Margarita FFF+ Hotelli?

hapeko

Onko kellään hyvää / huonoa kerrottavaa otsiko hotellista? Tarkoitus ois majoittua tuolla elokuun puolessa välissä. PS. ekaa kertaa Turkkiin matkalle,,, innon sekaista jännitystä :)

23

3161

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • A

      Muutama vuosi on aikaa kun olen majoittunut Margaritaan, mutta silloin ei ainakaan ollut mitään valittamista. Nykyään haluan majoittua lähemmäs "keskustaa", mutta ei Margaritakaan kaukana ole. Huoneet oli isoja ja siistejä. Ohjelmaa järjestettiin ja ainakin silloin puffetpöytien antimet olivat runsaita ja todella herkullisia. Hauskaa matkaa!

    • Sitkeä

      Ihan ok perushotelli, olimme viime kesänä 2 vk. Huonoa olivat kivikovat sängyt ja myös osa tyynyistä oli todella kovia möhkäleitä, mutta suomalainenhan ei jaksa moisesta valittaa vaan kärsii urheasti pari viikkoa.

    • x5

      Olimme Margaritassa 2005, tosi siisti ja mukava hotelli. Meillä sattui olemaan huoneisto isolla parvekkeella pienelle kadulle päin. Allasalue oli riittävän iso ja altaita oli silloin kaksi eri puolilla hotellia, kiva vesiliukumäki lapsille. Margaritasta on pieni kävelymatka rannalle, keskustaan liikuimme usein taksilla,koska lapset ei jaksa kävellä kuumalla ilmalla. Voisimme mennä uudestaan. Jotain remonttia hotelilla oli tehty koska 2008 menimme hotellin ohi, silloin vastaanotto oli siirtynyt eri puolelle hotellia. Hyvää matkaa..Alanya on mahtava lomakohde!

    • jokuvaanjoku

      Ihana paikka oli!!=)olimme perheen kanssa tuossa hotellissa kaksi viikkoa vuonna 2010 kesällä.huoneet olivat siistejä ja koko hotelli oli myös siisti.Monet tarjoilijat olivat ystävällisiä ja pitivät paljon lapsista.Ruoka oli erinomaista ja se oli ihanaa myös kun meillä oli all inclusive.altaita on kolme ja lasten altaita kaksi.yksi uima-allas on ravintolan takana niin sitä ei heti löytänyt.Hotellin lähellä on kaksi pikku kauppaa.Sillon ku me olimme oli maanantaisin semmonen turkkilainen ilta ja torstaisin live musiikki esitys.
      ALanya on loistava paikka.

    • Alanyan Matkailija

      Margarita on aivan loistava hotelli! Monia muitakin hotelleja Alanyassa koettu ja ehdottomasti margarita on paras niistä. Todella siisti ja ruoka aivan valtavan hyvää. Hyvällä paikalla, suhteellisen lyhyt matka kaikkialle ja kauppa aivan vieressä. Henkilökunta paras ja ihanin ikinä! Olimme siellä jo tänä kesänä ja elokuussa uusiks samaan paikkaan ja hotelliin. Alanya on ihana :)

      • ...

        Ihana henkilökunta, tosin Ünal on tarjoilijoista tosi ällöttävä joten välttäkää sitä nuoret naiset, mua se yritti lääppiä ja anto pusunki ilman lupaa, sanoin sille kyllä sitte ettei saa koskea muhun, kyllä se sen sitte uskoki. Respan pojat on tosi ihania :) Tosiaan monta uima-allasta, tosin ainaki kesällä paikat oli varattu jo kymmeneen mennessä, sen jälkeen joutu ootteleen että paikkoja vapautuu jos halus uima-altaalle. Syötiin vaan kerran hotellilla jotku leivät, ja ne oli ihan ok, ei mitään valittamista. Tosiaan kovat patjat, mua ei haitannu, mutta siskoa haittas, ja peitot on outoja "pyyhkeitä". Niitäkään ei kyllä kesällä ois tarvinnu joten ei niilläkään ei niin väliä ollu, mutta syksymmällä niille voi olla enemmän tarvetta.


      • helmukka
        ... kirjoitti:

        Ihana henkilökunta, tosin Ünal on tarjoilijoista tosi ällöttävä joten välttäkää sitä nuoret naiset, mua se yritti lääppiä ja anto pusunki ilman lupaa, sanoin sille kyllä sitte ettei saa koskea muhun, kyllä se sen sitte uskoki. Respan pojat on tosi ihania :) Tosiaan monta uima-allasta, tosin ainaki kesällä paikat oli varattu jo kymmeneen mennessä, sen jälkeen joutu ootteleen että paikkoja vapautuu jos halus uima-altaalle. Syötiin vaan kerran hotellilla jotku leivät, ja ne oli ihan ok, ei mitään valittamista. Tosiaan kovat patjat, mua ei haitannu, mutta siskoa haittas, ja peitot on outoja "pyyhkeitä". Niitäkään ei kyllä kesällä ois tarvinnu joten ei niilläkään ei niin väliä ollu, mutta syksymmällä niille voi olla enemmän tarvetta.

        Menemme Alanyaan 23.9 ja hotelli on Margarita. Paljonko siellä maksoi tallelokero ? Onko muita menossa samaan aikaan . Olemme kaksi viikkoa ja vietämme miehen synttäriä sekä hääpäivää siellä. Onko siellä huoneissa fööni.


      • Alanyan matkailija
        helmukka kirjoitti:

        Menemme Alanyaan 23.9 ja hotelli on Margarita. Paljonko siellä maksoi tallelokero ? Onko muita menossa samaan aikaan . Olemme kaksi viikkoa ja vietämme miehen synttäriä sekä hääpäivää siellä. Onko siellä huoneissa fööni.

        Moikka! Tänä kesänä pari kertaa ollu jo margaritassa ja aivan ihana hotelli, eli varmasti teillä hieno loma tulossa. Kannattaa mainita että vietätte juhlia niin saatte onnittelulaulut ja juomat takuuvarmasti :) Tallelokero on muistaakseni viikolta jotain 20 euroa.... ja huoneista löytyy fööni, tosin aika mini ja ei kovin tehokas mutta ajaa asiansa. Samoihin aikoihin olen tulossa vielä kerran tälle kesää sinne. :) Ihanaa lomaa teille!


      • Helmukka
        Alanyan matkailija kirjoitti:

        Moikka! Tänä kesänä pari kertaa ollu jo margaritassa ja aivan ihana hotelli, eli varmasti teillä hieno loma tulossa. Kannattaa mainita että vietätte juhlia niin saatte onnittelulaulut ja juomat takuuvarmasti :) Tallelokero on muistaakseni viikolta jotain 20 euroa.... ja huoneista löytyy fööni, tosin aika mini ja ei kovin tehokas mutta ajaa asiansa. Samoihin aikoihin olen tulossa vielä kerran tälle kesää sinne. :) Ihanaa lomaa teille!

        Kiitos vastauksesta, olemme siellä hotellilla 24.9 yöllä n. 02.00 ja miehen 50v. päivä on silloin. Onko teillä sama hotelli , kuin myös oikein mukavaa lomaa.


      • a11a
        Helmukka kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta, olemme siellä hotellilla 24.9 yöllä n. 02.00 ja miehen 50v. päivä on silloin. Onko teillä sama hotelli , kuin myös oikein mukavaa lomaa.

        minkä kokoisia nämä altaat olivat??


      • Miranda#
        a11a kirjoitti:

        minkä kokoisia nämä altaat olivat??

        kyllä ne altaan ihan sopivan kokoisia on minun mielestäni, ei siellä ahdasta tullut. :) Ihana henkilökunta ja mukava hotelli.


      • Nussiiko
        Miranda# kirjoitti:

        kyllä ne altaan ihan sopivan kokoisia on minun mielestäni, ei siellä ahdasta tullut. :) Ihana henkilökunta ja mukava hotelli.

        henkilökunta edelleen yhtä hyvin kuin ennenkin vai ovatko väsähtäneet jo tässä vaiheessa kesää?


