Kuinka päästä nunnaluostariin?

JeesusonHerrani

Olen nuorehko nainen. Olen lapsesta asti uskonut Jeesukseen. Uskoni on keskeisintä elämässäni. Kuulun evankelis-luterilaiseen kirkkoon. En kuulu mihinkään herätysliikkeeseen. Olen vapaaehtoisesti naimaton ja lapseton. Haluaisin omistaa koko maallisen taivallukseni Jeesukselle ja haluaisin muuttaa asumaan luostariin. Onko minun ensin käännyttävä ortodoksiksi, jotta voisin muuttaa luostariin? Pääseekö luostariin asumaan kuka tahansa, joka vain haluaa? Mitä ehtoja siinä mahdollisesti on? Onko siitä haittaa, jos ei enää ole neitsyt? Kuinka monta nunnaluostaria Suomessa on? Miten niihin pyritään?

16

8529

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .

      Nunnaluostareita tai luostariperiaatteella toimivia yhteisöjä / sääntökuntia on Suomessa kourallinen, ortodoksisen Lintulan luostarin lisäksi, joka itsellesikin on varmasti tiedossa. Nämä muut ovat pieniä room.katolisia ja jopa luterilaisia luostareita (jälkimmäiset eivät kaikki ole "luostareita" perinteissä mielessä). Löydät näistä kaikista Suomessa nykyään toimivista luostareista (samoin kuin joskus aikanaan toimineista luostareista) luettelon
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Luostari#Luostarit_Suomessa

      Klikkaamalla jonkin listassa olevan luostarin linkkiä pääset ensin ao. luostarista lähemmin kertovalle wiki-sivulle josta sitten löytyy myös linkki luostarin kotisivuille.

      Yksi luterilainen sisaryhteisö joka tuosta listasta löytyy on Naantalissa tuomiva Mariantyttäret
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Mariantyttäret_(luterilainen_kirkko)

      Ao. luostareihin / luostariyhteisöihin pyrkimisestä saat tietää parhaiten ottamalla niihin suoraan yhteyttä, vaikka noiden kotisivujen kautta. Tietääkseni ainakin joissakin näistä on mahdollista osallistua myös lyhyempi- tai pitempiaikaisena vapaaehtoistyöhön maallikkona, mikä voi joskus olla hyväkin tapa tutustua paikkaan ym. ennen kuin tekee pidemmälle meneviä ratkaisuja ao. paikan tm. suhteen.

    • hgftrd

      et ole varmaan ajatellut asiaa loppuun asti...
      Omia uskovaisia, pikku lapsiakin noitarovioilla tappaneella rikollisjärjestöllä ei ole Jumala tai Jeesus herrana vaan herra epäjumala. Et kai sinä usko, että sellaisia rikoksia on tehty ja tehdään Jumalan ja Jeesuksen määräyksestä!
      Matteus 24 on hyvä luku raamatussa...

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
      Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia."

      http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/

      herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
      "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
      HUOMAA, että tuossa tehdään herrasta (epä)jumala.

      "Minä olen Herra," = herra jota pitää jumaloida
      "sinun Jumalasi" = sinulle itse itsensä herra epäjumalaksi nimitys!!!!
      "Sinulla ei saa olla muita jumalia" = siis herra epäjumalan käskystä et saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!

      Jumalan Moosekselle antama ja Jeesuksen vahvistamana sama tieto on näin:
      (Suomen kielellä - Raamattu 1933/38)
      3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

      Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.

      Luukas 20:

      45 Ja kaiken kansan kuullen hän sanoi opetuslapsillensa:

      46 "Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,

      47 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".

      • M.Maarita

        Joopa joo! Aina näitä kristinuskon vastustajia löytyy...kenellä on Jeesus sydämmessä, hän on Jeesuksen oma. Turhaan te uskon vastustajat ja vainoajat ja pilkkaajat kitisette siinä.
        Jeesus on Herra. Asia ei siitä muutu. Kyllästyttää vaan kun aina olette jupisemassa toisen ihmisen uskoa vastaan. On kaksi tietä, joista pitää valita maan päällä: taivas vai helvetti. Minä olen oman valintani tehnyt, eikä siihen uskonvastustajat ja vainoajat pysty tuolla urputuksella vaikuttamaan. Jumalan siunausta!


    • fdhgjklö

      Luostarilaitos löytyy käytännössä vain Katolilaiselta kirkolta ja Ortodoksikirkolta (Ortodoksikirkkoja on sitten useampia). Muiden "luostarit" on jotain muuta ja en todellakaan suosittelisi näitä!

      Sinun kannattaa tutustua sekä Katoliseen kirkkoon, että Ortodoksikirkkoon ja siellä oleviin nunniin.

      Jos olet Helsingissä, niin sinun kannattaa tutustua Pyhän Henrikin Katedraaliin. Suomessa toimii useampia sisaria eri sääntökunnista. Eri sääntökunnilla on hyvinkin erilainen rooli maailmassa ja spiritualiteetti. Toiset sääntökunnat keskittyvät rukoilemiseen ja toiset sääntökunnat auttamiseen...jokaiselle on jotain.

      Jos rupeaa Katoliseksi nunnaksi, niin voi toimia Suomessa tai lähteä toisen maan luostariin...Italia, Englanti, Espanja, Saksa, Brasilia, Ranska...

      Kirkolla on myös nunnalupauksen tehneitä nunnia, jotka ei kuulu mihinkään sääntökuntaan vaan toimii seurakuntien apuna. Kyse on omasta uskosta ja siitä, mihin Jeesus on sinut kutsunut.

      Pyhän Henrikin katedraalissa käy päivittäin nunnia, joita voi käydä vetämässä hihasta (he ovat tosi ystävällisiä ja sydämellisiä). Ja he kertovat sitten mielellään asioista tarkemmin.

      Katoliseksi nunnaksi ei tietenkään voi tulla, jos ei käänny Katolilaiseksi. Mutta kyllä yläkerta sitten sinulle kertoo sen, että onko se sinun tiesi.

      Toivotan sinulle onnea ja siunausta matkallasi ja oli todella mukava lukea viestisi...kiitos siitä.

      • fdhgjklö

        ja vielä jatko...
        Olen ymmärtänyt, että se neitsyys tai eletty elämä ei ole avainkysymys.
        On monia, jotka ovat löytäneet Jeesuksen vasta ryvettyään... (kuten itsekin).
        Onneksi me kaikki pystymme katumaan entisiä tekojamme ja muuttumaan Jumalan armosta.

        Kyse ei ole siitä, mitä olit ennen tai mitä vanha minäsi teki. Kyse on Uudesti syntyneestä sinusta!


      • capiche
        fdhgjklö kirjoitti:

        ja vielä jatko...
        Olen ymmärtänyt, että se neitsyys tai eletty elämä ei ole avainkysymys.
        On monia, jotka ovat löytäneet Jeesuksen vasta ryvettyään... (kuten itsekin).
        Onneksi me kaikki pystymme katumaan entisiä tekojamme ja muuttumaan Jumalan armosta.

        Kyse ei ole siitä, mitä olit ennen tai mitä vanha minäsi teki. Kyse on Uudesti syntyneestä sinusta!

        Augustinuskin eli aika villiä elämää, ennenkuin hänestä tuli pyhimys. Hänen sanotaan jossain vaiheessa rukoilleen: Jumala anna minulle puhdas ja siveä sydän, mutta ei ihan vielä.


    • totta 1

      Jos et menisi nunnaluostariin niin voisitko silloin paremmin täyttää Jumalan tahdon tehkää kaikki kansat minun opetus lapsiksi?
      Toisaalta voi muuallakin vetäytyä omaan yksityisyyteenkin miettimään syntyjä syviä.
      Jokainen valitkoon siten minkä itselleen parhaaksi näkee palvellakseen Herraa.

    • Huore666

      Lol suvussani on noituutta polttakaa minut :D

    • capiche

      Elämänsä pyhittämiseen Jumalalle ei tarvita luostarilaitosta. Luostarit ovat tarkkoja siitä millaisin motiivein ihmiset niihin hakeutuvat. Maailmaa saattaa päästä pakoon luostarissa, mutta omat käsittelemättömät ongelmat siellä vain korostuvat. Hengelliset yhteisöt eivät myöskään ole mitään autuuden kehtoja. Siellä toistuvat samat ihmisuhdeongelmat kuin maallisillakin työpaikoilla.

    • pakotettu

      Minun taas tekisi mieli päästä "luostarista," johon Jumala on minut laittanut. Olen naimaton en omasta tahdostani, joudun olemaan avaamatta sanaista arkkuani pitkiäkin aikoja yksinäisyydessä jne. Olen lisäksi köyhäkin. Ei Jumala minulta mitään kysynyt, haluanko tätä.

