Miksi kiusataan?

kiusattu itsekkin

Minuakin on kiusattu koulussa, ala-asteella, mutta ei enää juurikaan. Olen miettinyt miksi joitain tiettyjä ihmisiä kiusataan. Mielestäni kiusaaminen ei missään tapauksessa ole kiusatun syytä, mutta kiusattu voi kuitenkin pahentaa tilannetta ja provosoida kiusaajia jatkamaan omalla käytöksellään. Yläaste on melko julma paikka, pitää kasvattaa sellainen sietokyky, että ei ole heti ottamassa itseensä ja suuttumassa jos joku tulee aukomaan päätään. Julma totuus on, että jos olet erilainen saat todennäköisesti kuulla siitä. Eihän näin pitäisi olla, mutta niin vain on. Aina se, että juoksee ensimmäisenä opettajalle kertomaan jos joku sanoo jotain ikävää ei ole paras vaihtoehto. Yleensä kannattaa vaan antaa asioiden olla, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Pitää olla hyvä itsetunto ja ymmärtää, että noilla niitä ongelmia on ei mulla. Kuulen yhä nykyäänkin päivittäin haukkumista hikeksi ja muuksi, mutten välitä pätkääkään. Ajattelen vain, että kaippa nuokin joskus aikusiksi kasvaa. Kun minua kiusattiin äitini aina tapasi sanoa, että ei haukku haavaa tee. Kuulostaa noin sanottuna aika raa'alta, mutta hän oli oikeassa. Mielestäni mikäli kiusaamiseen ei liity mitään fyysistä tai selvästi häiritsevää häirintää ei kannata välittää pätkäkään. Sitten kun aletaan syrjiä, viedään tavaroita, uhataan väkivallalla, kannattaa rueta puuttumaan, mutta jos kyseessä on vain tuollainen haukkuminen puuttuminen ja haukkumisesta provosoituminen voivat vain pahentaa asiaa. Ei kuulosta mukavalta, mutta niin olen nähnyt asioiden vain olevan. Yleensähän hoetaan aina, että pitää puuttua niin se auttaa asioita. Joskus kannattaa vain antaa olla ja jättää kiusaajat oman arvoonsa.
Esimerkiksi meidän koulussa oli tyttö, jota alettiin kiusata. Hän (kuten kiusatut toisinaan) provosoitui helposti kaikesta haukkumisesta ynnä muusta. Yritin selittää tälle tytölle, että ei vain kannata välittää, mutta hän vastasi aina, että kun ope oli käskenyt kertomaan ja välittämään. Se vain pahensi tilannetta. Minullekkin tulivat samat tyypit jotain saomaan, mutten ikinä välittänyt ja siihen se jäi. Tämän tytön kiusaaminen vain paheni.
En yhtään halua puolustella kiusaajia. Kiusaaminen on vakava asia, mutta totuus on se, että siitä ei todennäköisesti koskaan tulla pääsemään eroon. Jotkut vain eivät älyä jättää toisia rauhaan, eivätkä ne sitä ymmärrä, koska kaikkihan on aina kiusaajien mielestä kiusatun syytä.
Jos sinua kiusataan tai alkavasta kiusaamisesta on alkanut näkyä merkkejä kasvata itsellesi hyvä itseluottamus äläkä välitä huutelusta tai haukkumisesta. Ole kuka olet ja jätä sellaiset ääliöt, jotka eivät voi sitä hyväksyä omaan arvoonsa. Jonain päivänä hekin todennäköisesti kasvavat ja kypsyvät, jos eivät: omapahan on ongelmansa. Pidä puolesi. Älä alistu kiusaajiesi tahtoon. Toisinaan on ihan hyvä sanoa vastaan ja pitää puolensa. Pyri saamaan kavereita itsellesi, älä jää yksin. Jos kiusaaminen alkaa todenteolla häiritä joka päiväistä elämääsi koulussa kerro tietysti opettajalle ja vaadi, että asian eteen tehdään jotain.
Ja ennen kaikkea muista, että parempi olla kiusattu, joka osaa puolustaa itseään ja jolla on tarpeeksi itseluottamusta olla oma itsensä kuin kiusaaja, jolla on niin huono itsetunto, että hänen on kiusattava jotakin pönkittääkseen itseään ja saadakseen 'valtaa' ja yhtä typeriä kavereita. Loppuen lopuksi, heillä niitä ongelmia on ei sinulla.

3

498

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elämä kohilleen

      voin sanoa, että kyllä se haukku tekee haavan. Mua on kiusattu sekä henkisesti että fyysisesti, mut kipu, mikä fyysisellä kiusaamisella aiheutettiin, on kadonnu. Toista on henkisellä väkivallalla aiheutettu, se pysyy mielessä, varmaan aina. Ennen otin itteeni, oletin, että mussa on jotain vikaa. Onhan mussa sitäkin, mutta enemmän kiusaajissa. Enkä perkele aio enää välittää, mitä ne musta sanoo, oon täällä itteäni varten, en miellyttämässä jotai ylimielisiä mulkkuja

      • Kiusaajia ei ikinä miellytä ainakaan se, jota kiusataan. Yllätän moni ei tajua vielä ylä-asteellakaan, että se voisi jättää kipeät muistot.


    • Ei ole hyvä olla. Ei tee kyllä hyvää ruvetakaan kiusaajaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1917
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1569
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1519
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1487
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1425
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1370
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1317
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      648
      1239
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1157
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1118
    Aihe