Onko 40 vuotias liian vanha isäksi?

joko juna meni?

Onko 40 vuotias mies mielestänne liian vanha isäksi. Biologisestihan mies voi saada lapsia koko
elinikänsä, mutta jos ajatellaan asioita lapsen näkökulmasta, niin kysehän on siitä että joutuuko
lapsi jollain tavoin kärsimään jos hänen isänsä on hieman iäkkäämpi.
Mitä mieltä olette asiasta? Onko tuttava piirissänne 40 iässä isäksi tulleita?

91

10190

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ,

      tuttavapiirissä, ihan tässä kotipiirissä, puolisoni. Hän oli esikoisen syntymähetkellä 41 v. Ja ei. eivät ole lapset mitenkään kärsineet isän iästä. 40 v ei edes ole iäkäs isäksi

    • 30+43

      43-vuotias mieheni vasta sanoo, että haluaa lapsia sitten joskus, mutta ei ole vielä valmis koska haluaa nauttia vielä vapaudesta tehdä kaikenlaista (matkoja, baarireissuja, seksiä) spontaanisti. Ilmeisesti nelikymppinen ei sitten ole liian vanha ;). Tässä tapauksessa voi tietysti miettiä, onko hän koskaan valmis.

      • hglocfgtupu

        Hän ei koskaan ole valmis ja yli nelikymppinen on jo liian vanha isäksi. Jos mies sanoo nelikolmosena haluavansa lapsia "sitten joskus", muttei vielä koska haluaa vielä nauttia spontaaneista baarireissuista ja seksistä, hän kuulostaa... noh, säälittävältä. Värjääkö hän myös harmaita piiloon ja pukeutuu nolottavan nuorekkaasti? ;)

      • ellariorja
        hglocfgtupu kirjoitti:

        Mä oon itse ns.isiksi tullut46v ja isänä on kiva olla....tosin erottiin heti ja nyt on riidelty 4v tapaamisista ja huoltajuuksista..Jos tämä naiskanditaatti tuntuu siedettevältä niin ei kun panoks vaan,ei ihminen koskaan liian vanha isäksi ole ei ainaskaan nelikymppinen..Kuuntele vaan sydämmes ääntä ja kivaltahan se kuulostaa kun joskus joku sanoo isiksi..

      • Mies ja bootsit
        hglocfgtupu kirjoitti:

        Hän ei koskaan ole valmis ja yli nelikymppinen on jo liian vanha isäksi. Jos mies sanoo nelikolmosena haluavansa lapsia "sitten joskus", muttei vielä koska haluaa vielä nauttia spontaaneista baarireissuista ja seksistä, hän kuulostaa... noh, säälittävältä. Värjääkö hän myös harmaita piiloon ja pukeutuu nolottavan nuorekkaasti? ;)

        Nelikymppinen mies ei ole liian vanha isäksi,mutta nelikymppinen nainen on aivan liian vanha
        äidiksi.
        Minä värjään hiuksiani swartskophin väreillä, pidän tiukkoja farkkuja ja mukavan nuorekasta
        nahkarotsia. Tällaisista miehistä ne alle kolmekymppiset naiset tykkää.
        Ai niin, ikää mulla on 45vee ja ei vielä mitään kiirettä isäksi.

      • kommenttini
        Mies ja bootsit kirjoitti:

        Mietin vaan onko näillä miehillä sitten kiinnostusta alkaa siihen vauvan ja lapsen kasvattamiseen,vaipanvaihtoon ja yövalvomisiin siinä vaiheessa kun toiset sen ikäiset saattelevat lapsiaan omille siivilleen ja odottelevat lapsenlapsia.

        "Värjääkö hän myös harmaita piiloon ja pukeutuu nolottavan nuorekkaasti? ;) "

        Pukeutuu kyllä nolottavan nuorekkaasti. ;) Kuvittelee olevansa kaikin tavoin ikäistään paljon nuorekkaampi kuin onkaan (ehkä kaksvitosen, enintään kolmekymppisen luokkaa). Harmaita ei näy olevan vieläkään sen verran mitä parin millin sängestä voi päätellä. Ajaa päänsä vähintään kerran viikossa täysin kaljuksi. Hän on näitä ihmisiä jotka ajattelevat, että "koko muu elämä pitää elää ensin ja kokea kaikki mahdollinen mitä vain voi keksiä", ennen kuin lapsi tulee, koska "elämä loppuu sitten siihen paikkaan eikä sen jälkeen voi kokea itse enää mitään uutta ja jännää". Voi kai sen joku vakavissaan noinkin ajatella.

      • lapsen kasvatus
        30+43 kirjoitti:

        Ja lapsi on parinkymmenen vuoden projekti,sekin pitää muistaa.Onko hän sitten valmis siihen?Varautunut siihen ,että jos viisikymppisenä hankkii sen lapsen,niin 68-vuotiaana on saanut lapsensa täysi-ikäiseksi?

      • zfadg
        Mies ja bootsit kirjoitti:

        Nelikymppinen mies ei ole liian vanha isäksi,mutta nelikymppinen nainen on aivan liian vanha
        äidiksi.
        Minä värjään hiuksiani swartskophin väreillä, pidän tiukkoja farkkuja ja mukavan nuorekasta
        nahkarotsia. Tällaisista miehistä ne alle kolmekymppiset naiset tykkää.
        Ai niin, ikää mulla on 45vee ja ei vielä mitään kiirettä isäksi.

        Hyi yöks, ei kuule pukeutuminen tee vaarista nuorempaa, vanha oot etkä siitä nuorennu. Ei kukaan hedelmällisessä iässä vanhaa ukkoa huoli, niillä ei tee mitään. Nuori ja vetreä mies pitää mielen virkeänä, vanhoilla ei ees seiso.

      • 326536326
        kommenttini kirjoitti:

        Mietin vaan onko näillä miehillä sitten kiinnostusta alkaa siihen vauvan ja lapsen kasvattamiseen,vaipanvaihtoon ja yövalvomisiin siinä vaiheessa kun toiset sen ikäiset saattelevat lapsiaan omille siivilleen ja odottelevat lapsenlapsia.

