Avovaimoni sairaus rasittaa.

Heräsi vaan kysymys että onko naisesi hakenut apua ammattiauttajalta sillä kyllähän ne ammattiauttajat ovat ne jotka eniten ihmistä pystyy auttamaan.

Itseäni hieman ihmetyttää tuo, että avopuolisosi hakee lohtua muualta, mielestäni se olet juuri sinä kenen siinä pitäisi olla auttamassa ja tukemassa, ei toki nyt saa ottaa mitään auttajan roolia mutta kuuntelijana lähinnä..ja siis tuo että avopuolisosi voi todellakin satuttaa vaan itseään lisää noiden vieraiden miesten kanssa..

Rehellisesti sanottuna en oikein usko suhteisiin jossa molemmat saavat käydä vierasissa, oletko puhunut tästä avokkisi kanssa et olisko se kenties se syy siihen masennukseen jos hän ei ole enää varma mitä SINÄ tunnet häntä kohtaan..sillä ei aidossa rakkaudessa kylläkään sotketa kolmansia osapuolia mukaan suhteeseen, vaan siinä on VAIN kaksi osapuolta. Eli oletko puhunut tästä puolisosi kanssa? Jospa hänen masennuksensa on vaan epäluuloa että mitä sinä teet kyseisten ulkopuolisten naisten kanssa?

meppis kirjoitti:

Heräsi vaan kysymys että onko naisesi hakenut apua ammattiauttajalta sillä kyllähän ne ammattiauttajat ovat ne jotka eniten ihmistä pystyy auttamaan.

Itseäni hieman ihmetyttää tuo, että avopuolisosi hakee lohtua muualta, mielestäni se olet juuri sinä kenen siinä pitäisi olla auttamassa ja tukemassa, ei toki nyt saa ottaa mitään auttajan roolia mutta kuuntelijana lähinnä..ja siis tuo että avopuolisosi voi todellakin satuttaa vaan itseään lisää noiden vieraiden miesten kanssa..

Rehellisesti sanottuna en oikein usko suhteisiin jossa molemmat saavat käydä vierasissa, oletko puhunut tästä avokkisi kanssa et olisko se kenties se syy siihen masennukseen jos hän ei ole enää varma mitä SINÄ tunnet häntä kohtaan..sillä ei aidossa rakkaudessa kylläkään sotketa kolmansia osapuolia mukaan suhteeseen, vaan siinä on VAIN kaksi osapuolta. Eli oletko puhunut tästä puolisosi kanssa? Jospa hänen masennuksensa on vaan epäluuloa että mitä sinä teet kyseisten ulkopuolisten naisten kanssa?

Lue lisää

Enemmän se on niin, että itseä ei kiinnosta vieraat muuta kuin yhteisessä kivassa silloin tällöin, ja koskaan sitä ei pidä sotkea vähänkään huonoon tunnetilanteeseen/itsetuntoon. Vaan haluaisin aikaani jakaa hänen kanssaan. Vieraat ovat lohtu hänellem ja se salaaminen niistä satuttaa. Jutella saa ja jokaisella on omat uskollisuuskriteerit, ei ne ole ongelma olleet. Itse olen se joka pystyy tunteet osoittamaan, näyttämään ja olen tehnytkin niin. Ammattiauttajat ei kiinnosta häntä, ei ne kuulemma mitää tee ja ovat huuhaata. Kaikki psykologinen on huuhaata hänelle. Taitaa olla toivoton tapaus. Tarttee alkaa katsoa muuta elämää..

dfgdg kirjoitti:

Enemmän se on niin, että itseä ei kiinnosta vieraat muuta kuin yhteisessä kivassa silloin tällöin, ja koskaan sitä ei pidä sotkea vähänkään huonoon tunnetilanteeseen/itsetuntoon. Vaan haluaisin aikaani jakaa hänen kanssaan. Vieraat ovat lohtu hänellem ja se salaaminen niistä satuttaa. Jutella saa ja jokaisella on omat uskollisuuskriteerit, ei ne ole ongelma olleet. Itse olen se joka pystyy tunteet osoittamaan, näyttämään ja olen tehnytkin niin. Ammattiauttajat ei kiinnosta häntä, ei ne kuulemma mitää tee ja ovat huuhaata. Kaikki psykologinen on huuhaata hänelle. Taitaa olla toivoton tapaus. Tarttee alkaa katsoa muuta elämää..

