Leijat

Leija harrastaja

Haaveet eivät tarvitse olla isoja ja pienistäkin asioista voi löytää paljon iloa ja mielen lepoa.
Haaveilen sellaisesta kesäisestä niitystä, jossa puhaltaisi vieno tuuli ja niityn yllä kaareutuisi sininen poutapilvitaivas.
Haaveilen leijan lennätyksestä.
Sinisellä taivaalla purjehtisi muutakin kuin pilviä, nimittäin useita kauniita ja värikkäitä leijoja, joiden kautta auringonvalo siivilöityy kauniisti.
Osa leijoista purjehtisi niin korkealla, että ne juuri ja juuri erottuisivat taivaalta.
Osa leijoista olisi alempana ja kaikki muut leijat olisivat sitten siinä välillä.
En tiedä, mutta jokin noissa leijoissa kiehtoo, ehkä ajatus vapaudesta, mikä liittyy taivaalla vapaasti liitävään leijaan.
Voisipa olla leijan kyydissä, kun tuuli nostaa leijan korkeuksiin.
Kohota aina vaan ylemmäs, pilvien sisälle asti ja siitäkin ylöspäin ja katsella sieltä ylhäältä, kun pilvet alempana hitaasti liitävät taivaalla.

Suomessa leijaharrastus ei ole ainakaan vielä kovin suosiossa, koska taivas on tyhjä, eikä taivaalla leijaile mitään kaunista.
Leijan lennättäminen on mitä parasta mielen rentouttamista ja lisäksi siinä saa ulkoilla ja liikkua.
Ensimmäinen hieno leijanlennätys kokemukseni oli, kun lennätin laatikkoleijaa lennokkikentällä.
Taivas oli sininen ja tuuli vain senverran, että leija juuri ja juuri kohosi taivaalle. Lennätin leijaa n.170m korkeudella ja yht'äkkiä leijan ympärille kerääntyi valkoisia pisteitä.
Ajattelin, että mitäköhän siellä taivaalla liitelee leijan ympärillä.
Kohta kuuluikin kaukaista lokin kirkuntaa ja nehän olivat lokkeja, jotka olivat tulleet ihmettelemään taivaalla kelluvaa punaista laatikkoleijaa ja liitelivät siinä leijan lähettyvillä.
Toinen haave on laittaa leijaan kamera, jolloin saisi otettua ilmakuvia 100-500m korkeudelta.

Nyt ei ole päässyt lennättämään leijaa, on ollut liian tuulista tai sitten on ollut joku muu este.

1

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jk

      vaoi in

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      256
      2442
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      73
      1836
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      336
      1568
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      175
      1539
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1085
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      89
      985
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      180
      811
    8. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      805
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      216
      773
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe