Te kaksisuuntaista sairastavat ja tautia muuten tuntevat: onko maanikko mielestänne syyntakeettomassa tilassa, kun tekee asioita joita tekee. Tarkoitan siis hölmöilyjä liittyen omiin asioihin ja ihmissuhteisiin. Minun oli hyvin vaikea ymmärtää asioita, joita seurustelukumppanini maniassa teki ja pidin niitä suurelta osin tietoisina valintoina. Ehkä estot olivat manian vuoksi jonkin verran höltyneet, mutta ei maniassa oleva mielestäni sillä tavoin patologisessa tilassa ole ettei ymmärtäisi tekojensa seurauksia tai voisi mielihalujaan hillitä.
Ex- kumppanini yritti mm sanoa, että yritä ymmärtää ja että en ole oma itseni. Pidin sitä vain verukkeena huonolle käytökselle ja oli mahdotonta kuvitella, ettei hän voisi itselleen mitään jos oikeasti haluaisi olla ihmisiksi.
Maanikon tekoset
68
9442
Vastaukset
Tuota samaan olen pähkäillyt jo pari vuotta, kyse on exästäni, joka muuttui toiseksi henkilöksi. Hänestä tuli kuin oman itsensä vastakohta, teki tekoja, joita en hänestä olisi ikinä uskonut. Samalla vaikutti siltä, ettei hänellä enää ollut minkäänlaista empatiankykyä, tai sitten hän ei vain tippaakaan välittänyt siitä, mitä hänen läheisilleen tapahtui. Hän alkoi valehtelemaan, pettämään ja tuhlaamaan rahaa, kaikki meni koko omaisuus. En pysty käsittämään voiko mania aiheuttaa todella tämän kaiken, vai oliko hän sittenkin todellisuudessa vaikkapa psykopaatti tai narsisti.
- tilhiEEE
Minusta tuntuu että halu tehdä niitä asioita on olemassa mutta mania antaa niin sanottua puhtia toteuttaa ne ilman suurempia tunteiluja.
Paska sairaus varsinkin läheisille koska selityksiä joutuu kuuntelemaan. Itsekeskeisyys todella korostuu näissä tempuissa.
Välillä tekee juuri sitä mitä sanoo ettei koskaan tekisi. En luota kyseiseen sairaaseen ja täten hänen kanssaan suhde on helvettiä. - Bipo tyyppiä II
Kyllä voi aiheuttaa.
Olen sitä mieltä, että maanikko on kyllä todella sairaassa tilassa, hypomaanisessakin tilassa pitän henkilöä vain puoleksi vastuullisena tekemisistään . Samoin toinen äärilaita, vaikea masennus, sairas on ihminen silloinkin, mutta tätä tilaa on "terveiden" ehkä helpompi hyväksyä, vaikka raskasta sekin on läheisille?
Arvatkaa vaan, mitkä syyllisyydentunteet itselläni on ollut hypomaniassa tekemistäni asioista. Nyt kartan viimeiseen saakka hypoja, pelkään niitä.
Olisi todella hienoa, kun voisi vaihtaa puolisonsa kanssa hetkeksi osia maanisessa vaiheessa, silloin toinen voisi ymmärtää paremmin toista. - ...........-....
mania voi aiheuttaa kaiken tuon,ihminen ei ymmärrä tekojensa seurauksia vaikka tajuaa mitä tekee,itsekontrolli puuttuu..
- psykoottinen-
tilhiEEE kirjoitti:
Minusta tuntuu että halu tehdä niitä asioita on olemassa mutta mania antaa niin sanottua puhtia toteuttaa ne ilman suurempia tunteiluja.
Paska sairaus varsinkin läheisille koska selityksiä joutuu kuuntelemaan. Itsekeskeisyys todella korostuu näissä tempuissa.
Välillä tekee juuri sitä mitä sanoo ettei koskaan tekisi. En luota kyseiseen sairaaseen ja täten hänen kanssaan suhde on helvettiä.Olet niin oikeassa! Riippuu ihmisen moraalista mitkä teot hän sallii itselleen ja tämä pätee niin humalatilassa, maniassa, psykoosissa, huumeissa yms.
Tietysti itse sairaus tai humalatila voi madaltaa kynnystä asioiden tekemiseen mutta todellakin vain madaltaa! Jokainen päätös on tietoinen valinta! Psykoottisella tosin päätökseen vaikuttavat seikat voivat olla irti todellisuudesta ja sen tähden hän voi tehdä päätöksiä, joita hän ei normaalitilassa tee. Eli sairaus voi vaikuttaa sitä kautta päätöksiin ja tekemisiin.
Mutta jos hän esimerkiksi pitää avioliittoa pyhänä ja uskottomuutta syntinä, ei hän maniassakaan petä vaan lähtee etsimään parisuhteen pulmiin muita ratkaisuja. Jos hänellä ei ole tätä moraalikoodia sydämessään ja parisuhde voi joltakin osin huonosti ja tulee mania, hän on altis pettämään. Eikö tämä päde myös terveisiin ihmisiin ja humalakäytökseen? Minusta humalaista ja maanista voisi verrata saman arvoisiksi! Ja kaikki tietävät, että ei kaikki ihmiset siinäkään tilassa tee hölmöyksiä!
Maniassa on mahdollista käyttää aivojaan eli tehdä päätöksiä ja on mahdollista käyttää itsehillintää. Toiset eivät vain käytä sitä, niin tapahtuu terveilläkin!
Olen siis itsekin elänyt suurimman osan elämästäni kaksisuuntaisena! Mulla ei ole yhtään seksuaalista hurjastelua tämän sairauden tähden juuri moraalini tähden. Olen aina uskonut yksi avioiseen avioliittoon ja seksin kuuluvan ainoastaan sinne. Tämä on ainut syy miksi olen välttynyt maniassakin törppöilyiltä, minulla on ollut paljon kiusauksia niin omasta sydämestä kuin mahdollisuuksia toteuttaa niitä ulkopuolelta. Olen vain jättänyt ne käyttämättä. It´s as simple as that!
Kaikki mun törppöilyt psykoosin ja manian tähden ovat olleet sellaisia, jotka hyväksyn muutenkin. Sen tähden mun törppöilyt on lähes yksin omaan jääneet mm. raha-alueelle, muuttoihin, jonkin asian tekemisiin kuten harrastuksiin, olen mm. kirjoittanut paria kirjaa maniassa ja tämmöistä! Olen ollut perustamassa asioita mutta onneksi en kerinnyt suunnitteluvaihetta pidemmälle. Kaikki siis sellaisia mitä en ole pitänyt vääränä jostakin syystä. Asiat ovat neutraaleja tai jopa hyviä mielestäni. Rahakysymykseenkin olen löytänyt ajan myötä yhä enemmän holttia jopa maniassakin. Aina tiukentuvia rajoja millä olen saanut minimoitua vahinkoa yhä enemmän tätäkin. Kaikki lähtee päätöksestä ja sen toteuttamisesta. Jos ei ole valmiiksi mietittyjä rajoja johonkin, se luo alttiutta tehdä törppöyksiä ja mennä tunteen mukana. Itsehillintä on mahdollista maniankin aikana! Eri asia haluaako sitä aina käyttää!
Samahan pätee terveisiinkin, toiset elää hetkessä ja menee tunteen mukana minne vain tunteet vievät, toiset taas ennalta harkitsevat tarkkaan mitä tekevät ja elävät niin. Jos on sellainen elämäntyyli, että saa tehdä mitä hyvänsä TUNTUU hyvältä, on mania oiva tekosyy kaikelle. Tällaisia ihmisiä on terveissäkin vaikka kuinka ja paljon. Ei se ole maniaa!
Sen tähden vieroksun näitä tarinoita siitä, että ihminen muuttuu koko persoonallisuudeltaan toiseksi manian aikana. Niin ei tapahdu! Päinvastoin ihmisen todellinen persoona näkyy vain korostetusti ja selvemmin! Ehkä nämä "muuttujat" ovat valehdelleet koko normaalin elämänsä ja totuus maniassa paljastuu. Jotkuthan näyttelevät jotakin muuta kuin oikeasti ovatkaan. He sanovat yhtä ja käytännössä tekevät toista ns. tuplamoraali. Ne lahjat, arvomaailma ja mielipiteet mania ottaa käyttöön, ei mania tuo jotakin uutta ihmisen persoonallisuuteen. Se ottaa käyttöön kaiken mitä ihmisessä jo on! Tämä on ratkaiseva ero! Minusta kaksisuuntaista diagnosoidaan väärin jo pelkästään tämän tähden, että tätä ei tajuta!
Sairaudella ei ole mitään lisäarvoa jo olemassa olevaan identiteettiin! Mutta sairaus ottaa jo olemassa olevan identiteetin jokaisen ulottuvuuden käyttöönsä! - FaijaPappa
psykoottinen- kirjoitti:
Olet niin oikeassa! Riippuu ihmisen moraalista mitkä teot hän sallii itselleen ja tämä pätee niin humalatilassa, maniassa, psykoosissa, huumeissa yms.
Tietysti itse sairaus tai humalatila voi madaltaa kynnystä asioiden tekemiseen mutta todellakin vain madaltaa! Jokainen päätös on tietoinen valinta! Psykoottisella tosin päätökseen vaikuttavat seikat voivat olla irti todellisuudesta ja sen tähden hän voi tehdä päätöksiä, joita hän ei normaalitilassa tee. Eli sairaus voi vaikuttaa sitä kautta päätöksiin ja tekemisiin.
Mutta jos hän esimerkiksi pitää avioliittoa pyhänä ja uskottomuutta syntinä, ei hän maniassakaan petä vaan lähtee etsimään parisuhteen pulmiin muita ratkaisuja. Jos hänellä ei ole tätä moraalikoodia sydämessään ja parisuhde voi joltakin osin huonosti ja tulee mania, hän on altis pettämään. Eikö tämä päde myös terveisiin ihmisiin ja humalakäytökseen? Minusta humalaista ja maanista voisi verrata saman arvoisiksi! Ja kaikki tietävät, että ei kaikki ihmiset siinäkään tilassa tee hölmöyksiä!
Maniassa on mahdollista käyttää aivojaan eli tehdä päätöksiä ja on mahdollista käyttää itsehillintää. Toiset eivät vain käytä sitä, niin tapahtuu terveilläkin!
Olen siis itsekin elänyt suurimman osan elämästäni kaksisuuntaisena! Mulla ei ole yhtään seksuaalista hurjastelua tämän sairauden tähden juuri moraalini tähden. Olen aina uskonut yksi avioiseen avioliittoon ja seksin kuuluvan ainoastaan sinne. Tämä on ainut syy miksi olen välttynyt maniassakin törppöilyiltä, minulla on ollut paljon kiusauksia niin omasta sydämestä kuin mahdollisuuksia toteuttaa niitä ulkopuolelta. Olen vain jättänyt ne käyttämättä. It´s as simple as that!
Kaikki mun törppöilyt psykoosin ja manian tähden ovat olleet sellaisia, jotka hyväksyn muutenkin. Sen tähden mun törppöilyt on lähes yksin omaan jääneet mm. raha-alueelle, muuttoihin, jonkin asian tekemisiin kuten harrastuksiin, olen mm. kirjoittanut paria kirjaa maniassa ja tämmöistä! Olen ollut perustamassa asioita mutta onneksi en kerinnyt suunnitteluvaihetta pidemmälle. Kaikki siis sellaisia mitä en ole pitänyt vääränä jostakin syystä. Asiat ovat neutraaleja tai jopa hyviä mielestäni. Rahakysymykseenkin olen löytänyt ajan myötä yhä enemmän holttia jopa maniassakin. Aina tiukentuvia rajoja millä olen saanut minimoitua vahinkoa yhä enemmän tätäkin. Kaikki lähtee päätöksestä ja sen toteuttamisesta. Jos ei ole valmiiksi mietittyjä rajoja johonkin, se luo alttiutta tehdä törppöyksiä ja mennä tunteen mukana. Itsehillintä on mahdollista maniankin aikana! Eri asia haluaako sitä aina käyttää!
Samahan pätee terveisiinkin, toiset elää hetkessä ja menee tunteen mukana minne vain tunteet vievät, toiset taas ennalta harkitsevat tarkkaan mitä tekevät ja elävät niin. Jos on sellainen elämäntyyli, että saa tehdä mitä hyvänsä TUNTUU hyvältä, on mania oiva tekosyy kaikelle. Tällaisia ihmisiä on terveissäkin vaikka kuinka ja paljon. Ei se ole maniaa!
Sen tähden vieroksun näitä tarinoita siitä, että ihminen muuttuu koko persoonallisuudeltaan toiseksi manian aikana. Niin ei tapahdu! Päinvastoin ihmisen todellinen persoona näkyy vain korostetusti ja selvemmin! Ehkä nämä "muuttujat" ovat valehdelleet koko normaalin elämänsä ja totuus maniassa paljastuu. Jotkuthan näyttelevät jotakin muuta kuin oikeasti ovatkaan. He sanovat yhtä ja käytännössä tekevät toista ns. tuplamoraali. Ne lahjat, arvomaailma ja mielipiteet mania ottaa käyttöön, ei mania tuo jotakin uutta ihmisen persoonallisuuteen. Se ottaa käyttöön kaiken mitä ihmisessä jo on! Tämä on ratkaiseva ero! Minusta kaksisuuntaista diagnosoidaan väärin jo pelkästään tämän tähden, että tätä ei tajuta!
Sairaudella ei ole mitään lisäarvoa jo olemassa olevaan identiteettiin! Mutta sairaus ottaa jo olemassa olevan identiteetin jokaisen ulottuvuuden käyttöönsä!Kiva kuulla, että muutkin epäilevät bipojen kyvyttömyyttä hallita omia tekojaan. Todella hämmentävää kuunnella oman pojan 27v. selityksiä, että hän vois tehdä mitä vaan, kun ei vaan kiinnosta. Huomaa selvästi sen, että omat elämän valinnat ottaa päähän eli ei olekaan niin mukavaa kuin odotti. Todellisuus on tylsää puurtamista ja vastuun kantoa. Muutenkin holtiton poika on seurustellut kolmen tytön kanssa ja aina tytöissä on ollut paljon vikaa. Höpötys siitä, että rakastaa omaa poikaansa kuulostaa paskapuheelta, koska hän voisi käyttää itsehillintää ja aidosti asettaa muiden tarpeet omien epärealististen unelmien edelle. Haaveet kaatuu ja sen kanssa pitää pystyä elämään. Ei aina masennus ja iloiset kaudet tarkoita mitään sairautta. Se on elämää.
- hypo-
Sanon, että mania-vaiheessa ihminen on syyntakeeton. Kun laskukausi alkaa, hän itsekin todennäkäisesti katuu katkerasti monia tempauksiaan. Mielestäni pettäminen, tai edes flirttailu tms. käytös maniassa on ihan verrattavissa rahan syytämiseen. Tasaisessa vaiheessa tyyppi saattaa olla hyvin tarkka rahoistaan, jopa pihi.
Joka bipon kanssa ryhtyy suhteeseen, ottaa tietoisesti riskin kaikesta tästä. Partnerisi ei ole yksi ihminen vaan 'monta', eri persoonallisuuksilla.- tilhiEEE
Eikö sairas ole vastuussa mistään kun saa diagnoosin?
Tyhmä ajatus.
Entä jos suhde on alkanut ennen diagnoosia onko vastuu vain "terveellä" osapuolella? - raksajannu
Vaan tunteiden säätelyn sairaus.
Vetää yli innostuksen ja vetää yli alakulon. - plotniekka
raksajannu kirjoitti:
Vaan tunteiden säätelyn sairaus.
Vetää yli innostuksen ja vetää yli alakulon.Vaikka maanikon mieli käykin ylikierroksilla, niin lähes kaikki aivan varmasti kykenevät sen verran loogiseen ajatteluun, että ymmärtävät syyn ja seurauksen välisen suhteen. Esimerkiksi henkilö on takuulla tietoinen joutuvansa taloudellisiin vaikeuksiin, jos ostaa velaksi satatonnia maksavan auton tai ymmärtää riskeeraavansa parisuhteensa tapailemalla muita. Maanikko vain sulkee silmänsä ikäviltä jälkiseuraamuksilta ja hakee nautintoa tässä ja nyt. Oikeasti syyntakeeton ihminen on niin sekaisin(psykoottinen), ettei kertakaikkiaan käsitä sitä mitä hänen teoistaan voi seurata. Tällaiset potilaat kuuluvat M1-menettelyn piiriin ja bipoja tässä porukassa on aniharvoin.
- Elämä hymyilee
plotniekka kirjoitti:
Vaikka maanikon mieli käykin ylikierroksilla, niin lähes kaikki aivan varmasti kykenevät sen verran loogiseen ajatteluun, että ymmärtävät syyn ja seurauksen välisen suhteen. Esimerkiksi henkilö on takuulla tietoinen joutuvansa taloudellisiin vaikeuksiin, jos ostaa velaksi satatonnia maksavan auton tai ymmärtää riskeeraavansa parisuhteensa tapailemalla muita. Maanikko vain sulkee silmänsä ikäviltä jälkiseuraamuksilta ja hakee nautintoa tässä ja nyt. Oikeasti syyntakeeton ihminen on niin sekaisin(psykoottinen), ettei kertakaikkiaan käsitä sitä mitä hänen teoistaan voi seurata. Tällaiset potilaat kuuluvat M1-menettelyn piiriin ja bipoja tässä porukassa on aniharvoin.
Toivottavasti yo. kommentit johtuvat vain nuoruuden viattomasta naiiviudesta.
>>Oikeasti syyntakeeton ihminen on niin sekaisin(psykoottinen), ettei kertakaikkiaan käsitä sitä mitä hänen teoistaan voi seurata. Tällaiset potilaat kuuluvat M1-menettelyn piiriin..>>
Kun joku sikakännissä pikkujoulujen jatkoilla pettää puolisoa, hän taatusti vetoaa alkoholin aiheuttamaan syyntakeettomuuteen. Voi jopa mennä läpi! Mutta mehän puhumme tässä sairaudesta, ei omaehtoisesta juomisesta.
Esim. masennus (depressio mentis) diagnoosi on päästänyt ihmisiä pälkähästä, kun eivät esim. ole hoitaneet raha-asioitaan ja talo on meinattu viedä alta. Mt-sairaus katsotaan siis oikeusistuimissa syyksi vapauttaa k.o. ihminen täydestä vastuusta tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. No, murhasta joutuu varmasti pakkohoitoon (huom. ei silloinkaan linnaan!), mutta tässä ketjussahan on puhe bipon ns. toilailuista eli sairauden oireilusta. Aito mania nimenomaan on lähes psykootinen tila, vaikka ulkopuoliset voivat siinä nähdä 'vauhdikkaan persoonan'.
Minullakin on väärä diagnoosi, siis pelkkä 'vakava masennus', vaikka olen kaksisuuntainen. Tunnen todella Eläväni, niin että elämä tuntuu elämisen arvoiselta, vain hypomaniassa, joten tietenkään en kipaissut lääkärille, kun huomasin, että kiikku keikahti toiseen suuntaan. Suomessa asuessa tämä tapahtui aina maaliskuun puolessa välissä - siis selvä yhteys valon määrän lisääntymiseen.
Nyt olen onnistunut tasapainottamaan elämäni niin, että olen n. 50 vk vuodesta hypomaniassa. Lopetin alkoholin käytön kokonaan vuosia sitten, enkä syö reseptilääkkeitä. Asun yksin, en riko kenenkään parisuhteita eikä minulla ole yhtään velkaa. 'Terveillä' oppimista? - 12
raksajannu kirjoitti:
Vaan tunteiden säätelyn sairaus.
Vetää yli innostuksen ja vetää yli alakulon.Tunne-elämältä epävakaa persoonallisuushäiriö on kyseessä, jos tunteiden säätely on vaikeaa.
- Taas mentiin...
Elämä hymyilee kirjoitti:
Toivottavasti yo. kommentit johtuvat vain nuoruuden viattomasta naiiviudesta.
>>Oikeasti syyntakeeton ihminen on niin sekaisin(psykoottinen), ettei kertakaikkiaan käsitä sitä mitä hänen teoistaan voi seurata. Tällaiset potilaat kuuluvat M1-menettelyn piiriin..>>
Kun joku sikakännissä pikkujoulujen jatkoilla pettää puolisoa, hän taatusti vetoaa alkoholin aiheuttamaan syyntakeettomuuteen. Voi jopa mennä läpi! Mutta mehän puhumme tässä sairaudesta, ei omaehtoisesta juomisesta.
Esim. masennus (depressio mentis) diagnoosi on päästänyt ihmisiä pälkähästä, kun eivät esim. ole hoitaneet raha-asioitaan ja talo on meinattu viedä alta. Mt-sairaus katsotaan siis oikeusistuimissa syyksi vapauttaa k.o. ihminen täydestä vastuusta tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. No, murhasta joutuu varmasti pakkohoitoon (huom. ei silloinkaan linnaan!), mutta tässä ketjussahan on puhe bipon ns. toilailuista eli sairauden oireilusta. Aito mania nimenomaan on lähes psykootinen tila, vaikka ulkopuoliset voivat siinä nähdä 'vauhdikkaan persoonan'.
Minullakin on väärä diagnoosi, siis pelkkä 'vakava masennus', vaikka olen kaksisuuntainen. Tunnen todella Eläväni, niin että elämä tuntuu elämisen arvoiselta, vain hypomaniassa, joten tietenkään en kipaissut lääkärille, kun huomasin, että kiikku keikahti toiseen suuntaan. Suomessa asuessa tämä tapahtui aina maaliskuun puolessa välissä - siis selvä yhteys valon määrän lisääntymiseen.
Nyt olen onnistunut tasapainottamaan elämäni niin, että olen n. 50 vk vuodesta hypomaniassa. Lopetin alkoholin käytön kokonaan vuosia sitten, enkä syö reseptilääkkeitä. Asun yksin, en riko kenenkään parisuhteita eikä minulla ole yhtään velkaa. 'Terveillä' oppimista?Miten sinä jaksat olla 50 vk hypomaniassa ? Käytkö töissä ?
Minä olen kärsinyt pääasiassa masennuksesta, mutta olen kokenut lyhyitä lieviä hypomaniajaksoja. Tähän saakka olen nauttinut niistä, mutta en enää. Minulla hypomanian oireet ovat:
- sisällä kuplii (ilo)
- puhetta tulee solkenaan, en osaa olla hiljaa seurassa
- olo on vauhdikas
- olen todella kärsimätön ja saa raivarin, jos asiat eivät etene nopeasti tai niin kuin minä haluan
- minulle tulee pakkomielle jostakin asiasta: kenkien ostamisesta, koiran ostamisesta, matkoille lähtemisestä jne. En välttämättä osta niitä, mutta saatan käyttää tuntikausia putkeen pelkästään keskittyen niihin enkä osaa ajatella mitään muuta.
Nyt vanhemmiten hypo ei enää ole miellyttävä olotila. Etenkin kärsimättömyys aiheuttaa surua sekä minulle että lapsilleni, jotka joutuvat kuuntelemaan raivareitani. Lamictalia kokeilin, mutta siitä tuli jotenkin pönttö olo ja muisti pätki pahasti. Nyt yritän pärjätä ilman.
- Bipo ei oma valinta
Ehkä estot olivat manian vuoksi jonkin verran höltyneet,
Estot ovat höltyneet manian vuoksi todella paljon, eikä tässä ole kyse omavalintaisesta tilasta, niinkuin alkoholia nautittaessa
mutta ei maniassa oleva mielestäni sillä tavoin patologisessa tilassa ole ettei ymmärtäisi tekojensa seurauksia tai voisi mielihalujaan hillitä.
Ei muuten ole niin helppoa tuo mielialojen hillintä. Ajattelepa itseäsi korkeassa kuumeessa, hillitse sitä tahdonvoimalla! Lääkkeitä siihen tarvitaan.
Ex- kumppanini yritti mm sanoa, että yritä ymmärtää ja että en ole oma itseni.
Näin on itselläkin, en ole ollut hypomaniassa oma itseni. En tosin mahda mitään sille, jos sitä ei haluta uskoa, valitettavaa se kyllä on. Kukaan muu kuin hypo tai maanisessa tilassa ollut ei oikein voi ymmärtää. Kärsimystä se on meille bipoillekin, kun sitten joudumme kohtaamaan todellisuuden tervehdyttyämme.
Pidin sitä vain verukkeena huonolle käytökselle ja oli mahdotonta kuvitella, ettei hän voisi itselleen mitään jos oikeasti haluaisi olla ihmisiksi.
Voi olla mahdotonta kuvitella, mutta niin se vain on. Tarvitsisi ehkä olla joku asiantuntija todistelemaan tätä asiaa. - hmhk
En ole maniajaksojen aikana ollut pätkääkään oma itseni. En ole ymmärtänyt syy-seuraus suhteita. Varasin mm. käärmeen, eikä kyllä käynyt mielessä, että se elää hyvällä tuurilla 20-vuotta. Tulihan tuon takia hakattua päätä seinään (kuvainnollisesti) ja raivottua, mutta ostin kuitenkin käärmeen, kun olin siitä jo suuren osan maksanut ikäänkuin takuuna siitä, että myös otan käärmeen. Olen myös pistänyt kaikki rahat elokuviin jättämättä yhtään ruokarahaa. Ei vaan käynyt mielessä, että tarvitsen myös ruokaa. Tämän kaiken jälkeen olen vaipunut masennukseen ja pelkoon kontrollin menettämisestä. Minun esimerkkini eivät ole kamalan vakavia, mutta sama kaava niissä vakavemmissakin on. Jos ystävällä/kumppanilla/äidillä on todettu bipolaarisuus, niin mikä sen ymmärtämisessä on niin pirun vaikeaa? Jos et tiedä asiasta mitään, ole hiljaa.
Kyllä se muuten vaan on lähes mahdotonta tajuta, että muuten niin kunnolliselta, tunnnolliselta ja järkevältä ihmiseltä voi "manian nimissä" kadota kaikki nämä ominaisuudet. Se että läheinen vain lakkaa olemasta se henkilö, joka hän aikaisemmin oli, ja se että hänen koko persoonallisuus vaihtuu aivan toiseksi on "normaalille" melkoisen mahdoton ajatus.
Uskon kyllä, että mania muuttaa ihmisen ei omaksi itsekseen, mutta en silti ymmärrä kuinka niin voi olla.- bipona yli 20v.
taika1965 kirjoitti:
Kyllä se muuten vaan on lähes mahdotonta tajuta, että muuten niin kunnolliselta, tunnnolliselta ja järkevältä ihmiseltä voi "manian nimissä" kadota kaikki nämä ominaisuudet. Se että läheinen vain lakkaa olemasta se henkilö, joka hän aikaisemmin oli, ja se että hänen koko persoonallisuus vaihtuu aivan toiseksi on "normaalille" melkoisen mahdoton ajatus.
Uskon kyllä, että mania muuttaa ihmisen ei omaksi itsekseen, mutta en silti ymmärrä kuinka niin voi olla.Bipon puolison on taatusti vaikea ymmärtää manian seurauksia, koska sairaus ei näy samalla tavalla ulospäin kuin joku fyysinen sairaus. Mania on kuitenkin niin rankka kokemus, joka saa monen bipon elämän täysin sekaisin, kun laskujen maksun aika tulee.Siinä menee yleensä sekä talous, että parisuhde, koska terveen on vaikea tajuta ettei kumppani tietoisesti petä tai tuhlaa omaisuuttaan.
Tuskin kukaan bipo haluaisi sairautta, molemmat ääripäät taudissa ovat äärimmäisen rankkoja.Kun maniasta vaihdetaan masennukseen ja tajuaa mitä kaikkea on tehnyt, on monesti itsemurha ainoa vaihtoehto.
Bipojen puolisot, etsikää taudista kaikki materiaali , pyytäkää vertaistukea ja yrittäkää saada kumppani hoitoon.Lääkkeet ovat ainoa toivo normaalista elämästä. - fumbling_jiggy
bipona yli 20v. kirjoitti:
Bipon puolison on taatusti vaikea ymmärtää manian seurauksia, koska sairaus ei näy samalla tavalla ulospäin kuin joku fyysinen sairaus. Mania on kuitenkin niin rankka kokemus, joka saa monen bipon elämän täysin sekaisin, kun laskujen maksun aika tulee.Siinä menee yleensä sekä talous, että parisuhde, koska terveen on vaikea tajuta ettei kumppani tietoisesti petä tai tuhlaa omaisuuttaan.
Tuskin kukaan bipo haluaisi sairautta, molemmat ääripäät taudissa ovat äärimmäisen rankkoja.Kun maniasta vaihdetaan masennukseen ja tajuaa mitä kaikkea on tehnyt, on monesti itsemurha ainoa vaihtoehto.
Bipojen puolisot, etsikää taudista kaikki materiaali , pyytäkää vertaistukea ja yrittäkää saada kumppani hoitoon.Lääkkeet ovat ainoa toivo normaalista elämästä.Tuota syyntakeettomuutta olen itsekin miettinyt...varsinkin manian jälkeisessä masennuksessa. Tiedän vain, että olen joku TÄYSIN eri ihminen maniassa. Hypossa en niin paljon ja silloin myös tekemiset on vähemmän vahingollisia. Mutta maniassa...hyi kauhia... Edellinen kunnon mania oli järkyttävä. Olen uskovasta perheestä, papin tyttö, tulin itsekin uskoon pari vuotta sitten. Olen toki sosiaalinen ja puhelias ihminen, mutta myös aikamoinen kotikissa. Viime maniassa itseluottamukseni nousi pilviin, pidin itseäni sairaalla tavalla ihanana ja upeana. Kävin yökerhoissa YKSIN 5-6 krt/vko tanssimassa kuin hullu. Parasta oli jos tanssilattia oli tyhjä ja kaikki katsoivat minua. "esiinnyin" baarissa lähes joka ilta 5 h ja nukuin 3-4h yössä. Ajattelin seksiä koko ajan. Olin suorastaan kiihottunut koko ajan ja myös käyttäydyin sen mukaan. Olin siinä asiassa HYVIN aktiivinen. Ja täysin estoton. Kävin jatkuvasti "päiväkahvilla". olen toki humalassa toisinaan tehnyt tyhmyyksiä, mutta maniassa humala on jatkuvaa, en juonut juuri lainkaan. Normaalisti olen seksin suhteen lähinnä ujo. Olin tanssin ja seksin suhteen pakkomielteinen tuon manian aikana, enkä voinut ymmärtää sitä kun mania loppui. lisäksi tuhlasin rahaa miten sattuu, ostelin kavereillekin mm.vaatteita(en vaan tiiä millä rahalla). Osastollehan sitä mentiin. Sielläkin eka viikko meni käytävää pitkin kävellessä ja salaa tupakkakopissa tanssiessa. Olo oli rakastunut, euforinen jne. se sitten loppui kuin seinään ja alkoi vuosisadan krapula tottakai. Mutta niin siis, itse koen etten kykene vastaamaan teoistani, vaikka manian jälkeen syyllisyys on kauhea eikä voi ymmärtää tekoja. En tiedä kuka olen maniassa, elän jossain harhaisessa maailmassa. Tiedän vain, että se en ollut MINÄ joka siellä tanssi yksin tai peuhas lakanoitten välissä. Käteen jäi klamydia, tappava häpeä ja halu kuolla. En koskaan yritä päästä maniaan tai toivo sitä. Syön lääkkeitä, mutta aina ne ei vaan auta. Mutta kyllä ne asiat vaan menee "manian piikkiin", vaikka tunnenkin syyllisyyttä kaikesta. Koska kaikkia niitä tehtyjä vahinkoja ei voi korjata.Klamydian voi hoitaa mutta mainetta ei saa takaisin. Maniassa en ole MINÄ, mutta MINÄ kärsin seuraukset...no tulipa pitkä juttu.huh.
- Bipon ex
fumbling_jiggy kirjoitti:
Tuota syyntakeettomuutta olen itsekin miettinyt...varsinkin manian jälkeisessä masennuksessa. Tiedän vain, että olen joku TÄYSIN eri ihminen maniassa. Hypossa en niin paljon ja silloin myös tekemiset on vähemmän vahingollisia. Mutta maniassa...hyi kauhia... Edellinen kunnon mania oli järkyttävä. Olen uskovasta perheestä, papin tyttö, tulin itsekin uskoon pari vuotta sitten. Olen toki sosiaalinen ja puhelias ihminen, mutta myös aikamoinen kotikissa. Viime maniassa itseluottamukseni nousi pilviin, pidin itseäni sairaalla tavalla ihanana ja upeana. Kävin yökerhoissa YKSIN 5-6 krt/vko tanssimassa kuin hullu. Parasta oli jos tanssilattia oli tyhjä ja kaikki katsoivat minua. "esiinnyin" baarissa lähes joka ilta 5 h ja nukuin 3-4h yössä. Ajattelin seksiä koko ajan. Olin suorastaan kiihottunut koko ajan ja myös käyttäydyin sen mukaan. Olin siinä asiassa HYVIN aktiivinen. Ja täysin estoton. Kävin jatkuvasti "päiväkahvilla". olen toki humalassa toisinaan tehnyt tyhmyyksiä, mutta maniassa humala on jatkuvaa, en juonut juuri lainkaan. Normaalisti olen seksin suhteen lähinnä ujo. Olin tanssin ja seksin suhteen pakkomielteinen tuon manian aikana, enkä voinut ymmärtää sitä kun mania loppui. lisäksi tuhlasin rahaa miten sattuu, ostelin kavereillekin mm.vaatteita(en vaan tiiä millä rahalla). Osastollehan sitä mentiin. Sielläkin eka viikko meni käytävää pitkin kävellessä ja salaa tupakkakopissa tanssiessa. Olo oli rakastunut, euforinen jne. se sitten loppui kuin seinään ja alkoi vuosisadan krapula tottakai. Mutta niin siis, itse koen etten kykene vastaamaan teoistani, vaikka manian jälkeen syyllisyys on kauhea eikä voi ymmärtää tekoja. En tiedä kuka olen maniassa, elän jossain harhaisessa maailmassa. Tiedän vain, että se en ollut MINÄ joka siellä tanssi yksin tai peuhas lakanoitten välissä. Käteen jäi klamydia, tappava häpeä ja halu kuolla. En koskaan yritä päästä maniaan tai toivo sitä. Syön lääkkeitä, mutta aina ne ei vaan auta. Mutta kyllä ne asiat vaan menee "manian piikkiin", vaikka tunnenkin syyllisyyttä kaikesta. Koska kaikkia niitä tehtyjä vahinkoja ei voi korjata.Klamydian voi hoitaa mutta mainetta ei saa takaisin. Maniassa en ole MINÄ, mutta MINÄ kärsin seuraukset...no tulipa pitkä juttu.huh.
Puolison ongelma, on että bipo ei välttämättä koe olevansa hypomanissa sairas, vaan sattaa kokea että hypomania on pitkän masennuksen jälkeen hyvää elämää. Bipo ei välttämättä halua elää tasaista elämää, syödä lääkkeitään, nukkua ja syödä säännöllisesti, tehdä työtä kohtuudella jne. Ja ainakin meillä hypomanian vaihtuessa alakuloon ja masennuksen, kaikki ongelmat oli puolison syytä. Jos ei suorasti, niin välillisesti. Teki niin tai näin, aina syy oli toisessa ja viha kohdistui puolisoon.
Ja myös lieveilmiöt: sarjapettäminen, konkurssit, omien raha-asioiden sotkeminen, potkut töistä, käyttäytymiestä johtuvat ihmissuhdeongelmat yms. on puolison vaikea kestää kun samat asiat toistuu ja toistuu. Ja lääketieteellinen tosiasiahan, että sairaus ei koskaan parane, vaikka voi olla hyvin hoidettuna pitkäänkin oireeton.
Koen itse, että kyllä ei-maanisena bipollakin on vastuu. Jos elää tieten veitsen terällä, valitsee sairauden. Jos huolehtii lääkkeistä ja hyvinvoinnistaan, sairaudelle ei voi mitään. - Kannusaarinen
Bipon ex kirjoitti:
Puolison ongelma, on että bipo ei välttämättä koe olevansa hypomanissa sairas, vaan sattaa kokea että hypomania on pitkän masennuksen jälkeen hyvää elämää. Bipo ei välttämättä halua elää tasaista elämää, syödä lääkkeitään, nukkua ja syödä säännöllisesti, tehdä työtä kohtuudella jne. Ja ainakin meillä hypomanian vaihtuessa alakuloon ja masennuksen, kaikki ongelmat oli puolison syytä. Jos ei suorasti, niin välillisesti. Teki niin tai näin, aina syy oli toisessa ja viha kohdistui puolisoon.
Ja myös lieveilmiöt: sarjapettäminen, konkurssit, omien raha-asioiden sotkeminen, potkut töistä, käyttäytymiestä johtuvat ihmissuhdeongelmat yms. on puolison vaikea kestää kun samat asiat toistuu ja toistuu. Ja lääketieteellinen tosiasiahan, että sairaus ei koskaan parane, vaikka voi olla hyvin hoidettuna pitkäänkin oireeton.
Koen itse, että kyllä ei-maanisena bipollakin on vastuu. Jos elää tieten veitsen terällä, valitsee sairauden. Jos huolehtii lääkkeistä ja hyvinvoinnistaan, sairaudelle ei voi mitään.Moro
Itselläni diagnosoitiin I-tyypin (se pahempi) kaksisuuntainen vuonna -05.
Sen jälkeen tauti on ollut suht´ hyvin hallinnassa aika rankalla lääkityksellä Ennen tuota diagnosointia ja lääkitystä mulla oli muutama todella paha maniajakso ja voin vakuuttaa, että kyseessä on vakava sairaus, joka edellyttää sairaalahoitoa tai vähintään pitkää sessiota lääkärin kanssa ja lääkitystä.
Nyt, oireettomana muistelen noita aikoja kauhulla: mitä kaikkea tuli tehtyä ! Onneksi läheiset huomasivat ajoissa ja toppuuttelivat. Hakeuduin hoitoon ennenkuin sain asiani totaalisesti sotkettua. Itselläni myös vakava alko-ongelma pahensi tilannetta.
Muistakaa, että maniajaksoistakin voi selvitä, kun tunnistaa sen ajoissa ja hakee apua.
Tsemppiä kaikille tämän sairauden kanssa taisteleville. Kannusaarinen kirjoitti:
Moro
Itselläni diagnosoitiin I-tyypin (se pahempi) kaksisuuntainen vuonna -05.
Sen jälkeen tauti on ollut suht´ hyvin hallinnassa aika rankalla lääkityksellä Ennen tuota diagnosointia ja lääkitystä mulla oli muutama todella paha maniajakso ja voin vakuuttaa, että kyseessä on vakava sairaus, joka edellyttää sairaalahoitoa tai vähintään pitkää sessiota lääkärin kanssa ja lääkitystä.
Nyt, oireettomana muistelen noita aikoja kauhulla: mitä kaikkea tuli tehtyä ! Onneksi läheiset huomasivat ajoissa ja toppuuttelivat. Hakeuduin hoitoon ennenkuin sain asiani totaalisesti sotkettua. Itselläni myös vakava alko-ongelma pahensi tilannetta.
Muistakaa, että maniajaksoistakin voi selvitä, kun tunnistaa sen ajoissa ja hakee apua.
Tsemppiä kaikille tämän sairauden kanssa taisteleville.Kannusaarinen, sinäpä olet sitten harvinainen tapaus. Maanikot ovat käsittääkseni yleensä totaalisen sairaudentunnottomia, eivätä paljon läheisten neuvoista, eivätkä niistä läheisistäänkään piittaa. Hoitoon saaminen minun exän kohdalla oli täysi mahdottomuus - hän karkasi maastakin pois.
Onneksi kuuntelit niitä läheisiäsi, tekisivätpä muutkin maniassa niin.- mira_nina657
fumbling_jiggy kirjoitti:
Tuota syyntakeettomuutta olen itsekin miettinyt...varsinkin manian jälkeisessä masennuksessa. Tiedän vain, että olen joku TÄYSIN eri ihminen maniassa. Hypossa en niin paljon ja silloin myös tekemiset on vähemmän vahingollisia. Mutta maniassa...hyi kauhia... Edellinen kunnon mania oli järkyttävä. Olen uskovasta perheestä, papin tyttö, tulin itsekin uskoon pari vuotta sitten. Olen toki sosiaalinen ja puhelias ihminen, mutta myös aikamoinen kotikissa. Viime maniassa itseluottamukseni nousi pilviin, pidin itseäni sairaalla tavalla ihanana ja upeana. Kävin yökerhoissa YKSIN 5-6 krt/vko tanssimassa kuin hullu. Parasta oli jos tanssilattia oli tyhjä ja kaikki katsoivat minua. "esiinnyin" baarissa lähes joka ilta 5 h ja nukuin 3-4h yössä. Ajattelin seksiä koko ajan. Olin suorastaan kiihottunut koko ajan ja myös käyttäydyin sen mukaan. Olin siinä asiassa HYVIN aktiivinen. Ja täysin estoton. Kävin jatkuvasti "päiväkahvilla". olen toki humalassa toisinaan tehnyt tyhmyyksiä, mutta maniassa humala on jatkuvaa, en juonut juuri lainkaan. Normaalisti olen seksin suhteen lähinnä ujo. Olin tanssin ja seksin suhteen pakkomielteinen tuon manian aikana, enkä voinut ymmärtää sitä kun mania loppui. lisäksi tuhlasin rahaa miten sattuu, ostelin kavereillekin mm.vaatteita(en vaan tiiä millä rahalla). Osastollehan sitä mentiin. Sielläkin eka viikko meni käytävää pitkin kävellessä ja salaa tupakkakopissa tanssiessa. Olo oli rakastunut, euforinen jne. se sitten loppui kuin seinään ja alkoi vuosisadan krapula tottakai. Mutta niin siis, itse koen etten kykene vastaamaan teoistani, vaikka manian jälkeen syyllisyys on kauhea eikä voi ymmärtää tekoja. En tiedä kuka olen maniassa, elän jossain harhaisessa maailmassa. Tiedän vain, että se en ollut MINÄ joka siellä tanssi yksin tai peuhas lakanoitten välissä. Käteen jäi klamydia, tappava häpeä ja halu kuolla. En koskaan yritä päästä maniaan tai toivo sitä. Syön lääkkeitä, mutta aina ne ei vaan auta. Mutta kyllä ne asiat vaan menee "manian piikkiin", vaikka tunnenkin syyllisyyttä kaikesta. Koska kaikkia niitä tehtyjä vahinkoja ei voi korjata.Klamydian voi hoitaa mutta mainetta ei saa takaisin. Maniassa en ole MINÄ, mutta MINÄ kärsin seuraukset...no tulipa pitkä juttu.huh.
Et usko kuinka hyvält'ä tuntuu kuulla et muutkin ovat seksuaalisesti estottomia. Moneen helvetilliseen tilanteeseen olen ajautunut. Armottoman ryyppäyksen jälkeen heräsin kauheassa kankkusessa ja järkyssä morkkisessa, ku olin taas luuhannu ympäri kylää ( joka on pieni) vanhemmat häpes mua silmät päästään. Pahimmassa vaiheessa join kännit kotona ja sit vaan häivyin. Puolisoni kaverit soitteli et tuu hakeen tää ämmä kotiin
Nyt kun tuo aika on jäänyt taa mietin joskus miten pystyin elämään noin. Ja kännissä tein kaikkea muuta "hölmöä", haukuin kaikki sukulaiset, availin toisten posteja
vieläkin ahistaa ku miettii
- mira_nina657
Kysymys on vaikea. Minä en ole sairastanut varsinaista maniaa, mutta psykoosi tasoisen masennuksen kylläkin. Ja sen verran voin sanoa etten ollut silloin järjissäni, eli olin syyntakeeton. Maniavaiheessa ihmisen vireys-ja tomintataso on "yliaktiivinen". Rahan tuhlaus, järjetön seksidraivi ym kuuluvat asiaan.
Minä ymmärsin tekeväni väärin puoliosani kohtaan juoksemalla vieraissa mutta halu tehdä niin oli voimakkaampi kuin vääryyden tiedostaminen. Mulla pettäminen liittyi juomiseen. Pettämisestä tuli hirveä olo jälkeenpäin. Puolisoni ei haukkunut, huutanut tai uhannut lähteä. Jälkeenpäin hän on sanonut järkeistäneensä asian niin että se kuuluu problematiikkaani
Mania on eri asia kuin hypomania. Mania on sairaalloinen tila jolloin itsensä kontrollointikyky on huomattavasti alentunut. Hypomaniassakin itsesäätely voi olla hankalaa
Lopuksi totean, ettei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa reagoida puolison maniaan aiheuttamiin tekoihin. Itse päätät kuinka paljon kestät ja siedät. Bibo ei ole helppo kumppanina- mimim2
Hei
Meitä on kaksi "Biboa" samassa perheessä. Mieheni on aikaisemmassa elämässään ollut petturi edellisille vaimoilleen. Nyt hän on liki kuuskymppinen, kyvyt tallella, mutta ei petä. Itse oikein ihmettelen tilannetta vaikka itse olenkin ollut aina uskollinen. Olen tullut siihen tulokseen et ikä tasoittaa kakssuuntasta mielialahäiriötä ihan kaikella tavalla. Ei edes hypomaniaa, lääkitys suht sama. Nykyisin elämme aika tasaista vuoristorataa. - Kannusaarinen
mimim2 kirjoitti:
Hei
Meitä on kaksi "Biboa" samassa perheessä. Mieheni on aikaisemmassa elämässään ollut petturi edellisille vaimoilleen. Nyt hän on liki kuuskymppinen, kyvyt tallella, mutta ei petä. Itse oikein ihmettelen tilannetta vaikka itse olenkin ollut aina uskollinen. Olen tullut siihen tulokseen et ikä tasoittaa kakssuuntasta mielialahäiriötä ihan kaikella tavalla. Ei edes hypomaniaa, lääkitys suht sama. Nykyisin elämme aika tasaista vuoristorataa.Moro
Näin jälkikäteen ajatellen maniani puhkesi v. -97 isäni vaikean sairastumisen johdosta. Itse otin loparit Kauppakorkeasta ja perustin oman firman.
Tätä varten otin ison lainan jaonka takasivat molemmat vanhampani, siis myös sairas isäni.
Suunnittelin valloittavani Venäjän markkinat; olihan mulla hyvä kaupallinen koulutus. Ja paskat. Viisumi ei ollut kunnossa ja mut heitettiin Viipurissa junasta pihalle ja miliisin kyydissä rajalle, maksu pimeänä käteen. Pari yötä Haminassa hotellissa, ryyppäämistä ja huoraamista.
Koko firmaa varten otetun lainan join kurkusta alas; siinä meikäläisen firmakokeilut...
Jatkoa seuraa. - Kannusaarinen
Moro
Itselläni ollessani sairaalassa -05 sairaus luokiteltiin koodilla F31.1 kaksisuuntaisen mielialahäiriön maaninen vaihe ilman psykoosia.
Nippelitietoa, ehkä, mutta kumminkin.
- 50+
Ainakin maniakaudet ovat jääneet kokonaan. Hypomaniaa on edelleen,
mutta pidän sitä jo persoonallisuuspiirteenä.
Hypo on positiivista, kun ylilyönnit on karsiutuneet.. tässä iässä ei kai enää ole niin paljon ylimääräistä energiaa. Nukun hyvin, kun päivällä on päässyt tuulettamaan.
Kärsivällisyys on kasvanut, enkä hermostu enää, vaikka asiat eivät menisi joutuisasti tai mieleni mukaan. Korkeintaan lyhyt, ohimenevä päänsisäinen kuohahdus.
Olen joskus lukeneut, että bipossa masennuskaudet tuppaavat lisääntymään ja pitkittymään vanhemmalla iällä. Minun kohdallani tämä ei ainkaan pidä paikkaansa. Hypomanian ulkopuolella koen elämäni lähinnä 'vain' tylsäksi ja harmaaksi, vähän ankeaksi.
Näiden lievien oireiden takia ei maksa vaivaa ottaa lääkkeitä.- Kannusaarinen
taika1965 kirjoitti:
Eiköhän se normaali elämä lähes kaikille ihmisille ole usein vain tylsää arkea.
Moro
Kyllähän se niin on, että hypomania on pirun kiva olotila. Tulee toimeen pienellä määrällä unta, jaksaa katsoa kolmea eri aamu-tv:tä, lukea lehteä, näpytellä nettiä, suunnitella päivän ohjelmaa jne.
Mulla on kolme eri puhelinta ja nytkin odotan, että kello tulee 8 ja voin alkaa soitella "tärkeitä" puheluita, bensiksellä pitää käydä tankkaamassa ja pesettämässä auto, työnhakumeilejä- ja paperihakuja pitää laittaa menemään ainakin tusina, Lidlin tarjoukset pitää hakea jne.
Tää tuntuu kivalta, ei siinä mitään. Mutta kun se lipsahtaa niin helposti oikean manian puolelle ja se on tuhoisa olotila; silloin saa asiansa totaalisesti sekaisin. Niinpö soitan kello 8.15 A-Klinikalle ja sovin, että lääkitystäni hiotaan (olen hoidossa siellä enkä mt-toimistolla).
Parempi se tasapaksu puurtaminen, sitähän tää elämä on.
Hyvää päivän alkua ja kekevään odotusta kaikille !
- mania-c
Itse ainakin viimesimmän kunnon manina kohdalla olin syyntakeeton, koska en tajunnut mistään mitään. Opinnot meni päin metsää, olin puoli vuotta pois koulusta ja jos yritinkin mennä kouluun, eksyin koulumatkalla baariin heti aamusta.
Eräskin kerta koulumatkalla eksyinkin baariin hetken mielijohteesta aamukymmenen aikoihin ja heräsin seuraavana iltapäivänä selviämisasemalta ryöstettynä ja jalka poikki.
Sössin asiani niin totaalisesti että hellurei ja hellät tunteet. Menetin mm. kämppäni ja olin asunnottomana, sekaannuin huumeisiin, olin tekemisissä virkavallan kanssa liiankin usein, laskut meni ulosottoon ja sahasin vieraissa kaupungeissa ja joka ilta meni lähipubeissa dokatessa. Välit meni moneen kaveriin sekä perheeseen kokonaan poikki ja manian päättyi itsemurhayritykseen kun tajusin miten olen tuhonnut elämäni.
Olihan se hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Ei huolta huomisesta kunhan tänään on hauskaa oli asenteeni. Kuukausien asunnottomuuden jälkeen pääsin asianmukaiseen hoitoon ja sain kämpän itselleni ja alkoi raittiimpi elämä kun kaksisuuntainen todettiin. Perheen kanssa vielä vuoden jälkeen todella nihkeät välit. - Ykköstyypin bipo
Kyllä kunnon maniassa on ns syyntakeeton eli ei todellakaan tajua tekimisiään. eihän se muuten olisi sairaus. Vai missä fyysisessä sairaudessa voi "tajuamalla" parantua tai olla olematta sairas.
Itse olen ns normaalitilassa aivan kunnollinen kansalainen ja hoidan esim raha-asiani moitteettomasti. Mutta auta armias, kun mania iskee, niin elo muuttuu todella holtittomaksi kaikin puolin. Ja kun siitä maniasta selviää, alkaa aivan kammottava morkkis siitä, mitä kaikkea taas tuli tehdyksi. Ei siitä häpeästä meinaa selvitä hengissä ja ennen kaikkea itsekään en pysty käsittämään sitä, miten niin totaalisen vastuuttomasti "pystyn" maniassa elämään. Jos kuvittelette, että maniassa oleva tajuaisi tekonsa ja pystyisi niitä jotenkin kontrolloimaan, ei silloin ole sairaalloinen mania kyseessä. Perehtyisitte nyt ensin edes sairauden kuvaan ennen moisia heittoja! - Biporiina
Bipoja on varmasti kahdenlaisia. Kun sain tietää bipo sairaudestani, hoksasin, ettei " kaikki tekemiseni" ole normaalia. Nyt melko tarkkaan pohdin, mikä osuus käytöksestäni on sairautta, mikä terveyttä.
Ikävä kyllä moni bipo käyttäytyy edesvastuuttomasti, vaikka onkin tietoinen sairaudestaan - esim nauttii runsaasti alkoholia, vaikka samalla käyttää vahvoja mielialalääkkeitä. - anteeksi:<
Tämä on täysipainotteinen sairaus siinä missä esim. syöpäkin. Maniassa ihminen ei itse kykene hallitsemaan kaikkea mitä tekee, jarruttavana osapuolena toimii usein läheiset tms.
Olen 14-v bipo, ja karkaan maniassa esim. pihalle juoksemaan, kiharran hiuksia, soittelen kavereilleni ja niin edelleen. Sitä energiaa vaan on riittämiin. Ja sitten päihteet on myös ongelma maniassa. Mania alkoholi ei todellakaan ole hyvä yhdistelmä. Ja mikä pahinta, sitä ei voi itse kontrolloida.
Depiksen koittaessa kaikki romahdamme ja itkemme sitä, mitä tuli taas sössittyä.
Ja sekamuotoinen jakso.. huoh.- korjaus
siis keskiyöstä eteenpäin juoksentelen pihalla. Unohdin mainita tuon.
- morjenstaa
Ite oon 18 vee tyttö ja mulla on ollu epäil
- bipo?
Oon tyttö ja mulla on epäilty siis maanisdepressiivisyyttä. Mulla oli aluks keväällä masennusvaihe jolloin mä ajattelin itsemurhaa jopa ja sillon määrättiin lääkkeitäkin joita pari päivää söin mutta lopetin niiden käytön nyt kesäks mulla kuitenkin parani olo olin todella energinen tuntu et jaksaa iha mitä vaa seksuaalisuus oli tosi paljon lisääntynyt, aina oon seksuaalinen ollu mut nyt niinku huomattavasti et mä aloin sillon seurustelee ja sit menin sitä toisen kanssa pettämään pahimmalla mahollisella tavalla eli harrastamalla seksiä toisen miehen kanssa ja muutenki olin tosi paljon ulospäinsuuntautuneempi, saatoin soitella sellasille ihmisille kelle en normaalisti ees soittele koskaan tai olis ees mitään asiaa välttämättä, käytin rahaa älyttömästi tai en ajatellu yhtään et vaikka ne kaikki ois mennykki baareissa kävin tosi paljon riippumatta siitä ettäkö ois ollu seuraavana päivänä töitä ja välillä tuli hankaluuksiaki näistä jutuista meinasin saada potkut, harrastin myös irtosuhteita aika paljon iha tuntemattomienki kanssa ja luotin iha liikaa ihmisiin joihin ei välttämät olis kannattanu ees luottaa...sit nyt syksyllä yhtäkkiä romahti iha täysin ei jaksa mitää ei ees jaksa sosiaalisii suhteit ylläpitää ja tosimonia kaverisuhteita jäänykki ku ei jaksa oikeen mihinkää lähtee masentaa vaan tosipaljon...välillä tuntuu ettei oikeesti jaksa enää et tekis mieli vaan tappaa ittensä. entiiä voisko tää olla sit mahollisesti jotai tosta johtuvaa? mielipiteitä toivoisin Kiitoksia !
- BipopääTyttönen
Biposta johtuvaa se juurikin on. Masentuneena ei jaksa mitään tehdä, eikä jaksa edes pitää yhteyttä keneenkään. Maniassa taas seksuaalisuus on voimissaan ja itsetunto taivaissa. Olo on kuin ikiliikkujalla. Ei tarvitse unta eikä ruokaa. Ihan tutulta tuo kuulostaa. Ei nuo oireet tietenkään kaikilla ole samanlaisia. Itseäni ei juurikaan enää seksi kiinnosta edes maniassa. Pettänyt en ole koskaan.
- ijijui
Itse olen ainakin kokenut maniassa olleeni syyntakeettomassa tilassa. Olen tehnyt asioita, joita en normaalisti todellakaan tekisi, ymmärtämättä niiden älyttömyyttä. Todellakin syyntakeeton siis.
- Lep4398
Eipä sitä puolisolle ole niin väliä, miksi se puoliso tekee niinkuin tekee. Vaikka hän ei kuinka ymmärtäisi ja olisi syyntakeeton ei puolisolla ole mitään velvollisuutta jäädä katselemaan käytöstä, joka tuhoaa koko perheen elämän. Ja jos on lapsia, on oikeastaan velvollisuus säästää lapset moisen näkemiseltä ja lähteä.
Tietysti asiassa on harmaan sävyjä. Jos bipoa sairastava tekee kaikkensa sairautensa hoitamiseksi, syö lääkkeensä, pitää yllä hyvää elämänrytmiä, ei käytä päihteitä, ei haikaile hypomanioiden perään yms. ja vaikeita aikoja ei ole hirveän usein ja niiden vahingot pystytään tavalla tai toisella minimoimaan ja sairastava on halukas tarvittaviin toimiin ryhtymään, jotta vahingot minimoituisivat, niin toki parisuhde voi pelittää vallan mainiosti.
Mutta tärkeintä on muistaa, että se, että kyse on sairaudesta ja että maniassa voi olla täysin syyntakeeton ei millään tavoin tarkoita, että läheisten pitäisi sietää tuhoavaa käytöstä. - BipopääTyttönen
Ei tietenkään kenekään tarvitse sietää huonoa käytöstä. Oli sitten kyseessä bipo kumppani tai mikä tahansa ihminen, joka kohtelee syystä tai toisesta kumppania huonosti. Omaiset voisivat tietenkin viedä bipon hoitoon, jos henkilö on ihan sekaisin. Mutta jos taas ihminen haluaa elämänsä kusta, niin kukaan toinen ei siitä ole vastuussa millään tavalla. Jokaisen ihmisen jaksaminen on rajallista, joten kenenkään ei tarvitse huonoa käytöstä katsoa.
- jytggi
Parisuhteessa toinen ottaa aina tietoisen riskin bipo kumppanistaan. Usein bipo katuu maanisia tekojaan, kun on kaikki mennyt, eikä paluuta ole muualle kuin entiseen kotiin.
Ei ikinä pidä huolia bipoa takaisin perheeseen, ilman ehtoja, vaikka kyse onkin sairaudesta. Jotta paluu olisi mahdollista, bipon tulee antaa puolisolle holhoojan valtuudet . Onhan selvää, että em rajuista manioista voi selvitä vain, jos terve puoliso kykenee ajoissa rajoittamaan yletöntä tuhlaamista. Holhoojalla olisi myös paremmat mahdollisuudet saada maniapotilas pakkohoitoon.
Eli, yhdenkin kaottisen manian jälkeen, on "holhous sopimus" oltava ehtona, että parisuhdetta voidaan jatkaa. Luonnollisesti ehdoista pitää keskustella hoitavan lääkärin ja juristin kanssa.
Ilman vastaavaa sopimusta olisimme täysin voimattomia sairaan ihmisen hoitajia, ja lisäksi riskien myötä olisi vaaraa menettää perheen koko omaisuus. - maripet71
Varmasti maniassa oleva ihminen on osittain syyntakeeton. Suurin kysymys kuitenkin on kuinka paljon läheisenä jaksaa ymmärtää ja antaa anteeksi. Ja olla tukena ja nuolla kiltisti loukattua oloaan. Kannattaa todellakin tarkasti miettiä mihin omat voimat riittävät. Sairaus on varsinkin hoitamattomana erittäin rankka nimenomaan omaisille ja läheisille. On lähestulkoon mahdoton olla suhteessa ihmisen kanssa joka ei omasta mielestään ole edes sairas. Sairaudentunnottomuus kuuluu tämän sairauden ominaispiirteisiin ja tekee siitä siksi hyvin haasteellisen kaikille.
- 20v. bipo
Itselläni tyypin 30.2 mania psykoottisilla oireilla.
On vieläkin vähän vaikeaa ymmärtää että syö lääkettä joka on samaa mitä skitsofreniaan voidaan määrätä. Mutta sitä tämä on pahimmillaan, todellisuudentaju on niin hämärtynyt ja mieli todella sekava. Voin rehellisesti sanoa etten siinä tilassa tiedä hittoakaan mitä teen. Manian laskiessa todellisuus tulee vastaan rytinällä ja tunteet joita silloin ei käsittele. Sellaista kyytiä ei ihminen montaa kertaa kestä. - tietämätön1
Juuri tuo mitä kirjoitit. Manian laskiessa. Laskeeko se aina. Ja tuleeko silloin ns normaalitaju, että tajuaa mitä on tullut tehtyä. Ja siksikö se masennus sitten tulee kun on valtava morkkis. Ja tuleeko se masennus ihan aina, vai pääseekö sitä karkuun jotenkin ???
Nämä on ne kysymykset mitkä minua askarruttaa tässä sairaudessa - bipo1234
Mulla ainakin on tullut jokaisen hypon jälkeen romahdus. Semmoistenkin, joiden aikana en oo mitään peruuttomasti sotkenu. Yhtä-äkkiä se energia häviää, ei meinaa jaksaa tehdä mitään ja ajatukset rupee pyörimään kuoleman ympärillä. Ja jos taas on häslänny jotain tosi pahaa, niin morkkis on kauhee, vie oloa vaan alaspäin. Ja kyllä siinä tulee ns. normaalitaju ja alkaa miettimään miks mä tein noin.... Ja katumus on hirvee. Parhaiten sitä kuvaa tullaan alas korkeelta ja kovaa!
- tietämätön1
Miten tilanne on sitten jos hypo on ollut raju mania ? Masennus on vielä kovempi ja syvempi ? Ja miten siitä tilanteesta sitten selviää. Jos on tehnyt jotain peruuttamatonta mitä ei saa enään takaisin. Auttaako masennuslääke oikeesti ja kuinka kauan siihen menee. Ja masennuksessa nuo kuoleman ajatukset ovat aika yleisiä ja ne pahimillaan voivat olla oikeita tekojakin.
- Tuiskutuuli
Varsinaista maniaa en ole sairastanut, mutta olen hypomaniassa ollut hyvin lähellä maniaa (näin minulle on hoitava taho kertonut), itse en pitänyt tilannetta niin pahana. Kertoo kai siitä, ettei todellisuudentaju välttämättä ollut ihan kohdallaan silloinkaan...
Mutta siis, kysymykseesi: hypomaniassakin on vaikea kontrolloida itseään. Ja mania on siitä vakavampi muoto... En usko, että maniassa oleva tekee tietoisesti sitä mitä tekee. Myös alan kirjallisuus tukee tätä näkökulmaa.
Nyt on menossa kolmas hypomaaninen päivä. Olo on levoton, en nuku enkä muista syödä tai juoda kun ei ole nälkä eikä jano. Roikun netissä, kommentoin facessa ja näköjään nyt täälläkin... En saa aikaiseksi niitä asioita, joita pitäisi tehdä, mutta sen sijaan kaikkea muuta. Iltapäivällä on pakko mennä ihmisten ilmoille johtamaan yhtä juttua; pelottaa jo nyt kun tiedän etten ole oma itseni. Luultavasti puhun paljon ja en välttämättä niitä mielipiteitä, joita normaalisti minulla on. Tekeminen luultavasti menee hössöttämiseksi ja tulokset olemattomiksi... Homma ei todellakaan ole lapasessa!
Yritän koko ajan vahtia tekemisiä: hetkenkin herpaantuminen saattaa kostautua jonakin älyttömänä juttuna. Tämä ei todellakaan ole positiivinen hypomania. Ärsytyskynnys on matala ja olotila aggressiivinen. Eikä henkiset harjoitukset tai rentoutus tuo apua, kun siihen ei vaan pysty keskittymään :(- tietämätön1
Kiitos vastauksesta, sain suhteellisen hyvän kuvan asiasta. Tämän hetkinen tilanteesi ei vaikuta "kivalta". Kun sinulla on siis hypo päällä, tunnistat sen. Onko näin yleensä. Ja voiko tämä hypo jatkua pitkäänkin. Ja eikö se voi vain yhtäkkiä kääntyä maniaan ? Ja onko olemassa joku täsmälääke joka vaikuttaa tuohon ei positiiviseen hypoon.
Ja anteeksi kun kyselen, sait hyvällä tekstillä niitä heräteltyä.
Ps. toivottavasti sait kunniakkaasti esiteyksesi vedettyä läpi - Tuiskutuuli
tietämätön1 kirjoitti:
Kiitos vastauksesta, sain suhteellisen hyvän kuvan asiasta. Tämän hetkinen tilanteesi ei vaikuta "kivalta". Kun sinulla on siis hypo päällä, tunnistat sen. Onko näin yleensä. Ja voiko tämä hypo jatkua pitkäänkin. Ja eikö se voi vain yhtäkkiä kääntyä maniaan ? Ja onko olemassa joku täsmälääke joka vaikuttaa tuohon ei positiiviseen hypoon.
Ja anteeksi kun kyselen, sait hyvällä tekstillä niitä heräteltyä.
Ps. toivottavasti sait kunniakkaasti esiteyksesi vedettyä läpiLuojan kiitos hypomania alkoi loppua eilen iltapäivällä samoihin aikoihin kun tilaisuus alkoi. Se meni lopulta ihan hyvin. Viime yön nukuin jo kohtuullisen hyvin. Nyt olo alkaa olla normaali. Enkä tehnyt mitään sellaista, joka aiheuttaisi jälkikäteen morkkiksen :)
Tunnistan hypon, mutta en välttämättä huomaa sitä ihan heti. Voi olla, että ehdin selittää jotakin jonkin matkaa, puhua vähän kovemmalla äänellä ja nopeammin. Tai alkaa siivota tai touhuta jotakin epänormaalia tarmokkaasti. Oma luonteeni ei ole niin kamalan tarmokas minkään ruumiillisen työn suhteen. Saan kuitenkin tilanteesta kiinni aika pian. Onneksi.
Omat hypomania- masennusjaksoni voivat vaihtua ihan hetkien sisällä. Terveen on todella vaikea ymmärtää sitä, että voin olla tosi masis, ja sitten tulee joku positiivinen asia, ja ei mene kuin hetki niin masis on poissa. Siis oikeasti puhutaan ihan kymmenistä minuuteista. Tämä vaatii kyllä jonkin ulkopuolisen tapahtuman. Hypomania ei ihan noin nopeasti vaihdu masennukseksi, mutta saman päivän aikana helpostikin. Hypo kestää tyypillisesti pari-kolme päivää. Masis voi olla paljon pitempikin. Perusolo mulla on lievä masennus.
On aika rankkaa, kun olo vaihtuu noinkin nopeasti. Tuntuu, kun olisi kunnon vuoristoradalla. Jaksan aina ihmetellä noita nopeita vaihteluita enkä tosissaan ymmärrä miten noin voi olla. Mutta siis aina ei vaihtelu ole noin nopeaa. Monesti suuntaan jos toiseen mennään paljon rauhallisemmin.
Lääkkeitä kyllä löytyy. Syön Ketipinoria, joka ainakin mulla auttaa negatiivisiin ajatuksiin. Mieli ei jää sairaalloisesti kiertämään kehää jonkin tosi typerän jutun ympärille. Voin siis ihan oikeasti miettiä vaikka jonkun murhaa, joka on tehnyt jotakin väärää mulle. Tunnistan väärän ajattelun, en vain saa sisäistä ääntä hiljaiseksi. Siis en koskaan oikeasti tekisi jotakin tuollaista. Lääkkeillä sairas ajatus jää päälle ehkä kahdeksi päiväksi. Silloin kun en syönyt Ketipinoria, sama ajatus pyöri helposti vaikka viikon. Se oli tosi rankkaa. Vaikka miten yritti olla ajattelematta, ei ajatusta saanut pois.
Lisäksi mulla on mielialan vaihteluita tasaava lääkitys ja pieni annos masennuslääkettä, jonka nyt ehkä voisin jättää pois kun tuo hypomania iski. Näillä pärjään ja pystyn elämään normaalia elämää.
Tietämätön, hyvä että kyselet. Meitä on täällä eritasoisia sairaita, joten saat varmasti monipuolisen kuvan sairaudesta, kun jaksat lukea. Kunhan muistat, että rankimmat kokemukset ovat enemmän poikkeus kuin sääntö.
Mutta sellaisia lääkkeitä on, joista olisi apua.
- tietämätön1
Tuiskutuuli, usko pois, luen kaiken mitä kiinni olen saanut. Ja jatkan lukemista. Tuo ykköstyypin kaksisuuntainen ei minua järkytä niinkään, vaikka on vakava juttu sinänsä. Omia kokemuksia on nimenomaan tuosta kakkostyypistä, kovineen manioineen. Niistä nyt jotain olen itsekin omaisena saanut kokea.
Onnittelut paikallaan mielen rauhoittumisesta kuitenkin paikallaan :) - ryppyotsa
Nimim. "kannusaarisella" on asiat erikoishyvin, jos kykenee hypiksissääk tekemään paljon normaaliasioita.
Itselläni touhu on hypoissa sitä, että pää alkaa pulputa sellaista tahtia kaikkia "hyviä ideoita", että en todellakaan saa mitään niistä hoidettua loppuun. On kuin ajatukset olis joku tulva ja jalat vaan vispaa. Saatan touhuta montaa asiaa samaan aikaan saamatta mitään koskaan valmiiksi. Olen siis mestari aloittamaan kaikenlaista ja ne asiat tuntuu siinä vaiheessa suorastaan pakkomielteiltä. Ne ovat myös usein todella absurdeja. Hiljattain sain pakonomaisen idean, joka liittyi jotenkin lottoarvontoihin, siis kaikkeen niihin liittyvään. Se taisi olla jonkinlainen tutkimus tai teemalevy tai näytelmä tms. En edes muista enää tarkkaan kun nuo menevät niin överiksi ja paisuvat vain.
Pahinta näissä asioiden aloittamisissa on se, että vaikka tiedostan esimerkiksi että joku juttu tulee vaatimaan isoja rahallisia panostuksia, pidän sitä vain pienenä hidasteena, jonka "pystyn helposti järjestämään". - 20v. bipo
Masennusjakso tulee varmaan olemaan rankka. Mutta tällä kertaa saan hoitoa tuekseni ja toivon että masennuslääkkeet auttavat tasoittamaan mieltä. Tunnistan 2 maniaa viime vuodelta ja niitä seuranneet luultavasti psykoottiset masennusjaksot. Fyysinen kuntoni romahti täydellisesti. Ramppasin lääkärissä ja kuvittelin oireita. Loppujenlopuksi makasin sängyssä houreisena ja kuvittelin että elintoimintoni lakkaavat toimimasta. Elämänhaluni oli niin vähäinen että elimistöni reagoi hiipumalla.
Minulla on ruumiinlämpö n 37.5 koko ajan. Se nousi viime vuonna ja syyksi on epäilty vaikka mitä ja kokeita tehty mutta eiköhän se ole yhtäkaikki seurausta manian puhkeamisesta ja koko tästä sairaudesta.
Loppukevennys: Hulluksihan tässä tulee. Hoho.
Vielä omasta psykoottisesta maniastani tai niistä kolmesta.
En muista paljoakaan viime vuodesta. Minulla on vain pätkiä sieltä täältä ja tunnemuistikuvia.
Kevään mania alkoi sen jälkeen kun pääsin vuodeosastolla. Olin siellä 6 päivää tuntemattomasta syystä, jonkulainen tulehdustila.
Lopetin kouluni, otin velkaa jotta sain ostettua koiran, hengailin vain kavereiden kanssa ja join. Minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia suunnitelmia. Jätin laskut maksamatta ja menetin asuntoni. Masennuin.
Syksyn mania toi mukanaan Napoleonin. Minä olen kaunein kaikista, minäminäminä. Kaikki muut eivät ole mitään. Tämä mania toi mukanaan narsistisen ja huolettoman ihmisen joka naureskeli yksinään ja oli nerokasta seuraa. Kaikki oli mahtavaamahtavaa ja elämä hymyili. Ensimmäistä kertaa koskaan olin tyytyväinen omaan ulkonäkööni ja suorastaan palvoin itseäni. Oletin tottakai että muutkin tekevät niin.
Sitten tuli syvä masennus josta kerroin edellä.
Viimeisin mania. Sekavaa ajattelua, huutoa päässä, pakkomielteistä ajattelua, puheen tai ajatuksen puurous tai ajatuksenriento. Ahdistuneisuus (joku tulee hakemaan), kuuloharhat, ärtyneisyys ("vihaan toistaa itseäni"), aggressiivisuus, salaliittoteoriat, suunnitelmat. Surreallinen todellisuus kokonaisuudessaan ja keskittymiskyvyn puute. Unettomuus.
Mania ei lopu jos ei nuku mutta kuinka sammuttaa aivot kun ne vain raksuttaaraksuttaa. - Maniikkipaniikki
Olen normaalisti rauhallinen ja hyvä kuuntelija. Tarkka rahoista ja pakkomielteinen perfektionisti. Hypomaniassa minusta tuli päinvastainen. En malttanut odottaa puheenvuoroa. Ihmiset liikkuivat liian hitaasti ja mulla oli kiire. Rahaa meni ja remonttikin tuli tehtyä. Olin kaikkitietävä ja muut olivat tyhmiä. Kuin olisin ollut hirveässä nousuhumalassa koko ajan. Tai se nyt on lievä ilmaisu sille sekopäisyydelle ja tolkuttomuudelle. Lääkkeiden avulla on ollut tasaisempaa, mutta vieläkin hävettää käytös vuosien takaa. Ei tunnistaisi samaksi ihmiseksi, eikä kyllä tuttavanikaan. Luulivat että olin vetänyt huumeita (näin koulukaverini kerran kommentoinasiaa jälkeenpäin).
Hurjaa että pystyin lukemaan montaa kirjaa yhtä aikaa. Olin tuottelias ja en halunnut edes palata normaaliksi koska se tiesi masennusta. Pumppu olisi pettänyt siitä valvomisesta ja syömättömyydestä ennenpitkää. Nyt en kyllä välitä saada hypomaniaakaan takaisin vaikka siinä tilassa saisin paljon aikaan. Tuskin on sen arvoista. - maanikko40n
Jos ihmisellä olis itsekuria pitää maniassa itsensä kurissa niin eihän se olis enää sairaus, eikö ? Itse maanikkona voin sen verran valaista että kyllä se on sairaus joka vie, et sinä itse.
- meeritlllopk
Sairaus on sinun itsesi aivoissa. Perinnöllinen pahalaatuinen sairaus, joka ei milloinkaan parane. Lääkkeet eivät paranna, mutta useamman lääkkeen kombinaatio helpottaa oireita.
Lääkittynäkin kaksisuuntainen on haitta yhteiskunnassa, näin on, saa aina pahaa aikaan.
- Yllätetty
Hei kaikki! Mieheni lie sairastanut jo pidempään bipoa, vaikka hänellä on 'vasta' hypomania diagnoosi. Kaikenlaista takana yhteisinä kahtenakymmenenä vuotena.
Nyt ei ole nukkunut kunnolla yli vuoteen. Stressiä. Sitten tuli vähän parempia uutisia ja uusia potentiaalisia hienoja mahdollisuuksia, ja sen jälkeen taas vähän lisästressiä ja uusia suunnitelmia sekä toisaalta uusia suunnitelmanmuutoksi. Baariyöt alkoivat tulla jokaöisiksi muutaman tunnin yöunilla.
Noin kaksi viikkoa sitten alkoi manioiden mania.
Miten ovat puolisonne kestäneet manian aikaisen valehtelun ympäri ystäväpiiriä ja pettämiset? Ostosten piilottelun? Ruman ja kylmän puheen? Väkivaltaisen ilmapiirin? Yhteisten tärkeiden asioiden piilotuksen? Historian hävityksen? Tulojen käytön vain omiin tarkoituksiin perheen ruokarahatkin vieden?
Miten syvä manianne loppui? Miltä tuntui kun se loppui? Kaduitteko oikeasti perheelle tuottamaanne tuskaa? Muistitteko tekemästänne ja sanomisistanne mitään?
Kuinka moni sai mahdollisen avioeron myötä lapsiinsa yhteishuoltajuuden? - laidankarille
Älkää hakeutuko kaksisuuntaisten seuraan. Kartelkaa heitä, jotta säästytte pahoilta teoilta.
Kaksisuuntaiset tekevät tekosensa ihan tahallaan ja vetoavat mielihalujaan ja niiden tyydytystä sairaudella.
Useimmat kaksisuuntaiset toimivat samoin kuin narsistit ja myöskin ovat narsisteja. - Pipob
Olen ollut useasti rajussa, välillä psykoottistasoisessa, maniassa, josta on ollut oma ymmärrys kyllä todella kaukana. Manioissa olen ollut muka erittäin tuottelias taiteilija (taiteen kanssa ei normaalisti mitään tekemistä), tuhonnut asuntoamme, tehnyt käsittämättömiä impulsiivia ostoksia, valvonut viikkotolkulla ja elänyt jatkuvasti muka jossain mielettömässä euforisessa bilemaailmassa karkeloiden yötä päivää käyttäen päihteitä ollen jonain universumin kuningattarena. Kävelyvauhtini oli sellaista juoksua ja huutelin vihaisesti "hitaille" ihmisille ja tönin heitä. Osastolle joutuessani olen ollut yleensä siinä jamassa, että olen kummallisissa asuissa tai, ilman vaatteitakin, hillunut kiihtyneessä tilassa pitkin poikin. Lisäksi olen ollut aggressiivinen hoitohenkilökuntaa ja muita potilaita kohtaan.
Voin väittää, että varsinkin pakkohoitoa vaativissa manioissa olen ollut täysin syyntakeettomassa tilassa. Normaalisti olen äärimmäisen tunnollinen pedantti kontrollifriikki, joten omien maniapuuhastelujen tajuaminen on erittäin ahdistavaa. Rajuista manioista harvoin muistaa oikein mitään, minkä takia joutuu aina elämään sen kanssa, ettei ole mitään käsitystä siitä, millaista maniadataa olet levittänyt ympäristöösi.. Omiin manioihini ei ole onneksi kuulunut seksuaalista yliaktiivisuutta, ennemminkin suuruusharhoja, kiihtyneisyyttä, euforiaa ja aggrea, joten mieheni onneksi en ole koskaan ollut millään pettäjäseikkailuilla. Ja minulla on edelleen sama kumppani sairauden puhkeamisesta lähtien. Mutta uskon, että kumppanin on helpompi ymmärtää, että toiminta johtuu sairaudesta, jos se ei ole pettämistä tai väkivaltaa, jotka loukkaavat paljon syvemmin toista.- jokuvain87
kannattaa varata aika lääkärille ja kertoa siellä mitä on tehnyt. olin itse samassa tilanteessa 4 vuotta sitten. sillon kun meno oli päällä, tuli tehtyä kaikenlaista ja elettyä yli varojen. masennusvaiheessa mikään ei kiinnostanut ja olis vaan viiltänyt mielummin ranteet auki. onneksi yks tuttu huomasi ja käytti minua päivystyksestä. siitä alko 2 viikon jakso mielenterveyspuolella ja todettiin tuo kaksisuuntainen mielialahäiriö. kokeiltiin kaikenlaisia erinlaisia lääkkeitä, kunnes oikee löyty. nyt elämä on aika tasasta vaikka välistä tuleekin juostua tarjousten perässä. sinä olet erittäin onnekas, koska miehesi ei ole jättänyt sinua. hänen täytyy rakastaa sinua todella paljon.
- lkutyhgutkuytku75f
Psykiatri kirjoitti diagnoosiin, että 30 vuotta jatkunut väkivaltaisuus, krooninen valehteleminen, huoraaminen ja lopulta taloussotkut, joiden seurauksena perheen koti menee -ja mulle yhteisvelallisena jää maksettavaa, asioista jotka luulin jo maksaneeni- johtuvat puolison pitkään hoitamattomana jatkuneesta sekamuotoisesta bipolaarisesta häiriöstä. Koko ajan tyyppi on tosin hoitanut julkisivunsa ja työnsä moitteettomasti, rakastettu ihminen. Psykiatri kirjoitti puolisolle nappeja kolme kuukautta sitten ja kyllähän se väkivallalla (tappamisella) uhkailu loppuikin. Nyt Kanta.fi:ssä lukee saman lääkärin diagnoosi "toipunut". Niin helppoa se oli. Hitsi.
- ölhhjkjhjklkjhkjh
Henkilö ite tarkensi olleensa joskus myös masentunut: 80-luvulla jopa useamman kuukauden. Nyt on 2017. hyvä että ammattilaiset diagnosoi.
- manioitamonenlaisia
Riippuu, onko kyseessä mania vai _psykoottinen mania_ aistiharhoineen.
On "manioita" ja manioita. - MuttaMinä
Voi jeesus, oon hyppiny psykiatrilla/ ja käyny hoitajan kanssa keskustelemassa ja tän lukemalla jotenkin samaistuin. Muistaakseni heräsin tossa yx yö enerkisissä fiiliksissä ja lähin autoni kanssa huristelee. Pistin paikkoja paskax ja soitin jossain vaiheessa kytät itselleni muka holtittomasta ajosta, poliisit pysäytti mut ja puhallutti ja otti vielä huumetestitkin ja päästi sit jatkaa matkaa... siis itse en oo varma et onko näin käyny, olenko nähnyt unta vai mitä, mutta seuraavana aamuna kun heräsin niin takki ja avaimet ei ollu omalla paikallaan... ja muistikuvia tästä tuli ehkä viikko tapahtuman jälkeen.
- HerraAurinkoinen
mä en jaksa enää tätä.
ap, miten sä jaksat jauhaa näitä juttuja vuodesta toiseen? oikeasti? Joo ja kannattaa varmaan vasiten provota kun varsin hyvin tietää henkilön sairastavan, minusta se on sairasta! Jälkikäteen sitten ihmetellään mikä sille tuli.
- Lastenkaipuu
Vuonna 2000 yrittäjänä ollessa alkoi pikkuhiljaa tuntua olo raskaalta ja kohtahan sitte lähtikin vauhdilla matto alta. Itte hain ja sain heti apua. Vuosia meni kuitenkin, ennen kuin tähän päähän ja mieleen saatiin ruuvattua oikeaa lääkitystä. Sittemmin on tuntunu, että asiat onkin ollu paremmin hanskassa.
Ja paskat.
Ihan ääriheitot kummassakin päässä on tasoittuneet, mutta onhan tässä salakavalasti huomaamatta "muista syistä johtuen" menny lapset (perhe), 3 muuta parisuhdetta, työpaikka ja tietysti loppukin terveys.
Pahaa oloa on koittanut lievittää alkoholilla ja kun olo pahenee, niin keneenkäs sitä sitte purat. Juu ja töissä olet kun mikäkin kunkku.
Vuosien mittaan on koittanu parantaa aina huonoimpia tapoja ja jokasen suhteen jälkeen onkin ollu vähemmän valitettavaa. Kummasti oon ne saanu kuitenkin aina loppumaan.
Nyt viimeisen kolauksen jälkeen on jo menny aika tovi ilman hermosavuja ja kaljakoreja.
Toiveena olis saada lapset vielä käymään. Ovat jo sentään aikuisia.
Siitä minä niin mieleni oon pahoittanu, kun omille lapsille olen näin tehnyt.- Anonyymi
Mä kerran hypomaniassa lainasin ison repullisen itsetuntemus- ja muita oppaita ja vietin niiden parissa monta päivää lukien, tutkien ja muistiinpanoja tehden...
Vaihtelen vaatteita jatkuvalla syötöllä hypomaniassa ja käyn pakonomaisesti suihkussa useaan kertaan päivässä.
Juttelen ventovieraille jota en normaalisti todellakaan tee.
Noi on vielä aika lieviä juttuja, mutta onhan noita tullut tehtyä kaikenlaista
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1031575
Välillä käy mielessä
olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.781224- 881137
- 1391066
Mika Muranen juttu tänään
Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras11017Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta
Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt5811008- 20910
Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."
Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih8902Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."
Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum9764Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa
On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida8690