Shemale vaimoksi?

Onnistuuko mitenkään

Olen naisen kanssa avoliitossa elävä 21-vuotias bipoitsu. Olen viimeaikoina kiinnostunut yhä enemmän shemaleista. Suhteemme rakoilee, riitoja on paljon. Niinpä olen miettinyt, että voisinko mennä naimisiin kauniin munallisen naisen kanssa? Jos löytäisi ihanan pre-op mtf-ihmisen, joka olisi tyytyväinen olemukseensa eikä haluaisi leikkauttaa alapäätään. Hänet olisi siirretty papereissa naiseksi. Menisimme naimisiin ja eläisimme muuten normaalia avioelämää, mutta tällä naisella vain olisi miehen värkit ja harrastaisimme perspanoa molemmin puolin. Vaimoni "pienen salaisuuden" uskoisimme vain parhaille ystävillemme. Lapsia emme voisi saada, mutta adoptoida kylläkin. Mistä löytäisin tällaisen naisen?

Itse tykkään joskus tyttöillä, transvestiitti siis olen.

119

8289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hän olisi

      paperilla nainen, tuskin hän pystyisi sinua panemaan muuta kuin dildon kanssa, koska estrogeenihoidot olisivat jo pitkällä. Suomessa tosiaan ei juuri shemaleja ole, ihan siksi, että täällä ei tarvitse olla.

      • VRTS

        Olen ollut 2 vuotta hormooneilla ja olen paperilla nainen. Jos haluaisin perspanoa molempiin suuntiin harrastaa voin kertoa että onnistuisi kyllä mutta enpä sitä itse oikein kaipaile... Että näin täällä.

    • kurmuska

      En usko, että löytyy. Itse en esimerkiksi transtaustaisena naisena halua tiittimiestä. Kummankin osapuolen toiveiden pitäisi sopia yhteen ja sitten vielä luonteiden pitäisi sopia keskenään. Ei kuule onnistu.

      • Ihmiskunta Sinde

        Onko hieman ihanaa ollakin transu? Miksi siitä tulisi rangaista? Ei oikeutta voi opetella, se vain on niin...

      • Onnistuuko mitenkään

        Voisin lopettaa tiitteilyn. Jos vaimo niin toivoisi.

    • Erkki setä

      Nyt sotket todellisuuden ja fantasiat sekaisin.
      Thaimaasta löydät varmaan kuvitelmiesi "naisen" ja voitte elää "onnellisina pikkusalaisuuden" kera. Nettiin laitat haun ja rahastus alkaa toimia.
      Katsele shemojen kuvia netistä, runkkaile, onnistuu paremmin eikä tule ongelmia loppupeleissä.
      Kyllä niitä Suomestakin livenä löytyy, haku vaan päälle. Mutta rakentaa tulevaisuus persepanon varaan. Ei onnistu

      • Ihmiskunta Sinde

        komisen takia, anteeksi joillekin älykkyyksille "varmaan" automatisoiminen, pitäisi mennä sairaalaan oikein töihin. Niihin on määrätyt refleksit noihin tanten, tomteneihin. Ei ole fantasiaa ja Äo ei ehkä sen takia riitä mm. peruspalveluihin, vain vittuiluun. Halu tappaa ilman tällaisia refleksihommia on varmasti tosi suuri. Tosi nopeesti hengiltä on unelmasi, on uskotelma johon halusit omassa elämässäsi pyrkiä. Saako tällaista sairaalahallintoa, ts. verilöylyä, vetää joukkosuggestiona tällä hetkellä! Ei saa, siksi persepanot saa syödä esim. silmäsi. Peruspalvelut on säädetty kansainvälisesti hieman aikaisemmin kuin sinä synnyit ja siksi et saa työskennellä julkisena itse. Sinä et saa harjoittaa sairaalassa myöskään muita pieniä muttia. Transu on ilon aihe kaikille ja yleiskunto ihana maailma. Avara ja kaunoinen. Halvennat syyttä suotta itseäsi ja muita. Ihmisillä on erilaisia elämäntehtäviä, niitä ei tule valvoa sosiaalilaitoksilla. Ethän halua kommenttia: Jumala voi auttaa sinua luomistyössä. Korostatko seurakunnassa miksi tätä hommaa?

      • Sikermän Idiopää
        Ihmiskunta Sinde kirjoitti:

        tehtävä. Ymmärräthän mitä nämä ovat, eivät ainakaan puutteita ajankäytössä. Ei siis ole mitään Heartache-headache Los Angelesia 13. Joo-o, alanpa oleen taas valmiina. Mikä seikkailu mua odottaakaan Jumalan maailmassa tätisetänä, tuskin minkäänlainen? Miksi tukea heikkolahjaista vääristynyttä seksualisuutta? Mullakin on jo lapsia sen verran paljon, ettei oikein kiinnosta. Kiitosta vaan. Yksikään ei asu mun luona.

      • olipa...
        Sikermän Idiopää kirjoitti:

        pari viestiä melkoista puppua. Eihän noista saanut mitään selvää mitä niissä yritettiin kertoa. Joillakin näyttää lääkkeet loppuneen kesken tai ne on unohdettu ottaa ajallaan.

      • Ihmiskunta Sinde
        Sikermän Idiopää kirjoitti:

        tehtävä. Ymmärräthän mitä nämä ovat, eivät ainakaan puutteita ajankäytössä. Ei siis ole mitään Heartache-headache Los Angelesia 13. Joo-o, alanpa oleen taas valmiina. Mikä seikkailu mua odottaakaan Jumalan maailmassa tätisetänä, tuskin minkäänlainen? Miksi tukea heikkolahjaista vääristynyttä seksualisuutta? Mullakin on jo lapsia sen verran paljon, ettei oikein kiinnosta. Kiitosta vaan. Yksikään ei asu mun luona.

        paskanmarjat. Mitään ei viitsi järjestää esim. poliisi. Se vain kulkee perässä ja haukkuu, voi vaikka tarkistaa. Ei miehet osta mitään psykoterapiatunteja, onko tää shemale nyt sellainen juttu? On ihan oikeesti perusteltua muuttaa seksuaalisuuttaan välillä. Ei sitä voi pitää esim. poliisin pidätysperusteena. Väsyttäähän kaikkia muitakin poliisissa nyt varmasti tarpeeksi. Tukee tunne-elämän ja jaksamisen muodostumista, miksi olisi pahasta? Elämän ja yleiskunnon ohjailua, sitähän se loppujen lopuksi on? Vai kuinka? Tapat kaiken ilon vääristyneestä yhteiskunnallisesta maailmastasi, käytä aina eripituisia hameita ja nilkkaremmejä. Miksi muut sitten saavat pönkittää itsetuntonsa lapsilla ja pään aukomisella ja mä vain lapsella ja naimattomuudella. En halua kysellä mitään, keskityn vain seksiin. Kun tämäkin on vain kuuron omaisten asia. Kaikki menee refleksistä maailmankaikkeuden kanssa ja kautta, niin ei ole tarkoituksena tehdä mitään uskonnollista filateliaa ja siksi jotkut muut ovat onnellisia. Tom, tom, tom, tom Tvärtom.

        menneet eräänlaiset sukupuolisesti ja seksuaalisesti alistavat hallusinogeenit? Vai kuinka?

    • Aloittaja..

      Kyllähän pillukin on ihan mukava, ja kiva on olla yhdynnässä, mutta kiinteäkassinen, karvaton kyrpä on kyllä esteettisempi kuin useimmat pillut. Minulla oli shemalefantasioita jo murrosiässä, ja luulin olevani ihan ainutlaatuinen tapaus, mutta sitten kuulin, että sellaisia haaveita on muillakin, ja sellaisia ihmisiä on oikeasti olemassa, joskin vähän. Voisin rakastaa shemale-vaimoani ihan normaalilla tavalla miten mies rakastaa naista, ja seksi olisi vain yksi suhteemme osa, kuten aivan tavallisesti.

      • on monenlaista

        Ei aito mies kumppanilleen kasseja toivo.

      • 68675i
        on monenlaista kirjoitti:

        Ei aito mies kumppanilleen kasseja toivo.

        Onko ne sitten väärennöksiä jos eivät aitoja miehiä? Tehty mafian kirjapainossa?

        Kannattaa muuten miettiä sitä, että naisen kehosta vain 1% on sukuelimiä. Ei "aito homo" niitä loppuja 99% naisellisia piirteitä, mm. tissejä tai isoa pyöreää peppua toivo.

    • Onnistuuko mitenkään

      Kadun tuon adoptiojutun kirjoittamista. Joka tapauksessa suhteemme perustuisi kestävään rakkauteen eikä vain seksiin. Kyse olisi normaalista avioliitosta tätä pikku juttua paitsi

      • _Mariana_

        Täältä on vaikea saada asiallisia vastauksia, kun niin hirveästi sekopäistä porukkaa seurailee tätä Trans osastoa. Varsinkin sellaisia jotka takertuvat vähänkin "väärin" ilmaistuihin ajatuksiin ja mielipiteisiin ja hyökkäävät kimppuun

        Älä menetä toivoasi tuon unelmasi suhteen. :) Toivon, että löydät sen mitä haluat.

      • Onnistuuko mitenkään
        _Mariana_ kirjoitti:

        Kiitos ymmärtämyksestä. Ehkä tulevaisuudessa toiveeni toteutuminen on realistisempaa. Oletko itse trans

      • _Mariana_
        Onnistuuko mitenkään kirjoitti:

        Kyllä olen... Mutta varattu. :) Olen löytänyt jo oman miehen vierelleni.

      • Onnistuuko mitenkään
        _Mariana_ kirjoitti:

        Kyllä olen... Mutta varattu. :) Olen löytänyt jo oman miehen vierelleni.

        Oletko ihan shemale? Haluaisin tietää. Jos olet, se lisää toivoani kun et kai ole ainoa laatuasi

      • shemale?
        Onnistuuko mitenkään kirjoitti:

        Oletko ihan shemale? Haluaisin tietää. Jos olet, se lisää toivoani kun et kai ole ainoa laatuasi

        Kaltaisesi olettaa varmaankin jokaisen transnaisen olevan hoitojen välivaiheessa shemalen, koska fyysisesti muistuttaa noiden pornosivujen shemaleja. Mutta itse en missään nimessä kokenut itseäni sellaiseksi tuona tilapäisenä aikakautena.

        Eiköhän suomalaiset shemalet ole todella harvassa, itse tunnen vain yhden (itse kertonut olevansa shemale) etkä häntäkään pääse tapaamaan kuin vierailuajalla.

      • _Mariana_
        Onnistuuko mitenkään kirjoitti:

        Oletko ihan shemale? Haluaisin tietää. Jos olet, se lisää toivoani kun et kai ole ainoa laatuasi

        Kyllä. Mutta en mielelläni käyttäisi sellaista nimitystä itsestäni.

        Elän naisena, niin virallisissa henkilöllisyyspapereissa kuin muutenkin.

      • ole kuitenkaan
        _Mariana_ kirjoitti:

        Kyllä. Mutta en mielelläni käyttäisi sellaista nimitystä itsestäni.

        Elän naisena, niin virallisissa henkilöllisyyspapereissa kuin muutenkin.

        siinä mielessä shemale, jos et pidä nimityksestä? Tosin mikä nyt sitten on aito shemale ja mikä ei...

      • asian ydintä.
        ole kuitenkaan kirjoitti:

        siinä mielessä shemale, jos et pidä nimityksestä? Tosin mikä nyt sitten on aito shemale ja mikä ei...

        "Shemale" on niin pornoteollisuuteen liittyvä termi, että vaikea kuvitella kuka haluaisi käyttää sitä itsestään, ellei sitten työn puolesta.

        Alkuperäisen kysymyksen esittäminen on vähän sama kuin jos lähettäisi, sanotaan vaikka Molvaniasta saapuneiden maahanmuuttajien keskustelupalstalle viestin, jossa etsitään "molvanialaishuoraa" puolisoksi. Eihän kukaan huora halua olla. Vaikka miten sitten selittelisi asiaa parhain päin, niin nekin molvanialaisnaiset, jotka muuten saattaisivat tykästyä kysyjään, tuskin ilmoittautuvat; heitä varmaankin jäisi kummastuttamaan, mikä ihmeen molvanialaisfetissi kysyjällä on ja luuleeko tämä, että kaikki molvanialaisnaiset ovat jotain hutsuja.

      • nillitirautalanka
        ole kuitenkaan kirjoitti:

        siinä mielessä shemale, jos et pidä nimityksestä? Tosin mikä nyt sitten on aito shemale ja mikä ei...

        pitää shemale-nimityksestä, että kelpaa pre-oppina jollekin miehelle? Eikö teille miehille (jos olet tuo mieskirjoittaja) mene millään päähän, että se shemale on oikeasti valtaosalle transfeminiinisistä ihmisistä negatiivinen termi, sekä että nainen haluaa itseään kutsuttavan aika usein naiseksi, riippumatta mitä jalkovälissä on? Onko se fantasia tai mieltymys jostain termistä kiinni? Sillä transtaustaisella naisella on erittäin paljon kiinni siitä, kutsuuko häntä siellä sun täällä shemaleksi vai naiseksi. On vaikea ymmärtää, että sillä miehellä olisi puolestaan mitään kiinni, tai että se vaikuttaisi siihen mieltymykseen niin paljon. Siis yksi sana. Vai pitääkö seksin lomassa huohottaa sitä sanaa, jotta realisoi fantasiansa?

        Siinähän se henkilö on, siinä fyysisessä muodossa mistä tykkäät. Miksi pitää shemaletella kun siitä harva tällainen ihminen tykkää? Se on pornoteollisuuden termi, alentava termi, foobinen termi, vaikka se onkin ehkä se reitti ja termi millä löydät netissä helpoiten materiaalia unelmoimistasi ihmisistä, vaikka se onkin se termi, jolla transprostituutiota tehokkaimmin markkinoidaan ja jonka avulla monet monet henkilöt maailmalla hankkivat elantoaan tai keräävät rahaa leikkaukseen, tai mitä vain. Ei pidä yleistää, mutta uskallan väittää, että tuon leikkauksen jälkeen harva näistäkään ns. shemaleista suostuu sen termin alle enää asettutumaan.

        Oikeasti, todellinen vinkki: Kutsu heitä naisiksi. Älä shemaleiksi, älä trans-jotain joksikin, elleivät he itse sano, että tykkäävät milloin mistäkin termistä. Tällä pääset huomattavasti lähemmäksi sitä unelmaasi. Tämä on huomattavasti turvallisempi lähestymistapa. Oikea Edenin avainkin, jos oikein osaa itseään ilmaista. Turvallisin lähestymistapa, vaikka henkilö kokisikin shemale-termin koskevaan itseään tai ei pane sitä pahakseen. Mutta kun et voi ikinä tietää kokeeko vai eikö, ellei tietty jostain netin senssipalstalta ilmoituksesta, jos termiä käytetään. Jos henkilö ei itse käytä, ei todellakaan kannata sinun tai teidän muidenkaan transfeminiinisistä pitävien käyttää.

        Marianakin tuossa ylempänä jo sanoi, ettei mielellään käyttäisi sellaista termiä. Se todellisuus mitä me elämme, on naisen todellisuutta, ei shemale-pornon. Jossain kumman vaiheessa tuo termi on irtautunut puhtaasta pornoyhteydestään ja asettunut myös muka oikeaksi tai järkeväksi termiksi varsinkin deittipiireissä. Silti sitä kuulee reippaasti eniten miesten suusta, ei meidän asianosaisten naisten. Ei edes ulkomaisilla deittisivustoilla.

        Terveisin,
        Nuori nainen, joka on fyysisesti vielä pre-op ja joka voi sellaiseksi mahdollisesti jäädäkin, tykkää miehistä, mutta ei silti suostu shemaletuksiin tai transutteluihin.

        Muuten sanon saman kuin Mariana: älä menetä toivoasi. Kyllä on mahdollista löytää etsimääsi, jos vain suostut termeistä ja joistain ajatuksista tinkimään tai mieluiten ymmärrystäsi kartuttamaan. Hormoneja käyttävä, viralliset tietonsa muuttanut, alakertaansa leikkaamaton, shemale-nimityksestä tykkäävä nainen on etenkin täällä Suomessa varsinainen vähemmistön vähemmistön vähemmistö. Jos karsit tuon viimeisen kriteerin pois, karsiutuu myös yksi vähemmistöaste ja mahdollisuudet on ainakin hiukan paremmat.

        Juuri se tuossa Shemale sanassa on ongelma, että sillä on niin vahva linkki pornoteollisuuteen joten ei kauhean imarteleva nimitys käyttää itsestään.

      • 4+12
        nillitirautalanka kirjoitti:

        Löytää itselleen kumppania jolle alapää ei ole ongelma ja joka silti pitää naisena.

        t. Nuori nainen(tosin lesbo) jolla on vaan jännä mutanttialapää, mutta silti hyvä ja tyydyttävä parisuhde.

      • se......
        4+12 kirjoitti:

        Löytää itselleen kumppania jolle alapää ei ole ongelma ja joka silti pitää naisena.

        t. Nuori nainen(tosin lesbo) jolla on vaan jännä mutanttialapää, mutta silti hyvä ja tyydyttävä parisuhde.

        lesbosuhde on hyvä ja tyydyttävä nimenomaan sen mutanttialapään takia.

      • on......
        se...... kirjoitti:

        lesbosuhde on hyvä ja tyydyttävä nimenomaan sen mutanttialapään takia.

        Tosin olen seksuaali-identiteetiltäni sellainen etten käytännössä harrasta alapääseksiä ollenkaan. Minua kiinnostaa ihan muut jutut seksuaalisesti kuin se perinteinen penetraatio tai lesbotapauksessa se kuuluisa hieroskelu. Samanlainen on kumppanikin.

        Joten se on käytännössä ihan sama mitä alapäästä löytyy kun en sitä seksiin tarvitse.

      • Ercci90
        _Mariana_ kirjoitti:

        Kyllä. Mutta en mielelläni käyttäisi sellaista nimitystä itsestäni.

        Elän naisena, niin virallisissa henkilöllisyyspapereissa kuin muutenkin.

        Seisooko sulla? Lentääkö sperma? Kysyn sinulta, kun haluan tietää, onko shemaleja, joilla on normaalisti toimiva kulli. Tykkäätkö myös naisista?

      • Ercci90
        Ercci90 kirjoitti:

        Anteeksi, että sanoin shemaleksi.

      • Onnistuuko mitenkään
        nillitirautalanka kirjoitti:

        pitää shemale-nimityksestä, että kelpaa pre-oppina jollekin miehelle? Eikö teille miehille (jos olet tuo mieskirjoittaja) mene millään päähän, että se shemale on oikeasti valtaosalle transfeminiinisistä ihmisistä negatiivinen termi, sekä että nainen haluaa itseään kutsuttavan aika usein naiseksi, riippumatta mitä jalkovälissä on? Onko se fantasia tai mieltymys jostain termistä kiinni? Sillä transtaustaisella naisella on erittäin paljon kiinni siitä, kutsuuko häntä siellä sun täällä shemaleksi vai naiseksi. On vaikea ymmärtää, että sillä miehellä olisi puolestaan mitään kiinni, tai että se vaikuttaisi siihen mieltymykseen niin paljon. Siis yksi sana. Vai pitääkö seksin lomassa huohottaa sitä sanaa, jotta realisoi fantasiansa?

        Siinähän se henkilö on, siinä fyysisessä muodossa mistä tykkäät. Miksi pitää shemaletella kun siitä harva tällainen ihminen tykkää? Se on pornoteollisuuden termi, alentava termi, foobinen termi, vaikka se onkin ehkä se reitti ja termi millä löydät netissä helpoiten materiaalia unelmoimistasi ihmisistä, vaikka se onkin se termi, jolla transprostituutiota tehokkaimmin markkinoidaan ja jonka avulla monet monet henkilöt maailmalla hankkivat elantoaan tai keräävät rahaa leikkaukseen, tai mitä vain. Ei pidä yleistää, mutta uskallan väittää, että tuon leikkauksen jälkeen harva näistäkään ns. shemaleista suostuu sen termin alle enää asettutumaan.

        Oikeasti, todellinen vinkki: Kutsu heitä naisiksi. Älä shemaleiksi, älä trans-jotain joksikin, elleivät he itse sano, että tykkäävät milloin mistäkin termistä. Tällä pääset huomattavasti lähemmäksi sitä unelmaasi. Tämä on huomattavasti turvallisempi lähestymistapa. Oikea Edenin avainkin, jos oikein osaa itseään ilmaista. Turvallisin lähestymistapa, vaikka henkilö kokisikin shemale-termin koskevaan itseään tai ei pane sitä pahakseen. Mutta kun et voi ikinä tietää kokeeko vai eikö, ellei tietty jostain netin senssipalstalta ilmoituksesta, jos termiä käytetään. Jos henkilö ei itse käytä, ei todellakaan kannata sinun tai teidän muidenkaan transfeminiinisistä pitävien käyttää.

        Marianakin tuossa ylempänä jo sanoi, ettei mielellään käyttäisi sellaista termiä. Se todellisuus mitä me elämme, on naisen todellisuutta, ei shemale-pornon. Jossain kumman vaiheessa tuo termi on irtautunut puhtaasta pornoyhteydestään ja asettunut myös muka oikeaksi tai järkeväksi termiksi varsinkin deittipiireissä. Silti sitä kuulee reippaasti eniten miesten suusta, ei meidän asianosaisten naisten. Ei edes ulkomaisilla deittisivustoilla.

        Terveisin,
        Nuori nainen, joka on fyysisesti vielä pre-op ja joka voi sellaiseksi mahdollisesti jäädäkin, tykkää miehistä, mutta ei silti suostu shemaletuksiin tai transutteluihin.

        Muuten sanon saman kuin Mariana: älä menetä toivoasi. Kyllä on mahdollista löytää etsimääsi, jos vain suostut termeistä ja joistain ajatuksista tinkimään tai mieluiten ymmärrystäsi kartuttamaan. Hormoneja käyttävä, viralliset tietonsa muuttanut, alakertaansa leikkaamaton, shemale-nimityksestä tykkäävä nainen on etenkin täällä Suomessa varsinainen vähemmistön vähemmistön vähemmistö. Jos karsit tuon viimeisen kriteerin pois, karsiutuu myös yksi vähemmistöaste ja mahdollisuudet on ainakin hiukan paremmat.

        Ei se haittaa, ettei kyseinen nainen (kai he naisina itseään pitävät, vaikka heillä kyrvät onkin) kutsu itseään shemaleiksi. Ehkä hyväkin, kun on niin pornovärittynyt termi ja haluaisin elää aidossa rakkaussuhteessa kyseisen laisen naisen kanssa.

      • Diggari88
        _Mariana_ kirjoitti:

        Kyllä. Mutta en mielelläni käyttäisi sellaista nimitystä itsestäni.

        Elän naisena, niin virallisissa henkilöllisyyspapereissa kuin muutenkin.

        "Elän naisena, niin virallisissa henkilöllisyyspapereissa kuin muutenkin. "

        Käytkö uimahallissa naisten puku- ja pesuhuoneessa? Miten on reagoitu, kun joku nainen siellä on nähnyt kyrpäsi? Kumpien vessassa käyt ja pissaatko istualtaan vai seisaaltaan?

      • ja.....
        Diggari88 kirjoitti:

        jos käyt naisten vessassa niin mitä naapurikopin nainen ajattelee kun toisesta kopista ei kuulukaan tyypillistä suhinaa.

      • 7+1
        ja..... kirjoitti:

        jos käyt naisten vessassa niin mitä naapurikopin nainen ajattelee kun toisesta kopista ei kuulukaan tyypillistä suhinaa.

        Se tyypillinen suhina on helppo feikata istuma-asennossa suuntaamalla käsin suihkun oikein.

      • 8+20=28
        Diggari88 kirjoitti:

        "Elän naisena, niin virallisissa henkilöllisyyspapereissa kuin muutenkin. "

        Käytkö uimahallissa naisten puku- ja pesuhuoneessa? Miten on reagoitu, kun joku nainen siellä on nähnyt kyrpäsi? Kumpien vessassa käyt ja pissaatko istualtaan vai seisaaltaan?

        "Käytkö uimahallissa naisten puku- ja pesuhuoneessa?"
        En käy missään julkisissa paikoissa alastomana, kropassani on nimittäin paljon muitakin asioita jotka aiheuttaisivat liikaa hämminkiä kuin se alapää. Jos käyn uimassa niin käyn uimarannoilla, uimapukuun on helppo rakentaa "tuckaukset" eikä kukaan huomaa.

        "Kumpien vessassa käyt ja pissaatko istualtaan vai seisaaltaan?"

        Naisten vessaa olen jo käyttänyt ennen prosessia ja käytän jatkossakin. Sillä olenhan nainen siinä missä muutkin naiset, ei se alapää tee minusta yhtään vähempää naista kuin kenestäkään muusta transtaustaisesta, jos tahtoisin olla ilkeä voisin sanoa, että juuri samat osat teilläkin on sielläkin alapäässä, ne on vaan eri muotoon järjestelty.

        Yleensä pissaan istualtaan, mutta esim. metsässä onkin kätevä pissata seisaaltaan.

      • rakkautenne
        Onnistuuko mitenkään kirjoitti:

        Ei se haittaa, ettei kyseinen nainen (kai he naisina itseään pitävät, vaikka heillä kyrvät onkin) kutsu itseään shemaleiksi. Ehkä hyväkin, kun on niin pornovärittynyt termi ja haluaisin elää aidossa rakkaussuhteessa kyseisen laisen naisen kanssa.

        Jos sinä kutsuisit ts-rakastasi shemaleksi, kaverisi, sisaruksesi, työkaverisi ja kaikki sinut tuntevat sanoisivat sinun elävän miehen kanssa. Naisidenttinen ts-puolisosi ei todennäköisesti olisi sinun kanssa kovin onnellinen jos kaikki pitäisivät häntä miehenä.

      • hhghgfhd
        7+1 kirjoitti:

        Se tyypillinen suhina on helppo feikata istuma-asennossa suuntaamalla käsin suihkun oikein.

        Selitäpä miten miehen pruutan suuntaamisella synnytetään naisen huuliefekti. No taas jutut meni näihin.

      • toimii_toimii
        hhghgfhd kirjoitti:

        Selitäpä miten miehen pruutan suuntaamisella synnytetään naisen huuliefekti. No taas jutut meni näihin.

        Käsin vaan sijottelet palat oikeille kohdilla ja pidät ne paikoillaan kun liruttelet, on sotkuista hommaa, mutta toimii. Toisaalta kädethän yleensä pestään kun tullaan vessasta?

      • _Mariana_
        hhghgfhd kirjoitti:

        Selitäpä miten miehen pruutan suuntaamisella synnytetään naisen huuliefekti. No taas jutut meni näihin.

        Nyt meni kyllä noiden kysymysten taso siihen, ettei sellaisiin edes voi vastata.

        Nyt antakaa olla. Mistä näitä epämääräisiä tyyppejä taas ilmestyi mukaan.

      • 3583743267437
        Ercci90 kirjoitti:

        Seisooko sulla? Lentääkö sperma? Kysyn sinulta, kun haluan tietää, onko shemaleja, joilla on normaalisti toimiva kulli. Tykkäätkö myös naisista?

        Tuskin seisoo, ja sperman lento loppuu 2 kuukautta hormoneiden aloittamisen jälkeen. 2 vuotta niin ei enää mitään toivoakaan. Pitää leikata emätin jotta seksi tyydyttää.

      • Onnistuuko mitenkään
        rakkautenne kirjoitti:

        Jos sinä kutsuisit ts-rakastasi shemaleksi, kaverisi, sisaruksesi, työkaverisi ja kaikki sinut tuntevat sanoisivat sinun elävän miehen kanssa. Naisidenttinen ts-puolisosi ei todennäköisesti olisi sinun kanssa kovin onnellinen jos kaikki pitäisivät häntä miehenä.

        Emme kertoisi vaimoni sukupuolielimistä muille kuin harvoille ja vaituille!

      • 8+8
        Onnistuuko mitenkään kirjoitti:

        Emme kertoisi vaimoni sukupuolielimistä muille kuin harvoille ja vaituille!

        Varmaankin joku surkeissa oloissa Thaimaassa elävä shemale suostuisi mukaasi kuten muutkin sieltä tuodut vaimot. Mutta moni thaimaalainen vaimo onkin huomannut täällä että olot onkin naisilla paremmat kuin siellä ja vaihtavat miestä. Kun shemalesi saisi tietää että saisi Suomessa julkisella puolella tarvittavat leikkaukset, sinulla olisikin pian vain tavallinen nainen vaimona (tai exvaimona).

      • Onnistuuko mitenkään
        _Mariana_ kirjoitti:

        Juuri se tuossa Shemale sanassa on ongelma, että sillä on niin vahva linkki pornoteollisuuteen joten ei kauhean imarteleva nimitys käyttää itsestään.

        Tämä kysymys tulee myöhään, mutta toivonani on, että tulet lukeneeksi, kun ketju siirtyy uudeksi. Pysyykö peniksesi toimintakunnossa, vai onko vaarana, että se surkastuu ajan myötä?

    • mieleen

      että miten suhtautuisit siihen että tuo vaimosi jossain vaiheessa kyllästyisi keskeneräisyyteensä ja kun elämä on avioliiton myötä vakiintunut, haluaisikin genitaalien korjausleikkaukseen. Tulisiko ero kun vaimollasi ei olisikaan enää niitä ihailemiasi miehisiä elimiä, vaan joutuisit elämään tavallisen naisen kanssa.

      • Onnistuuko mtenkään

        Menisihän se, ei suhteemme siihen kaatuisi (sanoinhan, että olen kiinnostunut myös ´"tavallisista naisista". Mutta vähentäisi se seksi-intoa. No joka tapauksessa, kenties haaveeni joskus toteutuu

      • 10+12
        Onnistuuko mtenkään kirjoitti:

        Menisihän se, ei suhteemme siihen kaatuisi (sanoinhan, että olen kiinnostunut myös ´"tavallisista naisista". Mutta vähentäisi se seksi-intoa. No joka tapauksessa, kenties haaveeni joskus toteutuu

        Juu ei tule toteutuun.

      • ...
        10+12 kirjoitti:

        Juu ei tule toteutuun.

        asdf

      • se!
        ... kirjoitti:

        asdf

        Kyllä transnainen on kuin muutkin naiset. Jos äijä pihtaa ja leikkii vain mekoila, taitaa yhdessäelo loppua lyhyeen.

      • mitä_ihmettä__?
        se! kirjoitti:

        Kyllä transnainen on kuin muutkin naiset. Jos äijä pihtaa ja leikkii vain mekoila, taitaa yhdessäelo loppua lyhyeen.

        Mikä sunkin ongelma on? Sulla vaan aina ne mekot mielessä... Joku fetissi sulle? Tässä ketjussa puhuttiin "shemalediggareista" eikä "mekkomiehistä".

        Ja taas tuo sama transnainen on nainen, mutta mekkomies ei ole mies -jauhanta. Mene nyt muualle jo, väsynyt trolli.

      • aiempi kirj..
        mitä_ihmettä__? kirjoitti:

        Mikä sunkin ongelma on? Sulla vaan aina ne mekot mielessä... Joku fetissi sulle? Tässä ketjussa puhuttiin "shemalediggareista" eikä "mekkomiehistä".

        Ja taas tuo sama transnainen on nainen, mutta mekkomies ei ole mies -jauhanta. Mene nyt muualle jo, väsynyt trolli.

        mutta... Voin ymmärtää, ettei hoidot läpikäynyt nainen, tai kuka tahansa nainen, halua miehekseen tiittiä. Asian voi tietysti ilmaista korrektimminkin kuin "yök, en halua kumppaniksi transua." Hetero ei tykkää "jakaa" naiseuttaan, vaan haluaa olla ainutlaatuinen ja kumppanin erilaisuus korostaa tätä, siksi se kiihottaa. Usein saa lukea, kuinka transvestismin paljastuttua elämä on keskittynyt pelkkään miehen "mekkoiluun". Jos nainen haluaa elää seesteistä aikuisen elämää ja harrastaa seksiä karvaisen miehen kanssa, tiitti ei välttämättä ole silloin ykkösvaihtoehto. Kaikenlisäksi joillekin tiitteys on vaan välipysäkki ennen transitiota.

    • Onnistuuko mitenkään

      Sis toimiiko näillä naisilla, joita kutsuin shemaleiksi, kalu ihan normaalisti?

      • jotain realiteetteja

        Kirjoitetaanpa nyt tällainen transdiggareiden ja "shemaleiden" aapinen feminisaatiohoidoista, niin hälvennetään sitä jumalatonta aiheeseen liittyvää mystiikkaa.

        Vastaus kysymääsi riippuu monesta asiasta. Jos on vedetty kunnolla ja vuosia hormoneja ja testosteronin blokkaajia, että naisellistuu, on hyvin epätodennäköistä että mitään nesteitä tulisi enää. Spermaa ei varmasti tule, jos hormonihoito on ollut ja on edelleen jatkuvaa. Sperman tulo voi ehkä palata, jos tarpeeksi ajoissa lopettaa hormonien käytön. Erektio voi tulla hormoneillakin, mutta se voi olla vahva tai voi olla lörppä, aivan kuten orgasmikyvyn pysyminen riippuu yksilöstä. Spermasta riippumatonta läpinäkyvähköä nestettä tulee eri ihmisillä eri määriä orgasmissa tällaisessa tapauksessa, toisilla ei mitään.

        Feminisaatiohoidoissa kannattaa yrittää ymmärtää se, että naisen oloisuus on muutakin kuin vain rinnat ja kasvojen muodot. Pornon katsominen on eri asia kuin ihmisen kokeminen iho iholla kanssakäymisessä. Esimerkiksi ihon haju riippuu paljon siitä mitä veressä kiertää. Testosteronin ja estrogeenin eron haistaa selvästi etenkin hiestä ja testosteronin kiertäessä veressä hien haju on miehinen, samoin alapään. Estrogeeneilla haju muuttuu naisen hajuksi. Hormonihoidot ja etenkin testosteronin blokkaus estää karvankasvua suurimmalla osalla ja jos sitä ei tee, henkilöllä voi kasvaa karvaa missä ikinä kasvaakaan naamassa ja vartalossa. Tietenkin karvaa voi poistaa tilapäisin keinoin, jolloin tulee ennen pitkää sänki joka pitää taas ajaa jne. Pysyvä karvanpoisto lasereilla on kallista puuhaa ja jos pitää poistaa muualtakin kehosta kuin naamasta, puhutaan helposti tuhansien eurojen kuluista, riippuen kuinka vahvaa karvankasvu on.

        Hormonihoidot heikentävät ja naisellistavat lihaksia, joten testosteronilla oltaessa pitäisi olla liikunnan kanssa varovainen ettei tule maskuliinisia piirteitä. Samoin hormonihoidot sijoittavat kehon muitakin rasvavarantoja uudestaan, joka naisellistaa ennestään rasvattomampaa ja jäntevämpää kehoa. Ihon alle muodostuu paksumpi rasvakerros, kuten muutenkin naisilla on. Testosteronilla noin ei kävisi. Iho myös pehmenee hormonihoidoissa pehmeäksi muiden naisten tapaan. Testosteronilla ollessa kehon vanheneminenkin tapahtuisi miehisesti kaikkine haittapuolineen ihon ynnä muun suhteen, toisin kuin hormonihoidoissa estrogeeneillä ollessa.

        Hormonihoitojen ottamisella on siis monta syytä. Haluaisitko olla "shemalen" kanssa, joka haisee testosteroniselta punttisaliäijältä hikoillessaan? Tietenkin voisi vain yrittää leikkauttaa kasvonsa ja ottaa rintaimplantit, mutta silloin ei saavuta mitään muita noista naisellisuuden kehollisista piirteistä. Tai sitten voi ottaa sen uhkapelin, että syö muutaman vuoden hormoneja, lopettaa ja katsoo alkaako alapää toimimaan taas ja kuinka hyvin. Se ei välttämättä palaudu täysin. Ja tällöinkin testosteronille palaaminen hävittäisi ennen pitkää nuo jo saavutetut naisellistumispiirteet, poislukien rinnat jotka tulee pysyäkseen.

        Yksi vaihtoehto on yrittää kikkailla hormonihoidoilla kausittaisella ottamisella, mutta voi olla ettei se olisi kovin tehokasta. Tehokas feminisaatio vaatii jatkuvaa hormonihoitoa ja testosteronin blokkausta. Hyvillä kehollisilla lähtökohdilla pääsee tietenkin pitkälle, joten aivan kuten transvestiiteissa, myös tällaisissa naisissa on niitä harvoja tapauksia jotka ovat valmiiksi hyvin naisellisen oloisia ilman sen suurempia hoitojakaan ja joilla alapää toimisi hyvin.

        Jos poistaa kivekset, kuten joillain pornonäyttelijöillä voi joskus nähdä, mitään nesteitä ei tietenkään tule. Se olisi kuitenkin terveellisempi vaihtoehto kuin syödä vuositolkulla Androcurin ja Spironolactonin tapaisia testosteronia blokkaavia myrkkyjä, jotka nekin edelleen helposti voivat estää nesteiden tulon.

        Vastaus kysymykseesi on siis, että luultavasti vain harvoilla itseään paljon naisellistaneilla toimii, mutta heitä on ja he ovat onnistuneet naisellistamaan itseään tarpeeksi kuka mitenkin. Lähes kaikilla heistä on varmasti ollut hyvät lähtökohdat, jos puhutaan naisellisista yksilöistä. Se naisellisuuden määrän ja laadun arvioiminen on tietenkin jokaisesta itsestä kiinni. Kun katsot pornoa, näet vain pienen pienen osan kaikista niistä transnaisista joita maailmassa on. Sinne valikoituu helposti etenkin ne harvat, jotka täyttävät parhaiten halutut vaatimukset ja joiden kyseiseen työhön täytyy ylipäätään turvautua. Siksi porno tarjoaa tässä aiheessa enemmän illuusiota kuin yleisempää todellisuutta.

      • ew5twegdfgdfb

        Jos penis on valmiiksi pieni, niin hormonihoitojen jälkeen se on vielä pienempi. Lähempänä klitoriksen kokoa kuin miehekkään aikuisen miehen penistä.

        Litkuja sieltä ei tule, korkeintaan joillakin vähän eturauhasnestettä.

        Orgasmi on yleensä heikko ja erektio, jos sellaista edes saa, kestää ehkä minuutin ennen orgasmia.

        Jotta tyydyttävä seksi olisi ylipäätään mahdollista, pitäisi leikkauttaa näistä osista emätin. Vastaanottavana osapuolena sitten onnistuu paremmin, ja jatkuu ensimmäisenkin orgasmin jälkeen.

      • lisää mystiikkaa?
        ew5twegdfgdfb kirjoitti:

        Mihin perustat tietosi erektiosta? Omiin kokemuksiin? Kyllä erektio voi pysyä hormonihoitojen myötäkin monilla. Jopa vuosienkin jälkeen. Tuota spermaa vain ei tule kenelläkään koska kivesten toiminta on blokattu, paitsi mainitsemaasi eturauhasnestettä jota toisilla ei tule yhtään, toisilla vähän enemmän.

        Väitteesi tyydyttävästä seksistäkään ei pidä paikkaansa. Pre- tai non-op voi harrastaa aivan tyydyttävää seksiä, jos on siihen henkisesti kykeneväinen. Sillä peniksellä voi saada vielä orgasmejakin ja on tyypillistä että orgasmi muuttuu "naismaiseksi" jo ennen mitään genitaalikirurgioita. Eli voimakkaammaksi ja kokonaisvaltaisemmaksi, erilaiseksi, miten kullakin. Siihen ei kirurgiaa tarvitse, jos hormonihoidot eivät vain vie orgasmikykyä ja ei ole henkisesti raskasta. Eri asia on tietenkin miten siihen orgasmiin päästään, mutta ei se sillä penetroiminen ole ainoa tapa harrastaa seksiä, kuten ei anaaliseksikään. Silti anaaliseksin kauttakin on mahdollista saada orgasmi, jos sellaisesta tykkää. Se kyky tuskin häipyy kirurgiankaan myötä, koska eturauhanen. Tosin ei nuo muut naisetkaan eturauhasta tarvitse anaaliseksistä nauttiakseen ja orgasmeja sitäkin kautta saadakseen. Mitään yltiöyleistä se ei taida olla, mutta onpa silti.

        Suosittelen tutustumaan seksiin ja ihmiskehoon monelta kantilta, niin näkökulmat avautuu. En tarkoita tällä sitä, että itse pitäisi kokeilla, vaan sitä että lisää omaa tietoaan asioista.

      • Onnistuuko mitenkään
        jotain realiteetteja kirjoitti:

        Kirjoitetaanpa nyt tällainen transdiggareiden ja "shemaleiden" aapinen feminisaatiohoidoista, niin hälvennetään sitä jumalatonta aiheeseen liittyvää mystiikkaa.

        Vastaus kysymääsi riippuu monesta asiasta. Jos on vedetty kunnolla ja vuosia hormoneja ja testosteronin blokkaajia, että naisellistuu, on hyvin epätodennäköistä että mitään nesteitä tulisi enää. Spermaa ei varmasti tule, jos hormonihoito on ollut ja on edelleen jatkuvaa. Sperman tulo voi ehkä palata, jos tarpeeksi ajoissa lopettaa hormonien käytön. Erektio voi tulla hormoneillakin, mutta se voi olla vahva tai voi olla lörppä, aivan kuten orgasmikyvyn pysyminen riippuu yksilöstä. Spermasta riippumatonta läpinäkyvähköä nestettä tulee eri ihmisillä eri määriä orgasmissa tällaisessa tapauksessa, toisilla ei mitään.

        Feminisaatiohoidoissa kannattaa yrittää ymmärtää se, että naisen oloisuus on muutakin kuin vain rinnat ja kasvojen muodot. Pornon katsominen on eri asia kuin ihmisen kokeminen iho iholla kanssakäymisessä. Esimerkiksi ihon haju riippuu paljon siitä mitä veressä kiertää. Testosteronin ja estrogeenin eron haistaa selvästi etenkin hiestä ja testosteronin kiertäessä veressä hien haju on miehinen, samoin alapään. Estrogeeneilla haju muuttuu naisen hajuksi. Hormonihoidot ja etenkin testosteronin blokkaus estää karvankasvua suurimmalla osalla ja jos sitä ei tee, henkilöllä voi kasvaa karvaa missä ikinä kasvaakaan naamassa ja vartalossa. Tietenkin karvaa voi poistaa tilapäisin keinoin, jolloin tulee ennen pitkää sänki joka pitää taas ajaa jne. Pysyvä karvanpoisto lasereilla on kallista puuhaa ja jos pitää poistaa muualtakin kehosta kuin naamasta, puhutaan helposti tuhansien eurojen kuluista, riippuen kuinka vahvaa karvankasvu on.

        Hormonihoidot heikentävät ja naisellistavat lihaksia, joten testosteronilla oltaessa pitäisi olla liikunnan kanssa varovainen ettei tule maskuliinisia piirteitä. Samoin hormonihoidot sijoittavat kehon muitakin rasvavarantoja uudestaan, joka naisellistaa ennestään rasvattomampaa ja jäntevämpää kehoa. Ihon alle muodostuu paksumpi rasvakerros, kuten muutenkin naisilla on. Testosteronilla noin ei kävisi. Iho myös pehmenee hormonihoidoissa pehmeäksi muiden naisten tapaan. Testosteronilla ollessa kehon vanheneminenkin tapahtuisi miehisesti kaikkine haittapuolineen ihon ynnä muun suhteen, toisin kuin hormonihoidoissa estrogeeneillä ollessa.

        Hormonihoitojen ottamisella on siis monta syytä. Haluaisitko olla "shemalen" kanssa, joka haisee testosteroniselta punttisaliäijältä hikoillessaan? Tietenkin voisi vain yrittää leikkauttaa kasvonsa ja ottaa rintaimplantit, mutta silloin ei saavuta mitään muita noista naisellisuuden kehollisista piirteistä. Tai sitten voi ottaa sen uhkapelin, että syö muutaman vuoden hormoneja, lopettaa ja katsoo alkaako alapää toimimaan taas ja kuinka hyvin. Se ei välttämättä palaudu täysin. Ja tällöinkin testosteronille palaaminen hävittäisi ennen pitkää nuo jo saavutetut naisellistumispiirteet, poislukien rinnat jotka tulee pysyäkseen.

        Yksi vaihtoehto on yrittää kikkailla hormonihoidoilla kausittaisella ottamisella, mutta voi olla ettei se olisi kovin tehokasta. Tehokas feminisaatio vaatii jatkuvaa hormonihoitoa ja testosteronin blokkausta. Hyvillä kehollisilla lähtökohdilla pääsee tietenkin pitkälle, joten aivan kuten transvestiiteissa, myös tällaisissa naisissa on niitä harvoja tapauksia jotka ovat valmiiksi hyvin naisellisen oloisia ilman sen suurempia hoitojakaan ja joilla alapää toimisi hyvin.

        Jos poistaa kivekset, kuten joillain pornonäyttelijöillä voi joskus nähdä, mitään nesteitä ei tietenkään tule. Se olisi kuitenkin terveellisempi vaihtoehto kuin syödä vuositolkulla Androcurin ja Spironolactonin tapaisia testosteronia blokkaavia myrkkyjä, jotka nekin edelleen helposti voivat estää nesteiden tulon.

        Vastaus kysymykseesi on siis, että luultavasti vain harvoilla itseään paljon naisellistaneilla toimii, mutta heitä on ja he ovat onnistuneet naisellistamaan itseään tarpeeksi kuka mitenkin. Lähes kaikilla heistä on varmasti ollut hyvät lähtökohdat, jos puhutaan naisellisista yksilöistä. Se naisellisuuden määrän ja laadun arvioiminen on tietenkin jokaisesta itsestä kiinni. Kun katsot pornoa, näet vain pienen pienen osan kaikista niistä transnaisista joita maailmassa on. Sinne valikoituu helposti etenkin ne harvat, jotka täyttävät parhaiten halutut vaatimukset ja joiden kyseiseen työhön täytyy ylipäätään turvautua. Siksi porno tarjoaa tässä aiheessa enemmän illuusiota kuin yleisempää todellisuutta.

        "Haluaisitko olla "shemalen" kanssa, joka haisee testosteroniselta punttisaliäijältä hikoillessaan? "

        Repesin! Kiitos tiedoista kuitenkin. Ehkä joskus vielä tulen löytämään kauniin shemale-vaimon.

    • 437utgjnxfhbsdbvsbdb

      Thaimaassa köyhät TS-naiset joutuvat huoraamaan itseään, jotta saavat rahat hoitoihinsa. Jotkut näistä voivat olla non-oppeja. Matkustapa sinne niin sitten löytyy.

    • Anneli60

      Hei,jos joku haluaa tsnaisesta puolison parisuhteeseen.Olen itse etsinyt miestä Mikkelin seudulta parisuhteeseen tositarkoituksella.Minut löytää deitistä Annelina,jos sinua kiinnostaa tslady mtf pre op.

    • suomi-shemale

      Ai ei löydy suomesta vai ? Olen 25-vuotias mtf transhenkilö keskisuomesta. Naisellisen pehmeät ja pyöreät muodot omaava läpimenevä kaunis "tyttö". Minulla on pienet b-kupin rinnat ja vehje yhä paikallaan, josta en ole ajatellut luopua. Olen lähes täysin tyytyväinen itseeni tällaisena. Ainoastaan lopullista karvanpoistatusta tarvitsen vielä. Nautin anaaliseksistä vastaanottavana osapuolena. Ihanne kumppani olisi miehekäs "tavallinen mies", en ole siis siinä mielessä kiinnostunut naisellisista miehistä. Haluan olla suhteessa minusta huolehtivan miehen kanssa, jota ei tarvitse panna peppuun.

      serpentskirt99 at gmail dot com

      • mikähän siinä on

        Totta kai löytyy. Ilmeisesti sinäkin olet mielestäsi shemale, joten siinähän sinä olet. Otitko muuten huomioon sen että shemale tarkoittaa seksityöläistä tai pornoon liittyvää näyttelijäammattia? Mukavaa että jaoit tienaamistapasi meidän kanssamme.

        Älä nyt ota tätä vittuiluna. Juttu on vain se, että kyllä sinun kaltaisia ihmisiä Suomessa on muitakin. Ei se mikään ihme ole. Kaikille ei vain näytä valjenneen se, että shemale todellakin tarkoittaa lähinnä seksityöläistä ja kaikenlaista pornoa, kuten ladyboykin täällä päin. Juttu on myös siinä, että transdiggareille tuo shemale on sellainen päähänpinttymäasia, että sen kanssa tehdään heti kasa oletuksia ja fantasioita kaikesta muustakin elämään liittyvästä, kuten esimerkiksi että miten pukeutuu, millainen on, jne jne. Shemale on miesten seksifantasioista nouseva mielikuva ja suurin osa miehistä nimenomaan ajattelee sitä seksin kautta. Shemaleen liittyy samaten aina kauneus, sillä rumia mutta läpimeneviä TS:iä harvemmin shemaletellaan tai edes kysellään. Kaikki on siis yliseksualisoitua miehisestä ja seksistisestä näkökulmasta. Sitten kun olet yli 40 tai yli 50, sinunkin shemaleutesi arvo häviää suurimman osan miesten silmissä, paitsi jos et kerro ikääsi ja näytät yhä enintään kolmekymppiseltä. Toivottavasti ehdit löytämään sellaisen pysyvän suhteen ennen tuota, että siitä ei tule ongelmaa. Mutta kun transdiggareista on kyse, varaudu kaikenlaiseen.

        Seksi on hienoa, mutta suurin osa haluaa olla jotain muutakin ja muutenkin tuppaa elämään naisen elämää töissä ja kaikkialla, ei jotain "shemalen" elämää.

        Niinjoo, toivottavasti sinulta tulee vielä spermaa, sillä sen puute harmittaa osaa diggareista. Samoin kannattaa miettiä vähän hormonihoitoja tulevaisuudessa, sillä testosteronia blokkaavat aineet eivät ole mitään terveellisiä ja en suosittelisi että vedät niitä loppuelämääsi - minkä pituinen siitä silloin tulisikaan.

      • mikähän siinä on kirjoitti:

        Shemale-porno on varmasti ensimmäinen tilanne, missä keskivertomies törmää transsukupuolisiin. Olen vakuuttunut, että tällä pornotyypillä on rajoja rikkova vaikutus. :)

        Shemale-termin loukkaavuus on myös hieman erikoista. Monissa internetin pornovideoissahan käytetään myös sanoja transsexual, tgirl, ts yms... ja nämä sanat koetaan vähemmän loukkaaviksi kuin tuo shemale-sana. Monet muutkin pornosanat, kuten MILF, ovat tullee osaksi arkipäivää ja eipä kovin moni nainen MILF sanastakaan loukkaannu. Joskus mainitaan tämä seikka, että shemale-sanan lopusta löytyy -male liite, joka viittaa mieheen, mutta tämä sama -male liite löytyy myös sanasta female.

        Pornoa on muutenkin miehisten halujen ruumiillistuma ja eiköhän porno kohtele niin transsukupuolisia kuin muitakin yhtä tasapuolisesti. :)

      • kukin funtsikoot ite
        trannychaser kirjoitti:

        Minä taas sanoisin, että tuo rajoja rikkova vaikutus ei ole hyvään suuntaan. Siis ajattele, että jostain ihmisryhmästä, joka ei ole seksiin liittyvä, ensimmäinen mielikuva ja ymmärrys asiasta tulee seksin ja pornon kautta, ääriseksualisoituna ihmisryhmänä, joka esitetään aina seksityön yhteydessä. Luuletko että tämä on hyvään suuntaan menevä vaikutus, eikä yhtään luo mitään asetelmia? Et voi verrata tätä muihin naisiin ihmisryhmänä, sillä joka ikinen ihminen oppii tietämään mitä naiset ihmisryhmänä ovat, jo vauvasta asti, normaaleina ja ei automaattisesti yliseksualisoituina asioina. Pornoon ja muuhun naisten yliseksualisoimiseen törmätään vasta aikaisintaan ala-asteella. Transsukupuolisten tapauksessa heihin törmätään yleensä aikaisintaan teini-ikäisinä pornon kautta, moni vasta parikymppisinä ja melkein aina pornon kautta. Miten luulet että mielikuvat ihmisryhmästä tällöin rakentuvat? Transihmiset ovat kautta vuosikymmenten olleet nimenomaan seksualisoinnin kautta käsiteltyjä, oli kyse sitten psykiatriasta, kaikenmaailman teoriatieteistä, populaarikulttuurista, stereotypioista, jne. Tätä kuvaako halutaan jatkaa? No, sitä kuvaa ainakin jatketaan pornon kautta ja viedään vielä pidemmällekin.

        Olen myös aika eri mieltä tuosta MILF:stä. Ei se ole tullut osaksi mitään arkipäivää, ellet sitten puhu jostain teinipoikien arkipäivästä tai nuorten miesporukoiden kaljoittelu- ja kaveriporukkapäivistä. Käypä työpaikoilla tai missä tahansa muissa normaaleissa julkisissa yhteyksissä MILFfittelemään naisia, eli sanomaan heille että he ovat "äitejä joita haluaisit nussia" (nimenomaan yksikön ensimmäisessä persoonassa, kuten se englanninkieli menee)... Varsinkin jos sattuvat vielä tietämään mitä se tarkoittaa. Aika moni mies tietää, kun ovat pornon suurkuluttajia, mutta naisista pienempi osa. Nuoremmat polvet kyllä tietävät, mutta nuoret naiset muutenkin joutuvat sietämään aika lailla sitä seksististä kulttuuria missä elävät joten voi monesti vaikuttaa siltä että tällaiset asiat kuitataan helposti ja niin kuitataankin.

        Mutta onpa hyvä että toit nuo tgirlit ja transsexualit ynnä muut mukaan. Nekään eivät useasti ole mitään järin hehkeitä kuvauksia. Ihan hyviä varmaan jos hakee jotain seksiseuraa netistä, mutta muuten...? Oikeasti.

      • kukin funtsikoot ite kirjoitti:

        Tälläkin saitilla vanhemmasta porukasta osa on aika tiukasti sitä mieltä, että transsukupuolisten ei pidä olla julkisuudessa ollenkaan. Jos kaikki toimivat näin, niin eihän sitä sitten jää jäljelle muuta kuin pornon piirissä olevat? Onneksi nuoremmat ovat kuitenkin vapaammalla asenteella liikkeellä.

      • jlojhglgh

        Ei ole kannattavaa julistaa omaa transsukupuolisuuttaan, sillä samalla tuhoaa statuksensa naisena tai miehenä. Suurin osa kansasta on edelleen liian tyhmää käsitelläkseen transsukupuolisuutta ja transsukupuolisia järkevästi. Kenen sitten pitäisi uhrautua?

      • agkjngkdjn

        En tiedä julkisuudesta. Sitä saattaa kuitenkin olla toisenkinlaista kuin seksijulkisuus, joka ei ole hyvästä jos 99% julkisuudesta on sitä. Silti olen tänäkin vuonna nähnyt useammankin alle 40-vuotiaan julkisuudessa, eli soihdun kantajia on, mikäli sitä niin haluaa ajatella. Minä en kuitenkaan näe tällaisia 15min julkisuuspätkiä kovin hyödyllisinä tietoisuuden nostattamisen kannalta. Aina niillä silti jokusen lukijan voi tavoittaa ja saada ymmärtävämmäksi.

      • dlkgmdslksmdklgm
        jlojhglgh kirjoitti:

        Ei ole kannattavaa julistaa omaa transsukupuolisuuttaan, sillä samalla tuhoaa statuksensa naisena tai miehenä. Suurin osa kansasta on edelleen liian tyhmää käsitelläkseen transsukupuolisuutta ja transsukupuolisia järkevästi. Kenen sitten pitäisi uhrautua?

        Kenenkään ei pitäisi uhrautua, vaan koulussa pitäisi radikaalisti uudistaa esimerkiksi biologian opetusta ja seksivalistusta. Biologiassa tulisi selittää asiat tarkemmin eikä ideologisesti, kun käsitellään sukupuolta ja ihmisen sukupuolista ja seksuaalista rakentumista. Ei mitään ideologista binääriopetusta, vaan selkeää ominaisuuksien käsittelyä. Ei niin että kromosomit määräävät sukupuolen, vaan niin että kromosomit ovat ominaisuus jotka ohjaavat kehittyvää hormonitoimintaa. Se on biologiaa, ei jotain filosofiaa, siellä käsitellään kehoja ja erilaisia tapoja miten ne toimivat, ei sosiaalisia sukupuolia automaattisina seurauksina fyysisistä ominaisuuksista. Tässä ohessa olisi täysin sujuvaa tuoda ilmi myös transsukupuolisuus ja intersukupuolisuus ilmiöinä siinä sivussa ilman iän ikuisia "syntyy väärään kehoon" tai "miehestä naiseksi transseksuaali" tai "syntyi pojaksi ja on nyt tyttö" -tyylisiä normatiivisia cisnäkökulmia.

        Seksivalistuksessa taas täytyisi käsitellä enemmän sitä kehoa ja tunnepuolta, sekä myös sosiaalista sukupuolta jossain määrin seksin lisäksi, sitä miten jatkuvasti rakennamme itseämme sosiaalisesti ja muutumme. Sen ei pitäisi olla pelkkää kondomileikkimistä ja tautikertausta, vaan myös auttaa ihmisiä ennen kaikkea ymmärtämään että seksuaalisuus vaihtelee ja ilmenee hyvin eri tavoin kaikilla, myös "heteroilla". Kun seksiopetus on aina ollut vain kortsuleikkimistä, tautitietoa ja cisheteroasetelman luonnollistamista itsestäänselvyytenä, epätietoisuuteen ja hämmennykseen jää myös iso osa cisheteroista, koska kaikki seksi ja kaikki halut eivät kohdistu vain yhdenlaiseen suuseksiin ja yhdenlaiseen vagina-penis -penetraatioon. Näillä tunneilla pitäisi juuri tuoda monimuotoisuuden fakta esiin, jotta murrettaisiin tabuja. Joku fundis saattaisi nimetä tämän ideologiseksi, mutta sitähän se ei ole, vaan faktojen kertomista siitä mitä todella on olemassa ja jota tulee aina tapahtumaan, oli sitten suljettujen ovien takana tai pään sisällä kaapissa, tai avoimena ja iloisena seksuaalisuutensa ymmärtämisenä ja toteuttamisena. Idea on siinä, että näistä valistuksista pitäisi poistaa homoudet ja heteroudet ja käsitellä seksiä vain ihmisten välisenä asiana, kehoina jotka reagoivat silleen ja tälleen ja tunteina joita voi kokea.

        Jos asioiden opettamisessa lähdettäisiin liikkeelle jo ruohonjuuritasolta ja kaikilla olisi tuollaisen "oikean tiedonlähteen" (koulu) kautta edes hämärä kuva asioista, mitään transjulkkiksia ei varsinaisesti tarvittaisi, koska asia ymmärrettäisiin intuitiivisemmin osana maailmankuvaa. Homous lähestyy jo tätä, mutta on vielä kiikun kaakun koska todellisuudessa monien koulujen opetus aiheesta on hyvin vastenhakoista ja normatiivista. Pyrkimyksiä on jo, mutta realisointi ei ole aivan onnistunut vielä. Poliittisesti polarisoitunut ilmapiirikin tietty tällä hetkellä jarruttaa tätä jonkin verran, mutta jahka siitä päästään eteenpäin niin ainakin homojen ymmärrys täysin arkipäiväisenä asiana tulee paranemaan huomattavasti.

      • Juuri se asia
        jlojhglgh kirjoitti:

        Ei ole kannattavaa julistaa omaa transsukupuolisuuttaan, sillä samalla tuhoaa statuksensa naisena tai miehenä. Suurin osa kansasta on edelleen liian tyhmää käsitelläkseen transsukupuolisuutta ja transsukupuolisia järkevästi. Kenen sitten pitäisi uhrautua?

        että tuo esiin omaa transsukupuolisuuttaan ja pyrkii kertomaan mitä se on saa toiset ihmiset ymmärtämään tätä asiaa. Jos asiasta aina vain vaiettaisiin, niin eihän se tule ihmisten tietoisuuteen.

      • Montako vanhempaa
        trannychaser kirjoitti:

        Tälläkin saitilla vanhemmasta porukasta osa on aika tiukasti sitä mieltä, että transsukupuolisten ei pidä olla julkisuudessa ollenkaan. Jos kaikki toimivat näin, niin eihän sitä sitten jää jäljelle muuta kuin pornon piirissä olevat? Onneksi nuoremmat ovat kuitenkin vapaammalla asenteella liikkeellä.

        ihmistä tiedät jotka täällä kirjoittavat ja mikä on mielestäsi se vanhemman ja nuoremman raja?

      • hiljaa hyvä tulee...
        Juuri se asia kirjoitti:

        että tuo esiin omaa transsukupuolisuuttaan ja pyrkii kertomaan mitä se on saa toiset ihmiset ymmärtämään tätä asiaa. Jos asiasta aina vain vaiettaisiin, niin eihän se tule ihmisten tietoisuuteen.

        Miksi asian pitäisi tulla ihmisten tietoisuuteen? Paljon helpompaahan olisi sulautua normiväestöön jos sukupuolen korjauksesta ei yleisesti tiedettäisi mitään. Kenenkään mieleen ei tulisi kyseenalaistaa toisen ihmisen sukupuolta jos esimerkiksi "miehestä naiseksi" korjausta pidettäisiin lähinnä jonain scifi-juttuna.

      • lkjhjsh
        hiljaa hyvä tulee... kirjoitti:

        Koska asiaa ei voi salatakaan, siitä pitää puhua. Mutta "mallikappaleita" ei tarvitse esitellä kaikelle kansalle joinakin kummajaisina. Riittää kun tiedetään että muiden ihmisten joukossa on sellaisia henkilöitä jotka on syntymässään määritelty toiseen sukupuoleen. Eihän intersukupuolisiakaan esitellä lehtien sivuilla, heidät hoidetaan rutiininomaisesti ja sillä selvä. Toisaalta kun intersukupuolisten vauvojen ja lapsien leikkauksista ei puhuta, kukaan ei välitä epäkohdista. Jos lehdistössä esiteltäisiin alastomana rintasyöpäpotilaita joilta on rinta leikattu pois, siitä syntyisi melkoinen äläkkä. Miksi siis transsukupuolisia esitellään, varsinkin ennen-jälkeen kuvien kera.

      • lkjhjsh kirjoitti:

        "Miksi siis transsukupuolisia esitellään, varsinkin ennen-jälkeen kuvien kera."

        Yksi hyvä syy esitellä on, että kaikki eivät välttämättä vieläkään ole selvillä transitiosta ja huimasta muutoksesta minkä se aiheuttaa, vaan luulevat yhä transsukupuolisia meikkaaviksi miehiksi joilla on peruukki.

      • omasta kokemuksesta

        Oikeastaan ongelmat alkoivat vasta Marja-Siskon esiintymisen jälkeen. Sitä ennen sai elää vuosia rauhassa, kenenkään mitään kyseenalaistamatta. Yleiset asenteet muuttuneet huomattavasti ikävämmiksi viime vuosien ulostulojen ja mediaesiintymisten myötä.

      • Monet transsukupuoli
        trannychaser kirjoitti:

        "Miksi siis transsukupuolisia esitellään, varsinkin ennen-jälkeen kuvien kera."

        Yksi hyvä syy esitellä on, että kaikki eivät välttämättä vieläkään ole selvillä transitiosta ja huimasta muutoksesta minkä se aiheuttaa, vaan luulevat yhä transsukupuolisia meikkaaviksi miehiksi joilla on peruukki.

        set ovat meikkaavia entisiä miehiä joilla on peruukki. Ei se transition muutos niin valtava ole.

      • Jos ei tiedettäisi
        hiljaa hyvä tulee... kirjoitti:

        Miksi asian pitäisi tulla ihmisten tietoisuuteen? Paljon helpompaahan olisi sulautua normiväestöön jos sukupuolen korjauksesta ei yleisesti tiedettäisi mitään. Kenenkään mieleen ei tulisi kyseenalaistaa toisen ihmisen sukupuolta jos esimerkiksi "miehestä naiseksi" korjausta pidettäisiin lähinnä jonain scifi-juttuna.

        mitään, mutta kun kuitenkin jotain tiedetään. Usein ne tiedot ovat ihmisten omia oletuksia asiasta joten on parempi, että asia kerrotaan ihan oikein.

      • Ei pidä yleistää
        Monet transsukupuoli kirjoitti:

        set ovat meikkaavia entisiä miehiä joilla on peruukki. Ei se transition muutos niin valtava ole.

        Kyllä se muutos on niin suuri ettei vähän etäisemmät tutut enää tunne jos ei ole nähnyt transsukupuolista transition aikana. Olen joskus loksauttanut jengin leukoja näyttämällä vanhoja valokuviani, eivätkä ole tunnistaneet minua niistä.

        Onneksi nuo peruukkipäiset ovat selvä vähemmistö, mutta onhan heitä kun transitio on alkanut liian myöhään ja tukka on jo lähtenyt eikä kasva enää takaisin.

      • Pelkästää hiukset ja
        Ei pidä yleistää kirjoitti:

        Kyllä se muutos on niin suuri ettei vähän etäisemmät tutut enää tunne jos ei ole nähnyt transsukupuolista transition aikana. Olen joskus loksauttanut jengin leukoja näyttämällä vanhoja valokuviani, eivätkä ole tunnistaneet minua niistä.

        Onneksi nuo peruukkipäiset ovat selvä vähemmistö, mutta onhan heitä kun transitio on alkanut liian myöhään ja tukka on jo lähtenyt eikä kasva enää takaisin.

        pukeutuminen saavat suuren muutoksen aikaan. Ei siinä juurikaan muuta tarvita. Loput transitiosta tulee omasta päästä, kun kuvittelee muuttuneensa ja oma oleminen tulee varmemmaksi.

      • kgoijofihg
        Pelkästää hiukset ja kirjoitti:

        "Loput transitiosta tulee omasta päästä, kun kuvittelee muuttuneensa ja oma oleminen tulee varmemmaksi."

        Tuosta olen eri mieltä. Eihän siinä voi olla kuvittelua jos todellakin henkilö jonka kanssa on ollut tekemisissä ennenkin, ei enää tunnista. Kun vertailee omia valokuviansa vaikkapa vuosi-pari ennen prosessin alkua nykytilanteeseen kun hormonihoitoa on ollut edes muutama vuosi, eron huomaa selvästi. Itse osaa poimia niitä vanhojakin piirteitä, mutta sivullinen ei välttämättä löydä niitä jos muutos on muuten suuri. Ero on sitä suurempi mitä nuoremmasta henkilöstä on kysymys.

        Itse ei huomaa tuota muutosta ilman valokuvavertailua kun on tottunut näkemään itsensä päivittäin peilistä ja tottuu vähitellen tapahtuvaan muutokseen. Samoin sivullinenkin joka näkee lähes päivittäin transitiossa olevan, ei kiinnitä huomiota muutokseen.

      • klöklö
        Pelkästää hiukset ja kirjoitti:

        pukeutuminen saavat suuren muutoksen aikaan. Ei siinä juurikaan muuta tarvita. Loput transitiosta tulee omasta päästä, kun kuvittelee muuttuneensa ja oma oleminen tulee varmemmaksi.

        Kuvittelee muuttuneensa? Aika huonosti menee, jos jää tällaiseksi placebo-effektiksi. Silloin on täytynyt aloittaa hoitonsa todella myöhään, ehkä 40-60-vuotiaana.

        Suurin osa mitä olen nähnyt yksityisfoorumeilla on heillä vartalo muuttunut todella radikaalisti hormoneilla, ei pelkästään rinnat. Viepä transvestiitti ja hoidoissaan onnistunut transsukupuolinen uimarannalle, niin huomaat eron. Yksi näyttää mieheltä bikineissä, toinen näyttää naiselta.

        Itse en edes vaihtanut vaatetusta, ennenkuin minut tunnistettiin tytöksi pojan vetimissä. Sitten riitti itsetunto.

      • On se todella
        klöklö kirjoitti:

        outo asia, kun minäkin olen nähnyt nuorempia eikä heidän kohdallaan muutos ole ollut niin iso. Olet vaan jostain syystä nähnyt eri ihmiset.

      • klöklö
        On se todella kirjoitti:

        outo asia, kun minäkin olen nähnyt nuorempia eikä heidän kohdallaan muutos ole ollut niin iso. Olet vaan jostain syystä nähnyt eri ihmiset.

        En tiedä ketä olet sitten nähnyt. Kenties näkemäsi tyypit ovat menneet sinisilmäisesti naikkarin ohjeistamalla vaihdevuositason hormoniannostuksella, eivätkä ole saaneet mitään aikaiseksi. Ne muutamat itseni lisäksi keitä tunnen ovat ruumiillisesti aivan ilmiselviä parikymppisiä tyttöjä, tosin vain kaksi heistä on suomalaisia.

      • mikähän siinä on kirjoitti:

        Totta kai löytyy. Ilmeisesti sinäkin olet mielestäsi shemale, joten siinähän sinä olet. Otitko muuten huomioon sen että shemale tarkoittaa seksityöläistä tai pornoon liittyvää näyttelijäammattia? Mukavaa että jaoit tienaamistapasi meidän kanssamme.

        Älä nyt ota tätä vittuiluna. Juttu on vain se, että kyllä sinun kaltaisia ihmisiä Suomessa on muitakin. Ei se mikään ihme ole. Kaikille ei vain näytä valjenneen se, että shemale todellakin tarkoittaa lähinnä seksityöläistä ja kaikenlaista pornoa, kuten ladyboykin täällä päin. Juttu on myös siinä, että transdiggareille tuo shemale on sellainen päähänpinttymäasia, että sen kanssa tehdään heti kasa oletuksia ja fantasioita kaikesta muustakin elämään liittyvästä, kuten esimerkiksi että miten pukeutuu, millainen on, jne jne. Shemale on miesten seksifantasioista nouseva mielikuva ja suurin osa miehistä nimenomaan ajattelee sitä seksin kautta. Shemaleen liittyy samaten aina kauneus, sillä rumia mutta läpimeneviä TS:iä harvemmin shemaletellaan tai edes kysellään. Kaikki on siis yliseksualisoitua miehisestä ja seksistisestä näkökulmasta. Sitten kun olet yli 40 tai yli 50, sinunkin shemaleutesi arvo häviää suurimman osan miesten silmissä, paitsi jos et kerro ikääsi ja näytät yhä enintään kolmekymppiseltä. Toivottavasti ehdit löytämään sellaisen pysyvän suhteen ennen tuota, että siitä ei tule ongelmaa. Mutta kun transdiggareista on kyse, varaudu kaikenlaiseen.

        Seksi on hienoa, mutta suurin osa haluaa olla jotain muutakin ja muutenkin tuppaa elämään naisen elämää töissä ja kaikkialla, ei jotain "shemalen" elämää.

        Niinjoo, toivottavasti sinulta tulee vielä spermaa, sillä sen puute harmittaa osaa diggareista. Samoin kannattaa miettiä vähän hormonihoitoja tulevaisuudessa, sillä testosteronia blokkaavat aineet eivät ole mitään terveellisiä ja en suosittelisi että vedät niitä loppuelämääsi - minkä pituinen siitä silloin tulisikaan.

        INHOAN puritaaneja! on ne sitten uskovaisia, feministejä tai mtf:iä (transnaisia).

        en voisi olla enempää erimieltä väitteen kanssa että seksuaalisuus on vain jokaisen yksityisasia.

        kiehun raivosta ja halveksunnasta ja vihasta kun esim naista aletaan heti moralisoimaan jos hän käyttää itsestään nimistystä huora tai lutka - miksi nämä moralisoijat inhoavat näitä naisia niin paljon että aloittavat heti moittimisen - kenellle on tehty fyysistä väkivaltaa tai kidutettu??

        samoin keneltä on pois jos transnainen kutsuu itseään shemaleksi tai transnaiseksi?? sinulta? mitä se sinulle kuuluu??

        haistakaa v i t t u!!

        porno ei ole likaista PISTE punainen huulipuna ei ole likaista PISTE seksi ei ole likaista PISTE edes pettäminen ei ole likaista PISTE ja niin edelleen.

        en tiedä mistä tämä tälläinen seksuaaliskielteisyys nousee konservatiivisuudesta, pelosta - halutaan piiloutua massaan - miksi häpeätte? ei kai martti luther kingkään hävennyt mustuuttaan tai homoaktivistit queer-nimitystä? tai lutka marssit lutkuuttaan?

        uskonnot ja ihannoitu arki tavallisuus/porvallisuus/työläisyys/herraskaisuus on suurimmat ihmikunnan viholliset.

        aion kuolemaani saakka taistella puritaaneja vastaan, ja olen suuresti pettynyt itseeni jos en niin tee. seksuaalikielteisyys ja konservatiivisuus ja moralisointi ja oikean kielen ja termien poliisimainen valvonta vain nostaa raivoni niin suuresti.

        aargh. antakaa minun kaikki kestää. voi aikoja ja tapoja. antakaa näille puritaaneille ja moralisoijille anteeksi he eivät tiedä mitä ovat tekemässä.

      • gnarfgnörf
        julius.granstrom kirjoitti:

        Kuulehan. Ei meitä kiinnosta jos joku päättää itse kutsua itseään shemaleksi tai transuksi tms. Meitä kiinnostaa kun te muu mailma haluatte kutsua meitä kaikkia näillä nimityksillä, jotka on luotu tiettyjä merkityksiä sisältäviksi ja tiettyjä asioita edustaviksi. TE haluatte jatkuvasti erottaa meidät joksikin pornoryhmäksi ja käsitellä meitä vain seksin kautta, vielä enemmän kuin muita naisia. Oikeastaan noilla sanoilla halutaan yleensä alleviivata juuri sitä erotusta, että emme olisi "oikeita naisia". Ja vielä alentavammin. Kumpaa luulet että yhteiskunta katsoo enemmän kieroon, shemaleksi tituleerattavaa vai naiseksi tituleerattavaa? Seksin kautta aina käsiteltävää vai ihan muunakin persoonana käsiteltävää?

        Katso vaan sinne peiliin. Minun puolestani joku saa kutsua itseään vaikka gnarfgnörfiksi ja shemaleksi ja iilimadoksi ja huoraksi samaan aikaan. Mutta älkää TE tunkeko koko ajan niitä pornokategorioitanne meidän päälle. Antakaa itse päätämme milloin meitä kiinnostaa assosioitua pornoon ja prostituutioon ja milloin ei.

        Mitä tulee seksuaalikielteisyyteen, olen varmaan harrastanut tänä vuonna useamman miehen kanssa seksiä kuin mitä monet miehet elämänsä aikana. Se on aika kaukana seksuaalikielteisyydestä. Ei se ehkä ole asia jolla voi tai pitää ylpeilläkään, mutta kunhan mainitsin esimerkkinä. On mennyt lujaa.

      • gnarfgnörf kirjoitti:

        en oikein innostu yhtään yhteiskunnan miellyttämisestä alhaisimman yleisen nimittäjän mukaan. ja mitään kaikille yleistä nimittäjää ei edes ole - jos olet moralistinen konservatiivi minä inhoan sinun arvojasi/käytöstäsi ja jos et olet niin moralistinen konservatiivi inhoaa sinun arvojasi/käytöstäsi.
        liika yhteiskuntaan maastoutumien johtaa vain keskinkertaisuuteen ja tylsyyteen ja lammasmaisuuteen.

        se että haluat tulla huomioiduksi naisena, ei vaivaa minua ja tod. näk. pidän sinua naisena. vaan se vaivaa että heti ollaan arvostelemassa tai ojentamassa yksilöitä jotka eivät kulje lauman mukana ja pyytele anteeksi omaa itseään ja jopa ovat itsestään niin tyytyväisiä että haluavat erottua edukseen. on miehiä jotka jotka arvostavat enemmän transnaisia kuin luomunaisia, ja olet varmasti harrastanut monen tälläisen kanssa seksiä ja voisin lukea itseni myös tähän ryhmään.

        Oletko ajatellut että esim tgirl tai MILF tai huora VOI olla kehukin? silloin kun sitä käytetään merkityksessä että olet kauniimpi, seksikkäämpi ja paljon kiinnostavampi kuin kaikki muut. et ehkä itse halua ottaa sitä kehuna edes kahden kesken sängyssä mutta on ihmisiä jotka sitä arvostavat. on mustia naisia jotka tykkäävät että heidän mustuuttaan huomioidaan. toisen kehu on toisen haukku. jos tuntemattomille aletaan viljellä näitä toisille tulen arkoja nimityksiä ollaan vaarallisilla vesillä. mutta en väitäkään että randomisti pitäisi nimityksiä viljellä, tosin voisi se olla vapauttavaakin performanssina yms.

    • Yksi Jyväskylästä

      Todella epätodennäköistä, että saisit naisen näköisen puolison, jolla olisi toimiva penis. Vaikka hän haluaisikin säilyttää sen, toimintakyky lakkaisi todennäköisesti hormonihoitojen vaikutuksesta vähitellen, jos hän ei treenaisi (panisi tai runkkaisi) jatkuvasti enkä usko, että hän niin tiheää "treeniä" jaksaisi ellei olisi pornotähti (ja jos olisi, tieto saattaisi hyvinkin kantautua sellaisten ihmisten korviin, joiden ette haluaisi tietävän).

      On myös sellaisia shemaleja, jotka ovat hormonaalisesti edelleen miehiä ja joita on muutettu naisellisemman näköiseksi vain esim. leikkaamalla naamaa, poistamalla lopullisesti parta, asettamalla rintaproteesit ja jotenkin kirurgisesti kaventamalla hartioita, mutta sellaisen löytäminen Suomesta on äärimmäisen epätodennäköistä ja koska naisellistuminen perustuisi pelkästään muuhun kuin hormoneihin, häneen jäisi erittäin todennäköisesti muitakin näkyviä miehisiä ominaisuuksia kuin kyrpä. Sellaista tuskin haluaisit, ja vaimosi "pienen salaisuuden" arvaisivat varmasti monet.

    • Pekurita

      Sinun viestistäsi on jo aikaa, joten en tiedä oletko jo löytänyt itsellesi omaa shemale-vaimoa. Mutta jos tilanteesi on vielä auki, niin kehotan tutustumaan oheisessa osoitteessa löytyvään tarjontaan. Siellä on todella paljon nättejä shemaleja enimmäkseen tuolta kaukoidästä, jotka ovat halukkaita myös meidän suomi poikien vaimoiksi. Siellä oni meikäläisten mieleisiä "naisia"

      www.ladyboykisses.com

    • Onnistuuko mitenkään

      Nyyh... En ole löytänyt. Kiitos osoitteesta. Minulla on vielä toinen osoite: www.findashemalelover.com

      • panbi

        Oletkos kokeillut joitakin normaaleja deittisivustoja. Ehkä kannattaa välttää shemale- sanan käyttöä( jos nyt normaalia parisuhdetta pääasiassa olet hakemassa)

        Antaa ajan kulua... ehkä löytyy kun vähiten etsii.

      • corsetti

        Löytyyköhän Kuopiosta,voi olla urosmainenkin iällä ei niin väliä.

    • Olet homo

      Olet homo.

    • peter.bruce

      Hei Bipoitsu!

      Minä olen jo melkein viisikymppinen mies, mutta olen aivan samanlaisessa tilanteessa. Avioliitto rakoilee, joten olen miettinyt jo sen jälkeistä aikaa. Minuakin kiehtovat shemalet ja se tunne on vain voimistunut vanhemmaksi tullessani. Kaunis munallinen shemale olisi myös minun haaveilema elämänkumppani. En vain voi millään vastustaa ajatusta sellaisesta ihmisestä, munallisesta kauniista naisen näköisesti ihanasta kumppanista.
      Olen senv erran tutkinut tilannetta, että kyllä Thaimaasta ja Filippiineiltä löytyvät parhaimman naisennäköiset shemalet ja siellä yhteiskunnassa he ikäänkuin kuuluvat normaaliin elämään. Siksi heitä löytyy sieltä paljon ja monet näistä "tytöistä" haluaisivat solmia suhteen länsimaisen miehen kanssa. Tälläiseltä nettisivulta kuin : [email protected] löytyy paljon hyviä vaimoehdokkaita, katsoppas sinne
      Minä olen päättänyt, kun tämä avioliittoni loppuu, niin aloitan heti yhteydenpidon mielenkiintoisten "tytön tai tyttöjen" kanssa . Sen jälkeen meinaan kyllä matkustaa mahdollisimman nopeasti Thaimaahan tapaamaan heitä. Tekisi jo nyt mieli tehdä niin, mutta täytyy vielä malttaa mielensä.

      • Hölmöä touhua

        Hölmöjä turisteja uunotetaan. Voidaan lähteä "vaimoksi" ulkomaille että päästään kotimaan surkeista oloista pois. Avioliitto ei onnistu koska shemale (tai oikeammin katoye) virallinen sukupuoli on mies vaikka olisi leikattu naiseksi. Munallinen on aina virallisesti mies joten laillista vaimoa heistä ei saa. Sekin vielä että kauanko tällainen "vaimo" pysyy maksumiehen kanssa. Kun päästään täällä jaloilleen, silloin on helppo hylätä se "maahantuoja", sitä harrastaa myös tuontinaisetkin.

      • Sama bipoitsu

        Olen se sama bipoitsu. Olen nyt sinkku. Kävi ilmi, etten kerta kaikkiaan sopinut yhteen avovaimon kanssa. Hän ei sietänyt mm. juopotteluani, jota itse pidin kohtuullisena enkä todellakaan ole mikään alkoholisti! Ja kun kerroin shemalefantasioistani, hän suuttui, vaikka vakuutinkin - ihan totuudenmukaisesti - että pimpillinen nainenkin kuten hänkin kyllä kelpaa, vaikka shemale (sori, en keksi parempaa sanaa) onkin se ihmistyyppi, jolla on sekä miehen että naisen seksikkäimmät osat.

    • Nikki_N

      Voi ei bipoitsu...no se on todella hyvä kyllä että olit rehellinen asiasta, niin se ei vaivaa sinua. Kannattaa miettiä miten kaikki oikeasti menee jos löytäisit etsimäsi vaimon, kaikkia asioita mitä liittyy siihen. Esimerkiksi se kun sanoit että "kerrottaisiin vain harvoille ja valituille". Tämä menee yleensä niin, että ellei kyseessä ole ystäväsi kehen todella rehellisesti voit 100% sanoa luottavasi (=joku kenet olet tuntenut jo vuosien ajan), niin jutut valitettavasti liikkuvat aina. Ihmiset eivät osaa eivätkä alitajuntaisesti edes halua pitää salaisuuksia, ja monet juoruavat toisista ihan vain kiinnittääkseen huomion pois omista asioistaan (=tunteakseen oman olonsa paremmaksi). Toinen huomioon otettava asia on alkoholi. Lähes kaikki suomalaiset paljastavat salaisuuksia helpommin ollessaan kännissä, vaikka olisivat todella tarkkoja selvinpäin. Silloin he eivät välttämättä edes muista mitä ovat sanoneet. Joten jos ajattelet, etteivät ihmiset saa tietää, kyllä he varmasti saavat. Siinä mielessä asiasta kannattaisi olla alusta asti rehellinen. Salailu harvoin muutenkaan johtaa mihinkään kestävään.

      Kuulostat hiukan siltä että sinulla on ehkä tylsää? Ja etsit jännitystä ja haluat toteuttaa tietyn "haaveen". Mutta ota huomioon, että löytämäsi ts-nainen on saattanut odottaa sinunlaistasi miestä jo monta vuotta ja saattaa todella rakastua ja luottaa sinuun täysin. Jos sinä et jossain vaiheessa kestäkään enää tilannetta, on hänellä sen jälkeen todella vaikeaa. Tarkoitan siis, että mieti todella pidemmän päälle mitä haluat ja mitä riskejä olet valmis ottamaan. Itse olen elänyt useita vuosia päälle kaksikymppisenä niin etten ajatellut rehellisesti pidemmän päälle asioita ja voin sanoa omasta kokemuksesta että se ei johtanut mihinkään.

      Jos sinua ajaa tässä asiassa seksifantasiat, kannattaa ihan vain kokeilla seksiä ts-naisen kanssa. Ota myös huomioon, että vaikka ts-naisella olisi penis ei hän välttämättä sitä halua käyttää: hän haluaa tuntea itsensä naiseksi, ja päästä juuri pois peniksen käytöstä. Itse en haluaisi sitä käyttää jos olisin muita toimenpiteitä tehnyt. Olen itse homomies/transgender, esiintynyt naisena 5 vuoden ajan.

    • 2+10

      Jos shemale on saanut jossain maassa sukupuoliseksi statuksekseen nainen, mikään ei estä avioitumasta tämän kanssa - ei kirkossa tai maistraatissa kukaan lähde tarkastamaan jalkovälin sisältöä. Eikä näitä muutenkaan voi ulkonäön puolesta synnynnäisistä naisista erottaa: http://www.keltainenruusu.xxx/index.php?page=ts-dolls

    • Oletho

      Olet homo

    • Olet homo

      Olet homo. Siitä et pääse mihinkään, paitsi jos menet Aslan-kurssille.

    • Onnistuuko mitenkään

      Ehkä joskus vielä haaveeni shemale-vaimosta toteutuu. Uskotteko, että toteutuu?

      • ei jaksais enää...

        Riippuu ihan ja vain siitä paljonko sinulla on rahaa. Sillähän niitä saa hankittua Thaimaasta.

      • .

        Otetaanpa tiukka yhteenveto. Pääset shemalen aviopuolisoksi vain jos olet nainen, korjaa siis oma sukupuolesi naiseksi jos olet nyt mies. Toinen vaihtoehto että maksat shemalen muuton Suomeen vakituiseksi asukkaaksi ja hän käy suomen sukupuolenkorjausprosessin läpi jotta saa sukupuolensa virallisesti naiseksi.

    • "Olen viimeaikoina kiinnostunut yhä enemmän shemaleista. Suhteemme rakoilee, riitoja on paljon. Niinpä olen miettinyt, että voisinko mennä naimisiin kauniin munallisen naisen kanssa? "

      Tottakai, kuka kieltää? On tavattoman sexyy (?!) kun naisella on munat, eikä prosessissa salvatun peniksen ja pallin riekaleet.

      "Hänet olisi siirretty papereissa naiseksi."

      Lyhenne Fm tarkoittaa passissa ja henkilöllisyystodistuksessa lyhytaaltotaajuutta, joten läheltä kuuluu... ja selevästi savoks naisellinen kimitys ja kikatus.

      "Menisimme naimisiin ja eläisimme muuten normaalia avioelämää, mutta tällä naisella vain olisi miehen värkit ja harrastaisimme perspanoa molemmin puolin."

      Jaa, että normaalia avioelämää ja peruspano? Eikstää siis oo jo ihan tylsää?? Prkl... haloo Helsinki?!

      "Vaimoni "pienen salaisuuden" uskoisimme vain parhaille ystävillemme."

      Hyvä niin. Suuremmat salaisuudet voi sitten kertoa hammaskeijulle.

      "Lapsia emme voisi saada, mutta adoptoida kylläkin"

      Mitä Vit**a?? Lapsista on vaan riesaa. Lapsia ei kannata adoptoida, vaikka niitä saisi luonnollisellatavalla ilmaiseksi.

      "Mistä löytäisin tällaisen naisen?"

      Hyvin helppoa: Laita silmäsi kiinni, laske kolmeen, avaa silmäsi...ja siinä hän on edessäsi todellisena kuin vesi kangastuksessa.

      "Itse tykkään joskus tyttöillä, transvestiitti siis olen."

