonne ja se tuhoaa perheen ja lapset.Alkoholia,itsetunnon menetys,vaikeuksia parisuhteissa.. Muutamia asioita mainitakseni.
        Jos et pysty oman perheen kanssa juttelemaan , niin terapeutti tai vaikka kirkon apu saattaisivat auttaa.

      • Kaikkeutta vasten

        Kudotko?Hmm,kutominen kuulemma helpottaa ja on oiva apu moneen ongelmaan.

      • päätä elää

        on se kun lapselle hoetaan muka vitsinä että sulla on kierot silmät tai pattipolvet tai
        möhömaha ja lättäjalat ,, ne alkaa tosiaan uskoa että se on totta vaikka ei olekaan .
        OIKEESTI LAPSI ELÄÄ ELÄMÄÄ SISÄLTÄ KÄSIN EIKÄ AJATTELE MILTÄ NÄYTTÄÄ
        VAAN MILTÄ TUNTUU .
        ei saa tehdä henkistä väkivaltaa ja hulluja ihmisiä kiduttamalla lapsia niiden
        ulkoisilla muodoilla kun se on tärkeämpää että on terve ja näkee ja kädet toimii ja jalat
        eikä se minkä näköinen on !!! ihmisellä on yksi ainoa elämä maan päällä ja
        yksi ainoa sielu --ei saa vahingoittaa lapsen sielua . jeesus pelastaa häneen uskovat sielut .
        lapset on ykkösiä taivaassa . lapsille pitää puhua hyvää ja kuinka hän osaa kaikenlaista
        ja kuinka haluttu hän on ja tervetuloa ihmiseksi maan päälle ja sille pitää kertoa että
        sillä on oikeus olla täällä ja opiskella ja elää ja ollla onnellinen sekä että on olemassa
        jatko ...että tämä elämä on vaan lainassa hetken ja taivaassa sitten jatkuu ,sielu on ikuinen .
        ristillä sovitettiin noi kauheet puheetkin jotka tappaa elämänhalun lapsessa .
        jeesus käskee rakastaa itseään ja toisia ei vihaamaan . olet kaunis ja hyvin luotu
        ja terve sekä osaat jopa kävellä tai kutoa tai piirtää saatat olla hyvä
        vaikka missä ja osaat vaikka uida sekin on taito jota ei ole kaikilla mutta kaikki voi
        sen opetella jne . voit hyvin ,osta vitamiineja , osta pihvejä , laita kaunis kukka hiuksiin ,
        katso kuinka taivaan tähdetkin sua varten taivaalla tuikkii ja kukkaset kukkii
        sulle ja hengitä raitista ilmaa ja kiitä jeesusta keuhkoista jotka toimii .älä tuhoa niitä .
        kiitä hyvästä ruuasta joka on lahja ja vaihda mössöt kunnon ruokaan niin
        hoikistut ja ryhtikin paranee ,oo reipas ja mee lenkille häpeemättä ; olet jumalan kuvaksi luotu .
        synti tuo häpeätä oli se omaa tai toisen ,anna anteeksi ja anna itsellesi anteeksi
        vapaudut katkeruudesta , tunne itsesi eläväksi ihmiseksi joka voi ja saa voida hyvin .
        elämä on lahja ,lyhyt ,tee siitä hyvä ,osta kunnon patja , uusi tyyny ,
        juo maitoa älä olutta , heitä telkkari roskiin
        ja ala matkustaa tai maalata tai jumapata tai juosta .
        ----------- loiki uuteen elämään heti aamulla ,tuoremehua kahvin tilalle ,
        groissantti käntyn tilalle .
        osta uusi pyyhe missä kukkia ,mee lomalle aurinkoon ja unohda ulkonäkö
        mieti miltä tuntuu oikeesti ,onko hyvä olla : ) elämä on tunne !!
        lapsilla on tunteet ,ei saa loukata yhtään lapsen tunteita ei vähääkään .
        kukaan ei ole vahinko ,jos mies yhtyy naiseen siitä seuraa uusi ihminen se
        on luonnollista ,lisääntyminen on määrätty .
        kukaan ei siis synny vahingossa .
        ja e-pillerit on perkeleestä sillä lapset on jumalan lahjoja !!!
        jokainen ihminen on tervetullut .saa elää .
        ala siis puhua hyvää itsellesi ihan ääneen .

      • lepoon synneistä
        tosi paha iho-ongelm kirjoitti:

        hakeudu terapiaan, ettei elämäs ton takia mene pilalle, esim. johonkin ryhmäterapiaan, sen ei tarvitse olla ko. ulkonäköaiheesta, vaan ihminenhän on kokonaisvaltainen - kaikki liittyy kaikkeen, perhetaustat, tunne-elämän vaikeudet on hyvä selvittää - puhuminen ammatti-ihmisen kanssa saattaa tuoda avun matkalla kohti itsensä hyväksymistä. Mulla oli kanssa n. 14-15 paha iho-ongelma, josta kärsin tosi paljon, olin kaunis tyttö, ja sitten tuli tämä iho-ongelma, varmaan perhestressistä, koska meidän perhe oli myös hyvin kaoottinen, äiti puolihullu jne, ei ollut hyvä tunneilmapiiri. Vasta kun pääsin pois himasta, ja lähdin pakoon Englantiin, alkoi itsellä itsetunto kohota vieraalla maalla, kun sai paljon kehuja ja kannustusta. Mä muuten aloin vegetariksi ko. iho-ongelman takia, jätin maidon kokonaan pois, joka pahensi iho-ongelmaa, samoin pidin salaattipäiviä, ja aloin juomaan vettä litrakaupalla, ja hoidin suoliston kuntoon kuituvalmisteilla, ja aloin yogaamaan, joka taas auttaa henkisen tasapainon saavuttamista. Mulla nämä asiat toivat avun myös iho-ongelmaan ja itsetuntopuolelle. Olin aika monta vuotta vegetaristi, ja pidin silloin paastopäiviä, ja hedelmäpäiviä, jotta keho puhdistui kaikesta myrkystä ja kuonasta. Huono iho on seurausta huonosta suoliston toiminnasta, ja huonosta suoliston bakteerikasvustosta.
        Ja kyllä se ihonkin paraneminen toi taas kauneuden esiin, kyllä sillä on merkitystä, ja varsinkin nuoren itsetunnolle

        tekee hullummaksi .
        antaa anteeksi kaikille ja itselleen sekä niille joita on vahingoittanut pyytää anteeksi
        se on raamatullinen sielunhoidollinen tie vapauteen .
        kyse on hegellisyydestä . ihminen on hengellinen olento ei pelkkä lihakasa .
        sielun = omatunto pitää puhtaana ja tunnustaa synnit saa anteeksi ja vapautuu taakoistaan .
        terapioissa veivataan syyllistä ja syytellään ; kaikki on tehnyt syntiä se ei siis paranna
        ketään vaan ihminen jää katsomaan taakseen . elämä menee eteenpäin antamalla anteeksi
        ja tunnustamalla kauheet synnit .
        häpeä ja syyllisyys lähtee ainoastaan tunnustamalla oma syntisyys jeesukselle ja
        anomalla armoa sekä antamalla anteeksi niille kun tehnyt pahaa .muu ei auta ei paranna
        eikä vapauta ihmistä . sielunhoito on siis oikea osoite , rukouspuhelimet ja rippi .
        parannus synneistä sekä taakkojen tuominen ristille . siihen ne jää .
        jeesus ei tuomitse . olet jo saanut anteeksi .
        kääntymine tarkoittaa jumalan yhteyteen tulemista jeesuksen sovituksen kautta .

      • NO SIN
        lepoon synneistä kirjoitti:

        Jumala antoi meille lahjaksi VAPAAN TAHDON! Antoi meille kaikki lelut ja vehkeet ja sanoi leiki oman tahtosi mukaan! Mitä luulette, heittääkö Jumala joka ON RAKKAUS meidät helvettiin (ihmisen oma keksintö) siksi, että elämme hänen lahjansa mukaan???? EI SENTÄÄN. JUMALA SANOO RAKASTA! Jumala elää sinussa, sinun kauttasi. Olet kaunis TÄYDELLINEN luomus. Ehkä elämäsi suunta ja tehtävä on olla suurempi ja rakastavampi, kuin ns."pissis" elämänlaadun valinneiden neitosten ihailun kohteena oleminen. Pinta on vain pintaa ja sille voit tehdä paljonkin, mikäli oikeasti edes tahdot muuttua...ole oma itsesi. Kun olet aito saat myös kokeaksesi aitoja suhteita, aitoja ihmisiä ja tunteita. ÄLÄ PELKÄÄ! Pelko on vain illuusio. Elämä on ikuinen!

      • Heh123
        Kaikkeutta vasten kirjoitti:

        Kudotko?Hmm,kutominen kuulemma helpottaa ja on oiva apu moneen ongelmaan.

        Paras neuvo mitä olen koskaan kuullut

      • uskoisin...
        poiuytrewq kirjoitti:

        Vaikea sanoa, mistä se on peräisin. Muttei omassa perheessänikään tunteita ole koskaan oikeastaan osoitettu. Minun isäni on puolestaan täysi hirviö, joka on pilannut sekä äitini että kaikkien meidän lapsien elämän. Hulluja lukuun ottamatta sairain tietämäni ihminen, hänen käyttäytymisensä on niin uskomattoman sairasta, ettei edes vähän normaali ihminen pysty sitä käsittämään. Mutta todella vaikea sanoa, onko kiinni perhetaustasta, sillä isoveljeni on aina ollut todella ulospäinsuuntaunut ja esimerkiksi on tällä hetkellä avoliitossa. En usko, että hänellä on minkäänlaisia itsetunto-ongelmia. Sen sijaan siskoni on hyvin paljon kaltaiseni monissa suhteissa, mutta en tiedä hänen ajatusmaailmastaan eikä tällaisesta asiasta oikein kehtaa alkaa juttelemaankaan...

        Joku kirjoitti, että pitäisi alkaa ajattelemaan itsestään positiivisesti. Näinhän se varmasti onkin, mutta tuo on helpommin sanottu kuin tehty. En vain millään saa mitään positiivista kehitettyä ulkonäöstäni (enkä sen puoleen luonteestani tai mistään muustakaan).

        sen voi sanoa, että tekstisi perusteella olet ajatteleva ja järkvä ihminen. Luultavasti minua älykkäämpi ja se on paljon!
        Muutenkin uskon tuollaisen vaivanolevan älykkäiden ihmisten ongelma. Jos tosiasiallisesti miettii niin vastenmielisen näköisiä ihmisiä on tosi harvassa. Eihän sellaista näe edes joka vuosi.

    • No?

      Onko mielestäsi tärkeämpää pitää ulkonäöstään vai olla tyytyväinen siihen.
      Itse en voi väittää pitäväni ulkonäöstäni mutta se on osa kokonaisuutta joka epätäydellisyyksineen on minulle itselleni paras mahdollinen.

      En tiedä miten sen tekisit mutta tärkeätä olisi ettei ulkonäölläsi olisi itsetuntoosi niin suurta osaa.
      Yritä siis hyväksyä huonoja puoliasi.

      Kaiken kukkuraksi voin todeta että ihmisistä jotka eivät itse pidä ulkonäöstään usein pidetään enemmän sillä ihmiset jotka pitävät ulkonäöstään ovat lähes aina ulkonäkökeskeisiä ja itsekkäitä.

      Paras on vain olla oma itsensä.

    • neitonen5678

      Olen nuori nainen, eikä minunkaan itsetunto ole hyvä. Joskus on päiviä että tuntuu ettei kehtaa päätä ulos pistää tai edes nousta sängystä, toisinaan taas koen olevani ihan nätti. :) Ulkonäossä minulla on se ongelma, että rintani ovat tooodella pienet, ja se hävettää minua. Paljon...

      Tuohon akneen minun täytyy sanoa, että monien naisten mielestä aknen jäljiltä olevat arvet miehen kasvoissa tekevät miehestä seksikkään ja maskuliinisen/miehekkään. En ole eri mieltä, ja kuten itsekin sanoit, että ihosi on nyt siedettävä. Älä siis murehdi aknea, se on täysin normaalia! Ei kaikilla ole vauvan pyllyn sileätä ihoa.

      Ja tuo salilla käynnin tulos kuulostaa todella hyvältä! Miksi sinusta tuntuu siltä että olisit riittämätön naisille? Mielestäni kuulostat sellaiselta mieheltä, jota voisin "himoita" ja johon voisin ihastua. :)

      • neitonen5678

        Ja olen samaa mieltä nimimerkin No? kanssa. Kaikissa meissä on myös huonoja puolia, eikä kenenkään ulkonäkö ole täydellinen. Ja tosiaan, jos pitää itseään täydellisenä niin lienee aika itsekäs..

      • Jm

        Helppo tietysti sanoa näin, mutta rintojen suhteen ei pitäisi olla huolissaan - tutkimuksissa on todettu, että miehet eivät edes pidä suurista rinnoista, vaan ennemminkin pienemmistä. Esimerkiksi itse pidän pieniä rintoja suuria paljon kauniimpina...

      • neitonen5678
        Jm kirjoitti:

        Joo noin minäkin olen kuullut että miehet pitävät "sopivan pienen" kokoisista enempi kuin todella isoista, mutta onhan se lähes olematon AA vähän liian pieni... Ei mitkään vaatteet oikein näytä hyvältä päällä kun ei ole rintoja. Eräs jätkä kyläl joskus on sanonut minulle että ei haitta ollenkaan ja että tykkää mun rinnoista. En tiiä... Kukaan ei ole täydellinen. :)

      • Sähiseväpikkutissi
        Jm kirjoitti:

        Helppo tietysti sanoa näin, mutta rintojen suhteen ei pitäisi olla huolissaan - tutkimuksissa on todettu, että miehet eivät edes pidä suurista rinnoista, vaan ennemminkin pienemmistä. Esimerkiksi itse pidän pieniä rintoja suuria paljon kauniimpina...

        HAH!

        Mäkin oon lukenut tutkimuksen jossa naiset pitivät enemmän miehistä joilla oli sikspäkki ja pituutta vähintään 185..! :D
        Tällasilla "tutkimuksilla" joilla selvitetään mistä SUURIN OSA(olevinaan) tykkää vois pyyhkiä pe***ttä,
        siis tämänkin koko keskustelun aloittaja halusi tietää millä oppisi HYVÄKSYMÄÄN itsensä sellaisena kuin ON,niin täällä annetaan vastauksia että "no TUTKIMUKSEN mukaan tällanen miellyttää miehiä/naisia enemmän"..Meniks jotain pieleen hä?!

        Meillähän on jo kaikki lehdet pullollaan ympärysmittoja,naamakertoimia ja kengänkokoja joihin meidän kaikkien pitäisi ittemme mahduttaa ja jos et mahdu et ole MITÄÄN, ja ylläri ylläri:
        samaan aikaan syömishäiriöt ja itseinho ovat arkipäivää nuorten keskuudessa,
        olisko näillä mitään yhteyttä toisiinsa..?

        Eiköhän se ole niin että se kauneus on tasan tarkkaan sen katsojan eli SUN silmässä oli kyse sitten omasta tai muiden kauneudesta.
        Voit oppia hyväksymään ja jopa rakastamaan itseäsi oli ne rinnat minkä kokoiset tahansa,
        siihen ei tartteta taas yhtä tutkimusta lisää että "miehet tykkäävät tämmösistä"..>:D

        Ja neitonen5678:lle vielä,älä oikeesti mieti tota edellistä kommenttia vaan aloita pikkuaskelin hyväksymään ittes sellaisena kuin olet -silloin on nimittäin IHAN sama mistä huomenna tykätään,isoista vai pienistä- koska jos SÄ tykkäät itestäs se riittää ja silloin sen huomaavat muutkin! :)

    • turha kärsiä aknesta

      Akneen löytyy hyviä hoitoja kosmetologeilta! Esim. Danné-hoidoilla saat ihosi hyvään kuntoon. Kannattaa ihmeessä kokeilla.

    • The_Evil_Of_Silence

      Hyvä kun tämä aihe tuli käyttöön. Itse minulla on erittäin huono itsetunto siitä, että negatiiviset nettikeskustelut saavat minut tuntemaan tikarin iskettyä sydämeeni. Ystäväni on erittäin raivoissaan, kun hänellekin annettiin mollaavia kommentteja tuolla tavoin. Hän tunsi erittäin loukatuksi niin, että hänen oli pakko kostaa kirjoittaessaan haukkuvia viestejä nettiin, antamalla "opetuksia" kyseisille ihmisilleen. Usein uhrit ovat kertoneet kyseisestä asiasta luotettaville, reaktion on usein ongelman kieltävä tai torjuva ja kommenttina uhrit kuulevat usein; "Älä välitä siitä, yritä antaa anteeksi." Luuletteko, ettemme molemmat tiedä mikä on tuskaa ja kärsimys? Miettikää esim. Jokelan ja Kauhajoen surmasta, miten tavallisista ihmisistä tulee vihamielisiä tappajia! Toivon, että jokaisella sydämessä eläisisi rakkauden toivon valoa, edes pienikin... (joku eräs henkilö on kirjoittanut tätä sanaa jossain Suomi24:ssä)

    • ei

      ole sun vika ettet saa naista. Nykyajan naiset vaan ovat niin ylpeitä ja ylimielisiä luullen olevansa jotain eurooppalaisia korkokenkinensä (lue melusaaste). Tsemppiä sulle.

    • Voi, voi

      Tämmöseksi media yms. tekee ihmiset. Tulis vain hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, eikä antaa muiden vaikuttaa itseensä. Ei kukaan ole täydellinen tai kaikki on niin täydellisiä kuin meidät on luotu olemaan.
      Kropan tulee oll tietynlainen, kurvit kunnossa ja seksikkyys pinnalla. Just tota paskaa.
      Kauneus yms. on katsojan silmässä. Moni kakku päältä kaunis, kuoren alla paskaa. Mitä väliä sillä on loppupeleissä mitkä kukin ajattelee sinusta.

      • tavis40

        Elämä on elämää,ja toinen näyttää paremmalta kuin toinen jne,se on luonnon laki.Mutta se,että yhteiskunta on muuttunut ns.kilpailevaksi,on vakava asia.Monen pää on seonnut olemattomista pinnallisista asioista.Ei se tarkoita,jos toinen on esim.paremman näköinen,että sellaisen elämä olisi jotenkin parempaa kuin toisen tai että hän olisi jotenkin parempi ihminen kuin se toinen.Nykyisellä seksistisellä medialla on ulkonäköongelmiin todella suuri vaikutus ja se antaa kaikenlisäksi vääristyneen kuvan,koska ulkonäköä muokataan nykyään täysin luonnottomilla keinoilla.Kokoajan pitäisi näyttää ainavaan paremmalta ja paremmalta.Täydellisyyden tavoittelu johtaa pitkällä juoksulla ainoastaan ongelmiin,varsinkin psyykkisiin,koska kenestäkään ei koskaan tule täydellistä,vaan aina joku vetää paremmaksi.Kaikkein helpointa on tyytyä siihen mitä on ja elää oma elämää,välittämättä kaikenlaisesta pinnallisesta paskasta mitä suolletaan jatkuvasti yhä enemmän ja enemmän.

      • Sähiseväpikkutissi
        tavis40 kirjoitti:

        ...Nimimerkkiä Voi,voi ja tavis40 ihan kympillä,näin se on! :)

    • Trust me.

      Sinusta on vielä hioutumassa vahva tyyppi; huomaan kirjoituksesi sävystä ja siitä, ettei sinua kiusattu koulussa. Monet arat ja epävarmat valitettavasti kärsii vielä siitäkin. Akne on paskamainen vaiva, itse kai olisin yrittänyt ottaa selvää kaikki maailman laserhoidot jne. Tai sit en. Ei mua koskaan kenenkään TOISEN ulkonäköasiat vaivannut mutta ne omat! Olen ollut niissä asioissa jopa armoton itselleni (uinti, punttisali, juoksu) ja kärsin joskus bulimiasta, koska en halunnut lihoa. Onneksi pääsin eroon siitäkin. Mä tulin uskoon vuosi sitten, joten ei vaivaa enää nekään asiat. Rukoile apua vaikka salaa Jeesukselta, veikkaan että saat apua nopeammin kuin luuletkaan.

    • nostromo76

      Joo omakin naamani näyttää haulikolla ammutulta,akne ja muita arpia. Mutta kumma kyllä useimmat ihmiset ja erityisemmin naiset oavat osoittaneet kiinnostusta, terndi bimbot onkin sitten asia erikseen. JA mitä huonoon itsetuntoon itsetuntoon tulee useimmiten se perustuu siihen mitä me KUVITTELEMME ihmisten ajattelevan meistä. On niin helppo käskeä olemaan välittämättä tai huolehtimatta muiden mielipiteistä, mutta niin se vain on.
      t.N
      ps. äläkä helvetissä anna periksi!

    • tiina11

      Naisena voin kertoa, että emme tuijota miehen ulkonäköön. Vain siihen miten mies naisia kohtelee ja onko muutenkin fiksu ja hyväkäytöksinen. Tietenkin parikymppisenä sitä itsekin ajatteli, että ulkonäkö
      on kaikki kaikessa, mutta ei se ole. Olen tavannut tosi komeita miehiä, jotka voivat olla täysiä tolloja,
      kun avaavat suunsa ja usko pois ei niitä silloin himoitse. Ja sitten taas ihan tavallisen näköisiä, joilla
      ajatus kulkee ja muutenkin ymmärtävät elämästä jotakin, niin johan mielenkiinto herää.
      Liikunta ja itsestään huoltapitäminen ovat tietenkin plussaa. Ikäkin tekee tietenkin tehtävänsä, ettei sitä
      enää tuijota omaan napaansa niin paljon ja mieti aina mitä muut ajattelevat minusta..

      • Kanssaeläjä

        Olet jo selvästi oikealla väylällä kohti tervettä itsetuntoa. Itse olen ns. kaunis nainen, ja olen siitä huolimatta käynyt läpi kaikki riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tuskat ja tuijottanut vain vikojani.
        Positiivisen minäkuvan rakentaminen on pitkä homma, mutta pitää aloittaa vaan jostakin.
        Työskentelen usein yleisön edesssä naisen kanssa, joka on ulkonäöltään suorastaan ruma. Mutta kuka se onkaan se kaikkein suosituin ja rakastetuin? Hän, koska hän hyväksyy itsensä täysin ja se tarttuu!
        Hän on mennyt läpi kaikkien esteitten, ryminällä suorastaan.
        Siitä vaan eteenpäin, ryminällä tai ilman!

    • marianneK

      Niin monilla miehillä on finnejä. Eihän niitä edes huomaa :) Jos se on ainut ongelmasi, niin piut paut ja ole ylpeä itsestäsi :)

      Finnit ovat muuten merkki vahvasta hormonitoiminnasta, joten mikään neiti tuskin ainakaan olet.

      Kuka tahansa voi olla riittämätön naisille, mutta eihän sinun kait tarvi löytää kuin yksi normaali nainen, (hopefully). Jos tahdot paljon kumppaneita ja miellyttää joka ikistä naista, niin sitten olet suurissa vaikeuksissa vaikka olisit maailman komein mies.

    • 50 v.

      Aamullla ja heti peilin eteen:
      Kerrot peilille:
      Olen nuori, kaunis ja älykäs nainen, jolla elämä edessä.
      Aknen takia voit saada hyvää hoitoa esim. ihotauti-lääkäriltä, kuin myös joltain peittäviltä ihon hoitotuotteilta.

    • Olet varmaan aivan ihana nuori, mutta nyt jätä tuollaiset ajatukset sivuun. Neuvoni on, että kun sinulla on puhtaat vaatteet, puhdas tukka ja harjatut hampaat ja kaunis hymy, niin eihän sitä kukaan voi vastustaa. Mitä ihoon tulee, niin aika moni ikäisesi kärsii aknesta ja siihen on loistavia tuloksia antavia aineita saatavilla. Itselläni on motto: jos tukka on hyvin niin kaikki on hyvin se antaa itsevarmuutta ja uskalla hymyillä!!PS. Kevät on käsillä!! Hyvää jatkoa sinulle ja muista HYMYILLÄ .

    • ,.....,,,,,,

      Eli unohda ne muut, eihän sinulla ole vielä kiirettä perheiden perustamisille.
      Toisten ihmisten itsetunto rakentuu ulkonäköön, jonka pitäisi sitten olla tip top. Toiset taas eivät siitä murehdi, koska kuitenkin se oma persoonallisuus on kaikkein tärkein.

      Kuka sinä sitten omasta mielestäsi olet? Millainen persoona? Tosikko vai huumoristi. Mistä olet kiinnostunut ja millaista läppää vedät eri ihmisten kanssa. Olet kuitenkin aikuisuuden kynnyksellä ja miehinen kroppa alkaa muuttua mieheksi vuosien saatossa. Tärkeintä ei ole nyt se naamataulu, vaan löytää ne itseä tyydyttävät asia omasta itsestään. Lopulta kuitenkin parisuhteissa persoonallisuudet ovat tärkeässä osassa. Se että on mukava ja että on mukavaa on tärkeämpää, kuin ulkoiset tekijät.
      Nuoret miehet yleensä surevat, kun missit katsovat nyrpeästi ja käskevät pöydästä hiiteen yhdellä vilkaisulla, tuo sureminen on turhaa, koska kukapa yhtä iltaa pitempään haluaa katsella ihmistä jossa on pelkkä pärstä. Ihmisen siis pitää etsiä itsensälaista kumppania, eikä ilkeää ämmää pärställä jolle kelpaa vain pärstä. Onhan se mukavampi elääkin, kun molemmat eivät vain istu peilin edessä omia pärstiään ihailemassa.

      Eli plussat ja miinukset sinusta itsestäsi paperiin ja sitä persoonaa lähdet kehittämään joka olet, sillä se heilkin löytynee, joskus.

    • Tuskapesäke!

      ...näinhän se on....itseasiassa voisin yleistää tuon eli jos henkilöllä on ongelma joka on ikäänkuin oikea ongelma niin ei pysty olemaan itsetuntoskarppina. Sama jos on allergia joka vie henkiset ja maalliset resurssit siihen asiaan niin on ikäänkuin "välivaihe" elämässä jossa ei anneta resursseja itsetunnolle ja sosiaaliselle elämälle koska niihin ei ole enää varaa asettaa niitä. Joillekin ongelma on akne ja joillekin atopia ja joillekin amputoitu jalka. Periaatteessa jos ongelma on sellainen ettei se voi kadota tai ennuste ei ole hyvä niin ainut tapa päästä "itsetunnon tarpeesta" eli syystä potea itsetunnon tutkiskelua on etsiä elämäntyylilleen eli ongelmaelämälleen oikeat vatsapainot vaikkei ne aina olekaan samat kuin enemmistöllä. Homma etenee kuten allergiasaneerauksessa. Karoitetaan ne asiat mitä et haluaisi tehdä ja mikä olisi huonoimman tilalle parempi. Siis tee vain ne asiat mitkä voisit hyväksyä ja jätä pois ne jotka vie sinut henkiseen ehdistukseen. Loppupäätelmä on ikäänkuin että paskat muista, minä elän. Prosessi on raskas eikä välttämättä tuota tulosta mutta onnistuessaan se voi olla hyvä valinta. Kaikille ei voi käydä hyvin ja joillekin voi. Elämän tasapaino tai elämän siedettävyys on ehkä yksi maailman hyvistä asioista kun nuo asiat todella on kondiksessa...prosessi etenee...lopputulosta ei tiedä. Kyse on vähän kuin unesta jossa teet yhtä sun toista ja uneen sisältyy monenlaista painajaista alitajunnasta. Unen lopussa näät muurin muttet muurin taakse, sinne kumminkin päädyt tietämättä mitä sitten.

    • toivoa on :)

      Moi!

      Tääl on niin monia vastauksia että toivottavasti löydät tämänkin :p Eli tosiaan kun luen sun kirjoituksiasi tulee sellanen tunne että mulla on ollu täysin samanlaista. Olin ihan riekaleina huonon itsetunnon takia juuri n 21-vuotiaaksi saakka ja vaikka en nyt ainakaan vielä mene yksityiskohtiin niin kerron pari selkeää avainta mitkä oli itselle avuksi.

      1. että ajatukset vaikuttaa tunteisiin. Niinkuin täällä varmasti joku onkin jo maininnut jollain tapaa, ns "positiivinen ajattelu" ei oo mikään turha asia. Se tuntuu aika pahalta ja luonnottamalta aluksi väkisin hylätä ne negatiiviset ajatukset mielestä ja sen sijaan ajatella positiivisesti, mutta se muuttuu! Niihin huono itsetunto-ajatuksiin ja itsesääliin jää nii helposti kiinni ja tosi vaikee päästää irti niistä. Mutta sitten ku pikkuhiljaa muuttaa sitä mitä ajattelee(jopa väkisin), tunteet seuraa perässä aivan varmasti:) Sä et oo sun tunteitten armoilla, palauta sun elämän hallinta sun tahdolle. Sun tahto on vahvempi ku ne tunteet.

      2. Se mitä mä eniten kaipasin ja mitä sä eniten kaipaat on kuitenkin pyyteetön rakkaus. Kun saat kokee sitä et joku oikeesti välittää susta juuri sellasena kun oot niin pikkuhiljaa paranet. Ja puhun nimenomaan kestävästä täydellisesta rakkaudesta joka ei pelästy sitä ettet heti eheydykään vaan antaa aikaa. Silleen et saat epäonnistuu yhä uudelleen ja uudelleen ja kuitenki se rakkaus pysyy. Mistäköhän semmonen rakkaus vois löytyy vai onko sellasta olemassa :) Vanhemmatkaan ei välttämättä oo osannu rakastaa meitä niin hyvin ku ois halunnu. Vaikka se rakkaus olis potentiaalisena siellä sydämessä niin joskus ei oo kykyä välittää sitä käytännössä niin että lapsi sais viestin :) Mut nyt sulla on mahdollisuus käydä tää kaikki läpi kunnialla ja eheytyy niin että sun mahdolliset tulevat lapset sais sulta kaiken mitä tarvii voidakseen eheenä elää. Jos on sulle luonnollista ja koet kiinnostusta niin ei ois pahitteeks avata Raamattuu ja vaik rukoilla apua tossakin asiassa. Täydellinen rakkaus, niin Jumalasta ainakin kerrotaan. Ei siinä mitään ainakaan menetä :)

    • Masse setä

      Me veino vienä hinthaaran tulemaks. Tere tere-vietiä niin summa summarum tarjoa ihan venetmäkis störtteliä (kansan ruokaa).
      Ihan summa summarum, eli puoliitisesti ihan Bonuksien kanssa, jos olet halunnut saunaseuraan esimerkiksi sillai saippualla ja pyyhkeellä, niin soita! Jos, et halua soittaa, niin kerro se meille, mikset ole sitä halunnut tehdä ja meidän yhdistys hoitaa asian.
      Yhdistyksemme kannattaa mm. liikojen siltojen rakentamista, koska se on aika kallista ja siellä tunnetaan kuitenkin yhteiskuntavastuuta, joka on hyvin tärkeää tässä taloudellisessa tilaanteessa.

    • Masse setä

      On kysyä itseltään, että oletko normi, vitsi vitsi. No, jos näyttää huonolta, niin kannattaa mennä koulukuraattorin puheille. Ja esimerkiksi hallitus on työskennelly erittäin kovasti juuri tämän asian tiimoilta ja joukkomurhat tulevatkin päättymäänkin ennustajien mukaan jo puolentoista vuoden päästä.

    • 15-v nuori

      Voin vain sen sanoa, että sinun pitää löytää itsellesi jotain tekemistä. Tosi moni nuorikin ajattelee juuri niin kuin sinä.. (puhun itsestänikin myös)

      Lenkkeile, lue kirjoja, kuuntele jotain todella iloista musiikkia, esim. Kolmatta Naista tai jotain muuta helvetin hyvää bändiä. Löydä jotain tekemistä, yritä löytää joka päivästä jotain positiivista joka vaikuttaa itseesi.

      Jokainen ihminen on erilainen..

    • graavilohi

      Juo viinaa.

    • *Annabelle*

      Muistan itseni nuorena pisamanaamaisena ( josta sain kuulla kaikki teerenpaska jutut ja siivilän läpi aurinkoa-jutut jo penskana ) laheliinina ja pissin housuuni kun en kehdannut sanoa että pitää päästä vessaan.MUa kiusattiin mutta annoin aina takaisin ja olin kaikille mahdollisimman kiltti niin että sain aina ystäviä vaikka olinkin vinohampainen pisamanaama.Veljelläni oli kauniit kiharat hiukset ja toisella veljelläni oli mustat pitkät silmäripset joita aina kadehdin.Miksi minulle ei annettu mitään näistä kauniiden tyttöjen ominaisuuksista?Vähänkös olin katkera.Murrosiässä minusta alkoi kumminkin kehittyä kaunotar kun oikomishoidon jälkeen hampaani alkoivat asettua paikoilleen ja hiuksiinkin löysin oman kivan kasvoihini sopivan mallin.Pisamatkin iän myötä haalistuivat eikä niitä näy enää muuten kuin keväällä kun aurinko ensi kerran paistaa ja nostaa ne esiin.Finnejä tulee ja menee ja puhdistamisella ne pysyi kurissa.Kun sinä riität itsellesi niin olet tasapainossa itsesi kanssa ja se on se viehätysvoima jokaisessa ihmisessä.Sellaisen lähellä on helppo hengittää ja toinenkin voi tuntea olevansa hyväksytty.Ota uusi asenne että jos en kelpaa niin voi vaihtaa seuraa.Sun pitää ensin hyväksyä itsesi ennekuin voit olettaa että muut hyväksyisivät.Yritä löytää joku kaunis asia itsessäsi ja puhut siitä etkä niistä finneistä.Lopulta huomaat että oletkin ihan ok.Paljon pahempiakin on olemassa ja paljon on kauniitakin ihmisiä ,mutta sä voit olla sopiva jollekin,täydellinen ei aina ole sopiva.Itse arvostan kauniita silmiä, joissa asuu nauru ja ilo.Hymy ja huumori ovat miehen valttikortti.Toisen huomioiva ja kohtelias kaveri on paras.Mun mies on laiheliini ja mä oon paljon lihaksikkaampi kuin se mut se sitä harmittelee.Mä sanoin että en mä sun lihaksiasi tarvii mulla on ihan omat.Mut sen rakkaus ja hellyys ja huumori on parasta antia.relaa vähän kyllä se elämä sullekin vielä jonkun tytön tuo..MÄ aina vingun kun sillä on niin kauniit ja hoikat sääret.että olispa mullakin.Se sanoi että sullahan on-ne on vaan mun käytössä..hih!Näinmeillä !!

    • Luulisin, että meitä on aika paljon, jotka omataan toi huono omatunto! Itse sanoisin sinulle, että ole itsesi kanssa sinut ja älä pidä ajatuksiasi, ulkonäköäsi tai käytöstäsi muista poikkeavana, koska silloin ajattelet itseäsi vaikka pitäähän joskus niinkin tehdä MUTTA, jos itsemme sijasta attelenkin miten voisin piristää tai auttaa muita oma olo helpottuu ja saa ystäviä sekä kokee olevansa tärkeä jollekkin.
      PUHUMINEN omista tunteista on myös tärkeää. Ja hienoa, että näin avautumalla " tuet meitä" muita jotka koemme samoin kuka vähemmä ja kuka enemmän. Tsemppiä pää pystyyn ja eteen päin.

    • diza.-78

      Hyvä/huono itsetunto ei liity pelkästään ulkonäköön, ja tämä taas ei tarkoita, että pitäisi teennäisesti mennä kehumaan "rumaa kauniiksi". Ehei.

      Itsetuntosi kehittyy parempaan suuntaan, kun miettiessäsi ulkonäköäsi samalla mietit, mitä kaikkea elämältäsi haluat. Asetat itsellesi tavoitteita ja menet niitä kohti. Kun koet näiden tavoitteiden kautta elämää, ymmärrät paremmin itseäsi, ja myös muita. Opit arvostamaan itseäsi sen vuoksi, että sinulla on kyky toteuttaa haluamasi unelmat. Tämä on tärkein asia itsetunnon kannalta. Ulkonäkösi todennäköisesti kohentuu siinä ohessa, ja jos näin ei sattuisikaan käymään, arvostat itseäsi joka tapauksessa enemmän.

      Ihmisen on paljon helpompaa kohdata elämän vastoinkäymisiä, jos alusta asti on asettanut tavoitteeksi aina pyrkiä kohti seuraavaa tavoitetta ja unelmaa. Tällaiset aktiiviset ihmiset kiinnostavat sitäpäitsi muita, joten olen varma, että kohdallasi ulkonäkö ei tule olemaan ratkaiseva tekijä, jos asennetta löytyy. Ja uskon, että löytyy: Vaikutat jo nyt tavoitehakuiselta ja oppimiskykyiseltä viestisi perusteella.

      Joku täällä suosittelikin positiivisen ajattelun gurun sanomisia uuden elämänasenteen pohjaksi. Minäkin suosittelen: Esim. Kariston massiivinen Positiivisten ajatusten kirja (koonnut Arto Manninen) on loistavaa luettavaa henkisen kasvun tiellä.

      Tsemppiä!

    • sinussa muka on?

      Hei ajattele asiaa vaikka toiselta suunnalta
      Eli mitä sinulla puuttuu???
      Esim. onko sinulla 2 silmää? nenä? korvat? kädet? jalat? ym....
      ajattele on monta ihmistä maailmassa jolla noitakaan ei ole!

      Monelta ne puuttuu jo syntyessään ja monelta ne on mennyt esim. onnettomuudessa!

      Antaisitko jalat pois, jos voisit vaihtaa ne akneettomaan ihoon? luulen että et vaihtais!

      Huomaat että annat ulkoisille seikoille liian ison painoarvon!

      Elämässä on paljon tärkeimpiä asioita kun pelkkä ulkokuori!
      Ja se Sinun tulevaisuutesi, mikä on sinun suurin haaveesi?
      Löytää ystävä, perustaa perhe, oma koti, ym. ajattele niitä ja haaveile.... ne ovat tärkeinpiä asioita kun joku ulkokuori, haaveile päivittäin, koska haaveilla on taipumus toteutua.... koska kun aloitat haaveilun niin samalla teet tiedostamatta asioita jotka vievät sinua kohti tuota haavetta...ja yksi kaunis päivä huomaat että tässä olen, ja olen saavuttanut sen mistä haaveilinkin!
      Kun ihminen haaveilee sillä on toiveita, ja kun on toiveita ei voi olla kovin surullinen =)
      Tsemppiä haaveiluun, ja ajatusten lentää oikein korkealle...tulet positiivisesti yllättymään!

    • ulosylöslenkille

      Negatiivisesta minäkuvasta pääsee eroon parhaiten muuttamalla ne negatiiviset piirteet, jotka pilaavat elämän laadun. On totta, että pitäisi ajatella positiivisesti ja arvostaa sitä, mitä itselle on annettu. On myös totta sekin, että kun jostakin asiasta ei pääse yli eikä ympäri niin siihen jämähtää sanoi kuka mitäkin.

      Esimerkkinä negatiivisen haittaavan piirteen korjaamisesta on rillit. Ne pilasivat totaalisesti teini-ikäni, kun häveliäästi yritin niitä piilotella mutta pakkohan niitä oli käyttää. Tiedätkös, minun persoonani muuttui hiljaisesta ja ujosta tytöstä rohkeaksi ja ulospäinsuuntautuneeksi heti sillä sekunnilla kun sain piilarit käyttööni ja siitä päivästä lähtien on ollut itsensä muokkaamista tämänpäivän naiseksi, joka on puhjennut kukkaan. Lopullisesti pääsin piilareistakin eroon laser-leikkauksella.

      Kokeile, mikäli voisit löytää akneen tehoavan hoidon, sillä uskoisin että se olisi sinulle hyväksi aivan kuten minulle oli piilarit. Veljelläni oli erittäin kamala, siis aivan hysteerisen paha akne saakelin monta vuotta. Erilaisia voiteita hän kokeili, kunnes sai avun jostakin hoidosta. Nykyään veljeni on kihloissa ja tuntuu nauttivan elämästään ja omasta minäkuvastaan, ennen hän oli kamala mörö jota oli syytä kiertää ja kaukaa..:D

    • Kyllästynyt ihmisten

      Jokainen katsoo ulkonäköön vaikkei sitä myöntäisikään edes sisimmässään, mutta hyvä puoli asiassa on se että vaikka media tuputtaakin meille kauneusihanteita niin kauneus/komeus on silti katsojan silmissä. Toiset tykkää lihavasta, toiset laihasta, jotkut karvaisista tai karvattomista jne. Mutta ehdottaisin että laitetaan pystyyn kampanja jossa kaikki joilla riittää pokka niin vastustavat toisten morkkaamista ja sanovat tutuilleen että se on vastuutonta. Sillä mistähän se ihmisten huono itsetunto johtuu?! Ja sitten myös sellainen yritys pystyyn että sanotaan jokaiselle tutulle nähdessämme pieni kohteliasuus vaikka se saattaisikin tuntua alkuun hankalalta.

    • ketkeri

      Moi.
      Mun mielestä huono itsetunto juontaa jo lapsuudesta. Aloin itse miettimään asioita, kävin salilla,
      nyrkkeilin ja sain aikaan hyvää palautetta. Silti itsetuntoni oli nollissa. Mietin asioita, ja jouduin menemään lapsuuteeni, jonka muistin hyväksi.(aika kultaa muistot).Sit yhtä-äkkiä huomasinkin, että perheestäni
      puuttui se todellinen rakkaus/huolenpito ja turvallisuuden tuntu, jota jokainen lapsi ja teini tarvitsee.
      Uskalsin mielessäni ajatella sitä, että sain vapaasti liikkua milloin minnekin,ja huomasin, että ei äiti eikä
      isä olleet koskaan huolissaan, missä olin, ja milloin olivat, se tiesi "selkäsaunaa". Niinkuin itse sanoit, kysyit äidiltäsi peilin edessä ulkonäöstäsi, oliko vastaus puolueeton,vai sinun mieliksi sanottu, vai etkö saanut vastausta ollenkaan? Olet vielä nuori, mutta, muistele miltä todellinen kodin lämpö tuntuu, ja onko se vilpitöntä rakkautta sinua kohtaan.Elämäni ei enää ole "he....."itsetunto kohillaan. Muistele lapsuutta ja jatka salilla. Uskon vakaasti,että löydät vielä elämäsi rakkauden. Tsemppiä T:ketkeri

    • poiuytrewq

      Yllättävän paljon vastauksia onkin tullut - kiitoksia kaikille asiallisille postaajille.

      Huono itsetunto ei ole minulla pelkästään ulkonäköön rajoittuva asia, vaan en pidä itseäni esimerkiksi työhaussa sen erikoisempana kuin muutkaan, miksi hakemukseni ovat suoraan sanottu paskoja ja pelkällä yliopistoni top 5% keskiarvolla ei haastatteluihin / töihin pääse. Ongelmani ovat varmasti vahvasti "korreloituneita" eli tämä huono itsetunto, ujous ja muut. Näiden takia sosiaaliset kykyni ovat pyöreä nolla, mikä on suuri ongelma niin ihmissuhteissa kuin työnhaussa. Olen myös huomannut, että käyttäytymiseni muistuttaa monissa asioissa valitettavan paljon isäni vastaavaa: esimerkiksi pinnani palaa uskomattoman nopeasti jostain naurettavasta "vastoinkäymisestä". Esimerkiksi muutama viikko sitten metro meni minulta joka päivä juuri naamani edestä ja löin siksi nyrkillä seinään. Olen myös havainnut itsessäni empatia-/tunnekyvyttömyyttä tietyissä (sosiaalisissa) asioissa. Tämän ketjun tuli käsitellä vain huonoa itsetuntoa, mutta edellisen nostan esille vain siksi, että en uskoisi antavani yhdellekään naiselle mitään niin ulkonäöllisesti kuin muutenkaan (viitateen, että käyttäytymiseni on niin erikoista).

      Ulkonäön suhteen en ole tietysti positiivista palautetta koskaan oikeastaan voinut saadakaan naisilta, sillä ainut paikka, jossa koulun lisäksi liikun (ja minimoin koulussa vietetyn ajan), on kuntosali joskus viikonlopun myöhäisiltaisin. Vaikeaa se on tietysti myös nähdä, VAIKKA joku olisinkin kiinnostunut, kun ei kehtaa edes katsoa ihmisiä silmiin.

      Kai tässä jotain terapiaa tai muuta on harkittava. En ainakaan näin voi jatkaa, enkä usko pystyväni itse viemään läpi vaadittavia muutoksia. Ennen sitä on parempi vain pysytellä yksin, sillä en halua alkaa pilaamaan muiden ihmisten elämiä. Ei tässä voi enää miettiä kuin että missä vaiheessa kaikki meni pieleen...

      • poiuytrewq

        niihin kommentteihin, etteivät "kasvot" ole olennaisin vaan silmät, hymy, huumori jne.

        Tätä osittain tarkoitan: kaikenmaailman foorumeilla saa lukea "kuinka lämpimät silmät ja hymy ovat valttikortteja". Noh, omat silmäni ja perusilmeeni ovat suoraan kuin joltain sarjamurhaajalta napatut: normaali-ilmeestäni joku voisi luulla minun vain haluavan repiä pään irti. Vastaavasti hymyni on niin karsea, että tässä vuosien saatossa olen oppinut olemaan hymyilemättä. En oikeastaan koskaan hymyile, enkä todellakaan kehtaa aloittaa hymyilyä tänäänkään.

      • no sin

        taatusti on joku nuori ihana nainen sinua varten, joka ei pelkää ja joka näkee "kenties rujon ulkomuotosi" ohi ja rakastaa sinua....lukemani perusteella, olet erittäin rakastettava ja syvällisesti ajatteleva nuori mies.....en usko hymysi karseuteen, vaan kauneuteen! Ja silmissäsi näkyy taatusti enemmän myötätuntoa ja hyväksyntää, kuin monella muulla ikäiselläsi. Ole Rohkea! Hyväksy rakkaus osaksesi.

    • vm-82

      Mulla on ollut varmaan koko ikäni sama tilanne, olen 27v nainen. Aina on sanottu kuinka tyhmä olen ja ettei musta koskaan tulisi mitään. Sisko sanoi mulle päin naamaa " sä olet niin ruma ja läski että et sä mitään miestä saa" olin tuolloin 18v. Se on jäänyt päähäni ikuisesti. Nykyään en välitä mistään enkä kenestäkään, ainoat jotka ovat mulle kaikki kaikessa ovat koirani, ne kun eivät arvostele, hauku, valehtele jne.
      On mut hakattukin jne. Se teki terää, en siis luota enää keneenkään, oli se sitten nainen tai mies.
      Mulla ei ole kavereita, mutta kumma juttu, ainakin tällä hetkellä mulla on kundikamu, vain silloin tunnen olevani edes elämän arvoinen. Olen harkinnut itsaria kun ei kukaan kuitenkaan kaipaa. Naimisiin tai lapsia en halua rumuuteni takia, kun kerran olen liian ruma kenenkään kaveriksi ei mulle lapsiakaan voi tulla.
      Ei auta kuin kärsiä vaan.

      • pläääh

        ei juurikan mitään voi. Minua on kiusattu kotona murrosikäisenä ulkonäköni vuoksi. Kodin ulkopuolella ei koskaan, päinvastoin joskus jopa kehuttu, mutta... se kodin arvostetu on koskettanut niin trumatisoivasti, että en ole päässyt siitä yli- Jatkuvasti kiinnitän huomiota siihen, miten nauran tai hymyilen, etten vääristäisi kasvojani siihen asentoon, mistä on huomautettu. Pahinta on, että ulkonäköni on huonoimmillaam juuri hymyillessä ja nauraessa, mistä on seurannut, että sitä pitää varoa ja välttää.
        Tämä jatkuu hamaan hautaan asti !!

      • hymypois
        pläääh kirjoitti:

        Itsekin olen rumimmillani juuri nauraessa tai hymyillessä leveästi. Siksi yritänkin välttää sitä ja valokuvissa varsinkin on oltava naama peruslukemilla, vaikka kuinka maaniteltaisi hymyilemään.
        Minusta ei juuri ole iloisia kuvia olemassa, mutta muutama vuosi sitten joku onnistui näppäämään minusta huomaamattani kuvan, jossa nauran iloisena. Kuva päätyi muiden mukana tietokoneemme kansioon ja veljeni oli vitsikkäänä ottanut ja muokannut kuvaan kuvatekstin "ääliö" ja nuolen osoittamaan minuun.

        Sen jälkeen ei ole paljon hymyilyttänyt kameran edessä.

    • Santeri777

      Kaikki on kiinni asenteesta.

      Itse saat vapaasti valita asenteesi ja elää sen mukaan, näin se vaan on.
      Mikäli haluat itkeä ja ruikuttaa läpi elämäsi, valinta on vapaa.
      Mikäli haluat olla elämäsi "voittaja", sekin on oma valinta.

      Asenne näkyy kaikille ulospäin ja ihmiset reagoivat valitsemaasi asenteeseen koska ruumiinkielesi viestittää sen muille ja he käyttäytyvät sinua kohtaan valitsemallasi tavalla, asenne näkyy.

      Positiivinen ote elämään ja graniitin kova luottamus itseensä, vaikka välillä pataan kolisee, näkyy ulospäin ja ihmiset arvostavat/kunnioittavat...näin se vaan menee.

      • xym

        Aloittaja mainitsi sanan metro. Suomen ainoa vertaistukiryhmä narsistien lapsille toimii juuri pääkaupunkiseudulla. Ota selvää Narsistien Uhrien Tuki-sivustolta. Siellä on myös hyvää keskustelupalstan vertaisryhmätukea. Saattaa kohdallasi olla tuo ryhmä melkeinpä "life-saving procedure".
        Älä vaivu toivottomuuteen, olet vasta aikuisuuden alkutaipaleella. Olet lapsuudessasi joutunut (siskoinesi) perheen sairauden syntipukiksi. Sinun ei tarvitse hyväksyä isäsi sinuun leimaamaa identiteettiä (huonoutta), voit päättää kehittyä toisin. Tee se ihan kiusallasikin, pääset joskus näyttämään isälle mitä rumasta ankanpoikasesta tuli (ehkä joutsen, ehkä kotka?).

      • 50 v:na

        Nyt jo tahdon sanoa minäkin jotain,
        miksi te vastaajat kokoajan haukutte aloittajaa?
        Esim tämä : Mikäli haluat itkeä ja ruikuttaa läpi elämäsi.
        Aloittajan loppukyssä : Olisi mukava kuulla kuinka tällaisesta negatiivisesta omakuvasta voi päästä eroon, sillä se pilaa tällä hetkellä elämäni...
        Miten negatiivisesta omakuvasta voi päästä eroon jos te täällä haukutte hänen henkisiä kärsimyksiään.
        Kun toinen on kovin nuori niin kai hänellä on elämässä aikaa vähän ruikuttaakin
        Kaikki me tiedetään, että mikään ei ole ikuista, ei myöskään finnit.
        Kun ihminen saa hieman lisää ikää niin ystävätär-ehdokkaatkin hieman vanhenevat niin sitten alkaa tulla järki ja mielipiteet peliin mukaan niin siitä sitten se itsetunto paranee pikkuhiljaa niinkuin meillä kaikilla.
        Paitsi minulla kun alkoi uusi buberteetti-ikä 50 v.na. Ihania finnejä tulee aina kymmenen lisää joka päivä. Tulee vähän niinkuin tyttömäinen olo, tällä iällä.

    • yksentinenhäpeevä

      Siinähän se elämä sitten menee, kun itteään inhoo ja käyttäa aikansa itsekeskeisesti itseensä. Ala nyt olemaan muista ihmisistä kiinnostunut ja joku antoi hyvän vinkin sulle, että peilin edessä alat sanoa miten komea ja ihmeellinen olet. Jos hän sanoi, ettei siitä ole hyötyä niin mä voin sanoa että on varmasti. Mulle se auttoi koska inhosin ja häpesin myös itseäni. Ensin meni viikkoja etten kyennyt katsomaan itseäni sieltä peilistä, mutta vähitellen mua alkoi naurattaa ja oikein rinta pystyssä käveliksin ja hulluttelin että olen mä niin kaunis ja ihana. Se on taistelun paikka ja kun käyt siellä salillakin rehkimässä niin ota tämäkin oikein asiaksesi ja ota totuus vastaan, että olet täydellisen ihana ja komea nuori mies.

    • mainokset, media...

      Ihminen on yksi maapallon rumimmista ja rakenteeltaan epä kelvollisimmista eläimistä. On harhakuvitella ihmisen näyttävän kauniilta ja vieläpä meikki ja photoshopin aikakautena.

    • Miku_jkl

      Sitä mitä ei voi muuttaa, se pitää kestää!!

    • tiinuli47

      Vanhana ja viisaana (mittarissa jo 47 v!) voin lohduttaa sinua: ulkonäöllä ja parisuhteella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ulkonäkö ja onni eivät kulje käsi kädessä. Maailma on täynnä eri näköisiä ihmisiä ja erinäköisiä pariskuntia eivätkä ne kauneimmat aina ole rakastetuimpia. Saati onnellisimpia.

      Hyvännäköiset ihmiset keräävät usein ympärilleen pintaliitäjiä tai huonon itsetunnon omaavia pätijöitä, joille hyvännäköinen kumppani on kuin merkkivaate. Vain keino nostaa omaa statusta. Tavisten parisuhteet sen sijaan kestävät sillä ne perustuvat oikeille asioille.

      Nuorilla on nykyisin hirveät paineet olla hyvännäköisiä ja yltiösosiaalisia yli-ihmisiä. Haluaisin vain kertoa teille kaikille, että ihan tavallinenkin voi olla ja se riittää. Tavallinen elämä on onnea, silti se on jokaiselle meistä ainutlaatuista! Aina se paras tyyppi ei ole se suosituin ja kaikkien keskipiste. Se paras tyyppi voikinlöytyä sieltä uloimmalta kehältä.

      Nauti elämästä, katsele maailmaa avoimin, mutta nöyrin mielin. Ole aidon kiinnostunut toisista, niin ihan varmasti sinustakin kiinnostutaan!

    • Kyllä se siitä! :)

      1. On erittäin hieno asia että uskalsit ottaa asian esille ja vielä Suomi24 portaalissa. Se on TIE EDISTYMISEEN! Hienoa!
      2. Tänne on tullut loistavia vastauksia, ja vieläpä kannustavia, se auttaa varmasti sua tässä asiassa.
      3. Itse olen 22-vuotias salillakäyvä, jolla on myös noussut paino salituksen kanssa juuri saman verran kuin Sinulla. Se todellakin auttaa itsetunnon kanssa! Olin aivan eri ihminen, raukka sellainen, vielä pari vuotta taaksepäin, mutta intin johtajakoulutuksen ja salituksen jälkeen olen kuin uusi persoona. Toivon Sinulle samanlaista, voisko sanoa, "valaistumista" !
      4. Akne se oli itselläkin ja vaivaa edelleen, nyt teikäläisen täytyy muuttaa ruokavaliota(jättää suklaat pois ym. mitkä tuo finnejä) ja keksiä tapa saada naama parempaan kuntoon, se on tie kohti parempaan itsetuntoon! Toimi itsellänikin.
      5. Suosittelen Chattailemista, milloin ihmiset tutustuu oikeastaan lähinnä teikäläisen henkiseen puoleen, luonteeseen. Ja kun huomaat sen, että sinusta tykätään Chatti-maailmassa, tajuat myös, ettei ulkonäkö merkitse ihan kaikkea!
      6. Vaihda vaatetusta! Rupea käyttämään vaikka kauluspaitoja & farkkuja, jos et vielä sitä tee. Pukeudu siististi. Kasva parta jos se nyt kasvaa hyvin, niin siistiksi ja tasaiseksi. Peittää osan naamasta.
      7. Älä liikaa ajattele tuota, että voisiko joku "himoita" tai "ihastua" sinuun? TOTTA HELVETISSÄ VOI! Älä MIETI, vaan OTA SELVÄÄ! Tutustu tyttöihin, rupea kaveeraamaan! Hanki kavereita netistä. Mun parhaimmat ystävät on netistä peräisin, lähinnä chateista! Etsi, tutustu, kaveeraa ja huomaa kuinka he tykkäävät sinusta.

      PS: Ehkä vertasin liikaa itseäni Sinuun, ja annoin liian samanlaisia ohjeita. Kaikki tapahtuu kuitenkin yksilötasolla, mutta näitä mä itse henkilökohtaisesti suosittelen! Ja toivon Sinulle kaikkea hyvää! Pelkästään salittaminen tekee susta naisten mielestä VARMASTI hehkeen, tiedän kokemuksesta! ;D

    • nyt mutsina

      voin vain rohkaista että ajan kanssa itsetuntosi tulee paranemaan, itselläni oli paha akne murrosiästä lähtien ja vielä yli 30v ajoittain iholla näppyjä mutta muistona murrosiästä aknearvet, jotka vuosien saatossa vähän tasaantuneet. Iho-ongelma on heikentänyt varmasti itsetuntoasi entisestään.Ala harrastamaan, opiskelemaan uusia asioita ja rohkeasti matkustelemaan ulkomailla, jos vain suinkin mahdollista. Kun vaihtaa asuinympäristöä, saa uusia tuttavuuksia ja katsoo maailmanmenoa erikantilta. elä huolestu ettei sinusta kukaan kiinnostu, voit aivan yhtäkkiä löytää tytön joka kiinostuu sinusta ja aidosti tulee välittämään. vaikka niin ulkonäköä ensisilmäyksellä katsotaankin, kokonaisuus ja käytös ratkaisee. korosta parhaita puoliasi, kyllä niitä sinullakin on. olin parikymppisenä itsekin ujo mutta positiivisella asenteella olen rohkaistunut.haluisin että kerrot vielä miten äitisi suhtautui kun sanoit lapsena että olet tyhmän näköinen? STEMPPIÄ!

    • tottajokasana
    • dippadai85

      ..täytyy sanoa omasta puolesta että olen kamppaillut koko ikäni iho-ongelmien kanssa. Ihottumat tekivät elämästäni helvettiä nuorempana, enkä todellakaan uskonut kenenkään kiinnittävän minuun minkäänlaista huomiota. Paremminkin kyseltiin että mikä sinua vaivaa kun olet tuon näköinen. Kun ensimmäistä kertaa kuulin jonkun kehuvan minua, en uskonut sen olevan totta, kuvittelin että kehuja sanoi sen vain piruillakseen minulle. Jossain vaiheessa mietin että ei tästä huonosta olotilasta voi kuin mennä parempaan suuntaan ja pyrin olemaan välittämättä ulkonäöstäni. Vuosien kuluessa itsetuntoni pikkuhiljaa kasvoi ja muutuin luonteeltani aivan toisenlaiseksi ihmiseksi. Nykyisin ihmiset eivät tunnu uskovan, kun kerron heille olleeni joskus todella ujo ja hiljainen. Paremminkin valittavat kun en osaa olla välillä hiljaa:)
      Seurustelemaan aloin vasta päälle parikymppisenä, eikä yksikään poikaystävistäni ole koskaan valittanut ulkonäöstäni, enemminkin halunneet auttaa ja parantaa oloani. Ne jotka arvostelevat sinua ulkonäön vuoksi, eivät ole arvoisiasi. Jostain sinullekin nainen löytyy. Jatka vaan kuntosalilla käymistä, urheilulliset miehet on aina naisten mieleen.

    • löytyi

      vastaus ongelmaasi on lähempänä kuin uskotkaan.
      annan 1 vihjeen. Myönteinen ajattelu
      Loput saat selvittää itse.

    • Minnax

      Kokeile regressioohjausta! Se on tehokas ja turvallinen tapa mm. päivittää omaa minäkuvaa.

    • nainen169/70

      Kyllä toki voit vahvistaa mainitsemaasi huonoa tunnetta itsessäsi. Anna parturin laittaa nuorekas leikkaus hiuksiisi sekä kysy neuvoja myyjältä kun ostat vaatteita. Oikea väri joka sopii sinulle piristää. Mutta se kaikkein tärkein on sisälläsi jonka näkee vain harvat. Sisäinen kauneus, johon kuuluu lämmin, hyvä, ystävällinen, asioiden takana pysyminen, rehellisyys... ja paljon muuta. Kyllä onnistut. Minulle on käynyt niin, että juopon kanssa seurustelu on juuri päättynyt ja olen tullut haukutuksi niin jokaisesta ruumiin osastani, että tässä sitä märehdin. Minull on aina ollut vatsaa, joulun jälkeen vähän suurempi. Mutta taas talven mittaan se on pieni kun olen hiihtänyt. Mutta aamulla ei tartte kun nähdä ruokaa niin se jo pullottaa. Ja tuo juoppo miesystäväni on nimitellyt mua paskamahaksi ja että kuka tuollaista huolii. Olen suuri rintainen ja nyt kun tälläydyn tanssimaan niin toki se siellä tulee mieleen, että onko tosiaan näin, että paskamahani näkyy. Kun katselen ympärilleni niin näen paljon nuorempia ja paljon pulskempia. Ovatkohan hekin joutuneet nimittelyn kohteeksi jonkun ruumiin osan vuoksi. Tämä pohtiessani tulee hyvä mieli, jos minä voin sinulle antaa hyvää mieltä ja lohtua ongelmaasi.

    • Jarlaxle81

      Mulla alko 8-luokalla naama kukkia (ja paljon) mut ei se mua tehny huonommaksi ku muut!
      Osana hyvään itsetuntoon varmaan johtuu treenaaminen ja meriitit omista lajeista (yksilölajeja).
      Nyt likemmäs 3-kymppisenä vielä silloin tällöin saattaa kraateri tulla, mut eipä se haittaa... Emäntäkään oo niist mittää koskaan sanonu.
      Naisia on ollut enemmän ku keskiverto katujen tallaajalla, sillä asenne ja hyvä meininki vetää aina paremmin puoleensa ku itseään täynnä oleva kyrpä. Otappa ny vaikka vertailuun Hjallis ja Kaki?
      Kummatkaan eivät ole mitään ns. unelmamiehiä mut näyttääpi niillä naisasiat olevan hallussa...

      Se et itse pidät itseäs "rumana" on ongelma!
      Oot käynyt salilla ja saanu miehen mittoja?
      Meneppäs seuraavaksi peilin ääreen ja tsiigaas mistä tykkäät? Esim. omasta habasta, 6-packi jne?
      Ei naiset sitä naamaa niin paljon öögaa vaikka omaansa aina ovatkin laittamassa =)

    • lpkijio

      Lopeta tommonen ajattelu heti paikalla:D
      Kaikki on asenteesta kiinni:) tottakai jos sä ajattelet noin kai sä ny itekin tajuut, että se näkyy myös ulospäin. Kanna omaa ulkonäköäsi ylpeydellä:)

    • tee se

      Käy sivulla uskallainnostua.fi ja pysy siellä lue,seuraa,osallistu!!
      Takaan,että löydät haluamasi !!!!!!!!!!