Lue lisää

hups, tuo kimppakiva on mun tavalliseen ajatteluuni hieman mutkistava asia. Eli en siis kokemuspohjalta voi mitään sanoa. Silti sanon, että ennen kuin lähdet muualle suuntautumaan käy itse ensin juttelemassa jonkun asiantuntijan kanssa. Ihan vaan miettiäksesi, olisiko kuitenkin jotain tehtävissä ja jos ei, niin purkaaksesi omia ajatuksiasi matkalla eteenpäin.

Sen kun nouset sieltä sohvalta ja jätä se suklaan ahmiminen, haluatko vielä lihottaa itsesi. Näppylöitäkin voi tulla jos olet vielä siinä iässä.
Ja tottakai sinun kuuluu tehdä kotityöt jos kerran toinen opiskelee ahkerasti. Jätätkö hänelle vielä kotityötkin?
Miksi et pysty töissä käymään? Sen kun vaan jätät nyt sen laiskuutesi nurkkaan ja painut töihin.
Lopeta se itsesi surkuttelu.
En tahdo loukata mutta masentuneet on rasittavia, ei niitä jaksa katsoa. Joten yllätä kultasi ja laita koti kuntoon, laita ruokaa ja menkää nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta kävellen.
Entäs jos ajattelisit kultaasi ja muita läheisiäsi ja unohtaisit hetkeksi itsesi...voisi olo olla yht'äkkiä mukava!

Aika hyvä vastaus tuo edellinen "En ymmärrä". Sillä en minäkään. Niskasta ihteä kiinni ja vähän kerrassaan hommiin kiinni ja käsiksi. Mistään muusta olo ja mieli ei tule niin hyväksi kuin omin käsin tekemällä, kun näkee käsiensä ja työnsä jäljen.

Mielialasairaudet ovat sillä lailla vähän kinkkinen juttu, että omasta haluttomuudesta, tahdottomuudesta, tahdon voimattomuudesta, ajattelun 'metsään menosta', negatiivisen asenteen valtaan päästämisestä ... tehdään liian iso numero, elämää suurempi juttu. Sen sijaan, että omalla ajattelulla, tahdolla ... koetettaisiin pitää pää pinnan yläpuolella. Harjoittelemis- ja oppimisjuttu, märehtimällä ja mössöttämällä elämässä ei mikään asia muutu, ei paremmaksi eikä miksikään.

Ylös, ulos, lenkille kirjoitti:

Aika hyvä vastaus tuo edellinen "En ymmärrä". Sillä en minäkään. Niskasta ihteä kiinni ja vähän kerrassaan hommiin kiinni ja käsiksi. Mistään muusta olo ja mieli ei tule niin hyväksi kuin omin käsin tekemällä, kun näkee käsiensä ja työnsä jäljen.

Mielialasairaudet ovat sillä lailla vähän kinkkinen juttu, että omasta haluttomuudesta, tahdottomuudesta, tahdon voimattomuudesta, ajattelun 'metsään menosta', negatiivisen asenteen valtaan päästämisestä ... tehdään liian iso numero, elämää suurempi juttu. Sen sijaan, että omalla ajattelulla, tahdolla ... koetettaisiin pitää pää pinnan yläpuolella. Harjoittelemis- ja oppimisjuttu, märehtimällä ja mössöttämällä elämässä ei mikään asia muutu, ei paremmaksi eikä miksikään.

Lue lisää

Olen itsekin sairastanut joskus vuosia vuosia sitten masennuksen ja voin sanoa et on kyllä paljolti ihan ittestäs kiinni miten siitä selviät..siis tosiasia et ite masennus ei tee työkyvyttömäksi jos ajoissa haet apua. Ja itse jos nykyään olen masentunut, menen nimenomaan kiltisti töihin sillä se asioiden teko/ elämään sisällön hakeminen nimenomaan on se ainut oikea lääke. Toki jotkut joutuu käyttää masennuslääkkeitä siinä sivussa auttajana mutta nekää neivät kyllä työkyvyttömäksi tee..eli itteensä vaan niskasta kiinni ja ylös sieltä sohvalta ja koulunpenkille tai töihin! Omasta kokemuksesta sanon, sillä kotona öllöttämällä vointi vaan pahenee kun saat "aikaa" suurennella oireitas ja rämpiä itse tekemässäsi suossa ja odottaa et ihmiset sua nyt paapoo ja surkuttelee miten sulla on kauheen paha tilanne päällä plää plää plää..

Ja aloittajalle: ihan oikeesti koita nyt saada se avokkisi kuitenkin sinne ammattiavun piiriin sillä tuolla käytöskellä hän satuttaa itseään vaan koko ajan enemmän ja enemmän. Ei toki sun tartte missään tapauksessa alkaa auttajaksi, se ei ole sun asia mut ihan hänen ittensä takia kehoita nyt hoidon pariin.

456789 kirjoitti:

Sen kun nouset sieltä sohvalta ja jätä se suklaan ahmiminen, haluatko vielä lihottaa itsesi. Näppylöitäkin voi tulla jos olet vielä siinä iässä.
Ja tottakai sinun kuuluu tehdä kotityöt jos kerran toinen opiskelee ahkerasti. Jätätkö hänelle vielä kotityötkin?
Miksi et pysty töissä käymään? Sen kun vaan jätät nyt sen laiskuutesi nurkkaan ja painut töihin.
Lopeta se itsesi surkuttelu.
En tahdo loukata mutta masentuneet on rasittavia, ei niitä jaksa katsoa. Joten yllätä kultasi ja laita koti kuntoon, laita ruokaa ja menkää nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta kävellen.
Entäs jos ajattelisit kultaasi ja muita läheisiäsi ja unohtaisit hetkeksi itsesi...voisi olo olla yht'äkkiä mukava!

Lue lisää

on ainakin kaksi hyvää pointtia, ensinnäkin se, että et ymmärrä ja toisinnakin se, että et halua loukata, mutta tietysti silti loukkaat.

Kuten sanottua, masennuksessa ei ole kyse laiskuudesta. Pahimmillaan masennukseen liittyvä voimattomuus ja ahdistus on niin valtavaa, että pelkkää hengittäminen on melkein liian raskasta. Kuvittelepa tilanne, että sinulle kerrotaan, että koko perheesi on kuollut auto-onnettomuudessa. Vakava masennus ja ahdistus on suurin piirtein sitä luokkaa. Kuvittelepa sitten, että joku tulee sanomaan sinulle, että olet laiska, sinun pitäisi vain lähteä ulos kävelemään ja laittaa koti kauniiksi ja lakata ajattelemasta itseäsi ja ottaa huomioon, että näppylöitäkin voi tulla. Ymmärrätkö?

Masennus on sairaus, sitä ei turhaan hoideta terveyskeskuksissa ja yliopistollisissa sairaaloissa. Se on sairaus siinä kuin mikä tahansa fyysinenkin sairaus. Se voi olla krooninen sairaus kuten esim. diabetes ja se voi olla kuolemaan johtava sairaus, joka vie työkyvyn, kuten esim. syöpä. Jos joku menisi diabetespotilaalle väittämään, että insuliinineritys on tahdonvoimasta kiinni, häntä pidettäisiin mielenvikaisena. Samoin jos syöpäpotilasta joku syyllistäisi omasta sairaudestaan, häntä pidettäsiin julmana ihmisenä. Masennuspotilaita saa jostakin syystä kuka tahansa syyllistää. Ei se, että sairauden oireet ovat psyykkisiä, tee sairautta mitenkään vähemmän vakavaksi tai helpommin voitettavaksi. Useimmiten on päinvastoin ja syyllistävät "neuvot" vain pahentavat ongelmaa.

456789 kirjoitti:

Sen kun nouset sieltä sohvalta ja jätä se suklaan ahmiminen, haluatko vielä lihottaa itsesi. Näppylöitäkin voi tulla jos olet vielä siinä iässä.
Ja tottakai sinun kuuluu tehdä kotityöt jos kerran toinen opiskelee ahkerasti. Jätätkö hänelle vielä kotityötkin?
Miksi et pysty töissä käymään? Sen kun vaan jätät nyt sen laiskuutesi nurkkaan ja painut töihin.
Lopeta se itsesi surkuttelu.
En tahdo loukata mutta masentuneet on rasittavia, ei niitä jaksa katsoa. Joten yllätä kultasi ja laita koti kuntoon, laita ruokaa ja menkää nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta kävellen.
Entäs jos ajattelisit kultaasi ja muita läheisiäsi ja unohtaisit hetkeksi itsesi...voisi olo olla yht'äkkiä mukava!

Lue lisää

Ihan tiedoksi vain. Olen masentunut, koska selkäni on kipeä. Mitään ei selälle voida nyky lääketieteellä tehdä. Käytän huumeisiin luokiteltaa kipulääkettä masennus lääkkeen ohella. Ja silti koskee, niin paljon että jo muutaman tunnin rasitus on liikaa. Teen kodin siivouksenkin useana päivänä.
Kyllä kuka vaan masentuu jos on on 21 eikä todennäkööisesti koskaan saa kokea kuvutonta päivää. Kipuja ollut jo 6 vuotta. Töistäkin olen sairaslomalla kun en edes 5 tuntia voi siellä olla. Haluaisin kyllä... Käyn toki joka päivä ulkona, venyttelen, voimistelen teen ruokaa ja siivoan. Nukun päivä unet. Mutta tottakai aikaa jää masistelullekin. Masennus todettiin vasta vuosi sitten. Viisi vuotta jaksoin kivun kanssa. Haaveillen kivottomasta päivästä. Ja kun minulle kerrottiin etten parane.... masennuin.

Minulla on masennukseen ihan selkeä syy. Vai kuka voisi väittää ettei masentuisi jos kipu vie kaiken

*neuvo* kirjoitti:

on ainakin kaksi hyvää pointtia, ensinnäkin se, että et ymmärrä ja toisinnakin se, että et halua loukata, mutta tietysti silti loukkaat.

Kuten sanottua, masennuksessa ei ole kyse laiskuudesta. Pahimmillaan masennukseen liittyvä voimattomuus ja ahdistus on niin valtavaa, että pelkkää hengittäminen on melkein liian raskasta. Kuvittelepa tilanne, että sinulle kerrotaan, että koko perheesi on kuollut auto-onnettomuudessa. Vakava masennus ja ahdistus on suurin piirtein sitä luokkaa. Kuvittelepa sitten, että joku tulee sanomaan sinulle, että olet laiska, sinun pitäisi vain lähteä ulos kävelemään ja laittaa koti kauniiksi ja lakata ajattelemasta itseäsi ja ottaa huomioon, että näppylöitäkin voi tulla. Ymmärrätkö?

Masennus on sairaus, sitä ei turhaan hoideta terveyskeskuksissa ja yliopistollisissa sairaaloissa. Se on sairaus siinä kuin mikä tahansa fyysinenkin sairaus. Se voi olla krooninen sairaus kuten esim. diabetes ja se voi olla kuolemaan johtava sairaus, joka vie työkyvyn, kuten esim. syöpä. Jos joku menisi diabetespotilaalle väittämään, että insuliinineritys on tahdonvoimasta kiinni, häntä pidettäisiin mielenvikaisena. Samoin jos syöpäpotilasta joku syyllistäisi omasta sairaudestaan, häntä pidettäsiin julmana ihmisenä. Masennuspotilaita saa jostakin syystä kuka tahansa syyllistää. Ei se, että sairauden oireet ovat psyykkisiä, tee sairautta mitenkään vähemmän vakavaksi tai helpommin voitettavaksi. Useimmiten on päinvastoin ja syyllistävät "neuvot" vain pahentavat ongelmaa.

Lue lisää

Ymmärrän kyllä tekstisi enkä halua vähätellä kenenkään oikeasti sairaan osaa ja vaikeuksia. Mutta silti, toista mielipuolta kun olen aina:

Kaikkiin sairauksiin liittyy sekä fyysinen että mielen puoli ja viimeksi mainittua ei oteta lukuun ikinä millään lailla. Nykyään napataan tabu naamaan ja odotetaan, että se auttaa ja kaikki on hyvin, kun vain nappaa niitä tarpeeksi. Pilleri on niin helppo ja nopea tie terveyteen ja 'onneen', että aniharvat jaksavat / viitsivät tehdä mitään muuta eli muuttaa elämäntapojaan; ruokailu- ja ravintoasioita, liikuntaa, alkoholi-, tupakontitapoja, nukkumisjuttuja ... Ja siihen, että ne muuttuvat, tarvitaan sitä 'mieltä', tahtoa, itsekuria, järjen valoa, valaistusta, mitä ikinä, että 'lamppu' syttyy.

Ensisijaisesti on kyse em:sta kun on kyse terveydestä ja hyvinvoinnista. Jos ihminen ei jaksa, viitsi, välitä hoitaa niitä, niin onko kyse mielen 'laiskuudesta', sisäisestä, henkisestä tyhjyydestä, selkärangattomuudesta, vai mistä ? Ehkä tiedon puuttettakin on, mutta miten se voi olla mahdollista, kun nykyään näitä paasataan joka tuutista ulos.

Diabetes (jos ei ole lajia 1. eli nuoruusiän) on elintasosairaus, joka saadaan syömällä väärin ja jättämällä liikkumatta riittävästi. Kolesterolisairaudet eli veren rasva-arvot saadaan lääkittävään kuntoon samalla tavalla. Syöpääkin voi ehkäistä omilla valinnoilla (tupakki, alkoholi ...) mutta jos siihen sairastuu, niin ammattilaisten ohje on, että mikään lääke ei auta, jos menettää uskonsa, toivonsa ja luottamuksen siihen, että paranee.

Käytät ihan oikeaa sanaa; "tahdonvoima", se on taikasana, joka useimmilta elämästä puuttuu, jos sillä on vaikutusta ja väliä jopa somaattisissa sairauksissa, niin miten sillä ei olisi mitään vaikutusta, jos kyse on mielen sairauksista.

Ihmiset pitävät huuhaana alitajunta ym. intuitio- ja mielikuvittelujuttuja. Ne ovat kuitenkin se puoli elämää, jota ei käytetä oikeastaan missään vielä hyväksi, ehkä urheilijat ja esiintyvät taiteilijat, he repivät sen mahdottoman, mihin täytyy pystyä, juuri sieltä, mielen syvyyksistä.

minua 2 kirjoitti:

Ihan tiedoksi vain. Olen masentunut, koska selkäni on kipeä. Mitään ei selälle voida nyky lääketieteellä tehdä. Käytän huumeisiin luokiteltaa kipulääkettä masennus lääkkeen ohella. Ja silti koskee, niin paljon että jo muutaman tunnin rasitus on liikaa. Teen kodin siivouksenkin useana päivänä.
Kyllä kuka vaan masentuu jos on on 21 eikä todennäkööisesti koskaan saa kokea kuvutonta päivää. Kipuja ollut jo 6 vuotta. Töistäkin olen sairaslomalla kun en edes 5 tuntia voi siellä olla. Haluaisin kyllä... Käyn toki joka päivä ulkona, venyttelen, voimistelen teen ruokaa ja siivoan. Nukun päivä unet. Mutta tottakai aikaa jää masistelullekin. Masennus todettiin vasta vuosi sitten. Viisi vuotta jaksoin kivun kanssa. Haaveillen kivottomasta päivästä. Ja kun minulle kerrottiin etten parane.... masennuin.

Minulla on masennukseen ihan selkeä syy. Vai kuka voisi väittää ettei masentuisi jos kipu vie kaiken

Lue lisää

Jos sinä olet kokeillut jo kaikki ns. länsimaisen lääketieteen keinot selkäsi vaivaan etkä ole apua saanut, niin etsipä seuraavaksi apua ja neuvoa luontaishoitojen puolelta. Siellä on monenlaisia erilaisia vaihtoehtoja Kalevalaisesta kansanparannuksesta Pilates-jumppaan. - Jos sanot tähän; ei kiitos, huuhaata, niin et sinä ole vielä tarpeeksi kipeä.

Toivon sinulle kuitenkin "kivuttomia päiviä" paljon, kuulostat reippaalta vaikeasta osastasi huolimatta. Tsemppiä.

Olen kokeillut kirjoitti:

Ymmärrän kyllä tekstisi enkä halua vähätellä kenenkään oikeasti sairaan osaa ja vaikeuksia. Mutta silti, toista mielipuolta kun olen aina:

Kaikkiin sairauksiin liittyy sekä fyysinen että mielen puoli ja viimeksi mainittua ei oteta lukuun ikinä millään lailla. Nykyään napataan tabu naamaan ja odotetaan, että se auttaa ja kaikki on hyvin, kun vain nappaa niitä tarpeeksi. Pilleri on niin helppo ja nopea tie terveyteen ja 'onneen', että aniharvat jaksavat / viitsivät tehdä mitään muuta eli muuttaa elämäntapojaan; ruokailu- ja ravintoasioita, liikuntaa, alkoholi-, tupakontitapoja, nukkumisjuttuja ... Ja siihen, että ne muuttuvat, tarvitaan sitä 'mieltä', tahtoa, itsekuria, järjen valoa, valaistusta, mitä ikinä, että 'lamppu' syttyy.

Ensisijaisesti on kyse em:sta kun on kyse terveydestä ja hyvinvoinnista. Jos ihminen ei jaksa, viitsi, välitä hoitaa niitä, niin onko kyse mielen 'laiskuudesta', sisäisestä, henkisestä tyhjyydestä, selkärangattomuudesta, vai mistä ? Ehkä tiedon puuttettakin on, mutta miten se voi olla mahdollista, kun nykyään näitä paasataan joka tuutista ulos.

Diabetes (jos ei ole lajia 1. eli nuoruusiän) on elintasosairaus, joka saadaan syömällä väärin ja jättämällä liikkumatta riittävästi. Kolesterolisairaudet eli veren rasva-arvot saadaan lääkittävään kuntoon samalla tavalla. Syöpääkin voi ehkäistä omilla valinnoilla (tupakki, alkoholi ...) mutta jos siihen sairastuu, niin ammattilaisten ohje on, että mikään lääke ei auta, jos menettää uskonsa, toivonsa ja luottamuksen siihen, että paranee.

Käytät ihan oikeaa sanaa; "tahdonvoima", se on taikasana, joka useimmilta elämästä puuttuu, jos sillä on vaikutusta ja väliä jopa somaattisissa sairauksissa, niin miten sillä ei olisi mitään vaikutusta, jos kyse on mielen sairauksista.

Ihmiset pitävät huuhaana alitajunta ym. intuitio- ja mielikuvittelujuttuja. Ne ovat kuitenkin se puoli elämää, jota ei käytetä oikeastaan missään vielä hyväksi, ehkä urheilijat ja esiintyvät taiteilijat, he repivät sen mahdottoman, mihin täytyy pystyä, juuri sieltä, mielen syvyyksistä.

Lue lisää

kysymyksiä joihin sinulla ei ole vastausta. Ne ovat juuri niitä kysymyksiä, jotka ovat masennuksessa keskeisiä. "Jos ihminen ei jaksa, viitsi, välitä hoitaa niitä, niin onko kyse mielen 'laiskuudesta', sisäisestä, henkisestä tyhjyydestä, selkärangattomuudesta, vai mistä?" Jos tähän vastauksen tietäisimme, voisimme parantaa sairauden nimeltä masennus. Haluaisit uskoa, että ratkaisu on tahdonvoima. Mutta jos tahdonvoimaa ei ole ja henkinen selkäranka on katkennut, mitäs sitten tehdään? Asia ei käskemällä, kehottamalla, syyllistämällä korjaannu. Ihminen ei vain toimi niin.

Paljon kuulee tätä "omalla asenteella voi vaikuttaa"-filosofiaa nykyään. Totta on, että omalla asenteella voi vaikuttaa hyvinvointiinsa paljon, mutta tosiasiat ovat tosiasioita eikä niitä millään mielikuvaharjoituksella voi muuksi muuttaa. Ihmiset haluaisivat uskoa, että omalla tahdonvoimalla voi hallita kaikkea. Se tuo turvallisuuden ja kontrollin tunnetta, mutta ei kyllä valitettavasti pidä ihan paikkaansa. Käy tapaamassa syöpäpotilasta vuodeosastolla, onko sinulla pokkaa sanoa hänelle että parantuminen on omasta asenteesta kiinni? Varsinkin, jos itse olet terve ja elämäsi kunnossa? Uskotko, että oma terveytesi on hyvän asenteesi ja tahdonvoimasi ansiota? Jos uskot, se usko saattaa joutua kovalle koetukselle jos joku päivä joudut itse vastaavaan tilanteeseen.

