Katainen EU: Maailmanlaajuinen LAMA alkamassa?

TositalousriisiTulee

"Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) varoittaa Euroopan talouskriisin laajenemisesta, Yle Uutiset raportoi. Katainen sanoi, että TILANNE ON PAHA, ja RISKIT UUDEN LAMAN SYNTYMISELLE OVAT ERITTÄIN SUURET."

"Katainen sanoi, ETTEI ASIASTA OLE OLEMASSA MITÄÄN SALATTUA TIETOA, vaan tilanteen pystyy näkemään esimerkiksi korkojen heilahteluista. Hänen mukaansa tilanne on erittäin haavoittuvainen.

- Taloustilanne Euroopassa EI OLE MENNYT OIKEASTAAN PAREMPAAN SUUNTAAN, vaan RISKIT VAKAVAN FINANSSIKRIISIN JA UUDEN LAMAN syntymiselle ovat erittäin suuret tällä hetkellä. NYT EI PUHUTA PELKÄSTÄÄN KREIKASTA vaan katsotaan niitä toimenpiteitä, joilla kriisin leviäminen toisiin maihin voidaan estää, Katainen sanoi."

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110680689&ext=rss

Vieläkö hinnat nousevat paljon, jos / kun uusi lama alkaa?

116

2221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kohta mennään

      Nyt alkaa olla jo todella piru irti. George Soros, maailman rikkaimpia ihmisiä ja parhaita sijoittajia povaa Kreikalle lähtöä Eurosta. Tämä mies on harvoin valuutta asioissa väärässä.

      http://www.bloomberg.com/news/2011-06-26/soros-says-euro-member-exit-mechanism-is-probably-inevitable-amid-crisis.html

      Jokohan Käteisellä vihdoin lappu syttyisi päässä, me ei tienata näillä tuilla, me rakennettiin jätti rommaus. Katainen ja Rehn tulevat jäämään historiaan globaalin laman arkkitehteinä. Todellisuudessa suurin syy tulevalle lamalle on Kiinan nousu ja kadonneet työpaikat, mitä ei millään elvytyspaketeilla korvata. Tätä ei mm. edellä mainitut ole tajunneet.

      • Kreikka on pelannut EU-peliä upeasti. Ensin "kaadutaan" ja saadaan tukea. Kun kerran on saatu lypsettyä... lypsetään uudestan... ja uudestaan... ja uudestaan....

        Ja sitten kun on maksun aika ja pitäis olla saavutuksia niin "Thanks bye" ja VAHVA Drakma jonka takana on valtavasti EU:ta tiristettyä rahaa joka on muutettu tuotannoksi ja resursseiksi.

        Hienosti pelattu Kreikka. Taloussodassa se mitä ne tekee on kertakaikkiaan nerokasta :D

      • Kukkomies kirjoitti:

        Kreikka on pelannut EU-peliä upeasti. Ensin "kaadutaan" ja saadaan tukea. Kun kerran on saatu lypsettyä... lypsetään uudestan... ja uudestaan... ja uudestaan....

        Jyrki Katainen on siis enemmän kreikkalainen kuin suomalainen ajettuaan noi jutut läpi ja eu-systeemin.

        Tämä paljastuu siinä että Kreikka on hyödynsaaja ja Suomi on se häviäjä.

        Kunhan Jykä on saanut homman kondikseen hän luultavasti muuttaa Kreikkaan.

      • Totta. Syksyllä kaikki on toisin. Hyvä juttu koska ollaan eletty yli varojen ja
        ollaan oikeasti köyhiä suomalaisia. Miten esimerkisksi betoniseinät voi maksaa 500000e kun materiaalin hinta on 30000e?? ETTÄ TÄLLAISTA LUVASSA....

      • perusS ja ylpeä
        Kukkomies kirjoitti:

        Jyrki Katainen on siis enemmän kreikkalainen kuin suomalainen ajettuaan noi jutut läpi ja eu-systeemin.

        Tämä paljastuu siinä että Kreikka on hyödynsaaja ja Suomi on se häviäjä.

        Kunhan Jykä on saanut homman kondikseen hän luultavasti muuttaa Kreikkaan.

        kyllähän soini tiesi noi jutut jo paljon ennen vaaleja, hermi kun käteinen salas noi vaalien yli, selvät asiat puhui valkoiseksi vaalien alla, nyt kun pääministerin paikka, voikin jo puhua samaa kieltä kun soini....harmi, koko suomi kärsii vuosikausia nyt takauksista ym vain ja ainoastaan käteisen päministerin paikan tavoittelusta, mutta minkäs teet, tyhmiä äänestäjiä oli vielä kokoomus puolueen verran.

      • So f'ng owned
        Kukkomies kirjoitti:

        Kreikka on pelannut EU-peliä upeasti. Ensin "kaadutaan" ja saadaan tukea. Kun kerran on saatu lypsettyä... lypsetään uudestan... ja uudestaan... ja uudestaan....

        Ja sitten kun on maksun aika ja pitäis olla saavutuksia niin "Thanks bye" ja VAHVA Drakma jonka takana on valtavasti EU:ta tiristettyä rahaa joka on muutettu tuotannoksi ja resursseiksi.

        Hienosti pelattu Kreikka. Taloussodassa se mitä ne tekee on kertakaikkiaan nerokasta :D

        Kreikka on periaatteessa taloudellisesti tuhottu entisen itäblokin maiden tapaan, sen kansa ei pelannut vaan pankkien nappulana toiminut maan eliitti.

      • Heilvetti irti

        No niin siinä sitten tavoite täyttyy! Mutta sitä ennen on syytä korvamerkata ne politikot Kataisen lisäksi,jotka ovat vastuuttomasti politiikkaa hoitaneet EU,n suhteen.
        Kun alkaa lopun aika koittaa on näillä em.epeleillä tilinteon hetki edessä Suomenkansalle.Laki se on löydyttävä vastuunkantamiseenkin oli kyseessä millainen poliittinen päätös tahansa.

      • Meillä rakentaminen
        scabbi kirjoitti:

        Totta. Syksyllä kaikki on toisin. Hyvä juttu koska ollaan eletty yli varojen ja
        ollaan oikeasti köyhiä suomalaisia. Miten esimerkisksi betoniseinät voi maksaa 500000e kun materiaalin hinta on 30000e?? ETTÄ TÄLLAISTA LUVASSA....

        alkaa olla ajankohtaista. Laittaisitko hiukan linkkiä firmoista, jotka tulevat tekemään talkoilla. Sinäkin kenties?
        Ei talon hinta todellakaan muodostu pelkistä materiaalikuluista...

      • Ornitologi
        perusS ja ylpeä kirjoitti:

        kyllähän soini tiesi noi jutut jo paljon ennen vaaleja, hermi kun käteinen salas noi vaalien yli, selvät asiat puhui valkoiseksi vaalien alla, nyt kun pääministerin paikka, voikin jo puhua samaa kieltä kun soini....harmi, koko suomi kärsii vuosikausia nyt takauksista ym vain ja ainoastaan käteisen päministerin paikan tavoittelusta, mutta minkäs teet, tyhmiä äänestäjiä oli vielä kokoomus puolueen verran.

        Kyllä te ootte sitte niin fiksuja ja että..! Koko maailma on konkurssissa kun Katainen halusi pääministeriksi.. Nyt äkkiä perustamaan maailmanhallinnan diktaattorin vakanssia ja äänestää Soini kiistattomaksi yksinvaltiaaksi niin saadaan hommat kondikseen!?

        PS: Missä Soini, siellä ongelma! (huomatkaa: Soini on nyt Suomessa!!)

      • Kansa osti muuten
        So f'ng owned kirjoitti:

        Kreikka on periaatteessa taloudellisesti tuhottu entisen itäblokin maiden tapaan, sen kansa ei pelannut vaan pankkien nappulana toiminut maan eliitti.

        kaikenmaailman krääsää ja toteutti toiveitaan vuosia L A I N A K S I miettimättä lainkaan että se täytyy jonain päivänä maksaa takaisin. Aivan kuin suomalaiset 80/90 lukujen vaihteessa. Kreikassa heikot hallitukset toteuttivat kaikenmaailman hienoja "uudistuksia", mielettömiäkin, taatakseen suosionsa. Suomalaiset maksoivat lainansa, kreikkalaiset rupesivat mellakoimaan ja maksavat jatkossa kaiken takaisin entistä kipeämmin. Tässä oma lyhyt analyysini laman syistä.

      • öyskis...
        perusS ja ylpeä kirjoitti:

        kyllähän soini tiesi noi jutut jo paljon ennen vaaleja, hermi kun käteinen salas noi vaalien yli, selvät asiat puhui valkoiseksi vaalien alla, nyt kun pääministerin paikka, voikin jo puhua samaa kieltä kun soini....harmi, koko suomi kärsii vuosikausia nyt takauksista ym vain ja ainoastaan käteisen päministerin paikan tavoittelusta, mutta minkäs teet, tyhmiä äänestäjiä oli vielä kokoomus puolueen verran.

        soini ties ja ties ei sillä oo mitään hyötyä tieskö vai ei lamoja tulee ja menee ilman soiniakin, pysys vaan ukko housuissaan ja hoitelis oman maan asiaa eikä olis hyytelönä kuin mammutin paska haloo..tätä tulevaa taantumaa ei persut eikä muutkaan puolueet torju, maailma on vaan niin valmis?

      • SUOMI KALLEIN ?

        Suomi on kallein euromaa
        Lehtikuva

        Suomessa kuluttajaa rokotetaan kaikkein rankimmin euroalueen maista. Yksityisen kulutuksen kokonaishintataso oli Suomessa viime vuonna 23 prosenttia EU-maiden keskiarvoa korkeampi, kertoo Tilastokeskus.

        34
        Alle unionimaiden keskiarvon jäivät Suomessa vain tietoliikennepalveluiden hinnat.

        Euroopan kalleimmat maat löytyvät euroalueen ulkopuolelta. Kaikkein eniten rahaa palaa kuluttajalla Sveitsissä, jossa kokonaishintataso oli vuonna 2010 peräti 48 prosenttia kalliimpi kuin 27 unionimaan keskiarvo. Melkein yhtä kallista on Norjassa, joka pitää tilaston kakkossijaa.

        EU:n hintavin maa on Tanska, jossa keskimäärin lompakko keveni viime vuonna 43 prosenttia keskiarvoa nopeammin.

        Seuraavalla portaalla kalleustasollaan ovat Suomen seurana Ruotsi ja Luxemburg, joissa kokonaishintataso nousi 20 prosenttia keskiarvoa korkeammaksi.

        Euroopan halvin maa on Makedonia, jossa hintataso oli vain 44 prosenttia EU-keskiarvosta.

        Unionimaista halvin on Makedoniaa vain muutaman prosenttiyksikön kalliimpi Bulgaria. Euromaista edullisimmalla pääsee Slovakiassa.

        Pohjoismaiden halvin maa on Islanti, jossa kokonaishintataso oli 11 prosenttia keskiarvon yläpuolella.

        Norjalaiset maksavat
        alkoholista eniten

        Erot erityisesti tupakan ja alkoholijuomien hintatasoissa eri maiden välillä olivat huomattavan suuria johtuen erilaisista verotuskäytännöistä. Norjassa hintataso tässä tuoteryhmässä ylitti EU:n keskiarvon peräti 137 prosentilla.

        Makedoniassa alkoholia nauttiva, tupakoitseva kuluttaja maksoi paheestaan yhden kuudesosan siitä mitä norjalainen.

        Hintatasoerot olivat suuria myös palveluja koskevissa tuoteryhmissä työvoimakustannusten heittelyn vuoksi. Esimerkiksi ravintola- ja hotellipalveluista maksettiin Norjassa yli nelinkertaisesti Euroopan halvimpiin maihin verrattuna.

        Vähiten eroja maiden välillä oli vaatetuksen, viihde-elektroniikan ja kodinkoneiden tuoteryhmissä.

      • Materialismin Uhka?
        Ornitologi kirjoitti:

        Kyllä te ootte sitte niin fiksuja ja että..! Koko maailma on konkurssissa kun Katainen halusi pääministeriksi.. Nyt äkkiä perustamaan maailmanhallinnan diktaattorin vakanssia ja äänestää Soini kiistattomaksi yksinvaltiaaksi niin saadaan hommat kondikseen!?

        PS: Missä Soini, siellä ongelma! (huomatkaa: Soini on nyt Suomessa!!)

        Yksinkertainen ratkaisu: Jumala omistaa kaiken, sekä rakastaa kaikkia eläviä olentoja.

        Tarvitaan sydämen vallankumous.

        Silloin katoaa ihmisistä himo, kateus, ahneus, viha, harha ja hulluus. Noh, ainakin siirtyvät taka-alalle.

        Seurauksena ei ole enää ahneita poliitikkoja sekä pankkiireja ja korporatistisia narsisteja nylkemässä kansalaisia oman etunsa vuoksi. Lue lisää TODELLISESTA RATKAISUSTA maapallon jättiongelmiin.

        Kyltymätön himo on ihmiskunnan pahin vihollinen, senhän näkee joka päivä lehtien lööpeistä:

        http://www.asitis.com/3/37.html

    • sanoisin

      Pönttövuoren tunnelissa syntyneet eivät opi muuten kuin kantapään kautta, mutta siihenkin tarvitaan koko kantapään poistaminen.

    • Soros voisi viedä

      Soros on sitten monimiljardööri, joka inhoaa maailman talousjärjestelmää ja kestämätöntä kulutusyhteiskuntaa, joka ajaa maailman väistämättömään tuhoon. Soros on myös sen kokoluokan pelaaja miljardeineen globaalissa markkinataloudessa, että hän saa sen halutessaan polvilleen. Ja on muuten ilmoittanut kantansa ja mahdollisuutensa hyvin selkeästi.

    • raakkuna1

      Kataisen silmät ovat nyt vasta avautumassa näkemään muutos, joka oli nähtävissä jo about puolivuotta sitten. Joop. Niin mikä se sellainen Johtaja oikein on, kun palstan seuraajat, ja niistä parhaimmat ovat tuoneet asiaa esiin.

      Todellisella Johtajalla tulee olla seurantaa maailman tilanteelle, ja hyvää arvostelukykyä hahmottaa kokonaistilanne, sekä visionäärisyyttä.

    • hyi helkuta

      Suomessa on ollut lama niin kauan kun kesk/kok on olleet vallassa, ja loppua ei näy...

      Suunnittelevat suomalaisia maksamaan omansa ja eu:n eliitin elämät....siinä sivussa hurrien elämät myös

      Joko alkaa mennä jakeluun nää hommat? Teitä kusetetaan niin että paukkuu vaan!

      Onneksi tajusin itse lähteä sieltä pois aikanaan...

    • me teimme sen (kok)

      Auta armias. Nyt tuo tenavatähti kehuu jo itseään. Tosin muitakin tyhjäpäitä on ollut hommaa pelaamassa,mutta älkäämme väheksykö Jyrkin saavutusta.

    • No eihän siitä ole

      kovin pitkää aikaa kun Katainen kehui että olemme selättäneet laman. Katainen on tyhmin poliitikko mitä Suomessa on koskaan ollut.

      • suomen viisain

        No eihän ole. Edellinen lama selätettiin ja seuraavaa pukkaa. Taloussyklit ovat nykyään vain muutamia vuosia.

      • tiesin tämän.....

        Kyllä Katainen on oikein SUPERDORKA ja m.o.t.

      • hohhoijjaa..
        tiesin tämän..... kirjoitti:

        Kyllä Katainen on oikein SUPERDORKA ja m.o.t.

        Mikä kommari foorumi tää on?? Voi iesus, kaikkea sitä pitää lukea..

    • tussuf

      kataisen laskuoppi on mielenkiintoista. viskataan 14 mrd menemään ja sitten käsketään kansalaisten muistaa luku 1.9mrd.
      http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Katainen Tosiasialliset takaukset rajattu 19 miljardiin euroon/1135266216608

      nostetaan viina- ja tupakkaveroa kun siitä saa n euroa.
      todellisuus: viron ostosreissuista tulee yhä kannattavampia ja ihmiset hakevat sieltä. verotulot jopa putoavat tämän vuoksi.

      matkailuautoille laitetaan autovero jotta saadaan n euroa.
      todellisuus: uudet matkailuautot jää ostamatta. aiheuttaa työttömyyttä retkeilyalueilla ja matkailuautojen valmistajissa, joiden palveluksessa on ~400 henkeä. välilliset verotulot putoavat.

      uskon että jos katainen haluaisi selittää että 5-1=2 niin hän senkin voisi tehdä.

      • Tiedoksi

        Noita lukuja joudut valitettavasti tarkistamaan jurppilaiselta ja arhinmäeltä, ei käteiseltä..

    • Sikailua EU:ssa

      Joo ja jos ei muuten saada lamaa iakiseksi, kyllä Käteinen eurooppalaisine kavereineen järjestävät sen käden käänteessä.

    • Lightashi

      Illuminaatti haluaa maailman talouden romahtavan että voisivat luoda yhden rahan ja yhden maailman valtion, sekä uuden uskonnon.
      Heillä vain on ongelmana että meitä on n. 3 miljardia ihmistä liikaa.
      Ja toisaaltaa heidän ajattelutapansa on jo nyt vanhan aikainen joka on perustunut pelotteluun, jolla on ollut hyvä hallita.
      Nyt kuitenkin maailmalla herätään ja huomataan että pelko on valhetta ja se ei ole totta.
      Vanha maailma murtuu ja uusi nousee tuhkasta kuin Feenikslintu, mutta se ei ole Illujen toivoma järjestys.
      Joten kaikki on hyvin juuri nyt.

      • raakkuna1

        Lightashi esitys on osittain hyväksyttävä, vaikka hän tuo sen esiin negatiivisella tavalla. Ja siinä olet väärässä että uusi maailman järjestys olisi huonolla tavalla vanhanaikainen. Ja varmaankin monet jo pelkäävät, mutta pelko on luonnollista vanhan järjestelmän kannattajilla. Ja sen tiedämme että NWO ei tule olemaan pelotteluun perustuva hallintomalli.

        Kaikki ei todellakaan ole hyvin, juuri nyt.

      • raakkuna1 kirjoitti:

        Siis ihmisiä on aina pyritty hallitsemaan mitä erilaisimmilla välineillä. Ruoskalla ja kahleilla, maaorjuudella, pakkotyöllä, veloilla. Kaikki tämä on "vanhaa maailmanjärjestystä". Sikäli kun nämä kaikenmoiset EU-eliittit yrittävät luoda hallintajärjestelmiä - ja kenties maailmanhallintoa - niin eihän siinä ole mitään uutta vaan se on sama vanha paska juuri samalla periaatteella kuin aina aikaisemminkin.

        Jos maailmanhallinto tulee on kyseessä OLD WORLD ORDER. Se sama vanha jälleen kerran. Jatkumoa Egyptille, Aleksanterille, Venäjälle, Natsisaksalle, Tsingis Khanille, Amerikalle, Kolonialismille, Euroopan unionille jne jne jne... Old world order, nothing new under the sun. Hallitsevia ja hallittuja.

        NEW WORLD ORDER voi olla vain jotain sellaista joka lähtee ihmisistä itsestään - heidän hylätessään kollektiivisesti kahleensa, perustaessaan omaehtoisesti uuden systeemin rauhalle, rakentamiselle ja yhteisille päämäärille yhteisöinä jotka eivät tarvi mitään erityistä keskushallintoa. Tällöin ihmiset ottavat vallan, ohjaavat itse itsään ja kantavat vastuutaan itsestään ja ympäristöstään uskomatta siihen että on mitään ylempää valtaa tai ketään joka tulee auttamaan - koska johan historia näyttää että ylhäältä-alas tyyppiset valtajärjestelmät kieroutuvat äärimmäisillä tavoilla.

        Kukkomies saa Raakkunalta vastauksen. Esittämäsi "Old world order" on termi jonka olet itse kehittänyt, ja se ei todellakaan ole esittämääsi hallintoaikojen historiaa. Tuolloin Egybtissä ja Aleksanteri Suuren hallinnoimassa maailmassa oli tunnustetusti maailman parasta hallintaa. Puhut puutaheinää, ja sana helinää.

        NEW WORLD ORDER on illuminaatti, eli ohjelma joka alkaa hallitsemaan maanpäällä.

      • vaihtoehdoista

        Kyllähän maailmassa pitää olla demokraattisia hierarkioita tosin matalia, ei sellaiset Marxin utopialandit vaan toimi.

      • illuminaatti
        raakkuna1 kirjoitti:

        Kukkomies saa Raakkunalta vastauksen. Esittämäsi "Old world order" on termi jonka olet itse kehittänyt, ja se ei todellakaan ole esittämääsi hallintoaikojen historiaa. Tuolloin Egybtissä ja Aleksanteri Suuren hallinnoimassa maailmassa oli tunnustetusti maailman parasta hallintaa. Puhut puutaheinää, ja sana helinää.

        NEW WORLD ORDER on illuminaatti, eli ohjelma joka alkaa hallitsemaan maanpäällä.

        "NEW WORLD ORDER on illuminaatti, eli ohjelma joka alkaa hallitsemaan maanpäällä."

        Salaseura illuminatin perusti Adam Weishaupt kumppaneineen 1. toukokuuta 1776, edistämään tieteellistä ja ateistista maailmankatsomusta, sekä vastustamaan kirkon ja monarkkien ylivaltaa.
        Tämä illuminatin sääntökunta ei muuten uusiaikaisessa opetuksessaan kuitenkaaan suoraan korosta ateismia, koska tässä säätökunnassa uskonto toimii illuminatien Uudelle maailmanjärjestykselle pyydyksenä.

      • kysymys,,,
        illuminaatti kirjoitti:

        Pakko vielä kysyä, kun erilaisissa salaliittoteorioissa (vaikka en niitä itse edustakaan, mutta joskus luen niitä) sanotaan, että illuminaattin niminen järjestö on käyttää sanoja "new world order", eli uuden maailman järjestys tai uusi maailman järjestys.
        Niin onko tämä se sama uusi maailma, mistä myös jehovan todistajat puhuvat? Eli tämä oli se "ulottuvuus" uuden maailman kysymyksessä, jota ikäänkuin hain. Koska eikös heilläkin siis "baijerin valaistuneilla" ollut käytössään sama käsite kuin jehovan todistajilla?

      • illuminaatti
        kysymys,,, kirjoitti:

        koko UM-raamattu on vaannelty ko oppia suosivaan muotoon ja kieliasua on muuteltu muka nykykielta vastaavaksi.
        Nain saadaan raamattua tuntematon ohjattua pikkuhiljaa pois todellisesta sanomasta eika uhri huomaa mitaan.
        Vaarennoksessa on menty joa niin pitkalle etta todistajilla on oma vulgate kaannoskin joka muunneltu samoin.
        Tahan menessa on useimmat epailijat luopuneet.

        Todistajat asettuvat Yahshan sijaiseksi sanoen olevansa hanen ruumiinsa.

        Lahempi tarkastelu kuitenkin osoittaa toista.
        Todistajat on yksi illuminaatin lonkero.

        Edelleen he haluavat merkin sanoen sita hyvaksi.
        -nieletko sina senkin?

