Pakotettiin vaihtamaan Onnista onni-s

PETKUTUS YRITYS

Nyt olkaa tarkkoja liittymienne kannsa. DNA.lla menossa kanpanja, jossa vaihdetaan vanhat, asiakkaalle edulliset Ilonat, Onnit ja mitä niitä on, uuteen Onni-S liittymään. Vanhoja ei enää myydä.

Minulle soitti ns. dna kaupan heppu ja valehteli, että nyt onni sitten Onni liittymä lopetettu ja kaikkien vaihdetaan Onni-S liittymään. Tulee kuulema muutaman sentin halvemmaksikin. No, kytkötset niillä löytyy aina . Itseasiassa puheluni tulisi kalliimmaksi uuden minuuttivelotuksen vuoksi. Sitäpä ei kerrottu, puhuttiin vaan minuuttihinnan halpenevan muutaman sentin. Entinen Onni on sekuntti velotteinen.
Lisäksi aiottiin laittaa tuo normaali vuoden kytkös. Kytkökseen sanoin heti; Ei onnistu, pidän sitten mieluummin vanhan. No, lupasi, ettei sitten muka laita vuoden avioliittoa mukaan. Siinä Toinen Vale.

Tarkistin asian omalta Dna kauppiaaltani ja SIELLÄHÄN se oli, Kytkös myös.Selvittelin asiaa ja soitin asiakaspalveluun, jossa sanoivat ottavansa kytköksen pois. Selvitin lisää asiaa ja ilmeni että minun tapauksessa puhelut tulevat nyt kalliimmaksi (muutaman sekunnin puheluni.,joita käytän usein).
Taas soitto asiakaspalveluun ja verenpaineen nostatus.

Nämä Vaihdokset, joita tekevät, ovat ns. Kotimyyntiä. Niissä on kuluttajasuojaviranomaisen lakisuoja asiakkaalla, kahden viikon perumisaika. Ei ole siis pakko ottaa, jos huomaa ajoissa. Lisäksi mielestäni Dna.n jatkuva soittelu on kotirauhan rikkomista. Näistä "hepuista" ja suoranaisesta valehtelusta voi tehdä rikosilmoituksen, jos asiat ei alan muuten onnistua.

31

3065

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xy

      Onni S on edullisempi Ennen. 0,0696 Onni S:sä 0,069. Kuukausimaksu on sentin halvempi.
      Sitäpaitsi, vuoden etuoikeussopimuksella saat ne viikonloppupuhelut toisiin DNA liitymiin 40% halvemmalla.

      Luuletko oikeasti, että minuuttiveloitteisuus tekee laskustasi kalliimpaa ottaen huomioon nuo halvemmat hinnat?

      Eikä Ilonaa ole poistettu dnan valikoimasta.

      • Oliko tuo vitsi? Tottakai minuuttiveloitus tekee kalliimpaa. Jos esimerkiksi puhuu 3,5 minuutin puhelun, on se vanhalla 24,36 senttiä ja uudella 27,6 senttiä. Minuuttiveloitus vastaa suunnilleen puolen minuutin suuruista aloitusmaksua. Keskimäärin puhelut ovat noin tuota luokkaa. Pitkissä puheluissa (tunnin ja yli) toki ero tulee Onni S:n eduksi, mutta niihin nuo molemmat ovat huonoja liittymiä.


      • ............YYYYY:::

        ILONA POISTETTU !!!!

        Mulle akka sanoi,että en pysty vaihtamaaan takas ilonaan.

        Vaihdoin sen noin 3-4 päivää sitten joustavaan 500.een

        Kaduin,mutta vaihto ei onnistu takas entiseen,kun ilonaa ei enää ole.


    • hö,höh

      No xy, et kai luule, että Dna vaihdattaa asiakkaiden liittymiä ihan vaan huvikseen asiakkaalle edullisemmaksi. Vain yksi voi voittaa ja sehän on tietysti Dna. Taidatkin olla sieltä.

    • ketutus

      Täällä myös yksi uhri. Dna:lta soitettiin, ja sanottiin ensin, että kun olen ollut hyvä asiakas, saan tästä eteenpäin vuoden ajan dna-dna puhelut ilmaiseksi. Samalla vaihtuu vanhan dna onni-liitymän nimi dna onni M.ksi. Dna:n työntekijä vielä korosti, että mikään muu ei muutu, vaan pelkkä nimi.

      Parin päivän päästä tuli postilla paperit kotiin. Tuo vuoden ilmaiset dna-dna puhelut olikin muuttunut 12kk määräaikaiseksi etuoikeudeksi, mistä ei puhelussa mainittu sanallakaan. Netistä katsoin vielä onni M:n hinnaston, mistä näin, että kuukausihinta on kalliimpi kuin vanhassa onnissa ja puheluissa on minuuttiveloitus.

      Soitin asiakaspalveluun, että haluan vanhan onnin takaisin, ja sanoin että minua on huijattu asiassa. Vanhaa onnia ei asiakaspalvelun mukaan saa enää takaisin, koska sitä ei enää myydä. Pyysin etuoikeuden purkua, ja asiakaspalvelija sanoi, että katsotaan onnistuuko, viikon sisällä laittavat viestin jos purku onnistuu. Epäilenpä, että viestiä ei koskaan tule.

      Täyttä kusetusta koko dna:n toiminta. Lähtee vaihtoon, heti kun saan etuoikeuden purettua. Onko kellään vinkkejä, miten etuoikeudesta pääsee parhaiten eroon? Onnistuuko omadna-sivustolla? Dna:lta tulleen kirjeen mukaan minulla on 14 vrk:n oikeus purkaa sopimus, mutta eiköhän ne dna:n päässä yritä kusettaa tässäkin asiassa.

      • Noin klo 9.30

        Tänään katkaisin etuoikeuden. 5min kuluttua tuli viesti (joka on tallessa)
        etuoikeus peruttu .


      • hhfhhhfh

        Soneralla heittivät myös "olet meille tosi hyvä asiakas" kortin esiin. Ja sitten myivät kytkykaupalla kännykän. Peruin sen kun selvisi mitä oli tullut tehtyä. Siellä Soneran päässä olivat kuin sitruunan syöneitä ja naama norsun v-tulla, kun peruin.


      • Nainen Porista

        Minä purin juuri vaihdon. Pidän vanhan onni liittymän ilman vloppualennuksia,
        Otin uuden onni S mutta kun sitä ei sanottu että sitoo 12 kk niin soitin asiakaspalveluun ja purin kaupan. Nyt saan rauhassa miettiä minkä otan mutta ONNI on vielä minulla


      • aatellut vaihtoa
        Noin klo 9.30 kirjoitti:

        Tänään katkaisin etuoikeuden. 5min kuluttua tuli viesti (joka on tallessa)
        etuoikeus peruttu .

        Mihin nyt vaihdat?


    • ritva*

      kyllä olen tullut tulokseen,et dna on varsinainen huijausliiga.Hparmittaa,et olin 9v.sinisilmäinen vaikka aina mietin laskujen suuruutta,makson ne maksusuunnitelmien mukaan tai perinnän kautta.tyhmä, kun olin ja uskoin et eihän tässä voi sua vedättää.
      nyt olen aivan loppu,ei mistään maksaa ja uhataan, vaikka millä.älkää hyvät ihmiset ottako dna operaattoria,tai ainakin olkaa niin valveutuneita,et teitä petetä. pahasti petetyksi tullut

      • Icaiencen

        Ihmettelen suuresti miten teikäläistä on huijattu tässä? Jos olet maksusuunnitelmien ja perinnän kautta maksanu kaikki laskusi niin suurin vika löytyy peilistä! Kun lasku tulee kotiin, siinä on eräpäivä jonka aikana lasku pitää maksaa! Jos sen jättää eräpäivän jälkeen maksamatta niin lasku menee perintään josta tulee perintäkuluja (yleensä 5€). Niin millä tavalla ritva sinua on petetty?

        Jos oikein tarkasti ajatellaan. Mikä operaattori EI ole tehnyt tällaisia virheitä? Sonera ja elisa? Soneralla ja elisalla ikuisesti jatkuva määräaikaisuus, annetaan 2viikon mahdollisuus purkaa sopimus 1v jälkeen.

        Saunalahti? Maksulliset palvelut! Asiakaspalveluun maksaa erikseen, lasku maksaa erikseen ellei käytä OmaSaunalahtea. Ja yhtälailla saunalahden myyjät soittelee ja "pakottaa" vaihtamaan liittymää. Sekä "ilmainen" puhelin lisätty asiakkaille.
        Nämä ongelmat eivät tule KOSKAAN operattorilta, vaan ahneilta "myyjiltä" jotka eivät pysty ilman huijaamista myymään mitään.

        Aina löytyy mätiä munia näinkin suurista firmoista. Parasta olisi olla ilman liittymää ja puhelinta niin ei tule petetyksi!


      • Ritva*
        Icaiencen kirjoitti:

        Ihmettelen suuresti miten teikäläistä on huijattu tässä? Jos olet maksusuunnitelmien ja perinnän kautta maksanu kaikki laskusi niin suurin vika löytyy peilistä! Kun lasku tulee kotiin, siinä on eräpäivä jonka aikana lasku pitää maksaa! Jos sen jättää eräpäivän jälkeen maksamatta niin lasku menee perintään josta tulee perintäkuluja (yleensä 5€). Niin millä tavalla ritva sinua on petetty?

        Jos oikein tarkasti ajatellaan. Mikä operaattori EI ole tehnyt tällaisia virheitä? Sonera ja elisa? Soneralla ja elisalla ikuisesti jatkuva määräaikaisuus, annetaan 2viikon mahdollisuus purkaa sopimus 1v jälkeen.

        Saunalahti? Maksulliset palvelut! Asiakaspalveluun maksaa erikseen, lasku maksaa erikseen ellei käytä OmaSaunalahtea. Ja yhtälailla saunalahden myyjät soittelee ja "pakottaa" vaihtamaan liittymää. Sekä "ilmainen" puhelin lisätty asiakkaille.
        Nämä ongelmat eivät tule KOSKAAN operattorilta, vaan ahneilta "myyjiltä" jotka eivät pysty ilman huijaamista myymään mitään.

        Aina löytyy mätiä munia näinkin suurista firmoista. Parasta olisi olla ilman liittymää ja puhelinta niin ei tule petetyksi!

        Sinulle edellinen tälle palstalle kirjoittaja ja kaikille toisillekin ,käykääpä lukemassa dna keskustelu palstoilta,miten on petetty.Itse olen niin sinisilmäinen ja tyhmä ollut.Olen siellä samalla nimimerkillä.Kaunista kesää kaikille tämän palstan lukijoille ja mielipiteitään kertoville.


      • jopitkäänasiakas
        Icaiencen kirjoitti:

        Ihmettelen suuresti miten teikäläistä on huijattu tässä? Jos olet maksusuunnitelmien ja perinnän kautta maksanu kaikki laskusi niin suurin vika löytyy peilistä! Kun lasku tulee kotiin, siinä on eräpäivä jonka aikana lasku pitää maksaa! Jos sen jättää eräpäivän jälkeen maksamatta niin lasku menee perintään josta tulee perintäkuluja (yleensä 5€). Niin millä tavalla ritva sinua on petetty?

        Jos oikein tarkasti ajatellaan. Mikä operaattori EI ole tehnyt tällaisia virheitä? Sonera ja elisa? Soneralla ja elisalla ikuisesti jatkuva määräaikaisuus, annetaan 2viikon mahdollisuus purkaa sopimus 1v jälkeen.

        Saunalahti? Maksulliset palvelut! Asiakaspalveluun maksaa erikseen, lasku maksaa erikseen ellei käytä OmaSaunalahtea. Ja yhtälailla saunalahden myyjät soittelee ja "pakottaa" vaihtamaan liittymää. Sekä "ilmainen" puhelin lisätty asiakkaille.
        Nämä ongelmat eivät tule KOSKAAN operattorilta, vaan ahneilta "myyjiltä" jotka eivät pysty ilman huijaamista myymään mitään.

        Aina löytyy mätiä munia näinkin suurista firmoista. Parasta olisi olla ilman liittymää ja puhelinta niin ei tule petetyksi!

        Nämä yli-innokkaat puhelinmyyjät voi olla joillekin ongelma. Kyllä mullekin tarjottiin uutta Onni liittymää. Olin just kaupassa ja sanoin, että vaihdan, jos haluan. Mutta tutkin itse netissä vaihtoehdot ja otan itse yhteyttä. Hyvä kauppias myy vaikka hiekkaa saharaan...


    • Glyceryl

      Käykääpäs ihan mielenkiinnosta lukemassa muitten operaattoreiden keskusteluja. Ihan samaa ne itkee sielläkin ku täälläkin.

    • 25

      Muissa operaattoreissa on se ero, että niillä on asiakaspalveluakin. Esim. Saunalahdesta pääsee eroon viimeistään kun valittaa toimitusjohtajalle. DNA:n toimitusjohtaja sen sijaan ei edes lue sähköpostejaan, eikä muuten kukaan muukaan tuossa rikollisliigassa. Kirjattuna postina lähetettyyn valitukseen vaivautuivat lopulta vastaamaan sähköpostilla, eli tiesivät kyllä sähköpostiviesteistäni sekä varmaan nettilomakkeistakin, joita olin alkuvuodesta lähtien lähetellyt asiakaspalvelusivun kautta.

      VAROKAA, DNA:LLA EI OLE MITÄÄN ASIAKASPALVELUA, ei ilmaista sen paremmin kuin maksullistakaan.

    • ent. asiakas

      Totta, muutkin operaattorit saattavat tehdä virheitä, mutta kun pyytää, korjaavat virheensä.

      DNA ei edes myönnä tehneensä virheitä.

    • niintainiin

      Huoh, Juuri äsken minullekkin soitettiin että haluaisinko vaihtaa DNA Onni S liittymään minun vanhan liittymäni, sanoin kieltävästi että en. Mutta ei tämä kauppias juurikaan kuunnellut vaan alkoi tottakai sanomaan että, Se tulisi muutaman sentin halvemmaksi per puhelu. Sanoin silti kieltävästi että Kiitos, mutta olen tyytyväinen tähän nykyiseen liittymään enkä aijo vaihtaa tätä mihinkään. No sitten he ''Ymmärsivät'' asian ja lopettivat puhelun, mutta hetken päästä tulee viestiä että ''Liittymäsi on poistettu käytöstäsi ja uusi DNA Onni S liittymä on kytketty. Terveisin DNA'' Sen jälkeen heti uusi viesti ''DNA Etuoikeus 12kk on kytketty liittymääsi. Saat tilausvahvistuskirjeen kotiisi lähiaikoina. Terveisin DNA.''

    • voihan verenpaine

      Itelleen tuli sama puhelu eilen, tosiaankin sellasen kuvan siitä sai että se vanha Onni on tosiaan kokonaan poistumassa ja se uusi ei mitenkään eroa siitä. Ja etuoikeuskytkystä ei mainittu mitään, sanottiin vaan että tulee alennuksella puheluita viikonloppuisin. Puhelun jälkeen pikanen googletus paljasti että taitaa olla asia hieman toisella tavalla. Soitin iltapäivällä asiakaspalveluun ja sain purettua molemmat.

      • Nainen Porista

        Sama juttu. Sain purettua eli kaikki hyvin taas :)


      • edelleen Dna asiakas
        Nainen Porista kirjoitti:

        Sama juttu. Sain purettua eli kaikki hyvin taas :)

        Minä osaan kieltäytyä niin että nuo puhelinmyyjät ymmärtää. Jos vaihtaisin olisi Dnapro ykkösenä listalla.


    • puhelinmyyjä

      Ja sitten, kun teille ei soitetakkaan sieltä omalta operaattorilta vingutte kuinka teistä ei pidetä huolta, eikä anneta tarjouksia/uusia etuja... Päättäkää jo mitä haluatte.

      • QqQ.

        Meillä vaihdettiin kaikki perheen ja isovanhempien liittymät pois dna;sta,
        viimeisen 4 kk aikana, toinen syy oli, kuuluvuus ajoittain heikko maaseudulla ja kerostalon hisseissä ym.

        netiliittymä on aivan ok, kaupunkikodissa.

        olen kai osannut olla niin töykeä, että yhtään puhelinmyyjää ei enää soita,
        olen tilannut hyvin usein ja perunut kaikki,
        ihmettelen kuinkas sen kaikki ovat oppineet, ihmettelen.


      • riekaisäntä

        Voi sieltä operaattorilta soitella jos tosiaan olis tarjouksia/uusia etuja. Kyllähän joku voi käytöstä riippuen tuon Onni -> Onni S ja etuoikeus kytkyn kokea etuutena, mutta tässäkään tapauksessa kovinkaan moni ei ole ollut sitä hehkuttamassa täällä.


    • siinähän yritätte

      Kuka nyt muutenkaan vastaa ihme numeroihin. Jos minulle joku soittaa ja jos en tiedä numeroa varmasti tärkeäksi niin en vastaa. Lähetän numeron sitten viestinä findiin ja jos ei ole tärkeä esim. myyjä tms. turha niin en vastaa koskaan, jos ei tietoja löydy niin en vastaa koskaan ja jos on tärkeä niin soitan takaisin. Siinähän soittelette kaiken maailman huijarit ja muut turhat en tule koskaan vastaamaan :)

      • siinähän yritätte

        Enkä vastaa jos operaattori soittaa. Ei kiinnosta tarjoukset tai mitkään edut yhtään. Mulla ei ole DNA:ta onneksi ja oma operaattori ei onneksi soita paitsi jos soittaa numerosta josta ei löydy tietoja mutta soitelkoot vapaasti en edelleen vastaa.


    • Asiakastakusetetaan

      Dna vaihtoi ilmoittamatta ja kysymättä minuta onni liittymäni pois. Mistä ihmeestä nyt maksan 2.9 euroa kk kun ennen puhelinlaskuni oli alle kympin kuussa nyt se on 12 euroa. Eli 25% ylimääräistä ei mistään palvelusta. Ja kyse ei ole onko se kympin vai 12 jos teillä on useamman kympin laskut ja määräni tuntuu teistä pieneltä niin pitäkää se omana tietonanne. Jos en puhu en maksa. Mistähän vitusta maksan 25% enemmän kun en puhelinta juurikaan käytä. Onko dna MUKA niin köyhä että sen on otettava väkisin rahaa asiakkailtaan kun ei enää tarjoa kk maksuttomia liittymiä. Törkeää kusipää toimintaa, kättä asiakkaan taskuun vaan en ota paljoa vaikka olen iso varakas firma otan vain vähäsen. Mitä nyt muutan pre paidiin ja menetän 15 vuotta vanhan nueroni vai maksan tyhjästä jotta numero säilyy enkä sitä enää jatkossa muuten halua käyttää vai naurettavaa sosiopaattista kohtuutonta hyödyntavoittelua ja kiusantekoa dna:lta.

      • juuri_vaihdoin_ite

        Rauhotu... kaikki operaattorit nostavat maksujaan. Ihan normaalia.

        Vaihda Saunalahden Latausliittymään. Voit säilyttää numerosi minimaalisin kuluin. Toistaiseksi.


      • arvelija-

        muille DNA on ilmoittanut muutoksesta. Ehkä sinä et ole sen arvoinen, että sulle kannattaisi mitään ilmoitella.


    • ploid

      kilpailuttaja.fi/palvelut/gsm_3g_vertaa_ja_kilpailuta_liittyma/
      Kokeile tästä saada halvempi

      • huomaaja-

        huono linkki. täysin epäkelpo.....


    • ploid

      Eikö huomaajalla linkki toimi? Kun sen maalaa ja napsauttaa hiiren kakkosella niin sieltä se avaus löytyy. Ainakin google gromella toimii.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1432
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      977
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      229
      764
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe