Virolaiset vihaavat suomalaisia

Viron kävijä

Olen vieraillut Virossa vuosien saatossa kymmeniä kertoja ja olen pannut merkille, että virolaisten suhtautuminen suomalaisiin on vuosi vuodelta huonontunut. Viime vierailulla mukaan tarttui Baltic Guide-lehti jossa oli Yleisradion Tallinnan kirjeenvaihtaja Ulla-Maija Määttäsen haastattelu. Määttänen vahvisti haastattelussa sen jota olen jo pitkään epäillyt. Määttäseltä kysytään haastattelussa "Mitä kahdenkymmenen vuoden aikana maidemme välisissä suhteissa on tapahtunut?"

Vastaus kuuluu: "Suhteet ovat heittäneet häränpyllyä. 1990-luvun alussa ihmiset tulivat hyvin toimeen, niin kuvittelin. Päättäjillä oli toisiaan kohtaan jotain hampaankolossa. Nyt on päinvastoin. Päättäjät ovat keskenään hyviä kavereita. Ruohonjuuritasolla tilanne on nyt tunneherkkä. Suomalaiset eivät tajuakaan sitä. Olen lukenut virolaisten lehtien online -sivuja ja niiden kommentteja. Kun hiemankin viitataan Suomeen, niin silloin näkyy aika siivotonta tekstiä. Sellaista suomalaisissa lehdissä ei tapaa. Suomalainen, joka tulee laivalta, ajattelee, että virolaiset tykkäävät hänestä, mutta kommentit osoittavat toista."

http://www.balticguide.ee/index.php?s=1&n=213&a=7143

290

15370

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • parempaa palvelua

      Virossa saa parempaa palvelua jos esiintyy vaikka ruotsalaisena. Kokeiltu on. Suomalaiset saavat jostain syystä töykeää palvelua.

      • LÄTTI KUTSUU

        KOKEILKAA VÄLILLÄ LATVIAN MAASEUTUA,,

        LÄTIT OVAT JÖRÖJÄ MUTTA ASIALLISIA

      • Omaa_syytämme

        Asuin Virossa seitsemän vuotta. Neuvostoajan lopusta eteenpäin. Suomalaiset itse ovat saaneet kehnon maineen käyttäytymällä aikoinaan kuin herrakansa. Suomalaiset ryyppäsivät ja nöyryyttivät virolaisia mennen tullen - syvä vihahan sellaisesta jää.

      • Anonyymi
        LÄTTI KUTSUU kirjoitti:

        KOKEILKAA VÄLILLÄ LATVIAN MAASEUTUA,,

        LÄTIT OVAT JÖRÖJÄ MUTTA ASIALLISIA

        oon samaa mieltä, olen lähtöisin virosta, muutin suomeen 1986, nyt kun oma lähiperhe kuollut, en mee enää ikinä viroon, ihmiset siellä todella laskelmoivia ja yrittää kusettaa kaikessa, aikanaan 90 luvusta alkaen olen suomessa palkkatyössä tienannut hyvin, vaatettanut veljen lapset, auttanut silloin elossa ollutta äitiä, itselle ei jäänyt varaa nauttia mistään eikä ollut ton lisäksi varaa matkustaa missään, nää tulee eu rajojen auettua duuniin, saa parhaat vuokrakämpät, haukkuu kansalaiset ja saa lapsilisistä lähtien kaikki tuet, vaikka perheestä vain mies suomen puolella töissä, erittäin ylimielisiä ihmisiä, eipä tarvitse enää virossa käydä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virossa monella eläkeläisellä jää ruokaan alle 50 euroa kuussa, kolmannen maailman naurettava valtio, en ole lähtöisin sieltä peruskansalaisista, vanhemmat oli korkeakoulutettuja, lapset, 2,tehtiin vasta kun oli omakotitalo velattomana rakennettu, suurin osa serkuista virossa kuuluisia lääkäreitä, kas kummaa, he eivät ole koskaan olleet suomessa töissä.

      • Anonyymi
        Omaa_syytämme kirjoitti:

        Asuin Virossa seitsemän vuotta. Neuvostoajan lopusta eteenpäin. Suomalaiset itse ovat saaneet kehnon maineen käyttäytymällä aikoinaan kuin herrakansa. Suomalaiset ryyppäsivät ja nöyryyttivät virolaisia mennen tullen - syvä vihahan sellaisesta jää.

        Näinpä. Ja nyt sitten täällä olevat raksaheppulit luulevat olevansa maailman napa, koska "työvoimapula". Röyhkeitä omaan napaan tuijottajia, joita ei säännöt kiinnosta. Kaupassa kun näet kelta/punaliivin ilman maskia, niin tiedät mikä kieli kohta kuuluu. :)

        Kyllä, 95% pilaa 5% maineen, minäkin tunnen muutaman aivan mahtavan virolaisen, joita tuo 95% hävettää itseäänkin.

        Olen täysin samaa mieltä. Ovat olevinaan, eivätkä noudata näinä aikoina sääntöjä. Menkööt omaan maahansa jos eivät osaa käyttäytyä. Ja vielä muka veljeskansa..!

      • Anonyymi

        Ei ole ihme jos virolaiset vihaavat suomalaisia ,viron saatua itsenäisyyden suomen politinen johto Koiviston johdolla ei puolustanut viron itsenäisyys hanketta vaan oli vastaan kun viro itsenäistyi ,tästä johtuu nuiva suhtautuminen suomalaisiin .

      • Anonyymi
        Omaa_syytämme kirjoitti:

        Asuin Virossa seitsemän vuotta. Neuvostoajan lopusta eteenpäin. Suomalaiset itse ovat saaneet kehnon maineen käyttäytymällä aikoinaan kuin herrakansa. Suomalaiset ryyppäsivät ja nöyryyttivät virolaisia mennen tullen - syvä vihahan sellaisesta jää.

        Hölynpölyä. Tallinna oli lähes täysin riippuvainen suomalaisten sinne kantamista rahoista joita tarvitsivat. Ovat virolaiset myöntäneet itsekin, että kävivät aikanaan Neuvostoliiton aikaan Leningradissa lähes sikailemasssa. Näin ovat itse kertoneet. Virolaisia vaivaa huono itsetunto, kapea Eurooppa- ja maailmannakemys sekä amerikkalaisen maantiepoliisin esittämä kysymys: "Onko teillä vihanhallintaongelmia". Asunut täällä puolet ajasta vuodesta 2009.

      • Anonyymi

        Kyllä suomalaiset vihaa virolaisia varsinkin raksamiehiä. Virolaisten jäljiltä katoa piti 6 krt korjata. Virolainen sanoo halvempi on tehdä sutta ja sekundaa kuin kerralla hyvää. Mutta eihän virolainen osaa tehdä siistiä jälkeä. Miks helvetissä näitä huijareita palkataan. Työkelut häviää virolaisten mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näinpä. Ja nyt sitten täällä olevat raksaheppulit luulevat olevansa maailman napa, koska "työvoimapula". Röyhkeitä omaan napaan tuijottajia, joita ei säännöt kiinnosta. Kaupassa kun näet kelta/punaliivin ilman maskia, niin tiedät mikä kieli kohta kuuluu. :)

        Kyllä, 95% pilaa 5% maineen, minäkin tunnen muutaman aivan mahtavan virolaisen, joita tuo 95% hävettää itseäänkin.

        Virolaisten raksa jälkeä saa korjata monta kertaa eikä silti tule siistiä. Talon rakennukselle en hyväksy yhtään virolaista kun haluan kunnon talon. Virolaiset on kaikki huijareita.

    • olen käynyt

      siellä viimeisten kymmenen vuoden aikana lukemattomia kertoja, myös muualla kuin Tallinnassa - Tartossa, Pärnussa, Saarenmaalla, Haapsalussa, Võrussa etc. - enkä ole huomannut mitään tuollaista vihaamista.

      Olen saanut varsin asiallista kohtelua. Ehkä en ole pistäytynyt niissä paikoissa, missä ylimieliset suomalaissikailijat mellastaa. Siellä voi olla tilanne toisin - sitä saa mitä tilaa!

    • vierasviha kytee

      kotomaankin pinnan alla. Olen vieraillut melkein säännöllisesti 15 vuoden aikana joka kolmas viikko, tehnyt pitkiäkin matkoja pitkin poikin ja saanut kymmenittäin ystäviä. Opetellut kieltä. Nyt euro ja lama puhuttaa sielläkin. Negatiiviset tunteet nousee pintaan. Palveluammattilaiset kun Viron venäläis vähemmistöä (huom Neuvostoaikana pakkosiirrettyjne jälkeläisiä ) - potkii turistit ja alkuasukkaat.
      Suvaitsevaisuus kun ei tunnu olevan enää missään hyve.

    • mnijun

      Näin he toimivat myös Suomessa olevien virolaisiin, tuntuu että silloin vihaavat myös virolaisia, jotka asuvat Suomessa.

      • Anonyymi

        Joo, olen pannut merkille, itse asunut vuodesta 1986, nää eun myötä muittaneet kelapakolaiset ihan oma rotu

    • En diggaa

      Kyllä nuo virolaiset tuntuvat suomalaisia vihaavan ainakin netin keskustelupalstoillla. Muuten ei siltä vaikuta. Virolaiset ovat vaan, sanotaanko kateellisia Suomelle Suomen menestyksestä ja pitkäaikaisesta itsenäisyydestä, varallisuudesta jne. vaikkei niin kade näistä asioista kannattais olla. Suomessa on tosiasiassa asiat päin persettä nyt. Ja Suomi nyt ei ole kenenkään naapurimaansa todellanen ystävä. Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro. Kaikkien kanssa jtn kärhämää 24/7. Norja jauhaa aina niistä Lahden 2001 hiihdon mm-kisoista, Venäjän pompottaa meitä, Viro on kade menestyksestämme ja Ruotsi on pitänyt meitä vallassaan. Voisi sanoa, että Suomi tai no suomalaiset ovat parempaa pataa Islannin, Tanskan, Puolan, Valko-Venäjän ja Saksan kanssa kuin naapurimaiden kanssa. Suomalaiset ei oikeen ole kovinkaan kenenkään naapurimaansa kanssa bestis. Voin itsekin tunnustaa etten oikeen sinänsä rakasta mitään naapurimaistamme, vaikka onhan nuo kaikki loppujen lopuksi hyviä. Aina jostain kauempaa se varsinainen sielunkumppani löytyy, kuten Islanti, Saksa jne. :)

      • KYSYMYS

        VIRON VALTIONVELKA 3 % KANSANTUOTTEESTA,,,SUOMEN 46 %

        KUKA ON KOHTA KÖYHÄ ?

      • voi lapsi kulta
        KYSYMYS kirjoitti:

        VIRON VALTIONVELKA 3 % KANSANTUOTTEESTA,,,SUOMEN 46 %

        KUKA ON KOHTA KÖYHÄ ?

        Ja Viron valtionbudjetista kymmenen prosenttia on EU-rahaa. ha ha. Kuka? No sun valtio tietty. Odotahan vähän. Kuka sun tietokoneet ja lelumersut maksaa suomalaisten ja saksalaisten romahdettua. Viro EI TUOTA MITÄÄN ja on täysin riippuvainen Suomesta.

      • älä välitä

        Yhtä merkityksettömiä mitä ruotsalaiset. Kyllä jotkut iivanat ihan OK on.

      • to voi lapsi kulta
        voi lapsi kulta kirjoitti:

        Ja Viron valtionbudjetista kymmenen prosenttia on EU-rahaa. ha ha. Kuka? No sun valtio tietty. Odotahan vähän. Kuka sun tietokoneet ja lelumersut maksaa suomalaisten ja saksalaisten romahdettua. Viro EI TUOTA MITÄÄN ja on täysin riippuvainen Suomesta.

        missä ovat faktat?

      • Olavi_____

        Jos naapureistamme etsimme todellista ystävää, niin se löytyy Ruotsista. Kannattaa lukea historian kirjat uudelleen, ja pohtia oikeasti, miten paljon Ruotsi on meitä auttanut aina itsenäisyytemme alusta alkaen ja varsinkin sotien aikaan. Minulle Ruotsi on aina Suomen isoveli ja suuri hyväntekijä maallemme. Olemme paljosta kiitollisia Ruotsille.

      • suomalaisii
        Olavi_____ kirjoitti:

        Olavin itse pitää lukea historian kirjansa, pelkästään vuosien 1600 ja 1700 välisenä aikana suomalaisia miehiä kuoli Ruotsin sodissa noin 100 - 120 000. Suomalaisia oli olemassa siihen aikaan noin 350 000.

      • espoolainwn
        Olavi_____ kirjoitti:

        Jos naapureistamme etsimme todellista ystävää, niin se löytyy Ruotsista. Kannattaa lukea historian kirjat uudelleen, ja pohtia oikeasti, miten paljon Ruotsi on meitä auttanut aina itsenäisyytemme alusta alkaen ja varsinkin sotien aikaan. Minulle Ruotsi on aina Suomen isoveli ja suuri hyväntekijä maallemme. Olemme paljosta kiitollisia Ruotsille.

        Kyllä näyttää myös siltä, että tsaarinajan Venäjä oli yksi suuri Suomen kehityksen edistäjä, Suuret infrastruktuurihankkeet. Suomi sai säätyvaltiopäivät, siis eduskunnan edustajan. Sai oman valuutan markan, jopa on muuten vanhempi kuin Saksan markka. Noin joitain mainitakseni.

      • Alas_mennään
        KYSYMYS kirjoitti:

        VIRON VALTIONVELKA 3 % KANSANTUOTTEESTA,,,SUOMEN 46 %

        KUKA ON KOHTA KÖYHÄ ?

        Kyllä Viro on köyhä Suomeen verrattuna. Elintaso Suomessa on huikea verrattuna heihin. Mutta sinne samaan olemme me matkalla kiitos hallituksen

      • niintyypillistä

        Niin tyypillistä. Ei sanota päin naamaa Pärnun haisevassa kylpylässä lilluvalle porolle tai järjetöntä lukukausimaksua Tarton umpisurkeassa yliopistossa maksavalle pässille. Hymyillään leveästi päin naamaa ja pidetään toinen käsi taskussa.

      • Anonyymi
        voi lapsi kulta kirjoitti:

        Ja Viron valtionbudjetista kymmenen prosenttia on EU-rahaa. ha ha. Kuka? No sun valtio tietty. Odotahan vähän. Kuka sun tietokoneet ja lelumersut maksaa suomalaisten ja saksalaisten romahdettua. Viro EI TUOTA MITÄÄN ja on täysin riippuvainen Suomesta.

        Tietokoneet olen maksanut itse ja Mersua en omista.
        Velkakello sivusto kertoo paljonko Suomalaisilla on velkaa.......

      • Anonyymi
        KYSYMYS kirjoitti:

        VIRON VALTIONVELKA 3 % KANSANTUOTTEESTA,,,SUOMEN 46 %

        KUKA ON KOHTA KÖYHÄ ?

        Viro on loppumassa kohta

      • Anonyymi

        Kukas vittu sit sun maatas rakentaa hä? suomi ei olis mitää ilma virolaisii työmiehiä te ku paskakasat istutte perseellänne ja valitatte et ei oo töitä kun ei kelpaa noh ite on firma tääl ja kiersi veroja virolaisel autol vituttaako kusetin teitä palkkaan ainoastaa virolaisia töihin te paskat ette kelpaa miksikää mut kiitti rahoist hei plus joo ajan mite sattuu kusen sun maan systeemiä ja kivaa on mukaalukien autossa aina sähkölamauti ja pesari jos suomipojalle pitää antaa opetus et revis siitä huumoria toivon et sua vituttaa lisää nyt :) mut mitää et maha

      • Anonyymi

        no jaa...

      • Anonyymi

        Olen käynyt kerran Virossa enkä toista kertaa mene. Köyhä, tympeä ja ruma maa. Inhoan virolaisia, pysykööt omassa maassaan. Virolaiset duunarit ovat sikamaista porukkaa, jotka tekevät huonoa työtä. Älkää suomalaiset menkö Viroon, pärjätköön ilman meidän rahojamme.

      • Anonyymi
        Olavi_____ kirjoitti:

        Jos naapureistamme etsimme todellista ystävää, niin se löytyy Ruotsista. Kannattaa lukea historian kirjat uudelleen, ja pohtia oikeasti, miten paljon Ruotsi on meitä auttanut aina itsenäisyytemme alusta alkaen ja varsinkin sotien aikaan. Minulle Ruotsi on aina Suomen isoveli ja suuri hyväntekijä maallemme. Olemme paljosta kiitollisia Ruotsille.

        Höpö höpö, tapattivat suomalaisia talonpoikia sodissaan ja suomalaiset saivat kuolla nälkään katovuosina, kuuluimme silloin ruotsiin. Että sillai...

    • itämaanmatkaaja

      No enpä ole huomannut muunlaista vihaamista kuin pikku kateutta. Olen suomalainen ja vaimoni virolainen, liikumme hänen autollaan joka muuten on juuri Skoda. Kuljeksimme lomillamme juurikin Pärnussa ja Saaremaalla ja kun tulee ilmi että meikä on suomalainen niin pikkuisen tulee kunnioitusta äänensävyyn. Taitaapa olla niin että sitä vaan saa mitä tilaa. Eli kunnolla käyttäytviä aina hyvin palvellaan. Olen asunut Tallinnassa ja Virossa vuosia työttömyysaikoinani ja totean että aivan ovat veljeskansaa. Tavalliset ihmiset ahkerampiakin kuin meikäläiset. Tottakai näyttää pitää jos vaan varaa on. Se olisi hyvä meillekin ettei niin laiskia oltaisi. Kaikkeen on varaa mutta vaan laiskotellaan ja löhötään ja lihotaan, olispa virolaista yritystä niin komeeta olis suomalaisen elo !

    • troni2

      Onko mikään ihme kun katsoo miten suomalaiset suhtautuvat virolaisiin?

      • J. Stålkuk

        -Ja käyttäytyvät kuin kusipäät ?
        - Ei siis ihme että Virossa katsotaan suomalaisjuntteja vähän viistoon.

      • zatzat
        J. Stålkuk kirjoitti:

        -Ja käyttäytyvät kuin kusipäät ?
        - Ei siis ihme että Virossa katsotaan suomalaisjuntteja vähän viistoon.

        Miksi virolaiset pitävät Helsingistä päiväsaikaan?
        Täällä ei näe kaljakärryjä raahavia turisteja.

      • Anonyymi
        zatzat kirjoitti:

        Miksi virolaiset pitävät Helsingistä päiväsaikaan?
        Täällä ei näe kaljakärryjä raahavia turisteja.

        Ne dokaa salaa himassa ja lapset huutaa jotta suomen kansalaiset eivät saa nukkua rauhassa

    • Otok Mljet

      Oliskohan syynä että suomalaisilla on rahaa enemmän ja virolaisten itsenäistyminen on ollut pettymys monasti kansalle ja tulojen kehitykselle ?

      Suomalaislla on ylimielinen suhtautuminen ja rahalla saa ja kun vaativat palvelua vaikka - monella juomat hukassa !

      • Viro on vitsi

        Pyrin välttämään Viroa. Suomessakin on ihan liikaa pimeää duunia tekeviä virolaisia, että viitsisi lähtä heitä Viroon katsomaan. Toki ymmärrän, että joku kansan osa käyttää Viroa viinakauppanaan, muuta funktio maalla ei sitten olekkaan.
        Viro itsenäistyminen on epäonnistunut ja maa elää täysin Suomessa tehtävän pimeän duunin ja suomalaisten viinakauppa toimisen varassa.
        Suvereenista valtiosta Viron kohdalla voi tuskin puhua.

    • rapurallaat

      On syytäkin kun katselee Tallinnassa ja viru hotellin ympäristössä olevia suuria suomalaisia ulkomaan kävijöitä.
      Sikailevat,sotkevat,paskovat kännissä housuunsa.....näitäkö pitäisi rakastaa.
      Olen liikkunut virossa jo neuvostoaikana ja nykyvirossa työasioissa itsenäistymisestä lähtien.
      En ole huomannut mitään vihaa yms.Vaan hyvin asiallista ja ystävällistä kansaa.
      Tallinnassa en käy muutakun ajan laivasta ulos ja eteenpäin,en jaksa katsella sitä suurten matkailijoitten laumaa joka köyhyyden osoittaen kantaa kaljansa laivaan.

      • asytrief

        Suomalaiset on törkeitä kun laivasta tulevat kännissä heti kaljalle paskat housussa suu kuolassa mölisevät. Viimeksi yksi Suomalainen ämmä oli kusella kännissä Tallink Hotellin edessä veivät hänet putkaan Inhottaa hävettää Suomalaisten törkeä käytös.

      • Anonyymi

        no eihän sitä virolaista aliarvoista asiakaspalvelu kyltyyriä kestä kukaan selvinpäin, rivimuija jotka kuvittelee olevansa miss world tasoa, joilla puuttuu edes tapakoulutus makukammarin ulkopuolella

      • Anonyymi

        Mene kotiin Tallinnaan.

    • Tervemenoa vaan

      Hyvin asialinjoillehan tämä keskustelu on kääntynyt. Itse käyn muutaman kerran vuodessa, viihdyn hyvin eikä ongelmia ole ollut virolaisten kanssa. Samanlaisia pulliaisia ovat, eikä enää kysellä peruskysymyksiä kuten ennen eli että kuka konkurssin sattuessa pannaan vankilaan, tai että onko perää että 7 lihavaa vuotta seuraa 7 laihaa vuotta. Itse ovat jo kapitalismia tarpeeksi kokeneet.

    • tustrait

      En ole myöskään mitään vihaa huomannut vaikka olen vuosia sielläpäin käynyt.
      Netin palstoilla nyt päätään aukoo ne jotka eivät muuten mitään uskalla, pelkurit.
      Joku ystäväni päinvastoin totesi että suomalaisten pyllyä nuoleskelevat pikkuisen kateellisena....

      Turistitouhuista senverran että harvoin olen tavannut sikailevia suomalaisia.
      Ja kyllä sitä viina- ja olutrallia on muuallakin, Norjan ja Tanskan välillä, Englannin kanaalilla ym. Jos kerran olutta juo tai kaverit tilailee niin miksi ei sitä toisi. Kyllä ne varakkaammatkin nuukalaiset sitä alkoa rahtaavat. Tavallisella kansalaisella kun on vähän pelimerkkejä niin pakko vähän miettiä miten ne jakaa...

      Eipä se Viro mikään vitsi ole, nuori, vähän myöhemmin neukkupaineesta vapautunut kansa kuin me. Paljon vanhempi kultturi kuin meillä, minkä neukkuaika vaan pilasi melkein kokonaan. Viro vielä nousee Suomen ohi, me ollaan itäeuroopassa veden takana, Viro taas lähellä keskieurooppaa.
      Eikä sinne ole pakko mennä jos ei halua.

      • Suomi kuin saari

        Jep, Tartto on vanha hansakaupunki ja vanhempi kuin Turku ja kyseisessä kaupungissa oli yliopistokin ennen Suomea.

      • Sivistyskansaa
        Suomi kuin saari kirjoitti:

        Jep, Tartto on vanha hansakaupunki ja vanhempi kuin Turku ja kyseisessä kaupungissa oli yliopistokin ennen Suomea.

        Ja Tallinna, Pärnu, Haapsalu, Kuressaare, Narva, Rakvere jne....historiaa ja sivistystä toisin kuin meillä täällä metsissä :)

    • Colo Cola

      Viroon ei kannata mennä juomaan omia juomiaan jos ei ole varaa tarjota myös muille / kaverille !

    • Peeter Metskula

      Emme me suomalaisia vihaa. Naureskelemme kylläkin niiden toilailuille. Monet meiltä, kuten minäkin menevät Suomeen töihin, kun siellä on kadotettu miehenmuotti.

      Monet suomalaisfirmat ottavat vain virolaisia töihin, koska suomalaisilla on heti sellainen litania ehtoja millä alkavat vetelästi työjähtelemään.
      Toisaalta suomipolojen palkka menee veroihin ja se niitä jurppii.

      • Anonyymi

        Osu ja upposi !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osu ja upposi !

        Mutta meidän suomineitojen virolaisille komeille raksajätkille antama pillu on ilmaista ;) revi siitä ruma läski suomijuntit joka ei saa kuin rahalla. Viron pojat saa täällä suomessa parhaat pillut ilmaiseksi

    • Pelkkää panetteluako

      Ihmetyttää tämä keskustelu. Itse kun en ole ensimmäistäkään epäystävällistä, saati vihjamielistä virolaista tavannut, vaikka satakunta reissua olen sinne parinkymmenen vuoden aikana heittänyt. Olenko jonkinlainen lottovoittaja??
      Ja taas jonkun viikon perästä on tarkoitus Tallinaan päin suunnata.

      • itämaanmatkaaja 2

        Et ole poikkeus. On meitä muitakin. Ja paljon. Se on vaan tuo vieraiden pelko ja ennakkoluulo. Lauotaan mielipiteitä vaikka ei tunnettaisi ensimmäistäkään ulkolaista...no se on suomalainen kansanluonne

    • Peeter Metskula

      En sanonutkaan, että vihaamme suomalaista tuulipukukansaa. Kaikilla kansoilla on oikeus kansallispukuihin.

      Meillä Virossa on omaksuttu pukeutumistyyli keski-euroopasta ja myös ruotsissa pukeudutaan hyvin.

      Suomessa ihmisillä on myös roikkuvat vaatteet päällä.

      • aasscccwwwcccc

        Mä luulen että juuri tällaista suhtaantumista virolaisilla paljon on suomalaisia kohtaan(siis tavallisen kansan parissa jossain Tallinnassa ja palveluammateissa). Yhtäältä pidetään itseään parempina(ja arvostelukriterioina heillä nimenomaan pukeutuminen ja ulkonäkö ja varakkaaltakin ja kauhiastas keskieurooppalaiselta näyttäminen), ja kun toisaalta palkat ja tulot heillä varsinkin palveluammateissa meidän tasoamme alhaisempia ja sosiaaliturvakin huonompi, niin tästä asetelmasta näiden päihin tulee se ajatus miten se on niin akuhiastas väärin kun näillä heidän mielestään huonommilla ihmisillä joita he toisaalta halveksivat on enemmän oltavaa. Ts. tästä tulee se suhtaantiuminen missä yhtä aikaa sekä kadehditaan ja halveksitaan ja se sitten väistämättä näkyy ulos heidän käyttäytymisessään suomalaisia kohtaan, töykeytenä ja vihamielisyytenäkin.
        Mitä taasen tulee n.s. ylemmän tason suhtaantumisiin, niin johtavat politikot ja taloudesta ymmärtävät eivät järin halveksi suomalaisia, kun heillä on tähän kriterioita muita ja toisin painotettuna kuin mitä tällä kansalla siellä.

    • Liian kallista

      Varmaan johtuu siitä, että virolaiset eivät enää tarvitse suomalaisten turistien rahoja. Siellähän on kaikki melkein kalliimpaa kuin Suomessa.

      Nöyristelyn aika on ohitse!

    • Tsing sao fou...

      Se on varmaan helpompaa vihata tai olla pitämättä tästä piskuisesta Suomesta ja suomalaisista ja rakastaa isompaa naapuriaan , joka kuitenkin aina on ollut ja on oleva siinä Viron vierellä. Suomi ei tule koskaan olemaan uhka Virolle, suomalaiset voivat mennä sinne tai olla menemättä, ostaa tai olla ostamatta ja myös virolaiset voivat äänestää jaloillaan ja siinähän ei sitten enää laivaliikennettä tarvitakaan. Se onkin ihan turhaa polttoaineen ja luonnonvarojen tuhlausta tuo laivoilla ja autoilla edes takas pörrääminen.
      Kai sitä niitä eukkoja löytyy sitten vaikka Thaimaasta, olisi vähän terveellisempää se ruokakin.

      • import people

        Mikä se sitten on turhaa...Eiköhän se ole ihan hyvä että on mahdollisuus matkustella suht. vapaasti. Itse kyllä laittaisin lennot kovalle verolle, mitäs hyötyä niistä on...Viron laivatouhu oli kymmenisen vuotta sitten melkomoista, useampikin paatti taisi lähteä joka tunti ja halpaa oli. Välillä tosin jo kyllästytti se merimatka mutta riiuureissuilla on hintansa. Varmaankin laivatouhu on asettunut uomiinsa ja jatkuu niinkauan kuin muuallakin. Saaressahan me ollaan Euroopasta katsottuna joten laivaliikenne on käytännössä välttämättömyys. Suomalaiset käy siellä vapaa- ajan vietossa ja he täällä töissä. Ihan hyvä balanssi ja molemmille hyötyä. Itse en koskaan näitä poliittisia tai muita suurempia kuvioita mieti, keskityn vaan omaan elämääni.
        Niin ja Thaimaahan olisinkin lähtenyt lopulta jos ei olisi onnistanut lähempää. Aika ruljanssi vaan saada emäntä sieltä ja vaatii hermoja. Ja aikaa ja rahaa lennellä.

    • turpansa kiinni.

      Suomalaiset kokevat olevansa vain suuri porukka Virossa. Muualla ovat kyyryssä ja pitävät turpansa kiinni.

    • Syitä on useita.

      Tsing sao fou...Minun mielestäni suomalaisilla ja virolaisilla on hyvät suhteet.

      Tosin nykyisin virolainen nuori nainen ei ottaisi itselleen suomalaista aviomiestä. Syitä on useita.

      • import people

        No minulla sattuu olemaan virolainen nuorempi vaimo. Hän halusi parempaa ja varmempaa elämää, minä hyvän vaimon. Virossa palkat on surkeat, vaimoni sai kuussa jotain 450e/ kk käteen vaikka on ammattitaitoinen, lukenut ihminen. Meillä ensin ihan aputöistä sai 1500e/ kk ja nyt reippaasti enemmän. Sosiaaliturva, eläkkeet ym ovat tosi surkeat. Ja nurinkurisinta, jos sinulla ei ole työpaikkaa niin eipä ole asiaa yhteiskunnan terveyshuoltoonkaan,. Pitäisi olla varaa yksityiseen. Hyvä systeemi, valtiolle halpa. Kun tunnen ja tiedän paljon Viron tilannetta ja virolaisia, en yhtään ihmettele että monet sieltä pois haluavat.
        Itse en ole mitään vihaa havainnut siellä enkä täällä. Taitaa pahimmat päänsä aukojat olla täällä netissä. Kasvotusten ovat pelkureita monet. Joka maassa on hyvät ja huonot puolensa, turha kadehtia tai vihata. Eteenpäinhän jokainen normaali ihminen elämässään haluaa mennä.

      • Anonyymi

        Mutta suomalainen nainenpa ottaa virolaisen miehen oikein Mielellään ;)

    • tietoa on

      kyllä ottaa niille kelpaa kaikki jos rahaa löytyy.

    • .

      kyllä huomaa että suomalaiset ovat järkyttävän ylimielistä porukkaa virossa

    • Poro on poro

      Poro on poro vaikka voissa paistaa. On todella ketkua porukkaa ja jattavat palkat maksamatta.

    • lellell

      No niin - virossa on sananlasku Pata kattilaa haukku - yhdet likaiset molemmat.:)
      Minä tunnen että suomalaiset vihaavat virolaisia.
      Mutta suomalaisille haluaisin sanoa - kukaan teitä siellä Virossa ei vihaa. Ihmiset eivät pidä siitä, että suomalaiset tulevat ja vaativat suomenkielistä palvelua. Usein kuulee että palvelu oli huono - kukaan ei puhunut suomea. Ja ei tarvitse mennä myös virolaisia opettamaan, miten elää. Eikö jokainen kansa silti elää omalla tavallaan. Mene ja kunnioita kansaa joiden maalla olet ja usko - saat mukavan vastaanoton.

      • JepuliJee

        Ainakin minun kaveripiirissä paremminkin kadehditaan eestiläisiä, vaikka heillä nyt väliaikaisesti ei kaikilla mene taloudellisesti kauhean hyvin. Kuitenkaan Eestissä ei ole rakennettu Suomen kaltaista massiivista sosiaalibyrokratiaa, jonka (pelkän byrokratian) pyörittämiseen menee käsittämättömiä summia rahaa. Varsinaisille autettaville jää vain roposia. Lisäksi Suomi ottaa joka vuosi miljardeja euroja lisää velkaa (n. 23 000 000€/päivä) nykyisen 82:n miljardin euron velan päälle..Eli Eesti on selvästi menossa kohti parempia päiviä. Heti kun maailman talous alkaa taas toimimaan velaton Eesti tulee olemaan talouselämän raketti, kun taas Suomi taitaa jäädä taantuvaksi maaksi, josta yritykset ja osaavat ihmiset lähtevät muihin maihin.

        Eestissä olen tasan kerran saanut huonoa palvelua, Suomessa taas melkein joka päivä. Niin ja Eestissä on tullut käytyä noin kuukauden parin välein jo monta vuotta.

        Kaikki nuoremmat ihmiset puhuvat kohtuu hyvää englantia, eli ei sitä palvelua tarvitse aina suomeksi saada, vaikka Tallinnassa aika moni suomeakin osaa. Hyvin olen joissain syrjäisemmissä paikoissa pärjännyt jopa surkealla kouluvenäjälläni (varmaan huonompaa kuin pakkoruotsini) kun ei muuta yhteistä kieltä löytynyt.

      • import life
        JepuliJee kirjoitti:

        Voin kertoa että eipä ole syytä kadehtia virolaisia, varsinkaan siellä elelevää tavallista duunaria. Sosiaaliturvakin on olematon. Puolisoni kanssa mielellämme maksamme täällä veroja vastineeksi palveluista.
        Saati jos on työtön tai sairas. Silloin olisi parasta olla joku lähiomainen joka huolehtii.
        Puolisoni ansaitsi Virossa noin 300e kuukaudessa, työtunnit pitkiä.
        Nyt on liksa 1800 kuussa käteen ihan perusduunista. Tosin korkeakoulu ja opettajatutkinnot on. Tavallinen perustyö riittää molemmille, elellään ihan mukavasti mutta turha kadehtia tai vihata, ei ole syytä.

      • kupla kiiltää
        import life kirjoitti:

        Ei ole Virossa kadehtimista! Toisin kuin virolaiset yrittävät väittää leimatessaan Suomea verohelvetiksi, myös Virossa maksetaan veroja, ja paljon maksetaankin verrattuna tuloihin. Niistä surkeista Suomen sossupennosten veroisista palkoista, joilla monet joutuvat kituuttamaan, maksetaan veroa saman verran kuin huipputuloista. Suomessa sellaisista "tuloista" ei maksettaisi senttiäkään veroja. Itse asiassa tosi hyvää virolaista palkkaa pitää Suomessa saada ennen kuin veroja maksetaan.

        Ja tähän kun vielä lisää sen, ettei maksetuilla veroilla saa Virossa mitään vastinetta, ei todellakaan ole tässä maassa mitään kadehdittavaa.

      • tsautsautsau

        Tämä on just niin,käyttäkää englantia,älkäkää vaatiko sitä että he osaisivat suomea. Mutta tuo on varmaan opittu venäläisiltä kun he tulevat suomeen niin he ei osaa muuta kun venäjää ja sitten he olettavat meidän sitä osaavan,ja he ei osaa sanakaa englantia.

    • JUOPPOKANSAT

      NO TULIHAN SITÄ TAAS KOKO JOUKKO ÄLÄMÖLÖÄ.....

      omalta kohdaltani lomailen kesällä aina latviassa...en suomessa tai virossa

      lätit ei samalla tavoin kateellisia ja kaunaisia

    • Paljon kulkenut 71v

      Taas tuli autoiltua Kaunasissa asti. Tylyä palvelua en saanut muualla kuin Eckerön luukulla Tallinassa, lähtöselvittäjä oli sentään aurinkoinen mimmi.
      Oma surullinen lukunsa oli lauantai-illan mölyävä laivalasti Helsinkiin, siinä porotokassa oli metsäsuomalaisten juhlatunnelmaa. Ja lisää juomia monilla autot täynnä.

    • me vihaamme teitä

      Ja me vihaamme virolaisia. Suomen rikostilastoissa kolmen huippu on tällainen;
      1) romanialaiset (nousua 1546 %:a)
      2) virolaiset
      3) venäläiset

      • ei-vihaaja

        Äläpä yleistä!

        Jos sinä vihaat joitakin kansoja - selvää rasismia - niin ei se tarkoita, että kaikki muut suomalaiset olisivat kaltaisiasi.

        Ja se, että jos jotkut virolaiset tulevat tänne rikoksia tekemään (lähinnä siksi että suomalaisilla on enemmän ja arvokkaampaa varastettavaa ja siksi että Suomi on lähellä), ei tarkoita, että kaikki tai edes merkittävä osa virolaisista olisi rikollisia. Sinun tapasi yleistää on rasistista ja siinä sinä et ole yhtään ku-klux-klaanilaisia tai natseja parempi!

    • erkki naapuri

      Virossa täällä päin Tallinnaa missä elän on hyvä elää suomalaisena. Täällä nuo kansallisuudet ovat noin 50 /50 % ja eivät keskustele keskenään kaupan kassaa kauempaa.
      Minä voin liittyä suoraan mihin tahansa seuraan, ei ongelmia, ongelmia on että kaikki pitävät suomalaisia kamalan rikkaina ja jos pyytämällä ei saa niin varastaminenkaan ei ole oikeaa varastamista.
      Sitten sieltä tulee joku korsto jonka ainoa tehtävö on rankaista suomalaista, koska talvisota jäi heillä kesken.
      Pääsin poutkaankin kun istuskelin venäläis porukassa, he jäivät virnuilemaan penkilleen, koska olivat jo pöllineet minulta kaiken.
      Kerran tein rikosilmoituksen mutta se oli vitsi, kaveri joka pölli takkini ja rahani jäi kameraan selvästi. Virolaisista en sano mitään pahaa ilmeisesti ovat oppineet olematta ryssien kanssa, melkein kaikki reissut niiden kanssa ovat tulleet juuri niin kalliiksi kun minulla oli rahaa. Mutta on ollut hyviäkin keikkoja ja pidän ryssämettaliteetista.
      Kuulemma yksi vasta vapautunut 7 vuotta istunut vaanii nyt mua. Sanonut että ottaasuomalaiselta rahat pois. Mulla rahaa ole en minä muuten tässä Tallinnan lääväkylässä asuisi.
      Joo ei mulla ooo kaikki kotona suomalaistenkaan mukaan, mutta kun muutin tänne pääsimpä niistä eroon , en ole oikeutettu mihinkään kelan korvaamaan hoitoon tms.

    • kyltyyrr

      Kulttuurillisesti Suomi on lähempänä Venäjää, Viro taas Saksaa.

      • Dawohl...

        Virolaisessa irvailevassa mutta katkeroituneessa kansallisessa mentaliteetissa ei ole mitään saksalaista. Ei myöskään rahan tuhlaamisessa ja rahalla leveilemisessä. Viron "saksalainen" kulttuuri on pelkkä arkkitehtooninen kulissi.

      • 4455mmm
        Dawohl... kirjoitti:

        Virolaisessa irvailevassa mutta katkeroituneessa kansallisessa mentaliteetissa ei ole mitään saksalaista. Ei myöskään rahan tuhlaamisessa ja rahalla leveilemisessä. Viron "saksalainen" kulttuuri on pelkkä arkkitehtooninen kulissi.

        No ei todellakaan ole virolaisessa kulttuurissa paljonkaan samaa saksalaisten kanssa. Sakslaisethan ovat tunnetusti insinöörikansaa ja heillä on vaikka mitä sillä saralla ja siksi ovat myös vauraita, ja toisaalta saksalaiset ovat myös tunnettuja nuukuudestaan ja hintatietoisuudestaan. Virolaisilla ei ole tässä linjassa mitään muuta kuin halu näyttää rikasta, ulkonän tärkeänä pitäminen ja hienosti pukeutuminen ja rikkaalta näyttäminen. Toki osa saksalaisistakin pukeutuu hyvin ja on näillä se natsimenneisyyskin, mikä natsijuttu voisikin olla ainoa asia mikä virolaisesssa kulttuurissakin on samaa.

      • zorroperro

        "Sakslaisethan ovat tunnetusti insinöörikansaa ja heillä on vaikka mitä sillä saralla ja siksi ovat myös vauraita, ja toisaalta saksalaiset ovat myös tunnettuja nuukuudestaan ja hintatietoisuudestaan."
        Joopa joo, niinhän tuon voisi saksalaisista uskoa mutta ehkä arkitodellisuus on vähän karumpi? - Muistelen kuulleeni radiosta, että 40% saksalaisista ei omista mitään - se on aika paljon. Siellähän oli poljettu palkkoja jopa 3€ lukemiin tunnilta.

    • Viron Varas ja Huora

      Moikka moi, ei todellakaan olla teille kateellisia, katellisuus on suomalainen peruspiirre - omia tapoja ei saisi tyrkyttää muille.

      Ylimielisyytenne naurattaa ja ihmetyttää yhtäaikaa.

      • krisse1

        Hei olen aivan sama mieltä!

    • Porovero

      En sanoisi suomalaisten ja virolaisten suhdetta vihamieliseksi. Ennemminkin se on semmoista molemminpuolista perseelle potkimista ja naureskelua.

      Jos minä joutuisin Suomeen raksamieheksi 2 euron tuntipalkalla ja sisko siivoojaksi tai h***aksi, niin tuskin minäkään suomalaisia sen jälkeen jumaloisin.
      Ja sama toisinpäin: Jos joku eestiläinen idiootti nappiverkkari hörökorva pottatukka varastaisi työpaikkani ja autostereoni, niin en minäkään eestiläisistä enää tykkäisi.

    • Karl Vaino

      If Finland would have been under Soviet rule from 1945 to 1991, and Estonia free, the roles would have been reversed. The Soviets did not destroy only economy but people's mind as well. One should feel sorry for Estonians and blame the Communists (including Paasikivi and Kekkonen and Koivisto and the rats in current Estonian government and business), but this is not the way people think - they always bow to the rich and powerful and despise the poor and unlucky. The Finns should boycott Estonia ruled by ex-communists, instead of going there and spending money that ends up in pockets of local scumbags.
      NO FORMER COMMUNIST COUNTRY IS SANE AND SHOULD NOT BE TAKEN SERIOUSLY !

      • you lose LOSER LOSER

        Älä ole katkera, mutta kuitenkin.... ha ha. Juuri aina muiden syyttelyä. Aasialaisilla on aina tapana syyttää muita.

    • Una Gaasmin

      Vapaa liikkuvuus maiden välillä tulisi kieltää. Rikoillisia on Suomessa omastakin takaa. Hailyvällä moraalilla varustettu kansa, olleet aina, lukekaapa vaikka II maailmansodan historiaa, mitä siellä on tehty jopa omille maamiehille ja naisille. Tietää kun näkee Suomen maanteillä em. maan rekkarilla auton niin varmasti on lähtenyt joltain kesämökiltä irtaimisto mukaan. Vai vielä veljeskansa, paskanmarjat.

      • usein Virossa käynyt

        Sinunkaltaisilta rasisteilta vois vapaan liikkuvuuden lisäksi kieltää monta muutakin asiaa.

        Suurin osa täällä liikkuvista virolaisista on Suomessa töissä tekemässä niitä töitä, jotka ei suomalaisille kelpaa, kun on mahdollisuus - vielä toistaiseksi - elää veronmaksajien rahoilla.

        Yleensä virolaisia pahiten mollaavat eivät ole koskaan Virossa - ainakaan selvin päin - käyneet eivätkä he ole muutenkaan olleet tekemisissä virolaisten kanssa. Tietämättömyyshän se antaa pohjaa kovimmille ja varmimmille "mielipiteille"!

      • OU JEES

        KYLLÄ LITUKAT OVAT NYKYÄÄN AHKERAMPIA PÖLLIMÄÄN KUIN EESTLASED...

        LÄTIT VARSTAA VAIN DIISELIÄ

      • ksusha
        usein Virossa käynyt kirjoitti:

        Olipa hyvin sanottua. Ihan kuin omaa ajatustani.
        Moni lukee ja yhtyy kait jotain iltiken lööpejä. Tutkittuhan se onkin. Jos ei ole parempa tietoa niin uskotaan ihan mitä vaan.
        Pari- oho- jo kohta kolmekymmentävuotta virossa viettäneenä ja vähän myöhemmin venäjälläkin äidin jalanjälkiä etsiessä nämä tarinat toisiaan vihaavista naapurikansoista tuntuvat tosi vierailta.
        Rikollisia aina on ja tulee olemaan.
        Rajat ei niitä ole koskaan pidelleet eikä pitele.
        Kannattaisi ajatella mitä täydellinen kontrollivaltio oikeasti merkitsee. Pohjois- Korea ? Joku haluaa sitä?
        Muukalaisviha, rasismi lähtee useimmiten tietämättömyydestä.
        Suosittelen vaikkapa päiväristeilyä jonkun tutub kanssa ensin että sumu sielusta hälvenee.

      • tyhmä virolainen
        OU JEES kirjoitti:

        KYLLÄ LITUKAT OVAT NYKYÄÄN AHKERAMPIA PÖLLIMÄÄN KUIN EESTLASED...

        LÄTIT VARSTAA VAIN DIISELIÄ

        Ja tuo oikeuttaa virolaisen valtavan rikollisuuden miten?

      • hehehehe uhauhaha
        usein Virossa käynyt kirjoitti:

        Sinunkaltaisilta rasisteilta vois vapaan liikkuvuuden lisäksi kieltää monta muutakin asiaa.

        Suurin osa täällä liikkuvista virolaisista on Suomessa töissä tekemässä niitä töitä, jotka ei suomalaisille kelpaa, kun on mahdollisuus - vielä toistaiseksi - elää veronmaksajien rahoilla.

        Yleensä virolaisia pahiten mollaavat eivät ole koskaan Virossa - ainakaan selvin päin - käyneet eivätkä he ole muutenkaan olleet tekemisissä virolaisten kanssa. Tietämättömyyshän se antaa pohjaa kovimmille ja varmimmille "mielipiteille"!

        Hullu virolainen aina valmis väkivaltaan ja "kieltoihin" jos joku särkee illuusion jumalallisesta Eestistä.

      • voi hyvä tavaton
        ksusha kirjoitti:

        Olipa hyvin sanottua. Ihan kuin omaa ajatustani.
        Moni lukee ja yhtyy kait jotain iltiken lööpejä. Tutkittuhan se onkin. Jos ei ole parempa tietoa niin uskotaan ihan mitä vaan.
        Pari- oho- jo kohta kolmekymmentävuotta virossa viettäneenä ja vähän myöhemmin venäjälläkin äidin jalanjälkiä etsiessä nämä tarinat toisiaan vihaavista naapurikansoista tuntuvat tosi vierailta.
        Rikollisia aina on ja tulee olemaan.
        Rajat ei niitä ole koskaan pidelleet eikä pitele.
        Kannattaisi ajatella mitä täydellinen kontrollivaltio oikeasti merkitsee. Pohjois- Korea ? Joku haluaa sitä?
        Muukalaisviha, rasismi lähtee useimmiten tietämättömyydestä.
        Suosittelen vaikkapa päiväristeilyä jonkun tutub kanssa ensin että sumu sielusta hälvenee.

        Virolaisista pitäisi kirjoittaa pelkkää hyvää. Mitään negatiivista ei saa sanoa. Niin tyypillistä tälle lapselliselle ja epäkypselle itäblokin kaatopaikalle, niin tyypillistä.

    • RENGASFARMI

      Poliisi on saanut kiinni kaksi liettualaista rikollisryhmää, joiden epäillään varastaneen renkaita lähes 400 000 euron arvosta.

      Rikollisryhmien epäillään iskeneen tänä ja viime vuonna lukuisiin rengasliikkeisiin Länsi-Suomessa.

      Toinen ryhmä anasti kesäkuussa Salosta Meriniityn teollisuusalueelta renkaita yli 200 000 euron edestä. Poliisi sai viisi liettualaista miestä kiinni Turun ja Helsingin välisellä moottoritiellä, jossa he olivat liikkeellä rengaslastin kanssa.

      Ryhmän epäillään iskeneen rengasliikkeisiin myös Kokkolassa ja Ylöjärvellä. Kokkolasta varastetut, 120000 euron arvoiset renkaat ovat edelleen kateissa.

      Toinen ryhmä jäi kiinni elokuussa Helsingin satamassa. Poliisi pidätti kaksi liettualaismiestä, joiden epäillään varastaneen renkaita Porista ja Salosta.

      (MTV3 - STT)

      • komments

        ELI NYT LIETTUASSA HYVIÄ RENGASTARJOUKSIA VAI MITÄ ?

      • baltic entente

        Ja tuo oikeuttaa virolaisten yliedustuksen Suomen vankiloissa veronmaksajien kustannuksella.....

    • Näin on

      Niin metsä vastaa kuin sille huudetaan. Öykkäröivälle henkilölle ollaan kaikkialla epäkohteliaita.

      • Anonyymi

        no Virolainen on epäkohtelijas aina, huono kotikasvatus, exäni tunnettu jäätelömies muutti sinne vuonna nakki, kyllä niitä daameja on riittävästi, tais joku taho jopa pistää sairaalakuntoon, jos nyt vertaisin kuuluisat afrigaanit, arabit jopa venäläiset, vähiten luottaisin virolaisiin huolimatta siitä että itsellä viron saksalais tausta, parasiittikansaa nämä.

    • suomalainen1

      Haistakaa paska kaikki jotka haukkuu eestiläisiä!!!

      • On syytäkin

        Totta se on. He eivät ymmärrä kännikaloja.

        Virolainen juomakulttuuri on täysin erilaista. Juodaan, syödään, iloitaan, liikutaan juttelemassa. Suomalainen vain istua jököttää ja humaltuu ja örisee. Kyllä tuollaista vihataan Suomessakin!

        Mutta ettäkö suomalaisia yleensä vihattaisiin. Ehei, miksi ihmeessä?

      • hehehe "kulttuuri"
        On syytäkin kirjoitti:

        Ja mitäs viiniä Raivo Roosna juo nykyisin. Jotakin italialaista varmasti. Suomalaiselle teidän luusereiden mielipide on lopulta täysin yhdetekevä. Kunhan pysytte poissa täältä rikoksia tekemästä ja KELAN tukiaisia nostamasta.

      • Anonyymi
        On syytäkin kirjoitti:

        Totta se on. He eivät ymmärrä kännikaloja.

        Virolainen juomakulttuuri on täysin erilaista. Juodaan, syödään, iloitaan, liikutaan juttelemassa. Suomalainen vain istua jököttää ja humaltuu ja örisee. Kyllä tuollaista vihataan Suomessakin!

        Mutta ettäkö suomalaisia yleensä vihattaisiin. Ehei, miksi ihmeessä?

        no kyllä ne kuule kännää itsekin ja paljon.

    • Metsä Läinen

      Niin metsä huutaa, kuin sinne vasta, vai miten se nyt olikaan?

    • virolaisen_nainen

      Seurustelen virolaisen miehen kanssa ja minut on aina otettu ilomielin vastaan. =) Kaikki tuntemani virolaiset myös pitävät suomalaisista, mutta pelkäävät etteivät suomalaiset pidä heistä. Moni on peräti saanut suomalaiselta baarissa turpaan kansallisuudensa vuoksi =( Mutta uskon kyllä että ne virolaiset jotka eivät tunne suomalaisia kovinkaan paljon eivät välttämättä oikein pidä suomalaisista, koska harmittavan moni suomalainenkaan ei pidä heistä ja he tietävät sen. Ainoa keino tulla hyvin toimeen toistemme kanssa on varmasti tutustuminen toisiinsa. Sillä sellaista suomalaista tai virolaista joka ei tykkää toisistaan jotka tuntevat toisensa en ole vielä tavannut.

      • ksusha

        Näinhän se menee. Itse opettelin venäjää jo ennenkuin tapasin venäläisen puolisoni. Viroa oli tullut opiskeltua luojan kiitos jo aiemmin. Koskaan en ole kuitenkaan kohdannut vihamielistä käytöstä missään, en Virossa kuin Venäjälläkään. Pikemminkin he ovat otettuja, siis haluavat olla meidän kavereit. Ehkä siinä onkin se. Jos joku virolainen tai venäläinen tulee ja haluaa tehdä tuttavuutta ja joutuu torjutuksi ja tylysti, he loukkaantuvat pahasti. Sellaista ystävyyttä suomalaisten kesken ja vieraanvaraisuutta en ole tavannut kuin venäläisten ja virolaisten ja latvialaisten kanssa.

      • mut mut mut

        Eikös niiden pitännyt olla kaksi metrisiä hujoppoeja, jotka höykyttää lyhyttä tsushaa mennen tullen. Minä olen 190 senttinen ja aina valmis, jos joku Itäblokin tuottama roskaläjä alkaa hyppiä silmille.

    • Hauskoja heppuja

      Samaa mieltä on rahikainenkin. Aloitin aktiivisen Baltian matkailun heti 1989 ja on tullut ehkä sata reissua heitettyä. Ei ole ihmisten suhteen valittamista, hyvin ystävällistä suhtautumista olen tavannut niin työasioissa kuin nyt eläkeläisenä.
      Mahtaako joitakin suomalaisia ihmetyttää balttien avoimempi ja puheliaampi käyttäytyminen. Itselleni on jäänyt mielkeen monta yllättävää ja hauskaa hetkeä. Esimerkiksi kun täytin 60 vuotta, latvialaisten työtovereiden ryhmä esitti onnitteluserenaadin ja tarjosi shamppanjat ja pullakahvit. Ja kun täytin 70, liettualaiset tuttavat pitivät hyvänä illanvietossa.
      Ja tietenkin kokemukset virolaisista ovat edelleen mukavia, ministeristä maanviljelijöihin ja metallimiehiin. Ja hyvin olen tullut toimeen tullimiesten, poliisien, parturien ym kanssakin, eikä kukaan ole vihoitellut.

    • harri w

      virolaiset muuttuivat ylimielisiksi yli 10 vuotta sitten. joskus 1999 kohtelu oli hyvinkin ystävällistä ja mukavaa, mutta 2000-luvun alussa meininki muuttui.

      • höpö höpö

        "virolaiset muuttuivat ylimielisiksi yli 10 vuotta sitten. joskus 1999 kohtelu oli hyvinkin ystävällistä ja mukavaa, mutta 2000-luvun alussa meininki muuttui. "

        Höpö, höpö. Olen yli kymmenen vuotta siellä matkustellut, muuallakin kuin Tallissa etelärajaa myöten enkä ole tuollaista huomannut.

    • Ralf Mulqgrén

      Suomalaiset pitävät oudosti Viroa ikäänkuin siirtomaanaan. Ei yhteinen hymni sitä tarkoita.

      • mikä siirtoherra

        Elättää oman siirtomaansa vangit. Pitääkö siis tyhmällä logiikallasi virolaisille perustaa joku Australian kaltainen reservaatti. Niillähän on jo. Suomen se reservaatti ei ole. Suomen ainoasta tulisi katkaista kaikki kauppasuhteet siihen reservaattiin ja sulkea rajat lopullisesti.

    • ellu19

      NO HÖPÖ HÖPÖ :D
      EMME VIHAAA SUOMALAISIA!! mä niin tykkään Suomalaisista.
      Minun mielestä on päinvastoin - koska olen saannut huutoja suomalaisilta niin paljon suomessa, koska oon virolainen - että menee takaisin sinne, mistä tulit.
      En sano,että kaikki suomalaiset ovat samalaisia .. koska mä tuun niin monen suomalaisen kanssa hyvin toimeen :PP

      • Näin on

        Oksentelevia kännejä harva rakastaa.

      • he he esti gypsy

        Viis euro, viis euro. Sina soome poid osta huva cara.

    • eestlane

      Olen virolainen ja vihaan suomalaisia. Joka kerta kun näkee suomalaisia virossa ne huutavat joka paikassa ja haluavat näyttää miten paljon rahaa niillä on ja melkein aina kännissä. Vihaan teitä porot!!!!

      • Kysyn vaan

        Jos olet eestiläinen, niin miksi puhut suomalaisittain virolaisesta?

      • idiootinbongaaja

        "Olen virolainen ja vihaan suomalaisia. Joka kerta kun näkee suomalaisia virossa ne huutavat joka paikassa ja haluavat näyttää miten paljon rahaa niillä on ja melkein aina kännissä. Vihaan teitä porot!!!! "

        Jonkun suomalaisen kirjoittama provo. Eikö sinulla ole parempaa tekemistä, idiootti? Jospa hankkisit oman elämän?

      • oneone

        ja nillä känniläisillä on usein kurat housuissa....

      • dios

        Sen huomaa ,jos puhuu englantia nuoret on ystävällisempiä,koska eivät osaa suomea,opettelin yleisfraasit eestiä,käyn aina ostoksilla Tallinnassa.

    • David Mulqgrén

      Suomeksi maa on Viro ja viroksi Eesti.

    • Onnen Pekkako??

      Aika mielenkiintoista seurata tämän palstan provoilua ja kommentointia, onkohan mokomaa aihetta - vihamielisyyttä - edes hiventäkään todellisuudessa.
      Mutta keksivät luonnevikaiset tällaisenkin aiheen purkaa paineitaan.

      Itse olen aika usein Virossa käynyt 22 vuoden aikana ja koskaan en ole sanaharkkaan joutunut tai muuten vihaimielisyyttä havainnut.

    • perkele3

      No voi vittu mitä paskaa te puhutte täällä. Onko ketään joka oikeasti on viettänyt arkea virolaisten kanssa? Virolaiset ovat positiivisia ja asiallisia. Tiedän monen kymmenen vuoden kokemuksesta että virolaiset on paljon ahkerimpia kuin suomalaiset. He osaavat arvostaa ihmisiä ja työtä jota voi tehdä. Mistä vitusta te vetäsitte ton rikolisuus paskan? Suomlaiset ovat täysiä kyrpiä virolaisin verrattuna!! Miettiikö suomalaiset koskaan miksi suomessa mansikkamaila on niin paljon virolaisia? No koska he ovat sitkeitä siihen, heidän kanssa on on mukava työskennellä. Harvat suomalaiet jaksavat keräämisen aloittamisen jälkeen seuraavaa viikkoa vaan luovuttavat. Nyt voitte kuulkaa olla hiljaa ja puhua jos olette viettäneet arkea eestiläisten parissa! Ja kaikki jotka ei tiedä ja keksivät tarinaa omasta päästään fuck your mother bitch!

    • I love Estonia

      Virolaiset eivät vihaa suomalaisia ja kohtelu suomalaisia turisteja kohtaan on asiallista, ystävällistä.
      Jos itse olet kohtelias ja käyttäydyt tapojen mukaan ei mitään ongelmia.
      Mutta Virossakin pätee: "niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan". Ja joka valtakunnassa. Kaikista kansallisuuksista löytyy loistavia sydämellisiä ihmisiä, mutta myös vähemmän kivoja. Meistä suomalaisistakin.
      Itse tunnen virolais/venäläisen ihmisen, joka on ystäväni. Aivan loistava tyyppi. Samoin tulen toimeen muiden ulkomaalaisten kanssa.

      Minussa oli sisällä joskus pieni rasisti, mutta ajoin sen pois ja huomasin, että ihmiset ovat samanlaisia pääpiirteissään tulivat he mistä päin maailmaa tahansa. Kulttuurierot pitää ymmärtää ja toisten tapoja kunnioittaa.
      Maassa maan tavalla ja niin pois päin.

      Rajat maapallolla ovat vain ihmisten piirtämiä ja varmaan joskus tulevaisuudessa, jos maailmassa elämä saa jatkua on vain yksi ihmiskunta vailla kansallisvaltioita ja rajoja. Mutta aikaa menee tuhansia vuosia.

      • krisse1

        Moi olen itsekin matkustanut useasti Virossa olen saanut hyvää palvelua ystäviä turhaa vihaa virolaisia johtuuko se siitä että on niin huono omatunto ja sitten käyttäytyy ylimielisesti. Ihmisiä tässä kaikki kuitenkin ollaan. Virossa myös pätee maassa maan tavalla niin kaikki on hyvin!

      • krisse1 kirjoitti:

        Juurikin niin. Osuit naulan kantaan.
        Itse lisäksi puhun sujuvasti viron kieltä, ja sen kyllä huomaa, miten ystävällisiä virolaiset ovat, kun huomaavat suomalaisen puhuvan heidän kieltää. Kuulevat toki "murteesta", että olen suomalainen, mutta onpa jokusen kerran arveltu sitäkin, että olen Saarenmaalta, johtuen, että lausun õ-kirjaimen öönä, kuten Saarenmaalaiset.
        Huonoa käytöstä ja tökeröä kohtelua olen saanut vain kerran, yhdeltä Viron venäläiseltä kaupan kassalta. Se oli syystä että puhuin Viroa, vaikka hän kysyi minulta jotakin venäjäksi jota en ymmärtänyt.

    • perke3

      MUMMOSI ON MANSIKKAMAALLA! Olen 45v nainen suonenjoelta.

    • booring2

      Suomalaisten matkailijoiden määrä Virossa oli viime vuonna n. 2,5 miljoonaa. Kun koko maan asukasluku on n. 1,3 miljoonaa. Virolaiset on yksinkertaisesti kyllästyneitä Suomalaisiin.

      Se on sama kuin Suomessa kävisi vuodessa 11 miljoonaa Norjalaista tai Ruotsalaista.

      • TilastonikkariÕ

        Se että viroon matkusti 2.5 miljoona ei tarkoita että olis ollut kyse niin monesta ihmisestä.

        Tuskin puolet suomen asukkaista on käynyt virossa.

        Jos jokainen niistä 2.5 miljoonasta matkusti kaks kertaa niin on kyse vain reilusta miljoonasta henkilöstä.

        Jotkut niistä aivan varmasti on montakin kertaa käynyt vuoden aikana.

        Joten käytännössa jäädään aivan varmasti reilusti alle miljoona suomalaista jotka ovat matkustaneet viroon.

        Se on katso tilastojen taikaa, tämä tämmöinen.

    • HUOOH!!!

      Mistä te vaan voitte tietää, että virolaisilla on jotain suomalaisia vastaan? Kaikilla on omia mielipiteitä joten tarvirtseeko siitä jauhaa? Eihän kaikki voi tykätä kaikista. Ei voi sanoa, että kaikki suomalaiset vihaavat ruotsalaisia. Antaakaa jo olla!

    • vähä jutellut..

      Virolaisilla trauma historiasta. Toisesta maailmansodasta ja neukkumiehityksestä.

      Ovat, ainakin jotkut, kateellisia Suolelle ja suomalaisille siitä, että täällä tapeltiin vastaan eikä uskottu Stalinin paskalupauksia. Itsenäisyys säilyi, vaikka rähmällään oltiinkin.
      Ehkä se suomalaisten arvostelu tulee siitäkin?

      Kun saivat itsenäisyyden ovat suututtaneet venäläiset ja koko Viro kärsii nyt siitä, että kauppa Venäjän kanssa loppui.
      Siellä tyhmemmät poliitikot (jos mahdollista) mitä Suomessa.

      • Historiaa..

        "Ovat, ainakin jotkut, kateellisia Suolelle ja suomalaisille siitä, että täällä tapeltiin vastaan eikä uskottu Stalinin paskalupauksia."

        Joo,saattaapi olla noinkin - viron pieni kansa on ollut ties keiden hallittavana ja
        alistettavana ..Tanskalaisten (josta Tallinna nimikin juontuu) ja saksalaisten
        kartanoherrojen maaorjina mikä raadanta suomessa on lähes tuntematonta.
        Onhan täälläkin torppareita ollut mutta ei varmaan voitane verrata siihen, että
        ulkomaalaistaustaiset kartanonherrat omistaa valtavat maat ja mannut kuten
        tilanne lienee ollut virossa aina toiseen maailmansotaan saakka - olenko vää-rässä? Mikä oli Viron Tasavallan maareformi (1920)?

        Tätä taustaa vasten voi miettiä myös sitä virolaisten myötämielisyyttä NL:ään
        päin. Mutta nythän virolaisilla on hyvä ja onnellien tilanne menneeseen nähden.

      • punainenpilvi
        Historiaa.. kirjoitti:

        Kartanoiden maat jaettiin itsenäitymisen jälkeen 20-luvun alussa.
        Ennen saksalainen yläluokka hallitsi maata, ei siis venäläinen.

      • suolen tuotosta

        Ainakaan minä en olisi kateellinen Suolelle.
        Tietäähän sen mitä sieltä tulee kun käy vessassa.

      • ksusha
        punainenpilvi kirjoitti:

        Kartanoiden maat jaettiin itsenäitymisen jälkeen 20-luvun alussa.
        Ennen saksalainen yläluokka hallitsi maata, ei siis venäläinen.

        kannattaa hallita kokonaisuus. viro oli venäjän vallan alla suhteellisen pitkään kuitenkin. niinkuin suomikin, yli sata vuotta, ja sitä ennen ruotsin vallan alla satoja vuosia kuten virokin. saksalaiset lähinnä omistelivat ja hallitsivat omia kartanoitaan ja maitaan jossain välissä.

      • TWOTWO

        EIVÄT KUITENKAAN MYY MAATAAN RYSSILLE KUTEN SUOMETTAJAT.....

      • Lisää sivistystä
        ksusha kirjoitti:

        kannattaa hallita kokonaisuus. viro oli venäjän vallan alla suhteellisen pitkään kuitenkin. niinkuin suomikin, yli sata vuotta, ja sitä ennen ruotsin vallan alla satoja vuosia kuten virokin. saksalaiset lähinnä omistelivat ja hallitsivat omia kartanoitaan ja maitaan jossain välissä.

        Oi tätä säälittävää juttua... "Saksalaiset vähän omistelivat ja hallitsivat omia kartanoitaan.." Ei tiedä, itkeäkö vai nauraa. Luepa, Sinä kokonaisuuksien hallitsija, edes Juhani Salokantelen jälkisanat vaikkapa Tammsaaren kirjasarjasta Totuus ja oikeus (5 osaa, jokaisen perässä erittäin valaisevat jälkisanat). Samoin suosittelen kaikkia Jaan Krossin kirjoja (kymmeniä suomennettu).

    • mindniilihtsalteisaa

      Jaa, olen 21-vuotias nainen ja opiskelen Virossa vironkielisellä linjalla, eli opiskelutovereista 99% on virolaisia, enkä nyt kauheasti ole vihaa huomannut, enemmänkin kiinnostusta Suomen asioihin, moni haluisi muuttaa sinne. :)

    • Juffiino

      En kyllä ole saanut Virolaisista huonoa kuvaa siellä käydessäni. Voi tosin johtua siitä että asioidessani missä vain olen ystävällinen.

    • Virolainen

      Olen virolainen ja en vihaa suomalaisia enkä oikeastaan ketään. En ole nähnyt myös suomalaisilta huonoa suhtautumista virolaisiin ollenkaan. Ainakin minun mielestäni on ihan turhaa vihata ihmisiä ja olla ennakkoluuloisia. Ottakaa iloa irti elämästään.

      • ksusha

        täysin samaa mieltä. mahdottomasti on maailmassa epäluuloja mutta sanomme aina kaikille että tutustukaapas ihan oikeasti johonkin paikalliseen. huomaatte että samaa leipää hän syö, käy töissä, samat ongelmatkin on. virolaisten kanssa tulee loistavasti toimeen kun unohtaa ne historiat ja politiikat ynnä muut ja tapaa ihmiset ihmisinä. sitten kun on tutustuttu kunnolla, voidaan saunaoluen kanssa pohdiskella kansakuntien kohtaloita. ja aamulla kaikki on korras

    • käyty on.

      Päin vastoin. Kun Virolainen tajuaa puhuvansa Suomalaisen kanssa niin tulee läheinen olo. Virossa on paljon Viron venäläisiä. Nämä eivät pidä Suomalaisista.
      Muuten. Virossa asuvat venäläiset eivät halua erottua joukosta. He antavat sellaisen kuvan itsestään että olisivat Virolaisia. Viron venäläinen on sielultaan venäläinen.
      Virolaiset eivät mene yleensäkään naimisiin venäläisen kanssa vaan ottavat aina puolisokseen Virolaisen. Hyvä neuvo. Jos henkilöllä on joko etu tai sukunimi venäläinen niin hän on myös venäläinen sielultaankin.

      • heh ah hehe

        Ai kuten Leo Komarov. Eipä Leksa ole Anus Saakinin tavoin suomalaisille kateellisena räksyttänyt.

    • faktaa....

      Viron Virolaiset ovat Virolaismielisiä mutta Viron venäläiset ovat venäläismielisiä.

      • *'*'*'*

        Ei taida olla noin yksinkertaista.

    • en pidä.

      ei ne virolaiset osaa käyttäytyä.

    • huvittunut lukija

      Virolaisten pohjaton tyhmyys ja suunnaton alemmuuskompleksi on aika viihdyttävää.

      • kutsuukavereita

        Mitä täyttä paskaa tämä koko kirjoitus on? Kyllä tänä päivänä on niin että jos tuo ryssä tekee meille saman kun Ukrainalle, niin kyllä me ollaan niin yhdessä naapureittemme kanssa, sillä silloin on samassa veneessä mentävä virolaisten ja ruotsalaisten ym. muitten euroopan maitten kanssa. Putin on tullut hulluksi ja häntä meän pitää kaikkien nyt pelätä ja vetää yhtä köyttä!

      • viiraa pahasti

        Huvittunut lukija: lääkityksesi ei ole kunnossa tai olet jättänyt viikon annokset väliin. Ota yhteyttä lääkäriin ja heti?

      • tuo nyt on
        kutsuukavereita kirjoitti:

        Mitä täyttä paskaa tämä koko kirjoitus on? Kyllä tänä päivänä on niin että jos tuo ryssä tekee meille saman kun Ukrainalle, niin kyllä me ollaan niin yhdessä naapureittemme kanssa, sillä silloin on samassa veneessä mentävä virolaisten ja ruotsalaisten ym. muitten euroopan maitten kanssa. Putin on tullut hulluksi ja häntä meän pitää kaikkien nyt pelätä ja vetää yhtä köyttä!

        Sitä alemmuuskompleksia taas. Virolaiset eivät kestä sitä kiistatonta asiaa ettei Venäjä miehittänyt Suomea eikä miehitä jatkossakaan. Anu Saagimin viha suomalaisia kohtaan johtuu muistaakseni siitä, että Jari Tervo erehtyi kerran vitsailemaan hänen "ylhäisyytensä" pioneeri taustasta.

      • yritä edes
        viiraa pahasti kirjoitti:

        Huvittunut lukija: lääkityksesi ei ole kunnossa tai olet jättänyt viikon annokset väliin. Ota yhteyttä lääkäriin ja heti?

        Etkö parempaan pysty. Terveydenhuoltohan on Virossa käytännössä olematon ja tämä on yksi syy valtavaan alemmuuskompleksiin.

      • Vironsuomalainen
        yritä edes kirjoitti:

        Etkö parempaan pysty. Terveydenhuoltohan on Virossa käytännössä olematon ja tämä on yksi syy valtavaan alemmuuskompleksiin.

        Virossa asuu 27000 suomalaismiestä nimenomaa siksi, että Virossa ON erinomainen ja edullinen terveydenhuolto, kun sensijaan Suomessa kyseiset henkilöt eivät saa MITÄÄN terveydenhuoltoa.
        Se syrjitty ryhmä on valkoihoiset suomalaismiehet, mitkä mieluiten tapetaan julkisessa terveydenhoidossamme kuin parannetaan.
        Isoisäni tapettiin julkisessa terveydenhoidossa. Samoin tehtiin isälleni ja yritettiin tehdä veljelleni. minut on yritetty tappaa jo 3kertaa Suomessa, mutta onneksi VIROLAINEN mieslääkäri on oivaltanut tilanteen ja pelastanut henkeni.
        Yhteistä näille tapoille ja harkituille murhayrityksille on ollut se, että uhri on yrittäjä tai entinen yritysjohtaja ja tekijä on demarifeministi.
        Kukaan ei suostu tutkimaan näitä tapauksia, sillä koko maa on jo niin vahvasti tämän rikollisen vasemmistofeminismin saastuttama. Putin on oikeassa!
        Eurooppa on kohta sisällissodassa, ja syylliset ovat nämä valtaa pitävät ja omia miehiään syrjivät ja sortavat maanpetturifeministit!

      • Anonyymi
        Vironsuomalainen kirjoitti:

        Täyttä asiaa tämän paskan keskelle

    • Käyhän tutustumassa suomi24:n "eesti foorum" palstaan, ja hämmästele millaisia Viron ja virolaisten "ystäviä" siellä kirjoittelee. Pääsanoma heillä kuitenkin on se, että kaikki virolaiset ovat huoria, varkaita ja eritoten riistävät meitä suomalaisia, mm. EU-tukien ja turismin muodossa. Sieltä saat lukea tosi rumaa tekstiä virolaisista.

      • kanakäed

        Ikävä palsta, mutta toisaalta esim. Delfi.ee:ssä Suomi-uutisten kommenteissa tulee virolaisilta yhtä rumaa settiä suomalaisista ihan syyttä suotta. Mutta mitäpä noista muutamista nettiurpoista piittaamaan kansallisuudesta riippumatta, kun oikeassa elämässä tullaan pääosin oikein mainiosti toimeen.

      • if the shoe fits

        Ei savua ilman tulta. Itäeurooppalainen ajattelutapahan lähtee siitä, että muissa on aina vika. Tämä näkyy hyvin Putinissa. Putinin mukaan Ukraina ja länsi ovat syypäitä kaikkeen ja kyseessä on joku "salaliitto pyhää ja mahtavan erinomaista Venäjää" vastaan. Vaihdat sanan "venäläinen" virolaiseen ja saat hyvän kuvan virolaisesta mentaliteetista.

      • voi voi voi
        kanakäed kirjoitti:

        Ikävä palsta, mutta toisaalta esim. Delfi.ee:ssä Suomi-uutisten kommenteissa tulee virolaisilta yhtä rumaa settiä suomalaisista ihan syyttä suotta. Mutta mitäpä noista muutamista nettiurpoista piittaamaan kansallisuudesta riippumatta, kun oikeassa elämässä tullaan pääosin oikein mainiosti toimeen.

        Kunpa se virolaisten karkeus, töykeys ja maalaisuus rajoittuisikin bittiavaruuteen.

      • Ei virolaiset vaan..

        Eivät Viron virolaiset ole niitä varkaita ja huoria, vaan aina kaikessa rikollisessa on kyse venäläisistä. Viron televiriossakin ohjelmissa "krimi" ja uutisraporteissa näytetään rikolliset ja epäillyt mitään sensuroimatta ja kolaripaikollakin lähes poikkeuksetta syyllinen on ympäripäissään oleva venäjää solkkaava bemarikuski.
        Aivan sama on Suomessa. Kun uutisissa lukee, että taas virolainen sitä ja virolainen tätä, niin tarkemmin tutkittaessa kyseessä on poikkeuksetta Viron venäläinen, vaikka hänellä olisikin isän puolelta virolainen nimi , mutta venäläinen äiti on kasvattanut muksunsa venäläiseen kulttuuriin ja siksi vain osa heistä opettelee edes maan omaa kieltä. Viron oikeat virolaiset ovat hyvin samankaltaisia suomalaisten kanssa.
        Muuten Viron rikostilastoissa yli 90% rikoksista tekee venäjänkielinen väestönosa.

      • zzxxccqqq
        Ei virolaiset vaan.. kirjoitti:

        Olen jo vuosia ollut sellaiset pari viikkoa kerralla Tallinnassa, ja käyn keskustan asunnoltani päivittäin aina pitkän muutaman tunnin kävelylenkin jos vain sää vähänkin sallii, samalla käyn kaupassa hakemassa jotain syötävää ja voin baarissakin poiketa syömässä.
        Aloin kävellä lenkkiä myös Mustamäen suuntaan, ja arvioni mukaan jotain 60 kertaa siellä lenkin kierrettyäni ei mitään häikkää vastaan tullut, ja maisemat minusta ihan o.k. rakennuksiakin siistitty ja uutta rakenteilla.
        Vime suvena kuitenkin 4 nuorta miestä tuli vastaani ja alkoivat kiristää rahaa ja uhkailivat. Nämä kaikki molottivat ryssänkieltä ja vain yksi niistä osasi englantia sen verran että uhkaavaan sävyyn rahaa osasi vaatia. No mä annoin kympin mikä mulla taskussani rahana oli ja sitten se lisää kiristäminen ja uhkailu alkoi, päästiin siinä kuitenkin huoltoasemalle ja siellä se jatkui, mutta kun baariin mentiin niin siellä kuitenkin sain taksin ovelle hommattua ja sillä pääsin pois Mustamäestä enkä taatusti sinne päin enää lenkkejä tee. Saatanallisen typerältä vaikuttavia tyyppejä, ei muuta osata kuin uhkailla ja kiristää rahaa ja puhe on jotain pelkkää ryssän molotusta mistä minä en ymmärrä mitään, vironkielestäkin sentään jotain irti saan.

      • vastuunpakoilija
        zzxxccqqq kirjoitti:

        Jooh jooh aina on muissa vika. Yksi raivostuttavin ominaisuus teissä itämaisissa

      • 222333
        vastuunpakoilija kirjoitti:

        Jooh jooh aina on muissa vika. Yksi raivostuttavin ominaisuus teissä itämaisissa

        No josko sitten itämainen olen, suomalainen kuitenkin olen.
        Kyllä minusta jotain vikaa on sellaisissa ihmisissä, jotka kadunvartta lenkillään kävelevää äijää tulevat ryöstämään ja väkivallalla uhkailemaan. En todellakaan pyrkinyt ko. ryöstäjien seuraan vaan he sivulta tielleni tulivat ja vastaani kävelivät, ja kohdalleni tultuaan he alkoivat uhkailla ja kiristää rahaa. Siinä sitten sen kympin heti annoin ja sanoin, että ei minulla ole enempää käteistä. Ja kun lisää vaativat niin ideani oli se, että Statoilin huoltoasemalla sitten kortilla voin saada vähän lisää. Sinne päästiin kävellen näiden siinä uhkaillessa väkivallalla, ja siellä sitten toteutin ideani siitä taksin tilaamisesta, mikä sekään ei mennyt ollenkaan niin helpolla mutta onnistui kuitenkin lopulta. Siinä baarista vähän tupakkaa näille vielä ostin näiden uhkaillessa, mutta siis suht. vähällä selvisin tuosta ryöstöyrityksestä.

    • SuomalainenXY

      Kansa, jonka yli on kävelty mennen tullen vuosisadasta toiseen ja jotka eivät tajua, että hyvällä palvelulla matkailueuroa olisi saatavissa paljon paljon enemmän. Tyhmiä mitä tyhmiä - jopa ylpeän - koppavan oloisia. No, ylpeys käy lankeemuksen edestä, sillä kun maa jota luullaan omaksi, ei olekaan omaa selviää näille eestinpelleille - ymmärtävät nöyrtyä.
      Mitä väliä onko ne tankit, jotka jyräävät kaduilla ja hävittäjät jotka pauhaavat omalla taivaalla Punatähtien vai Jenkkien.Vieraan vallan ikeen alla ovat - oikeasta itsenäisyydestä ei tietoakaan.

      Olen nimittäin nähnyt mm. kun entisen Länsi-Saksan aikana ao. Saksassa saksalainen kansa 80-luvulla suorastaan kiemurteli, kun jenkkipoika oluttuvissa piti hauskaa, kun Jenkki valvoi Saksaa.

      Siis kaukana on eestinpojan ja -tytön oikea ansaittu itsenäisyys.

      Ugh - olen puhunut.

      • zorroperro

        Pöhähää...Vai että oikein kiemurrella pitäisi kun jenkki tai muut pitää oluttuvissa
        hauskaa ... Siitä se siunaus sitten koituu - helkkari vieköön mikä "paranussaar-
        naaja"...

        Ja mikäs ongelma siinä sitten on jos Virolaiset ei itsekkään pidä väliä sillä, että
        liitääkö taivaalla Jenkkien vai Venäläisten hävittäjät? (Slaaveiksihan virolaisia
        parjataan muutenkin mikä lienee osittain tottakin) ... Tilannehan on se, että jon-
        kun liittouman hävittäjät siellä kuitenkin lentää...Se liittoutumattomuus ei tässä
        maailmanajassa ole enää valtti (Tai toivottavasti olen väärässä) ..Suomikin on
        jo EU:n jäsen - tai peräti jo osavaltio.

      • hehehhe heh
        zorroperro kirjoitti:

        Tässä tätä neroutta Eestin malliin. Suomi on EU:ssa nettomaksaja ja Viro netto-ottaja.

      • totuutta kehiin!
        zorroperro kirjoitti:

        Pöhähää...Vai että oikein kiemurrella pitäisi kun jenkki tai muut pitää oluttuvissa
        hauskaa ... Siitä se siunaus sitten koituu - helkkari vieköön mikä "paranussaar-
        naaja"...

        Ja mikäs ongelma siinä sitten on jos Virolaiset ei itsekkään pidä väliä sillä, että
        liitääkö taivaalla Jenkkien vai Venäläisten hävittäjät? (Slaaveiksihan virolaisia
        parjataan muutenkin mikä lienee osittain tottakin) ... Tilannehan on se, että jon-
        kun liittouman hävittäjät siellä kuitenkin lentää...Se liittoutumattomuus ei tässä
        maailmanajassa ole enää valtti (Tai toivottavasti olen väärässä) ..Suomikin on
        jo EU:n jäsen - tai peräti jo osavaltio.

        Suomalaiset on samanlaisia slaaveja kuin virolaiset. Poropekat vaan luulee olevansa jotain muuta kuin ovat.

      • zorroperro
        totuutta kehiin! kirjoitti:

        Suomalaiset on samanlaisia slaaveja kuin virolaiset. Poropekat vaan luulee olevansa jotain muuta kuin ovat.

        Joo, varmaan molemmat ollaan sekakansoja. Me tsuhnat mereltä ja idästä
        tulleiden jälkeläisiä (Sen vahvistaa tiettävästi Saamelaisten perimätieto ja
        suuri geneettinen ero itä- ja länsisuomalaisten välillä (DNA-testit)).

        Samoin varmaan Virolaiset on enemmän ja vähemmän sekakansaa - ehkä
        vielä kirjavampaa kuin Suomalaiset pitkän valloitus- ja miehityshistorian takia.

      • Virolainen1
        zorroperro kirjoitti:

        Pöhähää...Vai että oikein kiemurrella pitäisi kun jenkki tai muut pitää oluttuvissa
        hauskaa ... Siitä se siunaus sitten koituu - helkkari vieköön mikä "paranussaar-
        naaja"...

        Ja mikäs ongelma siinä sitten on jos Virolaiset ei itsekkään pidä väliä sillä, että
        liitääkö taivaalla Jenkkien vai Venäläisten hävittäjät? (Slaaveiksihan virolaisia
        parjataan muutenkin mikä lienee osittain tottakin) ... Tilannehan on se, että jon-
        kun liittouman hävittäjät siellä kuitenkin lentää...Se liittoutumattomuus ei tässä
        maailmanajassa ole enää valtti (Tai toivottavasti olen väärässä) ..Suomikin on
        jo EU:n jäsen - tai peräti jo osavaltio.

        Virossa on NATOn hävittäjät, kuna VIRO on NATOn jäsene. Sumessakin lentää hävittäjät. Made in U.S.A ;)

      • lasinsirusqdcr
        totuutta kehiin! kirjoitti:

        Suomalaiset on samanlaisia slaaveja kuin virolaiset. Poropekat vaan luulee olevansa jotain muuta kuin ovat.

        Eivät ole laisinkaan. Tämä näkyy tilastoissa. Suomi on maailman vähiten korruptoitunein maa, Viro on aivan jotain muuta.

    • vironsuomalainen

      Suomalaiset ovat pilanneet Viron!
      Läsähtäneet tuulipukufeministit ovat tartuttaneet ideologiansa virolaisiin naisiin ja siitä on seurannut valtava avioerobuumi ja lasten suuri köyhyys.
      Samat läsäfeministit mellastavat kaupoissa hokemassa kovaan ääneen, kuin HALPAA, HALPAA! Eivät kauppiaat tyhmiä ole. Jos on liian halpaa, niin nostetaan hintoja, mistä on seurannut katasrofi pienipalkkaisille virolaislle, erityisesti niille suomalaisen feminismin myrkyttäneille yh-äideille.
      Samoin Suomen ammattiliitot ovat käyneet mellastamassa Virossa ja aiheuttaneet suurtyöttömyyden.
      Esim, kun SAKn demari-idiootit kävivät vaatimassa Elkotecin tyytyväisille työntekijöille samoja palkka ym työehtoja, kuin suomalaislla on Suomessa, niin M Piippo varoitti heitä 2 kertaa.
      3. kertaa ei tullut, vaan koko firma lopetti toiminnan Virossa, mistä katosi 1/5 eli 20% koko Viron vientituloista kerralla. Neuvostoajoista ja SAKn touhuista virolaiset oppivat, ettei sosialismi tuo mitään hyvää. Nyt, kun suomidemareitten aivopesu on jatkunut Virossa ja demarien osuus politiikassa on kasvanut, niin tuloksena on ollut suurtyöttömyys, kun vanhat hyvätkin firmat lopettavat tai muuttavat ulkomaille. Kaikkeen tähän ovat syyllisiä SUOMALAISET IDIOOTIT eli SDP SAK ja demarifeministit!
      Ei siis ihme, että virolaisten suhtautuminen suomalaisiin on muuttunut ja he ovat myös rikollisuuden 1-kohde.
      Jopa poliisit keksivät sakkoja suomalaislle vain kiusatakseen heitä ja lypsääkseen "rikkailta"idiooteilta rahat pois.

    • Siellä ovat!

      Niin paljon vihaavat, että Tallinnan lastensairaalan aulan marmoritaulussa ylimpinä loistavat suomalaiset.

    • 6+12

      Eipä kyllä kiinnostaisikaan vaikka virolaiset suomalaisia vihaisivatkin. Tämän ei mistään tunnetun, vain Helsingin metropolialueen kokoisen kehitysmaan asukkaiden mielipiteet ei juuri hetkauta. Totuus on, että meidän varjossa tulevat aina elämään ja parempaa elämää täältä suomesta etsivätkin, siitä kertoo suuret maahanmuutto määrät virosta suomeen.

    • suomi nousuun

      Tunne on molemmin puolinen minäkin vihaan virolaisia painukaa suomesta 100000
      virolaista takaisin sinne kotimaahanne ei me teitä täällä kaivata rakennatte ja yritätte kusettaa meitä suomalaisia.

      Suomalaiset yritykset älkää palkatko näitä virolaisia kusettajia ja veropinnareita niillä ei suomi nouse vaan kotimaista laatutyövoimaa.

      Halvalla ei saa hyvää.

    • Metalliammattimies
    • "maailmanomistaja"

      Aloittajan kanssa samaa mieltä. Virolaiset eivät tunnu pitävän suomalaisista. Samaa fiilistä saa joka paikassa Virossa. Mutta kyllä suomalaisten käytöksessäkin olisi korjattavaa. Suomalaisten "Töksähähtelevä" ja maailmanomistajan käytös Virossa olisi ensitilassa korjattava!

    • Siinä!

      Eivät likikään niin paljon kuin venäläiset, hurrit, hunnit, franskikset ja engelsmannit espanjalaisista, kreikkalaisista ja italialaisista puhumattakaan.

    • IsänmaaN ASIALLA
    • Tartosta kotoisin

      En jaksanut lukea kaikkia kommenteja, mutta voin otsikosta päätellen sanoa, ettei virolaiset yleisesti ottaen vihaa suomalaisia. Jotkut virolaisista on vähän katkeria niille viron sukua oleville, jotka ovat tulleet tänne Suomeen töihin, sillä heillä on paljon paremmat palkat. Niille nauretaan ja heitetään pari vitsiä suomalaisista, mutta mitään muuta siihen ei varsinaisesti sisälly. Sellaista perus läpänheittoa vaan.
      Tallinnan Sataman alueella on kuitenkin ehkä vähän eri juttu. Sieltä löytyy paljon kännisiä suomalaismiehiä ja -naisia(jotka vieltä vaativat kaikilta täydellistä suomen kielen taitoa) ja jotkut paikallisista saattavat luulla, että koko Suomi koostuukin vaan sellaisestä väestöstä.

      Muistan, kun olin joskus bussissa Virossa ja siinä oli myös toinenkin virolainen, sellainen ylimielinen humalainen rakennusmies. Hän puhui(huuteli) yli bussin kaikkea epäkohteliasta kaikesta mahdollisesta, kerskaili sillä, miten paljon rahaa hänellä on, yms. Sellaisia tyyppejä virolaiset vihaa, ei suomalaisia.

      • Veromies67

        Noin olen itsekin ymmärtänyt että virolaiset eivät todellakaan tykkää Suomeen muuttaneista maanmiehistään. Tokihan virolaiset omassa maassaan ja netissä vinoilee suomalaisille, mutta samapa tuo, vinoillaan takaisin samalla mitalla jos huvittaa. Mutta se on tosiaan aika pientä kun vertaa siihen mitä Suomessa asuvat virolaiset saavat maanmiehiltään monasti niskaansa; aika hurjaa joskus lukea virolaisia nettikeskusteluja.

        Varsinaisesta vihaamisesta suomalaisten ja virolaisten välillä on todellakin liioiteltua puhua jos kyseessä ovat henkisesti suurinpiirtein normaalit ihmiset. Toimeen aina tullaan ja jos tutustutaan, voidaan jopa ystävystyä.

      • virolaiset juo enemm

        Toivottavasti alkoholiveroa lasketaan mahdollisimman alas jotta ei tarvitse sitten sinun ryysyläisen katsella niitä "kännisiä suomalaisia".

      • ei tokkiisa
        Veromies67 kirjoitti:

        Noin olen itsekin ymmärtänyt että virolaiset eivät todellakaan tykkää Suomeen muuttaneista maanmiehistään. Tokihan virolaiset omassa maassaan ja netissä vinoilee suomalaisille, mutta samapa tuo, vinoillaan takaisin samalla mitalla jos huvittaa. Mutta se on tosiaan aika pientä kun vertaa siihen mitä Suomessa asuvat virolaiset saavat maanmiehiltään monasti niskaansa; aika hurjaa joskus lukea virolaisia nettikeskusteluja.

        Varsinaisesta vihaamisesta suomalaisten ja virolaisten välillä on todellakin liioiteltua puhua jos kyseessä ovat henkisesti suurinpiirtein normaalit ihmiset. Toimeen aina tullaan ja jos tutustutaan, voidaan jopa ystävystyä.

        Perusvirolaisesta alemmuuskompleksista.

    • Eesti

      Taitaa kyllä olla ihan toisin päin, kommenteistakin päätellen.

    • Soomlane turist

      Niin... Työmailla kattellu kuinka Virolaisia kohdellaan kuin orjia. Siitäkin huolimatta että he joiden kans itse olen tekemisissä ollu ovat jokainen olleet ahkeria työntekijöitä. Ennemmin Virolainen ahkera ja tunnollinen työntekijä Suomen palkalla kuin Suomalainen narisija-lintsari. Tuollaisen ala-arvoisen kohtelun jälkeen pitäs vielä odottaa että meitä Suomalaisia palvottais Virossa!

      Nyt sitten joku sanoo että tuleehan sieltä Virosta rikollisiakin Suomeen. No varmasti tulee kun EU:ssa ollaan ja rajat on auki!
      Viro on kokonainen valtio ja kansa niinkuin Suomi ja Suomalaisetkin. Molempiin kansoihin mahtuu kaikenlaisia ihmisiä.

      Vanha totuus on se että luottamus on ansaittua ja se on myös helppo menettää.
      Suhtautuminen siellä Virossakin saattaa olla hieman erilaista jos on halua oppia kieltä, tutustua ihmisiin, eikä mennä sinne retostelemaan rahoillaan.

    • Virolainen1

      Ei se ole totta. Ei virolaiset vihaa suomalaisia. Riipu aina ihmisesta. Kylla on tyhmia suomalaisia, niinkuin virolaisiakin. Jos suomalainen on Virossa vodkaturisti ja halua kaiken halvalla, siis .... Ei Viron hinnat ole noin paljon halvempia, kuin 10v sitten. Jos ihminen on normaali ihminen, ei kukaan tulee vihamaan. Kylla suomalaiset ja virolaiset mietti vähän eri tavalla, mutta suomalaiset ja somalialaiset miettivat aivan eri tavalla;)
      PS, olen kuulut sumalaisia sanoman: "sina ruotsalaine konna!" Siis suomalaiset vihavaat ruotsalaisia?

      • päinvastoin

        Olet ilmeisesti kuullut sen joltain maalaiselta, suomalaisissa suurissa kaupungeissa ei vihata ruotsalaisia.

      • 222333

        Mutta siinä kyllä on minusta virulaisilla ainakin talousasioita ajatellen tyhmyyttä, kun nämä suomalaisia viinaa sieltä hakevia äijiä pyrkivät halventamaan ja herjaamaan. Toki nämä virulaiset luonteensa omaisesti haluaisivat olla jotain kauhiastas fiiniä ja parempaa väkeä ja viinanhakijoiden palveleminen siksi tuntuu halpamaiselta, mistä seuraa että näissä paikoissa asiakaspalvelussa olevat tiuskivat miten tahtovat vaikka suomalainen viina-asiakas satasien ostoksia tekee.
        Näillä virulaisilla on asiakaspalvelutehtävissä ainakin suomalaisia kohtaan(joita kuitenkin eniten siellä pyörii !) jotenkin vähän tyly asenne, kyllä sen hyvin huomaa. Toki ymmärtäisi tätä vähän jos olisi n.s. hankala asiakas, joka ei paljon mitään osta kunhan kyselee kaikkea ja arvostelee, mutta kun en esim. minä ole koskaan tätä lajia. Se on siis yleensä tyly tai joskus harvemmin sellainen aivan överiksi ylimairea kohtelu mikä sekään ei ainakaan mukavammalta tunnu.
        Tavallinen suomalainen marketin kassa on käytökseltään sellaisen lajin kohtelias mistä ainakin minä pidän, siinä on sellaista aidompaa kohteliaisuutta. Toki joskus meilläkin esim. jotkut nuoret naiset ovat tylyn oloisia kassoilla. Uskon että tämä johtuu pitkälti siitä, kun monet miehet ovat alkaneet törkeästikkin ahdistella näitä nuoria naisia asiakaspalvelutehtävissä , ja nähtävästi nämä sellaista jo ennakkoon pyrkivät torjumaan. Tää kyllä on valitettava kehityspiirre meidänkin kulttuurissamme, ei meillä sellaista ennen niin ole ollut.

        No kyllä nämä suomalaisten viinahakureissut jo tämän viimeisen Viron viinaveron korotuksen jälkeen harvenemassa ovatkin. Niin että kyllä virulaiset jo näilläkin hinnoilla mennen tästä riesakseen kiroamastaan asiasta pääsemässä ovat, ellei suomessa taas lähdetä korottelemaan viinaveroa. Ja jos suomessa nostavat viinaveroa eikä virostakaan enää kannata hakea ja työttömyyskin vielä kasvaa ja rahat hupenevat, niin varmasti aletaan yhä enemmän itse keittää pontikkaa, johan sitä jo nytkin taas keitellään.

    • itestä kiinni
    • Olen varmaan kommentoinut jo tätä ketjua.
      Tunnen paljon Suomeen muuttaneíta virolaisia ja venäläisiä.
      Tottakai ensin se kulttuurishokki hämmentää.
      Puolin ja toisin.
      Kun sitten elellään ja asutaan ja tehdään töitä yhdessä, mielikuvat ja rajat haihtuu pois.
      Olemme aina erittäin hyviä ystäviä keskenämme. Autetaan toisiamme.
      Erilaiset kulttuurit ja tavat ovat mielenkiintoisia.
      En ole vielä tähän päivään mennessä tavannut virolaista joka sanoisi
      vihaavansa suomalaisia.
      Ehkä kannattaa katsoa peiliin.

      • hullut.vouhkaa

        Otsikko on.: "virolaiset vihaavat suomalaisia".
        Neuvostolentäjien pommitukset Suomessa eivät ihan liity otsikon aiheeseen...

    • ahjaa

      Kannattaa opetella puhumaan viron kieltä, jos Virossa paljon käy. Ihmiset ovat yleensä ilahtuneita ja ystävällisiä, kun huomaavat että ulkomaalainen on viitsinyt opetella maan kieltä.

    • Nilkkuu1

      Eipä tuo suuri ihme olisi vaikka vihaisivatkin.Kyllä suomalaiset heihin niin ylimielisesti suhtautuivat vielä jokin aika sitten.Hyvähän se oli täältä mennä hyvinvointivaltiosta sinne köyhille leveilemään .Ajat muuttuivat nopeasti kun VIro vapautui karhun halauksesta ja nythän asiat ovat päinvastoin.Suomalainen on se hampaaton ryysyläinen .Virolaiset pukeutuvat hyvin,ovat kauniita ja hoidettuja,heidän ruokakaupoissaan on paljon parempi valikoima kuin meillä ja heidän poliitikkonsa pitävät huolta että hyvä kehitys myös jatkuu.Meillä maa menee persliukua alaspäin ja päättäjät paapovat arabeja.

      • takaisinpararatiisiinmar

        No mitä helvettiä teitä virolaisia sitten on täällä yli 50 000 ja kokoajan tulee lisää. Ja turha syyttää taas venäläisiä, Suomessa rekisteröidään äidinkielen mukaan. Vironvenäläiset on rekisteröity venäläisiksi.

    • VastaanpaTähän

      Nilkkuu1:n kommenttiin. Ilmeisesti olet viroon muuttanut suomalainen. Jos sulla Nilkkuu1 todetaan esim. syöpä, mitä teet?

      • Nilkkuu1

        Ihan samaa kuin täällä meillä Suomessakin eli toivon ensinnäkin että edes joku arvauskeskuksen tai työterveysaseman lääkäreistä ei määräisi Buranaa vaan laittaisi tutkimuksiin että syöpäni todettaisiin ajoissa.Se on se kinkkisin kohta.Juuri työkaverini kulki 1,5 vuotta harva se viikko lääkärissä ( täällä Suomessa siis ) ja söi varmaan kymmenen kuuria Buranaa,kävi fysioterapiassa ja sai mielialalääkkeet kunnes nyt todettiin ettei jatkuva kipu ollutkaan vaihdevuosi-ikäisen naisen temppuilua vaan pitkälle edennyt syöpä.Toinen tuttu käy omin varoin syöpähoidoissa Saksassa kun Suomessa hoitoja oltiin lopettelemassa eikä 46 vuotias ole vielä mielestään valmis kuolemaan.Eli oman onneni nojassa olisin molemmissa maissa.

      • ketään.huijaa
        Nilkkuu1 kirjoitti:

        Jospa opettelisi pikkuryssä ensin kirjoittamaan sitä soomea..

    • esimerkiksi.meille

      Virolaisilla ihmisillä on vielä elämän arvot kohdallaan. Siellä elämän tarkoitus ei ole kuolla varakkaana niin kuin Suomessa. Varsinkin venäjänkieliset virolaiset ovat oikeassa elämässä kiinni ja lujasti.

      • Nilkkuu1

        Esimerkiksi meille monessa asiassa päättäjiään myöten.Virossa ja Puolassa kummassakin oman maan etua ajavat päättäjät ja niinpä kumpikin maa kovassa nousussa.Suomi rähmällään Islamin edessä .Sen siitä saa kun aikansa ylpistelee ja esittää rikasta .Tulee Afrikka ja Arabimaat osingolle. Nyt otetaan lisää velkaa entisen päälle eikä tästä suosta ole ulospääsyä.Suomalaiset käyttäytyivät Virossa kuin Euroopan omistajat ....no,ei mene enää ihan niin hyvin.

      • pysytäänpätotuudessa

        Virolaiset ja venäläiset ovat suurimmat vähemmistöt Suomessa. Etelä-Suomen toimeentulotuista yli puolet menevät virolaisille ja venäläisille. Puolalaisista en tiedä, mutta englantilaisten kertomuksista päätellen toivon ettei tähän maan muodostu isoa puolalaista vähemmistöä.

      • muuhamaattajatöölane
        pysytäänpätotuudessa kirjoitti:

        Virolaiset ja venäläiset ovat suurimmat vähemmistöt Suomessa. Etelä-Suomen toimeentulotuista yli puolet menevät virolaisille ja venäläisille. Puolalaisista en tiedä, mutta englantilaisten kertomuksista päätellen toivon ettei tähän maan muodostu isoa puolalaista vähemmistöä.

        Ei nyt kannattaisi valehdella. Suomessa on toimeentulotuen saajia noin 300 000. Venäläisiä ja virolaisia yhteensä 50 000. Heistä suurin osa pysyviä maahanmuuttajia eli vakituisissa töissä. Kyllä suurin osa toimeentulotuista menee ihan ns. kantasuomalaisille. Jos suurin osa toimeentulotuista menisi virolaisille ja venäläisille, sittenhän toimeentulomenot ovat todella pienet. Ei huolen häivää. Kyllä valehdellakin saa mutta ei ihan typeriä juttuja.

    • pelottikäytös

      Kävin niissä Pärnun kylpylöissä muutamia vuosia sitten. Palvelusta ei voinut puhuakkaan. Pelkäsin heidän raivareitaan, jos meni jotakin kysymään. Olin onnellinen ,että pääsin terveenä sieltä pois .Päätin ei enään koskaan ja se on pitänyt.

    • Armas_Urmas_Varvas

      Kävin pitkästä aikaa Tallinnassa... ei ne kyllä tykkää suomalaisista, Seurasin sitä mielenkiinnolla sivusta, kun eivät ehkä arvanneet että olen suomalainen. Jos puhuu englantia saa hyvää palvelua, mikäli et paljasta että olet suomesta. Yksi lapista oleva reppana meinattiin hakata porottelun jälkeen yökerhon vessassa, mies olikin oikea pohjoisen kasvatti ja se kai siinä oli syynä ;)

      Itselle kävi vain yksi juttu kun baaritiskiltä ostin paukun yökerhossa ja en laskenut sitä kädestä kertaakaan, niin eikös joku paikallinen "prinsessa" alkanut vaatimaan paukkuani, koska olin sen hänen mukaansa varastanut häneltä. Ilmeisesti täysi paukkuni kiinnosti kovasti ja enhän minä sitä antanut vaikka siinä olikin lopulta iso jengi sitä vaatimassa... join paukkuni rauhassa ja poistuin viihtyisempään kapakkaan.

      Ai niin, juttelin muuten samalla yhden kieltämättä edustavan daamin kanssa ja kysyin että oletko suomesta, vastaus oli tyly "näytänkö muka siltä että olen suomalainen"... totesin että et tosiaan :)

      Eipä se estä minun viron matkailua, tunnen myös paljon erittäin mukavia virolaisia sekä kotimaassa että virossa!

      • TarinaaPiisaa

        Ja sitten heräsit ja huomasit tulleesi...

    • Koplin_ketku

      Kun eestiläiset joutuvat joka päivä katselemaan tuhansia ylipainoisia sukupuolettomia suomiakkoja, jotka nykyään ovat vielä enemmän jurrissa kuin suomiukot aiemmin, ei ole ihme, että he inhoavat suomalaisia.

    • HiljaHuijari
    • Naapuri-Viha
      • Typerää222

        Virolaiset eivät ikinä alentuisi noin halpamaiseen ja lapselliseen käytökseen. Huomaa kuinka kateellista ja sairasta porukkaa jotkut suomalaiset on. Itseäni ihmetyttää miten kateellisuus ja katkeruus on niin juurtunut suomalaisiin, että pitää jotain noin idioottimaista tehdä. Itsellä ei ole noin hienoa bemaria/vihaan virolaisia niin levitänpä sitten paskaa naapurin autoon. Ei näin....

    • pöljä.esimerkki

      Joka maassa on ihmisiä joilla vippaa päässä. Niin Helsingissä mielisairas kuski tappoi yhden jalankulkijan sekä vahingoitti useita muita. Siis suomalaiset vihaa suomalaisia.

    • 222333

      Kyllä juurikin tätä tämän kaltaista juttua väistämättä tapahtuu, kun tuhannet ihmiset liikkuvat vapaasti ja ovat suomessa ollessaan myös esim. tiettyihin kelan etuuksiin laillisestikin oikeutettuja.
      Tässä on kuitenkin myös tämä juttu.

      "- Villaisella näitä tapauksia ei paineta. Virolaisviranomaisten kanssa meillä on hyvät ja toimivat menetelmät tämän laatuisissa tapauksissa.
      Launiemen mukaan Virosta myös palautuu ihan hyvin takaisin Kelalle siltä huijattuja rahoja. Petkutettua rahaa voidaan myös kuitata Suomen Kelalle, jos henkilö on saamassa Virosta vastaavia etuuksia."

      Eli ts. tämä viranomaisten ja vastuullisten politikkojen välinen yhteistyö on ihan hyvällä tolalla.
      Se on vaan kansan parissa tämä toisen maan kansalaisten syylliseksi omiin ongelmiin ja pahaan oloon leimaaminen. Päässä alkaa pyöriä makrotalous- ja makrososiaaliteorioita joilla perustellaan tai syyllistetään toisen maan kansalaiset omien ongelmien aiheuttajiksi.

    • hampaan.juurikin.heilui

      Juurikin oli puussa huono ja latvakin oli laho.

    • ihmekö

      Ei kaikki käy töissä tai voikaan käydä Suomessa ja nosta lapsilisiä Viroon näitä isänmaallisia nyt mollataan Suomalaiset idioottia kansaa maksaa ulkomaille lapsilisiä kun oman kansan lapset elää köyhyytessä näin se vaan menee ei oo ihme että nationalistit vihaa Suomea ei kaikki oo rosvoja tai kerjäläisiä nää halpistyöläiset on.

    • eihyväksyomaanimimerkkiä

      Vuodenvaihteen tienoilla viimeksi oltiin Virossa. Tuttuja nähtiin sekä Pärnussa että Tallinnassa. Keskusteltiin paljon maidemme ongelmista. Meillä oli ihan yhteiset ajatukset ja huolet. He kaikki jopa säälivät meitä. Ja samalla pelkäsivät että heille käy samoin. Maahan (siis Suomeen) otetaan kymmeniätuhansia pakolaisia joilla on paremmat oikeudet kuin maan kansalaisilla. Bisnesmiehet ja poliitikot varastavat kansan rahoja ja kiertävät veroja. Ei mene oikein. Joku mättää. Mutta en vielä ole tavannut yhtäkään virolaista joka vihaisi suomalaisia. Ei ainakaan meitä. Tällä kertaa ajoimme kahdella taksolla. Virolaisella ja venäläisellä. Kumpikin oli erittäin ystävällisiä. Aina vaan ilmeisemmäksi käy että ne huonoa palvelua saaneet, huijatut tai ryöstetyt ovat vaan niitä onnettomia liiaksi päihtyneitä kansalaisia jotka jotkut vielä ovat menneet uhoamaan jollekin. Virolaiset voivat vielä sulattaa suomalaisen uhon mutta venäläisen käytökseen uhoaminen ei kuulu.

    • monia.kieliä

      En ole tiennytkään että Virossa on venäläisiä takseja. Katsoitko rekisterin oikein? Varsinkin Tallinnassa monet taksikuskit puhuvat venäjää mutta se on eri asia. Jos joku puhuu Suomessa ruotsia niin saattaa kuitenkin olla suomalainen.

      • Heput-Kuskaa

        Tallinnan parhaat taksit on A-terminaalin heput, tosi rehellisiä.

      • hinnat.vaihtelevat
        Heput-Kuskaa kirjoitti:

        Tallinnan parhaat taksit on A-terminaalin heput, tosi rehellisiä.

        Taksin takasivuikkunassa on hinnat: lähtö sekä kilometrihinta. 10 eurolla voi päästä 20 kilometriä.

    • enkerronimee

      moi oon 15 vuotias synnyin virossa ja asuin pari vuotta mutta oon asunu kuitenki suomes about 13 vuotta ja siis mun äiti sil o firma siivous rakennus jne ja siis suomalaiset ei maksa velkoi ikinä oikeeseen aikaan mu mutsille ja sit nauraa vaa ja mun mutsi tekee ihan vitusti duunia ja mun pitää pitää pikkuvelii iha niiku se olisi mu duuni se hikoilee päivät pitkät duunis ja sit suomalaine mies ei maksa sille ees oikeese aikaa palkoia ja sitten mutsin työläiset valitaa mun mutsille et ne ei saa palkkaa ja suomalaine nauraa vaan ja kun muutin keskisuomeen päin niin kuulin useimmin koulus et "mene takas sinne mistä tulit" "vitun virolaiset" ja muita loukaavii sanoi ainaki mulle ja kaikista pahinta on se että mun broidin pääle sylkästii sen takii et se on virolaine ja ei se voinu tehä mitään asialle ku niit suomalaisii oli tuplasti enemmän ja oli viel uus koulu kaikki uuta nii ei voinu mitää muuta ku muutaa takas itä helsinkiin .. tiiän et tääl on paljon rasistei ja muita ihme uus natsei mut oikeesti tunnen itteni enemmän kotoisena kun olen arabien,somalien,ja muiten africalaisien seurassa koska siellä mun ei tarvii kuunela sitä kun toinen huutaa mulle mun kotimaan nimellä kyllä mulla itteläki on oma nimi nii huutele mun nimee äläkä mun maan nimee niin ja virolaiset tuntee disrespectii suomelt . Kiitos jos jaksoit lukea tämän ja olen vasta 15v et mietikää enne mitä kirjotatte sit takas mullle

      • Anonyymi

        En jaksanut lukee sun mun sulle mulle satua...

    • Anonyymi

      Itse virolaisen tiedän sen, että suomaliset virossa ovat todella töykeitä ainakin osa. Jonka takia virolaiset suhtautuvat teihin noin. Se on vaan faktaa että tulette viroon osa nuoremmista juo itsensä känniin ja tekee kaikkea typerää virossa ja sitte ihmetellään miksi virolaiset vihaa heitä

      • Anonyymi

        Meidän suomalaisten pitää ottaa oppia virolaisten käytöksestä ja toisten huomioon ottamisesta sekä kunnioituksesta. He ovat aina tervetulleita töihin tai muuten vierailulle Suomeen. Huikea ammattitaito on tehnyt heistä haluttua työvoimaa. Alkoholin käyttö on heillä hillittyä. Heistä saa harvoin kuulla negatiivisiä uutisia. Ottakaamme opiksi!

    • Anonyymi

      Onneksi kuraveriset kuolee ensiksi.

      • Anonyymi

        Ai niin, auto pitää olla käytössä, ei pääse vanhempia tapaa jokelan vankilaan, nyt kun onneksi kelalla käytössä tuo tulorekisteri, vähä huijattiin hei, ma ei räägi soome keelt.

    • Anonyymi

      Aloittaja ilmoittaa käyneensä Virossa kymmeniä kertoja. Minä olen käynyt satoja enkä ole koskaan todennut minkäänlaista huonoa suhtautumista suomalaisiin. Saattaa johtua siitä että en ole ollut juopporemmeissä mukana. Toisen ihmisen suhtautuminen on usein itsestä kiinni.

      • Anonyymi

        Jep

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virossa sukupuolten palkkaerot ovat edelleen koko Euroopan Unionin suurimmat. Keskipalkka on yhä vain haiseva 1500 e/kk. Siitä onkin kiva pulittaa tasa-vero, eiks je?
        Muuta ihmeessä esim. Mustamkeen - siellä aina köyhien ystävä!!

        https://www.stat.ee/et/avasta-statistikat/valdkonnad/tooelu/palk-ja-toojoukulu/keskmine-brutokuupalk
        https://areena.yle.fi/1-1955307
        https://areena.yle.fi/1-50007117

        Viron ostovoimakorjattu tulotaso on n. 70 % Suomen vastaavasta. Tilanne on aika sama kuin Suomen ja Ruotsin ero 70-luvulla. Erot pienenevät ajan myötä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viron ostovoimakorjattu tulotaso on n. 70 % Suomen vastaavasta. Tilanne on aika sama kuin Suomen ja Ruotsin ero 70-luvulla. Erot pienenevät ajan myötä.

        No muuta sinne äkkiä, ettei tarvitse täällä rääkyä tämän enempää upeita ennustuksiasi. Kuten Mustamäen dokkarista huomasit, siellä on edullista kaikki.
        Muista kertoa tuo erittäin arvokas ennusteesi varsinkin sikäläisille yksinhuoltajaäideille. He pesevät siitä riemusta varmaan jalkasi heti kättelyssä....
        Ellei linkki avaudu suoraan klikkaamalla, niin copy > paste. Ainakin L.Huhtasaari osaa neuvoa manööverin.

        https://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/society/20200227STO73519/sukupuolten-valinen-palkkakuilu-euroopassa-infografiikka

        Anteeksi kun ilmoitin mikä oli Suomen tilanne Ruotsiin nähden 70-luvulla. En muistanut että se on salaista tietoa ja julkistaminen on Suomen perustuslain vastaista.

        Suomen palkkaerot ovat pienimpiin eroihin verrattuna 13 % suuremmat ja suurimpiin verrattuna 7 % pienemmät eli ollaan suurimpien palkkaerojen ryhmässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No muuta sinne äkkiä, ettei tarvitse täällä rääkyä tämän enempää upeita ennustuksiasi. Kuten Mustamäen dokkarista huomasit, siellä on edullista kaikki.
        Muista kertoa tuo erittäin arvokas ennusteesi varsinkin sikäläisille yksinhuoltajaäideille. He pesevät siitä riemusta varmaan jalkasi heti kättelyssä....
        Ellei linkki avaudu suoraan klikkaamalla, niin copy > paste. Ainakin L.Huhtasaari osaa neuvoa manööverin.

        https://www.europarl.europa.eu/news/fi/headlines/society/20200227STO73519/sukupuolten-valinen-palkkakuilu-euroopassa-infografiikka

        Kirjoittaja ei juuri tunne Viroa eikä edes Tallinnaa. Mustamäe ei ole nykyään Tallinnan köyhintä seutua, Kopli on. Oletko kuullut sen nimisestä alueesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittaja ei juuri tunne Viroa eikä edes Tallinnaa. Mustamäe ei ole nykyään Tallinnan köyhintä seutua, Kopli on. Oletko kuullut sen nimisestä alueesta?

        No jopas, että siellä onkin sitten peräti k a k s i köyhää seutua.
        On mistä voit valita tulevan paratiisisi. Vain kartalla muistan nähneeni Kopli-nimisen laikun. Ja totisesti voin vakuuttaa:
        EI VOISI VÄHEMPÄÄ KIINNOSTAA!!!! (eikä mikään muukaan takapajula koko Baltiassa).
        Viimeisestä Tallinnan-käynnistäni onkin jo parikymmentä vuotta - eikä mieli oli tehnyt sinne vähääkään uudestaan. Kuka sinne uskaltaa edes mennä??
        https://yle.fi/uutiset/3-11857868

        Miksi sitten vaivaudut täällä kommentoimaan jos Viro ei sinua kiinnosta? Voisit pysyä poissa jo mielenrauhasikin takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoittaja ei juuri tunne Viroa eikä edes Tallinnaa. Mustamäe ei ole nykyään Tallinnan köyhintä seutua, Kopli on. Oletko kuullut sen nimisestä alueesta?

        Korvauksia tuhlaamaan
        Suomenlahden taa
        Mä ja Harri lähdettiin
        Kun ei keksitty muutakaan
        Me mentiin Viru-hotelliin
        Ja pantiin pelti kii
        Nääs, korvausrahat Tallinnassa
        Riittää eliittiin
        Kun mä maanantaina heräsin
        Lievään krapulaan
        Mun vierelläni lepäsi
        Pääsky Eestinmaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jopas, että siellä onkin sitten peräti k a k s i köyhää seutua.
        On mistä voit valita tulevan paratiisisi. Vain kartalla muistan nähneeni Kopli-nimisen laikun. Ja totisesti voin vakuuttaa:
        EI VOISI VÄHEMPÄÄ KIINNOSTAA!!!! (eikä mikään muukaan takapajula koko Baltiassa).
        Viimeisestä Tallinnan-käynnistäni onkin jo parikymmentä vuotta - eikä mieli oli tehnyt sinne vähääkään uudestaan. Kuka sinne uskaltaa edes mennä??
        https://yle.fi/uutiset/3-11857868

        Muista pitää lupauksesi! Oman äidin peräkammari on turvallisin.

    • Anonyymi

      Minä vihaan ihmisiä,jotka kusettaa ja tekee huonoa duunia. Suomalaisia haukutaan ja sama sitten takas,miehet vark..naiset huo..T ;poro tuulipuvussaan mikä muistaa ryssien säälittävät vaatteet ja kamalan hajuven jne.Rauhaa silti ja suomessa työskentelevät raksa ukot,älkää käyttäkö aikaanne ,virheiden peittelyyn vaan korjaamiseen. Peace and love...suurin osa virolaisista on hyviä ihmisiä.

      • Anonyymi

        Virolaiset rakastavat maataan ja kieltään. Hyvä. Tiettuä materialistista kovuutta kyllä havaittavissa niin virolaisia kuin suomalaisia ihmisissä. Liekö ateismin ja itsekeskeisyyden nousua. Molemmissa maissa rikastumisen tavoittelusta on tehty aikamme "Jumala". Ja nuo kaikki rahat pitäis saada mahdollisimman nopeasti, vaikka vilpillä. Media ruokkii näitä kovia arvoja. Virossa myös korostuu, että kuta enemmän rahaa sitä hienommalla autolla siitä on myös julistettava. Keskustelukulttuuri on sosiaalisen median ja anonyymiteetin vuoksi pOlarisoitunut. Mutta tuo piirre lienee hyvin globaali ilmiö.

        On lopaali vunktsio.

    • Anonyymi

      Virolaiset naiset eivät todellakaan vihaa Suomalaisia miehiä, päivastoin❤

      • Anonyymi

        Virolaiset naiset rakastavat minun rahapussia, miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virolaiset naiset rakastavat minun rahapussia, miksi?

        Koska se on ainoa jota sinussa on myönteistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska se on ainoa jota sinussa on myönteistä.

        Viron litsid ei vihaa Suomenheppuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viron litsid ei vihaa Suomenheppuja.

        Vrun naiset vei minulta poikuuden, olin silloin 14vee.

      • Anonyymi

        Suomessa niitä on kymmeniä kertoja enemmän.

    • Anonyymi

      Viron viisaat huijaa suomen junttipullia.com

      • Anonyymi

        Miksi Virossa on niin paljon bordelleja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Virossa on niin paljon bordelleja

        Kysynnän ja tarjonnan laki
        Kun on kysyntää niin on tarjontaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Virossa on niin paljon bordelleja

        Sinulla on hyvä muisti. 90-luvulla oli, nyt ei.

    • Anonyymi

      Vittuako KÄYT, eläköön Virolaiset omillaan.
      Valtio joka pystyy työlistämään kansasta vain 40%.

      • Anonyymi

        Ei valtio voi työllistää kaikkia paitsi aikoinaan Neuvostoliitossa.

      • Anonyymi

        ELÄKÖÖN VIROLAISET !

      • Anonyymi

        Virossa ei valtion kuulu työllistää kansalaisia vaan luoda yrityksille edellytykset tehdä niin. Se ihannevaltiosi joka työllistää kansalaisiaan taitaa sijaita jossakin muualla, Pohjois-Korea? Venäjä nyt ainakin työllistää kansalaisiaan armeijassa.

      • Anonyymi

        Sinusta ei mikään valtio pystyisi työllistämään edes viittä prosenttia.

      • Anonyymi

        Niin, Virossa yksityiset yritykset työllistävät loput.

    • Anonyymi

      Mottus Kalevit ovat tyhmin kansa somppujen kanssa.
      Venäjäkin häpeää noita

      • Anonyymi

        Pitää paikkansa 100%;sti.

    • Anonyymi

      Viron viranomaisten mukaan maahan on saapunut sotaa pakenevia ukrainalaisia Venäjän kautta. Asiasta kertoo BBC.

      Osa heistä vietiin tiettävästi Mariupolin kaupungista ensin Venäjälle.

      Virolaisen Narvan rajakaupungin poliisipäällikkö Indrek Puvi kertoo, että kaupunkiin on viikon aikana saapunut päivittäin noin 200 ukrainalaista pakolaista Venäjältä.

      • Anonyymi

        Ei voi pitää paikkaansa. Venäjälle viedyt ukrainalaisethan viedään varman tiedon mukaan keskitysleirille Siperiaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi pitää paikkaansa. Venäjälle viedyt ukrainalaisethan viedään varman tiedon mukaan keskitysleirille Siperiaan...

        On hienoa että Sinä tiedät paremmin! Kerro lisää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On hienoa että Sinä tiedät paremmin! Kerro lisää.

        Seuraa tiedotusvälineitä!

    • Anonyymi

      Virolaisten viha suomalaisia kohtaan ei ole mitään uutta josta kannattaisi hermostua. Katkeruutta ja kateutta että Suomi sai neuvostoliiton kanssa sovittua sivistyneen diplomatian, yya sopimuksien ja sotakorvauksien jälkeisten tilausten kautta kehitettyä Suomen Länsimaiselle hyvälaatuiselle elintasolle. Viron haistattelu venäjää kohtaan 90 luvun alusta heti ensimmäisestä päivästä lähtien ei ole tuottanut virolle mitään. Tyhjä tyhjästä, eihän he ole tehneetkään mitään, positiivista. Sabotoineet naapurisuhteitaan lähinnä mediassa ja diplomatiattomuudessaan ja loisineet eu nato ryhmissä saadakseen avustuksina tukkukaupalla rahaa, vanhoja partioveneitä, busseja, jne. ympyrä sulkeutuu ihmiset. Seuraava maa, joka pyyhitään kartalta venäjään kuuluvaksi kuin vehnäjauhot pizzan leivontapöydältä tiskirätillä on.....yllätys yllätys tai sitten ei; baltian maat, koko nippu kerralla. Viro jää historian kirjoihin 35 vuotisena välähdyksenä separastisesta angsta maasta, joka olisi halunnut olla kuten esim. saamelaiset Suomessa, paitsi että saamea ei uhkaa mikään, koska he eivät ole haistatelleet kellekään, vaikka ovat olleet koko ajan yhtä lähellä venäjää kuin virolaiset. Asenne ratkaisee.

    Ketjusta on poistettu 61 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      253
      2385
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1804
    3. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      168
      1515
    4. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      331
      1503
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1055
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      82
      917
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      785
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      176
      770
    9. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      720
    10. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      204
      717
    Aihe