    • en finni igen

      Olen nainen tai silloin ku mulla oli hammasraudat ja karsee akne olin tyttö, lisäksi olin niin laiha että minua luultiin kerran jopa pojaksi, ei siis mitään muotoja. Nyt yli 30 vuotta myöhemmin ja yli 30 kg lihavampana minua surettaa se että pidin itseäni rumana, epähaluttavana jne. En koskaan nuorena uskonut että joku johon olin ihastunut pitäisi minusta vaan aina seurustelusuhteissa oli niin että olin poikien kanssa joka pitivät minusta vaikka aina en itse ollut kovin ihastunut niihin poikiin. Vasta kun avioeroni jälkeen opin pitämään itsestäni( joka oli kovan työn takana) löysin miehen jota rakastin ja joka rakasti minua. Ulkonäöllä ei ole loppujenlopuksi mitään merkitystä, tai sille ei saa antaa merkitystä. On varmaan monta tyttöä jotka kärsii samoin kuin sinä aknesta tai jostain muusta ulkonäköön liittyvästä, voisitko sinä rakastua/ ihastua "rumaan" tyttöön. Et varmaan koska et rakasta "rumaa" itseäsi. Kauniit ihmiset voivat sitäpaitsi olla kylmiä, itserakkaita ja typeriä. Kuten myös rumat. Mutta suhteessa ei ulkonäkö ole tärkeintä vaan millainen on sisimiltään, käytökseltään jne. Tästälähin puhu itsestäsi vain positiivisesti, ajattelet itsesi sellaiseksi joka haluat olla , mietit joka ilta jotain itsessäsi josta pidät (Minulla on kauniit hiukset, komea kroppa, lumoavat silmät, pehmeä iho jne.) Toivon sydämestäni ettei sinun tarvitse hukata nuoruuttasi huonon itsetunnon kanssa painiskeluun. Varmasti löytyy monta sinua rumempaa joilla on tyttöystävä joka himoitsee ja ihailee "rumaa" poikaystäväänsä. Mutta on myös monta upean näköistä urosta jonka tyttöystävä inhoaa tätä yli kaiken. Tsemppiä

    • kloppi84

      ota asenteeksi ettei ulkonäkö ole se tärkein vaikka niin nyky yhteis kunnassa se siltä tuntuukin! itte olen 160cm/ 45kg 25v. jätkä jolta justiin 2 vuotta sitten vietiin kaikki ylä hampaat ja yli puolet ala hampaista joten joudun köyttää tekareita! ja katos vaan mä elän ja hngitän varsin kivaa elämä! naisia ei mullakan pitkä aikaisia oo ollu mutta naisia mulla on paremmin ystävinä kun miehiä ;) ja sinkkuna sä saat tehä ihan mitä sä tykkäät :D

    • maan inka

      ehdotus: Aja tuska päähän. Jos niin pääsisi käymään, voit ryhtyä lukemaan Liisa Keltikangas-Järvisen teosta Hyvä itsetunto, (WSOY 1994).

      • epätäydellinen

        ihminen on peili toiselle ihmiselle.jos lapsesta asti kuulet kuinka nolla,ruma,lihava ym. olet,se ei voi olla vaikuttamatta itsetunnon kehittymiseen. tärkeää olisi muistaa se POSITIIVINEN ajattelu ja -suhtautuminen läheisiimme ja yrittää viestiä, että he ovat riittävän hyviä ja rakastettavia sellaisenaan.

    • poiuytrewq

      Olen käynyt juttelemassa tästä ongelmasta psykiatrin kanssa, mutta toistaiseksi se ei ole hyödyttänyt ollenkaan. Edelleen alkaa hävettämään, kun katsoo itseään peilistä.

      • ulkoinenolemus

        Hei :).

        Kuulostipa aloitusteksti harvinaisen tutulta. Itse olen myös pitänyt ulkonäköäni aina aivan sietämättömänä, vaikka en koskaan siitä ole mitään järin negatiivista palautetta saanutkaan. Jostain syystä olen aina inhonnut etenkin kasvojani, joista silmät ja katse yleensäkin on melkein suurin ongelma. Välillä tuntuu niin tajuttoman rumalta, ettei muita viitsi katsoa silmiin, vaan tuntuu parhaalta katsella jonnekin muualle, jotta muiden ei tarvitsisi katsella rumia kasvojani.

        Myöskään järin positiivista palautetta en hirveästi ole saanut. Ongelmana lähinnä se, että koulun lisäksi en kotoa liiku minnekään, ennen kuin illasta/yöstä voin lähteä rauhassa lenkille. Viime aikoina asian kanssa on kuitenkin ollut jonkinlaista edistystä - olen nimittäin parina iltana onnistunut raahaamaan itseni katsomaan keikkoja. Ja kummallakin kerralla menin paikalle yksin, mutta lopulta vietin aikani molemmilla kerroilla joidenkin tuntemattomien ihmisten seurassa, jotka alkoivat juttelemaan. Vähäksi aikaa se tuo tunteen, ettei olekaan maailman rumin ihminen, jos joku ihminen lähestyy vapaaehtoisesti.

        Olisi helppo sanoa, että pitää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, tajuta että kaikissa on vikoja, koittaa nähdä hyviä puolia itsestään blaablaa, mutta ne taitavat olla itsestäänselvyyksiä, eikä niiden ajattelu aiheuta mitään taikatemppua, jonka jälkeen alkaisikin pitää itsestään.

        Itselläni hetkellisen tyytyväisyyden tunteen (lähes ainakin) tuovat tilanteet, joissa saan huomata, etten muille ihmisille ole niin karmea kuin itselleni. Suosittelen siis yrittämään raahata itsensä vapaa-ajalla joihinkin sosiaalisiin hommiin, vaikka se vaikealta tuntuisikin. Esimerkiksi juuri keikoilla voi istua yksin halutessaan, mutta usein joku tulee juttelemaankin ja se voi toimia hieman itsetunnon kohottajana. Varmaan myös jostain harrastuksista yms. voisi olla hyötyä.
        Joskus myös olen miettinyt, että onko edes mahdollista olla niin ruma, kuin mitä itsestäni ajattelen tai olenko koskaan nähnyt ihmistä, jonka ulkonäkö olisi ollut niin vastenmielinen. Sekin välillä lievittää tätä rumuuden tunnetta, kun tulee hetki, jolloin tajuaa, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä vika on vain omassa mielessä, eivätkä muut näe yhtä karmeaa ilmestystä. Mutta sitten taas huonolla hetkellä tuokaan ei toimi, vaan silloin tuntee olevansa se maailman rumin ihminen.

        Siitä minulla sitten ei ole hajuakaan, miten pysyvän muutoksen ajattelussaan saa. Suurimman osan ajasta kun näen minäkin itseni aivan hirviönä - mutta nykyään on sentään pieniä hetkiä, jolloin saatan nähdä vilauksen jostain muusta.

      • 345756856858
        ulkoinenolemus kirjoitti:

        Kiitos viestistäsi. Oma ongelmani ei ole niinkään se, että pelkäisin ihmisten kadulla osoittavan "JUMALAUTA ETTÄ ON RUMA ÄIJÄ HAHA" vaan eniten asia vaivaa nimenomaan vastakkaisen sukupuolen (naiset) suhteen. Totta kai itsetunnon ollessa alhaalla yleisesti kynnys aloittaa uusia ystävyyssuhteita ihan miestenkin kanssa on korkeammalla. Mutta suurin ongelmani on silti se, että olen varma etten kelpaa yhdellekään naiselle, en luoteeni, ulkonäköni enkä minkään muunkaan ominaisuuteni osalta.

      • xym
        345756856858 kirjoitti:

        Ihan ystävällisenä viestinä edelliselle, että naisille on kelvannut ja tulee jatkossakin kelpaamaan rumat miehet, luonteeltaan mitä moninaisimmat miehet, ominaisuuksiltaan vaihtelevat miehet. Eli ongelmasi on jos itse tuomitset itsesi epäkelvoksi tai jollakin lailla ulkopuoliseksi. Kuule kyllä me ihmisiä kaikki ollaan, kauniimmat ja rumemmat. Ruma joutuu ehkä tekemään enemmän töitä asian eteen, mutta amerikkalaisilla on itseäni viehättävä pikku lausahdus "there is someone for everyone". Usko tätiä, näin se menee, jos et tee munkkilupausta sitä ennen.

      • rosco78
        xym kirjoitti:

        Olen kohta 32 vuotias mies
        minulla on aina ollu todella huono itsetunto johtuu osaks siitä että olin AINA se jota kiusattiin koulussa ( ala-aste, ylä-aste, ammattikoulu, intti, toinen ammattikoulu ja vielä jopa kolmaskin ammattikoulu ) minkä lisäks vanhemmat kiusas mua henkisesti kotona ( mun kaverit jotka tuli käymään mun luona lapsena niin joutuivat töihin aina koska vanhemmat käskivät ), minkä takia mulla ei oikeastaan ollu mitään läheisiä kavereita koskaan.
        ikinä en ole ihastunut tyttöihin tai myöhemmin naisiin ( en myöskään ole homo ) koska päätin jo silloin että naiset ansaitsevat paremman tyypin mitä minussa olisi ollut antaa.
        nykyisin olen joskus jopa käynyt kavereiden tyttöystävien kanssa ulkona mutta minulla on periaatteena että kaverin naisiin ei kosketa ei edes silloin kun ne sattuis eroamaan ( tuo periaate on pysynyt ja tulee aina pysymäänkin ).
        en myöskään voisi ikinä käyttää naista hyväkseni missään mielessä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6013
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3801
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      238
      2108
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1840
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1279
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1266
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1055
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1000
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      929
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      878
    Aihe