On olemassa pahoja ja kurjia asioita, onnettomuuksia ja sairauksia, joista kärsiviä ei kertakaikkiaan voi syyllistää asennevammasta jos ei ole vastaavaa itse kokeillut. Tämän tietävätkin parhaiten ne, joiden kohdalle tällaisia vaikeita asioita on tullut ja he ovatkin kokemukseni mukaan parhaita auttajia ja lohduttajia toisten hädässä, koska osaavat suhtautua elämään pelotta ja nöyryydellä. Elämään kuuluu myös tuska, suru ja menetys ja masennuskin on osa elämää. Ehkä silläkin on tehtävänsä, kuka tietää.

Minusta kuulostaa, että käytät itse "tahdonvoimaa" jonkinlaisena yleispillerinä, nopeana tienä terveyteen ja onneen. Tahdonvoima on kuitenkin hyvin abstrakti käsite, jota kukaan ei vielä ole onnistunut purkittamaan. Se on sekalainen ja määrittelemätön kokoelma psyykkisiä ja fyysisiä prosesseja. Jos sinulla itselläsi on tahdonvoimaa, voit onnitella itseäsi ja kiittää luojaasi tai hyvää onneasi että olet saanut hyvät eväät elämään. Älä kuitenkaan syyllistä ihmisiä, joiden housuissa et ole ollut. Kukaan ei vielä ole ottanut selville hyvän elämän kaavaa, vaikka helppoheikit niin väittävätkin ja sitä "tietoa" joka tuutista paasaavat.

*neuvo* kirjoitti:

kysymyksiä joihin sinulla ei ole vastausta. Ne ovat juuri niitä kysymyksiä, jotka ovat masennuksessa keskeisiä. "Jos ihminen ei jaksa, viitsi, välitä hoitaa niitä, niin onko kyse mielen 'laiskuudesta', sisäisestä, henkisestä tyhjyydestä, selkärangattomuudesta, vai mistä?" Jos tähän vastauksen tietäisimme, voisimme parantaa sairauden nimeltä masennus. Haluaisit uskoa, että ratkaisu on tahdonvoima. Mutta jos tahdonvoimaa ei ole ja henkinen selkäranka on katkennut, mitäs sitten tehdään? Asia ei käskemällä, kehottamalla, syyllistämällä korjaannu. Ihminen ei vain toimi niin.

Paljon kuulee tätä "omalla asenteella voi vaikuttaa"-filosofiaa nykyään. Totta on, että omalla asenteella voi vaikuttaa hyvinvointiinsa paljon, mutta tosiasiat ovat tosiasioita eikä niitä millään mielikuvaharjoituksella voi muuksi muuttaa. Ihmiset haluaisivat uskoa, että omalla tahdonvoimalla voi hallita kaikkea. Se tuo turvallisuuden ja kontrollin tunnetta, mutta ei kyllä valitettavasti pidä ihan paikkaansa. Käy tapaamassa syöpäpotilasta vuodeosastolla, onko sinulla pokkaa sanoa hänelle että parantuminen on omasta asenteesta kiinni? Varsinkin, jos itse olet terve ja elämäsi kunnossa? Uskotko, että oma terveytesi on hyvän asenteesi ja tahdonvoimasi ansiota? Jos uskot, se usko saattaa joutua kovalle koetukselle jos joku päivä joudut itse vastaavaan tilanteeseen.

On olemassa pahoja ja kurjia asioita, onnettomuuksia ja sairauksia, joista kärsiviä ei kertakaikkiaan voi syyllistää asennevammasta jos ei ole vastaavaa itse kokeillut. Tämän tietävätkin parhaiten ne, joiden kohdalle tällaisia vaikeita asioita on tullut ja he ovatkin kokemukseni mukaan parhaita auttajia ja lohduttajia toisten hädässä, koska osaavat suhtautua elämään pelotta ja nöyryydellä. Elämään kuuluu myös tuska, suru ja menetys ja masennuskin on osa elämää. Ehkä silläkin on tehtävänsä, kuka tietää.

Minusta kuulostaa, että käytät itse "tahdonvoimaa" jonkinlaisena yleispillerinä, nopeana tienä terveyteen ja onneen. Tahdonvoima on kuitenkin hyvin abstrakti käsite, jota kukaan ei vielä ole onnistunut purkittamaan. Se on sekalainen ja määrittelemätön kokoelma psyykkisiä ja fyysisiä prosesseja. Jos sinulla itselläsi on tahdonvoimaa, voit onnitella itseäsi ja kiittää luojaasi tai hyvää onneasi että olet saanut hyvät eväät elämään. Älä kuitenkaan syyllistä ihmisiä, joiden housuissa et ole ollut. Kukaan ei vielä ole ottanut selville hyvän elämän kaavaa, vaikka helppoheikit niin väittävätkin ja sitä "tietoa" joka tuutista paasaavat.

Lue lisää

Se, että ajattelee asioista toisella tavalla, ei ole kenenkään syyllistämistä. Mutta pillerin nimeen vannovia on niiin paljon, että olisi aika ruveta ajattelemaan mistä oikeasti on kyse kun puhutaan terveydestä / sairaudesta, mistä mikin asia johtuu ja mitä tulisi tehdä, että yhteiskuntamme terveydenhuolto ei 'räjähdä käsiin'.

Tosiasioita ei todellakaan voi mielikuvaharjoittelulla miksikään muuttaa eikä ole tarkoituskaan, mutta sillä voi muuttaa oman suhtautumisensa ja asenteensa, sillä lailla asia alkaa näyttämään muulta; ei mörön kokoiselta vaan sellaiselta, jonka pystyy itse kontrolloimaan ja tekemään sille jotain.

Tahdonvoima ei tarkoita valtaa hallita kaikkea / kaikkia, sillä hallitaan omaa mieltä. Se pelkästään ei auta esim. syöpäpotilasta mutta se on yksi sairaan tärkeimmistä työkaluista sairautensa kanssa; pelon hallinta, usko ja toivo paranemiseen ja luotto siihen, että kaikki menee hyvin. Jos sairas ei jaksa itse ponnistella ja hoitaa itseään ja parantaa elämäntapojaan, kaikki pillerit ja hoidot ovat yhtä tyhjän kanssa.

Totta on, että olen onnekas, säilynyt näin pitkään terveenä. Mutta elämäntavoillani ja mielenmaisemallani on taatun varmasti tekemistä sen asian kanssa eivätkä ne asiat tule purkista vaan oman itseni sisältä ja ihan samalla lailla ne onnen avaimet ovat jokaisen omassa sisimmässä. Ne täytyy vain löytää.

samaa mieltä kanssasi. Itse olen kärsinyt masennuksesta ja tiedän miten tuskaista se on. Minulla oli myös samaan aikaan paniikkihäiriötä ja pakkoneuroosia, mutta koskaan en ole toisia unohtanut ja käyttäytynyt välinpitämättömästi. Sain hoidettua kolme lasta jotka nyt aikuisia ja terveitä nuoria aikusia.....Minulla eli silti kova hätä, että saan heidät hoidettua kunnolla vaikka oma pääni oli aivan sekaisin ja ahdistusaallot iskivät monta kertaa päivässä ylitseni. Masennusta kesti kaiken kaikkiaan kymmenisen vuotta, mutta olin sinnikäs. Joka vuosi oli helpompaa ja nyt se tuntuu vain pahalta unelta, mutta ymmärrän mitä se todella on.
Uskon jos ihmisellä on jokin syy elää siitä on helpompi selvitä, minulla lapset, uskon, että ilman heitä en olisi näin hyvin selvinnyt tilanteesta. Puoliso tai joku muu rakas antaa varmaan myös voimia taistelussa masennusta vastaan, mutta jos ihminen ei rakasta ketään ei voi rakastaa itseäänkään.....