      Tämä on tuhmaa. Mitäs vanhempasi tällaseen touhuun sanoo? Ja mummi ja pappa?! Ja serkut ja muut sukulaisherkut?! Eivät kuule tykkää alkuunkaan, jos tietäävät tästä sun menosta. Alahan järkiintyä ja ala käyttäytyä miesmäisesti. Tyttöily on munattomien miesten hommaa, siis näitten munamankelointiprosessin käyneiden henkilöiden jotka leikkii naista. Tiiä se ja ota sanasta vaarin.

    • Onnistuuko mitenkään?

      Kuinka suuri osa näistä typyistä pystyy ejakuloimaan?

    • HalfWoman

      Ei kukaan, teston blokkaajat ja estrogeni vie kyvyn.

      • Onnistuuko mitenkään

        Onko sinulla henkilökohtaista kokemusta asiasta?

      • Loppui
        Onnistuuko mitenkään kirjoitti:

        Onko sinulla henkilökohtaista kokemusta asiasta?

        Eiköhän lähes jokaisella transnaisella ole sama henkilökohtainen kokemus. Se porukka on sitten erikseen joka treenaamalla yrittää pitää kyvyn tallella tai eivät käytä hormooneja.

      • Ghbfybybhbghg
        Onnistuuko mitenkään kirjoitti:

        Onko sinulla henkilökohtaista kokemusta asiasta?

        Kyllä feminisoiva hormoonihoito kasvattaa naisellisia muotoja ja ihomuuttuu ,rasva lisääntyy ja tunteet purskahtelee ja eipä ole sellaisia haluja ja kalukan ei tosiaan seiso. Tuskin enää koskaan ja hyvä niin ,odottelen srs pääsyä !

      • HalfWoman
        Loppui kirjoitti:

        Eiköhän lähes jokaisella transnaisella ole sama henkilökohtainen kokemus. Se porukka on sitten erikseen joka treenaamalla yrittää pitää kyvyn tallella tai eivät käytä hormooneja.

        Pitää paikkansa mitä sanoit "Loppui".

        Sen verran on omakohtaista kokemusta, ettei se erektio ole helppo enää saada ja eikä se ole tarkoituskaan, ellei sitten ole joku fanittaja jolla on toive saada tulla pannuksi shemalen toimesta.

        Sitä kun voi nykyisin saada orgasmin jo pelkästään rintoja hyväilemällä.

    • she..shee..male

      Hei itse en ole vielä hormooneilla. Lähi vkoina kylläkin jo nyt meikattuna ja laittautuneena menen mielestäni hyvin läpi naisena ja monesti tuttu vuosien takaa kahvilassa, kaupassa ei mua tunnista. Vielä kun saan hormonit avuksi niin muutos on hyvä:)
      Asiaan jollain lailla miellän itteni shemaleksi niin kauan kuin noi munat on. Hormooneilla ne lakkaavat toimimasta kyllä tai se on oletuksena. Lisäksi en todellakaan halua pylsiä sillä ketään. Myöhemmin ehkä se trapone olisi ainoa vaihtoehto. Itse oon karvan alle neljäkymmentä.

      • lhkghj

        Ennen hoitoja ei tullut hetkeäkään mieleen kokea itseään shemaleksi, olin silloin transnainen. Nyt tuokin on jo takana enkä ole enää mikään trans.

    • sheshemale

      heh, tarkoitin "shemale" !!:) okei transnainen minäkinmutta jos tälle v
      livaiheelle halutaan jotain rivikansalaisen nimitysä käyttä

      • trdesre

        Missään nimessä ei pidä käyttää tuollaista "rivikansalaisen nimitystä". Kyllä shemale ja transnainen ovat aivan erilaisella pohjalla. Shemale ja transvestiitti ovat lähempänä, joissakin maissa ja tilanteissa käytännössä sama.

    • Onnistuuko mitenkään?

      Lisätäänpä vielä. Kaiketi se, lopettaako hormonikuuri peniksen toiminnan, on yksilöllistä. Minun unelmien naiseni on tosi kaunis Sarina Valentina, jonka penis toimii. Hänet haluaisin vihille viedä, vaikka pitäisi Amerikkaan muuttaa, mutta siinä olisi se varsin ikävä puoli, että hän on pornostara ja vaikka sen lopettaisikin, voisi sen takia huhut siitä, mitä hänellä on jalkovälissä, kantautua vaikkapa kaverieni ja sukulaisteni korviin. Kaikki muu on naisella ihanampaa mutta sukupuolielimet miehellä. Kun homous hyväksytään, miksei tätäkin?

    • Kysymys2

      Mitä sinussa on niin erinomaista, että miljoonien kaltaistesi fanittajien joukosta pornostarasi tai joku muu yhtä hyvännäköinen valitsisi juuri sinut puolisokseen?

    • T-Unit

      Koska AI ei ole tarttunut tilaisuuteen, kysyn mitä AP sanoisi eräästä tuntemastani henkilöstä, joka

      1) aikoo jäädä non-opiksi, ja voisi ylläpitää genitaaliensa toimintakykyä "treenaamalla" / pätkimällä hormoneita niiltäosin kuin mahdollista, tuo toimintakyvyn ylläpito korvausta vastaan tietenkin
      2) tuomitsee avioliiton konseptin kokonaan
      3) ei juuri välitä omasta paperihenkilöstään
      4) ei halua hankkia lapsia millään tavalla
      5) ei usko parisuhteen toimivuuteen omalla kohdalla vaan on polyamorinen sekä haluaa olla pääasiassa naisten kanssa, ja toivoo avoimia suhteita suljetun parisuhteen asemesta
      6) ei tykkää esiintyä missään ominaisuudessaan sukulaisille, niin omille kuin muidenkaan
      7) on siro, tällä hetkellä lähestulkoon läpimenevä muilta osin paitsi näyttää toistaiseksi mastektoidulle naiselle. Vaniity ja Yasmin Lee jäävät helposti aikanaan toiseksi tälle henkilölle
      8) ei tyrmää uraa pornostarana, shemalen ominaisuudessa
      9) hyväksyy partnerikseen myös transvestiittimiehen korvausta vastaan
      10) ei halua olla top-osapuoli a-seksissä miehen kanssa, paitsi korvausta vastaan
      11) on pirun laiska, eikä halua juuri tehdä mitään konservatiivista työtä, olisi mieluumin "kotiemäntä" ja tietysti bilehile silloin tällöin
      12) omaa voimakkaita yhteiskunnallisia mielipiteitä, hedonistisia ja suuruudenhulluja unelmia
      13) on timantti joka tietää arvonsa tälläisillä markkinoilla

    • Hetman Bogdan

      Hymn, onhan sitä itekkin haaveillut vähän ajan tuollaisesta naisesta, ehkä joskus löydänkin sellaisen ja enpä usko että se olisi mahotonta

    • IhmisetVittttuuuun

      Vittu että ihmiset ovat IDIOOTTEJA. Jos ulkonainen kauneus ja passelit, itseä miellyttävät kusivehkeet ovat kaiken A & O.. niin.. niin voi VITTU että ollaan aikasta hukassa.

    • not-really-so-perv-puNk

      Otsikoisin tämän: Porno, "s*****e"porno ja sen vaikutukset mieleen

      Moi, tässä pervpunk ät mail.com. Toi mailioso on "leppoisaa itseironiaa". Harrastan mustaa huumoria yleensäkin aika rankasti.

      Kirjoitin tänne aiemmin ja etsin itselleni transgender-tyttöystävää tositarkoituksella. En tiedä poistettiinko viesti, joku sanoi että Kellokosken mielisairaala olisi oikea paikka mulle.

      Totesin siihen, että tää on epätosi. Eiköhän lataamossa ole tilaa liian vähän oikeasti itselleen tai muille vaarallisille ihmisille, fetisismin tai seksuaalisen suuntautumisen, miten sen kukakin haluaa nähdä, vuoksi ei kyllä sinne pääse.

      Kävi sattumalta niin, että tulin sitten jutelleeksi aika paljon yhden transgender-tytön kanssa joka ei edes asu kaukana. Fakta on, että näille ihmisille on kauheasti kysyntää. Suuri osa on kuulemma täysin pösilöitä/sikamaisia eikä ymmärrä esim. ettei hormonihoidossa olevalla m2f:llä ns. "ota eteen" tai ettei "btm" tai oikeammin tavalliseksi heteronaiseksi itsensä tunteva ihminen halua "panna" miestä takapuoleen. No mulle nää asiat on itsestäänselvyyksiä, koska oon seurannut transseksuaalisten ja transamoristen ihmisten keskusteluja aika pitkään johtuen omasta "poikkeavuudestani". Hän sit itse asiassa soitteli mulle parin tunnin puheluita pariinkin otteeseen. Puhuttiin aika paljon mun transamorisuudesta ja hänen transseksuaalisuudesta mutta toisaalta ihan muustakin.

      Mulle tää "transamorisuus" on ongelma, mutta vain siksi, että maailma on täynnä "genetic girlejä" jotka olisi minusta kiinnostuneita, mutta se ei oikein toimi toisinpäin. Transamorisella miehellä on ongelmana sellainen, että tarjonta ei kohtaa kysyntää. Tähän päälle vielä se, että non-opit ja sitäkin halutummat "aidot" transgenderit (tuskin tarvitsee selittää, mitä tarkoitan, kun teen eron non-opin ja "aidon" transgenderin välillä) lienee vielä harvinaisempia kuin pre-opit ja post-opit.

      On mulla elämässä muitakin ja isompia ongelmia, mutta nää keskustelut nosti tän aiheen esille, ja aloin ottaa asioista selvää uteliaana ja itseäni sekä ihmismieltä tutkiskelevana ihmisenä ajattelin sitten kirjoittaa mietteistäni jotain.

      Pitkäaikainen sinkkuna oleminen (oon sitä tyyppiä joka etsii "sitä oikeaa" ja ei ole "läheisriippuvainen" koko ajan parisuhteeseen hakeutuja) ja irtosuhteiden välttäminen menee nuorella tai nuorehkolla (mä oon 33) miehellä pornon katsomiseen ja seksielämä tapahtuu sit vain oman pään sisällä. Siinä koko ajan käy kaikki tavallinen tylsemmäksi, ja moni kertoo aloittaneensa normaalista hardcoresta tai lesbopornosta, ja siirtyneensä gay, tai "s*****e"pornoon, kun seksuaalisuus on mielestäni luonteeltaan rajoja rikkovaa ja pornografiassa on niin mahdottomasti tarjontaa. Luottamuksellisemmissa keskusteluissa toisten miesten kanssa on tullut esille mm. kääpiöpornon katsominen. Seksuaalinen halu on välttämätön esiaste amoriselle rakkaudelle, jota mä haen enemmänkin kuin panokokeiluja, elämässäni.

      Alla oleva linkki ei ole pornosivu vaan kertoo juuri vastaavanlaisista tarinoista. Siitä, kuinka heteromies innostuikin homopornosta tuntematta kuitenkaan itseään "normaalisti" homoksi ja kaikenlaisesta, mitä siitä seuraa, kun teknologian kehitys menee biologisen evoluution edellä rankasti.

      Aiheesta löytyy paljon esimerkiksi hakusanoilla "porn induced erectile dysfunction", ja aiheesta on paljon keskustelupalstoja. Idea toipumiseen "fetisismistä" on siinä, että yksinkertaisesti menee totaaliseen selibaattiin ja välttää edes ajattelemasta pornoa tai muuta kuin todellisessa elämässä tapahtuvaa seksiä millään tasolla.

      http://www.pornaddictioninfo.com/boards/viewthread.php?tid=7982

    • not-really-so-perv-puNk

      Musta tuntuu melkein siltä, että transamoriset hetero/bi-miehet tarvisi jonkun vertaistukichatin, jossa vois keskustella ongelmastaan ja sen ratkaisutavoista. Tuntuma on, että moni meistä voisi toipua "friikahduksestaan" ja ainakin jonkun verran on kuulemma ihan tieteellistä kirjallisuuttakin aiheesta. Jos on tarvetta, niin järkkään vaikka sellaisen.

    • Anonyymi

      Aloittaja täällä. Aikaa on kulunut. Toive ei ole toteutunut. Aloitusviestissä olleista jutuista adoptiomainintaa kadun. Lapselle liika hämmentävää oisi, Yksi parisuhde on ollut sittemmin, mutta pillusta en meinannut innostua.

      • Anonyymi

        Naiset viehättävät paljon enemmän, mutta pillu ei innosta tippaakaan

    • Anonyymi

      Mietinpä tässä, että mulla on jotain yhteistä näiden fanien kanssa. Rakastan naisia, mutta transmiehenä en näe naistyypillisessä alapäässä mitään kiinnostavaa, koska itselläni on sellainen enkä ole lesbo.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4140
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4022
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      609
      3874
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2667
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2455
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2052
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      339
      2051
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1920
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1579
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1412
    Aihe