        "Mietin vaan onko näillä miehillä sitten kiinnostusta alkaa siihen vauvan ja lapsen kasvattamiseen,vaipanvaihtoon ja yövalvomisiin siinä vaiheessa kun toiset sen ikäiset saattelevat lapsiaan omille siivilleen ja odottelevat lapsenlapsia."
        SIIS PUHUTKO 40-V. MIEHESTÄ, VAI 2-KYMPPISISTÄ MIEHISTÄ? TAI PERÄTI URANSALUOMISESTA INTOUTUNEESTA 3-KYMPPISESTÄ MIEHESTÄ?
        40-v. on parasta isämateriaalia. Juoksuaika on ohi, kiinnostus baareihin mennyt ja yöelämään. On kasvettu ihmisenä ja on elämänohjeita annettavana lapsilleen.2-kymppisiä ei muu kiinnosta kun biletys, opiskelut, ja vapaana riento.
        Taidat olla joku katkera 16-vuotiaana lisääntynyt joka on jo ukki tai mummo, ja suuttunut kun kaikki ei pilannut nuoruuttaan lapsenteolla.

      • Ei ole
        Mies ja bootsit kirjoitti:

        Nelikymppinen mies ei ole liian vanha isäksi,mutta nelikymppinen nainen on aivan liian vanha
        äidiksi.
        Minä värjään hiuksiani swartskophin väreillä, pidän tiukkoja farkkuja ja mukavan nuorekasta
        nahkarotsia. Tällaisista miehistä ne alle kolmekymppiset naiset tykkää.
        Ai niin, ikää mulla on 45vee ja ei vielä mitään kiirettä isäksi.

        Mä en kyllä minä tiukoista farkuista miehellä... Makunsa kullakin.

        Ja se pelkkä ulkonäkö ei varmaankaan ratkaise sitä onko liian vanha isäksi!

        Mutta vastaukseni on, ei 4-kymppinen ei ole vielä välttämättä liian vanha isäksi.
        Vaikea sanoa kuitenkaan onko kysyjä liian vanha häntä tuntematta. Tunnetko itsesi vanhaksi?

        60 v mies kyllä on jo mielestäni liian vanha isäksi.

      • Saafra
        326536326 kirjoitti:

        "Mietin vaan onko näillä miehillä sitten kiinnostusta alkaa siihen vauvan ja lapsen kasvattamiseen,vaipanvaihtoon ja yövalvomisiin siinä vaiheessa kun toiset sen ikäiset saattelevat lapsiaan omille siivilleen ja odottelevat lapsenlapsia."
        SIIS PUHUTKO 40-V. MIEHESTÄ, VAI 2-KYMPPISISTÄ MIEHISTÄ? TAI PERÄTI URANSALUOMISESTA INTOUTUNEESTA 3-KYMPPISESTÄ MIEHESTÄ?
        40-v. on parasta isämateriaalia. Juoksuaika on ohi, kiinnostus baareihin mennyt ja yöelämään. On kasvettu ihmisenä ja on elämänohjeita annettavana lapsilleen.2-kymppisiä ei muu kiinnosta kun biletys, opiskelut, ja vapaana riento.
        Taidat olla joku katkera 16-vuotiaana lisääntynyt joka on jo ukki tai mummo, ja suuttunut kun kaikki ei pilannut nuoruuttaan lapsenteolla.

        Jokainen on tietysti yksilö, mutta oma 40-vuotias mieheni on jo liian urautunut omiin jutuihinsa kyetäkseen tinkimään niistä edes lasten takia. Luulisin nuorempien olevan joustavampia luopumaan ylimääräisestä itsekkyydeestä. Liian nuorena ei kannata lisääntyä, mutta isäkandikaatin luonnetta kehoitan miettimään ennen lapsen tekoa. Omalta kohdalta on jo myöhäistä ja nyt yritetään selvitä tästä elämänvaiheesta katkeroitumatta.

      • .....
        Mies ja bootsit kirjoitti:

        Nelikymppinen mies ei ole liian vanha isäksi,mutta nelikymppinen nainen on aivan liian vanha
        äidiksi.
        Minä värjään hiuksiani swartskophin väreillä, pidän tiukkoja farkkuja ja mukavan nuorekasta
        nahkarotsia. Tällaisista miehistä ne alle kolmekymppiset naiset tykkää.
        Ai niin, ikää mulla on 45vee ja ei vielä mitään kiirettä isäksi.

        Naiset elävät tilastojen mukaan vanhemmiksi. Lapsesta tulee nähtävästi orpo jos isä on iäkäs.
        Eikä ole kivaa kavereiden kanssa jos oma isä on muiden lasten ukin ikäinen.
        Tiukat farkut ym.. rekvisiitta tekee ukista vain säälittävän.

      • Normaali-ikäinen isä
        Mies ja bootsit kirjoitti:

        Nelikymppinen mies ei ole liian vanha isäksi,mutta nelikymppinen nainen on aivan liian vanha
        äidiksi.
        Minä värjään hiuksiani swartskophin väreillä, pidän tiukkoja farkkuja ja mukavan nuorekasta
        nahkarotsia. Tällaisista miehistä ne alle kolmekymppiset naiset tykkää.
        Ai niin, ikää mulla on 45vee ja ei vielä mitään kiirettä isäksi.

        Niinpä ! Muutama vuosi vielä ja eläke-ikä odottaa niin jaksaa sitten touhuta lapsen kanssa. Lapsi käy seinän toisella puolen korvatulehduslääkärissä kun sinulle vaihdetaan samaan aikaan tekoniveltä polveen tai mahdollisesti diagnosoidaan alkavaa dementiaa... Herätkää GräniDädit !

      • Kamala jo ajatuksena
        hglocfgtupu kirjoitti:

        Hän ei koskaan ole valmis ja yli nelikymppinen on jo liian vanha isäksi. Jos mies sanoo nelikolmosena haluavansa lapsia "sitten joskus", muttei vielä koska haluaa vielä nauttia spontaaneista baarireissuista ja seksistä, hän kuulostaa... noh, säälittävältä. Värjääkö hän myös harmaita piiloon ja pukeutuu nolottavan nuorekkaasti? ;)

        Samaa mieltä. Jos 43 v mies puhuu tuollaisia ja odottaa elämältään vain seksiä ja baari-iltoja, niin tuosta ei ikinä miestä tulekkaan.

    • onko sinusta isäksi.

      Jos tunnet itsesi ja tiedät että haluat ja pystyt olemaan isä nyt tai ehkä myöhemmin, silloin sinä et ole siihen liian vanha. Moni 40 vuotias voi tuntea olonsa vanhaksi ja elämänsä ehtoopuolella olevaksi, kun taas 50 vuotias voi olla elämänsä parhaassa iässä ja tuntea olonsa nuorekkaaksi ja pystyväksi.

      Meillä on tilanne se, että mieheni täytti tänä vuonna 50v ja olen raskaana. Meillä on jo kaksi ihanaa lasta ennestään, vanhin on 4v ja nuorin kohta vuoden. Seuraavan lapsen syntyessä mieheni on 51v. Meillä ikäeroa on reilu parikymmentä vuotta. Toki toisinaan sitä tulee ajateltua että kun lapsi on sen ja sen ikänen niin isä on sillon sen ja sen ikänen ja tietysti sitäkin, että mitä lapsi siitä ajattelee että on "vanha" isä. Minulla itselläni on kohta 70 vuotias isä ja minä olen 29v eli isäni on ollut jotain 40v ku ovat minun saaneet, eikä minusta ole koskaan tuntunut että isäni on liian vanha...isä on aina isä iästä riippumatta ja piittaamatta.

      Ei muuta ku lapsia maailmaan jos siltä tuntuu =)

      • sgkirio

        Kyllä se karu totuus on kuitenkin se että viiskymppisenä ollaan jo ukki-iässä. Saahan sitä tehdä muksuja jos luonto vielä suo, mutta neljänkympin jälkeen sikiävät ovat kyllä harvinaisen itsekästä porukkaa.

    • Jörnijääijjä

      jörnimään niin niin kauan mies on sopiva isäksi. Meinaan itsellä noin apout 14 vuotta paskavaippojen vaihtoa takana ja 50:n liikennerajoitus tulee kohta vastaan. Mitäs nyt vähä vatsaa on kertynyt mutta harkitsen tossa jos vielä yhden rykäsyn tekisin ja polkaisin emännän taas tiineeksi!

      • ekam1

        Jos sää ny et kumminkaa polkasis ! Muut työntävät rattaita ja itse et pääse edes rollaattorin kanssa eteenpäin muutaman vuoden kuluttua ! Ikäloppu-isät herätys :D

    • petronelli

      Pakko vastata, ystävän puolesta.

      Hänen isänsä oli 45 ystäväni synnyttyä. Ystävä muistelee aina, miten lapset pitivät hänen isäänsä pappana luokan tilaisuuksissa ym. Sittemmin ystäväni vartuttua 25 vuotiaaksi hän alkoi kantamaan huolta isänsä terveydestä. Isä jäi eläkkeelle ja kolotusta ja muuta esiintyi vähän väliä. Hänen äiti kuoli 64v. syöpään ystäväni ollessa 28. Tällä hetkellä häntä harmittaa, ettei saanut vanhemmistaan koskaan tukea oman perheensä ruuhkavuosina. Tänä päivänä hän on 38v ja toitottaa ihmisille, että tehkää lapsenne nuorena. Hänen 84 vuotias isänsä on nyt samassa tilnateessa, kuin hänen luokkatovereidensa isovanhemmat. On heikossa kunnossa ja laitoshoidossa. Verrataan esim omaa isääni joka nyt on 62v ja hoitaa lapsiani ja auttaa talouden hoidossa. Siitä nuoremmasta isästä vain on pidempään iloa.

      • ja ei

        Tuohon nyt on mahdoton vastata kylla tai ei. Kaikessa on puolensa, eika mielestani ole mitaan argumenttia mika voisi sanoa etta nuoret isat ovat parempia/huonompia kuin vanhemmat. Yhden ystavani vastasyntyneen lapsen isa on 64, toisen aviomies 52 ja heilla on 5- ja 1-vuotiaat lapset. Oma mieheni on 44, ja vauva on suunnitelmissa. Huonoja puolia 40 isissa: kuolema korjaa ennen aikojaan lapsenlapsia yms ajatellen ja energiaa ei ehka riita niinkuin nuorena. Saattaa myoskin olla etta lapset joutuvat huomauttelun kohteeksi kun isa nayttaa papalta. Toisaalta on myos "tavallista" todennakoisempaa tulla kiusatuksi jos on silmalasit tai tumma iho, etta se on melko tyhja argumentti ellei sitten suositella kaikille heikkonakoisille, tummaihoisille tai muuten vaan tyhmille ettei kannata lisaantya. Hyvia puolia vanhemmissa isissa: Suurimmassa osassa tapauksia he pystyvat antamaan enemman aikaansa ja viisauttaan lapsille, ja ovat oppineet mahdollisista aikaisemmista virheistaan. Suurelle osalle myoskin taloudelliset ongelmat ovat epatodennakoisempia kuin nuoremmille, mista lapset hyotyvat. Kaikki muut isyyteen liittyvat asiat ovat iasta riippumattomia ja yksilokohtaisia. Naiset saavuttavat ian jolloin he ovat liian vanhoja aidiksi, siita on luonto pitanyt huolen. Jos miehilla olisi vastaava ika jolloin he ovat kykenemattomia ehkapa heillekin olisi evoluution tuloksena tullut raja vastaan. :)

      • åoguo
        ja ei kirjoitti:

        "heikkonakoisille, tummaihoisille tai muuten vaan tyhmille "

        Siinäpä hienosti muotoiltu lause :D Et varmaan tarkoittanut sitä miltä tuo kuulostaa?

        Mietipä. Heikkonäköinen, tummaihoinen tai MUUTEN VAAN TYHMÄ.

        Ovatko heikkonäköiset ja tummat sinusta siis tyhmiä?

      • tutkimustulos
        ja ei kirjoitti:

        Tuohon nyt on mahdoton vastata kylla tai ei. Kaikessa on puolensa, eika mielestani ole mitaan argumenttia mika voisi sanoa etta nuoret isat ovat parempia/huonompia kuin vanhemmat. Yhden ystavani vastasyntyneen lapsen isa on 64, toisen aviomies 52 ja heilla on 5- ja 1-vuotiaat lapset. Oma mieheni on 44, ja vauva on suunnitelmissa. Huonoja puolia 40 isissa: kuolema korjaa ennen aikojaan lapsenlapsia yms ajatellen ja energiaa ei ehka riita niinkuin nuorena. Saattaa myoskin olla etta lapset joutuvat huomauttelun kohteeksi kun isa nayttaa papalta. Toisaalta on myos "tavallista" todennakoisempaa tulla kiusatuksi jos on silmalasit tai tumma iho, etta se on melko tyhja argumentti ellei sitten suositella kaikille heikkonakoisille, tummaihoisille tai muuten vaan tyhmille ettei kannata lisaantya. Hyvia puolia vanhemmissa isissa: Suurimmassa osassa tapauksia he pystyvat antamaan enemman aikaansa ja viisauttaan lapsille, ja ovat oppineet mahdollisista aikaisemmista virheistaan. Suurelle osalle myoskin taloudelliset ongelmat ovat epatodennakoisempia kuin nuoremmille, mista lapset hyotyvat. Kaikki muut isyyteen liittyvat asiat ovat iasta riippumattomia ja yksilokohtaisia. Naiset saavuttavat ian jolloin he ovat liian vanhoja aidiksi, siita on luonto pitanyt huolen. Jos miehilla olisi vastaava ika jolloin he ovat kykenemattomia ehkapa heillekin olisi evoluution tuloksena tullut raja vastaan. :)

        Miehilläkin on "parasta ennen"-ikä.Tutkimustulokset osoittavat,että nuoremmilla miehillä on pienempi riski,että heidän siittämänsä lapsi ei olisi aivan herve,kuin vanhemmilla miehillä.Esim.autismin riski kasvaa ,jos isällä on enemmän ikää.

      • kiitos isä

        Asian voi tietysti nähdä noin negatiivisesti, jos haluaa. Mutta toisaalta aika vanhaksi hän sai pitää vanhempansa. Ei kai pidäkään ajatella, että vanhemmat olisivat mukana lastenlasten hoidossa.

        Jotenkin ihmiset ajattelevat liian rationaalisesti elämää. Kaikki pitäisi suunnitella tarkasti, jotta olisi mahdollisimman paljon hyötyä jne, Elämän kuuluukin olla hieman rosoista. Ja tietty kun tarkkoja ollaan, niin ystäväsi saattoi syntyä juuri sillä hetkellä kuin hän syntyi. Se oli hänen mahdollisuutensa tulla tälle pallolle. Voisi miettiä sitäkin. Minulla oli vanha isä ja voi kuinka ylpeä olin hänestä ja hän minusta. Olin 35v. kun jouduin luopumaan hänestä.

      • Isin tyttö

        Oma isäni oli 46, kun sai minut. Vanhempani olivat aika vanhanaikaisia. Ja luokkakaverini luulivat häntä ja muutamaa vuotta nuorempaa äitiäni isovanhemmikseni. Kyllähän se silloin hiukan nolotti, mutta lapsia voi nolottaa omat vanhemmat muutoinkin. Milloin pukeutuvat nolosti, milloin jotain muuta. Ja voihan kaverit kiusata lihavasta äidistä tms.? Eikö lihavien, köyhien ym. kannattaisi hommata lapsia? Itseäni nolotti myös koulussa, kun ei ollut muotivaatetteita, hiihtokamppeet, polkupyörä ym. ei olleet viimeistä huutoa. Niistä kiusattiinkin. Ihmekös jos lapsia nolottaa, kun vanhemmatkin kummeksuvat muiden vanhoja äitejä/isejä jne. Suvaitsevaisuutta!

        Aikuisenakin olen saanut selitellä vanhempieni ikää, mutta ei se enää nolottanut mitenkään.

        Sukulaiseni avomies tuli isäksi vähän päälle 20 v ja kyllä hänenkin lapsia nolottaa ja harmittaa, kun isi toikkaroi kännissä julkisilla paikoilla ja kyläreissuilla?

        Itse en toitota, että tehkää lapset nuorena. En vaikka isäni kuoli syöpään (nuorikin isä voisi kuolla?) ja äitinikin sairastelee ja olen joutunut huolehtimaan hänestä.
        Olin aina isän tyttö ja isäni oli ihana ihminen ja hyvä isä. Ei pelkkä ikä ratkaise. Ja oma isäni urheili ja oli varmasti paremmassa kunnossa kuin moni nuorempi isä.

      • mek

        Itse olen yli50v mies j olin 34v kun anoa lasemme syntyi ja sopivan ikäinen sen suhteen että menot oli mentu ja jaksoi keskittyä perhe-elämään. Tyttereni täytti 18v ja olen kertonut että lapsia vasta 10v päästä koska en halia olla vaari liian nuorena ja semmoinen 60v on sopiva ikä vaariksi ja itse en hirveesti ole kiinostunut lastenhoidosta ja sitten eläkkellä on aika omiin harrastuksiin.

      • perelada5

        Ihan käsittämättömän hölmö viesti ja todella ymmärtämätön elämästä. Avioerot 50% ja silti joutuu lukemaan tämmöistä hölmöä. Isää tarvitaan lasten ollessa pieniä, ei aikuisena. 2000 vuotta sitten elinikä oli 25-30 vuotta. Nyt isät ovat parempia juuri 50 vuotiaana. Silloin ei kaverit houkuttele, eikä jalka vipata mekon lyhyyden mukaan :)

    • ole ei

      Ei nelikymppinen ole liian vanha isäksi, mutta kiire alkaa olla. Myös miesten lastensaantikyky (siittiöiden määrä ja laatu) vähenee iän myötä.
      Joku lapsi kärsii iäkkäistä vanhemmista, toinen taas ei.

      • rakkaat vanhemmat

        Tuskin lapset kärsivät iäkkäistä vanhemmista, ellei sitten "tyhmät" ihmiset ole toitottamassa, että onpa sinulla vanhat vanhemmat. Minulla oli suht vanhat vanhemmat, enkä todellakaan kärsinyt siitä. Jotenkin kauhean lapsellisia nuo kärsimyspuheet vanhojen vanhempien vuoksi.

    • fisutt

      Mielestäni 40 on todellakin liian vanha isäksi. Silloin aletaan kyllä olla jo siellä pappa-iässä.

      Tietysti riippuu aina tilanteesta. Jos lapsen teko ei omasta halusta ole jäänyt tuohon ikään, vaan takana on esim. pitkä lapsettomuus niin tietysti lapsen saanti silloin on hieno asia.

      • tuitun huittu

        Isyys on hieno juttu. Mieheni oli jo liki 50 v. kun tuli isäksi jälleen. Ei ollut hankaluutta, oli syntymää ihmettelemässä ja nautti juuri nuorimmaisestaan äärettömän paljon. Tehkää ihmeessä vielä lapsia.

      • oitr
        tuitun huittu kirjoitti:

        Isyys on hieno juttu. Mieheni oli jo liki 50 v. kun tuli isäksi jälleen. Ei ollut hankaluutta, oli syntymää ihmettelemässä ja nautti juuri nuorimmaisestaan äärettömän paljon. Tehkää ihmeessä vielä lapsia.

        Mielestäni on liian vanha! Miksi niitä lapsia ei voinut tehdä aiemmin jos niitä haluaa. Siskoni on 28 v ja minä täytän 23 ja isämme ei ole vielä täyttänyt 50 v. Hän on kahden lapsen vaari ja kolmas lapsenlapsi tulossa :) Sama linja meillä koko suvussa, vaariksi ja mummoksi on kaikki tulleet ennen 50 ikävuotta.

        Kaikki ajatelle miten haluaa, mutta minusta on ollut huippukivaa kun ollut isä joka on jaksanut touhuta energisenä ihan loppuun asti (siihen kun muutin pois kotoa). Vaarini ja mummoni ovat 70 vuotiaita, joidenkin vanhemmat ovat sitä ikäluokkaa.. Kauhistuttaa ajatella jos omat vanhemmat olisivat sen ikäisiä jo nyt ! Isovanhemmillakun tuppaa kaiken näköistä vaivaa löytyvän, eiväthän he jaksaisi edes lapsenlapsia hoitaa silloin tällöin jos tarve tulisi.

      • 40 vuotias on liian
        oitr kirjoitti:

        vanha isäksi. Miksikö? Lue viestiketju läpi.

      • ftufctyu

        Kaikki eivät ole ehkä löytäneet sopivaa kumppania ajoissa.

      • .....
        ftufctyu kirjoitti:

        Kaikki eivät ole ehkä löytäneet sopivaa kumppania ajoissa.

        Niinpä...ja miksi pitäisi sen vuoksi viedä joltain elämän hienoin ja arvokkain asia pois?

      • mk
        oitr kirjoitti:

        Mielestäni on liian vanha! Miksi niitä lapsia ei voinut tehdä aiemmin jos niitä haluaa. Siskoni on 28 v ja minä täytän 23 ja isämme ei ole vielä täyttänyt 50 v. Hän on kahden lapsen vaari ja kolmas lapsenlapsi tulossa :) Sama linja meillä koko suvussa, vaariksi ja mummoksi on kaikki tulleet ennen 50 ikävuotta.

        Kaikki ajatelle miten haluaa, mutta minusta on ollut huippukivaa kun ollut isä joka on jaksanut touhuta energisenä ihan loppuun asti (siihen kun muutin pois kotoa). Vaarini ja mummoni ovat 70 vuotiaita, joidenkin vanhemmat ovat sitä ikäluokkaa.. Kauhistuttaa ajatella jos omat vanhemmat olisivat sen ikäisiä jo nyt ! Isovanhemmillakun tuppaa kaiken näköistä vaivaa löytyvän, eiväthän he jaksaisi edes lapsenlapsia hoitaa silloin tällöin jos tarve tulisi.

        Itse olen 51v mies ja olisi se kauheata jos tässä iässä olisi lapsenlapsia mutta oneksi lapsemme vasta 17v. Itse olin 34 v ja nyt kokemuksen rintaäänellä siitä lapsen kasvatuksesta ei olisi 25 tullut mitään kun oli silloin opiskelut kesken ja sen aikaisesta tyttöystävästä ei ottanut selvää millään ja mitä haluais. Itse olen sitä mieltä ettei enne 30v kannata lapsia tehdä vaan sitten kun ei enää menojalkaa fipota j aon rauhoittunut että silleen. Onneksi lapsia vain yksi ja sekin aja kolmen edestä. Eli tein kolme lasta kerralla ensimmäisn ainoan ja viimeisen. Eihän lapsissa muuta vikaa ole kuin rahan meno.

      • dsdugfsuakdfkasf
        oitr kirjoitti:

        Mielestäni on liian vanha! Miksi niitä lapsia ei voinut tehdä aiemmin jos niitä haluaa. Siskoni on 28 v ja minä täytän 23 ja isämme ei ole vielä täyttänyt 50 v. Hän on kahden lapsen vaari ja kolmas lapsenlapsi tulossa :) Sama linja meillä koko suvussa, vaariksi ja mummoksi on kaikki tulleet ennen 50 ikävuotta.

        Kaikki ajatelle miten haluaa, mutta minusta on ollut huippukivaa kun ollut isä joka on jaksanut touhuta energisenä ihan loppuun asti (siihen kun muutin pois kotoa). Vaarini ja mummoni ovat 70 vuotiaita, joidenkin vanhemmat ovat sitä ikäluokkaa.. Kauhistuttaa ajatella jos omat vanhemmat olisivat sen ikäisiä jo nyt ! Isovanhemmillakun tuppaa kaiken näköistä vaivaa löytyvän, eiväthän he jaksaisi edes lapsenlapsia hoitaa silloin tällöin jos tarve tulisi.

        Kuulostat kyllä ihan maksimissaan 23 vuotiaalta kersalta juttuinesi :)

      • mek
        dsdugfsuakdfkasf kirjoitti:

        Kuulostat kyllä ihan maksimissaan 23 vuotiaalta kersalta juttuinesi :)

        Yski asia on että nuorena laspi sitoo liikaa kun silloin pitää matkustella kun jaksaa ja töistä tehdä että sitten kun lapset tulee on millä mällätä.

    • iiiiuooii

      Riippuu nelikymppisestä. Joskus kakskymppinenkin on liian vanha isäksi ja kolmikymppinen liian lapsi isäksi. Yksilöllinen juttu. Jos olet hyvässä kunnosa ja harrastat säännällistä liikuntaa jne. niin olet juuri sopivassa iässä.

    • Nainen32.
    • ei onkelma

      mun mies on 40-vuotias ja meillä on 10kk ikäinen vauva. Molempien eka lapsi on siis. Itse on 23-vuotias joten mulla ei olis kiirettä ollut iän puolesta, mutta halusin lapsen ja mieskin halusi.
      Ei se 40-vuotias vanha ole =)
      Itse tunnen miehen jonka vanhin lapsi on 8-vuotta ja mies itse on 53-vuotias.

      • Omaishoitajaksi?

        Itse en voisi olla 17 vuotta vanhemman miehen kanssa. Ajattele, kun olet 53, kuten minä, ukkosi on 70!!!

      • iygk
        Omaishoitajaksi? kirjoitti:

        Itse en voisi olla 17 vuotta vanhemman miehen kanssa. Ajattele, kun olet 53, kuten minä, ukkosi on 70!!!

        Paremmin sen omaishoitajuuden jaksaa viisikymppisenä, kuin seitsemänkymppisenä.

    • erakko isä

      Minun avovaimoni isä on yli 80v . hän on saanut lapsia vanhenpana kuin sinä .Ainoastaan olen huomannut, isä on ollut ylirakastava tytärtään kohti. Olemme olleet yhdessä noin 20 vuotta. meillä on tyttö (11v) ja poika (15v) Appiukkoni on vieläkin ylisuojeleva tytärtään kohti.

    • Nainen....

      Itselle ajankohtainen aihe. Mies on n.50.v ja minä parikymmentä vuotta nuorempi. Kummallakaan ei ole ennestään lapsia. Molemmat haluavat niitä edelleen.

      Mun mielestä on tyhmää ja epäreilua sanoa että joku on liian vanha isäksi tai äidiksi...kehitysvammaisia lapsia syntyy paljon myös nuorille "terveille" pariskunnille. Lapset saattava menettää vanhempansa aikaisin myös monesta muusta syystä, onnettomuus, sairaus, itsemura....ei ne katso ihmisen ikää...iste menetin isäni tuosta viimeksi mainitusta syystä kun olin 10-vuotias.

      Minä olen ajatellut niin, että jos me saamme vielä lapsen vaikka mies on "noin vanha" se on niin tarkoitettu ja jos lapseni sitten menettävätkin isänsä kun ovat vielä pieniä, kyllä he siitä selviävät. Selvisinhän minäkin.

      Onko parempi sitten sellainen tilanne että isä on elossa, mutta avioliitto on onneton ja parisuhde on kasassa vain lasten takia? Vai tilanne jossa lapset on hankittu rakkaudesta! rakastavaan/hyvää parisuhteeseen, vaikkakin jonkun mielestä "väärän ikäisen" ihmisen kanssa??? Mitä kerrot sitten lapsille kun he joskus kuitenkin menettävät isänsä/äitinsä...että isi oli ihan kiva, en mä sitä rakastanut mutta se oli sopivamman ikäinen teidän isäksi kuin se ketä oikeasti rakastin???

      • Just joo

        "Jos lapseni menettävät isänsä kun ovat nuoria,niin kyllähän hekin selviävät kun minäkin selvisin" voi juma... Voi olla itsekästä tekstiä!! Tyhmää tehdä lapsi jonkun vaarin kanssa!!!

      • Nononniin

        Selleesti sua vaivaa miehes ikä kun tänne asti oot tullu sitä pähkäilee! Kuule kyllä 50 on parempaakin tekemistä kun valvoo öitä!!

    • Kannatan

      Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin lapset tulee tehdä miehen ollessa 30-45 vuotias. Se on paras ikä miehen kannalta. Ei ole liian nuori kun kolmikymppisenä alkaa ekaa alsta hankkimaan - on juoksut juostu ja toivottavasti parisuhde kunnossa. Nelivitosena voi ihan hyvin lapsikatrasta täydentää, eli nelikymppisenä on oiva aika isyyteen.

    • LasseB

      Olin 47-vuotias kun tulin isäksi. En ole saanut negatiivista kommenttia iästäni vaan kaikki luulevat että olen paljon nuorempi! Lapsihan myös nuorentaa :)

    • Pöööö

      Aiva kauhiaa tuo tuollaanen, kun vanhat ukot alkaa isähommiin :) On se, ei muuta voi sanoa, nimitäin aika hienoa, kun sain itse tulla vielä ainakin yhden kerran isäksi, vaikka olin sentään runsas vuosi takaperin jo 52v. Lisempää koitetaan koko ajan vielä saada, mutta kun tahtoo niin kauhiasti väsyttää, jos on vaikka illalla tempaissut tuollaisen 20km juoksulenkin jotain 4min/km vauhtia. Ai niin, eiväthän poikaset tuommoisesta vauhdista mitään ymmärrä, kun ei oo niillä sitä kuntua!!

    • thryjt

      Ei ole omasta mielestäni liian vanha :) oma isäni oli 39-vuotias kun sai minut, joten pari vuotta sinnetänne ei merkkaa mitään.

      ps. sori nimimerkki, kaikki käytössä

    • et ole vanha

      Mun isä oli 47v. kun synnyin, tosin siitä on jo aikaa ;) Ja hän oli just ihana isä. Ja siskoni mies oli yli 50v. kun heidän nuorin lapsi syntyi. No problem.

    • -TSS-

      Tuo on yksilöllistä. Itse olen juuri 40v täytänyt ja olen mielestäni ehdottomasti liian vanha. Joku toinen ei välttämättä ole.

      Toisaalta, minulle on aina ollut selviö, että minusta ei mitään isukkia tule joten klenties voin nyt käyttää ikääni ikään kuin "tekosyynä" sille että en ylipäätään lapsia ole koskaan halunnut.

    • eivät kadu

      Ensi alkuun hän oli erittäin vahvasti vastaan , olihan hän jo 42uotias, mutta sitten hän suostui. Tyttäreni joka täytti 38 sai esikoisensa vuosi sitten, lapsi oli miehelle toinen ja he molemmat ovat ikionnellisia pienokaisestaan. Kumpikin heistä ovat nyt kypsiä vanhemmiksi, mies voi aivan eri tavalla tutustua lapseensa kuin mitä pystyi esikoiseensa 18 vuotta sitten.
      Lapsen isä on nyt vanhempainvapaalla puoli vuotta ja äiti on mennyt töihin.
      Monesti heillä on mielessä miltä tulevaisuus voi näyttää , mutta nyt he itsekkäästi nauttivat valinnastaan jota rakastavat yli kaiken.

    • hyvä isäpappa

      On sopiva ja asuu ihan tässä vierellä. Lasta yritettiin "tehdä" 15 v. ja sitten lopetettiin, kun mitkäään hoidot eivät auttaneet. Tulin raskaaksi puolen vuoden kuluttua "yrittämisen" loputtua.
      Mieheni täytti 46 ennen, kuin lapsi syntyi (on nyt 4v.). Isänä hän on aivan ehdottoman ihana. Jaksaa puuhata, viitsii nähdä vaivaa, on ISÄ koko sanan painoarvollaan. Sanoisin, että kannattaa ehdottomasti tulla isäksi varttuneempana.

    • kima3

      ei todellakaan ole liian vanha mielestäni!

    • 2+6

      Nelikymppinen isä vielä jotenkuten menettelee, neljäkymppinen äiti on kyllä vanha, ei siitä pääse mihinkään.

      • KaikkiSuhteellista

        On se vähän siitäkin kiinni, että minkälainen terveys sillä 4-kymppisellä isällä ja äidillä on. Jos vanhemmat elää 90-vuotiaaksi, "lapsi" on jo 50 vuotias, kun hautaa vanhenpansa.

        Toisaalta 3- tai 4-kymppinen voi kuolla esim. syöpään ja pienet lapset jäädä isättömiksi tai äidittömiksi

    • muksu3

      Äitini ja isäni olivat 38 vuotias kun minut saivat joten en usko että isäksi tuleminen 40 vuotiaana olisi mitenkään huono asia. En ole ainakaan näin lapsen näkemyksen kautta kokenut että se olisi jotenkin pois minun elämästä. Paremmin että on kummatkin vanhemmat läsnä kasvatuksessa.

    • nuori(ko)

      Ei ole vanha. Mies oli 21 kun syntyi meidän esikoinen, ja hän oli liian nuori isäksi (näin jälkeenpäin ajattelen). Toisaalta ei ole mitään ihanneikää isäksi tulemista ajatellen.

    • ei ole

      Ei ole liian vanha, kuka sitä on määrittelemään. Oma isäni oli 56 kun synnyin, nyt täyttää 80. Vanhempani yrittivät lasta vuosia ennenkuin tärppäsi. Isäni oli tehnyt useampaa työtä pitkään ja jäikin sitten varhaiseläkkeelle synnyttyäni, aina on ollut vanhemmat läsnä elämässäni eikä huolenpitoa ole puuttunut. :)

    • Vanhassa vara paree

      Meillä sekä äiti että isä nelikymppisiä kun esikoinen syntyi. Toinen lapsi sitten vielä reilun vuoden kuluttua.

      Mielestäni ikämme ei ole haitannut lasten hoitoa eikä kasvatusta. Hiukan vähemmän on tarmoa kuin 25-30-vuotiaalla, mutta iän mukanaan tuoma pelisilmä kompensoi hyvin tilanteen.

      Kaikkein merkittävin etu iästä on taito rakentaa ja ylläpitää parisuhdetta. Merkityksettömistä asioista eivät enää lentele astiat tai mökötetä päiväkausia. Ja kun vanhempien suhde on kunnossa, se lisää lapsenkin hyvinvointia.

      Ihan helppoa raskautuminen ei enää ollut, joten välttämättä ei kannata ihan yhtä pitkään lastentekoa lykätä. Mielestäni paras ikä voisi olla siinä 35 vuoden hujakoilla, miehellä kenties vielä muutaman vuoden myöhemminkin.

    • 40 vanha seksiin

      Mun mielestä 35v on jo liian vanhoja harrastaa seksiä ja varsinkin 40v!! Hyi!! Tosi ällöttävä ajatus!!

      • ...

        ...ja sinä olet 12 v?

    • Lapset nuorena

      Olen 40 vuotias. En voisi kuvitella, että vielä alkaisin lapsia tekemään. Mukavaa on se, että omat lapseni ovat jo murrosiässä ja näin ollen itsellenikin jää sitä omaa aikaa jo vähän enemmän. Lapset vaan kannattaa tehdä nuorena. Jaksaakin paremmin. Mukavampi ajatus on se, että alkaa odottelemaan huilin jälkeen niitä lapsenlapsia, joiden kanssa sitten telmuaa.

      • kirjoittele tarkkaan

        "VIELÄ alkaisin" , eikös ENÄÄ alkaisin ...

      • Otit varaslähdön

        Eihän sitä joo jaksa kun kuluttaa itsensä jo nuorena loppuun.

    • mara50

      No, ei todellakaan ole, eihän 40 -vuotias ole vielä kunnolla edes keski-iässä, juuri päässyt nuoruuden ongelmista erilleen.
      Eipä kannata vielä 40 -vuotiaana alkaa vanhukseksi, lapset ovat hyvä asia ja pitää miehenkin mielen nuorena.

      • Oma elämä

        Olen 50 ja minusta on taivaallista, että kaikki lapseni ovat aikuisia. Heidät on tehty kolmekymppisenä.

      • tässä ja nyt
        Oma elämä kirjoitti:

        Olen 50 ja minusta on taivaallista, että kaikki lapseni ovat aikuisia. Heidät on tehty kolmekymppisenä.

        Mikä oma elämä? mitä aiot tehdä?
        Meitä on moneksi, tosille sopii pienten lasten hoitaminen vielä 50 -kymppisenäkin, en kaipaa mitään omaa elämää, vaan elämän makuista elämää ja siihen kuuluu koko perhe, myös pienet lapset.

      • hippi
        tässä ja nyt kirjoitti:

        Mikä oma elämä? mitä aiot tehdä?
        Meitä on moneksi, tosille sopii pienten lasten hoitaminen vielä 50 -kymppisenäkin, en kaipaa mitään omaa elämää, vaan elämän makuista elämää ja siihen kuuluu koko perhe, myös pienet lapset.

        hei, olen 43-vuotias ja tulossa eka kertaa biologiseksi isäksi, vaimoni on 36v.
        Pari vuotta vasta on tuntunut siltä että haluan ja olen valmis isäksi. Nuorempana ihmettelin ja säälin toisia nuoria miehiä jotka tulivat isäksi 20-30 vuotiaina. Heistä monista tuli kertaheitolla tylsiä, katkeria, vanhoja miehiä kartanovolvoineen ja isoine asuntolainoineen ja joiden hätää työnantajat käyttivät surutta hyväkseen. Minä poika jatkoin nuoruuttani reissaten, bailaten ja tehden vain sen verran töitä ettei se häirinnyt elämääni ja elelin samanhenkisten naisten kanssa välillä tietenkin naisia vaihdellen.

        Nyt on mukava ikä lisääntyä ja tasaantua ja rahaakin on jäänyt sen verran säästöön että voin pitää kaikki mahdolliset isyyslomat yms vaimoni myös ollessa kotona.

        Nauttikaa nuoret miehet elämästa ja unohtakaa se "sitku lapset muuttavat omilleen" ajattelu. Sillä silloin te nuorena lisääntyneet huolehditte vielä lapsistanne ja lapsenlapsistanne joita omat lapsenne eivät ehdi hoitaa koska tekevät niin paljon töitä.
        Näin se näyttää menevän...

    • Panosonni !

      On. Lapset pitää saada 32-40 iässä. Sulla rupeaa menemään jo sen yli. Oon ymmärtänyt näin 12/32:n jutuista.

      Kelpaisiko sen sijaan 15 cm pituinen paksu kyrpykkä? Voisin tunkea sen halukkaan yksilön anukseen.

    • Ei todellakaan

      Aivan uskomatonta. Suomessa katsotaan että elämä on ohi 40-vuotiaana. Nykyisten nelikymppisten eliniänodote on siellä yhdeksässäkumpissä. Minun suvussa on moni elänyt jopa siitä yli, joten nelikymppinen ei tässä mielessä ole edes vielä keski-ikänen.
      Mulla on 55-60-vuotiata ystäviä USA.ssa jotka käyvät baareissa ja yökerhoissa ja tapailevat puolet nuorempia naisia. Tosin Amerkassa nuorekkuus ei katoa yhtä nopeasti kun Suomessa.

    • Ihan omalta kotikylältäkin löytyy yli 60 kymppinen muutama vuosi sitten esikoisensa saanu.Hyvin heillä on näyttäny menevän.Nainen selvästi nuorempi tietenkin.

      • Mun kummi synnytti kaksostytöt 41-vuotiaana joten kyllä näinkin vanha voi olla hyvä äiti.Nyt tytöt jo yläasteikäisiä terveitä tyttöjä.Toisella poikakaverikin.

      • Itsevaan

        Siis 600 vuotias?

    • 35v optimi

      35v on paras ikä tulla ekaa kertaa isäksi. On oma elämä kunnossa ja hulluttelut hulluteltu. Elämänhallintataidot sen ikäisiltä miehiltä yleensä löytyy, toisin kuin poikosilta. Ei myöskään omien unelmien toteutus ole pois lapsilta, kun lapsi on unelma. Osaa arvostaa lasta ja luopua unelmista lasten edun nimissä.
      Mitä vähemmän ikää, sen huonompi.

    • piste.

      Ei ole liian vanha.

    • kahdenäiti323232

      on liian vanha. ihmettelen naisia syvästi jotka tekevät lapsia vielä 40vuotiaana. nauttivat lapsen murrosiästä ja vaihdevuosista samaan aikaan ja hyvässä lykyssä lapsenlapsetkin pyörivät jo jaloissa. Miten pärjäisit ylivilkkaan tai muuten ongelmallisen lapsen kanssa 46 vuotiaana? Ajatella minun kaksi lastani on aikuisia silloin kun olen 40 vuotias ja hyvä niin..Onpahan sitten aikaa matkustella ja nauttia elämästä ja mukavaa matkaseuraa saa jo aikuisista lapsista.

    • xylofon

      Isäni oli 47 kun synnyin. Oma isäni ei yksinkertaisesti jaksanut enää kiinnostua pikkulapsen asioista, ja muistan lapsenakin ajatelleeni että olimme "äidin lapsia", ja kyllähän fakta on että meidät oli hankittu äitini toiveesta. Isä kyllä toisteli rakastavansa meitä mutta, eihän viisikymppinen mies jaksa pikkulapsen kanssa leikkiä ja harrastaa kun alkoi alkoi vanhan miehen väsymys painaa muutenkin. Ja kun ei 47 v. jaksanut olla pienten lasten kanssa, niin mitä luulette, millaista oli olla teini-ikäinen kun isä oli samaan aikaan jäämässä eläkkeelle. Olen edelleen (42v.) haikean kateellinen kavereilleni kun kuulen millainen lapsuus heillä on ollut omien nuorien isieni kanssa.

      • Itsevaan

        Eiköhän tuo ole aika yksilöllistä. Olen alle 5-kymppinen ja minulle on noin 5-vuotias lapsi. Itse olen jaksanut olla mukana lapsen kaikessa toiminnassa enkä usko että lapseni ajattelee 20 vuoden kuluttua että olipa iskä huonossa kunnossa. 2-kymppisenä lähes kaikki ovat hyväkuntoisia jollei nyt ole haksahtanut johonkin heroiiniin mutta 5-kymppisenä elämäntavat vaikuttavat todella paljon minkälaisessa kunnossa olet. Voit olla yhtä hyvässä kunnossa kuin 2-kymppinen tai sitten lähes kuollut. Sama pätee henkiseen kuntoon. Joitakin ei kiinnosta enää mikään mutta toiset jaksavat vielä innostua kaikesta 8-kymppisenä.

    • Joni89_

      Oma isäni oli 42v kun minut sai, 40 on just paras ikä tulla isäksi. Itseäni vituttaisi jos olisin esim 15v ja isä ja äiti hiukan alle nelikymppisiä. nykysin olin 28v ja isä 70v

    • Tuskinpa. Minä olen 33v. ja haluan kyllä lapsia joskus, mutta en ihan vielä. Terv, Eräs sinnkkuuteen parkkiintunut.

    • Nytitse36v

      Minusta on. Minun isäni oli 42-vuotias kun minä synnyin ja usein ihmiset kyselivät häneltä, että olenko hänen ensimmäinen lapsenlapsensa, kun hän oli kanssani esim. kaupassa. Häntä kutsuttiin usein myös minun isoisäkseni, kun ihmiset puhuivat hänestä minulle. Isoveljeni (joka oli syntyessäni 16v) ja isosiskoani (joka oli syntyessäni 14v) taas pidettiin usein vanhempinani.

    • Flflflfl

      Onko??????

      • eipäole

        liian vanha isäksi- eikä äidiksi

    • Ikäeiolemääräävätekijä

      Toinen lapsemme on syntynyt samana vuonna kun isä täytti 40 vuotta. Lapsi ei kärsi sinun iästäsi joka ilmoitetaan numerolla, mutta jos ukkoonnut ja jämähdät mieleltäsi ja hengeltäsi, niin siitä hän kärsii enemmän tai vähemmän jälkeläisen luonteesta riippuen.

      • Ikäeiolemääräävätekijää

        Ensimmäinen lapsemme on syntynyt samana vuonna kun vieraannuttaja "äiti-" täytti 40 vuotta. Lapsi ei kärsi sinun
        iästäsi joka ilmoitetaan numerolla, mutta jos akkaannut,
        vieraannutat- ja jämähdät mieleltäsi ja hengeltäsi, niin siitä
        hän kärsii enemmän tai vähemmän jälkeläisen luonteesta
        riippuen.

      • Kehity

        Onko apinoijalta päivän lääkkeet ottamatta vai onko pitempiaikainen tauko aiheessa?

      • KehityRaisio
        Kehity kirjoitti:

        Onko apinoijalta päivän lääkkeet ottamatta vai onko pitempiaikainen tauko aiheessa?

        Onko vieraannuttaja apinoilta päivän lääkkeet ottamatta
        vai onko "viranomais-" menettelyssä pitempiaikainen tauko;
        kestänyt jo yli 10 vuotta; vainoaminen- ja lapsen tarkoitushakuinen
        vieraannuttaminen edelleen jatkuu..

    • Anonyymi

      Kuhan valvoo että huolehtii polttopuut, kun äiti lasta imettää.
      Ja katsoo Kaapin ovet ja katsoo myös että jos mukaan ottaa ottaa kanssa eikä palaa takaisin laittamaan lasta kaapiiin.
      Hoitajat näin enne vanhaan tehnyt, kun poika Pentti sormensa ampunut.
      Lasten sairaalan Nivalaan TK
      Nykyinen aikuisten raayelu TK 2023

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4573
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      94
      4504
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      4106
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3047
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2641
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2173
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      342
      2125
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      205
      2108
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1735
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1482
    Aihe