        Jehovan todistajien perustaja Russell oli illuminaatti ja illuminaatit palvovat sielunvihollista.. Heidän tarkoituksena on häivyttää terve kristinusko maailmasta.

        http://www.sunpoint.net/~patato/blood11.html

        http://www.heinola.org/~patato/artikkelit/opr0041P.php

      • ###

        Vartiotorni lahkon (Jehovan todistajat) perustaja Russel oli vapaamuurari ja okkultisti.
        Järjestön seuraava presidentti Joseph Rutherford ( joka muutti ja hylkäsi osia Russellin kirjoituksista) oli itse spiritisti ja käytti ilmeisesti ouja-lautaa saadessaan "tietoja".
        Vartiotorniseura käytti kauan J.Greberin raamatunkäännöstä kunnes jäi kiinni siitä. Greber sai sen syvätranssimeedion kautta.
        Rutherford johti vartiotorni-seuraa tyrannimaisesti sekä piti useita rakastajattaria ja juopotteli loistohuvilallaan.
        Hän myös rikkoi avoimesti kieltolakia ja salakuljetti opetuslapsillaan viinaa Kanadasta.
        Katkeroituneena ympäröivään yhteiskuntaan hän keksi mm.paaluopin ja väärän jumalannimen.
        Rutherford tuskin hyväksyisi nykyään Vartiotorni-seuran oppimuutoksia. William Miller tuli uskoon (baptisti) 1816. Tutkittuaan innokkaasti Raamattua noin kahden vuoden ajan, hän koki, että hänelle oli paljastunut erityinen totuus, joka sittemmin julkaistiin kirjana. Jeesus tulisi takaisin maan päälle 1843. Kun ei tullutkaan, niin laskelmia tarkistettiin, ja Jeesuksen paluuta odotettiin keväällä 1844. Taas pettymys. Samuel Snow (1806–1870) oli yksi Millerin uskotovereista eli Jeesuksen paluun odottajista joita alettiin kutsua adventisteiksi. Snow sai ymmärryksen, että Jeesus on tuleva maan päälle vasta vuoden lopulla eli seuraavana suurena sovituspäivänä 22.10.1844. Nyt Hiram Edson oli yksi pettyneistä.
        Auringon noustua Edson meni vilja-aittaan rukoilemaan. Ja sitten rohkaisemaan uskonveljiään. Matkalla Edsonille kirkastui jotakin. Owen Crossier kynäili lopputuloksen paperille. Danielin 2300 päivään perustuva aikalaskelma, joka kolmannessa versiossaan johti päivämäärään 22.10.1844, oli sittenkin täysin oikea. Tuona päivänä taivaallinen ylipappi astui viimeiseen vaiheeseen ylipapillisessa tehtävässään tullakseen sen jälkeen maan päälle vuonna 1874. Tämä joukko, joka jäi tuon väärän ja todellisuudessa täyttymättömän ennustuksen pauloihin, tunnetaan myös nimellä "Shut doors believers", sillä he ajattelivat, että evankeliumin ovi oli nyt lopullisesti suljettu. He olivat viisaita neitsyitä, tyhmillä neitsyeillä ei enää olisi toivoa.

        jatkuu.......

      • ###
        illuminaatti kirjoitti:

        koko UM-raamattu on vaannelty ko oppia suosivaan muotoon ja kieliasua on muuteltu muka nykykielta vastaavaksi.
        Nain saadaan raamattua tuntematon ohjattua pikkuhiljaa pois todellisesta sanomasta eika uhri huomaa mitaan.
        Vaarennoksessa on menty joa niin pitkalle etta todistajilla on oma vulgate kaannoskin joka muunneltu samoin.
        Tahan menessa on useimmat epailijat luopuneet.

        Todistajat asettuvat Yahshan sijaiseksi sanoen olevansa hanen ruumiinsa.

        Lahempi tarkastelu kuitenkin osoittaa toista.
        Todistajat on yksi illuminaatin lonkero.

        Edelleen he haluavat merkin sanoen sita hyvaksi.
        -nieletko sina senkin?

        Jehovan todistajien perustaja Russell oli illuminaatti ja illuminaatit palvovat sielunvihollista.. Heidän tarkoituksena on häivyttää terve kristinusko maailmasta.

        http://www.sunpoint.net/~patato/blood11.html

        http://www.heinola.org/~patato/artikkelit/opr0041P.php

        jatkuu....
        Väärän ennustuksen synnyttämä pettymys, jota nämä eivät pystyneet itselleen myöntämään, mitä ilmeisimmin väritti suuresti Ellen G Whiten näkyjen maailmaa:
        'Ne, jotka eivät uskoneet Ellenin näkyyn, että 22.10.1844 Jeesus oli noussut valtaistuimelta, mennyt taivaassa toiseen huoneeseen ja sulkenut oven takanaan, rukoilivat yhä taivaan istuimella istuvaa Jumalaa, mutta siellä olikin saatana Hänen tilallaan, joten heidän rukouksensa menivät saatanalle: "Jeesus oli lähtenyt siltä. Saatana ilmestyi valtaistuimelle yrittäen jatkaa Jumalan työtä. Minä näin heidän katsovan ylös valtaistuimeen ja rukoilevan, ´Isä, anna meille Henkesi´, silloin Saatana puhalsi heidän päälleen epäpyhän vaikutuksen; siinä oli valoa ja paljon voimaa, mutta ei suloista rakkautta, iloa eikä rauhaa. Saatanan tavoite oli pitää heidät petettyinä ja houkutella takaisin ja pettää Jumalan lapset”'.

        Jonas Wendell oli yksi adventisti-saarnaajista. Vuonna 1869 Jonas Wendelliä oli kuuntelemassa Charles Taze Russell. Tuo ilta lujitti hänen horjuvan uskonsa Raamatun jumalalliseen henkeytykseen ja osoitti, että apostolien ja profeettain kirjoitukset ovat tarkkaan yhtäpitävät. Jeesus ei kuitenkaan tullut edes vuonna 1874. Nelson Barbour oli adventtijulistaja, joka ratkaisi asian taas vanhaan tyyliin. Vaikka mitään ei tapahtunut, niin kyllä tuokin vuosiluku 1874 oli ihan oikea, tapahtuma vaan jälleen kerran eri kuin oli profetoitu. Jeesus tuli takaisin maan päälle näkymättömästi.
        Russell tapasi Barbourin ja vakuuttui Barbourin laskelmien perusteella, että Jeesus tuli vuonna 1874.
        Barbour ja Russel julkaisivat 1877 kirjan: "Three Worlds, and the harvest of this World". Sen mukaan sadonkorjuun aika, aikakauden loppu, oli alkanut 10.7.1874. Ja tämä sadonkorjuun aika on pituudeltaan kolme ja puoli vuotta, ja sitten vuonna 1878 koittaa vapautus. Vuodesta 1874 alkoi 40 vuotta pitkä äärimmäisen vaikea aikakausi. Tuon 40 vuoden aikana eli 1874-1914 Jumalan valtakunta asetetaan, Juutalaiset palautetaan, ja tämän maailman valtakunnat tulevat Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen valtakunniksi. Eli tuota 40 vuotta kestävää jaksoa (1784-1914) seuraa 1000 vuotta kestävä aikajakso.
        Barbour ja Russell alkoivat julkaista myös lehteä: "Herald of the morning." Mutta sitten heidän tiensä erosivat.

        Charles Taze Russell alkoi julkaista omaa lehteään "Zion’s Watch Tower and Herald of Christ’s Presence". Russell julkaisi vuonna 1903 kirjan nimeltään "Thy Kingdom come". jossa hän vahvistaa omien laskelmiensa avulla vuoden 1874 paikkansapitävyyden. Tuo Russellin oma laskelma perustui Gizan pyramidin mittoihin. Russel löysi Gizan pyramidista kaksi ratkaisevaa mittaa: 1542 tuumaa ja 3416 tuumaa, joiden erotus on 1874 tuumaa.
        Vuonna 1910 kirjasta otettiin uusintapainos, jossa samaisen pyramidin samaiset mitat olivat muuttuneet. Nyt tuo jälkimmäinen mitta olikin 3457 tuumaa. Ja niin ollen lopputuloskin hiukan enemmän eli 1914 tuumaa.

        Näin Millerin väärään Raamatun tulkintaan ja sitä seuraavaan ennustukseen perustuva harha Jeesuksen paluusta oli synnyttänyt Russelilaiset, jotka opettivat, että Jeesus on tullut takaisin maan päälle, joskin näkymättömästi. Tänään heidät tunnetaan nimellä Jehovan todistajat.
        C.T. Russell kuoli 31.10.1916 junassa Texasissa.
        Järjestön seuraava presidentti oli Joseph Rutherford, joka muutti ja hylkäsi osia Russellin kirjoituksista.

      • raakkuna1 kirjoitti:

        Kukkomies saa Raakkunalta vastauksen. Esittämäsi "Old world order" on termi jonka olet itse kehittänyt, ja se ei todellakaan ole esittämääsi hallintoaikojen historiaa. Tuolloin Egybtissä ja Aleksanteri Suuren hallinnoimassa maailmassa oli tunnustetusti maailman parasta hallintaa. Puhut puutaheinää, ja sana helinää.

        NEW WORLD ORDER on illuminaatti, eli ohjelma joka alkaa hallitsemaan maanpäällä.

        Sanat on ihan täsmälleen sitä mitä ne laittaa tarkoittamaan. Mä annan noille sanoille paljon fiksumman merkityksen.

        Valta on aina kätkeytynyt eri tavoilla, uskontoon, perinteeseen tai vaikka salaseuraan ja manipuloinut maailmaa. Se on ikivanha perinne ja systeeemi jota ollaan hiottu ja paranneltu aikojen kuluessa. Mutta se on aina sama paska - yksi ryhmä hallitsee toista ryhmää.

        Se on Old World Order. Se että joku sontainen pilluminiati tai Bildenhomoryhmä lanseeraa jotain niinkin coolilta kuulostavaa kuin "New World Order" ei ole muuta kuin tuotenimi jolla markkinoidaan SAMAA VANHAA PASKAA.

        SAMAA VANHAA PASKAA.

        Jos se on vanhaa paskaa - se on OLD. Englanniksi VANHA.

        OLD WORLD ORDER:

        Sana "New" kuvastaa jotain uutta, ennenkokematonta.

        New World Order on sitä että valtaa ei enää ole. Ei sellaista valtaa jossa joku on Katainen jota kuunnellaan, ei sellaista valtaa että on joku ylempi "Hallitus" jonka edessä patsastellaan.

        Se on ainoa tapa saada jotain uutta maailmanjärjestystä. Saada asiat järjesteltyä uudella tavalla.

        Miten sanat muka voivat menettää todellisen merkityksensä?

        Vain kun joku pilluminiati tai Bildenhomoryhmä käyttää niitä kuvaamaan väärin.

        Kuten esimerkiksi sanaa ... DEMOKRATIA.

      • hmm..
        raakkuna1 kirjoitti:

        Lightashi esitys on osittain hyväksyttävä, vaikka hän tuo sen esiin negatiivisella tavalla. Ja siinä olet väärässä että uusi maailman järjestys olisi huonolla tavalla vanhanaikainen. Ja varmaankin monet jo pelkäävät, mutta pelko on luonnollista vanhan järjestelmän kannattajilla. Ja sen tiedämme että NWO ei tule olemaan pelotteluun perustuva hallintomalli.

        Kaikki ei todellakaan ole hyvin, juuri nyt.

        Oletko ylipappi tms.?

      • näin on.
        ### kirjoitti:

        jatkuu....
        Väärän ennustuksen synnyttämä pettymys, jota nämä eivät pystyneet itselleen myöntämään, mitä ilmeisimmin väritti suuresti Ellen G Whiten näkyjen maailmaa:
        'Ne, jotka eivät uskoneet Ellenin näkyyn, että 22.10.1844 Jeesus oli noussut valtaistuimelta, mennyt taivaassa toiseen huoneeseen ja sulkenut oven takanaan, rukoilivat yhä taivaan istuimella istuvaa Jumalaa, mutta siellä olikin saatana Hänen tilallaan, joten heidän rukouksensa menivät saatanalle: "Jeesus oli lähtenyt siltä. Saatana ilmestyi valtaistuimelle yrittäen jatkaa Jumalan työtä. Minä näin heidän katsovan ylös valtaistuimeen ja rukoilevan, ´Isä, anna meille Henkesi´, silloin Saatana puhalsi heidän päälleen epäpyhän vaikutuksen; siinä oli valoa ja paljon voimaa, mutta ei suloista rakkautta, iloa eikä rauhaa. Saatanan tavoite oli pitää heidät petettyinä ja houkutella takaisin ja pettää Jumalan lapset”'.

        Jonas Wendell oli yksi adventisti-saarnaajista. Vuonna 1869 Jonas Wendelliä oli kuuntelemassa Charles Taze Russell. Tuo ilta lujitti hänen horjuvan uskonsa Raamatun jumalalliseen henkeytykseen ja osoitti, että apostolien ja profeettain kirjoitukset ovat tarkkaan yhtäpitävät. Jeesus ei kuitenkaan tullut edes vuonna 1874. Nelson Barbour oli adventtijulistaja, joka ratkaisi asian taas vanhaan tyyliin. Vaikka mitään ei tapahtunut, niin kyllä tuokin vuosiluku 1874 oli ihan oikea, tapahtuma vaan jälleen kerran eri kuin oli profetoitu. Jeesus tuli takaisin maan päälle näkymättömästi.
        Russell tapasi Barbourin ja vakuuttui Barbourin laskelmien perusteella, että Jeesus tuli vuonna 1874.
        Barbour ja Russel julkaisivat 1877 kirjan: "Three Worlds, and the harvest of this World". Sen mukaan sadonkorjuun aika, aikakauden loppu, oli alkanut 10.7.1874. Ja tämä sadonkorjuun aika on pituudeltaan kolme ja puoli vuotta, ja sitten vuonna 1878 koittaa vapautus. Vuodesta 1874 alkoi 40 vuotta pitkä äärimmäisen vaikea aikakausi. Tuon 40 vuoden aikana eli 1874-1914 Jumalan valtakunta asetetaan, Juutalaiset palautetaan, ja tämän maailman valtakunnat tulevat Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen valtakunniksi. Eli tuota 40 vuotta kestävää jaksoa (1784-1914) seuraa 1000 vuotta kestävä aikajakso.
        Barbour ja Russell alkoivat julkaista myös lehteä: "Herald of the morning." Mutta sitten heidän tiensä erosivat.

        Charles Taze Russell alkoi julkaista omaa lehteään "Zion’s Watch Tower and Herald of Christ’s Presence". Russell julkaisi vuonna 1903 kirjan nimeltään "Thy Kingdom come". jossa hän vahvistaa omien laskelmiensa avulla vuoden 1874 paikkansapitävyyden. Tuo Russellin oma laskelma perustui Gizan pyramidin mittoihin. Russel löysi Gizan pyramidista kaksi ratkaisevaa mittaa: 1542 tuumaa ja 3416 tuumaa, joiden erotus on 1874 tuumaa.
        Vuonna 1910 kirjasta otettiin uusintapainos, jossa samaisen pyramidin samaiset mitat olivat muuttuneet. Nyt tuo jälkimmäinen mitta olikin 3457 tuumaa. Ja niin ollen lopputuloskin hiukan enemmän eli 1914 tuumaa.

        Näin Millerin väärään Raamatun tulkintaan ja sitä seuraavaan ennustukseen perustuva harha Jeesuksen paluusta oli synnyttänyt Russelilaiset, jotka opettivat, että Jeesus on tullut takaisin maan päälle, joskin näkymättömästi. Tänään heidät tunnetaan nimellä Jehovan todistajat.
        C.T. Russell kuoli 31.10.1916 junassa Texasissa.
        Järjestön seuraava presidentti oli Joseph Rutherford, joka muutti ja hylkäsi osia Russellin kirjoituksista.

        Viitteet ja todisteet CT Russellin suhteista Illuminatiin ja esoteerisiin uskontoihin (Teosofinen seura, Vapaamuurarit mm) ovat kumoamattomia. Tutkippa seuraavaa linkkiä: http://cuttingedgefinland.tripod.com/wise5.html

      • illuminati=salaseura
        näin on. kirjoitti:

        Viitteet ja todisteet CT Russellin suhteista Illuminatiin ja esoteerisiin uskontoihin (Teosofinen seura, Vapaamuurarit mm) ovat kumoamattomia. Tutkippa seuraavaa linkkiä: http://cuttingedgefinland.tripod.com/wise5.html

        Myös Illuminatille on yleistä tällainen käytös ja sitä harrastavat edelleen. Rutherford kuului tähän illuminatin suvun *verilinjaan* joten nyt alkaa pikkuhiljaa yhtäläisyydet kohdata tätäkin järjestöä.
        JT- uskon takan pyörii suuri saatanpalvojien salaseura ja illuminati ja todistajat ovat tämän hallinon alla täysin tietämättömiä ja tekevät kaiken mitä käskyjä sieltä tulee ja tuovat rahaa ja jäseniä lisää.

    • mahtipuolue kyky

      Jos Suomi olisi nyt 35 miljardia vähemmän veloissa eli ajassa ennen jyrkiä,
      niin huomattavasti terveenpänä olisi yhteiskunta menenässä laman ohitse.

      Toinen ikävä asia on että lama laukaisee jyrkin tekemät takaukset maksuun.

      Kokoomus on pelin tiennyt. Sitä varten noita typeriä ja kalliita kuntaliitoksia on värkätty. Sitten on hyvä lopettaa koulut,terveyspalvelut ja sen sellaiset.

      • Lamat pönkittävät valtaa koska ne aiheuttavat äänestymiskäyttäytymistä X, ja tämän kautta voidaan tehdä "uutta vaurastumista" ainakin kun kauppalehti niin sanoo olevan, ja sitten taas uutta lamaa - joka aiheuttaa äänestymiskäyttäytymistä X....

        Ja näin se hullunpyörä pyörii koska kukaan ei tajua että kyse on tarkoituksellisesta kusetuksista harvojenvallan eduksi.

    • rutalletyee

      Lama on vain pieni osa siitä mikä on alkamassa/alkanut, hieman kattavampi kuvaus tilanteesta on NEW WORLD ORDER missä ihminen on virallisesti vain ja ainoastaan TUOTE gloBAALille eliitille.

      Ne jotka on jo heränneet joutuu aika kovaan kiiras tuleen ja ne jotka koettaa herätä joutuu vielä kovempaan tuleen ja ne jotka alistuvat kuten ovat tähänkin asti tehneet ovat huomisen tuotteita.

    • klkokjmknjhujhuyghy

      menee vielä huonompaan suuntaan kun katainen on päättämässä että laitetaan rahaa ulkomaille vaikka täälä sitä tarvitaan mutta eihän katainen sitä tajua!!!!!

    • EU on ollut kokoajan lamassa.

      Euro on menettänyt valtavasti arvoaan suhteessa maailman kehittyviin maihin. Me komppaamme vain hyödyttömiä jälkiteollisia valuuttoja: dollaria ja puntaa.

      Koko systeemi on suurta kusetusta ja perustuu sille että raha on nykyään irrationaalista. Nuo lamat ovat pelkkää tiedotuskikkailua, pankkien välistä pääomansiirtelyä pitkin maailmaa. Ihmisiin saatujen velkakahleiden vetelyä, ihmisten suuttumista - ja suututtamsita - jolloin systeemi alkaa yskiä. Koko paskaa voi ohjata keskitetysti sellainen organisaatio joka yhdistää pankit ja median - kertoo mikä on tämän päivän "totuus":

      Kyse on järjettömän massiivisesta valehtelukoneistosta jolla kokonaisille kansakunnille on saneltu "miten heidän tulee asiat nähdä ja uskoa".

      Jos raha kahlitsee elämäänne on todellakin tulossa lama.

      Jos taas olette vapaita niin mitään lamaa ei ole olemassakaan.

      Teille annettuja rahaperustaisia etuoikeuksia saatetaan poistaa ja kutsua sitä lamaksi, ja yhteiskuntaan taikoa lisää kontrollia ja pakkomekanismeja joita pönkitetään väkivallalla ja kutsua sitä jotenkin välttämättömyydeksi. mutta siinä takana on taas rahan sairastuttama valtajärjestelmä - anarkistinen järjestelmä.

      Älä enää usko niitä. Rahalla ei ole reaalista arvoa, se on uskoa. Niin ahdistavaa kuin se onkin niin parasta suomen alueelle ja kansalle olisi luopua hetkeksi rahasta kokonaan ja perustaa uusi yhdyskuntasopimus jonka kautta voimme ottaa käyttöön keskinäisen valuutan jonka arvoa ei luoda keinotekoisella lainaperustaisella - jolloin valuutta olisi vakaa.

      Suuri kupla tosin puhkeaisi ja ihmiset kokisivat köyhtyvänsä koska ei olisi taulutelkkareita ja uusimpia autoja. Mutta eiköhän elämän perusta ole huomattavasti tärkeämpi arvo kuitenkin, ja jos raha on ongelmien ydin niin tilanne olisi järkevää korjata - ja jatkaa sitten rauhallista rakentamista jossa ei lamoja tule tai tunneta.

    • Revolutionist

      Voi voi kun tajuaisivat että tämä nykyinen rahasysteemi on aikansa elänyt.
      Raha makaa herrojen pankkitileillä sillävälin suomalainen töissäkäyvämiettii että mitä ruokaa sitä olisi tänään varaa ostaa ja kiroaa kun bensa maksaa helvetisti ja töihinkin pitäisi päästä.

      Mutta tämä nykyinen systeemi on aikansa elänyt. Mielestäni on sairasta että joku jääkiekonpelaaja joka luistelee kumilätkän perässä ja tekee muutaman maalin nhl:ssä tienaa enemmän kuin tuhat normaalia työssäkäyvää ihmistä.

      Uskon että nämät tuhat työssäkävijää auttavat yhteiskuntaa työllä ja verotuloillaan paljon enemmän kuin tämmöinen kumilätkän hakkaaja. Pätee kyllä muihinki urheilulajeihin sekä myös näyttelijöihin.

      • Johtuu siitä että he ovat mediassa. Mediassa esitellyt ihmiset ohjaavat elämänmallia, suorite ja kompetenssikeskeinen "harvain onnistuminen" ajaa eliitin asiaa.

        Kun jääkiekkotähti on rikas, assosioituu rikkaus todelliseen paremmuuteen - myös niille rikkaille joiden rikkaus syntyy kymmeniätuhansia orjuuttamalla ja syrjäyttämällä.

    • Ihanaa ihanaa

      Tervetuloa lama ja kaiken uudelleen jako!

      • TositalousriisiTulee

        Stadilainen JOPWE-homo hiljaa

      • zeitgeist.fi

        Aivan oikein!!!

        Pyramidi peli rupeaa sortumaan kun köyhiltä loppuu raha mitä lypsää!

        Zeitgeist.fi LUE

      • poltergeist.fi
        zeitgeist.fi kirjoitti:

        Aivan oikein!!!

        Pyramidi peli rupeaa sortumaan kun köyhiltä loppuu raha mitä lypsää!

        Zeitgeist.fi LUE

        LUE: köyhiltä loppuu rahat koska syövät enemmän kuin tienaavat.

    • METALLIMIES.

      Kyllähän tästä jo työttömyyskortistoon joutaisi lepäämään. Alkaa nämä jatkuvat ylityöt jo kyrsimään.

    • vetäkööt hanskaan

      jaa että nyt sitten Katainenkin heräsi todellisuuteen ja päätteli että korkojen heilahtelusta se tuleva lama näkyy.
      Miksi Katainen ei ole huomannut yhtään aikaisemmin tätä korkojen heilahtelua vai kertoiko päätelmän joku hänelle valmiiksi pureskeltuna?

      Miksi Katainen haluaa välttämättä lainailla muille maille vaikka pitäisi
      valtionvarainministerinkin housuissa tajuta ettemme voi mitenkään hyötyä
      lainaamisesta ja varsinkin laman alla on suorastaan hullua heittää helmiä sioille eli antaa lainaa jota ei saada takaisin.

      Kyllä nämä Kataisen lausunnot jälkiviisauksineen ovat naurettavia. Ennen tätä lausuntoa hän oli aivan toista mieltä.

      • Hassua että kadunmies on kokoajan tiennyt laman tulevan. Näin kauan varmaan on kestänyt sanoman kulku kadulta Kataiselle. Tiedotusta niiltä jotka ymmärtää jotain pitäsi huomattavasti tehostaa.

        Mun mielestä on täysin selvää että kusetustaloudessa ollaan aina ylämäessä tai alamäessä koska se kuuluu kusetustalouden luonteeseen. Hassua että maailman kaikki talousnerot eivät saa tätä mahdutettua kaaliinsa vaan uskovat ilmeisesti aina ja vakaasti että lamaa ei enää koskaan tule.

        Siis niille idiooteillekko te olette rahanne antaneet hoidettavaksi pankkeihin? Koska juuri sielllähän tätä uskoa viljellään.

        Ellei se sitten ole niin että ne tietää sen minkä me tiedetään kans päivänselväksi mutta valehtelee minkä ehtii. Oliskohan se vaikka... niiden etu uskotella että kannattaa ostaa sitä pankin myymää hienosti kuvioitua paskapaperia koska lama ei enää koskaan tule.

        SUURTA .... KUSETUSTA.

    • Harvalla on oikeasti kohta varaa enää mihinkään... Se päivä tulee vielä rakkaat ystävät, että lähikaupat on tyhjiä ja jos siellä on jotain niin se maksaa järjettömästi... Ikävä että niin moni ihminen nukkuu yhä ja elää heihin ohjelmoitua ajatusta siitä että tuska, kiire, stressi, vitutus, kilpailu, toisten tuhoaminen ja sen kaikista kirkkaimman johtajan paikan tavoitteleminen hinnalla millä hyvänsä... :( Ajatus siitä tekee minut surulliseksi. Heräsin joitakin vuosia sitten konkurssin tehdessäni. Tein töitä 6 päivää viikossa ja ainoita lomia oli vain pakolliset pyhät. Ei ollut koskaan aikaa ajatella elämää. Kaikki vapaa-aika meni siihen että keräsin voimia seuraavaan työpäivään. Siinä samalla yritin harrastaa, rakastaa ja tavata ystäviäni. Kaikki tämä ahkeruus ja toimeliaisuus eskaloitui lopuksi niin että meni omaisuus, osittain mielenterveys ja lisäksi suuri velkataakka.. Jäljelle jäi urheilu ja selviäminen joka päiväisestä arjesta..

      Jaksoin urheilla koska se että väistelet nyrkkiä ja jalkaa pitää ajatukset jossain muualla kuin tuskassa... Mietin että mistä minua rangaistaan, siitä että tein osani ja uskoin elämään ja yrittämiseen, että olen osa tätä kaikkea. Isä menetti myös terveytensä ja äiti myöskin jäi pysyvästi sairaaksi, koska olimme kaikki mukana siinä firmassa.. Heräsi jonkin aikaa sen jälkeen ajatus siitä että mikä on elämän tarkoitus ja miksi. Olenko syntynyt tänne orjaksi, ihmiseksi joka on arvokas vain sen aikaa kun hänestä on jotain hyötyä vai yksilöksi, erikoiseksi ihmiseksi joka löytää itse oman polkunsa, ilman että tarvitsee nääntyä työn ja paskan alle.

      Tunsin olevani turha ja hyödytön ihminen. Ihminen ilman luottotietoja ei ole mitään tässä yhteiskunnassa ja monta nöyryyttävää hetkeä olen kokenut sen tähden. Nyt voin paremmin ja elämä hymyilee. Olen vapaa sielu joka omilla ajatuksillaan ja teoillaan ohjaa elämää, en ole kenenkään orja tai käskyläinen. Maailma on meidän ihmisten, eikä hallitusten tai pankkiirien. Tieto lisää tuskaa, mutta lopuksi vapauttaa. Luokaa itse oma kohtalonne, älkääkä antako muiden tehdä sitä teidän puolestanne. Älkää kilpailko, vihatko, hyljätkö muita ihmisiää ja siinä samalla kadottako itseänne.. Miettikää että miksi olette olemassa. Minä olen miettinyt ja tullut siihen lopputulokseen että eteenpäin mennään, oli kohtalo mikä tahansa. Pitäkää kiinni siitä mikä on teille rakasta ja auttakaa kaikkia niitä jotka apua tarvitseevat.

      Teille kaikille suomi24:läisille toivon kaikkea hyvää ja menestystä omassa elämässänne. Älkää romahtako taakkanne alla älkääkä antako uutisten, kataisten tai muidenkaan huijata itseänne. Jeesuskaan ei meitä pelasta vaan me pelastamme itse itsemme. Se Jeesus on siellä teidän korvienne välissä. Vallankumouksen ei tule olla verinen vaan rauhanomainen. Valinta on teidän, ei Soinin, Kataisen tai muidenkaan poliitikkojen. Peace and love..

      • Revolutionist

        Fiksu kirjoitus. Olen miettinyt itse samaa. Mikä on tarkoitukseni täällä? Monesti tunnen itseni hyödyttömäksi orjaksi jonka tarkoitus on herätä aamulla töihin ja tulla iltapäivällä kotiin.

        Aloitin nyrkkeilyn jotta se täyttäisi tyhjän kolon sisälläni, jotta löytäisin edes jonkin tarkoituksen elämälleni koska tiedän että se ei ole työ.

        Ystävät, kaverit, lähimmäiset ja oma terveys ovat minun elämässäni pääsijalla. Ei työ tai raha. Se raha riittää minulle että saan katon pään päällä pidettyä ja ruokaa pöytään. Minun ei tarvitse päästä ulkomaille levittämään rahojani tai ajaa uusimmalla autolla jotta naapurini olisi kateellinen. Ei, panostan fyysiseen ja henkiseen terveyteen. Myös jos aikaa jää niin teen musiikkia ja yritän kirjoittaa kirjaa mistä ei kyllä tule mitään.

        Ajelkoot toiset mersuillaan ja levittäkööt rahansa jossain espanjan aurinkorannoilla. Ruokkikoot tätä mädäntynyttä kulutusyhteiskuntaa jossa ihmisarvon määrää raha. Minä määrittelen ihmisarvon aivan muulla tavalla. Ja minun maailmassani jopa luottohäiriöinen on samanveroinen ihminen kuin muut.

    • santeri saimaalta.

      MEILLÄ ei ollut velkaa, kun keskusta isännöinnin aloitti.sitten oli ja nyt veilä kahta kauheammin. maito naamat köyhyyden tu tullessaan..Rahankäyttö on oma taiteenlajinsa.NYT EI NÄMÄ POJAT OSAA ,SITÄ TAITOO. Niinköhän kotonakin asiat hoidetaan.

    • 44221

      Erittäin asiapitoista keskustelua täällä :)
      yhä useammat ihmiset ovat ymmärtääneet nykyisen raha/talous järjestelmän järjettömyyden.

      Suosittelenkin ihmisiä tutustumaan resurssipohjaiseen talouteen http://fi.wikipedia.org/wiki/Resurssipohjainen_talous

      itse toivotan uuden suuren laman tervetulleeksi, jos sillä saisi aikaan maailmanlaajuisen muutoksen parempaan/järkevämpään ja tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan.

      Itse olen varautunut lamaan vähentämällä kaikkea ylimääräistä kulutusta, ruokasäilykkeitä kaapissa vähäksi aikaa, jne :)

      • ,mnbvgh

        Tuleehan se lama, jos tarpeeksi moni noin ajattelee. Ja näin ne taloussyklit ovat aiemminkin menneet: Euforiasta epätoivoon ja uuteen nousuun. Kai tästä vielä noustaan?

      • Ei naurata ei.

        Tuota lukien hymy pyllyyn.

        Hälyttävä tieto: ei EU-viljaa Suomen vähäosaisille
        http://www.svk.fi/?sid=413&tid=751

        Vakavaa luettavaa,

        Suomelle ei ole osoitettu ensi vuonna EU-ruokaan lainkaan viljatuotteita, ainoastaan maitojauhetta. Nyt EU-ruoka on pitänyt sisällään kymmentä eri tuotetta kuten puurohiutaleita, makaroneja ja mysliä. EU-ruokajakelu saattaa ensi vuonna loppua lähes kokonaan, jos EU:n komission uusi käytäntö säilyy.

        Syynä tilanteeseen on se, että EU:n interventiovarastoissa on viljaa vain kuusi prosenttia siitä määrästä, mitä EU:n jäsenmaat ovat hakeneet ruoka-apuohjelmiinsa.
        - Suomen interventiovarastojen vilja on Suomessa viljeltyä, mutta se on EU:n omistuksessa. Varastot ovat suurimmat Suomessa ja Ruotsissa. Komissio on määrittänyt missä maassa avun tarve on suurin ja minkä perusteella vilja kohdennetaan niihin. Maita on viisi: Bulgaria, Romania, Tsekki, Slovakia ja Malta. Suomen maitojauhe tulee Virosta ja Hollannista. Myös muun muassa sellaiset suuret ruuanjakajat kuten Espanja, Ranska ja Italia jäävät näillä näkymin kokonaan vaille interventioviljaa, sanoo Merja Laitinen Maaseutuviraston interventio- ja tuontiyksiköstä.

        Uusi tilanne

        Tilanne on poikkeuksellinen sen vuoksi, ettei markkinoilta voida enää ostaa tuotteita määrärahoilla. Näin on tehty aikaisemmin sellaisina vuosina, jolloin EU:n interventiovarastoissa ei ole ollut riittävästi viljaa ruoka-apuohjelmien tarpeisiin. Taustalla on EU tuomioistuimen tuomio Saksan kanteeseen . Tuomioistuimen mukaan komission jakelusuunnitelmassa olevat määrät on suhteutettava interventiovarastojen määriin.
        Suomi on turvautunut ostoviljaan EU-ruoka-avun varmistamiseksi vuosina 2008 ja 2009. Jos asetus ei muutu, jää ensi vuonna Suomen jaettavaksi vain maitojauhetta 741 tonnia eli runsaat 80 prosenttia Suomen hakemasta määrästä.
        Asiaa käsitellään vielä EU:n elimissä. Elokuu on komissiossa kesälomakuukausi.
        – Perinteisesti seuraavan vuoden ohjelmat on käsitelty EU:ssa ensimmäisen kerran heinäkuussa ja vielä syyskuussa. Tilanne on nyt poikkeuksellinen, mutta luultavasti lopulliset päätökset menevät syksylle. Elo-syyskuussa lähetämme kyselyt järjestöille siitä, ovatko ne valmiit jatkamaan ruoka-apua maitojauheella.
        Suomessa noin 30 järjestöä on ruuanjakelussaan turvautunut osin tai kokonaan EU-ruokaan. Viime vuonna järjestöt jakoivat 2,7 miljoonaa kiloa EU-ruokaa. Tänä vuonna määrä on noin 3,1 miljoonaa kiloa.

        Iso haitta nälkäisille

        - Yhden tuotteen jakaminen ei toimi. Huolena on, että tämä voi merkitä vapaaehtoistyön pohjalta toimivan ruokajakelun keskeytymistä. EU-ruoka-avun rinnalla jaettava muualta lahjoituksin saatu ruoka ja ateriat saattavat myös jäädä jakamatta, diakoniasihteeri Kristian Vilkman Suomen Vapaakirkosta sanoo.
        Vilkmanin mukaan vapaaehtoisorganisaatioiden uudelleen kokoaminen on haasteellista, jos jakelu välillä voimakkaasti supistuu. Vuosien varrella järjestöt ovat kouluttaneet vapaehtoisiaan ja nyt koulutus valuisi hukkaan.
        Jos käy niin, että EU:n kautta ruokaa ei ole jatkossa saatavilla, pitäisi Suomessa toimia oma ruokajakeluverkosto jotain muuta kautta rahoitettuna.

        Suomen Vapaakirkko kuuluu viiden suurimman EU-ruokaa jakavan tahon joukkoon Suomessa. Vuonna 2009 Vapaakirkolle oli annettu jakoon 226 tonnia elintarvikkeita. EU:n ruoka-apua jakavat muun muassa Kirkkopalvelu, Pelastusarmeija ja monet muut kristilliset seurakunnat ja järjestöt sekä Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö.

      • Suo, kuokka ja..
        ,mnbvgh kirjoitti:

        Tuleehan se lama, jos tarpeeksi moni noin ajattelee. Ja näin ne taloussyklit ovat aiemminkin menneet: Euforiasta epätoivoon ja uuteen nousuun. Kai tästä vielä noustaan?

        Ei nousta, ei voida.. Se on maailmanloppu nyt. Zeitgeist tulee ja korjaa..

        ..tai sitten ei. Saavat ne kaatua jotka haluaa, minä en viitsi.

        HEIKOT SORTUU ELON TIELLÄ, JÄTKÄ SENKUN PORSKUTTAA!!

        http://www.youtube.com/watch?v=FFLm3FHC8dE

      • Pissi-Syrjintää?
        Ei naurata ei. kirjoitti:

        Tuota lukien hymy pyllyyn.

        Hälyttävä tieto: ei EU-viljaa Suomen vähäosaisille
        http://www.svk.fi/?sid=413&tid=751

        Vakavaa luettavaa,

        Suomelle ei ole osoitettu ensi vuonna EU-ruokaan lainkaan viljatuotteita, ainoastaan maitojauhetta. Nyt EU-ruoka on pitänyt sisällään kymmentä eri tuotetta kuten puurohiutaleita, makaroneja ja mysliä. EU-ruokajakelu saattaa ensi vuonna loppua lähes kokonaan, jos EU:n komission uusi käytäntö säilyy.

        Syynä tilanteeseen on se, että EU:n interventiovarastoissa on viljaa vain kuusi prosenttia siitä määrästä, mitä EU:n jäsenmaat ovat hakeneet ruoka-apuohjelmiinsa.
        - Suomen interventiovarastojen vilja on Suomessa viljeltyä, mutta se on EU:n omistuksessa. Varastot ovat suurimmat Suomessa ja Ruotsissa. Komissio on määrittänyt missä maassa avun tarve on suurin ja minkä perusteella vilja kohdennetaan niihin. Maita on viisi: Bulgaria, Romania, Tsekki, Slovakia ja Malta. Suomen maitojauhe tulee Virosta ja Hollannista. Myös muun muassa sellaiset suuret ruuanjakajat kuten Espanja, Ranska ja Italia jäävät näillä näkymin kokonaan vaille interventioviljaa, sanoo Merja Laitinen Maaseutuviraston interventio- ja tuontiyksiköstä.

        Uusi tilanne

        Tilanne on poikkeuksellinen sen vuoksi, ettei markkinoilta voida enää ostaa tuotteita määrärahoilla. Näin on tehty aikaisemmin sellaisina vuosina, jolloin EU:n interventiovarastoissa ei ole ollut riittävästi viljaa ruoka-apuohjelmien tarpeisiin. Taustalla on EU tuomioistuimen tuomio Saksan kanteeseen . Tuomioistuimen mukaan komission jakelusuunnitelmassa olevat määrät on suhteutettava interventiovarastojen määriin.
        Suomi on turvautunut ostoviljaan EU-ruoka-avun varmistamiseksi vuosina 2008 ja 2009. Jos asetus ei muutu, jää ensi vuonna Suomen jaettavaksi vain maitojauhetta 741 tonnia eli runsaat 80 prosenttia Suomen hakemasta määrästä.
        Asiaa käsitellään vielä EU:n elimissä. Elokuu on komissiossa kesälomakuukausi.
        – Perinteisesti seuraavan vuoden ohjelmat on käsitelty EU:ssa ensimmäisen kerran heinäkuussa ja vielä syyskuussa. Tilanne on nyt poikkeuksellinen, mutta luultavasti lopulliset päätökset menevät syksylle. Elo-syyskuussa lähetämme kyselyt järjestöille siitä, ovatko ne valmiit jatkamaan ruoka-apua maitojauheella.
        Suomessa noin 30 järjestöä on ruuanjakelussaan turvautunut osin tai kokonaan EU-ruokaan. Viime vuonna järjestöt jakoivat 2,7 miljoonaa kiloa EU-ruokaa. Tänä vuonna määrä on noin 3,1 miljoonaa kiloa.

        Iso haitta nälkäisille

        - Yhden tuotteen jakaminen ei toimi. Huolena on, että tämä voi merkitä vapaaehtoistyön pohjalta toimivan ruokajakelun keskeytymistä. EU-ruoka-avun rinnalla jaettava muualta lahjoituksin saatu ruoka ja ateriat saattavat myös jäädä jakamatta, diakoniasihteeri Kristian Vilkman Suomen Vapaakirkosta sanoo.
        Vilkmanin mukaan vapaaehtoisorganisaatioiden uudelleen kokoaminen on haasteellista, jos jakelu välillä voimakkaasti supistuu. Vuosien varrella järjestöt ovat kouluttaneet vapaehtoisiaan ja nyt koulutus valuisi hukkaan.
        Jos käy niin, että EU:n kautta ruokaa ei ole jatkossa saatavilla, pitäisi Suomessa toimia oma ruokajakeluverkosto jotain muuta kautta rahoitettuna.

        Suomen Vapaakirkko kuuluu viiden suurimman EU-ruokaa jakavan tahon joukkoon Suomessa. Vuonna 2009 Vapaakirkolle oli annettu jakoon 226 tonnia elintarvikkeita. EU:n ruoka-apua jakavat muun muassa Kirkkopalvelu, Pelastusarmeija ja monet muut kristilliset seurakunnat ja järjestöt sekä Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö.

        Syy; meillä on liian vähän rikastuttajia. Kuka nyt maksajille (alkuasukkaille)mitään terveellistä laittaisi, hehän ovat maksajia?

    • hetken ilo

      Jotkut pellet kuvitteli aikoinaan kun Eu:hun ja myöhemmin yhteisvaluutta euroon liityttiiin, että he kykenisivät hallitsemaan rahamaailmaa, mutta rahamaailmassa on omat lait ja se aina elää omaa elämäänsä, eikä niitä politikot koskaan kykene hallitsemaan. No ehkä heille annetaan joskus sellainen tunne siitä hallinnasta hetkellisesti. Kohta on kaikki Eu maat samanlaisessa kriisissä, sitten devalvoidaan euro.

    • alles ist gut

      Onhan Suomella puskurirahastot, niinkuin öljyvarastot kuvainnollisesti, joten saa tulla mikä lama tahansa, kunhan laivoja tilattaisiin ja Nokia nousisi jäleen entiseen asemaan. Katainen ei ole vastuussa kaikesta sillä Eihän Putin ja Medjevev yksin hallitse Venäjän olojen muuttamista. Suomen pitää muuttua ja suomalaisten tulee tv:n katsomisen sijaan käyttää aivojaan ...

      • ,mnbvbn

        Syntipukki pitää aina olla, että on joku jota syyttää. Periaate on uskonnostakin tuttu sarvipäineen ja enkeleineen.

      • Haloo !
        ,mnbvbn kirjoitti:

        Syntipukki pitää aina olla, että on joku jota syyttää. Periaate on uskonnostakin tuttu sarvipäineen ja enkeleineen.

        KATAINEN ON NWO MIES ! SUOMEA "JOHTAA" NUKKEHALLITUS ! SUURIN KUSETUS TULOSSA 30.6. 2011 KUN EDUSKUNNASSA ÄÄNNESTETÄÄN PERUSTUSLAIN "UUDISTAMISESTA" HE 60/2010 ! JOS SE MENEE LÄPI SUOMI AJAUTUU LIITTOVALTIOKSI JA SULAUTUU NATOON ! H-E-R-Ä-T-K-Ä-Ä ! MEITÄ JOHTAA ROSVOJEN ELIITTI !

      • ,mnbm,
        Haloo ! kirjoitti:

        Joo, haloo vaan. Sanopa nyt, että keiden siellä hallituksessa pitäisi olla?

      • Markkinoiden voimat

        Ja kaikkien pitäisi työttömyyskorvausten sijaan itse keksiä itselleen työtä.
        Mallia voisi ottaa lähihistorian 50-60 luvuista. Jos jotakin yhteiskunta tekisi työttömyyskorvausten sijaan, niin se voisi lahjoittaa erilaisia pienkoneita työttömille, jolloin taas kraatarit, suutarit, rappari,t ja maalarit pääsisivät vauhtiin. Samoin hyvä moottorisaha olisi monelle luontoa rakastavalle mieluinen työkalu.

        Nyt on kansaa tarpeeksi kauan tylsistetty TV-ruudun ääressä, niin että vihdoin yksi työryhmä -kuntosaliyrittäjät - käänsivät työttömyytensä työntekoon. Miten tuota vauhdilla leviävää kahelia energiantuhlausta (ihmisvoiman) voitais markkinoida tuottavampaan käyttöön, kuten ennenvanhaankin.

      • HALOO!!
        ,mnbm, kirjoitti:

        Joo, haloo vaan. Sanopa nyt, että keiden siellä hallituksessa pitäisi olla?

        Ei ainakaan lukutaidottomien, ymmärtämättömien pösilöiden, jotka seuraavat Käteistä silmät ummessa!

        http://www.youtube.com/watch?v=u7BYfHqsX3c

      • Ketään kotona..?
        HALOO!! kirjoitti:

        Ei ainakaan lukutaidottomien, ymmärtämättömien pösilöiden, jotka seuraavat Käteistä silmät ummessa!

        http://www.youtube.com/watch?v=u7BYfHqsX3c

        Aki on "kuvittelen olevani kovin viisas"-pösilö.

        Höpölöpö

      • ,kjhbgvbn
        HALOO!! kirjoitti:

        Ei ainakaan lukutaidottomien, ymmärtämättömien pösilöiden, jotka seuraavat Käteistä silmät ummessa!

        http://www.youtube.com/watch?v=u7BYfHqsX3c

        Eipä tullut vastausta, mikä ei ollut yllätys.

      • &&&silleen&&&
        ,mnbvbn kirjoitti:

        Syntipukki pitää aina olla, että on joku jota syyttää. Periaate on uskonnostakin tuttu sarvipäineen ja enkeleineen.

        Toivottavast, jos lama tulee, se yhdistäisi perheitä ja lisäisi vastuuntuntoa lähimmäisistä sekä talkoohenkeä.

    • emme luottaneet jykä

      Kansa on syyllinen. Mitäs vastutti mamujen tuloo. Miljoona kahdensansataatuhatta. Oli lihakeittoa riittänyt leipäjononjatkoksi

    • Jykä sucks 100%

      Uusi lama johtuu Kataisen, Rehnin ja kumppaneiden tarjoamista krapularyypyistä kriisimaille.

      • Taxfree&untouchable

        Ja ryypyt maistuu niin, että päättävät perustaa salaisen ryyppykerhon, jota suomalaisetkin veronmaksajat sitten makselevat, ilman mitään oikeuksia valittaa kustannuksista.

        http://www.youtube.com/watch?v=u7BYfHqsX3c

    • mmmmmmmmmmlll

      Kreikka ei pysty millään järkevällä ohjelmalla maksamaan velkojaan. Menoja olisi leikattava noin 20 miljardia vuodessa tai verotuloja lisaa, jotta edes nykyisten velkojen korot tulisi hoidettua ilman lisävelkaa.

      Selvää on, että Kreikka joutuu saneeraukseen, mutta yhtä selvää se on Portugali ja Irlannin tapauksessa myös. Espanja pysyy pystyssä ainoastaan EKP suorittamien valtinvelkakirjojen tukiostoilla. Kaikki edellä mainitut maat tekevät konkurssin alle kahdessa vuodessa. Kreikka jo tänä vuonna.

      • Kylmä Kyyti:

        Pankkiireja kiinnostaa VAIN KOROT! Korot ovat tuloa pankille. Itse pääoma on taikatempulla luotua negatiivista "varallisuutta", tyhjästä luotua.

        OK pankkiireja kiinnostaa myös velan vakuudet. Joskus niin paljon, että tahallaan ajavat kansallisvaltiot konkurssiin.

        PS: korkoihin tarvittavaa rahaa eivät ketkään ole luoneet, eikä tule luomaan. Näin korkoihin tarvittavat rahat on OTETTAVA MUILTA! Velan korot pakottavat ryöstämään monelta harvoille.

    • käteisjyrkirehn

      Kreikkalaisten ihmisten periaate on ollut iät ja ajat ettei veroja tule maksaa!
      Kansalaiset on mennyt jo 50 vuotiaina eläkkeelle, ei noin tule hommat onnistumaan!
      Kreikka on perikadossa ja konkursissa ennen vuodenloppua!

    • liittoteoreetikkko

      NO SIINÄ MENI KATAISEN PRESIDENTTIHAAVEET PYSYVÄSTI.

    • 307928

      Kreikassahan on kultaa niin, että holvit pullistelee.

    • uudeltamaalta

      tottakai kokoomus maalailee huonoja näkymiä,jotta suomen palkansaajat pysyisivät jatkossakin maltillisissa palkka ratkaisuissa. sehän ei ole suomalaisten vika jos esim kreikka elää yli varijensa.
      ja mitä euroon tulee siihen ei olisi pitänyt liittyä ollenkaan,mutta kysyttiinkös siitäkään suomen kansalta.

    • me-262

      "NYT EI PUHUTA PELKÄSTÄÄN KREIKASTA vaan katsotaan niitä toimenpiteitä, joilla kriisin leviäminen toisiin maihin voidaan estää, Katainen sanoi."
      Kuulevatko vanhat kansakoulunopettajan korvani "Viituun jytinää" vai kertooko Mr. Teletappi-Katainen taas samaa vanhaa tarinaa kuin Kreikan kriisin alkuvaiheessa, hö...

    • päästelen pieruja

      Kohta pääsee jykä lähettämään rahoja tanskaan. Kyllä se katainen on niin mahtavan hyvä "äijä".

      Jättäydyin muutama kuukausi sitten pois töistä, ei huvita tehdä täällä töitä, kun veroeurot lähetellään holtittomasti ties mihin etelä-eurooppaan.
      Rennompaa maata sängyssä ja toivoa että katainen jättäisi muutaman lantin veltolle ex-duunarille sapuskaan ja rillutteluun.

    • Irti EU:sta ja HETI

      Kannatti liittyä EU:iin. Minä äänestin EI. Nyt sitten varmaan ne kusipäät, jotka äänestivät liittymisen puolesta, ovat vitun tyytyväisiä.

      • Näin tosielämässä..

        PERUSSUOMALAISET HAUKUTTIIN: "Jytky jäi tussahdukseksi"

        Perussuomalaiset saivat täyslaidallisen kritiikkiä eduskunnassa tiistaina, kun Jyrki Kataisen (kok) hallituksen hallitusohjelman eduskuntakäsittely alkoi.

        Sekä kokoomuksen eduskuntaryhmän johtaja Jan Vapaavuori että Sdp:n eduskuntaryhmää vetävä Jouni Backman syyttivät puoluetta vastuunpakoilusta.

        Samaan tarttui myös keskustan ryhmäpuheen pitänyt Kimmo Tiilikainen.

        "Vaikka iso osa kansasta olisi halunnut nähdä perussuomalaiset vastuuta kantamassa ja maailmaa muuttamassa, he päättivät itse toisin. Minkäänlainen ratkaisu minkäänlaisella ohjelmalla ei heille kelvannut, ei minkäänlaisella kokoonpanolla", Vapaavuori ruoti perussuomalaisia.

        "Ainoa jytkyjengille kelvannut malli olisi ollut Suomen pitkäjänteisen EU-linjan täydellinen romuttaminen ja eristäytymisen tie", Vapaavuori sanoi.

        "Parantaminen", Timo Soini (ps) korjasi etupenkistä.

        Sdp:n Jouni Backmanin mukaan "jytky jäi suutariksi ja pelkäksi tussahdukseksi".

        "Vastuuseen ei oltu valmiita, vaikka tie siihen siloteltiin pariinkin kertaan jopa antamalla tässä parisuhdelaissa lupaus ajoittaiseen uskottomuuteenkin", Backman sanoi viitaten Soinille tarjottuun erivapauteen äänestää hallituksen EU-linjaa vastaan.

        "Ei auta, että muut yrittävät pitää jytkyn tulilangan palamassa, jos asianomainen itse katkaisee sen", Backman sanoi.

        Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen sanoi, että perussuomalaiset väisti vastuuta ja meni EU:n taakse piiloon.

        "Vastustitte EU:n tukipaketteja. Syntyi hallitus, joka jatkaa niitä. Vastustitte vihreiden ympäristöpolitiikkaa. Nyt saatte vihreän ympäristöministerin", Tiilikainen sanoi.

        "Niin tekin saatte", Soini huusi vastaan.

        Tiilikaisen mukaan hallitusohjelma osoittaa, millaista sinipunavoimien virtaa keskusta on kaksi vaalikautta ollut patoamassa. Hän piti Kataisen hallituksen keskeisenä teemana keskittämistä ja eriarvoistamista.

        Perussuomalaisten kritiikin kärki ryhmäpuheenvuorossa oli se, että hallitusohjelman lupaukset ja euromääräiset luvut ovat ristiriidassa. Erityisen huolissaan molemmat oppositiopuolueet olivat kuntien selviämisestä ja kunnallisverotuksen kiristymisestä.

        Pääministeri Jyrki Katainen sanoi ohjelmaa esitellessään, että hän kutsuu työmarkkinajärjestöt koolle elokuussa etsimään keinoja työllisyyden ja kilpailukyvyn turvaamiseksi.

        Kataisen mukaan hallitus on valmis tukemaan työmarkkinaratkaisun syntyä sellaisin keinoin, jotka tukevat työllisyyden ja ostovoiman kehitystä.

        Eduskunta jatkaa hallitusohjelman käsittelyä myöhään iltaan. Ohjelmasta on tarkoitus keskustella vielä huomenna keskiviikkona. Tiedonannon päätteeksi eduskunta äänestää hallituksen luottamuksesta.

      • jatkakaakakaa
        Näin tosielämässä.. kirjoitti:

        ja niitten noi kommentit peruksista sai aikaan sen et ps:än kannatus nousi taas jonkin verran :(

    • MassiiSinneJaHeti

      misä se lama on? voipiko sitä nähä jossain? vai onk se joki urbaani legenda niiku se kuuluisa markkinavoimatki?

      • Oksan Sahaajia?

        SAK vaatii PALKKOJA YLÖS koska firmat tekevät ennätyshyvää tasetta. Työntekijöiden selkänahasta, pitäisi vauraus valua myös sinne alemmas rattaita voitelemaan?

        Lamaa ei siis ole, on vain rikkaiden narsistista ylimielisyyttä polkea kansalaisten oikeuksia. Siitä se kurjuus johtuu.

    • itse tehtyä ilolamaa

      me erityisasiantuntijat aivan itse osasimme tehdä melkein laman ja nyt kun osataan,tehdään kunnon lama.
      itse ovat tehneet,mutta vi---aa,kun kansa maksaa aina typerysten osaamattomuuden ja ottaa kuuluisan vastuun kainaloonsa. tämä huijaustoiminta
      on lopetettava heti ja syyllisiä suoraan linnaan ja ruuan saavat kasvattaa ja tehdä
      edelleen itse,ne kun osaavat nuo taloushommat,suuret ja mahtavat osaajat.

    • Syvältä perseestä

      On se ollut tiedossa kokeneemmilla pelureilla, että tämä laina on sama kuin bensalla sammuttaa nuotiota.

    • yksityisyrittäjä

      Se oli tänään Mart Laarin kanssa olusilla Tallinnan vanhassa kaupungissa.Kyllä siinä Kreikat unohtuu.

    • Saatanan Katainen!
      • Harmaan sävyjä

        On sulla mustavalkoinen maailma.. Taidat uskoa kaikenlaisiin höpinöihin??

      • Kristillisdemokraatt
        Harmaan sävyjä kirjoitti:

        On sulla mustavalkoinen maailma.. Taidat uskoa kaikenlaisiin höpinöihin??

        Ei nämä ole uskonasioita.

      • MITÄH?
        Kristillisdemokraatt kirjoitti:

        Ei nämä ole uskonasioita.

        Eikö Aki olekaan Jumala..?

    • malttia malttia.

      On muuten jo aika rajua tämä ihmisten Euro tyytymättömyys. Pitäkää kuitenkin järki mukana toimissanne sittenkin kun romahdus tulee. Ei rahan takia kannata vahingoittaa toisia, saatikka kuolla. Jos kaikki varallisuus menee, niin antaa mennä, on sitä elämässä paljon muutakin.

      Suomalaisessa mentaliteetissä vain usein on tapana, että sitten "harvoin" kun vihastutaan niin se on oksat pois, maltti on valttia.

      • Maltti meni jo!

        Juu kyllähän suomalaiset ovat ennenkin tottuneet kymmenien vuosien pakkotyöhön, kun muut vievät työn hedelmät.

        Miksi vitussa suomalaiset ovat niin saatanan tyhmää sakkia, että antavat yhden euroherroille liehittelevän kukonpojan viedä, kun pässiä narussa, vaikka kaikki on päivänselvää? Miksi kukaan ei sano mitään?

        Tästä ei puhu edes media, koska "persujen aiheuttama rasismi on nyt noussut" ja tärkeämpää on uutisoida maailman toisella laidella, paskahuussista löytyneistä runkkarista, kun siitä tosiasiasta, että maatamme viedään ja kovaa vauhtia selvitystilaan ja rahat siitä nettoaa pieni eliitti.

        Minkälaisia ihmisiä te äänestätte? Tai pikemminkin, minkälaisia ihmisiä te olette?

    • me-262

      Niin, mutta ei kestä kauan kun tuokin linkki häviää taivaan tuuliin...
      Aikas hyvin tehty esitelmä nykytilanteesta.
      Varsinkin se kohta, jossa viitattiin kansanedustajien tietämättömyyteen asioista, joista äänestävät...

    • niinsekäy

      Maailmanlaajuisestihan tässä ollaan tulossa tien päähän. Se ihmistyyppi joka uskoo jatkuvaan talouskasvuun ja kasvavaan kulutukseen on tätä masiinaa pumpannut eteenpäin. Ollaan kuin pyöritty piirileikissä koristeiden painosta jo huojuvan kuusen ympärillä lisää lahjoja toivoen ja yhä uusia koristeita oksille lisäten: mutta tämä kuusi kaatuu. Ei siinä Kataiset ja kumppanit mitään enää merkitse: he ovat vain kasvu- ja teknologiauskonnon viimeistä kaartia .... asiathan lähtivät ihmiskunnan kannalta huonoon suuntaan viimeistään 50-luvulla.... ja eräät viisaat kertovat ettei viljelykulttuuriakaan olisi pitänyt kehittyä tuhansia vuosia sitten. Mutta kulutus-uskonto tarttui ja levisi 80-90 luvuilla kaikki alle. Nyt vain niitetään. Ei pidä vikistä, mukana ollaan. Eivätkä sikarikkaat pääse karkuun tätä, se lohduttaa.

    • faktorix

      Markkinatalouden lainalaisuudet luovat saatanoita.
      Katainen on yksi heistä. Pikkupiru.)

    • gfbgbfgbfg

      Eikös se Katainen ennen vaaleja luvannut ja vannonut, että lamaa ei tule kun Kreikat ja Portugalit tuetaan?

    • ei tuu mitään
    • Eikös tuo Katalainen

      ole sanonut ja luvannut yhtä sun toista ja aina tehnyt päinvastoin.
      Herran tietämys ja arviot tulevista asioistakin on aina mennyt persilleen.

      http://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s

      http://octavius1.wordpress.com/2010/12/03/jyrki-kataisen-kootut/

      Pahoin pelkään että Katalainen tekee Suomesta Detroitin katalaisenkaltaisen ghetton.
      Liput vain salkoon meille alkaa uusi maailma ja tulevaisuus alla skenaario siitä mitä tuleman pitää.

      http://www.youtube.com/watch?v=T6WKMNmFsxM

    • Leipiintynyt

      Joo, köyhät kyykkyyn vaa. Se on suomen hallituksen tavoite. Siihen kataiset ym muut koko ajan tähtää. EI PRKL

    • Selkärangattomien

      SIJOITTELIJOIDEN, säkkeihin lapioi Kataisenkin hallitus veronmaksajien varoja.

    • pieniaa

      Hymy on hyytynyt tai naurulihaksista on kaasuvaijeri poikki pääministerillä. Kuka vielä muistaa, miten Katainen ja kumppanit naureskelivat 2008 laman kynnyksellä lamasta varoitteleville? Kuka vielä muistaa, miten Katainen ja kumppanit silloin leimasivat lamasta varoittelevat kansan peloittelijoiksi? Kuka vielä muistaa, miten silloin lähes kiellettiin ikävistä lama-asioista puhuminen?

      Niin ne vuodet takkeja kääntelee ja vaihtaa nuottitelineeseen mollivoittoisia kappaleita.

      Eduskunnassa haukuttiin tänään Soinia ja kumppaneitaan vastuun pakoilemisesta ja Suomen asoihin vaikuttamisesta kieltäytymisestä. Soinin kikako se nyt onkin, että hallitusohjelma on perseestä ja eduskunta ei ole 100-prosenttisesti Kreikan tukien takana? Lisää peilejä eduskuntaan ja varsinkin ministeriaitioon!

      • SOINI SUCKS!

        Millaisia vaikutuksia kohdistuu maan talouteen jos sen hallitus puhuu lamasta tai kovasta talouskasvusta? -Sillä on aivan sairaasti kaikenlaisia suoria ja epäsuoria vaikutuksia ja hallituksen on aina otettava tämä huomioon ja elettävä ajan hermolla..

        Toiseksi tässä on nyt vähän muustakin kysymys kuin Eurosta, kuten soini esittää.. Globaali muutos vyöryy.. Liikaa ihmisiä, liian nopea teknologinen kehitys. Euro vakauttaa ja antaa turvaa, siitä ei pääse mihinkään. Eräänlainen kansallinen tapaturma-/henkivakuutus.

    • Eurooppa Suomi mukaan lukien on menossa helvettiin.Elinaikaa näillä kerettiläismassoilla on alle 1,5 vuotta.Pahimman luokan häiriköitä olen kohdannut täällä Suomessa(Eurpoopassa).Sairaassa massa jossa työpaikka-naapuri-koulukiusaamista esiintyy maailman eniten ja kansa luulee olevansa rauhan asialla.Hyi helvetti että ei osata hävetä vaan jopa krusifioidaan ja vainotaan vielä 2000 luvulla.Oiskohan kyse jonkinasteisesta sisäsiittoisuudesta/sukurutsasta.No sitä saa mitä tilaa ja se on oikein jos Suomikin menee konkurssiin jolloin näkee taas hedonismin ja itsekkyyden sairaan olotilan kokevan saman romahduksen kuin vaaleissa.

      • hiiiiiipiiiiiiiiiiii

        Taru kauniista Narkissos-nuorukaisesta kuuluu muinaisen Kreikan mytologiaan. Siitä on kerrottu ja kirjoitettu lukuisia versioita muunnelmineen, mutta tunnetuin lienee peräisin ajanlaskumme alusta, roomalaisen runoilijan Ovidiuksen kynästä, teoksesta "Muodonmuutoksia".

        Narkissos kuvataan joenjumala Kefissoksen ja nymfi Liriopen kauniiksi ja viehättäväksi lapseksi, johon kaikki rakastuivat tämän varttuessa nuorukaiseksi. Narkissoksella oli kuitenkin kova sydän eikä kukaan saanut häneltä vastarakkautta.

        Ekho nymfi toisteli kaikuna hänen sanojaan ja tuli kylmästi torjutuksi kuten kaikki muutkin ihailijat. Ekho kuihtui ja haihtui surusta niin että hänestä jäi jäljelle vain ääni. Jumalatar Nemesis kosti Narkissokselle hänen aiheuttamansa kärsimykset ja johdatti pojan rakastumaan onnettomasti.

        Narkissos kumartui lähteelle juomaan ja lumoutui nähdessään vedenpinnassa kauniin kuvajaisensa. Kun Narkissos hymyili, tuo kaunis kuvakin hymyili, ja kun Narkissos yritti suudella sitä, sekin kurotti kohti Narkissosta heidän kuitenkaan koskaan tavoittamatta toisiaan. Narkissos rakastui palavasti ja riuduttavasti omaan peilikuvaansa jääden sen vangiksi.

        Vihdoin Narkissos kuoli lähteelle ja hänen siskonsa löysivät paikalta vain keltavalkoisen kukan, joka nimettiin Narkissokseksi.

        JOU!

      • jou jou
        hiiiiiipiiiiiiiiiiii kirjoitti:

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011071214045749_uu.shtml

    • 60v um

      Ei se meidän kansan syy ole vaan teidä herroja oletta yksiä kyrpiä..

    • Unessa uinuvi

      Meillä on tellus planeetta käytettävissä ja sen suomat mahdollisuudet, maata viljelyyn vesistöjä kalastukseen, metsiä rakennustarpeisiin ym. näihin lamat eivät vaikuta. Samoin tehty työ on olemassa lamoista huolimatta ja sen tuomat hedelmät. Lama koskee vain finannsimaailmaa ja sen ahneita voiton tavoittelijoita ja tarpeettoman tuottajia. Raha ei ole tarpeellinen kenellekkään kun se on menettänyt yhteyden reaalimaailmaan keinottelijoiden ansiosta.

      Todellisuudessa ihminen tarvitsee ravintoa, lämpöä, lepoa, sosiaalisia suhteita ja ajankuluksi viihdettä, kulttuuria ym. hengen ravintoa.

      Omistamisen illuusio on harhainen kuvitelma onnellisuudesta ja sen tuomasta autuudesta, kun todellisuudessa kysymys on ihmisiä orjuuttavasta asiasta. Orjuutus alkaa siinä vaiheessa kun ihminen asettaa tavoitteeksen menestymisen nykyisessä yhteiskunta mallissa. Hän huomaamattaan uhraa elämänsä, jopa jonnin joutavalle työlle, josta ei kenellekkään mitään konkreettista hyötyä.

      Maapallon resurssit riittäisivät takamaan kaikille köyhille paremman toimeentulon, jos rikkaat luopuisivat kasaamasta ihmisten työtä omia typeriä tarkoitusperiä pöngittääkseen. Jos rikkaat osaisivat antaa yhdenkin hyväksyttävän perustelun mittavien omaisuuksien tarpeellisuudesta, mutta kun niitä yksinkertaisesti ei ole olamassakaan niin se on äärimmäisen vaikeaa.

      Mitä kataiseen, tulee hän on illuusio maailmoissa eikä pysty todellisuutta siitä erottelemaan. Rahan ahneus tekee tehtävänsä siihen uskoville.

      Yhteiskunnan resetointi olisi tarpeellista tehdä aikaajoin vaurauden jakamiseksi.

      • Hyvä kirjoitus

        Todella hyvin kirjotettu ja täyttä totta.....

    • rauhaa teille

      Niin jenkit kun kreikka ja sivussa muutkin valtiot on ajautunu velkakriisiin ja annettais niiden olla omillaan ni ku mekin tehtiin ja selvittiin. Siperia opettaa ketä tahansa. Kiina on nöyrästi haalinu pikkuhiljaa rahaa ja on hyvässä kunnossa, tosin oman kansan äärrimmäisen riiston takia( ei terveydenhuoltoa, juuri mitää koulutusta, ennen kun on lahjakas näyttää pohjalta kykynsä yms. paskaa). Jos muutkin maat ois niin kommunistisin perustein liikeellä, ni kaikki vaan sais riisikupin päivässä ni valtio tuottais tulosta, mikä ei heijastu kansalaisiin eli työntekijöihin. Se vääristää kansainvälistä kaupankäyntiä. No kaikkeen se YK onkin suostunu halpojen tuotteiden takia.
      Ihmisarvoa pitäs paljon kehittää monissa maissa ja ottaa samalla huomioon ympäristö ja säännöstellä maailmaa meiltä loisilta, eli ihmisiltä.
      Käsikädessä luonnon voimavarojen kaa n. miljardi ihmistä ois hyvä määrä jota ei tehoviljelynkään vuoksi olisi hyvä kasvattaa isommaksi.
      Tasa-arvoisuus ihmisten ja luonnon väliillä olisi kaikkien hyväksi.

    • onko meillä varaa?

      Kreikassa valtion velkaa henkeä kohti on n. 30 000€ = 42 000 $
      USA:ssa valtion velkaa henkeä kohti on n. 46 000 $
      Suomessa valtion velkaa henkeä kohti on n. 16 000€ = 22400$

      USA ja Kreikka ovat jo velkakiikussa, mutta niin voi olla suomikin, jos ja kun Euro hajoaa.

    • Varallinen - varaton

      On Suomessa varaa. Isot kultakaivokset. Eniten tuottoa Euroopassa.
      Tuli juuri uutisissa tänään. On meillä vihreääkin kultaa ja maata vasta onkin yllin kyllin puutarhaharratuksiin. Ajatelkaa mikä aulue 5 miljoonalla ihmisellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      253
      2395
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1804
    3. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      172
      1521
    4. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      332
      1506
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1055
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      84
      939
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      795
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      176
      780
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      204
      727
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      720
    Aihe