Valikko

Maailmanloppu

Tuleeko maailmanloppu vai ei? Milloin kaikki loppuu? Keskustele.

ALOITA UUSI KESKUSTELU


Keskustelut

11.04.2015
Uni kotkamuotoisesta pedosta
Lähiaikoina näin unen, jossa kerrottiin, että peto, kotkanmuotoinen lähti Yhdysvalloista/Yhdysvaltojen suunnasta. Mietin, oliko se merikotkan- vai korppikotkanmuotoinen. Kotkamuotoinen peto lähti kuitenkin lentämään ja lensi Pohjois-Norjan ylle pudottaen sinne ydinpommin, sieltä se jatkoi lentoaan Pohjois-Venäjälle ja pudotti myös sinne ydinpommin. Sitten näin kartan, jossa oli sijaintia ja kuvaa noista kohteista. Siinä joku mittasi välimatkaa sormien avulla kohteista toiseen. Yritin painaa mieleen sijainnit. Pohjois-Norjan pommituskohde ei ollut Suomen pään yläpuolella, vaan ennemminkin Suomesta luoteen suuntaan. Unessa kerrottiin myös, että tämän takia ei kannata mennä Pohjois-Suomeen asumaan. No, sitten herättyäni minä ihmettelin, miksi kotkanmuotoinen peto pommittaisi ensin Norjan kohdetta ja sitten siirtyisi pommittamaan Venäjää. Minä etsin kartan esiin ja katsoin, mitkä kaupungit voisivat olla kyseessä. Eräs sanoi, että Tromssa Norjassa voisi olla sillä suunnalla. Katsoin kartasta, ja Tromssa unikuvan mukaan voisi sijoittua siihen kohteeseen. Sitten katsoin Venäjän puolta. Siinne voisi sijoittua Murmanski. Kävin wikipediasta lukemassa noista kaupungeista. Tromssa on Murmakskin ystävyyskaupunki, ja Murmanskissa on puolestaan tärkeitä ydinkäyttöisten alusten ja sukellusveneiden tukikohtia. Sitten minä vielä unen näkemisen jälkeen mietin, että mitä tuo mietintä unessa oli, jossa ajattelin merikotkaa ja korppikotkaa. Korppikotka on petolinnuista suurin ja merikotka asustaa pääosin meren lähettyvillä. Vanhoillislestadiolainen
3
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Maailmanloppu
05.04.2015
Jeesuksen opetus maailmanlopusta tärkeä ymmärtää
Jeesuksen ilmoitus maailmanlopusta tarkoittaa tämän nykyisen aikakauden loppumista hyvin vaikeaan ihmisen aikakauteen ja hävityksen kauhistus tarkoittaa totalitääristä valheen ja vihan aikakautta, jossa on kaupankäynnin maksuliikenne mahdollista vain Babylonian kuninkaan pedon merkin kautta ja samoin on rakennettu kumarrettava kuvapatsas Israelin Jerusalemiin, jonne Jeesuksen vastustajan sotajoukot ovat hyökänneet ja antaneet tukensa Babylonian kuninkaalle. Nykyään nähdään selvästi Lähi-idässä tämä Israelin ja juutalaisten vastainen kehitys ja tietysti tarkoitan tätä viimeistä sadan vuoden jaksoa. Jokaisen ihmisen on hyvä tuntea Raamatun ilmoitusta ja vastaanottaa se Jeesuksen nimessä anoen ymmärrystä ja Jumalan tahdon ja profetaalisen sanoman tuntemista. Hyvä ymmärtää myös arkuus tässä asiassa ja tulkintojen moninaisuus ja mahdollisuus erehtyä tai väärin ymmärtää asiaa tutkiessaan erilaisia tulkintoja. Raamatun alkukielen ilmoitus on käännetty suomeksi ja ymmärrämme sanat sen mukaan millainen on sielumme elämä suhteessa sanoihin, ja tässä kaikessa on hyvä ymmärtää vaikeus vanhan Raamatun ilmoituksen totuudellisessa ilmoituksessa. Tietysti Jumala tahtoo auttaa tässä kaikessa ja siksi on annettu Pyhän Hengen siunaus Jeesuksessa ja annetaan edelleen, mutta samoin on valheen henget moninaiset ihmisten elämää sekoittamassa, joten kestävyyttä ja totuuden rakastamista tarvitaan varmuudella aina.
41
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Maailmanloppu
01.04.2015
rahansiirto kämmenen sisäiseen mikrosiruun Suomes
Nyt se on sitten virallista, että ihmisen kämmenen sisäiseen mikrosiruun tehdään maailman ensimmäinen talletus Suomessa. Tämä toteutuu, kun Myymälä 2015 -tapahtumassa Bittiraha.fi:n toimitusjohtaja Henry Brade lähettää matkapuhelimella rahaa Digital Health Solutionsin toimitusjohtajan Pekko Vehviläisen käteen. Vehviläisen käteen joulukuussa asennettuun mikrosiruun on tallennettu hänen bitcoin-lompakkonsa tiedot. Maksuteknologia perustuu BitPay-yrityksen teknologiaan ja palveluun, jota Suomessa edustaa Bitcoinkaupat.com. Maksamiseen soveltuvan teknologian toimittaa Bittiraha.fi. Ihon sisäisten mikrosirujen käyttö lisääntyy vasta tietojen mukaan kymmenen vuoden päästä. On hävytöntä kuinka bittiraha järjestöjen henkilöt voivat puolustella maailman väestön mikrosiruttamista, sillä se että näitä nyt käytetään maksuliikenteeseen ei takaa sitä, etteikö tätä teknologiaa voitaisi käyttää myös ihmiskuntaa vastaan. USA:n armeija on jo vuosikaudet kehitellyt RFID-teknologiaansa ihmisen etä-mielenhallintaan ja näistä ei edelleenkään virallisessa mediassa puhuta sanallakaan, koska ne ovat huippusalaisia asioita. Sen sijaan vain ihannoidaan tätä teknokratian uutta aaltoa, jossa jokainen joutuu luopumaan vielä joskus kokonaan käteisestä rahasta ja ottamaan ihonsa sisälle mikrosiru. Vielä kymmenen vuotta sitten kaikkia niitä, jotka mainitsivatkin että tulevaisuudessa ihmiskunta pakotettaisiin ottamaan ihon sisäinen mikrosiru, pidettiin vaikka minä foliohattuina. Mutta nyt tämä lääkäri ja kirjailija Rauni-Leena Luukanen-Kilden jo 90-luvulla toitottama asia on jo täyttä todellisuutta ja arkipäivää. Kaiken lisäksi tämä ihonsisäinen mikrosiru on vasta alkua siihen nähden, että USA:n hallinnolla sekä armeijalla on jo olemassa vielä aivoihin laitettava mikrosiru (brain implants). Jos meidän kaikkien aivoihin aiotaan vielä istuttaa aivoimplantti, niin mitäs muuta sillä tultaisiin tekemään, kuin yrittää hallita entistäkin syvemmin koko ihmiskunnan ajatuksia. Toki tehdäänhän sitä jo tänäänkin meidän kaikkien sitä huomaamatta. Normi ihminen kun ei huomaa, kuinka hänen ympärillään olevat ulkoiset ärsykkeet media, televisio sekä muu viihde ja mainosteollisuus muokkaa hänen ajatuksiaan alitajunnan tasolla. Tämä on sitä kollektiivisiin ihmisten mieliin syötettyä piilopropagandaa, eli mielenmuokkausta. Valtamediassa se tapahtuu poliittisista syistä ja mainosteollisuudessa kaupallisista syistä. Viihdeteollisuudessa taas miltei aina poliittisista syistä, joilla on tarkoitus heikentää mm. katsojien moraalia. https://www.youtube.com/watch?v=NSeTVM4aids Yhdysvalloissa uutisoitiin jo vuosia sitten, kuinka jenkkiläisen väestön massasirutuksen olisi tarkoitus alkaa vuonna 2017. Lähde: http://www.kauppalehti.fi/uutiset/maailman-ensimmainen-rahansiirto-ihmiseen-tehdaan-suomessa/3zPgTZRy http://edition.cnn.com/2013/05/07/tech/brain-memory-implants-humans/ http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2015/02/maailman-ensimmainen-rahansiirto.html
8
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Maailmanloppu
28.03.2015
Lopun aikojen ahdinko
Lopun aikoina on ahdingon ajat. Nykyään pahenee ja pahenee tilanne sitä näkökulmaa vasten, että sota on tulossa. Olen miettinyt julkaisenko yhden unen, jonka vuosi sitten näin. Nyt se tulee. Olen muutamalle siitä puhunut ja osan silloin jo vuosi sitten siitä unesta eräälle palstalle kirjoitin. Nyt kuitenkin kirjoitan, sillä sen jälkeen tilanne on mennyt kohti sitä ja enteet ja merkit ovat olleet kohti sitä. Näin sen unen pian sen jälkeen, kun ensimmäiset kahakat Ukrainassa olivat. Unen näkemisen aika oli helmikuun alussa 2014. Uni alkoi siitä, että seisoin jonkun meren rannalla. Kaksi sotalaivaa kohosi silmieni edessä. Toinen vastarannalla ja toinen ihan siinä silmieni edessä. Maisema oli synkän puhuva. Siitä se uni alkoi. Sitten minulle sanottiin, että nyt näytetään sodan vaiheet. Ensin tuli tulta siellä täällä, näkyi ikään kuin tulipesäkkeitä, sytytyspesäkkeitä. Toisessa vaiheessa tulivat Naton nopeat hävittäjät, jotka lensivät Venäjän puolelle tai ihan rajalle ja sieltä takaisin. Näytti siltä, ettei Venäjä ehdi tekemään mitään ja Nato on voitolla. Tiesin, että on kyse Venäjän ja Naton sekä Usan välisestä sodasta käytännössä. Hävittäjät olivat ikään kuin neliskanttisen mallisia littanoita ja haitarilla. (Myöhemmin katsoin, että sellainen nopea kone, joka on muodoltaan haitarilla on B2-hävittäjä ja todellakin Naton kone). Kuitenkin seurasi kolmas vaihe ja Venäjän erittäin massiivinen vastaisku. Sitten tuli hiljaista. Niin massiivinen se oli. Mutta tiesin, on tulossa neljäskin vaihe ja taas olin tuossa unimaisemassa, missä alussakin olin. Lähdin juoksemaan alta pois, sillä tiesin seuraavaksi tulossa olevan ydinpommituksen.
12
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Maailmanloppu
28.03.2015
Moderni yhteiskunta romahtaa, kapitalismi tuhosi kaiken
Suomen väestön kuppaaminen rahoistaan jatkuvilla veronkiristyksillä, työttömyydellä ja hintojen nousulla tulee johtamaan sille tielle mitä mm. Detroit kaupunkina jo kulkee. Kun työt ja toimeentulo loppuivat, Detroit alkoi rapistua, autioitua ja muuttua aavekaupungiksi. Nykyisin siellä näyttää tältä: http://www.weather.com/travel/modern-ruins-abandoned-detroit-photos-20130715 http://www.dailymail.co.uk/news/article-2012971/From-Motown-Ghost-town-How-mighty-Detroit-heading-long-slow-road-ruin.html http://desertedplaces.blogspot.com/2013/07/detroit-city-in-decay.html Kapitalismi tuhosi Detroitin tulevaisuuden täysin. Ahneet autotehtaat antoivat työntekijöille potkut, jolloin katosivat työt ja toimeentulo. Lopulta katosivat myös tehtaat, omaan ahneuteensa ja kapitalismiinsa sortuneina. Ihmiset jättivät Detroitin. Ensin lähtivät rikkaimmat, sitten keskiluokka ja lopulta köyhät. Jäljelle jäi keskenään loisiva musta väestö, jonka kohtalona on todistaa miten koko Detroit lopulta autioituu ja jää seisomaan rapistuvana muistona kapitalismin totaalisesta epäonnistumisesta. Detroit muistuttaa mihin kapitalismi johtaa kun sille annetaan valta yhteiskunnassa. Lopputulos on tuho, rikkaat vievät ryöväämänsä rahat mennessään muualle ja jatkavat tuhotyötään. Detroit ei sitten ole muuten ainoa paikka USA:ssa, joka on tuhon oma, näitä maanpäällisiä helvettejä on muitakin: Nämä helvetinkolot ovat osoitus kapitalismin, eli kaupallisen talouden tuhovoimasta: kaupungit autioituvat ja tuhoutuvat uskomatonta vauhtia kun väestö lähtee työttömyyden ajamana pois: http://theeconomiccollapseblog.com/archives/these-12-hellholes-are-examples-of-what-the-rest-of-america-will-look-like-soon Suomessakin köyhyys, työttömyyden aiheuttamana vie jo kaupan alan työpaikkoja ja sulkee kaupunkien keskustojenkin liikkeitä ennätysnopeudella. Pian kaupungit seisovat autioina monumentteina kun väestö poistuu muualle yhteiskunnan romahduksen ajamana. Rikkaat tuhosivat hyvinvointiyhteiskunnan jättämällä osallistumatta sen ylläpitoon ja riistämällä koko muuta väestöä. Ahneus on tie tuhoon. 10-15 vuotta ja koko yhteiskunta romahtaa, sivistys päättyy ja edessä on totaalinen yhteiskunnan rakenteiden sekä modernin sivistyksen tuho. Sähköt, kaukolämpö, vesijohtovesi, kaikki katoavat ja loppuvat. Kaupungit hylätään, valtaosalle muutos tietää kuolemaa jo ensimmäiseen talveen ilman yhteiskunnan tuottamia perusasioita kuten juuri sähkö, juomavesi ja lämpö. Myös NASA on onnistunut jo ennustamaan täydellisen yhteiskunnan tuhoutumisen aivan muutaman vuosikymmenen sisään. Keinoa estää tuhoa ei ole. http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163536-nasan-tuore-tutkimus-ennustaa-tuhon-kyse-vain-vuosikymmenista
19
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Maailmanloppu
21.03.2015
Jumalan vltk tulee perustumaan Kristus Kallioon?
kristus perusta Kirkko perustettiin apostolien perustalle. Pietari oli se perusta ja myöhemmin apostoli Paavali vaati olla Isä seurakunnilleen tietämättä, että Jeshua oli kieltänyt Isä nimen käytön. Vielä Luther vaat, että häntä ei mainittaisi kirkkokunnan perustajaksi, mutta sai kuitenkin nimensä kirkon nimeksi. Olen yrittänyt parannusta onaniasta kahden vuoden ajan apostolisessa siunauksessa ja ohjauksessa. Eikä siitä ole juuri mitään tullut. Tuo apostolinen KALLIO ja perusta on kovin oppimattomista miehistä koostuva ja itsekin opetuksen tarpeessa olevista lapsista koostuva? Apostolithan jopa riitelevät keskenään ja muiden kanssa. Mutta neljä päivää sitteen Kristus itse alkoi tulla perustaksi ja KALLIOKSI ja hänen työssään on usko itseen voimakas. Uskon voivani parantua. Luulen, että Jumalan valtakunta tulee perustumaan KALLIOLLE joka on Kristus. Hän ei riitele. Kirkko perustettiin Kristuksen tahdosta opetuksen tarpeessa olevien lasten varaan. Kristus nimesi kirkkonsa KALLIOKSI apostoli Pietarin. Danielin kirjan seitsemäs luku kertoo, että Jumalan valtakunta tulee vuonna 2028 jKr. Mihin tuo valtakunta voi perustua. Onko KALLIONA jälleen apostolit? Ei vaan apostolit siirtyvät KIVIKSI Uuden Jerusalmin muuriin ja KRISTUKSESTA ITSESTÄÄN TULEE JUMALAN VALTAKUNNAN PERUSTA JA KALLIO. Hänestä tulee YLIPAPPI eli elävien ja kuolleiden tuomari. Taivasten valtakuntien avaimet säilyvät ehkä yhä apostoleilla, mutta sitomis ja päästämisvalta on korkeimmillaan itse Kristuksella. Tuo totuus vaatii meitä omaksumaan korkeamman asteen totuuden ja muun sellaisen.
15
Yhteiskunta > Uskonnot ja uskomukset > Maailmanloppu

Sivu /167