    • kuumee

      Osaiskos joku kertoa hotellin all inclusivesta , kun esitteessä mainittiin vaatomaton all inclusive ... mitäköhän mahtaa tarkoittaa ? kuis juomat saako niit hakea vaan tiettyinä kellon aikoina vai iha koko ajan ? Kiitän vastauksista

      • memmu

        siis onko sielä 3 allasta ja vesiliukumäkikin?kuvista näkyy et vaan yks allas! vois harkita jos altaita noinkin monta,lapsien kanssa kun lähdössä.


    • Caro

      kyllä margaritassa on 3 allasta, joista yhdessä on vesiliukumäki :) Lapsiperheille sopiva hotelli..Itse olen ollut kyseisessä hotellissa 4 kertaa joten voin suositella..vaikka lapsia ei olekkaan :)

      • memmu

        kiitos tiedosta!meillä muutama kouluikäinen :)


    • MonkeyMan

      Olin just siellä margaritassa ja henkilö kunta oli aika päällekäyvää -.-
      MÜSLÜM niminen tarjoilia sano tykkäävänsä musta ja toi mulle kukkia kaks kertaa kysy mun nimee ja että missä asun ja millon lähen jase kyyläs KOKO ajan kaikkien palmujen takaa ja jätski baarien ja kaikissa mahollisissa paikoissa oli vaan hotellli huoneisto jossa se ei mua kyylännyt.

      • MonkeyMan

        Ja olen vilä 5lk!!!!!!!! ja se kyyläääää ja tuo kukia!!! -.- ja sanottiin sitä kamun kans MonkeyManiksi ja olen tyttö ja lapsi!!!


      • tttsto

        henkilökunta on y h d y s s a n a


    • sirtsu11

      hei
      Olemme tutkiskelleen edullista lomavaihtoehtoa perheelle jossa 2aikuista 3lasta 2,8,10v , tämä vaikuttaisi aika hinta laatu suhteen hyvältä.
      Minkä kokoisia nuo huoneet? ainakin finnmatkoilla kun varausta tein niin ehdotti että mahtus kaks aikuista ja kolme lasta.
      Onko alue ja paikka muuten turvallisen oloista verrattuna esimerkiksi Kreikkaan (rodos,kreeta)?

      • ....................

        Me olimme margaritassa viime syksynä ja meillä oli kyllä ihan hyvänkokoinen kaksio 4:lle hengelle (3aik. 1lapsi).


      • margarita3

        Kannattaa kysyä "kattohuoneistoa", eli ylintä kerrosta (oliko se 9), Ylin kerros jaettu kolmeen osaan. Huoneistot samankokoisia kuin muissakin, mutta parveke kiertää
        kahteen suuntaan. Neliöitä jalkamitalla n. 80m2. Siis Todella suuri lisätila. Maisemat upeat. Näkee linnoituksen sekä pohjoispuolen vuoristot samalla.
        Parvekkeella lepotuolit ja auringonvarjot.
        Hinta silti sama kuin muissa huoneistoissa.
        Kysyimme itse tuota finnmatkojen kautta, ja se onnistui.
        Olimme siellä 2005, viime syksynä käväisi katsomassa, näköjään respa eri rakennuksessa kuin silloin.


    • Mimosa80

      Olimme 2012 Margaritassa ja tykkäsimme, joku kysyi all inclusiven laadusta - vaatimaton oli kyllä yllätys meille! Ihan yhtä kattavana kuin muualla tottuneena, ainakin ruokapuolella. Ja kyllä, tarjoilijat tuntuvat tekevän itseään tykö jos yhtään heille hymyilee. Mutta altaat kivat, myös hieman hotellin taakse jäävä pienempi kolma allas, varsinkin jos ei tykkää olla hälyn keskellä. Kiva hotelli kaikin puolin, voisin mennä toistekin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      744
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe