Eläinlääkäri Apex Surkea!

vallila hyvä

Käytin kissaani Malmin eläinlääkäriasemalla Apexilla. Palvelu oli jo puhelimessa töykeäsävyistä, paikan päällä vastaanottovirkailija oli katkera ja hymytön. Itse lääkärikään ei jaksanut panostaa asiakaspalveluun. Kukaan ei osannut informoida minua. Siellä ihmeteltiin, miksen ollut paastottanut kissaani, kun kukaan ei sanonut minulle että olisi pitänyt. Lääkäri tiuski minulle "siis et vai pysty huomaamaan kissan asennosta yrittääkö se ulostaa vai pissata??"
(kyse oli siis siitä ettei kissaltani tullut mitään, kun se kävi hiekkalaatikolla)
Lääkäri totesi tunnustamalla, että kissallani on ummetus ja päätti määrätä metacamia ja tramalia (ihmisellekkin vahvaa kipulääkettä) ja vitamiinipillereitä hoitaakseen "virtsateiden steriilin tulehdusreaktion". Hän sanoi, ettei voi ottaa virtsanäytettä.
Kissani oireet jatkuivat ja oli kamalaa tunkea sen suuhun väkisin pahanmakuista tramalia 2 kertaa päivässä.

Vein kissani seuraavaksi Vallilan eläinklinikalle. Siellä asiakaspalvelu oli iloista ja asiantuntevaa ja he katsoivat ultralla kissani mahaa ja totesivat että siellä on paljon sakkaa. huuhtelivat kissan ja ottivat siinä samalla virtsanäytteen. Neuvoivat minua ruokinnassa sun muussa ja kisuni sai oikean antibioottilääkityksen joka oli hyvänmakuinen nappula; helppo syöttää.
Ja kisu on taas normaali oma itsensä.
Olin Apexin nettisivustoilla ja aika kummaa, että heillä ei ollut mitään sähköpostia mihin voisi pientä palautetta laittaa. Minulle oli sanottu että Apex on kehuttu ja ylistetty paikka, mutta oman kokemukseni mukaan se oli aivan surkea. mikään ei oikein onnistunut heiltä. Vallilan asema on vähän hankalassa paikassa, bussimatkan päässä, mutta sinne minä ainakin menen tästä lähin.

43

13294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi olla näinkin

      Me ollaan yleensä saatu ihan hyvää palvelua. Tosin lääkäreillä tuntuu olevan koko ajan kiire, eikä potilaaseen tuhlata aikaa. Kallis paikkahan se on. Eivät osaa oikein hoitaa muita eläimiä kuin koiria ja kissoja, jyrsijöiden kanssa ei kannata mennä sinne. Onkohan sulla ollut joku nuori ja uusi lääkäri, kun on noin huonosti palvellut.

      • lkasjfkaksf

        Me leikkautettiin narttukissamme Apexissa. Mielestäni palvelu oli melko tylyä.

        Kun saavuimme, olin omistajana "hieman jännittynyt" joka sai aikaan vaan tiuskimista. Mentiin huoneeseen (ikkunaton, pieni huone jossa penkki) ja kissa nukutettiin. Meille sanottiin että katsokaa sitä kunnes nukahtaa - tämän jälkeen hoitaja häipyi. Rauhoittelimme kisua, kunnes nukahti. Jäimme odottamaan hoitajaa ja n. 10 min päästä kun hän tuli, oli hän todella ihmeissään että "Miten te vieläkin olette täällä?". Ei edes ajateltu että jätettäis se kissa yksin sinne pimeään varastohuoneeseen makaamaan, nukkui tai ei... Sitten hoitaja nappasi kissan toisen käteensä ja lähti ROIKOTTAEN viemään kissaa leikkaukseen. Okei, se nukkui, mutta silti ei eläintä roikoteta kuin muovipussia kädessä!

        Haimme kissan myöhemmin sinä iltana kotiin, parka oli todella peloissaan ja sekaisin (mistä en eläinlääkäriasemaa syytä). Meille ei annettu juuri mitään kotihoito-ohjeita tai selostettu mitään. Meillä oli sitten kotona seuraavan viikon aikana jonkin verran ongelmia, kun kisu ei oikein halunnut syödä ja käytännössä nyhjötti nurkassa koko ajan. Soitin siitä kahdesti Apexiin ja kyselin että voisinko tehdä jotain, tai onko joku mahdollisesti vialla. "Ihan hyvin kaikki on, rauhoitu nyt" oli vastaus. No, leikkaus sujui hyvin ja kissa toipui. Silti jäi todella ikävä fiilis heidän asiakaspalvelustaan.


      • sxdcfvgbh
        lkasjfkaksf kirjoitti:

        Me leikkautettiin narttukissamme Apexissa. Mielestäni palvelu oli melko tylyä.

        Kun saavuimme, olin omistajana "hieman jännittynyt" joka sai aikaan vaan tiuskimista. Mentiin huoneeseen (ikkunaton, pieni huone jossa penkki) ja kissa nukutettiin. Meille sanottiin että katsokaa sitä kunnes nukahtaa - tämän jälkeen hoitaja häipyi. Rauhoittelimme kisua, kunnes nukahti. Jäimme odottamaan hoitajaa ja n. 10 min päästä kun hän tuli, oli hän todella ihmeissään että "Miten te vieläkin olette täällä?". Ei edes ajateltu että jätettäis se kissa yksin sinne pimeään varastohuoneeseen makaamaan, nukkui tai ei... Sitten hoitaja nappasi kissan toisen käteensä ja lähti ROIKOTTAEN viemään kissaa leikkaukseen. Okei, se nukkui, mutta silti ei eläintä roikoteta kuin muovipussia kädessä!

        Haimme kissan myöhemmin sinä iltana kotiin, parka oli todella peloissaan ja sekaisin (mistä en eläinlääkäriasemaa syytä). Meille ei annettu juuri mitään kotihoito-ohjeita tai selostettu mitään. Meillä oli sitten kotona seuraavan viikon aikana jonkin verran ongelmia, kun kisu ei oikein halunnut syödä ja käytännössä nyhjötti nurkassa koko ajan. Soitin siitä kahdesti Apexiin ja kyselin että voisinko tehdä jotain, tai onko joku mahdollisesti vialla. "Ihan hyvin kaikki on, rauhoitu nyt" oli vastaus. No, leikkaus sujui hyvin ja kissa toipui. Silti jäi todella ikävä fiilis heidän asiakaspalvelustaan.

        paskalta!! roikottaessahan olisi voinut niska mennä!


    • Tabuja kissalle

      Olen käynyt Apexissa monta kertaa, mutta noin tylyyn meininkiin en vielä ole törmännyt siellä. Tosin ei se palvelu/kohtelu mitenkään erikoisen ystävällistäkään ole. Menettelee. Kuka eläinlääkäri sinulla oli? Ellet halua nimetä niin nainen vai mies, nuori vai vanha? Kokenut?

      Tuosta antibioottista vielä: mitä hyvänmakuista antibioottia olet saanut? Kissallani reilun puolen vuoden sisällä 3 kertaa virtsatientulehdus ja ei mitään mahdollisuutta, että se suostuisi edes pakolla ottamaan antibioottit tabletteina eikä nesteenä. Määrättiin Synuluxia ei tullut mitään. Ensin yritin tabletteina tunkea kurkkuun hirveällä pakolla kissa paniinissa, ei tullut mitään. Sitten ruoan mukana nestemäisenä samaan, ei syönyt (oli mieluummin nälissään).

      Loppujen lopuksi mikään muu ei auttanut kuin antibioottikuurin pistäminen injektiona kissan nahkaan. Mitään muuta keinoa ei ollut, monta kertaa kokeilin. Eli mikä on se ihme antibiootti mitä sait ja kissa suostui syömään vapaaehtoisesti? Minulle sanottiin, että vain Synuluxia voi saada nyt, koska toinen (Amoxiva) mitä kissa saattaisi suostua paremmin nielemään on maasta loppu eikä sitä saada enää valmistajalta.

      • Vallila hyvä

        Se lääkäri Apexissa oli Piia Marttinen... Sellainen ehkä 30 vuotias nainen. En ole kovin hyvä arvioimaan ikää, mutta sen voin sanoa, että Vallilan klinikalla lääkärit ja vastaanottajat olivat ihan parikymppisiä. Paljon nuorempia.

        Ja siitä antibiootista. Kissallanihan ei ollut kuitenkaan virtsainfektiota, vaan osittainen tukos. Olisi voinut käydä pahasti jos en olisi vienyt sitä uudelleen lääkäriin. Lääke oli nimeltään se Synulox... Yritin ensin syöttää sitä kissalle sellaisenaan ja se söi sitä mutta tippui koko ajan suusta pois. Sitten paloittelin sen neljään tai viiteen osaan laittaen märän ruuan joukkoon. Pidin samalla kissaa pienessä nälässä jotta se söi ruokansa. Syötin sen siis noin pari kertaa päivässä. Ja ihan hyvin se söi aina lääkkeensä.
        Mutta onhan kissat erilaisia.. Oma kissani syö melko hyvin kaikenlaista, mikä voi ehkä johtua siitä, että se on elänyt joskus "villinä" ja varmaan syönyt nälkäänsä ties mitä kaikkea.


      • hintti
        Vallila hyvä kirjoitti:

        Se lääkäri Apexissa oli Piia Marttinen... Sellainen ehkä 30 vuotias nainen. En ole kovin hyvä arvioimaan ikää, mutta sen voin sanoa, että Vallilan klinikalla lääkärit ja vastaanottajat olivat ihan parikymppisiä. Paljon nuorempia.

        Ja siitä antibiootista. Kissallanihan ei ollut kuitenkaan virtsainfektiota, vaan osittainen tukos. Olisi voinut käydä pahasti jos en olisi vienyt sitä uudelleen lääkäriin. Lääke oli nimeltään se Synulox... Yritin ensin syöttää sitä kissalle sellaisenaan ja se söi sitä mutta tippui koko ajan suusta pois. Sitten paloittelin sen neljään tai viiteen osaan laittaen märän ruuan joukkoon. Pidin samalla kissaa pienessä nälässä jotta se söi ruokansa. Syötin sen siis noin pari kertaa päivässä. Ja ihan hyvin se söi aina lääkkeensä.
        Mutta onhan kissat erilaisia.. Oma kissani syö melko hyvin kaikenlaista, mikä voi ehkä johtua siitä, että se on elänyt joskus "villinä" ja varmaan syönyt nälkäänsä ties mitä kaikkea.

        Ikäloppuja lääkärejä, jotain 30 vuotiaita? :D


    • Mäyräkoiratytön äiti

      Aamu neljään asti valvottuani, koirani hengittelyä seurattuani, annan palautetta Apexista ja Piia Marttisesta:

      Eilen siis olimme ko. lääkärin luona mäyräkoiratyttöni kanssa, syy: etutassun ontuminen.Melko kovakouraiselta näytti tuo tassujen vääntely mutta ajateltiin, että täytyyhän ne liikerajat tsekata. Sitten sovittiin röntgenkuvien ottamisesta ja lääkäri haki rauhoituspiikin. Tässä kohdassa tuli ensi kerran fiilis, että olisi harjoitellut piikin antoa kunnolla opiskeluaikanaan; koira huusi, kun nainen lykkäsi piikin. Jos ei olisi kokemusta siitä, miten piikin voi antaa tuottamatta kipua, en ehkä vielä olisi ollut ihmeissäni. Mutta kun on; Sopulitien lääkäriasemalla Tuija Salminen antoi rauhoituspiikin niin, ettei eläin edes huomannut tapahtumaa! Muutenkin siellä hoito on erinomaista. Jopa puhelimessa saat tiedusteluihisi ensiluokkaista, lämmintä palvelua. Ainoa virhe heiltä oli suositella tätä Apexia, Malmin eläinlääkäriasemaa. Heillä kun ei ole röntgeniä.
      Kuvista kävi selville, että raajoissa on hieman poikkeavuutta, tuleeko se myöhemmin vaivaamaan ja kuinka paljon, siitä ei lääkäri osannut oikein sanoa mitään. Vaikeaahan se varmaan onkin, mutta hieman jäi hatara tunne koko asiasta ja lääkärin ammattitaidosta. Onhan hän kuitenkin erikoistunut ortopediaan ja syy, miksi alunperin koira hänen vastaanotolleen vietiin.
      Mutta miksi lähdin googlaamaan ko. lääkäriä ja ko. lääkäriasemaa on se, että koirani heräsi "piristyspiikistä huolmatta" vasta neljältä tänä aamuna (oli tajuton 10 tuntia!). Siis röntgeniä varten koira rauhoitettiin mutta sitä ei meille kerrottu (ei liioin kysytty, suostutaanko siihen) että sen jälkeen koiralle annetaan nk. herätyspiikki. Kätevää, sillä koira kyllä kävelee reippaasti omin jaloin klinikalta ulos, mutta heti kun pääsette kotiin, sammuu ja on tajuton 10 tuntia. Ja kun sanon tajuton, niin tarkoitan sitä, että silmät tuijottavat lasimaisina, hengitys tuskin tuntuu, kun laitat käden kuonon eteen. Sydän lyö niin hitaasti, että se vaivoin tuntuu, kun laitat käden sen vatsalle. Tyttäreni ryhtyi järkyttyneenä googlaamaan asiaa ja kas; sieltähän löytyi juttua virkistyspiikeistä vaikka kuinka. Suuri osa lääkäreistä ei käytä sitä laisinkaan sillä se on hengenvaarallista (kovaa kyytiä sydämelle) ja jopa aiheuttanut eläimen kuoleman. Fiksut lääkärit antavat eläimen heräillä omia aikojaan.
      Vähintä mielestäni olisi ollut se, että meiltä olisi kysytty, halutaanko että koiralle se annetaan narkoosin päätteeksi. Ja varsinkin, että sen mahdolliset seuraamukset olisi meille tarkoin selvitetty, jotta ei olisi oltu sydänjuuriamme myöten järkyttyneitä ja peloissamme, mikä koiraa vaivaa. Eli en enää vie koiraani Apexiin enkä varsinkaan Piia Marttiselle. Olemme todella pettyneitä palvelun tasoon. Varsinkin, kun käynti maksoi hunajaa.

    • Mäyräkoiratytön äiti

      Tarina jatkuu. Tuohon ed. kirjoitukseeni täytyi palata sillä minulla oli väärää tietoa "herätyspiikkiasiasta"; on normaali käytäntö antaa ko piikki jotta nähdään, että koira lähtee omin jaloin kotiin (eli reagoi jollain tavalla rauhoituksen jälkeen).
      Mutta sitten tuosta Apexin hoidosta olen edelleen vahvasti samaa mieltä: kyllähän meidät melko tavalla jätettiin tyhjän päälle, ei saatu selvää, mistä on koiran ontumisessa kysymys.
      Nyt mentiin (jälleen Sopulitien lääkäriaseman suosituksesta) Timo Talviolle, Etelä-Helsingin eläinlääkäriasemalle. Ja täytyy todeta, että on lääkäreitä, ja LÄÄKÄREITÄ. Koiraa voi tutkia ilman, että sille aiheutetaan turhaa ja tarpeetonta kipua. Nyt ei tytön käpäliä väännelty eikä runnottu. Lääkäri seurasi koiran kävelyttämistä, tutki tassuja hellästi, katsoi Apexin röntgenkuvat (jotka - bytheway - ovat aivan ookoo - ei mitään huolen aihetta luissa/rakenteissa. Aivan normi löydökset.) ja totesi, että kummassakin olkavarressa rasitusvamman aiheuttama, pitkittynyt (kiitos Apex!) tulehdus: lääkettä pistoksina suoraan niveliin iso arsenaali muita troppeja, osa kotihoitona kk ajan. Hoito oli ensiluokkaista ja asiantuntevaa. Diagnoosi selkeä eikä mitään liirumilaarumia. Ja näillä hoidoilla tytön pitäisi kuntoutua entiselleen. Ei tarvitse jäädä linkkaavan koiran kanssa jäädä epätietoisena odottelemaan, että vaiva jotenkin mystisesti menee ohi itsekseen...kiitos hyvän tohtorisedän, suosittelen lämpimästi ko. lääkäria!

    • Koira-Esko

      Allekirjoitan edellisen mielipiteen täysin. Vastaanotossa meininki oli todella välinpitämättömän velttoa ja vähäiset odottavat asiakkaat katselivat toisiaan, että mitähän seuraavaksi tapahtuu. Vihdoin päästiin koiran kanssa lääkärin luokse joka oli niin tympeän oloinen kuin olla vain voi. Lääkäri tutki koiran ja häipyi sanomatta mitään!!! Sitten tuli reipas hoitaja, joka oli poikkeus muusta porukasta. Hoitaja teki tehtävänsä reippaasti ja sitten palattiin takaisin uneliaalle palvelutiskille maksamaan. Eipä taideta mennä toista kertaa.

    • JOU

      Pistäkää palautetta Apexin toiminnanjohtajalle:

      Hanna on ollut mukana remmissä vuodesta 1992. Hannalla on taskussa niin laboratorionhoitajan paperit kuin terveydenhuollon maisterin titteli. Onpa hänellä plakkarissa myös johtamisen erikoisammattitutkinto.

      Erikoisosaaminen: Henkilöstöjohtaminen ja hallinto
      Lemmikit: Kotoa löytyy 2 innokasta mäyräkoiraa Iiro ja Aaro sekä suomenhevosruuna Tohvelisankari.

      Sähköposti: hanna.karmakka(at)apexvet.fi

    • TOPIas

      Rahat pois meininki ei palvelua

    • Miksi????

      Kuluttajaliiton mustalla listalla 26.5.2010 Etelä-Helsingin Eläinlääkäriasema. Miksi????

      • seri3

        Onko kenenkään lemmikki saanut Apexista bakteeria


    • butterfly_2

      Voi hitto.. löytyipä tämä ketju nyt kun just varasin ja sain ajan tolle Marttiselle apexiin, kun oli tarvetta ortopedille eikä omalta vakkari eläinlääkäriasemalta sellasta löytynyt. Toinen vaihtoehto olis ollu Haumau.. se onkin tuttu ja erittäin hyväks todettu paikka, mut niin samperin kaukana et siks valitsin ton malmin nyt sit :(

      Eka ajattelin heti tietty, ku luin tän ketjun et ilmanmuuta peruutan ajan MUTTA ehkä mä nyt vaan käyn sen tsekkaa et onko noin surkeesti asiat tosiaanki..

      Ku itellä taas hemmetin huonoja kokemuksia Vallilan eläinlääkäristä, minne menin yhtenä talvena 14 vuotiaan koiravanhukseni kanssa kun sillä oli takajalka mennyt sijoiltaan.. Jalka laitettiin paikoilleen ja tuettiin siteellä ja määrättiin kipulääkettä, ja ehdotettiin leikkausta. Koiralla kokoajan AIVAN JÄRKYTTÄVÄT kivut ja jatkuu vaan ku ollaan jo takasin kotona.. ulvoo tuskasta. Ei voineet mitään kipupiikkiä laittaa??! Ja leikkaukseen vaan TUON IKÄNEN KOIRA.. siinä sitä sitä rahaa ajateltiin vaan :( Sitten ei sydämemme enää kestänyt kuunnella toisen tuskahuutoa ja vietiin se yöllä sitten Viikkiin nukutettavaksi.
      Tällainen kokemus meillä. Kierrän Vallilan erittäin kaukaa.

      Mut nää on niin näitä.. toisella hyviä kokemuksia ja toisilla huonoja jostain paikasta. Siks tahtoo tsekata ton apexin.. mut toivonmukaan en tee sitä lemmikkini kustannuksella.

    • stadin kundi 67

      Apexsista ei ole kokemusta.Olen muutaman kerran sanonut suoraan että sinä et minun koiraan koske etkä myöskään tutki ja kävellyt pois.Tosin olen joutunut maksamaan sen perusmaksun.Olen valintaani ollut tosi tyytyväinen.Minusta pitää osata vaatia asiallista palvelua sille rahalle mitä käytetään lemmikkien hoitoon.

    • Haukkuliisa

      Apex, osaavia kirurgeja minusta... mutta aikaa ei todellakaan ole. Meillä kokemus aikast isostakin leikkauksesta. Huonosti on jatko ohjeet saatu ja ikäväähän tuo on. Meillä TODELLA kallis leikkaus, luulisi että sillä rahalla saa myös hyvää hoitoa. Koiran jatko nyt edelleen epäselvä... ei tiedä joudutaanko sittenkin viemään piikille jos ei tuosta tokene. :( Onnea kaikille jotka lonkkaproteesia meinaavat koiralleen! Lonkka on kyllä hyvin paikallaan, joka on meidän onni. Muu onkin sitten epäselvää..

    • butterfly_2

      ^^ Todella kurja kuulla, että tuommoinen kokemus. Mulla taas päinvastainen kokemus apexista. Isoja hinnakas leikkaus oli meidänkin koiralla, molemmat jalat leikattiin. Kaikki meni erittäin hyvin, ja hyvät jälkihoito-ohjeet saatiin. Koirakin toipui niin hyvin, että kolmantena päivänä leikkauksesta olisi jo juossut aivan normaalisti.

    • Vinttari

      Täältä myös kiitokset ja kehut Apexille. Vastaanottohenkilökunta sekä Piia olivat oikein ystävällisiä. Voisin suositella muillekin yhden kokemuksen perusteella.

      • raivostunut

        Meillä huonoja kokemuksia. Piia on arvailija, en suosittele. Lemmikkejäni en enää kyseiseen paikkaan vie.


    • kyrsiintynyt

      Itse käynyt Apexilla vuosia, mutta Piiaa en tosiaan suosittele! Muilta erikoislääkäreiltä ja hoitajilta saanut useimmiten hyvää palvelua, mutta Piia tuntuu aina arvailevan enkä ole kertaakaan saanut kunnon diagnoosia vaan 'vois olla sitä ja vois olla tätä' 'kokeillaan hoitoa tälleen ni ehkä auttaa..', ei ole koskaan saanut koiraani oireettomaksi! Nykyään ortopedisissa asioissa siis mennään muualle....

    • EIAPEXMISSÄÄNTAPAUKS

      Apex ja Piia Marttinen strictly no-no!!! Täysin samaa mieltä edellinen kirjoittajan kanssa. Sekin kertoo paljon, kun ajan saa milloin vaan...

    • Hyvääpalveluasiellä

      Höpöhöpö! En tietenkään voi tietää teidän tapauksianne, mutta meidän kokemus Apexista ja Piia Marttisesta on erittäin hyvä. Erinomaisen asiantunteva ja mukavan oloinen lääkäri, joka tutki kissamme huolellisesti ja hyvin. Muutenkin henkilökunta meidän mielestä hyvää ja kärsivällistä, vaikka toki kiirettäkin välillä on. Käyntejä siellä takana 5. Suosittelen sekä Apexia että Piia Marttista.

    • 17+19

      Itse suosin Helsingin eläinlääkärikeskusta, Koskenhaantie 34, 94 Helsinki.

      Tilat ovat väljät, ruuhkaa ei melkein koskaan ja lääkäri tutkii hyvin. Infoa tulee tarpeeksi, vinkkejä ja tietoa. Koiraa olen käyttänyt.

      http://www.elainlaakarikeskus.fi/index.php

    • böö

      Minulla on kanssa huonoja kokemuksia Malmin Apexista. Ensimmäisellä kerralla lääkäri teki väärän diagnoosin, jonka seurauksena lääkitsimme kisua turhaan taudin vain pahentuessa ja tarttuessa toiseenkin kissaan.
      Seuraavalla kerralla erikoislääkäri osasi sitten diagnoida oikean taudin ja saimme oikeat lääkkeet.
      Molemmilla kerroilla tiskin takana meitä laskutti sama erittäin tyly nainen, joka ei viitsinyt edes tervehtiä. Laskut olivat todella kalliita ja sisälsivät mm. "hoitajan työn", vaikka emme kummallakaan kerralla hoitajaa nähneetkään tiskin takana istuvaa noitaa lukuunottamatta. Varmaan naikkonen laskutti siitä hyvästä, että joutui meille laskun tulostamaan.
      Eniten minua kyrsi se, että pyysin jo ensimmäisellä kerralla jos voisimme nähdä erikoilääkärin ja tämä tyly akka sanoi, että kuka tahansa lääkäri nyt tuon vaivan osaa hoitaa. Seuraavalla kerralla ystävällisempi hoitsu sitten vastasi puhelimeen ja sanoi, että jaa, kannattaa varmaan näyttää näihin tauteihin erikoistuneella lääkärillä. Niinpä.
      En kyllä voi Apexia suositella, enkä sinne palaa itsekään.

    • näinmeillä

      Löysin tämän keskustelun vasta, mutta pakko laittaa oma kokemus. Hyvin töykeää palvelua tiskillä, kauan sai odottaa lääkäriä, eikä sitten viitsinyt kuunnella vaan alkoi rauhoittamaan koiraa lääkkeillä jotka ei vaikuta koiraani, niinkuin yritin selittää. Lopulta tunki vain lisää rauhoittavaa. Koira makasi koko loppupäivän kotona kuin kuolleena. Myöhemmin palasin uudestaan kun pelkäsin tulehdusta, sillä koiran tassu kipeytyi lisää eikä enään antanut haavaa puhdistaa vaikka normaalisti antaisi ihan kiltisti. Laskuttivat siitä että eläinlääkäri tiuski että hän ei voi sille mitään jos en hallitse koiraani. En mene enään uudestaan.
      Niinkuin joku täällä jo kehaisi, niin kehumpa minäkin että Etelä-Helsingin eläinlääkäriaseman Timo Talvio on erittäin hyvä ja pätevä eläinlääkäri, jopa koirani joka yleensä pelkää miehiä antaa tämän lääkärin tutkia itsensä kiltisti.

    • ei ongelmia

      Itselläni aivan kelpoja kokemuksia Apexista. Liekö sattunut harvinaisen mukavat eläinlääkärit ja -hoitajat joka kerta.
      Alunperin aloin käydä Apexissa kun asuin naapurissa, mutta edelleen siellä käytän kissat vaikka matkaa onkin nykyään pikkuisen pidemmän. Mistään kovin suurista tai erikoisista toimenpiteistä en Apexilla osaa sanoa, itse on ollut tarvetta ainoastaan kissojen rokotuksiin sekä kastrointiin. Nimistä jäänyt mieleen Anni Tilamaa ja Anna Valtonen, oikein mukavaa palvelua saatiin eikä kissat tuntuneet edes huomaavan rokotustilanteessa koko piikkiä lainkaan.
      Ainoa miinus mitä itselle tulee mieleen on yhdellä käyntikerralla ollut hyvin tympeä vastaanottoneiti. Olin ainoana tiskillä, mutta neiti oli kuin ei olisi huomannutkaan minua. Lopulta alkoi lähes tiuskimaan minulle. Itse hoitajat ja lääkärit ovat kuitenkin olleet kohdallani aina äärimmäisen mukavia, ja ennen kaikkea asiantuntevia.
      Juuri soitin ja varasin ajan lemmikkipassin hankintaa varten ( siru ja rabiesrokote), ja puhelimeen vastannut naishenkilö oli hyvin asiakaspalveluhenkinen ja iloinen. Toivotaan että tälläkin kertaa saan lähteä eläinlääkäristä tyytyväisenä.

    • lusi

      Ottakaa toki huomioon, että ehkä ovat lukeneet ihmisten näitä keskusteluja ja saaneet palautettakin.
      Jos joku kokee tulleensa huonosti kohdelluksi, kannattaa laittaa palautetta. Henkilökunnan oma kokemus voi olla toisenlainen eivätkä ymmärrä muuttaa käytöstään, jos eivät toisten näkemyksistä tiedä.

      Vaikka neljä vuotta sitten jonkun kokemukset jostakin lääkäristä ovat voineet olla tosi huonoja, ollaan klinikalla saatettu puuttua asiaan ja käydä työntekijöiden kanssa läpi asiakaspalvelua, jolloin nykyään voi toiminta olla toisenlaista.

      En siis ole ikinä käynyt Apexilla/Animagilla, mutta ylipäätään yrityksissä, jotka lukevat asiakkaiden kokemuksista, luulisi että ottavat onkeensa, kun kerran haluavat asiakkaansa pitää ja saada niitä lisää.

    • pitäkääpuolianne!

      Hyvä että löysin tämän ketjun, luulin että mä kuvittelin saaneeni p*skaa palvelua.

      Lääkäri Piia Marttinen. En varaa aikaa hänelle enää koskaan, ei tiennyt eikä osannut mitään. Googlasin koirani oireita ja tajusin itse kotona mikä koiraani varmasti vaivaa.

      Onneksi kirjoitin heti käynnistä seuraavana päivänä palautetta, reklamaation oikein. Aion tänään soittaa heti kun avaavat että nyt saa joku toinen katsoa mun koiraa ja hoitaa sitä oikein. Edellinen käynti maksoi 250 € eikä siitä ollut MITÄÄN hyötyä!

      Piia Marttinen ei osannut tehdä työtään, hiplaili koiraa vähän ja ehdotti kipulääkitystä. Itse jouduin sanomaan että jos nyt tällä kertaa otettais ne röntgenit kun selkä/jalkaongelma oli palannut uudestaan.

      Hitto miten voi olla niin huono eläinlääkäri ettei edes tutki koiraa kunnolla. Tiedättekö mitä sanoi kun oltiin lähdössä? "Tulkaa takas sitten jos ilmenee halvauskohtauksia". Juu, sitten kun pahin on tapahtunut niin sitten he on valmiit hoitamaan! Eikö lääkärin työ ole ENNALTAEHKÄISTÄ sairauksia??

      • pitäkääpuolianne!

        Kävimme uudestaan näyttämässä koiraa (toiselle lääkärille Animagi Apexissa) ja oireiden syyksi löytyi anaalirauhasen tulehdus. Tämäkin todettiin siis vasta sen jälkeen kun minä olin Googlaillut koirani oireita ja soittanut ja sanonut että haluan että koirani takapuolta tutkitaan.

        Uusi käynti maksoi 112 € mutta nyt jo parin päivän jälkeen koira on miltei oma itsensä ja saa kipulääkettä, antibiottia ja antibiottivoidetta. Pitääkö sen olla niin, että omistajan pitää ensi tietää mikä eläintä vaivaa ja sitten vasta ottaa yhteyttä eläinlääkäriin??

        Vastaus on ei! :(


    • puutaheinää

      Animageista suosittelen ehdottomasti Animagi itäkeskusta! Käytetty on monta vuotta niin koirien kuin marsujenkin kanssa ja todella hyvää hoitoa aina saatu. Lääkärit ja hoitajat asiantuntevia ja ystävällisiä aina, ohjaavat muualle jos eivät osaa. Apexiin saatiin viimeksi ohjaus kun Itiksessä ei ole kirurgia, APexissa kävin koiran kanssa kirurgin ja eläinlääkärin arvioissa, ja sen jälkeen tiesin taas miksi sitä paikkaa välttelen. Töykeä vastaanotto niin tiskillä kuin eläinlääkärinkin toimesta. Ettei vaan ois ollut vielä tää sama lääkäri mistä täälläkin on puhuttu. Nyt kesällä 2014 käytiin siis siellä. Ei mitään inhimillisyyttä koiraa kohtaan.. isoa koiraa seisotetaan pöydällä tutkimushuoneessa vaikka en sitä omilla voimillani pysty siinä pitelemään puolta tuntia ja tiuskaistaan vaan että "koita nyt pidellä" kun sanoin että kohta en enää pysty. Koirakaan ei nauti siitä etät joutuu seisomaan samassa paikassa puoli tuntia kiinni pidettävänä kun sen tutkimuksen vois hoitaa muutenkin, tai kumma kun esim. Itiäkeskuksessa siihen pystytään että iso koira on koko ajan lattialla ja saa liikkua vapaasti ne ajat kun ei tutkita. Eli ei todellakaan tarvitse pitää kiinni koko aikaa kun lääkäri näpyttelee esim. tietokonetta välissä. Kyseessä vielä aika lehmänhermoinen koira, mutta silläkin tosiaan jo hermo meni kun puoli tuntia piti seistä samassa asennossa ja minä pitelin väkisin kiinni. APexiin en itse mene enää.. Onneksi Helsingissä on noita vaihtoehtoja. Edellisestä käynnistä siellä on muutama vuosi aikaa ja samanlaista palvelua oli jo silloin..

    • eläinkaverit

      Haluan kertoa oman kokemuksemme Animagi Apexista viime heinäkuulta. Veimme 10 vkon vanhan pentumme korvatarkastukseen sinne. Palvelu oli äärimmäisen välinpitämöntä ja tylyä jo asiakastiskiltä alkaen. Lääkäri oli myöhässä ja tuli vasta kun
      vast .ottovirkailija meni 20min kuluttua ilmoittamaan meistä! Lääkäri oli välinpitämättömän oloinen ja hymytön. Alkoi tulla tunne että olimme siellä häiritsemässä,vaikkei siellä ollut ketään muita asiakkaita meidän lisäksemme. Hinta
      oli täysin kohtuuton varsinkin kun veimme lemmikkimme sitten toiseen eläinlääkäri-
      asemaan korvakontrolliin ja siellä sama tutkimus ja lisäksi kynsien leikkaus ja plussana
      erittäin yst.palvelu maksoi YLI PUOLET VÄHEMMÄN! Nyt olemmekin käyneet kysei-
      sellä eläinlääkäriasemalla Hakunilassa ja olleet aina vain tyytyväisempiä sekä lemmikin hoitoon että erittäin osaavaan ja ystävälliseen henk.kuntaan(Eläinlääk.asema Karvakamut). Suosittelen lämpimästi kaikille:)

    • eläinkaverit

      Sain tänään tiedon että Animagi Apex muuttaa nimensä keväällä Evidensiaksi. Nimenmuutos ei auta yhtään jos palvelu paikanpäällä ei muutu ,kyllä senverran ikävät kokemukset on.Toista kertaa ei mennä,kun huomattavasti parempi paikka on löytynyt!

      • evidensia_on_bisnestä

        Evidensia-ryhmän suurin omistaja on pääomasijoitusyhtiö EQT, joka puolestaan kuuluu ruotsalaisen Wallenberg-suvun hallinnoimiin yrityksiin.
        Ja nehän pojat osaa tehdä rahaa.


    • hannajalonen87

      Hei kaikkein halvin ja paras eläinlääkäri on tuusulassa askel pro ja siellä mari vainionpää

    • aarnimetsä

      Entinen Apex törkeen kallis paikka ja teetättävät hoidot osissa jotka voidaan tehdä kerralla.He kyllä tietävät miten eläimen omistajan kukkaro osataan tyhjentää.

    • Nöpötin

      Tämän ketjun lukeneena en olisi halunnut aikaa varata Malmin Evidensialle (ent. Apex), mutta olosuhteet olivat sellaiset, että oli pakko. Mutta onneksi mentiin! Kissalla siis silmätulehdus ja edellisen ell-käynnin yhteydessä oli tutkimuksessa huomattu, että näkökyky oli heikentynyt lähes olemattomaksi ja suositeltiin pikaista jatkotutkimusta silmäeläinlääkärillä. Lääkäriä saimme odottaa 20min, mutta saamamme palvelu ja hoito korvasivat tämän kyllä täysin. Kaikki henkilökunta oli ystävällistä ja lääkäri Sari Jalomäki todella ammattitaitoinen, samoin kuin avustanut hoitaja! Diagnoosi saatiin heti ja vielä sen jälkeen tehtiin perusteelliset tutkimukset, jossa kartoitettiin koko kissan kunto. Lääkkeet, jotka saatiin, alkoivat toimimaan jo saman päivän aikana ja hyvät hoito-ohjeetkin saatiin. Ensi viikolla kontrolliaika, jossa katsotaan miten lääkkeet ovat lähteneet toimimaan.

      • eikuk44n

        Mitä maksoi käynti Jalomäellä?


    • jumalistukka

      Lääkäripalvelut samalla tasolla kuin muillakin, mutta huolestuttaa jos koiranmurkina firma omistaa lääkäriaseman, mutta sellasta se bisnes ja mainonta nykypäivänä on! Eka Sakemanni firmat suomeen ja sitten ruottalais/amerikkalaiset... Jos joku ei ole vielä pointtia ymmärtänyt, kun nää ulkomaan firmat on saanu ajettuu kantasuomalaisten puljut alas, nii johan pomppas nimittäin hinnat :)

      Jälleenmyydään 39 saman firman ruoka brändiä, pysytytetään 50 kivijalka liikettä jokaisen, suomalaisen jälleenmyyjän naapuriin ja ostetaan eläinlääkäri firmat, voi te ihanat alennusten perään juoksijat ja hössöttäjät teijän takii kohta kaikki täälä joutuu syöttää paskaa ja vielä maksaakkin siitä! Kiitän jo näin etukäteen...

      P.s se joka sanoo et tilaa muualta ruokasi.. niin 39 brändiä omistava firma jolla ns. monopoliasema nii ei siihen kauheesti jää muille ruokia, viimisimmän ruuan osti 365miljoonal pois koska sitä myytiin liikaa ja mitähän tälle ruualle kävi no... eläinlääkäriinhä siinä pitimennä että mikä on ku ripuli lentää!

      Anteeksi pahanmielen purkauksesta mutta joku tässä maassa ja sen asukaitten päässä on vialla, jos ei ymmäretä että -30% hinnassa läpi vuoden ei ole alennus!! Se on OVH

    • Anonyymi

      Kävin 23.9.2021 , n 12.30 Malmin Apexsissa! Menin ostamaan allergisen koiran ruokaa! Minulla paha astma! Naama maskini oli suun edessä, kun oli vaikea hengittää!
      ( ei nenäni päällä)! Siellä luukulla ollut Nais työntekijä , oli todella töykeä! Komenteli minua, asiakasta! Että maski paremmin naamallesi! En ole mikään pikku asioista valittaja, joten kun sitten sain koiran ruoka pussini, jonka hän haki hyllystä( siellä nurkassa missä koirien Safka, oli remppa käynnissä, 2 remontti miestäkin kyykky asennossa) ,menin luukulle maksamaan, yritin siinä sanoa että kun minulla astma, niin maskin pito vaikeaa,,, ei hän kommentoinut mitään! Olin kun koulussa oleva pikku tyttö, jota oli moitittu! Jäi tosi huono fiilis hänen tylystä käytöksestään! Eikä hän kyllä muutenkaan ,ollut mikään asiakas palvelija!!! Liikkeessä ei ollut muita asiakkaita! En mene toiste koiranruoka ostoksille!

    • Anonyymi

      Itselläni hyvät kokemukset Apexista. Käytännössä pelastivat koirani hengen, vaikka tilanne vaikutti niin huonolta, ettei selviäisi. Myös aikoinaan 2010 pelastivat silloisen koirani silmän sokeutumiselta.

    • Anonyymi

      En suosittele Malmin Apexia. Varsinkin vastaanotossa erittäin huono palvelu. Lääkärit kiireisiä hinnat huipussaan sanoisin rahastusta.

    • Anonyymi

      Mulla oli hyvää palvelua Malmilla Apexs

    • Anonyymi

      Ryöstöhintainen paikka. Kyseenalainen ammattitaito. Saattavat pikkujutuissakin eläimet ns. käyntikierteeseen. Se tulee kalliiksi. Epäystävällinen henkilökunta maksaville asiakkaille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      412
      4377
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      241
      2151
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1590
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      158
      1401
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      260
      1159
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1087
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      137
      1054
    8. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1045
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      54
      949
    10. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      933
    Aihe