      Rakastan Häntä silti. Tai ehkäpä juuri #pakkoluostar"i on ajanut minut siihen...Ymmärrän jopa tämän kautta, miksi katolisen kirkon naimattomat papit eivät ole halukkaita luopumaan Jumalasta niin herkästi. Eihän heillä ole muutakaan, vaikka olenkin sitä mieltä, että siellä on erehdytty selibaatin vaatimuksessa.

    • maza2

      Virossa kaksi naista oli perustanut buddha luostarin vanhaan kouluun. Auto siellä oli pihalla.En tiedä mitä siellä tekevät, kai jotain työtä esim etänä.

      Tuommoisen "luostarin" voisi perustaa maaseudulle jollekkin maatilalle jos semmoinen olisi jo omistuksessa.Omavaraistaloutta, etätyötä,risusavottaa.

    • Herätyys

      Kristus Jeesus ei kehoittanut uskoviaan hakeutumaan mihinkään luostariin. Vaan Hänen, Raamatun UT opetusten ja ohjeiden mukaisesti seuraajakseen / yhteyteensä, Hänen kaikille hyväksi, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi", Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi riittävällä tavalla eläviä ja toimivia / vaikuttavia apostolisia seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa rakentavaan Krist. yhteyteen ja yhteisyöhän hakeutuvaksi / yhtyväksi.

      Jeesuksen nimessä... uskovilleen / muillekin tähän em. Raamatun UT mukaiseen, kaikille hyväksi Kristillisyyteen, Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön herätykseksi / yhtyväksi.

      vähäinen, Totuudessa pysyvä ja siihen Jumalan sanan mukaiseen pitäytyvästi elävä, puhuva ja toimiva, tähän em. Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoitettu, armahdettu syntinen, palvelijansa ja seuraajansa.

      Niitä muita tähän em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttuja, ja muita tähän Krist. yhteyteen ja yhteistyön niillä kaikille hyväksi Krist. ehdoilla yhtymään haluavia, etsivä / peräänkuulutteleva.

      "Löytäneekö uskoa", Raamatun UT mukaista ja mukaiseen, Etsivä...?

    • lllllllllllllllllll

      Kai sinne hakemalla pääsee.

    • kysyjäeitieltäeksy

      Karmeliittasisarten luostari on Espoossa ja birgittalaissisarten Turussa (katolinen kirkko Suomessa). Aiemmin oli luterilainen nunnaluostari Vartiosaaressa Helsingissä, mutta on muuttanut sieltä. Löytynee googlettamalla sisar Hannele Fau,

    • järkeväihminen

      Kukaan ei tiedä onko helvettiä tai taivasta olemassa. Kukaan ei tiedä onko Jumalaa tai Jeesusta olemassa. Kaikki perustuu uskoon. On ihan turha täällä haukkua toisia siksi, että he uskovat tai he eivät usko.
      Vaikka uskoisi johonkin kovasti se ei välttämättä ole totta, ja vaikkei uskoisi johonkin se voi silti olla totta.
      Älkää nyt hyvät ihmiset kinastelko siitä, onko Jumalaa vai ei ja onko Jeesus Herra vai ei.
      Yrittäkää vaan auttaa keskustelun aloittajaa, vaikka viestini on seitsemisen vuotta myöhässä.
      Jos sinä aloittaja luet tätä viestiä, pääsetkö luostariin, jos pääsit miten ja oliko vaikeaa yms., koska itseäni kiinnostaa, vaikken itse usko Jeesukseen. En usko, että Jeesus teki ne kaikki ihmeteot yms., mutta uskon ettei elämä pääty heti kun potkaisee tyhjää - vaikkei olisi taivasta ja helvettiä uskon seuraavaan elämään. Olen siis evankelisluterilainen. Saattaisin ehkä uskoa erilailla jos asuisin eri perheessä, mutta minut on kasvatettu niin ettei Jeesusta ole piste. Kaikkea hyvää teille!

    • hyväämatkaa

      mitä väärää ois etsiä rauhaa.mitä se muille kuuluu jos hakeutuu luostariin.jos on varma on varma.hyvää matkaa jokaiselle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      376
      3421
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      176
      1468
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      62
      1228
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      144
      1122
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      843
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      805
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      115
      782
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      772
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      769
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      42
      750
    Aihe